Battle with delicacy automat

/ vapaasti mukaan, otsikko on surkea i know, ja kaiken lisäksi varmaan kieliopillisesti väärin. 8))

Aulassa kävi hetken melkoinen kuhina, kun ihmiset katosivat kukin tahoilleen. Melinda Murray, kolmosluokkalainen tavis istahti aulan nojatuoleihin, nostaen jalkansa penkille pyöritellen lainehtivia hiuksia sormissaan. Toisinaan hyppytunnit osasivat olla puuduttavan tylsiä, varsinkin, kun seuraa ei ollut tiedossa.

Mei oli sonnustautunut polviin asti yltävään farkkuhameeseen, valkoisiin legginseihin, tummansinisiin tennareihin ja vaaleansiniseen, puolipitkähihaiseen puuvillapaitaan, joka korosti tytön silmiä entisestään. Tummanruskeat, lainehtivat hiukset laskeutuvat vapaina olkapäille.

Mei nousi penkiltä, nakaten laukkunsa siihen. Kolikko kädessään hän suuntasi herkkuautomaateille, valiten niistä sen, joka näytti kärsineen vähiten vahinkoja, joka näin päätellen toimisi parhaiten. Eipä sillä, että ne koskaan loistaisivat hyvällä kunnollaan, mutta ehkäpä tytöllä kävisi tuuri ja hän saisi haluamansa ensimmäisellä kerralla. Kolikko tipahti koneen sisään, jännitys tiivistyi...

Luulitko jo sitä todella todeksi? Ehei, eipä se tälläkään kertaa sylkenyt ulos energiapatukkaa, jota tyttö oli tavoitellut. Turhautuneena Mei luo äkäisen silmäyksen koneeseen, pamauttaen sen kylkeen nyrkillään. Ei kolahdusta, ei mitään. Läimäyttää avokämmenellä rahalokeron alle. Ei kolahdusta, ei mitään. Täysi hiljaisuus. Luo murhaavia katseita koneeseen – Aston oli kyllä varsin varakas koulu, muttei silti ollut rahaa satsata uusiin herkkulaitteisiin? Mitä ilmeisimmin ei.

Koettelee vielä onneaan, pamauttaen nyrkkinsä uudemman kerran laitteen kylkeen. Ja kun mitään ei tapahdu, suo tyttö koneelle vielä potkunkin, mutta ei, ei se väkivallasta huolimatta suostunut antamaan energiapatukkaa. "Helvetin helvetti", mumisee itsekseen, kädet lanteillaan. Yleensä Meillä ei ollut tapana käyttää kirosanoja, mutta jo ennestään tiukalla olevat hermot eivät auttaneet asiaa ollenkaan ja näin kirosanojakin livahteli tytön huulien välistä vähän väliä.

//Minäpäs voin tulla mukaan, jos Yoshin seura kelpaa ^^ Näinä päivinä voin tosin ehkä vastata hieman hitaasti, kun koeviikko on päällä .-. //

Yoshinori kulki rauhallisesti eteen päin koulun käytävällä ja hän nautti tunteesta, joka vallitsi hänen ympärillään. Hiljaisuus. Kukaan ei katsonut, kuiskinut tai kikatellut ympärillä. Kaikki oli rauhaisaa, eikä hänen tarvinnut istua puuduttavalla uskonnon tunnilla. Hän oli nimittäin lähtenyt "auttamaan vähäosaisia". Yoshi ei edes tajunnut, miten tuo selitys vielä puri opettajiin, mutta niin se vain näytti tekevän ja mikäs siinä jos hän sai liueta epämukavilta tunneilta.

Musta kravaatti roikkui laiskasti pojan kaulasta ja hän nosti kätensä takkinsa taskuihin. Olalla roikkui muodikas olkalaukku, johon hän oli sullonut hieman hiirenkorville vääntyneet kirjansa ja vihkonsa. Ei hän niitä melkein koskaan tarvinut, mutta kantoi nyt vain muodollisuuden takia mukana. Hän ei jaksanut tuhlata aikaansa opiskeluun, kyllähän hän jo tiesi mitä hän tulevaisuudessaan tulisi tekemään. Miksi hän tekisi mitään ylimääräistä?

Askeleet kaikuivat rennosti koulun seinistä ja tummanruskea katse, joka oli kohdistunut rauhallisesti eteen ponnahti sivulle pamauksen saattelemana. Yrittikö joku tappaa jonkun julkisella paikalla? Ääni ei tosin kuulostanut ihan tappamiselta, mutta ainakin se kaikui mukavan oloisesti autioilla käytävillä. Takinhelma lehahti kun nuorukainen vaihtoi suuntaansa ja saapui pian käytävälle, jossa hän huomasi hänelle vieraan tytön pahoinpitelevän automaattia. Yoshi läheni automaattia rauhallisesti ja juuri todistettua tytön hieman rumemmat sanat, poika avasi suunsa:
"Teet vääryyttä tälle vanhalle automaatille. Et osaa käsitellä sitä oikein." Nuori mies siirtyi paremmin automaatin eteen ja kopautti sitä terävästi nyrkillään. Pian luukkuun kolahti jotain, minkä Yoshi nosti ylös. Energiapatukka komeili pojan kädessä.
"Tässä. Onks eka kerta kun käytät tätä?" Yoshi kysäisi ja nyökkäsi koneeseen päin. Hän itse ei pahemmin sitä ollut koskaan käyttänyt - nähnyt vain kun muut käyttivät.

Katsoo kummastuneena, toinen kulma koholla poikaa, kädet yhä lanteillaan. "Jaa... Empä kai sitten", toteaa hitaasti. "Olen minä noita muita käyttänyt, mutta ajattelin, että tämä toimisi paremmin, koska se näytti kärsineen vähemmän vaurioita kuin toiset... ja paskat." Hups, siinä se taas tuli. Mein kielenkäyttö ei tainnut olla tänään erityisen hyvää, ei todellakaan. Poika näytti hitusen hienostuneemmalta kuin järjestään, ei sillä, että se olisi ollut negatiivinen asia. Totta puhuen, pikaisella silmäyksellä nuorukainen näytti varsin hyvältä, muttei ihan minkäänlaiselta rääväsuulta, mutta kukapa tietää sitten, mitä ulkokuori kätkee sisäänsä.

"Kiitti", toteaa, nyökäten nopeasti ja nappaa patukkansa pojan kädestä. Seisoo hetkisen paikallaan, hieman painostavankin hiljaisuuden laskeutuessa kaksikon välille. "Miksi et ole tunnilla?" Okei, se oli tyhmä kysymys. Erittäin tyhmä. Mutta parempi kuin hiljaisuus, vai? Tai sitten ei.. Hieman ristiriitaiset ajatukset surisivat tytön päässä, tämän yrittäessä laittaa niitä ojennukseen.

Yoshin toinen kulma nousi hivenen toisen sanoista ja varsinkin lauseen viimeinen sana, joka oli kuin piste i:n päälle sai kulman kohoamaan. Hän ei olisi uskonut tavallisen pulliaisen käyttävän tuollaisia sanoja - varsinkaan tyttöjen, mutta näköjään hänen maailmankuvansa oli varsin suppea.
Nuorukainen käveli toisen ohi vilkaisten toista tuumivasti huomattavan sinisiin silmiin. Mitä enemmän hän "hukkui" tavallisten ihmisten elämään, sitä enemmän hän ymmärsi heitä - toisinaan.

Mustahiuksinen istahti automaattien viereiselle penkille ja oikaisi jalkansa oikein pitkiksi samalla kun hän nojasi kovaan seinään, joka oli hänen takanaan. Seuraavaksi hän pyytäisi vanhempiaan lahjoittamaan koulun käytäville kunnon penkit - ehkä jopa sohvat! Laukku laskeutui lattialle ja sinne se sitten jäikin. Sehän oli vain koriste-esine, jota hän kantoi mukanansa. Ei hän sitä mihinkään kunnon tarkoitukseen tarvinnut. Auton avaimet kun oli taskussa puhelimen ja muiden avainten mukana. Kassissa oli vain hänelle arvottomat kirjat, jotka hän voisi hylätä saman tien jos hänelle annettaisiin siihen mahdollisuus.
Ruskea katse kääntyi hitaasti toiseen. Miksi hän ei ollut tunneilla? Yoshin suupielet nykivät ja hän sanoi saman syyn kuin opettajillekin:
"Olen auttamassa vähäosaisia." Tilanne oli varsin koominen, sillä juurihan hän oli auttanut toista pahoinpitelemästä automaattia sen enempää. Se näytti jo varsin kärsineen näköiseltä, mutta ei se ihmekään ollut kaikkien käytöksistä sitä kohtaan. Yoshinori ei tiennyt tunnistiko toinen häntä, mutta se ei haitannut. Miksi olisi tarvinnut tunnistaa ja miksi ei tarvitsisi? Hän ei välittänyt oliko hänellä nimeä tuon tytön mielessä vai ei. Joskus nimettömänä oli hyväkin olla ja hän sai sitä olla varsin harvoin.

Yoshi ei heittänyt kysymystä takaisin, sillä hän arveli jo tietävänsä tytön vastauksen. Ruskeahiuksinen tyttö näytti varsin kunnolliselta - mitä nyt kielenkäyttöään lukuunottamatta - ettei hänelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyppytunti.

Tutkii pojan tummia, melkein mustilta näyttäviä silmiä ja antaa sointuvan naurunsa liukua huulten välistä. "Vai että auttamassa vähäosaisia…" toteaa tuumivasti ääneen, kävellen poispäin, mutta hakeakseen vain laukkunsa. Nuorukainen vaikutti melko mielenkiintoiselta tapaukselta, kyllähän tyttö hänet jollain tapaa tunnistikin, yksi koulun rikkaista pennuista, jotka toisinaan luulivat itsestään hieman liikoja.

Istahtaa pojan viereiseen penkkiin, rapistellen hetken energiapatukkaansa, ennen kuin otti siitä ensimmäisen haukun. Kuivaa, eikä erityisen hyvää, mutta kelpaisi ainakin siksi aikaa, että saisi jotakin parempaa. Syötyään patukan jää pyörittelemään hetkeksi tyhjää paperia, ennen kuin tunkee sen mustaan, pelkistettyyn koululaukkuunsa.

- ai miten niin lyhyt ja tönkkö ? ;o

// tuttua täälläkin! //

Yoshi nousi hiljaa ylös ja huokaisi raskaasti laskeutuessaan kumaraan, jotta hän saisi laukkunsa lattialta. Pian se roikkuikin jo hänen olallaan ja hän kääntyi tyttöön. Käytävät huokuivat hiljaisuuttaan ja poika pystyi melkein aistimaan kaukaa luokkahuoneista tulevat tunnelmat. Hänelle ne olivat vain turhia ajan hukkauksia. Miksi koulussa ei voisi vain viettää aikaansa käytävillä kavereiden kanssa? Eikö koulussa pitäisi oppia sosiaalisia taitoja? Miten niitä muka tunnilla oppi kun piti istua hiirenhiljaa kuunnellen monotonista ääntä, joka selitti kaikenlaisista kiemuroista ja asioista, joista Yoshilla ei ollut hajuakaan eikä kiinnostustakaan kuulla. Tosin, hänen ei tarvitsisi enää oppia sosiaalisia taitoja, mutta voisihan niitä aina ylläpitää koulussa. Niin hän ajatteli.

"Hmm... Taidanpas tästä liueta niiden vähäosaisten seuraan..." Yoshi ilmoitti ja loi toiselle vinon hymyn, joka ulottui silmiinkin. Ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan ilmestyi kulman takaa vanhannäköinen nainen, joka kiinnitti haukankatseensa kahteen nuoreen, jotka oleskelivat tuntien aikana käytävillä. Yoshi vilkaisi naisen jalkoihin; ei korkokenkiä. Ihmekkös hän ei ollut kuullut naisen tuloa. Mustatukkainen oli tunnistanut naisen opettajaksi, joka sattui opettamaan juuri häntä ainakin yhdessä monimutkaisemmissa aineessa, nimittäin matematiikassa. Naisen nenällä keikkuvista laseista ei voinut erehtyä!
"Neiti Collins! Hyvää päivää!" Yoshi sanoi naiselle ystävällisesti hymyillen, vaikka mielessään manasi tuuriaan. Hänenhän ei pitäisi enää edes olla koulussa, jos hän olisi puhunut totta aikaisemmalle opettajalleen.
"Ah, nuori herra Konoe! En meinannut tunnistaa teitä!" Nainen sanoi ja vilkaisi poikaa lasiensa läpi. Katse kiiri ruskeahiuksiseen tyttöönkin ja sitten takaisin Yoshiin.
"Mitäs te täällä käytävillä lorvailette? Eikö koulu ole opiskelemista varten?" Hymy haihtui pienemmäksi Yoshinorin huulilla ja hän vastasi äkkiä:
"Olin juuri lähdössä. Velvollisuudet kutsuvat, tehän tiedätte?" Nuorukainen sanoi ja heitti laukkunsa olalleen. Hänen pitäisi tosiaankin pian liutea paikalta. Opettajat olivat tunnettuja juoruilustaan. Nainen kohotti kulmiaan, mutta Yoshi näki naisen tietävän mitä hän tarkoittaisi jos se olisi totta.
"Entäs sinä neitiseni? Oletteko menossa herra Konoen mukaan?" Yoshin katse ponnahti yllättyneesti tyttöön.

Tarkkaillessaan syrjäsilmällään nuorukaisen liikkeitä, tytön huulille kipusi väistämättäkin hymy. Laukun nostaminen näytti olevan pojalle harvinaisen hankalaa, mutta varsinaisen hymyn aiheuttivat 'vähäosaiset', jotka tuo miehenalku jälleen mainitsi. Nyökäyttää päätään pojan sanoille, hyvästeiksi tarkoitetuille ilmeisesti. Mutta sitten aulaan ilmaantuikin iki-ihana opettaja Collins, joka pysäytti pojan aikeen marmattamalla jostakin turhanpäiväisestä. Havahtuu kuitenkin pojan sukunimeen, Konoe? Oliko hän juuri ollut tietämättään Yoshinori Konoen seurassa? Mitä ilmeisimmin kyllä. Totta puhuen, olisihan Mein pitänyt tietää, koulussa ei ollut niin montaa samanlaisia aasialaispiirteitä omaavia oppilaita. Mutta tyttö oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut pistänyt niitä merkille, saati sitten pojan... noh, henkilölllisyyden paljastavaa asennetta.

"Mitäh?" havahtuu kuullessaan opettajan puhuttelevan häntä. "Tuota..." luo pikaisen silmäyksen kelloon, joka on tikittänyt jo yliaikaa hänen hyppytunnistaan. Auts, manaa mielessään, päättäen lopulta tarttua helpoimpaan tapaan liueta paikalta - kadota Yoshinorin seurassa. "Kyllä", sanoo nyökytellen päätään ja nousten penkiltä nostaen laukkunsa samalla. Luo pikaisen silmäyksen Yoshinoriin, toivoen, ettei tämä möläyttäisi mitään ikävää, joka saattaisi Mein pulaan.

'Tuskin...' Yoshi ajatteli ja pyöräytti salaa silmiään kenenkään sitä näkemättä. Tuo tyttö tuskin halusi hänen mukaansa, eikä hän edes ollut menossa minnekään - kunhan vain esitti opettajalleen. Mihin hän muka koulusta häviäisi? Kohta tuntikin loppuisi ja hän näkisi kaverinsa. Ja jos hän pystyi välttymään Mamorun katseilta edes hetken päivällä, niin se kävi hänelle vakkan mainiosti.
Suusta purkautui ihme ynähdys hänen kuullessa toisen vastauksen. Katse oli pinkoutunut tyttöön ja silmät olivat hämmästyksestä laajenneet. Milloin he muka niin olivat sopineet?
"Onko näin, herra?" Collins kysähti kääntäen katseensa nuorukaiseen, jonka olemus oli hämmästyneen oloinen. Kädet olivat valahtaneet alas ja laukku oli valahtanut olalta toiseen käteen. Ruskeahiuksisen tytön katse kohdistui häneen pikaisesti ja Yoshi kokosi itsensä ja loihti kasvoilleen taas pienen hymyn ennen kuin kohtasi opettajansa katseen.
"Tietenkin! Et arvaakaan kuinka tämä...neiti ahertaa vähäosaisten hyväksi!" Yoshin lauseen keskellä hänelle tuli tauko, sillä hän ei edes tiennyt toisen nimeä. Heidän yhteiset suunnitelmansa näyttivät varsin suunnitelluilta varmasti kaikkien silmissä jotka heidät olisivat nähneet. Yoshi oli hiljaittain ollut kuin puulla päähän lyöty ja sitten vielä toisen nimen "unohdus". Oli päivänselvää, että he olivat tavanneet vasta hiljattain. Lausahduksensa jälkeen mustahiuksinen puri hampaansa tiukasti yhteen ja katse vilkaisi tyttöä. Hän tunsi olevansa tukalassa tilanteessa, sillä hän ei kaivannut mitään puhutteluja, joita hän oli saanut varsin harvoin, mutta saanut kuitenkin. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut niitä, eivätkä ne kuitenkaan auttaisi asiaa. Hän oli mitä oli ja jos häntä ei hyväksytty, niin antakoot vain olla. Leukaluut löystyivät hieman kun hän näki naisen miettivät tarkoin hänen sanojaan. Hän näki toisen tarkkailevan tilannetta ja pähkäillessä uskoakko Yoshin selitystä vai ei.

Puraisee huultaan kipeästi yrittäen estää itseään nauramasta. Ette arvaakaan, miten raadan vähäosaisten hyväksi, nauraa mielessään niin, että päässä kaikuu. Pitää ilmeensä kuitenkin tyynenä, loihtien huulilleen pienen, sievän hymyn, heilauttaen laukkunsa olkansa yli.

Yrittäen näyttää uskottavalta ja innostuneelta nyökyttelee pojan sanojen perään. "Kyllä vain. Yoshinori, eiköhän meidän pidä lähteä, ettemme myöhästy", toteaa tyynesti, hymyillen perään. Tyttökin erotti selvästi opettajan elekielestä tämän epäröinnin ja rankan mietinnän siitä, oliko nuorten sanaan uskominen. Mei hymyili valloittavasti sukien samalla hiuksiaan kasvojensa edestä, vaikka todellisuudessa hänen olisi vain tehnyt mieli pinkoa pakoon. Toivoa sopi, että Mei pystyisi paikkaamaan Yoshinorin mokan, kun tämä oli pysähtynyt lauseen keskellä vähän kuin miettimään hänen nimeään. Herra Konoe ei ilmeisesti osannut näytellä kovinkaan hyvin, tai sitten hän oli yllättynyt radikaalisti tilanteesta ja menettänyt näyttelijänlahjansa, joten ei auttanut muuta kuin pitää peukut pystyssä ja toivoa, että se, että edes Mei tiesi pojan nimen paikkaisi tilanteen ja he välttyisivät puhuttelulta.

Kädet uppoutuivat taas syvälle taskuihin laukun palatessa rennosti olalle ja Yoshi otti hieman rennomman asennon. Hänen sotilaallinen seisomisensa ei ainakaan vakuuttaisi tuota haukansilmäistä opettajaa. Nuorukainen vilkaisi nopeasti tyttöön kuullessa nimensä. Toinen siis tunnisti kuin tunnistikin hänet. Noh, se siitä tuntemattomasta identiteetistä sitten. Tässä vaiheessa poika on tajunnut jo ryhdistäytyä kunnolla ja nyökkää terävästi - päättäväisen oloisena. 'Pelastetaan nyt tyttönen tämän kerran...' Oikeasti hänenkin nahkansa oli käristymässä, mutta sitä Yoshi ei itselle myöntänyt ja hän pääsisi hyvin helpolla mitä hänen eteensä sitten koulussa laitettaisiinkin.
"Jep. Pakko mennä, aika rientää!" Nuorukainen varmensi ja katsoi opettajaan loihtien sitten kasvoilleen hymyntapaisen.
"Näemme tunneillanne, neiti." Yoshi neiditteli vanhaa opettajaansa, sillä hän oli tietoinen toisen aviottomuudesta sekä siitä, että lisänimi sai Collinsin olon tuntumaan nuoremmalta. Toinen tuntui aina punastuvan hailakasti hänen mainitessa neiti- lisäkkeen toisen nimen edessä.
"Niin teemme! Tehkää parhaanne, jotta maailma parantuisi!" Collins sanoi pontevasti ja nosti ylpeästi katseensa nuoriin. Yoshi kumarsi päällään hieman ja harppoi sitten vanhan naisen ohi odottaen tietysti tytön seuraavan häntä. Niinhän olisi pakko käydä jos heillä kerran sama matka oli?

Ulko-ovi avautui yhdellä työntäisyllä apposen auki ja mustahiuksinen astui ulkoilmaan. Tuuli puhalsi häntä vastaan ja se heitti hänen hiuksensa taakse, mutta nuorukainen ei välittänyt siitä. Hän ehtisi laittaa hiuksensa myöhemminkin kun siihen olisi aikaa. Nyt hänen pitäisi vain odottaa kellojen soittoa ja seuraavan tunnin alkua, jotta hän saisi ilmestyä paikalle "hyväntekeväisyystapahtumastaan". Mutta sitä ennen hänen pitäisi viettää hetkisen aikaa hänelle ihan uuden tuntemattoman kanssa, jotta heidän yhteinen "projektinsa" näyttäisi uskottavalta. Yoshinori oli varma, että Collins oli jo juoruamassa heidän tapaamisestaan.

Tarkkailee kulmiensa alta sekä opettaja Collinsia että Yoshinoria, silmissä loistaessa pienimuotoinen hämmästyneisyys ja huvittuneisuus. Oikeasti, eivät he voineet olla tosissaan! Pojan sanat kuitenkin vakuuttivat Collinsin lopullisesti, joten Meille oli ihan sama mitä nuorukainen suustaan oli sanonut. Nyökäyttää Collinsin suuntaan suoden tälle pikaisen hymyn. Harppoo edellä menevän Yoshinorin kiinni mutisten samalla itsekseen "Pelastakaa maailma..." Kaikkea sitä kuuleekin.

Tulee pojan perässä ulos, tuulen pölläyttäessä tytön tummanruskeat laineet sekaisin. "Vai että ihan raataa vähäosaisten hyväksi", toistaa pojan sanat kulma koholla. "Pelastakaa maailma? Ette kai te oikeasti voi olla tosissanne?" kysyy pyöritellen päätään. Aivan ihmeellistä porukkaa.
"Ja jotta vastaisuudessa vältyttäisiin neidittelyltä", toteaa hitaasti viitaten pojan keskeytyneen lauseeseen ja läheltä-piti-puhutteluun, nostaa katseensa Yoshinorin silmiin kohottaen samalla laukkuaan hieman parempaan asentoon olkapäällään, "nimeni on Melinda, voit sanoa Meiksi."

Käsi nousi kuin nousikin hiusten tasolle ja haroi niitä hetken parempaan asentoon. Ehkä hän tulisi olemaan aina hiustensa orja, mutta ei se häntä haitannut. Mieluummin hän näytti hyvältä kuin variksenpelättimeltä - jos hän edes olisi pystynyt näyttämään siltä.
Ruskea katse kääntyi tyttöön. Opettaja Collinsin heitto tosiaankin oli ollut hieman mauton, sillä ennemminkin he paransivat maailmaa jos he oikeasti olisivat menneet sinne minne he olivat sanoneet menevänsä. Yoshi kumminkin vain tyytyi kohauttamaan olkapäitään leveä hymy naamallaan.
"Mieluummin maailman pelastaminen kuin kuivilla tunneilla istuminen, eikö?" Hän vastasi. Hän siirtyi hieman syrjemmäs ulko-ovista, etteivät he olisi ihan näkyvillä. Eihän se kävisi että heidän bongattaisiin ulko-ovien edestä.
Katse kääntyi kohteliaasti toiseen toisen esittäydyttyessä ja poika nyökkäsi. Mei, kyllä hän sen muistaisi, hänellä oli hyvä nimimuisti.
"Yoshinori... Paremmin tosin Yoshi." Nuorukainen sanoi kohteliaasti ja hymynkare pilkahti taas hänen huulillaan. Hän ei pahemmin kuullut koko nimeään kenenkään sanottavan - ainakaan täällä - paitsi vanhempien ihmisten keskuudessa. Ja hän oli tyytyväinen siitä, koska Yoshinori kuulosti hänen korviinsa vanhahtavalta. Mustahiuksinen kaivoi farkkujensa taskusta puhelimensa, jonka hän avasi yhdellä nopealla liikkeellä. Puhelin oli musta, mutta pinnalla oli punaisia kuvioita, joita muiden puhelimessa ei sattunut olemaan. Tietenkin puhelin mätsäsi hänen rakkaaseen autoonsa, ja sen huomasikin jos tiesi Yoshista vähän enemmän.
"Meillä on puoli tuntia aikaa, Mei. Sitten palaan tunnille." Yoshi ilmoitti ja pamautti puhelimensa läpän kiinni samalla sen sujahtaen takaisin taskuun. Hän ei tiennyt ihmettelikö Melinda vähäistä aikaa, mutta jos tyttö oli liikkunut enemmän hänen piireissään, toinen ymmärtäisi, että aika oli rahaa, eikä missään tapahtumassa - oli se sitten hyväntekeväisyyttä tai muita gaaloja - viivyttäisi kauan aikaa.

Tarkastelee nuorukaista ja tämän sanojen jälkeen 'maailman pelastamisesta', kohauttaa olkiaan. Kaipa tämä sitten peittosi historian tunnilla istuskelun, varsinkin tällaisena päivänä. Astahtaa syrjään ulko-ovien edestä, tuijotellen autiota koulun pihaa. Suurin osa istuksi tunneilla, taikka jossakin muualla, mutta ainakin piha oli hiljainen.

"Okei.. Yoshi", toteaa pienen hymynkareen leikkiessä tytön huulilla. Kun nuorukainen otti esiin puhelimensa, Mein oli väkisinkin laitettava merkille sen omalaatuisuus – ja totta kai kalleus, joka huokui koko kapineesta. Puolituntia aikaa, sitten palaan tunnille? Ihan kuin... hän olisi joku julkisuus ja minä haastattelija. 'Saat puolituntia, sitten minun täytyy rientää rikkaiden pippaloihin.' Huokaa ääneen, tuijottaen tylsistyneenä Yoshia kulmiensa alta. Kuten tavallista, rikkailla pennuilla taisi olla hiemankin liian suuret luulot itsestään.

"Just", toteaa ristien kätensä rinnalleen. Mei olisi kadonnut jo paikalta, mikäli se typerä vanha harppu Collins ei olisi sattunut juuri sillä hetkellä aulaan ja hänen ei olisi tarvinnut tarttua kaikkein varmimpaan pakokeinoon - Yoshiin siis. Nyt hänen täytyisi roikkua pojan kintereillä sen aikaa, kuin olisi sopivaa, että he ehtisivät 'pelastaa maailman' ja 'raataa vähäosaisten hyväksi'. Uusi, tällä kertaa syvempi huokaus purkautui tytön huulien välistä.

Yoshi kohotti hieman kulmiaan toisen huokailuille, mutta ei kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota. Kai se johtui seurasta, jossa toisen tulisi se puolituntinen viettää. Ehkä toinen haluaisi viettää sen mieluummin kavereidensa seurassa, mutta nyt ei ollut aikaa valittaa tuollaisista asioista. Ruskea katse hakeutui pihaympäristöön ja hän huomasi hieman syrjässä olevan penkkirivistön. Hän osoitti sitä ja kehaisi:
"Kai tämän ajan voi istumallakin viettää..." Hän lampsi ripeästi pihan poikki syrjimmälle penkille ja havannoi sen tumman värin. Onneksi penkki oli suht hyvässä kunnossa, eikä vandaalit olleet sekoittaneet siihen omia tököttejään tai liimanneet purkkiaan. Yoshilla ei ollut halua menettää housujaan jonkun vaaleanpunaisen purkkatahran vuoksi.

Aurinko paistoi hivenen paikalle, johon hän istahti ja hän kääntyi pöydästä pois päin nojaten siihen kyynerpäällään. Jalka heilui hieman lyöden tahtia, sillä hänestä tuntui, että edessä olevasta hetkisestä tulisi tylsä. Pää käännähti Meihin ja hänen huulillensa pilkahti hymynkare samalla kun aurinko välähti jostain ikävästi, että hän joutui hetkeksi siirtämään katseensa pois tytöstä.
"Mistäs tunnilta mä sut pelastin?" Hän kysäisi ja yritti avata keskustelua. Hän ei pitänyt hiljaisuudesta, jos seuraakin kerran oli tarjolla.

//Ajatus ei oikein kulje filosofian kokeen jälkeen >.< //

Astelee Yoshin perässä penkkirivistölle, istahtaen alas. Tyttö pyyhkäisi auringon punertamia hiuksiaan silmiensä edestä, nostaen toisen jalkansa ristiin toisen päälle. Laukun hän kiepautti päänsä yli penkille vierelleen, vilkaisten pikaisesti kelloon. Puolituntia oli todella pitkä aika.
Mei vilkaisi nopeasti pojan heiluvaan jalkaan - kyllä tyttö tiesi, ettei hän varmasti mitään maailman mielenkiintoisinta seuraa ollut, mutta oliko se noin näkyvästi pakko kertoa? Voi, hänellä tosiaan taisi olla pinna hieman kireällä, sillä tyttö ei todellakaan useimmiten ajatellut ihmisistä noin. Hän oli yleensä melko huonosti ärsyyntyvä ihminen, se kiltti ja ymmärtäväinen, mutta tänään häntä yksinkertaisesti ärsytti lähes kaikki.

... Pelastit minut? No, kuinka vain, ajattelee mielessään antaen katseensa kierrellä pihan ympäri. "Historialta", toteaa pienen hiljaisuuden jälkeen. "Sinä olit ja olet varmaan 'maailmaa parantamassa', vai olenko ihan väärässä?" kysyy yrittäen pitää pokerinaaman, epäonnistuen siinä kuitenkin surkeasti, huvittuneisuuden kuultaessa selvästi äänestä läpi. "Ei minun ole tarkoitus olla halveksuva tai mitään... Se vain on, noh, huvittavan kuuloista, kun sen sanoo ääneen", toteaa kysymyksensä jälkeen naurahtaen heleästi. Se kuulosti todella huvittavalta.

Yoshi nyökkäsi hymyillen toiselle Melindan vastatessa. Jos hän toisen oli historian tunnilta saanut välttymään niin sitten kaikki oli ollut vaivanarvoista. Hän itsekin juuri oli poissa uskonnon tai äidinkielen - hän ei ollut ihan varma - tunnilta, mutta seuraavalle tunnille hän haluaisi mennä, sillä seuraava tunsi olisi draamaa. Sitä hän rakasti ja sieltä hän ei ollut ollut koskaan poissa, eikä aikonutkaan jos häneltä kysyttäisiin. Siellä hän sai olla välillä ihan joku muu, nauraa ja mellestää oman mielensä mukaan. Eikö ilmaisutaidon opettajakaan niin kamala ollut - hieman tärähtänyt vain - ainakin Yoshin silmissä, mutta se juuri tekikin tunneista vielä hauskempaa!

Pojan jalka on aikoja sitten lopettanut liikkumisensa ja nyt hän nojasi päätänsä käteensä, mutta hän katsoi sivusilmällä koko ajan Meitä. Ei hän ottanut pahakseen toisen sanomisia, sillä kyllä hän ymmärsi sen kuulostavan huvittavalta. Kuulosti se hänenkin korviinsa, mutta vanhoihin ja kunnollisiin opettajiin se meni aina täydestä.
"Hah! Tietenkin parantamassa! Mihin tämä maailma menisikään jos joku ei sitä yrittäisi parantaa?" Yoshi vastasi, mutta hymy kasvoillaan. Olihan hän oikeastikin käynyt - ja kävi säännöllisesti - edustamassa Konoen perhettä eri tilaisuuksissa, jotka useimmat olivat hyväntekeväisyyttä, joten ei Yoshi ihan päästään ikinä kaikkea heittänyt. Siitä oli nyt vain kehkeytynyt hyvä syy, jolla hän sai myös olla pois ikäviltä tunneilta, joka tulisi myös näkymään tulevissa kokeissa. Mutta aina Yoshi kokeista läpi oli päässyt vähemmän tai enemmän omalla menestyksellään, joten ei hän kantanut huolta opiskelustaan.
"Mikä tunti sulla on seuraavaksi?" Nuorukainen jatkoi keskustelua kun se oli näin mukavasti jo auennut. Turha sitä vielä oli lopettaa, koska vielä he siellä pihalla saisivat hetken istua. Hän kohensi hieman asentoaan, mutta ei kääntynyt suoraan Meihin päin vaan käänsi tarkkailevan ruskean katseensa ulko-oville päin, jolloin hän pystyi samalla tarkkailemaan niitä jos sieltä vaikka oppilaita pääsisi aikaisemmin tunneiltaan.

"Enpä tiedä", vastaa hymyillen. Katsahtaa kirkkaan siniselle taivaalle, hymyn keikkuessa yhä tytön huulilla. Muutama hassu vaalea pilven hattara leijaili taivaankannella, mutta muuten taivas oli kirkas. Kääntää katseensa hitaasti Yoshiin, periaatteessa poika oli melko kiinnostava tapaus, mutta toisaalta… Niin no.

Kuullessaan pojan kysymyksen seuraavasta tunnista, mietiskelee hetken lukujärjestystään. "Espanjaa", vastaa hetken päästä. Espanjantunnit olivat yleensä suhteellisen mukavia ja kuluivat nopeasti, joten Meillä ei ollut mitään syytä lintsata vielä toistakin tuntia. Mietti hetken jotakin järkevää ja henkevää puheenaiheetta, mutta tyytyy esittämään vain klassisen vastakysymyksen paremman puutteessa: "Entäs sinulla?" Tutkaillen samalla poikaa sinisillä silmillään.

Yoshi odotti kärsivällisesti tytön vastausta ja hän tutkaili samalla koulurakennusta, joka näytti tuntien aikaa autiolta. Ihan kuin rakennuksessa ei olisi edes elämää, mutta jos paremmin tiesi niin siellä aherrettiin tukka putkella matikan vaikeimpia kaavoja ja kielten kielioppia ja historian saloja. Yoshi vaan ei ollut siellä tekemässä mitään noista, vaan hän istui ulkona, mukavassa ja lämpimässä auringonpaisteessa, ihan siedettävässä seurassakin, joka kuitenkin pian häipyisi pois niin kuin hänkin.
"Espanjaa..." Mustahiuksinen toisti hiljaa toisen vastauksen. Jos hän olisi leikkimielisesti arvannut mitä Meillä olisi ollut, hän olisi arvannut äidinkieltä, eikä hän tiennyt miksi. Ehkä oli vain kiva arvuutella, mihin tunneille ihmiset suuntasivat.

Puhelin ilmestyi taas käteen ja Yoshi totesi ajan menneen hieman eteen päin. Hän oli saanut jopa tekstiviestin, jolle hän hymähti pienen hymynkareen takaa. Kännykkä häipyi kuitenkin pian pois ja Yoshi nosti katseensa toiseen.
"Ilmaisutaitoa. Sitä ennen mun pitää muistaa hakea mun käsikirjotus... Se ei saa unohtua." Nuorukainen vinkkasi toiselle silmää iloisesti ja nousi penkiltään ylös. Kassi jäi penkille ja nuorukainen hölkkäsi hiljaa pihan läpi aina vain kauemmaksi paikalle, jossa nuoret säilyttivät autojaan. Yoshi tallusteli hitaasti loppumatkan mustan autonsa luokse avaten sen oven avaimilla, jotka hän kaivoi taskustaan jo vähän kauempaa. Hän kumartui ajajanpaikan yli ja hän tunsi auton kuumuuden, koska se oli seissyt siinä koko aamupäivän. 'Onneksi ilmastointi on keksitty...' Nuorukainen ajatteli ja nappasi pelkääjän paikalta ohuen kirjasen, jonka päälisivu oli tyhjä. Näytelmällä ei vielä ollut nimeä, eikä sitä välttämättä edes esitettäisi. Kunhan he nyt sitä vain hieman harjoittelivat.

Auton valot välähtivät kun Yoshi palasi hieman rennommin jo takaisin penkille, missä hän laukkunsa oli tipahtanut vihreälle nurmelle. Sinne se sai jäädäkin, sillä poika vain istahti takaisin penkille vilkaisten sitä ennen ulko-oville, mutta kun siellä ei tapahtunut mitään liikettä, hän avasi kirjasen.
"Mun olisi pitänyt opetella pari replaa, mutta se hieman jäi..." Yoshi hymyili huvittuneena Melindalle, mutta sitten hän laski katseensa vihkoon. Ulkoaopiskelu oli koulussa kaikista tylsintä.

Katselee pojan perään tämän hölkätessä autolleen. Auto oli, totta kai, hieno, musta ja jotakin punaisia viivoja tai jotain, ja jo ulkomuodosta näki, että se oli tavattoman kallis. Mei huokaisi suoden ajatuksen äitinsä punaiselle volvolla, jolla tyttö toisinaan ajeli – vaikka mieluummin tulikin kouluun jalkaisin, sillä oli, no hieman epämiellyttävää ajaa vuoden -89 volvolla uutuuttaan hohkavien urheiluautojen keskelle. Ei sillä, että kaikilla olisi urheiluauto ollut, mutta.... No, suurimmalla osalla joka tapauksessa.

Poika palasi hetken päästä takaisin, mukanaan ilmeisesti näytelmänsä käsikirjoitus. Katsahtaa pojan silmiin ja vastaa tämän sanoihin: "Ai pari replaa? Haluatko apua?" kysyy virnistäen pienesti. Mei oli nuorempana näytellyt monesti koulujen näytelmissä, ja opettajat olivat usein tyttöä hyväksi kehuneet, vaikkei neiti itse ollutkaan hirveän rakastunut näyttelemiseen, minkä takia hän ei ollutkaan sitä high schoolissa valinnut. Ujohkonlainen luonne oli tosin aina näytellessä kadonnut, joten ehkäpä neitokaisen olisi pitänyt sitä jatkaa, kuka tietää, vaikka hän olisi hieman itsevarmempi.

-- lyhyttä :s

Nuorukainen kohotti katseensa toiseen. Apua?
"No mikäs siinä. En kyllä tässä mitään eläytymään ala, mutta voishan sitä yrittää muistaa jotain." Yoshi sanoi ja antoi kirjasensa Meille. Kännykkä ilmestyi taas taskusta päivänvaloon ja läppä lennähti kokenein sormin auki. Heillä oli kymmenisen minuuttia aikaa, mutta kyllähän siinä jotain ehtisi.
"Sä voit olla vaikka se aloittaja. Tää näytelmä keskittyy pieneen kylään, jonne muuttaa rikas perhe. Sitten siinä seurataan sen rikkaan perheen elämää. Oo sä vaikka sen rikkaan perheen poika. Mä oon se yks maalaistyyppi." Yoshi sanoi hymyillen. Tosiaan, hän ei esittänyt tässä näytelmässä rikasta poikaa, vaan oli vaatinut itselleen alhaisemman roolin. Sitä oli hauska vetää, koska hän sai muistella kaikkia TV-ohjelmiaan joita hän oli pienenä katsonut. Ja eihän rikkaassa ollut mitään hohtoa esittää, jos kerran sellainen oli jo valmiiksi. Siinä ei olisi mitään haastetta.

Yoshinori siirsi jalkansa pöydän alle ja nojasi nyt pöytään odottaen toisen replaa. Puhelin ei ollut kadonnut kädestä, vaan se pyöri hänen sormissaan rauhallisesti ja varovaisesti ettei se vain putoisi. Hän ei halunnut ostaa uutta puhelinta, vaikka varaa olisikin ollut. Hän oli kiintynyt kustomoituun puhelimeensa samoin tavoin kuin autoonsakin. Laukku oli edelleen maassa, eikä pojalla ollut aikeitakaan nostaa sitä ennen kuin heidän tiensä erkanisivat. Ja se tapahtuisi varsin pian.


//Joo xD En kekannu mitään hyvää näytelmää :--D//

Ottaa pojan näytelmän vastaan silmäillen sen pikaisesti läpi. "Vai että maalaistyyppi? Eikös tässä mene nyt osat sekaisin.." kysyy naurahtaen leikkisästi. "No tota… jos mä alotan tästä, missä ne tapaa..." mumisee lähinnä itselleen, hakien sormellaan oikeaa kohtaa.

Hengähtää, ennen kuin lukee ensimmäisen repliikin sivulta. "Hei, sinä siellä! Oletko paikallisia?"
Lukee seuraavan replan itsekseen, ja katsoo hieman odottavasti Yoshiin. Kohta olisi vain vuoropuhelua rikkaan ja uuden henkilön ja maalaistyypin välillä. Pikainen silmäys koulun ovien ulkopuolella olevaan kelloon kertoi, että aikaa olisi kymmenisen minuuttia. Kohtauksen ehtisi ehkä käydä siinä ajassa… No, Yoshi tuskin välittäisi, vaikka se kesken jäisikin.

( joo, olen surkea improvisoimaan tollaisia näytelmiä, koska jos totta puhutaan, olen surkea näyttelemään :--D Tai en näyttelemisessä, mutta siis en osaa esiintyä muille... Ja lyhyttä vielä kaiken lisäksi.)

//:D Mä vois sanoa, että olen huono itse näyttelemisessä, sillä pokkani ei pidä ja muille esiintymisessä, mutta katsotaan mitenkäs Yoshi selviytyy tästä x)//

Auringonvalo pilkahti pojan tummissa silmissä leikkisästi kun toinen mainitsi ristiin menevistä rooleista. Se tässä juju olikin ja Yoshin mielestä se toi näyttelemiseen lisää syvyyttä. Mitä järkeä oli näytellä omaa itseään? Eihän se enää olisi näyttelemistä.
"Ok." Mustahiuksinen vastaa lyhyesti ja odottavasti toisen mietiskelyyn. Häntä arvelutti hieman osaisiko hän replia, sillä yleensä hän hieman improvisoi, eikä opettaja ollut koskaan laittanut sitä pahakseen. Pääasia, että näytelmän sisältö pysyi suht samana.

Hymynkare nousi väkisinkin pojan huulille Mein lukiessa ensimmäisen rikkaan pojan repliikin. Hän kuitenkin vastasi pyyhkien kasvonsa ilmeettömiksi:
"Taidanpa olla. Isäni ja isoisäni ovat...asuttaneet tätä kaupunkia jo monet vuosikymmenet." Yoshi vastasi hieman mietiskellen lauseen keskellä. Hän tiesi muuttaneensa lausetta hieman, mutta eihän se maailmaa kaataisi jos kerran sisältö olisi suht sama.
"Oletko juuri muuttanut?" Ruskeasilmäinen heitti hieman kysyvästi, sillä hän muisti, että maalaispoika jatkaisi osaansa aikaisemmasta repliikistä.
Hänen puhelimensa oli pysähtynyt sormissa paikoilleen, sillä hän keskittyi reploihin. Sormi kuitenkin napsutti puhelinta hiljalleen ja katse oli kääntyneenä suoraan tyttöön. Hän ei tiennyt oliko hän edes ikinä muistanut mitään repliikkejä täysin oikein, mutta ainakin ne olivat aina hänen draamaopettajalleen kelvanneet. Se ei siis haittaisi, jos hän nytkään ei täysin oikein muistanut.

//Plääh xD Vaikeeta :D//

Tutkii pojan kasvoja tämän vetäessä repliikit, väärin tosin, mutta uskottavalta kuulosti eikä mennyt niin pahasti metsään, että olisi kokonaan poikennut aiheesta, joten Mei antoi olla ja lukaisi mielessään seuraavan lauseen, ennen kuin kohotti katseensa takaisin Yoshiin. Aurinko paistoi pojan takaa, saaden Mein siristelemään silmiään, hiuksien punertaessa vielä tavallistakin syvemmin.

"Kyllä vain, muutimme juuri Gentleyn kukkulalle, kartanolle." Tyttö haki kuin vahingossa, automaattisesti hieman rehvastelevaa äänensävyä, mikä paperiin oli sivuhuomautuksena merkitty. "Tiedätkö mistä löydän Nicholas Fullerin?" Seuraava kysymys soljui tytön huulilta, tämän sipaistessa kasvojen eteen pyrkivät hiussuortuvat korvan taakse. Hän piti katseensa Yoshissa, kallistaen hieman päätään, odotellessaan pojan vastausta. Yoshi taisi improvisoida aika paljon, mutta sehän oli oikeastaan vain hyvä – toi lisää elävyyttä juttuun, ainakin Mein mielestä.

( en minä nyt saa näistä pitkiä tekemälläkään :--D )

//Tää onkis aika vaikeeta tää "näytteleminen" :-D//

Yoshi joutui puremaan hieman alahuultaan ettei hän olisi alkanut hymyilemään typerästi toisen seuraavalle repliikille. Mei oli oikein kunnolla eläytymässä rooliinsa äänenponnistuksista päätellen. Hän sai kuitenkin koottua itsensä ja tutkittua alitajuntaansa, että sai suustaan edes jonkun vastauksen jatkossa olevaan kysymykseen. Yoshi nojautui hieman taakse päin, että kädet ottivat takana penkiltä vastaan, ja hänen puhelimensa jäi penkille hänen kätensä viereen. Siinä nojaillessaan hän vastasi:
"Tiedänpä hyvinkin, hän on isäni. Mitä te hänestä haluatte?" Nuorukainen sanoi ja siristi itsekin silmiään Mein tapaan, mutta ei auringonvalosta vaan pohdinnasta. Seuraavaa repliikkiä hän ei muistanut kuollakseenkaan ja hän heitti pieni virne naamallaan:
"Tai haluatte mitä haluatte, minulle on aivan sama. Isäni on minulle yhdentekevä." Yoshi nauroi hieman lopussa ja kohottautui taas pöydän ääreen nojaamaan.
"Siis ei mitään hajua seuraavasta repliikistä." Mustahiuksinen vastasi ja vino hymy koreili nuorukaisen kasvoilla. Kännykkä avautui taas ja ilmoitti heidän yhteisen aikansa pian loppuvan.

//Lyyhyyt kanssa >.< Ainakin on haastetta kirjoittaa näitä! :--D//

Kuuntelee tarkkaavaisesti nuorukaisen repliikit, tuijotellen jonnekin kaukaisuuteen samalla. Pojan toteamus oli aiheutettu, sillä repliikki ei todenteolla ollut mennyt oikein, mutta miksipä tyttö sitä korjaamaan, kun Yoshin lausuma kuulosti paljon paremmalta, mitä paperiin raapustettu. "Väärin kylläkin, mutta paljon parempi kuin tämä", toteaa hymyillen vienosti, heilauttaen paperia ilmassa. "Käske sitä teidän opettajaa muuttamaan tätä tekstiä, tää on ehkä vähän… tönkköä."

Katsahtaa koulun seinällä riippuvaan kelloon ja sen jälkeen Yoshiin, joka jälleen räpelsi kännykkänsä kanssa. Oliko pojalla noin kova hinku päästä hänestä eroon, vai halusiko hän välttämättä esitellä puhelintaan? "Kello alkaa olla jo paljon", toteaa ohimennen, ojentaen näytelmävihkoa takaisin pojalle.

-- no sulla on jokaisessa ollut enemmän pituutta mitä mulla :--D