Where do we draw the line

Pari päivää oli päässyt kulumaan siitä.... öm... no, mitä oudoimmasta ja sekavimmasta päivästä. Ja se päivä oli päässyt iskostumaan herra urheilijan päähän. Mitään muuta hän ei ollut taaskaan päässyt ajattelemaan kuin vain ja ainoastaan sitä päivää, päivää, jonka ajattelu sai hänet irrottautumaan todellisuudesta.
Oli siis vaarallista ajatella sitä, mutta minkäs hän mielelleen mahtoi?
Sen päivän jälkeen myös Rin oli kadonnut. Tyttöä ei ollut näkynyt koulussa, eikä hän voinut käydä keneltäkään kysymässä, tietääkö kukaan tästä jotain, koska Rinhän oli näkymätön ja harva edes tiesi tämän olemassaolosta. Ja hän oli vielä saanut sellaisen käsityksen, ettei toisella ole kauheasti ystäviäkään. Ja hei, hän on urheilija. Varmasti monet katsoisivat kun hän menisi juttelemaan ei kermaan kuuluvien oppilaiden kanssa.

Josh istuskeli puheliaan ystäväporukkansa piirittämänä ja katseli kyllästyneenä jonnekin sulkien korvansa ystäviensä jutuilta. Hän ei vain jaksanut ottaa osaa keskusteluun, eikä kukaan näyttänyt pistävän pahakseen asiasta, joten siinä tapauksessa homman pitäisi olla kunnossa.
Pari cheerleaderia pääsi kulkemaan hänen nenänsä edestä ja totta kai nämä heittivät heti flirttailevia katseita, joihin herra vain vastasi väkinäisellä hymyllä, joka kuitenkin näytti riittävän läkähdyttämään näiden pienet, julmat sydämet. Mikseivät nuo jo luovuta?
Ruskeat silmät siirrettiin pilvettömälle taivaalle ja pian joku tökkäisi häntä käteen kyynärpäällä, jolloin katse luotiin tökkääjään. Ilmeisesti tämän enempää hän ei saisi olla hiljaa ystäviensä seurassa.

Keskustelun edetessä kuitenkin hänen ajatuksensa pääsi taas valtaamaan pienikokoinen ja arka tyttö, jolle hänen olisi tehnyt mieli pyöräyttää silmiään, mutta jätti sen kuitenkin välistä, sillä ei halunnut näyttää olevansa syventynyt taas johonkin muuhun kuin keskusteluun "luettele naisten typerimpiä tempauksia ikinä".
Toivottavasti Rin oli kunnossa.

Se päivä oli myös istutettu kuin puu tämän nörtin päähän. Se hetki kuului tällä hetkellä pikkuneidin parhaimpiin kokemuksiin ikinä. Se pari hassua minuuttia yhdessä Josh Fanellin kanssa oli saanut bruneten aivan sekaisin.
Ja kyllä, tytölle oli noussut heti sen tapahtuneen jälkeen kuume. Sen takia häntä ei ollut koulussa pariin päinään näkynyt. Mutta nyt hän oli taas terve ja elämänsä kunnossa.
Not.

Trinity Hudson nielaisi kovaan ääneen, kun hän astui koulurakennuksesta viettämään ruokatuntia ulos. Hänen suklaanruskeat silmänsä oli naulittu tiukasti maahan kuin estääkseen sitä, ettei tyttö katselisi ympärilleen. No, se piti kyllä osittain paikkansa. Rin nimittäin kuvitteli hänen pelkän katseensa kertovan sen, mitä hänen ja Josh Fanellin välillä oli tapahtunut. Sekä Rin pelkäsi kohtaavansa Joshin kasvot... Tosin hän halusi nähdä Joshin, joten hänen tekemisensä oli ristiriidassa ajatuksien kanssa.

Pikkuneiti joutui jälleen lukuisten ihmisten tönittäväksi. Ihme ja kumma, yksi jopa kääntyi pahoittelemaan! Oliko tässä maailmassa sittenkin jotain hyvää jäljellä? Ehkä kaikki ihmiset eivät olisi niin pahoja ja katalia kuin osa..
Rin käveli nurmikolle ja hänen tummat hiuksensa reunustivat hänen kasvojaan niin, ettei Rin nähnyt sivuilleen. Hän piti katseensa edelleen maassa, kun käveli eteenpäin. Rin tunsi itsensä näin näkymättömäksi ja toivoi, että muutkaan eivät kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Se oli toiminut ennenkin, joten miksi ei nyt?

Joshin huulet, Joshin lihaksikas vartalo, Joshin isot kädet... Ne olivat vain täyttäneet Rinin mielen. Hänen keskittymisensä koulussa oli mennyt todella huonoksi, koska hän ei osannut muuta ajatella kuin Joshia. Oliko se edes totta? Se, että he olivat oikeasti... Tiedättehän.. Suudelleet? Nörttihän sen oli aloittanut, tosin vahingossa, mutta sitten Josh jatkoi sitä. Rinin päättelyiden tulokseksi oli tullut se, ettei hän ollut yksin syyllinen siihen, mitä oli tapahtunut. Joten Josh ei voisi syyttää Riniä seksuaalisesta häirinnästä, koska miehenalku oli itsekin jatkanut samalla linjalla.
Eikö niin? Eihän se ollut Rinin syy?

Tämä ei oikeasti voinut olla totta. Oliko Rinin rukouksia oikeasti kuunneltu? Oliko hänellä oikeasti mahdollisuus Josh Fanelliin? Jos tämä oli vain pilaa, niin sen pitäisi loppua viimeistään nyt.
Suklaasilmät sattuivat vahingossa nousemaan, kun nörtti kuuli läheltä epämääräisiä huudahduksia. Hän silmäili arasti lähellä olevaa urheilijajoukkoa, kunnes hänen katseensa sitten osui siihen porukan komeimpaan, ystävällisempään, ihanimpaan ja täydellisimpään; Joshiin.
Rin punastui helakasti ja käänsi katseensa nopeasti pois. Yksi urheilijoista oli kuitenkin huomannut nörtin katseen ja oli kiinnittänyt tyttöön nyt huomionsa.
"Hei! Nörtti!" urheilija huusi machoilevasti ja sai kannustavia huudahduksia. Rin mumisi sillä hetkellä 'eivät ne minua kutsu, eivät ne minua kutsu' -tyylisiä lauseita itsekseen ja jatkoi hermostuneeiksi muuttunutta kävelemistään.
"Hei kääpiö! Tuus vähän tänne!" sama urheilija jatkoi ja vislasi ärsyttävästi. Nyt pikkuneiti pysähtyi ja vilkaisi sitten viimein urheilijaporukkaa (jossa myös Josh oli). Urheilijat alkoivat hykertää tyytyväisinä ja Rinin katse muuttui pelokkaaksi. Yksi noista urheilijoista viittoi Riniä luokseen.
"Ei me purra. Ainakaan kovaa", tämä virnisti.

Ei, hänen täytyisi ihan oikeasti nyt keksittyä tähän keskusteluun tai saisi niskaansa tuhansittain kysymyksiä, miksi hän oli niin hiljainen jne. Niinpä Josh taidokkaasti ikään kuin pyyhkäisi Rinin pois mielestään ja siirsi sitten jakamattoman huomionsa ystäviinsä, jotka olivatkin jo odotelleet hänen osallistumistaan.
Urheilija ei kuitenkaan paljoa kommentoinut kyseistä puheenaihetta, sillä tapansa mukaisesti heitti pieniä, ytimekkäitä letkautuksia, jotka saivat paljon huomiota ja niitä siirryttiin aina pohtimaan hieman enemmän. Niin, tällaista se keskustelu oli. Ainakin tänään. Puheenaihe ei nimittäin ollut siitä hauskimmasta ja miellyttävimmästä päästä, joten turhaan hän alkaisi siitä sen enempää intoilemaan kuin oikeasti.

Pari kertaa hän onneksi pääsi vaihtamaan keskustelunaihetta ja olemaan enemmän mukana jutuissa, jonka avulla hän varmistui yhä vain enemmän, että saisi pidettyä sivuun viskaistun ajatuksen poissa. Ajatuksen, joka koski Riniä ja-
TAAS.
Josh mutristi suutaan muiden huomaamatta ja karkotti ajatuksen jälleen jonnekin sivummalle. Ikävä kyllä juuri silloin, kun hän oli saanut ajettua sen muualle, oli puheenaihe jälleen vaihtunut, eikä hän edes ollut sattunut kuulemaan, mikä se tällä kertaa oli.
Voi hemmetti...

Yhtäkkiä yksi herran ystäväporukasta huudahti kutsuvasti jollekin nörtille ja Josh siirsi katseensa muiden kanssa nörttiin. Ja silloin hänet lävisti helpotuksen aalto, kun tajusi tytön Riniksi. Hienoa, toinen oli kunnossa.
Mutta se äskettäin ollut helpotus katosi yhtä yllättäen kuin oli tullutkin, sillä vasta nyt herra alkoi arvailla mielessään, mitä hänen ystävänsä oikein ajoi takaa, kun oikein halusi Rinin luokseen. Toivottavasti tällä ei ollut mitään typerää ideaa mielessään, jolla nörttityttöä voitaisiin nöyryyttää, koska siihen hän ei lähtisi. Ei, ei missään tapauksessa. Siinä vaiheessa hän vaihtaisi puolta.
Kukaan, ja vielä korostan sanaa KUKAAN, ei saisi härnätä tai nöyryyttää keijukaistyttöä, sillä silloin tämä saisi vastaansa hänet ja siitä ei hyvää seuraisi. Ei vaikka tämä olisikin hänen yksi ystävänsä.

"Tuu tänne vaan", sama urheilija kannusti ja viittoi yhä nörttiä luokseen. Rin vilkaisi epäluuloisesti ympärilleen, mutta eihän hänen lähellään ketään muuta ollut. Tytön katse hakeutui taas urheilijaporukkaan ja katse kävi taas Joshissa. Mutta siirtyi sitten taas maahan.
"Jos sä et tuu tänne, niin me haetaan sut."
Ja niiden sanojen jälkeen pikkuneiti kipitti kiltisti urheilijaporukan luokse sydän äännekkäästi rinnassa pamppaillen. Mitä he halusivat tällaisestä harmittomasta ja mitättömästä tytöstä kuin Rin?

Rin pysähtyi sitten parin metrin päähän urheilijoista ja varoi katsomasta näitä silmiin. Urheilijaporukka kerääntyi hänen ympärilleen ja nörtti tunsi paniikin valtaavan itsensä. Enää edes Joshin lähelläolo ei tuntunut auttavan. Kuuluihan tämä itsekin urheilijoihin ja nämä olivat kai hänen kavereitaan...
"Näin kun kattelit meitä", tämä sama urheilija jatkoi ja repesi nauramaan. Rin alkoi purra huultaansa ja pian alkoi se tuttu hampaiden naksuttelu, kun hän oli hermostunut.
"Näky varmaan miellytti? Paree ois!" urheilija virnuili jälleen omahyväistä hymyään. Nörtti yritti olla mahdollisimman huomaamaton, hän tuskin edes hengitti.
"Meillä ois sulle vähän hommaa."

Niinpä tietenkin. Olisi pitänyt arvata. Turhaan Rin ehti panikoida tästä tilanteesta niin paljon. Urheilijat tahtoivat hänen vain tekevän jotain heidän koululäksyjään, kuten aina. Rinillä tosin oli vain pari teetättänyt esseitä, koska yleensä hän oli se näkymättömin nörtti koko nörttiporukasta.

"Viisi esseetä solujen toiminnasta ja... Yks pano tolle Joshille, kun se on niin ajatuksissaan."

Siinä vaiheessa Rinin silmät suurenivat todella suuriksi ja tyttö luuli nielaisseen kielensä. Hänen poskilleen helähti syvä puna ja sydän alkoi elämöidä oikein kunnolla rinnassa.
Eivät kai.. Eivät kai nuo olleet kuulleet mitään siitä, mitä oli tapahtunut pari päivää sitten? Oliko... Oliko Josh kertonut kavereilleen siitä ja tahallaan kiusasivat nörttiä nyt?
Hyvästi maailma ja näkymättömyys. Oli kiva tuntea.

Josh seurasi hiljaa tilannetta vierestä ja antoi katseensa pysyä Rinissä, joka kipitti tämän ystävän uhkauksen jälkeen kiltisti näiden luokse. Sivusilmällään hän huomasi, että muut oppilaat keskittyivät taas omiin juttuihinsa eli tämä pieni sananvaihto ei tulisi saamaan jättimäistä yleisöä. Jos nyt vain oli kyse jostain sananvaihdosta. Sitä hän ei valitettavasti voinut 100 % varma, sillä ei osannut lukea ajatuksia.
Joka olisi kätevä taito osata.

Jotenkin herra arvasi, että näin alkupuheekseen kaverin piti sitten vähän kehuskella heidän ulkonäköään, joka oli sinänsä hyvin yleistä kaikkien ei kermaan kuuluvien kanssa. Mutta nyt kun kyse oli Rinistä, niin Josh tunsi myötähäpeää enemmän kuin koskaan urheilijaystävänsä puolesta. Kundihan antoi itsestään sellaisen kuvan, ettei tälle ollut aivoja suotu ollenkaan, ei sitten minkäänlaisia. Ja aivan varmasti keijukaistyttö ajattelisi, että hän oli valinnut kaveriporukkansa vain ja ainoastaan niillä perusteilla, että nämä ajattelivat jollain muulla kuin aivoillaan. Mikä ei kyllä pitänyt paikkaansa.

"HEI!" ärähti Josh kaverin huonolle panovitsille, "Mä sentään käytän aivojani enkä käyttäydy kuin mikäkin molopää!"
.... Miten hän olikaan onnistunut kuulostamaan Moniquelta? Urheilija nimittäin vältti niin paljon kuin vain mahdollista haukkumasanoja ja kiroilua ääneen, kuin taas hänen serkkunsa, joka ei kyllä ikinä edes vaivautunut siistimään suutaan.
Ai, ai, oliko hän saamassa jo huonoja vaikutteita serkkutytöltään?
"Ja te voitte kyllä ihan hyvin tehdä ite omat esseenne", herra vielä lisäsi ja läppäisi suupalttia kaveriaan takaraivoon, joka oli pienen pieni varoitus siitä, että hänen kanssaan ei kannattanut alkaa leikkimään. Tällä hetkellä hänen ärsytyskynnyksensä oli matalalla ja vielä matalammaksi sen teki se, että Rin oli läsnä. Hän ei halunnut teettää toisella minkäänlaisia esseitä, eikä sallinut sitä, että hänen ystävänsä tekivät niin.

Joshin ärähdys ei ollut odotettavissa, ei todellakaan. Rin varmaan hypähti ainakin kymmenisen senttiä ilmaan, kun kuuli Joshin ärähtävän sillä lailla kaverilleen. Nyt suklaasilmä tuijotti Joshia silmät pyöreinä ja hänen katseestaan huokui.. Ihastus? Olihan Josh kuitenkin Riniä enemmän puolustellut kuin kaverinsa sanomisia. Rin oli ollut niin varma, että Josh olisi ollut samalla puolella kuin kaverinsa, mutta miehenalku siirtyikin sitten kokonaan nörtin puolelle sanoessaan kavereilleen, että nämä voisivat tehdä esseensä itse.

"Äh, mitä helvettiä Josh?!" jätkä, joka oli juuri saanut lyönnin takaraivoonsa, tiuskahti. "Eiks sua muka houkuta se, että joku tekee sun puolesta esseen?"
"Milloin sä oot alkanu puolustaa noita?"
"Pari esseetä vaa, ei sen kummempaa."

Rin tunsi jotekin ihmeellisestä syystä olevansa sillä hetkellä ulkopuolinen. Olivathan hänet ympäröineet urheilijat nyt kiinnittäneet huomionsa Joshiin ja puhuivat kuin nörttityttöä ei olisi olemassakaan. Tyttö ei vain voinut olla katsomasta ihailevasti Joshia, kun tämä oli puolustanut häntä. Voisiko... Voisiko Josh todellakin välittää tytöstä enemmän kuin kenestäkään muusta?

"Okei", äänessä ollut urheilija sitten totesi ja nosti kätensä luovuttamisen merkiksi. "Tehdään niin kuin Josh tahtoo. No, mitä me tehään? Annetaan nörtin hoitaa esseet vai väsätäänkö ne ihan ite? Ootko sä ton puolella vai meijän?"

Pikkuneidin katse muuttui nyt hitusen pahoittelevaksi, kun hän katsoi Joshia. Ei Rin olisi tahtonut olla mikään välikappale tässä, hän ei tahtonut Joshin menettävänsä kavereidensa luottamusta vain nörttitytön takia..

"Mä oon puolueeton, niin kuin aina", urheilija aloitti puolustuspuheensa hyvin varman ja uskottavan kuuloisesti, "Tosin tässä tapauksessa olen teidän puolella."
Jep, hän olisi ystäviensä puolella, mutta myös Rinin, joka oli täysin mahdollista. Tämä tilanne ei vain näyttänyt kauhean hyvältä hänen näkökulmastaan, sillä hän oli joutunut koko jutun keskipisteeksi ja jos hän nyt mokaisi, alkaisi kauhea kuulustelu siitä, oliko hänen ja keijukaistytön välillä jotain jne. Ja se ei olisi heidän molempien kannalta hyvä juttu, ei läheskään. Sen mitä hän tunsi ystäviään, niin todennäköisesti koko juttu leviäisi kulovalkean tavoin ympäri koulua ja pian koko koulu, oppilaiden vanhemmat mukaanlukien, tietäisivät tästä "kamalasta" asiasta.
Ja mitä siitä seuraisikaan? Rin saisi kerman tytöt kimppuunsa, kun taas hän pääisisi pienellä saarnalla ja homma olisi hänen osaltaan hoidettu. Mutta Rin siitä eniten kärsisi, ei hän. Ja tässä tapauksessa hänen tehtävänsä oli suojella nörttityttöä.

"Muistatteko kun mä olen aina ollut se, joka on kehottanut teitä tekemään ITSE läksyt?" heitettiin kysymys ilmoille ja sitten jatkettiin, "Kai te nyt haluatte osoittaa naisille, että teissä on enemmän kuin pelkkää lihasta?"
Urheilija antoi kysymysten leijua ystäviensä mielessä hetkisen, jotta nämä tosiaankin miettisivät niitä, eikä niin että nämä tekisivät päätöksen tuosta noin vain käyttämättä aivojaan, jota hän ei todellakaan halunnut.
"Okei, on kivaa olla hyvän näköinen, ei siinä mitään. Mutta kai te nyt haluutte osottaa omistavanne aivot? Ja sen vuoksi kannattais itse tehdä ne esseet. Mä voin vaikka auttaa teitä, kun oon itse tehnyt jokaisen esseen, mitä on tullut näinä vuosina vastaan."
Ottakaa tai jättäkää. Olkaa idiootteja tai viisaita. Se on heidän päätöksensä, ei hänen.

Rin että Joshin kaverit toljottivat Joshia suu auki. Nörtti oli häkeltynyt siitä, miten viisaita sanoja Josh oli päästänyt suustaan, kun taas Joshin kaverit olivat selvästi aliarvioineet Joshin täysin. He alkoivat nimittäin nyt miettiä sitä, miten tytöt suhtautuisivat siihen, kun he voisivat kehua tehneensä esseen aivan itsenään ja kuluttaneet siihen monia tunteja. Ei paha idea, ei todellakaan.
"Josh", tämä sama äänessä oleva kaveri aloitti ja taputti Joshia olalle. "Sä sen sanoit. Hemmetti, kun en keksiny tota itse!"
Muutkin samasta poikaporukasta olivat samaa mieltä tästä ideasta. Oikeastaan poikaporukka innostui siitä ajatuksesta, että he voisivat tehdä esseet itse. Rinin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun hän seurasi tuota urheilijaporukkaa ihmeissään. Ihmeissään siitä, miten typeriä jotkut urheilijapojat oikeasti olivat. Mutta kun he tajuaisivat, että esseiden tekeminen oli paljon vaikeampaa kuin he olivat olettaneet, he kääntyisivät jälleen nörttien puoleen. Niin se aina meni. Seuraavalla kerralla Rin kyllä osaisi varautua moiseen ja piiloutua näiden urheilijoiden katseelta.

"Mennään Josh. Mennään tekemään meijän esseet!" urheilija totesi leveästi virnuillen ja lähti edeltä muiden urheilijoiden kanssa. Rin jäi Joshin kanssa hetkeksi aikaa kahden, jolloin tytön katse kävi nopeasti urheilijan kasvoilla. Nörtin huulilla kävi pieni, mutta kiitollinen hymy. Sitten hän jo kaivoi taskustaan pienen paperinpalan ja tuikkasi sen huomaamattomasti Joshin käteen. Rin perääntyi sitten parin askeleen verran, katsoi Joshia koko sen ajan silmiin, kunnes hän käänsi toiselle selkänsä ja lähti viettämään ruokatuntia tavalliseen tapaansa yksinään.

"Meidän pitää puhua. Tavataan koulun jälkeen parkkipaikalla. Silloin, kun kaikki ovat lähteneet..."
~Rin

Oli ollut hyvin rohkeaa Riniltä antaa tuollainen viesti Joshille, mutta pakko. Heidän olisi puhuttava siitä, mitä Rinin luona tapahtui pari päivää sitten. Eikä Josh voinut kieltää sitä, ei vain millään voinut.

Eikä... Ei oikeasti... Noinko helposti hänen ystävänsä nielivät hänen hätäisesti keksityt perustelunsa ja vielä myöntyivät noudattelemaan niitä? Ei helvetti kun on pinnallista porukkaa.. Näinkö alas hän on vajonnut, kun on päästänyt lähelleen maailman tyhmimpiä ihmisiä?
Ei.
Ja sitten urheilijaporukka olikin jo lähtenyt matkaan ja jättänyt hänet kahdestaan Rinin kanssa, tosin muiden tarkkailevan suurennuslasin alle. Josh huokaisi hiljaa ja siirsi sitten katseensa nörttityttöön, joka hymyili pienen hetken ajan hänelle. Liian pienen hetken ajan. Aivan liian lyhyt aika. Hän ei edes ehtinyt kunnolla tajuta, että toinen oli hymyillyt oikeasti vaan se tuntui pikemminkin hänen mielikuvituksensa tuotteelta, joka oli nyt vain keksinyt että Rinin pitäisi hymyillä ja sen vuoksi hän myös näkisi hymyn tämän kasvoilla.
Keijukaistyttö sujautti paperinpalan urheilijan käteen ja lähti. Josh yritti näyttää välinpitämättömältä, sillä oli huomannut parin cheerleaderin tarkkailevan heitä ja samalla osoittaa, että hän ei tuntenut tuota nörttiä, joka oli "onneksi" häipynyt paikalta. Kun tytöt sitten käänsivät katseensa hetkeksi muualle, lähti miehenalku harppomaan esseiden teosta innostuneiden ystäviensä perään lukien pienen paperilappusen viestin, jonka laittoi sitten turvaan taskuunsa, jottei se vahingossakaan joutuisi vääriin käsiin.

---------------

Koulu oli päättynyt parisenkymmentä minuuttia sitten ja parkkipaikka oli nyt varmasti tyhjä. Tai ainakin melkein, olihan sentään Josh odottelemassa Riniä saapuvaksi autonsa luona.
Luettuaan pienen viestin oli herra ensimmäiseksi alkanut miettiä, mistä heidän pitäisi puhua, mutta hyvin nopeasti hän oli muistanut sen oudon päivän, päivän, joka aivan varmasti oli mietityttänyt häntä yhtä paljon kuin nörttityttöä. Ja ilmeisesti asia pitäisi selvittää läpikotaisin. Ensiksi alettaisiin spekuloimaan, että mitä oikein oli tapahtunut ja miten kyseinen asia oli päässyt tapahtumaan. Mutta jos urheilijalta kysyttäisi, hän sanoisi, ettei tietäisi.
Niin kuin hän ei oikeasti tiennytkään!

Loppupäivä sujui tuskallisen hitaasti. Hitaasti sen takia, että Rin ei malttanut millään odottaa koulun päättymistä. Ei, malttanut ei ollut oikea sana. Vaan häntä pelotti. No miettikää itsekin! Tapaatte koulun jälkeen parkkipaikalla ihastuksenne, jonka kanssa pitäisi keskustella vahinkosuudelmasta kotisohvallanne! Se tuokio meni joko syteen tai saveen. Rin tietenkin pienessä mielessään toivoi, että hänellä olisi oikeasti jotain mahdollisuuksia Joshin kaltaiseen nuorukaiseen, mutta.. Järki sanoi, että Josh oli yksinkertaisesti vain menettänyt kontrollin. Kuka muka pystyisi oikeasti ihastumaan Rinin kaltaiseen näkymättömään nörttityttöön? Ei ainakaan kukaan Josh Fanellin kaltainen hyvännäköinen nuorukainen, joka saisi varmasti kenet tahansa ulkonäöllään ja charmillaan...
Oliko Rin siis tehnyt oikein, kun oli pyytänyt Joshia parkkipaikalle koulun jälkeen? Pitäisikö heidän oikeasti keskutella siitä vahinkosuudelmasta? Mitä jos siinä ei vain olisi mitään keskusteltavaa, Josh sanoisi vain, että se oli vahinko. That's it. End of story. Josh jatkaisi täydellistä elämäänsä ja Rin taas... No, Rin jatkaisi surkeaa mitätöntä elämäänsä sellaisena kuin hän oli aina ollut.

Kello pirahti sitten tunnin loppumisen merkiksi sekä koulun loppumisen merkiksi. Trinity pakkasi tavaroitaan reppuunsa liioitellun hitaasti ja valui viimeisenä oppilaana ulos luokasta. Hän jäi tahallaan maleksimaan koulun käytäville ja katsoi, kun oppilaat suorastaan juoksivat ulos koulusta. Ei kulunut kuin viitisen minuuttia, kun koulun käytävä jolla Rin seisoi, oli tyhjä. Ainoastaan siivooja moppasi lattioita närkästynyt ilme kasvoillaan.
Ulos päästessään oppilaita oli vielä paljon pihalla. Rin jäi odottelemaan koulun ovien luokse, että ainakin suurin osa pihalla olevista oppilaista katoaisi. Aikaa siihen meni 20 minuuttia, kunnes piha vaikutti melkein autiolta. Silloin pikkuneiti vasta uskalsi lähteä kävelemään kohti parkkipaikkaa sydän rinnassa tiuhaan tahtiin löyden.
Pian hän taas näkisi Joshin. Ihanan Josh Fanellin. Jonka kanssa Rin joutuisi keskustelemaan siitä suudelmasta..

Suklaanruskeat silmät näkivät parkkipaikalla vain yhden auton ja Joshin sen vierellä. Rin nosti lasejaan silmillään ja veti syvään henkeä. Hän ei pyörtyisi, hän ei pyörtyisi. Muuta tyttö ei pystynyt sillä hetkellä ajattelemaan. Jos hän vain ajattelisikin niitä Joshin ihania ja pehmeitä huuliaan omillaan, Rin pyörtyisi. Ja aivan varmasti muuten pyörtyisi.
Nörttityttö hidasti askeleitaan, kun Joshin ja hänen välillään oli enää vain viitisen metriä eroa. Samoihin aikoihin Rin myös pysähtyi ja tuijotti hetken aikaa jännittyneenä asfaltin pintaa, kunnes viimein hänen katseensa kohosi arasti Joshin lumoaviin silmiin.
Siinä tyttö seisoi, Joshia vain tuijottaen. Etsien oikeita sanoja sanottavaksi. Kun Rin tiesi, mitä hän aikoisi sanoa, niin hän tiesi, että ne sanat muuttuisivat vielä hänen suussaan.
Kuten ne sitten muuttuivatkin.
"E-en syytä sinua siitä. M-me m-molemmat olimme siinä m-mukana... Luulit minua varmaankin j-j-joksikin t-toiseksi.." sanat karkasivat bruneten huulilta ja Rin tahtoi itkeä, muttei kuitenkaan sitä tehnyt. "J-j-joten... E-ei muistella p-pahalla..?" pikkuneiti takelteli sanojensa kanssa huomattavasti ja tytön posket helottivat syvänpunaisena. Hänen silmänsä olivat lasittuneet, mutta yrittivät katsoa Joshia vakuuttavasti sanoen, että heidän välillään ei ollut mitään. Ei yhtikäs mitään, vaikka Rin toisin toivoi.

Nörtti yritti hymyillä vahvasti ja vakuuttavasti, mutta se tosiaankin jäi vain yritykseksi. Hänen huulilleen kipusi vain pieni surullinen hymy, jonka jälkeen Rin lähti suuntaamaan kohti bussipysäkkiä. Hän oli sanonut Joshille vain raa'an totuuden, vaikka hän olisi tahtonut sanoa, että se suudelma oli ollut hänen ensimmäinen ja parhain suudelma ja että hän rakasti Joshia niin paljon ja että tahtoi viettää Joshin kanssa enemmän aikaa. Mutta miten hän olisi muka pystynyt sanomaan Joshillle jotain tuollaista? Trinity Hudson oli vain nörtti, kun Josh Fanelli oli sentään urheilija.
Rinin alahuuli värisi ja tyttö teki kaikkensa, jottei purskahtaisi itkuun.

Josh odotteli kärsivällisesti nörttitytön saapumista ja pian tuttu hahmo ilmestyikin parkkipaikan toiselle puolelle. Herra siristi pienesti silmiään, ei sillä että hänellä olisi huono näkö tai mitään ja että hän tarvitsisi lasit, mutta pakkohan sitä nyt on vähän siristellä, jotta näkisi toisen hieman paremmin.
Ja kyllä, Rinhän se oli. Se pieni, huomaamaton tyttö, jonka olemassaolosta hän ei ollut jonkin aikaa sitten tiennyt tuon taivaallista. Ja nyt hänelle tämän läsnäolo ja näkeminen oli muuttunut pelottavan arkipäiväiseksi, mikä ei oli kaikkea muuta kuin hyvä. Tai no, oli se ehkä hänen mielestään hänelle hyvä asia, mutta sitten taas tuli vastaan maailman typerin keskintö; klikkijärjestelmä, jonka mukaan kermalaisen ja luuserin yhdessä oleminen oli paheksuttavaa ja "kiellettyä".
Mutta pitäisikö hänen tässä vaiheessa enää miettiä mainettaan? Se, että koulu saisi tietää hänen olleen enemmän kuin tarpeen Rinin kanssa tekemisissä ei vaarantaisi hänen tulevaisuuttaan työelämässä ja ennen kaikkea nyrkkeilijän uraansa. Kukapa siellä nyt olisi tarkistelemassa, että kenen kanssa sitä ollaan vietetty aikaa ja sen vuoksi voitaisiin diskata otteluista, ei todellakaan! Joten miksi sitten tällainen asia sai hänet tuntemaan itsensä... kuin nurkkaan ajetuksi?

Ruskeat silmät seurasivat tarkkaavaisina tytön hidasta kävelyä, johon tuntui kuluvan jo ihmisikä ennen kuin tämä oli päässyt tarpeeksi lähelle häntä. Pieneksi harmikseen Josh joutui huomaamaan, että Rin tuijotti hyvin pitkään allaan olevaa asfalttia, kunnes uskalsi nostaa katseensa hänen silmiinsä, joiden katse oli muuttunut hivenen vaativaksi.
Vaativaksi siksi, koska hän ei tosiaankaan tiennyt, mitä voisi sanoa ja tämän vuoksi odotti, että keijukaistyttö ottaisi asian esille. Ja myöski sen takia, koska Rin oli odotuttanut häntä "liian pitkään" kävelyllään ja maata tuijotellessaan.
Sitten neito avasi sanaisen arkkunsa ja sanoi sanottavansa, joka pisti urheilijan pasmat täysin sekaisin. Miten Rin voi luulla, että hän olisi erehtynyt luulemaan tätä joksikin toiseksi? Ja eihän tässä syyllistä etsitä, eihän? Ja ei muistella pahalla? Miksi sitä pitäisi muistella pahalla?
... Mitä pahaa siinä muka oli edes ollut?
Pieni, inhottava pistos tuntui taas sydämessä kun Josh katsoi toista tämän lasittuneisiin silmiin, hän tavallaan koki että oli satuttanut toista jälleen ja täysin tahattomasti. Näkihän tytöstä nyt sen, että tähän sattui. Ei hän niin tyhmä ja tunteeton ollut, ettei voinut nähdä mukamas vakuuttelevan katseen lävitse ja havaita, mitä siellä oli. Samalta oli näyttänyt Céline. Samalta oli näyttänyt äiti kun hän oli loukannut tätä. Samalta olivat näyttäneet ne kaikki entiset tyttöystävät siinä tilanteessa, kun hän oli ilmoittanut pistävänsä suhteen poikki.

"Hei hetk- Eihän tässä mit-!" oli ainut, mitä herra onnistui suustaan takeltelultaan päästämään ja ärähti sitten, "Rin!"
Ja sitten hän huomasi jo ottavansa pari isoa harppausta Rinin luokse ja tarttuvansa tätä käsivarresta pysäyttääkseen tämän niille sijoilleen.
"Mä en nyt kyllä ihan ymmärrä. En mä luullut sua joksikin toiseksi, ihan tosi", Josh sanoi pientä ymmärtämättömyyttä huokuvalla äänellään, "Miksi olisin?"
Sen jälkeen seurasi pitkä tauko. Hän ei tiennyt, kuinka asettelisi sanansa oikein ja ylipäätänsä saisi tuntemuksensa muutettua sanoiksi. Hän ei kertakaikkiaan ollut hyvä tällaisissa asioissa, ei sitten yhtään. Hänen ei ollut ikinä tarvinnut sanoa mitään ratkaisevaa, kun kaikki tytöt olivat ennättäneet tekemään sen ennen häntä. Mutta tämä tilanne taisi olla erilainen.
"Totuus on, että mä haluan olla sun lähellä... Mutta jos sä et halua sitä niin se on okei."
Okei... OKEI?! Maailman surkein lause ilmaisemaan hänen tunteitaan oli juuri tässä! Onneksi olkoon vain, herra, nähdään Helvetissä.

//... Sulin <3

Rin oli ehtinyt ottaa pari askelta poispäin Joshista ja tosiaan ehtinyt ajatella, että tämä oli ollut tässä. Hän ja Josh eivät enää koskaan puhuisivat toisilleen tai osoittaisi toisilleen minkäänlaisia eleitä tunnistaessaan toisensa. He olisivat tästä päivästä lähtien taas tuntemattomia toisilleen. Tai no, niin Josh saisi Rinistä ajatella. Tämä pienikokoinen nörttityttö taas ei pystyisi unohtamaan Joshia kuin vasta sitten, kun urheilija katoaisi kokonaan hänen elämästään. Eli Rin kyllä tulis varmasti näkemään Joshista unia, haaveilemaan heistä parina ja sen sellaista. Hupsun teinitytön ajatuksia vain, kuten aina ennenkin. Eihän Rin koskaan tulisi saamaan itselleen sitä, ketä oikeasti rakasti.
Joshin keskenjääneet sanat jäivät soimaan Rinin päässä, kun tyttö käveli yhä kauemmas nuorukaisesta. Tunnettuaan somet käsivartensa ympärillä nötti oli ollut aivan varma siitä, että hän koki vain vahvan hallusinaation, mutta sitten hänet jo kiepautettiin ympäri ja Joshin komeat kasvot tulivat pikkuneidin näkökenttään.

Tämä ei voinut olla totta. Josh Fanelliko oli oikeasti lähtenyt Trinity Hudsonin perään ja sanonut, ettei ollut luullut Riniä joksikin toiseksi. Nyt jonkun pitäisi nipistää Riniä, koska hän oli aivan varma, että tämä oli unt-
Miksi tyttö aina kuvitteli kaiken Joshiin liittyvän olevan unta? Olivathan kaikki viime päiväiset tapahtumatkin olleet totta. Olisi kai aika alkaa hyväksyä todellisuus, Rin. Tämä oli todellista! Josh seisoi oikeasti edessäsi ja vakuutti, ettei luullut Riniä suudellessaan tyttöä joksikin toiseksi. USKO SE JO, RIN!
"Totuus on, että mä haluan olla sun lähellä... "
Anteeksi, saisiko tuon uudestaan? Ja saisiko sen vielä repeat -toiminnolle? Ja voisiko Rin nyt viimein kuolla onnesta, jos hän oikein kauniisti pyytäisi?

"Mutta jos sä et halua sitä niin se on okei."
Noin Joshin lause oli jatkunut ja tavoitti täysin hämmentyneen nörttitytön mielen vasta nyt. Bruneten kasvoille kohosi kauhistunut ilme, kun tyttö vain pelkäsi Joshin ajattelevan moista mahdollisuutta! Rinkö muka ei haluaisi olla Joshin lähellä? Silloin olisi kyllä maailmankirjat sekaisin, jos joku päivä noin kävisi.
"E-en halua sitä!" Rin sai sitten henkäistyä hädissään ja tajusi nolona, että ei ollut antanut tarkkaa vastausta. "T-t-tai siis m-minä... M-minä.. Minä haluan olla lähelläsi..." silmälasipäinen tyttö sai sitten viimein paljastettua ja vetäisi keuhkonsa täyteen henkeä.
Hän oli sanonut sen. Rin oli oikeasti sanonut sen. Se oli melkein ollut Rinille kuin rakkaudentunnustuksesta! Nörtti ei vain millään voinut uskoa, että Josh oli oikeasti sanonut haluavansa olla Rini lähellä. Kuka muka täysjärkinen ihminen haluaisi olla Rinin lähellä? Tätä tunnetta ei voinut sanoin kuvailla, niin... Niin epätodellista tämä vain oli.

Joshin sormet tuntuivat jotenkin polttavan Rinin käsivartta. Aivan, Joshin sormet olivat yhä hänen ranteensa ympärillä, pitämässä Riniä paikoillaan. Pikkuneiti tunsi päässään kuumottavan siihen malliin, että jos hän ei kohta saisi jotain viileää, niin hän pyörtyisi lämpöhalvauksen takia.
"Pidätkö sinä minusta?" suklaasilmä kysyi sitten aivan ajattelemattomasti, mutta nyt hän pisti ajattelemattoman toimintansa ylikuumenemisen piikkiin. Rin oli jo sen verran sekaisin, että ei hän voisi tästä enää sekavammaksi muuttua.

//Ei saa sulaa! .... Ainakaan vielä |'''D ♥

Rin oli hiljaa. Liian kauan hiljaa. Hiljaisuutta oli kestänyt jo liian kauan, joka sai Joshin koko olemuksen muuttumaan epävarmaksi ja varautuneeksi. Ikään kuin hän varautuisi siihen, että saisi pian ottaa iskun vastaan ja yrittää kaikkensa saadakseen torjuttua sen, jottei siitä pääsisi aiheutumaan hänelle itselleen vahinkoa.
Hänen sanavalintansa oli huono, sitä se vain kertoi. Hänen ei olisi kannattanut olla rehellinen ja sanoa sitä, mitä tuntee ja ajattelee ollessaan toisen kanssa. Odottaminen olisi ehkä sittenkin ollut parempi keino. Mutta ei hän olisi voinut antaa Rinin vain mennä, astua pois hänen elämästään. Jo pelkkä ajatus sai hänet voimaan pahoin.
Se ei tuntunut oikealta. Vaikka he eivät olleet tunteneet toisiaan kovinkaan pitkään, oli tytöstä kuitenkin tullut hänelle yksi tärkeimmistä ihmisistä, mikä oli jo suuri saavutus.

Kun nörttityttö sitten vihdoin ja viimein avasi suunsa ja päästi hätäisen henkäyksen, rypisti urheilija kulmiaan, jonka seurauksena suu vetäytyi tiukaksi viivaksi.
Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Josh alkoi epäillä kuulonsa tarkkuutta. Ei hän voinut ollut kuulla oikein, eihän? Siis kyllä hän tiesi, että Rin oli ihastunut häneen, mutta se ei tarkoittaisi kuitenkaan sitä, että tämä haluaisi hänet lähelleen, vai mitä?
Tämä oli hyvin epätodellista. Eihän tällaista voisi tapahtua. Tai no voisi, mutta ei hänelle. Hänelle, joka oli vannonut, että ei vähään aikaan iskisi silmiään kehenkään neitokaiseen vaan keskittyisi koulunkäyntiin ja harrastukseensa. Joten tämä ei voinut mennä näin. Miten hän olikaan päässyt lipsumaan tuosta päätöksestä, jota tekiessään oli ollut niin vuoren varma, että onnistuisi? No, se kertoi sitä, että enää ei edes pyritä tekemään moisia päätöksiä kun ei niitä pystytä pitämään. Ja eihän hän pystynyt tunteitaan hallitsemaan. Minkä hän sille mahtoi, että nyt kävi näin?

Sitten hänelle lyötiinkin kiperä kysymys päin naamaa (näin kuvainnollisesti), johon vastaamista hän oli halunnut aina välttää. Josh ei ollut mitenkään erikoisen hienosanainen ja niin mutkaton, että tuollaiseen kysymykseen vastaaminen olisi hänelle kuin vettä vain. Ehei, ei missään nimessä. Hänen perheensä miehillä oli aina ollut samana ongelmana se, että tunteiden myöntäminen oli ehkä turhankin vaikeaa puuhaa, eikä sen vuoksi niistä melkein koskaan puhuttukaan muiden kanssa. Ja nyt häneltä vaadittaisiin vastaus sellaiseen kysymykseen.
Urheilija nielaisi hermostuneesti ja yritti kaikin tavoin pitää katseensa Rinissä, mutta väen pakolla jonkinlainen vaisto tai refleksi sai hänet kääntämään katseensa muualle.
"Pidän", oli hiljaisen ja matalan äänen tuottama sana, jonka hän oli pienen mietintä hetken jälkeen saanut sanottua. Nyt hän ei puolestaan pystynyt katsomaan Riniä, joten hän esitti vastakysymykseksi: "Entä sinä? Pidätkö sinä puolestasi minusta?".

Rin alkoi vasta sitten katua kysymystään, kun ei saanut siihen aivan heti vastausta. Oliko hän oikeast kysynyt Joshilta noin vain, että pitikö urheilija tytöstä? Apua, nyt pitäisi sitä apua varmaankin pyytää? Mistä Rin muka saisi tähän hätään mitään apua, hän joutuisi oikeasti kestämään tilanteen aivan yksin ja saisi varmaan pian kuulla Joshin vastauksen kysymykseensä. Vastaisiko Josh myöntävästi? Myöntäisikö urheilija pitävänsä Rinistä? Ainakin näin pystyi olettamaan Joshin äskeisistä sanoista, kun nuorukainen oli sanonut haluavansa olla Rinin lähellä. Tosin Rin oli epäilevää tyyppiä, hän ei uskonut unelmien tai toiveiden toteutumiseen, koska... Koska niin ei ollut hänelle aikaisemminkaa käynyt. Ja miksi kävisi siis nyt? Oli aivan mahdollista, että Josh vastaisi kieltävästi tytön kysymykseen, peruisi äskeiset sanansa ja lähtisi matkoihinsa. Kaikki olisi mahdollista, mutta Rin kyllä hartaasti toivoi, että Josh vastaisi myöntävästi. Se jos mikä vastaus tulisi muuttamaan kaiken, eikö niin?

Sieltä se tuli. Lyönti päähän, koska nyt jos koskaan Rinin päässä jyskytti kovaan ääneen (se tosin johtui rinnassa kiivaasti sykkivästä sydämestä). Myöntävä vastaus. Kun Josh oli siirtänyt katseensa pikkuneidin silmistä, oli Rin jo ehtinyt pelätä toisen vastaavan kieltävästi, mutta ei. Sieltä oli tullut myöntävä vastaus ja kysymys Rinille. Täytyikö sitä tosissaan alkaa kuvailla sitä, miltä Rinistä sillä hetkellä tuntui?
Hän oli onnellinen. Hän oli oikeasti onnellinen! Hän ei ollut varmaan koskaan aikaisemmin ollut näin onnellinen! Tämä tunne, se... Se oli aivan ihmeellinen! Kuin Rin voisi minä hetkenä hyvänsä nousta ilmaan, silkasta onnesta ja ilosta, jota hän sillä hetkellä tunsi. Kuinka kauan Rin olikaan Joshista salaa haaveillut, kuinka kauan hän olikaan urheilijaa salaa katsellut ja ihastellut, kuinka kauan hän oli vain näkymättömänä ulkopuolisena seurannut Joshia etäältä. Mutta nyt kaikki tosiaan oli aivan toisin. Josh oli vastannut myöntävästi Rinin kysymykseen! Ehkä Jumala oli sittenkin olemassa!

"Pidän", Rin vastasi enempiä miettimättä ja hänen huulilleen kohosi heti ihastuneen ja onnellisen hymyn sekoitus, mikä ei takuulla lähtisi pikkuneidin huulilta vielä pitkiin aikoihin. Nörttityttö tunsi itsensä sillä hetkellä vahvemmaksi kuin koskaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään näin itsevarmasti, näin rohkeaksi ja näin.. Ja näin tyytyväiseksi! Hän oli uskaltanut myöntää Joshille ihastuksensa, tuosta noin vain! Eikä hän ollut edes änkyttänyt. Tämä oli niin ihmeellistä, niin uutta ja samalla niin ihanaa.
Okei, Rin olisi tahtonut myöntää Joshille ollee ihastunut tähän jo pidemmän aikaa, mutta sitä hän ei vielä kehdannut ääneen sanoa. Oli hän yhä se sama ujo nörttityttö, joka vain sattui nyt leijumaan seitsemännessa taivaassa.
Ja joka vasta nyt tajusi taas sen saman esteen, joka aina palautti hänet takaisin maan pinnalle. Muut ihmiset. Muut ihmiset eivät tulisi pitämään tästä. Eivät varsinkaan ne ihmiset, jotka pitivät itseään korkeammalla kuin Rin.
"Mutta..." tyttö mutisi sitten hetken hiljaisuuden päästä ja vilkaisi nopeasti jalkojaan. "Muut eivät tule pitämään tästä.."

Josh piti katseensa tiukasti muualla, sillä ei vain yksinkertaisesti voinut kääntää päätään ja katsoa edessään seisovaa tyttöä, joka otti häntä kyllä hitusen verran päähän. Mutta se ei ollut suurin huolenaihe, joka nimittäin oli se, vastaisiko Rin myöntävästi hänen esittämäänsä kysymykseen vai ei. Periaatteessa hän tiesi, että tämä vastaisi myöntävästi, mutta taas toisaalta hän ei voinut olla siitä täysin varma. Mitä nyt hän oli Riniin ehtinyt tutustua, niin tätä vaivasi aika paljon se, että he olivat klikkiasteikolla aivan vastakkaisilla suunnilla. Eli tämä voisi aivan hyvin vastata kysymykseen kielteisesti, sillä ei haluaisi tehdä tästä sen isompaa numeroa. Ja ehkä toinen ei enää ollutkaan ihastunut häneen. Sekin asia oli mahdollinen.
Hitto.
Samanaikaisesti urheilija toivoi, että tyttö ei olisi ihastunut häneen, jotta he molemmat säästyisivät suurilta ongelmilta, oikeastaan vain yhdeltä ongelmalta, jonka aiheutti koulun klikkijärjestelmä. Mutta taas samaan aikaan hän ei toivonut sitä. Hän tiesi ottavansa siitä itseensä, jos Rin nyt sanoisi, ettei tuntenutkaan mitään häntä kohtaan. Josh itse nimittäin oli jo pahasti retkahtanut toiseen.
Niin, nyt sekin tuli myönnettyä. Hän oli ihastunut, ei rakastunut vaan ihastunut.

Myöntävä vastaus tuli kuitenkin myös toiselta osapuolelta, jolloin herra sai vihdoin ja viimein käännettyä katseensa takaisin keijukaistyttöön. Jokin hänen sisällään alkoi rettelöimään niin vimmatusti, että hyvänolontunne valtasi koko vartalon ja maailma näytti pelottavan valoisalta ja lämpimältä. Hänen olisi jopa tehnyt mieli hymyillä oikein valloittavasti, mutta pakotti suupielensä pieneen, mutta lämpimään hymyyn.
Mikä helpotus se olikaan ollut!
Joshin olisi tehnyt mieli ottaa ja kahmaista tyttö syleilyynsä, mutta jätti senkin tekemättä, sillä ei halunnut aiheuttaa tälle sydänkohtausta, Rin kun ei varmastikaan olisi varautunut kyseiseen asiaan ja sen seurauksensa siitä saattaisi seurata jopa pieni torjunta, joka latistaisi niin mahtavaa tunnelmaa, jota hän ei missään nimessä haluaisi pilata mistään hinnasta.

"Mutta..." aloitti kuitenkin nörttityttö lauseensa, joka sai jo Joshin luulemaan, että toinen peruisi äskeisen sanansa tai yrittäisi kiertää sen. Onneksi lause sai kuitenkin melko nopeasti jatkoa, jolle urheilija vain hymähti hiljaa.
"Mitä siitä?" hän kysyi ja päästi irti neidon ranteesta siirtäen kätensä tämän kämmenselälle, jota alkoi silittämään peukalollaan, "Eihän se muiden asia ole. Ihan sama, mitä muut aattelee."
Se oli totta. Muiden mielipiteellä ei olisi väliä. Ja niillä muilla tarkoitettiin Rinin vanhempia ja koulun kermaa. Eivät muiden mielipiteet saisi vaikuttaa siihen, mitä he itse haluavat ja tuntevat. Ja paskat jostain klikeistä. Ja suosituista. Jos nuo tulisivat hänelle uhittelemaan niin tulkoot, mutta näiden pitäisi vain muistaa se, ettei edes näillä ole puhtaita jauhoja pussissaan, Céline kun on yhden koulun pahimman juorukellon ystäväporukassa joten automaattisesti hänkin joutuu kuulemaan niitä ja sattumoisin laittamaan niitä korvansa taa, lähinnä pahan päivän varalle.

Josh siirsi viimeinkin katseensa Riniin, joka tunsi olonsa sillä hetkellä vain entistä enemmän paremmaksi. Enää ei tosiaankaan ollut tietoakaan siitä murheesta ja ahdistuksesta, jota hän oli vielä hetki sitten tuntenut rinnassaan. Pikkuneidin sydän lepatti rinnassa oikein elävästi ja ihastuneesti, että Riniä hymyilytti jo sydämensäkin puolesta. Joshin hymy oli pieni, mutta lämmitti silmälasipäistä nörttityttöä toden teolla. Brunette tunsi vartalonsa olevan tulessa! Ja siitä ei voinut syyttää kuin tätä edessä seisovaa Josh Fanellia, joka aivan oikeasti Trinityn edessä seisoi.
Elävänä. Aitona. Todellisena.

Urheilija sanoi mielipiteensä ääneen ja Rin oli edelleen uppoutunut miehenalun ruskeisiin silmiin. Josh puhui aivan totta, mutta silti Riniä pelotti muiden mielipiteet. Ketä muka ei olisi pelottanut? Rin olisi suuressa pulassa, jos hänen äitinsä saisi tietää tyttärensä viettävän aikaa Joshin kanssa, jonka äiti yhä kuvitteli olleen siepanneet Rinin mukaansa Mexicaliin. Rin olisi pulassa myös koulussa, jos eräät saisivat tietää Rinin ja Joshin viettävän aikaa toistensa seurassa. Niin, kerman tytöt olisivat takuuvarmasti hänen kimpussaan heti, kun silmä välttäisi. Rin ei oikein osannut päättää, mitä hän pelkäsi eniten. Äitiään vai kerman tyttöjä. Äiti voisi lähettää tyttärensä vaikka toiselle puolelle maata, jos sille päälle sattuisi. Kerman tytöt voisivat tehdä hänen elämästään koulussa hyvinkin vaikeaa, eikä Rin epäillyt tätä yhtään.
Nörtti tunsi Joshin silittävän tytön kämmenselkää peukalollaan, jolloin Rinin valtasi jälleen uusi tunneaalto.
Typerä äiti. Sitä Rin sillä hetkellä äidistään ajatteli. Typerät kerman tytöt. Sitä mieltä Rin oli nyt heistä. Ei heillä kuitenkaan olisi enää vaikutusvaltaa pitää Riniä erossa Joshista. Pikkuneiti aikoisi olla yhdessä Joshin kanssa niin pitkään kuin vain oli mahdollista. Ei kukaan heitä pystyisi erottamaan, jos he eivät niin tahtoneet.
"Ei tämä olekaan muiden asia.." Rin myötäili hiljaa Joshin sanoja ja tutustui tähän uuteen tunnemaailmaan. "Me saamme tehdä mitä haluamme, eikä... Eikä kenelläkään ole siihen osaa tai arpaa."

Rin hymyili suloisesti katsoessaan Joshia edessään yläviistoon. Hänen suurin haaveensa oli juuri toteutunut ja siitä tyttö vain seisoi paikoillaan. Pikkuneidin olisi tehnyt mieli kietoa kätensä tiukasti Joshin ympärille, jottei tämä vain ikinä pääsisi häneltä enää karkuun. Miten tyttö tahtoikaan tuntea Joshin vartalon lämmön ja tämän vahvat nyrkkeilijänkäsivarret ympärillään. Kuinka paljon hän halusikaan Joshin painavan jälleen ne ihanat huulensa tytön huulille ja saavan Rinin pois nykyhetkestä.
Nörtti tarttui toisella, vapaalla kädellä Joshin vapaasta kädestä ja tunnusteli sormenpäillään miehenalun lämpöistä ja suurta kämmentä. Riniä alkoi kihelmöidä, kun hän vain koskettikin Joshia. Josh sai tytössä aikaiseksi niin ihmeellisiä tuntemuksia, ettei ollut tosikaan.
"... Minun pitäisi olla pian kotona..." tyttö totesi harmissaan katsoen Joshia yhä silmiin. Rin ei olisi tahtonut irrottaa otettaan Joshin käsistä, ei enää koskaan. Mutta minkäs sille tosielämälle mahtoi. "Äiti tulee viideltä kotiin.."

Hienoa, Rin oli siis samaa mieltä hänen kanssaan siinä, ettei tämä ole kenenkään muiden kuin heidän välinen asia. Mutta heidän tulisi välttää, ainakin näin aluksi, yhdessäoloa koulussa, jotta Rin ei saisi sen suurempia ongelmia puoleensa. Tosin asian tekee vaikeaksi se, että Josh ei enää yksinkertaisesti pysty suhtautumaan toiseen kuin tämä olisi ilmaa. Nyt kun hän oli jo kerran nähnyt tytön ja vielä ihastunut tähän, oli se silkka mahdottomuus. Tuntui suorastaan loukkaavalta jo ajatellakin koko asiaa. Mutta hän ei ainakaan itse keksi sen parempaa suunnitelmaa suojella toista joutumasta kerman tyttöjen kynsiin.
Asiaa voidaan kuitenkin miettiä sitten myöhemmin, eikö niin? Olivathan he tänäänkin olleet mahdollisimman välinpitämättömiä toisiaan kohtaan, joten eiköhän kaikki järjesty.
Ainakin toivottavasti.

Hetken aikaa he vain jaksoivat seistä siinä aloillaan, tekemättä yhtään mitään, kunnes sitten keijukaistyttö otti kiinni vapaalla kädellään Joshin kädestä, joka siirsi automaattisesti katseensa näiden käsiin. Hänen kädessään kihelmöi kummallisesti, kun Rin tunnusteli pehmeillä sormenpäillään hänen kättään, joka näytti reilusi isommalta kuin toisen oma, pieni kämmen.
Olihan hän totta kai ennenkin ollut näin tytön kanssa kosketuksissa, mutta tilanne olis myös samalla huvittava; nörttityttö oli pienikokoisin tyttö, johon hän oli iskenyt silmänsä. Ainakin verrattuna hänen edellisiin tyttöystäviinsä, jotka omasivat pituutta sellaiset 170 senttiä ja omistivat vähän isommat kämmenet, mutta vähän vain. Ja hyvin monet näistä olivat olleet blondeja.
Mutta Rin tuntui poikkeavan täysin muista. Tämä ei ollut blondi, rikas ja turhankin puhuvainen tapaus joka väänsi juttua jopa keittiönpöydästä jos vain halusi. Joka oli hyvä asia.

Sitten neito ilmoitti, että hänen täytyisi olla pian kotona, sillä (yllätys, yllätys) hänen äitinsä tulisi viideltä kotiin ja Josh ei halunnut edes ajatella, millaisen shown tuo lohikäärme aiheuttaisi, jos tyttöä ei näkyisi siihen aikaan kotona. Toisen täytyisi nyt lähteä, mutta bussilla tämä ei enää ehtisi ajoissa kotiinsa.
"Käykö, että heitän sut kotiin?" urheilija ehdotti toiselle lempeästi ja päästi sitten irti tämän kädestä, jota oli hetki sitten peukalollaan sivellyt. Hän kaivoi taskustaan puhelimensa ja tarkisti kellonajan, joka ei onneksi ollut vielä niin paljon, että täytyisi ajaa tuhatta ja sataa, jotta Rin ehtisi ajoissa kotiin ja ilman, että tämän äiti näkisi hänet.
Sen enempää sanomatta alkoi Josh jo johdatella keijukaistyttöä autonsa luokse, jonka pelkääjän paikan oven avasi hyvin kutsuvasti kehottaakseen toista tulemaan kyytiin.

Rinkin tajusi sen, etteivät he voisi niin vain muiden silmien edessä parina näyttäytyä. Matalan profiilin pitäminen, ainakin näin aluksi, tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Tosin mistäs sitä koskaa tiesi, missä heidät nähtäisiin yhdessä. Kuka ties jos joku heitä jo nyt salakuvasi ja levittäisi pian eteenpäin juorua, joka kertoisi Josh Fanellin pidelleen käsiä Trinity Hudsonin kanssa. Mutta ei saanut antaa pelon vallata mieltä, koska jatkuva pelkääminen oli turhaa. Rin jos kuka oli sen asian asiantuntija. Hän aikoisi tästedes vain elää hetkessä ja olla onnellinen. Niin, pikkuneitikin sai välillä olla onnellinen, eikö niin? Ja kuka muka ei voisi olla onnellinen, kun ihastus olisi juuri paljastanut sinulle pitävänsä sinusta. Ihme, että nörttitytön jalat pysyivät yhä maassa, vaikka Rin tunsi olonsa epätavallisen kevyeksi.

Brunette nyökkäsi iloiseen tyyliin, kun Josh ehdotti, että voisi viedä hänet kotiin. Josh irrotti toisen käden Rinin kädestä, mutta tytön toinen käsi piteli yhä Joshin toista kättä hennosti otteessaan. Nörtti lähti Joshin vierellä kävelemään kohti tämän autoa, jonka kyydissä oli kerran aikaisemminkin ollut.
Rin nousi punastellen pelkääjänpaikalle, kun Josh oli avannut hänelle herrasmiesmäisesti oven. Tyttö oli mutissut hiljaisen kiitoksensa, tietenkin. Mutta kuinka kauan hän vielä punastelisi Joshin lähellä? Ei kai siinä kestäisi kovinkaan kauaa? Rin kun ei tuntenut oloaan ikinä varmaksi, kun hän punasteli.

Josh tuli sitten itsekin kuskin paikalle ja pian alkoi matka kohti Rinin taloa. Suklaasilmät katselivat Joshia nyt rohkeammin kuin koskaan. Eihän toisen katsomisessa enää mitään pelättävää ollut, kun he olivat myöntäneet pitävänsä toisistaan.
Hei, hetkinen... Kun he olivat myöntäneet pitävänsä toisistaan, niin tarkoittiko se siis sitä, että... Että he olivat nyt yhdessä? Pari? Vouuuu... Ajatus seurustelusta Joshin kanssa sai Rinin sydämen läähättämään ja Rin punastui tietenkin helakasti. Hänen huulilleen kuitenkin kohosi pieni hymy, jota tyttö ei tuntunut saavan pois sitten millään.
Okei, he olisivat siis yhdessä, jos näin voisi nyt olettaa. Eli... Mitä Rin saisi tehdä? Mitä hän oli oikeutettu tekemään? Hän kai saisi katsella Joshia, mutta entäs koskettaa? Entäs suudella? Ei Rin ollut koskaan aikaisemmin seurustellut, niin hän oli täysi uuno tällaisissä asioissa. Hän tahtoi tuntea Joshin lämmön, mutta oliko niin sallittu tuntea?
Oh god, miten Riniä kuumottikaan sillä hetkellä.

Eikä Rin saanut edes sanaakaan suustaan. Aaa, aivan painajaismainen tilanne!

Kun nörttityttö oli istahtanut tukevasti pelkääjän paikalle laittoi Josh oven kiinni ja kiersi auton toiselle puolelle muistellessaan samalla, kuinkas sinne Rinin kodin luokse taas ajettiinkaan. Nopeasti hän kuitenkin sai kaivettua reitin esiin muistinsa syövereistä ja istahti ajajan paikalle käynnistäen auton ja lähti suuntaamaan kohti Rinin kotia.
Pienen hetken ajan hän jaksoi olla hiljaa, sillä oli keskittynyt täydellisesti ajamiseen joka vaati nyt enemmän tarkkaavaisuutta kuin yleensä, olivathan he joutuneet ruuhkaan. Mutta kovinkaan kauaa se ei kestänyt, kun hän jo alkoi surffailla radiokanavilla saadakseen jotain pientä lohdutusta hitaaseen auton liu'utteluun.
Tätä ruuhkaa hän ei kyllä kestäisi ilman musiikkia. Liian hidasta meininkiä hänen makuunsa ja muutenkin ruuhka-aikana oli aina liikkellä kaikenmaailman törttöilijöitä, jotka eivät kyllä yhtään osanneet ajaa, joka vaikeutti muiden autoilijoiden ajamista.
Onneksi herra sai bongattua radiokanavan, josta tuli sillä hetkellä kuunneltavaa musiikkia, joten hän jätti sen rauhaan ja siirsi taas jakamattoman huomionsa täpötäyteen tiehen.

Vasta parin minuutin kuluttua Josh huomasi kiinnittää huomiota vieressään istuvaan Riniin, joka oli ilmeisesti katsellut häntä jo hyvän tovin ilman, että hän oli varsinaisesti huomannut sitä. Tai kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Sitten hän huomasikin sivusilmällään toisen punastuneen ja alkoi heti pohtia, että mitä toinen mahtoi ajatella tällä hetkellä. Taitaisi olla parasta ottaa selvää?
"Mitäs sä nyt noin punastelet?" naurahti urheilija hyväntuulisesti ja käänsi katseensa hetkeksi tyttöön. Tosin melkein heti huomio jouduttiin kääntämään takaisin ajamiseen, kun joku idiootti jarrutteli turhankin paljon edessä vaikka tämän ja edessäolevan auton välissä oli jo helkkarinmoinen väli.
Miten tuollaiset ihmiset ovat voineet saada ajokortin?

Viitisentoista minuutin päästä ruuhkasta oltiin päästy eroon ja ajaminen pystyi jatkamaan normaaliin tahtiinsa. Kuin varmistaakseen miehenalku katsoi kelloa, joka ei onneksi ollut vielä hälyttävän paljon, joten ei tässä tarvitsisi vielä alkaa rallia ajamaan. Joka voisi olla hyvää vaihtelua tasaiselle ajelulle, mutta hän ei ollut kovin innostunut ajatuksesta, että saisi sievoiset sakot liikenteen vaarantamisesta ja ylinopeuden ajamisesta, joten se siitä.

Rin punastui entistä syvemmin, kun Josh oli nähtävästi tytön punastumisen huomannut, kun kysyi punastumisen syytä. Joshin silmät osuivat hetkeksi aikaa tytön silmiin ja ai että Rinin olisi tehnyt mieli tehdä jotain... Jotain. Hänen sydämensä laulaa lallatti onnellisesti rinnassa ja tyttö tunsi olonsa samaan aikaan niin hölmöksi sekä toivottoman onnelliseksi. Jos Joshin pelkkä katse sai aikaiseksi jo tällaisiä tuntemuksia, niin miten sitten, kun he suutelisivat..?
Nörtti huokaisi rakastuneesti, mutta tajusi sitten, ettei ollut vielä vastannut Joshin kysymykseen punastumisesta.
"E-ei kun minä vain mietin sitä, että... Että..." pikkuneiti aloitti ja vetäisi keuhkonsa täyteen happea saadakseen tarpeeksi rohkeutta päästää ilmoille seuraavat sanat. "... Että olemmeko me nyt niin kuin... Yhdessä?" Rin sai sitten ähkäistyä ja punastui taas. Yhyy, milloin hän pääsisi tästä inhottavasta tavasta eroon...

He olivat tosiaan jämähtäneet ruuhkaan hetkeksi aikaa, mutta päästyään pois siitä autosumasta matka sujui huolettomasti ja melko nopeasti. Liian nopeasti. Pian jo tuttu kadunpätkä näkyi auton ikkunoist. Kohta he olisivat jo Rinin kodin kohdalla ja Josh joutuisi lähtemään.
Tytön valtasi heti suunnaton murhe ja pettymys. Hän olisi tahtonut viettää Joshin kanssa nyt enemmän aikaa, mutta... Niin, äiti ei varmastikaan pitäisi siitä. Eikä isäkään, koska äiti osaisi ylipuhua tämän ajattelemaan, että tämä olisi kauhea tilanne ja plaaplaaplaa.

"....." Rinin kysymys oli ollut niin yllättävä, että se oli saanut mykistettyä Joshin täysin. Ja sen myös huomasi hänen ilmeestään.
Ai että pitäisi sitten saman tien aloittaa seurustelu? Vaikka vastahan he olivat myöntäneet toisilleen ihastuksensa, mikä ei tietystikään tarkoittanut sitä, että pitäisi suinpäin rynnistää jo niin vakavan kuin seurustelun puolelle.
Koko ajatus ei oikein tuntunut iskevän, sillä hän oli tottunut vähän hitaampaan suhteen kulkuun, mitä ei voinut kyllä sanoa hänen ja Rinin "suhteesta". Tämä koko tilanne oli hänelle melkein sama asia kuin ihmiset näkisivät toisensa kadulla ja rakastuisivat heti ensisilmäyksellä ja ryntäisivät suoraan avioon, josta seuraisi todennäköisesti nopea ero.
Mutta nyt hänen täytyisi myös ajatella asiaa nörttitytön kannalta. Toinen oli kokematon, sen huomasi kilometrien päähän, joten hän ei voisi olettaa toisen tietävän, millaista oikea seurustelu oli. Eivät televisio sun muut antaneet tarpeeksi valmiuksia siihen, sillä se tulisi kaiketi kokea itse.
Joten, mikä on hänen tuomionsa?

Urheilija kallisti pienesti päätään mietteissään ja punnitsi mielessään erilaisia vaihtoehtoja, kuinka vastata toisen esittämään kysymykseen. Lopulta hän huokaisi äänettömästi, kuin luovuttaneena.
"Ilmeisesti, ellei sinulla sitten ole jotain sitä vastaan", Josh sanoi ja käänsi ruskeat silmänsä tytön ruskeisiin silmiin hymyillen lempeästi. Oikeastaan aika huono vastaus, sillä tuskin Rinillä olisi mitään sitä vastaan, että he alkaisivat seurustella, koska itsehän tämä oli sitä kysynyt häneltä.
Tuttu talo oli jo näkyvillä ja pian he olivatkin pysähtyneet sen eteen. Miehenalku siirsi katseensa vieressään istuvaan neitoon ja muisti sitten jotain. Aivan, eikö hänen olisi järkevää antaa tälle puhelinnumeronsa tai jotain, josta hänet saisi kiinni? Hän kun ei uskonut, että koulussa näkeminen riittäisi ylläpitämään suhdetta.
Niinpä herra kumartui enemmän tytön puoleen ja avasi autonsa hansikaslokeron, josta otti kynän ja repäisi pienen palan jostain paperista, ei sen väliä, oliko se tärkeä vai ei. Ainakaan hän ei ollut repäissyt palaa, jossa olisi toisella puolella tekstiä, joten ei hätiä mitiä.
Josh kirjoitti numeronsa siihen ja ojensi paperinpalan Rinille.
"Olis kivaa, että susta kuuluis vähän useammin kuin vain kerran päivässä ja sekin on sellaista koulussa näkemistä", hän sanoi perusteluksi.

Josh meni hiljaiseksi. Se ei voinut olla hyvä juttu, ei sitten lainkaan. Rin tiesi kysyneensä jotain hyvin väärää. Koska jos hän olisi esittänyt oikean kysymyksen, olisi Josh jo siihen vastannut.
Nörttitytön ryhti heikkeni hitusen ja hän tuijotti ulos tuulilasista häveten. Oliko hän jo onnistunut tuhoamaan tämän suhteen kysymyksellään? Voih, miksi Rinin oli pitänyt mennä esittämän se kysymys ääneen! Eihän tuollaisia möläytetty noin vain ilmoille. Brunette tunsi olonsa niin hermostuneeksi ja säikähtäneeksi. Ei hän ollut sitä kysymystä edes sillä tavalla tarkoittanut, hän olisi vain... Tahtonut saada vastauksen siihen, että heillä oli jotain syvempää välillään ja... Että kehittyisikö heidän välinen suhteensa ajan kuluessa syvemmäksi.

Rin oli jo manaamassa itseään alimpaan helvettiin (siltä tämä tilanne nyt nimittäin tuntui), kunnes kuuli Joshin äänen pitkästä aikaa. Se jos mikä sai pikkuneidin hämmentymään ja henkäisemään äänekkäästi. Hän ei ollut heti tiedostanut sitä, mitä Josh oli vastannut, joten joutui pinnistämään muistiaan.
... 'Ilmeisesti'? He siis olivat 'ilmeisesti' yhdessä? Nyt jos koskaan Rinillä oli mahdollisuus korjailla hieman kysymystään. Eikö niin? Oih, Joshin hymy oli ollut jotain niin ihanaa...
"E-e-en siis t-tarkoittanut sitä aivan n-niin... T-tai siis tarkoitin, mutta.. Äh, m-meillä ei ole mikään kiire?" Rin sopersi hätäpäissään ja puri vähän väliä huultaan samalla, kun risti sormiaan. Se oli vanha tottumus ja Rin teki sitä silloin, kun oli hermostunut. "En ole koskaan aikaisemmin seurustellut, k-kuten tiedät ja... Olen aika sekaisin.." brunette selitti ja tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa rinnassa. Oli hämmentävää puhua niistä oikeista tunteista Joshin kuullen. Tämä tunteiden kertominen oli Rinille melkein yhtä vaikeaa kuin äidin mielen ymmärtäminen. Ainakin melkein.

Sitten Josh jo tulikin lähemmäs pikkuneitiä, kun he olivat pysähtyneet Rinin kodin edustalle. Rinin sydän oli jo hypätä kurkkuun, sillä tietenki hän oli kuvitellut Joshin nyt suutelevan häntä. Samalla lailla kuin viime kerralla.
Mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Josh otti jotain hansikaslokerosta ja vetäytyi takaisin omalle paikalleen. Rin oli samalla huojentunut ja samalla pettynyt. Hän ei tulisi vielä pitkään aikoihin tottumaan Joshin läheisyyteen, vaikka hän tahtoikin olla Joshin lähellä. Ristiriitaista, hyvin ristiriitaista..
Suklaasilmät siirtyivät katsomaan nyt paperinpalasta, jonka Josh hänelle ojensi. Rin räpytteli hölmistyneenä silmiään ja otti lopulta paperinpalan käsiinsä nostaen katseensa sitten Joshin ihaniin ja lumoaviin silmiin. Joshin numero, se tässä paperinpalassa oli. Rin alkoi vain yhä enemmän uskoa, että tämä oli tosiaan totta. Hän ja Josh olivat todellakin yhdessä. Tai no, melkein yhdessä.
"Kiitos", oli ainoa sana, jonka tyttö sai sillä hetkellä suustaan. Hän tunsi itsensä typeräksi. Hän oli sitten mennyt kiittämään tällaisestä asiasta. Sanoisit nyt jotain muutakin, Rin! "Minä soittelen."
Hienoa Rin, alat ehkä hiljalleen edistyä. Tosin tuokin lause oli kuulostanut niin viralliselta, että Riniä alkoi sekin jo kamalasti nolottaa.

"Kiitos kyydistä", Rin tajusi sitten kiittää ja hänen huulilleen kohosi pieni suloinen hymy. "T-tuota... Nähdään..?" nörtti ähkäisi sitten ja tunsi itsensä typerimmäksi ihmiseksi maan pinnalla. Eikö Rin tosiaan pystynyt mitään muuta sanomaan kuin 'nähdään' Joshille, joka olisi nyt hänen 'poikaystävänsä'?
Poikaystävä, miten tuntematon sana se Rinille olikaan.

Rin oli tainnut mennä vain enemmän sekaisin saatuaan Joshin numeron, sillä tämän kiitos -sana ei tuntunut sopivalta tällaiseen tilanteeseen. Olihan se tietysti periaatteessa oikein sanoa kiitos, kun sai jotain, mutta että poikaystävän numeron saamisessa... Joo...
Poikaystävä. Se sana onnistui kuulostamaan urheilijan korvissa jo melko vieraalta. Ties milloin hän oli viimeksi seurustellut ja sen vuoksi ei ollut törmännyt kyseiseen sanaan niin usein kuin silloin joskus yleensä. Ja tyttöystävä. Sekin kuulosti vieraalta.
Kun keijukaistyttö sitten vielä sanoi soittavansa, nyökkäsi herra vain tälle.

Ja sitten Rin jo kiitti kyydistä, jolloin Josh huomasi tilaisuutensa tulleen; hän kumartui lähemmäs nörttityttöä ja painoi huulensa tämän huulille, jonka jälkeen antoi vielä suukon tämän otsalle.
"Nähdään", urheilija sanoi ja loi hurmaavimman hymyn huulilleen, jota ei ollutkaan koskaan vielä näyttänytkään Rinille, mutta syynä oli vain yksinkertaisesti se, ettei hän näyttäisi sitä kenelle tahansa ja se lähinnä tuli hänen tiedostamattaan. Hän kun ei ollut sen erityisemmin painanut merkille, että silloin kun ihminen oli onnellinen, hymyili tämä myös upeammin.
Nopea vilkaisu kelloon kertoi, että se olisi jo sen verran paljon, ettei paikalta poistuminen olisi pahitteeksi. Joten kun nörttityttö oli noussut pois autosta, lähti Josh jatkamaan matkaansa kohti omaa kotiaan, samalla arvuutellen mielessään, milloin Rin mahtaisi ottaa häneen yhteyttä.
No, sitä ei voisi koskaan tietää.

Rin oli jo aikeissa lähteä Joshin autosta, sillä oli jo ehtinyt tarttua oven kahvaan, muttei sitten ehtinytkään painaa sitä alas avatakseen sen. Sillä Josh olikin taas tullut lähemmäs häntä (Rin huomasi sivusilmällään) ja kääntyi parahiksi urheilijan puoleen, kun tämä painoi huulensa nörttitytön huulille. Pikkuneidin silmät suurenivat suuriksi ja hänen hengityksensä salpaantui.
Sen tyttö tiesi, ettei hän tulisi vielä pitkiin aikoihin tottumaan Joshin lähelläoloon saatika tämän huuliin omillaan. Ja miten Rin olikaan tahtonut antaa suudelman jatkua vielä pitkään, mutta... Niin, kaikki hyvä loppui aikanaan.
Joshin huulet tunnettiin sitten vielä otsalla, eikä Rin voinut olla hymyilemättä ihastuksissaan. Tämä oli hänen elämänsä yksi parhaimmista päivistä ikinä. Tämä oikeasti oli totta, TÄMÄ OLI TOTTA. Rin seurusteli ihastuksensa Joshin kanssa. Rin ei olisi osannut vielä puolitoista kuukautta sitten kuvitella itsensä samankaltaiseen tilanteeseen.

Joshin hymy oli niin hurmaava ja niin lumoava, että Rin oli lähellä sulaa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Joshin hymyilevän tällä tavalla, ei kenellekään edes koulussa. Oliko.. Oliko Rin tuon hymyn takana? Oliko Josh oikeasti iloinen siitä, että oli yhdessä Rinin kaltaisen tytön kanssa?
Oih, tämä oli niin täydellistä unta, vaikka tämä olikin täyttä totta. Rin leijui korkeimmissa pilvilinnoissa, eikä tahtonut koskaan tulla sieltä alas. Hän ja Josh olivat yhdessä, oikeasti...

Viimein pikkuneiti sitten avasi auton oven ja astui ulos autosta. Hän hymyili Joshille vielä kauniisti, kunnes sulki sitten oven. Kehtaisiko hän soittaa Joshille vielä tänä iltana? Tosin Rini pitäisi salakuljettaa heidän perheensä yhteinen kännykkä yläkertaan, mutta tuskin se olisi ongelma.
Hän nosti kättään hyvästiksi, kun oli kävellyt takaperin parisen metriä kauemmas autosta. Joshin auto lähti liikkeelle ja Rin seurasi autoa niin pitkän aikaa, kunnes ei enää nähnyt sitä. Brunette hihkaisi onnesta ja kääntyi oman kotinsa puoleen. Hän kuitenkin huomasi jonkun katsovan häntä, joten päätä käännettiin vasemmalle.
Naapurin 10-vuotias Nina katsoi Riniä leveästi hymyillen. Rin tuli hyvin juttuun Ninan kanssa, välillä hän oli jopa saanut olla vahtimassa tätä, kun tämän vanhemmat olivat jossain muualla.
Nörtti nosti yhden sormensa huulilleen viestiäkseen näin, että tämä jäi heidän salaisuudekseen. Nina nyökkäsi ymmärtäväisesti ja katosi oman pihansa puolelle leikkimään nukkensa kanssa.

Rinin vanhemmat kyllä kiroaisivat tyttärensä alimpaan Helvettiin, jos he saisivat kuulla tyttärensä olevan yhdessä jonkun sellainen kanssa, joka ei kuulunut samaan uskontoon. He uskoivat, että Rin turmeltuisi jonkun sellaisen kanssa, jolla olisi toinen uskonto ja olivat oikeastikin kieltäneet tytärtään olematta viettämästä aikaa tällaisten ihmisten kanssa. Mutta eiväthän vanhemmat tienneet, miten Rin vietti aikaansa koulussa ja hyvä niin. Pikkuneiti ei ollut vielä koskaan uskaltanut sanoa vanhemilleen siitä, että hän ei tuntenut uskontoaan omakseen. Hän ei halunnut elää ns. vankina sellaisessa uskonnossa, jossa hän joutuisi teeskentelemään olemaan joku toinen. Jatkuva kirkossa käynti ja joka aamun rukoilut, ne.. Ne eivät tuntuneet oikealta.
Pikkuneiti päätti astuessaan sisään kotiinsa, että hän kertoisi vanhemmilleen vielä joku päivä näistä ajatuksistaan. Julia oli myös onnistunut karkaamaan vanhemmiltaan, joten miksei myös Rin onnistuisi siinä. Rin tahtoi olla yhdessä Joshin kanssa, eikä halunnut kenenkään kieltävän sitä enää jatkossa.

//The Ennnd : ))