Viekää minut sinne missä hän on. Lautturi, kuule mitä mä toi

//aimeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee~

Valkoiset ruusut oli asetettu harmaan hautakiven edustalle ja pari kynttilää oli sytytetty luomaan kaunis tunnelma. Hämärtyvällä hautausmaalla kynttilät loistivat valkeuttaan ja toivat turvaa eksyville sieluille.
Kuten Evangelina Dollylle, joka istui jalkojensa päällä tuijottamassa edessä olevaa hautakiveä tyhjin ja lasittunein silmin.

"Mary Lily Dolly
6.8.1963 - 12.1.1997
Rakas vaimo, Rakas äiti

Enkelitkin ovat kateellisia
sinun kauneudellesi,
lempeydellesi
ja sinun perheellesi"

Kirkkaansiniset silmät tuijottivat lasittuneina hautakiven tekstiä, jonka vierelle oli asetettu toinen käsi sivelemään sitä hennosti. Tuo lause oli niin väärin. Enkelit eivät voineet millään olla kateellisia Maryn perheelle, sillä tuskin kukaan olisi kateellinen perheen äidin tyttärelle, joka käyttäytyisi ja olisi kuin Evangelina.
Se ajatus sai vaaleaverikön aina murtumaan, ja vaivoin tyttö pystyikin pidättelemään tuskaisia kyyneleitään, jotka halusivat päästä pois silmistä. Hän oli kamala tytär. Hän oli ilkeä, julma... Kaikkea sitä, mitä enkelit eivät olleet.

Angel ei enää muistanut äitiään. Hän ei muistanut, millainen äiti oli ollut ja minkä näköinen hän oli ollut. Olihan Angelilla kuvia äidistään, mutta ne eivät kertoneet totuutta. Välillä neito pohti, olisiko hän yhtä särkynyt ja katkera, jos hänen äitinsä olisi yhä elossa? Jos Angel olisi kuitenkin raiskattu, olisiko äiti saanut siitä tietää ja lohduttanut tytärtään, kannustanut eteenpäin?
Se ajatus sai kulmat kurtistumaan tuskasta ja neiti puri huultaan vimmatusti. Olisiko hän tällainen nyt, jos hänen äitinsä olisi yhä elossa? Olisiko äiti ollut rakastava ja lempeä tytärtään kohtaan?

Evangelina oli pukeutunut valkoiseen, polviin ulottuvaan mekkoon, mikä oli tytön kaunein mekko. Mekossa ei ollut hihoja, vaan sen narut kiertyivät niskan taakse. Nyt tosin mekkoa kohdeltiin huonosti, sillä se kosketti nurmea. Toivottavasti se ei menisi likaiseksi, mutta sitä Angel ei todellakaan ajatellut sillä hetkellä. Hän pystyi ainoastaan ajattelemaan äitiään. Angelia harmitti, kun hän ei ollut saanut tuntea äitiään kuin vain kuusi vuotta. Se oli julmaa, se oli epäreilua. Jokaisella pitäisi olla oikeus tuntea äitinsä!

"Herranen aika! Onko siinä enkeli!" kuului naisen ihmettelevä henkäisy aivan Angelin takaa. Neito pyyhkäisi nopeasti sormellaan kostuneita silmään ja siirsi ilmeettömät kasvonsa taka-alalla seisovaan vanhempaan naisihmiseen, joka pysyi kävelykeppinsä avulla pystyssä.
"Enkeli!" nainen haukkoi taas henkeään ja nosti tärisevän kätensä suunsa eteen. Angel oli aikeissaan sanoa vastaan, mutta jotenkin jokin esti sen. Hän ei saanut sanaakaan suustaan.
"Enkeli.. Enkelikulta, pidäthän hyvää huolta rakkaasta miehestäni? Hän lepää aivan tuossa vieressäsi", nainen supatti ja osoitti hautakiveä, joka oli Angelin oikealla puolella. Kirkkaansiniset silmät kääntyivät katsomaan sitä hautakiveä.
"Tulethan pian hakemaan minua? Haluaisin jo päästä mieheni luo", nainen sanoi toiveissaan ja Angel kääntyi katsomaan naista hämmentyneenä. Toivoiko joku tosiaan pääsevänsä... Taivaaseen?
Angel nielaisi hiljaa.
"Tulethan?" nainen kysyi uudestaan ja soi neidolle pienen, ihastuneen hymyn. Angelin tunsi silmiensä kostuvan, mutta päätyi lopulta nyökkäämään naisen vuoksi. Vanhemman naisen hymy suureni entisestään ja tuo lähti jatkamaan kävelemistään. Angel katsoi naisen perään vaitonaisena ja silloin pari kyyneltä tulvahti ulos silmistä.

Enkeli? Kutsuiko joku todellakin Angelia... Enkeliksi? Olisiko hänen äitinsäkin kutsunut tytärtään enkeliksi?
Se ajatus sai Angelin sulkemaan silmänsä ja henkäisemään äänekkäästi. Miten hän toivoikaan äitinsä olevan elossa sillä hetkellä. Hän kaipasi jotakuta, ketä vasten voisi itkeä rauhassa.

// here i come.

Hautausmaan kynttilät välkehtivät pimenevässä illassa kauniisti. Mutta Kelsey Moore ei kyennyt kyyneliensä takaa näkemään mitään muuta kuin harmaan hautakiven, jonka vieressä tyttö makasi polvillaan. Tuttu, kurkkua kuristava tunne, kuin joku yrittäisi kuristaa hänet hengiltä, kasvoi kasvamistaan, viileillä poskilla kuumilta tuntuvien kyyneleiden virratessa valtoimenaan.

Tärisevät kädet peittivät surun murtamat kasvot tytön nojatessa kyynärpäänsä polviensa varaan. Mustia farkkuja koristi varmasti ruoholaikut, mutta se ei tällä hetkellä mahtunut bruneten päähän. Ei sinne mahtunut muuta kuin pohjaton suru ja tuska, joka esti häntä nousemasta ylös ja kävelemästä pois. Miksi hän olikaan tullut yksin, ilman Brandonia tai Keviniä? Ilman ketään, jota vasten voisi itkeä, ketään, johon voisi tukeutua.

Tyttö vain oli polvillaan hautakiven vieressä, laskien lopulta kätensä syliinsä, kyyneleiden virratessa edelleen pitkin poskia, hän ei edes vaivautunut pyyhkimään niitä. Niitä valui kuitenkin koko ajan vain lisää.
Suolaiset pisarat tipahtelivat hiekanruskealle nahkatakille ja sen alla olevalle mustalle topille. Lempeä iltatuuli sekoitti pehmeästi ruskeaa hiuspehkoa.

Katse kohotettiin taivaisiin, Kelsey veti syvään, täristen henkeä. Hitaasti nuori nainen kohottautui pystyyn, lähtien tärisevin askelin eteenpäin, jalkojen lopettaessa hetken päästä tärisemisen. Onneksi, kohta joku olisi luullut, että hänellä on joku helvetin sairaskohtaus…
Kädet työnnettiin takin taskujen suojiaan, neitokaisen lähtiessä askeltamaan hitaasti kohti parkkipaikkaa.
Tutun blondin ja vanhemman naisihmisen välinen keskustelu kuitenkin pysäytti Kelseyn.

Hän seurasi sivusta Angelin ilmettä ja vanhemman naisihmisen suun liikettä, erottamatta sanoja. Korvat tuntuivat olevan täynnä jotain pumpulin tapaista, eikä hän saanut selvää mistään.
Mummon lähtiessä hetken kuluttua jatkamaan matkaansa, Kelsey odotti hetken, ennen kuin asteli hitaasti Angelin luo, jääden seisomaan vähän matkan päähän.

"Hei", kähistiin hiljainen tervehdys ilmoille, tytön laskiessa katseensa hautakiveen. Mary Lily Dolly... Olisiko se voinut olla.. Angelin äiti? Täti? Serkku? Mummoksi ehkä turhan nuori..

Angel ei kauaa ehtinyt kasata sekavia tunteitaan, kun jo uusi ääni kutsui häntä. Kirkkaansiniset, lasittuneet silmät käännettiin nyt tuijottamaan tuttua brunettea, joka ei näyttänyt niin hehkeältä kuin viimeksi nähdessä. No, tuskin Angelkaan oli mikään kovin kaunis ilmestys murheellisen naamansa kera.
".. Hei.." vastattiin vaitonaisesti ja katse kääntyi katsomaa Kelseyn katsomaan suuntaan. Toinen varmaan mietti, kuka tämä naishenkilö oli. Hetken aikaa Angel oli jo ehtinyt pohtia, että kertoisiko Kelseylle totuuden vai valheen, mutta suu ehtikin jo ennen aikojaan aueta.
"Äitini.." Angel kuiskasi karheasti ja köhisi hiljaa. Tuntui, kun kurkussa olisi jokin estämässä hengittämisen.

Neito nousi viimein ylös maasta ja hänen valkoinen mekkonsa oli alareunasta hivenen likaantunut. Vaaleaverikön olemus oli lysähtänyt ja hän näytti hyvin väsyneeltä ja särkyvältä.
Kirkkaansiniset, tarkkailevat silmät katsoivat Kelseytä.
"Onko täällä.. Joku tuttusi..?" Angel kuiskasi karheasti ja nielaisi taas. Inhottavaa, kun kurkku oli täynnä limaa, mikä ei tahtonut millään lähteä irti.

Vaitonainen vastaus ja toteamus siitä, että haudassa lepäävä nainen oli hänen äitinsä, saivat Kelseyn hitaasti kääntämään katseensa harmaasta hautakivestä ja valkoisista ruusuista takaisin niiden äärellä polvillaan olevaan Angeliin. Silmät laittoivat merkille, että toinen oli itkenyt. No Sherlock, olihan hän itsekin itkenyt... Ja yleensä ei ainakaan hymyillä kovin aurinkoisesti, kun ollaan käyty jonkun läheisen haudalla.

Toisen olemus oli saada Kelseyn pillahtamaan uudemman kerran itkuun, mutta tuo vain tunki kätensä syvemmälle nahkatakin taskuihin, pitäen katseensa tiiviisti maassa.
Joku tuttu? Liiankin tuttuja… Hetken neitokainen kehitteli suunnitelmaa, yritti keksiä jotakin uskottavaa, miksi hän oli täällä. Kävi vaikkapa tätinsä haudalla. Mutta suunnitelmat unohtuivat, kun ruskeat silmät kohosivat kohtaamaan Angelin siniset.

"Äitini..." kuiskattiin hiljaa katseen kääntyessä taivaalle, "... ja isäni." Lopetettiin silmien tutkaillessa edelleen taivasta, jonne oli syttynyt muutama, yksinäisen näköinen tähti. Kurkkua kuristi jälleen, sanat äiti ja isä yleensä aiheuttivat sellaisen reaktion Kelseyssä. Hetken neitokainen nieleskeli kyyneleitään, laskien sitten katseensa takaisin taivaista Angeliin.

Angel laski katseensa maahan kuullessaan, että Kelsey oli menettänyt molemmat vanhempansa. Se ei varmasti ollut todellakaan mukava asia. Angel ei pystyisi edes ajattelemaan oman isänsä kuolemista. Tosin, kumpi olisi pahempi. Se, että isä unohtaisi tyttärensä alzheimertaudin takia vai isän kuolema?
Molemmat vaihtoehdot kuulostivat kamalilta, eikä vaaleaverikkö tahtonut edes ajatella moista.

"Olen pahoillani.." tyttö kuiskasi melkein äänettömästi Kelseylle pitäen katseensa yhä tiukasti maassa. Oli aika yllättävää, että he molemmat olivat täällä samanlaisissa merkeissä. Tosin, nyt oli sunnuntai, mikä yleensä pisti ihmiset vierailemaan rakkaimpiensa luona hautausmaalla.
Evangelinan mekko näytti hehkuvan hämärässä. No, olihan hänellä valkoinen mekko, jota ei voinut olla huomaamatta. Näyttikö hän tosiaan enkeliltä?
"Näytänkö minä.. Enkeliltä..?" Angel kysyi kuiskaten, ääni särkyen viimeisen sanan aikana. Katse nostettiin takaisin Kelseyhin ja silmät tuijottivat tyttöä tiiviisti.

Kelsey tuijotti nyt vuorostaan Angelia, kun taas vanhemman blondin katse pysyi tiiviisti maassa.
"Otan osaa", mutistiin hetken hiljaisuuden jälkeen, ruskeiden silmien keskittyessä nyt uudemman kerran tutkimaan tähtien täyttämää taivasta. Kyllä hän ymmärsi, miltä tuntui menettää äiti. Ja myös, miltä tuntui menettää isä. Miltä tuntui elää teinivuodet ilman vanhempia, joita hän vielä oli rakastanut. Kovasti. Ja jotka olivat olleet hänelle hyvin, hyvin läheisiä.

Kyyneleet kirvelsivät tytön silmiä, tuon räpytellessä ne pois. Eiköhän hän ollut itkenyt tälle illalle aivan tarpeeksi.
Hiljaisuuden katkaisi Angelin yllättävä kysymys, joka sai Kelseyn hämmästyneen katseen putoamaan taivaasta vieressä seisovaan neitokaiseen. Näyttikö toinen enkeliltä?
Hetken ajan Kelsey katseli toista, kallisti hivenen päätään. Kyllä, Angel näytti enkeliltä, nimensä mukaisesti. Tai lempinimensä, yksi lysti.
"Näytät", vastattiin sitten pehmeästi kuiskaten, Kelseyn huulille kohotessa ensimmäinen, pieni hymynpoikanen koko illan aikana.

Kelsey oli sanonut Angelin näyttävän enkeliltä.
Kirkkaasinisistä silmistä tulvahti taas poskille pari kyyneltä, mitkä nopeasti liukuivat poskea pitkin alas ja putosivat maahan. Katse Kelseystä oli laskettu hivenen alemmas ja vaaleaverikkö tuijotti tyhjyyteen.
"... Miksi..?" kuiskattiin hiljaa ymmärtämättömästi, ääni täynnä tuskaa.
"Enkeli.. Miksi en voi näyttää paholaiselta.." Angel mutisi katkerasti ja hänen kasvonsa vääntyivät tuskalliseen virneeseen. Oli väärin tulla kutsutuksi enkeliksi, kun sitä ei ollut luonteeltaan. Hän ei ansainnut tulla kutsutuksi enkeliksi, sillä se oli valetta.

"Helvetti.." kirottiin hiljaa ja nostettiin lasittunut katse taivaaseen. Samalla tyttö kaivoi mustasta laukustaan tupakka-askin ja otti sieltä yhden tupakan asettaen sen huulilleen. Sytkäri kaivettiin esille ja sytettiin tupakka.
Savut henkäistiin pitkän henkäisyn aikana ulos ja Angel sulki silmänsä. Hän rauhoittuisi, hän rauhoittuisi...
"Millä oot liikenteessä..?" tyttö kysyi sitten silmät yhä suljettuina.

Kelseyn tummat silmät katselivat hieman surumielisinä Angelia, jolle tuon kauneus taisi olla enemmänkin kirous kuin lahja – toisenhan ympärillä pyöri miehiä vähän väliä, ja neitokainen kun nyt sattui olemaan mieskammoinen. Kelseytä värisytti – jos hän olisi blondin tilanteessa, hän varmaan katkoisi päät jokaiselta vastaan tulevalta miespuoliselta ja istuisi näin ollen elinkautista vankilassa.

Tyttö käänsi katseensa pois vanhemmasta tytöstä, joka nyt tuijotti taivasta. Sivusilmällä brunette laittoi merkille tuon laittavan tupakan palamaan.
"Autolla", vastattiin toisen kysymykseen katseen harhaillessa edelleen läheisessä lehmuksessa.
"Entä sinä?"

"Linkulla", Angel vastasi ja varisutti tuhkiaan tupakastaan sormellaan. Mutta tähän aikaan linja-autoja ei enää mennyt, viimeinen oli tainnut mennä jo puoli tuntia sitten. Nyt pitäisi ottaa taksi, jos ei saanut muuta kyytiä.
"Oisko mahdollista saada kyytii?" neito kysyi sitten ja nosti katseensa maasta Kelseyhin asettaessaan samalla tupakan huulilleen.

Kelsey oli turvallinen. Tai siis... Toiseen pystyi luottamaan. Ainakin niin Angel ajatteli. Vaikka toinen olikin vasta uusi tuttava, tunsi Angel toista kohtaan tiettyä kiintymystä. Ei mitenkään ihastusmeiningissä, vaan... Niin, missä? Miksikä tätä kiintymystä voitiin kutsua? Kaveruudeksi? Voi elämä, Angel oli selvästikin poissa tolaltaan, kun edes ajatteli kaveruutta bruneten kanssa. Vaaleaveriköllä ei ole ollut kavereita enää moniin vuosiin, joten nytkö (näin yhtäkkiä) toisesta tulisi kaveri?
Aikalisä tosiaankin.
"Tai ihan sama. Mä voin ottaa taksin", blondi tokaisikin lauseensa perään ja pudisteli hieman päätään. Ehkä niin olisi parempi, eikö niin? Angelin ei oikein tehnyt mieli tutustua toiseen sen enempää kuin nyt tunsi toisen. Sehän saattaisi vain johtaa syvempään kaveruuteen, ehkä ystävyyteenkin?
Hyi, ystävyys. Kuitenkin Kelsey puukottaisi selkään silloin, kun Angel ei sitä odottaisi, ihan varmasti. Vai oliko Angel nyt vain ennakkoluuloinen?

Brunette haroi puolihuolimattomasti ajatuksissaan hiuspehkoaan, katseen palatessa takaisin sauhuttelevaan Angeliin. Viimeinen linja-auto oli mennyt jo aikoja sitten, ainakin Kelseyn käsityksen mukaan, joten miten toinen meinasi selviytyä kotiin saakka?
Kyytipyyntö tuli hivenen yllätyksenä, tosin positiivisena sellaisena. Jos niin pystyi sanomaan, mutta Kelsey ei olisi olettanut, että Angel olisi pyytänyt kyytiä. Ylipäätään pyytänyt mitään. Tai jotain.

Tokaisu taksista sai neitokaisen kurtistamaan kulmiaan.
"Älä oo typerä, totta kai sä pääset kyydillä", vastattiin sitten hiekanruskean nahkatakin kietoutuessa tiukemmin neitokaisen ympärillä. Nopeasti sormet vetivät vetoketjun kiinni, ilma tuntui aivan tarpeeksi viileältä muutenkin. Kelsey kääntyi parkkipaikan puoleen, viitaten sitä kohti kädellään.
"Tuutko sä?"

Angel kohotti hitusen hämmentyneen katseensa maasta Kelseyhin. Kelsey myöntyi kyyditsemään hänet kotiin ilman mitään vastaväitteitä. Se oli aika outoa ja vaaleaverikkö alkoi tuntea... Iloa?
Neito lähti kävelemään bruneten kanssa kohti parkkipaikkaa. Pitkästä aikaa Angelin teki mieli alkaa jutella jonkun kanssa, ja se oli todellakin jo hälyyttävää. Angel ei puhunut muiden kanssa kuin pakosta ja nytkö hän olit tekemässä sen ihan vapaaehtoisesti?
"Mitäs.. Sulle muuta kuuluu?" kysyttiin hieman varovaisesti ja tyttö heitti tupakan maahan tumpaten sen jalallaan. Katse pidettiin tiukasti kävelytiessä, jota pitkin he kävelivät.

Angelin lähtiessä kävelemään lähti brunettekin liikkeelle. Hautausmaan tien hiekka rahisi turvallisen kuuloisesti mustien, lyhyt korkoisten kenkien alla. Kaupungin äänet eivät yltäneet tänne saakka, koko hautausmaa tuntui olevan kovin hiljainen, huokuvan rauhallisuutta sekä surua. Yleensä se oli vain epämiellyttävää Kelseystä, kerrankin se tuntui rauhoittavalta. Olla poissa kaupungin hälystä.

Blondin varovaisesti esitetty kysymys sai tytön kohottamaan katseensa hiekasta, vilkaisemaan nopeasti vierellä kävelevään Angeliin päin. Jokin toisen olemuksessa oli eri tavalla kuin viimeksi heidän tavatessaan – johtuiko se hautausmaasta vai jostain muusta, sitä hän ei osannut sanoa.
"Ei kai minulle... mitään kummallista. Sitä samaa vanhaa", vastattiin hienoisen olankohautuksen säestämänä, käden onkiessa samaan aikaan veljensä volvon avaimia taskusta. Nopealla liikkeellä Kelsey pyyhkäisi silmäkulmiinsa jämähtäneet kyyneleet ja napsautti mustan ajoneuvon ovet auki.

Tyttö epäröi hetken, ennen kuin kääntyi katsomaan Angeliin päin.
"Entä sinulle?" Kysyttiin, ja brunette käänsi katseensa takaisin eteenpäin, avaten auton oven ja istahtaen kuskin paikalle.

Angel hymähti hiljaa kuullessaan toisen kuulumiset. Vai että sitä samaa vanhaa. Eli mitään uutta tai mainitsemisen arvoista ei ollut tapahtunut, aivan kuten vaaleaverikölläkin.
"Mm.." tyttö mutisi toiselle ja istahti pelkääjän paikalle autoon.
"Eipä mullekaan mitään erikoista kuulu..." neito mutisi ja sulki oven perässään. Niinpä, eihän Angelille koskaan kuulunut yhtään mitään. Mutta jos oli pakko jotain perusteellisempaa sanoa, Angel oli angstannut, ryypännyt, angstannut, vittuillut ja taas angstannut. Sellaista hänen tavallinen elämänsä oli. Missä oli se valo, jota Angel oli kaivannut?

Ja jälleen vaaleahiuksinen neito meni vaisuksi. Hän tuskaili yhä kysymäänsä kysymystäänsä, miksi olikaan kysynyt toisen kuulumisia? Eihän se kiinnostanut Angelia paskankaan vertaa, silllä eihän ketään kiinnostanut hänen kuulumisensa sitten ollenkaan! Miksi Angel yritti vaivalla keksiä jotain sanomista, kun voisi vain olla aivan hiljaa ja antaa ajan kulua. Aika kuluisi ja Angel jätettäisiin rauhaan, yksin. Yksin...
"Missäs Brandon seikkailee? Eiks tää oo sen auto?" Angel kysyi sitten ja siirsi katseensa tuulilasista Kelseyhin.

Auton avain työntyi virtalukkoon ja musta volvo hurahti tottelevaisesti käyntiin. Ovi nykäistiin kiinni, turvavyö päästi tutun kuuloisen kilahduksen mennessään paikoilleen. Ruskeat silmät loivat silmäyksen Angeliin.
"Turvavyö kiinni", mutistiin sitten, kun tyttö työnsi vaihteen päälle ja peruutti hautausmaan parkkipaikalta, kiepauttaen volvon tottuneesti ympäri, suunnaten valtatielle.

Kun blondi otti Brandonin puheeksi, loi brunette tuohon asteen verran kummeksuvan katseen, ennen kuin keskitti katseensa takaisin tuulilasin läpi näkyvään asfalttitiehen.
"Joo, sen auto on", vastattiin sitten tytön painaessa lisää kaasua rajoituksen suurentuessa.
"Emmä tiedä missä se on. Kaipa jossakin ryyppäämässä", todettiin sitten olankohautuksen kera, neitokaisen nipistäessä huulensa hetkeksi kiinni, otsan mennessä miettivästi ryppyyn.

"Voinko mä tulla teille?" kysyttiin sitten yhtäkkiä, Kelseyn keskittäessä koko huomionsa maantiehen. Okei, toivottavasti Angel ei ampuisi häneltä päätä irti. Tai siis, tuskin ampuisi, mutta… No niin. Häntä ei vain huvittanut mennä tyhjään kotiin, jossa hyvällä tuurilla olisi kaksi viinalta haisevaa isoveljeä, kenties molemmilla kainalossa joku aivokapasiteetiton typerys.

Vaaleaverikkö veti turvavyön ylleen ja se napsahti kiinni. Eihän Angel nyt kovin itsetuhoinen halunnut olla, varsinkin, jos puhe oli autoista. Autot olivat jokseekin... Pelottavia.
Noniin, olihan Angel tiennyt tämän auton olevan Brandonin. Tällähän Brandon ja Kelseyn kyyditsivät Angelin kerran kotiin. Jep, ei tyttösellä sittenkään ollut niin huono muisti kuin oli luullut
Vai oli Brandon ryyppäämässä. Eihän se tietenkään ollut kovin suuri yllätys, kun alkoi tarkemmin ajatella. Sellaisen kuvan Angel oli toisesta saanut, ryyppäsi usein ja vikitteli naisia.

Nyt Angel hämmästyi todella, huuletkin hieman raoittuivat tytön kuullessa bruneten kysymyksen.
"Mitä", sanottiin melko pian toisen kysymyksen jälkeen ja Angelin äänestä pystyi heti erottamaan suunnattoman suuren hämmästyksen. Mutta vaaleaverikkö puraisi sitten huultaan ja käänsi katseensa vieressä olevaan ikkunaan.
"Miten vaan", vastattiin enemmän Angelmäisesti ja tyttö antoi kirkkaansinisten silmien tarkkailla maailmaa ikkunan takaa.

Oliko Kelsey oikeasti ollut tosissaan kysyessään tuollaista Angelilta? Eihän kukaan täysjärkinen nyt haluiaisi hänen luonaan vierailla, ei, se oli mahdoton yhtälö. Ehkä Kelsey oli hetken ajan ajatellut puhuvansa jollekulle muulle? Niin, niin sen täytyisi olla.

Brunette rekisteröi hiljaisen kilahduksen, joka kuuli blondin laittaessa turvavyönsä kiinni. Kiitos luojalle ettei tuo ollut sellainen, joka ei suostuisi laittamaan sitä kiinni – olihan niitäkin nähty. Eikä Kelsey koskaan ollut sisäistänyt, kuinka hankalaa saattoi olla laittaa turvavyö kiinni, jos se oikeasti saattoi hengen pelastaa? Vaikkakin ei se aina toiminut... Ajatus katkesi ja tyttö nielaisi, pudistaen päätään. Silmät kiinnittyivät tiehen ja hän yritti keskittää koko huomionsa autolla ajamiseen, ettei alkaisi vollottaa uudemman kerran.

Kelsey napautti pari kertaa ohjauspyörän yläkaarta, ennen kuin loi sivusilmällä katseen Angeliin, joka oli nyt kääntänyt katseensa ilmeisesti ikkunasta ulos.
"Ei sun tarvi mua sinne huolia jos et halua", mutistiin hetken hiljaisuuden jälkeen tytön hymähtäessä sanojensa perään. Toisaalta ajatus siitä, että hän oli juuri kysynyt voisiko mennä Evangelina Dollylle sai hänet kauhistumaan ja hämmästymään, mitä hän oli oikein ajatellut?

Toisaalta se tuntui vain normaalilta, sillä ajatus Brandonista ja Kevinistä makaamassa reporankana pitkin pituuttaan olohuoneen lattialla ja sohvalle tai jossakin muualla vastaavassa paikassa ei herättänyt kovinkaan suurta hilpeyttä hänessä, varsinkaan tässä mielentilassa. Vaikka mikäpä hän oli veljiensä juomisesta motkottamaan, kun itsekin ryyppäsi harva se päivä...

Kelsey avasi suunsa taas ja Angel tunsi silloin jotain pistävää sydämessään. Hänen teki mieli vain avata oma suunsa ja sanoa Kelseylle, että seura kelpaisi, mutta... Se ei ollut ihan Angelin tapaista, joten oli hetken aikaa mietittävä, mitä toiselle voisi sanoa, jotta se kuulostaisi Angelmäiseltä.
"Vittu, jos mä sanon miten vain, niin se on yleensä myöntävä vastaus. Äh, pitääks sitä ihan rautalangasta vääntää?" tyttö tokaisi muka turhautuneen kuuloisena ja alkoi haroa vaaleita kihartuvia hiuksiaan sormillaan. Noin, nyt hän oli ainakin sanonut jotain sellaista, mitä nyt odotti Angelin suusta tulevan.

Katse käännettiin viimeinkin ikkunasta katsomaan Kelseytä. Vaaleaverikkö tuhahti hiljaa ja siirsi katseensa tuulilasiin.
"Mä en osaa olla ystävällinen. Mä en osaa olla toisten seurassa", Angel puhui vakaalla äänellä ja huokaisi hiljaa.
"Sun pitäis se ymmärtää.." tyttö mutisi paljon hiljempaa ja laski katseensa sormiinsa, jotka närpäsivät mekon helmaa.

Brunette kuunteli toisen vastauksen, siristäen sitten silmiään. Lyhyt huokaus karkasi neitokaisen huulilta tuon kääntäessä autoa maantien mukaan.
"Niin, nimenomaan. Yleensä. Eli toisin sanoen voit tarkoittaa ihan mitä vaan", mumistiin tasapaksusti toisen sanoihin, tytön irrottaessa toisen kätensä ohjauspyörästä, haroen tummanruskeita hiuksiaan. Yrittikö toinen tahallaan olla vaikea selkoinen, eikö sitä kiinnostanut vai mikä hitto mätti?

Seuraavat sanat yllättivät Kelseyn, mutta hän ei näyttänyt sitä. Kommentteja ei tippunut, ruskeat silmät vain seurasivat tiiviisti autotietä ja ohi vilahtelevia liikennemerkkejä. Niin, hänen pitäisi ymmärtää. Vaan kun ei ymmärtänyt, ainakaan täydellisesti. Ja tuskin tulisi koskaan ymmärtämäänkään, joten olisi täysin turhanpäiväistä kärttää Angelilta lisätietoja yhtään mistään, hän todennäköisesti saisi vain äkäisiä vastauksia ja happamia mulkaisuja.
Ja toisekseen, vaikka Kelsey yleensä vittuilikin ihmisille mielellään ja piikitteli näitä minkä kerkesi, tuota kolmosluokkalaista blondia hänen ei huvittanut kiusata. Häntä ei huvittanut piikitellä tuota. Mutta jos tuo ei edes yrittäisi olla mukava - eikä tarvitse edes olla mukava! Pelkkä ihan kivakin riittää – ei Kelseykään aio olla.

Kelsey ei sanonut sanaakaan, joten Angelkin päätyi ajattelemaan omia ajatuksiaansa, joita olisi sillä hetkellä ehkä halunnutkin vältellä. Hänen ajatuksensa näet eksyivät melko masentuneisiin asioihin, kuten taas kuolleeseen äitiinsä ja välillä isäänkin. Mitä isälle kuuluisi? Ehkä Angelin pitäisi soittaa lähipäivinä isälleen ja kysyä kuulumisia. Ehkä Angel voisi jopa käydä vierailemassakin isänsä luona. Niin, ainakin isälle tulisi parempi mieli. Tosin tytön olisi pukeuduttava löysiin vaatteisiin, jotta isä ei huomaisi tyttärensä suunnatonta laihtumista (mitä Angel ei edelleenkään itselleen myöntänyt).

Pieni huokaus karkasi taas tyttösen hieman kalpeilta huulilta ja tyttö laski katseensa taas syliinsä. Hänen teki mieli puhua, mutta sillä hetkellä päähän ei pukahtanut yhtään järkevää kysymystä tai sanottavaa Kelseylle. Ehkä Angel olisi vain hiljaa, välttyisi ainakin sanomasta mitään epäAngelmaista...

"Seurusteleks sä?" Angel kysäisi yhtäkkiä ja piti katseensa yhä sylissään.

Hiljaisuuden vallitessa ainoat äänet olivat auton konepellin alta kuuluva moottorin hiljainen kehräys, ja toisinaan kuuluva lyhyt kolahdus, kun Kelsey vaihtoi vaihdetta. Toinen kyynärpää oli nojattu rennosti vasten ikkunaa, toisen käden pyöritellessä tarpeen tullen auton rattia. Brunette ei maininnut enää mitään siitä, että voisiko hän tulla Angelille, nyt hän tulisi, halusi toinen tai ei. Kyllä kai tuo osaisi hänet ulos heittää kunhan kyllästyisi.

Ajatukset lipuivat laiskasti miettimään vähän sitä sun tätä, yrittäen visusti pysyä poissa vanhemmista ja äskeisestä hautausmaa vierailusta. Kurkkua kuristava tunne oli kadonnut onneksi jo aikoja sitten ja Kelsey tunsi olonsa vahvemmaksi, vaikkakin häntä häiritsikin autossa vallitseva, painostavan tuntuinen hiljaisuus, eikä hän keksinyt mitään järkevää sanottavaa, jolla rikkoa se.

Onneksi Angel avasi suunsa, tosin varsin kummallisen kysymyksen kanssa.
"No en tosiaankaan", tuhahdettiin vastaukseksi, Kelseyn jarruttaessa äkkinäisemmän puoleisesti liikennevalojen vaihtuessa edestä juuri punaisiksi.
"Sulta on varmaan turha edes kysyä", todettiin sitten kevyempään sävyyn, valojen vaihtuessa ja neitokaisen painaessa kaasua.
"... Ellet oo suuntautunu naisiin", heitettiin vielä vitsillä perään, tytön virnistäessä pikaisesti.

Angel olisi tehnyt mieli vain tokaista kylmästi takaisin 'no anteeks kun kysyin!' mutta onnistui pitämään sen oman päänsä sisällä. Tyttönen ei todellakaan ollut kovin halukas viemään tätä tilannetta raivoisaan riitaan, vaikka sehän olisikin ollut Angelin tapaista.
Vaaleaverikkö ehti tuhahtaa Kelseyn tokaisulle, ennen kuin toinen jo sanoi aivan muuta, jolloin Angel kasvoille syntyi epäuskoinen ilme.
"Vaikka mä vihaan miehiä, mä oon 100% hetero", Angel tokaisi Kelseylle nähdessään toisen virnistyksen suunpielessä ja pieni virne kohosi myös tämän pahiksen huulille.

"... Miten sun porukat kuoli..?" tyttö kuiskasi sitten hiljaisuuden rikkoessa ja katsahti varovaisesti Kelseyhin, josta laski katseensa nopeasti syliinsä.

Kelsey naurahti toisen vastaukselle, luoden toiseen sivusilmällä katseen.
"Niin mä vähän arvelinkin", tokaisee sitten irrottaen toisen kätensä ratista, sipaisten tummanruskeita silmien eteen pyrkiviä hiussuortuvia korvansa taakse.
Molemmat kädet ehtivät sopivasti pitämään auton tiellä kun Angel kysyi jotain, joka sai tytön kurkun taas litistymään kasaan. Siitä oli jo aikaakin niin kauan, miksi tapahtumasta puhuminen edelleen sai hänet tällaisen tunnekuohun valtaan?

"Kännikuski ajo päältä", vastaa pidemmän hiljaisuuden jälkeen, ruskeiden silmien tuijottaessa tiiviisti asfaltin pinnassa olevia valkeita viivoja, jotka kiitivät ohitse. Tyttö kohotti katseensa tiestä juuri parahiksi jarruttaakseen, ettei ajanut päin punaisia ja näin rytännyt uutuuttaan hohkavan punaisen ferrarin kylkeä.
"Entä äitisi?" kysyttiin sitten vaimeasti samalla kun tyttö käänsi auton Angelin kämpän suuntaan.

Musta volvo rullasi kerrostalon pihaan ja Kelsey parkkeerasi sen syrjään, sammuttaen ajoneuvon. Avain napattiin lukosta ja tungettiin ruoholaikkujen koristamien farkkujen taskuun, samalla kun turvavyö napsautettiin auki ja neitokainen astui auton miellyttävästä lämmöstä viilenneeseen yöilmaan.

Kännikuskit... Niille pitäisi oikeasti tehdä jotain. Angel oli itsekin saanut niistä tarpeekseen. Hän jopa itse tajusi alkoholin vaikutuksen alaisena, että autolla ajaminen oli kiellettyä. Joillekulle tuo tieto ei vain tainnut mitenkään mennä päähän, vaikka sitä taottiinkin.
Angelin silmät hieman suurenivat, kun Kelsey jarruttikin aivan äkisti punaisiin valoihin. He olivat juuri olleet lähellä rytätä jonkun auton ja vaaleaverikkö huokaisi vaimeasti helpotuksesta. Ehkä tämä 'miten vanhempasi menehtyivät' -aihe ei ollut kovin hyvä tällaisiin tilanteisiin.

"Aivoverenvuoto", Angel vastasi tunteettoman kuuloisena.
"Eräänä aamuna hän vain.. Ei enää herännyt.." tyttö kertoi ja niiskautti kerran. Niin, hän muisti edelleenkin sen aamun, jolloin oli juossut nukkuvien vanhempiensa sänkyyn herättämään nämä. Isä heräsi ja kutitteli tytärtään naureskellen. Sängyn toisella puolella nukkuva naishahmo oli liikkumattomana paikoillaan. Angel muisti seuraavat tapahtumat vain pätkinä, hidastettuina sellaisina. Isän kauhusta kangenneen ilmeen ja ymmärtämättömyyden.

He olivat saapuneet perille Angelin asunnolle ja tyttö astui ulos autosta Kelseyn parkeerattua sen. Vaaleaverikkö veti syvään henkeä ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa hiljaisena.
Hän avasi asuntonsa oven ja jätti sen auki Kelseylle, joka luultavasti oli seurannut perässä. Eteinen oli melko ahdas ja se oli täynnä kenkiä. Kyllä, Angel oli kenkäriippuvainen. Ja kyllä, hän rakasti heitellä niitä ihmisten niskaan.
"Oo kuin kotonas..." todettiin vaisusti, vilkaistiin nopeasti Kelseytä ja käveltiin pienikokoiseen keittiöön. Angel kaivoi kaapistaan pari mukia.
"Mitä otat, kahvia, kaakaota, teetä?" tyttö kysyi.

Auton ovet napsahtivat lukkoon ja Kelsey kääntyi astelemaan Angelin perään.

Brunette astui avoimesta ovesta sisään kynnyksen yli ahtaamman puoleiseen eteiseen, joka oli ahdattu täyteen kenkiä. Pari kertaa neitokainen räpäytti tummia ripsiään ihastellen vanhemman tytön kenkävalikoimaa. Hurjasti kenkiä… Ja hienoja sellaisia. Kelsey olisi muuttunut kateudesta vihreäksi jos olisi viitsinyt ja jaksanut, mutta hän ei jaksanut kadehtia ketään.

Toisen sanat rekisteröitiin ja Kelsey nyökkäsi, lähinnä itsekseen tosin. Hiekanruskea nahkatakki ripustettiin naulakkoon ja kengät jätettiin eteiseen. Hän tarkkaili toisen asuntoa, ennen kuin asteli blondin perässä keittiöön. Tyttö pörrötti hiuksiaan jäädessään hetkeksi oven suuhun, ennen kuin astui sisälle huoneeseen.
"Kaakao maistuisi..." Kelsey vastasi istahtaen lähimpänä olevalle penkille, ruskeiden silmien tutkiessa keittiötä.

Angel nyökkäsi kuullessaan Kelseylle maistuvan kaakaon ja alkoi kaivaa kaapeistaan aineksia. Hän kaatoi maitoa mukiin ja pisti sen mikroon lämpiämään. Ainakin Angelille kelpaisi nyt enemmän kuuma kaakao kuin kylmä. Jotenkin nyt sitä vain maistuisi enemmän lämmin kaakao, ja niin Angel oli ajatellut Kelseyllekin se paremmin maistuvan.
Keittön pöydälle vaaleaverikkö nakkasi kaakapurkin ja lusikan Kelseytä varten. Samalla hän otti kaapistaan itsellekin mukin, johon kaatoi maitoa. Hän aikoi itsekin juoda kaakaota, lämmintä tottakai.
Tyttö kääntyi nojailemaan alaselällään kaappeja vasten ja katseli myös keittiötään huomatessaan Kelseyn tutkailevan sitä.
"Tällänen tää kämppä on... Pieni, mutta ihan sopiva", tyttö mutisi ja pyöräytti hieman silmiään. Niin, olisihan se kiva, jos olisi hieman isompi asunto. Rahaa kului tosin enemmän vaatteisiin ja kenkiin, ja riitti juuri ja juuri maksamaan talon vuokran. Isähän kaiken maksoi, eikä isältä kehdannut pyytää enää enempää.

Mikro piippasi merkiksi ja Angel otti sielä kuuman maidon ulos. Hän asetti sen Kelseyn eteen ja laittoi oman mukinsa mikroon lämpiämään. Jälleen hän alkoi nojata kaappeja vasten.
"Varmaan huomasit mun pitävän kengistä", tyttö vaihtoi puheenaihetta ilmasta yrittäen saada ahdistavan olotilan katoamaan.
"Mä rakastan kenkiä", Angel myönsi ja hymähti hieman. Kengät kengät kengät... Angelin tämän hetkinen ainoa rakkaus.