I dream of you

Kirjasto oli paikka, joka oli tarpeeksi hiljainen siihen tarkoitukseen, että pystyisi ajattelemaan omia asioita. Sekä haaveilemaan omista ihastuksistaan...
Trinity Hudson istui lattialla, aivan kirjaston perimmässä nurkassa ja oli lukevinaansa jotain kirjaa. Oikeasti kirja kyllä kiinnosti häntä, mutta enemmän häntä kiinnosti eräs poika. Eikä vain eräs poika, vaan urheilijapoika Eric Dupont. Tytön piti vain hetki ajatella tuon nuorukaisen kasvoja, niin jokos Rin jo muuttui punaiseksi kuin tomaatti ja henkäisi hiljaa.
Suklaasilmät laskettiin katosta takaisin kirjaan ja Rin yritti lukea taas pari riviä eteenpäin. Kirja, jota hän luki, oli Jane Austenin ylpeys ja ennakkoluulo. Se oli yksi Rinin lempikirjoista, jota hän mielellään luki aina, kun ehti. Hän rakasti romanttisia kirjoja (rakastaisi varmasti romanttisia elokuvia, jos vain omistaisi television!) ja ahmi niitä täyttämään mielensä ja lisäämään mielikuvitusta. Rin olikin päässään kehitellyt vaikka minkälaisia 'romansseja' Eric Dupontin kanssa ja selasi niitä iltaisin mielessään. Ainakin Rinillä ei ollut vaikeuksia keksiä tekemistä.

Rinillä oli päällä punainen pitkähihainen paita, joka peitti varmasti koko ylävartalon. Rintavakoa ei näkynyt, eikä edes solisluita. Äiti oli ostanut tämän paidan tytölle. Tämä paita oli kuulemma sovelias nuorelle naiselle. Rin uskoi äitiään, mutta tyttö haluaisi kyllä välillä itsekin ostaa omat vaatteensa...
Tytöllä oli jalassaan tummansiniset farkut ja punaiset sandaalit. Hiukset Rin oli jättänyt tänään aivan auki. Ja silmien edessä hänellä oli tietenkin ne suuret ja turvalliset pullonpohjalasinsa.

Yhtäkkiä jostakin lähistöltä kuului kolahdus ja Rin säikähti sitä todella paljon. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun ja tytön suklaasilmät katselivat suurina ympärille. Ketään ei näkynyt tai enää kuulunut. Varmaan joku kirja oli pudonnut jostain hyllystä.
Silmät laskettiin takaisin kirjaan ja tyttö yritti jälleen lukea pari riviä eteenpäin. Hänen sydämensä löi edelleen kuuluvasti rinnassa, kun Rin siirsi tummanruskeita hiuksiaan korvansa taakse. Hän kohotti pullonpohjalasejaan sormellaan ja yritti nyt oikeasti keskittyä lukemaan kirjaa, sillä kotona hänellä ei olisi aikaa. Hän halusi tuhlata koulussa aikaansa, sillä kotona ei odottanut muuta kuin suuri läjä kotitöitä, jonka jälkeen tytön vanhemmat käskisivät tytön opiskelemaan ja sen jälkeen soittamaan hieman huilua ja...
Rin hakkasi päätään hennosti nojaamaansa seinään ja sulki silmänsä. Välillä tyttö mietti, miten ihmeessä hän jaksoi yhä puurtaa niin ahkerasti, luulisi jo, että tytöstä olisi kaikki voimat kadonnut. Mutta eipä ollut, kiitos rakkauden suuren voiman.
Taas Rin punastui, kun ajatteli Eric Dupontia.

//Mukaan saa tulla (:

- Minä tulen kuolaamaan Trinitya seuranani härkäpoika, joka ehkä tosin saattaa olla hieman, no, rajuhko Riniin verraten <,x Saatan jossain vaiheessa ehkä heittää Milaakin mukaan, en vielä tiedä. :’D Katotaan nyt.. <‘x Sinulla ei varmaan ole mitään sitä vastaan, jos tapahtumat ovat Maddoxin kannalta ennen Dawnia..? <; -

Tänään oli outo päivä, oikeastaan jopa superouto... Jos joku olisi kysynyt miksi, ei Maddox olisi siihen osannut edes vastata. ja sekös teki koko päivästä entistäkin oudomman. Ja häiritsevän.
Ajatukset olivat keskittyneet Saksaan ja kavereihin, jengiin. Ox oli hiljainen ja vetäytyvä normaalin räväkän ja villin ilopillerin sijasta. Eniten sekin varmaan häiritsi poikaa itseään, opettajat kun ainakin olivat olleet tyytyväisiä siihen, ettei Ox ollut laukomassa mielipiteitään tai väittelemässä mielipiteitään kärkkäästi puolustaen.

Vilkkaiten mielessä oli pyörinyt yksi blondi siisteine piikkitukkineen ja vahvoine mielipiteineen. Julian, asennetta ja älyä, villiä kissamaisuutta ja tyyliä. Aineita ja kiihkeää seksiä.
Ja Maddox oli jättänyt sen kaiken taakseen päästäkseen lukioon... Ei, päästäkseen Amerikkaan. San Diegoon, Kaliforniaan. Olihan se oikea unelmien täyttymys, mutta vanha elämä oli jätettävä taakse. Muu ei ollut ollut ongelma, Julianin jättäminen vain.
Ja hän oli kuvitellut päässeensä siitä jo ylikin!

Mustiin tennareihin oli molemmille ulkosivuille ommeltu kankaasta leikatut kuvat, punainen vauhkoontunut härkä. Mad Ox, kuten henkilö, jolta poika oli kenkänsä saanut oli asian ilmaissut. Niinpä niin, kuolematon juttu, vaikka olikin jo ikivanha.
Pojalla ei suinkaan monien ikäistensä poikien tapaan ollut farkkuja ja T-paitaa. Tuolla oli mainitut kengät, musta puuvillainen hame, sekä rintakehältä kireähkö punainen hihaton paita, joka kuitenkin muuten roikkui löysästi pojan yllä.

Maddox eksyi sisään kirjaston ovesta, hylkäsi laukkunsa siihen oven pieleen. Ei siihen kukaan täysjärkinen kajoaisi, siinä oli varoitukset kohdillaan. Saman kaltainen punainen härkä kuin kengissä, joskin huomattavasti isommassa koossa. Ja Smitheillehän ei ryppyilty, ei varsinkaan Maddoxille. Jos suututti yhden, sai kaikki peräänsä. Smithit pitivät yhtä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vasen, ahkerasti sormustettu, käsi haraisi mustaa irokeesiharjasta, katse haravoi kirjastoa läpi mustasankaisten lasien läpi. Ei hän niitä olisi näkönsä kannalta tarvinnut, kunhan huvikseen piti. Septum oli tänään päätetty tappikorun sijaan vaihtaa kunnon renkaalle. Vahvat mustat rajaukset silmissä, kuten aina. Maddox huokaisi turhautuneena ja asteli hyllyjen välissä.

Tietenkin hiljaisuus oli haastavaa useiden kettinkien kanssa, jotka hameen lantiovyössä roikkuivat.

// Jee, Rin saa seuraa! ^v^
Joo, ihan sama se mulle on, kunhan peli etenee XD

Rin ajatteli edelleen ihastustaan. Nuorukainen oli nimittäin tänään kävellyt hänen ohitseen (oli heillä kuitenkin ollut varmaan seitsemän metriä eroa) ja Rin oli melkein pyörtynyt onnesta. Nimittäin yleensä Eric käveli vielä kauempaa tai ei kävellyt laisinkaan näkymättömän Rinin ohi. Rin oli tosiaan näkymätön tyttö, kukaan ei huomannut häntä. Se sopi tytölle vallan mainiosti, hän nautti olostaan, kun kukaan ei häirinnyt häntä. Tietenkin tyttö toivoi, että Eric huomaisi hänet joku kaunis päivä ja hymyilisi. Mutta miten Rin siihen reagoisi? Tyttö varmasti pyörtyisi ja nolaisi itsensä täysin.

Brunette heräili mietteistään, kun kuuli vaimeiden askelien lähestyvän häntä. Rinin sydän alkoi hakata vaimeasti ja tytön silmät katsoivat pelokkaana eteenpäin. Rin pelkäsi, että nurkan takaa tulisi jokin pelottava oppilas, joka huomaisi muuten näkymättömän Rinin kyhjöttävän yksin nurkassa ja alkaisi ahdistella tyttö ja...
Rin pudisti huomaamattomasti päätään ja nosti kirjaansa niin, että se peitti puoliksi hänen kasvonsa. Neitokaista alkoi pelottaa yhä enemmän, kun hän kuuli outoa kilinää, mikä johtui yleensä kettingeistä. Voi ei, se olisi varmasti joku hyvin ilkeä ja paha oppilas, joka löytäisi Rinin! Joku, apua!
Pullonpohjalasit nousivat taas kirjan sivuilta ja suklaasilmät katselivat pelokkaana sen takaa.

- Hehee <; -

Turhautunut huokaisu karkasi pojan kertaalleen lävistetyiltä huulilta. Mitähän hän edes tarvitsisi täältä? No, jotain tekemistä ja kyllä hän lukea osasi... Hän tahtoi nuotteja ja kitaransa, jos ensiksi vaikka niitä nuotteja, kitaraa hän ei jaksanut lähteä kotoa, tai sedän luota, hakemaan. Maddox koikkelehti hyllyjen välistä ja jäi sitten hieman typertyneenä seisomaan siihen käytävälle. Sormustettu käsi raaputti ohimoa, mistähän hitosta hän niitä nuotteja sitten metsästäisi? Vihertävän siniharmaiden silmien katse selasi muutamat hyllyt ja pöydät. Pidettiinkö Astonissa itsestäänselvänä, että kaikki tiesivät missä pmitäkin oli vai oliko hän vain sokea eikä nähnyt mitään huomautuksia? Hyvin mahdollista. Tuon hän kyllä näki, vaikkei sitä heti tajunnutkaan. Tyttö, pullonpohjalasinen tyttö punaisessa paidassa ja se kurkisteli kirjansa takaa säikyn oloisena. Ylpeys ja ennakkoluulo, tuon hänkin oli lukenut ja katsonut leffana. Eikä se vahingoittanut hänen egoaan saati imagoaan lainkaan. Olihan hänellä hame, jos joku ei sattunut sitä huomaamaan.

"Muista nyt hyvä ihminen hengittää välillä, en mä purematta niele", Maddox hymähti. Ja päätti hetken mielijohteesta istua seuraksi. Ties vaikka tuon tyttösen nörtin kuoren alta löytyisi jotain mielenkiintoista... Tai se voisi muuten vain pitää hänelle hetken seuraa.
"Saako tähän istua?", Ox kysäisi ja osoitti tuolia tytön oman lähettyvillä. Vastausta odottamatta aseista riisuvan hymyn saattelemana poika kuitenkin lysähti sille tuolille jota oli osoitellut.

"Kiitos. Mä olen muuten Maddox, jos et tiennyt."

Rinin ilme oli sanoinkuvaamaton, kun se henkilö, jonka tyttö oli kuullut astelevan pitkin kirjaston lattiaa, tuli esille. Silmät olivat siinä vaiheessa revähtäneet niin auki kuin mahdollista, olkapäitä oli kohotettu ylöspäin (se loi jonkinlaista turvaa) ja suu oli vedetty yhdeksi tiukaksi viivaksi. Voisi oikeastaan sanoa, että Rin oli myös valahtanut kalpeaksi ja näytti siltä, kuin tyttö olisi minä hetkenä tahansa voinut pyörtyä. Eikä se ollut kovin kaukana se tunne.

Mutta entäs sitten, kun tuo ilmestynyt henkilö, joka mitä ilmeisemmin oli poika, alkoi puhua. Puhua. Puhua Rinille. Puhua näkymättömälle tytölle ja muistutteli tyttöä hengittämään. Silloin Rin päästi oudon inahduksen, imaisi huulensa piiloon ja koukisti jalkansa ylävartalonsa suojaksi.
Ja entäs sitten se, kun tämä henkilö tuli lähemmäs ja istahti Rinin lähelle olevalle tuolille?
Siinä vaiheessa Rinin kasvoille kohosi itkuinen ilme ja silmiin kirposivat vedet. Näytti siltä, kuin Rin olisi minä hetkenä tahansa puhjeta hillittömään itkuun.

Saapunut henkilö oli ollut todella isokokoinen (Riniin verrattuna) ja toisen ulkonäkö kertoi pojan olevan jonkinsortin pahis tai rokkari. Pojan lävistykset pelottivat Riniä entistä enemmän, äiti oli sanonut hänelle kerran, että Rin ei ikimaailmassa saisi jutella sen näköisten ihmisten kanssa.
Henkilö esittäytyi ja Rin alkoi täristä entistä enemmän (oli aikaisemmin tärissyt vain huomaamattomasti). Kun Rin päästi huulensa rennoiksi, ne vapisivat kauttaaltaan.
"R-R-R-R-Rin..." Rin sai sanottua hillittömältä vapinaltaan ja nielaisi samantien sanansa kurkkuun. Ainoa asia, mitä Rin pystyi sillä hetkellä ajattelemaan oli 'älä syö minua, älä syö minua, vanhempani odottavat minut kotiin neljäksi, he eivät pitäisi siitä, jos tulen myöhässä kotiin'.

Tyttö näytti todella säikyltä, mutta jossain määrin poika kyllä tajusi. Ei sen silti noin kauhuissaan olisi tarvinnut olla. Mikä muka oli pahinta mitä hän kykenisi toiselle tekemään? Niin, mutta mistäpä tyttönen sitä olisi tiennyt, että Ox oli täysin vaaraton tapaus. Oikeastaan hänestä oli helppo pitää, kunhan tutustui. Ja kuten jo sanottu toinen ei sitä tiennyt, Maddoxin pitäisi kai ilmaista itseään.
Tosin hän pelkäsi tuota tyttöä ainakin puoliksi yhtäpaljon kuin se häntä. Tai ehkei ihan.

Kun toinen esittäytyi miltei itkien oli jo Oxkin mennä paniikkiin. Sehän soittasi vielä helvetti tänne jonkun poliisin ja syyllistäisi päälle käymisestä ja muuta... Ja oliko edes vaikea arvata kumpaa heistä siinä tapauksessa uskottaisiin? Entistä jengiläistä, joka sitä paitsi oli ulkomaalainen vai tuota viattoman oloista, paniikin partaalla olevaa tyttöä? Tyhmäkin osaisi vastata oikein.
No, ei kannattanut vetää hätiköityjä johtopäätöksiä...

“Hei, hani, rauhoitu vähän jooko. En mä tee pahaa sulle tai kellekään muulle. Mä olen kiltisti, ihan kiltisti, istun tässä hiljaa ja olen kiltisti. Okei?”, Maddox puheli hämmentyneeseen, rauhoittelevaan ja ystävälliseen sävyyn. Tyttö oli tainnut sanoa nimekseen Rin, mutta poika ei ollut täysin varma, sen verran se oli sekavan kuuloista.
“Siis Rin? Cool, hei tiedätsä missä täällä on nuotteja?”, poika kysäisi siitä huolimatta, että oli vain hetki takaperin luvannut olla hiljaa. Poika kokeili hymyillä siinä toivossa, ettei toinen kauheasti järkyttyisi.

//... Repeilen täällä kyllä niin pahasti XD Rin rukka pelkää kuolevansa :,DDD Ja Maddox parka panikoi XD

Jälleen tuo Maddoxiksi esittäytynyt henkilö alkoi puhua, hieman rauhoittelevaan sävyyn. Rin inahti jälleen, mutta hiljaisemmin kuin äsken ja hän pudotti kirjansa lattialle. Hän ei todellakaan ollut poimimassa sitä, ties mitä tuo pelottavan näköinen henkilö tekisikään hänelle heti, kun tyttö laskisi katseensa pois toisesta.
Tyttö ei tajunnut muuta kuin nyökätä hätäisesti, kun toinen varmisti tytön nimen. Oli kai pakko yrittää tehdä niinkuin toinen halusi, jotta toinen ei suuttuisi näkymättömälle tytölle. Pojan kysyessä, missä sijaitsivat nuotit, nousi tärisevä käsi hieman ylemmäs ja sormi osoitti suoraan eteenpäin. Rin yritti puhua, kun aukoi suuntaansa, mutta sanat jäivät kurkkuun ja neiti joutui nielaisemaan, sillä hänen kurkkunsa oli kuivunut ikävästi tytön jännittäessä sillä tavalla.

Mitä Rin oli tehnyt ansaitaakseen tämän? Tyttö oli käyttäytynyt kiltisti eikä ollut tehnyt mitään, mistä vanhemmat voisivat olla pettyneitä. Vai oliko tämä kosto siitä yläasteen koenumerosta, josta tyttö oli saanut seiskan? Varmasti oli, sillä muuten Rin ei olisi joutunut tällaiseen tilanteeseen! Rin lupasi itselleen tästäedes käyttäytyä edelleen hyvin ja opiskella ahkerasti, niin tyttö ei päätyisi tällaisiin tilanteisiin, eikö niin?
"... Ä-ä-ä-älä s-syö minua..." Rin inahti vaimeasti ja katseli pelokkain suklaasilmin pullonpohjalasiensa takaa, yhä jalat koukistuneena ylävartalon suojaksi ja olkapäät vedettynä korkealle.

- aaws otuksia <,x -

Tyttö tuntui pelkäävän häntä aivan kuollakseen. Eihän se ollut hyvä juttu, ei lainkaan. Poika kohotti lasejaan hieman, kun ne olivat onnistuneet valahtamaan nenänvartta pitkin liian alas.
Nyökkäyksen Ox määritti myöntäväksi vastaukseksi, Rin, siis. Sormi osoitti eteenpäin kai sinne missä nuotteja löytyisi. Maddox nyökkäsi.
"Kiitos", poika totesi ja hymähti. Ei hän mitään nuotteja voisi nyt etsiä, hänen tulisi saada tämä tyllerö rauhoitelluksi ensin. Ehkä paras keino toisen rauhoittamiseen kuitenkin oli vain liueta paikalta. Maddox ei luottanut sen varaan, kovapäisyyttään luultavasti.

Toinen oli sykkyrällä tuolillaan, Oxin olisi vain tehnyt mieli halata ja sanoa, että kaikki oli hyvin eikä mitään hätää ollut. Ja siitäkös riemu olisi revennyt? Tyttö olisi varmaan seonnut kokonaan ja saanut elin ikäiset traumat. lapsi parka, Maddox ei lankaan kyennyt ymmärtämään miten kukaan voi pelätä toista noin paljon pelkän ulkomuodon perusteella. Tytön sanat kirvoittivat Oxista epäuskoisen naurun. Ei se voinut olla tosissaan? Ei todellakaan voinut olla tosissaan!

"Syö, sua? Kultapieni, sä puhut nyt mulle etkä Oscarille. Ei mitään hätää, mä en syö ketään. ei oikeesti mitään hätää, ihan rauhassa. Miks mä pelotan sua noin kovasti?", Maddox yritti yhä ystävällistä sävyä, vaikkakin poika oli erittäin kummissaan ja jopa hieman paniikissa tuon tyttösen takia.

Rin osasi vain tuijottaa kauhuissaan lähellä istuvaa henkilöä, kun toinen sitten sanoi 'kiitos'. Miksi toinen sanoi kiitos? Ai niin, Rinhän oli osoittanut sormellaan, missä nuotit sijaitsivat. Hetkinen, oliko tuo henkilö tosiaan kiittänyt häntä? Kiittänyt näkymätöntä tyttöä? Se tunne oli aivan uusi Rinille ja nopeasti hänen kalpeille kasvoilleen kohosi puna, joka värjäytyi vain yhä vahvemmaksi.

Seuraavaksi tuo samainen henkilö alkoi puhua siitä, että ei söisi häntä. Nimi 'Oscar' ei kuulostanut hyvältä, jos kerran toinen oli sanonut, että puhui nyt hänelle eikä Oscarille. Rin lakkasi hieman vapisevasta, mutta hänen huulensa vapisivat yhä, vaikka keho ei enää juuri ollenkaan.
"V-v-v-vanhempani... He eivät p-pidä siitä, että.. E-että puhun.." Rin änkytti ja keskeytti lauseensa, sillä arveli seuraavien sanojen saattavan suututtaa tämän kyseisen henkilön. Mutta pakko se oli loppun sanoa.
"... Sinunlaisten ihmisten kanssa, j-joilla on.. Lävistyksiä.." Rin lopetti sitten ja valahti vuorostaan kalpeaksi kuin aave. Rinistä lävistykset olivat myös pelottavia, mutta meikki vastakkaisella sukupuolella teki Rinin olon epämukavaksi ja araksi. Meikkaaminen oli tyttöjen juttu, tai niin ainakin Rin oli ymmärtänyt. Hänen vanhempansa taas kielsivät kokonaan meikinkäytön, mutta se nyt ei tarkoittanut sitä, ettei Rin ei meikannut! Meikkasi tyttö, linja-autossa matkalla kouluun. Nytkin hänellä oli hieman ripsiväriä...

Nyt Rin sai paniikiltaan aikaiseksi miettiä, miten toinen oli puhunut hänelle. 'Hani'? 'Kultapieni'? Ja toinen puhui hänelle kuin päiväkoti-ikäiselle lapselle! No, oikeastaan Rin kyllä ei siitä pahastunut. Toinen kai yritti vain rauhoitella arkaa ja ujoa Riniä. Rin vain ei ollut juuri koskaan joutunut juttelemaan kenenkään pojan näköisen kanssa, joten tilanne oli jo siitä määrin uusi tytölle. Brunette ei juuri koskaan ollut jutellut muiden kanssa, lähinnä vain perheensä kanssa, sillä yleensä vanhemmat eivät antaneet tytön luoda 'syvempiä' suhteita muihin ihmisiin. He eivät halunneet Rinin tulevan petetyksi tai jotain.
Joskus Rin tosiaan inhosi vanhemmissaan sitä ominaisuutta, että he kohtelivat tyttöä tuolla tavalla. Senhän takia Rinistä oli tullut ujo ja arka.

Maddoxin kiittäessä tyttö punastui, mikä oli kyllä aika odottamatonta. Tai ei Ox ainakaan ollut osannut sellaista reaktiota odottaa. Pikemminkin kai vain nyökkäystä tai jotain suuntaa antavaa ynähdystä? No, kai tämä Rin olikin aikalailla erilainen tyttö kuin ne monet muut pojan tuntemat. Tämä oli huomattavasti herkempi ja hauraampi, kuin vanhaa keramiikkaa, joka saattaisi hajota käsiin pienestä virheliikkeestäkin.

Tyttö näytti hieman rauhoittuvan hänen sanojensa voimasta, mutta eipä toista silti voinut kovin rauhalliseksi tai tyyneksi kutsua. Se tärisi ja änkytti, Maddox yritti olla kuin ei mitään. Hieman puhumista änkytys häiritsi, mutta sanat olivat jokseenkin täysin ymmärrettävissä.
Maddox nyökäytti päätään hieman. Tätä samaa oli kuultu ennenkin. Satanisti, kapinallinen, vandaali, rikollinen, huligaani ja muuta kivaa. No, sitä Maddox Smith oli joskus ollutkin, mutta niistä ajoista oli useampi vuosi aikaa, hän oli rauhoittunut huomattavasti.
"Okei, meikki ja hame ei paranna asiaa yhtään?", Maddox vielä hymähti hillitysti. Rin siis oli täysin vanhempiensa kärkytettävänä tai siihen suuntaan.

"Mun pitäis varmaan sitten mennä vaan hakemaan ne nuotit ja liueta paikalta", Maddox totesi ja nousi tuoliltaan lähteäkseen. Kuitenkin Ox pysähtyi kesken nousunsa ja noukki tytön aiemmin pudottaman kirjan lattialta ojentaakseen sen takaisin Rinille.
"Tässä." Maddox hymyili varovasti.

"Ja hei, vanhemmille saa kyllä välillä pistää vastaankin, muuten ne luulee, että omistaa sut kuin orjan. Ei ne omista, jokainen on yksilö, jokaisella on oikeus omaan elämään ja vapauteen."

Rinin kasvot näyttivät yhä hyvin valppailta ja valmiina suojautumaan, jos toinen yllättäisi jollakin tavalla. Kuitenkaan, toinen ei yllättänyt vaan alkoi taas puhua, tällä kertaa meikistä ja hameesta. Silloin, tyttö tirskahti huvittuneena, mutta vaikeni nopeasti. Ei Rinin olisi kuulunut tuolla tavalla tirskahtaa, vaikka toisen sanoma lause olikin kuulostanut huvittavalta. Toivottavasti toinen ei ottaisi sitä itsensä...

Maddox sanoi seuraavaksi jotain, että hänen aikoisi liueta paikalta. Silloin Rin alkoi naksutella hampaitaansa. Sitä hän teki, kun oli hermostunut. Tyttö otti arasti toisen ojentaman kirjan takaisin käsiinsä.
"K-kiitos..." Rin sai jo paremmin sanottua, eikä änkytys ollut enää kamalan kuuloista. Poika puhui sitten Rinin vanhemmista ja tyttö hymyili pienesti, surullisena.
"Kerro se vanhemmilleni.." tyttö supisi hiljaa ja peitti nopeasti toisella kädellään suunsa. Voi ei, hän oli juuri paljastanut ääneen olevansa vanhempiensa tiukkaa kasvatusta vasteen.

Rin nosti sitten kättään ylemmäs ja osoitti nyt sillä vasemmalle.
"M-muistinkin väärin... Ne nuotit on tuolla päin", tyttö korjasi erheensä ja punastui poskistaan. Kun Maddox oli ensimmäisen kerran kysynyt nuotteja, oli tyttö osoittanut aivan väärään suuntaan. Olihan tyttö ollut silloin melkoisessa paniikissa. Ja se paniikki oli pikkuhiljaa häviämässä, jolloin ajatuksetkin kulkivat paremmin.
"E-et ole enää niin pelottava kuin aluksi..." Rin kuiskasi sitten, punastui entistä enemmän ja nosti kirjaa kasvojensa eteen.

Tytön tirskahdus nosti hymyn härkäpojan huulille. Oli Rinkin ihan inhimillinen tapaus, eikä vain kuin pieni, säikky eläin. Tietenkin tuokin tyttö omasi tunteita, osasi näemmä huvittuakin. Ei siinä olisi pitänyt olla mitään yllättävää.

Änkytys oli lieventynyt lieväksi, mikä tatuoikin hymyä Maddoxin kasvoille. “Ole hyvä vain.”
Kun poika käänsi keskustelun toisen vanhempiin, oli oikeastaan yllätys saada jopa kapinalliseksi luettava vastaus tytöltä. Se ei poistanut hymyä rokkarin huulilta. Ehei, pikemmin päinvastoin.
“Voin toki kertoa, mikä on osoite”, Maddox naurahti. Vitsihän se oli, mutta kyllä Ox voisi niitä käydä oikeastikin tiedottamassa mielipiteestään.

“Ai, okei, kiitos”, Maddox hymyili tytölle. “Soitatko sä jotain instrumenttia?”
Poika asensi hieman harjastaan ja nyppäsi nenärengastaan. Paitaansa tuo ei ruvennut oikomaan tai hamettaan suoristamaan. Ei se hänelle niin tarkkaa ollut, kun vaikka jollekin kerman pennulle.
“Ai, samat sanat”, maddox nauroi. Ei toinen niin pelottava ollut enää, vaikka toinen tuskin oli edes tajunnut Oxin pelkäävän missään välissä.

Rin säikähti hieman, kun Maddox tokaisi kepeästi voivansa kertoa tuon hänen vanhemmilleen. Brunette imaisi taas huulensa piiloon ja pudisti päätään pariin kertaan. Kirja laskettiin syliin kasvojen edeltä
"E-ehkä on parempi, jos en kerro.." tyttö mutisi 'mikä on osoitteesi' jälkeen ja nosti aran katseensa pojan kasvoille. Voi hyvä elämä, miten hänen vanhempansa reagoisivatkaan, jos Maddoxsin kaltainen ihminen pimpottaisi heidän ovikelloaan ja alkaisi ilmaista omia mielipiteitään! Ajatuskin moisesta sai Rinin pään pyörimään. Se tietäisi tytölle arestia, Rin oli aivan varma siitä.

Maddoxin kysyessä, soittiko Rin jotain instrumenttia, oli tytön tehnyt mieli vastata 'ei'.
"... Huilua..." Trinity mutisi nolona ja hänen kasvojaan kuumotti taas. Jos joku kuulisi Rinin soittavan huilua, se kyseinen henkilö varmaan kuolisi nauruun. Rin oli todella surkea huilunsoitossa eikä soittanut sitä mielellään (mutta vanhemmat pakottivat). Hän ei kehdannut kertoa pojalle soittavansa jota koulun orkesterissa.

Pieni, hieman aranpuoleinen hymy kohosi tytön huulille, kun oli kuullut Maddoxsin toteavan tytöstä, ettei tyttökään ollut niin pelottava.
"E-en minä ole pelottava, o-olen se näkymätön tyttö", Rin myönsi asian ääneen ja naksutteli taas hampaitaan yhteen.

Maddox naurahti Rinin todetessa, että parempi olla kertomatta. Ehkä niin... Maddox ei oikein osannut olla hienovarainen, jos kyse sattui olemaan hänen mielipiteistään... Syy siihen, miksi monet opettajat eivät hänen kanssaan toimeen tulleetkaan. Terveystiedon äijä ainakin vihasi häntä ylikaiken, ei sietänyt kun poika ei ymmärtänyt sen outouksia. Ja aina paremmin Maddox osasi selostaa vaikkapa klamydian oireet kun se kääkkä.

“Okei, huilua en orkkaan koskaan kokeillu... Onko sulla muita harrastuksia?”, Maddox näytti unohtaneen taas, kuinka oli luvannut lähteä omille teilleen. Ja vasta vähän aikaa takaperin hän oli unohtanut luvanneensa olla hiljaa. Siinä missä Ivanin lupaukset olivat luotettavia Maddoxin taisivat olla täysin päinvastoin.

“Et sä niin näkymätön ole, hyvin mä näen sut.” Maddox kumartui hieman lähemmär ja laski lasejaan, jotta näki virheettömästi omin silmin Rinin.
“Jep, hyvin näkyy.”

Rin pudisti nopeasti päätään, kun Maddox oli vielä kysynyt, oliko tytöillä muita harrastuksia. Tai oikeastaan, Eric Dupontista haaveileminen voitaisiin jo oikeastaan laskea harrastukseksi, mutta sitä Rin ei ikimaailmassa sanoisi ääneen! Se tieto jäi vain tytön omaan päähän, kiitos vain.
Jälleen Rin punastui hennosti poskenpäistään, kun hän ajattelikin sen nuorukaisen kasvoja.
"E-entä sinä? Onko sinulla harrastuksia?" Rin kysyi, yritellen saada ajatuksia pois ihastuksestaan. Olihan se nyt sopivaa esittää toiselle samanlainen kysymys, olihan poika udellut tytön harrastuksia.

Rin hymyili arasti, mutta suloisesti, kun Maddox sanoi näkevänsä tytön. Otti jopa lasinsakin pois silmiensä edestä, jolloin pikkuneiti naurahti huvittuneena ja naksutti pari kertaa hampaitaan yhteen.
"Kiitos", tyttö sanoi ja punastui taas.
"S-siitä kun.. Kun huomaan minut..." Rin sopersi ja laski ujosti katseensa alas maahan.
"Yleensä kukaan ei... Kukaan ei p-puhu minulle, kävelevät vain ohitseni tai.. Tai j-jättävät vain huomioimatta", Rin selvensi hieman ja nosti varovaisesti suklaasilmänsä Maddoxin kasvoille ja hymyili arasti.
"Ja se sopii minulle ihan hyvin.." tyttö mutisi, hivenen pettyneenä, mutta tarkoittaen sanomisiaan.

Okei, tytöllä ei siis ollut muita harrastuksia? Kummaa, hänellä itsellään niitä kyllä riitti. Ja sitten Rin kysyi hänen harrastuksistaan, Maddox mietti hetken ennen kuin vastasi.
“Mä oon soittanu useamman vuoden pianoa ja kitaraa, kuuntelen paljon musaa, luen sarjiksia, rassaan prätkiä ja autoja, käyn puntilla ja pelaan korista”, poika luetteli ja päätti sanansa hymyyn.

Rin naurahti, suloinen tyttöhän se oli säikkyälystä päästyään. Ja puhuikin kohtuu luontevasti, vaikka vielä olikin arka Oxia kohtaan.
“Ei mitään”, Maddox hymähti. Oliko se jollaintapaa iso juttu tytölle, kun hän kertoi näkevänsä tuon? Kai se oli, ei Ox voinut ymmärtää, eikä edes yrittänyt. Tajusi vain, että toinen oli erilainen ja hyväksyi asian.
Rin kertoi kuinka häntä usein kohdeltiin. Maddox nyökkäsi. Hänet tunsivat oikeastaan kaikki tärkeät, moikkasivat vastaan tullessa tai ainakin hymyilivät. Häntä harvemmin jätettiin huomiotta. Rinin olo oli varmaan aika yksinäistä.
“Ai, mun olis varmaan vaikee elää sen kanssa. Mä oon hieman yltiösosiaalinen ja mulla on tapana puhua kaikille... Niinku nyt sullekin tulin niin vaan puhumaan ja sain sätkyn kun sä reagoit niin voimakkaasti”, Maddox naurahti.

Rin katseli Maddoxia suu auki, kun toinen kertoi harrastuksistaan. Vau, niitä vaikutti olevan todella paljon (verrattuna Rinin harrastuksiin). Tyttö hymyili pienesti takaisin, kun poikakin hymyili sanojensa jälkeen.
"Ainakaan aikasi ei käy tylsäksi", tyttö totesi ja hymähti hiljaa, huvittuneena.

Pikkuneiti kuunteli, kuinka Maddox kertoi itsestään ja tyttö mietti omaa olemustaan. Hän ei todellakaan ollut puhelias, ainakaan uusien ihmisten kanssa. Nyt Rin kuitenkin tunsi jonkinlaista tarvetta jutella pojan kanssa, olihan toinen niin rohkeasti vain tullut juttelemaan tytölle, joka ei yleensä jutellut kenenkään kanssa vapaaehtoisesti.
"K-kaikkeen tottuu", Rin sanoi ja kohautti kevyesti olkapäitään, jotka oli vapauttanut lukosta. Tyttö sipaisi nopeasti hiuksiaan ja empi seuraavia sanojaan.
"M-minkälainen p-perhe sinulla on?" Rin kysyi aralla ja hennolla äänellään, nostaen katseensa maasta poikaan. Hän halusi niin kovasti kuulla, millaisia muiden nuorten vanhemmat olivat, olivatko he yhtä samanlaisia kuin Rinin vanhemmat? Määräileviä, tarkkoja ja hyvin tiukkoja? Sillä pikkuneiti oli tähän asti aina ajatellut, että hänen vanhempansa olivat samanlaisia kuin muiden, niin hänen äitinsä oli tytölle sanonut kerran. Ja sen takia tyttö ei koskaan ollutkaan kyseenalaistanut vanhempiensa sääntöjä, vaan totellut niitä niin hyvin kuin osasi.

Rin näytti olevan ymmällään ja Maddox naurahti.

Ox nyökäytti päätään tytön todetessa, että kaikkeen tottui. Tottahan se oli, kaikkeen tottui. Joihinkin juttuihin helpommin kuin toisiin, välillä se vei vaan aikaa.
Kysymys perheestä sai Maddoxin miettimään hetkeksi, hän mietti perhettään, mikä sai hänet hymyilemään.
“Mun perhe on Saksassa, äiti on journalisti ja isä puutarhuri. Mulla on kaks vanhempaa siskoa, jotka on ihan ok tyyppejä. Porukat on ihan ok, vaikkakin mä oon aika vapaakasvatettu lapsi. Nykyään mä asun mun sedän ja sen perheen luona, joten kai nekin on sitten osa mun perhettä. Ivan ja Oscar opiskelee kans Astonissa”, Maddox selosti virnuillen. Saksan hän oli jättänyt taakseen, kun lähti lukioon San Diegoon.

“Onko sulla sisaruksia?”, Maddox kysyi. Hän oli ymmärtänyt ainakin sen, että toisen vanhemmat olivat tiukalla linjalla Rinin kanssa. Mitenhän tyttö pystyi elämään siten? Maddoxista ei olisi elämään kiltisti ja tottelevaisesti.

Rin kuunteli hyvin kiinnostuneena Maddoxia, nojautui jopa hieman etukenoonkin istuessaan. Vapaakasvatettu lapsi hämmensi Riniä entistä enemmän. Varsinkin se, kun Maddoxin vanhemmat asuivat Saksassa ja poika asui setänsä luona. Jos Rin edes vähän vihjaisi vanhemmilleen haluavansa muuttaa siskonsa luo Englantiin, he eivät todellakaan pitäisi asiasta.
"Vau.." neiti pystyi vain toteamaan. Maddoxin perhe todellakin oli hyvin erilainen kuin Rinin perhe.

"Minulla on seitsemän sisarusta", tyttö vastasi aluksi ja hymyili pienesti.
"Olen perheeni nuorin, kaikki sisarukseni ovat jo maailmalla. Sen takia minulla kai on niin tiukka kuri, kun ei ole ketään muita ketä kurittaa.." Rin mutisi ja puristi suunsa tiukaksi nupuksi. Taas hän oli sanonut jotain epäkunniottavaa vanhempiaansa kohtaan. Toivottavasti hänen vanhempansa eivät koskaan kuulisi näistä sanoista. Kylmät väreet kiipesivät pitkin Rinin selkää, kun tyttö edes ajatteli vanhempiensa reaktiota.
"Julia.. Hän on vanhin siskoni.. Hän on minulle kuin toinen äiti", Rin paljasti ja katsoi Maddoxia nopeasti silmiin, vieden katseensa sitten kirjahyllyyn pojan vieressä. Niin, Julia oli Rinille kuin toinen äiti. Se parempi äiti.

Maddox naurahti, siistimpäähän se oli ollut yksin asua, mutta häätö tuli liian monesta rikotusta säännöstä. Varoituksia sateli, mutta Ox ei kuulemma reagoinut niihin, joten lensi pihalle. No, uskomatonta kyllä serkkupoikien kanssa asuminen oli hauskaa. Ei heistä kukaan taloutta jaksanut hoitaa ja se kyllä näkyi asunnosta.
“Ei se nyt niin erikoista ole, moni asuu yksin tai sukulaisten luona”, Ox kohautti olkiaan.

“Oho”, Maddox totesi silmät laajeten kun tyttö kertoi omistavansa seitsemän sisarusta... Huima määrä, heitähän oli kymmenen! No, olihan Milallakin seitsemän sisarusta, mutta ne eivät olleet kokonaisia tai mitään sukua. Se oli kirjava uusioperhe. Ja jos Ox ei ollut väärin ymmärtänyt, niin Rinillä kaikilla lapsilla oli samat vanhemmat.
“Se on jo aika paljon.”

“Okei, kai se kuri jossain määrin on ihan suotavaa, mutta ei ne sais silti päättää juttuja sun puolesta. Sun pitää pitää pintas. Sun loppu elämäs voi olla yhtä helvettiä vaan sen takia, ettei sun vanhemmat anna sulle mahdollisuutta. Ne on tehny jo omat päätöksensä, sä elät vain kerran. Kai sä haluaisit elää niin kuin itsestäas tuntuu, etkä tehdä sitä mitä vanhemmat tahtoo sun tekevän?”

Maddox nyökkäsi tytön sanoille vanhimmasta sisarestaan. Kai toinen tarkoitti siskollaan sitä, millainen oikean äidin olisi pitänyt olla? Ei Ox tiennyt, mutta oletti.
“Sisaruksista saa ainakin tukea, vaikkei niiden kanssa aina toimeen tulekaan.”

Rinin huulilla ollut pieni hymy muuttui hieman suuremmaksi, kun Maddox totesi tytöllä olevan paljon sisaruksia.
"Siltä se varmasti kuulostaa, mutta oikeastaan... Se ei ole kovin suuri määrä", tyttö pohti ääneen ja mietti lapsuuttaan. Julia, joka oli sisaruksista vanhin, muutti kotoa pois, kun Rin syntyi. Julia ei voinut sietää vanhempiaan, joten siksi lähti. Hän ja Rin tapailivat aina välillä, kun Julia asui vielä San Diegossa ja muutti vasta viitisen vuotta sitten Englantiin perustamaan omaa perhettään. Hän ja Rin olivat yhä kiinteästi kirjevaihdossa. Julia neuvoi Riniä toimimaan oikein erilaisissa tilanteissa ja yritti saada Riniä heräämään unestaan, sillä vanhemmat kuulemma kohtelivat Riniä kaltoin.
Ja Rinin muutkin sisarukset muuttivat hiljalleen pois, joten määrä hupeni pikkuhiljaa enää kolmeen, Riniin ja hänen vanhempiinsa.

Maddoxin sanat tuntuivat saarnalta ja Rin liikehteli tuolillaan vaivaantuneesti. Julia oli sanonut ihan samaa Rinille, mutta Rin ei vain uskaltanut tehdä asioille mitään. Hän ei uskaltanut muuttaa asioita, sillä pelkäsi, mitä asioiden muuttaminen toisi mukanaan. Tällä hetkellä Rin tyytyi sen hetkiseen elämäntilanteeseen, mutta vain tällä hetkellä. Jos hänen elämässään tapahtuisi jokin mullistava muutos, olisi Rin valmis yrittämään muuttaa elämäänsä. Ehkä.
"N-niin.." Rin sopersi hiljaa.
"K-kaikki vain ei ole.. Niin helppoa..." tyttö päätti vielä sanoa ja alkoi naksutella hampaitaan yhteen.

Rin nyökkäsi, kun poika oli sanonut, että sisaruksilta sai tukea.
"Tuo on totta. Minä en koskaan ole riidellyt sisaruksieni kanssa. H-he ovat olleet todella ystävällisiä ja i-ihania ihmisiä.." Rin sanoi vaisuna ja hymyili arasti. Hän rakasti sisaruksiaan todella paljon, sillä Rinin ollessa lapsi hänen hoitamisesta vastasivat enemmän sisarukset kuin vanhemmat.

Tyttö sulki kirjansa ja laittoi sen ruskeaan olkalaukkuunsa. Rin kohotti hivenen lasejaan ja nousi seisomaan. Hän oli Maddoxia melkein 30 senttiä lyhyempi ja näytti muutenkin niin pieneltä verrattuna poikaan. Neiti katseli hetken aikaa heidän huomattavaa kokoeroa ja nielaisi vaimeasti. Välillä Rin tosiaan toivoi olevansa hieman pidempi.
"V-välillä minä en pidä pienuudestani.." Rin mutisi sitten ja naurahti väkinäisesti katsellessaan yhä heidän suurta kokoeroaan.

"Kyllä se on paljon, suurperhe tai jotain", Maddox nauroi. Hän itse ei varmastikaan jaksaisi kahta siskoa enempää, kun niissäkin oli jo tarpeeksi kestämistä. Veli olisi saattanut olla kiva, mutta kaikkeahan ei voinut saada?
No, kai serkkupojat kykeni laskemaan veljinä ja ihan mukaviahan ne olivat, kun vain onnistui pitämään kurissa.

"Joo, kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Joskus tuntuu, et kaikessa on enemmän huonoa, mut ei se niin mee", Maddox puheli. Sanoissa ei oikeastaan tuntunut olevan järkeä, päässä ne olivat kuulostaneet huomattavasti fiksummilta.
"Kyllä sä vielä joskus saat kerättyä tarpeeks rohkeutta", Maddox totesi hymyillen rohkaisevasti Rinille.

Maddox naurahti epäuskoisena, ei koskaan riidellyt? Kummaa.
"Me riideltiin - ja riidellään yhä - siskojen kanssa aika paljon. Se on kuitenkin ihan ok, kun tietää toisen kestävän ja suvustahan ei pääse eroon, vaikka välillä se tuntuis hyvältä vaihtoehdolta", Ox kertoi. "Mutta siskot on mulle silti rakkaita, vaikken mä sitä turhan usein niille sanokaan."

"Oikeastaan siskot on tienny mun tekemisistä aina enemmän kuin porukat ite, tosin isä ei varmaan olis kestänykkään kuulla kaikkia sekoiluja... Sille oli jo tarpeeks rankkaa, että mulla oli Julian eikä ketään tyttöä." Ox kohautti olkiaan ja hymyili.

Maddox naureskeli Rinin olemukselle, kommentti nauratti yhä enemmän. Toinen todellakin oli pieni, tai monet olivat Oxiin verrattuna... No jaa, olihan niitä isompiakin tyyppejä. Kuten vaikka monet jalkapalloilijat...
"Pidä vain, jos susta kerta on kiva olla näkymätön. Sä et varmaan olis kovinkaan huomaamaton, jos olisit pitkä?" Poika oikoi paitansa helmaa ja pöyhi sormillaan mustaa harjastaan.

Rin hymyili pienesti Maddoxille, kun toinen kertoili perheestään. Olihan se samalla tavalla myös tytön perheessä, että sisarukset tiesivät tytön asioista paljon enemmän kuin heidän vanhempansa. Varsinkin Julia, joka varmasti tietäisi enemmän tytöstä kuin kukaan heidän isosta perheestään. Eihän yksityisasioita voinut kaikille kertoa!

Nyt pikkuneitikin naurahti hiljaa hillitysti pojan huomautukselle, että jos Rin olisi pidempi, tyttö tuskin olisi niin huomaamaton.
"N-niinhän se taitaa olla", Rin sanoi huvittuneemmalla äänensävyllä ja puristi hivenen laukkunsa olkaa. Tyttö vilkaisi nopeasti kirjaston seinällä olevaa kelloa ja huomasi sen olevan jo sen verran, että bruneten täytyisi pian kiiruhtaa, jos ei halunnut myöhästyä linja-autosta.
"M-minun täytyy nyt m-mennä. Linja-auto t-tulee kohta", tyttö totesi sitten ja nosti katseensa Maddoxiin, joka oli todellakin paljon pidempi kuin pikku Rin.
"Oli tosi k-kiva tutustua", tyttö sanoi ja sai huulilleen pienen ystävällisen hymyn.
"Sinä et o-ole niin pelottava enää", Rin sanoi huvittuneesti ja naurahti hiljaa.

Brunette otti askelmia kohti kirjaston ovea ja kääntyi taas Maddoxiin päin pieni hymy huulilla.
"Nähdään", tyttö sanoi vahvalla ja iloisella äänellä pinkaisten sitten nopeasti kirjaston ovista pois.
Rin oli todella tyytyväinen itseensä. Hän oli onnistunut tekemään uutta tuttavuutta ja se oli mennyt tytön mielestä ihan hyvin, pienestä änkytyksetä huolimatta.

//Se oli tässä? (: kiitos pelistä !

- kiitos itsellesi, Maddoxista saa repiä seuraa Rinille uudemmankin kerran, jos siltä tuntuu <;; -

Maddox hymyili, tyttö oli edistynyt huomattavasti. Aluksi tuo oli kammonnut Oxia kuin pahinta mahdollista ihmissyöjää, nyt suhtautui tähän jo paremmin. Hymyili, hymyili tavalla joka lämmitti harjastukkaisen saksalaispojan mieltä. Rinissä oli jotain, mikä onnistui vetoamaan Maddoxiin. Tyttö vaikutti hauraalta, helposti särkyvältä. Oxilla ei ollut mitään tahtoa rikkoa toista, eikä antaa kenenkään muunkaan tehdä sitä.
Ilmoitus siitä, että linja-auto tulisi pian sai pojan nyökkäämään. Hänen itsensäkin olisi hyvä lähteä kohtapuolin. Ivanilla kun sattui olemaan treenit ja Oscaria ei uskaltanut jättää yksin kovinkaan pitkäksi aikaa.
"Samoin, Rin. Pidä huoli ittestäs", poika naurahti ja vastasi sitten tytön hymyyn.
"Kiitos, teen parhaani jatkossakin", Maddox nauroi kommentille.

Maddox hymyili tytölle tuon vielä kääntyessä häneen päin, poika heilautti kättään hyvästiksi.
"Todellakin." Maddoxin kasvoille tatuoitunut hymy ei kadonnut, poika lähti itsekin noukkuen matkalla laukun mukaansa. Nuotit joita hän oli alunperin tullut hakemaan unohtuivat tyystin, eikä poika niitä enää kaivannutkaan.