I'm afraid that this is the worst day ever

+ Wrai ja Dael >:D +

Kello tikitti rauhallisesti matikanluokan kermanvaalealla seinällä. Suuren, vihreäsävyisen taulun eteen oli asetettu vaaleapuinen opettajapöytä, jonka eteen oli siirretty vaikka kuinka monta tummapuista neljänhengen oppilaspöytää. Kellertävät verhot lepattivat sisälle päin luokkahuoneeseen, kun kahdet kuudesta suuresta ikkunasta oli jätetty auki. Hiljaisuudessa tuuli keinutteli erään vaaleaihoisen pojan haaleanoransseja hiuksia. Punertavat silmät tuijottivat jäätävästi hitaasti tikittävää kelloa ja lyijytäytekynä pyörähteli kädessä koskemattakaan valkoiseen paperiin käden alla. Ravel kiikkui tyytymättömänä tuolillaan ja odotti puolentoista tunnin kuluvan nopeammin kuin se kulki. Pöytä jonka tuolilla punasilmäinen istui, oli luokan perimmäisin pöytä ikkunan vieressä.

Tämä oli taas Ravelle ”niitä päiviä”. Päiviä, jolloin hän nauroi, riehui, ärsytti tai teki muuta kiellettyä ja sai palkkioksi puolentoistotunnin jälki-istunnon muiden päästyä jo kotiin. Albiino sipaisi ohuita, hieman kiharia hiuskiekuroitaan ja huokaisi raskaasti. Hänestä tuntui, kuin hän olisi suuressa matikanluokassa viettänyt jo viisi tuntia, vaikka aikaa oli puolestatoista tunnista kulunut hädin tuskin viittätoista minuuttia. Ulkona oli hyvä sää ja kello näytti puoli neljää. Ravelia ärsytti valtavasti hänen matikanopettajansa, joka oli viimekerrasta ottanut opikseen ja järjestellyt asiat albiinolle hankalimmiksi. Viimekerralla hän oli kymmenen minuutin päätteeksi kipittänyt hymy korvissa luokasta pois, kun opettaja ei ollut näkemässä.

Tätä opettaja ei kuitenkaan ollut pystynyt todistamaan, koska kukaan ei ollut nähnyt. Nyt opettaja oli kuitenkin laittanut oven lukkoon ulkoapäin, niin ettei sisäkautta ovea saanut auki, eikä albiinoa pahemmin huvittanut potkia ovea tai loikkia toisesta kerroksesta ruusupuskiin. Kyllähän hän selviäisi, mutta ruusupiikit eivät houkutelleet. Toistamiseen raskas huokaus karkasi täyteläisten huulten lomasta ja albiino lopetti kiikkumisen, laskien päänsä vasten pöydän kiiltävää pintaa. Kuuluiko ensimmäisen vuoden opiskelijoiden saada näin rajuja rangaistuksia? No nyt hän taisi kyllä ihan ansaita ne. Ei päivä tästä pahemmaksi osannut muuttua.

Dael asteli vaaleathiukset hulmuten käytävää pitkin. Koulu oli käytännössä ja loppunut, mutta poikapa oli liittynyt vastikää erään nuortenkahvilan työpiiriin, joten mainoksia siitä piti jakaa. Ensi viikolla olisi jokin typerä matikkateema. Sinne tuskin blondi itse eksyisi, ellei saisi kuulla huhua, etät joku hottis olisi sinne osalistumassa. Nörtitkin osasivat olla pantavia. Lyhyet mustat toimistosihteeri minihameet. Tiukat kauluspaidat, joista ylimmätnapit olivat auki ja mustat rintaliivit paistoivat... Sellaisia oli kai vain elokuvissa ja pornoelokuvissa. Blondi kaivoi avaimet taskustaan. Rehtori oli luovuttanut hänelle yleisavaimet, jotta hän pääsisi viemään esitteitä ympäri koulun luokkia. Avain työnnettiin lukkoon ja vihellellen poika pyöräytti sitä hieman ja veti ulos. Ovi työnnettiin auki ja sisään astuttiin. Luokkaa vilkaistiin ja kulmat nousivat kysyvänä koholle samalla kun ovi vedettiin kiinni.
"MitäsMitäs?" Hän sanoi sitten ja hymy nousi rokkarin huulille. Avaimet sujautettiin takaisin taskuun ja rennosti poika asteli luokan poikki. Hän ei ollut odottanut, että missään olisi enää ketään. Ei ainakaan ketään näin hurmaavaa tapausta!

Blondi tunsi hämärästi pojan. Hän muisti nähneensä tuon pariinkin otteeseen, mutta aina silloin, kun seurana oli jo ollut parempaa. Toinen oli oikea pieni namupala! Ja koska Daelilla ei ollut karkkipäiviä, hän saisi syödä toisen ihan milloin halusi.
"Mitäs tuommoinen pieni namu täällä istuskelee? Et kai vain ole jälki-istunnossa?" Dael kysyi sitten ja veti penkin väärin päin eteensä ja istuutui siihen. Nyt hän oli vastapäin toisen kanssa. Tuo herkku oli aika vaaleayksilö. Ja silmätkin olivat punertavat. Ehkä toinen oli niitä... Niitä tyyppejä, ketkä olivat värittömiä. Niin kuin punasilmäiset jänikset. Dael ei pitänyt jäniksistä. Ne haisivat pahalle jos elivät häkissä ja rapistelivat yöllä ihan vittuillakseen. Daelin huulilla oli leveä hymy, josta pystyi kyllä hahmottamaan jo pienenpientä flirttiä.

Hiljaisuus tuntui jatkuvan minuutin toisensa perään, eikä Rave voinut kuin huokailla minuutin vaihtuessa toiseen. Kynä tiputettiin pöydälle ja tylsistyneenä albiino tuijotti vihertävälle taululle, jota auringonsäteet ikkunoista ahdistelivat. Poika havahtui, kun kuuli oven avautuvan. Kun hahmo ei ollut opettaja, pää laskettiin takaisin pöydälle. Albiino huokaisi raskaasti. Vielä hänen pitäisi rustata jonkinmoinen anteeksi-värssy lapulleen. Vielä hän ei ollut saanut aikaan kuin etunimensä paperin reunaan. Rave yritti olla huomioimatta sisään tulevaa, jota hän ei ollut kuin nopeasti vilkaissut. Toinen oli kaiketi unohtanut jotain luokkaan, häipyisi vain nopeasti ja albiino saisi jatkaa angstaamistaan. Pojan hämmästykseksi toinen kuitenkin asteli hänen pöytänsä luokse ja punaiset silmät pöydän tasolta vilkuilivat ainakin 10cm pidempää miestä.

Blondin miehen sanat saivat kylmät väreet kulkemaan albiinon selkärankaa pitkin. Albiinon hätävalot vilkkuivat ja hetken porkkanapään päässä soi vain hermoja raastava hälytys-signaali. Jos hän jotain inhosi-pelkäsi-kaarttoi-pakeni-vältteli, niin ne olivat flirttailevat ihmiset. Tätä oli jatkunut jo monta vuotta, pienikin flirttaileva ele riitti saamaa pikkupahiksen varpailleen ja pakovalmiiksi. Mitään sanomatta albiino nousi seisomaan ensin tuolilleen ja loikki siitä sitten pöydän kautta kylmän rauhallisesti kohti ovea. Oli tosiaan hänen aikansa poistua, voi miksi hänen päivänsä oli juuri tänään niin epäonnekas. Ravel yritti avata oven, kunnes jähmettyi hetkeksi. Okei, ovi oli lukossa? Kylmä hienpisara valui ahdistavana pojan vaalealla poskella. Miten hän saattoi unohtaa sen? Johtui varmaan pakonomaisesta pakoyrityksestä. Nyt jopa ruusupuskat kuulostivat houkuttelevilta.

Rave kokosi itseään pala palalta ja kääntyi sitten harmaansinisilmäistä blondia kohti. Jossain hän oli tuon miehen nähnyt, varmaan joskus käytävillä. No joka tapauksessa, miehellä oli avain ja Rave halusi ulos. HETI.
”Sulla varmaan on avain? Avaisitko oven?” Ravel kysyi ehdottelevasti ja yritti näyttää lähinnä käskevältä.

Dael toinen kulma kohosi korkealle, kun kiharahiuksinen poika reagoi todellakin persoonallisella tavalla. Tuohan käytännössä juoksi häntä pakoon. Hieman huvittuneena hän seurasikin tuon touhuja ja nousi seisomaan kun tuo oli ovella ja pyysi ovea avattavaksi. Blondi kuitenkin liikutti sormeaan kieltävänä.
"Kuules. Taidat olla pieni jälki-istunnossa? Sieltä ei taida saada poistua ennen aikojaa." Dael huomautti ja asteli toisen luokse. Ehkä toinen oli hieman arka? Blondi ojensi kättään toiselle ja kadotti nyt flirtin hymystään.
"Mä oon Dael. Mikä sun nimi on?" Tuo kysyi kohteliaana. Kyllä hän oli oppinut tällaistakin peliä pelaamaan. Kääntämään heterotkin. Tämä voisikin olla mielenkiintoista.

Poika vei kätensä taskuihinsa ja näytti avaimia.
"Nämä on tässä." Hän näytti ja venytti sitten avain lenkkua ja kieputti sen sitten vyönsä solkeen kiinni. Se sattui sormeen! Dael ei ollut koskaan ymmärtänyt miksi metallisista renkaista piti tehdä niin vaikeasti auki saatavia. Dael hymyili edelleen ja asteli sitten vieraan pojan paikalle, missä tuo oli aiemmin istunut. Paperia katsottiin.
"Et ole paljoa aikaan saanut?" Hän huomautti kysyvänä ja vilkaisi hieman toista.
"Joudutko tekemään lisä tehtäviä vai anteeksipyynnön?" Dael jatkoi ystävälliseen sävyyn. Ensin pitäisi hankkia tuon pienen pojan luottamus. Sitten se olisikin menoa.

Kulmat kurtussa albiino seurasi blondin kieltävästi heiluvaa sormea. No totta helvetissä hän oli jälki-istunnossa! Ja nyt hän varmasti karkaisi, ennen kuin menettäisi puolustuksensa. Normaalisti punasilmä uhittelisi miehelle taukoamatta, mutta albiino ei kokenut sitä terveelliseksi kolmesta eri syystä: 1) tuo mies oli häntä paljon pidempi ja muutenkin vahvemman näköinen 2) jos tuo suuttuisi, ei hän pääsisi karkuun vaan varmaan löytäisi itsensä sairaalan haisevista punkista. 3) tällä hetkellä Rave halusi vain äkkiä karkuun ja unohtaa koskaan nähneenkään tuota tyyppiä. Kun blondi lähestyi, asteli Ravel samalla taaksepäin.
”Avaimet tänne ja metri väliä”, albiino sanoi lujasti ja yritti näyttää varmemmalta, mitä oikeasti oli. Toisen esitellessä itseään, punasilmä vain murahti ja hymyili sitten pilkkaavasti.
”Ei kuulu sulle”, albiino sanoi terävästi ja yritti valaa itseensä rohkeutta. Ei hänellä ollut syytä pelätä toista, olihan hänet hakattuennenkin. Opettajakin tuli---vittu vasta tunnin kuluttua.

Punertavat silmät seurasivat esiin vedettyjä avaimia ja albiino oli jo ottaa askeleita turvallisen oven luota ja napata avaimet itselleen. Nopeasti hän kuitenkin otti komennon takaisin ja tyytyi tuijottamaan Daelia uhmakkaasti. Albiinon epäonneksi pidempi päätti palata hänen entiselle paikalleen. Helvetti, miksi hän oli rustannut nimensä ja ikänsä paperiin? Vastaus oli yksinkertainen: koska opettaja käski. Mielellään hän ei kuitenkaan totellut. Albiino veti kätensä puuskaan. Ehei, lankaan hän ei menisi, tekopyhyyden hänkin huomasi.
”Anteeksipyynnön, mutta sillä ei ole tekemistä sun kanssas”, oranssihiuksinen sanoi ja hymyili pirullisesti, vaikka ulkokuoren alla näytti siltä, kuin olisi hikipäissään yrittänyt keksiä tapaa karata paikalta ilman ruusupuskia.

Dael kurtisti kunnolla kulmiaan.
"No sinäpäs olet vittupää." Hän huomautti ja alkoi hieman närkästyä. Harvemmin hänelle noin tylysti vastailtiin. Nopeasti hän luki toisen nimen paperista. Ravel? Nimi oli jotenkin tuttu. Ainakin etäisesti. Ainakaan painamassa hän tuota ei selvästikään ollut kerennyt käydä. Tuskin tuo nimittäin silloin noin reakoisi. Dael asteli sitten luokan takaseinälle ja kaivoi laukustaan esitteen.
"Vaikka sinä kuinka olisitkin tuollainen, niin en voi päästää sinua ulos. Jos olet jälki-istunnossa, niin sinä olet." Blondi huomautti sitten ja laittoi esitteen seinälle ja katsoi oliko se suorassa. No, lähestulkoon. Se saisi kelvata.
"Tosin, minä olen lahjottavissa." Daelin oli pakkolisätä. Ei hän tietenkään kertonut miten oli lahjottavissa, mutta vihje oli annettava.

Tuo Ravel tosin vaikutti hyvin vastahakoiselta ja raiskaamaanhan Dael ei rupeaisi. Sellainen oli sairasta. Kyllä hän sen tiesi ja tiesi myös sen, miten sellainen satutti uhria. Blondi kaivoi sitten lisää laukkuaan. Ehkä pitäisi laittaa tännekin 80-teeman ilmoitus. Ei sitä tiedä, vaikka jotkut nörtit siitäkin innostuisivat? Ja ainakin Matikkaa vihaavat ihmiset katselivat tunneilla seiniä ja näkisivät ilmoituksen!

Kun Dael huomautti Ravelin olevan vittupää, virnisti albiino tyytyväisenä. Sitä hän tosiaan oli ja oli aina ollut. Hauskinta oli, ettei hän hävennyt sitä millään tavalla. Albiino tosiaan halusi luistaa paikalta mahdollisimman pian. Rave puraisi alahuultaan, kun blondi sanoi, ettei päästäisi toista huoneesta. Oranssihiuksisen ilme kuitenkin värähti blondin lisäyksen myötä. Hän oli lahjottavissa? Tuo tuskin halusi rahaa ja aiemmasta käyttäytymisestä päätellen… Jaa. Albiino huokaisi sisäisesti, mutta pysyi ulospäin vaiti. Hän vihasi rakkautta ja ihastumista, kiintymistä myös. Tässä ei ollut kuitenkaan kysymys siitä, eikä pelkoa ollut että joskus siitä olisi kyse. Vaaleaverikköä houkutteli suuresti ajatus siitä, että hän pääsisi livahtamaan. Lisäksi hän oli kätevä käsistään, joten pienen huijauksen kautta hän saattaisi saada avaimet napatuksi itselleen. Eli toisin sanoen, hän saisi nyt luvan vapautensa edestä yrittää…? Rave hymähti itsekseen. Hänhän piti haasteista, yhden pelkonsa kohtaaminen ja paikalta pakeneminen ei kuulostanut mahdottomalta.

Albiino päätti ottaa koko homman pelinä. Ravelin huulille nousi hetkeksi hymy ja hän peruutti aina opettajan pöydälle asti, kunnes nousi sille istumaan. Game star. Ravel pörrötti ohuita hiuksiaan ja henkäisi mahdollisimman kovaäänisesti.
”Vai että lahjottavissa?” albiino kysyi ja hymyili blondille sitä suloisinta hymyään, jonka ansiosta hän oli useaan otteeseen päässyt livahtamaan pahoista paikoista. Vasen käsi laskettiin vasten pöydän pintaa tukemaan nuorukaista ja valkeaihoinen antoi ujon punan nousta kasvoilleen. Varoen oikeankäden vaalea sormi nostettiin vasten huulia ja herttaisesti nuorukainen kallisti päätään.
”Mitä mahdat tarkoittaa?” hän kysyi muka viattomasti, samalla silmissään pirullinen, leikkivä ja samalla kutsuva pilke.

Dael kääntyi ympäri ja katsoi hieman ihmeissään pojan muuttunutta ilmettä ja asennetta. Tuossa oli nyt kyllä jotain hämärää. Kyllä hän tiesi toisesta jotain muutakin, mutta miksi hän ei muistanut? Ravel oli nyt opettajan pöydällä ja näytti kieltämättä tajuttoman hyvältä siinä leikkiessään viatonta. Nimen omaa leikkiessään. Dael oli tavannut niin monia nuoria, että erotti oikean viattomuuden vaikka silmät suljettuina. Blondin huulille nousi virne.
"Voi Ravel Ravel..." Hän naurahti pyörittäen päätään. Poika asteli toisen luo. Ei kuitenkaan liian lähelle. Kaksi metriä jäi heidän välilleen.
"Olen lahjottavissa. Jokaisella miehellä on hintansa." Hän huomautti ja katsoi toista arvioivasti silmiin. Olivathan tuon albiinon silmät hieman kammottavat. Erikoiset ainakin.

Poika istahti sitten lähimmälle pulpetille opettajan pöydästä.
"Sinä osaat esittää viatonta todella hyvin, mutta tiedätkö. Silmistäsi paistaa tuollainen pikku riiv- Nyt minä muistan sinut!!" Hän hihkaisi sitten, kun todellakin muisti toisen. He olivat joskus tavanneet bileissä. Tai lähinnä nähneet. Dael oli lähtenyt jonkun tuon ystävän kanssa... Mikä sen nimi oli.
"Maria? Marien...Marya! Eikös hän ole ystäväsi?" BLondi sanoi tyytyväisenä muistamisestaan. Tuo tyttö oli ollut aika helposti vietävissä. Reppana anorektikko oli juonut hieman liikaa kehoonsa nähden. Dael hymyili itsekseen palattuaan siihen yhteen sumuiseen bileyöhön. Hän tosin ei ollut varma miten hyvä tyttö oli ollut. Blondilla kun oli samana yönä ollut toinenkin tyttö kehissä.
"Sinä olet se friikki joka aukoo päätänsä vähän kaikille varomatta seurauksista. Rohkeaa."

Tyytyväisenä Rave silmäili Blondia, joka istahti pulpetille lähes albiinoa vastapäätä. Toki hänen silmistään pirullisuus paistoi. Ihan tahallaan jätetty juttu, miten muuten hän saisi näytettyä, että osasi olla sekä pehmeää, että myös kiusaavaa sorttia? Ravelin hymy kuitenkin hyytyi, toisen mainitessa peikkotytön nimen. Ravel näytti lähinnä pelästyneeltä, miksi helvetissä tämä tyyppi tunsi Maryan? Tämä ei ollut hyvä, ei ollenkaan.
”Mistä tunnet Maryan?” Rave kysyi hiljaa, mutta muisti asemansa pelissään. Eipä Dael ollut ensimmäinen, joka häntä friikiksi haukkui. Silti se särähti ikävästi korviin ja kuulosti ikävältä albiinopojan korvissa. Tyytyväinen hymy kuitenkin nousi taas suloisen päänkallistuksen mukana.
”Juuri se taidan olla”, Ravel sanoi tyytyväisenä ja huokaisi. Ajatus siitä, että tämän tyypin kaltainen heppu tunsi Maryan, ahdisti pienesti. Mitälie yhdessä tehneet? Bilettäneet, juoneet, maanneet? No ei hänelle Maryan seksielämä kuulunut, joten albiino ei halunnut oikeasti asiasta paremmin tietää.
”Isoegoisten kusipäiden kiusaaminen on hauskaa”, punasilmä sanoi pehmeästi ja vilkaisi Daelin asettamaa julistetta huoneen perällä.

Dael hymyili hieman ehkä omahyväisenä.
"Ai mistä?" Hän toisti ja puhalsi otsahiuksensa pois silmiltään. Poika ei voinut olla huomaamatta toisen äänensävyä, kun puhe vaihtui tyttöön. Seurustelivatkohan nuo? No, eipä tuosta namusta olisi hänelle vastusta. Blondi otti paremman asennon pulpetin päällä.
"Pidettiin joskus hieman hauskaa yhdessä. Luulin sen menevän rikki." Dael naurahti hieman ja katsoi sitten avoimia ikkunoita. Meinasikohan opettaja tulla ne sitten sulkemaan, tai siivoja? Jos noin ei olisi, nin pieni vihje saattaisikin lipsahtaa hänen huuliltaan ryösteleville pahiksille. Ja vihjeestähän sai vastineeksi usein pilveä.

Blondi ristikätensä hieman teatraalisesti syliinsä ja katseli Ravelia.
"Ja muistan myös sinut. Auoit päätäsi sille Mirischille." Dael jatkoi ja katseli sitten arvioivana lyhyempää poikaa. Millainen kroppa tuolla mahtoi olla? Saisikohan tuon miten lämpenemään? Tytöt olivat aina olleet helpompia. Ja herkät ja arat scene ja emopojat. Nuo olivat helppoa lihaa.
"Kuinka kovasti tahdot pois tästä jälki-istunnostasi?"

Rave kurtisti kulmiaan. Hän oli nähtävästi arvannut oikein. Tuo blondi oli tosiaan ollut Maryan kanssa. Pikkuhiljaa Ravelista alkoi tuntua, että hän oli kuullut tuosta blondista jossain. Dael, Dael, Dael… ei, albiino ei kerta kaikkiaan muistanut missä hän oli tuon nimen kuullut. Punasilmäistä ei todellakaan miellyttänyt se, että Dael oli ollut Maryan kanssa tai ylipäätänsä se että hän leikki peikkotytön kustannuksella. Miten niin rikki? No tottahan Marya oli laiha, mutta ei hän sentään posliinia ole! Ravel yritti tunkea ärtymyksensä sivuun, vaikka hänen olisi tosiaan tehnyt mieli naljaista ja ilkeästi. Puhe onneksi vaihtui Maryasta takaisin albiinoon.
”Mirischin ärsyttäminen on harrastus siinä missä jalkapallo tai tennis”, Rave sanoi ja äänestä ei erottunut minkäänlaista pahoittelua.

Harmaansinisilmäisen seuraava kysymys sai Ravelin mietteliääksi. No opettaja tulisi noin 50minuutin kuluttua. Häntä ei tosiaan huvittanut odottaa siihen asti. Ja koska paperi oli tyhjä, hän luultavasti joutuisi jäämään koko loppuillaksi sitä väsäämään. Dael alkoi jossain määrin kammottamaan albiinoa, koska hän ei todellakaan tiennyt mikä mies oli miehiään.
Kaipa hän silti saisi yrittää pientä huijaustaan.
”Mahdollisimman pian tietenkin”, Ravel hymähti ennen kuin nojautui hieman taaksepäin ja nosti jälleen vaalean sormensa vasten alahuultaan. Poika pehmeni tarkoituksella katsettaan ja nostatti huulilleen mitä kermaisimman hymynsä.
”Minä kun en viihdy koulussa parhaiten”, albiino sanoi pehmeästi. Syteen tai saveen siis.

Dael kohautti hieman harteitaan, kun toinen sanoi Mattin ärsyttämisen olevan harrastus.
"Nooooh. Se on kai ihan oikein sille. Se jätkä on vähän pimee...Paitsi kunnon humalassa. Silloin se on mukava heebo." Blondi naurahti ja pomppasi alas pulpetilla ja astel toisen eteen. Ravel leikki taas viatonta. Poika puhalsi jälleen otsahiuksiaan hieman sivuun ja jäi seisomaan metrin päähän albiinosta. Hän katsoi toista silmiin ja sitten hetken huuliin ja taas silmiin.
"Etköhän sinä tiedä minut ja mitä minä todennäköisesti haluan vastineeksi." Dael huomautti sitten. Olisi omituista, jos toinen ei ollut kuullut hänen maineestaan. Koulussa kun oli muutamia samantyylisiä kuin hän itse, mutta kyllä Dael pohjat veti kaikkeen mennen tullen. Sormella hipaistiin pienesti Ravelin poskea ja kiero virnistys tuli huulille.

Sitten blondi pakittikin hieman kauemmas toisesta jälleen ja nojasi nyt käsillään aiempaan pulpettiin.
"Voin myös auttaa sinua tuon tekstin kanssa, mutta siitäkin haluan vastapalveluksen." Poika ehdotti ja katseli sitten kynsiään. Ne olivatkin hyvin puhtaat. Eräs typy oli ollut manikyyri ja tahtonut välttämättä hoitaa seksin jälkeen blondin kynnet. Eri asia oliko tuo ollut kohteliaisuus, mutta ilmaista se oli ollut.

Kun Dael huomautti siitä, että albiino varmaan tiesi mitä toinen tahtoi, punasilmän päässä napsahti.
”Ainiin!” poika lähes hihkaisi ja osoitti vain metrin päässä seisovaa miestä.
”Olet se panseksuaaliksi huhuttu playboy, joka iskee kaikkea liikkuvaa eläimestä ihmiseen!” Ravel sanoi vain sen, mitä oli itse muilta ihmisiltä kuullut. Albiino pörrötti vinosti hymyillen hiuksiaan. Helvetti, hänen pahin päivänsä ikinä! Hän törmäsi ihmiseen, jota varmasti tulisi vihaamaan ja inhoamaan koko loppu elämänsä. Albiino loikkasi opettajan pöydältä ja veti paitaansa parempaan asentoon.
”Minulla on ehdotus”, hän sanoi kermaisesti ja kipitti suloisesti hymyillen Daelin luokse. Albiino laski kätensä vasten pulpetin pintaa ja hymyili vanhemmalle.
”Koska aikaa on vähän, niin mitä jos päästät minut ja minä jään velkaa?” albiino kysyi. Se tosiaan olisi parempi ratkaisu, sillä opettaja saattaisi ilmestyä pahimmillaan jo 30 minuutin sisällä.

+ Panseksuaali: makaa periaatteessa kenen kanssa
vain, sukupuolesta / äistä / rodusta / uskonnosta tms. riippumatta. +

Dael purskahti nauruun, kun toinen oli selvästi muistanut toisen.
"Vai että noin sinä minut tunnet? Ehkä hieman liioiteltua." Hän huomautti ja loihti flirtti hymynsä takaisin kasvoilleen. Nyt se pystyi palaamaan. Toinenhan tunsi hänet jotenkuten.
"Minä en makaa kaiken liikkuvan kanssa. Vain hyvännäköisten ihmisten." Blondi huomautti ja katsoi merkittävästi Raveliä päästä varpaisiin. Ei toinen aivan täydellisesti hänen makuun ollut, mutta ei pahakaan. Kyllä tuon kanssa pikapano kelpaisi.

Poika kuunteli toisen ehdotuksen ja naurahti hieman.
"Ja sinäkö muka maksaisit velkasi joskus? Et nyt itsekään usko tuota." Dael huomautti ja heilautti hieman avaimia taskussaan. Ne olivat edelleen tiukasti kiinni metalli rinkulalla.
"Minulla taitaa olla tämä valttikortti. sitä paitsi, jos en väärin nähnyt. Niin tämän luokan matikan maikka säntäsi tullessani minua vastaan puhuen puhelimeen jotain kissasta parvekkeella. Saatat joutua olemaan täällä pitkään, komistus."

//Kiitos selvennyksestä XD Oisin sitä kysynykki zD //

Ravel ei tuntenut itseään piiruakaan tyytyväisemmäksi, tunnistettuaan blondin. Albiino peruutti lähemmän opettajan pöytää ja tuijotti Daelia arvioivasti. Olihan toinen hyvän näköinen, sitä ei käynyt kiistämään. Vaikka Rave luokitteli itsensä helposti aseksuaaliksi, niin kyllä hän hyvännäköiset ihmiset tunnisti. Harmi vain, että Ravel piti enemmän tummahiuksisista. Esimerkeiksi kävivät Lancett, Marya ja Matt, vaikkei hän ollutkaan kenestäkään heistä erityisesti kiinnostunut. Varmaa oli kuitenkin se, ettei hän blodin kanssa makaisi. Viimeisetkin toivonrippeet olivat kadonneet sen myötä, että Dael oli maannut Maryan, Ravelin parhaan ystävän kanssa.
Huomautuksen myötä ilkikurinen virne palasi Raven kasvoille ja poika nojasi selkänsä vasten opettajainpöytää.
”Olet oikeassa, en usko siihen edes itse”, albiino myönsi ja sipaisi vaaleanoransseja hiuksiaan.

Valttikortista puhuessa albiinon silmät porautuivat Daelin omiin melko ilkeähköinä. Albiino tiesi, ettei hänen vihainen, jäätävä tai ilkeä katse ollut kenenkään mieleen. Ilkeänäköisyyttä lisäsi mukavasti valossa yhä vain punertavimmiksi muuttuvat silmät. No oli hän aika friikki muiden ihmisten silmissä. Mutta ei hän voinut sille mitään. Maailmassa oli tasan yksi ihminen joka oli koskaan pitänyt hänestä aidosti ja oli rakastanut punertavia silmiä. Ravelin kasvoille nousi raskas varjo ja katse kääntyi ikkunasta ulos. Ja hänkin oli jo hautautunut multaan. Jep, se ainut ihminen oli menetetty oman typeryyden vuoksi. Miksi ihmiset ymmärtävät kaipuunsa vasta kun olivat menettäneet kaiken tärkeimpänsä?
”Jaa-a. Voin aina hypätä ruusupuskaan”, albiino totesi neutraalina ja kipitti ikkunalle alas vilkaisten.

Oli hän nähnyt, miten tulipalon sattuessa nuoret loikkivat toisesta kerroksesta alas asfaltille. Kaikkiin ei ollut edes sattunut. Puskat vielä pehmentäisivät pudotusta. Ihan hyvällä todennäköisyydellä hän tippuisi turvallisesti tai vain murtaisi kätensä tai jalkansa. Tuskin pahempaa, ellei lentäisi niskalleen. No hänhän oli aina ollut yllytyshullu. Varoittava hymy kiipi pojan vaaleille kasvoille.

Dael kohotti hieman kulmaansa, kun vaaleapoika asteli mielummin ikkunan luo ja suunnitteli hyppäämistä, kuin että hommailisi hänen kanssaan. Mikäs tämä tällainen tapaus oli, jos seksi ei kelvannut? Rokkari ei ollut koskaan tavannut tuollaisia. (Tai olihan hän, mutta loppujen lopuksi nuo olivat sortuneet.)
"Älä vaivaudu hyppäämään. Satutat vaan kauniin ihosi piikkeihin." Blondi huomautti sitten ja katsoi puhtaita kynsiään. Tässä olisikin ihan miettimisen paikka. Oliko Ravel vielä lisäpainostuksen arvoinen? Vai lähtisikö hän jo suuremmille apajille? Dael katsoi kiharahiuksista poikaa arvioivasti.

Hetken tuijoteltuaan hän huokaisi ja pyöritti päätään.
"Hyvä on. Minä en ahdistele sinua enempää...Nyt." Dael ilmoitti ja nousi pulpetin päältä ja katsoi vielä seinälle ripustamiaan mainoksia. Kyllä ne ihan hyviä olivat. Saisivat kelvata.
"Mutta ulos minä en sinua päästä. Sehän olisi sääntöjen rikkomista, vai mitä?" Blondi virnisti hieman ilkikurisena ja hipaisi sormillaan avaimia. Jos hän ei saisi pesää, niin ei pääsisi Ravelkään ulos. Se nyt oli yksinkertainen asia. Ei blondi auttanut ketään hyvää hyvyyttään. Se nyt piti kaikkien oppia heti alkuun. Pitihän itse hyötyä aina jotain.
"Kauankos sinulla on vielä istumista? Tahdotko että vihjaan opettajan huoneessa jollekin, että opettaja jätti oppilaan tänne istumaan, kun itse lähti jonnekin teille tuntemattomille jo?"

Ravel vilkaisi blondia sivusilmällä, muttei viitsinyt liikkua pois ikkunalta. Albiino oli rehellisesti sanoen helpottunut, että Dael ilmoitti jättävänsä ahdistelun pois. Oranssihiuksisen kasvoille nousi synkkä häive, jonka vuoksi katsetta ei viety enää ollenkaan Daelin suuntaan. Hän ei vain kyennyt olemaan kenenkään kanssa, vaikka tahtoisikin pois luokkahuoneesta. Rintaa tuntui puristavan ja albiino vei kätensä rinnalleen, puristaen tuskastuneena paidankangasta nyrkkiinsä. Hän ei kyennyt ihastumaan tai rakastumaan, niin hän uskoi ja aina uskotteli niin itselleen. Ainoa henkilö, joka oli välittänyt hänestä oli kuollut. Pojan oikeista tunteista ei tiennyt kuin Marya. Ainoa henkilö jota albiino oli koskaan rakastanut, oli kuollut ja se oli hänen omaa syytänsä. Ei hänellä ollut oikeutta rakastua tai luovuttaa kehoaan kenellekään. Se tuntui liian pahalta, pettämiseltä. Jos albiino tunsi joskus vetoa johonkin, ei hän kyennyt tekemään mitään. Silmissä vain vilahti ja ainoan rakkauden nimeä kuiskattiin syvällä pojan sisällä.

Ravelin käsi tärisi. Kaipuu raiskasi pojan mieltä, eikä kukaan koskaan pystyisi muuraamaan umpeen aukkoa albiinon mielessä ja sydämessä. Näin se vain oli ja oli aina oleva. Albiino veti ääni väristen henkeä ja kokosi itseään pala palalta. Tuska paistoi punaisista silmistä, mutta yrittäen työntää sen syvälle sisälleen, kääntyi Ravel Daelia kohti.
”Joo, vihjaise”, albiino sanoi hiljaa ja yritti koota kasaan omaa vahvaa itseään, joka kuitenkin oli vain osa häntä. Ravel pakotti itsensä virnistämään ja vei katseensa katonrajaan.

Daelin kulmat kohosivat ensin hieman, mutta kun toinen puristi rintaa ja vaikutti muutenkin ahdistuneelta kulmat kohosivat miltei kattoon asti. Blondi ei kuitenkaan sanonut mitään. Hänellä ei ollut tapana kysellä mikä ihmisillä oli. Kyllä hän tietenkin sitten huomioisi Ravelia, jos tuo vaikka pyörtyä kupsahtaisi, mutta ei muuten. Hetken albino näyttikin olevan itkun partaalla, kunnes tuo kokosi itsensä. Vastaukseksi Dael vain nyökkäsi.

Flirttari poika asteli ovelle ja irroitti varovasti avainlenkun vyöstään.
"Mä sanon et oot täällä." Hän toisti vielä. Hän katsoi oveen päin, joten Albino ei nähnyt hänen kiero virnettään. Hän ei todellakaan vihjaisi mitään. Ei edes pientä sanan poikasta. Ravel ei ollut hänelle lämmennyt, joten miksi ihmeessä pojan pitäisi auttaa toista? Dael yskäisi hieman ja karkoitti näin virneen huuliltaan.
"Pärjäile." Blondi totesi sitten vain ja astui ulos ovesta ja sulki sen perässään. Virne palasi takaisin ja se kasvoillaan hän lukitsi oven uudelleen. Oppisipa toinen olemaan avarakatseisempi Daelin ollessa huoneessa.

//Dael poistuu ^^ //