Pitkä ilta

Penelope istui uupuneena sairaalapedin vieressä olevalla tuolilla. Hänen väsyneet silmänsä tuijottivat tiiviisti sängyssä nukkuvaa nuorukaista, joka näytti edelleen ruhjotulta, vaikka veret olikin jo poistettu pojan kasvoilta. Chad oli hetki sitten tuotu leikkaussalista ja poika nukkui edelleen. Penelope oli istunut parisen tuntia yksin sairaalan käytävällä olevalla sohvalla ja itkenyt. Totta kai se pelotti, kun elämäsi tärkein ihminen oli leikkaussalissa erittäin huonossa kunnossa.
Tytön odotellessa kärsimättömänä sairaalan käytävällä, oli eräs sairaanhoitaja ottanut tytön huostaansa ja laittanut paikkoja tytön huuleen, joka nyt oli hitusen turvonnut. Hänen kaulalleen oli ilmestynyt pari mustelmaa kuristamisen johdosta ja toinen poski punoitti. Vatsakin oli hieman arka potkusta, mutta muuten tyttö oli kunnossa.

Tytön käsi piti Chadin kättä sisällään ja sormet silittelivät hennosti pojan kämmenselkää. Ilta oli edennyt pitkälle aamuyöhön ja sairaalassa oli aivan hiljaista.
Kunnes punapään korviin kantautuivat korkokenkien kopina. Penelope ehti juuri kääntää päätään, kun ovelle oli jo ilmestynyt vaaleahiuksinen nainen. Pepen äiti.
Michellen kasvot näyttivät säikähtäneiltä, vihaisilta, katkerilta ja erittäin pelottavilta. Pepeen äiti ei kuitenkaan tehnyt mitään vaikutusta, vaan tyttö kääntyi takaisin Chadiin päin.
"Penelope!" äiti kivahti loukkaantuneena ja astui ripein askelin tyttärensä luo. Pepe ei edes vilkaissut äitiään. Michelle ärähti turhautuneesti ja toi kasvonsa tyttärensä eteen, milloin punpään oli pakko katsoa äitiään.
"Sinä lähdet heti kotiin kanssani", äiti käski ja tarttui tytärtään hivenen kovakouraisesti kädestä. Pepe älähti kieltävästi ja riuhtaisi kätensä irti äitinsä otteesta. Tyttö nousi seisomaan äitinsä eteen ja katsoi tätä vihaisesti.
"Minä en lähde minnekään. Haluan olla Chadin kanssa", punapää intti vahvasti vastaan. Michelle tuhahti pöyristyneesti ja katsoi tytärtään 'oletko hullu' -ilmeellä.
"En varmana jää tämän... Vaarallisen pojan luokse!" äiti haukkoi henkeään ja murtisti huuliaan. Pepe katsoi äitiään kummissaan ja katsahti nopeasti Chadia.
"Ai miten muka vaarallinen? Chad suojeli minua!" neito huudahti ja asetti kätensä rinnalleen. Michelle asetti taas kätensä puuskaan.
"Jos et olisi liikkunut Chadin kanssa, ette olisi joutuneet hakatuksi!" äiti sihahti vihaisena ja mulkaisi pedissä makaavaa Chadia nenänvarttaan pitkin.
"Niin, emme olisi tulleet hakatuksi, mutta minä olisin tullut raiskatuksi", Penelope puhui tyynellä äänellä, jolloin äidin katse siirtyi salaman nopeasti tyttäreen. Michelle näytti kauhistuneelta, mutta sai nopeasti kasvoilleen aikaiseksi rauhallisemman ilmeen.
"Mitään ei olisi käynyt, jos olisit pysynyt kotona", vanhempi nainen totesi sitten, jolloin Penelope ärähti turhautuneena.
"Minä en halua tulla kotiin, jos Paul on siellä!" tyttö kivahti ja hänen äitinsä kivahti takaisin.
"Mitä ihmettä sinulla on Paulia vastaan? Minä en käsitä! Juuri, kun olen löytänyt ihanan miehen, sinä torjut hänet niin jyrkästi! Minä saan tehdä elämälläni mitä haluan", Michelle sanoi vakavasti.
"Niin minäkin. Tämä on minun elämäni, johon kuuluu myös Chad", Pepe vastasi närkästyneenä.

Se siitä rauhaisasta illasta. Chadilla mahtoi olla todella mukavaa nukkua siinä, kun äiti ja tytär riitelivät.

// jos jolle kulle vielä jäi epäselväksi, niin Gabriellahan on Chadin äiti.

Sairaalankäytävät olivat jokseenkin autiot iltaisella, kun Gabriella Wheeler asteli niitä pitkin kiireisin askelin. Hän oli saanut soiton, että hänen poikansa oli joutunut jonkin näköiseen tappeluun, oli ollut leikkauksessa ja toipui nyt sairaalassa. Äitinä hän oli luonnollisesti hyvin huolissaan esikoisestaan, ja nyt ruskeat silmät haeskelivat oikeaa huonetta.

Hetken kuluttua oikea huone löytyikin, mutta sen takaa kuului nahistelun ääniä. Gabriella kurtisti kulmiaan, tutkaillen hetken huoneen ovea, ennen kuin astahti sisään mustan, yksinkertaisen mekon helma pyörähtäen.

Silmät tutkivat huonetta, ennen kuin nainen säntäsi sen poikki korkokengät kopisten, poikansa sängyn vierelle.
"Voi Chad mihin sinä oletkaan joutunut..." Gabriella mumisi tuskastuneena, tuijottaen vain hetken nukkuvan poikansa kasvoja, ennen kuin kohotti ne ylös, tuijottaen hänelle tuntematonta tyttöä ja naista.
"... Keitähän te olette?"

Kesken Penelopen ja hänen äitinsä sanaharkan sisään astui tuntematon nainen, johon Pepe siirsi välittömästi katseensa. Punapää päätteli nopeasti, että saapunut oli Chadin äiti, ja sittenkös nainen jo pinkaisikin poikansa luo sairaalapedin vierelle. Pepe katsoi vaimeana Chadia ja Chadin äitiä vuorotellen, laiminlyödessään äitinsä jatkuvat tuhahtelut.
Nainen kääntyi katsomaan heihin päin ja kysyi, keitä he olivat. Punapää meni hetkeksi aikaa hämilleen, mutta tajusi sitten hymyillä hieman. Hymy näytti hivenen aralta.
"Olen Penelope, Chadin... Ystävä", Pepe esittäytyi sitten viimein ja ojensi kättään kohteliaasti naisen suuntaan tervehtiääkseen naista kunnolla.
"Sinä olet Chadin äiti?" Penelope kysyi arasti varmistaen.

"Ja minä olen Michelle Ravens, Penelopen äiti", kuului närkästynyt äänensävy sitten vaaleahiuksisen naisen suusta ja Michelle mulkoili sisään tullutta naista halveksivasti.
"Tehdään asiat heti selviksi; en halua, että Penelope tapailee sinun poikaasi. Näetkö, mitä tyttärelleni on tapahtunut?" blondi kivahti loukkaantuneena, otti Penelopen kasvoista kiinni osoittaen huulta, poskea ja kaulaa.
"Ja olisi voinut tapahtua vielä pahemmin!" Michelle huusi pöyristyneenä, jolloin Penelope ravisti äitinsä kädet iholtaan.
"Äiti, älä", kuului käskevä kuiskaus Penelopen huulilta.

Nainen räpäytti pari kertaa silmiään, ennen kuin hymyili lämpimästi Penelopeksi itsensä esitelleelle tytölle, puristaen napakasti tuon kättä.
"Penelope, onpa mukava tavata! Olenhan minä sinusta kuullut", todettiin aurinkoisesti.
"Gabriella Wheeler, Chadin äiti", esittäydyttiin vielä, silmien kääntyessä tuohon vanhempaan naiseen, joka nyt varsin töykeästi esitteli itsensä Penelopen äidiksi. Närkästynyt sävy sai Gabriellan kurtistamaan kulmiaan, silmien siristyessä hivenen.

Gabriella kuunteli hiljaisuudessa Michellen pälätystä, toinen kulma hivenen koholla. Kuka tuo nainen oikein luuli olevansa?
"Anteeksi nyt vain, mutta minä en ole mikään päättämästä poikani elämää", vastattiin kasvoilla olleen ystävällisen ja aurinkoisen ilmeen muuttuessa neutraaliksi, ehkä hivenen viileäksi.
"... Ja jos joku viitsisi edes selittää, mitä on tapahtunut…" jatkaa vielä, kääntäen samanlaiset, suklaanruskeat silmät, kuin Chadilla, katsomaan Penelopea hieman kysyvästi.

Totta, Gabriellahan ei edes tiennyt, mitä oli tapahtunut. Vain sen, että Chad oli joutunut sairaalaan, sillä eihän hän ollut joutanut jäädä kuuntelemaan mitä oli tapahtunut, vaan sännännyt pää kolmantena jalkana poikansa luokse. Tapahtumat voisi selvittää myöhemminkin.

Penelope tunsi poskiensa hiukan kuumottavan, kun Chadin äiti sanoi kätellessään, että oli kuullut Penelopesta. Oliko todella? Oliko Chad todellakin kertonut tytöstä äidilleen?
Vau... Punapää oli todella hämmentynyt ja siirsi katseensa viereisessä sängyssä nukkuvaan Chadiin. Tyttö hymyili hieman nukkuvalle nuorukaiselle ja siirsi sitten vihertävänsiniset silmänsä katsomaan Gabriellaa hymyillen samalla ystävällisesti.
Mutta sen mukavan ilmapiirin meni sitten pilaamaan hänen äitinsä kälkätys.

Punapäätä alkoi hävettää äitinsä moinen käytös. Michelle vain tuhahteli ja pudisteli päätään kuin aikoisi vastustaa kahden ihmisen avioitumista papin edessä.
"Onhan sinun sanoillani jotain merkitystä pojallesi", vaaleahiuksinen nainen sanoi sitten.
"Sanot vain pojallesi, että... Etsii jonkun itselleen sopivan tyttöystävän", Michelle lopetti ja silloin Penelope älähti jyrkästi kääntyen katsomaan äitiään pöyristyneenä.
"Äiti! Nyt menit liian pitkälle", Pepe parkaisi häpeissään ja pudisteli vaistomaisesti päätään.
"Kuinka sinä kehtaat sanoa edes noin? Mi-minä en ymmärrä sinua ollenkaan..." tyttö mutisi ja vaikeni. Sopivamman tyttöystävän? Väittikö äiti, että Pepe ja Chad eivät sopisi yhteen?
"Minä kehtaan sanoa vaikka mitä, jos tunnen olevani oikeassa", Michelle vain hymähti ja vaikeni itsekin. Hän selvästi aikoi voittaa tämän sodan.

Gabrielle sitten kysyi, mitä oli tapahtunut. Penelope kääntyi naista päin ja tytön kasvoit vääntyivät hivenen murheellisiksi.
"Chad ja minä... Me olimme Balboa Parkissa istumassa eräällä nurmikolla... Sitten luoksemme tuli viiden henkinen miesporukka, joka oli... Noh, ottanut hieman liikaa. He sitten alkoivat huutaa solvauksia ja.. Siitä syntyi sitten kahakka, ja tässä sitä nyt ollaan.." tyttö yritti muistella mahdollisimman hyvin tapahtuneen ja puri huultaan kertomuksensa jälkeen. Vaikka siitäkin oli kulunut jo jokusen tunti, se silti sai Penelopen voimaan huonosti.

Gabriella tutkaili arvioivasti Michelleä, heittäen hivenen paheksuvan katseen toiseen.
"Totta kai on, mutta miksi menisin sotkemaan väliin? Eivätköhän Chad ja Penelope osaa selvitellä asiansa ihan itse..." nainen tokaisi lopulta kääntäen katseensa takaisin sängyllä makaavaan poikaansa.
"... Ja mikäli sinä et halua tyttäresi tapailevan Chadia, niin käske hänen sitten laittaa poikki", jatkettiin vielä, silmien noustessa takaisin tutkailemaan Ravenseja. Hetken Gabriella tutkaili noita vaitonaisena, luoden hellämielisen silmäyksen poikaansa, ennen kuin kohensi ryhtiään huomaamattomasti, katseen kääntyessä Michelleen.

"Chad luulee, että koska olen melko vähän kotona, minä en ymmärrä mitään. Mutta minä ymmärrän. Kuulen kyllä poikani äänestä hänen puhuessaan Penelopesta, että tyttö on hänelle tärkeä, enkä minä aio viedä pojaltani hänen elämästään mitään vähänkään tärkeää, kun tuo on jo isänsä menettänyt." Puheenvuoro oli pitkä, ja melko avoin siihen nähden, että yleensä Gabriella oli varsin pidättyväinen eikä kertonut Wheelerien yksityiselämästä, puhunut varsinkaan miehestään. Mutta jonkin Michellen asenteessa sai hänet kimpaantumaan, että naisen teki mieli suorastaan kumauttaa toista päähän. Kuinka typerä ihminen voikaan olla?

Naiselta irtosi lyhyt nyökkäys vastaukseksi Penelopen kysymykseen. Katse oli kääntynyt takaisin Chadin puoleen, tutkailevana. Michellen edelliset sanat palautuivat hänen mieleensä: olisi voinut käydä vielä pahemmin. No totta helvetissä, hänen poikansa makasi sairaalassa, oli ollut leikkauksessa, hyvä että ruhjotuista kasvoista erotti tuttuja piirteitä, kylkiluita oli tainnut olla murtunut ja ties mitä muuta vielä. Penelopella ei tainnut olla muuta kuin muutama hassu mustelma, ja Michelle kehtasi vielä kitistä hänelle, että olisi voinut käydä pahemminkin!

"Eivät he osaa", kuului jyrkkä ja nopea vastaus Michellen suusta Gabriellan tokaisuun, että nuoret osaisivat selvittää asiansa itse.
"He ovat typeriä, vastuuttomia, rääväsuita ja ajattelemattomia", vaaleahiuksinen nainen luetteli ja haukkoi syvään henkeä tasatakseen kiivastuneen hengityksensä.
Tässä välissä olisi hyvä mainita, että Michelle oli jo hieman juovuksissa. Penelopen ja Chadin lähdön jälkeen Michelle oli kitannut mukavan määrän viiniä. Sairaalaan hänet oli heittänyt heidän palkattu kuljettajansa, sillä Paul oli myös ottanut jonkin verran, joten ajajaksi miehestä ei ollut.
Penelope katsoi äitiään närkästyneenä. Punapää ei olisi koskaan uskonut hänen äitinsä sanovan jotain tuollaista, vaikka nyt olikin hieman juovuksissa.

Gabriellan seuraavien sanojen jälkeen Michelle siirsi katseensa tyttäreensä, joka mulkoili äitiään pahasti.
"Tuo pahatapainen lapsi ei minua tottele", nainen totesi harmissaan, ja Pepe asetti kätensä puuskaan. Hän ei ollut enää puhumassa kiittämättömälle äidilleen.
"Minä olen elättänyt häntä ja tehnyt parhaani kasvatuksen kanssa, mutta ei. Ei mitään kunnioitusta! Ja ei edes Peterin tähden, pyörätuolissa olevan veljesi! Sehän oli sinun vikasi, että hän joutui pyörätuoliin! Voisit edes vähän arvostaa läpikäymääni tuskaa!" Michelle kivahti sitten, jolloin punapää jähmettyi. Sehän oli sinun vikasi, että hän joutui pyörätuoliin! Noinko äiti ajatteli? Oliko äiti pitänyt tämän tiedon sisällään jo vuosia, ja vasta nyt (juovuksissa) paljasti ajatuksensa tyttärelleen? Ei se ollut ainoastaan äiti, joka oli läpikäynyt tuon hirveän tuskan, Pepe oli tuntenut sen kaksinkerroin ja ehkä vielä enemmänkin!
Penelope laski katseensa tuijottamaan maahan kuin syyllisenä. Hänen alahuulensa alkoi hieman väristä ja oli erittäin vaikeaa pysyä pystyssä tärisevien jalkojen takia.

Gabriella oli paljastanut Wheelerien yksityiselämästä asioita, joita Pepekään ei ollut vielä kuullut. Menettänyt isänsä? Mitä se tarkoitti? Oliko Chadin isä... Kuollut? Tai jotain?
Jotenkin punapäästä alkoi tuntua yhä enemmän pahemmalta. Tuntui, että rintaa alkoi kivistää hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Tyttö istahti sängyn vierellä olevalle tuolille ja nosti kätensä rinnalleen kuin tasatakseen kätensä avulla tihentyneen hengityksensä.
Oliko tämä.. Ahdistuskohtaus?

Gabriellan suklaanruskeissa silmissä leimahti viha, kun tuo nainen haukkui omaa tytärtään että hänen poikaansa. Silmät tyyntyivät kuitenkin pikaisesti, tarkkaillen Michelleä vain viiläesti.
"Ja sinä olet itsepäinen, epäileväinen ja vanhanaikainen", nainen totesi tasapaksusti vastaukseksi. Häntä alkoi toden teolla ottaa hermoon Michellen kälätys, joka oli täysin turhan päiväistä – Chad ja Penelope olivat 17-vuotiaita, tai ainakin Chad oli ja tuskinpa Penelopekaan siitä kauemmas heitti, kyllä he nyt osaisivat jo päättää omista asioistaan, tai olisi ainakin aika opetella päättämään.

Seuraavan metakan nainen kuunteli ääneti, kääntäen silmänsä Chadiin. Tämä oli selvästi jotain perheen sisäistä, ei kuuluisi hänelle.
Sanaakaan sanomatta Gabriella nousi, suoristi mustan mekkonsa helmaa, ennen kuin asteli nopein askelin ulos huoneesta, suunnaten sairaalan kanttiiniin. Hän kaipaisi suuren kupillisen mustaa, vahvaa kahvia.

* * *

Pian Gabriella astelikin jälleen sairaalan käytäviä katsellen huoneiden numeroita, tällä kertaa kahvimotti kädessään. Viimeinen siemaus ja pahvimuki jäi lähellä olevaan roskakoriin, ennen kuin nainen astui toista kertaa sinä päivänä Chadin huoneen ovesta sisään.

Michellen sieraimet suurenivat, kun Gabriella haukkui häntä. Vaaleahiuksisen naisen kädet puristuivat nyrkkiin ja silmät kiiluivat inhosta toista naista kohtaan.
"Kuinka sinä kehtaat?!" Michelle kivahti loukkaantuneena, mutta silloin tummatukkainen nainen astui sanaakaan sanomatta ulos huoneesta. Michelle tuhahti pöyristyneenä pudistellen samalla päätään.
"Hmph, kamala nainen... Tule Pepe, nyt lähdetään", nainen sitten tokaisi ja katsahti tuolilla istuvaa tytärtään vaativasti. Penelope hengitti yhä kiivaasti, mutta se ei estänyt häntä mulkaisemasta äitiään vihaten.
"Sinä olet kamala", Pepe sähisi ja äiti näytti saavan jonkinasteisen järkytyskohtauksen.
"Miten sinä oikeasti kehtaat? Hän on sentään Chadin äiti! Sen pojan äiti, josta minä välitän ja paljon!" punapää huusi kimmastuneena ja katsoi äitiään yhä ymmärtämättömästi silmiin.
"Sinä et ole tässä nyt se fiksuin ja filmaattisin, äiti. Ne ajat ovat ohi. Olet typerä, ajattelematon ja ilkeä! Etkö sinä koskaan opi ajattelemaan, että muillakin ihmisillä on tunteita kuin vain sinulle? Et varmaankaan", tyttö puhui yhä tulistuneena, mutta huokaisi sitten luovuttaneena ja kääntyi katsomaan Chadia. Äidin raskas hengitys täytti koko hiljaisen huoneen.
"Häivy", kuului käskevä mutina punapään suusta.
"Anteeksi, mitä sanoit?" äiti kysyi varmistaen, mutta hänen äänensä oli kimeä, mikä tarkoitti sitä, että äiti ei voinut uskoa korviaan.
"Häivy. Ja heti", Penelope käski jyrkemmin ja tarttui kiinni Chadin kädestä. Michelle äännähti loukkaantuneena ja jäi paikoilleen. Kuitenkin kauaa hän ei siinä seissyt, vaan ampaisi ulos huoneesta, melkein törmäten sisään tulevaan Gabriellaan. Michelle mulkoili tätä närkästyneenä.
"Olet varmaankin nyt tyytyväinen?" vaaleahiuksinen nainen mutisi vihoissaan ja lähti painavin askelin lampsimaan sairaalan käytävää kohti ulko-ovia.

Gabriella oli törmätä Michelleen, joka pyyhälsi ulos huoneesta, kivahtaen hänelle jotakin, mistä hän ei ehtinyt saada selvää. Hetken katsottuaan toisen naisen perään Gabriella pudisteli päätään, astuen sisään huoneeseen, astellen poikansa sängyn luokse, vetäen itselleen penkin, asettuen vastapäätä Penelopea, ruskeiden silmien tutkaillessa tuota punapäistä tyttöä hiljaisuuden vallitessa.

Pitäisikö hänen nyt kysellä tytöltä, kun Chad ei tavallaan ollut läsnä? Toisaalta Penelope saattaisi olla jonkin asteisessa shokissa tapahtumien jälkeen, joten kyseleminen ei olisi kovin mukavaa. Mutta toisaalta tässä oli ihan hyvä tilaisuus, ja niin...

"Miten... pitkällä olette Chadin kanssa?" kysyttiin lopulta hiljaa, ei kuiskaten, mutta hiljaa. Saattaisihan se olla, että tyttö vaivaantuisi, mistä Gabriella ei kyllä yhtään yllättyisi, punapää kun tuntui olevan jokseenkin ujomman puoleinen. Mutta häntä kiinnosti, ja hyvin paljon kiinnostikin, ja Chad... No, poika oli muutenkin niin ujo ja hieman välttelevä, ettei tuolta vastauksia tällaisiin kysymyksiin saisi muuta kuin pitkän jankutuksen jälkeen, ja nythän tuo makasi tuossa unessa leikkauksen jälkeen, joten eiköhän siinä ollut jo aivan tarpeeksi kestämistä ilman nalkuttavaa äitiäkin.

Penelope ei edes tajunnut, että Chadin äiti oli tullut takaisin huoneeseen. Vasta, kun tyttö kuuli naisen esittävän kysymyksen tytölle, punapää nosti yllättyneen katseensa Gabrielleen ja tuijotti tätä hetken aikaa hölmistyneenä. Hänen poskilleen ilmestyi helakka puna ja tyttö alkoi purra huultaan pohtien, mitä oikein vastaisi naisen kysymykseen.
"Ömm.." tyttö aloitti epävarmasti ja kurtisti hiukan kulmiaan.
"Me emme ole yhdessä. T-tai siis... Kyllä me ollaan suudeltu ja näin, m-mutta... Tai siis! Voi ei..." punapää parkaisi häpeissään muuttuen enemmän vain punaisemmaksi. Hän oli totaalisesti nolannut itsensa Chadin äidin silmien edessä. Hienoa Penelope, tämän sujuu todella hyvin.
Tämä tilanne pitäisi korjata, ja nopeasti.

Pepe laski katseensa syliinsä ja mietti tarkkaan seuraavia sanojaan.
"Minä välitän Chadista, todella paljon... Hän on tällä hetkellä ainoa, kenelle voin avautua ja puhua vapaasti. Hän tosin on hiljainen ja vähäsanainen, mutta... Jos jostakusta oikeasti välittää, ei noilla ominaisuuksilla ole mitään merkitystä", Penelope puhui rauhallisesti ja selkeällä äänellä nostaen katseensa sylistään Gabriellaan pieni pahoitteleva hymy huulillaan.
"Olen pahoillani äitini puolesta... Hän ei... Hän ei tiedä, mitä puhuu", Pepe yritti korjata äitinsä antamaa huonoa kuvaa, mutta tyttö epäili sen olevan mahdotonta.

Gabriella kuunteli kärsivällisenä, hiljaa tytön vastauksen. Hän oli arvellutkin, että Penelope saattaisi mennä ainakin aluksi hieman solmuun, olihan kysymys kuitenkin melko yllättävä. Punapää sai kuitenkin vastattua aivan asiallisesti, Gabriellan hymyillessä toiselle pehmeästi.
"Kyllä äitisi tietää, mistä puhuu. Hän on huolissaan ja peloissaan puolestasi ja yrittää vain suojella sinua", lausuttiin hetken hiljaisuuden jälkeen naisen katsahtaessa sängyn toisella puolella istuvaan tyttöön ystävällisesti.

* * *

Hiljainen keskustelu tunkeutui syvän unen läpi. Chad makasi aloillaan, kipu ei tuntunut enää niin voimakkaalta kuin se viimeisen muistikuvan mukaan oli ollut. Hetken kuunneltuaan sanoja silmät avautuivat hitaasti, tuijottaen kirkasta valoa katossa. Ei hän ainakaan kotona ollut, ja nenään haiskahti ikävästi desinfiointiaine...
Hitaasti pää kääntyi, silmien tarkastellessa uneliaasti ympäristöä. Sairaala.
"Äiti..." mutistiin hiljaa, kun silmät rekisteröivät sängyn laidalla istuvan tutun naisen, Chadin unohtaessa puhutella äitiään Gabriellaksi, niin kuin tuo yleisesti ottaen tahtoi. Pää kääntyi hitaasti toiselle puolelle, kohdaten tutun punapään vihertävät silmät. Voimaton, mutta lämmin hymy kohosi pojan huulille.

Penelope päätyi olemaan hiljaa, kun Gabriella oli sanonut hänen äitinsä vain yrittävän suojella tytärtään. Tästä pystyi helpostikin olla montaa mieltä, mutta Pepehän oli niin kiltti ja naiivi, että tyytyi uskomaan tuon selityksen. Niin, tuskin hänen äitinsä nyt tahallaan yrittäisi pilata tyttärensä elämää.

Yhtäkkiä punapää kuuli vaimeaa muminaa läheltään ja katse kääntyi salaman nopeasti makaavan Chadin puoleen. Chad oli todellakin avannut silmänsä! Pojan kääntäessä katseensa tyttöön ja hymyillessä lämpöisesti, ei Penelope voinut olla liikuttumatta. Tyttö puristi huuliaan tiukasti yhteen ja pyyhkäisi silmäkulmaansa nopeasti sormellaan. Sen jälkeen tyttö kumartui lähemmäs Chadia ja antoi tälle pienen, hennon suukon otsalle.
"Ihanaa, että olet kunnossa.." tyttö kuiskasi hyvin hiljaa toisen kasvojen lähellä ja veti kasvonsa sitten pois Chadin läheltä. Pepe hymyili huojentuneena Chadia katsoessaan.

"Oi, hienoa että heräsit", Gabriella kuiskasi hymyillen lämpimästi esikoiselleen. Nainen seurasi ruskeilla silmillään, kun poika kääntyi katsomaan toiseen suuntaan ja hänen olisi tehnyt mieli purskahtaa itkuun. Voi kuinka.... suloista.
"... Minä tästä lähdenkin kahville", todettiin pikaisesti naisen hypähtäessä pystyyn, livahtaessa vähin äänin huoneesta kohti sairaalan kanttiinia. Kyllähän nyt yksi kahvikuppi ainakin menisi....

* * *

Chad käytti silmiään kiinni tuntiessaan Penelopen huulet otsallaan, eikä hymy tahtonut huuhtoutua pois tuon kasvoilta.
Suklaasilmät tutkivat tarkasti punapään, silmien jäädessä katsomaan hetkeä pidemmäksi ajaksi kaulalla olevia mustelmia, punoittavaa poskea ja turvonnutta huulta.
"... Sattuuko sinuun?" kysyttiin sitten hiljaisella äänellä, pojan siirtäessä katseensa takaisin punapään silmiin, huolestuneisuuden kuultaessa kevyesti sanojen läpi.

//Repesin Gabriellalle X,DD

Pepe pudisti päätään pari kertaa.
"Ei satu. Olen ihan kunnossa", neiti vastasi hiljaa ja sipaisi pojan hiuksia kämmenellään kevyesti.
"Leikkauksesi onnistui kuulemma hyvin. Sinun pitäisi parantua ajallaan, mutta nyt tarvitset ainoastaan lepoa.." tyttö kertoi sitten ja istuutui takaisin tuolille, josta oli hetki sitten noussut. Katse pysyi koko ajan Chadissa.
"Minä sain valita, menenkö kotiin vai jäänkö tänne. Jään tänne", Penelope puhui taas ja hymyili pienesti. Niin, häneltä oli kysytty, halusiko tyttö jäädä sairaalaan yöksi ruhjeidensa takia. Okei, olihan punapää hieman dramatisoinut haavojensa suuruutta, mutta ei hän kotiinkaan halunnut mennä. Ei ainakaan yksin.
"Sinun pitää olla täällä ainakin viikon tai pari.." tyttö kuiskasi sitten murheellisesti ja tarrautui hellästi kiinni Chadin kädestä. Penelope painoi päänsä sängyn reunalle ja sulki silmänsä. Hän voisi ihan helposti nukahtaa tähän.

// ei saa toisella nauraa :----(

Myöntyvää muminaa kuului pojan huulien välistä, silmien kuitenkin tarkkaillessa punapäätä huolestuneina. Tyttö näytti kovin väsyneeltä ja särkyvältä..
"Pepe..." lausuttiin toisen lempinimi hiljaa, "mene kotiin. Nukkumaan", jatkettiin vielä nuorukaisen puristaessa toisen kättä pehmeästi.

Ruskeat silmät levähtivät suuremmiksi, Chadin pyrkiessä makuulta istumaan, joka ei kyllä kovin hyvin onnistunut, joten hetken päästä nuorukainen kannatteli osaa painostaan kätensä päällä, silmien tutkiessa tiiviisti punapäätä.
"En minä täällä niin kauaa aio olla", mutistiin sitten hänen lysähtäessään takaisin sänkyyn.
"Minä mädännyn tänne", jatkettiin sitten happamalla äänensävyllä, pään kääntyessä takaisin Penelopeen päin.
"... Muumioidun..." mutistiin vielä nuorukaisen kiristellessä leukapieliään. Ei ollut reilua ei, ei hän voisi täällä kahta viikkoa olla, ei edes viikkoa!

Kevyesti hän ojensi toisen kätensä tyttöä kohden, silitellen hellästi tuon punaisia hiuksia.

"Mmm.. Enkä mene.." mutistiin vastaan pojan sanomisille ja pidettiin silmät yhä tiukasti kiinni. Chadin käden puristaessan tytön kättä hieman tiukemmin, alkoi tyttö silittää kevyesti toisen kättä peukalollaan.
"Jos kerran saan yöpyä tämän yön sairaalassa, sinun luonasi, niin se on parempi kuin kotona yöpyminen.." Penelope jatkoi puolustaen sanojaan ja avasi silmänsä, jotka sitten kohtasivat suklaanruskeat silmät.
"Vai haluatko sinä, että lähden?" punapää kysyi hiljaa, antaen katseensa vain tutkia toisen kasvoja.

Tyttö älähti äänekkäämmin, kun Chad yritti nousta istumaan.
"Et saa liikkua..! Sinut on juuri leikattu. Vai haluatko olla täällä vielä pidempään?" neiti kysyi hivenen ivallisesti, mutta onneksi Chad sitten lysähtyi takaisin paikoilleen ja Penelope huokaisi helpotuksesta. Tyttö painoi päänsä takaisin sängyn reunalle ja katseli Chadia.
"Etkä mädänny, vaan parannut", Pepe korjasi toisen lausetta ja hymähti huvittuneena muumiotumisesta. Punapää sulki silmänsä tuntiessaan Chadin käden silittelevän hiuksiaan ja tyttö huokaisi hiljaa.
"Jos nyt vain lepäät sen kaksi viikkoa liikkumatta.. Sitten pääset jo kotiin. Mutta jos et tee niin kuin käsketään, joudut olemaan täällä vielä kauemmin. Ja sitä sinä et halua, ethän?" tyttö kysyi sitten huvittuneena ja avasi silmänsä. Hetken aikaa tyttö oli hiljaa.
"Äitinikin kävi täällä.. Silloin, kun vielä nukuit..." Pepe aloitti hiljaa ja veti syvään henkeä.
"Hän oli juovuksissa ja yritti raahata minua kotiin mukaansa... Samalla hän nolasi minut äitisi edessä ja puhui rumia sinun äidillesi..." Penelope tiivisti tapahtuneen ja sulki taas väsyneenä silmänsä.
"Olin niin huolissani sinusta.." tyttö kertoi hiljaa, silmät edelleen suljettuina.

Raskas huokaus karkasi pojan huulien välistä, tuon hetken tutkiessa tyttöä katseellaan, pudistellen sitten hitaasti päätään. Eihän hän halunnut, että toinen lähtisi.
"Mädännyn, muumioidun ja murenen pois", Chad toisti hitaasti, "tai vähintäänkin kuolen tylsyyteen." Viikosta kahteen maata paikallaan, syödä moskaa ja kuunnella joidenkin mummeleiden jäkätystä loputtomiin… Hän olisi niin kuollut.
"Voisinhan minä kotonakin levätä..." mutisee vastahakoisen lapsellisesti, sulkien sitten suunsa. Valittaminenhan oli ihan turhaa, ei aika kuluisi yhtään sen nopeammin.

Nuorukainen ei kommentoinut ensin tuohon äidit-juttuun mitään, siirsi vain katseensa sairaalahuoneen kattoon, tarkastellen sitä niin, kuin se sisältäisi jotakin mielenkiintoistakin.
"... Ei kovin kivaa", mumistiin lopulta epämääräisesti, silmien kääntyessä takaisin punapään suuntaan.
"Mutta jostakin syystä minusta tuntuu, että Gabriella on taas laukonut epämääräisyyksiä", jatkettiin vielä happamasti. Tottahan se oli, äiti oli välillä liiankin suorapuheinen sanoissaan ja aivan liian terävä kielestään.

"Suotta", kuiskattiin hiljaa, sormien nyt sivellessä kevyesti tytön kättä.
".... Näytänkö minä nyt jo muumiolta..?" kysyttiin sitten toisessa suupielessä leikkiessä virneen. Jostakin syystä hänestä tuntui, etteivät hänen kasvonsa näyttäneet sillä hetkellä kovin hyviltä.

"Et sinä ehdi muumioitua kahdessa viikossa. Ja et sinä kuole tylsyyteen, sillä minä tulen tänne joka päivä ja.. Ja tuon mukanani jotain leffoja tai sen sellaista, jotta aika ei käy tylsäksi", Penelope puhui ja naurahti hiljaa. Chadin mainitessa kotona lepäämisesta tyttö tuhahti hiljaa.
"Nyt shys", tyttö sanoi naureskellen.

Chadin sanoessa äitinsä laukoneen epämääräisyyksia, avasi Pepe silmänsä ja katsoi poikaa epäuskoisena.
"Epämääräisyyksiä?" tyttö toisti epävarmasti, kallisti hivenen päätään ja kurtisi kulmiaan.
"Hän oli oikein mukana, tosin hän pisti äidilleni luun kurkkuun, mutta äitini ansaitsi sen", Penelope kertoi sitten ja hymyili hitusen huvittuneena.

Pepe purskahti hiljaiseen nauruun, kun Chad kysyi, näyttikö hän jo muumiolta. Tyttö pudisteli päätään katsellessaan Chadin runnottuja kasvoja.
"Et muumiolta, mutta... Mutta zombilta kylläkin", tyttö sanoi naureskellen, kohottautui Chadin kasvojen lähelle ja painoi varovaisen suukon pojan huulille.
".. Näytät todella komealta zombilta", Penelope sanoi sitten huvittuneella äänellä ja naurahti hiljaa.

Pepe yhtäkkiä muisti erään lauseen, minkä Gabriella oli sanonut.
"Hei... Äitisi mainitsi... Tai siis... Hän kertoi sinun olleen menettäneen isäsi.. Mitä se tarkoittaa?" punapää kysyi varovaisesti, mutta meni heti varuilleen.
"Ei sinun ole toki pakko kertoa, jos et halua... Se vaan jäi.. No, tuota.. Vaivaamaan.." tyttö sopersi pahoittelevasti, vilkaisi nopeasti Chadiin ja laski sitten katseensa syliinsä.

Chad kohotti kulmaansa tytön sanoille. Ai ei vai ehtisi?
"Helposti", murahdettiin vastaukseksi, vaikka nuorukaisen oli hetken mietinnän jälkeen pakko myöntää, että kaksi viikkoa menisi nopeasti. Kyllä se menisi, jos Penelope kävisi hänen luonaan..
Mitä hän oikein yritti uskotella itselleen? Hän kuolisi joka tapauksessa tylsyyteen niinä hetkinä, kun punapää ei olisi paikalla. Hitto.

Suklaasilmät tarkastelivat tyttöä neutraaleina, pojan kohauttaessa hitaasti olkiaan, niin paljon kuin siinä asennossa ja niillä vammoilla vain kykeni. Hän tunsi itsensä invalidiksi..
"Hänellä on paha tapa olla liian suorasukkainen", tuhahdettiin hetken kuluttua. Kyllä vain, toisinaan hänen äitinsä ajoi ihmiset pois luotaan laukomalla totuuksia, puolitotuuksia tai valheita päin näiden naamaa – riippuen vähän tilanteesta. Hän todella toivoi, ettei hänen tarvitsisi hävetä äitinsä puolesta.
"Hienoa, zombi onkin parempi kuin muumio..." mutistiin katkerasti, huulien kääntyessä kuitenkin parin asteen verran ylöspäin punapään suukon johdosta.

Ruskeat silmät tuijottivat ilmeettöminä Penelopea tuon tiedustellessa, mitä se tarkoitti. Helvetin hienoa äiti, minäkin sinua, että osasitkin järjestää tämän näin...
Pää kääntyi toiseen suuntaan, silmien tuijottaessa sängyn toisella puolella olevia huonekaluja vuoron perään – penkkiä, jossa hänen äitinsä oli istunut, pientä pöytää, sänkyverhoa...
"Hän on vankilassa." Sanat tulivat matalasti, asteen verran katkerasti, pojan enää kääntymättä katsomaan Penelopea. Hän olisi mielellään pitänyt tämän tiedon sisällään. Tokihan hän olisi voinut vaikka valehdella isänsä kuolleen, mutta jos tyttö saisi jostain selville asioiden oikean laidan...

Penelopen katse muuttui yllättyneemmäksi ja huolestuneemmaksi, kun Chad kertoi isänsä olevan vankilassa. Sen takia Chad oli välttänyt puhua isästään..
"Ai.." mutistiin hiljaa pahoittelevasti ja tyttö vilkaisi varovaisesti Chadin puoleen, joka ei katsonut Pepeen, vaan toiseen suuntaan. Voi ei, tyttö onnistui nyt pilaamaan kaiken typerillä sanoillaan!
"Anteeksi, kun kysyin.." tyttö supisi hiljaa ja puri huultaansa. Miten hän nyt voisi tuoda pojalle paremman mielen?
"Minun isäni jätti meidät, kun olin 13-vuotias. Hän jätti meidät nuoremman naisen takia... Heille oli syntynyt jo omiakin lapsia, mutta me emme saaneet tietää siitä kuin vasta silloin, kun isä oli eroamassa lopullisesti äidistäni..." Pepe alkoi sitten kertoa omasta isästään, todella hienoa joo. Nyt alkoi punapäätäkin hieman masentaa moiset keskustelut.
Penelope pohti välillä, rakastiko hänen isänsä enää ollenkaan Pepeä ja Peteriä? Isä vain maksoi heille suuret summat viikkorahaa, mutta.. Ei rahalla voinut rakkautta ostaa.

Nyt tyttö tosin oivalsi, että hän tiesi Chadista paljon enemmän kuin aiemmin. Se piristi hivenen mieltä.
"Kamalinta tässä ehkä on se, että sinä et voi syödä muuta kuin velliruokia pariin päivään", Penelope totesi sitten vaihtaen aihetta ja yritti saada sanoillaan Chadiakin hieman piristymään.

Silmät tuijottivat rävähtämättä yöpöytää, pojan kuitenkin kuunnellessa tarkkaavaisesti punapään sanoja. Hetken hiljaisuuden jälkeen avasi suunsa, vain sulkeakseen sen uudestaan. Mitä hän nyt voisi sanoa? Haukkua toista, koska tuota oli jäänyt vaivaamaan missä hänen isänsä oli? Pahoitella tuon isän puolesta?
"Onhan sinulla oikeus tietää, jos... jos..." kähistiin hiljaa, nuorukaisen kääntyessä lopulta selälleen, vältellen kuitenkin Pepeen päin katsomista.

Velliruokia? Loistavaa… Oliko hänen suunsakin väännetty kieroon?
"Sano, että pilailet", mutistiin epämääräisesti. Suu tuntui muuttuneen kuivaksi hiekkakasaksi alle viidessä minuutissa. Niin kävi aina, kun hän soi edes ajatuksen is... sille ukolle.

".. Anteeksi... Minun on vähän... vaikea edes ajatella asiaa..."

Oli todella kiusallista ja ikävää olla siinä Chadin lähellä, kun toinen tuolla tavalla vältteli katsomasta Pepeen. Tyttö puri huultaansa ja alkoi leikkiä hiussortuviensa kanssa.
"J-joo.. Kyllä minä ymmärrän.." tyttö vastasi pojalle ja katsahti varovaisesti toisen suuntaan. Yhtäkkiä jokin kuitenkin tuntui napsahtavan päässä.
"Katso minuun", Penelope sanoi sitten vahvemmalla äänellä katsoen itse nyt Chadin kasvoihin. Punapää kuitenkin jähmettyi omista sanoistaan ja näytti hetken aikaa jokseekin kärsivältä. Miksi hän olikaan sanonut jotain sellaista, mitä ei ollut tarkoittanut tulevan ulos suusta?
"Haluaisitko... Haluaisitko jotain juotavaa?" tyttö töräytti sitten ja nousi ylös tuoliltaan. Penelope oli jo valmiina poistumassa huoneesta, kun vain toinen sanoisi haluavansa jotain...

Silmät tuijottivat edelleen kattoa, vaikka pojan ne teki mieli kääntää muualle, ne tuntuivat jähmettyneen paikalleen. Aivot rekisteröivät kuitenkin tytöt sanat, ja ikävän kuuloinen 'katso minuun' särähti pojan korvaan. Laiskasti pää kääntyi, Chadin katsoessa toista ilmeettömänä. Hän olisi halunnut vaikka mennä sängyn alle piiloon surkuttelemaan elämänsä kurjuutta, eikä maata siinä keskellä huonetta sängyllä kuin mikäkin näyttelykohde. Eikä hän halunnut puhua isästään, vaikka toisaalta hän olisi halunnut kertoa Pepelle kaiken ja…

Nuorukainen pudisteli päätään.
"Ei... ei kiitos", mutisee sitten, siirtäen silmänsä tuijottamaan Pepen ohi ovea. No niin Gabriella, nyt olisi sinun vuorosi saapua pelastamaan tämä vaivaantuneeksi muuttuva tilanne. Tai sairaanhoitaja... Tai lääkäri... Kuka tahansa.

Chad otti katsekontaktin Pepeen, mutta millä ilmeellä! Ei millään. Ei voi olla totta, voisiko tilanne enää pahentua tästä mitenkään?
Kyllä voisi. Poika ei halunnut itselleen edes mitään juotavaa.
Penelope istahti takaisin tuolille ja katsoi hetken aikaa eteensä. Hitaasti katse kuitenkin siirtyi tarkkailemaan Chadia. Tytön olisi niin tehnyt mieli vain kysyä, halusiko toinen kertoa jotain isästään, mutta... Ei, Chadin pitäisi itse kyetä puhumaan asiasta tytölle. Ei ehkä vielä, mutta jonain päivänä kuitenkin. Ja siihen Penelopen oli uskottava.

Sankka hiljaisuus vallitsi heidän välillään ja Pepe saattoi kuulla vaimean tikityksen, joka johtui seinällä tikittävästä kellosta, kantautui punapään korviin. Tyttö vilkaisi nopeasti kelloa ja huomasi sen olevan 15 yli kaksi, yöllä. Onneksi nyt oli perjantai, tai oikeastaan lauantai. Ei tarvinnut huolehtia kouluun heräämistä.

Sitten, kuin pelastukseksi, sisään astui sairaanhoitaja, joka katsahti nuoriin hieman yllättyneen näköisenä.
"Eikös teidän olisi hyvä käydä jo lepäämään?" nuori nainen kysyi ihmeissään.
"Nuori neiti voi nukkua tässä viereisessä sängyssä", sairaanhoitaja sanoi sitten ja tarkasti Chadin tippatelineen, hengityksen ja katseli monitoreja kuin lukien niitä.
Penelope vilkaisi takana olevaa sänkyä ja muisti taas, kuinka paljon häntä oikeasti väsyttikään.