You're the queen of superficiality

M.A:n ylimielisyys oli jotenkin niin uskomatonta. Blondin olisi parempi opetella puhumaan nätisti Giselen seuralaisille, tai saattaisi käydä vaikka niin, että Gisele soittaisi Cherielle ja sanoisi että M.A puhui paskaa suosituista tyttöjen wc:ssä, ja että tuo pitäisi potkia pois cheerleadereista. Todisteiden saaminen oli vähän eri juttu, mutta eiköhän Cherry Giseleä uskoisi.
Tietenkään Elly ei tätä tehnyt, mutta mielessä kävi. Hän ei sentään alentuisi tuollaiseen lapsellisuuteen.

Gisele vastasi McAllisterin katseeseen haastavasti, melkein töykeästi. Tietysti toinen alkoi heti utelemaan näkemästään, mutta miten tuo kehtasi edes HYMYILLÄ kuin paraskin yli-innokas toimittaja. Gisele tiesi, että hänen olisi paras varoa sanojaan juuri nyt; luultavasti kaikki, mitä hän päästäisi suustaan, saisi joitain sivumerkityksiä Mary-Annen korvissa. Kaiken kieltäminen ei varmaan toimisi, mutta ehkäpä jokin oikein lennokas ja sarkasminsävyttämä tarina? Hah, neronleimaus!

"Voi kamalaa, sä taisit bustata meidät... varmaan paras kertoa kaikki", Gisele aloitti aivan vakavalla naamalla, antaen ymmärtää että aikoisi tosiaankin kertoa mitä hänellä ja Brandonilla oli menossa. "Näetkös, mä ja Brandon ollaan kihloissa, mutta tuo ei ole koko tarina. Mun nimenikään ei ole Gisele Kim - mä olen oikeasti Pohjois-Korean tiedustelupalvelun salainen agentti keräämässä salaista tietoa USA:sta. Brandonkaan ei oo Brandon Moore, vaan se on osa Amerikan tiedustelupalvelua, ja sen tehtävä olisi ottaa mut kiinni mutta valitettavasti kävi niin, että rakastuttiin toisiimme ja taistellaan nyt yhdessä hirmuvaltoja vastaan. Saithan sä kaiken nyt varmasti ylös huomisen lehteä varten?"
Tyttö aloitti tarinansa aivan vakavasti, mutta lopussa vain tyhmä ei olisi huomannut selkeää ironiaa äänensävyssä. Kätensä Gisele asetti lanteilleen, kallisti päätään ja hymyili parasta ylimielistä hymyään M.A:lle. Aasialaispiirteinen oli varma, että tälläistä ei Mary-Ann ollut odottanut.

Moore ei voinut itselleen mitään, että ei yksinkertaisesti voinut muuta kuin huvittua McAllisterin sanoista. Nuo Mary-Ann McAllisterin kaltaiset kermaperseet taisivat todella kuvitella olevansa jotakin ylimaallista tällaisten tavallisten pulliaisten keskellä. Minkä lisäksi nuo tekivät tavattoman suuren haloon koulun klikkijärjestelmästä, eikä sekään ollut koskaan painunut Brandonin aivoihin, eikö täällä ollut idea käydä koulua, päästä mahdollisimman nopeasti pois ja lähteä sitten töihin? Tai ehkä opiskelemaan eteenpäin, mutta Brandonin tapauksessa ainakin kaiken toivon mukaan töihin, hän kun ei ollut koulussa istuja -tyyppiä.

Voi helvetti, kaikkeen se minäkin saan itseni sotkettua mukaan –tyylisiä ajatuksia leijaili jätkän päässä, kun tuo seurasi sivusta McAllisterin blondin haastattelutyyppistä tuokiota. Siniharmaat silmät tuijottivat tylsistyneitä ensin vaaleaverikköä, sitten tuon sääriä ja--
No, siitä eteenpäin hän ei ehtinyt mennä, kun Gisele varasti hänen huomionsa aloittamalla kertomuksen, jonka edetessä Brandonin ilmeet vaihtelivat hämmästyksestä ja yllätyksestä epäilyksen kautta huvittuneisuuteen. Neitokainen lasketteli niin huvittavan tarinan, että tylsistyneille kasvoille kohosi pieni virne. Vähän niin kuin Mr. & Mrs Smith tyyliin, Gisele oli ilmeisesti viettänyt aivan liian paljon aikaa television ja elokuvien äärellä.

Siniharmaat silmät loivatkin huvittuneen katseen Giseleen, katseen kääntyessä sitten McAllisteriin, Brandonin jäädessä melkein jopa innokkaasti odottamaan toisen reaktiota ja vastausta. Koulun toisiksi suosituin tyttö oli ladellut todennäköisesti kertomuksen, jota blondi ei ollut vielä noilla ylisuuriksi kasvaneilla korvillaan ehtinyt kuulla tämän koulun sisällä. Tästä saattaisi jopa kehkeytä kohtuullisen hupaisa tapahtuma.

Kun Gisele sanoi kertovansa kaiken, katsoi Mary-Ann toista hiukan epäilevästi. Ai että Gisele Kim puhuisi suunsa puhtaaksi? Tästä tulisi joko yksi vuoden puhutuimmista puheenaiheista tai sitten yksi suuri valhe, jonka Gisele päästäisi koskaan suustaan.
Heti, kun blondi kuuli sanan 'kihloissa', hän tiesi ettei Gisele puhunut totta. Höh, että toisen pitikin olla noin ärsyttävää sorttia. Mary-Ann veti huulensa yhdeksi tiukaksi viivaksi ja hän katsoi Giseleä 'You're kidding me' -ilmeellä. Puheet salaisista agenteista meni jo sen verran yli, ettei tähän voinut sanoa kuin hohhoijaa.

"Jos et olis sanonu mitään tosta hirmuvaltoja vastaan taistelemisesta, sun selitys ois mennyt läpi", blondi liversi ja hymyili ivallisesti Giselelle. Suosittu ei nähtävästi olisi sanomassa mitään siitä, mikä yhdisti hänet Brandoniin. Harmi, sillä siitä versiosta olisi tullut luultavasti hieman laimeampi kuin siitä versiosta, mitä Mary-Ann nyt päässään suunnitteli. Gisele ei tulisi iloitsemaan, kun kuulisi Mary-Annen keksimän juorun Giselestä ja Brandonista.
"Anyhow, jos tosiaankin oot kiltisti, saatan mä antaa sulle vielä joskus jotain mukavaa, jos herralle vain kelpaa, ja jos herralla liikenee aikaa. Ja joo, tuo oli lupaus." Mary-Ann oli painanut äsken ottamansa videon playlla ja kyseinen lause, jonka Gisele oli Brandonille sanonut, kuului nyt molempien korville. Cheerleader kallisti hitusen päätään ja huokaisi muka luovuttaneesti. "Niin, kaipa mun täytyy sitten vain tyytyä tähän materiaaliin... No, minkäs teet", Mary-Ann totesi muka hieman pettyneellä äänellä ja napsautti kännykkänsä läpän kiinni niin, että kolahdus kaikui hetken aikaa käytävällä.
"Vai? Onks sulla jotain sanottavaa vielä?"

Tarkoitus oli ollut ahdistaa Gisele nurkkaan. Saapa nähdä, miten M.A siinä onnistui.

"Voihan, ei sitten ihan mennyt läpi?" Gisele vastasi M.A:lle. Blondihan oli selvä captain obvious, eikä Elly oikein tajunnut että miksi oli aluksi säikähtänyt niin kovasti kun oli tajunnut jonkun seuraavan hänen ja Brandonin sananvaihtoa. M.A ei juuri nyt vaikuttanut erityisen pelottavalta.
Giselen olisi kuitenkin ehkä kannattanut muistaa mitä Mary-Ann oli saanut aiemmin koulussa aikaan...

Tietenkin cheerlehmän onnistui murentamaan neiti Kimin itsevarmuuden heti kun tämä oli mielessään päättänyt, ettei mainittu cheerlehmä ollut juuri sylivauvaa vaarallisempi - sylivauva kun pisti nauhoituksensa pyörimään. Giselen kuullessa oman äänensä, ja sanat jotka oli hetki sitten sanonut, hänen viileä asenteensa suli hetkessä. Tyttö tuijotti hetken puhelinta, josta ääni kuului, ja nosti sitten varautuneen, epäluuloisen katseensa Mary-Anneen, joka tietenkin vaikutti nyt paitsi ärsyttävältä, myös pelottavalta. Gisele tajusi heti mitä tästä seuraisi. Tälläistä juttua kukaan ei voisi pitää salassa, kaikista vähiten ilkeyksien ylipapitar. Mary-Ann kertoilisi tarinaa, esittelisi videopätkäänsä. Gisele tippuisi alas. Aaaaaaaalaaaaas. Ainut toivo oli ehkä Gemma, tosin Elly epäili että saisi pikkusisarensa toimimaan M.A:ta vastaan. Pahimmassa tapauksessa nuo kaksi liittoutuisivat häntä vastaan, ja kaikki tiesivät ettei Fleming-McAllister kaksikkoa kukaan halunnut saada vastustajakseen.

Gisele vilkaisi nyt nopeasti Brandonia jokseenkin apuanovasti. Ihan kuin jalkapuoli pahispoika voisi häntä auttaa, eheh. Tyttö tajusi tämän itsekin, ja käänsi katseensa takaisin cheerlehmään, kulmiaan kurtistaen ja arvokkuutensa rippeitä kasaillen.
"Sä et tosiaankaan voi tehdä mitä mä kuvittelen sun aikovan", Gisele murahti tasapaksusti. "Edes sä et voisi olla niin kylmäverinen, suosionhimoinen ja ilkeä."

Brandon kuunteli puolella korva kaksikon sananvaihtoa, joka alkoi jo käydä hivenen tylsäksi, kun McAllisterkaan ei keksinyt mitään hupaisaa vastattavaa Giselen sanoihin. Niimpä Moore kulutti samalla aikaansa vertaillen mielessään noiden kahden hyviä ja huonoja puolia keskenään ja mietti, että kumpikohan oli parempi sängyssä. McAllisteria oli kyllä käytetty turhan paljon, vaikka eihän sitä tiennyt kuinka monen kanssa Gisele oli ehtinyt vehtaamaan... Paitsi ei varmaan kovin monen, sillä kyllähän se olisi ollut kaikkien huulilla, jos koulun kakkostyttö olisi ollut jonkin sortin jakorasia. Tai sitten toinen peitti jälkensä harvinaisen taitavasti – mitä jätkä kyllä epäili ja suuresti, eihän tuo edes ollut ajatellut omaa koulussa olevaa asemaansa sen vertaa, että oli päättänyt käydä avoimeen keskusteluun hänen kansaan. No jaa, Brandon ei laittanut pahakseen.

Gisele näytti murenevan yhä useampiin pieniin palasiin jokaisen McAllisterin lausuman sanan jälkeen. Ja ne sanat, mitkä tuo viimeisenä suustaan päästi, olivat joku säälittävyyden huipentuma. Ai etteikö Mary-Ann McAllister olisi niin suosionhimoinen, ilkeä ja kylmäverinen, ettei hetkeäkään epäröimättä olisi levittänyt juuri äsken soittamaansa tallennetta joka ikiselle koulun käytävillä vastaantulijalle ja nostattanut samalla omaa asemaansa koulussa ja tipauttanut Gisele Kimin kertarykäyksellä jonnekin koulun pohjasakan perukoille? Vuosisadan vitsi.

"Sä oot säälittävä", Brandon murahti osoittaen sanansa kolmikon blondille osapuolelle.
"Mitä ihmeellistä tässä ees on? Mähän kuulun muutenkin koulun ykkösjätkiin", Moore sanoi vakavalla naamalla, vaikka sisimmässään kyllä hajoili useisiin palasiin naurunsa johdosta.
"Ettekö te kumpikaan oo vielä kuullu, että kunhan mä pääsen näistä siteistä ja kepeistä ja kaikesta muusta eroon, musta tulee Astonin koripallojoukkueen ykköstähti ja päähyökkääjä?"
Nooo sanoissa saattoi olla pientä kusetuksen makua, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Ainakin olisi ihan kiva tietää, miten nämä tyttösen reagoisivat asiaan, jos se nyt sattuisi totta olemaan.

Giselen sanoihin siitä, ettei edes Mary-Ann voisi olla niin kylmäverinen, suosionhimoinen ja ilkeä, M.A alkoi hymyillä liian ystävälliseen sävyyn. "Ai. Olet kyllä valitettavasti väärässä, rakas Gisele. Mä tosiaan voin olla niin kylmäverinen, suosionhimoinen ja ilkeä", Mary-Ann vastasi omalla puheenvuorollaan ja napsautti simpukkakännykkänsä kannen kovaäänisesti kiinni. "Mä en malta odottaa sitä, että lähettäisin tän videon kaikille mun kavereille. Siitäkös vasta melkoinen soppa syntyisi", cheerleader puhui ja hymy alkoi muuttua entistä itsevarmemmaksi ja pelottavammaksi.

Jälleen tuo alhaisempi osapuoli puuttui keskusteluun ja murahti tytön olevan säälittävä. Blondi siirsi katseensa Brandoniin, eikä hänen hymynsä juuri lauhtunut. "Jos luulit ton jotekin aiheuttavan mulle mielipahaa, niin olet väärässä. Toi on harvinaisen tuttu lause. Ja sen laukoo juuri sun kaltaiset ihmiset, jotka kuvittelee ittestään liikoja", M.A ehti sanoa, ennen kuin Brandon jatkoi puheenvuoroaan sanomalla, että pojasta tulisi vielä koulun koripallojoukkueen ykköstähti. Silloinkos Mary-Annen riemu vasta repesikin. Hän purkahti kovaääniseen, ivalliseen, nauruun ja alkoi pyyhkiä naurunkyyneleitä silmistään, kun oli saanut hetken ajan nauraa vapaasti. "Koripallojoukkueen ykköstähti, sustako? Haha! Kuvittelitko noin vain nousevasi kermaan? Luusereista kermaan? HAHA! Salli mun nauraa! Mun tietääkseni sitä ei oo pystynyt kukaan tekemään. Että.. Onnea vain yritykselle", vaaleaverikkö totesi ja henkäisi huvittuneena sipaistessaan kasvoille valahtaneita hiuksia takaisin korvansa taakse.

"Noniin", M.A aloitti taas ja loihti kasvoilleen mairean hymyn. "Jos tässä ei sitten mitään muuta ollut, niin mä lähden tästä etsimään Gemmaa. Bai bai", tyttö vilkutti sormillaan ja käänsi Giselelle ja Brandonille selkänsä ilkeästi virnuillen. Tyttö puristi kännykkäänsä yhä kädessään.
Kuitenkaan... Kaikki ei mennyt niin kuin olisi pitänyt.
Mary-Ann törmäsi kulman takaa juokseeseen nörttiin ja törmäys sai tytön kaatumaan takapuolelleen kovalla kaakelilattialle. Kännykkä, jota vielä äsken oltiin puristettu kädessä, lennähti pois hänen kädestään. Tarvitseeko sanoa, minne se lennähti?
Kännykkä liukui suoraan Giselen jalkoihin.

Gisele ei tosiaankaan ymmärtänyt Mary-Annea. Tuo ei oikeasti välittänyt yhtään mistään mitään, paitsi tietysti itsestään ja asemastaan ja suosiosta. SUOSIOSTA! Ainut mikä M.A:ta hetkautti oli se, kuinka moni häneen katsoi ihailevasti kun hän käveli käytävillä vastaan ja kuinka moni tietäisi hänen nimensä ja pelkäisi häntä. Blondia ei kiinnostanut pätkän vertaa se että Gisele hajoaisi ihan pikkuriikkisiksi palasiksi jos joutuisi kermasta pihalle.
Anteeksi, korjaan, KUN hän joutuisi kermasta pihalle...

Aasialaispiirteinen käänsi silmänsä tummat takaisin Brandoniin kun tuo houraili jotain koripallojoukkueesta. Jätkän sanat menivät Giseleltä melkein ohi, niin keskittynyt tyttö oli omiin ongelmiinsa - mutta siis vain melkein. Tyttö myös melkein naurahti herra Mooren kommentille - osasiko toinen edes pelata koripalloa? Jotenkin Gisele epäili. Tai no okei, olihan jätkä ihan mainiossa kunnossa ja niin pois päin mutta ei se oikein riittänyt joukkueeseen pääsemiseen. Etenkään nyt, kun M.A oli vielä kapulana rattaissa. Ja sitä paitsi, Gisele ei oikein uskonut että Brandon oli edes tosissaan. Herra kun harvemmin tuntui puhuvan muuta kuin läpiä päähänsä. Tosin Mary-Annekin oli väärässä. Ai että kukaan ei muka ollut noussut luusereista kermaan? Gisele olisi osannut nimetä vaikka viisi tyyppiä, jotka olivat niin tehneet. Haloo, Belinda Bale esimerkiksi? Jostain syystä Elly ei kuitenkaan jaksanut kerätä tarmoa todetakseen tätä ääneen. Häntä ei nyt erityisemmin kiinnostanut käydä sanasotaan tästäkin asiasta.

Gisele heräsi apatiastaan (hän ei ollut sanonut mitään, tuijotellut vain seuralaisiaan lasittunein silmin hiukan eksyneenä) kun M.A oli tekemässä lähtöä. Elly melkein hätkähti, ja oli jo lähtemässä blondin perään, kun yhtäkkiä pelastava enkeli ilmestyi ja keskeytti Mary-Annen lähtösuunnitelmat. Nörttiin törmänneen cheerleaderin kaatuminen sai Giselen melkein purskahtamaan nauruun, mutta sitten tyttö havaitsi puhelimen, joka irtosi M.A:n sormista ja... niin. Elly katsoi ensin Mary-Annea, ja sitten puhelinta. Tyttö (tietenkin!) kyykistyi nappaamaan kännykän sormiinsa, varoen samalla vilauttelemasta mitään hameensa alta. Tuntui kuin kaikki olisi tapahtunut slow motionissa, hidastettuna. Gisele nousi ylös, luoden samalla pilkallisen katseen McAllisteriin. Tuntui heti paljon rohkeammalta, kun sai paholaisen puhelimen käsiinsä, tietäen että oli itse taas niskan päällä.

"Musta tuntuu että sun todistusaineistosi on kohta kadonnut... ei sillä että Cherry sua olisi suosittuihin edes ottanut. Sä olet sille kuin hovinarri, säälittävä mutta huvittava hyväksikäytettävä", Gisele murahti hymyillen nyt lähes yhtä ilkeästi kuin M.A äsken. No niin, mistäköhän kansiosta se videopätkä löytyisi, vai joutuisiko Elly ottamaan puhelimen mukaansa kokonaan?

Brandon haukotteli kyllästyneenä McAllisterin sanoille, kukahan tässä olikaan se, joka kuvitteli itsestään liikoja....
"Sä se et sitten huomaa mitään noitten suurien tissies – jotka on muuten ihan kivat – takaa, tai ehkä toi sun suuri egos on paisunut vähän ylimittoihin..." Moore heitti irvaillen, luoden samalla pitkän katseen blondin rintavarustukseen.
Siitä ei kyllä ollut kysymyskään, etteikö hän olisi päässyt koripallojoukkueeseen mukaan – Neil Masters varmaan hihkuisi innosta, jos hän haluaisi liittyä. Paitsi ettei häntä kiinnostanut tulla niputetuksi samaan laumaan typerien steroidipellejen kanssa, jotka kisasivat siitä, kellä oli isoin haba.

Siniharmaat silmät seurasivat vierestä, kun vaaleaverikkö teki lähtöä, matkan päättyessä yllättävän lyhyeen, kun kulman takaa tullut nörtti veti Mary-Annelta jalat alta – kirjaimellisesti.
Jätkä naurahti pilkallisesti, katseen sitten seuratessa, kun tytön kädessä ollut puhelin liukui tyylikkäästi suoraan Giselen eteen. Brandon kohensi asentoaan keppiensä varassa samalla kun nauroi tilanteelle mielessään, vilkaisten maassa olevaan McAllisteriin, kääntäen sitten huomionsa Giseleen, joka näytti saaneen itsevarmuutensa ja rohkeutensa cheerleaderin puhelimen myötä takaisin.

Brandonistakin tuntui, ettei McAllister saisikaan vuoden uutispommiaan, sillä tuskin kukaan oikeasti uskoisi, että Gisele Kim flirttailisi hänen kanssaan, mahdollisuus siihen flirttailuun oli kaikkien muiden mielestä ehkä pyöreästi laskettuna sellainen 0,00,001%.... Tietäisivätpä vain. Pointti oli siis se, ettei kukaan uskoisi, mikäli blondilta ei löytyisi todistusaineistoa – joka oli parhaillaan Giselen kädessä ja katoaisi minä hetkenä hyvänsä jonnekin bittiavaruuteen.

Mary-Ann kirosi kovaäänisesti nörtille, joka yritti nyt auttaa tyttöä takaisin pystyyn. Ihan kuin hän muka antaisi nörtin koskea itseensä, haha! Paras vitsi joo. Ehkä joku urheilijapojuista tulisi auttamaan hänet ylö-
PUHELIN! MISSÄ OLI HÄNEN PUHELIMENSA!

M.A nousi yllättävän nopeasti ylös maasta ja katseli lattialle silmät suurina. Puhelinta ei ollut missään! Minne se oli muka ehtinyt kimmota, vastahan tytöllä oli se käsissään!
Giselen sanat kuultiin ja Mary-Ann nosti hitaasti tummansiniset silmänsä tähän. Hänen vaaleanpunainen kännykkänsä komeili nyt Giselen sormissa. Cheerleaderin kasvoille nousi puna, mikä ei johtunut muusta kuin suunnattoman suuresta kiukusta. "Anna se takasin", M.A käski vaativalla äänensävyllä, astui askeleen lähemmäksi Giseleä ja ojensi kätensä. "Anna se takaisin tai... Tai muuten sä et saa tätä ikinä anteeksi!" Mary-Ann kiljui särkyvällä äänellä ja mulkoili Giseleä hyvin vihaisesti.
"Mä ehdin tosin lähettää sen jo Gemmalle, että... Niin, sun mainees on jo mennyttä, honey." Tietenkin Mary-Annen viimeinen oljenkorsi oli bluffaaminen. Eihän tästä muuten selvittäisi. "Joten sä voitkin yhtä hyvin antaa sen puhelimen mulle takas, koska ei siitä oo sulle enää mitään hyötyä", Mary-Ann sanoi vielä ja sai kasvoilleen ilkeän hymyn.

Hemmetin hemmetti! Jos Gisele poistaisi videon, jonka M.A oli äsken kuvannut Giselestä ja Brandonista, ei Mary-Ann saisi tilaisuutta pyrkiä suosittuihin! Hän tahtoi suosittuihin, tahtoi, tahtoi, TAHTOI! Gisele ei sopinut suosituksi, mutta jostain hemmetin syystä Cherie ei vain tuntunut sitä huomaavan. Mary-Annen kuvaaman videon avulla Cherie varmasti tajuaisi, että Gisele ei ollut suosittuainesta. Ja silloin suosittuihin olisi haku käynnissä. Ja silloin Mary-Ann olisi listalla ensimmäisenä.
Brandon onnistuttiin ignooraamaan täysin, koska tyttö ei pitänyt pahista mitenkään huomionsa arvoisena. Hänen katseensa oli vain porautunut Giseleen.

Gisele ei ensialkuun kiinnittänyt mitään huomiota Mary-Annen vaatimukseen. Bruneten huomiosta sai hetken nauttia tuo nörtti, joka oli onnekkaasti kesksyttänyt M.A:n pakosuunnitelmat.
"Kiitos kun pysäytit M.A:n", Elly totesi pehmeästi, hymyillen valloittavaa hymyään nörttipojalle, jonka nimeä tyttö ei edes tiennyt - mutta pitihän tuota nyt kiittää! Ja mikä nyt olisi parempi kiitos kuin tämä harvoille ja valituille varattu hymy, jollaista nörtti ei varmaan enää koskaan saisi Astonissa osakseen? "Sulla oli kai kiire johonkin?" Gisele tiedusteli nörtiltä vielä, heilauttaen kättään hienotunteisesti, osoittaen että toisen olisi parempi nyt jatkaa matkaansa. Ja niin tuo sitten jatkoikin - ja vieläpä silminnähden hämmentyneenä.

Ja sitten prinsessa Kimin mielenkiinto suuntautui Mary-Anneen.
"Ai muuten en saa tätä ikinä anteeksi?" Gisele toisti sävy täysin muuttuneena. Äänestä kuulsi pilkallisuus niin kovasti läpi että herkkätunteista olisi jo itkettänyt. Elly ajatteli jo että McAllister aikoisi uhkailla asianajaja-isukillaan, mutta ei. Toinen nojasi vain johonkin säälittävään valheeseen, bluffiin! Saattoi tosin olla, että M.A oli tosiaankin ehtinyt lähettämään videopätkän jo Gemmalle (kellepä muulle sellainen muka pitäisi lähettää?)... Gisele epäröikin hetken, vilkaisten kädessään olevaa puhelinta (jonka selaamista hän ei ollut vielä ehtinyt kunnolla aloittamaan), ja sitten taas cheerleaderia ja tämän ei-niin-mukavaa hymyä. Oli myös mahdollista että toinen bluffasi. Tai sitten ei. Tai sitten juu. Höh. Miksi tämän oli pakko olla näin monimutkaista?

"Sä valehtelet", Gisele kuittasi pyöräyttäen silmiään. Mary-Ann varmasti bluffasi. (Tai sitten ei? Gisele ei ollut mikään paras erottamaan valehtelijoita totta puhuvista. Gemmasta olisi ollut nyt hyötyä.)
"Sitä paitsi mähän pystyn tarkistamaan tarinasi ihan helposti - soitan Gemille tai katson lähetetyt viestisi", brunette jatkoi tärkeilevästi, tajuttuaan itsekin että pystyisi tsekkaamaan cheerleaderin sanat ihan kepoisesti. Mary-Ann ei muutenkaan voisi tehdä enää mitään; Gisele oli tosiaankin niskan päällä. Ei blondi voisi edes fyysiseksi ruveta kun Giselellä oli tukenaan tässä tämä soon-to-be koripalloilija Brandon... paitsi että tuolla oli kepit. No anyway. Ylimielisesti hymyillen Gisele alkoikin näpräämään Mary-Annen puhelinta, joka oli valitettavasti ihan eri mallinen kuin mihin hän oli tottunut. Tyypillistä...

//anteeksi muuten kamalasti kun päätin että se nörtti on poika =D

// hajoilen tälle pelille oikeesti DDD:D:D:D:D

Brandon seurasi tyttökaksikon kiistelyä, loi nopean silmäyksen paikalta pois kipittäneeseen nörttiin ja jätti tuon sitten omaan arvoonsa. Jätkän mielenkiinto mureni pala palalta, hän ei saisikaan McAllister vs Gisele Kim kissatappelua, vaikka oli sitä odottanutkin tässä siitä asti, kun blondi ylipäätään ilmestyi kuvioihin. Tosin, tässä oli vielä se mahdollisuus, että McAllister hyökkäisi – paitsi ettei tyttö voinut, manikyyri saattaisi mennä pilalle tai hiukset huonosti, iik. Hitto.
Brandon olisi tukkinut korvansa McAllisterin kiljumiselta, jos olisi voinut, mutta hän nyt ei voinut laskea kepeistään irti hetkeksikään, mikäli ei halunnut kellahtaa kyljelleen.

Haukotellen Moore suunnitteli jo lähtevänsä, mutta totesi, ettei hänen näyttävä poistumisensa onnistuisi koska a) kummankin tytön huomio oli jossakin muualla kuin hänessä (tähän Brandon ei muuten ollut tottunut) ja b) hänellä oli kepit. Niillä liikkuminen oli hankalaa, ärsyttävää, epämukavaa ja rasittavaa, joten jätkä unohti sillä sekunnilla aikeensa lähdöstä ja jäi seisoskelemaan paikalleen. Saattaisihan tästä vielä kehkeytyä jotakin kiinnostavaa. Tai sitten ei. Tällä hetkellä hän veikkasi jälkimmäistä, mutta ainahan oli olemassa toivoa.

// joo tää on lyhyt mutta olenkin sivustaseuraajanroolissa.

Mary-Ann päätyi mulkaisemaan häneen törmännyttä nörttiä murhanhimoisesti, kun Gisele puhui tuolle. Kehtasikin vielä olla siinä, Mary-Ann kävisi kohta oikeasti toisen kurkkuun kiinni, ellei nörtti osaisi kadota hyvän saan aikana. Ilman tuota nörttiä hän olisi jo ehtinyt juosta Gemman luo ja pian koko koulu olisi saanut tietää Gisele Kimin uudesta kiinnityksestä. Joka kuului alempaan klikkiin. Hohohoho.
Ai niin, hänen puhelimensa oli yhä Giselen hallussa...

Kun Gisele sanoi Mary-Annen valehdelleen siitä, että blondi oli muka ehtinyt lähettää videon jo Gemmalle, nyrpisti M.A ilkeästi nenäänsä. "Mistäs sä sen tiedät", tyttö ivaili ja nyt hänen huulensa menivät vihamieliseen suppuun. "Sä et voi olla ikinä täysin varma siitä, mitä mä oon ja mitä mä en oo tehny."
Mutta sitten Gisele sanoi voivansa tarkistaa asian helposti. M.A:n silmät suurenivat, kun hän itsekin tajusi sen, että Gisele voisi tosiaan tehdä sen. Gisele voisi vain mennä lukemaan lähetetyt viestit ja silloin toiselle paljastuisi Mary-Annen bluffi. Ei, ei Mary-Ann voinut antaa sen tapahtua! GISELE EI SAA TIETÄÄ TOTUUTTA TAI MUUTEN MARY-ANN EI SAISI KOSKAAN LÄHETETTYÄ VIDEOTA GEMMALLE ASTI!

Tummansiniset silmät vilkuilivat apua pyytävästi ympärilleen. Mitä blondi nyt keksisi, miten hän saisi puhelimensa takaisin tuon ilkeän noita-akan kynsistä, joka ei ihan oikeasti ansainnut olla yksi suosituista.
Sitten kulman takaa asteli esiin henkilö, joka näytti Mary-Annen silmissä hehkuvalta pelastajalta. Siinä oli hänen pelastajansa, joka auttaisi cheerleaderia saamaan kännykkänsä takaisin, ennen kuin olisi liian myöhäistä.
"REHTORI BROWN!" M.A rääkäisi täyttä kurkkua. Rehtori Brown, joka kuljetti käsissään kahvikuppia, läikäytti kahviaan säikähdyksestä ja kääntyi katsomaan hänelle huutanutta tyttöä säikähtänein silmin. Rehtorin huomatessa huutajan olleen Mary-Ann McAllister tämän kasvot palautuivat nopeasti peruslukemille. "Neiti McAllister", mies mumisi ja liikutteli suutaan kuin venytellen kasvojensa lihaksia. Oli täysin selvää, ettei rehtori Brown selvästikään pitänyt neiti McAllisterista sen enempää kuin muut, sillä tyttö oli onnistunut häntäkin joskus kiristämään juristi-isällään.
"Rehtori Brown, on tapahtunut jotain hirveää! Neiti Kim varasti puhelimeni ja aikoo tehdä sillä ilkeyksiä. Teidän täytyy estää moinen!" Mary-Ann aneli ja räpsytteli viattomasti silmiään. Nyt rehtori Brownin katse hakeutui sitten kahteen muuhun oppilaaseen. "Neiti Kim", mies totesi ja silmät hakeutuivat suositun vieressä olevaan... Kapinalliseen. "Herra Moore", rehtori lausui astetta verran halveksivasti ja sen jälkeen katse hakeutui takaisin neiti Kimiin. "Neiti Kim, mikä on asian todellinen laita?"

Mary-Annen ilme kertoi totuuden. Blondi oli tosiaankin bluffannut! Omahyväisesti hymyillen Gisele syventyi M.A:n puhelimen tutkintaan, löytäen mitä herkullisimpia tekstiviestejä valokuvista puhumattakaan. Tällä hetkellä ne eivät tyttöä kuitenkaan kiinnostaneet - oikeastaan hän ei jälkeenpäin olisi varmaan edes osannut sanoa keitä kuvissa oli! Hänen pitäisi löytää se yksi tietty videopätkä...

Tottumaton kun kummalliseen kännykkään oli, Gisele oli syventynyt täysin siihen, eikä täten äkännyt rehtoria eikä osannut ennakoida M.A:n kiljaisua. Rehtori Brown ei siis ollut ainut joka säikähti Mary-Annen huutoa, jota Giselekin sitten hätkähti hyvinkin näyttävästi. Kolmikon aasialaispiirteinen toljotti rehtoria hölmistyneenä, kännykkä sormissaan, vilkaisi M.A:ta järkyttyneenä kun tuo lasketti tarinasta ja sitten nopeasti Brandonia. Tottahan toki neiti Kim tiesi että Abel Brown piti kermalaisita enemmän kuin kapinallisista... ehkä sitä voisi käyttää jotenkin hyödyksi nyt...

"Mutta rehtori Brown!" Gisele henkäisi järkyttyneenä rehtorin kysymykseen, yrittäen näyttää mahdollisimman suloiselta ja viattomalta. Aasialaissyntyiselle se ei tietenkään ollut temppu eikä mikään, ja vuosia suosittujen oppilaiden joukossa kulkenut Elly oli oppinut myös suht mainioksi näyttelijäksi. "Mary-Ann on ymmärtänyt aivan väärin!"
Dramaattisesti Gisele piti tässä välissä pienen tauon, nosti toisen kätensä hetkeksi suureleisesti rintakehälleen ja suuntasi katseensa miettivästi lattiaan, kuin kerratakseen tapahtumia. Oikeasti hän yritti keksiä mitä M.A oli muka väärin ymmärtänyt.
"Todellisuudessa herra Moore varasti tämän!" Gisele pukautti sitten, nyökytellen vakuuttavasti ja varoen kääntämästä katsettaan pois rehtori Brownista. Joo, sori Brandon. "Minähän vain... löysin tämän herra Moorelta."
Gisele tajusi heti että hänen selityksessään oli yksi ongelma, joten tyttö keskeytti puheensa, ja antoi katseensa suuntautua jälleen lattiaan. Hän nimittäin joutuisi luovuttamaan puhelimen Mary-Annelle, sanoi hän mitä tahansa. Gisele tunsi rehtorin läpitunkevan tapituksen, joka selvästi odotti jutun huippukohtaa. Tyttö itse taas puri huultaan, ja vilkaisi Brandonia, yrittäen katseellaan pakottaa tuon sanomaan jotain sellaista, jonka ansiosta puhelin jäisi Giselen haltuun.

// johan tuli asiapitoista tekstiä :d

Brandon hätkähti yhtälailla McAllisterin kiljuntaa kuin varmasti kaikki muutkin läsnäolijat. Ainut ongelma asiassa oli se, että henkilö, joka ilmestyi kuvaruutuun ei oikein miellyttänyt nuorukaisen silmää sen enempää kuin varmaan Giselenkään.
Jos nörtin ilmaantuminen paikalle oli ollut onnekas sattuma Giselen kannalta, oli tämä varmaan yhtä onnekas sattuma McAllisterin puolelta.
Siniharmaat silmät tuijottivat tylsistyneinä rehtori Brownia, Brandon oli joutunut vähän turhankin usein tuon äijän kanssa juttusille, eikä ukko arvostanut häntä yhtään sen enempää kuin hän arvosti tuota, sen kuuli jo äänensävystäkin. Johan muuttui äänikellossa kun puhuttiin Giselelle tai McAllisterille, mutta auta armias, kun hän tuli kysymykseen...

Jätkäkin oli kiinnostunut kuulemaan, minkä tasoisia valheita neiti Kim aikoi suustaan päästellä. Ja Brandon ei voinut muuta kuin huokaista syvään, kun hän kuuli, mitä aasialaistyttö oli keksinyt.
Niinpä tietysti, kaatakaa kaikki paska vaan minun niskaan, kuinkas muutenkaan. Satun nyt vaan olevaan sopiva syntipukki tässä.
Siniharmaat silmät kääntyivät tuijottamaan hetken aikaa Giseleä pistävästi, vaikka tuskinpa tuo mitään näki, niin tiiviisti tyttö lattiaa tuijotti.
"Katos Abel, vanha kamu, viime kerrasta on jo aikaa", Brandon sanoi happamasti. Viime kerrasta oli niinkin kauan aikaa kuin toissapäivänä... Ja silloin rehtori oli antanut hänelle kolme tuntia jälki-istuntoa ja kasan ylimääräisiä tehtäviä tehtäväksi. Miten hän inhosikaan tuota äijää, oikein sydämensä pohjasta ja koko täydellä olemuksellaan.
"Se olis varmaan taas jälki-istunnon paikka vai kuinka?" kysäistiin sitten tylsistyneellä äänensävyllä pojan haukotellessa suurieleisesti. Hän voisi tässä vaikka yrittää ärsyttää rehtoria, kun kerta oli saanut koko sotkun selviteltäväkseen.

Mitä hän nyt muka tähän hätään keksisi, jotain uskottavaa, ettei joutuisi itse potkituksi ulos koko helvetin koulusta? Ei olisi mikään ihme, niin paljon Abel-kamukuoma häntä rakasti. Jos niin kävisi, hän kyllä tekisi jotain epämiellyttävää Gisele Kimin kannalta.
Oliko tämä nyt edes reilua, sysätä hänelle kaikkea kunniaa tästä kivasta pikku ryöstelystä? Hei ihan oikeasti, hän saattaisi joutua ties mihin poliisikuulusteluihin ja piinapenkkeihin ja jos häntä ei potkittaisi ulos hän joutuisi koko lukuvuodeksi ainakin jälki-istuntoon, ja varmasti pahempaan, kunhan McAllister vain saisi ensin avattua suunsa.
Mikä hänkin oli muka toimimaan Giselen syntipukkina, hänellä ei ollut yksinkertaisesti mitään velvoitteita tyttöä kohtaan, ei sitten kerrassaan mitään. Ja nyt tuo brunette syyllisti häntä oikein urakalla. Voi että osasi ottaa päähän.

Hemmetti, täytyihän se arvata, että tuon hemmetin Giselen täytyi myöskin alkaa näytellä uhria. Mary-Ann mulkoili rehtori Brownin takaa Giseleä ja pian keskisormikin oli tekemässä nousua. Mutta tämä teko jäi tekemättömästi, kun Mary-Ann kuuli, mitä Gisele paukautti suustaan.
Cheerleaderin suu aukesi kauniiksi o-kirjaimen muotoiseksi, kun tummansiniset silmät tuijottivat Giseleä epäuskoisesti. Mary-Ann pudisti päätään ja huulet puristettiin nyt tiukaksi viivaksi. Ei hemmetin hemmetti, Gisele näköjään myöskin hallitsi tällaisen 'täytyy keksiä sanottavaa ja mahdollisimman nopeasti' -tekniikan. Mary-Ann ei siis ollut ainoa lajiaan.
Ja nyt pitkästä aikaa katse hakeutui Brandoniin, kun tämä avasi suunsa. KAPINALLINEN OLI GISELEN PUOLELLA!

Helvetti. Tähän edes M.A ei ollut varautunut. Giselen ja Brandonin välillä taisi tosiaan olla jotain enemmänkin kuin pelkkä flirttailua. Aivan varmasti Brandon oli kaatanut Giselen sänkyyn tai toisinpäin. Ihan sama, mutta Mary-Ann ei kuitenkaan ollut kuvitellut Brandonin asettuvan tässä tilanteessa Giselen puolelle.
Noh, onneksi cheerleaderilla ei ollut sen kummempia suunnitelmia mielessään, niin hän voisi yrittää kääntää tilanteen taas omaksi edukseen.

"Mä haluan kuitenkin mun kännykän takasin", M.A vaati sitten ja tarttui kevyesti rehtori Brownin hihasta nykäisten sitä saadakseen rehtorin huomion. "Mun puhelin on yhä Giselellä. Mun äiti joutu sairaalaan ja mä odotan soittoa isältä. Mä tarvin mun puhelimen, rehtori Brown!" vaaleaverikkö sopersi ja väänsi kasvoilleen itkuisen ilmeen. Rehtori Brown irrotti Mary-Annen otteen hihastaan ja rykäisi sitten kuuluvasti. He olivat saaneet yleisöä, joten olisi hyvä lopettaa tämä näytös tähän.
"Noh... Neiti Kim voisi siis ystävällisesti antaa Mary-Annelle tämän anastetun puhelimen takaisin. Herra Moore taas voisi lähteä kanssani kansliassa käymään", rehtori julisti, katsoi jokaista nuorta vuoronperään. Lopulta katse pysähtyi Brandoniin ja viittoi tätä katseellaan lähtemään mukaansa.
Jes, Brandon olisi poissa pelistä! Score!

Giselellä oli kieltämättä hieman syyllinen olo, kun hän näin vain vieritti kaiken Brandonin niskaan. Tytön pitäisi jotenkin yrittää pelastaa Brandon kaamealta kohtalolta - oli sitten kyseessä jälki-istunto tai määräajaksi erottaminen. Lahjontaa Gisele ei olisi mielellään käyttänyt, eikä sen puoleen uhkailuakaan, mutta ehkä muutama lepyttävä sana saisi rehtori Brownin perumaan mahdolliset suunnitelmansa Brandonin päänmenoksi.

Tämän lisäksi neiti Kimillä oli toinenkin ongelma: M.A:n puhelin. Videopätkä ei ollut löytynyt, ja Elly olikin lopettanut kännykän selailun heti kun rehtori Brown oli ilmestynyt näkyviin. Ja nyt tuo cheerleader vaati luuriaan takaisin, eikä Giselen pohjimmiltaan kiltti mieli osannut kehittää minkäänlaista hätävalhetta puhelimen pitämiseksi. Hän ei voinut tehdä mitään! Rehtoria tuskin kiinnostaisi mitä Giselelle kävisi, jos Mary-Ann saisi puhelimensa ja pääsisi levittämään videotaan - eli tässä menisi sitten toinenkin piste McAllisterille. Helkkari.

Gisele vilkaisi rehtori Brownia nyrpeästi kun tuo ilmoitti päätöksensä. Tietenkin puhelin pitäisi luovuttaa takaisin oikealle omistajalleen! Huoh. Elly tuijotti M.A:ta melkeinpä vihaisesti, yrittäen edelleen keksiä jotain sellaista, minkä ansiosta saisi pitää kännykän. Aivot tosin tuntuivat käyttäneen kaiken luomisvoimansa, eikä tyttö oikeasti keksinyt mitään. Päässä oli yhtä tyhjää kuin alkoholistin kukkarossa.

"Olepa sitten hyvä, rakas M.A", Gisele murahti nakaten kännykän johonkin Mary-Annen suunnille, oikein toivoen että vekotin kopsahtaisi lattialle ja särkyisi. Muuten se olisi sitten siinä. Gisele oli virallisesti nujerrettu, poissa pelistä, ja nyt hänellä oli todella vihainen, mutta samaan aikaan erittäin tyhjä olo. Hän vihasi itseään ja tyhmyyttään, sekä tietysti Mary-Annea, koska tuo oli niin helvetillisen utelias ja suosionhaluinen, Brandonia, koska jätkä vain oli niin haluttava ja ärsyttävä samaan aikaan, sekä rehtori Brownia, joka ei tosiaankaan voinut sanoa ei kyyneleisille silmille ja söpöille blondeille joiden isät olivat asianajajia. Gisele tuijotti tylsästi käytävän seinää, mutta tuli sitten ajatelleeksi Brandonin kohtaloa, jota oli aiemminkin miettinyt. Niin, onnistuisikohan herra Mooren pelastaminen... Gisele pystyi vain säälimään itseään, mutta ehkä Brandonin hyväksi voisi tehdä jotain.

Brandonia ärsytti. Tai oikea sana kuvaamaan jätkän tunnetilaa oli vitutuksen maksimaalinen multihuipennus kaikessa huipussaan ja suuruudessaan.
Hän ei ollut tehnyt kerrassaan mitään väärää - kerrankin! - ja silti hän oli joutunut pahemman luokan pulaan. Tämä ei ollut yhtään hyvä. Armas rehtori Brownkaan ei näyttänyt kovin hilpeältä viittoillessaan häntä mukaan rehtorinkansliaan.

Rehtorin lähtiessä kävelemään kanslian suuntaan, siniharmaat silmät kääntyivät tuijottamaan jokseenkin pahan suovasti Mary-Annea, kääntyen hetken kuluttua Giseleen. Eikä Brandon oikein tiennyt, mitä hän edes enää ajatteli tytöstä. Oikeastaan jätkällä oli harvinaisen idioottimainen olo, kun hän oli kuvitellut, että tuo voisi oikeasti olla ihan kiva. Mutta ei, hänhän oli vain kapinallinen ja alempiarvoisempaa sakkia, jonka niskaan oli tällaisessa tilanteessa ihan kätevää nakella kaikki syyt. Olisihan se pitänyt tietää alusta alkaen. Ja se oli syy, miksi Brandon tunsi itsensä hyvin, hyvin tyhmäksi.
Mietteliäänä Brandon katsoi Giseleä, näyttäen sitten hetken lähinnä pettyneeltä.
"Herra Moore, jos vain suvaitset laittaa jalkoihisi vähän vauhtia, vaikkeivät ne olekaan aivan kunnossa."
Abel Brownin sanat saivat loppujen lopuksi nuorukaisen kääntymään ympäri ja lähtemään kävelemään keppeineen Brownin perään. Hän saattoi vain kuvitella, mitä tästäkin tulisi.

Eikä se helvetin Gisele edes ollut tehnyt muuta, kuin nakannut kännykän kiltisti takaisin McAllisterille, mikä tässä hommassa eniten vituttikin. Olisi voinut käyttää sitä päätään, jonka sisältä löytyi ilmeisesti vain sitä surullisen kuuluisaa vaahtomuovia.

Mary-Ann virnuili voitonhimoisena, kun Gisele ei nähtävästikään saanut enää sanaakaan suustaan. In your face, jos sitä ei voisi paremmin sanoa. Gisele ei voisi enää keksitä mitään sellaista, millä voisi pitää Mary-Annen puhelinta kauempaa. Rehtori Brown oli puhunut ja julistanut tuomionsa.
Gisele heitti Mary-Annelle viimein blondin puhelimen ja okei, M.A kauhistui suositun teosta. Ei kännyköitä nyt tuolla lailla sopinut heittää, mitä jos Mary-Ann ei saisikaan sitä kiinni ja sitten se särkyisi? ... Tuo kyllä taisi olla Giselen suunnitelmakin, joten Mary-Ann tekisi kaikkensa saadakseen puhelimensa kiinni.

Giselen heitto oli mennyt hieman vinoon ja tyttö joutui oikeasti kurkottamaan saadakseen kännykkänsä kiinni. Kun kännykkä tunnettiin vasemmassa kädessä, blondi menetti tasapainonsa ja rojahti maahan pitkin pituuttaan. Hän vilkaisi ensiksi kännykkäänsä, joka oli turvassa, ehjä. "Jes!" tyttö henkäisi voitonriemuisena ja ponkaisi nopeasti pystyyn likaisesta maasta. Rehtori Brown, joka oli katsonut tapahtumaa sivusta, pyöräytti epäuskoisesti silmiään ja viittoi Brandonia tulemaan edelleen mukaansa. Brandon poistui sitten yhdessä rehtori Brownin kanssa ja nyt Mary-Ann hymyili ilkeästi Giselelle. Kännykkä tungettiin turvallisesti taskuun. Nyt Giselellä ei olisi enää minkäänlaisia mahdollisuuksia saada sitä itselleen.
"Se taitaa olla hyvästien paikka, Gisele", Mary-Ann puhui sitten pehmeällä äänellään ja hymy muuttui lempeäksi, mikä tosin oli Mary-Annen ilkein hymy. "Nimittäin suosituista. Mä en usko, että Cherie pitää sua enää mukanaan, kun se näkee tän mun videon", M.A totesi tyytyväisenä.

Sitten Mary-Ann asteli kylmästi Giselen ohi, eikä kääntynyt enää tämän suuntaan, kun hän lausui 'bai bai' -hyvästit toiselle. Kun Giselen ohi oltiin kävelty, blondin askeleet alkoivat muuttua nopeammiksi. Hänen teki mieli hyppiä ja pomppia innosta. Nyt hän menisi suoraan Gemman luokse ja keskustelisi tämän kanssa yhdessä heidän kahden yhteisestä sotasuunnitelmasta syöstä Gisele vallasta! Oi, miten hyvältä tuo kuulostikaan Mary-Annen korviin.

//Hahah, kiitos pelistä : ) <3

Giseleä ei haluttanut edes naurahtaa M.A:n kaatuessa (jälleen), vaikka huvittavalta se tietysti näytti. Tyttö vain tuijotti vuotta nuorempaa blondia myrkyllisesti, jaksamatta kiinnittää sen erityisempää huomiota tuon halventaviin sanoihin. Elly ei jaksanut välittää tuosta enää. Nyt hän odotti vain kauhulla sitä milloin videopätkä pääsisi yleiseen levitykseen. Ehkä pitäisi vetää matalaa profiilia ennen sitä, ettei ihmisille tulisi kamalana järkytyksenä...

Mary-Annen poistuessa Gisele kääntyi katsomaan rehtori Brownia ja tuon mukana kepeillään kolistelevaa Brandonia. Elly oli parhaansa mukaan yrittänyt jättää Mooren - hmm - syyllistävät katseet huomioitta, sillä tyttö ei ollut ihan varma arvostaisiko toinen mahdollista pelastusyritystä. Jälki-istunto kun oli Brandon Moorelle varmaan suhteellisen tuttu paikka. Mutta, jos rehtori oli paskalla päällä, saattoi tuo heittää rangaistukseksi vaikka määräajaksi erotuksen, mikä ei varmaan olisi niin mukavaa - ja Giselelle tulisi vielä syyllisempi olo. Toisaalta tyttöä ei kyllä istuminen olisi kiinnostanut (jälki-istuntoneitsyt kun oli), eikä sen puoleen erottaminenkaan (tosin eikö hän juuri äsken ollut ajatellut matalan profiilin vetämistä, eli eikö erottaminen tulisi aika hyvään saumaan?)
Sitä paitsi - oli aina mahdollista, että Brown ei uskoisi Giseleä kun tyttö menisi ja selittäisi että hän se varas oli eikä Brandon. Mutta yrittänyttä ei laiteta..?

"Rehtori Brown!" Gisele huudahti, yrittäen kasailla uskottavaa tarinaa mielessään - jotain sellaista mielellään joka säästäisi sekä hänet, että Brandonin - mutta mikään sellainen ei nyt tosiaankaan tuntunut luonnistuvan. Totuuden kertominen oli vaihtoehto numero kaksi. Ellystä jotenkin tuntui, että Abel Brown ei jaksaisi enää yhtäkään teinityttöä huutamassa nimeään (niin kyllästyneesti tuo kaljupää Giseleä katsoi), joten tyttö yritti esittää asiansa nopeasti. "Halusinpa vain sanoa että otitte väärän henkilön mukaanne. Mä vein sen puhelimen, ja vieritin syyt Brandonin niskoille ja sen lisäksi kaadoin tuon roskiksen tuolla. Että jos jotain sietäisi rangaista, niin minua."
Giselen asiallisuudesta huolimatta reksistä näki heti että tuo ei oikein ollut varma oliko tyttö tosissaan. Tämä oli ensimmäinen kerta Abel Brownin uralla, kun joku näistä rikkaimmista ja hienommista oppilaista tuli niin sanotusti "puolustamaan" jotain ei-niin hienoa.
"Neiti Kim haluaa itsensä väkisin jälki-istuntoon?" rehtori kysyi vedettyään syvään henkeä pari kertaa, varmaankin hermojaan rauhoittaakseen. "Eihän minulla ole mitään sitä vastaan... mmh... entä herra Moore?"

//kheh, sori ;---) ei saa jättää gisele-pientä tuntemaan syyllisyyttä.

Brandon oli jo olettanut pääsevänsä viettämään kahden keskeistä aikaa Abel Brownin kanssa, mutta ei se vieläkään onnistunut, kun nuoren naisen huuto saavutti sekä nuorukaisen että rehtorin korvat, molempien kääntyessä ympäri: Brown lähinnä turhautuneena ja kyllästyneenä, Brandon sitä vastoin epäilevänä. Vieläkö Giselellä oli jotakin lisättävää äskeisiin syytöslistaan? (Jep, jätkä oli ehdottomasti katkera aasialaisneitokaiselle.)

Pahisjätkä oli kohottanut toista kulmaansa katsoessaan Giseleä epäilevään sävyyn, joka muuttui kyllä sanojen myötä lähinnä yllättyneeksi. Hetkinen, saisiko äskeisen pikakelauksella takaisin ja neiti Kimin sanat repeatilla?
No, kun niitä ei alkanut kuulua, tyytyi Brandon täyttämään yllättynyttä naamaa, joka muuttui hetken kuluttua hyvin brandonmaiseksi vinoksi virnistykseksi, jonka tuo osoitti kokonaan Giselelle.
"Sittenhän me päästään istumaan yhdessä", sanottiin nuorukaisen naurahtaessa lyhyesti.
"Laatuaikaa melkein kahdestaan", heitettiin ärsyttävän vihjailevaan sävyyn, jätkän tyytyessä kuitenkin pitämään naamansa neutraalina, sillä hän ei vieläkään oikein uskonut tätä. Oikeastaan hänen teki mieli nipistää itseään ja varmistaa, ettei hän ollut vain heittäytynyt lattialle taju kankaalla ja näki nyt jotakin liian hyvää unta, joka ei voinut vain yksinkertaisesti olla.

Giselen ilmaantuminen sai Mooren miettimään uudestaan tyttöä ja tuon oudoksuttavaa ajatuksenjuoksua ja tekemisiä. Ja hetken analysoituaan jätkä tuli siihen tulokseen, että hän oli ihan kiva välikappale, jonka saattoi helposti uhrata tarvittaessa, mutta neitokainen vain saisi liikaa omalle tunnolleen, jos jättäisi hänet kaamean Abelin armoille, jolta hän olisi kenties tästä hyvästä saanut erotuslapun kouraansa. Hän oli yksinkertaisesti turhan rakastettava siihen.

Gisele heitti Brandonille huvittuneen katseen vastaukseksi pojan sanoihin. Ilmeisesti jätkä toipui kummastuksestaan (tai yllättyneeksi tyttö Brandonin ilmeen luokitteli) aika nopeasti kun oli heti laukomassa tuon kaltaisia kommentteja. Herralla oli uskallusta; todeta nyt jotain noinkin suoraa reksin silmien alla. Ei siihen jokainen matti meikäläinen kyennyt.

"Mutta siis rehtori Brown", Gisele totesi, yskähtäen kevyesti ja kiinnittäen huomionsa taas ihanaan reksiin. "Otan tosiaankin kaiken vastuun tuosta kännykkäepisodista... joten älkää suinkaan sen takia herra Moorelle antako lisää istumista."
Tyttö ei ollut varma jälki-istunnon hoitamisesta, hän ei edes tiennyt milloin jälki-istunto pidettiin - puhumattakaan siitä missä se pidettiin. Yhhyh, kaikkeen sitä itsensä mukaan vapaasta tahdostaan tunkikin... toisaalta mielummin muutama tunti jälki-istunnossa, kuin parin päivän syyllisyyden tunteet vielä Mary-Annesta johtuvan ahdistuksen lisäksi.

"Rehtori-kulta? Voisimmeko hoitaa jälki-istuntojärjestelyt tässä niin pääsisimme Brandonin kanssa nopeasti takaisin opiskelemaan?" neiti Kim jatkoi vielä suloisesti hymyillen, saaden rehtorin tyrmistymään jälleen: ensin tämä rikas, nätti tyttö tulee ja ottaa syyt niskoilleen toivottomalta tapaukselta (= Brandonilta) ja nyt vielä tämä. Rehtori aukoi hämmästyneenä suutaan hetken, kunnes rykäisi ja rapsutti nopeasti kaljuaan. Giselestä tämä viimeinen ele oli hitusen ällöttävä.
"Miten vain neiti Kim haluaa. Kaksi tuntia istumista sinulle ja herra Moorelle se tavallinen", Abel Brown murahti, "seuraava jälki-istunto on ensi viikon maanantaina. Neljältä. Shirl... öh, neiti Evangeline valvoo, luokka 23. Menenkin ilmoittamaan hänelle! Aivan..." Tämän sanottuaan rehtori suorastaan pakeni paikalta kahvikupillisen loiskuessa iloisesti kupin reunojen yli, mutisten mennessään jotain tyyliin "älkää herran nimessä huudelko minua enää". Ihan kettuilun nimessä (vaikka Gisele ei vittuilevaa sorttia ollutkaan) hän meinasi vielä kiljaista Brownin perään jotain; tyttö jätti sen kuitenkin tekemättä, sillä hän ei tosiaankaan keksinyt mitään. Gisele käänsikin sitten katseensa Brandonin puoleen, kohottaen toista kulmaansa paljonpuhuvasti.

"Toivottavasti herra on tyytyväinen."

Brandon olisi varmaan räjähtänyt nauramaan Giselen sanoille opiskelusta, jos olisi uskaltanut, muttei halunnut kerjätä itselleen enää tunnin tuntia lisää jälki-istuntoa. Nyt nuorukainen tyytyi vain virnuilemaan itsekseen, ilmeen kuitenkin muuttuessa tyrmistykseksi, kun Abel Brown antoi hänelle tavanomaisen rangaistuksensa – tunti jälki-istuntoa ja koulun salin moppaus. Rehtori oli ilmeisesti näitten kaikkien vuosien aikana jo tajunnut, ettei Brandoniin jälki-istunnot sen suuremmin tehonneet, mutta mopin varteen joutumista hän inhosi yli kaiken. Ja sitä hän myös vältteli kaikin mahdollisin keinoin, ja nyt hän pääsisi leikkimään siivoojatätiä, vaikkei ollut edes tehnyt mitään? Muuta kuin sattunut väärään paikkaan väärään aikaan väärien ihmisten seuraan väärässä koulussa. Hitto.
"Anteeksi mitä", jätkä puuskahti rehtorin loittonevalle selälle. "Ei jumalauta voi olla totta."
Okei, eli tämän hetkinen saldo taisi olla neljä tuntia jälki-istuntoa, vino pino ylimääräisiä tehtäviä, esseitä ja ties mitä runoanalyyseja, mukaan luettuna moppipäivä. Voi jee, hän ei pääsisi tästä koulusta ikinä pois.

"Näytänkö mä tyytyväiseltä?" Brandon murahti vastaukseksi tytön sanoihin, kohottaen toista kulmaansa. Kädessä olevat kepit kolautettiin käytävän lattiaan, kumean äänen kimpoillessa tyhjillä käytävillä. Siniharmaat silmät vilkaisivat happamasti suuntaan, jonne hetki sitten Abel Brown oli kadonnut yli läikkyvän kahvikuppinsa kanssa. Onneksi äijä ei ollut vielä keksinyt pistää häntä kuuraamaan koulun käytäviä, sehän se kaiken huippu olisi ollut.
"Kaikkee muuta", jätkä huokaisi tuijottaen hetken ajan kattoa. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä päivä.

"No jaa, ehkä mä yhden asian suhteen olen."
Hetken hiljaisuuden jälkeen nuorukainen avasi uudestaan suunsa, hymyillen Giselelle lyhyesti.
"Olisko neidin omantunnon päälle käynyt jättää mut kaameen reksin armoille?"

Toisen keppien aiheuttama kolahdus sai Giselen kurtistamaan kulmiaan; ääni oli käynyt hänen korviinsa hiukan - ei kuitenkaan niin paljon että siitä olisi jaksanut valittaa. (Tässä oli paljon muutakin valituksenaihetta.) Mniin, Brandon ei erityisen tyytyväiseltä näyttänyt. Ilmeisesti herran "se tavallinen" oli jotain tyypillistä jälki-istuntoa kauheampaa - ja Gisele tajusi mainiosti että Brandon (ja Gisele itsekin!) olisi säästynyt varmaan kaikelta, jos tyttö olisi vain pitänyt suunsa kiinni ja luovuttanut M.A:n puhelimen heti. Että joo. Neiti Kimin syytä kaikki tyyni. Ei erityisemmin parantanut oloa kun tuollaisia mietti.

Gisele uskaltautui hymyilemään Mooren sanoille kevyesti, nyökäten sitten.
"Olisi siitä ehkä hiukan syyllinen olo saattanut tulla", tyttö vastasi kevyesti, virnistäenkin jopa. Melkein heti sanojen perään, tytön silmät eksyivät sitten kauempana käytävän seinällä roikkuvaan kelloon, mutta rekisteröityään kellonajan, tyttö käänsi katseensa takaisin Brandoniin. Giseleä oli jäänyt hieman häiritsemään jokin, mitä toinen oli sanonut.

"... niin minkä asian suhteen sä olet tyytyväinen?" brunette kysyi päätään tyttömäisesti kallistaen.

Brandon irrotti toisen kätensä kepistään, laskien sen nojaamaan kroppaansa vasten, käden kohottautuessa haromaan hiuksia, ennen kuin keppi otettiin takaisin käteen ja hypähdettiin niiden varassa parempaan asentoon. Jätkä odotti sanoin kuvaamattomalla innolla sitä, että hän pääsisi eroon näistä kaikista ylimääräisistä kääreistä ja muista kamppeista, eikä siihen toivon mukaan pitäisi mennä enää kovinkaan kauaa.
"Ja aiheesta", Brandon sanoi nyökäten hitaasti Giselen sanoille, hymyillen tytölle sitten toispuoleisesti.
"Sä taisit just aiheuttaa ja sen jälkeen estää mun väliaikaisen erottamisen. En tiiä pitäiskö mun olla vihanen vai kiitollinen vai sekä että... Ehkä vähän plus miinus nolla", pahis mutisi puoliääneen, kohottaen siniharmaiden silmien katseen sitten koulun kakkostyttöön. Tai varmaan pitäisi tässä tilanteessa sanoa, että todennäköisesti koulun ex-kakkostyttöön, koska kunhan McAllister pääsisi vauhtiin kännykkänsä ja videonsa kanssa, olisi se tervemenoa Gisele Kimille suosittujen nelikosta.

Nuorukainen nojautui eteenpäin keppiensä varassa, hymähtäen matalasti tuon kysymykselle.
"Siihen, ettet sä paljastunutkaan samanlaiseksi kun kaikki muut", Brandon sanoi hymyillen pienesti, viitaten 'muilla' luonnollisesti koulun kermaan, kuten esimerkiksi McAllisteriin ja kumppaneihin, sekä suosittuihin ynnä muihin.
Brandon pohti pitkään, kannattaisiko hänen sanoa seuraavia sanoja, koska hänen katu-uskottavuutensa vielä kärsisi tästä, egosta nyt puhumattakaan. Mutta ehkä tämän kerran.
"Mä en välttämättä haluis myöntää tätä, koska mun katu-uskottavuus kärsii, mutta sä oot oikeestaan ihan hyvä tyyppi", myönnettiin hetken hiljaisuuden jälkeen matalalla äänellä, Brandonin katsellessa päätään kallistanutta aasialaistyttöä.
"Vaikken mä sitä ois vielä aiemmin oikein jaksanut uskoakaan."

Ai siihen herra Moore oli tyytyväinen. Gisele tutki toisen ilmettä, pohtien oliko tämä nyt hyvä juttu kun hän olikin yhtäkkiä erilainen kuin "kaikki muut".

Mutta, jos tuo Brandonin ensimmäinen ilmoitus hämmensi Giseleä, herran jälkimmäinen toteamus löi tytön ällikällä. Okei, jos tässä oli kerran toisen egosta kysymys, oli tuo varmasti ainakin tosissaan ja tarkoitti sanojaan hyvällä. Tyttö pyrki näyttämään vähemmän hämmästyneeltä kuin oikeasti oli, ja hän onnistuikin minimoimaan jo kieleltä ulos pyrkineen 'mitähäh' kysymyksen ja auki loksahtavan leuan pelkäksi kulmien kohotukseksi ja häkeltyneeksi naurahdukseksi.

Rehellisesti sanoen tyttö ei tiennyt oliko tämä siltikään hyvälaatuinen vai sellainen huonompi juttu. Hänestä tuntui kun hän ei olisi tuntenut itseään lainkaan. Aika pelottavansorttinen ajatus, etenkin kun se putkahti näin yhtäkkiä päähän.

"No kiitos", Gisele kommentoi ehkä hivenen tylysti, suoristi itsensä ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Se oli sellainen hiukan hermostunut ele, joka toimi johdattimena nopeaan aineenvaihdokseen. Tytön katseeseen ilmestyi häivähdys tiukkuutta kun hän katsoi Brandonia; katseen oli tarkoitus viestiä että tuosta äskeisestä aiheesta ei puhuttaisi. "Mun pitää yrittää saada Gemma langan päähän... joten me varmaan nähdään - hmm - siellä jälki-istunnossa?"