So slap me if I step out of line

//Bambi ja Finial tänne 8>//

Poikien WC oli aivan tyhjä. Ainakin Alphonse uskoi näin, ei hänellä ollut tapana ajatella joka kulman takana olevan joku ihminen. Eikä mistään kuulunut ääniäkään. Tai, eihän WC nyt enää aivan tyhjä ollut Alphonsen päästyä sinne. Miksi hän olikaan päättänyt viettää uskonnontunnin vessassa? Siksi, että opettaja jorisi ja jorinaa oli tylsää kuunnella ja tylsyys oli aina kuitenkin tylsää. Eikä pulpetteihin edes olisi saanut piirrellä, mikä Alphonsesta kovin oli kurjaa, sillä kaiverrukset ja piirrokset kuuluivat pulpetteihin vähän kuin nenä päähän. Poika ponnisti istumaan tiskille, johon lavuaarit oli upotettu ja heilutteli jalkojaan.

Al nojautui seinää vasten silmäillen ympärilleen. Poika tunki kuulokkeet korviinsa ja antoi musiikin täyttää pään, vaikka siihenkin keskittyminen oli vaikeaa. Hän ajatteli erinäisiä asioita, ja antoi musiikin soida vain taustalla erinäisenä taustahälynä, mitä Alphonse väistämättä tarvitsi.

+ Here we go! >: )) +

Tunneilta lintsaaminen ei ollut erään lyhyen, tytönkasvoisen nättipojun tyyliä. Ohuita, vaaleahkoja hiuksia harottiin ja tummansinistä, ylisuurta hupparia vedettiin parempaan asentoon. Lintsaaminen ei ollut mukavaa, mutta tällä kertaa matikanopettajan paasaaminen ja ärsyttävä, epäammattimainen asenne oli syönyt halun ilmestyä tunnille. Tummanruskeat silmät tuijottivat neutraaleina eteensä, eikä Bambin tarvinnut niitä harvoja käytävillä käveleviä ihmisiä väistellä. Häntä väisteltiin aina, kun hänet tunnistettiin. Se taisi johtua siitä Ronny-nimisestä pojasta, jonka kimppuun Brisbane oli pari kuukautta sitten käynyt. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan tunnistaneet häntä. Monien elämä olisi vaikeutunut, jos Chicago olisi alkanut luulla jokaisen häntä pelokkaasti tuijottavan ihmisen suunnittelevan hänen murhaansa. Onneksi tapahtuma alkoi kuitenkin painua unholaan. Haukotus päästettiin vaaleiden huulten lomasta ja tyttöpoika veti huppunsa alas niskalleen, vilkaisten nopeasti lävistyksiä peukaloissaan.

Poikienvessan ovi työnnettiin tieltä ja katse liukui lattiaa pitkin. Bambi vihasi vessoissa käymistä, koska ihmiset sekoittivat hänet herkästi tyttöön ja saivat jonkinlaisen hepulin nähdessään Bambin wc:ssä. Jano oli kuitenkin ajanut tämänkin nuorukaisen vessojen puolelle ja kesti hetken, ennen kuin hiljaisuudessa Bambi havaitsi yli 20cm häntä pidemmän pojan käsienpesualtaiden päällä. Brunettea tuijotettiin hetken, mutta koska toinen näytti kuuntelevan kaikessa rauhassa musiikkia, päätti Chicago vaivihkaa juoda ja kipittää sitten tiehensä. Suunnitelma lähti käyntiin; hana avattiin ja sormella testailtiin vettä, odottaen että se viilenisi juomakelpoiseksi.

Alphonse lysähti nojaamaan vieressään olevaan seinään, sen verran reunassa hän oli pöydällä. Poika antoi katseensa kiertää kaakeloiduilla seinillä ja lattialla. Hän veti myös jalkansa ylös pöydälle, sitten ovi kolahti ja sisään tuli joku... oletettavasti ainakin poika. Toinen tosin näytti erehdyttävän paljon tytöltä. Mutta ei kai se poikien vessaan tulisi jos olisi tyttö. Al katseli tulijaa kiinnostuneena pieni hymy kohoten huulille.

Brunetti jätti kuulokkeet korviinsa, musiikki soi hiljaisella volyymilla. Alphonse keinutteli itseään hiljaa edestakaisin kunnes kyllästyi siihen ja kepeästi hypähti alas. Huvikseen hän alkoi päässään laskea, kuinka monta lautasta ja mukia oli hajottanut viime viikolla, ja kuinka monta juomalasia kaatanut ruokapöydässä omaa huolimattomuuttaan. Toinen ei vaikuttanut haluavan puhua hänen kanssaan, mutta eihän Alphonse sitä vielä tässä vaiheessa tajunnut.
"Moi", hän tervehti toiselta puolen huonetta, "lintsaatko säkin tunnilta? Opettajien jorina on tylsää, ihan tajuttoman tylsää eikä ne ees anna piirtää ajankuluks tai mitään."

Koko Chicagon keho värähti, kun poika peilin kautta huomasi pidemmän pojan laskeutuneen käsienpesualtailta. Ruskeat silmät pidettiin tiiviisti hanassa ja levottomuutta yritettiin purkaa hengähtämällä raskaasti. Vesi luokiteltiin juomakelpoiseksi ja ajatuksia kooten Bambi kumartui ja joi pari kulausta hanasta valuvasta vedestä.Poistu sieltä. Nyt!
Hiuksia harottiin ja blondi kaivoi lääkepurkin taskustaan. Ei, juuri nyt hän ei halunnut kuulla ääntä. Lääkkeet tosin auttaisivat vain siihen asti, kunnes olo muuttuisi ahdistuneeksi, siihen tosin tarvittiin vain toisen pojan virheliike. Nyt tilanne vaikutti vakaalta. Kolme sinivalkoista pilleriä vedettiin kerralla alas kurkusta ja Bambi kääntyi brunettea poikaa kohden toisen tervehtiessä ja esittäessä kysymyksen.

”Hei”, tervehdittiin takaisin ja pitkien ripsien lomasta Bambi tuijotti toisen pojan kasvonpiirteitä. Hänet hän tulisi aina muistamaan, kuten jokaisen kohtaamansa ihmisen.
”Lintsaan…”, vastattiin hiljaisin sävelin ja mielessään Bambi yritti selittää itselleen, ettei toinen poika ollut tehnyt mitään minkä vuoksi hänen tulisi olla varuillaan. ”Tunneille meneminen olisi ollut ajan haaskausta, en jaksa sen maikan vittuilua”, vastattiin rehellisesti ja ystävälliseen tapaan Bambi virnisti. Voi kyllä, hän pystyi vielä sillä hetkellä olemaan oma itsensä. Mielessään Brisbane toivoi sen kestävän.

Toinenkin poika kertoi lintsaavansa, ja Alphonse nyökkäsi. Hän nojautui seinää vasten käsipaperitelineen vieressä ja onnistui melkein kaatamaan roskakorin omaa huolimattomuuttaan. Nopealla toiminnalla hän onnistui kuitenkin pelastamaan sen kaatumiselta, ei olisi ollut kovin mukavaa ruveta keräämään roskia vessan lattialta. Kiitettävän kolahduksen hän kuitenkin sai aikaan. Vaivaantunut vilkaisu toiseen poikaan luotiin, nopeasti kuitenkin.

Jotenkin Alphonsen ajatus onnistui harhailemaan aivan outoihin asioihin, ja hän tajusi olevansa nälkäinen.

Hiljaisuus oli ahdistavaa ja vaaleita hiuksia harottiin.
Hän suunnittelee jotain Tärisevällä äänellä Bambi huokaisi syvään. Ääntä ei saisi kuunnella tai uskoa. Ruskeat silmät tuijottivat pidempää poikaa ja Chicago kääntyi ympäri lähteäkseen. Kolahdus. Bambin keho jännittyi ja suljettu tila vain tuki äänen voimakkuutta. Se lyö sua roskiksella, mene, ala painua jo sieltä! Älä anna sille mahdollisuutta!
”M—minä lähdenkin tästä”, Bambi sanoi hiljaa ja kädet täristen vei vaaleat sormensa kahvalle ja työnsi tiensä vapaaksi. Voima tuntui hetkeksi kadonneen jaloista ja ovesta otettiin henkeä haukkoen tukea, jotta käytävään päästiin. Ajatukset tuntuivat olevan yhtä puuroa ja niitä koottiin pala palalta yhteen läjään. Kylmä hiki pukkasi kasvoille ja ääni väristen Brisbane tuijotti lattiaa.
Lyö sitä jollain ironinen, jäätävästi naurava ääni kehotti ja Bambi nielaisi kankeasti ottaen pari askelta eteenpäin. ”Ole hiljaa, ole hiljaa, ole hiljaa”, Chicago mumisi itsekseen ja hiuksiaan haroen lähti vaappumaan pitkin käytävää.

Alphonse huomasi toisen näyttävän jotenkin kummalliselta, voikohan tämä huonosti?
"Onko sulla kaikki hyvin? Voitko sä huonosti?" poika ihmetteli kulmat koholla pideltyään hetken aikaa roskista paikallaan, ettei se varmastikaan kaatuisi. Muutama askel eteenpäin, Alin kasvoilla oli huolestunut ilme.

Toisen tärinää ei Al kuitenkaan noteerannut. Hän jäi seisomaan jonkin matkan päähän toisesta, joka kuitenkin sanoi lähtevänsä.
"Ootko sä varmasti kunnossa? Ettet sä vaan kuukahda tuonne käytävälle tai mitään? Pitäiskö sun lähteä kotiin?"
Niin, olihan Alphonsessa huolehtijaakin, jonkin verran, ja nyt se pieni piirre hänen sisällään nosti päätään.

Brunetti katseli kulmat huolestuneehkossa rypyssä toista poikaa.

Kysymyksiin ei vastattu, vaikka huulta purtiin ja hetkeksi Bambi keskittyi vain hengittämään.
Ei, kaikki ei todellakaan ollut hyvin ja kyllä, hän voi huonosti. Pelko siitä että toinen tosiaan vetäisi jostain aseen ja ampuisi Chicagon pään palasiksi kasvoi yhtä aikaa sen pelon kanssa, että hänen sairautensa vain vääristeli kuvitelmia ja toinen poika oli oikeasti vain kohtelias.
’Hän vain meinasi kaataa roskiksen, se oli vahinko ja täysin inhimillistä. Nyt hän vain ystävällisenä kysyy kunnostani, hän ei aio mitään’, Brisbane puhui päänsä sisällä ja toivoi äänen katoavan jonnekin. Hän ei halunnut taas käydä turhaan kenenkään kimppuun ja aiheuttaa kohtausta. Se esittää. Yrittää hivuttautua lähelle ja PAM, susta jaa vain kylmä ja verinen ruumis
Vapisevat kädet vietiin korville. Tätä Bambi ei halunnut kuulla.
”M-mä oon kunnossa”, poika sopersi ja hoki mielessään vain sitä että äänen tulisi häipyä.
”Mut mä pelkään että sä et kohta oo, mä pärjään kyllä”, Bambi huohotti ja vilkaisi toista poikaa. Katseella yritettiin etsiä jotain sellaista, joka kertoisi vaarasta tai turvasta. Yksikin väärä liike nyt ja Bambi tiesi käyvänsä päälle. Onneksi toinen poika näytti vahvalta ja ehkä kestäisi hetken aikaa, ennen kuin joku ymmärtäisi kutsua apua. Sä oot niin kuollu että…

"Mä, miten niin mä", ihmetteli Alphonse ja hänen kasvonsa vapautuivat huolirypystä ihmetyksen ottaessa paikkansa ilmeissä.
"Ethän sä nyt varmaan mua hakkaamaankaan käy", hän totesi naurahtaen, mutta siitä kuulsi silti pieni hermostus. Toinen alkoi käydä hyvin kummaksi, huohotti ja muuta, vilkuili pelokkaasti ympärilleen.
"Oletko sä paniikissa? Saatko sä henkeä?" kyseli Al hieman säikähtäneenä ja pää aavistuksen kallellaan, viimeinenkin hymynkare oli kadonnut hänen huuliltaan.

Voi hemmetin hemmetti jos toinen nyt pyörtyisi tai jotain, pälkähti Alphonsen päähän äkisti, se ei olisi lainkaan hyvä jos niin kävisi. Al ei koskaan ollut kuunnellut terveystiedossa (etenkään ensiaputunneilla), eikä tiennyt, mitä pyörtyneelle kuului tehdä. Poika saattoi vain toivoa, että toinen pysyisi tolpillaan.

Tuosta otettiin etäisyyttä ja Bambi keräsi ajatuksiaan, muistuttaen itselleen että lääkkeet tehoaisivat pian ja kaikki oli kunnossa. Vaaleita hiuksia harottiin tärisevin sormin ja vaikkei Bambi olisi halunnut, paistoi hänen silmistään äänen vihamielisyys ja tahto. Pelottavasti hymyillen tyttöpiika kääntyi brunettea kohden. Ai ei kävisi hakkaamaan? Mistä sitä koskaan tietäisi?
”S-sori”, Bambi puuskutti ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän oli saanut kuulla, miten pelottavalta ja mielipuoliselta näytti, jos lääkkeet olivat jääneet pois ja oli hilkulla, ettei hän menettänyt itseään.
”Kyl mä silleen oon kunnossa, mä en vaan oo tälleen vajaalääkkeisenä turvallisinta seuraa”, blondi hymähti ja tuijotti lattiaan, yrittäen saada kiinni hengitystään. Ääni ei enää onneksi pitänyt mekkalaa ja vaaleahiuksinen saattoi hymyillä pahoittelevana. Pikkuhiljaa pillerit alkoivat vaikuttaa.
”Eiköhän tää tästä, kyl mä pärjään”, Bambi hymyili ja pyyhki kylmää hikeä otsaltaan. Oli kerta kaikkiaan noloa törmätä ihmiseen, joka kaiken järjen mukaan vaikutti ystävälliseltä ja käyttäytyä kuin mikäkin sekopää.

Toisen alkaessa puhua vajaalääkkeisyydestä koki Al ahaa-elämyksen. Olihan hän kuullut jotain juoruja Astonia käyvästä tyypistä, joka sairasti jotakin ja oli hakannut paria kuukautta aiemmin jonkun.
"Aha, joo", hän tyytyi sanomaan ja nyökkäsi hitaasti.

"On varmaan parempi jos mä jätän sut rauhaan, vai haluatko sä että mä jään?" hän kysyi ja vaihtoi painonsa toiselle jalalle raapien pikaisesti niskaansa. Se oli vaistomainen refleksi, niskan raapiminen siis.

Oli ilmeistä, että Alphonse kävi tänään 'hieman' hitaalla, sillä vasta nyt muisti toisen ilmeiden olleen hetki sitten melko pelottavia.
"Siis jos sä haluat, voin mä jäädä", hän lisäsi vielä ja hymyili varovasti. Toisaalta, tuskin blondi nyt kuolisikaan, jos niin sanoi. Itsehän toinen parhaiten tiesi.

Totta kai Bambi halusi jonkun jäävän, mutta ääni oli vakaasti sitä, kuten melkeinpä kaikkea vastaan. Se ei yksikertaisesti antanut Bambin olla niiden ihmisten lähellä, jotka blondi koki mukaviksi tai tutustumisenarvoisiksi. Kukaan ei siksi jäänyt. Totuushan oli raa’asti se, että kaikki lopulta kaikkosivat Bambin luota. Kaipa hänkin oli siihen tottunut ja olihan se ymmärrettävää. Ihmiset pelkäsivät ja halusivat turvata oman selustansa. Bambin kanssa se ei ollut koskaan turvattu. Ääni oli turva ja itse samalla Bambin pahin vihollinen. Häivy sieltä, toi ei oo turvallista. Itke myöhemmin kivikasvoinesi idiootti. Anna tuon typerän loisteen, tai miksi sitä kutsutaan, kadota silmistäsi ja anna äänesi murtua myöhemmin. Sä et saa näyttää yhtään heikkouksias kenellekään, ne vaan käyttää niitä hyväkseen!

Ääni väristen Bambi veti henkeä ja hymyili pienen hetken brunetelle.
”Mä oon ihan kunnos”, sanottiin vähemmän uskottavasti ja hymy katosi hetkeksi, blondi peruutti käytävää pitkin, kunnes istahti yhdelle pitkistä penkeistä. Raskas huokaus päästettiin ja kuulosti siltä, kun Brisbane olisi juuri juossut maratonin.
”Sori, kyl sä voit mennä”, mumistiin ja hiuksia harottiin, äänen hiljentyessä hetkeksi. Kai sekin ymmärsi, että voima oli pienen lääkevajauksen vuoksi kadonnut hetkeksi.

+ ja äänihän on aina niin kannustava 8''D +