Lets start the riot

Elämä se sitten osasikin potkia päähän. Eiväthän ne pienet vastoinkäymiset mitään, kun niihin oli osannut tottua, mutta kun iskettiin useampia suurempia vasten kasvoja osasi se olla kerrassaan vittumaista. Beauta elämä tuntui potkivan päähän vain, koska piti siitä. Ja kukaanhan ei luonnollisesti kysynyt, että mitä poika itse olisi tahtonut.
Ensin kävi niin, että poikaystävä salaperäisesti murhataan ja sitten sitä tulee itse revityksi rikki kerta kerran jälkeen. Mitään ei toki ulospäin näytetty ja asia käsitettiin itsekin vain juuri ja juuri. Ihminenhän tuo diivan luonteen osaava puolihollantilaispoikakin vain oli.
Ja riittikö se sitten? Beaun olisi sallittu moiselle väitteelle nauraa, mutta eipä tummaverikköä pahemmin naurattanut.

Sen lisäksi, että viime viikkojen aikana oli sattunut kaikenlaista, oli tuolle opiskelijapojalle vielä ilmoitettu, että hänen vuokrasopimuksensa puretaan. Ja lähdön pitäisi tapahtua kuukauden kuluessa. Jas ironistahan se oli, että rahatilanne oli hyvin lähellä mitätöntä ja kämpät luonnollisesti maksoivat. Tässä tilanteessa jopa tuo laittoman ylpeä ja koppavakin poika rupesi tuskastumaan ja menettämään toivonsa. Minne vittuun hän muka menisi nyt?
No ensimmäisenä ainakin baariin, kun ei muutakaan keksitty. Ja sinne tasaiseen tahtiin katosivat ne loputkin mitättömät rahavarat. Ja turha kai oli sanoakin, ettei Beau tuntenut sanaa kohtuukäyttö tällaisessa tilanteessa. Jokin sai hänet kuitenkin muutaman ylimääräisen jälkeen lähtemään baarin hämärästä pimeille kaduille. Ei hän tuntenut pelkoa, hän oli aivan tarpeeksi sekaisin. Hän ei jaksanut välittää, tuskin edes tiesi minne meni. Jalat veivät, pään ei tarvinnut vaivautua miettimään kulkua.
Aikansa taivallettuaan, mitään ajankulusta tajuamatta, päätyi poika istumaan penkille tietämättä missä oli. Eikä hän tosiaan osannut välittää. Siinä oli hyvä painaa silmät kiinni ja antaa väsymyksen viedä voitto. Hentoinen noin 180 senttinen kroppa rojahti vasten penkin puista pintaa ja poika vajosi rauhattomaan uneen.

~ ** ~

Voi vittujen vittu. Alkoholilla veressä ei ollut mitään merkitystä, kun adrenaliini virtasi. Kädet puristuivat kokoajan tahtomattakin nyrkkiin ja hermot olivat aivan liian kireällä. Saatettiin vain odottaa sitä arvattavaa raivokohtausta, johon tuo peikontukkainen mekaanikkoneito tulisi oletettavasti sortumaan. Phinxillä oli tapana pistää paikat remonttikuntoon kännissä hermostuessaan. Ja teki tuo tummatukkainen neito sitä kyllä selvänäkin. Ja ehdottoman hyvillä syillä. Kenenkään ei sopinut uskaltaa häiritä häntä, kun hän oli keskittynyt rassaamaan moottoriajoneuvojen koneistoja. Se oli hänelle hyvin pyhää. Monesti hän muisti varoittaa, että riko ja kuole. Useimmat tottelivat ja loput olivat saaneet tuta virheensä nahoissaan.
Nyt vittuuntuneisuuteen ja raivoon ei liittynyt yhtäkään harrikkaa tai muutakaan. Syy oli siinä aiemmin illalla tavatussa naisessa, joka oli saanut Phinxin suuntaamaan suoraan Shaynen luo. Kumma kyllä jalan, hän ei ollut jaksanut muistaa, mihin pyöränsä oli jättänyt.
Enää ei tarvinnut matkaa taittaa paljoakaan, se saatanan pilvenpiirtäjä oli jo vihreiden silmien katseen orjana. Sitä tuijotettiin tiiviisti kulmat kurtussa ja huulet tiukkana viivana. Harvatkin jalankulkiat tajusivat väistää tieltä, vaikka olemus olikin heiveröinen. Lihasta tytöltä löytyi kyllä, mutta raivoa ainakin kymmenkertaisesti siihen verrattuna.

Enää muutama askel ulko-ovelle, joka avattiin omalla avaimella. Shayne ei olisi tykännytkään, jos olisi jostain järjettömästä syystä ollut nukkumassa ja Phinx herättänyt tuon ovipuhelimella. Tytön askelet olivat tiukkoja kopsahduksia autiossa käytävässä, jonne valot olivat syttyneet liiketunnistimen tähden. Hissiin ja ylös. Enää hetki, niin hän saisi rähjätä, vaikka oletettavasti ei ihan sydämensä kyllyydestä.
Askelia, ovi, avain lukkoon, naksahdus, ovi auki. Kenkiä tyttö ei uhallakaan riisunut, hänellä oli muuta ajateltavaa. Ovi vedettiin raivokkaasti pamahtaen jäljessä kiinni.
“Pelastakaa mun päivä ja sanokaa mulle, että meihin on oikeasti liittymässä joku blondi muija”, Phinx sähähti tervehtimättä suunnaten suoraan sohvalle. Hän ei edes vaivautunut katsomaan ketä töni saadakseen tilaa itselleen.

Kaikenlaista toimintaa oli nähty parin viikon sisällä, eikä Shayne elämäänsä vähäsisältöiseksi kyennyt väittämään. Yhdessä alaistensa kanssa hän oli hoidellut yhden vanhaa satamaa hallussaan pitelevän jengin ja senkin jälkeen tekemistä oli piisannut. Jälkisiivousta ja muuta häslinkiä. Itse hän ei ollut voinut pahemmin osallistua jälkien peittelemiseen, koska oli viettänyt paljon aikaa sairaalalla kahden alaisensa loukkaannuttua. Oikeasti. Miten joku onnistuu saamaan luodin perseeseensä? Sitä mies ei edes tahtonut pohtia. Pari päivää hän oli ollut melko uupunut ja tänä iltana hän oli päättänyt painua aikaisin nukkumaan. Se suunnitelma oli kuitenkin kaatunut Destinin, Dennisin, Peterin, Amberin ja kolmen muun jengiläisen ilmestyttyä hänen kämpilleen juomien ja ruokien kera. Frido oli kuulemma tahtonut tulla myös, mutta oli saanut kotiarestia ja joutui painumaan nukkumaan jo puoli kymmenen jälkeen. Joskus Shayne ei voinut kuin ihmetellä miksi oli ottanut suojeluunsa sellaisen tatin. Onneksi syy aina muistui kuin tekniikan neroa kaivattiin. Bileitä ei oltu pystyyn nostettu, mutta juoma ja ruoka oli silti maittanut jokaiselle. Ilta oli oikeastaan ollut yhtä hauskanpitoa ja naurua. Ainakin niiden osalta, jotka sallivat itsensä nauraa. Peteriä ei nyt tuntunut mikään menneiden hölmöyksien muisteleminen naurattaa. Mies katselikin itsekseen rauhallisena tv:tä ja selvästi nautti olostaan yksikseen baarijakkaran herrana, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Amber oli juonut eniten ja sen vuoksi oli alentunut väittelemään Destinin kanssa, joka sai kaikki (paitsi Peterin) nauramaan älykkäällä, tai vähemmänälykkäällä tilannekomiikallaan.

"Mä mitään miehiä tarvitse! Oon paljon onnellisempi ilman! Maailma voi paremmin ilman niitä!" Amber kiljaisi oluttölkkiään kohautellen ja kiljuen sitten hetken suunvuoroa yrittäneen Destinin päälle. Happi ei kuitenkaan riittänyt ja blondi mies sai kuin saikin tilaa avata suunsa.
"Millainen maailma olis ilman miehiä? Ei sotia, ei taisteluja, vain ”onnellisia” lihavia naisia!"
"Oo hiljaa Barbie. Yks ja sama sukupuoli riittäis pitämään maapallon kasassa"
"Mä tunnen vain kaksi sukupuolta: toinen sanoo itseään järkeväksi ja toinen todistaa, ettei se ole totta. Mies toimii todistajana. Miehet hallitsee maailmaa!"
"Ja naiset miehiä!"
"Miehet pystyy mihin vain!"
"Niin jos sitä ei tarvitse tehdä itse!"
Destin ei enää kyennyt pidättelemään pokkaansa vaan purskahti nauruun vääntyen kyyneleet silmissä kippuralle Shaynen vieressä, joka piteli naurusta hytkyen toista kättä kasvojensa peitteenä. "Mä en kestä teitä", Amber puuskahti leikkimielisesti ja nauroi Dennisille, joka yhä edelleen yritti päästä keittiöstä muiden seuraan. Mies oli joutunut pysähtymään ja nojautumaan vatsaansa pidellen milloin mihinkin, kun oli kuunnellut kahden idiootin hölinöitä. Hän ei ollut paljoa juonut, kuten ei ollut Shayne tai Peterkään. Lopulta tuon onnistui liittyä sohvan asukkaiden seuraan ja hetken jokainen joutui hiljentymään ehtiäkseen täyttää keuhkonsa hapesta, jota oli kadonnut uskomattoman paljon naurukohtausten yhteydessä. "Destin, älä sano enää mitään", Dennis nauroi ja kuulosti lähes anelevalta. Blondi mies vain kiersi leikkisästi kätensä toverinsa ympärille ja yritti hoitaa oman osansa naurun pidättelystä. "Mä kerron vaan yhden jutun. YHDEN", Destin lupaili ja nousi hetkeksi ylös, vangiten jokaisen huoneessa elävän huomion. "Viime vuoden huhtikuussa... muistatteko te miten---", mies selosti hymy huulillaan, kun havahtui jokaisen muun mukana kovaan pamaukseen eteisestä. Kaikki, jopa Peter, käänsivät katseensa kohti eteistä, mistä korppitukkainen naishahmo paineli peremmälle.

Ystävällisesti Dennis siirtyi ja antoi tilaa naiselle, joka ei selvästi sillä hetkellä elänyt elämänsä hilpeimpiä öitä. Niin. Eihän enää mikään päivä, saatikka sitten ilta ollut. Destinkin istahti alas, vaikka virnuilikin jatkuvasti höpsöä hymyään ja sai juuri ja juuri itsensä pysymään paikoillaan. Shayne suoristi selkänsä ja vei kysyvänä katseensa Phinxiin, joka oli juuri anonut itselleen pelastusta. Mies vilkaisi nopeasti Dennisiin, sitten Peteriin. "Jaa a kuule. En mä ainakaan mitään sellast musitelis", mies vastasi ja haroi kumissaan tummia hiuksiaan. "Oonko mä unohtanu jonkun?" mies lisäsi ja vilkuili kysyvänä tovereitaan. Destin riensi Peterin seuraksi baaritiskin luokse ja istahti viereiselle baarijakkaralle. Peter ei ilmettänsäkään väräyttänyt ja piti ilmeettömän katseensa mekaanikkomuijassa. "Eipä taida olla. Mistä nyt kusee?" Shayne kysyi ilkikurisesti virnuillen ja vilkaisi baarijakkaralla pyörivää Destiniä, joka näytti juurikin siltä, että olisi vain hetken päästä lattialla tuolinsa kanssa, kun vain sai tarpeeksi ärsytettyä Peteriä.

Phinxiä se ei haitannut yhtään, vaikka hän olikin rikkonut hilpeän tunnelman paikalle varoittamattomalla ilmaantumisellaan. Häntä häiritsi enemmänkin toisten virneet ja hymyt. Hän olisi kyennyt rauhoittumaan edes hitusen, jos jokainen olisi ollut neutraali tai näyttänyt edes vakavalta. Destiniin peikontukkainen tyttö ei vaivautunut edes vilkaisemaan. Ilta oli mennyt vituilleen, eikä yökään hyvältä näyttänyt. Kaiken kruunu olisi ollut, jos olisi nähnyt Destinin. Ja sitä Phinx ei vain sattunut kaipaamaan.
Vihreät silmät tuijottivat suoraan STOPiin, Phinxillä ei ollut tarvetta vilkuilla. Häntä kiinnosti vain se, että ainut jolla oli väliä tästä sakista, saisi kuulla. Pelastusta ei annettu, kaikki murskattiin kerralla. Phinxin ilme kiristyi, tyttö sai purra hampaitaan yhteen.
“Kyttä. Ties sut nimeltä, jengistä, yhdisti muhun ja esitteli itsensä Destinin pikkusiskona. Sukunimen kanssa”, tyttö sähähti. Eihän sen laskemiseen paljoa tarvittu, että kyseessä oli kyttä. Kertoihan se urkkiminen paljonkin, kukaan siviili ei olisi altistanut itseään Phinxin nyrkille niin vahvoilla syillä.
Kädet puristuivat jälleen nyrkkiin, rystyset olivat valkeat. Silmät nauliutuivat paikalleen ja Phinx oli täysin räjähtämis pisteessä. Yksikin väärä sana tai liike saisivat tytön räjähtämään. Ja kaikki tiesivät sen. Phinxiä ei olisi hillinnyt edes tieto siitä, että kyseessä oli Shaynen kämppä, jota hän terrorisoisi. Hän tarvitsisi nyt ajatuksensa kasaan. Raivosta tärisevät kädet kaivoivat taskuja, kunnes tyttö sisäisti sen, ettei todellakaan saisi tällaisessa mielentilassa käännettyä itselleen sätkää.
“Tupakka. Ja ihan vitun äkkiä”, tyttö sihahti huultensa välistä. Katse selasi huonetta, se miltei mitätön itsesuojeluvaisto toimi sentään nyt ja sai tytön väistämään Destinin kokonaan.

Kun tyttö sai huulilleen tupakan, välittämättä keneltä moinen ele oli, sytytti tuo sen ja veti ven tiuhaa tahtia minuuttiin. Polttavasta tuntemuksesta suussa ja kurkussa ei välitetty lainkaan. Edes hieman ajatukset kasaantuivat, pöydältä napattiin jälleen mistään välittämättä olut, joka sekin kitattiin yhteen putkeen.
Muut saivat olla niin kiinnostuneista yksityiskohdista kuin tahtoivat, Phinxistä ei ollut niitä juuri nyt kertomaan.
“Blondi ja lyhyt, tai vitut oli, mutta… Vittu ihan sama, lyhyempi kun mä. Ja sillä oli miesten puku.”
Siinä oli kaikki, mikä Phinxistä irtosi ennen toista uutta tupakkaa ja olutta.

Ilmeettömänä Shayne tuijotti mekaanikkoaan ja odotti kuulevansa syyn tuon vittuuntuneisuuteen, joka oli saanut lähes kaikki huoneesta keskittymään vain Phinxiä kohti. Destin hihitteli kuin ihastunut teinityttö ja yhä pyöri baarijakkarallaan. STOP vilkaisi vain nopeasti Peteriin, jonka kulmakarvat painuivat hitaasti alemmas käsien puristuessa tiiviimpiin nyrkkeihin. Ei heihin tosiaan ollut ketään liittymässä. Hän kyllä muistaisi sellaiset asiat ja niin muistaisi Denniskin, joka hoiti yleensä uudet jäsenet perille jengin sisäisistä ja ulkoisista asioista. Ilme kireänä Phinx ilmoitti törmänneensä kyttään ja jokaisen(paitsi yhä ja edelleen Destinin) ilmeet vakavoituivat entisestään. Shayne nojautui paremmin sohvansa tyynyihin ja muisteli suhteitaan paikallispoliiseihin. Kyllähän kytiltä löytyi heidän nimensä ja rekisterinsä. Mutta ei sen pitäisi riittää Phinxiä harhauttamaan. Phinx oli itse oveluus eikä tuosta tietoa irtoaisi lainkaan helposti. Tämän kytän oli tosiaan täytynyt tietää yhtä sun toista. Lisäksi tuolla täytyi olla sen päälle jonkinlaista älliä päässään, jos sai sanoin Phinxin vakuutettua. Sellaiset tyypit jäivät mieleen, joten Shayne ei kai ollut itse henkilökohtaisesti tuota tavannut. Mutta miten se tyyppi oli päässyt juuri Phinxin jäljille? Kytillä ei ollut tapana juosta huhujen perässä. Keillä oli? Miehen ilme kiristyi ja viileästi hän mulkaisi virnuilevaa Destiniä, jota näytti suuresti huvittavan se, että joku oli esiintynyt hänen sisarenaan. Oli maailman onni, ettei tuolla ollut sisaruksia. Jo yhdestä tuon suvun miehestä oli suurta päänvaivaa. Destin loikkasi jakkaraltaan vasta sitten, kun kuuli Phinixin tahtovan tupakkaa. Sitä häneltä löytyi kaiken pölyn ja ruohon lisäksi vaikka kuinka paljon. Mies yskäisi nyrkkiinsä ja veti kasvoilleen neutraalin ilmeen, pidätellen vatsassaan kieppuvia nauruntyrskähdyksiä. Sanaakaan sanomatta Destin tarjosi naiselle tupakan ja peruutti kauemmas sohvasta, kunnes purskahti jälleen nauruun. "Mun sisko, ei vittu", mies nauroi kyyneleet silmissä ja haahuili takaisin baaritiskiä kohti.

Siinä vaiheessa Peter oli kuitenkin jo noussut ylös ja vähääkään varoittamatta kampannut blondin huumehörhön vatsalleen. Destin jupisi ja ulisi samaan aikaan mulkaisten ilkeästi Peteriä, joka astahteli sohvan luokse ulkonäkökuvauksen pöllähtäessä julki. "... Onko tuttuja?" mies kysyi viileästi Dennisiltä, koska tiesi juurikin tuon järjestelmällisen ja huolellisen miehen pitävän tarkkaa kirjaa heidän vihollisistaan ja liittolaisistaan. Hiuksiaan haroen Dennis pudisti päätään ja vilkaisi lyhyesti lattialle istumaan jääneen Destinin puoleen. "Joku siviiliasuinen kyttä?" ehdotti Amber ja vilkaisi Phinxiin, joka oli koko jengistä ainut nainen, jonka kanssa hän tuli toimeen. "Kyselikö se mitään erikoista?" Shayne kysyi merkittävä pilke silmissään Phinxiltä, ristien sormenpäänsä pohtivana yhteen. "Puhuko se jollain korostuksella?" Dennis kysyi, "Kaikki tieto siitä tyypistö on nyt arvokasta. Annoitko sä sille jotain tietoa? Mitä se kyseli?" Dennis kuulusteli ja piti katsekontaktin Phinxissä. Peter haroi hiuksiaan ja vilkaisi murahtaen Destiniin, joka näytti kieltä heti Peterin tuota vilkaistessa.

Destinin naureskelu otti raskaasti kalloon, tytön teki mieli nousta ylös ja iskeä nyrkki vasten toisen kasvoja. Onneksi Peter teki sen hänen puolestaan ja jopa Phinx tyrskähti julmalla vahingonilolla. “Riko sen kallo, niin päästään siitä kokonaan”, tyttö kehotti jo tylyksi itsekseen palanneena. Tärinästä ei päästy ja huulille kaivattiin jo uutta savuketta. Vieläkään itse kääntäminen ei tulisi onnistumaan ja se myös tiedettiin.
Peter uteli Dennisiltä oliko kuvailtu tyttö tuttu, Phinx pakottautui kääntämään itselleen sätkän ja onnistui kaiken järjen vastaisesti siinä edes jotenkuten. Mikään taidonnäyte sätkä ei kuitenkaan ollut.
“No vittu siviiliasuinen, enkö mä muka jo sanonut että miesten puku? Vittu puku, juhlapuku, smokki. Mikä siinä on niin vaikeasti käsitettävää?”, Phinx sähähti blondille, jonka kysymys oli ollut asiallinen. Peikontukkainen ei kuitenkaan ollut lainkaan asiallisella tuulella juuri nyt.
“No vittu kyseli. Kaikkea, se oli ihan saatanan selvillä siitä mitä puhu”, tyttö ärisi. “Mä en kiinnittäny mihinkään korostuksiin saatana huomiota, kun mä olen baarissa niin mä juon. Ja en mä sille mitään sanonu saatana, mitä sä musta luulet? Että parin jälkeen oon siinä kunnossa, että liverrän kaiken. Haista kuule paska, Dennis”, Phinx julisti isoon ääneen yhä selkeästi tuohtuneena. Ja oikeastaan kysymykset saivat hänet vain enemmän pahalle tuulelle.

“Mä oisin lopettanu sen siihen paikkaan, ellei se oikeasti olisi saanu mua vakuutetuksi. Ja se vituttaa aivan saatanasti”, tyttö murisi itsekseen. “Se päätteli kuulemma koko teoriansa siitä, että mä olen mekaanikko vaan sen perusteella, että mulla on kädessä ruhje. Ei kukaan voi saatana selittää sitä niin pienestä. Se rupesi selittämään mulle bensiinin hajusta, ihan kun kukaan voisi selittää siitä mulle asiantuntevasti. Vittu kun mä en muka tietäs.” Tyttö oli nyt saanut kamalan puhe puuskan kiukussaan. Katse siirtyi Shayneen.
“Saanko mä nyt lyödä Destiniä, niin mun olo helpottaa?”, Phinx murahti. Ewi hän moista tosissaan kysynyt, muttei se mikään vitsikään ollut. Siihen oli vaiun hyvä päättää kaikki.

Destin mumisi hiuksiaan pörröttäen, eikä juuri sillä hetkellä viitsinyt sanoa mitään. Mihinkään hyväntuulisuus ei kuitenkaan kadonnut ja hetken päästä mies puhkesi hyräilemään itsekseen. Kaipa se oli hänen tapansa olla ärsyttämättä muita heitoillaan. Amber kurtisti kulmiaan Phinxin tiuskaistua hänelle ja nokka pystyssä nainen vei katseensa toisaalle ja siemaisi oluestaan pieniä huikkia. Oli vaikea pysyä skarppina juuri kun oli vetänyt putkeen kuusi pulloa. Shayne haroi mustia hiuksiaan ja yritti kehitellä päähänsä jonkinlaisen kuvan miehenasuisesta naisesta. Ei sellaisia vastaan ihan joka päivä tullut, eikä hän ikinä edes kiinnittäisi huomiota sellaiseen, jos vastaan kävelisi. Mutta oliko varmaa, että kyseessä oli kyttä? Vihollisjengeillä oli varmasti enemmän tietoa heistä, kuin kytillä. Ehkäpä se oli jonkin pikkujengin soluttautuja? Aaaw shit. ”Kenellekään ei tuu ketään mieleen? Dennis, entä jotkut pikkujengit? Tai isommat? Pitää lähettää liittolaisille sanaa ja penkoo tätä paskaa”, Shayne murisi ja nousi ylös suunnaten sitten keittiöön. Tokihan se oli vituttavaa, että joku penkoi heidän asioitaan ja oli niin perillä, että pystyi harhauttamaan jopa Phinxiä. Isoa saalista liikkeellä siis. Mies vihasi sitä, kun ei tiennyt missä mentiin. Se oli niin saatanallisen raivostuttavaa ja mieli tekikin lähteä kaupungille etsimään sitä mulkeroa miehen asuista naikkosta. Tuohon törmäämisen mahdollisuus oli kuitenkin niin minimaalinen, että koko homma olisi ollut vain silkkaa ajanhukkaa. Kuka vittu leikki heidän kanssaan ja sai Phinxinkin noin huonolle tuulelle? Shayne nosti kaapista tummansinisen lasin ja avasi ilme vakaana hanan. Lasi kävi vedestä täytettynä huulilla ja mies puraisi ilkeästi alahuultaan, kohottaen sitten lasin korkealle kattoa kohti. Dennisin ilme ei värähtänytkään Phinixin kovaäänisen julistuksen tähden. Hän oli juurikin kaikkea mielestään turhaa tietoa kohtaan passiivinen, vaikka tiedon antaja kuinka raivoaisi. Mies ei kokenut tarpeelliseksi riidan haastamista ja koska hänellä oli paitsi järkeä, myös hyvä ihmistuntemus, ei hän mielellään lähtenyt ärisemään Phinxille, jolla oli täysin hyvä syy vittuuntuneisuudelleen. ”En ole väittänyt sinun puhuneen ohi suusi”, Dennis ilmoitti viileästi kulmiaan kurtistaen. ”Mutta on aivan luonnollista olettaa sinun sanoneen jotain jos uskoit hänet yhdeksi meistä, mutta annetaan nyt olla ja hyvä jos et sanonut mitään”, Dennis murahti ja näytti epätyytyväistä naamaa kun tietoa ei tuntunut irtoavan Phinxistä yhtään sen paremmin kuin ladon ovestakaan.

”Mä pyydän Fridoa lähettämään sähköpostia Javierille heti huomenna”, Amber ilmoitti julistaen ääneen erään Shaynen ystävän nimen, joka hallitsi heidän liittolaisjengiään kaupungin tehdasalueen puolella. Dennisin katse pysyi Phinxin kasvoissa ja mies yritti kovasti pohtia kuka sopisi Phinxin kuvailemaan profiiliin. ”Kuulostaa aika häröltä tyypiltä”, Destin ilmaisi mielipiteensä lattiatasolta Phinxin kertoessa kytän teoriasta ja päättelystä. Blondi mies oli juuri avaamassa suutaan, kun mies hätkähti parin muun lisäksi keittiöstä kuuluneeseen räsähdykseen. Itsekseen muristen Shayne tuijotti hetken lasinsirujen auki repimää ihoa kädessään ja kiersi lasinsirulammikon ohitse suunnaten silmät vihaa palaen makuuhuoneeseen. Destin haroi hiuksiaan huuliaan mutristaen ja konttasi keittiötä kohti, vilkaisten sitten entistä lasia, joka oli siististi hajonnut erikokoisiksi palasiksi pitkin keittiön lattiaa. Mies kuitenkin peruutti kiireellä kauemmas keittiöstä, Shaynen tehdessä paluuta lattiaharjan kanssa. Mies ryhtyi siirtelemään lasinsiruja ja näytti jatkuvasti siltä, kuin olisi voinut iskeä harjan jonkun takaraivoon. Nopeasti suurimmat lasinsirut oli siivottu ja mies istahti baarijakkaralle, vieden katseensa Phinxiin, joka oli ehdottanut Destinin pahoinpitelyä. Shayne vei ilmeettömänä katseensa blondiin, joka hymyili hölmösti ja painoi kämmenensä yhteen anelevan näköisenä. Baaritiskillä seissyt talouspaperirulla napattiin käteen ja edelleen pohtivana Destiniä tuijottaen jengipomo painoi paperia vasten kättään. Hänen tosiaan täytyisi harjoitella itsekuria. Harmi vain, että hänellä tuntui olevan pitkälle pinttynyt ajatus siitä, että hän sai kotonaan tehdä mitä ikinä tahtoi. No niinhän se oli, mutta jälkeen päin vitutti aina että jokin oli mennyt rikki. ”Ei mua haittaa, älä vaivaa päätäs pomo”, Destin virnuili ja nousi ylös. ”Mä oon tottunu olee se johon viha puretaan, heittosäkin elämää”, mies virnisti olkapäitään kohauttaen ja ignoorasi Dennis pahoittelevan, ehkä hieman säälivän katseen. ”Mullon hyvä kipukynnys, älä murra mitään mut ole hyvä vaan”, mies virnisti, astahteli sohvan luokse ja kohotti varmana kätensä kattoa kohti. Peter pyöräytti silmiään. Destin oli sääliö ja siitä ei päästy mihinkään. Mutta eipä tätä asiaa tämän pidemmälle voitu viedä. ”Poistun”, mies ilmoitti neutraalisti ja astahteli eteiseen, poistuen ovesta heti Shaynen luvan saatuaan.

+ Destinin työt: huumediileri ja heittosäkki :''DDD

Phinx ei osannut keskittyä ympärillä tapahtuvaan, vaikkei Shaynen kiukku huomaamatta jäänyt. Ymmärrettävä tunne, sillä se oli vallannut hänet itsensäkin viimeisen muutaman tunnin ajan.
“Se rupes flirttaamaan ja vaikka mä käskin sen pois, se ei lähteny mihinkään”, Phinx tuhahti. “Niinku kuka tahansa tervejärkinen olisi tehnyt, mä tein asiani hyvin selväksi. Eikä se lähtenyt, vaikka mä heitin sitä parikertaa oluttuopilla.”
Tyttö sipaisi tukkaansa ja tumppasi tupakkinsa olutpulloon. Huulilta karkasi turhautunutta sihinää, koko kroppa tärisi pidäteltyä raivoa.
“Härö se olikin. Ja oikeestaan aivan liian hienostuneen olonen ollakseen mikään jengiläinen. Mä väitän, että se oli kyttä. Tai se oli kuitenkin liian nuori ollakseen kyttä, ei paljoakaan saata mua vanhempi olla. Ja siltä sai udella vaikka kuinka kauan henkilöllisyyttä, ei se mitään sanonu, eikä pahemmin edes ulissut. Ja kun tarkemmin miettii, niin kyllä se Peterinkin tunsi, väitti olevansa joku vanha tuttu.”
Vihreät silmät katseineen suunnattiin seinästä Dennisiin.
“Ja ihan oikeasti, mä en sanonu sille edes nimeäni”, Phinx tuhahti vielä vakuuttaakseen toisen. Paitsi että… “..Mä tilasin oluen isän piikkiin”, tyttö totesi itsekseen. Voi vittu, voi vittujen kevät. “Ja Kalec kutsu mua etunimellä… Mä soitan sille, että korjaa sen hatun talteen”, tyttö ärähti taas hampaitaan kiristellen. “Ei se varmaan mitään jälkiä itsestään tahdo jättää, joten se palaa vielä hakemaan sitä. Ja jos palaa, niin käsken korjata koko muijan talteen.”

Ääneen ajattelu selkeytti ajatukset järjestykseen, huulilla kävi jopa kiero hymyntapainen. Siitä syvennettiin jo lyhyt naurahdus Destinin tarjouduttua vapaaehtoisesti uhriksi mekaanikon nyrkeille. Nauru lopetettiin halveksivaan tuhahdukseen. “Haista paska, Destin ja käännä mulle jointti”, tyttö hymähti tylysti nousten jaloilleen ja kaivaen kännykkänsä taskustaan selatakseen numeroja. Kalecin pitäisi löytyä listalta. Peterin paikalta katoamista ei edes huomattu kaivatun miehen vastatessa puhelimeensa asiallisesti ja selvänä. Kuten poket aina olivat.
“Siltä muikilta, jota mä pieksin jäi hattu. Korjaatko talteen ja pidät huolta”, tyttö ilmoitti asiansa kaunistelemattomasti. “Löytyykö? Ja jos tulee noutamaan, niin korjaa koko tyttö talteen. Vedät jesseä päänympärille, köytät ja tunget kaappiin. Mä haluan sen elävänä.”

Tämä ei ollut sama leikki kuin elokuvissa, vaikka siltä saattoi kuulostaa. Oikea elämä oli karumpaa, eikä verisimpiä kidutuskohtauksiakaan leikattu pois. Phinx löi luurin korvaan varmistuttuaan siitä, että viesti meni perille.

+ Juu, veny :-------) +

Mietteliäänä Dennis haroi mustia hiuksiaan ja nyökähti leppoisasti hymyillen Phinxin sanoille. Kyllä hän naiseen luotti ja tuon sanoihin uskoi. Aina hän vain ei osannut tuoda sitä julki, koska otti aina kaiken vakavasti ja halusi kuulla kaikki yksityiskohdat kuin etsien jotakin jengiläisen tekemiä virheitä tapahtumien kulusta. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Heidän asemassaan oli erittäin tärkeä tuntea vihollisensa. Sitä paitsi hän olisi varmaankin toiminut itse täysin samalla tavalla kuin Phinx. Tosin häntä olisi ollut paljon vaikeampi huijata, koska hän tiesi jokaisen jengin vanhan jäsenen perhetaustat. Dennis vei sinivihreät iiriksensä Phinxiin, joka oli ottanut puhelimensa esille.
”Hän jätti hatun? No se meidän täytyy ehdottomasti kerätä talteen”, Dennis totesi ilmeettömänä ja vilkaisi lattialle takaisin istahtanutta hyväntuulisena kujertelevaa Destiniä. ”Koirat perään vain. Nyt meikän on pakko blaadata biittiä”, Destin kujersi ja kaivoi takkinsa sisältä yhdestä monista taskuista hyvän kokoisen hasispalan, jonka kääri juuri kyseisen huumeen polttoa varten varattuun kangaspalaan. Hah. Jälleen kerran hän oli säästynyt selkäsaunalta, koska tiesi lähes joka kerta selviävänsä tuomalla esiin sen, että hän oli heittosäkkinä ihan vapaaehtoisesti. Säälillä päästiin pitkälle. Ah, mikä ovelakettu hän olikaan. Velmu hymy suli hitaasti pois miehen vaaleahkoilta kasvoilta ja hän näytti pikkuhiljaa vaipuvan omaan huumehorrokseensa, kun liekki hieman tupakkaa suurempaan pötköön saatiin sytytettyä. ”Jointtia kiertämään”, mies totesi rauhalliseen sävyyn ja kieppasi tilattuun sätkään maria parin muun kevyemmän aineen lisäksi ja kiikutti tilauksen naiselle. ”Toivottavasti se hattu tosiaan on siellä. Musta on aina perkeleen vaikee uskoo, et joku, joka on koko ajan ollu askeleen edellä ja pimittäny henkilöllisyyttään, jättäis jonkun noinkin hyvän jäljen itestään. No kaipa sitten kyseessä on ovela, kiero ja kaiken päälle saatanallisen tyhmä kyttä”, Shayne murahti ja pörrötti yönmustia hiuksiaan valkoisia hampaitaan yhteen purren. Hän sitten vihasi ulkopuoliksi vittupäitä, jotka eivät osanneet pitää itseään tarpeeksi kaukana ongelmista, jotka tällä hetkellä tottelivat sanaa Mescaline.
*
Koko Phinxin sössimä homma ei oikeastaan kiinnostanut mustahiuksista miestä, jonka kalpeiden kasvojen mustina ja puoliavonaisina tuikkivia silmiä kehystivät tummuneet varjot, jotka viestittivät parista kolmesta unettomasta yöstä. Arpiset, hieman harmahtavat kädet kävivät niskalla kipeitä lihaksia hieromassa ja ilmeettömänä mies suuntasi pimeässä illassa katulamppujen alla kohti tuttua penkkiä, jolla oli monet kuukaudet jo ehtinyt yönsä viettämään. Lyhyt, voimaton haukotus soi hieman rohtuneiden huulten välistä, joita punainen kieli laiskasti nuolaisulla kostutti. Peter astahteli tutun puistonvartijan ohitse, eikä tälläkään kertaa reagoinut mitenkään tuon tervehdykseen. Nuo olivat jo tottuneet hänen läsnäoloonsa ja antoivat hänen kodittomana viettää yönsä puistossa, jossa kaupungin muu hälinä ei niin voimakkaasti unia häirinnyt. Pitkä mies pysähtyi vaalean penkkinsä viereen ja ilmeettömänä, mihinkään liikkumatta tuijotti penkillä makaavaa tuttua ihmisriepua. Beau. Beau Even, Park lausahti mielessään värittömästi. Jos hän ei olisi tuota tunnistanut tai tuntenut, olisi hän ilman sen suurempia pohdintoja napannut rusekaverikköä niskasta, astellut puiston laitamille ja nakannut tuon koristejokeen, joka aina monia puistosta nauttijoita solinallaan ilahdutti. Mies kumartui hieman lähemmäs, vain varmistaakseen oliko tuo hengissä. Pian Peter suoristi selkänsä ja kohotti vasemman jalkansa, pitäen yhä käsiään takkinsa taskuissa. Beaun kasvot olivat kalpeat, eikä tuo reagoinut mitenkään Peterin vähemmän hellään potkaisuun. Ilmeisesti sammunut. Mitään Peter ei hajuaistinsa menettäneenä haistanut, mutta muut merkit tukivat hänen arvaustaan. ”….Mnnh”, mies mumisi itsekseen, eikä oikeastaan tiennyt miten toimia. Eipä hänellä ollut sen suurempia intoja lähteä asiaa pohtimaankaan. Helpompaa oli sysätä ajatustyö jollekin toiselle. Helposti Peter nosti kevyen miehen kantoonsa toiselle olkapäälleen ja irvisti vastustelevasti ennen kuin sitä tiedostikaan. Yngh. Hän vihasi sitä, jos hänen täytyi koskea johonkin toiseen ihmiseen ilman väkivaltaisia taka-ajatuksia.
*
”Mä otan tän huomenna puheeks kokoukses, sopiiko, pomo?” Dennis kysyi arvelevana ja suuntasi katseensa Shayneen, joka istuskeli samettipäällysteisellä baarijakkarallaan, jonka luokse Amberkin oli hypellyt. ”Joo, hyvä vaan jos muut tietää varoa”, STOP murahti ja tuijotti kättään, jonka ympärille Amber huolellisesti sitoi ohutta harsosidettä. Dennis nyökähti ja nousi ylös, astahdellen rauhallisesti selälleen lattialle kaatuneen Destinin luokse. Huumehörhö oli levittänyt niin kätensä kuin jalkansakin, muodostaen näin lattialle suuren X:n, heti kun poltettava aina oli päässyt loppumaan. Pohtivana Dennis tuijotti autuaana hymyileviä kasvoja ja tökki etusormellaan huumemiehen poskea. Shayne keskusteli jotain Amberin kanssa, ilme kireänä ja pohtivana samaan aikaan. ”Murupupuhanimussuhöppelipöppelihöppänäenkelini~”, Destin liversi ja nappasi Dennisin kädestä, kääntyen kyljelleen tuota kohti, vetäen käden molempien käsiensä väliin rintaansa vasten. Dennis tuijotti pitkään tuota, kunnes huokaisi kiusaantuneena. ”Missä on Peter kun sen nyrkkejä kaivataan…”, Dennis mumisi ja tuijotti leppoisasti tuhisevaan mieheen, joka tuntui omivan hänen kätensä kokonaan itselleen. Ovi kävi ja kysyvänä Dennis vei ensimmäisten joukossa kasteensa ovelle. Hetkessä miehen ilme muuttui hämmästyneesti ja hän tuijotti täysin paikoillaan jämähtäneenä Peteriä ja….tuon kantamusta? Amberin ilme lähes järkyttynyt ja Shaynen kireä ilme muuttui hölmistyneeksi.
”…………tää oli mun penkillä”, Peter lausui pitkään hiljaisuuteen täysin ilmeettömänä.

Phinx hymähti itsekseen, hän oli oikeastaan jopa suhteellisen tyytyväinen, kun sai tilannetta edes hieman pelastetuksi. Destin taasen olisi sietänyt saada itsetyytyväisestä ilmeestään turpaansa, mutta Phinx oli liian laiska noustakseen sohvalta, jolle oli kerinnyt istua uudemman kerran.
Onneksi mies sentään teki kuten hän oli käskyttänyt ja Phinx sai rentouttavan jointin huultensa väliin. Ei sitä kauaa tarvitsisi poltella ja fiilis kohoaisi ainakin hieman. Samalla myös riski tehdä kuten yllytettiin, siinä takkutukka olikin harvinaisen lahjakas.
Salavihkaisesti ja Phinxiltä itseltään kysymättä kroppa rupesi löysäämään jännittyneitä lihaksia ja huulet kaartuivat hivenen, miltei huomaamattomasti, ylöspäin. Pää keinahti taaksepäin ja silmät suljettiin. Tyttö poltteli ainetta itsekkäästi, korvat rupesivat sulkemaan äänet pois tiedostuksesta. Enää mikään ei jaksanut häntä liikuttaa. Ei mikään siihen asti, kun ovi kolahti auki. Kissamaisen nopealla refleksillä Phinx suoristautui istumaan ylpeästi pituuteensa ja tuijottamaan vihreät silmät keksitettynä oven suuntaan pupillit laajenneina. Peter ja… kantamus. Siis mitä vittua tämä nyt oli? Miksi mies kantoi jonkun tuntemattoman sisälle STOPin kämppään?! Ja miksi se joku aiheutti kaikissa reaktion Phinxiä lukuun ottamatta. Tai ainakin siltä se tuntui. Mitä hän ei tiennyt ja muut tiesivät? Ja se, että hän ei tiennyt raivostutti häntä.

“Mitä helvettiä?”, Phinx sähähti. Nyytti oli kuulemma ollut Peterin penkillä. Ja miksiköhän se sai PETERIN raahaamaan pojan tänne sen sijasta, että tuo olisi heittänyt sen vain pois penkiltään?
Hän ei käsittänyt, hän yritti saada selville. Katse seilasi, kävi läpi jokaisen kasvot etsien jotain merkkiä vastauksesta äänettömään kysymykseensä. Dennis ja Destin olivat poisluetut, sillä heillä näytti menevän lujaa. Järkyttyneimmältä näytti Amber, eikä Shaynekään kovin pahasti kakkonen ollut. Mikä järkytti tuolla tavoin Amberia, uhkasi tuon kuvitteellista asemaa. Se tarkoitti siis… Ei Phinx käsittänyt, eikä häntä kaiketi olisi kuulunut edes kiinnostaakaan.

Beau ei tiedostanut mistään oikeastaan mitään, hän vain näki ailahtelevaa unta, joka sai hänet kylmään hikeen. Häntä palelsi, mikä sai aikaan vienoa tärinää. Kiitos siitä laskuhumalaunille. Aamu olisi pahempi, mutta siitäpä tuo tummahipiäinen kaunispoika ei mitään tiennyt. Hän ei tiennyt missä oli, tuskin muistaisi edes sitä, mihin oli sammunut. Hän tulisi järkyttymään, mutta sitäkään hän ei tiennyt.
Pojan raotetuilta huulilta karkasi muutama järjetön sana hiljaisella äänellä.
Silmäluomiaan poika puristi tiukemmin kiinni.

Phinx tuijotti, pudisti päätään ja veti viimeisetkin henkoset jointista viskaten sillä sitten Destiniä. Normaalisti vakaa sihti saattoi hieman heittää tilanteen tähden, mutta tuskin vaivaisia senttejä enempää.
“Nyt meni sekavaksi”, tyttö ilmoitti kylmän sarkastiseen sävyyn.

Täydessä hiljaisuudessa Dennis tuijotti sinivihreillä silmillään takaisin porskuttanutta Peteriä ja tuon kantamusta. Miehen aivot kuitenkin automaattisesti laittoivat asiat tärkeysjärjestykseen ja mies nousi ylös ja seilasi suurten ikkunoiden luokse, jääden sitten kädet puuskassa tuijottamaan ulos kattoja ja valaistuja katuja. Shayne hoitaisi Beaun tapauksen, ei häntä siihen tarvittaisi. Tämä Phinxin- juttu oli paljon tärkeämpi. Dennis huokasi raskaasti ja tuntui uppoavan omaan taktikoijan ja strategiasuunnittelija maailmaansa. Niin tuolla oli tapana tehdä, kun pohdittavana ja halki ajateltavana oli iso, tai uhkaava asia. Tällä kertaa kyseessä oli mahdollisesti molemmat. Kuka tunsi Peterin, Shaynen ja Destinin? Kuten Phinx oli sanonut, oli kyseessä varmasti kyttä. Ilmeisesti joku oli päässyt heidän tietoihinsa poliisien arkistoissa. Mutta miten joku yksittäinen henkilö pääsi käsiksi niihin ja osasi tunnistaa Phinxin jäseneksi? Phinx ei ollut heidän kanssaan vankilassa, eikä poliiseilla pitäisi olla mitään tietoja heidän nykyisestä jäsenkaartistaan. Heillä oli poliisilaitoksen sisällä rotta, joka osasi kertoa näistä asioista ja kertoisi kyllä, jos Mescalinen arkistoihin lisättäisiin lisää jäsennimiä ja historiatietoja. Heistä jokaisesta kyttien tiedossa olevasta jäsenestä löytyi varmasti jonkinlainen profiili ja historiatiivistelmät. Ainakin jengin varsinaisjäsenistä, eli Peteristä, Shaynesta, Destinistä ja Dennisistä itsestään. Häntä itseään tämä kyttä ei kuitenkaan ollut maininnut. Ei Phinx ainakaan ollut niin sanonut. Onko joku sitten salaa käynyt käsiksi tavaroihin tai jotenkin huijannut ne itselleen? Koko jutussa ei tuntunut olevan järkeä. Dennis oli uponnut täysin omaan maailmaansa ja tuijotti kaduille enää mitään muita ääniä ympärillään kuulematta.

Shayne tuijotti tuttuja laineita hämmästyneenä, eikä saanut ällistykseltään sanaakaan sanotuksi. ”Peter, millon susta on tullu roskakuski?” Mustatukka kuuli Amberin sihisevän. Peter ei reagoinut naiseen millään tavalla, vaan tuijotti pomoonsa täysin ilmeettömänä. Destin, joka tuijotti Peteriä haavi auki, ei tiedostanut ollenkaan jointtia, joka osui hänen päähänsä ja tipahti siitä lattialle vierimään. Peterillä ja Shaynella oli pitkään täysin äänetön tuijotuskilpailu, jossa kumpikaan ei tavoitellut voittoa. Molemmat etsivät katseellaan jotain merkkiä, jonka mukaan toimia. Kirkkaansinisilmäinen mies haroi hiuksiaan ja täysin yllättäen purskahti nauruun. Amber hätkähti ja Destinkin vilkaisi tuota kummissaan. Pomomies nauroi hetken aikaa, kunnes huokaisi ja viittoi sitten peukalollaan makuuhuoneen suuntaan. ”Se oli sun penkillä, etkä tappanu sitä? Heitä tonne sänkyyn”, Shayne käski ja neutraalisti jengin pisin mies asteli makuuhuoneeseen ja varovaisuudesta viis viskaisi Beaun sängylle, välittämättä siitä mihin asentoon tuo päätyisi. Mustasilmäinen mies suuntasi takaisin olohuoneeseen ja silkka inho silmissään pyyhkäisi arpisia käsiään sohvan kankaaseen, jatkaen sitten taas eteiseen. Yngh. Hän ei pitänyt Beausta, ei ollenkaan. Eikä hänellä ollut mitään tahtoa hipaistakaan tuota, ellei saanut murtaa luita. Ovi kävi ja hetkessä hujoppi oli tiessään. Destin haroi hiuksiaan ja vilkaisi sitten Phinxiin, joka ei näyttänyt ymmärtävän tilanteesta sen enempää kuin sika kuusta. ”Toi on meijän vanha tuttu vankilasta. Oli mun sellitoveri”, Destin esitteli ja haroi sitten hiuksiaan. Tilanne normalisoitui nopeasti ja Amber kiersi Shaynen kämmenen ympärille vaalean siteen miehen vastusteluista huolimatta. ”Miksei sitä voi vaan jättää ulos?” Amber murahti ja Destin vaikutti hetken erittäin kiusaantuneelta. Hän ei pitänyt tästä aiheesta, eikä pitänyt kukaan muukaan, joka oli oleillut vankilassa samaan aikaan Beaun ja Shaynen kanssa. ”Nooh… siin nyt vaan on sellanen jännä sydeemi…”, mies mumisi ja kieppasi nopeasti itselleen uuden jointin, jotta pääsisi eroon vaivaantuneisuudestaan. Amber vain mumisi jotain ja silmäili pomonsa tavanomaisesti kierosti hymyileviä kasvoja.

- tökkiiiii. Mut pelasin tän vuoron nyt loppuun, kun mulla alotus on ollu jo ikuisuuden x_x -

STOP syyllisti Peteriä roskakuskiksi, Phinx hymähti tylysti. Häntä todellakin ärsytti olla niin pihalla kuin mitä hän oli. Ylimääräiseksi itsensä tunteminen sai useimmiten aikaan tajuttomat aggressiot ja tuplatun määrän varomattomuutta.
Tilanne ei tuntunut yhtään selkiävän. Tai selkeni se oikeastaan. Amberin kireys… Ja Shayne joka käyttäytyi täysin sanojensa vastaisesti. Mistä lähtien ihminen, joka muka olisi saanut ihan yhtä hyvin kuolla Peterin käsiin saikin nukkua Shaynen sängyssä?
“Destinin entinen sellitoveri, joka saa nukkua pomon sängyssä”, Phinx tiivisti teräskiteisellä, vittuilevalla äänellä. “Mä en oikeastaan haluakaan kuulla enempää”, tyttö ilmoitti ja nojasi sohvanselkänojaan.
Tummakutrista poikaa ei saatettu jättää pihalle, koska kyseessä oli jännä systeemi… Jep, Phinx jo hetken toivoi ettei olisi ollut niin terävä-älyinen kuin nyt tuntui olevan.
Phinx huokaisi ja pudisti päätään. Pian voisi olla hänen aikansa jatkaa matkaa, muista viis. Tehkööt mitä itse tykkäsivät…

Beauta ei tuntunut herättävän sitten mikään, vaikkakin jokainen liike häiritsi hänen untaan tehden siitä yhtä sekavuutta. Poika tunsi kylmää, vaikka olikin tietämättään vasta juuri nyt päässyt sisään ja vieläpä heitetyksi sängylle.
Vaikka uni tuntui olevankin levotonta, ei Beau pahemmin pyörinyt. Hän pysyi siististi siinä, kuten jätettykin. Alkoholimäärän perusteella aamulla olisi edessä kerrassaan rakastettava krapula. Ei sitä tultaisi välttämään, eikä tuleviakaan vaikka kuinka uhottaisiin, ettei enää ikinä tultaisi koskemaan mihinkään alkoholipitoiseen.
Pienellä tuhopolttajalla kuin oli pahoja tapoja. Beaulle kun kelpasivat kaikki, lakoholi, tupakka ja huumeet. Niin erikseen kuin sekaisinkin.

Amber kiskaisi siteen paikoilleen ja tarkasti sen vielä lyhyesti, hymyillen sitten pehmeästi kirkkaansinisilmäiselle. Shayne kohotti naisen käden kädelleen ja painoi lyhyen suukon tuon rystysille. "Kiitos enkeli", pomomies naurahti ja iski leikkisästi silmäänsä. Amber hymyili kuin lottovoiton saanut ja tyytyväisenä hymisten astahteli sohvan luokse. Jonkinlaiseen omaan haavemaailmaansa upoten nainen nojautui sohvan pehmeää nojaa vasten, eikä enää edes muistanut koko Beuan olemassaoloa. Ei Shayne ollut pyytänyt kättänsä paikattavaksi, mutta jos joku noin kovasti tahtoi hänen ruhjeitaan paikata, niin mikäs siinä murjottamaan. STOP vilkaisi Phinxiin, eikä lainkaan pitänyt tuon vittuilevasta äänensävystä. Oli se ja sama kenelle sävy oli suunnattu. Shayne vaati alaisiltaan kunnioitusta ja osasi myös palauttaa liikaa kukkoilevat ihmiset maanpinnalle, jos tarve vaati. "Se on mun lelu. Saahan mulla yks pehmolelu sängyssä olla", Shayne virnisti ilkeästi ja haroi tummia hiuksiaan. Dennis tuijotti edelleen pohtivana tyhjyyteen. Hän pisti aina automaattisesti asiat tärkeysjärjestykseen ja Phinxin tapaama naishenkilö ja tuon outo käyttäytyminen oli tällä hetkellä tärkeämpää pohdittavaa, kuin Beau, Peter ja Peterin penkki. Destin vilkuili tuon puoleen, kunnes nousi seisomaan ja harppoi pitkillä askelilla tuon luokse. "Älä nyt mieti päätäs puhki", Destin virnisti, kiersi kätensä takaapäin mustatukan kaulan ympäri ja painoi leukansa tuon olkapäätä vasten. Dennis ei jaksanut edes reagoida blondin miehen hellyydenosoitukseen. Destin oli niitä ihmisiä, jotka pitivät läheisyydestä ja mielellään halailivat ihmisiä vain pitääkseen itsensä lämpimänä.

Shayne nousi seisomaan ja istahti haukotellen kolmen istuttavalle sohvalle, jonka joutui jakamaan Amberin kanssa. "Anyway fellas', vältelkää herrasmiespukuista naikkosta. Isi kieltää teitä puhumasta vieraille, älkää ottako tuntemattomilta karkkia. Aye kaikki? Hyvä", Shayne ilmoitti ja sytytti jointin huultensa väliin. "Nyt painukaa helvettiin, mä mään nukkumaan. Huomenna illalla pakollinen kokous aiheesta ja Phinx hankkii sen hatun", Shayne käski. Amber nousi venytellen seisomaan ja vilkaisi Destinin puoleen. "Mennään samaa matkaa, asutaan molemmat esikaupunkialueella", Amber huikkasi Destinille, joka päästi irti Denniksestä ja hyvät illan jatkot huikaten loikki ovelle. "Dennis jää", Shayne ilmoitti ja kaatui selälleen sohvalle makaamaan. Dennis nyökähti ja istahteli sohvalle odottamaan muiden poistumista. Kun kaikki ylimääräiset olivat poistuneet, ryhtyi kaksikko vaihtelemaan tietoja ja tiivistämään seuraavan päivänä kokouksen materiaalia. Jotta kokous ei venyisi seuraavaan päivään, oli hyvä nostaa esille vain tärkeimmät asiat. "Mainitsen siis myös elokuun keikasta?" Dennis varmisti, kirjoitellen samalla tummansiniseen lokikirjaansa tärkeimpiä kohtia ylös. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja Dennis kohotti kysyvän katseensa jointti suussaan nukkuvaan mieheen. Hetken Dennis vain tuijotti, kunnes nousi seisomaan ja varovasti otti yhä palavan jointin pomona huulten välistä. Leppoisa hymy käväisi asunnossa ainoan valvovan huulilla ja itsekseen hymisten tuo asteli ovelle ja hiljaa veti sen kiinni perässään.

Amberin syvä rakkaus rupesi näkymään jo niin siirappisena, että se etoi Phinxiä ärsytykseen asti. Tosin, mikäpä tällä hetkellä ei. Ja hän ei jaksanut välittää paskaakaan mistään, kun vitutti. Vähinten siitä, että olisi viitsinut puhua edes Shaynelle jotenkuten kunnioittavasti.
Tyttö tuijotti eteenpäin ja yritti laskea hitaasti kymmeneen. Ja se vain onnistui ärsyttämään lisää. Kävi käsky; painukaa helvettiin. Sehän sopi mainiosti. Yksin ajatusten kanssa… Heti kun tyttö pääsisi kotiin, hän rupeaisi värkkäämään jotain aivan paskana olevaa romua. Siihen saisi purkaa turhautumistaan oikein olan takaa. Tosin, räkälän kautta ja hattu talteen, kuten käsketty.
Takkutukka nousi ja suuntasi ovelle kehenkään vilkaisematta ja mitään sanomatta. Hän oli liian kiinni itsessään ja mielessään voidakseen edes moikata ketään. Ovi kävi ja Phinx ei vaivautunut hissiin. Hän pomppisi portaita jokaisen saatanan kerroksen alas asti. Siinä kuluisi aikaa ainakin hetki…

---

Sarastus. Ensimmäinen saatanan auringonsäde saatanan sälekaihdinten saatanan raosta. Se tuntui silmissä, aivan kuin Beaun silmämunia olisi käristetty vartaassa. Pääkipu oli armoton. Joka paikkaa kolotti. Sattui, tuntui pahalle, oksetti. Vitun pahalle… Ja ei apua siitä, sillä hän ei koskaan krapulassa oksentanut. Joten pahaa oloa ei niin saatu purkamaan. Voi saatananvittu…
Hetken, ehkä viisi - kymmenen minuuttia, kenties vartin, poika vain pakasi selällään turtana ja valitti hiljaa kaikkea sitä särkyä mikä oli. Vasta sitten hän avasi silmänsä auringosta välittämättä. Hän oli tajunnut, ettei ollut omassa kämpässään ja tuli viimein ajatelleeksi, että missä vitussa sitten? Vaivalloisesti hän nousi ylös, katsoi ympärilleen. Hän oli yksin vieraassa sängyssä kokonaan puettuna. Ja silti, ympäristö oli etäisesti tutun oloinen… No, vitut väliä. Beaun pitäisi saada särkylääkettä, luvalla tai ilman. Hän oli valmis vaikka kuolemaan sen tähden.
Poika nousi jaloilleen, päässä heitti. Olo oli kuin jalkoja ei olisi ollutkaan. Oksetti yhä laittomasti. Ovi, käsi rivalle, Beau painoi rivan alas ja ovi aukesi. Nyt valkeni enemmänkin asuntoa ja tutummalle näytti yhä enemmän.

Tummatukka haukotteli, verestävät silmät katsoivat kirkkaudesta huolimatta ympäristöä. Sohva, mytty. Saatanan tuttu mytty. Ei vittu… Beau parahti ääneen, käveli sohvalle ja istui mahtiponttisesti ja uhkarohkeasti nukkuvan Shaynen päälle.
Beau kumartui saavuttaen huulillaan toisen korvan.
“Selitä mulle. Ja vittu heti!”, Beau komensi huutaen toisen korvaan ja katuen liikettä samantien. Eipä ollut poika tullut ajatelleeksi, että ihan yhtä kovalta ääni hänellekin kuulosti.
Säälittävää valittavaa ininää, kunnes pojan nappisilmät suunnattiin toiseen. “Ja särkylääkettä.”

Aivan kuin komentelu olisi ennekään Shayneen toiminut.

STOP ei juuri koskaan nähnyt unia. Ja joskus silloin harvoin kun hän niitä näki, ei hän muistanut niistä mitään herättyään. Tai sitten ne olivat olleet niin sekavia, ettei mies niitä edes uniksi laskenut. Jotain sekamelskamaisia houreharhoja ne vain olivat, tai jotain. Mies nukkui yleensä kuin tukki ja häntä oli melko vaikea herättää. Hän oli kuitenkin niitä miehiä, jotka olivat aina herättyään lähes suoraan pirteitä ja energisiä. Siniset silmät rävähtivät auki ja Shayne tuijotti hetken unenpöppörössä vatsansa päälle istahtanutta hahmoa. Hahmosta hän ei nähnyt muuta kuin ääriviivat ja haukotellen hän sulki silmänsä, vain räväyttääkseen ne ympäripyöreiksi korkean huudahduksen myötä. Shaynen korvissa soi ja tuo murahti ilkeästi, tarttuen sokkona hahmosta päällään. Tuon käsivarresta hän oli ilmeisesti napannut ja siitä mies sitten kiskaisi voimalla hahmon päältään lattialle. Jengipomo veti itsensä istumaan ja haroi kaksinkäsin hiuksiaan, kunnes vei katseensa tuota hahmoa kohti.
"Huomenta päivänsäde", Shayne naurahti pilkalliseen sävyyn ja kääntyi nojaamaan sohvan nojaa vasten. Jalat heitettiin sohvan reunan ylitse lattialle ja viimeiset unenpöppörön rippeet hyvästeltiin matalan haukotuksen myötä. Hetken mustatukka tuijotti lyhyempää viekkaan hymyn koristaessa punertavia huulia. Vain hetkeksi katse eksyi toisaalle, kun sinisilmä tarkisti kellonajan keittiön muovikellosta. Aurinko oli noussut jo aikaa sitten.

Katse palautettiin Beauhun ja Shayne painoi sormenpäänsä yhteen, hieman eteenpäin kumartuen.
"Sä eksyit kyläilemään Peterille ja sit se toi sut tänne" mies ilmoitti ja virnisti. Melko huvittava aamu-show, vaikkei hän ollutkaan pitänyt herätyksestään. No kuka nyt ylipäätänsä piti siitä, jos herätettiin ennen aikoja ikävällä tavalla tärykalvoja koettelemalla. "Enkä mä sulle mitään särkylääkettä anna, saat nyt ihan mun iloksi kärvistellä siinä darrassa", mies jatkoi ystävällisesti hymyillen. "Voit toki yrittää itse metsästää särkylääkettä, annan vihjeen: teidän lyhyytenne ei välttämättä yletä", STOP virnuili. Ei Beau mikään lyhyt ollut, mutta pätkäksi haukkumiseen riitti perusteeksi se, että tuo oli Shaynea lyhyempi.

Pian tummatukkainen poika sai löytää itsensä lattialta, mikä sai pojan parahtamaan taas. Sääressäkin oli mustelma, ja ihan kivan kokoiselta se tuntui… “No helvetin hyvää huomenta vaan sullekin, menninkäinen”, Beau ärähti lattiatasolta vaivautumatta vilkaisemaankaan Shayneen. Niinpä, se mököttäminen saattoi alkaa ihan pienistäkin. Joskaan krapulassa mikään ei ollut Beaulle ainakaan pienenpää kuin normaalisti.
“Mä en edes kysy, miten mä eksyin Peterille tai et miks vitussa se toi mut tänne”, Beau tuhahti. Särkylääkettä tummaverikkö ei kuulemma saisi tai ainakaan Shayne ei kestoisi saati ainakaan toisi sitä hänelle. Beau näytti hetken siltä, että oli täysin valmis hakeakseen leipäveitsen ja nirhiäkseen ranteensa auki vuotaakseen kuiviin. Olo ei siitä ainakaan kamalasti olisi voinut pahentua. Niin kovaa vaihteeksi Beau piti tänään Shaynestä, että olisi mielellään luovuttanut tuon sähkötuoliin. Vittupää. Ja tila oli sellainen, ettei Beau saisi edes raivota kovaäänisesti, ihan itsensä takia.

Tummat silmät mulkaisivat Shaynea ja Beaun suu oli tiukkana viivana. Hän oli äärimmäisen tuohtunut. Jotenkin tummaverikkö sentään onnistui könyämään itsensä sohvan päälle, joskin toki ihan kunnioitettavan turvavälin päähän Shaynestä. Eli väliä Beau jätti jopa miltei puolimetriä. Hentoinen kroppa rojahti voimattomana vasten selkänojaa.
“Se ois voinu viedä mut johonkin muualle. Sä et ole yhtään terapeuttinen”, Beau marisi. “Mä tarviin vittu terapeuttista ihmistä ja sä olet ehkä just ja just jälkimmäistä”, poika jatkoi.
Häneltä tosiaan meni kämppä alta, eikä uutta ollut vielä tiedossa. Plus hänen rahatilanteensa oli tavattoman paska, eikä töitäkään löytynyt. Beau oli siis hermoromahduksen paikalla ja omasta mielestään kuolematilanteessa. Vaikkei sitä kenellekään myöntäisi.

Sangen huvittuneena Shayne silmäili lattialla kiukuttelevaa nuorukaista ja haroi yönmustia hiuksiaan. Hyvä, että Beau ilmoitti jättävänsä kysymättä miten ja minkä vuoksi hän oli jenginjohtajan kämpille päätynyt, sillä sitä Shayne ei tiennyt itsekään. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi Peter oli Beaun hänen luokseen tuonut. Peter oli yksi iso mysteeri, eikä STOP oikeastaan osannut sanoa mitä tuon päässä liikkui. Kukaan ei osannut. Ei ollut näyttöä siitäkään, että tuon päässä ylipäätänsä liikkui mitään. Murhan- ja verenhimon lisäksi. Beau näytti pienen hetken siltä, kuin olisi valmis hyppäämään Shaynen kattohuoneiston parvekkeelta alas katukivetykseen. Ilme oli Shaynen mielestä varsin hauska. Hän nautti muiden ihmisten kärsivistä ilmeistä ja tämä Beaun hänelle tarjoama ilme oli mitä viihdyttävin. Harmi, ettei se kestänyt kovin pitkään. Beau, senkin ilonpilaaja. Lyhyempi hahmo hilasi itsensä istumaan ja sinisilmäinen tuijotti tuota neutraalina. Mies tyrskähti huvittuneesti, Beaun maristessa hänen epäterapeuttisuutensa vuoksi.
"Olis kyllä jo aikakin, että sä menisit käymään terapeutilla. Psykiatrikaan ei olisi pahitteeks", sinisilmäinen myönsi ja sulki toviksi silmänsä. Puoli metriä. Ehkä hieman allekin. Puoli metriä väliä. Siteellä koristetun kätensä STOP vei sohvan nojalle Beaun niskan taakse ja vaaleilla sormillaan hipaisi tuon poskea.

"Myönnä. Parempi täällä, kuin ojassa Peterin mukiloimana", Shayne vaati maireasti ja kiskaisi lyhyemmän lähemmäs itseään. Se siitä lyhyestä puolesta metristä. Mustatukka kumartui lähemmäs niin, etteivät heidän kasvonsa olleet kuin muutaman hassun sentin päästä toisistaan. "Salaa sulla kuitenkin oli mua ikävä", mustatukka kiusasi virnistäen ja kuroi viimeisiä senttejä heidän väliltään. Vaaleat huulet ehtivät juuri ja juuri hipaista toisen omia, kun sinisilmä vetäytyi. Hän kiusasi, tuli lähelle muttei kuitenkaan antanut itselleen tai toiselle oikeutta nauttia. Ja minkä vuoksi? Huvin vuoksi. Hän halusi nähdä Beaun reaktiot ja nähdä ärsyttikö tuota hänen härnäämisensä. Darrassa toki kaikki ärsytti, mutta silti. Hymähtäen Shayne nouse seisomaan ja asteli keittiöön. "Hauskassa kunnossa oli kyllä eilen", mustatukka mumisi neutraalina ja istahti syömään jogurttia baaritiskinsä eteen jakkaralle. Hänen pitäisi varmaankin käydä jossain välissä suihkussa. Hän voisi kaapata Beaun mukaansa. Kukapa häntä oli estämään? Mies piilotti kieron virneen kasvoiltaan lusikoimalla banaanijogurttia suuhunsa.

Toinen totesi olevan jo aikakin Beaun käydä terapeutilla, eikä psykologikaan pahitteeksi olisi. Beaun ilme kiristyi, eikä hän harmikseen havainnut ulottuvillaan ainuttakaan sohvatyynyä, jolla Shaynea hakata. Ja aivan kuin sitä olisi hyötyäkin ollut.
Kauaa Beau ei saanut kiukutella itsekseen päänsä sisällä, mutta eipä se suinkaan sitä tarkoittanut, ettäkö poika rauhoittunut olisi. Shayne löysi itsensä lähemmäs, kosketti Beauta törkeästi varoittamatta, mikä ei ollut tummaverikölle lainkaan uusi kokemus. Oikeastaan koko läheisyys tuntui juuri nyt vain vittumaiselta. Beau olisi mielellään töninyt toisen vain pois läheltään. Ja silti, se osa, joka ei kärsinyt krapulasta nautti tilanteesta.
“Mikä tästä tekee paremman? Ihan yhtä kipeenä mä olen kuin hakattuna ja todennäköisyys lähentelyyn on huomattavasti suurempi”, Beau ärähti. Toisen yllättävä läheisyys oli odotettua, oikeastaan Beau kihelmöi odotuksesta. Hän tahtoi sen suudelman, silmät olivat vaipuneet kiinni. Ja Beau ei saanut toisen pojan huulia omilleen, vaan Shayne katosi koko sohvalta. Tummaverikön suu puristui viivaksi ja poika mulkoili toista.
Meni keittiöön… Vai niin.

Beau nousi jaloilleen välittämättä siitä, että päässä heitti hieman. Hontelo poika kiskaisi paidan päältään sohvalle ja rupesi aukaisemaan vyötään ja sepalustaan. Hän oli selin Shayneen, eikä piruuttaankaan ajatellut mainita toiselle aikeistaan mennä suihkuun. Niin, saati että hän missään tapauksessa olisi moiseen kysynyt lupaa. Ja suihkun jälkeen Beau kollaisi kaikki kaapit särkylääkkeiden toivossa ja sitten tyhjentäisi jääkaapin. Ehkä tämä sittenkin oli parempi kuin katuoja. Jos toimintasuunnitelman saisi toteutetuksi…

Jogurtti ei enää maistunut tai näyttänyt hyvältä, kun kirkkaansiniset silmät saivat seurattavakseen vaatteita päältään poistavaa poikaa. Mikäs siinä. Oli hän ennenkin nähnyt Beaun strippaavan, mutta nyt ei kuitenkaan tainnut olla kyse siitä. Siitä kieli se, että vaatteet poistettiin selin jenginjohtajaan. Miksi kukaan strippaisi selkä katsojaa kohti? No ehkä joku ujo henkilö, joka ujosteli kroppansa esittelyä. Beau oli kaukana ujosta, joten moinen vaihtoehto oli unohdettu nopeasti. Mutta miksi tuo sitten heitteli vaatteita yltään? Oliko tuolla kuuma? Shayne itse liikkui kodissaan aina boksereissa, jos hänellä sattui kuuma olemaan. Pienen hetken mustatukan silmät nuolivat Beaun kroppaa, ennen kuin katse käännettiin toisaalle, tarkemmin sanottuna kylpyhuonetta kohti. Ei toinen ollut sanallakaan suihkuun menemisestä maininnut. Mutta se kuulosti järkevimmältä vaihtoehdolta heti strippaamisen jälkeen. Eipä se tietenkään varmaa ollut, joten varmistamaan vain.
"Suihkuun vai töihin menossa?" Shayne kysyi ilkikurisesti virnistäen "jos sä noin lähet, niin kyllä naapurin pappa sut varmaan huolii ja saat hyvät rahat", mustatukka lisäsi ja laski puoliksi syödyn jogurttipurkin baaritiskille. Sinisilmä nousi hymisten seisomaan ja lähti tallustamaan suurta kylpyhuonettaan kohti. "Mä ainakin painun suihkuun, tai kylpyyn", mies ilmoitti ja pohti mielessään, miten Beau suhtautuisi itse kuuluisan Frank Wrightin suunnittelemaan kylpyhuoneeseen? Suihku ja poreallas löytyivät, lattialämmitys, paljon tilaa... kylpyhuone jos mikä oli kattohuoneiston korein huone.

Vihellellen STOP vetäisi kylpyhuoneen oven vieressä olevasta kaapista pyyhkeen itselleen ja jätti ovet auki sitä varten, jos Beau vaikka lopettaisi kiukuttelunsa, ottaisi itselleen pyyhkeen ja tanssahtelisi hänen perässään kylpyhuoneen puolelle. Lyhyesti hän vielä vilkaisi hintelämpää hahmoa ujostelematta jaloista päähän asti ja virnistäen katosi kylpyhuoneen puolelle. Voi helvetti. Miten hänen jo nyt oli vaikeaa pitää näppinsä erossa tuosta? Kyllä hän kestäisi ja osasi esittää välinpitämätöntä. Beau oli pienen hetken ajan vaikuttanut vastustelevalta silloin sohvalla, kun Shayne oli tuon huulia melkein maistanut. Mitenköhän tuo kestäisi kiusausta? Pohtivana Shayne veti farkkujen vyönsä ja heitti sen tähtäämättä lähelle kylpyhuoneen ovea. No Beaun kiusaamista hän voisi jatkaa ja katsoa miten tuo reagoisi. Härnääminen nyt oli hänen erikoisalaansa. Mustatukka virnisti itsekseen ja riisui paitansa. Miten tuo reagoisi siihen, jos hän tulisi lähelle ja aina peruuttaisi pois? Asia oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. "Jos haluut kylpyyn, niin parasta kääntää vedet hanasta tulemaan", mies huikkasi ja haroi yönmustia hiuksiaan housunsa päältään pois vetäen.

jee laatu = shaissea <3

Beaun jokainen liike keskeytyi, koko keho jähmettyi aloilleen. Suu puristui tiukaksi viivaksi ja silmät kiinni. Pitäisi pysyä ihan kiltisti ja rauhassa ja ennen kaikkea hiljaa. Aivan oman pään tähden, ilmassa kuin leijaili monenlaistakin räjähdysvaaraa. Beau nyt vain oli hieman sellainen tapaus.
Toinen vihjaili huoraamisesta, mitä Beau vihasi varmaan eniten maailmassa. Hänelle vain ei sanottu mitään typerää ja sellaista, mitä hän ei tahtonut kuulla. Ainakaan, jos se oli aivan liian lähellä totuutta. Epätoivoisessa mielessä käväisi muutaman sekunnin ajan se, kuinka paljon hyvät rahat mahtoi olla. Puutetta pankkitilin saldon numeromäärässä todellakin oli. Typerä mielijohde pyyhittiin nopeasti pois ja Beau vihasi itseään muutaman sekunnin ajan sen tähden. Mutta jälleen vain muutaman sekunnin.
Shayne ilmoitti menevänsä kylpyyn tai suihkuun. Tummaverikkö kääntyi toiseen päin silmät palaen. Se kusipää aikoi pilata hänen päivänsä aivan kokonaan? Tyhmä paskiainen, vittupäinen. Ja tuohan ei saisi Beauta nielemään ylpeyttään ja pyörtämään päätöstään. hänhän menisi sinne suihkuun, teki Shayne vitun Preston mitä ikinä vain tahtoi. Juuri nyt Beau vihasi toista todella paljon.

Oikeastaan, ei Shayne ollut edes pahana nyt. Beau oli siitäkin edestä ja siksipä tuo mustatukkainen poika oli hänelle kuin punainen vaate rodeohärälle. Beau sai itsensä liikkeelle ja lopulta saikin napattua pyyhkeen toisen kaapista ja itsensä tuon perässä kylpyhuoneen oven sille puolen, jolla Shaynekin. Ja niin tavatonta kuin olla ja saattaa, tuon kaiken päästämättä suustaan yhtikäs mitään sanaa muistuttavaakaan. Tai no… ei se nyt kovin kummallista ollut, että prinsessa mökötti jostakin turhasta.
Toinen ilmoitti, että jos Beau tahtoi kylpyyn, niin olisi parempi kääntää hana päälle. Pitkän, tai no suhteellisen, hiljaisuuden jälkeen poika naurahti pilkallisella sävyllä.
“Toi kuulosti enemmän siltä, että sä haluat mun kanssa kylpyyn, koska sun tekee mieli persettä”, tummaverikkö ilmoitti kyynisellä äänellä. Niin, Beau oli itsetuhoinen tahtomattaankin tarkoituksellisesti. Hän vain ei hillinnyt suutaan ja se kerjäys oli enemmänkin henkisenväkivallan keräämistä magneetin tavoin.
“Mutta eihän se ole uutta, mä olen tottunut jo, ettei musta mitän muuta tahdota”, Beau jatkoi. Joo, kyseessä olisi saattanut olla säälinkerjääminen, mutta ei se sitä ollut. Beau kun tiesi helvetin hyvin, ettei hän saisi moista osakseen. Kunhan sanoi kaiken mitä mieleen tuli, vain keventääkseen oloaan. Aivan vitun sama, hänestä tuntui muutenkin että hän kuolisi pian. niin paljon poika darrasta sattui pitämään.

Sinisten silmien katse viivähti lavuaareilla ja Preston pohti, saisiko hän kuumapään lauhtumaan viskaamalla saavillisen jääkylmää vettä tuon niskaan? Tuskin. Siitä prinsessa todennäköisesti vain saisi hepulin ja olisi sietämättömän vittumainen ja käytöksellään oikein vaati Shaynea hukuttamaan tuon kylpyammeeseen. No eipä Beau olisi ensimmäinen, jonka Shayne on hukuttamalla tappanut.
Halveksiva, ylimielinen hymy kohosi STOPin huulille ja tuo riisui sukkansa. "Mun ei tee sua mieli, ollenkaan", Shayne valehteli ja haroi haukotellen hiuksiaan. Totta kai hänen teki mieli prinsessapoikaa ja jos tuo ei juuri nyt sattuisi olemaan kuin korvan juurella inisevä itikka, olisi Shayne jo iskenyt tuon seinää vasten ja ottanut mitä tahtoi. Tai kaatanut lattialle. Tai kylpyammeessa tai---- Shayne pudisteli päätään. Ajatuksia oli vaikea pitää kurissa. Pointti oli se, että hän halusi Beauta - kuten tavallista - ja koska tuo oli siitä tietoinen, oli Shayne vittuuntunut ja päättänyt ettei koskisi toiseen pitkällä tikullakaan. Shayne kurtisti kulmiaan. Jonkun muun kohdalla hänelle oli se ja sama halusiko toinen häntä, jos hän halusi. Mutta---- no Beau oli vittu poikkeus ja se siitä. Ynh. Jos tuo kerran vain vittuili ja leikki halutonta - jota Shayne ei uskonut tuon olevan - niin leikkikööt sitten. Kestäköön sitten sitä, kun ei saanut huomiota. Beauhan rakasti huomiota - kuin puudeli - joten oli ihan hauska selvittää miten tuo reagoi siihen kun ei saanut minkäänlaista huomiota. "Älä vikise, kyl sä tiedät ettei multa sääliä saa", Shayne totesi kylmäkiskoisesti ja veti housunsa jalastaan.

Olkoon ne sitten hänen viimeiset sanansa. Loppua kohti hän jättäisi vastailematta ja jättäisi lemmikkinsä huomiotta. Ei tuntunut kovin helpolta, koska Shayne rakasti toisen kiusaamista ja härnäämistä. Saisi nähdä kauan hän jaksaisi esittää välinpitämätöntä. Enää kertaakaan Beauta vilkaisematta mustatukka asteli suihkukopille. Menkööt toinen sitten kylpyammeeseen suihkuun tai kylpemään, ihan miten tahtoi. Kätevää kun kylpyhuoneessa oli kaksi suihkua. Sanaakaan ei sanottu, vaikka se melko uskomattomalta kuulostikin. Shampoot hiuksiin ja silleen. Hiukset pestiin nopeasti ja jengipomo yritti ajatella kaikkea muuta, paitsi hänen prinsessaansa.

Beau todellakin taisi kerjätä kipua itselleen. Shaynen sanat aiheuttivat sitä. Sanat nieltiin, toiselle suotiin tappava mulkaisu. Ja Beau laittoi kuin laittoikin veden valumaan altaaseen. Hän tunsi itsensä niin huoraksi, vaikkei aikonutkaan antaa Shaynen koskea häneen tänään…
Mutta oliko se muutenkaan koskaan Beaun aikomisia katsonut mitä Shayne teki.
Pyyhe ripustettiin koukkuun, eikä Beau hävennyt alastomuuttaan lainkaan. Hän tiesi olevansa täydellinen, haluttava. Kaunis, laiha, seksikäs, helvetin haluttava. Sanoi Shayne mitä tahtoi, maailmasta hänelle kyllä ottajia löytyi. Ja sanoi Shayne mitä tahtoi, otti tuokin Beaun toisinaan. Ja tuo mustatukkainen kusipää oli ainut, jolle Beau olisi saattanut antautuakin tosissaan. Hänellä vain eivät riittäneet moiseen rahkeet. Siinä olisi pitänyt pistää itsensä likoon ja uhrata niin paljon. Ainakin ylpeytensä, mistä Beau ei ollut koskaan luopumassa.
“Ja sä et saa multa mitään”, Beau ärähti mulkaisten toista ja nöytti keskisormea kääntäen sitten mielenosoituksellisesti toiselle selkänsä.’
Helvetin paskamainen kusipää, joka teki Beausta tavattoman lapsellisen. Ja sai tuon diivailijan jopa tajuamaan lapsellisuutensa itse.

Kiusallaankin Beaun oli pakko keikistellä parhaansa mukaan sammuttaessaan hanat ammeen täyttyessä ja inahdettava astuessaan ammeeseen. Kerjättävä huomiota itseensä kaikin mahdollisin tavoin ja silti ollen samalla kuin ei olisi Shaynea huomannutkaan.
Poika istuutui altaaseen ja huokaisi tyytyväisenä todetessaan veden olevat lämmintä ja olon rentoutuvan mukavasti. Silmät painuivat kiinni ja huulilla käväisi hymy.
Hän voisi piruuttaankin tyrkyttää itsensä asumaan tänne Shaynen ylellisyyteen. Antaa kaikki mahdolliset syyt siihen, miksi toisen oli hänet otettava tänne. Kuten nyt vaikka sen, että oli tavallaan toisen vika, että häneltä lähti kämppä alta…

Joskaan, Shayne ei ikinä suostuisi ottamaan Beauta tänne riesakseen.