sometimes I'm lonely

[[saa liittyä vapaasti (: ]]


Huutosakkilaisten harjoitukset olivat juuri päättyneet ja Alicia Shepard käveli urheilukentän reunaan tyytyväisenä; hänet oli hyväksytty cheerleadereiden joukkoon.
Tytto kaivoi Dieselin olkalaukustaan vesipullon ja hörppäsi siitä.
Treenit olivat olleet melko rankat, muttei tytölle ollut kuitenkaan tullut hiki. Sellainen hän oli: hän ei juuri hikoillut tai muuttunut mitenkään punaiseksi tai vastaavaaksi urheillessaan. Urheilu oli hänelle lähes yhtä normaalia kuin kävely - tai hengittäminen. Eihän siinä hikoile.
Hengästynyt Alicia oli. Erittäin hengästynyt. Ja juurii sen takia hän nyt istui siinä urheilu kentän raunalla hörppimässä vettä pullostaan.
Pieni ja vilvoittava tuulenvire leikitteli tytön pitkillä ja suorilla hiuksilla, jotka Alicia oli avannut heti treenien loppumisen jälkeen. Hän piti hiuksiaan harvoin kiinni, eiväthän ne tulleet silmille.

Hetken kuluttua kenttä oli tyhjentyny viimeisestäkin muusta cheerleaderistä, jotka olivat poistuneet kaveripeereissään jonnekkin muualle. Luultavasti ketselemaan näkymiä lounasta syödessään. Alicia olisi mielellään mennyt mukaan, mutta ei hän vielä tuntenut toisia tarpeeksi hyvin liittyäkseen heidän kaveripiiriinsä. Oikeastaan hän ei kunnolla tuntenut ketään tästä koulusta.

Muiden huutosakkilaisen kikatus kuului nyt jostain enemmän aulan ovelta päin. Alicia hymähti. Luultävästi siellä oli joukko urheilijoita. Tai ainakin se olisi todennäköisin vaihtoehto. Muita vaihtoehtoja tyttö ei viitsinyt, tai jaksanut, miettiä sillä hänelle alkoi tulla kylmä, johtuen minimi vaatetuksesta: pikkuisesta hameesta ja topista. Toisin sanoen cheerleadereiden uniformusta.
Alicia päätti mennä vaihtamaan vaatteensa pian. Vielä hän ei kuitenkaan saanut raahattua itseään ylös ruohikolta, sitäpaitsi, siinä oli ihan mukava istua, jos ei pahemmin välittänyt siitä tuulesta, joka sai ihon kananlihalle.

Zoe hiljensi vauhtinsa kävelyksi. Hän oli juuri saanut hölkättyä kentän pari kertaa ympäri ja oli nyt jo hengästynyt ja väsynyt. Ilmeisesti hänestä ei ollutkaan urheilijaksi, minkä hän oli kylläkin tiennyt jo ennen lähtöä urheilukentällä. Outoa mitä yksinäisyys ajoi ihmisiä tekemään. Häntä ei tuskin koskaan nähnyt urheilemassa.

Väsyneesti Zoe lähti kävelemään kentän laidalle, jonne hän oli heittänyt reppunsa tullessaan. Reppu oli tallella, mutta sen lähettyville oli ilmestynyt tummatukkainen cheerleader. Mennessään cheerleaderin ohi hän mulkaisi tätä, yrittäen tehdä selväksi mitä mieltä oli huutosakkilaisista ja muista rikkaista pennuista. Siinä ei ollut mitään järkeä, mutta siitä oli tullut tapa. Hän mulkoili koulun kermaan kuuluvia ja he häntä. Niin se vain oli ja tuskin tulisi koskaan muuttumaan. Heissä oli liikaa eroja. Nytkin tyttö näytti upealta univormussaan, kun taas Zoe oli kuin mikäkin ojassa kasvanut harmaissa lökäreissään ja kuluneessa mustassa t-paidassaan.

Rojahdettuaan nurmikolle hän kaivoi repusta juomapullonsa ja joi siitä. Harvemmin hänen juomavaroistaan löytyi jotain missä ei ollut alkoholia. Juodessaan Zoe vilkuili cheerleaderia. Kumma, että tämä ei ollut alati kikattavien toveriensa kanssa.