queen among the workers

//inspiroiduin. joku ihan siis vappaasti miun ja giselen messiin :3

Oli perjantai-iltapäivä, koulu oli päättynyt Astonissa tunti tai pari sitten. Toisin kuin tavallisina perjantai-iltapäivinä, tänään koululla oli vielä hyvin paljon vilinää. Tarkemmin sanottuna - vilinä oli keskittynyt urheilukentän luo.
Tänään oli nimittäin pelipäivä. Aston vastaan San Fransiscon Keenhill Court High. Kaikki tiesivät, että tästä pelistä tulisi erityisen kiinnostava, vaikka ne tärkeät pelit, joiden voittaja lähtisi edustamaan Kaliforniaa kansallisiin, olivat vasta edessä. Keenhill kun oli voittanut Astonin kahtena edellisenä vuonna; mutta nyt tilanne olisi varmasti toinen. Astonilla oli melkein täysi voittoputki takana, ja joukkue oli priimakunnossa kiitos Pittsin ahkeran ruoskinnan.

Katsomo oli täynnä oppilaita, muutamia opettajia perheineen sekä vanhempia. Jokaisen klikin edustajia oli paikalla. Ja suosittuja - suosittuja oli edustamassa Gisele Kim. Hän näytti tyrmäävältä, täydelliseltä ja viimeisen päälle laitetulta. Hän oli pukeutunut koulunsa väreihin, kuten kuvioon kuului. Punainen tiukka t-paita ja siniset mikrosortsit; asusteina keltainen hiuspanta ja toisessa korvassa juuri pelejä varten ostettu korvakoru, keltainen iso A-kirjain. Se oli muovia, ja oli maksanut varmaan dollarin, mutta hei! Eipähän tarvinnut kirjoittaa kasvoihin ASTON tai raidoittaa naamaa kelta-sini-punaiseksi, kuten jotkut tekivät. Sitä paitsi korviksen halpaa hintaa tasoittivat nuo ihanat neljänsadan dollarin Adidakset, jotka Gisele oli käynyt juuri äskettäin ostamassa.

Yleisö kohahti, ja sitten tiimien cheerleaderit juoksivat jostain kentälle, hyppivät ja ojentelivat sääriään, pysähtyen katsomon eteen innostamaan faneja. Perässä tulivat pelaajat oikein machoina ja hyvännäköisinä. Yleisö oli noussut seisomaan, huusi ja oli tosiaankin innoissaan. Ryhmähenki huokui Astonin oppilaskunnasta. Gisele itse istui, hymyillen tietävästi, mutta arvokkaasti, kuin kuningatar alamaistensa keskellä. Hän oli ihan eturivissä, molemmilla puolillaan vapaa paikka (tottumuksesta hän oli varannut molemmille puolilleen yhden istumapaikan, toisen laukullaan ja toisen takillaan), joten hän erottui kyllä massasta. Hän hymyili cheerleadereille, nyökkäsi näille hyväksyvästi ja sitten, kuin taikaiskusta, yleisö rauhoittui, cheerleaderit siirtyivät kentän syrjään ja pelaajat tuomarien luokse arpomaan aloittajaa. Aston sai aloituspotkun, ja sitten Gisele ei jaksanut enää kiinnittää huomiota. Hän käänsi vaivihkaa katseensa muihin paikalla oleviin oppilaisiin, ja hymyili. Oli hassua, miten koulussa toisiaan vihaavat pystyivät istumaan vierekkäin peleissä ja pukeutumaan samoihin väreihin (punaiseen, keltaiseen ja siniseen). Gisele ei käynyt peleissä pelien takia. Hänestä oli mukavaa katsoa, kun ihmiset vapautuivat koulun rooleista edes hetkeksi. Tytön omat huoletkin vaikuttivat minimaaliselta tässä ilmapiirissä; suurin vihollinen oli tällä hetkellä Keenhill Courtin joukkue, ei suinkaan tuo eräs McAllisterin nimeä kantava cheerleader...

Aston sai heti touchdownin. Pitts karjaisi "JESSS" (Gisele kääntyi parahiksi nähdäkseen miehen heittävän tupakan raivokkaasti maahan ja tuulettavan) ja yleisö ja huutosakki pomppasivat pystyyn, ilman täyttyessä tutusta, rytmikkäästä kannustushuudosta. Keenhill Courtin kannattajat istuivat myrtsinä käsiensä päällä. Gisele virnisti, taputti hillitysti ja erottui taas edukseen Astonilaisten massasta, jotka hurrasivat täyttä kurkkua. Tyttö tosiaankin näytti kuningatarmehiläiseltä työläisten joukossa - mutta sitähän hän tällä hetkellä olikin, eikö?

Jalkapallomatsi, vielä etukäteen mukavasti kohuttu sellainen. Keenhill Court high, Los Angeles vastaan Aston high, San Diego. Saattoiko sitä siis jättää välistä? No hei, järjetön kysymys! Tietenkin se vei mukanaan myös voitonnälkäisen Terrence Wolffin.
Poika oli pukeutuneena sinisiin conversen tennareihin, punaisiin kollareihin, sekä keltaiseen T-paitaan.
Paikan poika oli löytänyt muutaman joukkue toverinsa rinnalta, mutta kyllästyi poikiin hyvin nopeasti. Kokoaikainen paskan jauhaminen silloin, kun Tex olisi tahtonut vain tuijotella huutosakin tyttöjä ja paljasta pintaa ei tietenkään ollut mukavaa. Pian katse siis harhailikin yleisössä etsien tyhjää tilaa. Virne levisi huulille pian, hän oli saanut kohteekseen jättipotin…

Poika nousi seisomaan ja säälittä töni tiensä muutaman alempikastisen ohi, hyppäsi penkkirivin alemmas ja nojautui tyhjän penkin selkämykseen. Tex ei todellakaan jaksanut välittää ärsyttävästä kitinästä, mikä aiheutui siitä että hän toimi oivana näköesteenä pituutensa kanssa niille, jotka sattuivat jäämään hänen taakseen. Mitä väliä, sen tyhjän penkin viereisellä penkillä sattui kuitenkin istumaan neiti Kim, suosittu numero kaksi. Vallan viehättävä tyttö, mikäs moista kieltämään.

Touchdown sai Texinkin hymyilemään tyytyväisenä, joskin vielä hän ei ollut saanut kiinni huumasta. Eiköhän sekin pian onnistuisi. Aston saisi kuitenkin pitää voittoputkensa.
“Iltapäivää, Gisele”, Tex virnisti ja hyppäsi istumaan penkille. Tajuamatta tietenkään sitä, että istui nyt tytön takin päällä.

Gisele huomioi sivusilmällä ja naisenvaistolla tuon jonkun, joka nojautui toisen tytön varaaman penkin selkämystä vasten. Neidin korvat rekisteröivät myös jonkinasteista valitusta taemmista penkkiriveistä; ilmeisesti Giselen kutsumaton vieras (sillä tietystihän tuo Ellyn takia penkkiin nojasi) blokkasi takana istuvien näköalat. Kuinka harmillista.

"Tex", Gisele nyökkäsi, kun tyyppi hyppäsi istumaan penkille ja tervehti. Tyttö oli nyt jopa jaksanut vilkaista tulokkaan suuntaan. Terrence Wolff. Elly ei ollut varma, pitäisikö hyppiä riemusta kun sai koripallojoukkueen kapteenin seurakseen. Kyseessä oli kuitenkin se naistenkaataja-Wolff. Cherien pikkuinen Tex. Ehkä Tex oli tuohon tunkenutkin juuri Cherryn takia, odottamaan oikean kuningattaren paikalle saapumista? Gisele soi herran suuntaan hieman pidemmän silmäyksen, ja tajusi sitten yhden asian.

Jätkä istui hänen takkinsa päällä.

Giselen kulmat kohosivat ja hän katsoi seuralaistaan hiukan ällistyneenä. Muut katsomossa istuvat eivät tietenkään kiinnittäneet mitään huomiota tähän pöyristyttävään tapahtumaan, sillä peli pyöri taas täydellä teholla. Selostaja kiljui jotain Griffitsistä ja Lyonista ja ilmeisesti siellä tapahtui jotain tosi dramaattista. Mutta Gisele... häntä huoletti tuo Marc Jacobsin takki, jonka päälle Tex oli perseensä asettanut. Tyttö nojautuikin Terrencen puoleen, tarttuen tuota kevyesti sormillaan hihasta.
"Tex", Gisele sanoi pehmeällä äänellä, mutta kuitenkin hiukan tuskastuneena. Miten joku oli niin tyhmä että lämäytti persiinsä toisen takin päälle? "Istut takkini päällä. Se oli kallis takki", tyttö vihjasi ja onnistui jopa taiteilemaan hymyn kasvoilleen.

Kauaa Tex ei aloillaan kerinnyt istumaan, mistä kertoi se, ettei tuo ollut vielä kerinnyt avata suutaan mistään turhanpäiväisestä.. Gisele Kim katsoi häneen, eikä Tex voinut olla katsomatta takaisin. Pojan toinen kulma kohosi hieman kysyvästi. Turha kai sanoakaan, ettei urheilijapoika ymmärtänyt tilanteesta yhtikäs mitään. Ei edes heti silloin, kun Gisele sanoi sen suoraan. Hän istui tytön takin päällä. Sekunti, toinen, kolmas. Tietoa vietiin kohti aivoja. Neljäs, viides, kuudes. Kulmat kohosivat ja poika ponkaisi ylös penkiltä.

“Voi vittu. Oikeasti, voi saa - mä korvaan tän kyllä sulle, sori. Tosi sori. Voi vittu…”
Jep, hetki meni, ennen kuin poika sai takin napattua hellävaraisesti käsiinsä. Minkä vitun takia hän ei ollut voinut tulla ajatelleeksi moista… No, kaiketi siksi, että hän oli hyyyvin hidas herrashenkilö. Ellei jopa suoraan sanottuna tyhmänpuoleinen.

“Mä korvaan tän kyllä sulle. Ihan mitä vaan, oikeesti”, poika aloiti taas pahoittelu sarjan ja katsoi toista koiranpentu silmillään. Ja sekin tapahtui aivan tahattomasti, kun Tex muka olisi osannut tarkoituksellisesti näyttää viattomalle.
Poika istuutui takaisin penkille, tarkistaen nyt, ettei siinä enää mitään ollut. Aivan kuin olisikaan, pitäisihän pojan tietää, millaisia diivat olivat… Joskin, olihan Giselestä kuultu juttuja, jotka hivenen laskivat tuon diivailijanmainetta monienkin oppilaiden silmissä…

Gisele odotti kärsivällisesti (pah, kärsivällisesti muka...) kun Tex yritti ymmärtää tytön sanoja. Siinä meni hitusen kauemmin, kuin likka oli olettanut. Ilmeisesti herra Wolff oli erityisen hidas yksilö. Mitenköhän tuollaiset älynlahjat omaava oli ikinä päässyt koripallojoukkueen kapteeniksi?

Sitten Tex ponkaisi pystyyn ja aloitti anteeksipyyntölitanian. Gisele huomasi takapenkkiläisten tuskastuvan jälleen, kun Astonin toinen touchdown jäi noilta puoliksi näkemättä, kiitos Texin pitkähkön vartalon. Elly heitti taaempana istuville anteeksipyytävän katseen ennen kuin käänsi suklaasilmänsä Terrenceen.
"Tex, älä viitsi", Gisele sanoi hunajaisesti kun toinen istui alas, "kunhan lupaat ettet tee noin uudestaan - ja mä en kerro Cherielle." Ehkä herran koiranpentuilme toimi, tai sitten Gisele oli suopealla päällä? Veikkaisin itse jälkimmäistä. Likka otti takkinsa takaisin Texiltä, joka oli valitettavasti ehtinyt nappaamaan sen näppeihinsä ennen tyttöä.

"Ei tässä muuta ongelmaa oo, kuin se, että mä joudun menemään pelkässä lyhythihaisessa paidassa kotiin", Gisele jatkoi asettaen takkinsa laukun kanssa samalle tuolille, varoen ettei persalustana toiminut takki vain koskettanut hänen kallisarvoista Fendiään. Sitten tyttö vilkaisi Texiä terävästi, ja sanoi vielä hiukan pistävästi: "Avoautolla ajaessa tulee kylmä näin illalla." Päässään hän lisäsi lauseeseen vielä kiitokset siitä kun saisi nyt varmaan vähintäänkin flunssan itselleen.

Tex ei välittänyt paskan vertaa niistä takana inisevistä tyypeistä, sama se oli jos toiset eivät nähneet, kysehän oli heidän koulunsa prinsessasta! Tyttö pyysi poikaa rauhoittumaan ja vinkkasipa vielä että jos tämä ei toistuisi, ei Cherie kuulisi mitään. Hyvä niin. Terrence soi hymyn aasialaispiirteiselle neidille.
“Ei todellakaan tule toistumaan”, poika vannoi ja rauhoittui istumaan taas paikalleen. Ei, ei millään tavoin takana istuvien tähden, hän oli ne tyypit jo olemassaoloineen kerinnyt unohtamaan.

Tyttö kertoi joutuvansa ajamaan avoautolla kotiin pelkässä lyhythihaisessa. Tex katsoi tyttöä, kasvoit puhuivat siitä kuinka hän oli pahoillaan. Ei, enää hän ei pyytelisi anteeksi, kun kerran oli jo kielletty… Tai no, mistä sitä tiesi. Tex kuitenkin oli aika lyhytmuistinen kaveri, pitkän blondiviiveen lisäksi. Ja… No, vaikka poika olikin brunette, hänellä oli piiitkä blondiviive.
“Voi helvetti. Sori, mä olen tosi pahoillani”, poika sanoi. Niinpä niin, taas se alkoi. Miksi pojan aivot eivät voineet toimia edes, kun niitä tosiaan olisi tarvittu… Hän voisi aina heittää tytön kotiinsa Aston Martinillaan, mutta ongelmaksi muodostuisi sitten Giselen auto, joka jäisi koululle… No, jopa Tex osasi käsittää, että siinä kävisi niin…

//ihan miniminimini hittiä!

"Tex-kulta, lopeta jo tuo pahoittelu, oikeasti", Gisele murahti pitkänhuiskean koripalloilijan istuutuessa alas. Nyt tyttö jo näytti hieman ärtymystään, häntä nimittäin ihan oikeasti potutti Texin anteeksipyytely. Rehellisesti sanoen häntä ärsytti koko jätkä, mutta velvollisuudet vannottivat ja sitä rataa. Tietyllä tapaa Gisele hieman Texiä pelkäsikin, olihan tuo Cherryn ykkösmies. Varmastihan Elly olisi saanut aukoa ja valittaa vieressään istuvalle jätkälle niin paljon kuin halusi, mutta ei hän suinkaan tahtonut suututtaa Cherietä loukkaamalla koulun kuningattaren uskollisinta siipimiestä.
Mutta jummi, Terrence Wolff ei tosiaankaan tuntunut tajuavan milloin lopettaa...

Gisele antoi itsensä nyt keskittyä peliin, antaen täydellisen huomionsa kentän tapahtumille. Hän toivoi että tälläinen torjuva asennoituminen saisi Texin tajuamaan että nyt ei kaivattu mitään smalltalkia, että toinen osaisi pitää turpansa tukossa, sillä Aston oli todellakin vireessä tänään. Elly ei voinut kieltää etteikö Keenhillin joukkue olisi ärhäkästi pelannut vastaan, mutta rakas Aston tuntui ainakin vielä vievän peliä mielensä mukaan. Suositulle tuli äkkiä mieleen että hän ei ollut kuullut afterpartyista. Kenenköhän luona ne järjestettäisiin tänään? Jonkun cheerleaderin? Pelaajan? Tietäisiköhän Tex...
"Hei", prinsessa Kim totesi nojautuen jälleen Terrencen puoleen. Neidin äänensävy oli lieventynyt takaisin siihen tyypilliseen sävyyn, jolla hän koulunsa urheilijoita puhutteli. Se oli suloinen mutta hunajainen ääni, sellainen sävy jolle ei voinut sanoa vastaan vaikka miten halusikin. Valitettavasti vain yleisö kävi juuri silloin jälleen kiljumaan korvia huumaavasti ja suuri osa hyppäsi pystyyn hurraamaan. Suosittu nappasi äkkiä koripalloilijan hihasta ettei tuokin pomppaisi pystyyn. "Tiedätkö kenen luona järjestetään bileet pelin jälkeen?"

Tottapuhuen, Tex tosiaan oli yksi typerimmistä ihmisistä maailmassa. Tai ainakin hyvin usein hänen lähellään pörräävät henkilöt saivat luulla niin. Olematta edes hirvittävän paljon väärässä. Niin tyhmä hän ei sentään ollut, ettei olisi tajunnut edes hetkellisesti lopettaa sitä raivostuttavaa pahoitteluaan. Ja niinkin tuli tehtyä vain, koska Gisele sanoi suoraan. Vieläpä miltei ärähtäen. Loukkaantunut poika ei, vaan hymyili toiselle veikeään tyyliinsä, aivan kuin maailmasta olisi sillä hymyllä voinut tehdä paremman paikan elää.
Tyttö keskittyi peliin, Tex olisi voinut pälpättää ties mitä turhuutta, mutta keskittyi ihmeen kaupalla itsekin. Aivan kuin hän olisi kyennyt tajuamaan toisen selkeää vihjausta haluttomuudesta puhua hänelle.

Aston vei ja se villitsi yleisöä. Terrence oli hypätä pystyyn muiden mukana. Gisele kuitenkin tarttui hänen käteensä, puhutteli häntä. Eli tiivistettynä vei urheilijapojan huomion kokonaan itseensä. Missäkö bileet? Jos jossain oli bileet, kannatti aina kysyä Terrenceltä. Tex the puskaradio oli täynnä luotettavaa tietoa. Ja hän tiesi useimmiten kertoa pääpiirteittäin kaiken tarkasti jälkeenpäin. Pitkäjohtoisuudestaan huolimatta, vähemmän tärkeät asiat tuntuivat varastoituvan hänen päähänsä hyvin.
”Mullon vähän sellanen käsitys, että tyypit on vuokranneet yökerhon kokonaan käyttöönsä bileitä varten. Ja ei siinä vielä kaikki. Joku fiksu sai päähänsä, että Keenhill tulee myös. Veikkaisin, että joku on iskenyt silmänsä niiden cheerleadereihin..”

Niin, yksinkertaisetkin asiat kykenee selittämään pitkän kaavan kautta.

Jotkut ovat vuokranneet yökerhon? Mielenkiintoista - joskin hyvällä tavalla. Kotibileisiin aina kyllästyi, mutta yökerhoihin ei ikinä. Toisaalta... jos se mesta olisi täynnä Astonilaisia, menisi juttu varmaan enemmän pelkäksi ryyppäämiseksi.
Ja että Keenhill vielä kaupan päälle. Jopas jotakin! Giselen arvioiva katse kääntyi Texistä mainitun koulun huutosakkilaisiin. Olivatko nuo muka niin nättejä edes, joukossa näkyi olevan yksi tukevampi yksilökin. Hyvin se pyöreämpi mimmi juttunsa kyllä teki, ei sitä käynyt kieltäminen. Asemansa johdosta Gisele ei kuitenkaan voinut suhtautua ylipainoisuuteen suopeasti. Tyttö meinasi rempseästi tiedustella Texiltä josko herra muka tuota tankkeria panisi, mutta viime hetkellä neiti Kim tajusi ilmaista asiansa hiukan... nätimmin.
"Onhan tuolla pari nättiäkin - noiden johtaja ainakin on aika kaunis", Gisele myönteli miettivästi. Taustalla Astonilaiset rauhoittuivat takaisin istumaan, hyvä niin. Ei tarvinnut pelätä kuulonsa puolesta saatika puhua niin kovaa. "Mutta tuo yksi on kyllä oikeasti lihava." Likka ojensi siron sormensa ja osoitti tarkoittamaansa yksilöä. Harmillisesti tuo cheerleader vain sattui juuri silloin vilkaisemaan Giselen suuntaan, ja jopa tältä etäisyydeltä (ei sillä että tässä olisi erityisen kaukana istuttu) Elly tajusi loukanneensa mimmiä osoittelullaan. Hups. Sattumoisin juuri tuolloin nuo Keenhilliläiset huutosakkilaiset palasivat takaisin istumaan, ja Giselen suuntaan alkoi melkein heti satelemaan halveksuvia katseita. No niin, kiva, ilmeisesti se tankkeri sitten selitti siellä miten joku bimbo eturivistä oli osoitellut ja naureskellut. Tulisipa kerrassaan kivat afterpartyt! Gisele osasi jo mielessään kuvitella sen kissatappelun joka tästä seuraisi - hitto, jos Keenhillin cheerleaderit vastasivat yhtään Astonilaisia, etsisivät nuo ensimmäiseksi Giselen käsiinsä ja aloittaisivat valitusvirtensä.

"Pitää kyllä harkita niihin pippaloihin osallistumista vielä", Gisele huokasi lysähtäen penkkiään vasten, ja pyöräyttipä neiti vielä silmiäänkin. Ehkä Texin aivotoiminta ei jaksanut ymmärtää äskeistä. Parempi siis vaihtaa aihetta. Suklaasilmät käännettiin takaisin koripalloilijaan. "Sä menet varmaan Di Carlon tytön kanssa?" suosittu kysyi hivenen kiusoittelevaan sävyyn. Olihan hän huomannut miten Texillä oli tapana suhteistaan huolimatta... hmm... no, muotoillaan näin että olihan Gisele huomannut ettei Tex mitään uskollisinta tyyppiä ollut...

Tex katseli, kuinka Gisele katseli vihollisjoukkueen huutosakkia ja niin sitten katseli Terrencekin. Jokaisessa tytössä oletettavasti kyllä oli puolensa, mutta ei tältä etäisyydeltä ketään, jonka Tex veisi. Eiköhän sekin sitten selviäisi, kun alkoholia nautittaisiin.
Gisele totesi joukossa olevan muutamaan nätinkin, Tex nyökytteli päätään kuten hyvin koulutetun koiran kuuluikin. Prinsessa mainitsi johtajan olevan kaunis, Tex virnisti. Totta vie se olikin…
“…mutta ei mitään jakoa Catin rinnalla.” Puolueellista ehkä, mutta mitä väärää siinä muka oli. Cat nyt oli nätti, sitä ei käynyt kieltäminen.
Gisele ilmoitti yhden muijista olevan lihava, tokihan Texin katse seurasi osoitettuun suuntaan ja poika naurahti. Tyttöpä katsoi juuri heitä, mutta kuka siitä välitti… Eihän Terrence nyt sentään Giselen pään sisällä ollut, saati ymmärtänyt tuon taivaallista naisenlogiikasta.

Prinsessa Kim huokaisi harkitsevansa vielä osallistumista. Terrence katsoi tyttöä tajuamatta vaihteeksi mistään mitään. Tähän ei voinut huokaista kuin naiset. Kaikella sillä rakkaudella, mitä Terrence Wolff kyseistä sukupuolta kohtaan tunsikin.
Tyttö uteli seuraavaksi, edustaisiko Tex Cornelian kanssa. Poika virnisti kettumaisesti. Mistä sitä vielä tiesi, oletettavasti kuitenkaan ei.
“Todennäköisesti…” Niinpä niin, suuri valehtelija… Ja kenelle muka meni läpi, kun hän oli siinäkin niin pirun huono?

Giselen oli pakko nyt vuorostaan nyökytellä Texille. Tietenkin Astonin cheerleaderit olivat paljon parempia kuin Keenhillin! Tietty Elly ajatteli näin, huolimatta siitä että hän suurin piirtein vihasi tai ainakin halveksui suurinta osaa noista. Niin kuin vaikka tuo Bianca. Jumpe, se tyttö näytti uskomattoman hyvältä lentäessään ilmassa tuolla tavoin, mutta auta armias kun tytön annettiin avata suunsa. Ihan hirvitti miten tyhmä joku ihminen pystyikin olemaan.
Tosin eipä tämä herra Wolff tässä miltään ruudinkeksijältä tuntunut...

Niin, ja han rehellisesti sanoen Gisele ei oikein arvostanut Texissä tätäkään piirrettä. Tuota uskottomuutta. Giselestä oli vain jotenkin tosi julmaa olla mukamas sitoutuneena johonkin tyyppiin ja silti sitten käydä vieraissa. Sitä paitsi Cornelia Di Carlohan oli oikeasti aika upea ilmestys. Italialainen ja hui niin rikas.
"Sulle taitaa sitten olla vauhdikas ilta tiedossa", Gisele kuittasi kyynisesti, mutta ajatuksissaan päätään pudistellen. Kukasta kukkaan hyppiminen oli niin ärsyttävän yleistä, että moralisointi tuskin mitään tekisi, mutta saihan sitä aina paheksua. Ja ehkäpä Gisele ajatteli tässä tapauksessa hiukan tekopyhästi - sillä eihän hänkään mikään helkkarin nunnakokelas suinkaan ollut.

Astonilaiset buuasivat. Sanat tyyliin hevonhelvetti ja paskanmarjat ja muut mukavat kuuluivat liukuvan herra natsikoutsin alias Pittsin huulilta. (Olisi pitänyt olla totaalisen superkuuro jos valmentajan kiroaminen ei olisi huomiota puoleensa vetänyt.) Vilkaisu tulostaululle ja Keenhillin kannatusjoukkoihin teki selväksi mitä oli tapahtunut.
"Keenhill varmaan ottaa meidät kiinni", Gisele totesi neutraalisti, mutta mutristi hieman huuliaan.

Vauhdikas ilta… No, vähintään! Olihan hän sentään Terrence Gregory Wolff! Niin, illan miettimisen aikana meni jonkin verran ohitse, muun muassa itse peli. Keelhill näytti kirivän, mutta Giselen kommentti sai Texin silti irvistämään.
“Vitut ottaa! Niiden koripallo joukkue on aivan toivoton meitä vastaan, enkä usko, että muut urheilijat on sen lahjakkaampia.” Paskan vitut, Texillä oli täysi työ lauman kasassa pitämisen kanssa, jos vastajoukkue sattui olemaan Keelhill. Aston ei ollut niin voittamaton, mitä hän antoi ymmärtää. Kaikki vaati pirusti verta, hikeä ja hieman kyyneliäkin.

Peli jatkui ja kovasti nuori Wolff yritti sitä seurata. Mutta todellisuuteenhan kuului se, ettei Tex tajunnut jalkapallosta juuri mitään.

Gisele kohotti kulmaansa Texin sanoille, vilkaisten poikaa.
"Mä kun luulin että teillä ei ole mennyt viimeaikoina niin hyvin", tyttö totesi miettivästi ja kohautti olkiaan. Ehkä Tex liioitteli - hyvin mahdollista. Tuo oli sentään Tex Wolff. Jollain tasolla Gisele myös aavisteli, että futis ei ollut Terrencen vahvimpia alueita (no, ei tämä suosittujen edustajakaan mikään jalkapallon tietosanakirja ollut). Jos vain viereen olisi tunkenut joku tyttö, niin olisi voinut edes arvostella futistiimin jäsenien ulkonäköä. Harmi vain että kerman tytöt olivat vähän hienotunteisempia, kuin Tex...

Koripallosta jauhaminen voisi olla parempi idea, kuin futiksesta jatkaminen. Tai ehkä juoruista. Eikö Tex niistä pitänyt? Gisele ei ollut varma. Hän kuitenkin kaipasi jotain päätöntä jutustelua, mutta hän ei ollut varma miten Wolffin saisi sanaisen arkkunsa avaamaan.
"Niin, miten sun tiimisi pyörii?" neiti kysäisi. Hänen katseensa oli liimattu erääseen pelaajaan kentällä, mutta onneksi hän oli nainen; hän kykeni arvailemaan miltä tuo kyseinen pelaaja näyttäisi ilman paitaa, ja kuuntelemaan puhetta samaan aikaan.

//olipa sekavaa.

Gisele kyseenalaisti heidän menestystään mikä sai pojan irvistämään melko tuskaisesti. No, ehkä hän tosiaan hieman liioitteli… Toiveajatteluahan se tosiaan oli, että he menestyisivät. Osa porukasta oli kuitenkin kurittomia ja vailla minkäänlaista yritystä. Minkä vitun tähden ne kuuluivat edes joukkueeseen, kun eivät ottaneet juttua tosissaan? Niitä vaivasi joku, se nyt oli selvää. Jos se hänestä olisi ollut kiinni, puolijoukkuetta olisi voinut ihan hyvin lentää helvettiin ja hyvin nopeasti.

Jos Terrence olisi ollut minkään sortin ajatusten lukija, niin saman tien se sanainen arkku olisi toki auennut. Hän rakasti juoruilua, jos se jotenkin hyödytti häntä… Ja olisihan se hyödyttänyt, jos muut olisivat nähneet suosittujen perintöprinsessan viihtyvän hänen seurassaan.
Tyttö kuitenkin kysyi miten tiimi pyöri. Poika vain urahti hieman ja hieroi ohimoaan.
“No, parempiakin kausia on nähty. Ne laiskat paskat eivät tunnu ottavan pelaamista tosissaan, eivätkä tajua ettei menestys tule sormia napsauttamalla.” Poika ei todellakaan tajunnut, että neiti Kimiä tuskin kiinnosti paskan vertaa. Niin ja mitä sanoihin taas tuli niin… Hän saattoi olla moista mieltä intohimonsa koripallon kanssa mutta vaikka sama päti muuhunkin elämään, niin ei sitä tajuttu. Tunnetustihan Wolff ei ollut mikään kovin fiksu jätkä…