Rolling in the deep

Celia, joka halusi tietysti olla mahdollisimman hyvä emäntä, oli lähtenyt viilettämään jonnekin, luultavasti etsimään sitä seitsemättä penkkiä, jotta tuolla Lucaksen kaverillakin olisi paikka, johon istua. Keittiössä istui siis vain Lucaksen sisarukset, Emilio, Tomas ja Gilda.

Lucaksen t-paita, löysät housut ja suuret aurinkolasit yhdistettynä pörröiseen tukkaan eivät näyttäneet tekevän suurtakaan vaikutusta pöydän ääressä istuvaan Gildaan, jonka paksu tumma tukka oli aseteltu laineille ja siro vartalo verhottu luonnonvalkeaan tunikaan, joka korosti tytön ruskettunutta ihoa uskomattomalla tavalla. Tyylistä, jolla ruskeat silmät suunnattiin Akemiin, saattoi päätellä, että Gilda ajatteli tuon kaipaavan jotakin ulkonäön kohennusta.
"Ootko sä Luca ruennu homoksi?" tyttö tokaisi ovensuuhun Akemin viereen pysähtyneelle Lucakselle, joka loi kipinän täytteisen, pisteliään katseen siskoonsa. Gilda kohotti kulmaansa ja hymyili toisella suupielellään, ennen kuin katse liukui Lucaksesta takaisin Akemiin.
Gildan mielestä Akemi näytti niin poikamaiselta, että olisi voinut sellaisesta mennäkin. Suuret aurinkolasit peittivät melkein puolet kasvoista, löysät housut ja liian iso t-paita eivät paljastaneet mitään vartalonmuotoja. Ääni vain oli vähän liian heleä miespuoliselle kuuluakseen.

Lucas, joka inho sisartaan kohtaan kohosi nollasta sataan kahdessa sekunnissa, hätkähti hieman, kun Akemi noin vain esitteli itsensä hänen tyttöystäväkseen. Ehkä nyt oli tullut edes jokin selvyys heidän välilleen. Ehkä.

Tomas tuijotti edelleen, ehkä jopa häiritsevän läpitunkevasti. Tuo sentään virnuili, toisin kuin Gilda. Emilio puolestaan nauroi Akemin olemukselle.
"Gilda, koita käyttäytyä", Emilio tokaisi sisarelleen, saaden palkkiokseen vain kopean katseen.
"Kiva after sex -tukka", Emilio nauroi Akemille, "toivottavasti meidän pikkuveikka on ees kelvollinen sängyssä."
"Niin, se ei välttämättä oo hirveen hyvä. Kerro vaan jos haluut vaihtaa, me ollaan niitä Romeroiden parempia osapuolia", Tomas tokaisi sitten virnistäen lyhyesti ja iskien suurieleisesti silmää Akemille.

Lucas tuijotti epäuskoisena sisaruksiaan. Gilda ei ollut koskaan Palomaa kohtaan käyttäytynyt noin. Tomas oli joskus vihjaillut samaa Palomalle, mutta ei nyt sentään noin avoimesti.
"Noi sirkuspellet on Tomas ja Emilio", Lucas esitteli tympääntneellä äänellä Akemille nyökäyttäen päätään vierekkäin istuvia kaksosia kohti, "ja neiti nirppanokka on Gilda. Älä ota niitä vakavasti, niille on unohdettu jakaa jotain tärkeitä aivolohkoja."
Lucas olisi toivonut, että äiti olisi ollut paikalla, kun he olisivat menneet alas - jos hän olisi ollut, Gilda ei olisi koskaan päästänyt suustaan moista, ja Tomas ja Emiliokin olisivat hillinneet hieman käytöstään.

Lucaksen äiti katosi keittiöstä, kuinka sopivaa. Nyt Akemin ei tarvitsisi pidätellä itseään lainkaan, hän voisi olla täysin oma itsensä.
Akemi katsoi nyt pöydän ääressä istuvaa tyttöä vinosti hymyillen, kun tämä kysyi, oliko Lucas alkanut homoksi. Tummatukka tunsi liekin sisällään kasvavan entisestään.
"Sun täytyy olla se pikkuhuora, josta Lucas on puhunut", skeittarityttö tervehti rennosti ja odotti saavansa pian nähdä tytön reaktion Akemin sanoihin. "Kiva tutustua."

Seuraavaksi Lucaksen toinen veli sai puheenvuoron ja Akemi siirsi katseensa näihin. Tyttö pöyhi hiuksiaan, kun niistä oli puhetta.
"Kiitti, mäkin tykkään näistä", tummatukka totesi ja virnisti leveästi. "Ei tällasta tukkaa varmaan ihan jokasella vastaantulijalla nää", Akemi jatkoi rentoa keskustelua, eikä ollut lainkaan hämmentynyt tilanteesta. Jollain tavalla Akemi oikeastaan nautti tästä, sillä hän tiesi vetävänsä tästä pisimmän korren.
Puhe kääntyi seksiin, jota Akemi olikin toivonut. Tätä tyttö olikin odottanut. Hän vetäisi tahallisesti paidan kaula-aukkoa enemmän toisen olkapäänsä yli, jotta Lucaksen sisarukset kiinnittäisivät paremmin huomionsa Akemiin. Lucas ehtikin esitellä sisaruksensa siinä välissä Akemille ja tyttö nyökkäsi.

"Mutta tiedättekö te, mikä on totuus?" Akemi kysyi sitten ääneen ja virnuili tyytyväisenä. "Kun te surkimukset-", tässä vaiheessa Akemi katseli vuoronperään Emiliota ja Tomasta. "- pelaatte typeriä autopelejänne ja toivotte vielä jonain päivänä saavanne tytöltä, Lucas ja mä saadaan milloin halutaan", tyttö totesi asian hyvin viileästi ja kohautti kulmiaan ovelasti. "Eiks ooki surullista, että pikkuveli saa milloin huvittaa, mutta te ette?"
Seuraavaksi tyttö otti jälleen Gildan silmätikukseen ja osoitti tyttöä sormenpäällään.
"Jos Lucas on homo, sä oot kai sitten transu tolla meikkikerroksella."

Gildan toinen kulma kohosi, kun Akemi kutsui häntä pikkuhuoraksi – tytön oma päähän pistos, koska Gilda tiesi paremmin kuin hyvin, ettei hänen isoveljensä puhuisi hänestä tuohon sävyyn. Ehkä toisinaan vähemmän kunnioitettavilla nimillä, mutta huoraksi Lucas ei häntä nimittelisi edes unissaan.
Tummanruskeissa silmissä, jotka olivat melkein kuin kopiot Lucaksen silmistä, välähti näkyvästi. Se oli sama, kuin Akemi olisi saanut teurastustuomiota odottavan eläimen leiman otsaansa.

Keittiötasoon nojaillut Tomas hypähti istumaan sen päälle – siitäkin olisi tullut huutoa, jos Celia olisi ollut paikalla – ja kohautti olkapäitään rennosti Akemin sanoille hiuksista. Emilio puolestaan loi kummeksuvan katseen Akemiin, joka oli ehtinyt nimitellä sanoissaan Gildaa huoraksi – hän kyllä ymmärsi sen osallaan, mutta pikkusiskoa ei huoraksi hänen silmiensä edessä kutsuttaisi.

Tomas kohotti kiinnostuneena kulmiaan, kun Akemi puhui jotakin totuudesta. Emilio napitti tyttöä tiiviisti ja Gilda silmäili nenän varttaan pitkin.
Pikkutytön puheenvuoro sai Emilion sekä Tomaksen siristämään aavistuksen silmiään, kunnes Emilio oli se, joka rikkoi sisarusten välillä leijuvan hiljaisuuden.
"Niin, melko surullista", jätkä tokaisi virnistäen ja kallisti päätään, "melkein itkettää."
"Tytössä on ainakin luonnetta", Tomas naurahti vilkaisten kaksoisveljeään, "ehkä me ollaan vähän surkimuksia. Paitsi että korjaus, se on Luca meistä se, joka niitä typeriä autopelejä pelaa, ei me. Me sentään tajutaan jotain hyvän pelin päälle."

Lucaksen silmissä välähti yhtä aikaa sekä kummeksunta että hämmennys, kun Akemi sanoi hänen sisartaan transuksi. Jos se oli leikkiä, se leikki ei uponnut Lucakseen. Poika tiesi, että Akemi kaivoi kuoppaa itselleen noilla puheilla – ehkä tyttö yritti olla hauska, ehkä osoittaa, ettei ollut pelkkä hentoinen pikkulikka. Lucas sen sijaan tiesi, ettei noilla sanoilla saisi mitään toivottua aikaiseksi.

Gildan kulmat kohosivat uudemman kerran, kun Akemiksi esittäytynyt tyttö kutsui häntä transuksi.
"Luca, mä kehottaisin sua lemppaamaan ton likan samoin tein", tyttö tokaisi siirtäessään katseensa Akemista Lucakseen, "kannattaa juosta äkkiä itkemään Paloman jalkoihin ja rukoilla sitä ottaa sut takaisin. Sun elämäs tulee olemaan aika paska ton kanssa, kun se ensi tapaamisella nimittelee mua huoraksi ja transuksi." Gilda ei heilauttanut sormenpäätänsäkään, vaikka oikeastaan olisi mieluusti kiskonut Akemin hiuksista ulos tästä talosta ja käskenyt tuota olla enää ikinä tulematta takaisin.
"Mä en tiedä, yrität sä olla hauska tai jotain. Mä voin kertoa, ettei ketään naurata."

Tomas tirskahti ja rikkoi hienoisesti Gildan sanojen vakavuuden.

Akemi sipaisi kasvojensa eteen siirtyneitä hiuksia pois edestä ja katseli uteliaana Lucaksen sisaruksia. Tällaista tyttö oli oikeastaan osannut odottaa - Gilda suuttuisi hänelle ja Lucaksen veljet pitäisivät tyttöä sähäkkänä tapauksena.
"Mäkö hauska? Voi, en mä yrittänyt olla hauska. Mä puhun suoraan mun sydämestä", tummatukka vastasi Gildan sanoihin ja hänen ajatuksensa olivat takertuneet tiukasti jokaiseen toisen lausumaan sanaan. "Voi kun söpöä, pikkusisko yrittää auttaa isoveljeään valitsemaan oikean naisen. Ehkä sun pitäis kasvaa pari vuotta, jotta jätkät ottaa sut tosissaan", Akemi totesi viileällä ja välinpitämättömällä äänellä Gildalle. Akemi tiesi, että jatkossakin heidän välinsä tulisivat olemaan tällaiset - heidän molempien suuret egot eivät mahtuisi samaan huoneeseen samaan aikaan.

"Mistä sä edes tiedät, millane nainen on Lucakselle oikea? Ethän sä edes tunne mua. Mistä sä tiedät, millanen leidi mä oikeasti olen?" aasialaistytön huulille alkoi sanojensa loppua kohden syntyä huvittunut virne. Leidi, kyllä, sellainenhan tämä sähäkkä skeittarityttö tosiaan oli. "Mistä sä tiedät, pukeudunko mä aina tällä tavalla? Mitä jos mulla on ollut tosi huonot pari päivää ja en oo ehtinyt ajatella pukeutumista lainkaan? Tuomitseks sä ihmiset heti ensimmäisellä kerralla ja päätät, onks ne paskapäitä vai pikkuprinsessoja?"
Okei, ehkä tyttö oli mennyt jo liian henkilökohtaisuuksiin itsensä kannalta, mutta hällä väliä.

Skeittari päätti tehdä sitten jotain radikaalia - ja riisua aurinkolasinsa. Eikä hänen silmänympärykset tai silmät olleet lainkaan hyvännäköiset.
"Lyödäänkö vetoa, että teillä ei ois pokkaa tähän sen jälkeen, kun ootte vollottanu silmät päästänne viimiset pari päivää sen takia, kun joku veljistänne ois yrittänyt itsemurhaa? Ei, mä en usko, että teillä kellään ois tähän munaa", Akemi katseli Lucaksen sisaruksia verestävillä ja turvoinneilla silmillään.
Nyt jos koskaan Akemi oli varmasti tehnyt vaikutuksen Lucaksen sisaruksiin, vaikka tosiasiassa tyttö ei olisi ikimaailmana halunnut kertoa näin tuntemattomille ihmisille veljensä kohtalosta.

Lucas ei liiemmin pitänyt asenteesta, jolla Akemi suhtautui hänen pikkusiskoonsa. Myönnettäköön, Gilda oli hankala tapaus – mutta Akemi teki elämänsä vain hankalammaksi.
"Akemi", Lucas totesi varoittavasti. Hän ei halunnut, että joka kerta, kun Akemi astuisi jalallaan tähän taloon, Gilda olisi ensimmäisenä syöksemässä salamoita tuon niskaan. Tällä menolla se olisi aivan mahdollista, eikä se tulisi olemaan mitenkään miellyttävää Lucakselle. Kaikesta huolimatta hän rakasti siskoaan, vaikka tuolla oli huonotkin hetkensä – hänellä tulisi olemaan hankalaa, jos Akemi ja Gilda päättäisivät astua sotajalalle.

Vahinko oli kuitenkin jo luultavasti ehtinyt tapahtua.

"Kuka sä oikein kuvittelet olevas?" Gilda sähähti hyvinkin kissamaiseen tapaan, ruskeiden silmien kaventuessa viiruiksi.
"Mut otetaan jo tarpeeksi vakavasti, mut samaa en sanois susta", Gilda totesi, liimaten ilkeän katseen Akemiin. Jos tuo tyttö oli hänen veljensä tyttöystävä, Gilda rupeaisi itkemään. Lucas ei voinut tosissaan valita tuollaista idioottia, ei todellakaan.
"Sitä paitsi, mä tunnen Lucan paremmin kun sä, joten sinuna pitäisin turpani kiinni."

"Mä tuomitsen ihmiset niin kun mä haluan", Romeroiden ainut tyttölapsi tuhahti, "ja voin kertoa, ettet sä luo itsestäs kovinkaan hyvää vaikutelmaa tulemalla tänne huorittelemaan ensi töikses mua."
Tomas ja Emilio olivat vaienneet ja muuttuneet vakavaksi – tummat pilvet olivat alkaneet kerääntyä Gildan ympärille, eikä se koskaan tiennyt yhtään mitään. Kaksosista alkoi myös pikkuhiljaa tuntua, että Akemi veti asiat liiallisuuksiin – he eivät ainakaan esittelisi itseään tuollaisessa valossa, jos tulisivat ensimmäistä kertaa tyttöystäviensä perheen luokse.

Akemin punoittavat, huomiota herättävän näköiset silmät saivat Tomaksen ja Emilion kohottamaan yllättyneinä kulmiaan, ja tuon sanat myös loivat järkyttyneet ilmeet poikien kasvoille.
"Keräätkö sä jotain säälipisteitä?" Gilda sanoi, "mä olen pahoillani sun puolesta, jos noi sanas on totta, mutta nyt se olet sä, joka tuomitsee muita."
Gilda olisi voinut piikitellä toisen veljen itsemurhasta – että kyllä hänkin olisi tehnyt itsemurhan, jos olisi ollut Akemin veli – mutta niin vakavalla aiheella edes Gilda ei leikitellyt. Hänellä oli sentään jonkinlaista tahdikkuutta, kiitos äitinsä.

Tomas ja Emilio olivat niin hämmästyneet, etteivät voineet muuta kuin tuijottaa epäuskoisina Akemia. Lucaskaan ei saanut sanaa suustaan – tämä tilanne ei ollut ollut aivan sellainen, kuin hän oli kuvitellut. Akemi oli kyllä laittanut hänen sisarensa hiljaisiksi, muttei välttämättä kovinkaan hyvällä tavalla.

"Miks sä kuvittelet, että mä tarvitsisin jonkinlaisia pisteitä?" Akemi heitti takaisin, kun Gilda oli maininnut säälipisteet. "Jos mä olisi halunnut kerätä säälipisteitä, mä en ois tullut tänne alakertaan, vaan itkenyt koko loppupäivän Lucaksen huoneessa. Oisko se sitten ollut parempi?" tyttö kysyi, vaikkei oikeastaan tahtonut saada kysymykseensä vastausta. "Mä en välillä vaan käsitä sitä, mikä helvetin juttu se on, että ihmisten on pakko tehdä toisistaan pilkkaa, kun ne ei tiedä, mitä toinen on joutunut kestämään. Joskus piikittely voi osua ihan vitunmoisen arkaan paikkaan. Sitten ihmiset muuttuu täysin jonkun tyhjänpäiväisen riidan takia ja alkaa miettiä pakosuunnitelmaa siitä, miten vastaavilta tilanteilta voitaisiin välttyä. Jotkut ihmiset on hauraampia, mut ne yrittää silti jaksaa. Mitä jos joku kerta piikittely ja vittuilu menee niinkin pitkälle, että se ajaa ihmisen epätoivon partaalle. Sitten kun sitä tajuaa, millasta tuskaa onkaan toiselle tehnyt, se vasta tuntuu paskalta."
Tässä vaiheessa Lucas varmasti tajuaisi, että Akemi puhui tällä hetkellä itsestään. Hän oli ylittänyt sen tietyn rajan, jonka sisäpuolella hänen olisi ollut turvallista olla. Skeittarityttö oli antanut tunteidensa nousta pintaan ja käyttäytyi sen mukaisesti. Hänen silmiinsä oli ilmestynyt uhmakas tuike ja tytön olemus kieli jonkin verran tunteiden sekamelskasta, jota Akemi sillä hetkellä mielessään kävi.

Akemihan oli hyvin suorasanainen ja ajattelematon, hän sanoi aina ensimmäiset asiat, mitä mieleen tuli. Hänen ei ollut tarkoitus loukata Gildaa tahallisesti, mutta vahinko oli jo käynyt, eikä tyttö enää tietenkään voinut vetää sanojaan takaisin. Oli ollut ehkä typerää tulla tällaisessa mielentilassa tutustumaan Lucaksen sisaruksiin, kun tyttö ei kyennyt hallitsemaan omia tunteitaan lainkaan. Hän oli Lucaksen huoneessa ajatellut tämän olevan hyvä keino unohtaa Akio, mutta kuinkas sitten kävikään - tässä Akemi nyt seisoi, Lucaksen sisaruksien edessä ja puhumassa omista tuntemuksistaan. Ei hyvä alku, ei todellakaan. Ja hän oli vielä onnistunut loukkaamaan Lucaksen sisaruksia.

Lucas tuijotti Akemin takaraivoa ja oli hyvin tietoinen siitä, että tyttö puhui omasta itsestään. Akemin puheenvuoron jälkeen keittiöön laskeutui kuoleman hiljaisuus – nuppineulan putoamisenkin olisi kuullut. Gilda tuijotti viileästi Akemia ja näytti siltä, kuin tuolla olisi ollut vielä jotain sanottavaa: niin kai olikin, mutta piti sentään turpansa kerrankin oikeassa paikassa kiinni.

"No niin, eiköhän tämä näytös ollu tässä", Lucas katkaisi hiljaisuuden, tarttui Akemin käteen ja lähti vetämään tyttöään perässä. Keittiön oviaukosta ollessaan tulossa ulos poika melkein törmäsi tuolia raahaavaan äitiinsä, joka jäi tuijottamaan hämmentyneenä yläkertaan katoavan kaksikon perään.
"No eivätkö ne nyt syökään?" Lucas kuuli äitinsä kysyvän ja Emilion vastaavan, että ehkä ensi kerralla.

Lucas irrotti otteensa Akemin kädestä vasta päästyään omaan huoneeseensa. Poika telkesi lähimpänä käteen sattuvalla esineellä huoneen ovensa lukkoon – varsinaista lukkoa siinä ei ollut, mutta esimerkiksi vanhan skeittilaudan dekin sai aseteltua kirjahyllyn ja oven kahvan väliin niin, ettei ovea saanut auki, ennen kuin laudan oli ottanut pois.
Sen jälkeen nuorukainen käveli ikkunalleen ja vetäisi sen kokonaan auki, niin, että mahtui itse istumaan ikkunalaudalle roikottaen toista jalkaansa ulkona, toista sisällä. Raikas tuulahdus hiipi Lucaksen huoneeseen ja pieni tuulenvire käväisi pörröttämässä pojan hiuksia.
Se oli Lucaksen toinen lempipaikka talossa ja hän mielellään istuikin katselemassa laskevaa aurinkoa ja miettimässä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

"Mitä toi oikein oli?" Lucas kysyi sitten tuijottaen edelleen pihamaata. Hän ei voinut uskoa, että Gilda oli käyttäytynyt niin. Tomas ja Emilio. Että Akemi oli käyttäytynyt niin.

“Käsittelyä…” Akemi nurisi Lucakselle vastaukseksi, kun toinen oli pohtinut ääneen äskeistä tapahtumaa. “Sun siskos alotti”, tyttö puolusti itseään jyrkästi ja kellahti kyljelleen makaamaan Lucaksen sängylle, selkä tietenkin Lucakseen päin. Mustanruskeat hiukset valahtivat tytön kasvoille verhoiksi ja hän tahtoi muuttua näkymättömäksi.
Sehän ei olisi Akemi, joka olisi tästä pahoillaan! Gilda oli käyttäytynyt asiattomasti heti ensimmäisistä sanoistaan lähtien, eikä Lucas voinut missään nimessä kuvitella, että Akemi olisi moista pilkkaa kestänyt. Tosin Akemi oli ehkä ihan pikkiriikkisen mennyt rajan yli, mutta aivan sama. Hän ei olisi se, joka pyytäisi anteeksi sanojaan ensimmäisenä. Tässä asiassa Akemi osasi olla hyvin itsepäinen, eikä hänellä ollut tapana antaa periksi.

Sitten se kuitenkin iski - se sama masennusaalto, mikä oli pitänyt Akemin sängyn pohjalla jo pari päivää. Tyttö käpertyi pienelle sykkyrälle ja asetti kätensä suojelevasti ympärilleen. Silmät suljettiin ja tyttö yritti pitää ajatuksensa poissa Akiosta, mutta se oli mahdotonta. Akemi ei voinut olla ajattelematta sitä, miten hänen veljensä oli maannut liikkumattomana sairaalansängyllä letkuja käsissään. Kuinka kalpealta ja elottomalta veli olikaan näyttänyt. Silloin tyttö oli myös nähnyt Akion haurauden ensimmäistä kertaa. Hänen isoveljensä ei ollut se, joksi Akemi oli tätä luullut. Hän ei tuntenut isoveljeään enää lainkaan.

Akemi ei pystyisi palaamaan tänään kotiin. Hän ei enää jaksaisi saatikka kestäisi kuulla äidin mesoamista siitä, miten Akion tila oli ollut huono ja mitä heidän pitäisi jatkossa Akion suhteen tehdä. Akemi tahtoi säästyä tältä samalta saarnalta, edes tämän illan. Tänään hän ei jaksaisi enää kuunnella mitään Akiosta ja Akion kohtalosta.

"Se ei mennyt ehkä ihan yhtä henkilökohtaisuuksiin kuin sä", Lucas murahti vastaukseksi Akemin sanoihin. Tyttö ei voinut vierittää kaikkea syytä hänen siskonsa niskaan – ei sillä, etteikö Gildassakin olisi ollut vikaa, mutta Akemikaan ei käyttäytynyt järin fiksusti.
Ruskeiden silmien katse harhaili pihapiirissä olevissa puissa. Hän ei voinut sulattaa täysin sitä kaikkea, mitä Akemi oli suustaan päästänyt: ne olivat olleet kuitenkin hänen sisaruksiaan.

"Mä ymmärrän hyvin, et sulla on vaikeaa", Lucas aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen, "paremmin kuin hyvin. Mut sitä mä en ymmärrä, miks sä varta vasten halusit saada mun sisarusten vihat sun niskaan."
Oliko Akemi niin poissa tolaltaan Akion takia, ettei tyttö ollut ymmärtänyt, missä raja tuli vastaan? Gilda oli aloittanut, kyllä. Mutta Akemi oli vienyt homman silti liian pitkälle.

"Gilda ehkä toipuu noista, mut se tulee muistamaan. Sen näkee sen silmistä. Sä suututit sen alle kahessa minuutissa – se on kai joku uus ennätys", Lucas puhui, vaikkei edes tiennyt, kuunteliko Akemi. Vilkaisu sängyn suuntaan oli kertonut, että Akemi oli käpertynyt kerälle, ehkä tyttö nukkui, ehkä ei.
"Tomas ja Emilio osaa nauraa itelleen, mut ykskin haukkumasana Gildalle lisää, niin ne olis hyökänny sua vastaan."
Senkin Lucas tiesi – että hänen isoveljensä, niin pellejä kuin olivatkin, pitivät huolen sisaristaan. Ne ehkä nauroivat, mutta pään sisällä liikkui paljon muutakin, kuin pelkkiä vitsejä. Poika oli asunut sisariensa kanssa koko ikänsä, ja hän kyllä tiesi, mitä noiden päässä liikkui.

"Gilda on kuitenkin mun sisko. Ehkä vittumainen sisko, mut sisko joka tapauksessa", Lucas huokaisi lopulta hieroen ohimoitaan.
"Sä teet mun olon hankalaksi, jos et edes yritä tulla toimeen."
Ja se oli ollut selvää ensi sekunneista lähtien, ettei Akemi edes yrittäisi. Lucas ei ymmärtänyt miksi – kyllä, tytöllä oli varmasti vaikeaa. Helvetin vaikeaa. Pitikö se paska kuitenkin purkaa muiden niskaan? Lucas istuisi mieluusti Akemin hakattavana ja pilkattavana, jos tyttö yrittäisi tulla hänen siskonsa kanssa toimeen.

Lucas puhui. Puhui ja puhui. Puhui vielä vähän lisääkin. Akemi yritti sulkea korvansa, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Hän kuuli kaiken, mitä Lucas oli sanonut, eikä olisi välttämättä halunnut kuulla kaikkea. Kuin uusi hyökyaalto olisi lävistänyt aasialaistytön huuhtoen hänestä sen pienekin ilon, mikä oli ehtinyt syntyä vartti sitten. Tummatukka oli jälleen kuin maansa myynyt (tosin tuo sanonta oli ehkä hieman liian laimea tähän väliin..), eikä hän halunnut tehdä muuta kuin olla.
Mutta kun tyttö mietti asiaa hieman tarkemmin, hän ei enää halunnut olla. Hän ei enää halunnut olla täällä. Vaikka Akemi tiesi, että Lucas oli oikeassa (lol, kuin Akemi sitä koskaan myöntäisi), mutta hän ei enää halunnut kuunnella Lucaksen saarnaa.

"... Ei ois pitänyt tulla tänne", Akemi tiuskahti hiljaa itsekseen ja hapuili aurinkolasinsa takaisin silmilleen noustessaan istumaan Lucaksen sängylle. Hänen huulensa olivat vääntyneet lievälle mutrulle ja olemuksesta pystyi havaitsemaan myös sen, että hän oli samalla sekä pahalla tuulella että masentunut. Aki ei voinut olla miettimättä sitä, miksi hän oli edes ajatellut Lucaksen voivan piristää häntä. Eihän Lucas muuta tehnyt kuin moitti tummatukkaa minkä kerkesi! Tyttö ei voinut enää mitään itselleen eikä ajatuksilleen - hän toivoi, ettei olisi koskaan tutustunutkaan Lucakseen, niin tältäkin turhalta välikohtaukselta Lucaksen sisarusten kanssa olisi vältytty. Miksi Akemi oli edes ylipäätään halunnut kohdata Lucaksen perheen? Tyttöhän oli aivan päästään sekaisin, olihan hänen isoveljensä yrittänyt itsemurhaa!
Vai oliko mahdollista, että tyttö käytti veljensa itsemurhayritystä selityksenä käyttäytymiselleen? Mitä jos tämä ei johtunutkaan isoveljestä, vaan siitä, että tyttö oikeasti oli tällainen? Tämä ajatus sai tytön kavahtamaan ja nousemaan nopeasti ylis sängyltä. Hän oli saanut tarpeekseen.

Mitään sanomatta aasialaistyttö suuntasi Lucaksen huoneen ovelle ja avasi sen lähteäkseen lätkimään Romeroiden luota. Ehkä Akemi voisi punkata jossain muualla tämän yön.

Hiljaiset, vihaisen kuuloiset sanat kantautuivat Lucaksen korviin, olivat ne sitten tarkoitettu pojalle tai ei. Nuorukainen käänsi päänsä sängyn suuntaan, jossa Akemi oli kohottautunut istumaan, aurinkolasit jälleen päässään. Kasvojen ilme näytti pysyvän samana, mutta silmissä välähti silti murheellisuus – ei Lucas ollut odottanutkaan, että Akemi olisi mennyt pahoittelemaan käytöstään hänen sisaruksilleen, tai myöntänyt olleensa väärässä. Silti oli väärin, että japanilaistyttö leikki marttyyria, kuin olisi tämän kaiken ainoa uhri. Ei se niin ollut: tästä kärsivät kaikki muutkin. Akion kohtalo kosketti yhtälailla kaikkia muitakin Raywortheja, eivät ainoastaan Akemia. Akemin kautta sen vaikutus heijastui samalla Lucakseen, ja näemmä myös hänen perheeseensä.

Sänky narahti, kun Akemi käytännöllisesti katsoen hyppäsi ylös. Espanjalaispoika istui ikkunalaudallaan ja tuijotti tyttöä miettien, mitä helvettiä hän tekisi. Toisaalta hän olisi kaivannut omaa rauhaansa, rauhaa, jossa hän saisi ajatella. Mutta se ei tässä vaiheessa tuntunut ollenkaan hyvältä, luontevalta ja... jotenkin oikealta vaihtoehdolta.

Niin Lucas hyppäsi ikkunalaudalta alas, melkein kompastuen samalla omiin jalkoihinsa. Muutamalla harppauksella pitkän huiskea skeittari oli oman huoneensa ovella ja tarttunut Akemin toiseen käteen, kun toinen piteli huoneen oven kahvasta kiinni ja oli painamassa sitä juuri alaspäin.
"Älä mee", Lucas pyysi hiljaa ruskeiden silmien tuijottaessa vaativasti Akemia.

Akemi oli kuitenkin hänen... tyttöystävänsä. Sitä sanaahan tuo oli itsestään äsken alakerrassa käyttänyt. Eikä Lucas halunnut päästää tyttöä menemään tuossa mielentilassa yhtään minnekään – mieluiten hän olisi vain sulkenut tummatukan syliinsä ja pitänyt siinä niin kauan, että elämä alkaisi näyttää paremmalta. Kaikki oli niin hirvittävän hankalaa – aivan kuin elämällä tai jollakin ylemmällä taholla olisi jotain pahasti häntä vastaan.

Mutta sellaista se elämä kai oli – siinä et koskaan päässe siitä, missä aita on matalin.

Jokin muljahti hälyttävästi Akemin vatsassa, kun hän tunsi sormien kietoutuvan toisen ranteensa ympärille. Aasialaistyttö kuuli Lucaksen hiljaisen pyynnön ja tyttö puraisi tunteidensa vallassa alahuultansa. Sitten hän kääntyi hitaasti Lucaksen puoleen ja antoi katseensa hetken aikaa hapuilla kaikkialla muualla kuin itse Lucaksessa. Pian katse kuitenkin löysi epätavallisen arkana Lucaksen silmät, joita tyttö tuijotti ehkä hivenen vastoin tahtoaan. Ei tämmöinen kuulunut tytön luonteeseen.
"... Mä en tykkää siitä, että sä oot... Oikeessa.." Akemi takelteli sanojensa kanssa, sillä olivathan ne täyttä totta. Totuutta oli vaikea sanoa, varsinkin Akemin kaltaisen ihmisen, mutta jokin Akemin päässä oli vain päättänyt, että hänen oli pakko puhua totta. Hän ei olisi voinut valehdella, vaikka se olisikin sopinut enemmän tytön suuhun. Hänen oli pakko puhua totta, jos hän tahtoi Lucaksen yhä sietävän hänen olemassaoloaan tällä tavoin.

Tummatukka nielaisi, sillä kurkku tuntui kuivalta ja kovin karhealta. Hän sipaisi hiuksiaan pois kasvojensa edestä ja seuraavaksi käsi kosketti varovaisesti Lucaksen kättä kuin pyytäen lupaa saada koskettaa nuorukaista. Eihän sitä voinut tietää, jos Lucas olisi tahtonut Akemin jäävän sen takia, jotta voisi haukkua tätä hirveäksi ihmiseksi. Ei se olisi mikään ihme. Olihan tyttö käyttäytynyt aivan hirviömäisesti hetki sitten.

"Voiks mä..." Aki aloitti, mutta joutui pyöräyttämään silmiään, sillä hänen silmänsä olivat hivenen kostuneet. "... Jäädä tänne täks yöks..?"

Ruskeat silmät tuijottivat odottavina Akemin kasvoja ja silmiä, joiden katse harhaili ympäristössä, kaikessa muussa, paitsi Lucaksessa. Se sai aikaan niin levottomuutta kuin turhautumistakin Lucaksessa – heidän pitäisi pystyä puhumaan, heidän pitäisi pystyä katsomaan toisiaan silmiin ilman häpeilyä. Eivätkä he silti aina pystyneet.

Lucas, vaatteistaan huolimatta, tunsi itsensä kovin alastomaksi Akemin edestä. Viimeksi samanlaista oli ollut... ei koskaan. Paloman kanssa, Espanjassa, kaikki oli ollut niin paljon helpompaa. Se oli ollut kuin ruusuilla tanssimista – vaivatonta, aivan kuin hengittäminen.
Akemin kanssa se oli vaivautuneita katseita, hiljaisuuksia, ymmärtämättömyyttä. Ei helppoa, ei alkuunkaan.
Silti Lucaksesta tuntui, että kaikki olisi sen vaivan arvoista.

Pojan sormet kietoutuivat tiukemmin tytön käden ympärille, vapaana ollut käsi otti toisenkin tytön käden otteeseensa.
"Mä tiedän", ääni hymyili, mutta kasvot eivät. Lucas tiesi, ettei väärässä olemisen myöntäminen ollut Akemin suosikkitekoja. Hän tiesi, että tyttö inhosi varmasti sitä, että oli muka niin heikko. Hän tiesi, etteivät toisen ajatukset välttämättä liikkuneet kaikista selvimmillä vesillä sillä hetkellä – oli tapahtunut niin paljon niin lyhyen hetken aikana. Lucaksen täytyi myöntää, ettei hänen elämänsä ainakaan San Diegossa ollut käymässä tylsäksi.

"Koska vain", skeittari vastasi tytön kysymykseen ja antoi katseensa hetken harhailla toisen kasvoissa, ennen kuin kumartui eteenpäin, luoden vielä pikaisen silmäyksen Akemin tummanruskeisiin silmiin, antaen huuliensa sitten painua kokeilevina Akemin huulille. Huulet suutelivat pehmeinä, kädet pitelivät edelleen toisin käsiä – tämä oli melkein heidän ensimmäinen suudelmansa. Tai, olihan noita jo kertynyt, mutta tämän olisi pitänyt olla se ensimmäinen.

Akemi niiskautti hiljaa ja teki kaikkensa pysyäksee koossa. Hän ei halunnut enää murtua, koska Akemi ei todellakaan ollut heikko. Hän ei halunnut näyttää heikkouttaan kenellekään, eikä varsinkaan Lucakselle, joka kuitenkin oli jo onnistunut näkemään Akemin heikkouden. Tytöstä tuntui oudolta, että Lucas tiesi hänen olevan sisimmältään tällainen tavallinen nuori nainen, joka koki samanlaiset myllerrykset tunteidensa kanssa kuin kuka tahansa muukin. Akemi ei koskaan ollut päästänyt ketään näin lähelle itseään, ja Lucaksin oli tehnyt sen melkeinpä tahtomattaan. Niin vain oli tapahtunut, noin vain ja aivan yllättäen. Jälkikäteen tuntui tyhmältä ajatella heidän ensimmäisiä tapaamiskertoja, sillä Akemihan ei ollut antanut tunteidensa kehittyä normaalisti Lucasta kohtaan. Hän oli vain yksinkertaisesti lukinnut ne tunteensa jonnekin syvälle itseensä, jotteivät ne vain ikinä pääsisi valloilleen ihmisten ilmoille. Niin oli kuitenkin käynyt, Rayworthien bileissä. Silloin Akemi oli avannut itsensä, jolloin tunteet Lucasta kohtaan tavoittivat tytön mielen. Ja sydämen.
Tässä sitä nyt oltiin. Murtuneena veljensä itsemurhayrityksestä ja Lucaksen katseen alaisena. Jos Lucasta ei olisi, ei tyttö olisi ehkä näinkään hyvässä kunnossa juuri nyt.

Tummatukka huomasi Lucaksen kasvojen lähestyvän ja Akemi ehti kohdata Lucaksen silmät juuri ennen kuin Lucas painoi huulensa tytön huulia vasten. Akemi sulki silmänsä ja antautui tunteidensa vietäväksi. Vaikka tyttö ei ollutkaan kovin romanttista tyyppiä, tämä tuntui aika mukavalta. Vaikka tilanne nyt olikin ehkä liian siirappinen ja tyttö olisi tahtonut huomauttaa siitä, hän piti kuitenkin suunsa kiltisti supussa ja vastasi nuorukaisen suudelmaan. Samoihin aikoihin tyttö nojautui lähemmäs Lucasta ja nousi varpailleen, jotta Lucaksen ei tarvitsisi koko ajan olla epämukavassa asennossa. Heh, heidän pituuseronsa oli sangen huvittava.

Suudelmasta oli pakko vetäytyä, sillä keuhkot tarvitsivat ilmaa. Akemi hengitti tiheästi Lucaksen kasvojen lähellä ja nuuhki lumoutuneena Lucaksen tuoksua. Aivot tuntuivat kirkastuneen huomattavasti, ja tyttö huomasi, että hänen oli nyt helpompi puhua.
".. Anteeks.." skeittarityttö kuiskasi sitten katuvaisena, eikä mennyt sekuntiakaan, kun hän jo säikähti omia sanojaan. Oliko Akemi juuri pyytänyt anteeksi tekoaan? Oh my god, Lucas oli noitunut hänet.

Se oli kaikin puolin miellyttävä suudelma: nyt kukaan ylimääräinen ei rynnännyt huoneeseen, eikä meteoriitti tipahtanut päähän. Ainut hankala asia oli se, että Lucas sattui olemaan reilu parikymmentä senttiä pidempi kuin Akemi, joten skeittari sai kumartua melkoisesti päästäkseen samalle tasolle tytön kanssa – mutta ei siitäkään mitään ongelmaa kannattanut repiä kuin vasta sitten, kun Lucaksen selkä olisi kangistunut kaiken kumartelemisen takia.

Tummanruskeat silmät tutkivat lähietäisyydellä olevia Akemin kasvoja, eikä Lucas kyennyt estämään hienoista hämmennystä kohoamaan kasvoilleen, kun Akemi pyysi anteeksi. Pyysi ihan oikeasti anteeksi – ilmeestä tosin näki, että tyttökin säikähti omia sanojaan. Siihen Lucaskin oli tottunut: Akemi ei pyydellyt anteeksi, eivätkä ’anteeksi’ ja ’Akemi’ kuuluneet yksinkertaisesti samaan lauseeseen. Se ei sopinut tytön luonteeseen, mutta toisaalta, Akemista oli lähiaikoina paljastunut niin paljon uusia puolia, ettei Lucas enää tiennyt, miksi hän edes yllättyi. Kaiken tämän jälkeen ihan minkä tahansa pitäisi olla mahdollista.
Mutta samalla poika oli ylpeä Akemista – toinen oli oikeasti niellyt ylpeytensä ja pyytänyt anteeksi, ja se oli aika helvetin iso asia, kun tässä kuitenkin puhuttiin Akemi Rayworthista.

Hymy kohosi Lucaksen kasvoille, ja hän halasi tyttöä nopeasti – ei liian pitkään, eikä kovinkaan kiinteästi. Kaiken tapahtuneen jälkeen menisi hetki, ennen kuin Lucas uskaltaisi osoittaa kiintymystään vapautuneemmin. Akemi ei ollut mitenkään erityisen romanttinen tyttö, toisin kuin Paloma oli ollut – toisaalta, eihän sitä tiennyt, millainen prinsessa Akemistakin vielä kuoriutuisi.
Mutta ainakin alkuun Lucas uskalsi olettaa, että ylenpalttiset rakkaudentunnustukset ja yli-imelät suudelmat ja halaukset saisivat tytön vain hämilleen. Lucas oli jo nyt hyväksynyt sen, että ainakin toistaiseksi hän oli tämän suhteen romanttinen osapuoli.

"Anteeksipyyntö hyväksytty", poika virnisti ja pörrötti omia ruskeita hiuksiaan. Oli oikeastaan melko huvittavaakin, miltä Akemi näytti – aivan kuin tuo olisi tehnyt jotain kauheaa. Ja kyse oli kuitenkin vain anteeksipyynnöstä.

Akemi oli sen verran järkyttynyt omasta anteeksipyynnöstään, että Lucaksen yllättäinen halaus tuli hänelle aivan tyhjästä. Tyttö jäykistyi hetkellisesti ja yritti kasata tuntemuksiaan yhteen nippuun - se tosin oli melko mahdoton tehtävä, sillä tunteiden kirjo oli niin laaja, ettei niitä edes voisi niputtaa yhteen.
Onneksi Lucas päästi tytön otteestaan, sillä Akemista oli alkanut tuntua, ettei hän saisi kunnolla henkeä. Aasialaistyttö vetäisi keuhkonsa täyteen henkeä ja yritti olla näkemästä tähtiä. Miksi tyttö olikaan viime aikoina ollut niin hemmetin sekaisin? Kaikki oli alkanut siitä, kun... Kun... Milloin se olikaan alkanut? Silloin Lucaksen kaverin, Daviden luonako? Ei Akemi osannut sanoa tarkasti sitä ajankohtaa, mutta sitä hetkeä hän epäili. Koska silloin Akemin tunteet olivat alkaneet selvitä tytölle itselleen.

Olihan se melko koomista. Akemi oli joskus siskolleen Aimille vannonut, ettei koskaan antaisi miespuolisen muuttaa itseään. Ja mitä äsken oli tapahtunut - Aki oli pyytänyt anteeksi! Voi ei... Vaikka Aimi oli sanonut, että rakkaus muuttaisi ihmisen, ei Akemi ollut sitä uskonut. Ehkä siskon sanoissa oli sittenkin piilenyt ikävä totuus.
Rakkaus. Ljamlsfmjpöadkse9ofujhosergfv. Tältä Akemista tuntui juuri nyt. Hän oli niin sekaisin. Hän oli myös jonkin verran pettynyt itseensä, kun oli niin jyrkästi kieltänyt rakkauden itseltään. Mutta ei tästä voisi muuta syyttää kuin veljiä, jotka olivat olevinaan niin miehiä, että naiset suorastaan juoksivat näiden perässä. Akemi ei koskaan ollut halunnut juosta kenenkään miespuolisen perässä, joten ehkä hän oli alkanut torjua rakkautta mielestään pikkuhiljaa. Hän ei koskaan halunnut tehdä itseään naurunalaiseksi muka jonkin rakkauden tähden!

"Älä sitten totu siihen.." Akemi varoitti hiljaa muristen anteeksipyynnöstään ja hän näytti hetken aikaa melko kärttyiseltä, mutta pian hänen kasvojensa ilme suli ja nyt hän näytti jo harmittomalta. Hän huokaisi hiljaa ja hieraisi painavilta tuntuvia silmäluomiaan. "Musta ei ikinä tuu kotiäitiä, ettäs sen tiedät", tyttö päätyi sitten yllättäen varoittamaan, kun hakeutui sitten takaisin makaamaan Lucaksen mukavalle sängylle. Ajatus kotiäitinä olemista ällötti tyttöä. Hän ei todellakaan olisi kaiket päivät kotona tekemässä ruokaa tai pyykkäämässä!
... Okei, ehkä nyt oli turhan aikaista miettiä tuollaista. Hemmetin hemmetti.

//Lol, voit kai lopettaa tän pelin... : DD

// jepaa

"En tietenkän", Lucas naurahti Akemin ilmeelle ja tuon varoittavalle äänensävylle. Tämä oli varmasti niitä once in a life time hetkiä, joita ei enää tulisi koskaan, joten olisihan hänen painettava aivoihinsa syvälle mieleen, että joskus Akemi Rayworth oli pyytänyt anteeksi. Ihan oikeasti anteeksi.

"Jos nyt ei ihan lähiaikoina oltais alkamassa leikkiä mitään kotia", Lucas totesi ja kauhistui jo pelkästä ajatuksesta. Ei sillä, Akemin kanssa perheen pyöritys olisi varmaan melko... mielenkiintoista, mutta nuorukaisella ei ollut pienintäkään halua perustaa perhettä tässä elämän vaiheessa, huh.
"Äläkä huoli, en mä oo koskaan olettanutkaan", skeittari jatkoi hetken kuluttua ja virnisti. Akemia oli hieman vaikea kuvitella hääräämässä jonkun hellan edessä laittamassa ruokaa, siivoamassa ja pesemässä pyykkiä.

Kun Akemi meni takaisin sängylle, Lucaskin otti pari askelta ja rojahti makaamaan pehmeyden keskelle.

Kyllä nämä asiat tästä vielä selkenisivät, Lucas alkoi olla jo varma siitä.

// loppu.