Kiinni jäit!

"Haha, niin joo tosiaan.."
korppitukkainen tyttö totesi, raapien niskaansa virnuillen pojalle hölmönä.
Niin. Ei hän saanut nyt pelleillä jajaja.. Kun Brandon oli varmasti saanut hänestä jo muutenkin aika kahjon kuvan ja... se ei ollut mukavaa.

"No en mä nyt laita pahakseni jos sulta alkaa tulla jotain häirikkösoittoja, ne on vaan mukavia.. kai..tai siis, niin.."
Hachikon teki mieli läimäistä itseään päähänsä, juuri siihen kohtaan missä se haava sijaitsi tai ainakin potkaista itseään persuksiin. Ryhdistäydy tyttö! Ehkä pieni kipu auttaisi siinä ja..

"Minne sä olet muuten menossa?"

Brandon kuunteli hivenen huvittuneena tytön puhetta, joka ei tuntunut menevän ihan mutkattomasti. Tyttö ei laittanut pahakseen hänen häirikkösoittojaan? Pitäisiköhän kokeilla, miten pitkälle korppitytön pinnaa riittää, jos hän alkaa soitella joka ikinen yö pari kymmenen kertaa niin, ettei toinen saa nukuttua hetkeäkään.

Minne hän tosiaan oli menossa? Voisi toisaalta piipahtaa Dusty'sissa... Tai pizzalla. Tai lähteä kaupungille. Ääh, jospa hän vain kuitenkin menisin ainakin aluksi yksinkertaisesti kotiin, ja lähtisi sieltä jonnekin, jos olisin lähteäkseni. Kelsey voisi lähteä vaikka ottamaan muutamat.

"Kotiin", vastaa tytön kysymykseen pienen hymyn kera. "Entäs itse?"

"Hmmhh.. emmä tiedä.. "
Tyttö totesi, näyttäen hetken aikaa mietteliäältä.
"Ehkä mä meen kattoo jos äiti ja isä olis ravintolalla. Ku ne omistaa aasialaista ruokaa tarjoavan ravintolan tuolla keskustassa. Ihan siinä ostoskeskuksen yhteydessä.. Tai siis niin.. ei nyt ihan siinä mutta melkein.."
Hachi selitti.

"ku mä en oo varma, että pitääkö mun käydä mun pikkusiskot siellä. Ne on kaksoset ja aika villejä, hehe, vähän niinku mä. Niin porukat ei aina jaksa niitä.. Ja onhan ne aika hankalassa iässä ku ne on jotain kuusvuotiaita.."
Pieni, lämmin hymy kävi korpintukkaisen huulilla tuon suodessa ajatuksen kahdelle pikkusiskolleen. Niin, Misaki ja Sasaki olivat niin villejä, etteivät vanhemmat jaksaneet kaksikkoa. Tänään lastenvahti oli ollut sairaana, joten rouva Ikumon oli pitänyt käydä kaksi nuorintaan ravintolaan aina siihen saakka kun Yasu tai Hachi kävisivät tytöt kotiin.

"Mut en mäkään oikein jaksais niitä kahta.. Ku ne on hirveen rasittavia..."
Tyttö mutisi itsekseen.

Nuorukaisen kasvoilla häivähti ihmetys tytön kertoessa, hänen vanhempansa omistivat ravintolan ostoskeskuksen kupeesta. Hän ei ollut tiennytkään sitä... Pitäisi varmaan joskus piipahtaa, Brandon kun piti aasialaisesta ruuasta, samoin Kelsey, joten sisko varmaan lähtisi enemmän kuin mielellään mukaan, ainakin toivoa sopi. Tai sitten poika raahaisi tuon mukanaan.

Brandon virnisti tytön puhuessa kaksosista, kuulostivat juuri sellaisilta, jotka tunnistaisi heti Hachin siskoiksi, jos vain nuo sattuisivat näkökenttään eksymään. Jätkän mieleen tupsahti kuva kahdesta 6-vuotiaasta, jotka olivat kuin Hachi, kutistetussa koossa tosin, ja silmät näyttäisivät suuremmilta, kasvot lapsekkaammilta... Poika pudisteli pikaisesti päätään, ravistellen itsensä maan tasalla toisen hiljetessä. Naurahtaa rennosti Hachin viimeisille sanoille: "Sisarukset osaavat toisinaan olla varsin rasittavia..." Mooret olivat kyllä olleet melko tiivistä porukkaa eivätkä sisarukset olleet pitäneet toisiaan kovinkaan rasittavina, mitä nyt välillä piti ilmaista rakkauttaan toista kohtaan hieman kovakouraisemmin.

"Pikkuveli olisi kiva. Siis, sellainen vaahtosammutin, joku neljästä kuuteen vuotias..." Brandon sanoi hieman haikeutta äänessään. Eihän hän sellaista koskaan saisi, vanhemmatkin jo kuolleita ja kuopattuja. Mutta hän oli aina halunnut pikkuveljen, jolle saisi opettaa kaikenmaailman konnankoukkuja.. Poika naurahti mielessään, mutta seuraavaksi tuon kasvoilla häivähti pieni tuska ja kaipuu: jostakin syystä mahdollisen pikkuveljen ajatteleminen sai hänet aina surulliseksi, isä ja äiti olivat toivoneet vielä yhtä pientä poikalasta.

// selitystä, no action, i ma sorry.

”Joo, niin on. Varsinkin noi ylisuojelevat isoveljet…”
Tyttö mutisi ja hieraisi leukaansa.

Niin, Yas oli toisinaan hyvinkin ylisuojeleva, mikä oli toisinaan ihan ok, mutta useimmiten rasittavaa. Ainakin isoveikka sai ne ei niin toivotut henkilöt varsin nopeasti pois hänen kimpustaan, mutta vain siksi aikaa kun Yas oli näkö- tai huutoetäisyydellä…

Tummien silmien katse nostettiin toiseen, tytön aikoen sanoa jotakin repäisevää tuohon pikkuveli asiaan, mutta huomatessaan vain tuon ohikiitävän hetken Brandonin kasvoilla häivähtäneen tuskan ja kaipuun, tyttö sulki suunsa. Hänen silmiinsä nousi huolestunut katse, tytön pysähtyessä ja pakottaen toisenkin pysähtymään, asettaen pienen kätensä toisen rintamuksen tietämille.
Tummien silmien huolestunut katse pysyi toisessa, Hachin ilmeen ollessa vakava.

”..ootko sä okei?”

Brandon hätkähti, kun tytön hoikka käsi esti hänen kulkunsa, ja vakavien, tummien silmien tuijottaessa häntä. "Täh? Ai joo, oon oon", mumisee hieman hajamielisesti, asettaen leveän kämmenensä tytön kapealle selälle, työntäen tuota hellävaraisesti eteenpäin. "Mennään nyt vaan", jatkaa vielä hiljaa, astellen kohti poikien pukuhuoneiden ovia. Miten hän oli juuri nyt eksynyt ajattelemaan vanhempiaan? Hän ei ollut ajatellut heitä sitten Kelseyn viimeisimmän raivo- ja itkukohtauksen jälkeen, jolloin hänen oli pitänyt lohduttaa pikkusiskoaan – hänhän oli mies, vanhempi veli, jonka kuului pitää huolta pienemmästään... Eikä siinä sitten jäänyt liiemmin aikaa omalle suremiselle. Sitä paitsi, jätkähän ei edes surrut mitenkään näkyvästi, vain omalla, hiljaisella tavallaan. Ja siitähän oli jo aikaa, kaksi pitkää vuotta! Eikö kaipuun pitäisi jo hellittää?

Nuorukainen pudisteli päätään niin, että keskiruskea, kuriton hiuspehko heilahti. Ei paranisi nyt ajatella vanhempiaan, heille voisi uhrata ajatuksiaan myöhemmin. Käydä vaikka hautausmaalla tai jotakin, viemässä ehkä kukkia... Tällä kertaa tosin yksin, tai ehkä Kevinin kanssa. Kelseyn kanssa ne päättyivät yleensä siihen, että pikkusisko itki hänen olkaansa vasten haudalla puolituntia, ennen kuin ilmoitti, että haluaisi lähteä ja sulkeutuisi loppu päiväksi kuoreensa. Kevin ymmärsi, ei itkenyt, mutta suri kuten Brandonkin – hiljaa itsekseen.

Apua, tämä alkaa mennä jo vakavaksi, murahtaa mielessään, ajatella nyt haustausmaita ja kaikkea muuta. Kääntää katseensa portaisiin, jotka viettivät ylöspäin. Oli jotenkin hieman voimaton olo, mtuta Brandon rupesi mekaanisesti kapuamaan portaita. Kunhan pääsisi ulos, raikas ilma auttaisi varmasti unohtamaan.

Eijeijei, toinen ei ollut kunnossa vaikka tuo niin väittikin..

Hachi antoi toisen työntää häntä eteenpäin, tytön jättäytyen hivenen toisen taakse, tuijottaen poikaa suu mietteliäästi mutrussa. Jokin ei nyt ollut kunnossa. Jokin eikä tyttö tiennyt mikä ja se ahdistikin hänen mieltään. Neitokainen ei tahtonut nähdä toista tälläisenä ilman, että tiesi syytä tuon äkkinäiselle vakavuudelle. Mutta ei hän uskaltanut enää udellakaan asian todellista syytä, joten..

Korpintukkainen neitokainen osaisi olla hiljaa kun sellaista vaadittiin ja tämä oli sellainen hetki. Kaikki hymyt, virnistelyt ja irvistelyt, typerät ja toisinaan hassutkin sanat jäivät yhdessä niihin kuuluvien ilmeiden kanssa jäivät pois tytön olemuksesta, tuon muuttuen tavallista rauhallisemmaksi ja hiljaisemmaksi. Rauhalliseksi, mikä oli häneltä jo sinällään saavutus. Mutta ei hän voinut hyppiä ja pomppia sinne tänne vaikka energiaa sellaiseen olisikin riittänyt.
Hachiko keskittyi miettimään rohkaisevia sanoja. Siispä tuo saikin ajatuksen, tarraten kundia kädestä kun tuo astui ensimmäiselle porrastasanteelle ja kiirehti tuon edelle, niin, että heidän kasvonsa olivat miltei samalla tasolla.

Hetken aikaa toisen vakavia kasvoja tarkasteltuaan tyttö sulki pahiksiin kuuluvan pojan tiukkaan, lämpimään halaukseensa.
”Itke kuule vaan, se helpottaa!”
Sanottiin yllättävän lempeällä äänellä.

Hachi hymyili itsekseen, tämän pitäisi auttaa, koska se auttoi häntä itseäänkin aina..

Brandon jähmettyi paikalleen, kun Hachiko loikki hänen edelleen portaissa, kumartuen halaamaan tuota. Nuorukainen tuijotti hämmästyneenä sivulleen, nähden vain neitokaisen mustan hiuspehkon. Tuon sanat kuullessaan jätkä ensin naurahti, ja sen jälkeen nauroi. Pojan nauru kimpoili hetken portaissa, ennen kuin tuo vaikeni ja kietoi kätensä itseään lyhyemmän, ja nuoremman, tytön ympärille, halaten tuota tiukasti. Kummallista, miten nopeasti Hachi sai hänet tuntemaan olonsa paljon paremmaksi...

"Kuule Korppityttö, ei mua itketä", toteaa vapauttaen tytön karhunhalauksestaan. Pieni, tuolle ominainen vino virnistys kipusi pojan huulille, ei ehkä niin leveänä, kuten tavallisesti, mutta kipusipa kuitenkin. Siniharmaat silmät tutkivat hetken tyttöä, ennen kuin jätkän puhelin alkoi soida vaativan kuuloisesti taskussa. Brandon huokaisi ja onki mustan kännykkänsä shortsien taskusta, vastaten puhelimeen jokseenkin epämääräisellä äännähdyksellä. Hetken nyökyteltyään poika sanoi "hei" ja sulki kapulan. "Pitää lähteä hakemaan Kevin", toteaa hieman pahoittelevasti Hachille, lähtien sitten hitaasti laahustamaan portaita ylöspäin. Mooren sisaruksista vanhimman auto oli tehnyt tenän jonnekin maantien varteen, joten Brandonin piti lähteä pelastamaan tuo pulasta.

Tyttö hätkähti toisen alkaessa nauramaan. Hän oli hämillään, kaiken järjen mukaan kundin olisi pitänyt alkaa itkemään, mutta.. tuo vain nauroi ja tyttö sai pian tuntea itsensä vedettävän tiukkaan halaukseen. Hämmennyksestään huolimatta korpintukkainen rutisti toista hivenen lujempaa, tuijottaen edessään avautuvaa seinään. Kundi hänen sylissään oli outo ja omituinen ainakin välillä. Vähän niin kuin hänkin itse, mutta hän oli kyllä enemmän omituinen ja outo, lähes kaiken aikaa..

Kundi irrottautui halauksesta, tytön aistiessa tuon sanoissa lämpöä. Se sai aidon hymyn nousemaan kuin vastaukseksi tuon kundin virneeseen, Korpintukkaisen aikoen selvästi sanoa jotakin kun kundin puhelin alkoi soimaan. Havhi siirsi tummien kutrejaan korvansa taakse, pois kasvoiltaan, kun alas valahtanut kysyvä katse nostettiin kundiin.

Seuraavaksi hän huomasikin sitten katsovansa tuon loittonevaa selkää, Hachin purressa huultaan kipeästi. Hän kipitti toisen perään, koska poishan tyttö oli nyt lähdössä.

”Mutta! hei, niin nähdään sitten kai joskus…?”

// pieni hitti, hope so you don't die :--)

Brandon käänsi katseensa sivulle, viereensä kipittäneeseen Hachiin. "Justhan me nähdään koko ajan ", toteaa naurahtaen. "No ei vaan, totta kai me nähdään! Ja mä odotan niitä sun häirikkösoittoja...." heittää virneen kera.

Salin ovi avautui nuorukaisen pitäessä ovea auki, että Hachi pääsi livahtamaan pihalle. Nuorukainen astahti tytön perässä, luoden silmäyksen aurinkoiselle taivaalle. Typerä auringonpaiste, miksei San Diegossa koskaan satanut...? Onneksi tuuli kevyesti, joka pyyhki viimeisetkin rippeet vanhemmista jätkän ajatuksista. Tunteilemaan ehditään myöhemminkin.

Kääntyy vielä korppityttöön päin, aukaisten suunsa, mutta sulkien sen samoin tein. Hetken hiljaisuuden jälkeen Brandon virnisti. "Nähdään Korppityttö", sanoo Hachille, lähtien kävelemään kohti parkkipaikkoja. Ennen kuin jätkä katosi salin kulman taakse, tuo vilkaisi vielä olkansa yli, heitti tytölle virnistyksen ja heilautti kättään pikaisesti.

// brandon lähtee noutamaan veljeään, kiitokset pelistä ! :3 Näissä (tai joissakin) merkeissä nähdään vielä joskus..

//*dies* >8D //

Hachi mutristi huuliaan kundin ekoille sanoille. Ai se ei pitänytkään hänestä, tytön ilmeen muuttuen helpottuneeksi kun tuo sitten osoittikin seuraavilla sanoillaan aiemmat sanansa vitsiksi. Tyttö tuuppasi kundia kevyesti, näyttäen loukkaantuneelta, mutta virnisti kuitenkin sanojensa lopuksi.
”Hölmö! Äläkä huoli, kyl mä soitan sulle niitä kulta!”

Ovi hivenen hämärästä salista avautui auringonpaisteiseen päivään, tummien silmien siristyessä kun Hachi sukelsi ulos toisen käden alta. Jesta kun ilma oli ihan nätti, mutta hirmuisen kirkas. Ja hänen pitäisi katsoa niitä pentuja, möh, se ei ollut oikeastaan yhtään kivaa.


Pää kallistui hivenen, tummien silmien katseen siirtyessä tyttöön, Hachi hymyillessä toiselle.
”Joo, nähään Tarzan-mies!”
hihkaistiin toisen perään, korpintukkaisen neidon jäädessä katsomaan kundi perään, kun tuo asteli poispäin. Tyttö heilautti toiselle kättään ja kirmasi toiseen suuntaan vasta sitten kun kundi oli varmasti hävinnyt sinne kulman taakse. Hähellä oli tänään kana kyvittävänä niiden pentujen kanssa.

//Joo! Uutta peliä vaan näille kahdelle, kiitos <3 Ja kiitoksen ihanasta ja hauskasta pelistä //