Sana vain, niin olen sinun (K-18)

//Luvassa enempi vähempi intiimejä kohtauksia, jotka eivät ehkä sovellu kaikista heikkohermoisille!

Rinin pää notkahteli sivulta sivulle pikkuneidin istuessa tuntemattoman talon sohvalla. Hänen päässään pyöri ja ajatukset olivat pysähtyneet, aivan kuin ajatukset olisivat menneen koomaan. Ja siltä tämä brunettekin näytti, kuin koomapotilaalta sillä hetkellä. Suklaasilmät tuijottivat vain pöydän kulmaa eivätkä ne kiinnittäneet huomiota kovaäänisiin nuoriin, jotka hyppivät ja pomppivat pöydillä ja nuoleskelivat toisiaan. Tytön suukin oli raollaan ja pikkuneiti oli täysin tiedoton sillä hetkellä.

Ai mitenkö Rin oli päätynyt tänne? Hyvä kysymys, todellakin hyvä kysymys, johon Rin ei itsekään tiennyt vastausta. Hän oli kävelemässä keskustasta kotiin, kello oli ollut jotain yhdeksän lauantai-iltana (sinä viikonloppuna, kun hänen vanhempansa olivat reissussa ja Rin oli yksin kotona) kun hänet olikin kirjaimellisesti kiskottu kadulta mukaan nuorten kännibileisiin, joissa tytölle oli syötetty jokin outo valkoinen tabletti. Sen jälkeen tyttö oli ollut tällainen, poissaoleva ja täysin tiedoton ympärillä tapahtuvista asioista.

Bruneten viereen istahti joku, johon Rin ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota. Sitten käsi vain alkoi hyväillä tytön reisiä (Rinillä oli yllään tummat farkut ja punainen toppi, joku oli kiskonut tytöltä vihreän pitkähihaisen paidan pois). Pikkuneiti laski katseensa syliinsä ja yitti työntää tuntemattoman henkilön kättä pois sisäreideltään. Toisen koskettelu kuitenkin muuttui vain rajummaksi ja alkoi nyt toisella kädellään kosketella tytön ylävartaloa himoitsevaan tyyliin. Rin kurtisti hivenen kulmiaan ja yritti nousta ylös. Se nyt ei onnistunut millään ilveellä, tyttö oli kuin naulittuna sohvaan kiinni.
Kaikki näkyi vain sumuisena ja sekavana. Missään ei ollut mitään järkeä. Tämä oli varmasti unta.

//Pipsu ja susipoika 8-)

> *saapuu ruskealla ratsullaan* <


Miksi ihmeessä Adalwulf oli suostunut tulemaan paikalle räkäisiin, nuorten kännibileisiin?
Miksi ihmeessä? Vaikka hän inhosi niitä. Silti hän oli luvannut tulla, kun hän oli saanut tekstarin, jossa juhlista oli ilmoitettu. Ehkä hänen piti pitää yllä urheilijan imagoaan? Ei, se ei ollut syy. Susipoika vihasi klikkejä ja luokittelua, eikä piitannut niistä. Oliko hän ollut vain utelias, halunnut kokea pitkästä aikaa jännitystä tasaisessa elämässään?
Niin tai näin, oli syy mikä tahansa, tummanvihreä Range Rover pysähtyi talon pihaan, jossa juhlat raikuivat kovaäänisesti. Ihmisiä oli paljon, ja jo ulkona oven edessä muuan pariskunnat kähmivät toisiaan antaumuksella. Adal kurtisti hieman kulmiaan, murahtaen kevyesti.
Inhostaan huolimatta nuorukainen astui ulos viileään iltaan, poistaen kaiken inhon kasvoiltaan. Hän asteli ilmeettömänä sisälle taloon tummissa farkuissaan ja mustassa, ihonmyöteisessä t-paidassaan, luoden vain lyhyitä katseita ihmisille, joiden ohitse hän kulki. Kevyesti hän huikkasi tervehdyksen juhlien isännälle, joka makasi niin kurjassa kunnossa sohvalla, että tuskin havaitsi Adalin saapumista. Vaan ehkä se oli parempi, ajatteli urheilija, joka lipui juhlivien ihmisten läpi kuin haamu, äänettä, hyvin rauhallisena. Hän voisi olla hetken, juoda yhdet ja lähteä pois, ja pääsisi sanomaan, että oli kuitenkin ollut paikalla. Siksi hän oli uskaltautunut saapumaan autolla, sillä ei uskonut överiksi juhlintaa omalla kohdallaan vetävänsä.

Susipoika asteli sisään olohuoneeseen, ja katsottuaan ympärilleen hänen koko olemuksensa jähmettyi. Nuorukaisen silmät hieman laajentuivat, ja hetkeen hän ei uskonut näkevänsä oikein. Sohvalla, muutaman metrin päässä, istui erittäin tutun näköinen tyttö. Tummatukkainen, sievä neiti toi Adalin mieleen Rinin, ujon tyttösen, jonka hän oli kohdannut muutamia päiviä sitten kirjastossa. Susipoika hämmentyi, sillä ei ymmärtänyt, mitä tyttö täällä teki. Sen kuvan perusteella, mitä poika oli toisesta saanut, pystyi hän sanomaan, etteivät tällaiset juhlat olleet Rinin paikka!
Kaikenlisäksi Adal joutui huomaamaan, ettei tyttö ollut yksin. Lipevä, nälkäisen näköinen nuori mies oli istunut tytön viereen, ja ahnaasti käsillään hän kosketteli tytön kroppaa. Tarkkasilmäinen Adalwulf oli havaitsevinaan, kuinka Rin yritti heikosti päästä eroon ahdistelijastaan. Tytön katse oli lasittunut ja liike hidasta ja vaikeaa. Mitä ihmettä hänelle oltiin annettu?
Nuorukaisen sisällä kuohahti. Tarmokkaasti, katse uhkaavana ja aggressiivisena leimuten asteli Adal nopeasti paikalle, tarraten sormillaan kiinni vieraan pojan käteen, jolla toinen kosketteli Rinin yläkroppaa. Jäätävä tuijotus vaiensi juopuneen pojan ulahdukset hetkeksi.
"Jätä tyttö rauhaan", Adalwulf murahti uhkaavasti, matalasti kuin verenhimoinen koira. Vieras poika irrotti kätensä hänen otteestaan.
"Mitä vittua sä siihen ängit?!" ulvahti lähennellyt poika, jonka Adal kuitenkin pakotti nousemaan jaloilleen tarraamalla tämän olkapäihin ja työntämällä toisen ihmisjoukon sekaan erittäin voimakkaalla ja riuskalla tönäisyllä.
"Jätä tyttö rauhaan!", Susipoika ärjäisi toisen perään, ennenkuin kääntyi Rinin puoleen. Nuorukainen kumartui toisen eteen kyykkyyn, kosketti sormellaan varovaisesti neidin otsaa ja soinnukkaalla, huolestuneella äänellään kysyi:
"Rin, Rin? Oletko kunnossa?"

Rinin katse oli yhä kiinnittynyt sylissä olevaan käteensä, joka kähmi tyttöä jo kovakouraisemmin kuin äsken. Tyttö yritti voimattomana siirtää kättä pois vartaloltaan, mutta se oli niin painava. Liian painava, eikä Rinillä ollut mitään mahdollisuuksia saada kättä liikkumaan. Sen sijaan, että käsi lähtisi pois reideltä, Rin tunsi käden lähtevän pois yläkropaltaan. Silloin pikkuneiti kuuli äänen, joka sai hänen katseensa nousemaan haapuilevasti ylemmäs äänen suuntaan. Tytön huulille kohosi ilahtunut hymy, vaikka Adalwulf näyttikin pelottavalta siinä seistessään ja ärjyessään tyttöä lähennellylle pojalle. Adalwulf ajoi tuon pojan poia ja kyykistyi Rinin eteen. Rin hymyili entistä suuremmin ja näytti jopa hampaansakin hymyillessään.
"Susipoika", pikkuneiti henkäisi iloisena ja keikkui puolelta toiselle. Tytöllä ei ollut kasvoillaan lasejaan, ne olivat turvassa laukunpohjalla, joka roikkui tytön olalla.
"Sinä pelastit minut" Rin puhui pehmeällä ja lumoutuneella äänellä. Sitten tyttö jo asettikin kätensä pojan kaulalle, sormenpäiden eksyessä pojan hiuksiin ja tyttö painautui suutelemaan poikaa sen enempää varoittamatta.

Tämä ei todellakaan ollut Rinin tapaista, ei sitten ollenkaan. Ensiksi, se oli Rinin ensisuudelma. Toiseksi, Rin ei käynyt juhlissa. Kolmanneksi, hän olisi mennyt aivan sekaisin, jos olisi selvin päin. Tyttö ei todellakaan ollut selvinpäin, sen pystyi huomaamaan tytön silmistä. Tytön pupillit näyttivät kuin kenen tahansa huumenarkkarin silmiltä ja tytön käytyminen aivan erilaista. Se jos mikä oli merkki huumeiden käytöstä.

Adalwulf katseli Riniin huolen täyttämin silmin. Suoraan tuon laajentuneisiin pupilleihin, joissa kuitenkin näytti pilkahtavan ilo merkkinä siitä, että hän tunnisti nuorukaisen. Asia varmistuikin, kun tyttö lausui nuorukaisen lempinimen. Adalwulf yritti nostaa hymyn huulilleen, muttei onnistunut siinä. Suu oli tiukka, suora viiva, ainoastaan huulet vähän avautuivat äänettömäksi vastaukseksi tytölle. Hän ei saanut sanaa suustaan, sillä ei uskonut löytävänsä Riniä täältä. Sitä ujoa, viatonta tyttöä, jonka hän oli löytänyt nukkumasta kirjastosta.
Oliko tässä jokin erehdys, vai oliko Adal ajatellut toisesta aivan vääriä asioita? Oliko toinen sittenkin aivan erilainen ihminen, kun antoi ymmärtää?
Susipoika ei tahtonut uskoa niin.
Tummat silmät tarkkailivat tytön eleitä, liikkeitä ja katsetta, eikä nuorukainen ehtinyt sanoa toiselle mitään. Yhtäkkiä hän tunsi tytön sormet niskassaan, muttei värähtänytkään toisen kosketusta. Ilme ei muuttunut, ja vaikka sydän alkoikin pojan rinnassa hakata voimakkaammin, ulkoisesti hän näytti erittäin tyyneltä. Kuin tämä olisi arkipäivää.
"Rin, mitä olet ottanut", poika kyseli lempeästi, muttei saanut vastausta. Rin keksi muuta puuhaa suulleen kuin juttelemisen.

Varoittamatta oli tyttö kumartunut nuorukaisen puoleen, painanut huulensa nuorukaisen huulille. Adalwulf värähti elettä hieman, vaikka hänen tapanaan ei ollut reagoida asioihin kummoisemmin, ihme tyyppi kun oli.
Kun poika tunsi tytön pehmeät huulet omillaan, hän ei ensin tiennyt, mitä tehdä. Ollako aloillaan, odottaako Rinin vetäytymistä? Ajatus tuntui julmalta, ja ihminen hänkin vain oli. Kädet nousivat ja painuivat ottamaan Rinin pehmeään, turvalliseen syleilyyn, huulien vastatessa Rinin suudelmaan lempeästi. Ei lainkaan kiihkeästi, ei ahnaasti. Pehmeästi ja hellästi. Suudelman jälkeen kasvot pakenivat vähän kauemmas Rinin kasvoista, ja huvittuneena nuorukainen puisteli päätään.
"Olet sekaisin", hän kuiskasi tytölle lempeästi.

Ei Adalwulf voisi jättää Riniä tänne oman onnensa varaan. Yksi asia oli varma - ei toinen kotiin voisi mennä. Nuorukainen ei tietenkään tiennyt, että tytön vanhemmat olivat reissussa, joten hän ajatteli vain millainen huuto syntyisi, jos tytär tulisi kotiin savulta haisevana ja aivan sekaisin. Siksi Adal teki päätöksen. Hän veisi tytön omaan kotiinsa.
"Me lähdemme nyt", Adalwulf lausui ja kyselemättä kaappasi Rinin syliinsä. Tämä oli jo tuttua, sillä olihan hän kantanut neidin jo kerran aiemmin tuon pyörryttyä yllättävästä läheisyydestä. Kasvot olivat palautuneet täysin ilmeettömiksi, kun sudenvarjo alkoi Riniä kantaen kulkeutua ulos juhlista. Ulkoilmaan, Range Roverin luo, jolla pääsisi ajamaan pois täältä turvaan.

// Kihkihkihhhihihi<3

Miten hyvältä Adalwulf maistuikaan. Rin ei koskaan ollut kuvitellut suutelemisen olevan jotain näin ihanaa. Kun nuorukainen jopa vastasi tytön suudelmaan, olin Rin pakahtua onneastaan siihen paikkaan. Adalwulfin suudelma oli hellä ja pehmeä, juuri sellainen, millaisen ensisuudelman tyttö oli aina kuvitellut saavansa. Hänen vatsanpohjassaa lensivät perhoset ja olo tuntui olevan niin turta. Toisen syli tuntui hyvin mukavalta ja puoleensa vetävältä, eikä Rin ollut edes aikeissa lähteä pois pojan sylistä, ei todellakaan.
Jos Rin olisi selvinpäin ja ajantasalla tilanteesta, hän olisi jo pyörtynyt.

Suudelman loputtua Adalwulf sanoi tytön olevan sekaisin. Rin katseli hölmistyneenä pojan kasvoja hetken aikaa, kunnes hurmaava hymy kohosi tyttösen vaaleanpunaisille huulille.
"Olenko", Rin sanoi, ei ollenkaan kysyvästi ja painautui kiinni Adalwulfin rintakehään huokaisten onnesta. Poika puhui sitten jotain lähtemisestä ja yhtäkkiä Rin olikin jo kaapattu ilmaan.
"Whiii", tyttö hihkaisi hiljaa, kun ei tuntenut jaloillaan maata. Tytön silmät pyörivät päässä eivätkä ne pysyneet tuijottamaan samaa paikkaa sekuntia kauempaa.
"Mennäänkö me taas sinun pelottavan suurella autollasi?" Rin kysyi suloisesti ja hymyili viattomasti Adalwulfille, ollessaan hyvin rauhallisena toisen sylissä.

Ulkoilma tuntui liian raikkaalta. Rin aivasti pari kertaa ja nyrpisteli nenäänsä.
".. Nenään sattuu..." tyttö voihkaisi. Totta kai nenään sattui, kun vaihdettiin tunkkaisesta ilmasta viileään yöilmaan. Rinin hennot kädet leikittelivät pojan t-paidan kauluksella.
"Miksi minä olen täällä?" pikkuneiti kysyi hämmentyneenä ja nosti katseensa nuorukaiseen.

Jos Adalwulf olisi tiennyt Rinin juuri menettäneen ensisuudelmansa, hän olisi luultavasti järkyttynyt pahimman kerran. Ensisuudelman piti olla ainutlaatuinen, ainakin naisten kohdalla. Heille se merkitsi paljon, ja oikeastaan, niin merkisti nuorukaisellekin. Hän itse oli menettänyt omansa hieman samankaltaisessa tilanteessa kuin Rin nyt, eikä tulisi pitämään asian kuulemisesta. Hän olisi toivonut Rinille jotain romanttisempaa kuin törttöily aineissa.
Kuitenkin, tietämättömänä tästä, kantoi Adel tyttöä kuin hentoa kukkaa turvallisesti läpi ihmisviidakon. Hän laski katseensa neitiin aina toisen puhuessa, mutta hymy ei kavunnut vieläkään kaunistamaan kapeita huulia.
"Menemme, juuri sillä autolla", Adal lausui pehmeästi vastauksensa. Huvittavaa, että tyttö vielä muisti vihreän Roverin viimetapaamiselta. Asian tajuaminen tuntui oikeastaan kutkuttavalta - Rin ei ollut vain unohtanut poikaa, kun heidän tiensä olivat eronneet.
Susipoika kantoi kukkasensa nopeasti ulos hiostavan kuumasta talosta. Talon ulkopuolella yö otti nuoret vastaan halaamalla voimakkaasti viileällä otteellaan, mutta se ei hidastanut nuorukaisen pitkiä, liiteleviä askeleita. Ei myöskään hiljentänyt Rinin valitus kivusta, joka kohdistui nenään. Ilmeetön nuori mies kaivoi vain taskustaan avaimet, varovasti ja hankalasti, sillä ei halunnut pudottaa tyttöä otteestaan. Nappia painamalla välähtivät vihreän maastoauton valot iloisesti, ja kopeloituaan sormillaan hetken sai nuorukainen etupenkin oven avattua.
Huokaisten raskaasti laski Adel tytön etupenkille istumaan. Asetteli tuon oikean pehmeästi paikoilleen, laittoi jopa toiselle turvavyön kiinni, ja ennen ratin taakse painumista hän pysähtyi katsomaan, oliko Rin kunnossa. Nyt hän kykenisi puhumaan.
"En tiedä, miksi olet täällä", Adal kuiskasi, ja pehmeästi sipaisi tytön nenää sormellaan. "Mutta vien sinut nyt pois."

Adal palautti ryhtinsä, ja painoi auton oven kiinni. Parilla pitkällä hölkkäaskeleella hän heilautti itsensä kuskin puolkelle, kiskaisi oven auki ja nopeasti asettui ratin taakse istumaan. Vain sormenheilautus, ja Adal oli painanut avaimen virtalukkoon ja naksauttanut pehmeästi kehräävän ajoneuvon päälle. Turhia puhelematta hän käänsi auton ympäri, painaen kaasua yllättävän tehokkaasti, jotta pääsisi nopeasti pois juhlien alta, viedäkseen Rinin omaan kotiinsa. Matka ei olisi pitkä, ja hoituisi joutuisasti. Pimeässä nuorukaisen silmät suorastaan katosivat pimeyteen, mutta saattoi erottaa, kuinka hän aina välillä käänsi päätään tarkistaakseen tytön voinnin. Katulamppujen valokeilat valollaan saivat nuorukaisen kasvot välillä säteilemään.
"Pian olemme perillä", lempeästi kuiskutteleva, ilmeetön poika lohdutti matkustajaansa.

Rin osasi ainoastaan katsoa nuorukaisen kasvoja, jotka näyttivät sillä hetkellä niin komeilta. Tyttö olisi halunnut kosketella sormellaan toisen kasvonpiirteitä, mutta sillä hetkellä hän ei vain jaksanut. Kädet ja jalat roikkuivat nyt velttona tytön vierellä, kun Adalwulf laski tytön auton penkille. Suklaasilmät tuijottivat toista ilmeettöminä ja uupuneina, kun Adal kertoi, ettei tiennyt, miksi tyttö oli täällä. Toisen sormi sipaisi tytön nenää ja se aiheutti lämpöisen tunteen pikkuneidin kehossa.
"Minne sinä viet minua?" tyttö kysyi heleästi, kun poika oli asettunut ratin taakse, saanut auton käynnistymään ja he olivat ehtineet ajaa jo jonkin aikaa.
"Jonnekin, missä on lämmin?" Rin kysyi ja värähti kylmyydestä. Tytön käsivarret olivat kananlihalla ja tytöllä oli kylmä. Vaikka ulkona ei edes ollut kovin viileä, jokin aiheutti sen ikävän viileyden tunteen nousemaan (luultavasti huume).
"Minulla on kylmä.." brunette mumisi vielä ja hänen huulensakin alkoivat vapista siihen malliin, että Rin puhui totta. Hän halusi lämpimään, sillä kylmyys tuntui vain kasvavan kasvamistaan.

Tyttö oli alkanut muuttua kalpeammaksi ja sairaanoloiseksi. Vielä hetki sitten hänellä oli vielä punaa poskilla, mutta nyt se oli kadonnut. Näytti siltä kuin Rin olisi voinut menettää tajuntansa aivan minä hetkenä hyvänsä. Itse tyttö ei kuitenkaan tuntenut oloaan mitenkään huonoksi, paitsi sen kylmyyden tunteen. Ja ehkä vähän hengitys oli vaikeutunut, mutta siinähän ne oireet olivat.

Huolestuneena Susipoika piti etupenkillä makaavaa Riniä silmällä. Nuorukainen ei voinut olla punnitsematta niitä monia vaihtoehtoja, joita voisi tehdä Rinin olon parantamiseksi: hän voisi viedä tytön lääkäriin, mutta sairaala ottaisi yhteyttä hänen vanhempiinsa. Ei hyvä juttu. Kaikenlaista nähneenä nuori mies kyllä tiesi, että kyseessä oli huume, joka kokemattomalle, pikkuruiselle Rinille aiheutti vain vähän voimattoman olon.. näin Adal toivoi, ja toivoi myös, että lepo auttaisi tyttöä palautumaan takaisin omaksi itsekseen.
Jotta matka joutuisi nopeammin, Adal ei nähnyt syytä pysähtyä punaisissa valoissa hiljaisen risteyksen kohdalla.
"Kyllä, lämpimään paikkaan", Adal lupasi lempeällä äänellään kuiskien, luoden pakotetun, rauhallisen hymyn tytön suuntaan.
"Tulet minun luokseni yöksi. Aamulla olosi on parempi".
Tuttua tietä pitkin oli helppo ajaa vähän vauhdikkaammin, ja kohta tuttu kotitalo siinsi edessä. Valot olivat poissa, koko kaksikerroksinen rakennus oli pimeänä, eikä yhtäkään autoa ollut pihassa. Paitsi nyt, yksi, kun Adal Range Roverinsa paikalleen ja pysäytti sen siihen, autotallin ovien eteen.

Vihdoinkin, kotona.
Adal avasi ovensa, loikkasi ulos paikaltaan. Ovi sulkeutui läsähtäen, ja yhtäkkiä nuorukainen oli liidellyt etupenkin puolelle. Hän avasi oven, ja lupia kyselemättä nosti tytön syliinsä. Katse kävi läpi Rinin kalpeita kasvoja, ja miehen omat olivat muuttuneet jälleen kolean ilmeettömiksi.
Jalallaan Adal potkaisi auton oven kiinni, painoi nappia ja auto lukittui. Sitten hän kantoi kukkasensa talon ovelle, ja sai avaimen lukkoon. Ovi aukesi, ja vastaanotoksi kaksikko sai kumeita haukahduksia. Ovella vastassa seisoi sysimusta, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira, jonka häntä alkoi heilua ilahtuneena.
"Padma, ei nyt", Adal lausui koiralleen. Saksanpaimen väisti kiltisti omistajansa edestä, kun tuo jatkoi kulkuaan pimeästä eteisestä olohuoneeseen, jossa ainoa valo oli ikkunoista loistava katulamppujen kelmeä loiste.
Adal laski Rinin pehmeälle sohvalle, istuutuen sitten varoen hänen viereensä sohvan reunalle. Tummat silmät näyttivät mustilta pimeässä huoneessa.
"Haluatko jotain? Millainen olo?", kyseli poika lempeästi.

Rin mumisi jotain epämääräistä nuorukaiselle vastaukseksi, kun poika oli sanonut vievänsä tytön lämpimään paikkaan. Tytön pää notkahti nyt nojaamaan auton ikkunaa vasten ja tyttö antoi katseensa harhailla jokaisessa liikkuvassa asiassa. Hänen silmänsä eivät ehtineet tottua tunnistamaan mitään, edes puita, ympäristössä, kun he ajoivat Rinin mielestä niin kovaa.
Auto parkeerattiin ja pian Rin oli taas vedetty lämpimään syliin. Pikkuneiti kääntyi kyljelleen toisen sylissä painaen etuvartalonsa nuorukaisen vartaloon kiinni ja kypristyi hieman. Hänellä oli niin kylmä ja pojan vartalo tuntui lämpöiseltä, joten tyttö yritti saada itseään lämpimäksi. Tytön kädet sivelivät pientä aluetta Adalwulfin rintakehällä.

Brunette ei kiinnittänyt huomiota haukahduksiin, joita toisen oven takaa kuului. Tytön silmät olivat kiinnittyneet uupuneina Adalin rintakehään. Nuorukainen kantoi tytön taloon, jossa tosiaan oli mukavan lämmin. Rin henkäisi hiljaa ja puristi pojan paitaa käsissään.
Adalwulf laski sitten tytön sohvalle, jolloin tyttö tunsi jääneensä aivan orvoksi. Tyttö ei ollut kuullut pojan kysymyksiä, vaan hapuili käsillään poikaa ja onnistui tarttumaan kiinni toisen käsivarresta. Sitten pikkuneiti kietoi kätensä pojan ympärille ja painautui tiiviisti kiinni toiseen.
".. Älä päästä irti.." tyttö kuiskasi ja nosti suklaasilmänsä pojan silmiin. Rin hymyili toiselle suloisesti.
"Sinä olet niin lämmin", Rin sanoi ja kömpi Adalin syliin istumaan. Nyt hänen oli vielä parempi olla.

Adalwulf ei ehtinyt saada vastausta lempeisiin kysymyksiinsä, kun tunsi käsien ottavan kiinni omasta käsivarsistaan vaativina, mutta hyvin väsyneinä. Rinin kämmenet olivat viileät, ja hän vaikutti hitaiden liikkeidensä puolesta olevan puoliksi unessa. Nuorukainen ei värähtänytkään tytön kosketusta, vaan katseli rauhallisena, kuinka tuo pieni, suloinen tyttö kipusi hänen syliinsä. Kuinka Susipoika olisi voinut kieltää toista? Tyttö oli niin hauras, niin väsynyt. Niin poissa tolaltaan.
Adal hymähti lempeästi tytön sanoille, ja kun neiti oli päässyt käpertymään hänen lämmintä rintakehäänsä vasten, kohotti Adal kätensä. Hän kiersi ne tytön ympärille, kuin voisi niin suojella toista kaikelta pahalta, jota tämä maailma piti sisässään. Tietenkään se ei olisi mahdollista, mutta Adal suhtautui tähän tyttöön kuin hänelle olisi annettu tehtävä. Suuri tehtävä. Hänen pitäisi huolehtia tytön hyvinvoinnista.

Adal laski hieman päätään, ja hänen kapeat, pehmeät huulensa koskettivat hieman tytön sileää otsaa. Se oli lämmin, kuume oli vähän nousussa. Kroppa yritti taistella huumeen aiheuttamaa pahaa oloa vastaan. Nuorukaisen kädet pitelivät haurautta kasassa, ja sormet silittelivät tytön paitaa hellinä ja ystävällisinä. Silmät painuivat kiinni, ja matala huokaus karkasi Adalin suusta. Lämmin hengitys kosketti tytön ihoa, ja nenä tunsi tämän ominaistuoksun.
Oli aivan hiljaista, ainoat äänet kuuluivat Padman jalkojen kynsistä, jotka koskettivat lattiaa koiran askeltaessa lähemmäksi katsomaan, mitä on tekeillä. Padma jäi kuitenkin pienen välimatkan päähän seisomaan korvat hörössä, rauhallisena. Se ei halunnut häiritä, vaan keskittyi tutkimaan pienen välimatkan päästä sylikkäin istuvaa kaksikkoa.
Adal suuteli pehmeästi Rinin otsaa.
"Miten ihmeessä sinä sinne päädyit", kysyi Adal kuiskaten retorisen kysymyksen, joka ei oikeastaan tarvinnut edes vastausta. Ei vielä, huomenna ehtisi.

Toisen kädet saivat Rinin tuntemaan yhä enemmäm lämpöisyyttä kehossaan kuin äsken ja tyttö tyytyi sulkemaan silmänsä. Pienet perhoset alkoivat lennellä tyttösen vatsassa, kun Rin kiehnäsi päätään pojan rintakehää vasten. Adalin huulten koskiessa Rinin otsaa, tyttö värähti hieman ja avasi hämmentyneet silmänsä tuijottamaan nuorukaisen tummia silmiä, jotka näyttivät uskomattoman kauniilta siinä valossa. Rin nosti pientä kättään ja liikutteli sormenpäätään hennosti toisen kasvonpiirteitä tutkiessaan.
"En minä tiedä", tyttö vastasi ja tuijotteli sormensa liikkumista kuin hypnotisoituna.
"Minut taidettiin napata kadulta mukaan", Rin sitten vastasi ja tytön selitykset alkoivat kuulostaa hieman huvittavilta. Olihan Rin aluksi vastannut, että ei tiennyt, miten sinne joutui, mutta nyt hän sitten kertoikin.
"Sitten he syöttivät minulle sellaisen pienen valkoisen pillerin, kun olin sanonut, että minun pää oli kipeä", pikkuneiti selitteli ja pysähtyi nyt sormellaan pojan huulenpieleen.
"Päänsärky lakkasi", Rin lopetti, hymyili valloittavasti ja vaihtoi asentoaan pojan sylissä. Nyt pikkuneidin jalat olivat Adalwulfin molemmilla puolilla ja tyttö istui kohtisuorassa poikaa vaste. Rin kohottautui hieman korkeammalle, jotta pystyi katsomaan pojan kasvoja vaakatasossa.

"Sinä olet kaunis", tyttö kuiskasi lumoutuneena, kun asetti molemmat kätensä pojan kasvoille. Rinin peukalot hieroivat hellästi pojan poskia. Pikkuneidin hiukset olivat valahtaneet häiritsevästi kasvojen eteen, mutta ei jaksanut tehdä asialle mitään, sillä Adalwulfin kasvot olivat paljon mielenkiintoisemmat kuin tytön hiukset. Suklaasilmät tuijottivat suoraan pojan silmiin ja tytön huulet raottuivat hieman.
"Oletko tullut menneisyydestä?" tyttö töräytti yhtäkkiä, kuitenkin vakavana. Rinille oli noussut aivan älytön ajatus mieleen, että poika olisi varmasti tullut joltain keskiajalta nykyaikaan, sillä pojan käyttäytyminen oli niin erilaista kuin muiden ihmisten.

Adalwulf antoi tytön sormien kulkea kasvoillaan, eikä lainkaan yrittänyt pyristellä pois. Hänen tummat silmänsä katselivat Riniä, joka alkoi vähän päästä pahimmasta olotilasta. Sisukas tyttö Rin oli, niin Adal oli ajatellut jo ensitapaamisella, ja niin hän ajatteli vieläkin. Sisukas, kestävä tyttö, joka kesti paljon elämässään. Enemmän kuin moni muu. Susipoika hymyili hauraasti, kun kapeat sormet kulkivat hänen poskeaan pitkin.
"Nappasivat?" poika toisti, ja hänen äänensä oli soinnukas ja liplatti kuin vesi hiljaisessa purossa. Hän kuulosti melkein liiankin lempeältä, kuin haltialta, joka oli saapunut suoraan vieraasta mytologiasta San Diegoon 2000-luvulle.
"Olit huonoon aikaan liikkeellä", hän supatti Rinin korvaan, ja hauras hymy levisi hieman, kun tytön sormet pysähtyivät hänen huuliensa kohdalle. "Et ottaisi namuja pahoilta sediltä."
Pohjattomat yönsilmät tarkkailivat tytön kaunispiirteisiä kasvoja. Kroppa ei pistänyt vastaan, kun Rin vaihtoi hieman asentoaan, ja asettui hajareisin istumaan hänen sylissään. Kasvot olivat samalla korkeudella, ja nuorukainen tuijotti pelottamana Riniä tämän suklaasilmiin. Pieni hymy pysyi vinona kasvoilla.

Adal kohotti kättään, laskien sormensa tytön poskelle. Hitain liikkein, kauniisti ja varovaisesti, hän pyyhki pois silmille laskeutuneet suortuvat Rinin kasvoilta. Samalla salaperäiset silmät katselivat toista tummien kulmien ja mustien hiussuortuvien takaa. Sormet laskeutuivat lepäämään tytön kaulalle, kun hiukset oli saatu ojennettua pois sirojen kasvojen tieltä. Nuorukainen pyyhkäisi kevyesti kaulan lämmintä pintaa, laskien kätensä sitten alas.
Samalla Rin nosti molemmat kätensä Adalin kasvoille, eikä poika estänyt toista. Huulet olivat hieman raollaan, ja sanat, jotka tyttö hänelle lausui, aiheuttivat hennon hymähdyksen.
"Menneisyydestä?" Adal toisti kuiskaten.
"Ei. En ole. Jos omistaisin aikakoneen, voisin kyllä viedä sinut sinne", hän supatti pehmeästi Rinin kasvoille, ja käsi laskeutui pitelemään Rinn kylkeä, jottei toinen varmasti horjahtaisi, kaatuisi ja satuttaisi itseään.
"Prinsessojen aikaan. Sinne sinä kuuluisit."

Nyt Rin pudisti rivakasti päätään, kun Adalwulf sanoi, että tytön ei pitäisi ottaa namuja pahoilta sediltä.
"Ei ne mitään sellasia ollut, vaan ihan nättejä tyttöjä", tyttö puheli katsellessaan yhä tiiviisti poikaa silmiin. Niin, nätit tytöt olivat tarjonneet Rinille päänsärkylääkettä. Eivät he näyttäneet edes epäilyttäviltä, vaan oikein kivoilta.

Brunette katsahti Adalin käsivarteen, kun poika oli asettanut kätensä Rinin poskelle. Toisen suurikokoinen käsi sipaisi Rinin kasvoilla olleet hiukset taaemmas ja tyttö toi kasvojaan hieman lähemmäs nuorukaisen kasvoja, kun Adalwulfin käsi kosketti tytön kaulaa.
"Ai jaa", Rin vastasi pettyneenä, kun Adal kertoi, ettei ollut tullut menneisyydestä. Kun poika puhui jotain aikakoneesta, purskahti pikkuneiti heleään nauruun.
"En minä ole niin kaunis kuin prinsessat", Rin mutisi hieman hämmentyneenä ja toi kasvojaan taas hieman lähemmäs pojan kasvoja. Nyt heidän nenänsä koskettivat toisiaan.
"Sinä voisit olla prinssi", tyttö henkäisi toisen kasvojen lähellä ja hymyili hurmaavasti.

Rin siirsi kätensä nyt pojan hiusten sekaan ja tunnusteli niitä sormiensa välissä. Toisen hiukset tuntuivat vahvoilta ja pehmeiltä sekä sileiltä. Tyttö hymyili, tällä kertaa ihastuneena.
"Sinun hiuksesi ovat mukavan tuntuiset", Rin kuiskasi ja painautui Adalia vasten. Tyttö vei kasvonsa pojan pään vierelle ja hieraisi omalla poskellaan toisen poskea vasten. Pikkuneidin kädet laskeutuivat pojan niskalle ja tyttö tunnusteli hellästi sormenpäällä toisen niskaa.
"Sinä tuoksut hyvälle..." tyttö kuiskasi toisen korvan vieressä ja henkäisi rentoutuneena.

Adal ei kommentoinut kauniisiin tyttöihin perustuvaa keskustelua, koska mielessään hän potki näitä "lääkkeenkantajia" hengiltä. Nuoret olivat niin törppöjä, kun kantoivat mömmöjä tuntemattomille, välittämättä, millaisia seurauksia aineista voi tulla. Mutta koska Adal ei halunnut Rinin hermostuvan. hän piilotti tunteensa hyvin. Siinä nuorukainen oli mestari, tunteiden piilottamisessa. Hän katseli vain hiljaisena tytön kasvoja edessään, tunsi tuon kosketuksen kasvoillaan, ja antoi vinon hymyn palautua huulilleen.
Vaikka nuorukainen ei vastannut lääkeasiaan, hän avasi kyllä suunsa puhutellakseen tyttöä prinsessoista.
"Tietenkin olisit", Adal lausui pehmeästi. "On mukava nähdä sinut ilman suojalasejasi." Sanojensa vahvuudeksi kosketti nuorukainen pehmeästi sormillaan Rinin kuulaita kasvoja, silmien viereltä. Yleensä tyttö piiloutui silmälasiensa taakse, ja viimeksi Adal olikin ehdottanut piilolinssejä, jotta kauniis piirteet pääsisivät oikeuksiinsa. Oli sääli, että noin suloinen ilmestys pakeni maailmaa.
Nuorukainen hengitti lämmintä ilmaa Rinin huulille, kun kaksikon nenät painautuivat toisiaan vasten. Vino hymy koristi hymähdystä, jonka aiheuttivat tytön sanat prinssistä.
"Ei minusta olisi prinssiksi", poika kuiskasi Rinille vastauksensa. Syytä, miksei olisi, hän ei kertonut.

Rin alkoi sormillaan tunnustella Adalwulfin hiuksia, ja poika antoi toisen tehdä tutkimuksiaan rauhassa. Hänen tummat silmänsä tarkkailivat tytön eleitä, käsi lepäsi pehmeästi tytön kyljellä. Toisen kädet sormet olivat pysähtyneet Rinin reidelle, eikä poika tehnyt elettäkään ahdistaakseen toista. Hän antyoi tytön sormien liikkua hiuksissaan ja niskassaan, ei tehnyt elettäkään, jolla aiheuttaisi negatiivisia tuntemuksia tytön päässä.
"Sinäkin tuoksut", Adal lausui hiljaisesti. Hän oli tiennyt sen jo pitkään, siitä asti, kun oli herätellyt kirjastoon nukahtanutta tyttöä ja katsellut tätä minimaalisen välimatkan päästä. Rin tuoksui kodikkaalle, johtuen kai siitä, että hän vietti suurimman osan ajastaan kotitäöiden ja opiskelun äärellä.
"Olet erittäin viehättävä tyttö Rin. Toivottavasti tiedät sen."

"Olisipas", Rin intti vastaan, kun Adalwulf väitti, ettei hänestä olisi prinssiksi.
"Sinä olet kohtelias, komea, pitkä, vahva... Tai ehkä olisit enemmän ritariainesta", brunette puheli ja hymyili vain suuresti. Nuorukaisen toinen käsi lepäsi tytön reidelle, eikä tyttö pistänyt sitä ollenkaan pahakseen. Se tuntemus oli todella mukava, ainakin vasanpohjassa.
Rin siirsi kasvonsa pojan kasvojen viereltä, kun poika oli sanonut tytön olevan viehättävä tyttö. Tyttö katsoi suklaasilmillään toisen tummiin silmiin ja yritti lukea toisen ajatuksia.

Mutta sitten tyttö vain unohti äskeiset ajatuksensa ja keskittyi nyt aivan toisenlaisiin ajatuksiin. Rin kietoi kätensä kunnolla toisen niskan taakse ja painoi huulensa hyvin kevyesti toisen huulille sulkien silmänsä. Brunette maisteli toisen huulia ihastuneena ja henkäisi suudelman aikana rentoutuneena.
Tyttö painautui yhä vain tiiviimmin toisen vartaloa vasten ja antoi toisen kätensä laskeutua hiljalleen pojan olkapäälle, kun toinen lepäsi yhä nuorukaisen niskan takana. Sitten suudelma alkoi muuttua yhä vain enemmän tunnustelevammaksi ja varmemmaksi kuin aikaisemmin. Adalwulfia suudellessa kaikki tuntui unohtuvan ja kaikki muuttui vain ihanammaksi. Tämä oli varmasti hyvää unta, sillä Rin ei ikinä olisi uskonut suutelevansa ketään noin hyvännäköistä ja ihanaa nuorta miestä, joka osasi kohdella naisia oikein.

Voi Rin Rin. Toivottavasti et muista huomenna mitään tekemisistäsi tai muuten olet huomenna aikamoisissa tunnekuohuissa.

"Ritariainesta?" kysyi Adal hieman huvittuneena Rinin puheista. Ei häntä kukaan ollut koskaan ritariksi kutsunut, aina arvauksena on ollut ihmissusi vaan joku muu menneiosyyden peto. Hän oli aina se pahis, tarinoiden kauhu, ei koskaan hyvä ja ystävällinen hahmo. Jostain syystä nuorukaisen kohteliaisuutta pidettiin teeskentelynä, ja ainoa asia, joka hänestä muistettiin, oli tummien silmien petolinen katse. Hän oli pitkä, tosiaan. Komeakin, hän myönsi sen. Mutta hänen liikkeensä, ilmeettömyytensä ja kylmä hohtonsa saivat hänet näyttämään kaikelta muulta kuin tarinoiden unelmien prinssiltä.
Ei ollut kuitenkaan aika ajatella sellaista, ei nyt. Rin piti huolen, että puhuminen jäisi vähemmälle, että toimintaa olisi enemmän.

Tyttö painautui nuorukaista vasten tiukemmin, ja kietoi kätensä tämän ympärille. Kohta Adal tunsi pehmeät, hapuilevat huulet, jotka varoen maistelivat vierasta makua. Susipoika ei kiirehtinyt, vaan antoi tytön koskea itseään, ja vastasi huulillaan pehmeään suudelmaan. Hän painoi tytön itseään vasten, asetti kätensä toisen ympärille ja upotti tytön omaan suudelmaansa. Hän ei ahdistanut, ei hätäillyt, eikä hoputtanut.
Adalwulf suuteli hetken haastavammin, mutta vain hetken. Hän palautti nopeasti itsensä ruotuun vetäytymällä sekunniksi, painautuen kuitenkin pian taas tyttöä vasten. Hän imi itseensä tytön tuoksua, lämmitti toisen kylmennyttä kroppaa omalla ruumiinlämmöllään. Piteli toista lähellä itseään, mutta oli valmis päästämään irti, jos tyttö sai tarpeekseen. Adal ei tiennyt, mitä hän oikein teki - tämä oli väärin. Rin oli sekaisin, ei oma itsensä. Hänen kuului tehdä näin vain omasta halustaan, ei siksi, että tuntematon pilleri hallitsi hänen liikkeitään ja ajatuksiaan.

Adalwulf vastasi suudelmaan ja Rinin käyttäytyminen muuttui yhä vain hallitsemattomammaksi kuin aikaisemmin. Tyttö tunsi outoa halua alavartalollaan ja se sai hänet aivan sekaisin. Hän ei ennen ollut tuntenut moista, mutta se tunne tuntui äärettömän hyvältä. Pikkuneidin vartalo kiehnäsi nuorukaisen lämmintä ja vahvaa vartaloa vasten kuin yrittäen saada lisää sitä mielihyvän tunnetta, mikä sillä hetkellä lävisti tyttöä.
Pojan kädet painoivat tyttöä tiiviimmin lähelleen ja Rin huokaisi, kun he erkanivat suudelmasta. Adalwulf painautui kuitenkin nopeasti takaisin ja tyttö hymyili suudellessaan poikaa. Pikkuneidin kädet koskettelivat ja tunnustelivat koko ajan pojan vartaloa. Selkänikamia, solisluita, olkapäitä, kaikkea, mitä hänen kädet saattoivatkaan koskettaa.

Tällä kertaa Rin erkani suudelmasta ja avasi silmänsä. Tyttö tuijotti hetken aikaa parin sentin päästä pojan kasvoja ja hänen kasvoillaan oli ilme, joka halusi lisää. Hänen kätensä eksyivät pojan paidan alle ja tunnustelivat varovaisesti pojan lihaksia vatsassa. Vatsalihakset tuntuivat oudoilta, kovilta, mutta samalla hyvin kiehtovilta. Itseltään tytöltä ei löytynyt moisia. Hänen vatsansa oli aivan littana, ehkä hieman laihanoloinenkin. Muutenkin pojalla oli paljon lihasta luiden päällä, kun Rinillä ei ollut melkein yhtään. Se oli heidän huomattava ero pituuseron lisäksi.

Pikkuneiti painoi taas huulensa toisen huulille ja koski kielellään toisen kieltä. Hän ei ikinä ollut suudellut, joten tämä oli täysin uutta tälle neitokaiselle. Tyttö kuitenkin piti tästä kaikesta. Tämä uusi tunne oli kiehtova ja mukaansa vetävä.

Rinin suudelmat tuntuivat pääosin pehmeiltä ja viattomilta, mutta nyt niihin alkoi tulla painokas, vaagtiva, intohimoinen lisä. Tytön olemus muuttui halukkaaksi. Hän painautui nuorukaista vasten, kietoutui tämän ympärille ja huulillaan hamusi poikaa niin lähelle itseään kuin kykeni. Adalwulfin täytyi hillitä itseään suuresti, ettei olisi päästänyt sisällä asuvaa petoaan irti, mutta nyt hän onnistui vielä pitämään itsensä rauhallisena ja melko tyynenä. Hän vastasi Rinin suudelmiin, tarttui tiukasti nuoreen naiseen ja piteli tätä sylissään, ahnaasti maisteli, lähestulkoon söi, tätä huulillaan. Sievän, viattoman tytön haluaminen kasvoi nuorukaisessa, mutta hänen päässään sykki totuus, joka ei halunnut jäädä vaiti.
Rinin laittaessa kätensä nuorukaisen paidan alle, karkasi äänetön huokaus pojan huulien raosta. Hänen mustana hohtavat silmänsä katselivat sievän, aineissa olevan tytön kasvoihin, joka tunnusteli lihaksikasta vatsaa hieman hämmentyneen oloisena. Tuskin tyttö oli koskaan pojan vatsaa kosketellutkaan, joten ehkä pieni hämmennys oli ymmärrettävää. Tytön sormet tuntuivat ilkikurisilta, pehmeiltä, ja niiden sively sai Adalin vatsanpohjan poreilemaan. Se oli selvä merkki, että jotain oli tehtävä. Adal hymähti hieman.

"Rin", hän lausui pehmeämmin kuin koskaan ennen. Ainahan häneen puheensa oli soinnukasta ja lempeää, mutta nyt hellä sävy tuntui kietovan hypnoottisesti otteeseensa.
"Olet aineissa", hän jutteli lempeästi, kohotti kätensä tytön lämmenneille poskille. Hän piteli kasvoja paikallaan, katseli syvälle ruskeisiin silmiin, ennenkuin suuteli pehmeästi tytön huulia.
"Sinun ei kuulu tehdä tätä näin. Ei aineuden aiheuttaman huuman takia. Sinun pitää muistaa se vielä huomennakin, tehdä ihmisen kanssa, johon luotat", Adal puheli tytölle suudelman päätyttyä, pitäen kasvojaan aivan Rinin kasvojen edessä. Tuntui oudon hankalalta sanoa kyseisiä sanoja - miksi? Rinhän oli hänelle kuitenkin suhteellisen vieras..
"Jonkun kanssa, ketä rakastat", hän lisäsi vielä, henkäisi sanat tytön kasvoille.

Pikkuneidistä alkoi tuntua siltä, että ei voisi enää erottautua pojan huulista edes paria sekuntia kauempaa. Toisen suuteleminen oli aiheuttanut riippuvuuden tuntua, siltä se ainakin tuntui. Tyttö halusi vain pysytellä toisen lähellä, maistella toisen huulia ja hyväillä käsillään pojan lihaksikasta vartaloa.
Tuntuisiko se aina tältä? Siis tällainen läheisyys vastakkaisen sukupuolen kanssa? Toivottavasti tuntuisi, sillä Rin oli rakastunut tähän tunnetilaan, eikä halunnut sen loppuvan.

Rinin sydän jyskytti kuuluvasti rinnassa ja kuumoitus näkyi jo poskilla, silllä hänen kalpeat kasvonsa olivat saaneet poskiin heleän punaista väriä. Tyttö ei olisi tahtonut erota suudelmasta, mutta poika aikoi sanoa jotain. Toinen puhui jotain sellaista kamalan pehmeällä, että tyttö ei ymmärtänyt. Rin vain kuunteli toisen kaunista ääntä huumaantuneena. Hän halusi vain käydä toisen huulten kimppuun ja hyväillä toisen vartaloa. Adalwulf kuitenkin suuteli taas tyttöä, jolloin Rin henkäisi taas ihastuneena. Hän taas vaivoin erkani suudelmasta, kun poika alkoi puhua jotain rakastamisesta. Rakastaa? Ketä pikkuneiti rakasti?
Hän rakasti tätä tunnetta ja antautui täysin sille. Millään muulla ei sillä hetkellä tuntunut olevan väliä. Hän halusi tulla rakastetuksi ja hyväillyksi.

Rin laski kätensä pojan käsien päälle, jotka pitelivät neidin kasvoja paikoillaan. Tyttö irrotti ne ja siirsi ne takaisin vartalolleen. Katseen pikkuneiti piti yhä toisen tummissa silmissä.
"Älä lopeta.." tyttö kuiskasi hiljaa ja sulki silmänsä.
"Ole kiltti.." hän sanoi anelevasti ja avasi taas silmänsä. Hän ei halunnut nuorukaisen lopettavan tätä tähän. Ei, se ei käynyt. Suklaasilmät tuijottivat nuorukaista anelevasti, mutta samalla niistä huokui suunnaton ihastus toista kohtaan.

Järkipuhe ei näyttänyt aiheuttavan toivottua lopputulosta, mutta se oli selvä. Miten huumeiden vaikutuksen alla oleva tyttö muka puhetta ymmärtäisi? Hän seurasi mielihalujaan, asioita, joita selvinpäin ei ehkä kykenisi kuuntelemaan. Oliko siis hyvä vai huono asia, että tyttö käyttäytyi nyt näin? Oliko toisen mahdollisuus saada jotain, jonka hän muistaisi vielä huomenna, mutta ei kykenisi saamaan ilman jonkinlaista huumausta?
Adal katseli syvälle tytön silmiin, jotka katselivat takaisin suorastaan anelevina. Tyttö halusi tämän jatkuvan, menevän pidemmälle. Adal oli hieman hämillään, eikä tiennyt, mitä tehdä. Hän seisoi risteyksessä, täydellisessä ristiriidassa, tietämättä, kumman tien mukaan lähteä kulkemaan. Vaimea huokaus karkasi huulilta, silmien painuessa hetkeksi tuijottamaan alaspäin. Rin painoi hänen kätensä ympärilleen, aneli poikaa jatkamaan.

Adal kohotti kasvonsa, katseli Riniin. Hän tiesi tämän jollakin tavalla olevan väärin, mutta.. toisaalta, saattoi tämä olla oikeinkin. Ei voinut olla sattumaa, että hän oli löytänyt Rinin juhlista. Pienen, suloisen Rinin, joka ei koskaan tuollaiseen paikkaan päätyisi, eikä tuollaiseen kuntoon. Viattoman, kauniin Rinin, joka oli saanut Susipojan hymyilemään aidosti ja tuntemaan lämpöä tytön puolesta.
Adal hymyili pienesti. Hän ei kohottanut käsiään Rinin kyljiltä, vaan katseli tuota vain hetken.
Kuitenkin, epäröiminen katosi yleensä niin itsevarman nuorukaisen ympäriltä. Hän antoi kätensä valua kujeillen, varoen alas tytön paidan helman kohdalle. Hän pujotti kätensä kuin varkain kankaan alle, ja antoi sormiensa koskettaa tytön paljasta ihoa. Tuon laihaa kylkeä. Käsi kulkeutui ylös ihoa pitkin, ja toinen käsi kulkeutui kaverinsa seuraksi hapuilemaan tytön lämmintä vatsaa paidan alle. Se aiheutti kutitusta vatsanpohjassa, ja kun sormet kohosivat tarpeeksi koskettaakseen Rinin rintoja, painui Adal lähemmäksi tyttöä ja suuteli pehmeästi tämän huulia.

Toinen hymyili. Toinen tosiaan hymyili tytölle. Oliko se hyvä merkki? Aikoisiko Adalwulf tosiaan toimia tytön anelujen mukaan?
Pian nuorukaisen kädet liukuivat hitaasti tytön paidan helmalle ja sitten tyttö tunsi lämpöiset sormet paljaalla ihollaan. Rinin hengitys salpaantui hetkeksi ja tyttö jäykistyi täysin. Kukaan ei ollut koskaan koskettanut tytön paljasta ihoa, ei ainakaan kyljen tai vatsan seudulta. Se tuntui kielletyltä, epäsovinnaiselta, mutta kuitenkin järkyttävän ihanalta ja huumaavalta. Pojan käsien kohotessa ylemmäs tytön kylkeä pitkin Rinin hengitys muuttui katkonaisesti ja tyttö tunsi kuumoituksensa nousevan ainakin pari astetta ylemmäs. Hänen silmänsä painuivat kiinni, kun tunsi toisen käden koskettavan tytön pieniä, koskemattomia rintoja, jotka olivat kuitenkin vielä turvassa valkoisten rintaliivien alla. Adalwulf veti lumoutuneen tytön pehmeään suudelmaan, jolloin suunnaton halu tytön alavartalolla lisääntyi tuplasti.

Rinin vartaloa alkoi polttaa ja hän halusi päästä eroon vaatteistaan, mitkä tuntuivat hiostavilta ja tukalilta. Tyttö riisui kömpelösti paitansa ja heitti sen jonnekin, pois käsistään. Se hieman helpotti kuumoitusta, mutta vain hieman. Brunette painautui taas kiinni toisen vartaloon ja halusi koskettaa pojan paljasta ylävartaloa. Hänen sormensa eksyivät nyt pojan paidanhelmaan ja nostivat sitä ylemmäs. Tyttö asetti kätensä toisen lämpöiselle vatsalle ja hyväili vuorotellen toisen vatsaa sekä kylkeä pienillä, pehmeillä käsillään.

Toisin kuin Rin, Adalwulf oli kokenut. Tämännäköinen urheilija sai toki naista kun halusi, ja muutaman yhdenillan kestävän suhteen hän olikin myöntänyt itselleen, vaikka romanttinen luonne yrittikin kiellettyjä mielihaluja estää. Periaatteessa Adal olisi mielellään viettänyt ensimmäisen yönsä sen oikean kanssa, mutta nykymaailmassa asiat eivät kulkeneet enää niin. Rakkautta hän ei tuntenut, sillä rakastunut hän ei ollut koskaan ollut. Se oli hieman surullista, mutta Susipoika uskoi kohtaavansa sen oikean vielä joskus, jonain päivänä.
Voisiko se oikea olla Rin? Adal ei ajatellut tuollaista. Hän saattoi jopa pitää tytöstä, tuon hauraudesta ja pelokkuudesta, suloisuudesta ja viattomuudesta. Vaikka tämän illan perusteella viattomuus kärsi kovasti.
Paidan kadotessa tytön päältä, kaartui pieni hymy nuorukaisen kasvoille. Hän katseli tytön laihaa, siroa ulkomuotoa, katkeilevan hengityksen tahdissa kohoilevia kylkiä. Nuorukainen painoi päänsä lähemmäs tytön kaulaa, suuteli sitä pehmeästi. Hän suuteli myös olkapäätä, kosketti leukapiitä ja suuteli tuon huulia.
Samalla häiritessään tytön mielenrauhaa suullaan, tunsi hän kuinka toisen pienet kädet painuivat koskettamaan hänen paljasta ihoaan. Adal nosti hetkeksi kätensä tytön keholta ja erottautui suudelmasta. Hän kiskaisi nopeasti paidan päältään ja viskasi sen lattialle, melkein Padma-raukan päälle, joka oli asettunut mukavasti nukkumaan vähän kauemmaksi.

Adal antoi sormiensa kulkeutua Rinin päälaelta, hiuksia myötäillen kaulalle, jolta sormet jatkoivat matkaa olkapäiltä siirtyen takaisin alemmas. Lupia kyselemättä, nopealla liikkeellä, hän avasi Rinin rintaliivit ja pujotti toisen kädet pois olkaimista. Katse tarkkaili kokoajan tytön reaktioita - hän ei halunnut tehdä mitään väärin, hän ei halunnut ahdistaa toista. Edetä vauhdilla, mitä Rin halusi. Hän tiesi, että tämä on tytön ensimmäinen kerta. Sen vain näki.
Poika halusi nähdä tytön paljaan, siron ruumiin, sillä kaiken kohteliaisuuden ja lempeyden takana on kuitenkin tavallinen nuori mies, joka nautti ruumiillisestä mielihyvästä aivan yhtä paljon kuin henkisestäkin. Kädet koskettivat paljaita rintoja, paljasta ihoa, ja liukuivat alaspäin sylissä istuvan tytön reisille, koskettaen kuin vahingossa tytön etumusta ja jalkoväliä kuljettaessaan kätensä oikeille paikoilleen.

Selvinpäin Rin olisi jo peittänyt rintansa ja hävennyt silmät päästään. Hän ei koskaan ollut näyttäytynyt kenenkään miespuolisen edessä rintaliiveillään. Mutta nyt tyttö vain nautti toisen katseesta ja henkäisi nautinnosta, kun pojan huulet tavoittivat tytön kaulan ja suuteli sitä pehmeästi. Pikkuneiti taivutti kaulaansa hieman taaemmas, antaen pojalle paremmat apajat kaulan alueelle. Pojan huulet lähtivät seikkailemaan tytön olkapäille. Se tuntui yhä vain uskomattomalta ja Rin sulki taas silmänsä, kun oli avannut ne silloin, kun Adalwulfin huulet olivat koskettaneet hänen kaulaansa.
Sitten pojankin paita löytyi lattialta ja neiti pystyi hyväilemään toisen ylävartaloa vapaammin kuin äsken. Hän siveli tarkasti ja hennosti pojan lihaksia yksitellen ja antoi käsiensä liukua välillä pojan kyljillekin asti.

Nuorukaisen kädet avasivat tytön rintaliivit, jolloin olo tuntui paljon vapautuneemmalta. Rintaliivit poistuivat tytön päältä ja tyttö avasi silmänsä tarkkaillakseen Adalwulfin reaktiota. Ei, tyttö ei itseään ollenkaan vaivannut yläosattomuus pojan edessä. Hän tunsi olonsa vahvaksi ja itsevarmaksi sillä hetkellä, eikä edes ajatellut negatiivisia asioita.
Rin äännähti hieman pidättäytyneesti, kun toisen kädet koskettivat hänen etumustaan. Taas tytön hengitys salpaantui hetkeksi, kun tyttö yritti opiskella tuota tunnetta sisällään.
Hän halusi päästä eroon farkuistaan, mitkä alkoivat tuntua hyvin ahdistavilta siinä tilanteessa.

Tyttö kömpi pois pojan sylistä ja riisui farkkunsa lattialle. Hän jätti ylleen valkoiset alushousunsa, kun asettui takaisin Adalin syliin hajareisin. Hän halusi, että poika koskettaisi häntä uudestaan, pidempään ja vielä syvemmälle. Voi, sitä hän halusi. Hänen alavartalonsa huusi pojan kosketusta ja tyttö kiehnäsi hieman lantiollaan toisen alavartaloa vasten painaen huulensa taas pojan huulille suutelemaan toista ahnaasti ja estottomasti. Rin henkäisi hiljaa nautinnosta suudelman aikana.

Se paha, ällöttävä ja likainen puoli nuorukaisessa oli erittäin riemuissaan tytön itsevarmuudesta, mutta oikea Adalwulf tunsi olonsa hieman hankalaksi. Hän tunsi yhä, että tämä oli väärin. Erittäin väärin. Poika yritti tuhota tuntemuksen, olla kuin sitä olisikaan, mutta ei täysin onnistunut siinä. Onneksi hän oli niin hyvä tunteiden hallitsemisessa kuin itse aina väittää: hän kykeni loistavasti työntämään ajatukset taka-alalle ja elämään tunteessa. Piinaava olo sai hakata taaempana, ja saada pojan ahdistumaan vasta aamulla, kun kaikki oli jo ohi.
Tytön liikehdintä, hengityksen ajottainen salpautuminen ja muutenkin vahva reagointi pojan kosketukseen ja eleisiin sai Adalin innostumaan vähän enemmän tästä touhusta. Ehkä poikakin olisi tarvinnut vahvan juoman nauttiakseen tästä kunnolla, mutta tytön kosketus sai aikaan pientä elämää nuoren miehen haarovälissä, ja Adal uskoi selviävänsä oikein hyvin tästä näinkin. Hiiteen omatunto.
Nuorukainen imi itseensä Rinin tuoksua, kunnes toinen karkasi hetkeksi ottamaan farkut jaloistaan. Adal tarkkaili tytön kroppaa, eikä voinut mitään hymynkaarteelle, joka vain lepäsi kasvoilla. Kohta tyttö istui kuitenkin takaisin hänen syliinsä, mutta pojan oli päässään myönnettävä, ettei tällainen asento ollut kohta enää järin mieluisa.
Paikanvaihto.

Susipoika otti tiukasti kiinni tytöstä, ja nopeasti, vaivattomasti, hän nosti tämän ilmaan. Hyvin lempeästi ja varoen hän laski tytön selälleen suurelle sohvalle. Mihin he sänkyä tarvitsisivat, tässä oli tilaa tarpeeksi. Adalin tummat, pitkähköt hiukset roikkuivat alas Rinin kasvoille tämän pidellessä päätään tytön silmien yläpuolella, mutta kohta tuo laskeutui ja suuteli tyttöä ahnaasti suoraan huulille. Kieltään poika ei mielellään käyttänyt, hän ei pitänyt siitä, mutta jos toinen haluaisi sitä, sekin järjestyisi.
Nuorukaisen kädet kulkivat tytön siroa kehoa myöten. Ne tunnustelivat toisen kauneutta, ja kulkivat pehmeällä vedolla yli tytön etumuksen. Ylitse valkoisen, pehmeän kankaan, joka suojeli vielä allaan kalleutta, jota kukaan muu ei ollut päässyt koskemaan. Adal tarkkaili tytön kasvoja, kuljettaessaan kätensä syvemmälle reisien väliin, antaen sormensa kulkea alhaalta ylös, myötäillen nuoren naisen henkilökohtaista aluetta kutittelevasti, kiusoitellen. Hän laskeutui hieman alemmas, suuteli huulillaan tytön litteää vatsaa aivan navan yläpuolelta.
Poika toivoi, että toinen muistaisi tämän kaiken aamulla.

Rinin suklaasilmät aukenivat, kun tyttö tunsi ympärillä olevien käsien tiukentavan otettaan ja nostavan tyttöä vaivattomasti ilmaan. Nuorukainen painoi tytön vasten pehmeään sohvaan ja Rin katseli toista hypnotisoituneena toisen läsnäolosta. Tytön vartalo kerjäsi lisää toisen kosketusta ja Rin vastasi Adalin ahnaaseen suudelmaan mieluusti. Itsekään Rin ei oikein kielen käytöstä välittänyt, toisen huulien maistelu riitti mainiosti ja oli helpompaakin. Toisen pitkät tummat hiukset kutittelivat hieman neitokaisen kasvoja, mutta se ei haitannut tätä tyttöä ollenkaan. Oikeastaan se tuntui aika mukavalta...

Salaperäinen, nautinnollinen henkäisy karkasi tytön huulilta, kun tyttö tunsi pojan kosketuksen pyhimmällä alueellaan. Rin alkoi huomaamattomasti liikuttamaan lantiotaan pojan sormien mukaan ja outo tunne alkoi kasvaa pieninä nuppuina alavatsan seutuvilla. Tämä oli niin uutta ja ihanaa, että Rin ei kauaa voisi pidätellä itseään. Hän nautti jokaisesta pojan kosketuksesta yhä enemmän ja sen paljasti pojalle tytön katkonaiseksi ja kovaääniseksi muuttunut hengitys.
Adalwulfin huulet tytön litteällä vatsalla saivat vatsassa lentämään perhoset ja tunne vatsassa tuntui yhä voimakkaammalta kuin aikaisemmin. Rin painoi päätään sohvaa vasten ja kaarsi hieman selkäänsä, jotta toisen olisi helpompi koskettaa ja hyväillä tyttöä.

Hän kaipasi taas pojan kosketusta pyhimmällä alueellaan. Hän halusi tuntea sen oudon tunteen uudestaan, mutta tällä kertaa vain vahvempana. Tyttö halusi tietää, millä tavalla hän reagoisi toisen kosketuksiin.
Rinin kädet alkoivat hyväillä pojan niskaa, kun toinen yhä suuteli tytön vatsaa. Tytön sormet tunnustelivat selän lihaksia tarkasti.
Toisella oli vielä housutkin jalassa, kun Rinillä oli enää vain yllään alushousunsa. Se ei ollut kovin reilua, niin tyttö ajatteli sillä hetkellä. Rin yritti hieman haapuilla koskettamaan toisen housuja, mutta ei aivan ylettänyt. Harmi. Nyt oli niin turhauttavaa olla niin pieni.