don't be affraid, there is no need to worry anymore.

Kaksi viikkoa sitten.
Putoaminen. Meteliä. Ambulanssi. Hoitajien huolestuneita ääniä. Kipua. Kauhua.

Nyt Aiden makasi hiljaa sairaalassa, oman huoneensa sängyllä. Huone oli valkoinen, kamalan valkoinen, häikäisevä.. Poika oli tasan kaksi viikkoa sitten pudonnut parvekkeelta, hänen ja Cielin puolivuotis päivänä.. Siitä päivästä oli pitänyt tulla, ihana, romanttinen, unohtumaton.. No unohtumaton päivä, todellakin.. Poika oli maannut koomassa kaksi viikkoa, kukaan ei osannut sanoa, heräisikö hän enää ikinä. Hän oli tiputuksessa, hänen suullaan oli hengitysmasku ja kone auttoi häntä hengittämään. Pojan oikeassa ranteessa oli kipsi ja päässä side, samoin rintakehän ympärillä, selän haavojen takia. Hajoissa oli myös parissa kohtaa sidettä. Aiden näytti kamalalta. Poika todellakin taisteli elämästä ja kuolemasta. Hän tiesi ettei voinut kuolla, jättää Cieliä ja Damonia ja Elliottia.. Eikä tietysti perhettään, muita ystäviään.. Mutta ei todellakaan noita kolmea, ei ikinä. Damon ei koskaan selviäisi siitä. Tuskin Cielkään. Elliot ehkä siinä ja siinä, tuo oli vahva persoona.

Aiden oli vain maannut sen kaksi viikkoa hiljaa ja liikkumattomana.
Nyt kuitenkin jotan tapahtui. Pojan vasemman käden sormi liikahti.. Pieni asia monella, mutta Aidenin läheisille se oli jo paljon: Tieto siitä, ettei poika ollut nukkunut pois. Minuutit kuluivat, kunnes Aiden raotti hitaasti silmästä auki. Hän katseli aluksi valkoista kattoa, yritti tottua siihen valoon. Brunette yritti katsoa ympärilleen, helvetti mikä kipu. Niskaa särki kamalasti ja pään kääntäminen oli tuskaista. Hän yritti nostaa oikeaa kättään, voi saatana ! poika puri huultaan ja painoi päänsä tiukasti tyynyyn, nostaen tärisevää vasenta kättään ja painaen sen otsalleen, kamala kipu.. änen teki kamalasti mieli ottaa engitysmaski pois, mutta hän ei ollut niin tyhmä, hän tiesi mihin se johtaisi. Hänen keuhkonsa eivät varmaan vielä oikeen hengittäneet itsekseen kunnolla, parempi näin.. Oliko huoneessa ketään ?

Poika laski vasemman kätensä taas kehonsa vierelle ja koitti vain hengittää rauhassa, kivusta uolimatta. Oli hän ennenkin sairaalassa ollut, mutta ei näin kovissa tuskissa, ei ikinä..

Kaikki oli mennyt vaikeaksi, kotona ilmapiiri oli vaisu, vaivaantunut ja hiljainen, vanhemmat eivät suostuneet puhumaan Cielille vaan mököttivät kuin teini ikäiset. Cecilia oli pahoillaan, hössötti koko ajan kunnes huomasi ettei siitä ollut mitään apua Ciel oli totaallisesti valunut pois maanpinnalta jonnekin helvetin syvälle eikä häntä saanut nostettua sieltä mihinkään suuntaan. Blondi nukahteli sairaalalle koko ajan sen kahden viikon aikana, liimasi perseensä Aidenin huoneen penkkiin kunnes hänet suurin piirtein häädettiin ulos huoneesta jotta poika sai rauhaa. RAUHAA ? Aidenhan oli koomassa, helvetti ! Ainoa nautinto minkä kermalainen sinä aikana oli saanut oli huutaminen isälle, he tappelivat joko koko ajan tai sitten olivat hiljaa. Äiti vain hössötti siitä että jos Aiden kuolee niin isä lähetetään vankilaan, mitä sitten ? Cielistä se olisi ollut ihan oikein, vankilaan se sairas paska joka työntää hänen poikaystävänsä alas parvekkeelta ! oliko hänen isänsä mielenvikainen tai jotain. Eiväthän he olleet koskaan tulleet vanhempien kanssa toimeen, mutta tämä ei muuttanut asiaa yhtään paremmaksi. Ciel ei ollut sentään vielä lentänyt pois kotoa, mikä oli suuri ihme sinänsä. Vanhemmat eivät vaan välittäneet enää niin paljon Cielin menemisistä, eivät soitelleet perään koko ajan.. koulunkäynnissäkin oli huomannut miten poika oli masentunut, tuo tuskin jaksoi käydä koulussa, eikä jaksanut edes esittää iloista ja pärjäävänsä se oli yhtä tuskaa. Ainoa häntä täysin ymmärtävä ihminen taisi sinä hetkenä olla Damon, jonka punaisista silmistä Ciel näki joka päivä sairaalalla että emo oli itkenyt, itkenyt katketakseen, niin kai. Damon varmasti menettäisi enemmän kuin Ciel jos Aiden kuolisi, he olivat veljekset, olivat tunteneet toisensa aina.. mutta silti.

Damon istui vaiti Aideniin sängynvierellä, katseli hiljaisena skeittarin kasvoja, hän ei ollut liikahtanut varmaan puoleentuntiin ollenkaan ja hänen silmänsä olivat kuin sumennetut, elottomat ja kärsineet. Hän ei ollut viillellyt, sentään, hän ei ollut pystynyt siihen ja Aiden voisi olla ylpeä ettei Damon ollut tehnyt sitä. Hän oli kuollut huolesta kun oli saanut Cieliltä viestin että Aiden oli sairaalassa, se oli yllätys että Ciel lähetti viestiä ja kun asia oli vielä tuollainen. Ensi alkuun Damon oli ollut vihainen Cielille, huutanut, karjunut, itkenyt, mutta lopulta emo oli huomannut että sekin oli ihan typerää. Vika ei ensinnäkään ollut Cielin, vaan tuon isän ja he näkivät toisiaan melkein joka päivä sairaalalla koska molemmat sattuivat olemaan sitä sorttia että he olivat Aidenista kamalan huolissaan. Oli siellä välillä Elliotkin, mutta tuo poika ei jaksanut katsella kahden tuohuamista hirmuisen kauan ja Aiden oli kuulemma tylsä nukkuessaan. Tämä päivä ei poikennut muista juurikaan, Ciel oli istunut aamusta asti siellä, varmaan nukkunutkin välissä ja Damon oli tullut vasta puolenpäivän jälkeen. He eivät olleet jutelleet juurikaan, ei ainakaan ennen kuin nyt.

Ciel joka oli Aidenin vasemmalla puolella huomasi tuon käden liikkuvan "Aiden.. kuuletsä mua?" tuo hätkähti yhtäkkiä ja sai emonkin heräämään omasta aivokuolleesta koomasta, hänen katseensa oli kysyvä ja utelias. Ja pian hänkin huuomasi sen, Aiden alkoi nimittäin availla silmiä "Hei.. elä liiku.." velipoika huolehti ja siirtyi lähemmäs veljensä sänkyä, kaksikon silmissä tuikki toivonpilkahduksia. "sä olet.. elossa, luojan kiitos" Cielin ääni oli murtua ja kaksikon silmiin tulvahti kyyneleitä ja vain Ciel oli se joka sai pidettyä ne pois poskiltaan kun Damonilla ne vyöryivät yli. "...ole varovainen jooko.. et ole kunnossa" tuo kuiskasi hiljaa ja katseli onnellisena ja helpottuneena toista, veljeään joka oli sittenkin elossa, kuin ihmeestä.

Aiden sai katseensa tarkennettua ja ensimmäiseksi hän huomasi veljensä. Tuon söötit kasvot, Aiden ei kyennyt hymyilemään kivun takia. Hän kuuli toisenkin äänen ja käänsi katseensa, Ciel... Hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset olivat siellä, eivätkä nuo edes tapelleet ! upeaa.
Skeittari nyökkäsi pienesti Cielille, hän kuuli hyvin toisen äänen.. Nyt poika vain mietti, mitä vittua tapahtui ? Hänellä ei ollut mitään mielikuvaa. Hän oli ollut Cielin kanssa parvekkeella ja sitten.. ei mitään, ei mitään muistikuvaa. Oliko hän itsekseen pudonnut ? Tuskin. Mutta ei Cielkään häntä olisi heittänyt, ei todellakaan. Eikä hän ollut skeitannut ja pudonnut sen takia.. Mutta ei siellä ollut muita ? Oliko ? Poikaa ahdisti, hän halusi puhua ja laski jo vasemman kätensä hengitysmaskille, nosti sitä vähän, mutta henkeä alkoi ahdistaa ihan kamalasti, hänen oli pakko laskea se ja haukkoa hetken henkeään muutenkin.

Poika rauhoitti hetken hengitystään ja katsoi sitten Cieliä, madollisimman kysyvänä, hän halusi kysyä mitä vittua oli tapahtunut.. hitto miksei hän osannut viittoa. Pian jonkin sortin nuorehko nais hoitaja astui huoneeseen ja huomasi Aidenin olleen herännyt. "hän heräsi ? todella hyvä." Hoitaja hymyili ja tuli Aidenin sängyn vierelle, kokeili tuon otsaa ettei se ollut liian lämmin, katsoi että kaikki arvot ja muut oli oikeat. Hetken kuluttua tuo varoen otti pojalta maskin suun edestä, aluksi Aidenista tuntui kamalan vaikealta hengittää ja tuo yski kamalasti ja oli jo tukehtua, kunnes tottui taas hengittämään itse, vaikka hän hengittikin kamalan raskaasti. "kutsukaa jos tulee ongelmia." hoitaja hymyili ja poistui sitten.

Aiden huokaisi syvään ja nousi varoen ja kipeän näköisesti istumaan, hän ei halunnut vain makoilla. "mh-mitä tapahtu ?" ensimmäiset sanat, pojan ääni oli hiukan käheä ja tuo joutui taas yskimään ja toivoi saavansa jostain vettä, kamala jano. "..kauanko olin.. koomassa ?" poika kysyi ja laski vasemman kätensä vatsalleen, hän oli laihtunut, eihän ollut oikeastaan saanut mitään kunnon ravintoa kahteen viikkoon. "voi hitto oon varmaa missannu kaikki parhaat bileet ja juorut ja kaikki ! kestää ikuisuus päästä taas ajantasolle kaikessa." poika valitti. Ei hän oikein itsestään osannut huolehtia, bileistä ja juoruista sitäkin enemmän.

Damon älähti ja pudisti päätään toiselle "älä ota sitä pois" emo komensi sitten terävästi ja kohotti varoen kätensä sivelemään Aidenin hiuksia, toinen oli niin säälittävä, mutta toisaalta hirmuisen suloinen siinä, kärsineen näköinen tietenkin mutta hiukset eivät olleet laitetut, toinen näytti siltä että kaipasi todella kipeästi ihmisiä huolehtimaan itsestään ympärilleen. Se oli niin harvinaista, vaikka olihan Aiden joutunut ennenkin makaamaan sairaalassa. Lempeästi emo pyyhkäisi hiuksia veljensä kasvoilta ja vilkaisi sitten hoitajaa joka tuli päästämään Aidenin vapaaksi hengityslaitteista. "Älä rasita itseäsi liikaa" Ciel pyysi kun Aiden alkoi vängän väkisillä kammeta itseään istuma asentoon, olisi nyt vaan maannut, selkähän tuossa asennossa rasittui ja kärsi ja toinen oli kuitenkin pudonnut selkä edellä.. mielikuva sai blondin oksennusrefleksin laukeamaan ja tuo joutui pidättelemään oksennusta hetken kunnes nielaisi pahanmaun pois suustaan, hän ei halunnut muistella sitä. Ei ollenkaan, toinen kysyi mitä oli tapahtunut ja suklaasilmä katsoi säälittävästi Damonia kohden, hänestä ei ollut kertomaan, hän alkaisi korkeintaan vain märistä.

"Cielin isä työnsi sinut alas parvekkeelta" Damon sanoi sitten lyhyesti, hän ei ollut kuullut kaikkia yksityiskohtia joten sen kummallisemmin poika ei voinut asiaa sanoa, tummatukka kuuli Cielin huokaisevan hiljaa ja vaaleansiniset silmät kääntyivät kermalaisen puoleen, joka jatkoi tarinaa vähän laajemmasti "mä en tiedä kuinka pitkälle sä muistat mut.. sen jälkeen kun mä olin tanssinut sun pyynnöstä.. sä tulit mun luokse ja suutelit mua" Ciel aloitti ja siirsi katseensa Aideniin, tuijottaen tuota jotenkin säälittävän huolestuneella ilmeellä ja näperteli paidanhelmaansa ahdistuneena muistelemisesta, mutta Aidenin oli oikeus tietää asiat niinkuin ne olivat "ja isä näki sen.. se oli tullut koputtamatta mun huoneeseen, se sai raivarin, se löi mua ja sä aloit huutaa sille ja.. sit se vaan, kait vahingossa mut.. silti se-se työnsi sut alas meidän parvekkeelta" Ciel huokaisi ja puri huultaan tiukasti hampaillaan, hänen äänensä oli murtunut ja oli lähellä ettei toiselta taas tullut kyyneleet silmäkulmiin. Damon yskähti hiljaa ja hieraisi niskaansa, kun Aiden jo vaihtoikin seuraavaan kysymykseen ja emo oli varma ettei Ciel ollut nyt vastaus kunnossa. "Kaksi viikkoa, ehkä vähän yli..." veli vastasi kaksoselleen ja soi pojalle kevyen hymyn, toinen oli elossa ja se oli ainoa asia millä oli väliä.

"älä huoli, Elliot kyllä pitää huolen et pääset kalenterissas ajan tasalle, mä- mulla ei oo puhelinta mukana mut mä uskon et se tulee tänään vielä käymään.. vaikka se väittää et sä et oo katsomisen arvonen koomassa niin on se käyny silti joka päivä, edes vartin täälä" Damon totesi ja hän ja Ciel pystyi vahvistamaan asian koska he olivat olleet joka päivä jompi kumpi koko ajan siellä. "haluat sä jotain?" Ciel kysyi sitten kun oli saanut koottua itsensä ja katsoi poikaa silmiin, silitellen kevyesti poikaystävänsä kättä, luojan kiitos toinen oli kunnossa.

Aiden Katsoi kaksikkoa vuoron perään. Selkää alkoi vihloa kamalasti, mutta hän ei halunnut vain maata. "...työnsi mut alas..." Skeitatri toisti ilmeettömästi ja kuunteli sitten Cielin tarinan. "mä olen ite vaan ääliö.. Anteeksi Ciel.." Poika naurahti tuskaisesti ja kiristeli hampaitaan. "hmh.. no antaa olla, mä tiesin ettei sun vanhemmat tykänny musta mutta että se koitti tappaa... no hei, Damon voi ainakin olla ylpeä, olen sairaalassa eikä skeittilaudalla ollut soaa eikä arpaa tässä." Aiden vitsaili ja naurahti pienesti mutta inahti vain lopussa tuskasta. "hitto... taidan olla nyt pidemmänkin aikaa kotona Damonin hoidettavana.." Skeittari huokaiti turhautuneena. Hoidettavana ... Vielä ehkä kahdeksan kuukautta taaksepäin hän olisi mielellään ollut Damonin hoidettavana.. Silloin se olisikin meinannut jotain muuta kuin mitä se nyt meinasi. Mutta nyt Aidenilla oli Ciel ja hän oli onnellinen.

"niinpä tietty. Ei se homo musta huolissaan olis. Tuskin sen ilme ees värähti kun kerroitte et oon sairaalas koomassa." Aiden virnisti ja hieraisi niskaansa, vihlova kipu.. Poika laski kätensä alas ja hengähti. "se vaan ootti et kuolen et sais mun kaikki miljoona lautaa... mut ihanku mä testamenttaisin ne sille." Aiden virnuili huvittuneena ja huokaisi. Hän itse olisi ollut varmaan aika sekaisin. No, ehkä hän olisi piilottanut sen, märissyt vain öisin yksin kotona, esittänyt vahvaa. Elliot oli kuitenkin Elliot. Aidenin paras ystävä, nyt ja aina. Aiden oli heti ensitapaamisesta asti tiennyt, että Elliotista tulisi hänelle helvetin tärkeä. He olivat niin samanlaisia. luonteiltaan, mielipiteiltään.. Elliot oli yksi tärkeimmistä hänelle. Ciel ja Damon tappeliy hä ensimmäisestä paikasta. Toiselta Damon oli se tärkein, Aidenin veljenä, toisalta Ciel, hänen poikaystävänään..

"nhg.. voisko jompikumpi tuoda mulle vettä." Hän pyysi ja joutui pian selkäkivun takia palaamaan makaamaan. Hän katsoi hetken Damonia ja hymähti toiselle lempeästikkin. "hitto.. ei kaheten viikkoon tupakkaa tai alkoholia, mitä paskaa.... tuokaa mulle pullo viinaa kiitos." Brunette vitsaili ja yski hetken aikaa.

Ciel kiristeli hampaitaan ja katsoi toista "et syytä tästä itseäsi, se oli isä joka työnsi sinut parvekkeelta, ajattele jos olisit kuollut! minä olisin mieluusti passittanut isän linnaan elinkautiseen" kermalainen kivahti hampaitaan kiristellen mutta soi sitten lempeämmän hymyn toiselle, hän ei alkanut puollustelevalle kannalle toisen todetessa hänen isänsä oli yrittänyt tappaa skeittarin, vaikka oikeasti eihän se niin mennyt, sehän oli ollut vahinko, eikö totta? Skeittari päätti että se oli nyt vitsin paikka ja blondi huokaisi syvään, ainakaan toisen aivot eivät olleet niin pahasti vaurioituneet etteikö toinen voisi jatkaa törttöilyä tästäkin eteenpäin. "no jaa, tulipahan tämäkin koettua, varmasti makeeta kehuskella että oot ollu kaks viikkoo koomassakin, skeittarikaverit halkeaa kateudesta" Damon pyöräytti simiään ja yskähti, hän kun oli tottunut siihen että Aidenista sai aina olla huolissaan ja millon lie mikäkin käsivarsi murtunut tai varpaat poikki. Eikä siinä vielä kaikki, senkin lisäksi että Damo sai kuunnella veljensä juttuja niin sitten tuli Elliot rehvastelemaan sillä miten häneltä on mennyt millon lie mikäkin kylkiluu poikki. Oliko siinä jotain siistiä ?

"Damon kyllä pitää susta huolen, ja mä lupaan käydä siellä" Ciel lupasi kun Damon ei reagoinut oikein mitenkään Aidenin toteamukseen, kait tuo oli uponnut omiin ajatuksiinsa taas, ainakin sen verran lasittuneilta toisen silmät näyttivät. "on ihme, ettei mua muutenkin ole jo heitetty kotoa pihalle, odotin että ne viskais mut katuojaan mut ei, ne vaan mököttää kotona" blondi naurahti sitten vaivaantuneesti ja havahtui aina välillä kun toinen näytti siltä että kärsi. Poika otti hellästi toista kädestä, silitteli kämmenen pintaa sormillaan kevyesti ja katsoi toista huolissaan "älä yli rasita itseäsi" tuo huolehti hiljaa. Damon hymähti kun katsoi toisia, kommentoimatta asiaa mitenkään "älä nyt, Elliotkin kyllä rakastaa sua omalla tavallaan mut se on sellanen kovanaama, ei se voi tänne tulla sitä näyttämään kun me ollaan täällä koko ajan tai jompi kumpi" Damon huokaisi ja työnsi tuolin kauemmas toisesta, niin että kykeni laskemaan kädet sängynreunalle ja pään käsien päälle, katselleen makuulleen kömpivää veljeään, hymyillen tuolle rohkaisevasti ja lempeästi. "älä luulekkaan että kannan sulle mitään tollasia myrkkyjä, pizzaa sä kyllä saat sentään syödä" emo virnisti, huokaisi sitten syvään ja sulki hetkeksi silmänsä.

Ciel oli noussut ylös toisen pyynnöstä, mennyt käymään käytävässä ja tuli sieltä kohta mukaanaan lasillinen vettä. "tuossa, kykenetkö muka juomaan tuollaisesta asennosta?" blondi kysyi jokseenkin huvittuneena ja istuutui takaisin toisen viereen vasemmalle puolelle, ojentaen vesilasia skeittarille lempeästi hymyillen. "älä kaada sitä syliin, mä en ala kyllä hyysään sulle uusia vaatteita päälle jos sä sitä luulet" Ciel totesi sitten virnistäen hitusen rivosti ja kuuli Damonin hiljaisen tuhahduksen oikealtapuolelta ja kermalainen vaikeni.

Aiden virnisti Cielile, hänen teki mieli nyt häröillä tuon kanssa, mistä tulikin muuten mieleen.. Aiden eläisi kamalassa puutteessa seuraavat kuukaudet ! Kiitos Cielin isälle nyt tästäkin. Poika olisi niin halunnut nähdä Cielin alasti, koskettaa tuon paljasta vartaloa, suudella tuota.. Kaikkea, mutta ei, nyt se ei onnistunut.. Hitto. "eli jos mä kastelen tän hirveän sairaalapuvun niin oon sitte alasti ? sopii." Brunette virnuili mutta nousi kuitenkin varovasti hiukan istumaan, kulautti veden alas, laualle valui tosin vähän vettä ja siitä rinnuksille, mutta vain pieniä tippoja. Poika laski tyhjän lasin pöydälle ja palasi makaamaan, huokaisten syvään. "hmh... onko .. vanhemmat käyny täällä ? Tai Rick ?" poika kysyi, tiesiköhän nuo edes että Aiden makasi sairaalassa ? Jos tiesivät, olisi vain outoa ettei nuo olisi käyneet, tosin matkaahan välillä oli.. Mutta Aiden oli toisille rakas, eikö tuommoisen matkan tulisi vaikka kävellen jos kuulisi, että oma rakas poika vai veli makaisi sairaalassa, ehkä koko ikänsä siivä koomassa ? okei, ei ehkä kävellen mutta.. kuitenkin.

Skeittari puristi toimivan kätensä sormia nyrkkiin, avasi ja laittoi takaisin nyrkkiin, hän koeili, toimivatko sormet kunnolla. Heikolta tuntui, mutta kyllä se siitä. Poika huokaisi, hän todellakin saisi keuskella ystävilleen. Aiden taisi muutenkin olla kaveriporukastaan se, jolle oli eniten sattunut ja tapahtunut ja oli eniten luita murtunut ? Mahtavaa. Poika virnuili, Elliot olisi niiin kade, hauskaa. Vaikka Aidenilla ei ollut hauskaa, hänelle oli varmasti annettu nytkin kipulääkettä, kipu oli silti kamala. Kun vaikutuslakkaisi, Aiden varmana huutaisi tuskissaan, poika tiesi että häneen sattuisi... Olihan häneltä käsi murtunut, selässä oli ties mitä haavoja ja varmaan muutakin vikaa ja kaikkea. Päätä särki kamalasti, eikä se sairaalan kirkas valo ja häikäisevän valkoiset seinät ainakaan auttaneet asiaa, päinvastoin. Nhg.

"no, kuinka kauan mä joudun mätänee täällä ? Varmaa ne hoitajat on jotai sanonu." Aiden rikkoi hiljaisuuden hetken kuluttua. ärsyttävää, kuinka toiset huolehti hänestä. Aiden oli tietysti kiitollinen, mutta hän oli elossa, saisivat toisetkin vähän nyt relata. Poika kyllä sekoaisi kotona, jos Damon vain vouhottaisi ja vouhottaisi, tulisi viiden minuutin välein katsomaan että Aiden hengitti. Elliot saisi kyllä pitää kunnon bileet Aidenille, tuo oli sentään selvinnyt metrien pudotuksesta ! Tai ehkä 3 tai 4 metrin pudotuksesta, ehkä ylikin, muttta olihan sekin jotain, eikö ?
Mutta se oli varmaa, että Aiden ei Cielin kotiin astuisi tai edes menisi laudalla ohi, ei niin kauan kuin tuon isä eläisi. Se äijä varmasti _tappaisi_ Aidenin ensi kerralla, tuskin se vanhus edes katui tekoaan. Aiden ei kuitenkaan jaksanut nyt välittää, mutta jos än saisi tiedon, että ei voisi enää ikinä skeitata.. Se äijähän joutuisi korkeinpaan oikeuteen ja Aiden voittaisi hinnalla millä hyvänsä ! Skeittaus oli Aidenin elämä, jos se vietäisi pois, hän varmasti muuttuisi Damonin kaksoseksi. Tai kaksosiahan he olivat, mutta luonteeltaan ihan erilaisia. Jos Aiden ei voisi enää skeitata, hänkin varmasti viettäisi illal viillellen tai jotain, vaikka hänestä se olikin kamalan lapsellista ja säälittävää puuhaa.

Ciel kohotti kulmiaan ja katsoi toista vähän epäilevänä "Ihan totta, haluaisitko maata täällä nakuna oman veljesi silmien alla" tuo vitsaili sitten ja pudisti päätään, pitäen silmällä toisen juomista ettei toinen onnistuisi kaatelemaan liikaa vettä päälleen. Aiden onnistui kuitenkin juomaan ihan siististi ja kermalaiinen rentoutui toisen laskiessa vesilasin takaisin pöydälle ja hän vilkaisi sängyn toiselle puolelle kohti Damonia, hän ei oikeastaan tiennyt oliko Aidenilla käynyt muita vieraita. Damon kohottautui aavistuksen parempaan asentoon ja tapitti veljeään yhä nojaten käsillään sairaalasänkyyn ja pää käsien päällä nojaten. Tummatukka nyökkäsi vaisusti "On Rick ainakin kerran käynyt, en oo varma oliko se hirmu kauan kun se tuli just kun mä olin jo lähdössä kotiin. Kävi se meilläkin sitten myöhemmin mutta se oli kiireinen, mitäpä muutakaan. Veikkaan et se tulee sitten taas kun porukat tulee, Miranda nimittäin soitti äidille asiasta, ei musta ollut ilmottamaan, sori" Damon mutisi lopun vähän vaisusti ja häpeissään, tietysti hän tiesi että oli hyvin tärkeää ilmoittaa vanhemmille jostain niin vakavasta mutta aiheesta puhuminen tuntui Damonista niin pahalta ettei hän ollut vain kyennyt ottamaan puhelinta käteen ja soittamaan äidille, eikä varsinkaan isälle. "Ne on tulossa tässä lähipäivinä, ne alkaa kyllä kyselemään kaikkea.." hän vilkaisi kohti Cieliä vähän ahdistuneena ja puri huultaan "ja sitten ne tietenkin jää meille tai Mirandalle vähintään viikoksi, toivottavasti vaan äiti tulee" Emo totesi ja painoi kasvonsa käsiin ja sulki silmänsä purren huultaan, hänellä ei tosiaankaan ollut ikävä isää eikä hän olisi välttämättä halunnut nähdä kumpaakaan vanhemmistaan. Nuorukainen oli jo niin tottunut asumaan yksin, tai no kaksin Aidenin kanssa, vaikka olihanhan se mukavaa kun näkisi äitiä pitkästä aikaa.

"Tietääkö sun äitis et sä... että me..?" Ciel puri huultaan ja katsoi Aidenia nyt vähän kysyvästi, hän ei normaalisti hävennyt homouttaan mutta hän tiesi ja ymmärsi täysin millaisia vanhemmat voisivat olla jos eivät hyväksyisi moista. Ehkä hän pysyttelisi kaukana Aidenin ja Damonin kämpästä silloin kun heidän vanhempansa olivat tulossa käymään. Aavistuksen vaivaantunut hiljaisuus laskeutui hetkeksi huoneeseen jonka kirkkaat valot valaisivat vaalean huoneen ja pojat ja sai Cielin ja Damonin näyttämään yllättävän kalpeita ja varsinkin Aidenin joka oli koomailunsa ansiosta muuttunut normaalia vaaleammaksi iholtaan ja näytti entistä sairaammalta siinä valossa. "En ole varma.. viikon, pari? Tilanne näytti pahalta kun olit vielä koomassa ja ne epäilivät että joudut viettään täällä vielä kuukauden päivät mutta nyt kun oot heränny niin kait se on vähintään parilla viikolla vähentynyt se määrä" Ciel totesi sitten ja oli keskittynyt enemmänkin tutkailemaan omia käsiään kuin katselemaan Aidenia. Hitaasti hän kuitenkin kohotti katseensa poikaystäväänsä ja hymyili tuolle lempeästi "kyllä sä pääset täältä pian pois, kaikki on sit taas hyvin" tuo lupasi ja jätti itsekseen tuhahtelevan Damonin omaan arvoonsa.

Kaikkien kolmen yllätykseksi ovi kävi kohta ja molemmat Ciel sekä Damon kääntyivät kohti ovea, josta harpoi sisään yksi brunette lisää, Elliot. "wow! dude sä oot jo ylhäällä, mikä on vointis?" Skeittari naurahti ja tuon kasvoilta paistoi silkka helpotus ja onnellisuus, oli todella harvinaista että poika näytti niin onnelliselta, tuo olisi melken voinut jopa itkeä jos se olisi hänen tapoihinsa kuulunut kun hän kiirehti ovelta suoraa sängyn laidalle Cielin viereen. "mä luulin et jätkä oli päättäny jäädä vetää sikeitä koko loppu elämäksee siihe, ei me oltais perkele soikoo pärjätty ilma sua" Elliot virnuili naama sädehtien ja melkein kurottautui halaamaan toista mutta lopulta vain hennosti taputti skeittaria olkapäälle. "mä vähä arvelinki et sun fanijoukot pötköttää täällä sun vierustalla uskollisina" tuo vitsaili ja vilkaisi Cieliä joka ei voinut estää itseään hymyilemästä vaikka koittikin pitää naamansa peruslukemissa Elliotin katsoessa häneen.

Aiden nyökkäili toisille. Oli onni, että hänellä oli tuollainen kaksikko huolehtimassa. "Mä todella toivon että se äijä ei tuu." Tuo murahti puhuen isästään. "Mut äiti ja Rick ois kiva nähä pitkästä aiaka. Nyt voisin jutella Rickin kanssa siitäki mimmosen auton se mulle saa hommata." Brunette virnuili ja käänsi katseensa Cieliin ja pudisti päätään. "Äiti ei tiedä mitään. En oikein osaa sanoa miten se reakois. Tuskin se järkyttyit mut en usko et se ihan hyvilläänkää olis. Esittelen sut mun ystävänä sille, okei?" Poika kysyi ja piteli blondia kädestä. "Uh.. Inhoon maata vain paikallani." Tuo marisi ja katsoi nyt Damonia. "Sori et huolestutin sut." Tuo sanoi hiljaa, hän tunsi olevansa huono veli, hänen pitäisi huolehtia Damonista, ei toisin päin. Aiden oli muutenkin aiheuttanut niin paljon pahaa tuolle pienelle emolle. Katse käännettiin taas Cieliin. "Mä oonki liian hyvännäköne kuolee." Brunette vitsaili huvittuneena, turhaa kait sitä masentelisi tapahtuneen takia, poika oli aina ollut positiivinen vitsailija joka löysi positiivisia puolia asiasta kuin asiasta.

Pian ovi kävi ja Aiden oli varma että se oli joku hoitaja mutta ei. "Heräsin joku aika sit." hän virnisti toiselle ja hymyili parhaalle ystävälleen. "Ihan loistava." Tuo vitsaili. "Olo on sellanen ku kahen viikon koomasta just heränneeltä. Nyt tiiän miltä ruususesta tuntu ku se heräs ku se oli nukkunu .. kauan se sit nukkukaa." Brunette naureskeli. "Tosin, mua ei herätetty samalla tavalla. Mikä on aika sääli." Tuo vilkaisi CIeliä ja virnisti suloisesti. "Hei c'moon jätkä! Kävin just lähel kuolemaa ja en saa ees halia?" tuo valitti Elliotille. "ja mä tiedän ettette te ois pärjänny, siks mun pitiki herää." Tuo jatkoi vitsailua ja paransi asentoaan, kasvoilla kävi tuskainen katse, mutta heti kun brunette pääsi parempaan asentoon, hymy palasi tuon huulille. "Missä mun loput fanijoukot?" Tuo kysyi Elliotilta. "Paitsi, koko jengi ei mahtuis tänne joten. Parempi että vaan tärkeimmät on täällä." Hän naurahti ja nosti Cielin kättä ja laski pienen suudelman sille ja hymyili. "Kerro Elliot, kui monet bileet mä oon missannu? Ja kai koko koulu on itkeny ja ollu huolissaan?" Brunette virnuili huvittuneena.

"Rick ei suostuis ostamaan sulle autoa edes kuolleen ruuminsa ylitse, eikä varsinkaan nyt kun oon ollu koomassa kaksi viikkoa, siitä voin olla varma" Damon virnisti ja katseli veljeään, suoristautuen pian istumaan kunnolla tuoliinsa ja kohautti olkiaan "Ei se mitään, oon jo tottunu siihen et susta saa olla koko ajan huolissaan ja siihenkin et susta pitää huolehtia" hän sitten kohautti olkiaan ja tunki kätensä huppariensa taskuihin hymyillen pienesti. Eihän se ollut tietenkään koskaan Damonista mukavaa, että isoveljestä piti koko ajan olla huolissaan tai sitten tuota piti olla hyysäämässä kotona, kun tuo joutui makaamaan kotisohvalla ties milloin mikäkin luu poikki. Toivottavasti Aidenille ei nyt tulisi tapaa maata vähän väliä koomassa sairaalavuoteella kuitenkaan, tämä kerta saisi luvan jäädä ainoaksi. "Okei.. miten vain ja niin mä vähän arvelinkin" Ciel hymähti sitten pudistellen päätään, hänelle kyllä sopisi että Aiden esittelisi hänet vanhemmilleen vain ystävänä, ei toisen vanhemmat kuitenkaan olleet kovin kauan maisemissa ja olisi kaikille helpompaa että Ciel olisi vain Aidenin kaveri.

Kaikkien huomio kuitenkin kiinnittyi lopulta Elliotiin joka harpoi huoneen poikki toisen sängynlaidalle. Ciel virnisteli Aidenin huomautukselle "anteeksi nyt vain, Ruusunen, mutta mulla ei ollut hajuakaan että sä halusit juuri tänään herätä ja sen hengitysmaskin pussaileminen ei oikein kuullostanut hehkeältä idealta" Ciel irvisti sitten ja sai Elliotinkin nauramaan. "No saat saat! mä vaan pelkään et hajotan sun selkänikamat tai jotain ko halin sua niin kovasti, mulla on ollu perkele soikoon sua ikävä" Elliot totesi sitten ja kumartui halaamaan toista, kietoen kätensä varoen parhaan kaverinsa ympärille ja rutistaen tuota varoen, hän ei kuitenkaan halunnut aiheuttaa toiselle kipuja "sä näytät tosi seksikkäält tossa sun upees puvus" Elliot kehaisi sitten kun vetäytyi kauemmaksi ja kävi hakemassa itselleenkin jonkun tuolin nopeasti seinän vierustalta, raahaten sen sängyn viereen "oisitte joku soittanu et täälä ollaan hereillä niin oisin käyny hakee sulle jotai safkaa, suklaata mun koomailevalle rakkaalle, saatko sä ees syödä?" Eli virnuili ja nojautui polviinsa katsellen toista "en tienny tosiaa et oot hereil, olisin pian raahannu koko jengin tänne, kyllä me ykspäivä käytiin koko porukal sua kahtoon, mut tuli niin masis fiilarit koko sakille et mentiin sit ryyppäämään, sori jäit paitsi mut ei ollu kovin hehkeet bailut" Eli totesi ja vilkaisi Cieliä joka naureskeli huvittunena Aidenin suukotteluille ja silitteli sitten taas toisen kättä lempeästi. "joo joo, koulu on kyl huomannu et oot ollu pois, siel liikku joku huhuki ekal viikol mut en jaksanu ottaa selvää et mitä se huhu sisälsi eikä sulta oo jääny ko parit bileet välistä ja hirveesti juoruja" Elliot sitten lohdutteli toista ja taputti tuon olkaa katsellen parhaansa kaverin heikkoa kuntoa vähän säälivästi "mut hei, parhaimmat bileet on tulossa kuha pääset siit sängystä ylös ja luvan juoda viinaa" Hän lupasi sitten virnuillen.

Aiden pyöräytti silmiään Cielin toteamukselle, okei, hemmetin hengitysmaski, pilasi taas kaiken. Poika käänsi katseensa Elliottiin ja virnisti, halaten sitten toista varoen takaisin. "Mä sanoisin et mullaki on ollu ikävä sua mut.. Nukkuessa ei oikee tuu ajateltua semmosia." Brunette virnisti ja pörrötti vielä Elliotin hiuksia, alkaen sitten tutkia mitä vaurioita hänellä oli, okei, selkä oli ainakin saatanan kipeä, vasen ranne murtunut, mustelmia ja haavoja oli useita, selkä varmasti näytti pahemmalta kun se tuntui, monessakohan leikkauksessa hän olu ollut? Aiden todella toivoi että selässä olisi pitkä arpi, samoin kuin ranteessa, arvet oli niin siistejä ja tepsi naisiin. Vaikka, eihän Aidenin pitänyt mitään naisia enää kalastella, hänellä oli oma muru jo. "En oo helvetti vieköö syöny kahtee viikkoo.." Poika parahti ja laski kätensä vatsalleen, tosiaan... Nyt kun sitä tuli ajateltua, pojalla oli saamarinmoinen nälkä eikä hänen muistikuviensa mukaan sairaala moska ollut kehuttavaa. "Kai mä syödä saan.. Haluisko joku lähtä hakeen mulle hampurilaista?" Aiden pyyteli sitten mahdollisimman viattoman näköisenä, vilkuillen kaikkia kolmoa, okei, tuskin kukan hakisi hänelle ruokaa mun sairaalassakin sitä sai.. Yh. Brunette virnuili Elliotille, tosiaan.. He tulisivat järkkääään niin kovat bileet, Aidenhan oli saatana soikoon käynyt niin lähellä kuolemaa, totta kai sitä piti juhlia ja kunnolla..

Ovi kävi taas, olisiko se nyt joku hoitaja? C'moon, kai Aiden sai toivoa helvetin kuumaa ja seksikästä hoitsua luokseen, semmoista kuin niissä porno leffoissa mitä hän katsoi? Mutta ei, se ei ollut seksikäs hoitaja. Vaan nuorehko mies, nelikkoa vanhempi, kaksosten isoveli Rick. "Rick!" Aiden hihkaisi onneissaan ja kohottautui paremmin istumaan. "Katos poikaa, oot jo hereillä. Mahtavaa." Rick virnuili ja vilkaisi kaikkia huoneessa olijoita, jääden katsomaan Damonia, hymyillen pikkuveljelleen ja tullen sitten halaamaan tuota, hän oli ollut kamalan huolissaan veljistään, hän tiesi Damonin olevan herkkä, herra jestas mitä kaikkea tuo oli joutunut näiden parin viikon aikana kokemaan ja yksin.. "Mä ja äiti oltais tultu aiemmin mutta lentoja oli pirun vaikea saada.. Miten oot voinu?" Hän kysyi päästäessään lopulta Damonista irti, pörröttäen nuoremman hiuksia hymyillen. Paeten hetken kuluttua sängyn vierelle ja pörrötti Aideninkin hiuksia. "Ja sä kuvittelet että mä antaisin sulle auton?" Vanhempi veli virnisti ja vilkaisi Aidenin koko kehon, okei, ilmeisesti tuo tulisi paranemaan täysin. "No, tää ei ollu skeittaus tapaturma joten et voi syyttää mua tai lautaa." Aiden motkotti ja risti kätensä rintakehälleen. "Ai äitiki on täällä?" Hän sitten kysyi, Rick nyökkäsi vastaukseksi. "Kahviossa, se on ollut ihan sekaisin nää pari viikkoa, ei se uskaltanut edes tulla tänne kun se ajattelit että oot yhä koomassa ja teet kuolemaa ja oot yltäpäältä veressä tai jotain, se kyllä tulee varmaan pian. Mutta keitäs nää sun kaverit on?" Rick kohotti sitten katseensa Elliottiin ja Cieliin.
"Elliot, mun paras ystävä ja Ciel mun poika..........kaveri..... kaveri, joka on.. poika.." Aiden totesi ja virnisti perään. Rick pyöräytti silmiään. "Okei, älä viitsi, mä tunnen sut Aiden ja tajusin kyllä heti että tää blondi on enemmän kuin vain ystävä. Hyvä tietää et Aiden on löytäny jonku joka kattoo vähän sen perään Damonin lisäksi.. Eikait mun ääliö veljestä oo ollu liiaksi vaivaa?" Rick naurahti Cielille, vaikka hän hyvin tiesi, että Aidenista oli ollut vaivaaenemmän kuin tuosta oli koskaan ollut hänelle tai porukoille.

"Älä luule et saat ketään meistä passitettua sun juoksupojaks hakeen jotain hampparia ko oot viimeinkin ylhäällä!" Elliot parahti sitten ja oli kyllä aivan oikeassa, ei sen enempää Cieliä kuin Damoniakaan huvittanut juuri nyt nousta toisen sängyn laidalta ja käydä hakemassa tuolle hampparia jostain kyliltä. Ciel puristi Aidenin kättä hennosti ja hymyili tuolle lempeästi "Eiköhän täältäkin saa jotain.. syötävää" Ciel epäili kyllä ruuan laatua ja makua mutta parempi sekin oli kuin ei mitään ja tuskin Aidenin nyt kannatti heti mättää jotain sairaan rasvaista ja epäterveellistä suuhunsa muutenkaan.

Ciel säpsähti kun ovi kävi ja hänen sormensa lipesivät vikkelään Aidenin kädestä irti, hän kääntyi kohti ovea odottaen näkevänsä jonkun hoitajan tulevan sisään mutta mitä vielä, ovella seisoi upean näköinen nuorimies. "Rick.." Ciel toisti kuin Aidenin kaikuna eikä saanut silmiään irti tuosta brunetesta kun mies astui sisään huoneeseen leveä virne naamallaan.. mikä kumma Cliftonien perhettä riivasi, eikö heidän pojistaan saanut rumia tekemälläkään? Blondi nielaisi ja repi katseensa irti Rickistä, oli epäkohteliasta tuijottaa ja muutenkin, toinen oli Aidenin isoveli. Ciel yskähti hiljaa ja hieraisi niskaansa vaivaantuneena, kaikesta huolimatta seuraten miten Damon kietoi kätensä tiukasti Rickin ympärille kun tuo tuli halaamaan häntä. "Rick, mahtava nähdä" Damon parahti isoveljensä olkapäätä vasten ja painoi kasvonsa vasten toisen takin kangasta. Hän halasi toista kuin ei olisi moneen vuoteen nähnyt veljeään ja puri huultaan, hitto, hänellä oli ollut ikävä. Eniten koko maailmassa Damon taisi rakastaa omia isoveljiään, niin Aidenia kuin Rickiäkin ja todellakin kaipasi Rickiä aina välillä. Isoveli oli kuitenkin jo vanhempi ja viisaampi kuin kumpikaan heistä ja oli aina pitänyt huolta pikkuveljistään Damon päätti ettei kuitenkaan alkaisi vollottamaan nyt ja kun Rick viimein päästi irti jäi toinen seisomaan hänen vierelleen pikkuruinen hymy huulillaan "Äiti on täällä?" Luojan kiitos isä ei tullut, Damon puri huultaan ja alkoi räpeltää hupparinsa hioilla, hän ei haluaisi näyttää äidilleen miten huonosti hän itse voi.. hänen pitäisi yrittää kaikkensa että vaikuttaisi edes hitusen reippaammalta äitinsä silmissä.

"Moi, me ei ollakaan tavattu!" Elliotin kasvoilla oli leveä virne kun hän kurottautui sängyn yli kättelemään Rickiä "Sä vaikutat ihan reilulta jätkältä, mä oon Elliot.. tai voit sanoo vaan Eli tai jotain" Skeittari virnuili ja puristi toisen kättä oikein reippaasti "joo mä tosiaan oon Aidenin bestis ja sieluntoveri ja mitä vielä sä näytät upeelt.. perkele soikoon ku teidän perheessä on geenit jakautunu tasaseen toisin ko meidän perheessä, mähän tietysti oon kaikista kuumin kolli meidän sakista" Elliot virnuili kun oli pistänyt merkille Cielin tuijotuksen kun Rick oli tullut sisään, kait se oli sitten pakko myöntää että melko upean näköistä porukkaa nuo kaikki olivat, jopa Damon oli söötti. Elliot ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kommentoimaan sitä asiaa sen enempää ja istahti takaisin Aidenin sängyn reunalle melkein kaverinsa kainaloon ja virnisti leveästi "Vai koitat sä hankkia ittelles autoo? Mihin sä sitä kun skeittilaudalla pääsee paljo nopeempaa" Hän virnuili sitten ja ketaisi toisen kätensä jokseenkin varovasti Aidenin olan ylitse. Ciel punehtui hieman kun Rick tajusi että hän oli paljon muutakin kuin vain kaveri Aidenille ja Ciel hieroi niskaansa "nah" Hän heilautti kättään sitten vähäpätöisesti ja katsoi ylös vanhimpaan Cliftoniin "Ei ollenkaan" Kermalainen väänsi hymyn kasvoilleen ja sysäsi nolostuksensa jonnekin aivojensa perälle ja istuutui paremmin penkille, kait sitä nyt isoveli pikkuveljensä tunsi eikä Rickiä näyttänyt oikeastaan haittaavan Aidenin homous, hyvä niin.