She's a handsome woman

// chao ja jackie ! alotus on shaibaa, mutta sallittakoon se, kun en oo pitkään aikaan applella pelannu :--D

Apple Lee heilutteli kirkkaankeltaisin tennarein peitettyjä varpaitaan istuskellaan Aston High Schoolin katon reunalla. Viileänä käyvä tuuli piti ilman kohtuullisena, vaikka aurinko paistoikin – yllätys – täydeltä taivaalta. Alun perin pienikokoinen scenetyttö oli juossut katolle pakoon erästä jätkää, jonka kustannuksella Apple oli hieman pilaillut, mutta pian karkumatkan tarkoitus oli muuttunut pilvien bongailureissuksi, joka oli tosin pitänyt unohtaa yhtä nopeasti, kuin se oli keksittykin: sinisellä taivaalla ei leijunut yhtäkään valkeaa pilvenhattaraa.

Musta t-paita oli aivan liian iso Applelle ja jätti toisen kapean olkapään paljaaksi, paljastaen alla olevan keltaisen topin olkaimet. Jalassa olevat mustat farkkushortsit olivat rispaantuneet, mutta yhtä kivat silti, yksi tytön lempivaatteista. Ja nyt, kun hän oli onnistunut eksyttämään sen yhden jätkän naurettavan helposti, eikä ollut pilviäkään bongailtavana, tyttö taitteli piirustuksistaan lennokeita ja nakkeli niitä tuulen vietäväksi. Ruskeat silmät nauroivat ja suu oli kääntynyt hymyyn, sillä ei ollut mikään, mikä ei Applea olisi naurattanut, ainakaan sillä hetkellä. Elämä oli liian ihanaa. Huulet hyräilivät silloin tällöin David Bowien Rebel Rebelin säkeitä ja pää keinui samassa tahdissa.

Seuraavan tunnin alkuunkin oli niin paljon aikaa, että platinanblondin päässä vilisi satoja erilaisia suunnitelmia, mitä hän voisi tehdä, ennen kuin kipittäisi kiltisti äidinkielen tunnille. Yleensä niihin suunnitelmiin sisäiltyi paljon kahvia. Tai hauskoja käytännön piloja.
Opettajakin varmaan pyörtyisi hämmästyksestä, sillä Apple Leen viime kertaisesta äidinkielen tunnista oli ehtinyt kulua jo muutama hetki. Ne olivat yleensä niin tappavan tylsiä, ja menevänä ja toimeliaana ihmisenä Apple ei kestänyt mikään, mikä oli jossain määrin tylsää. Äidinkielen opettaja puhui kuivalla narisevalla äänellä, joka oli väsyttävä ja kyllästyttävä, eikä tyttö koskaan halunnut tuhlata aikaa sellaiseen turhuuteen, kun sen saattoi käyttää paljon, paljon paremminkin.

Kuten vaikka sitten heittelemällä paperilennokkeja koulun katolta.

Turkoositukkainen tavisneiti oli tänään aamulla lähtenyt kouluun kaupan kautta. Hänen oli tehnyt niin pirusti mieli suklaakeksejä, ettei kiusausta oltu vain yksinkertaisesti voitu vastustaa. Vielä hän ei ollut saanut tilaisuutta toteuttaa pahettaan koulukiireessä, mutta viimein oli iskenyt sauma. Tässä oli väli, jona hän sitten hyppeli koulun kattoa kohden, vaikkei se varmaan tainnut ihan luvallistakaan olla… No ihan sama!
Tutön pitkähköt sinisensävyiset hiukset oli sitaistu niskaan syheröksi, päällä roikkui löysähkö poikien paita, jossa oli harmaalla pohjalla musta siluetti jostakin skeittarityypistä. Jaloissa kollarit ja kokonaisuuteen sopimattoman sirot tennarit. Värit olivat melkoisen tasaista mustaa, harmaata ja valkoista. Väripilkkuna sitten tukka. Meikkiä ei naamasta löytynyt, joka oli normaalia Jackie Smithille. Hän oli poikatyttö, lyhyillä hiuksilla olisi saattanut erehdyttävästikin näyttää pojalle.
Musta koululaukku roikkui repeästi toisella olalla ja oli tungettu lähestulkoon täyteen asti. Oli siellä toki muutakin kuin vain koulukamoja.

Matka päättyi katolle, joka ei olettamuksien vastaisesti ollutkaan tyhjillään. Hetkenaikaa Jackie tuijotteli hämmentyneenä, kunnes huulille kohosi leveä hymynkare. Mutta hänhän tunsikin tuon tytön! Ei nyt ehkä ihan henkilökohtaisesti, mutta… No, kaikki oli monimutkaista. Esimerkiksi hän oli muutamaan otteeseen puhunut tuon siskopuolen kanssa ja tuon serkku oli yksi hänen parhaita kavereitaan. Apple Lee taisi olla tuon nimi… Vai Honey? Jackie ei ollut ihan niin varma, mutta jompikumpi kuitenkin. Leen porukoissa nuo nimet kuitenkin olivat mieleen jääviä…
“Moi! Mitä sä täällä? Haluatko säkin suklaakeksejä?”, Jackie otti heti kontaktin hymyilyään lopettamatta ja harppoi lähemmäs tyttöä istuen sitten katolle laskien laukkunsa maahan ruveten kaivelemaan sitä. Hänellä oli omenamehuakin…

Tervehdys sai Applen pään sinkoamaan ylös ja suuntaamaan ruskeat silmänsä katolle kiivenneeseen tyttöön. Turkoosi hiuspehko aiheutti ihastuneen henkäyksen Applessa ja kasvoilla ollut hymy leveni parilla asteella, kun hän tunnisti tulijan. Ei hän Jackie Smithiä nyt varsinaisesti tuntenut, ainakaan mitenkään kovin henkilökohtaisesti, mutta he olivat melkein sukulaisia. Tai jotain sinnepäin. Mielettömän suloinen toinen ainakin oli!

"Moi!" Apple tervehti pirteästi ja viittilöi toista istumaan, pian tuon tehdessäkin niin. Apple taitteli viimeisestä paperiarkistaan, siitä vaaleanpunaisesta, lennokin ja heitti sen tuulen mukaan.
"Kulutan aikaa", platinablondi vastasi virnistäen leveästi, "tai oikeesti pakoilen yhtä poikaa, se ei tykänny, kun kettuilin sille." Pirteä, iloinen naurahdus karkasi huulten välistä, Apple nauroi ja nauroi ja sitten virnisti. Se oli oikeasti ollut aivan tyhmä juttu, mutta se poika oli ottanut sen vähän turhan vakavasti. Ainakin tyttö itse oli saanut aiheen nauramiselle koko loppu päiväksi.

"Sanoitko sä suklaakeksejä?" Apple äkkiä palasi toisen aiemmin mainitsemaan kysymykseen. Ruskeisiin silmiin syttyi innostunut tuike, kun scenetyttö kääntyi Jackien puoleen loistaen kuin aurinko.
"Suklaakeksejä! Oi, mun suosikkeja. Ainakin melkein. Mutta kyllä kelpaa", Apple selitti sitten innostuneella äänensävyllä, unohtuen loppujen lopuksi tuijottamaan Jackien turkoosia hiuspehkoa. Sellainen Apple oli: ajatukset harhailivat taukoamatta, eikä menevä tyttö jaksanut pysytellä paikoillaan saati olla hiljaa, jos hänellä oli jotain tehtävää tai sanottavaa. Aivan valtavan siistit hiukset, oli ainoa ajatus, joka Applen päässä liikkui.

"Sä olet joku jumala", Apple sanoi sitten ihaillen, "sulla on suklaakeksejä ja turkoosi tukka ja sä olet niiin söpö!"

Vaalea tyttö reagoi Jackien saapumiseen hassusti. Tai mukavasti oikeastaan, sillä tuo ei häntä säikähtänyt, eikä kyllä käyttäytynyt muutoinkaan negatiivisesti. Tuo tervehti hilpeään sävyyn ja antoi ilmi, että turkoositukkaisella oli lupa istua seuraan. Ja tokihan niin tehtiinkin. Toinen kertoi kuluttavansa aikaa, vaikka sitten pian korjasikin pakoilevansa jotakin poikaa, jota oli kiusannut epämieluisin seurauksin. Tai mistäpä Jackie saattoi tietää, ettei toinen ollut nauttinutkin siitä.
Toinen oli ihanan iloinen ja valloittava persoona, joka oli tasan tartuttanut kestohymyn tavistytön kasvoille. Vaan kuin se olisikaan ollut hankalaa. Jac tykkäsi kyllä hymyillä, ei siinä mitään.
Turkoositukka nyökytteli päätään toisen varmistaessa oliko hän tosiaan maininnut suklaakeksit. Siniset silmät katselivat kuinka toisen ilme vain muistutti enemmän ja enemmän aurinkoa itseään. Oli todellakin arvostettava piirre, että ihminen saattoi olla tuollainen ilopilleri. Hyvä, ettei Jackie ihan awsitellut ääneen.
”Okei, cool, oota hetki”, tyttö nauroi ja alkoi kaivaa laukkuaan etsien käsiinsä ne keksit. Laatikko nostettiin katolle ja perään löytyi vielä se mehupurkkikin. Katse nousi toisen silmiin tuon kutsuessa Jackieta joksikin jumalaksi. Perustelutkin olivat jotain niin… päätöntä, ettei tässä voinut kuin nauraa toiselle.

”Itsepäs olet söpö!”, Jackie totesi kykenemättä nauruaan pidättelemään. ”Enkä mä mikään jumala ole, ihan Jackie vaan. Ota keksi”, tyttö hymähti repien laatikon auki ja ojentaen sitä sitten toista kohti, jotta Apple tosiaan voisi ottaa ainakin yhden keksin. Ja sitten toisen ja niin monta kuin vain tahtoi. Mehuakin tuo voisi toki saada, jos tahtoi juoda samasta purkista hänen kanssaan.

Ruskeat silmät napittivat kiinnostuneina toisen kasvoja: niiden hymy oli suloinen ja piirteet sellaiset, jotka Apple olisi halunnut itselleenkin, puhumattakaan sitten tuosta valloittavan värisestä hiuspehkosta! Toisinaan platinablondi toivoisi, ettei omistaisi sen värisiä hiuksia kuin omisti – hän haluaisi olla kuten Jackie, turkoositukkainen, tai pinkkitukkainen, tai jotain. Mutta aina, kun Apple oli ostamassa väripurkin, hän loppujen lopuksi vain mutristeli suutaan ja kiikutti juuri kassalle mennessään sen takaisin hyllyyn – kaipa scenetyttö ei siinä mielessä ollut tarpeeksi rämäpäinen, sillä loppujen lopuksi Apple kyllä rakasti hiusväriään, se oli luonnollinen eikä keinotekoinen ja se näytti hyvältä. Kyllähän tukkaan sai väriä hiuslisäkkeistä, mutta silti Apple sillä hetkellä kadehti suunnattomasti Jackien hiuksia.

Seuraavaksi odottava katse suunnattiin toisen laukkuun, josta viereen istunut tyttö kaivoi keksipaketin. Apple ei oikeastaan edes pitänyt suklaasta (hän oli enemmän kirpeiden hedelmäkarkkien perään), mutta suklaakeksit olivat hyviä. Ja suklaamuffinssit. Pelkkää suklaata scene söi hyvin harvoin, sillä kuten sanottu, hän mieluummin osti karkkia.

Suloinen nauru sai Applen virnistämään ja kohauttamaan olkiaan toisen sanoille, minkäs hän teki sille, että Jackie oikeasti oli tehnyt ensisilmäyksellä vaikutuksen Appleen. Yleensä platinablondi tahtoi olla seuran suhteen melko kyyninen, mutta kaikki söpöt ihmiset olivat hänen mieleensä, ja Jackie totta vie oli suloinen! Ja jos oli suloinen, nauroi noin hurmaavasti ja hymyili vähintäänkin yhtä hurmaavasti, unohtamatta suklaakeksejä ja mehua, ei voinut olla Applen silmissä oikeastaan mikään muu kuin jonkin sortin jumalhahmo.

"Joo no, ihan miten vaan", tyttö virnisti ja nappasi paketista keksin, Applea ei toista kertaa tarvinnut tämän suhteen käskeä.
"Mä oon Apple. Tai Freja tai Ellasyn tai ihan vaan Lee tai jotain siltä väliltä, en oo niin tarkka sen suhteen, millä nimellä kutsutaan. Valitse suosikkisi", tyttö selvitti ja virnisti leveästi, haukaten sitten puolikkaan keksistään. Hetkeksi Apple jäi mutustelemaan sitä ajatuksissaan, ennen kuin nielaisi keksinmuruja suu pielessä ja naurahti.
"Kiitti hei", tyttö sanoi ja heilautti ilmassa puolikasta keksiään, ennen kuin sekin katosi suuhun. Jackie oli mukava, kun liittyi vain seuraan ja tarjosi keksejä.

- kappas vaan, menihän siinä sellainen vuoden verran kun sain vastatuksi.... argh :_D -

Toinen tyttönen ei kekseistä kieltäytynyt, mikä sai Jackien hymyilemään hiukan vieläkin leveämmin, mikäli moinen edes oli enää mahdollista. Kertoi tuo nimensäkin ja Smithin tyttö saattoi tuntea voitonriemua siitä, että oli muistanut oikein.
"Enköhän mä jonkun sopivan löydä", kääpiölesbo naureskeli ja otti keksin itselleenkin. Siniset silmät tuijottelivat platinablondia tyytyväisinä, kun tuo kiitti keksistä. Apple oli kieltämättä varsin suloinen tyttönen. Ja tarinoiden mukaan muutenkin varsin tutustumisen arvoinen. Jos niihin puheisiin mitä puolituntemattomilta kuuli saattoi vähääkään luottaa. Yleensä Jackie Smith ei juoruista vaivautunut välittämään vittuakaan.

Turkoositukkainen kaatoi mehua kurkustaan ja tuijotteli täältä ylhäältä tuonne alas. Oli hassua katsella alaspäin, kun normaalisti oli tottunut olemaan vain pirun lyhyt. Välillä oli ihan hiton typerää tuijotella kaikkien kasvoja yläpuolellaan. Ei se silti korkokenkiin häntä saanut, eivätkä platformitkaan olleet lainkaan hänen tyylisiään.
"Ota toinenkin keksi", tyttö naurahti kääntäen sinisilmiensä katseen tyttöön. "Ja kolmaskin. En välttämättä halua syödä niitä kaikkia yksin."

Hetken hän katseli Applea ja sitten taas alas, jonka jälkeen taivaalle. Maailma näytti tosiaan niin avaralle juuri nyt. Ihminen oli niin pieni ja hauras kapistus... Menisi rikki siitä, kun tippuisi täältä, vaikka paljon, paljon korkeampiakin paikkoja oli.
"Olisi hieno vain levittää siivet ja lentää siniselle taivaalle pilvien sekaan", hän mietti ääneen ja naurahti perään syöden keksin ja juoden mehua. Purkkia ojennettiin toisen suuntaan, jos tuo nyt vaikka haluaisi juoda myös.