You're the queen of superficiality

// lilco & Gisele ; [sarcasm]mähän lupailin loisteliasta vuoroa, tässäpä ois.[/sarcasm] yritäpä siitä sitten mukaan tulla.
ja paria asiaa selventääkseni, jätkällä on kainalosauvat ja oikea jalka kipsissä, pari kylkiluuta murtunut ja sellasta.

Aston High'ssa oli keskipäivän tuntien aika ja käytävät suorastaan loistivat tyhjyyttään. Aulassa istui muutamia ihmisiä, pihalla näytti tapahtuvan jotakin äärimmäisen kiinnostavaa, kun kourallinen blondeja oli kokoontunut erään pöydän ympärille. Jo kaukaa Brandon Moore saattoi kuulla kanalauman kikatuksen korvissaan…

Jätkä heilautti maassa lojuneen, nuhjaantuneen reppunsa olkapäälleen vaivalloisesti ja haroi ruskeita, sekaisin olevia hiuksiaan. Hän oli ensimmäistä kertaa astunut jalallaan high schooliin sen jälkeen, kun oli päässyt pois sairaalasta. Lekureiden diagnoosien mukaan hänellä oli tilapäinen muistinmenetys, joka tiesi sitä, että jotkut asiat olivat hämäränpeitossa, mutta selkeytyisivät kyllä kuulemma ajan myötä. Kuka tahansa muu olisi odottanut kauhulla kouluun menoa, kun ei enää muistanut melkein mistään mitään, puhumattakaan siitä, että olisi tunnistanut henkilöitä, paitsi Brandon, joka oli tyynen rauhallisesti kohauttanut olkapäitään hälläväliä-asenteella. Ei se hänen vikansa ollut, että hänellä oli joku saatanan musta-aukko aivoissa. Brandon kyllä oli hoksannut, että useimmiten kun hän tapasi tuttuja ihmisiä, jotka eivät sillä hetkellä tuntuneet tutuilta, muutamien tuntien päästä muistikuvat selkeytyivät ja hän koki mitä ihmeellisimpiä ahaa-elämyksiä.

Kaikeksi onneksi tapahtunut oli rehtorin ja opettajien tiedossa, joten hänen ei ollut tarvinnut pelätä saavansa jälki-istuntoa sen takia, ettei muistaisi opettajien nimiä… Eikä siitä ollutkaan pelkoa, asioita, ihmisten nimiä ja sen sellaisia putkahteli nuorukaisen mieleen tuon tuostakin, ja tällä hetkellä hän uskoi vahvasti siihen, että muisti kaiken tarpeellisen. Ja koko juttu oli asianomaisilla, kuten kavereilla tiedossa, ja nuo kyllä muistuttelivat, jos hän ei jotain muistanut.

Mutta vaikka muisti olikin tilapäisesti korjaamolla, ei hänen luonteessaan ollut mitään muutoksia tapahtunut – historian opettaja oli kyllästynyt hänen kuuntelemattomuuteensa ja juttuihinsa, ja hänet oli heitetty käytävälle. Tuntia oli ehkä nelisenkymmentä minuuttia jäljellä, eikä Brandonilla ollut halua, puhumattakaan energiasta, lähteä kotiin, joten tuo tyytyi viettämään tunnin Astonin käytävillä itsekseen hengaillen.

Jätkä lähti liikkumaan keppiensä kanssa kohti ulkoilmaan, hänen oli pakko päästä tupakalle. Hetkeksi tuo pysähtyi, laski toisen kainalosauvan seinää vasten ja haeskeli mustien farkkujensa taskusta tupakka-askia, vain todetakseen, että se oli tyhjä.
"Helvetti", oli ensimmäinen sana, joka karkasi Brandonin huulilta, kun tuo potkaisi terveellä jalallaan lähellä ollutta roskakoria turhautuneena, papereiden sinkoillessa käytävälle. Tyhjä tupakka-aski nakattiin noiden seuraksi, jätkän jäädessä tuijottamaan ällöttävän keltaisia seiniä. Voiko paskempaa olla, mieli teki tupakkaa, jota ei ollut?

Brandonin teki mieli venytellä, mutta se ei oikein onnistunut, kun oikea jalka oli melkein reiteen asti paketissa ja keskivartalo oli pakattu sellaiseen korsettiin, että hyvä kun henki kiersi, haavaan laitettujen tikkien takia... Suojaamassa kuulemma, ei kyllä paljoa tuntunut suojaavan. Vapaa käsi nosti löysän vaaleanharmaan printti t-paidan helmaa sen verran, että tuo loi silmäyksen paikkauksiinsa. Eivät näyttäneet purkautuvan… Mieli teki kyllä melkein repiä koko systeemi irti, mutta häntä oli ehdottomasti kielletty. Ehkä tämän kerran pitäisi uskoa. Mutta vain ehkä.

//tittidiii ! .. ja koska löysin yhen saamarin kivan nettivaatekaupan, niin tässäpä on gisele's look of the day koska oon saamarin laiska enkä jaksa kirjottaa sitä mitenkään älykkäästi tähän.

Mantsanmaikalla, neiti Reddingillä, oli satumaisen surkea päivä - tai siltä se ainakin vaikutti, kun porukkaa lensi tunnilta kuin lumi lumilingosta. Jopa itse Gisele Kim oli joutunut potkituksi ulos ja vieläpä ihan typerän syyn takia.
"Neiti Kim, me kaikki tiedämme että maantieto on ehdottoman tylsää ja että huulenne tarvitsevat juuri nyt lisää huulikiiltoa... mutta silti. Pakkaisitteko tavaranne, ottaisitte tämän muistutuksen mukaanne ja poistuisitte luokasta? Kiitos", oli opettaja yhtäkkiä täräyttänyt. Gisele oli tuijottanut opettajaa hetken suu auki, hämmentyneenä, mutta poistunut kuitenkin - ja vieläpä muutaman huonosti peitellyn naurahduksen saattelemana. Ensinnäkin: miten hänet voitiin potkia luokasta?! Toiseksi: miten jotkut pälärit olivat kehdanneet nauraa hänelle?? Kolmanneksi: montakohan muistutusta tarvittiin jälki-istuntoon ja minkähänlaista jälki-istunnossa oli? Mainittujen ajatusten pyöriessä korealaisperäisen tyttösen päässä, neidin jalat ohjasivat hänet (luullakseni) johonkin aulan suuntaan, tosin matka keskeytyi kun tytön silmiin osui jokin nelijalkainen monsteri!

Tai siis, ei monsteri vaan..
"Brandon Moore", tyttö lausui pehmeästi, ja hymähti sitten. "Selvisit sitten hengissä."
Niin, olihan Gisele tietenkin kuullut tuosta kamalasta onnettomuudesta (itseasiassa hän oli viimeksi ollut sisarensa ja M.A McAllisterin seurassa kun siitä oli puhuttu), jossa olivat kaikkien käsityksen mukaan osallisina olleet Brandon Moore ja Robert Hamilton. No, herra Moore oli elossa, mutta mitenköhän oli sitten Hamiltonin laita..?

Gisele asteli lähemmäs seinään nojailevaa jätkää, tutkaillen tuota katseellaan. Harmikseen tyttö tajusi olevansa pahoillaan toisen puolesta, tuo kun oikeasti näytti siltä että ei ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa ollut. Hö, miksei hän voinut olla hieman Mary-Ann McAllistermaisempi? Mitä se blondi olikaan sanonut... "ihan sama, vaikka Mooren poika heittäiski henkensä, kun sillä tavalla liikennettä uhkaa." Tai jotain. No, mutta, pointti olikin se että miksei hän voinut vain ajatella samoin..! Sitä paitsi jo yksinään sen viimekertaisen takia hänen olisi pitänyt ignoraa koko Brandon Moore aivan täysin.

Joo, kiitos aivot, kiitos kun muistutitte siitä viimekertaisesta. Gisele käski aivojaan olemaan hiljempaa - eihän tässä edes kuullut niitä fiksumpia ajatuksia - kiertäessään sitten Brandonin toiselle puolelle, asettuen itsekin seinään nojailemaan. Neiti joutui hieman väistelemään erinäisiä roskia... kukakohan ääliö oli mennyt roskiksen kaatamaan? Eihän tähän voinut edes kallisarvoista Guccin laukkua laskea, eihän sitä tiennyt minkälainen räkäklimppi oli hetki sitten vyörynyt ohitse!

Todettuaan että Guccin oli kaikista turvallisinta olla kätösessä, siirtyi Giselen katse takaisin Brandoniin. Nyt ajatuksetkin olivat jotenkin hallinnassa, eikä mitään epämääräistä putkahdelut mieleen.
"Oot ihan mukavasti paketoituna", tyttö totesi ja hymyili vinosti. "Ihmettelenpä vaan miten sunkaltaisesi tyyppi on tuollaisessa kunnossa kouluun raahautunut..."

Katse kohotettiin keltaisesta seinästä, kun vierestä kuuluivat hänen nimensä ja toteamus hänen elossa olemisestaan. Brandon laski otteensa paitansa helmasta, sen laskeutuessa takaisin kevyesti kylkeä vasten, rintamasuunnan kääntyessä aavistuksen hankalasti viereen asettuneen aasialaispiirteisen neitokaisen suuntaan.

Ja kukahan se tämä sitten oli?

Näytti kyllä hämärästi tutulta, mutta nimi… Se nimi hyvinkin, aivot eivät sitä löytäneet, vaikka kuinka yrittivät. Brandon kohotti vain kulmaansa toisen sanoille, tuskin tuo kukaan tärkeä oli, kyllä hän nimen silloin olisi muistanut – varmaan jotain yhden yön juttuja, yleensä kyllä voisi olettaa, että naiset pysyttelisivät etäämmällä, ignooraisivat kokonaan, eivätkä tulisi juttelemaan…. Ei siinä kyllä mitään, Brandon ottaisi mieluusti joskus tuon näköisen kanssa uusiksikin. Ai niin, tämähän oli vain olettamus, että hän oli joskus tehnyt jotain tytön kanssa.... Sääli sinänsä, ettei hän muistanut mitään, juttu oli nimittäin ihan mielenkiintoinen ja ajatuksia miellyttävä olettamus.

"Kuten kuvasta näkyy", todettiin vain hitaasti tytön sanoihin, siniharmaiden silmien katsastaessa toisen hoikista sääristä aina silmiin saakka, ei lainkaan hassumpi.... Se nimi olisi silti ihan kiva.
"Voisin näyttää hyvältä sun joululahjojen vieressä", heitettiin vinon virnistyksen ja nopean silmän iskun kera sen suurempia ajattelematta. Ilme vakavoitui kuitenkin hetken päästä Brandonin vain kohauttaessa olkapäitään.
"Jos haluun joskus päästä ulos tästä rotiskosta, niin olis ihan hyvä olla läsnä", sanottiin vastaukseksi. Ei hän vaivautunut asioitaan kertomaan, mutta totuus oli, ettei tarvinnut paljoa siihen, ettei hän valmistuisi tämän vuoden jälkeen, vain joutuisi uudelleen kolmannella... Eikä yksi vuosi lisää Astonissa kuulostanut Brandonin korviin ollenkaan houkuttelevalta.

Jaaha, herra Mooren luonne ei ainakaan ollut muuttunut yhtään mihinkään suuntaan onnettomuuden myötä, tai niin ainakin pystyi päättelemään tuosta lahjapaketti-kommentista. Niin, ja tuosta katseesta joka tuntui tutkineen Giselen perinpohjaisesti. Tyttö kohotti hieman toruvasti kulmaansa, mutta ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään. Sinällään hänestä tuo toisen katse oli kuitenkin outo, luulisi nyt että Brandon olisi Gisele Kimin jo nähnyt ja monesti, puhumattakaan siitä miten tarkasti...

... okei, nyt mentiin jo taas sille kielletylle alueelle. Aivot, hiljempaa jälleen, kiitos. Tosin eikö Gisele itse oikein kerjännyt ajatuksiaan kääntymään sinne suuntaan kun hän tällä tavoin tuli jonkun Brandon Mooren seuraan? Doh. Niin, ja mitä hän sitäpaitsi edes sievisteli? Eihän heidän välillään erikoisempia ollut tapahtunut.

"Niin, sä olisit kyllä ihan suloinen joululahja", Gisele myönsi sitten hymähtäen, päätään kallistaen, katseen pysyessä epäsopivaksi seuraksi luokitellussa jätkässä. "Vaikka en tietenkään saisi noin sanoa... joten pidetään toi ihan vaan meidän välisenä kuten se yks juttukin, eikö?" Pitihän sitä varmistaa vielä kerran, Gisele-pienelle kun ei tullut edes mieleenkään että Brandon kärsi jostain amnesiasta - pieni diiva neidin sisällä ei suostunut myöntämään että kukaan voisi häntä edes unohtaa.

Mistäköhän rotiskosta Brandon puhui? Itseään ajatellessa Giseleltä olivat toisen viimeiset sanat menneet hieman ohi. Meh, tuo saattoi Astonista selittää, eikö Elly itse ollutkin sanonut jotain kouluuntulemisesta tuossa kunnossa? Joo, niinpä tietysti, eikä tyttö voinut kuin olla samaa mieltä Brandonin kanssa.
"Oot kyllä oikeassa, etenkin kun miettii ketkä meidän paikalle tulevat nousemaan", tyttö totesi puhuen tietenkin suosittujen nelikosta ja viitaten Mary-Anneen ja kumppaneihin niinä jotka suosittujen paikat omisivat itselleen. Ai joo, pitäisiköhän Brandonille kertoa että Gemma ja M.A tulisivat varmaan ahdistelemaan tuon sitä sitä siskoa... mikä sen nimi nyt oli... Kelsey? Niin, se se kai oli.

//en jaksanu lukea läpi, joten varmaan hiuka sekava.

Brandon virnisti ominaiseen tapaansa vinosti, iskien nopeasti toiselle silmää. Suloinen joululahja, ehdottomasti. Tai sitten ei, kaikki eivät välttämättä olleet edellisestä väitteestä samaa mieltä.
Mutta seuraavat sanat menivät hieman ohi.

Siis, ei saisi sanoa? Oliko toisella poikaystävä? Eihän sitä koskaan voinut tietää… Ajatus ei miellyttänyt, jätkän otsa kurtistui tuon kohottaessa kulmaansa. "Kuten se yks juttukin"? Siniharmaat silmät katselivat toista hetken pään kallistuessa, ennen kuin tuo selvensi nopeasti kurkkuaan.
"Joo joo", vastattiin tottumuksesta, ennen kuin Brandon pysähtyi tarkemmin miettimään.
"... Paitsi jos saan kysyä, niin mistä sä oikein puhut?" Olihan se hieman kummallista kysellä ihmisiltä, mistä hitosta he oikein puhuivat, mutta hän ei voinut sille mitään. Odottava katse luotiin seinää vasten nojailevaan neitokaiseen, ehkä hieman anteeksi pyytäväkin. Ties kuka sitten oli, ja ties kuinka suuttuisi.

Ja sanat, mitä tyttö sanoi, saivat Brandonin entistä hämmentyneemmäksi. Mikä hiton meidän paikka ja niin edes päin?
"... Nyt pitää kyllä myöntää, että oon kujalla..." jätkä mutisi katsoen hetken lattiaa, katseen kivutessa hitaasti takaisin tytön silmiin. Miten hyvä tekosyy tuijotella toista – paitsi ettei Brandon liiemmin häpeillyt katsoa ketään, naispuoliset vain eivät välttämättä oikein pitäneet siitä.

Mitähäh? Miten Brandon ei voinut muistaa (tai tajuta?) mistä Gisele puhui? Oliko hän oikeasti noin helposti unohdettavissa, vai oliko toinen saanut jonkun aivotärähdyksen onnettomuudessaan? Ja mitä hemmettiä, KUJALLA? Gisele arveli olevansa luultavasti enemmän kujalla kuin herra Moore tällä hetkellä. Ensinnäkin, pitikö tästä nyt loukkaantua? Toiseksikin, miten tämä oli mahdollista? Oliko toinen tosissaan, pilailiko tuo, mitä... okei, oli totta että pahiksiin kuuluvan tyypin kuuluikin vittuilla kerman edustajille - suosituille etenkin - mutta ei nyt jotenkin Mooresta olisi uskonut. Giselen piti kuitenkin myöntää ettei hän toista tuntenut ollenkaan, joten saattoihan olla aivan mahdollista että tuo tosiaankin vain vittuili...

Kesti hetken ennen kuin Gisele tajusi että suoraan kysyminen oli ehkä paras vaihtoehto. Joo-o, ehkäpä Brandon Mooren unohdettujen listalle kuuluminen oli liikaa Ellylle, aivotkin kun tuntuivat toimivan extrahitaasti.

"Oletko sä nyt ihan tosissasi?" Giselen totesi ristien kätensä rinnalleen ja silmäillen epäilevästi paketoitua Brandonia. Hän toivoi kuulostavansa (ja näyttävänsä) enemmän ärtyneeltä kuin hämmästyneeltä. "Etkö sä tajua, etkö muista vai vittuiletko sä vain?"
Vastasi toinen miten tahansa, ei Giselellä ollut mitään hajua miten regoida. Jos tuo ei muistanut, ensivaikutelman antaminen olisi varmasti mukavaa, sitä ei päässyt usein tekemään. (Suosittuna olemisen haittapuolia; ikinä ei päässyt esittelemään itseään.) Mutta hei, mistä se unohtaminen johtui... eikö hän, Gisele Kim, tosiaankaan painunut mieleen? Tuon ajatteleminen oli erittäin hermostuttavaa, sillä hänhän oli tehnyt varmaan kaikkensa ollakseen Astonissa joku... ja nyt tuo tyhmä jätkä ei sitten MUISTANUT häntä?!

Tosi vitun reilua, Gisele murahti ajatuksissaan.

Brandon kohotti kulmaansa toisen kysymyksellä, näyttikö tuo enemmän hämmästyneeltä vai ärtyneeltä vai joltain siltä väliltä, sitä nuori mies ei oikein osannut sanoa. Kysymyksien sävystä olisi voinut päätellä tuon olevan vihainen, mutta silmät näyttivät ehkä enemmän hämmästyneiltä... Hohhoijaa, ainakin hän taas pääsisi kertomaan koko elämäntarinansa – tai ainakin puolet siitä. Ainakin nyt sen onnettomuusosan.

"Näytänkö mä siltä, että mä pilailen?" kysyttiin sitten vakavalla naamalla jätkän pyöräyttäessä silmiään. Uskomatonta, ei hän nyt helvetti jokaisesta asiasta heittänyt vitsejä. Ei edes joka toisesta!
"Ei, mä en pilaile, ja ei, en yritä vittuillakkaan", kerrankaan, lisättiin vielä mielessä, toteamatta kuitenkaan mitään ääneen. Vittuilu nyt vain sattui kuulumaan Brandon Mooren perusluonteenpiirteisiin - tai ainakin lempiharrastusta top kolmoseen, joten sitä nyt tuli vähän niinkuin ohimennen viljeltyä suunnalle jos toisellekin. Jätkä huokaisi kohentaessaan asentoaan, katkenneen jalan huonoja puolia - joutui kannattelemaan itseään yhden jalan varassa ja seisominen alkoi jo hetken päästä puuduttaa.

Hetken jätkä puntaroi mielessään sitä, olisiko ensinnäkään järkevää ja ennen kaikkea kannattavaa sanoa niistä muistiaukoista mitään, mutta kaipa sille oli se ja sama.
"Pää sai jonkun kolauksen siinä kolarissa", todettiin loppujen lopuksi yksinkertaisesti ja helposti alkamatta selittää mitään ylimääräistä tilapäisen muistinmenetyksen hienouksista. Jos toinen ei jo osaisi käyttää aivojaan ja päätellä loppua, saisi tuo elää tiedottomuudessa. Ainakin saattoi olettaa, että toinen siitä onnettomuudesta tiesi, kun oli aluksi todennut jotain siihen suuntaan, että "hän oli selvinnyt hengissä".

Gisele tajusi loukkaantuneensa hieman lisää Brandonin äänensävystä, kun tuo vakuutti ettei (muka) pilaillut saatika kettuillut. Pitkään neidin ei kuitenkaan tarvinnut suivaantuneena siinä seisoskella (oikeastaan hän ehti jo harkita paikalta poistumista, eheh) kun Brandon jo toi lisävalaisua asiaan.

"Jaa että kolauksen..." Gisele toisti, jo hieman vähemmän äkäisenä. Suoraan jätkä ei nimittäin sanonut mitään, mutta tuosta lausahduksesta saattoi päätellä yhtä jos toistakin - olihan Giselekin sentään joskus ollut hereillä bilsassa ja osasihan hän aivojaan käyttää vaikka kaikki eivät sitä aina uskoneet. Eli, kolaus. Mahdollisesti joku muistinmenetys, ehkäpä? Tuo ajatus oli erittäin lohdullinen, sillä sehän tarkoitti että herra Moore ei ollut häntä tahallisesti unohtanut. Jostain syystä jätkä ei kuitenkaan voinut sanoa suoraan (toinen saattoi hävetä tilaansa? Gisele ainakin olisi hävennyt), joten varmahan ei voinut olla.
Paitsi tietenkin jos lopettaisi taas jahkailun ja kysyisi suoraan! Huoh.

"Ostan vokaalin ja arvaan että sulla on jonkinlainen amnesia..?" Gisele totesi pieni, miellyttävä, mutta ehkä hieman pahoitteleva hymy huulillaan. Hän ei uskaltanut sanoa 'olen pahoillani' tai 'otan osaa', koska ensinnäkin se kuulosti uskomattoman typerältä ja toiseksikin Brandon ei kaiken Giselen näkemän mukaan vaikuttanut henkilöltä joka tarvitsi pahoitteluja ja vieläpä pahoitteluja tuntemattomalta.

Huoh, luojan kiitos toisen aivot raksuttivat, ainakin jollakin tasolla.

Ja silti tuon oli vielä pakko kysellä asiasta.
Aivan ehdottoman pakollista muistuttaa kaikkien, aivan kun hän ei jo tarpeeksi joutuisi sitä käsittelemään oman päänsä sisällä. Ei häntä kiinnostanut jutella siitä muiden kanssa, hän oli puhunut lääkäreiden kanssa ja sillä siisti, asia loppuun käsitelty.

Hän ei kaivannut pahoitteluja, saati sääliä, ja silti niitä tuntui tulevan joka puolelta syli kaupalla. Eikä tämäkään aasialaispiirteinen tapaus vaikuttanut poikkeukselta, se häivähdys kiukkua mikä vielä hetki sitten oli näyttänyt leimuavan toisen ajatuksissa, oli ilmeisesti saanut sangollisen vettä päälleen ja sammunut, tai ainakin paloi vain enää pienellä hiilloksella.

"Helvetin hienosti päätelty, haluatko aplodit ja palkinnon?"
Sanat lausuttiin ihmisten ilmoille tavanomaisen, vinon virneen keikkuessa tuon huulilla, joskaan ei yhtä leveästi kuin tavallisesti. Olisiko itseäsi naurattanut, jos olisit joutunut onnettomuuteen ja kadottanut puolet muististasi, joka palailisi hiljalleen hajanaisina paloina takaisin? Se oli ärsyttävää ja kaikenlisäksi vaivaannuttavaa, jos ei tiennyt kenen kanssa puhui, ja vastapuoli sen sijaan tuntui tietävän.
"Saanko mä sitten ostaa konsonantin ja lopultakin tietää, että kuka sä olet ja mistä sä oikein puhut?" kysyttiin siniharmaiden silmien katsoessa toista odottavaan sävyyn.

Ärtymys nosti taas päätään Giselessä Brandonin vastatessa (neiti Kimin mielestä) erittäin ärsyttävästi ja töykeästi. Just joo, jätkällä reistasi muisti ja silti tuo jaksoi olla raivostuttava. Luulisi että toinen olisi jotain nöyryyttä oppinut, hitto soikoon... ärtymyksestä huolimatta nätti hymy ei kuitenkaan sammunut Giselen huulilta, katseessa näkyi ehkä aavistus terästä. Tuokin teräs kuitenkin haihtui Mooren tiedustellessa Giselen henkilöllisyyttä ja tytön ilme muuttui puhtaan ilkikuriseksi. No niin, nyt päästiin antamaan sitä ensivaikutelmaa; pitkästä aikaa.

"Gisele Kim, kolmas luokka", tyttö ilmoitti toisen katseeseen vastaten ja sen enempiä ajattelematta pyyhkäisi vielä Brandonin poskea kevyesti sormillaan. Giselen onnistui kieltää itseltään sen erikoisemman kontaktin; olisihan nyt suorastaan pelottavaa jos tuikituntematon tulisi päälle, siis siinä tapauksessa jos herra Moore ei vieläkään muistaisi. Gisele ei oikein ollut varma oliko toisen muistamattomuus sitten loppujen lopuksi niin huono juttu kuitenkaan. Ainahan oli nimittäin vaarana että puhui ohi suunsa, ja etenkin nyt kun tuli hieman tylytettyä Mary-Ann McAllisterille silloin kerran... niin, luultavasti McAllister tykkäisi oikein kovasti jos kuulisi mitä Gisele oli tämän nimenomaisen Brandon Mooren kanssa touhunnut. Joo, mutta turhapa sitä oli enää miettiä, tehty mikä tehty.

"Klikkipyramidissa toisena - huipulta katsottuna siis - heti Cherie Hayesin jälkeen. Soittaako herralla jo kellot vai joudunko mä kuitenkin antamaan sen pidemmän version?" Gisele vielä lisäsi.

Moore laittoi merkille, että tyttö näytti jollakin oudolla tavalla ärtyneeltä, vaikka sievä hymy pysyikin kuin naulattuna tuon huulilla. Ota sitten selvää naisista ja siitä, mitä niiden pään sisällä liikkui, kun ei ikinä voinut tietää. Petollisia, petollisia, petollisia, nuo kolme adjektiivia kuvasivat Brandonin mielestä aika hyvin naispuolisia. Ainakin suurinta osaa niistä, vaikka nuorella miehellä olikin hyvä ihmistuntemus ja tuo osasi aikalailla lukea kasvoilta mitä kukakin sillä hetkellä tunsi, naiset olivat petollisia, saattoivat näyttää iloisilta ja herttaisilta ja silti niissä piili vaara.
Pe-tol-lis-ta.

Siniharmaat silmät katselivat toista nuorukaisen nojatessa keppeihinsä, kun vain noistakin ylimääräisistä härpäkkeistä pääsisi eroon, niin hän olisi enemmän kuin tyytyväinen. Haitolla vain olivat, sitä mieltä hän itse oli. Vaan lääkäri ei ollut, joten… se siitä sitten.
Tyttö esitteli itsensä Gisele Kimiksi. Klikkisysteemistä huipulta laskettuna kakkonen… Ai perkele, se oli se.
"Hauska tavata Gisele", virnistettiin sitten, "viime kerrasta onkin aikaa."
Muutama sinänsä aika hupaisa muisto valottui. Aika hyvä, aika hyvä... Hän oli ihan vitun hyvä, kun oli saanut viettää laatuaikaan neiti Kimin kanssa. Miten hän oli saattanut edes unohtaa sen?!

Sinänsä aika surkuhupaisaa... Kyllähän hän nyt oli Astonin klikkisysteemin muistanut, sitä nyt varmaan saisi päästä millään irti. Vaikka häntä ei koko juttu liiemmin kiinnostanutkaan, monet kermalaiset ottivat sen… no, aika vakavasti. Ja Gisele Kimin tekoset sotivat koko juttua vastaan, vaikka olisi voinut kuvitella, että ne niin sanotut koulun kuningattaret olisivat pitäneet tiukiten tästä jutusta kiinni. Ja paskan vitut, siinä tuo neiti Kim vieläkin seisoskeli ja heitti juttua kuin parhaalle kaverilleen.

Eipä siinä, ei se Brandonia haitannut. Eikä häntä kiinnostanutkaan, joten nuorukainen suuntasi ikkunaan karanneen katseensa takaisin korealaistyttöön ja hymyili tuolle vinosti.
"Eiköhän ne suurimmat pölyt jo poistuneet muistikuvien päältä."

//hei! aika jänskää et brandon-pieni muistaa heti kuka gisele on kun vaihdoin hyorin takaisin tyttöni kuviin.. :3

"Muistathan sä... vihdoin ja viimein", Gisele hymähti, näennäisesti huvittuneena mutta ajatuksissaan edelleen pohtien typeryytensä seurauksia. Miksi hitossa kaiken kielletyn piti aina olla niin mukavaa..? Se mitä Mooren kanssa oli tullut touhuttua oli enemmänkin vain huvitusta, siinä missä suosittujen ja tunnettujen urheilijoiden kanssa puuhailu teki nannaa itsetunnolle ja asemalle. Moore oli piristänyt, Moorelle oli päässyt osoittamaan että kaikki ei ollut sitä miltä näytti ja sellaista. Ja jos joku kysyisi oliko hänellä silloin mukavaa, olisi vastaus tiukka ei, vaikka totuus olikin vähän toisenlainen, kuten jo tulikin todettua... tosin kukaanhan ei voinut tulla kysymään oliko hänellä ollut hauskaa, koska kukaan ei tiennyt.
Eihän?

"Toivottavasti viime kerrasta ei oo niin pitkä aika et oisit unohtanu et siitä viime kerrasta ei puhuta", Gisele sanoi terävästi. "Paitsi tietysti mun kanssani... ei sillä että haluaisin uusintaa..." Jes, pitikö nyt mennä livauttamaan sana 'uusinta' vielä kaupanpäällisenä. Tytön kulmat kurtistuivat hieman, mutta sitten hän heilautti vapaata kättään välinpitämättömästi, osoittaakseen että tuohon uusinta-juttuun ei pitänyt takertua, ja siirtyi aiheeseen numero kaksi (tai oikeastaan yksi ja puoli), kasvot taas pokerina.
"... vaan koska asiat nyt ovat vähän miten ovat ja mä en kaipaa lisädraamoja", neiti Kim jatkoi, suoden Brandonille jälleen suloisen hymynsä, ihan vain osoittaakseen että asiat eivät olleet niin pahasti, mutta kuitenkin hiukan huonommin kuin tavallisesti.
"Mulla nimittäin luultavasti on vähän tavallista enemmän vihaisia ja kostonhimoisia blondeja perässäni, mut se tuskin sua kiinnostaa."

Giselestä alkoi hieman tuntua että hän eksyi aiheesta - mikä hänen aiheensa edes oli ollut? - ja ehkä hän muuttui hivenen panikoivaksi ja mahdollisesti ehkä hysteeriseksi ja harhaluuloiseksi ja ja...
"Joten siis se, mitä olin sanomassa, ei tosiaankaan ollu että 'kiitti siitä vessareissusta, oli mukavaa', vaan että kai nyt voin luottaa suhun?" neiti sai sitten vihdoin sanottua, hymyillen jälleen.

// ;))););)))));)

"No jaa, piti vain virkistää hieman muistia", nuori mies sanoi kohauttaen olkapäitään. Sinänsä aika sääli, että pienet yksityiskohdat eivät muistuneet mieleen, vain pääpiirteet, mutta mitäpä sillä oli sen suuremmin väliä. Ei asia nyt niin suuri ja mahtava ollut, tai tyttö niin maankaatavan ihana, että hän olisi vuodattanut kyyneleitä sen takia, ettei muistanut sitä… hm, tapaamista niin tarkasti.
Ei sillä, että hän olisi laittanut vastaan, vaikka olisikin muistanut…

Giselen sanat huvittivat Brandonia: tytöllä tuntui olevan valtava tarve varmistella selustaansa, eli kyllä se edes jonkun verran ajatteli asemaansa koulussa. Ja vielä huvittavampaa oli, kun tyttö sanoi jotain siitä, ettei asiasta puhuttaisi muiden kuin hänen kanssaan, ja ei sillä, että tuo olisi uusintaa tahtonut. Jätkä naurahti ja katseli tyttöä pää kallellaan virnuillen pirullisesti.
Ihan kuin häntä olisi kiinnostanut jostakin vanhoista hommista keskustella, eipä liiemmin. Uudet toki olivat aina tervetulleita....
"Sääli, jos uusinta ei kelpaa", Brandon mutisi pettyneellä äänellä, kykenemättä kuitenkaan peittämään virnettä kasvoiltaan.

Naulan kantaan arvattu, Brandonia ei liiemmin kiinnostanut, vaikka toisen perässä juoksisi satapäittäin tekoblondeja ripsiväriharjat aseinaan. Ei sillä, toki hän olisi neiti Kimin pelastanut, mutta ei asia häntä suuremmalla tasolla kiinnostanut. Ainahan tuo perässä roikkui jotakin typeriä muijia, jotka vain havittelivat pääsyä suosittuihin, ylläri.

Hän voisi kiusata Giseleä, jos hän haluaisi. Ja tehdä tuon elämästä koulussa äärimmäisen hankalaa, ja parhaassa tapauksessa pudottaa tuon ulos suosituista. Mutta Brandonia ei kiinnostanut, ei hänen elämäntehtävänsä ollut pilata muiden elämiä.
"Ei mua kiinnosta leikkiä mitään juorolehmää", nuorukainen totesi kohauttaen olkapäitään.
"Että eiköhän sun selustas ole turvattu tältä suunnalta", lisättiin vielä Brandonin hymähtäessä, huulien kääntyessä hetkeksi hymyyn.

Monestikohan Gisele oli jo ehtinyt toteamaan, että Brandon Moore oli yksi helvetin raivostuttava olio? Varmasti monta, ja tuo jätkän harmittelu siitä, ettei uusintaa olisi tiedossa, lukeutui yhteen näistä... ärsyttävyyksistä. Yksinään tuo herran vittumaisuus oli jo omiaan luomaan Giselelle sen olon, ettei toiseen voinut luottaa, mutta kun mukaan ynnättiin se, että tuo oli litistänyt jonkun toisen autollaan ja oli vieläpä klikitetty pahikseksi (vaikka klikeillä ei ollut paskan vertaa väliä) - no, Elly vain ei voinut selustansa varmistelulleen mitään.

"Hei, jos olisit urheilija, ottaisin sut milloin tahansa", Gisele murjaisi Brandonin ärsyttävyyden yllyttämänä, mulkaisten toista niin pahasti kuin tämänhetkiseltä mielentilaltaan pystyi, eli ei valitettavasti kovinkaan vakuuttavasti. "Enhän mä tietenkään ole mikään Mary-Ann McAllister joka ravaa jokaisen vastaantulevan, pallit omaavan henkilön sängyssä, mutta on mullakin tarpeita. Tarpeita joita pahiksiin lukeutuva ei voi tyydyttää, sori vaan."
Hei, kuka väitti etteikö Gisele Kim osaisi sanoa suoraan?

"Mutta, sä olet varmaan pohjimmiltasi ihan suloinen olio, etenkin kun suostut kerran säilyttämään tämän meidän jutun salaisuutena", tyttö jatkoi, ja näin sivuhuomautuksena voisin myös sanoa, että neitiä ärsytti hitusen myös Brandonin välinpitämätön suhtautuminen asiaan. Eikö jätkä oikeasti tajunnut miten tärkeää informaatiota omasi? Olkien kohauttelusta päätellen ei, mutta tyttö ei tietenkään valittanut. Hyvähän se vain oli että Brandon ei heti ollut juoruamassa asiasta jokaiselle vastaantulevalle.
"Anyhow, jos tosiaankin oot kiltisti, saatan mä antaa sulle vielä joskus jotain mukavaa, jos herralle vain kelpaa, ja jos herralla liikenee aikaa", Gisele totesi vielä, nojautuen aavistuksen toista kohden, hymyillen suloisesti... ehkä hitusen vetoavasti. Ärtymys tuntui kadonneen kokonaan. "Ja joo, tuo oli lupaus."

//whoo vihdoin vastaan...

Toisen ei-niin-vakuuttava mulkaisu sai Brandonin nauramaan, tuon naamalle levitessä se tavanomainen, vino ja varsin vittuilevan näköinen virne.
"Voi, pitäisköhän mun lyöttäytyä koripallosakkiin, niin voisit sitten vietellä multa jalat alta..." jätkä naurahti iskien tahallisen suurieleisesti silmää klikkipyramidin huipulla kakkosena istuskelevalla neitokaiselle. Gisele oli oikeastaan aika hupaisa tapaus, pakko kai se oli myöntää – pään sisällä tietysti, ei puhettakaan ulospäin. Hänen egonsa kärsisi siitä, jos hän sanoisi jotain sellaista, ja katu-uskottavuus kokisi kovan kolauksen.

Seuraaviin sanoihin vastattiin kulman kohautuksella, jätkän kohentaessa asentoaan kahden keppinsä varassa.
"Ai väitätkö sä, ettei sun tarpeet tulis tyydytettyä esim. mun kanssa?" Brandon kysyi toinen kulma edelleen koholla. Siniharmaisiin silmiin syttyi veijarimainen pilke, virneen syventyessä entisestään.
"Haluutko testata?"

Katse pysyi koko ajan tiiviisti aasialaispiirteisessä neitokaisessa, jätkän laskiessa hetkeksi toisen keppinsä kädestään, käden haroessa keskiruskeaa, kuritonta hiuspehkoa, ennen kuin se palasi kannattelemaan ruumiinpainoa.
Oli aika jännää, että neiti Kim noinkin ystävällisin elein puhutteli häntä, ottaen huomioon, että he olivat keskellä Astonin käytävää – ja tuttuun tapaan minkä tahansa nurkan takaa saattoi hypätä joku juoruämmä, joka laittaisi juttua eteenpäin ja Gisele tipahtaisi niin sanotusta asemastaan, ja kovaa vauhtia tipahtaisikin.
Neitokaisen luvatessa hänelle joskus jotain mukavaa jos hän olisi kiltisti, tunsi Brandon hetken ajan itsensä pikkulapseksi, jota yritettiin lahjoa tarjoamalla tikkaria.
"Toi oli lupaus", Brandon sanoi vielä vakuudeksi, naurahtaen karheasti päälle, "ja voit olla varma, että mä tuun muistamaan ton."

//MUAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAH!!!!

Niin, juoruämmästä puheenollen.

Mary-Ann McAllister oli siirtymässä parhaillaan historian luokan suuntaan. Vaikka hän inhosikin historiaa, tunneilla piti silti käydä, jotta opettaja ei alkaisi ihmetellä jatkuvaa poissaoloa. Tosin nyt M.A:sta tuntui, että historia ei kiinnostanut sitten yhtään. Hän toivoi jotain kiinnostavampaa tapahtuvan, jota voisi sitten käyttää niin sanotusti tekosyynä sille, miksei mennyt tunnille. Tai hän tahtoi edes jotain juoruttavaa, jotta historian tunnin aikana voisi lähetellä ihmisille tekstiviestejä eteenpäin. Viimeisestä juorusta tuntui olleen ikuisuus, vaikka siitä olikin kulunut vasta neljä päivää. Mutta Mary-Ann eli juorujen voimalla, vain ne saivat häntä kestämään koulunkäynnin.

"Hei, jos olisit urheilija, ottaisin sut milloin tahansa."
M.A nosti katseensa kännykästään kuullessaan sanat kuuleville korvilleen. Ääni oli tuttu, liiankin tuttu. Eikös ääni kuulunutkin...
Mary-Ann vilkaisi reilusti kulman taakse, mutta tajutessaan, ketkä kaksi siellä oikein kuulumisia vaihtoivat, vetäisi M.A päänsä takaisin piiloon kuman taakse.
"Voi, pitäisköhän mun lyöttäytyä koripallosakkiin, niin voisit sitten vietellä multa jalat alta..."
GISELE KIM JA BRANDON MOORE! OH MY GOSH!
Cheerleader joutui hetken aikaa rauhoittelemaan sisällä riehuvaa petoa, joka ei millään olisi malttanut pysyä aloillaan. Mitä vitun ihmettä Gisele Kim ja Brandon Moore puhuivatkaan toistensa kanssa? Tätä olisi kuunneltava, aivan pakko.

Vaaleaverikkö meni niin lähelle kulmaa kuin oli mahdollista. Hän ei tahtonut tulla paljastetuksi, joten hän piti itsensä piilossa kulman takana. Kuulo pistettiin täysille, jotta M.A kuulisi hiljaisemmallakin äänellä sanotut sanat. Tätä keskustelua hän ei aikoisi missata. Miten ihmeessä suosittu ja pahis voisivat hengata yhdessä? Ja flirttailla tuolla tavalla keskenään? Jo tämä oli vaarallista Giselelle, ja se jos mikä sai ilkeän virneen kohoamaan blondin huulille. Gemma, tässä meille ainesta tuhota Gisele.

Mary-Annen suu ei voinut olla loksahtamatta loukkaantumisesta auki, kun Gisele sanoi Mary-Annen ravaavan jokaisen vastaantulevan pallin omistajan sängyssä. Miten Gisele kehtasi! Tuolla tavallako toinen puhui Mary-Annesta muille! Vou vou vou, Gisele, varo sanojasi. Tämä vaaleaverikkö ei nimittäin tule sinua helposti päästämään.
Brandon kysyi, tahtoiko Gisele testata sitä, voisiko poika tyydyttää Giselen tarpeet. Silloin Mary-Ann näppäili nopeasti kännykästä videotoiminnon päälle ja alkoi nauhoittaa keskustelua. Tyttö vei kännykkäänsä sen verran esille, jotta molempien henkilöiden kasvot näkyisivät.
"Anyhow, jos tosiaankin oot kiltisti, saatan mä antaa sulle vielä joskus jotain mukavaa, jos herralle vain kelpaa, ja jos herralla liikenee aikaa. Ja joo, tuo oli lupaus."
Gisele, sinä tulet olemaan niin kusessa.

Tässäpä olisi Giselellä muille suosituille selitettävää. Aivan helpolla Gisele ei tulisi tästä selviämään, sen jopa Mary-Ann tiesi. Hänen ja Gemman suunnitelmat tuhota Giselen maine alkoikin sujua ihmeellisen helposti. Kunhan kaikki tulisivat saamaan tämän videon omiin kännyköihinsä, niin se olisi luultavasti bye bye Gisele Kim. M.A pohti jo iloisesti mielessään, minne klikkiin Gisele pudotettaisiin. Ja tyttö pohti myös sitä, mitä hän sanoisi, kun kolme muuta suosittua pyytäisivät häntä mukaan suosittuihin. Tietenkin Mary-Ann esittäisi vaatimatonta ja vähättelisi itseään. Mutta ehkä hänen olisi syytä jutella tästä Giselen ja Brandonin mielenkiintoisesta keskustelusta ensiksi hieman Gemman kanssa.
Mitähän Gisele ja Brandon olivatkaan aikaisemmin yhdessä tehneet..?

//järjestys mun jälkeeni aimee, rige, minä. oonko muuten ainut josta tuo rigen pahisnauru ("muahah" and so on) oli karvojanostattavan kaamea :0 ja whee sisältörikas vuoro! lilco on paras. jei! ok meen nukkumaan ):

Hmph, jos Brandon olisi hengannut koripalloilijoiden porukoissa, olisi tuon pitänyt olla se viettelijä eikä vieteltävä. Gisele ei kuitenkaan viitsinyt tiedottaa tätä faktaa herra Moorelle, tyttö kun äkkäsi ajatustensa muutenkin kääntyvän sille jos Brandon olisi urheilija, niin... -linjalle. Luultavasti jätkä saisi nörttityttöjen (ja muidenkin!) sydämet takomaan tuhatta ja sataa tuolla äskeisellä virneellä. Pahat pojat kun olivat aina olevinaan niin haluttavia. Gisele ei ollut ikinä ymmärtänyt sitä. Köh.

Voisin sivuhuomautuksena mainita, että neiti Kim ei tosiaankaan äkännyt tuota kulman paikkeilla mahdollisesti vilahtavaa vaaleaa hiuspehkoa saatika epäilyttävää kamerakännykkää (ja nämä molemmat kuuluivat tietysti Mary-Ann McAllisterille) - valitettavaa kyllä. Hän oli hieman kiireinen silmäpelin kanssa, eikä ehtinyt kiinnittämään huomiota ympäristöönsä. Sen verran hän sentään tajusi, että ohi ei ollut kävellyt ristinsielua. Nähdyksi tulemisen riski kasvoi kuitenkin koko ajan kellon tikittäessä kohti tuntien loppumista.

"Mm, testiajo voisi olla ihan hyvä idea ennen mun lupaukseni lunastamista, etten joudu kamalasti pettymään", Gisele myönteli mukamas kovinkin mietteliäänä, huulet pohtivasti mutrussa. Sarkasmi tihkui tytön sanoista neidin antaessa ymmärtää, ettei suonut erityisesti krediittiä Brandonin taidoille. Tiedätte kyllä mille taidoille. Lähes heti perään Giselen kasvoille levisi kuitenkin ilkikurinen virne, kun hän jatkoi: "Sehän nyt on tässä täysin selvää, että sä et pety. Tää pakettihan on se jonka kaikki haluaisi, mutta jonka pääsee avaamaan vaan harvat." Tyttösen virneestä saattoi päätellä jotain sensuuntaista ettei hän itsekään aivan uskonut toteamukseensa... tiedä sitten mihin osaan siitä.

// "Pahat pojat kun olivat aina olevinaan niin haluttavia. Gisele ei ollut ikinä ymmärtänyt sitä." tämä osuus sai hienoisen naurahduksen kimpoamaan huuliltani :-----)

Brandon naurahti kohentaessaan asentoaan keppiensä varassa – pitkään paikallaan seisominen alkoi pikku hiljaa puuduttaa, mutta nuori mies ei ollut ihan vielä valmis luopumaan neiti Kimin seurasta, siitä kun ei turhan usein päässyt nauttimaan. Sääli sinänsä.

Siniharmaat silmät pidettiin aasialaispiirteisen kasvoissa, niiden tarkkaillessa ilmeiden vaihtelua. Huulilla pysyi se vanha tuttu vino virne, pojan käden käydessä haromassa hiuksia mukamas parempaan kuosiin, vaikka todellisuudessa kundi halusi vain liikuttaa edes jotakin niveliään. Kunhan hän tästä lähtisi nyt jonkun ajan päästä liikkeelle, pitäisi varmaan varoa, ettei hän kaatuisi päin seiniä... Vanhasta tuntemuksesta hän tiesi, että paikallaan seisomisen jälkeen hän olisi vähintään yhtä notkea kuin rautakanki.

"En mä usko, että joutuisit pettymään", virnistettiin itsevarmasti jätkän kohottaessa kulmaansa, kun Gisele niinkin ylevästi kertoi, että kaikki halusivat häntä. Niimpä tietysti, pitihän tytössä nyt sentäin jotain Aston High Schoolmaista bimboblondi menoa olla, eihän tuo muuten voisi edes kuulua suosittuihin. Vaikka Moore olisikin kohta uskaltanut jo väittää, ettei Gisele uskonut omiin sanoihinsa, vaikka aika moni muu varmasti uskoi.
"Onko sun päähäs noussu jotain muutakin kun sitä kuuluisaa vaahtomuovia, mitä jokaisen huutosakkilaisen aivot on täynnä?" Brandon kysäisi ohimennen, vaikka äänensävystä kuulikin, että sanat olivat tarkoitettu lähinnä vitsiksi kuten tavallista, oli niissä pieni pureva sävy, "ja mä kun pidin sua fiksumpana."
"No mutta, eipä sillä, että mä kävisin epäilemään sun... pakettis laatua."

Gisele oli selvästikin liian ylpeä. Se oikein tihkui toisen sanoista. Mary-Ann osasi kyllä paremminkin kuin hyvin luetella Gisele Kimin vikoja, voi, se ei olisi juttu eikä mitään. Mary-Annen tosin täytyi myöntää, että Gisele osasi flirttailla. Toisen kehonkieli oli sanoinkuvaamattoman taidokasta. M.A oli taatusti samalla tasolla Giselen kanssa, saihan blondikin yhtälailla kiedottua miehet pikkusormensa ympärille. M.A olisi jopa täydellisempi ja parempi kuin tuo luusereiden kanssa vehtaileva Gisele Kim!
Brandon oli kyllä yhtälailla tuossa flirtissä mukana. No hyvä jätkän oli olla, kun kuului alempaan klikkiin! Tietenkin kuka tahansa olisi imarreltu, jos joku ylemmästä klikistä tulisi edes puhumaan. Mutta että flirttailemaan, huhhuh! Brandonissa täytyi olla jotain, mikä kiinnitti Giselen huomion. M.A ei tosin Brandonista mitään erikoisempaa huomannut kuin hyvän ulkonäön.

"Oh my gosh."
Mary-Ann tukki nopeasti suunsa vapaalla kädellään, sillä toinen käsi oli yhä kuvaamassa tuota mielenkiintoiseksi käynyttä Brandonin ja Giselen keskustelua. Mary-Ann ei saisi pukahtaa mitään, jos ei tahtonut tulla paljastetuksi. Noiden kahden keskustelu, se... Se alkoi mennä todellakin yli sen, mitä oli sallittua! Ei suosittu ja tuollainen Brandon Mooren kaltainen luuseri voisi flirttailla noin ehdottelevasti! Okei, Brandon Moore omisti kyllä ihan kivan ulkonäön ja niin edelleen, mutta... Ei Gisele saisi! Jopa M.A tiesi liiankin hyvin sen, ettei surkimuksiin lueteltujen ihmisten kanssa tulisi käydä minkäänlaista flirttailua.
Nyt M.A alkoi tosin jälleen hykerrellä tyytyväisenä. Hän tahtoi niin nähdä Gemman ilmeen, kun blondi näyttäisi tämän kuvaamansa videokeskustelun ystävälleen.

Tummansiniset silmät vilkaisivat nyt vuorostaan kulman taakse kuin varmistaakseen, että Gisele ja Brandon yhä siellä kahdestaan puhuivat. Yhtäkkiä tosin alkoi kuulua musiikkia, mihin M.A ei ollut lainkaan varautunut.
Cheerleader vilkaisi nopeasti kännykkäänsä, joka videokuvasi yhä Giseleä ja Brandonia. Joku yritti soittaa hänelle, eikä soittoääni ollut mitenkään hiljaista sorttia. Voihan...

//Mjaa, en nyt oo ollenkaan perehtynyt siihen, voiko videokuvatessa joku soittaa :,DDD Mutta sovitaan, että Mary-Annella on joku sellanen kännykkä, missä tollanen toimii :---)

Gisele naurahti Brandonin itsevarmalle vastaukselle; olisihan se pitänyt arvata että toista ei vähällä lannistettaisi!
"Vaahtomuovia, PVC:tä, pumpulia. Tää perussetti löytyy tästä mun täydellisten hiusten peittämästä päästäni... duuh", neiti Kim antoi takaisin parhaalla olen-aivoton-ihqbeibe-ja-kaikki-rakastavat-minua -äänellään. Tyttöä huvitti, mutta myös imarteli, kun Brandon totesi pitäneensä Giseleä fiksumpana. Hei, tuo oli kuitenkin yksi parhaista kohteliaisuuksista, jonka tyttö muisti saaneensa - vaikka hän ymmärsikin Brandonin heittäneen sen ainakin puoliksi läpällä.
"Hei lopeta mun kiusaaminen, jooko. Sun pitäisi yrittää tervehtyä että pääset pakettiis... jalkapuolet ei saa lahjoja, sori vaan", Gisele totesi hymyillen, "ja et tietenkään saa sanoo sanaakaan siitä jutusta tai pikku paketille käy aika huonosti - monessa suhteessa."

Ja sitten tyhjyyttään ammottavalla käytävällä kajahti musiikki - joka selvästi kuului kännykästä - soimaan. Gisele pisti ensin merkille, että kipaleessa oli kiva rytmi. Sen jälkeen hän automaattisesti ajatteli, että se oli varmaan Brandonin, jättäen täysin huomioitta sen asian, että ääni ei kuulunut pojan suunnasta. Tyttö ei edes tullut ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, että joku olisi kuuntelemassa keskustelua, tai että tuo joku kuvasi tapahtumia. Se kun tarkoittaisi sitä, että koulun kakkostytöksi rankattu olisi paljastunut!

"Aww, kiva biisi", Gisele kommentoikin soittoääntä.

// lollollollololololll

Moore naurahti kuivasti kohottaen kulmaansa, silmissä tuikkiessa se jo varmasti tutuksi tullut, hieman pikkupoikamainen, vihjaileva pilke.
"No mutta, sähän tän alotit", jätkä vastasi viitaten siihen, että Giselehän se oli alun perin ollut se, joka oli tullut juttelemaan. Ja siitä Brandon oli kyllä kiitollinen, jos tuo ei olisi tullut, eihän hän olisi muistanut mitään tällaisesta jutusta, mitä oli aiemmin tapahtunut ja näin ollen hän olisi jäänyt paitsi kaikesta hauskasta – tämä alkoi nimittäin jo vaikuttaa hyvinkin lupaavalta.
"Noo mä pääsen näistä kyllä nopeesti eroon", sanottiin virnistyksen kera, vaikkei Brandonilla ollut oikeastaan hajuakaan, milloin hän pääsisi omasta paketistaan eroon vastaanottaakseen toisen – mutta olihan hänellä aikaa.

Kun yhtäkkiä tyhjällä käytävällä alkoi kajahdella musiikki, joka oli mitä ilmeisimmin peräisin puhelimesta, Brandon havahtui ensimmäistä kertaa siirtämään katseensa neiti Kimistä. Varsinkin kun tyttö totesi ääneen biisin olevan kiva, jätkä jäi miettimään, että miksei tyttö vastannut puhelimeensa.
"Mikset sä vastaa?" heitettiinkin kysymys ilmaan, Mooren pysähtyessä sitten miettimään, ettei ääni edes kuulunut Giselen suunnasta, vaan täysin toisaalta. Siniharmaat silmät kääntyivät ja etsivät jotakuta käytäviltä, josta musiikki saattoi olla peräisin, mutta ketään ei näkynyt, ennen kuin silmät pysähtyivät tuijottamaan… jotakin. Silmät siristyivät ja pikaisella tarkastelulla epämääräinen möykky hahmottui puhelimeksi. Joka oli jonkun kädessä, ja se tuli kulman takaa.
"... Onko tää jotain piilokameraa?" kysyttiin silmien vilkaistessa nopeasti Giseleä, ennen kuin katse palautettiin takaisin kännykkään, Brandonin lähtiessä hypähtelemään eteenpäin keppiensä avulla. Siihen nähden, että hän oli puoliksi rampa, liikkui hän ihmeen hyvin ja vauhdikkaasti.

Jostakin syystä Brandon ei tuntenut kovinkaan suurta hämmästystä, kun päästyään kulmalle saakka sen takana odotti – kukapa muu kuin Mary-Ann McAllister. Ihminen, jolta ei valitettavasti pystynyt välttymään tässä koulussa, vaikka kuinka olisi halunnut.
"Ai, katos moro, mitä McAllister?" esitettiin hilpeän kuuluisesti kysymys, toispuoleisen virneen kohotessa jätkän kasvoille, vaikka siniharmaat silmätkin tuijottivat jokseenkin jäätävästi blondia.

Mary-Ann yritti hätäisesti sählätä jotain kännykkänsä kanssa. Että tämä penteleen elektroniikkaväline kehtasikin tehdä tällaisen tempun! M.A kun oli saamassa niin huippusalaista ja maailmaa hätkähdyttävää (Astonin kermaa hätkähdyttävää) videomateriaalia, että voi että! Hiljene, senkin hemmetin puhelin!
Yhtäkkiä kännykkä sitten hiljeni, jolloin cheerleader huokaisi helpotuksesta. Ehkä tämä ei sitten pilannutkaan mitään. Ainakaan Gisele ei näyttänyt reagoivan ääneen sen kummemmin, kun M.A oli vilkaissut kulman takaa. Hän vielä hirttäisi sen henkilön, joka oli yrittänyt juuri äsken hetkellä soittaa. Blondi saarnaisi tälle samaiselle henkilölle oikean ajoituksen tarkoituksesta, jotta kyseinen henkilö osaisi vastaisuudessa soittaa silloin, kun oli hyvä hetki soittaa.
Kun Mary-Annen kännykkä oli alkanut soida tytön videokuvatessa kännykällään, oli kännykkä alkanut heilua ja tytön epämääräisä tuhahduksia sun muita kiroamisia kuulua videolle. Tietenkään M.A ei tajunnut niidenkin tulevan videolle, mutta se ei nyt kuitenkaan ollut pääasia. Pääasia oli nyt Gisele ja Brandon. Suosittu ja pahis.

Cheerleader oli sen verran edelleen poissa tolaltaan kännykkänsä soimisen jälkeen, ettei keskittynyt juuri mihinkään muuhun kuin pitämään hengittämisensä hiljaisena. Hän ei tahtonut paljastua tuolle kaksikolle kulman takana. Kännykkää pidettiin yhä ojossa näiden suuntaan.
Joten, kun Brandon Moore avasi suunsa aivan Mary-Annen vierellä, ei tyttö voinut olla kiljaisematta hienoisesta säikähdyksestä. Kun henkilö tunnistettiin Brandoniksi, kännykkä vedettiin nopeasti selän taakse ja tytön tummansiniset silmät katsoivat viereen tullutta pahista happamasti. "Mä en puhu luusereille", M.A painotti viimeisintä sanaansa ja hymyili julmasti Brandonille. Oikeasti Mary-Ann olisi vain tahtonut nauraa räkäisesti molemmille ja lähteä juoksemaan hulvattomana käytävää pitkin etsimään Gemmaa.

Gisele meinasi sanoa "ei se mun ole", mutta pysähtyi sitten miettimään vähän tarkemmin. Eikö puhelin ollutkaan Brandonin? Eihän toinen olisi muuten ihmetellyt, miksei Elly vastannut - jollei sitten herra taas vain vittuillut, mikä oli hyvin paljon mahdollista. Ajatus siitä, että puhelin olisi jonkun sellaisen, joka keskustelua seuraisi, ei vieläkään tullut korealaistytön päähän - ei, ennenkuin tämä pysähtyi kuulostelemaan mistä suunnasta soittoääni tuli.
Eli, okei. Puhelin ei ollut Brandonin. Eikä se ollut Giselen.
Fuck.

"Hitto että menee putkeen", Gisele mutisi, läimäyttäen kätensä otsalleen, kun herra Moore tiedusteli jotain piilokamerasta. Tytön ei tarvinnut edes katsoa sinne päin, mihin Brandon lähti. Skenaario piirtyi heti Giselen mieleen: joku luultavasti otti kännykällään videota tästä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Astonissa joku kuvaa luurillaan epäilyttävää tapahtumaa. Gemma Fleming oli erittäin kuuluisa tästä tavasta, mutta valitettavasti Gemma oli päässyt jo koulusta, kiitos sairastumisen opettajakunnan keskuudessa, eli kuvaaja ei voinut olla Gemma. Tuskin se oli kukaan alemman klikin tyyppi, sellaiset joko lähtivät karkuun tai tulivat hyppimään naamalle. Kyseessä oli pakko olla joku kermalainen, mahdollisesti sellainen joka haluaisi kohottaa omaa asemaansa tällä... eli periaatteessa se voisi olla kuka tahansa...
Giselen ei tarvinnut pitkään tämän ongelman parissa painia, kiitos käytävien hyvän akustiikan, ja Brandonin toteamuksen. McAllister siis. Gisele tunsi vain kaksi McAllisteria: nynnyveljen, jonka nimi ei mieleen muistunut, ja nynnyveljen siskon, jonka nimen hän tunsi turhankin hyvin.
Fuck, fuck fuck.

Ensin Gisele harkitsi pakoon lähtemistä, ja huoneeseensa piiloutumista, tai ehkä Vegasiin tanssijaksi karkaamista ja nimen muuttamista. Ehkä liian dramaattista. Niinpä Elly kokosi itsensä, veti syvään henkeä ja yritti muistella miten itsevarmat ihmiset kävelivät ja seisoivat ja puhuivat ja elehtivät. Ei mikään helpoin homma, kun tuntee sosiaalisen elämän tuhoutuvan ihan pian.
Jotenkin Gisele kuitenkin onnistui saamaan itsensä fiksattua, ja tyttö seurasikin Brandonia tuonne, mihin herra oli pysähtynyt. Onneksi (tai epäonneksi) neiti Kim ehti kuulemaan M.A:n (sillä Mary-Ann kulman takana tosiaan oli) lausahduksen Brandonille.

"Sä et puhu luusereille", Gisele totesi niin kylmästi, että Yellowstonen tulivuorikin olisi jäätynyt. Tyttö silmäili Mary-Annea, kuin jotakin kieroa salakuuntelijaa - mikä cheerleader tietysti olikin. Gisele sai kauhistuksensa piilotettua täydellisesti, kun hän risti kätensä puuskaan. "Mutta puhutko sä mulle? Mitä helvettiä luulet tekeväsi?"

//oooh venähti! vaihteeksi näinkin, ettei aina pelkkiä pikkupätkiä :---D

// anteeksi murut että on kestänyt !

Brandon ei voinut itselleen mitään, vaan purskahti nauramaan hiljaa, ivalliseen sävyyn. Voi luoja, kuka tuo blondi oikein kuvitteli olevansa? Nuorukainen kohensi asentoaan ja nauru laantui, kun Gisele ilmaantui paikalle korkojen kopinan saattelemana.
Ja kaikkein huvittavinta tilanteessa oli se, ettei koulun toisiksi suosituimman tytön paikkaa lämmittävä neitokainen puhunut edes hänelle noin jäätävästi, vaikka niin olisi voinut kuvitella, sillä hänhän oli vain pohjasakkaa. Luuseri, kuten McAllister oli asian ilmaissut. Totta puhuen Brandon ei liiemmin pitänyt siitä, että häntä nimiteltiin luuseriksi, se oli varattu täysin erilaisille ihmisille. Kuten tälle blondille tässä hänen edessään.
Mutta niin se nyt vain oli, että Giselen tummat silmät tuijottivat McAllisteria niin jäätävästi, että jätkä saattoi melkein tuntea ilmaston viilenevän kolmikon ympäriltä. Tai ainakin näiden kahden neitokaisen.

"Ei mullakaan ole ollut tapana puhua sun kaltaisilles luusereille", Brandon puhahti matalasti, virnistäessään toispuolisesti, "mutta ehkä mä voin sun takias tehdä poikkeuksen."
Mooren aivot tekivät nopeita laskelmia päässä, sillä hän kyllä tiesi paremmin kuin hyvin, mitä tästä seurasi Giselelle, ja vaikka hän ei ikinä sitä ääneen myöntäisikään, tyttö oli ihan siedettävää lajia. Ja hän epäili, oliko aasialaispiirteinen neitokainen enää kovin mielissään tapahtumista, ja tässähän saattaisi käydä niin, että hän saattaisi jäädä ilman sitä kuuluisaa jotakin mukavaa, jos hän olisi kiltisti, sehän tässä luonnollisesti Brandonia eniten huoletti. Ja muutaman hetken ajan nuorukainen harkitsi jo poistuvansa paikalta takavasemmalle, sillä häntä ei voinut vähempää kiinnostaa kahden kermalaisen kissatappelut, vaikka toisaalta olisi ihan kiinnostavaa nähdä, miten nämä kaksi ottaisivat yhteen...

Ja lopulta uteliaisuus tosiaan voittikin, eikä Moore liikauttanut eväänsäkään siirtyäkseen minnekään, vaan katseli kulmiensa alta vuoroin Giseleä, vuoroin McAllisteria, punniten samalla mielessään neitokaisten ulkonäköjä ja vertaillen noiden hyviä ja huonoja puolia mielessään.

Mary-Ann tiiraili Brandonia nokka pystyssä hetken aikaa, mutta sitten kun Gisele Kim pyyhälsi vihdoin ja viimein paikalle, siirsi M.A katseensa suosittuun. "Ainahan mun on ilo puhua sulle, Gisele", Mary-Ann vastasi nopeasti ja taikoi huulilleen hurmaavan hymyn, josta kyllä paljastui vittumainen sävy. Gisele oli nyt sen verran mahtavassa liemessä, ettei Mary-Ann todellakaan osannut käyttäytyä huomaamattomasti. Ihan sama, vaikka joku Gisele Kim tajuaisikin Mary-Annen laativan tuhosuunnitelmaa tätä varten, koska toisen maine olisi pian murskattuna Mary-Annen käsissä. Hihihihihihiihihihihih.
Okei, rauhoitupas nyt M.A tai Gisele alkaa vielä oikeasti epäillä blondin suunnittelevan jotain katalaa tätä varten.

"Painu sinä nyt vaan jonnekin, minne aurinko ei paista! En mä puhu sulle, vaan Giselelle", M.A tuhahti närkästyneenä, kun Brandon oli jälleen avannut sanaisen arkkunsa. "Sun seuraasi ei todellakaan kaivata", tyttö lisäsi vielä pistävästi ja soi pahikselle vielä pahan mulkaisen sanojensa lisäksi. Hän ei todellakaan tahtonut tulla nähdyksi jonkun Brandon Mooren seurassa, koska toisen maine oli mitä oli. Vaikka Brandon omistikin hyvän ulkonäön, tajusi M.A siitä huolimatta pysyä kaukana toisesta. Giselellä oli varmasti ollut jotain törkeyksiä Brandonin kanssa, aivan varmasti.

Katse siirtyi takaisin Giselee, sillä nyt M.A oli valmis utelemaan tältä hieman lisätietoja. Tosin suosittu varmaan valehtelisi minkä kerkeisi, mutta M.A voisi ehkä käyttää toisen valehteluja myös hyvä syyn luodessaan jonkin mehevän juorun. "Mitä helvettiä mä teen? No, mitäs luulisit! Tuijotan suu auki sitä, kun sä ehdottelet Brandon Moorelle. Oisko sulla jotain... Selitettävää?" Mary-Ann kysyi oikein livertelevästi ja katseli Giseleä valloittavasti hymyillen. Häneltä puuttui enää mikrofoni, jolla hän olisi voinut Giseleä haastatella. "Onks sulla ja Brandonilla kenties yhteinen historia?"