Let's take a chance together

// Fini änd Less♥ Jenkinsien talosta löytyy uudistettuja kuvia Londonin esittelystä : ) Otsikko Selena Gomez - I promise you

'Sori en voikaan tulla, kun oon kipeenä'
Suunnilleen noin London oli sanonut hetki sitten, kun oli soittanut Lessille ja perunut heidän retkensä huvipuistoon. Hyvä jos poika edes sattui saamaan Londonin puheesta mitään selvää, kun hattaratukka oli sen verran köhinyt ne sanat suustaan. Tosiaan London oli tullut kipeäksi, kirotun flunssa, ja nyt hän joutui olemaan vuoteen oma. Ei hetkeen pelleilyjä Lessin kanssa tai mitään muutakaan kivaa. Miten hän nyt kestäisi? Tylsää. Vaikka tyttö flunssan uhriksi joutuikin, ei se estänyt häntä pitämästä päällään mukavia ja nättejä vaatteita. Miksi kipeänä pitäisi pukeutui kuin mikäkin variksenpelätin? Vaaleanpunaiset hiukset sen sijaan olivat kuin räjähdyksen jäljiltä, joten se siitä nättinä olemisesta. London oikeastaan näytti siltä, kuin hänen tuuheat hiuksensa olisi tupeerattu kahdeksan kertaa ja pöyhitty vielä sen jälkeen. Kunnon variksenpelätin. Päällään Londonilla oli hänen lempi yöasunsa, se valkoinen toppi minni hiiren kuvalla ja pilkulliset pinkit pyjamashortsit.
Hattarapää oli sängyllään istumasennossa peitto vain jalkojen päällä ja luki kaapista löydettyjä vanhoja ja uusia nuorten lehtiä. Aina silloin tällöin tyttö otti vieressään olevasta hedelmäkarkkipussista muutaman namin. Kai kipeänä olemisessa oli se hyvä hyöty, että saisi syödä herkkuja. Ainakin Jenkinsien perheessä useinmiten.

Londonin isosisko Noelle katsoi perheen olohuoneessa televisiota ja äiti teki omia reseptejään keittiössä, pistetään sen terveysintoilijan piikkiin kenen luonnoilla perheen pää, Jillian, oli käynyt. Se, kuka toi lähes aina leivän pöytään ja rahaa tyttöjen shoppailutilille, elikkä isä David, oli lähtenyt jo aikaisin töihin. Mies viihtyi paljon työpaikallaan ja oikea sana kuvailemaan miestä olisi varmaan työnarkomaani. Se on sitten niin ärsyttävää, kun Londonin ja Noellen isäpuoli patistaa tyttöjä koko ajan panostamaan opiskeluun, koska herran mielestä raha ja hyvä työpaikka ovat avain onneen.
Ai, mitäkö mieltä Londonin vanhemmat ovat Lessistä? Pojasta, kenen kanssa tytär seurustelee? Se asia on vähän niin ja näin. No haluavathan vanhemmat tytön olevan onnellinen päläpälä ja yrittävät sietää lähes kaikkia Londonille läheisiä, niin ystäviä kuin hieman läheisempiäkin. Vaikkeivat kyseiset ihmiset todellisuudessa vanhempia viehättäisikään... Noelle taas, no Noelle ei kovin paljoa pitänyt Lessistä, itseasiassa tyttö vihasi kyseistä poikaa ja termi 'vihasi' on vielä ystävällisesti sanottu.
Sitten ovikello pirahti tuttua säveltään. Keittiöstä kävi käsky, että ovi pitäisi mennä avaamaan. No tympääntyneen oloisena Noelle käveli ulko-ovelle ja avasi sen, eikä näyttänyt järin iloiselta tai liiemmin ystävälliseltäkään nähdessään kuka siellä oli.
"Kas katos, perunamaapoikahan se siinä. Mikä se nimi olikaan? Joku ällällä alkava... No antaa olla. Etit varmaan Londonia, no se on ylhäällä", Noelle sanoi ja kasvoilla ei ollut näkyvissäkään mitään vieraanvaraisuutta. Noelle lähti kävelemään poispäin keittiölle, ja ohittaessaan portaat tuo huusi Londonille: "Loondoooon! Maalaisjunttis tuli kylään", tokkopa Lon kuitenkaan mitään kuuli, tyttö oli niin keskittynyt nuortenlehtien lukemiseen (joita hänellä oli pari pinoa) ja karkkien syömiseen.
"Niin ja laita sit ovi kiinni", Noelle hymyili väkinäisesti kääntyen vielä sanomaan sen Lessille ja häippäsi sitten keittiön puolelle äitinsä avuksi.

// Londonilla on sit (ainakin) tällä hetkellä tän väriset hiukset : )

Lessin lookki

Kipeä. Hänen kultansa oli kipeä. Käsi täristen Less sammutti puhelimensa ja kalpeana tuijotti keittiön puupöytää, jonka ääressä hän kotonaan istuskeli. Okei, ei paniikkia. Se oli varmaan vain flunssa, lentsu. Niin juuri, ei flunssa voinut levitä aivoihin ja tehdä ihmisestä kasvista. Eihän? Lawless nielaisi. Miksei hän ollut lääkäri, kun hänen prinsessansa sitä kaipasi? Brunette loikki olohuoneeseen penkomaan isänsä suurinta rakkaudenkohdetta: kirjahyllyä. Lääkärikirjoja poika etsi, muttei monenkaan minuutin päästä ollut ainoaankaan törmännyt. Turhautuneena Less pörrötti kaksin käsin hiuksiaan ja ravasi eteiseen. Ehei, hän ei tosiaan ollut niitä miehiä, jotka ilman tunnontuskia jättivät rakkaansa tuskissaan sairasvuoteelle. Ei hän voisi jättää kultaansa kärsimään kivuista yksinäiseen, kylmään sänkyyn. Myönnetään, Less ehkä oli hieman teatraalinen, mutta se johtui Londonista ja pojan tunteista tuota hattarapäätä kohtaan. Fineout valitsi nopeinten päälle vedettävät jalkineensa, eli sandaalit. Aurinko paistoi ulkona sinertävältä taivaankannelta ja Lawless olisi valehdellut surkeasti, jos olisi väittänyt ettei olisi ollut harmissaan päivän tapahtumien peruuntumisesta. Ei sille voinut mitään, eikä asiaa auttanut miettiä. Nyt piti keskittyä tärkeimpään; mitä viedä Landonille? Poika hölkkäsi kauppaan ja rahasta viis nappasi mukaansa kaikkea sellaista, mistä tiesi tyttöystävänsä pitävän. Yli kymmenen tikkaria, limua, keksejä, myös suolakeksejä, mansikkapinnejä(koska Lessin mielestä ne olivat suloiset ja vielä hurmaavammat varmasti Londonin päässä) ja kaiken päälle vielä vaaleanpunainen nalle. Kauppakassin kanssa poika suunnisti Londonin kämpälle ja eksyi matkallaan vain kaksi kertaa. Yleensä hän oli sinut huonon suuntavaistonsa kanssa, mutta silloin kun oli kiire, otti se raskaasti päähän ja poika sai pariin otteeseen kirota huomattuaan päätyneensä aivan eri paikkaan, minne hänen oli tarkoitus mennä. Kun hän oli kysynyt apua vastaantulevalta, oli hänelle vain tyrkätty kartta käteen. Vittu jees. Ei hän osannut mitään karttaa lukea. Ei hänen ole koskaan tarvinnut osata. Kärpäsenkakan kokoisista merkeistä kartalla ei saanut mitään selvää ja äristen oli nuorukainen hylännyt karttansa roskikseen.

Vihdoin ja viimein hän oli kuitenkin päässyt Jenkinsien talolle. Oven avasi Noelle, jolle Less väläytti valkoiset hampaansa virnistäessään. Lawless kuuli Londonin isosiskon kutsuvan häntä perunamaapojaksi, kaikki muu menikin sitten ohi bruneten korvien, hänen lähes ravatessa naisen ohitse kuin tuo olisi pelkkää ilmaa. Hänellä oli nyt parempaa ja tärkeämpää tekemistä. Ovi oli kyllä suljettu ihan tottumuksesta, vaikkei Fineout ollut Noellen pyyntöä/käskyä asiasta kuullutkaan. Sandaalitkin oli jätetty eteiseen.
"Hei", Less tervehti ystävällisesti Londonin keittiössä hääräilevää äitiä, ennen kuin kauppakassin kanssa loikki ylätasanteelle. Kohteliaasti Lawless koputti tytön ovea, ennen kuin pisti huolestuneen päänsä ovesta sisään. "Hei kulta?" poika kysyi varovasti ja huomattuaan Londonin olevan elossa, eikä suinkaan kuolemaa tekevän näköinen, hymyili hän aurinkoisesti ja asteli peremmälle vetäen oven kiinni perässään. "Miten voit? Onko kuumetta?" Less kyseli ja laski ostoskassin tytön sängylle. Hehe. Londonin hiukset olivat hassusti. Su-loi-nen. "Vähän toin.. jotain", poika sopersi ja kumartui tyttöä kohti, laskien hellän suukon tuon otsalle. "Sattuuko kovasti?" poika kysyi päätään asteen kallistaen.

+ lol Less on vammanen : ) +

London äiti hädin tuskin kerkesi vastatakkaan mitään Lessin tervehdykseen, kun poika olikin jo sellaista vauhtia matkalla Londonin huoneeseen. London sen sijaan vain selaili sängyllään lehtiä ja mässytteli viimeisiä karkkejaan, mitä pussista enää löytyi. Kun hattarapää tunsi karkkipussin tyhjän pohjan ja vilkaisi sitten katseellaankin sen sijään, todeten saman asian kuin käsi: se oli tyhjä. London kirosi hiljaa ääneen, enemmänkin mutisten ja huulet vääntyivät mutrulle edes huomaamattaankin. Miten hän nyt kestäisi koko päivän sisällä, kun karkitkin loppuivat? Lehden sivuja alettiin kääntää hieman enemmän väkivaltaisesti ja oveen tehty koputus aiheutti repeämän eräälle sivulle. No voi kun oli nyt niin kiva juttu.

Ovella ollut tyyppi tervehti Londonia ja äänestä hattarapää tunnisti jo kuka se oli. Ensimmäisenä hänen mieleensä heräsi kysymys siitä, mitä Less täällä teki? Olivatko he sopineet, että toinen tulee tänne? Miksi London ei muistanut mitään sellaista sopimusta? Eihän hän ollut edes kerennyt laittautuakaan ja näytti varmaan ihan rumalta haisevalta elefantilta... "LESS!" London hihkaisi iloisesti ja alaspäin olleet suupielet nousivat hieman ylöspäin. Kun toinen astui peremmälle, vetäisi oven perässään kiinni, ei London voinut olla pitämättä suutaan kiinni. "Mitä sä täällä teet?" samaan aikaan hän huomasi ostoskassin, oliko toinen mennyt ostamaan hänelle jotakin? Tuhlannut rahojaan? Montako kertaa hattarapään pitäisi vielä sanoa Lessille, ettei toisen tarvitsisi ostaa hänelle mitään. Paitsi synttäreinä, se oli poikkeus päivä. "Mulla on joo vähän kuumetta, mutta mitä sä oot mennyt ostamaan? Less, paljonko sä tuhlas--- VAU!" Londonin toruminen rahan käytöstä pojalle keskeytyi, kun hattarapää avasi pussin ja näki sen sisällön. Tyttö tyhjensi pussin vuorotellen, eikä pistänyt pahakseen, kun toinen antoi suukon otsalle. Ensin sängyn päälle pussista lennähti herkut, pinnit ja viimeisenä pehmolelu. "Less, sä olet vaan niin paras... Hihi mä rakastan sua murmeli", Lon sanoi iloisesti, lähes yhtä iloisesti kuin pikku lapsi olisi saanut tikkarin. Sitten tyttö nojautui eteenpäin, jotta sai pörrötettyä Lessin hiuksia.
Kun toinen oli kysynyt sattuuko mihinkään, tyttö pudisteli päätään niin että vaaleanpunaiset hiukset lennähtivät sivulta toiselle. London siirsi peittoa hieman sivuun ja siirsi jalat sängyn reunalle. "Mä pystyn ihan hyvin kävelemään, en mä nyt niiiin kipeä ole", tyttö sanoi ja juuri yrittäessään nousta sai jättikokoinen aivastus muuttamaan hattarapään suunnitelmat. Suosiolla tyttö palasi takaisin istumaan sängylle ja peiton alle. London niisti sisäänpäin, ja osoitti Lessin takana olevaa nenäliinapussukkaa: "Antaisitko sä mulle nenäliinan, ne on siinä sun takana", niin mitä hän tekisikään ilman tuota poikaa.