Kiinni jäit!

Katsoo hitusen huvittuneena tytön änkyttämistä, hiusten taakse piiloutumista ja punastumista. Tämähän oli oikeastaan hienoa – Hachi ei ollut vetänyt häntä turpaan tai rynnännyt pihalle suin päin, pikemminkin tyttö tuli lähelle – siis todella lähelle. Antaa kätensä edelleen leväten tytön vyötäröltä, jotenkin Brandonista tuntui, että mikäli hän päästäisi irti, Hachi valuisi lattialle kuin keitetty spagetti konsanaan.

Tytön tummien silmien kohdatessa pojan siniharmaat, naurahtaa pienesti. "Kysyin vaan, että aukesko se haava", vastaa esittämättä samaa kysymystä uudelleen, vaan vieden vapaana olevan kätensä tytön takaraivolle, tunnustellen varovasti aiemmin tullutta haavaa. "Eipä ainakaan verta tuu ", toteaa vieden kätensä takaisin kylkensä viereen.

Huulet raoittuivat hivenen, tytön ensin reagoimatta näkyvästi nuorukaisen sanoihin. Vasta kundin ojentaessa kätensä kokeilemaan haavaa, tyttö hätkähti rajusti, ei niinkään kivusta vaan yllätyksestä, ja oli vähällä lyödä otsansa Brandonin leukaan. Suloinen, hivenen nolo hymy levisi tytön kasvoille.
”Eheheheee.. Niin tuo.. pää.. siis tuo haava.. juu”
Tyttö hihitti kohottaen kätensä koskettamaan haavaa ikään kuin todetakseen toisen perässä ettei se ollut auennut.

Hachiko vajosi ajatuksiinsa, siirtäen katseensa tutkailemaan Tarzan-ukon rintakehää ja tuon.. paitaa. Pienet, sirot sormet nousevat nypläämään vaistomaisesti kundin paitaa tuon rintakehän kohdilta, kulmakarvojen rypistyessä hivenen mietteliäinä. Mikä oli ajanut tähän tilanteeseen? Miksi hän nyt oli tässä? Kysymykset täyttivät Hachikon mielen tuon jatkaessa paidan hypiskelyä välittämättä siitä, että toinen saattaisi kokea sen outona tai liian läheisenä eleenä nyt kun vartalot olivat kiinni toisissaan.

Kulmat kohottautuivat yllättyneeseen ilmeeseen Hachin alkaessa hihitellä. Haroo lyhyeksi kynittä tukkaansa, kasvoillaan edelleen hieman kummastunut ilme, johon hetken päästä sekoittui myös hämmästystä ja yllättyneisyyttä, kun neitokainen alkoi nyplätä Brandonin paitaa. Katsoo tyttöä alaspäin kulmat koholla, kasvoille laskeutuessa kuitenkin hetken päästä tyyni ilme. Kai se nyt johonkin shokkiin joutui, kun jätkä oli hyökännyt suuhun kiinni, noin oudosti kun käyttäytyi?

Rypistää hetkeksi kulmiaan, ennen kuin avaa suunsa. "Kuule Korppityttö, ootko sä nyt ihan kunnossa?" Varmistava kysymys tuli hiljaisella, mutta vakavalla äänenpainolla, sillä Hachi käyttäytyi... no, yksinkertaisesti sanottuna kumallisesti.

Sormet lopettivat nypläämisen, tytön jäädessä tuijottamaan yhä rintakehää hänen edessään. Tai siis Brondonin rintakehää. Tuo kuitenkin nosti pian hätäisen katseensa toisen silmiin.
”En mä ole! Kun..”
Katse laskettiin taas alas, tytön olemuksen rauhoittuessa, tuon purressa kipeästi alahuultaan. Miten tämän nyt selittäisi tuollaiselle.. kovalle kundille kun Tarzan-mies oli? Hän ei tahtonut, että toinen nauraisi, mutta kai se riski oli otettava..

Siispä tyttö veti terävästi henkeä, enää kundin silmiin katsomatta. Hän pelkäsi, että tuo nauraisi taas ja sitten kaikki olisi taas ei-niin-kivasti.
”…kun tuo suudelma… se oli… Hmmhh…”
Tyttö yritti sanoa sanottavansa, siristäen silmiään hivenen. Hän huokasi kuin asia olisi ollut hyvinkin raskas.
”..niin siis.. se oli mun ensimmäinen oikea suudelma..”
Ääni hiipui lähes kuulumattomaksi kuiskaukseksi, tytön painaen otsansa vasten toista. Häntä nolotti.

Kuuntelee kiinnostuneena tyttöä, ja on vähällä loksauttaa leukansa auki (oikeastaan nuorukainen loksauttikin, ei tosin niin isosti, kuin olisi voinut) kuullessaan sen olleen tytön ensisuudelma. On hetken hiljaa, laskien katseensa katosta tytön korpinmustiin hiuksiin.
"Oon pahoillani, että vein sen sulta", tyytyy toteamaan, yksinkertaisesti. Oman ensisuudelmansa Brandon oli toki saanut jo aikoja sitten, eikä se ollut nuorukaiselle iso juttu, mutta hän oli oppinut, että tytöille se oli yleensä iso asia, painosanalla iso.

Aukoo hetken suutaan, muttei saa sanottua mitään. Hengähtää raskaasti, aukaisten uudemman kerran suunsa, ja tällä kertaa sieltä tuli myös sanoja, hieman karhealla äänensävyllä. Ja pahoittelevalla, sillä Brandon tosiaan oli pahoillaan siitä, että Hachi oli saanut ensisuudelmansa tällaisessa tilanteessa. "Mä oon pahoillani, että sait sen tällasessa tilanteessa."

Tämä hetki kannattaa ikuistaa historian kirjoihin - Tony Brandon Moore, kulmakunnan pahis, joka haistattaa melkein joka toiselle vastaan tulijalle paskat, pyytää anteeksi. Siis pyytää anteeksi, ihan oikeasti: ja vielä kaiken lisäksi tarkoittaa sitä. Kamerat ja kirjoitusvälineet esiin, tämä on todellakin ikimuistoista. Ja sitä paitsi, anteeksipyynnöt vaativat nuorukaiselta aina paljon, jostakin kumman syystä.

Hachi puristi hetkeksi silmänsä kiinni, kuunnellen toisen sanoja. Koko tilanne alkoi äkkiä huvittamaan lyhyttä tyttöä paljon, tuon yrittäen pakottaa itseään nauramasta niin, että poskiin sattui. Olkapäät nytkähtelivät siihen suuntaan, että sivustakatsoja olisi voinut päätellä itkikö hän vai oliko kyse pelkästä naurusta.
Tytön poskiin alkoi sattumaan sen verran, että tuon oli pakko päästää aito, kaunis nauru ilmoille, nojaten yhä otsaansa toista vasten. Hän koitti rauhoittua, sen ollen kuitenkin hankalaa.
”Hehe, kuules Tarzan-mies. Älä oo niinku mä olisin potkassu tyhjää tai jotain. Ku kyse oli kuitenkin ensisuukosta eikä mun neitsyyden menettämisestä..tai antamisesta ihan miten vaan”
Tytön virnistelevät kasvot nostettiin katsomaan Brandonin kasvoihin, tummien silmien tuikkiessa iloisesti, mutta jokseenkin ilkikurisesti.
”..mutta anteeksipyyntösi on hyväksytty kuitenkin”

Tyttö iskee silmää ja virnisti kundille:
”sitä paitsi, en olis voinu toivoa parempaa tilannetta, kultsi”

Katsoo hetken ymmällään tyttöä, pyöritellen silmiään ja tullen tulokseen 'huoh naiset', antaen asian olla. "Kuule Korppityttö, oot ihan kummallinen", sanoo laskien neitokaisen lopultakin omille jaloilleen, virnistellen katsoen tuon silmiin. "Sitä paitsi, teistä naisista ei ikinä tiedä. Yks muija löi mua käsilaukulla päähän, ja potkas sääreen, koska annoin sille sen ensisuukon. Parasta pelata varman päälle! Tosin, sinä jäisit varmaan vähän alakynteen mua vastaan..."

Nyökäyttää päätän, heilauttaen kättään leveässä kaaressa. "Tämä on suuri kunnia oi majesteetti", lausuu juhlallisesti tytön 'annettua anteeksi'. "Mutta älä rupee kultsiksi kuhtumaan, jooko muru?" pyytää katsoen Hachia vakavalla naamalla, silmien kuitenkin virnistellessä leikkisästi.

”..ohoho, hirveä naikkonen. On ne naiset vaan aina tollasia… mhhh… Ja enkä jäisi! Mä oon niin supervoimakas että heittäsin siut kuuhun!”
Tyttö hihkaisi ja pullisteli hetken siroja käsiään toiselle. Tietenkin hän häviäisi tuolle kundille kaks-nolla jos toinen päättäisi käydä päälle. Ei tälläinen pieni, hento tyttö pärjäisi toisen kokoiselle kundille. Hachi tuskin pärjäisi tositilanteen tullen kenellekään kundille. Hänen pitäisi alkaa käydä salilla kaiketi..

Hachi virnisti toisen hovikumarrukselle, niiaten näköisekseen uskomattoman naisellisesti. Oli parempi olo kun toinen ei enää pitänyt hänestä kiinni, vaikka Brandonin läheisyys ei ollutkaan tuntunut pahalta, pikemminkin turvalliselta ja hyvältä.
Tytön vakavoituessa hivenen
”Siis nythän me ollaan mun kulttuurin mukaan naimisissa! Äläs nyt ala pelkäämään vastuutas mies”
Hachi totesi tökäten toista kyynerpäällään samalla kun virnuili ilkikurisesti. Niin, leikkiä se vaan oli.

"Puhut niin kun et ois ite nainen." Nauraa tytön sanoille, lopettaen jutun virnistellen itsekseen. "Haluatko kokeilla?" ehtii sanoa, ennen kuin nappaa tytön jo käsivarsilleen, pyöräyttäen tyttöä pari kertaa ilman halki laskien tämän melkein saman tien takaisin seisomaan omille jaloilleen. "Voisin nakata sut kaappien päälle jos haluaisin", naurahtaa esittäen tytölle leikkimielisen uhkauksen. "Että parasta pitää varasi!"

Ohikiitävän hetken tuijottaa Hachia silmät suurina, mutta tajuaa nopeasti tytön sanat vitsiksi ja murisee uhkaavasti: "Mua ei säikytellä tolleen, luulin jo sekunnin nano-osan että oot tosissas." Pyörittelee päätään huvittunut katse siniharmaissa silmissään. Brandon tuskin osaisi kertoa, mikä nano-osa on, jos joku kysyisi, mutta jotakin hyvin pientä... Ainakin niin hän luuli.

Hachi hengähti pelästyneenä, kun toinen äkkiä kaappasi keveän tytön käsivarsilleen. Ehtimättä kuitenkaan reagoida sen enempää kun hänet jo laskettiin turvallisesti lattialle.
”Haha! Et jaksaisi etkä uskaltais. Mä osaan nimittäin purra aika ikävästi”
Sanottiin silmäniskun kera.

Pään kallistuessa hivenen toisen valahtaessa säikyksi, tytön virnistäessä tuon sanoille
”Sori vaan, mutta niin olis voinu olla. Kuules joissakin maissa niin on, joten kantsii vähän varoa ketä suutelee”
Tyttö totesi leikkisästi, iskien silmäänsä. Käden hakeutuivat ristiin tuon selän taakse, Hachikon hymyillessä suloisesti toiselle. Brandon oli mukava kundi, jonka seurassa hän viihtyi hyvin.

”sitä paitsi.. En mä olekaan nainen..”
Tyttö sanoi vakavana, osoittaen vaatteitaan.
”Mähän en pukeennu kovinkaan.. hmmhh.. naisellisesti tai nätisti…”

Silmäilee tyttöä virnuillen, todeten sitten: "Onneks mun jäykkäkouristusrokotukset on kunnossa! Ai niin, ei kannata yllyttää mua, mä saatan vaikka oikeasti tehdäkin sen.. Siis nostaa sut kiikkumaan tuonne katonrajaan."

Katsahtaa Hachia vakavoituen hetkeksi, ennen kuin pojalle ominainen vino virne kipusi tuon huulille. "Laitetaan korvan taakse", toteaa kohauttaen olkiaan. Eipä tuo ollut koskaan jätkän pieneen päähän tullut, mikä ei taas suoranainen ihme ollut – Brandon kun ei tunnetusti aina ajatellut mitä teki, vaan teki mitä ajatteli.

Antaa katseensa kivuta tytön jaloista aina päälakeen asti, tutkien tätä kulmat hienoisesti kurtussa. "Jaa-a, kyllä minä sinusta ihan naispuoliselta näytät", toteaa hetken päästä kepeään sävyyn. "Eiväthän vaatteetkaan musta miestä tee, vai?" Hachi oli hieman kummallinen, sillä aluksi neiti oli ollut juoksemassa pää kolmantena jalkana pakoon, nyt se tuli iholle kiinni - vaihtelevat mielialatko? Mutta hei, sehän on nainen, sen mieli vaihtuu yhtä nopeasti kuin... no, sitä ei edes voi verrata mihinkään.

”Haha, en usko!”
Tyttö hihkaisi ja virnisti.

”Ai näytän vai? Hrrmmhh, kiitos.. Moni erehtyy luulemaan mua jätkäksi..”
Hachi totesi suu mutrussa
”Niin ja.. eikai ne vaatteet silleen sukupuoleen vaikuta, mutta mä en kyllä laita mitään helkkarin mekkoo ikinä! Ne kutittaa ja tuntuu pahalta”
tyttö totesi napakasti kuin toinen olisi ehdottanut hänelle mekkoa. Niin, tälläiset lököttävät housut ja liian isot paidat olivat paljon mukavampia päällä eikä kukaan ei toivottu henkilö kiinnittänyt häneen huomiota mikä olisi voinut ahdistaa häntä, joten näin oli kai parempi…

”Mitä sä ajattelet musta?”
kysyttiin hetken hiljaisuuden jälkeen spontaalisti.

Kysyvä, leikkisä katse silmissään poika naurahti. "Etkö?" Sanat olivat leikittelevät, Brandonia ei tosiaankaan kannattanut yllyttää. Kohta nuorukainen nappaisi tytön oikeasti Brianin kaapin päälle ja köyttäisi tuon sinne.

"Niin no, niin minäkin aluksi luulin, kun lippis peitti koko pärstän, mutta kyllä sinä minusta ainakin naiselta näytät." Vastaus oli rehellinen – Brandon voi vain kuvitella, miltä mekot tuntuisivat.. No, onneksi hänellä ei ollut niin suurta ulkonäkökriisiä mitä naispuolisilla yleensä tuntui olevan – omasta huoneesta kun ei voinut ulos astua, mikäli pärställä ei olisi kolmen sentin pakkelikerrosta ja hiukset laitettu viimeistä suortuvaa myöten.

Yllättynyt katse häivähti pojan silmissä, kun Hachi täräytti moisen kysymyksen päin pojan naamaa. "Mitäh?" Yllättyneet sanat livahtivat pojan huulilta, ennen kuin hän ehti estää. Katselee kattoon, tunkien sormensa shotrsiensa taskuihin. Miettii hetken, vastaten lopulta: "No tota.. Oot tosi mukavan oloinen ainakin, mutta eipä me olla tunnettu kuin- " vilkaisee seinällä riippuvaan kelloon, tehden mielessään pikaisen laskutoimituksen, "- sellainen tunti ehkä, että paha mennä sanomaan sitten mitään muuta..."

Toivottavasti vastaus tyydytti Hachia, sillä Brandon sulki suunsa – eikä sitä tämän asian tiimoilta enää avaisi. ".. Entäs sinä? Mitä sinä ajattelet minusta?" Vastakysymys nakattiin ilmaan tyynellä äänensävyllä, hieman kuohahtaneet tunteet olivat jo tasaantuneet – oletettavasti Hachi oli vetänyt kysymyksen tuosta suukosta.. Mutta Brandoniakin kiinnosti, mitä tyttö hänestä ajatteli.

Tyttö tyytyi pudistamaan päätään nuorukaiselle, virnistäen. Virnistyksen kuitenkin muuttuen irvistykseen. Ai oli toinen aluksi luullut häntä pojaksi? Aikun kiva! No niin kävi usein, joten ei se sinänsä ollut mitenkään uutta, mutta silti hän oli jollakin tapaa pettynyt. Ehkä Hachi alkaisi pukeutumaan joskus naisellisemmin tai tyttömäisemmin. Haha, ei tosiaankaan…

Hachiko räpäytti silmiään toisen ällistyneelle äänensävylle hämillään itsekin. ai mitä mitä? Ihan selvä kysymyshän se oli ollut, eikö niin? Ehkä hän oli osunut tuota kundia sittenkin leukaan otsallaan, miksi se olisi muuten reagoinut noin? Tosin.. miehet olivat kummallisia aina välillä. Tai yleisesti ainakin..

Toisen sanat saivat tytön vielä enemmän hämilleen ja tuo tuijotti toista suu hivenen raollaan ja tummat silmät suurina. Sitten sanat tulivat mieleen ja tyttö punastui pienesti. Katse alas ja Hachi murahti toiselle.
”Että.. Sä olet mukava ja… kiltti poika kun puhdistit mun haavan ja pussasit”
Tummien silmien katse nousi taas ylös virnistyksen saattelemana.

Brandon kuuntelee kiinnostuneena Hachin vastauksen loppuun – kunnes repeää nauramaan. "Just joo, sun pitäis olla kiitollinen, kun pelasin sinut!" Nuorukainen ei viitsinyt mainita, että olihan hänkin siinä sivussa melkein jäänyt kiinni, mutta tässä oli lähinnä nyt kyse Hachista ja tämän kohtalossa - tuollaisen hentoisen tyttösen Brian ja tämän gorillakaverit päihittäisivät leikiten, mutta Brandonilla olisi edes jonkinlaisia mahdollisuuksia - tosin, ei tämäkään pärjäisi jos kimppuun kävisi viisi ladonoven kokoista kundia, mutta sitä jätkän ego ei sallinut mainittavan, edes ajatuksissa.

Mietiskelee hetken, ennen kuin jatkaa vielä juttuaan. ".. Ja toki tuosta kiltistä pojastakin voi olla montaa mieltä. Eihän me äsken tehty mitään, niin kuin vaikka sotkettu jonkun gorillan pukukaappia?" Pieni virne levisi tuon naamalle, kun hän loi silmäyksen kaapin oveen sotkettuun kuvaan.

”No siinä sivussa, joo”
Tyttö totesi virnistäen leveästi. Leveämmin kuin aikaisemmin.
”…joten.. kiitos”

Kädet eksyivät selän taakse, tytön vilkaistessa ympärilleen tyhjässä pukuhuoneessa. No okei, ei ihan tyhjässä.. Hän oli luullut, että täällä olisi erilaisempaa mutta eikai sitten. No nyt oli tämäkin paikka nähty. Hachi voisi kuolla tyytyväisenä. No ei sittenkään ihan..
Tummien silmien katse kääntyi sekin tuohon piirrustukseen, tytön hymyillessä pienesti, ehkä jopa hivenen vaisustikin.

”Niin.. Harmi vaan, ettei mulla oo kameraa tai mitään mukana. Toi nimittäin peitetään ku joku näkee sen.. hmmhh…”

Brandon pörrötti omia hiuksiaan virnistäen pienesti. "Ole hyvä oi majesteetti", huikkaa juhlallisesti, jo toista kertaa sinä päivänä. Brandonia alkoi jo ihmettää, että eikö tuo pienikokoinen korppityttö koskaan väsyisi hymyilemään tai virnistelemään – ilme kun tuntui leviävän joka ikisellä kerralla, kun se tytön kasvoille ilmestyi.

Silmäilee Hachin hieman vaisuksi valahtanutta olemusta, kävellen mustalle repulleen. Pikkutaskusta esiin löytyi hopeanharmaa läppäpuhelin. "Jos kännykkä laatu kelpaa, niin kamera löytyis", toteaa heilutellen puhelintaan ilmassa, palatessaan Hachin luo Brianin kaapin kohdalle. "Ja tosiaan, voi olla parasta, että häivytään ihan just -" sanoo napaten samalla pari kuvaa kaappiin tehdystä taideteoksesta, "- ettei mun tarvitse suudella sua uudelleen", lopettaa lauseen. Hetken hiljaisuuden jälkeen lisää vielä: ".. Vaikken kyllä oikeastaan pistäisi pahakseni."

”Jee! Sulla on kamerapuhelin! Niin olis kyllä mullakin, mut jätin sen kai.. kaappiin tai jotain..”
Tyttö totesi ja siirtyi hivenen lähemmäs katsomaan kun kundi kuvasi kaappia.
”Mutta nyt kukaan ei saa nähä noita, muuten jäädään kiinni”
Tyttö totesi kääntäen katseensa kaapista Brandoniin.

Tyttö naurahti pehmeästi pojan sanoille, katseen kiinnittyessä hetkeksi kaappiin.
”No en mä nyt laittais pahaksi jos vaikka suutelisitki.. Mutta siis kun.. et sä tahdo, mähän oon tällänen pentu..”
Hachi totesi vaisusti, mutta virnisti silti kundille.
Sitten lamppu tuntui syttyvän tuon pään päälle ja tyttö pukkasi hellästi toista kylkeen.
”Mut sähän voit lähettää noi kuvat joskus mulle. Nii sitten mä saan sun numeron ja voin häiriköidä sua pimeinä myrskysinä öinä”
Silmän isku ja virnistys.

Napsauttaa puhelimensa kiinni, tunkien sen shortsien taskuun. Käsi haroi hiuksia sivuun, pois siniharmaiden silmien edestä. "Tuskinpa näkee, minä yleisesti ottaen varjelen puhelintani kaikilta", toteaa vinon virnistyksen kera, joka paljasti pojan hammasrivin melkein kokonaan.

Katsahtaa tyttöön, kääntäen rintamasuuntansa tätä kohti. "Kuka on sanonut, etten halua? Tai että olisit pentu?" Astahtaa muutaman askeleen lähemmäs, kiertäen toisen kätensä tytön selän taakse, tuoden kasvonsa niin lähellä toista, että kuuman hengityksen varmasti tunsi ihollaan, Brandonin pitäessä katseensa Hachin tummissa silmissä. Virnistää pienesti hipaisten vain kevyesti, tuskin tuntuvasti tytön huulia omillaan, vetäytyen sitten muutaman askeleen taaksepäin.

"Puhelinnumeron saat, onko paperia vai muistatko ulkoa?"

Hachi mutristi huuliaan pojalle, katsoessaan kuinka puhelin katosi tuon taskuun. Hyvä on sitten! Ei numeroa. Kai hän voisi elää sen kanssa. Miksi hän oli edes kysynyt tai todellakin tahtoi toisen numeron? Tyttö ei oikeastaan ymmärtänyt edes itse itseään, mikä oli jo uutta. Hän säikähtikin tuota piirrettä itsestään, hätkähtäen sisäisesti. Jestas, hän oli pehmenemässä...

Ja sitten hän tunsikin toisen lähellään, korppitytön kummastuneen katseen noustessa pojan kauniisiin silmiin. (mistä lähtien ne olivat olleet kauniit?) Silmien suuretessa hivenen kun tuo tunsi kundin kuuman hengityksen kasvoillaan ja kevyen kiusoittelevan kosketuksen omilla huulillaan. Hän ei ehtinyt reagoida juurikaan enempää kun Tarzan-mies jo irroittautui ja astui taaksepäin. Hmmhhpp, mokoma pihistelijä... Ei, hän ei ajatellut noin!

"Hmmhh... "
Tyttö huomasi sormeilevansa hermostuneesti housujensa kangasta, tuon äkkiä tunkiessa kundiin käsiin verrattuna pienet, sirot kätensä housujensa taskuun varsin jätkämäisesti ja nyrpisti nenäänsä harmissaan. Vaistomainen reaktio.
"joo, kai mä muistan.. ku ei mulla oo kynää tai paperia mukana. En mä osannu varautua siihen, et saisin uuden uhrin"
Korppitukkainen totesi, virnistäen ja iskien silmää toiselle.

Korppitytön reaktio oli huvittava, tuo tunki pienet kätensä lököttävien housujen taskuihin, naaman kääntyessä pienelle mutrulle. Brandon naurahti kevyesti, suoristaen t-paitansa helmaa ja kääntäen siten katseensa takaisin Hachiin, tutkiskellen tuon hentoa vartaloa hetken, ennen kuin nosti silmänsä takaisin tuon tasolle (tässä tapauksessa siis alaspäin). "000-000000", luettelee ulkomuistista.

Tavoittelee puhelintaan omien shortsiensa taskusta. Pian tuo mustan värinen kännykkä tavoitettiinkin, Brandonin heilauttaessa sitä ilman halki. "Minä varmaan saan sinun? Että voin häiriköidä sinua pimeinä myrskyöinä..." Sanat sanottiin astetta leveämmän virneen leijaillessa tuon kasvoilla, mustan kännykän levätessä yhä tuon kourassa.

// kiehtova numero, eikö :3

//Tosiaankin x'D Minkälaisenkohan Hachille keksisin.. hmmhh... !! //


Tyttö rutisti kulmiaan, toistellessaan mielessään kundin numeroa. Hyvä, hän muistaisi sen kyllä. Korppityttö laittoi merkille toisen katseen, häveten mielessään ettei voinut omistaa samanlaisia muotoja tai kasvoja kuin ne kauniit vaaleahiuksiset tai ihan minkä väriset hiukset omaavat tytöt, jotka kuuluivat kermaan tai ihan vaan taviksiin. Ensimmäistä kertaa elämässään tyttö häpesi sitä, mikä hän oli. Se oli varsin.. epämiellyttävä ja outo tunne.. Hän oli vaan niin.. lauta ja kehittymätön..

Tuo kuitenkin naurahti kevyesti, sulkien ajatuksensa sisälleen. Antamatta sisällään myllertävien ajatustensa ja tunteidensa näkyä ulospäin. Noin, nyt hän hymyili yhtä pirteästi kuin ennenkin.
"haha, älä varasta mun repliikkiä, Tarzan-mies"
Tyttö nauroi ja jatkoi sitten:
"Joo siis.. mhhhmmh.. 010-101277"

Toivoa sopi, että Hachi muistaisi hänen numeronsa, ainakin se näytti keskittyvän ankarasti. Parasta olsii, tai hän alkaisi oikeasti häiriköidä toista… Tuntemattomalla. Ilkikurinen, typerä virne kohosi hetkeksi nuorukaisen kasvoille, tuon suunnitellessa ääliömäisiä piloja, millä voisi vähän kiusata Hachia.

Brandon venytteli pikaisesti, ennen kuin irvisti Hachille. "Miten vain korppityttö tahtoo", toteaa sitten naurahtaen perään. Tarzan-mies… Olipa hänkin lempinimen saanut.
Pyörittelee hetken mustaa puhelintaan kädessään, ennen kuin naputtelee numeron ylös. Läppä loksahti kiinni, kännykän sujahtaessa takaisin shortsien taskuun.

Tummien silmien katse siirtyi kundista siihen kaappiin, jota he olivat äsken yhdessä tuherrelleet. Hachi hymyili itsekseen ja peitti viimeisetkin äskeiset ajatuksensa, haudaten ne syvälle sisimpäänsä. Hei, ei hän nyt tahtonut murehtia ja märehtiä niitä. Sen hän vielä ehtisi tehdä joskus kun olisi aikaa..

Tyttö naurahti ja käänsi katseensa taas Brandoniin, tuijottaen hetken tuota suoraan silmiin vakavalla naamalla ennen kuin virnisti leveästi.

"Joo, mut kuinka viihdynkin sun seurassa, niin musta tuntuu, et mun täytyi liueta paikalta ettei sun tarvii enää painaa mua kaappii vasten ja suudella. Siis niinku hyi, tyttöbakteereja.."
Hachi sanoi nauraen.
"niin, mut oota mun soittoo myrskyisenä, pimeänä yönä. Mä voin piristää sua jollain kivalla jutulla vaikka.. "
Tyttö totesi peruuttaen kohti ovea varsin huolimattomasti.

Brandon haroi pikaisesti hiuksiaan, naurahtaen sitten tytön sanoille. "Tyttöbakteerejapa hyvinkin.." mumisee itsekseen, palaten penkille keräämään kamansa kasaan. Reppu heilahti selkään, nuorukaisen kävellessä pikaisesti Hachin viereen, kääntäen tuon oikein päin. "Jospa kuitenkin kulkisit näin päin, ettet pamahda päin jotain kaappia..." toteaa virnistäen kepeästi.

"Ja mä odotan. Voi uskoa, että jos sitä ei kuulu, rupean ite häiriköimään sinua", uhkaa virnistellen samalla leikkisästi. Kohentaa hieman repun asentoa olkapäällään, sisältö kun oli kaikkea muuta kuin kevyt, joten herkästi se rupesi painamaan tuskastuttavan paljon... No, kylläpä tuon jaksaisi.