Viekää minut sinne missä hän on. Lautturi, kuule mitä mä toi

Ruskeat silmät tutkivat keittiön pieni yksityiskohtia kiinnostuneina, tytön nykäistessä hävyttömän rajamailla seikkailevaa toppiaan ylemmäs. Kelsey seurasi Angelin puuhastelua, nyökäten toisen sanoille asunnon pienyydestä, mutta sopivuudesta. Tai jotakin sen suuntaista.
"Musta tää on kiva", Kelsey tokaisi hetken hiljaisuuden kuluttua, tarkoittaen todella sanojaan. Mieluummin yksin vähän pienemmässä asunnossa kuin kahden viinanhuuruisen isoveljen kanssa pienessä rivitalossa.
Kelsey joutui taas muistuttamaan itseään siitä, että hän oli aivan yhtä viinanhuuruinen kuin veljensäkin. Tällaisina hetkinä se ei vain tuntunut siltä.

Kun mikro piippasi ja blondi asetti maitomukin hänen eteensä, tyttö kurkotti kaakaopurkin itselleen ja tiputti muutaman lusikallisen jauhetta maidon sekaan, sekoittaen sen muutamalla rivakalla lusikan liikkeellä. Tyttö siemaisi juomaansa ja oli hyvillään sen tuomasta lämmön tunteesta.
"Huomasin kyllä", brunette totesi hymyillen hienoisesti, nyökäten sitten lähinnä itsekseen.
"Sulla on ihania kenkiä", todettiin vielä sanojen perään tytön kohottaessa kaakaomukin huulilleen, antaen juoman valua kurkustaan alas.

Mikro piippasi taas ja Angel otti sieltä nyt vuorostaan oman lämpimän maitonsa. Hän kaatoi mukiin pari lusikallista kaakaojauhetta ja sekoitti sen lusikalla. Sitten hän hörppäsi lämpöistä kaakaota hitusen ja maisteli sitä hetken aikaa suussaan kuulostellen samalla Kelseyn puheita.
"Jokaisellahan on jotain, mitä keräilee... Mä keräilen kenkiä", tyttö totesi vielä ja hörppäsi taas juomastaan. Angel ei heti keksinyt, mitä olisi voinut seuraavaksi sanoa, joten hän keksi turvallisen vaihtoehdon hiljaisuuden estämiseksi.
"Katotaaks, mitä telkasta tulee?" vaaleaverikkö kysyi sitten, silmäili hetken aikaa Kelseytä, kunnes jo lampsikin pieneen olohuoneeseensa. Hän nappasi kaukosäätimensä käteen ja avasi television. Tyttö istahti valkoiselle sohvalleen ja vaihteli kanavia tiuhaan tahtiin.

Kelsey ei ehtinyt sanoa juuta eikä jaata kun Angel jo katsoikin ilmeisesti olohuoneen puolelle. Olkiaan kohauttaen brunette seurasi perässä, kompastuen epäonnekseen kynnykseen ja läikytti kaakaot topilleen että lattialle.
"Ai saatana!" kuului älähdys neitokaisen suusta kaakaon polttaessa ohuehkon topin läpi ihoa.
"Ei vitun vittu..." Kelsey ärisi laskien puoliksi tyhjän kaakaomukin lähimmän tason päälle, venyttäen paitaansa niin, ettei se polttaisi enempää kärsinyttä vatsaa.

"Öh tota... Ei sattuis löytymään luutua?" kysyttiin sitten ruskeiden silmien tutkaillessa lattialla lilluvaa kaakaolänttiä ja sitä kautta toppiaan, jonka helmasta tipahteli hiljakseen pisaroita lammikkoon.
"Sori, mä oon kauhee köntys", mutistiin sitten vaivaantuneena. Kyllä nyt tämäkin oli, ensin tunkee toisen taloon ja sitten sotkee joka paikan. Erittäin hienoa.

Töminä herätti Angelin horroksesta ja neitokainen kääntyi katsomaan taakseen vain huomatakseen Kelseyn kiroavan läikkynyttä kaakaotaan. Vaaleaverikkö ponnahti pystyyn ja riensi takaisin keittiöön. Hän ei jaksanut ottaa mitään luuttua esille, nappasi vain tiskirätin vesihanan päältä ja kostutti sitä hieman. Sen tehtyään Angel kyykistyi kaakaoläntin kohdalle ja alkoi putsata lattiaa rätillään.
"Vahinkoja sattuu", tyttö mutisi vastaukseksi Kelseylle. Siinä Angel hetken aikaa pyyhki lattiaa ja kävi aina välillä kastelemassa rätin, jotta se voisi uudestaan imeä kaakaot itseensä. Pian lattialla ei ollut muuta kuin kosteamman puoleinen läiskä ja Angel asetti tiskirätin takaisin vesihanan päälle.
"Mä voin lainaa paitaa", blondi puhui sitten. Niin, olihan Kelseyn paita mennyt aika huonoon kuntoon.

Angel käveli makuuhuoneeseensa ja avasi vaatekaapin oven. Hän nappasi ensimmäisen topin sieltä käsiinsä, joka sattui nyt olemaan violetti.
"Tässä", pahis sanoi ja heitti paidan Kelseylle parin metrin päästä.
"Haluuks uuden kaakaon?" Angel kysyi sitten. Olihan Kelseyn kaakao päätynyt lattialle sekä toisen paidalle.

Kelsey seurasi vaivaantuneena blondin juoksentelemista edestakaisin, ensin keittiöön hakemaan rättiä ja sitä kautta takaisin sinne ja ilmeisesti makuuhuoneeseensa.
"Joo, kiitti", mutistiin vastaukseksi kun violetti vaate napattiin kiinni. Musta, kaakaota valuva asuste heitettiin päältä ja tilalle vedettiin Angelin lainaama toppi. Tyttö roikotti toppiaan kauempana itsestään, heittäen sitten katseen blondin suuntaan.
"Minne mä tän laitan?"

Neitokainen räpäytti pari kertaa silmiään, kohauttaen sitten olkapäitään.
"... Vaikka", mutistiin vastaukseksi silmien kääntyessä sitten mulkoilemaan takaisin toppiaan.
"Mä voin tehä ite", tokaistiin hetken hiljaisuuden jälkeen, "jos vaan uskallat päästää mua sun keittiöön..."

Kelseyn kysyttyä, minne hän laittaisi kaakaosta tahriintuneen toppinsa, Angel käveli tytön luo ja otti toisen paidan käsiinsä.
"Mä vien sen tonne kylppäriin. Pistän sen likoo", vaaleaverikkö sanoi ja katsahti Kelseytä silmiin tytön kysyessä lupaa tehdä itselleen uuden kaakaon
"Siitä vaa", tyttö antoi luvan ja hymähti toiselle huvittuneena. Sen jälkeen blondi lampsi kylpyhuoneeseen Kelseyn toppi kädessään. Hän pisti lavuaariin tulpan ja asetti sitten topin siihen laittaen veden valumaan. Pian lavuaari oli sopivasti täynnä vettä ja Angel sammutti vesihanan. Liotkoon toppi siinä hetken aikaa.

Angel saapui takaisin olohuoneen puolelle ja jäi nojaamaan sohvan reunaan.
"Yritä olla sitte kaatamatta sitä", Angel sanoi kiusaten ja virnisti toiselle hitusen.

Kelsey nyökkäsi vastaukseksi hymyillen pehmeästi, ennen kuin hipsi varovasti keittiöön. Hetken etsiskelyn jälkeen maito löytyi ja muki täytettiin. Hetken kuluttua mikro piippasi merkiksi lämmittämisen loppumisesta. Tyttö otti mukinsa ulos sähkölaitteesta ja tiputti pari lusikallista kaakaojauhetta sekaan, joka oli jätetty pöydälle.

Neitokainen hymähti lyhyesti Angelin sanoille astuen liioitellun varovasti ja tarkasti kynnyksen yli.
"Yritetään", sanottiin vielä naurahtaen bruneten astellessa sohvan viereen, silmäillen hetken epäilevästi valkeaa sohvaa.
Nopeasti tyttö oli juonut mukinsa puoliksi tyhjilleen ja uskalsi ilman suurempia huolia istua alas, sillä se nyt tästä vielä puuttuisikin, että hän onnistuisi tuhoamaan toisen sohvankin...

Kelsey onnistui näköjään tekemään itselleen uuden kaakao, ja onnistuipa myös olemaan läikyttämättä sitä tällä kertaa. Angelin huulenpielelle kohosi pieni hymy, joka kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Hän tunsi olonsa kevyeksi ja huolettomaksi, mutta ei uskaltanut sitä aivan vielä kertoa toiselle.
Angel istahti Kelseyn vierelle sohvalle ja jätti televisioon jonkin musiikkikanavan päälle. Hetken sitä katseltuaan ja omia ajatuksia mietittyään tyttö käänsi päätään toisen suuntaan.
"Tykkääks sä piirtää?" vaaleaverikkö kysyi yhtäkkiä. Niin, Angelhän itse rakasti piirtämistä yli kaiken. Hän rakasti kuvaamataidon tunteja, ja vietti aikaa kuvaamataidon luokassa tuntien ulkopuolellakin.

Ja miksi Angel olikaan toiselta tuollaisen kysymyksen kysynyt? Sitä neitokainen mietti itsekin, mutta hänen oli alettava pikkuhiljaa myöntää se tosiasia, että hän halusi tutustua Kelseyhin hieman enemmän. Olihan toinen jo tietoinen tytön mieskammosta ja hieman muistakin asioista..

Bruneten ruskeat silmät kiinnittyivät televisioon, jonka ruudulla joku Kelseylle tuntematon naisartisti tanssi epäreilun hienolla tavalla. Laulukin oli ihan nätti, muttei ihan tytön itsensä mieleen. Tyttö oli niin keskittynyt tutkimaan televisiossa liikkuvia hahmoja, että hätkähti toisen kysymystä, huomaamattomasti tosin. Hän kohotti kaakaomukin huulilleen ja siemaisi juomaansa, kohauttaen sitten olkapäitään.
"Piirtäminen... On se kivaa, mutta multa luonnistuu vaan tikku-ukot", tokaistiin sitten vastaukseksi lyhyen naurahduksen kera. Totta: Kelsey oli suoraan sanottuna surkea piirtäjä. Hän mieluummin lauloi tai soitti vaikkapa kitaraa kuin piirsi. Kuvaamataidon opettajakin oli ala-asteella pilkannut hänen töitään. Tai ainakin piilopilkannut.

"Sä taidat tykätä?" kysyttiin sitten kuin asia olisi itsestään selvyys. Ainakaan hän itse ei kysyisi toiselta ’tykkäätkö ajella autolla’, jos ei itse tykkäisi... Mutta ihmisiä oli erilaisia, joten olisi ihan viisasta varmistaa asia.

Angel hymähti huvittuneesti Kelseyn tikku-ukko maininnalle. Blondi yritti muistella, milloin hän oli viimeksi piirtänyt tikku-ukkoja. No... Siitä taisi olla jo aika monta vuotta aikaa.
"Piirtäminen on mun intohimo", pahis myönsi ja tytön huulilla kaareili aivan pieni hymy, joka selvästi paljasti toiselle, että Angel puhui täyttä totta. Hän rakasti piirtämistä, hän rakasti uppotua toiseen maailmaan ja unohtaa arki. Ja jälki, joka paperille yleensä ilmestyi, oli ihan siedettävän näköistä.
"Ainoo oppiaine, jota pystyn ranskan lisäksi sietämään", tyttö lisäsi hiljaa ja kostutti kielellään kuivia huuliaan.

"... Paitsi, että kuvismaikan sijainen on ihan kaamee ämmä. Sais painuu vittuu", Angel tuhahti sitten paheksuvasti ja hänen oli pakko vaihtaa kanavaa, sillä ei enää kestänyt keikisteleviä naisia televisioruudullaan.
"Ei täält tuu ku paskaa" todettiin ärtyneenä ja jätettiin ruudulle pyörimään jokin saippuasarja. Miksi televisiosta ei koskaan tullut mitään kiinnostavaa?

Tyttö nyökkäsi: hän oli arvannut. Eikä se edes vaikeaa ollut, mutta joka tapauksessa… Kelsey veti polvet lähelleen ja hörppäsi vielä lämpimältä tuntuvaa juomaa suuhunsa. Kohta sekin olisi vain laimeaa ja haaleaa...
"Saanko mä nähdä sun piirustuksia?" kysyttiin sitten yhtäkkiä Kelseyn tarkastellessa vieressään istuvaa blondia mukin reunan ylitse. Niin, hän oli kiinnostunut näkemään tytön töitä, sillä jonkinmoinen kutina ilmoitti, että toinen olisi hyvä piirtäjä.

Ruskeat silmät katselivat hajamielisesti televisioruutua, jossa joku mies yritti selvästi tukehduttaa naisen kielellään. Paskaa, kyllä vain. Sitähän televisiossa riitti yllin kyllin.

Angelin kasvoille kohosi ilme, joka kertoi tytön pidättelevän tunteitaan. Niin, pahis oli todella iloinen siitä, että Kelsey halusi nähdä hänen piirrustuksiaan. Hän saisi näyttää piirustuksiaan kerrankin jollekin muulle kuin vanhenevalle isälle, joka tietenkin olisi ylistänyt tyttöä, vaikka tytön piirrustukset olisivatkin olleet rumia.
"Joo, oota hetki", tyttö sanoi äänellä, josta suorastaan hehkui jonkinmoista iloisuutta, mutta silti sitä tunnetta oli ikävästi yritetty piilottaa. Minkäs sille mahtoi, jos ei ollut tottunut paljastamaan tunteitaan muille.

Angel nousi sohvalta pikaisesti ja käveli huoneeseensa. Hän meni suuren ruskean kaapin luo ja avasi sen. Kaappi oli täynnä papereita, värikyniä, kansioita, viivottomia... Kaikkea sellaista, mitä piirtämiseen tarvittiin. Blondi nappasi käteensä mustan kansion ja avasi sen tarkistaakseen, että se oli oikea kansio. Jep, kansio oli oikea kansio.

Tyttö palasi Kelsey luo, mutta ei istahtanut sohvalle.
"Tässä mulla on nyt parisen kuvaa.." Angel puhui ja hänen äänestään kuulsi pieni vaatimattomuus. Niin, Angel ei ollut saanut paljoa palautetta omista töistään muilta ihmisiltä. Ainoastaan kuvaamataidon opettaja oli antanut palautetta, hyvää sellaista. Mutta palautetta olisi kyllä mukava kuulla myös muiltakin.
"Voit kattoo ite", pahis sanoi sitten ja ojensi kansiota Kelseyn puoleen. Tässä mustassa kansiossa oli ainoastaan piirrettynä ihmisiä, heidän kasvokuviaan tai sitten kokovartalokuvia. Mutta enimmikseen tässä kansiossa oli kasvokuvia ja Kelsey saattaisi tunnistaa niistä suurimman osan Astonin oppilaiksi. Angel nimittäin piirsi usein kuvia Astonin oppilaista, koska oppilaat toimivat hyvinä malleina tietämättään.

Bruneten otsa kurtistui aavistuksen omaisesti Angelin sanojen jälkeen, vanhemman tytön kadotessa jonnekin, oletettavasti hakemaan piirustuksiaan. Toisen ääni oli kuulostanut jotenkin kummalliselta… Iloiselta, muttei sitten kuitenkaan. Kelsey tuijotti hetken mukin reunan yli televisioruudussa liikkuvia hahmoja, ennen kuin hän pudisteli hiljaa itsekseen päätään. Ei varmaan kannattaisi vaivata päätään moisella, kun Angel kuitenkin oli melkoisen omalaatuinen persoona, jos näin voisi sanoa. Tai ainakin kovia kokenut.

Huulet painautuivat mukin reunaan ja ottivat muutamia lyhyitä kulauksia, pian koko hiljalleen haaleaksi muuttunut juoma oli juotu, eikä mukin pohjalla näkynyt enää muuta kuin pari kurjaa pisaraa muistuttamassa tuonkaan aineen olemassa olosta.
Tyttö odotti kärsivällisesti toisen paluuta, ruskeiden silmien harhaillessa vuoroin olohuoneessa, vuoroin television ruudulla, jolla ei totta puhuen mitään kiinnostavaa näkynyt: tuota saippuasarjaa kun ei edes vitsillä voinut kiinnostavaksi sanoa.

Askeleita kuullessaan katse kohosi ja kääntyi seuraamaan, kun blondi saapui mustan kansion kanssa. Kelsey oikaisi jalkansa ja laski tyhjän kaakaomukin maahan, ottaen kansion vastaan.
"Okei", vastattiin toiselle lyhyen hymyn kera, kun Kelsey asetti kansion syliinsä ja aukaisi ensimmäisen lehden.
Epäreilun eläviä kuvia ihmisistä, kasvokuvia lähinnä, pari kokovartalo kuvaa. Joku skeittaava poika, pari tutun näköistä tyttöä…
Sormet kääntelivät hitaasti kansion sivuja, silmien jähmettyessä tuijottamaan eräältä sivulta esiin ilmestynyttä mieshahmoa.

Paperilta tuijotti häntä Brandon.
Hiukset olivat sotkussa, kuten aina. Silmät näyttivät yhtä tympääntyneiltä ja viileiltä, kuten aina, kun veli sattui olemaan tylsistynyt, ja kuten tuo useimmiten koulussa oli. Huulet olivat kääntyneet hiuksen hienosti mutrulle – tuon ilmeen Kelsey tunnisti: Brandon mietti selvästi jotain.
"... Sä oot helvetin taitava", todettiin hetken ihmettelyn jälkeen. Melkein kuin Brandon olisi ollut siinä läsnä, eikä vain paperilla. Kadehdittavaa.

Angel istuutui sohvalle, kun Kelsey oli ottanut hänen piirroskansionsa käsiinsä. Tyttö yritti lukea toisen kasvoista, mitä Kelsey ajatteli tytön piirroksista, mutta oli se melko vaikeaa. Tai oikeastaan ei. Mutta Angel ei kehdannut itselleen myöntää, että toinen näköjään piti hänen töistään.

Vaaleaverikön katse Kelseyn kasvoilta laskeutui tuijottamaan omaa piirrostaan. Hän oli piirtänyt sen ennen, kun oli törmännyt Brandoniin koulun portaikolla (jolloin oli iskenyt Brandonia ranskan kirjalla päähän).
Hetken aikaa pahis analysoi piirrostaan.
"Siinä on pari pientä mokaa... Perspektiivi kusee vähän tos silmän kohalla.." Angel puhui omasta työstään. Niin, toki hän osasi itse 'taiteilijana' huomata pienemmätkin virheet omista töistään.
"Mutta... Kiitos kuitekin.." tyttö sanoi hiljaa. Oli todellakin outoa kuulla tytön suusta kiitosta. Tämä voisi melkeinpä olla maailman kahdeksas ihme.

Ruskeat silmät kääntyivät epäuskoisena katsomaan blondia, joka ilmoitti piirroksessa olevan virheitä. Niin missä? Miksei hän vain nähnyt mitään? … Ehkä se juonsi juurensa siitä tikku-ukko –jutusta, mutta siltikään Kelsey ei kyennyt ymmärtämään toista.
"Musta tässä ei oo mitään vikaa", ilmoitettiin hetken pohdinnan jälkeen tytön kallistaessa päätään, ja tutkaillessa työtä. Jep, ei mitään vikaa.

Sivuja selattiin eteenpäin, silmät havainnoivat ihmispiirustuksia eri kuvakulmista ja perspektiiveistä, eikä hän voinut kuin ihmetellä. Angelia oli näköjään siunattu äärimmäisen hyvällä piirustustaidolla…
"Sä taidat piirtää aika paljon Astonin oppilaita?" tiedusteltiin sitten kun kansioin sivuilta hypähti eteen jälleen pari tutun näköistä tyyppiä.

Angel kohotti huomaamattomasti kulmiaan, kun Kelsey sanoi, ettei nähnyt piirroksessa mitään vikaa. No, olihan se totta, että ne, ketkä eivät harrastaneet piirtämistä, eivät kyenneet näkemään kunnolla perspektiivi virheitä. Ja taiteilija näki aina töissään virheitä, niin se aina meni.

Vaaleaverikkö nyökkäsi tytölle, kun toinen oli tiedustellut hahmojen syntyperää.
"Astonin oppilaat ovat helppoja kohteita", vastattiin ensiksi ja tyttö etsi Kelseylle kansiostaan erään kuvan, jonka asetti sitten päällimmäiseksi. Kuvassa yksi Astonin nörteistä oli syventyneenä lukemaan kirjaa.
"Oppilaita on kiinnostava tarkkailla...", sanottiin seuraavaksi ja kaivettiin uusi piirros päällimäiseksi. Nyt nauravan cheerleaderin kasvot olivat kuvassa
"... Kun ne eivät aavista mitään, että heitä tarkkaillaan..." jatkettiin hiljaa ja otettiin jälleen uusi piirros päällimmäiseksi. Siinä oli piirrettynä Kelsey melko turhautuneen näköisenä nojaamassa käteensä.
"... Ja kun he ovat omissa oloissaan. Silloin mä tykkään piirtää ihmisiä", Angel lopetti viimein ja heräsi jostain unentapaisesta olotilasta. Pahis todellakin rakasti piirtämistä, sillä se oli avain toiseen maailmaan.

"Ei noi nyt oo kovin kummosii", vaaleaverikkö totesi sitten ja kohautti nopeasti olkiaan.

Kelsey irvisti nähdessään kasvonsa paperilla, kaikkea sitä näkikin. Melkein sama kuin olisi huonona päivänä katsonut omaa pärstäänsä peilistä.
"Busted", todettiin sitten huvittuneella äänensävyllä sormien poimiessa paperit käsiin ja tarkastellessa piirroksia lähemmin. Joitakin vain oli siunattu piirtämisen jalolla taidolla, toisia taas....

"Ai ei kovin kummoisia?"
Sanat toistettiin tasapaksulla, mutta jokseenkin epäuskoisella äänensävyllä.
"Mä voin vaan kuvitella mitä sä sanoisit jos näkisit mun töherryksiä", naurettiin sitten vapautuneemman oloisesti, tytön virnistellessä epämääräisesti ajatellessaankin epämääräisiä rustauksiaan. Hän ei edes halunnut ajatella miltä ne näyttäisivät Angelin piirrosten rinnalla.

Angel ei vastannut Kelseyn kommentteihin, sillä tyttö ei oikein tiennyt, miten olisi voinut niihin vastata niin, että siitä ei olisi lähtenyt sanaharkkaa. Niin, Angel olisi tietenkin ollut sanomassa jotain vastaan Kelseyn sanoille, mutta tällä hetkellä järki ja sydänkin jopa sanoivat, että nyt Angel turpa kiinni.

"Onks sulla nälkä?" vaaleaverikkö kysyi ja katsahti nopeasti brunetteen, ennen kuin siirsi katseensa sohvapöydällä oleviin lehtisiin.
"Tossa ois pari esitettä joiltaki ruokapaikoilta. Mietin, että jos oisit halunnu tilata jotain? Tai jotain..." pahis mumisi viimeisen lauseensa hyvin epäselvästi, että Kelsey ei välttämättä saanut siitä edes mitään selvää. Angel nojautui sohvapöydän lähelle ja etsi käsiinsä esitteitä. Lopulta käsiin päätyi esitteitä kiinalaisesta ruuasta, kebabista, pizzasta, japanilaisesta ruuasta... Kaikkea kyllä löytyi laidasta laitaan. Aina esitteitä tippuili postilaatikosta.

Sormet siirtelivät papereita sitä mukaa kun silmät tutkivat piirrokset läpi. Kelsey jäi tuijottamaan päällimmäisenä lepäävää kuvaa ja jäi miettimään, miksei häntä oltu siunattu millään kivalla jutulla, esimerkiksi juuri vaikka piirtämistaidolla. Aina ei mene nallekarkit tasan... Tai oikeastaan ne eivät menneet kyllä ikinä tasan. Surullista, mutta totta.

Kun vieressä istuva blondi mainitsi jotakin nälästä ja ruuasta, tytön mielessä kävi, että hän ei muistanut milloin olisi viimeksi syönyt. Ehkä joskus aamulla... Tai eilen illalla. Tai jotain sinne päin, muttei kuitenkaan ihan vastikään. Ja nyt kun jäi vielä tarkemmin ajattelemaan, koko maha tuntui oikein huutavan ruuan perään. Eh.
"Itse asiassa joo", vastattiin sitten pehmeän naurahduksen kera. Brunette kumartui eteenpäin toisen lailla, jätti sylissä olleen piirroskansion sohvapöydälle ja nappasi pari esitettä käteensä selaillen niitä.
"Tykkäätkö sä kiinalaisesta?" kysyttiin sitten ruskeiden silmien kääntyessä katsomaan toista lehtisen yli, käden kääntäessä mainoksen niin, että toinenkin näki. Joku kiinalaisravintola, kotiin kuljetus ja lappusen mukaan myös melko halvat hinnat.

Angel olikin hieman olettanut, että Kelseylle kyllä maistuisi ruoka. Sillä niin tällekin vaaleaverikkö se tuntui nyt maistuvan todella hyvin. Yleensä äidin luona vieraileminen herätti ruokahalun, se oli aika outoa.
"Kiinalaista siis", pahis päätyi vain lyhyesti tokaisemaan, kun Kelsey kysyi, pitikö Angel kiinalaisesta. Kyllä hän sitä söi, niin kuin melkein mitä tahansa ruokaa. Hän oli yleensä kaikkiruokainen. Ja kyllä kiinalainen taisi Kelseyllekin sopia, kun toinen ehdotti sitä.

"Mä otan varmaa ton härkää chop suey aterian.." tyttö pohti, kun katseli ruokavalikoimaa Kelseyn näyttämästä listasta.
"Mitä sä otat? Mä tarjoon", Angel kysyi ja soi brunetelle pienen hymyn. Hymy. Hymy hymy hymy. Huomaa hymy! Tämä pahis ei hymyillyt, ja jos nyt sattui hymyilemään, piti siihen olla hyvä syy. Vaikkakin nyt hänellä ei ollut muuta syytä kuin se, että Kelsey tuntui mukavalta seuralta.

Brunette nyökäytti päätään kevyesti, kiinalaista kyllä oikeastaan tekikin mieli nyt, vaikkei hän varsinaisesti ollut ajatellut asiaa kuin vasta hetki sitten, kun Angel mainitsi ruuasta ensimmäisen kerran. Nyt ruokahalu oli kyllä kasvanut ja Kelsey saattoi tuntea, kuinka maha oikein murisi...
Ruskeat silmät katselivat ruokalistaa kun toinen oli jo päättänyt mitä ottaisi.
"Hmm, no mä otan sitte vaikka kung po kanaa..." sanottiin hetken hiljaisuuden jälkeen mietteliäällä äänensävyllä.
"Joo, mulle sitä", varmistettiin sitten vielä kun brunette teki lopullisen päätöksensä silmäiltyään koko ruokalistan läpi.

Kelseyn huulille kohosi hymy kun hän rekisteröi toisen hymyilevän. Hänestä tuntui, ettei vanhempi tyttö ollut koskaan ennen hymyillyt, ainakaan hänen nähtensä. Ja siksi se olikin jotenkin erikoislaatuista, joten tyttö hymyili takaisin.
"Mä tarjoon sitten ens kerralla", tokaistiin lyhyen virnistyksen kera, ainakin Kelsey toivoi, että he olisivat vielä joskus toistekin kahdestaan. Ehkä heistä voisi tulla... ystäviä.

Kun Kelsey oli varma siitä, mitä halusi tilata ruuaksi, nousi Angel ylös sohvalta ja lähti etsimään jostain kännykkäänsä. Tyttö muisteli olleensa pistäneen sen lataukseen, ennen kuin lähti hautausmaalle äitiään tapaamaan. Vaaleaverikkö löysikin kännykkänsä makuuhuoneen lattialta lataamasta ja tyttö irrotti johdon seinästä ottaen kännykkänsä käsiinsä. Angel palasi takaisin olohuoneeseen ja näpytteli kiinalaisravintolan numeron siihen. Pian kännykkä asetettiin korvalle ja tyttö odotti vastausta.

Hetken kuluttua tilaus oli tehty ja ravintola lupasi toimittaa tilaukset alle puolessa tunnissa. Angel sulki puhelimensa ja jätti sen olohuoneen pöydälle.
"Puol tuntia menee", Angel kertoi ja katsahti Kelseyhin varsin... Lempeästi?
"Jäätkö sä muuten yöksi? Jos jäät, niin mehän voitais ottaa vähän huikkaa", vaaleaverikkö puhui ja käveli suuren vaaleanruskean lasikaapin luokse. Hän avasi sen alahyllyn, joka paljasti sisällään olevan alkoholivaraston.

// ehkä yksi lause on asiaa, muut turhanpäiväistä jaarittelua.... :---D sori kun on vastaamisessa kestänyt.

Katse seurasi tiiviisti blondin loittonevaa selkää. Tuon kadotessa kulman taakse Kelsey kiinnitti huomionsa pöydällä lepääviin piirustuksiin, vetäen jalat sohvalle käsien kietoutuessa niiden ympärille ja leuan painautuessa jalkoja vasten. Jos häneltä olisi kysytty parisen tuntia sitten, miten hän tulisi viettämään loppuillan, hän ei todellakaan olisi vastannut, että hautausmaalla ja sen jälkeen Evangelina Dollyn luona, ei todellakaan. Vastaus olisi varmaan ollut jotakin sen tyylistä, kuin ”kunhan olen vain”, Kelseyn perusvastauksia. Ei koskaan mitään tarkentavaa, ympäripyöreitä sanoja mistä ei oikein saanut mitään selvää.

Mutta sitten hän oli saanut päähän pistoksen ja lähtenyt vanhempiensa haudalle. Miksi? No, hyvä kysymys, tummaverikkö ei osannut itsekään sanoa. Tai keksinyt mitään syytä, miksi oli lähtenyt. Hän vain oli lähtenyt. Ilman Keviniä. Tai Brandonia. Hän oli käynyt hautausmaalla varmaan vuosia sitten viimeksi yksin, oli oppinut, ettei hän pärjännyt siellä ilman veljiensä tukea. Ehkä Angel sitten jollain tapaa paikkasi tuon veljien puuttuvan tuen. Ehkä siksi, että blondi todella ymmärsi, miltä hänestä tuntui, koska tuon omakin äiti oli menehtynyt. Tai ainakin niin hän kuvitteli, Kevinillä ja Brandonilla oli omat tapansa käsitellä asioita, eikä niihin kuulunut itkeminen tai yleinen sureminen, kuten Kelseyllä. Ei niinkään se yleinen sureminen, mutta kyyneleet alkoivat väkisinkin virrata, vaikka niitä kuinka yritti estellä.

Silmät olivat lasittuneet ja tuijottivat mitään näkemättä eteenpäin, mutta brunette palasi todelliseen maailmaan Angelin lopettaessa puhelun. Koko tilaus oli mennyt Kelseyltä kokonaan ohi, mutta ei sillä mitään väliä ollut.
"No... Jos mä vaan voin... Niin joo", mutistiin sitten ruskeiden silmien kohottautuessa katsomaan blondia, joka nyt marssi lasikaapin luokse ja paljasti alkoholivarastot. Niin, huikka tai pari voisi varmaan tehdä hänellekin ihan hyvää.
"Mm, vois tehdä ihan hyvää", myötäiltiin sitten Kelseyn ilmeen piristyessä hieman siitä, minkälaiseksi se oli valahtanut kun ajatukset olivat hetkeksi suuntautuneet vanhempiin.
"Mitä kaikkea sulta löytyy?"

Angel oli harvoin tuntenut jotain tällaista. Hän kyllä oli tuntenut tällaista tunnetta, mutta siitä tosin oli jo aikaa monia vuosia. Tätä tunnetta kutsuttiin... Ei, ei se ollut tunne. Se oli jotain muuta. Se oli ystävyys. Asia, jonka vaaleaverikkö luuli kadottaneensa, mutta tässä sitä nyt oltiin. Kelseyn kanssa olo tuntui kevyeltä ja huolettomalta, ja sellaiselta, että pahis voisi vahingossa jopa nauttiakin tästä.

"Joo, kyllä sä voit. Tästä sohvasta saa tehtyä pedin", vaaleaverikkö kertoi ja käänsi katseensa takaisin alkoholivarastoonsa, josta löytyi vaikka mitä.
"Täällä on jotain vanhaa viiniä, smirnoffia, kaikenmakusia siidereitäkin löytyy, salmaria, kossua..." tyttö luetteli vain päällimmäiset ja nappasi käsiinsä kossupullon.
"Ehkä tää menee parhaiten kiinalaisen ruuan kanssa", neiti sanoi hitusen pohtivalla äänellä ja sulki kaapinovet tullen takaisin Kelseyn luo. Pullo laskettiin sohvapöydälle ja tyttö jäi seisomaan sen vierelle.

Kelsey nyökkäsi, onneksi hänen ei tarvitsisi mennä kotiin tänään. Ei sillä, että hän oli veljiään inhonnut, päinvastoin – hänhän rakasti heitä. Mutta välillä hän otti enemmän kuin mielellään hermolomaa noista kahdesta, eritoten niinä aikoina, kun jätkillä oli jonkun sortin ryyppykausi meneillään ja kotiin tultiin joka ilta uuden naisen kanssa. Kelsey saattoi vielä alkoholin liiallisen käytön sulattaa – kunhan eivät ajaisi päissään – omatpahan olivat maksansa ja niin edelleen, kyllähän hän itsekin harrasti välillä tätä holtitonta alkoholin käyttöä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä. Mutta se, että hänen talonsa katon alla oli joka ilta uusi nainen – ei käy. Hommatkoon vaikka hotellihuoneen (niin kuin Kelsey itse aina fiksuna tyttönä teki), mutta kämppään niitä pahvipäitä ei raahattaisi.

Luetellut varastot kuunneltiin läpi tarkkaavaisesti, Angelilta löytyi ainakin jotakin joka lähtöön. Kelseynkin pitäisi varmaan käydä Kevinin viinakaapilla täydentämässä varastojaan, huono päivä saattoi yllättää aivan yhtäkkiä huomaamatta, ja hän olisi kusessa jos viinaa ei löytyisi.
Blondin olkapään yli kurkittiin kaappiin bruneten virnistäessä, kun vanhemman tytön käsissä lepäävä koskenkorvapullo paikannettiin.
"Kelpaa paremmin kuin hyvin", myönneltiin Kelseyn nyökytellessä lähinnä itsekseen.

Ruskeat silmät nousivat katsomaan Angelia, toinen oli niin nätti, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, vaikka kaikki miehet pyörisivätkin kuola suupielestä valuen tuon hameenhelmoissa. Kelsey jäi hetkeksi tuijottamaan toista, ennen kuin käänsi katseensa muualle ja jäi miettimään, miksi blondi oikein inhosikaan miehiä. Oliko tuo jo joskus kertonut? Hän ei ainakaan muistanut mitään. Ja mitähän Brandonkin tekisi, jos tyttö olisi yhtään sulempi veljeä kohtaan kuin jäävuori... Kelsey ei halunnut edes ajatella.