Kirjasto on pelottava paikka, kun valot ovat poissa

Yasuo "Jazz" Atkins

5. Selvitä, mitä metalleja tai epämetalleja seuraavien tuotteiden valmistuksessa on käytetty: lyijykynä, halogeenilamput, hammastahna, pesuaineet, tulitikut ja loisteputket.

Yasuo pureskeli surkea ilme kasvoillaan lyijykynän päätä ja mulkoili kemian kotitehtävämonisteessa syyttävästi tuijottavaa kysymystä, jonka alle varattu tyhjä viivasto oli saanut seistä tyhjänä jo lähes puolen tunnin ajan. Poika oli yrittänyt tosissaan ratkaista kyseistä tehtävää, mutta kemiaa ei vain oltu tehty häntä varten. Miten jokin kouluaine saattoikin olla niin mahdottoman vaikeaa? Yasuo huokaisi ja vei vasemman kätensä sormet pörröttämään hiuksiaan, ikään kuin se olisi saanut hänen ajatuksensa kulkemaan selkeämmin ja saamaan tehtävänannosta paremmin selvää. Uusi huokaus ja lyijykynän turhautunut heittäminen tehtävämonisteiden päälle. "Miksi sinä tuijotat noin?!" Yasuo äyskähti tuskastuneena ja heittäytyi papereiden päälle rytistäen osan niistä käsivarsiensa alle. Tavallisesti niin hyväntuulinen ja iloinen Yasuo oli pitkästä aikaa harmissaan, sillä mokoma kemiantehtävä piteli häntä koulun kirjastossa, kun hänen olisi pitänyt olla kotona lukemassa äidinkielen kokeeseen.. "Minä en tykkää nyt yhtään!" Pörröpää kivahti itsekseen muistamatta, että hän tosiaan oli kirjastossa, jossa ei toisaalta hänen onnekseen sillä hetkellä ollut muita ihmisiä. Aikansa tyhjää paperia tuijotettuaan Yasuo nousi tuolistaan ja venytteli kipeytyneitä käsivarsiaan. Kemian opiskelu sai nyt riittää. Ainakin hetkeksi, sillä hän halusi nyt lukea jotain oikeasti mielenkiintoista.

Yasuo asetti pöydällä lojuvat kirjansa ja muut tavaransa siistiin pinoon ja katosi vasta sitten selaamaan läheisimpiä kirjahyllyjä etsiäkseen jotain kiinnostavaa luettavaa. Tuleva äidinkielen koe kummitteli toisaalta pojan takaraivossa, mutta tuskin se olisi mitään sellaista, josta poika ei selviäisi. Se ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa kemiaa tai fysiikkaa. Ja hän oli sitä paitsi hyvä äidinkielessä, kun hän itse luki ja kirjoitti niin paljon. Kun kemiantehtävät olivat nyt hetkeksi unohtuneet, Yasuon kasvoille kohosi pojalle ominainen lapsekas hymy ja hän seisahtui fantasiakirjallisuutta sisältävän kirjahyllyn luokse. Kirjojen selkämyksiä selatessaan Yasuo oikoi noin puoleen reiteen asti yltävää valkoisen ja turkoosin sävyistä pitkähihaista paitaansa, jonka matalalla oleva kaulus jätti pojan olkapäät paljaiksi. Kapeita jalkoja puolestaan verhosivat paidan valkoisten hihojen kanssa yhteensopivat polviin asti yltävät lahkeista sidottavat kaprit ja kenkien virkaa toimittamassa oli siksi päiväksi valittu turkoosit tennarit. Mustat hiuksensa Yasuo oli sekoittanut pieneksi, villiksi pörröksi ja pisimpiä otsahiussuortuvia pitivät kurissa sinisävyiset, pallokuvioiset hiuspinnit.

Mielenkiintoiselta vaikuttava kirjakin löyty lopulta, mutta se oli pojan harmiksi niin korkealla, että hänen oli noustava varpailleen ylettääkseen siihen. Muutama Yasuon kirjan vieressä ollutta kirjaa heilahtivat uhkaavasti ja poika olikin jo hyppäämässä pois tieltä pelätessään saavansa mokomat päähänsä, mutta onnistuikin sitten tarttumaan haluamaansa kirjaan ennen kuin mitään ehti tapahtua. Kirjan kantta koristivat useat fantasiamaailmalle ominaiset olennot, yksisarviset, haltiat ja monet muut kummajaiset. Leveä ja hyväntuulinen hymy kasvoillaan Yasuo nappasi kirjan mukaansa ja istuutui pöydän ääreen selailemaan sitä. Ympärillä leijunut kirjaston hiljaisuus jatkui, jolloin Yasuo vajosi entistä syvemmälle kirjan lumoihin ja unohti ajan kulun kokonaan. Kirjastonhoitajakin oli ehtinyt jo lähteä, kun nuori poika vihdoin malttoi laskea katseensa kirjan kiinnostavista lehdistä. Hänelle oli tullut yhtäkkiä kova jano ja kirjaston lähellä olleen juoma-automaatin tarjonta sai Yasuon nousemaan ja jättämään tavaransa niille sijoilleen käydäkseen hakemassa jotain juotavaa. Pojan matka päättyi kuitenkin jo kirjaston ovelle hänen yrittäessään avata ovea. Kahva kyllä laskeutui, mutta ovi ei silti auennut. Yasuo kokeili uudestaan, mutta huomasi oven pysyvän yhä lukittuna. Pieni pelko alkoi hitaasti hiipiä pojan mieleen ja hän yritti vielä kolmannen kerran. Ei vaikutusta. Yasuo laski kätensä ovenkahvalta ja puri alahuultaan. Hän tuli vilkaisseeksi ranteessaan olevaa kelloa, jonka viisarit lähestyivät puoli kuutta illalla. Juuri kun Yasuo oli tolkuttamassa itselleen, että kyllä joku varmaan tulisi vielä tarkistamaan kirjaston tilanteen, kaikki valot kirjastosta sammuivat. Poika jähmettyi niille sijoilleen ja nielaisi. Ei hän halunnut jäädä tänne pimeään..! Kädet vapisten ja sydämenlyöntien käydessä astetta nopeammiksi poika löi heikosti kirjaston ovea, toivoen kenen tahansa kuulevan hänet. "O-onko siellä ketään!?!" Yasuon äänestä oli selvästi kuultavissa miten hermostuneeksi hän alkoi käydä. Kuulosti ihan siltä kuin joku olisi kävellyt jossain kirjaston pimeässä sopukassa..

(Vapaa peli, kuka tahansa on tervetullut. Toisaalta ehkä helpointa olisi, että peliseuralainen olisi sellainen, jolla on mahdollisuus päästä lukittuun kirjastoon. Tai sitten ovi voi olla auki ja Yasuo on vain niin hermostunut, ettei tajua sitä)

- jos minä ja pojat? (; -

Koulu oli kumpaisellakin tummapukeisella jo päättynyt, joskin heistä toisen olisi pitänyt jäädä istumaan. Vaan ei ollut huvittanut, joten miksipä siis. Tekemistäkin oli, itseasiassa heidän tuli hankkia käsiinsä pari kirjaa. Vaan eihän sitä aikanaan ollut voinut tehdä, vaan sitten vasta, kun kirjasto oli suljettu. Jokuhan olisi voinut vaikka nähdä sen ja se olisi taas voinut olla vaikka noloa... Ja heistä kummankaan ei olisi edes pitänyt välittää mistään sellaisesta, mutta... Jotkut asiat vain olivat käsittämättömän monimutkaisen mallisia.
"Vittu mä en aina jaksa ymmärtää sua", jätkistä tummempitukkainen murisi. Hän oli heistä se äksympi. Kasvoilla ei koskaan viihtynyt hymy, edes virne, ellei se sitten ollut kylmä ja pahansuopa myrkkyätihkuva häivähdys. Musta takkuinen hiuspilvi kehysti kasvoja, joista piilolinssein tälläkertaa punaiset silmät mulkoilivat ympäriinsä. Askeleet olivat kaikonneet, paikalla ei ollut enää ristinsielua lukuunottamatta kahta rikokseen sortuvaa henkeä. Käärmeen nimekseen saanut pioika henkäisi turhautuneena ja kokeili kahva, joka alas painuessaankaan ei auennut. Yllätys se ei ollut, pessimistinen mieli oli tiennyt tämän jo. Ongelmaa ei silti ollut olemassa.

Tähän asti hiljaa, ihmekyllä, pysytellyt poika naurahti ja sipaisi korvansa taa huolettomasta nutturaviritelmästään karanneen suortuvan. Hiuksista napattiin yksi sinne taktisesti asetelluista pinneistä ja sitä väänneltiin samalla, kun nappisilmä mittaili oven lukkoa. Piece of cake, murtoja heistä molemmat olivat aikaisemminkin elämästään tehneet ja täällä eivät mitkään hälyttimetkään ennen kello yhdeksää kytkeytyisi päälle. Otettakoon sitten vaikka muistinvirkistys harjoitteena.
Pinnin vääntely katkesi, toinen käsistä joiden pitkät kynnet olivat mustiksi maalatut naputteli ovea ja ruskeatukkaisen nappisilmät osuivat ystävään. Toisen hymyttömyydestä huolimatta pedonvirne ei pysytellyt goottityyliseen pitkään paitaan verhotun pojan kasvoilta poissa.
Snake oli ruvennut nojailemaan seinään ja asetteli huulilleen tupakkaa. Käsiä peittävät kynsikkäät olivat mustat, puolihihainen paita oli musta, pillit olivat mustat ja tennarit, kuten hiukset ja mieli. Vivian saattoi kuvitella myrskypilven Leen pään päälle ja naureskeli itsekseen väkräten lukon auki ongelmitta.
"Hidas saa olla, muttei tyhmä", Vivian tokaisi, kun se olisi johonkin aiheeseen liittynyt, Snake vain murahti vailla mielipidettä jota ääneen sanoa. Tai kai hän ei vain tahtonut tehdä niin.
"Ja sitten kaunokirjallisuutta matkaan ja muualle täältä, mun oikeastaan voisi tehdä mieli päästä juomaan. Tai naimaan... Kenties molempia... Oletko sä kultaseni koskaan nainut kirjastossa?", virnuili kahdesta tummasta pojasta se vaaleampi. Tummamielinen mulkaisi ystäväänsä lainkaan huvittumatta. Hän olisi voinut olla aseksuaali, lukuunottamatta yhtä poikkeusta vaan se poikkeus ei ollut tämä outo poika, johon hän oli jostain syystä erehtynyt tutustumaan.

"Sä et voinut sitten hakea niitä aiemmin? Ja mihin mua tarvitaan?" Kysymyslauseilla poika puhui pidemmin kuin toteamalla, vahvuutensa kullakin. Tupakan pyörittely lakattiin, kun se sytytettiinkin. Fiksua tuskin, rangaistavaa ehkä, mutta ei mitenkään rajoittavaa. Polttelu pysähtyi, kun katse osui johonkin, joka hänen vissiin olisi tullut jo huomata. Vaasn huono hän oli huomaamattomia huomaamaan. Mustatukka murahti katsoen Viviania ja siirtyen sitten nojailemaan seinään. Tuo oli heistä se, joka saattaisi jollekin noin surkean näköiselle jotain muuta tehdä kuin lyödä.
"Kappas. Ei me oltukaan yksin... Kuinkas täällä hiirulaisia?", Vivian nauroi huomatessaan vinkattuna tämän kerrassaan soman pikkuisen. Vaan mikäpä pikkuinen ihmisolento ei olisi Vivianista ollut soma... Ja mikäpä soma olisi ollut rauhoitettua. Kiusa oli aina kiusaa, mutta ei suinkaan aina hirvittävän rajoittunutta sellaista.

(Tervetuloa~ :D)

Yasuo "Jazz" Atkins

Yasuo alkoi pikkuhiljaa jo luopua toivosta sen suhteen, että kukaan olisi niin myöhään enää paikalla. Kyyneleet valuivat vuolaana virtana nuoren pojan poskille ja kastelivat hänen vaatteensa ja tukkivat pojan nenän niin, että hänen oli pakko yrittää hengittää suunsa kautta. Yasuo yritti vielä epätoivoisesti takoa kirjaston raskasrakenteista ovea ja huusi niin kovaa kuin vain sai siinä tilanteessa ääntä ulos. Pimeydestä johtuva pakokauhu alkoi kuitenkin verottaa nuorukaisen voimia siinä määrin, ettei hän saanut muodostetuksi kuin hädin tuskin kuultavia henkäyksiä ja kurkkukin alkoi hiljalleen tuntua karhealta kaiken itkemisen ja huutamisen jäljiltä. Pörröpää antoi käsiensä lopulta valua kylkiensä vierelle ja hän laskeutui istumaan oven vierelle, yrittäen tasata kiihtynyttä hengitystään. Pimeydestä tuntui taas kuuluvan askeleita ja Yasuo vetäytyi mahdollisimman pieneksi keräksi seinän vierelle, sydän kiivaasti pamppaillen ja kyyneleitään nieleskellen.

Aivan yhtäkkiä Yasuo tajusi kuulevansa askeleiden lisäksi jotain muutakin. Jostain kuului aivan selvästi puhetta ja poika pomppasi ylös lattialta. Vaikka Yasuolla ei siinä vaiheessa enää ollutkaan juuri lainkaan voimia jäljellä, hän sai kuitenkin jostain sen verran energiaa, että saattoi takoa ovea vielä neljännen kerran. "Onko siellä joku!? M-minä olen täällä kirjastossa!" Yasuo huusi niin lujaa kuin saattoi ja joutuikin sitten äkisti perääntymään kun avain kiertyi oven lukossa ja se avautui. Ovesta lankeava valonkajo poisti kiven Yasuon sydämeltä ja poika tuijotti sisään astunutta kaksikkoa. Sen enempää asiaa ajattelematta poika kiirehti halaamaan kaksikosta ensimmäistä, kyyneleiden valuessa yhä valtoimenaan. "K-kiitos.. M-minä luulin, ettei kukaan enää olisi täällä tähän aikaan.." Yasuo sopersi itkunsa lomasta ja lateli vuolaita kiitoksia toisensa perään siitä, ettei hänen ollut tarvinnut jäädä yön ajaksi pimeään kirjastoon.

Lopulta Yasuo tajusi perääntyä ja vasta nyt kun hänen silmänsä alkoivat tottua valoon, hän loi hiukan pidemmän katseen kirjastoon saapuneisiin poikiin. Ulkonäkönsä perusteella molemmat olivat sellaisia, joita Yasuo olisi normaalioloissa saattanut vähän pelätäkin, mutta nyt poika ei osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, että nämä olivat auttaneet hänet pois pinteestä. "K-kiitos.. M-minä en voi kylliksi kiittää.." Yasuo sanoi vielä ja pyyhki ripein ottein kyyneleitä hihaansa.

Jostain käsittämättömästä syystä tuon pikkiriikkisen pojan huudot eivät olleet kantautuneet kapinallisten korviin saakka, vaikka he oven tuntumassa olivatkin olleet niiden syntyessä. Kai kirjaston äänieristeet sitten toimivat tai jotakin, mistä sitä tiesi… Tai pojat vain olivat kuuroutuneet varhaisella iällä.
Vivian ei ihan ehtinyt tilanteen saamaan käänteeseen sopeutuakaan, kun se pikkuinen oli jo kiinni hänen kaulassaan. Onneksi hänen, eikä Snaken, siinä olisi voinut käydä huonosti. Vaan itku sai kyllä pitkätukankin hämilleen, muttei niin paljoa, etteikö tuo olisi tajunnut kiertää käsiään mustatukkaisen pikkuisen ympärille ja yrittää hyssytellä tuota. Ei hän mikään mestari tässä lajissa ollut, mutta yrittänyttähän ei laitettu.
”Ei mitään hätää, et sä enää ole jumissa täällä. Ihan iisisti vaan, kirppuseni”, Vivian mutisi voimatta kieltää virnettään. Snake katseli kaikkea muuta kuin elävää ja hämärässäkin tuo osasi saada negatiivisen auransa tuntumaan. Hän nyt ei koskaan pitänyt mistään, joten…
”Heiheihei~ Eipäs yt itketä, kaikki hyvin…” Ihan ajattelemattaankin friikkipoika astui askeleen lähemmäs pyyhkiäkseen pojan kyyneliä tuon poskilta, vaikka osasi se sen näemmä itsekin tehdä.

”Haluatko sä kyydin kotiin tai jotain? Mun pitää vaan pari kirjaa lainata, mutta sitten”, Vivian puheli tavoitellen kovasti rauhoittelevaa sävyä. Mustatukkaisesta pahiksesta ei ääntäkään lähtenyt, vaan ei se ihme. Aivan tavanomaistakin tavanomaisempaa hiljaisuutta. Snake Leen kanssa vain oppi tulemaan toimeen jos tarpeeksi yritti, hirmuisen hankalaa se oli, sillä oma-aloitteisuutta ei siinäkään asiassa voinut pahikselta odottaa.
”Mitenkä sä nyt tänne onnistuit unohtumaan?”, brunette kysäisi tuntemattomalta ihan vain keskustellakseen, sillä sellainen yleensä normalisoi outoakin tilannetta. Hän ei välittänyt, vaikka ystävänsä liikehdintä alkoikin muuttua entistä ärtyneemmäksi ja malttamattomammaksi.

Yasuo "Jazz" Atkins

Yasuo ei helpotukseltaan ehtinyt edes ajatella sitä mahdollisuutta, ettei ventovieraan kaulaan kapsahtaminen ehkä ollut ideoista kaikkein järkevin, siltikään, vaikka tämä ventovieras (ja tässä tapauksessa ventovieraat) olisivat auttaneet. Yasuo ei vain voinut mitään sille, että hän halusi aina kiittää ja nyt kiitos oli vielä entistäkin tarpeellisempi, sillä poika ei halunnut edes ajatella, mitä olisi voinut seurata, jos hän olisi joutunut olemaan pimeässä kirjastossa yhtään pidempään. Yasuo nieleskeli kyyneleitään ja pyyhki niitä vimmatusti paitansa hihaan, säpsähtäen yllätyksestä kun tajusi toisen nuorukaisista kietovan kätensä hänen ympärilleen. Kuin vaistomaisesti Yasuo nojautui eteenpäin vastatakseen omalla tavallaan toisen pojan lohduttavaan halaukseen, nyökäten nopeasti vastaukseksi. "E-en niin.. M-mutta.. Se oli kamalaa.. M-minä pelkään.. Pimeää.." Yasuon ääni oli hiljainen, mutta varmasti sen verran kuuluva, että sanoista sai selvää. "K-kiitos vielä. Kiitos." Yasuo olisi toisissa olosuhteissa varmaan vähän hämmentynyt toisen kutsuessa häntä "kirpuksi", mutta nyt hän ei jaksanut välittää siitä. Oltuaan aloillaan jonkin aikaa Yasuo perääntyi lopulta ja vetäytyi kauemmas Vivianista silmiään vielä kuivaillen. Yllätys oli taas melkoinen kun toinen kumartui pyyhkiäkseen kyyneleet pois Yasuon kasvoilta ja poika jäi hämmentynyt ilme kasvoillaan tuijottamaan Viviania, yllättyen siitä miten pitkä tämä oli. Ehkei se "kirppu" ollutkaan ihan väärin sanottu..

Yasuon kyyneleet alkoivat vähitellen loppua ja hän katseli hiukan häpeissään kyyneleistä kastuneita hihojaan ja paidankaulustaan. Poikaa nolotti, mutta hän unohti nolostuksensa nopeasti kuultuaan Vivianin puhuvan taas. "E-en minä halua.. O-olla vaivaksi. M-minun pitäisi muutenkin.. Soittaa kotiin.." Poika kiirehti sanomaan ja tajusi vasta sen jälkeen alkaa ihmetellä, missä se toinen kirjastoon ilmestynyt poika mahtoi olla. Yasuo vilkuili ympärilleen yhä hämärässä kirjastossa ja tavoitti lopulta tähän asti hiljaa pysytelleen pojan. Yasuo oli jo aikeissa sanoa jotain tälle, mutta unohtikin sitten aikeensa Vivianin kysymyksen kuultuaan. "T-tuota.. M-minä en huomannut ajan kulua kun tein koulujuttuja." Poika selitti ja näytti taas vähän nolostuneelta. Kyllähän hänen olisi pitänyt seurata kelloa sen verran, ettei tulisi lukituksi kirjastoon, varsinkin kun hän vieläpä tiesi ovien menevän lukkoon tiettyyn kellonaikaan mennessä. Vasta siinä vaiheessa Yasuo muisti erään asian. "M-mutta.. Miten te pääsitte sisälle? O-ovihan oli lukossa.." Yasuo ei odottanut poikien vastaavan, mutta hän ajatteli silti kysyä sitä. Oliko hän itse vain ollut niin hermostunut, ettei ollut tajunnut avata ovea oikeaan suuntaan tai jotain?

Kävi selväksi, että tämä poika pelkäsi pimeää. Vivian nyökytteli päätään pontevasti ja Snake vain pyöräytti silmiään, koska hänhän ei tunnetusti pelännyt yhtään mitään. Ja jos pelkäsikin, ei ainakaan tunnustanut ja tasan hakkaisi kaikki epäilijät siihen kuntoon, etteivät heidän vanhempansakaan tunnistaisi lapsia omikseen.
Mustatukkainen kapinallinen sytytti uutta tupakkaa lähestulkoon loppuun palaneesta natsastaan ja liiskasi tumpin sitten vasten kirjaston lattiaa. Yhtäkään palohälytintä poika ei ollut saanut soimaan, ainakaan vielä. Ja toivottua oli, ettei täällä valvontakameroitakaan näkyisi. Voisi seurata ikävyyksiä, sillä luvallinen kirjojenlainausreissu tämä ei totisesti ollut.
Vivian udisteli päätään toisen ruvetessa ilmoittamaan, ettei tahtonut vaivata tukkimalla kyytiin ja muutenkin pitäisi soittaa kotiin ja sitä rataa.
”Ei siitä mitään vaivaa ole, älä huoli, kirppuseni”, Vivian naurahti. ”On sulla kyllä varmasti nimikin?”, hän jatkoi udellen. Snake murahti turhautuneena, sillä häntä ei huvittanut kuinka pitkätukka vain jatkoi keskusteluaan tuiki tuntemattoman kanssa, vaikka he olisivat aivan hyvin olla jo paluumatkalla. Mikä sitten ikinä olisikaan se päämäärä. Jätkä irtautui seinästä ja lähti haahuilemaan hyllyjen väliin koettaen paikantaa oikeita opuksia, joiden nimet ehkä hyvällä tuurilla muisti. Friikkipoika ei edes huomannut Leen katoamista.

”Ahkera opiskelija”, hän virnisti. ”Vaan sisälle pääseminen ei ollut homma eikä mikään. Miten sinä et apua tajunnut soittaa, jos kerta jumiin jäit ja sinulla on puhelinkin mukana?”, poika pohti ääneen, vaikka se ei välttämättä ollutkaan tarkoitus. Ties vaikka nolostuisi raukkaparka vielä lisää. Ja sehän ei ollut mukavaa, vaikka vähän saattoikin virnuiluttaa.
Snake oli pkakierroksensa tehnyt ja kantoi nyt sylissään muutamaa paksua kaunokirjallisuuden teosta roikottaen tupakkaa suupielessään. Hankalalta näytti urakka sellaisella ruipelolle mikä narkkari sattui olemaan.
”Mennään. Nappaa se pikkukaveri kainaloon tai olalle tai miten vaan, mutta mennään vittuun täältä. Ei huvita viettää aikaa koulussa vapaalla”, Snake murisi marssien itse jo ulos kirjaston ovista, vaan ei kauas, kun jumittui taas nojaamaan seinään odotellen toista kahta peräänsä.

Yasuo "Jazz" Atkins

Yasuon nenään tulviva tupakansavun haju sai hänet kohottamaan hämmentyneenä kulmiaan. Hyvin lyhyen hetken poika harkisti sanovansa jotain siitä, ettei sisällä saanut polttaa tupakkaa, mutta hän nieli kysymyksensä ja katsoi parhammaiksi olla hiljaa, vaikka mielensä perukoilla vähän paheksuikin asiaa. Pojan huomio kiinnittyi kuitenkin Vivianiin ja tämän sanoihin. "E-eikö varmasti?" Yasuon oli vielä pakko varmistaa ja jo toistamiseen mainittu "kirppu" sai hänet vähän harmistumaan, vaikkei hän antanutkaan ajatustensa näkyä ulospäin. Tuskin toinen mitään pahaa tarkoitti. Yasuon mieli rauhoittuikin heti kun Vivian kysyi hänen nimeään ja pojan kasvoille palasi tuttu, lapsekas hymy. "Yasuo, mutta Jazz käy ihan yhtä hyvin, jos minun oikea nimi on liian hankala lausuttavaksi. Entä mikä sinun nimi on?" Poika totesi omaan huolettomaan sävyynsä ja mittaili Viviania katseellaan niin tiiviisti, ettei hänkään huomannut toisen pojan katoavan kirjaston käytäville.

Yasuon kasvoille kohosi kevyt nolostuksen puna hänen kuullessaan Vivianin esittävän kysymyksen, jota hän ei ollut itse osannut edes ajatella. Poika painoi nolona katseensa ja vei käden raapimaan niskaansa. "No.. Tuota.. Minä en oikein osannut ajatella siinä tilanteessa.." Yasuon äänensävystä kuuli selvästi, miten vaivaantunut hän oli, vaikka poika tiesikin, ettei hänen varmaan olisi tarvinnut selitellä. "Ja en minä oikeastaan edes olisi tiennyt, kenelle olisin soittanut.." Yasuo jatkoi ja uskalsi sanojensa jälkeen kohottaa taas varovasti katseensa Vivianin puoleen. Poika oli aikeissa jatkaa vielä kyselyjään, mutta Snaken palattua yllättäen takaisin heidän luokseen, Yasuo vaikeni ja hämmentyi hiukan toisen sanoista. "M-minun.. Pitää hakea vielä minun tavarat. Ihan hetki." Sen sanottuaan poika pinkaisi sen pöydän luokse, jonka ääressä oli opiskellut ja kauhoi nopeasti pöydällä lojuvat paperit ja kirjat kolmiväriseen reppuunsa, pitäen kuitenkin huolen siitä, ettei yksikään paperi tai kirjansivu jäänyt huonosti toisen monisteen tai kirjan väliin. Suljettuaan reppunsa vetoketjun Yasuo heitti repun vielä selkäänsä ja tarkisti vielä varmuuden vuoksi, ettei ollut unohtanut mitään. Sen jälkeen pörröpää pyrähti takaisin kaksikon perään ja pahoitteli pientä viipymistään. Toivottavasti hän ei nyt kauhean pahasti sotkisi poikien suunnitelmia..