Kiinni jäit!

Mustaan huppariin ja kulutettuihin lököttäviin housuihin varustatunut tyttö hiippaili kohti poikien pukuhuonetta pahat mielessä. Koko tytön olemus kertoi meneillään olevan jotain hyvin hämärää ja sitä vahvisti se, että tyttö veti lippalakkinsa lippaa alemmas peittääkseen kasvonsa kunnolla.

Hachiko Ikumo oli menossa kostamaan yhdelle urheilijapojalle, joka oli kiusannut häntä koko viikon.
Äijä oli kommentoinut ilkeästi lintumaisenhennon ja hauraan tytön pituutta sekä juurija. Ja tästähän Hachi ei pitänyt vaan eloisa tyttö oli päättänyt kostaa maalaamalla hieman kuvioita pojan liikuntakaapin oveen.

Tyttö avasi pukuhuoneen oven varovasti ja hiipi sisään tuskin hengittäen. Hän antoi katseensa käydä vielä huoneen miltei kokonaan läpi, vaikka tiesi, että liikuntatunnit olivat loppuneet jo vähän aikaa sitten. Tyttö huokasi hivenen, mutta liian aikaisin, sillä peremmälle astuttuaan hän tajusi, ettei ollut huoneessa yksin.

//aimee paikalle kunhan hän vain ehtii! n__n //

Ehkä jopa liiankin tavalliset sanat olivat kajahtaneet englannin luokassa noin puolitoista tuntia sitten. "Tony Moore, poistu luokasta ja heti!" Ei ollut mitään uutta, että opettaja nakkasi Brandonin pihalle, oletettavasti tunnin häirinnästä tälläkin kertaa. Poika oli virnistäen korjannut nimen Brandoniksi, tehnyt pienen hovikumarruksen ja poistunut luokasta itsetyytyväisesti hymyillen.
Nuorukainen oli lähtenyt ulos, käynyt nakkaamassa kamppeensa poikien pukuhuoneeseen ja lähtenyt juoksemaan. Kun urheilukenttä oli kierretty kymmenisen kertaa, poika oli pysähtynyt, istuksinut hetken pihalla, ennen kuin oli palannut pukuhuoneille.

Nyt Brandon istui penkillä, yllään polviin yltävät shortsit, yläkroppa paljaana. Poika valutti jäistä vettä kurkkuunsa, kaataen sitä myös hieman kasvoilleen. Kuivaten kasvonsa ja vartaloaan, jolle muutamia vesipisaroita oli tipahdellut, Brandon huomasi, ettei hän ollutkaan yksin, kuten oli luullut.

Nuorukainen kohotti kasvonsa kiinnostuneena huoneessa olijaan. Ensiksi Brandon katsoi, että siinä seisoi jokin ykkösluokkalainen poika, lippis päähän painettuna – mutta hahmo näytti jotenkin hieman... liian sirolta ollakseen poika. Vaatteet olivat joka tapauksessa ainakin kolme kokoa liian isot. Lopulta Brandon päätteli, että ainakin oletettavasti vielä tuntematon hahmo olisi naispuolinen, vaikkei vaatteista näin ihan heti voisikaan päätellä.
"Tota, mitähän sinä teet täällä?" kysyy laskien pyyhkeen penkille viereensä. Hän oli todella luullut, ettei täällä olisi ketään, sillä viimeiset liikuntatunnit olivat menneet aikoja sitten, eikä suurin osa oppilaista jäänyt varsinkaan pukuhuoneille tai saliin koulun loputtua.

Tyttö käänsi päätään äänen suuntaan, irvistäen vaisusti. Se oli virhe, sillä hän näytti varsin tyttömäisen suloiset kasvonsa toiselle. Tummat silmät räpsähtivät, tytön paniikissa kiinnittämättä toisen vaatetukseen oikeastaan sen enempää huomiota. Hän näki vain toisen paljaan rintakehän ja kasvot. Niinpä tyttö kavahtikin kun aaveen nähnyt ja kohotti hoikat, sirot kätensä eteensä. Toinen löysi paikkansa tytön tiukasti yhteen puserrettujen silmien edestä, toisen huitoessa ilmaa tytön edessä. Tytön ääni oli viimeinen asia, joka paljasti tuon todellisen sukupuolen, sillä se oli liian heleä kuuluakseen pojalle.
"Wouwouwou! Mä en nähnyt mitään! Nyt poistun paikalta, oo ihan rauhassa, ja---"

Sanat päättyivät kiljahdukseen, joka myös oli omiaan rikkomaan poikamaista vaikutelmaa. Hachi kaatui rytinällä lattialle kompastuessa isoon roskikseen, sen sisällön levitessä lattialle. Tyttö yritti kompuroida seisomaan, mutta iski siinä samassa päänsä kaapin terävää kulmaa vasten. Siispä kiroten raskaasti koreaksi tuo vaipui lattialle pidellen molemmilla käsillä päätään, silmät tiukasti yhteen puristettuina.

Lippis oli siinä rytäkässä lentanyt jonnekin lattialle, joten alas painetut kasvot olivat nyt näkyvissä. Nyt sievillä kasvoilla oli tosin vain tuskainen irvistys, tytön sadatellessa hiljaa.

Brandon katsoi hieman hämmästyneenä tyttöä, hän oli kuin olikin ollut oikeassa. Tyttö oli varsin sievä, aasialaisiapiirteitä omaava, ei selvästikään täysin amerikkalainen. Nuorukainen katsoi yhtä aikaa kysyvästi että huvittuneena, kun neitokainen alkoi yhtäkkiä huitoa ilmaa ja selittää jotakin siitä, että hän lähtisi kyllä pois... ja samassa tämä olikin jo rähmällään, hölpöttäen jotakin ulkomaisella kielellä mistä Brandon ei tietenkään ymmärtänyt mitään.

Brandon hypähti salamana pystyyn, harppoen neidon luokse ja kyykistyen tämän viereen. "Kato muhun", käskee vakaalla äänensävyllä. Siinä oli ilmeisesti käynyt melko pahastikin, ainakin sellaisesta kieli tytön irvistys. "Ootko sä ok?"

Kysymys tuli hieman karhealla äänensävyllä, ei Brandon ollut suunnitellut joutuvansa leikkimään ritaria tänään. Mutta mikäpä siinä, neiti oli sievä kuin mikä, pitkät korpinmustat hiukset ja kaikki. Mutta sen enempää ei ehtinyt tyttöä katselemaan, vaan käänsi katseensa takaisin tämän silmiin. "Sattuuko johonkin?"

"No en kato, sori vaan!"
tyttö parahti takaisin vääntäen kasvoilleen taas tuskanirvistyksen, puristaen silmänsä tiukemmin kiinni. Nyt se nakupelle oli tullut miltei iholle kiinni. Asshh, miten hänelle kävi aina näin? Tyttö tunsi paniikinomaisten tunteiden nostavan taas päätään tytön sisällä ja hän olisi varmaan noussutkin ylös, juossut pakoonkin jos päähän ei olisi sattunut niin jummetusti.

Hachiko niiskaisi terävästi, painaen yhä kipeää päätään. Tuo raotti varovasti toista silmäänsä, tavoittaen toisen jalat ja.. housut. Tyttö tunsi noloudesta johtuvan punan nousevan poskilleen nostaessaan katsettaan niin, että tummat silmät tavoittivat pojan omat. Kuitenkin tuo valahti hetken päästä aivan kalpeaksi tuntiessaan sormissaan jotakin kosteaa, tahmeaa. Tummat silmät kostuivat hivenen tytön katsoessa toista alahuuli väpättäen.

".. mun pää on halki!"
tyttö parahti. Kyseessä olisi kuitenkin vain pieni naarmu.

Hämmästyneenä tuijottaa lattialla makaavaa tyttöä. "No on se kumma, kun toinen yrittää auttaa", mutisee puoliääneen katsoen tyttöä kuin vähäjärkistä. Oliko se nyt ihan sekaisin?
Brandon ehti ajatella sen verran, että neitokaisella oli äärimmäisen tummat silmät.
Tuijottaa tyttöä hetken suu auki, ennen kuin rämähtää nauramaan. "No ei helvetissä halkea!" saa sanotuksi naurun lomasta, kun ponnistaa jaloilleen. Harppoo nopein askelin paperitelineelle, nyhtää siitä pari arkkia, kostuttaa niistä osan ja palaa saman tien tytön luo.

Painaa varovasti kostutettua paperia tytön haavaa vasten, virnistellen yhä itsekseen. "Pidä nyt tuota siinä. Ja pidät kans, vaikka kuinka kirvelis", sanoo ja laskee kätensä alas. Katsoo yhä virnistellen tyttöä, tilanne oli varsin koominen, vaikka neiti itse taisi olla sitä mieltä, että hän oli kuolemanvaarassa tai jotain.

( mun on nyt pakko kysyä, kun ei selvinnyt noista vuoroista, että iskikö se päänsä niin, että se haava tuli päänahkaan, tai siis tuonne hiusalueelle, vai tyyliin otsaan ? :--D Hiusalue, mahtava sana... )

Hachiko tuijotti poikaa typertyneenä, räpsäyttäen sitten silmiään pari kertaa. Tuo nauroi hänelle, vaikka tytön aivot voisivat minä hetkenä hyvänsä pöllähtää pihalle pääkopasta?
"Kyllähän halkeaa!"
Tyttö parahti toisen perään kun tuo nousi ja meni hakemaan paperia, tuli takaisin niiden papereidensa kanssa painaen ne haavan päälle, joka sijaitsi takaraivossa. Tyttö siirsi pienet, sirot kätensä papereiden päälle ja tuijotti poikaa hetken tummia silmiään räpäyttämättä.

Pieni puna nousi poskille ja Hachi hymähti.
"Mitäs ite leikit täällä jotain Tarzania! Äläkä virnistele! Mun aivot voi ihan kohta plöpsähtää ulos..."
Tyttö sanoi irvistäen enemmän kivusta kuin mielikuvasta, joita hänen omat sanansa saivat aikaan tytön päässä.

//Ah tosiaan! Anteeksi! Eli takaraivosta on kyse n__n'' //

Nauraa uudemman kerran, tällä kertaa ei ihan niin kovaa, sillä eihän nuorukainen halunnut loukata toista. "Paskat se mitään halkea", sanoo katsoen huvittuneena tytön silmiin.
"Wou, sori! Mä laitan paidan päälle", sanoo virnistellen ja noutaa vihreän t-paitansa penkiltä, vetäen sen päänsä yli päälleen. Nykäisee helman suoraksi, ennen kuin palaa lääkekaapin kautta takaisin tytön luo.

"No nii", mumisee kaataen desinfiointiainetta pullosta pumpuliin. "Lättäähän toi sinne päähän", sanoo ojentaen pumpulitukkoa tytölle. "Ja sun aivot ei tule ulos sun päästä, usko jo", sanoo hymyillen vinosti. Tyttöhän oli ihan uskomaton, vai että aivot pullahtaa ulos pääkopasta... Kaikkea sitä kuuleekin, ajattelee äärimmäisen huvittuneena, mutta yrittää pidätellä nauruaan, sillä neitokainen vaikutti vähän räjähdysaltiilta.

Tummakutrinen skeittari tuijotti Tarzan-poikaa kulmat hivenen kurtussa tuon taas lähtiessä ja tällä kertaa (onneksi) pukiessa kunnolla päälleen. Tyttö huomasi rentoutuvansa kivusta huolimatta, päähän nousisi varmasti myös kiva kuhmu, kun toinen ei enää puolinakuillut.
Joku toinen olisi saattanut ottaa ilon irti tilanteesta mutta Hachiko oli.. kokematon ja siksi miesten, varsinkin komeiden ja hyvin kehittynyiden sellaisten, vartalot saivat tytön peittämään silmänsä ja paniikin valtaan. Hän oli saanut ensipusunsa jo viisivuotiaana jossain lastentarhassa ja silloinkin se oli ollut huulille nopeasti hutaistu pikku pusu, joten se kunnollinen ensisuudelmakin oli vielä saamatta.Tiedä sitten miten tyttö reagoisi kun sen aika tulisi joskus hamassa tulevaisuudessa. Jos nyt tulisi ollenkaan... Ei, jos se Hachista olisi kiinni.

Tyttö henkäisi syvään tujottaessaan toisen hänelle ojentamaa pumpulituppoa. Tummat silmät nousivat tukosta pojan silmiin, alahuulen vavistessa hivenen ja silmien kostuessa taas. Tyttö näytti hetken koiranpentuilmettään, tahtomattaan tosin.
"En mä taho!"
parkaistiin, tytön sitten ottaessan paperit pois haavan päältä ja hihkaistessa:
"Paina sä sitä haavaa! Mä en haluu..."
Siispä tyttö kumartui niin, että toinen pääsisi painamaan pumpulia vasten haavaa, jonka verenvuoto oli jo tyrehtymässä.

"Voi herranjestas, oletko sinä high schoolissa vai eskarissa?" kysyy pyöritellen silmiään. Katsoo tyttöä silmiin huokaisten syvään, ennen kuin istahtaa tytön viereen ja kumartuu painamaan pumpulin tytön takaraivoa vasten. Tunne ei varmasti ollut miellyttävä, joten Brandon yritti parhaansa mukaan pysytellä poissa mahdollisten nyrkiniskujen tieltä.

"Muuten, mitä helkkaria sinä oikein teet jätkien pukuhuoneessa?" heittää kysymyksen ilmaan jääden odottelemaan tytön vastausta. Brandonia kiinnosti, mitä asiaa tyttö oikein oli poikien pukuhuoneessa toimittanut. Uusi tai jotain, erehtynyt ovesta..? Tuskinpa, sen verran salamyhkäiseltä neiti anonyymi oli näyttänyt ovella.

Kohottaa katseensa lattiasta vilkaisten tyttöä sivusilmällään. "Ja tota, mä olen Brandon", toteaa pienen hiljaisuuden jälkeen. Tuntui jokseenkin kohtuulliselta esitellä itsensä, kun kerran tällaiseen tilanteeseen nyt oltiin jouduttu ja tässä tulisi varmaan hetki menemään, ainakin, jos tytön asenne jatkuisi samana.

"En kummassakaan ku tässä, heheheheee. Nojoo, huono"
Tyttö totesi hekottaen hivenen, sen muuttuen kuitenkin tuskan prahdukseen kun desifointiaineen vaikutus tuntui pään haavassa. Hachi kesti sen kuitenkin äännähtämättä(mikä osoitti pienessä,sirossa tytössä asuvan myös aimoannoksen sisua), purren hampaansa niin tiukkaan yhteen, että pelkäsi niiden lohkeavan, iskien tosin pienet nyrkkinsä vasten kovaa lattiaa varsin kipeästi, mutta hän ei valittanut.

Pojan kysymys sai Hachikon ajatuksen suuntautumaan liian isojen housujen taskuun piilotettua spray-maalipurkkia, joka pullotti varsin selvästi näin tytön polvillaan ollessa vasten reittä.
"öööhhh... Hachiko.. Mä oon Hachi"
Tyttö sai sanottua yhteenpuristettujen hampaidensa läpi samalla kun mietti mitä oikein sepustaisi toiselle. Tämä Tarzan-mies, eikun Brandon, ei vaikuttanut kovinkaan hölmöltä, joten tuo varmaan huomaisi jos hän valehtelisi. Eikä toinen kyllä vaikuttaunut näin ensikokemuksen perusteelta kovinkaan juorukellolta.
Niinpä tyttö epäröi hetken ennen kuin veti housujensa taskusta mustaa maalia sisältävän spraypullon ja virnisti pojalle viattomasti:
"Toimitan kostoa isolle urheilija-gorillalle"

Okei, tyttö oli melko kummallinen tapaus. Mutta oikeastaan aika... noh, omalla tavallaan viehättävä. Kai. Katsahtaa tytön nyrkkiin puristuneita käsiä ja kiristyneitä leukaperiä, naljailematta siitä kuitenkaan mitään. Tyttöhän oli sisukas, sillä Brandon jos kuka tiesi, miltä tuntui haavan desinfiointi. Vaihtaa pumpulin, nakaten vanhan kumollaan olevaan roskikseen.

Nähdessään Hachin kädessä spraypullon, ja kuullessaan samassa lauseessa sanat kosto että urheilijagorilla, oli Brandonin pakko esittää nuorukaiselle tuttu vino virnistys. "Mukana juonessa", toteaa pilke silmäkulmassa. Tuli ihan vanhat ajat mieleen, se, miten he olivat yhdessä Kevinin ja Kelseyn kanssa tuhrineet junavaunuja ja sellaisia.

Painaen yhä pumpulia vasten tytön takaraivoa, kysyy: "Mikähän mahtaa olla koston syynä, jos saa udella?" Korjaa jalkojaan samalla hieman parempaan asentoon, sillä niitä alkoi ikävästi tikutella, kun veri ei kiertänyt.

Juuri aineen turruttama haava sai pian osakseen uuden pumpulin, mikä aiheutti sen, että tyttö painoi hampaansa pieneksi hetkeksi kiinni toisiinsa ennen kuin päästi pientä sihahdusta muistuttavan äänen puhaltaessaan hitaasti ilmaa ulos keuhkoistaan. Hän vilkaisi tummilla silmillään Brandon-miestä ja hymyili hivenen toisen virnistäessä. Oli mukavaa kuulla, ettei hän ollut erehnyt toisesta, vaikka ei Hachiko ollutkaan mitenkään paras ihmistuntija.

"Hmmhhrr... Se haukkui mua vinosilmäksi ja lyhyeksi.. On kytänny aina sopivaa hetkeä ku oon yksin ja iskee sitten. Sellanen kaks metrinen hujoppi, jolla on kaamee röhönauru ja liian isot sieraimet.. nimi on kai joku Brian tai vastaava"
Tyttö vilkaisi nuorukaista virnistäen. Oli totta, että hän oli lyhyt, eikä Hachi yleensä suuttunut moisista kommenteita, mutta kun sitä oli jatkunut viikon, eikä tämä viikko ollut tytön parhaimpia, niin hänen oli pakko käydä toimiin ihan vaan säilyttääkseen oman rakkaan mielenterveytensä.

"Kiitos muuten"

Tutkailee tyttöä ja tämän reaktiota uuteen pumpuliin, muttei laske sitä pois. Hachi oli kuitenkin siinä suhteessa kestävä, ettei tyttö ihan pienestä kivusta alkanut vikistä.. Okei no, sitä 'mun pää halkeaa' ja 'aivot pullahtaa ulos' ei lasketa.
Katsoo tytön silmiä kulma hieman koholla. "Kuulostaa mun korvaan sialta, vai oonko mä ihan väärässä?" Kysymys esitettiin virnistyksen kera. "Lyhyt sinä kyllä olet, sori vaan", sanoo naurahtaen taputtaen pienesti tyttöä päälaelle. Näin karkeasti arvioituna hänellä ja Hachilla oli puolen metrin pituusero, joten ainakin Brandoniin verrattuna neitokainen oli vähän lyhyen läntä.

Nostaa pumpulin tytön takaraivolta ja tutkii nopeasti haavan. "Okei, ei tule enää verta. Suosittelen kuitenkin, ettet mene heti ensimmäisenä raapimaan sitä harjalla auki tai jotain muuta vastaavaa", toteaa heittäen myös toisen pumpulin roskakoriin. "Ja mitäpä tuosta. Joko kestää nousta?" kysyy kammeten itsensä pystyyn ja tarjoten kättään Hachille.

"Haha! Joo, just sellanen. En tykkää yhtään siitä tyypistä. Mun pitää vaan löytää sen kaappi niin, että voin vähä koristella sitä muutamilla jutuilla..."
Tyttö totesi virnistäen toiselle, tuon virnistyksen kuitenkin haihtuessa teennäisen mökötyksen astuessa tielle. Tyttö koitti muksaista toista leikkisästi toiseen käteen, tummien silmien pilkkeen ollessa ilkikurinen.
"Kyllä mä tiedä et oon lyhyt. Mut mäpä voin tehä monia erilaisia asioita joita te hujopit etten voi."

Tyttö kohotti seuraavaksi kätensä otsalleen armeijatervehdykseen, iskien silmää pojalle.
"Yes sir. Mä en harjaa hiuksiani siis jotain vikkoon tai vastaavaa."
Tyttö tarttui ojennettuun käteen naurahtaen hivenen ja kampesi itsensä pystyyn Brandonin avustuksella, seisomaan. Näin kaksikon välinen pituusero tuli enemmän esille ja Hachi joutui katsomaan toista ylöspäin, vaikkakin hän oli tottunut siihen kun isoveli Yasu oli niin pitkä..
"Sun pitäis kouluttautuu hoitsuks nii voisit sitten paikkailla mua ku kohellan ihan joka päivä useemmin ku kerran."

Iskee tytölle silmää, ennen kuin aukaisee uudemman kerran suunsa: "Neiti puhuu oikealle tyypille. Joskus on nimittäin ollut asiaa sille sialla..." Brandon huokaa myhäillen. Tosiaan, viime vuonna jätkä oli tullut uhoamaan siihen malliin, joka ylitti nuorukaisen sietorajan, ja olihan sitä pitänyt nyt vähän opettaa..

"Niin sä voit", toteaa, mutta miettii hetken sitä. "Tota... Tarkemmin ottaen mitä?" Brandonin oli pakko myöntää, ettei hänen aivoissaan nyt raksuttanut - tai siis, poika ei saanut päähänsä, että mitä sellaista Hachi pystyi tekemään, mitä 'hujopit' eivät voineet. Okei, ryömiä vessan koppien alta helpommin ja sellaista, mutta se nyt ei ollut järin järkevää. Tai jos halusi aiheuttaa sydänkohtauksia muille tai jotain, niin sitten kyllä.

Remahtaa nauramaan tytön sanoille hänen 'tulevasta ammatistaan'. Nauru kiiri tyhjässä, tai no jotakuinkin tyhjässä, pukuhuoneessa, hetken, ennen kuin Brandon vastasi. "Sori tappi, mutta mä en rupee hoitsuksi", toteaa virnistyksen kera taputtaen Hachia varovasti päälaelle. "Tosin, mä voin alkaa sun personal hoituksi. Mulla on kokemusta aina mustista silmistä puukkohaavoihin." Jotakin hyötyä siitä jengielämästä on ollut, sillä Brandon osasi paikkailla ihmisiä mitä ihmeellisimmiltä haavoilta ja ruhjeilta, niin monta kertaa hän oli itseään paikannut.

"Hehe, kohtalotoveri. Ehkä me toteutetaanki tää kostoretki yhdessä"
Tyttö totesi virnistäen Tarzan-miehelle.
Hän mutristi suutaan toiselle ja näytti hetken hämmästyneeltä ennen kuin aukaisi suunsa.
"Siis täh? No mä mahun pienempään tilaa esimerkiksi. Katos matkakokoa mukavuus syistä! Ja sitten mä oon vikkelämpi ja pääsen paremmin karkuun jos on tarvis. Te isot jäätte kuule nopeesti jälkeen ku mä pinkasen karkuun johonki koloon"
Hachi selitti virnistellen toiselle samalla, kun etsi katseellaan pudonnutta lippistään. Jaa, tuollahan se olikin. Tyttö nappasi mokaman lattialta ja palasi pojan luokse.

Oli hyvä asia, että korpinmustat hiukset omistava neitokainen sai tuon Brandonin nauramaan. Hän itse asiassa huomasi pitävänsä toisen naurusta kovastikin. Se oli tarttuva ja Hachi olisi varmasti nauranut itsekin jos olisi kehdannut. Mutta se olisi tässä tilanteessa tuntunut jotenkin.. oudolta..
Toisen taputtaessa yllättävän hellästi hänen päätään, Hachi nyrpisti nenäänsä ja tarttui yllättäen molemmilla siroilla ja pienillä käsillään toisen ranteesta kiinni, tuijottaen miltei mustilla silmiin toisen siniharmaisiin. Sitten tuon huulille nousi hymy, joka ulottui silmiin asti.
"Personal hoitsu! Mahtavaa! ...mut kuulostaa aika pervolta"
tyttö sanoi hekottaen

"Kyllä vain ja me tehdäänkin", toteaa huvittuneena. "Ai, sä oot vähän niinkun... joku jänis? Ja me ollaan susia? Sä mahdut koloon, mutta me ei, joten säästyt.. suupalaksi joutumiselta? Okei, köyhä vertaus, mutten keksinyt tähän hätään parempaa", selittää virnuillen.

Katsoo, tai tuijottaa, kummin pojan silmät halusi tulkita, korppityttöä virnistellen. "Se kuulostaa vain, jos sen haluaa kuulla niin." Sanojen jälkeen Brandon naurahti, ennen kuin vakavoitui, tai pikemminkin palasi vain virnuilutasolleen. "Mutta hei, meillä on vielä se salainen tehtävä tekemättä. Se kaappi on tossa nurkan takana", sanoo ja lampsii nimenomaisen Brianin kaapin luokse. Tutkii hetken kaapinovea, josta erottui vieläkin pari piirrosta, jotka Brandon oli kaivertanut oveen viime vuonna: päälle tosin oli maalattu, mutta jotakin erottui maalinkin alta. Kaivertanut, jäämättä edes kiinni, ajatella nyt. Tokihan Brandon oli omat terveisensä Brianille laittanut, jotta jätkä tietäisi kuka hänen kaapinoveaan oli koristellut, mutta eipä tuolla urheilijagorillalla ollut tarpeeksi todisteita, jotta pahispojulle olisi siitä harmia koitunut . "Tässäpä on", sanoo, nojaten viereisen kaapin oveen rennosti. Hachi oli aika hauska, vähän lapsenomainen, mutta kukapa ei silloin tällöin olisi. Ja sievä.

"Just noin. Pupuhan minä, ainakin välillä"
todettiin hymyillen hivenen vinosti.

"Ai väitätkö sä et mä oon joku pervo, mitä?"
tyttö kysyi virnuillen ja tökkäsi poikaa kyynerpäällään leikkisästi kylkeen, siristäen samalla tummia silmiään. Hän hymähti ja seurasi poikaa sen ison gorilla-apinan kaapille. Lippis asetettiin päähän hivenen vinoon ja Hachi tiiraili Brandonia varovasti lippansa alta ennen kuin kiinnitti huomionsa maalin pinnan läpi paistaviin epäselviin kaiverruksiin. Korppitukka siristi silmiään ja antoi hoikkien, pienten sormiensa myötäillä kaappiin raaputettua piirrustusta. Hachi naurahti heleästi ja kallisti hivenen päätään.

Tytön aivot selvästi raksuttivat tuon miettiessä mitä kirjoittaisi oveen. Tai piirtäisi taitaitai...
Sormet naputtivat kevyesti alahuulta tytön huokaistessa. Hän oli niiin lähellä ja nyt sitten aivot päättivät lyödä tyhjää. Hienoa...
Kuitenkin ilmeen kirkastuessa ja tuon ottaessa spraymaalipurkin esille. Tyttö virnisteli itsekseen piirtäessään sillä melko taidokkaan irvistävän gorillan pojan kaapin oveen ja vilkaisi sitten Brandonia, tarjoten tuolle pulloa.
"Haluutkos sä kokeilla?"

Naurahtaa todeten: "Mä en mitään väitä, mä vaan vihjailen."
Hieraisee niskaansa, kun Hachi tarkasteli kaapin oven kaiverruksia. "Joo, piti käydä vähän maksamassa kalavelkoja takaisin… " sanoo muina miehinä tuijotellen kattoa, huulilla keikkuessa vino hymy.

"No katotaas onko taito tallella", Brandon sanaa iskien pienesti silmää, ottaen spraypullon vastaa. Pyörittelee hetken pulloa kädessään, mietiskellen, ennen kuin hölskytti sitä pari kertaa alkaen maalata kaapin oveen. Gorillan taakse ilmestyi virnistelevä tyttö, jonka saattoi juuri ja juuri tunnistaa Hachiksi, mutta kuva ei ollut riittävän näköinen, että jutusta voitaisiin tytön niskoille mitään syitä vieritellä. Vähän kauemmaksi ilmestyi vielä toinenkin hahmo, ei enää ihan niin näköinen Brandon, koska kuvasta piti tehdä niin pieni, mutta sai luvan kelvata. Katsoo aikaan saannostaan virnistellen, ennen kuin ojentaa pulloa takaisin tytölle. "Jotakin lisättävää vielä?"

"Haha, pervo Tarzan!"
Tyttö totesi nauraen, samalla kun silmäili tuotostaan. Siitä todella puuttui jokin osa... Tummien silmien käydessä pojassa, tytön virnistäen tuolle. Vai oli Brandon myös maksanut sille possulle kalavelkoja? He taisivat olla enemmän samassa tilanteessa kuin päällepäin uskoisi...

Hachiko katsoi, kuinka toinen alkoi luomaan taidettaan kaapin oveen, huulet hivenen raoillaan ja tummat silmät suurina odotuksesta. Huomatessaan toisen käden jäljen ja tajutessaan ketä nuo kaksi pojan lisäämää hahmoa olivat, tyttö nauroi ja oli menettää tasapainonsa. Silmät valuivat vettä ja Hachi yritti rauhoittua, sen ollen kuitenkin vaikeaa.

Yhä tyrskähdellen tyttö pyyhki silmiään kädellään ja virnisti pojallle.
"Ei, tuo on just täydellinen. Nyt me voitais kai-"
Tytön lausu jäi kesken kun tuo tajusi jonkun olevan astelemassa kohti pukuhuonetta. Tummien silmien hivenen kauhistunut katse nousi poikaan, tytön läpätessä kätensä tuon suun eteen. Silmät tuijottivat toista suurina.
"Joku tulee.."
Kuiskattiin, tytön uskaltamatta edes hengittää kunnolla. Jos tuo joku tulisi tänne ja näkisi Hachikon sekä Brandonin yhdessä, olisi peli menetetty, mutta jos se joku näkisi heidät sekä tuon kaappiin äsken tehdyn kuvan, olisi peli todellisesti menetetty!

"Tarzan?" sanoo kysyvästi nauraen. "Okei Korppityttö, miten vaan."
Katsoo huvittuneena tytön naurunpurskahdusta – oli ensimmäinen, tai enintään toinen kerta, kun tyttö nauroi.

Katsahtaa tyttöön kummastuneena, kun tämä läimäyttää kätensä pojan suun eteen. Ilme muuttui kerrasta vakavaksi, kun tytön huulilta kantautuvat sanat ylsivät pojan korviin. Brandon tiesi enemmän kuin hyvin, mitä tyttö ajatteli, sen näki tämän silmistä. Mutta Brandon tiesi, ettei jutussa oikeastaan ollut vaihtoehtoja – niitä oli tasan kaksi. A) Juoskaa, mutta minne? Pukuhuoneista pääsi vain yhdestä ovesta, ja siellä he törmäisivät tähän salaperäiseen muukalaiseen. B) Käytä klassista kikkaa, joka toimii ainakin elokuvissa, mutta entä tosielämässä? Aivot raksuttivat hurjaa vauhtia, mutta tulivat lopulta siihen tulokseen, että pitäisi kokeilla vaihtoehto beetä.

Siirtää varovasti Hachin käden suunsa edestä. "Mä en tiedä annatko tätä mulle anteeksi, mutta mä annan sulle luvan vaikka vetää turpaan, jos tästä nyt selvitään", kuiskaa hiljaa tytön korvaan. Painaa hellästi tytön Brianin kaappia vasten, sulkien tämän suunsa omallaan.
Brandonin raamikas vartalo peitti sekä tytön että kaapin, joten tytöstä erottui vain jalat, kaappiin piirretystä kuvasta ei mitään. Nyt piti vain rukoilla, ettei Hachi tappaisi häntä, alkaisi kiljua tai joutuisi paniikkiin tai jotain muuta vastaavaa, ja että ovella oleva hämäräheikki tajuaisi lähteä ja vilkkaan. Jos ei... Brandon olisi todennäköisesti kuollut ja Hachi... Niin, tyttö varmaan joutuisi korvaamaan kaapin oven, joutuisi Brianin ja tämän gorillakavereiden höykytyksen kohteeksi sekä saisi 4804569698 tuntia jälki-istuntoa.

-- tosiaan klassinen leffakikka. Jotakin äksöniä :---D

Hachiko tuijotti poikaa toinen kulmakarva hivenen koholla. Hän saisi lyödä toista, miksi? Se tyyppi oli jo ovelle ja tyttö kuuli kuinka kahva kääntyi. He jäisivät kiinni! Aivan varmasti jäisivät! Paniikki kasvoi tytön sisimmässä ja hän huomasi etsivänsä pakopaikkaa.

Seuraavassa hetkessä tyttö painettiinkin jo kaappia vasten, kaappia, jota he olivat äsken yhdessä töhrineet. Korpinmustat hiukset omaava tyttö ehti vilkaista poikaa silmiin hivenen yllättyneenä ennen kuin tunsi tuon huulet omillaan. Silmät järkytyksestä suurina tyttö tuijotti pojan kasvoja, ennen kuin rekisteröi lähentyvät askeleet. Silmät sulkeutuivat ja Hachi painoi hennon vartalonsa tiiviimmin vasten vanhemman pojan omaa, käsien kietoutuessa tiukasti tuon ympärille.

Tuo salainen henkilö pysähtyi kaksikon lähelle, yskäisi ja poistui huoneesta. Loittonevat askeleet kaikuivat salissa hetken.

Hachi pysyi yhä toisen lähellä, kuitenkin sitten tajuten, mitä he olivat tekemässä ja kiskaisi päänsä (sekä huulensa) irti toisen omasta, iskien samalla päänsä kaappiin. Kiroten tyttö painoi otsansa vasten Brandonia, käden noustessa koskettamaan pään haavaa, toisen kuitenkin pysyessä nuorukaisen ympärillä.

//Haha, rakastan tätä peliä :'DDD //

Henkäisee helpotuksesta päänsä sisällä, kun tyttö ei saakaan paniikkikohtausta, vaan tukeutuu tiiviimmin pojan vartaloa vasten. Yskähdyksen kuuluessa ja askelien loitotessa pojan teki mieli tanssia riemusta, mutta seuraavassa hetkessä Hachi vetäisi itsensä irti ja kolautti päänsä – kuinkas muutenkaan – Brianin kaappiin.

Nuorukainen avaa silmänsä, kannatellen toista vyötäröltä itseään vasten. "En kai mä nyt niin huono ollut?" Katsoo tyttö hieman hämmästyneenä - ei ehtinyt varmaan varttiakaan kulua, kun Hachi teloi itsensä uudelleen. "Okei, sä taidat toden totta tarvita personal hoitsun. Ja en tarkoita pervossa mielessä", toteaa naama pokerina, ennen kuin antaa virneen levitä naamalleen. "Aukesiko se haava?" Tytön kroppa tuntui erittäin hennolta pojan vahvoilla käsivarsilla, tämän pään painautuessa Brandonia vasten.

-- ah tämä on ihana ! :--D

Sanat tulivat ulos pienestä, sirosta tytöstä ennen kuin edes tajusi sitä.
”E-et sä ollut huono todellakaan.. siis.. tuotah.. eh”
Tyttö sekosi sanoissaan ja yritti piiloutua hiustensa taakse.
Voi jestas! Miksi hän oikein änkytti. Yleensä hän sanoi asiat melko suoraan ja nyt taas.. Brandonin läsnäolo hermostutti häntä ihan hirveästi. Hachin teki mieli itkeä ja parkua tai juosta ainakin pakoon, mutta nuorukaisen käsi, joka piteli vartaloita yhdessä, esti häntä. He olivat lähekkäin. Ihan liian lähekkäin. Ja mitä oli äsken tapahtunut?
Koko tapahtuma pikakelattiin Hachikon päässä, tytön poskille nousten helakan punan. Tämä oli paha juttu, hän ei punastunut. Äkkiä jalat tuntuivat makaronilta ja tyttö huomasi painautuvansa Tarzan-kundin vartaloa vasten pysyäkseen pystyssä, hentojen käsien kiertyessä uudestaan tuo ympärille kuin tukea hakien. Tämä oli paha juttu..

Hachi rekisteröi toisen kysyneen häneltä jotakin lyhyen hiljaisuuden jälkeen, tytön nostaessa hitaasti katseensa Brandonin silmiin, nojaten leukaansa tuon rintakehää vasten. Tyttö räpäytti tummia silmiään pari kertaa näyttäen siltä kun olisi juuri herännyt. Huulet mutristuivat hivenen

”….siis häh?”