Vettä ja aurinkoa

//Sovittu peli.. Ja sori kun mulla ei ole esittelyjä tuolla allekirjotuksessa mutta kun en saa allekirjotusta näkymään.. Ai niin juu ja pahoittelen jos yksäri ei tavoittanu enää...//

Ruoho vihertää ja aurinko porottaa, mitä voisi vielä toivoa?
'Esimerkiksi pullon vettä..', Mic miettii läkähtymäisillään. Tämä on tullut puistoon lenkille koko eläintarhansa mukanaan; Pontus sidottuna puun varjoon ja Furi makoilemassa viereisen puskan viileydessä ilman remmiä.

Poika itse lukee kuolettavan tylsää romaania jostain sokeasta pojasta. Eläimetkin ovat janoon kuolemaisillaan, ja kohta pitäisi käydä ostamassa vettä ainakin mustaturkkiselle Furille.

"Hei! Miksei tuo koira ole kiinni? Tiesitkö että täällä täytyy pitää kaikki eläimet kiinni?". Mici nostaa katseensa kirjasta. Ääni tuli vanhasta, äksyn näköisestä mummelista. "Tiedän, mut kai sä näät että toi tottelee ihan hyvin mua! Ennemmin sut pitäs laittaa liekaan, mokoma nipo!", tulee äänekäs vastaus, joka saa mummon tuhahtamaan ja jatkamaan matkaa nykyajan nuorista mumisten.

Mici nousee rauhassa venytellen, ottaa kanin syliinsä ja komentaa koiran sivulle ja löntystää läheiselle kioskille, josta ostaa suuren pullollisen vettä. Sitten takaisin 'alkuperäisiin' asemiin ja pullo auki. Ensin osuutensa saa Furi, jolla on selvästi suurin tarve tuolle läpinäkyvälle, elintärkeälle nesteelle. Blondi poika kaivaa repustaan koirankupin ja kaataa sen piripintaan vettä. Seuraavana repusta ilmestyy kanin vesipullomainen kuppi, jossa on uloke kanin juomista helpottamaan. Vasta sitten tulee Micin vuoro, ja tämä ottaakin heti aimo kulauksen suoraan pullosta.

Ja aurinkoinen päivä on taas täydellinen.

//Hihhei, täältä tulen :)//

Oli aurinkoinen, suorastaan kuuma hellepäivä. Olisi ollut täydellinen päivä rannalla makoiluun, jos sellaisesta puuhasta sattui välittämään.
Yasmin Davisilla oli kuitenkin parempaa tekemistä. Hän käveli kohti puistoa, taluttaen kahta cairnterrieriä, joista toinen oli tummanharmaa ja toinen vaaleanruskea. Koirat kulkivat pirteästi kipittäen tytön vierellä ja Jazzie saattoi keskittyä katsomaan, näkyisikö puistossa ketään tuttuja. Joitain naapurustossa asuvia mummoja näytti olevan liikkeellä, samoin eräs nainen, joka työnsi lastenvaunuja. Nainen oli hänen entinen opettajansa.
Jazzie jutteli hetken naisen kanssa, jatkaen sitten matkaa kauemmas puistoon, kohti kioskia, josta aikoi ostaa itselleen jäätelön.

Tyttö koirineen lähestyi erästä penkkiä, jolla istui poika. Pojalla näytti olevan mukanaan koira ja kani. Jazzie aikoi kävellä ohi mitään sanomatta, mutta Muffy näytti olevan toista mieltä. Innoissaan vaalea pikkukoira kipitti kohti isoa mustaa koiraa, haistellen samalla innokkaasti maata edessään.
Jazzie oli ollut varma, että koirat kävelisivät kiltisti vierellä, mutta oli ollut väärässä. Duffy kyllä kulki kiltisti, mutta toisella koiralla näytti olevan hauskempaa tekemistä.
"Muffy!" Jazzie huudahti koiralle. "Heti tänne."
Jazzie ei halunnut kiskoa hihnasta, sillä tiesi ettei koira pitäisi siitä, vaan alkaisi pian haukkua. Koira tulikin lähemmäs, mutta vain hetkeksi ja hipsi sitten taas kauemmas.

//Vaihoin otsikon 'normaaliin' ku se oli vaan että huomaat helpommin jos yksäri ei tavoita.. :] //

Kirja ei kiinnosta enää sitäkään vähää, joten Mic tunkee sen reppuun ja ummistaa silmänsä. Kauaa ei kuitenkaan poika ehdi nautiskella, kun kuulee tiukan komennon; "Muffy! Heti tänne!". Blondi poika säikähtää lähes puolikuoliaaksi ja melkein hyppää pystyyn. Hänen edessään seisoo tyttö, vierellään kaksi cairnia. "Ööh.. Moi! Onko sulla useinkin tapana säikytellä puistossa istuskelevia, viattomia ihmisiä?", poika kysyy virnistäen, lähinnä vitsinä.

"Päästä vaan ne koirat, mä tykkään koirista. Tosin jos haluut säästää ne mojovalta potkulta kuonoon ni kannattaa pitää ne vähän kauempana tosta pupusta", Mici sanoo huomatessaan toisen koiran innokkuuden. "Furi, vierelle!" tulee tiukka komento ja musta nöffi nousee ja hölkkää pojan viereen.

Pontuskin kiinnostunuu uusista tuttavuuksista ja vetää puuhun sidotussa hihnassaan kuin viimeistä päivää muristen mielenosoituksellisesti. "No jos sun koirat ei oo kovin tunkeilevia ni ei toi tee mitään, mut jos ne on kauheen yli-nnokkaita ni en suosittele päästämään", Mic selittää huomatessaan kääpiöjäniksensä innokkuuden.

Jazzie tajusi olleensa koiralleen ehkä vähän turhankin tiukka, sillä penkillä istunut poika hypähti äkisti ylös, ilmeisesti säikätäneenä.
"Anteeksi ihan mielettömästi!" Jazzie sanoi pahoittelun kuuluen myös äänessään. "Ei ollut tarkotus säikyttää. Tuo pikku otus vaan on välillä turhan omapäinen."

"Okei." Jazzie sanoi toisen kehotettuaan päästämään koirat. Samalla hän tiukensi otettaan Duffystä, joka tuijotti jänistä tai kania, kumpi se nyt sattui sitten oikeasti olemaan. Hän ei halunnut, että koira menisi minkään potkivan otuksen luo.
"No, taidan sit pitää nää vähän kauempana." Jazzie sanoi ja astui varmuuden vuoksi hiukan kauemmas kanista, joka murisi. Otushan osasi murista yhtä äänekäästi kuin hänen koiransakin.
"Aika pelottava otus." Jazzie sanoi. "Siis kaniksi. En ole koskaan nähnyt noin isoa. Sehän on melkein koiran kokoinen. Tai ainakin mun koirien kokoinen." tyttö sanoi ja virnisti perään.

Ei se mitään, en mä nyt niin säikähtäny!", Mic naurahtaa pahoitteluille. Hän katsoo tyttöä, joka pitää tiukasti kiinni kania hamuilevasta koirastaan ja pyrskähtää pidätetystä naurusta, mutta onnistuu helposti naamioimaan sen aivastukseksi.
"No ei se nyt niin järkyttävän kamala oo.. Onhan se kieltämättä hieman arvonsa tunteva ja isotteleva, mut älä anna murinan hämätä, ihan kiltti se pohjimmiltaan on..", virnistys "ei se oo ees iso, itseasiassa se on maailman pienin kanirotu, kääpiöjänis. Se on kani, mut siinä on jänsimäisiä piirteitä, kuten kania vahvemmat takajalat, ihan vinkkinä vain.. Furiki on saanut monesti kuonolleen, mutta oppipahan kuka johtaa! Mutjuu, mun koira on kuitenki huippukiltti. Mut eiköhän tää nyt riitä mun elukoista. Mikä ton toisen nimi on? Täähän oli siis Muffy, jos oikein ymmärsin?", blondi kysyy kumartuen cairnien puoleen. "Ja näähän oli siis cairneja?".

Vasta nyt Mici muistaa vapauttaa Furin, joka istuu edelleen kiltisti pojan äskeisen sijainnin vieressä, siis siinä, missä se oli vierelle komennettu.
Heti vapautuksen saatuaan koira kiitää onnellisenä tutkimaan tuntemattomia koiria.

Jazzie helpottui suunnattomasti, kun toinen ei ollutkaan säikähtänyt kovin pahasti. Olisi ollut kamalaa, jos penkillä olisikin istunut joku mummo, joka olisi saanut sydänkohtauksen. Mutta onneksi niin ei ollut, vaan paikalla oli tuo poika, jossa oli jotain tuttua.
Jazzieta nolotti oma tietämättömyytensä kanien roduista ja koosta. Hän kun ei tiennyt kuin koirista jotakin, vaikka kuuluikin luonnonsuojeluliittoon. No, kaikkeahan ei voinut kukaan tietää, ei edes aina niin fiksu Yasmin Davis.

"Joo ja tämä tässä on Duffy," Jazzie sanoi ja kyykistyi rapsuttamaan tummanharmaata, melkein mustaa turkkia. Koira nautti rapsutuksesta ja puski kuonollaan omistajansa jalkaa, saaden Jazzien naurahtamaan kevyesti.
"Cairneja nämä on molemmat." Jazzie selitti ja kohdisti katseensa vaaleaan poikaan. Tajuten samalla, että tämä oli samassa koulussa kuin hänkin.
"Minkä rotuinen sun koira on?" Yasmin kysyi kiinnostuneena, rapsutellen edelleen Duffya. Muffy taas jatkoi kanin tuijottelua, mutta ei ollut enää yhtä kiinnostunut kuin hetki sitten. Kanin sijaan koira käänsi huomionsa pojan koiraan, joka lähestyi pienempiä kiinnostuneena.

"Nää on tosi söpöjä! Mä oon aina ollu enemmän isojen koirien tyyppi, mut kaikki koirat on lutuja. Tää on Furi ja tää on nöffi, eli newfoundland. Ootko sä kouluttanu sun koirii? Tän kans oon harrastanu tokoo ja vepee, eli vesipelastusta ja sit täl on BH-tunnus".

Furi katselee kiinnostuneena pienempiä lajitovereitaan nenä ja häntä heiluen. "Toi voi näyttää aika järkäleeltä mut ei se noita liiskaa", Mici naurahtaa katsellessaan koirien touhuja. Furi yrittää houkutella uusia kavereitaan jo leikkiinkin ja urisee kutsuvasti karvat liehuen.

//Sori tuli lyhyt mut ei ollu aikaa...//

"No en mä näitä mitenkään erikoisemmin oo kouluttanut." Jazzie vastasi vaalean pojan esittämään kysymykseen. "Sen verran vaan että ne osaa kävellä vierellä ja pyytää ulos silloin kun tarvii mennä."
Jazzie tarkkaili hetken poikaa. Tässä oli kuin olikin jotain tuttua. Ehkä samassa koulussa? Tyttö päätti ottaa selvää, oli hän kuitenkin sen verran utelias. Mutta koska hän oli kuitenkin ujo, hän ei ainakaan vielä uskaltanut sanoa mitään.

"No, en mä ois aatellutkaan että se ne liiskais." Jazzie sanoi ja virnisti. "Nuo koirat varmaan pitäis siitä huolen itse, ne vois pian vaikka purra. Mutta tuskin, ei ne ole kovin villejä kuitenkaan."
Jazzie katseli koiria. Hänen koiransa katselivat uteliaina, kun Furi yritti houkutella niitä leikkimään. Muffy ja Duffykin näyttivät innostuvan, ainakin ne heiluttivat häntäänsä ja harmaa otus asteli lähemmäs haistelemaan itseään isompaa otusta. Jazzie ei voinut olla naurahtamatta. Koirat osasivat olla niin suloisia, vaikka siihen ei aina kiinnittänytkään mitään huomiota.
"On nuo kyllä aika otuksia." Jazzie sanoi ja kohotti katseensa jälleen pojan puoleen.

"No pääasia että ne kunnioittaa sua", Mici sanoo katsellen koiria. Furi on haltioissaan huomatessaan toistenkin innostuvan leikistä ja alkaa haukkua, eikä isäntäkään jaksa nyt koiraansa komentaa; pitäähän joskus vähän irroitella, koirienkin.
"Kuule anna purra vaan, oppiipahan vähän koiriakin kunnioittamaan eikä vain jussikoita ja ihmisiä. Ja siitä puheenollen.. Pontsukka näyttää aika epätoivoselta. Voisinks mä ottaa sen nuuskimaan noita? Ei se potkase, mä lupaan", Mic osoittaa valjaissa vetävän kaninsa puoleen ja virnistää.

"Ne on söpöjä.. Tykkäätsä muuten freteistä? Mä ajattelin joskus hankkii sellasen, ne kun on sellasii ad/hd-tyyppei".

Poika tarkastelee toisen kasvonpiirteitä lumoutuneena; tyttöhän on varsin söpö! Sitten katse siirtyy äkkiä nolona takaisin koiriin.

"No niinpä," Jazzie tokaisi, kun poika mainitsi kunnioittamisen. Täytyihän koiran totella ja kunnioittaa omistajaansa, eikä tehdä mitä itse tahtoi. Ja koirathan oli helppo opettaa tottelemaan, paljon helpompi ainakin kun jokin kissa. Nämä kun olivat niin vapaita ja villejä luonnostaan. Koirat olivat paljon mukavampia.
"Joo, ei se varmaan näitä syö." Jazzie naurahti, kun poika kysyi voisiko antaa kaninsa tulla haistelemaan hänen terrierejään, jotka luultavasti vain olisivat innoissaan kanista.

"Ai freteistä?" Jazzie aloitti. "En oo niihin kyllä paljoo tutustunu, enemmän nuo koirat kiinnostaa. Mutta aika veikeiltä ne kyllä vaikuttaa. Ja tosiaan aika vilkkailta."
Jazzie katseli taas poikaa, kun tämä ei nähnyt sitä. Poika ei ollut mikään maailman komein, mutta tässä oli jotain suloista. Sellaista josta Jazzie piti. Ennen kuin toinen ehti tajuta hänen katsovan, Jazzie käänsi katseensa takaisin koiriin.
"Mun on ihan pakko kysyä että ootko säkin Astonissa koulussa?" Jazzie sanoi, kun ei enää kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan.

"Okei", Mici sanoo ja seisoo jo puusta irroitettu kaninhihna kädessään, valmiina päästämään pupu uusien tuttavuuksien kimppuun. Pontus syöksyy korvat melkein hulmuten cairnejen luo, nenä kiivaasti väpättäen. Furi ärähtää kanille tuon viedessä leikkikavereiden huomion, mutta saa vastaansa potkuvalmiit kaninkoivet ja luimistelee nopeasti sivuun. "Kuten näät, toi pitkäkorva pomottaa Furia ihan täysin", blondi naurahtaa huvittuneena.

Frettikeskustelua ylläpitääkseen poika juttelee niistä mitä mieleen tulee; "mä oon ihan vaahtosammutinkoosta asti tykänny niistä, oon ihaillu niiden vilkkautta. Jasiisjoo, oon mä Astonissa. Säkin oot, vai?".

Pontus murisee hiljaisesti koirille pysytellen paikoillaan, antaen koirakamujen haistella itsensä läpikotaisin. "Katos katos, löytyhän meiän Pontuksestakin se herrasmiesmäisempi puoli!", Mic naurahtaa.

Jazziekin naurahti, kun pojan irti päästämä kani näytti koiralle kuka oikein määräsi. Oli niin hassua, että paljon isompi koira antoi jonkun jäniseläimen määräillä. Pelkäsiköhän koira kanin voimakkaita jalkoja? Jazzie oli melko varma, että kani oli potkinut koiraa useamminkin kuin vain kerran.

"Joo, oon mä. Toista vuotta nyt," Jazzie kertoi ja käänsi katseensa poikaan, joka oli juuri kertonut ihailleensa frettejä jo ties kuinka pitkään. Jazzie käänsi nolostuneena katseensa pois. Hän oli tajunnut, että poika oli oikeasti aika hyvän näköinen, ei vaikuttanut miltään ylimieliseltä kermalaiselta, tuskin siis sellainen olikaan.

"Niin näkyy," Jazzie sanoi ja katseli koiriaan. Ne tutkivat itseään isompaa otusta suurella mielenkiinnolla. Taisivat pitää tästä, kun tämä antoi niiden haistella itseään noin vain. Jazzie hymyili katsoessaan koiriaan. Ja Micin koiraa. Ne olivat suloisia yhdessä.

"Mä oon jo kolmannella, tulin täne 16-vuotiaana".
Mici hieman säikähtää kun Pontus ilmoittaa saaneensa tarpeeksi märistä, tuhisevista kirsuista ja kurnuttaa äkäisesti nousten takajaloilleen. Hetken tilannetta seurattuaan poika taas rauhoittuu; Pontus vain varoittaa, eikä ole aikomassakaan kohottaa takakoipiaan toisen kirsun korkeudelle.

Blondi huomaa kyllä toisen hiljaiset vilkuilut, muttei ole huomaavinaan, ettei toinen nolostuisi.
Furi kellahtaa selälleen pikkukoirien keskelle ja vinkuu innoissaan. Pontus loikkaa Furin vatsan päälle ja loikkii pehmoisella turkilla. Koira katsoo anovasti isäntäänsä, joka nauraen nostaa pitkäkorvan pois nöffin päältä ennen kuin toinen liiskaantuisi kanin vahvojen takajalkojen alla.
"Lähinnä ton takia Pontus on häkissä kun mä en oo kotona", Mic naurahtaa, ja jatkaa perään "ja tietty siks ettei toi pitkäkorva söis mun saippuaa..", poika naurahtaa iloisen huvittuneena katsellen eläimiä.

"Ai, okei," Jazzie sanoi, kun poika kertoi olevansa jo kolmannella luokalla. Sitten tyttö kiinnitti katseensa koiriin ja kaniin, jotka näyttivät nauttivan toistensa seurasta. Oli ollut hyvä idea tulla puistoon juuri nyt. Koiratkin saivat seuraa, kun ei aina joutunut olemaan paikalla vain nipottavien tätien ja setien keskellä. Yleensä Jazzie ei edes uskaltanut päästää koiria juoksemaan noin vain vieraiden koirien luo ja yleensä nämä kävelivätkin kiltisti. Jokin pojan koirassa oli ilmeisesti vetänyt näitä luokseen.

"Syökö tuo ihan oikeasti saippuaa?" Blondityttö kysyi ja käänsi ällistyyneenä katseensa poikaan. Ei kai mikään eläin nyt saippuaa söisi?
"Mä olen muuten Yasmin," tyttö esitteli itsensä tajuttuaan, etteivät he olleet esittäytyneet. Tai jos olivat, se oli mennyt häneltä täysin ohi. "Tai no Jazzieksi mua kyllä melkein aina kutsutaan."
Sanojensa jälkeen tyttö naurahti ja hymy jäi hänen huulilleen. Sitten Jazzie siirsi taas katseensa koiriin.

Syö syö! Tai ei se tietenkään sais syödä, mut minkäs teet. Ei sil tuu kuplia suusta tai mitään, mut se saa mahanpuruja", virnistys.
"Kiva nimi! Mun nimi on Mici, mt voi sanoo Micikski. Tai siis niinku Mic. Varsinki Jazzie on söötti nimi. Oikeesti!". "Ja muuten, kyl rotatki kuulemma saippuaa popsii ku parastaki herkkua! Sitä en oo kyl ite nähny.. Mut välillä susta. Asuksä sun vanhempien luona? Mä en, muutin jo 16-veenä..".

Poika juttelee sitä vauhtia, että voi vain toivoa kuuntelijan pysyvän perässä. "Muuten Jazzy - jos sua voi siksi kutsua.. Oisitko lähteny tohon viereiseen pikkukahvilaan, mulla ainakin on jo aika jano?".

Jazzie oli todella yllättynyt. Nyt hän katsoi kania ihan uusin silmin. Sehän oli ties mikä superpupu, kun kerran pystyi syömään saippuaa ja saamaan vain mahansa kipeäksi.
"Kiitos. Micikin on kiva nimi," Jazzie ehti sanoa pojan puhetulvan väliin. Jazzie joutui hetkeksi keskittymään pojan jutteluun, sillä tämä tuntui puhuvan taukoamatta. Tyttö vain nyökytteli tämän puheille.
"Joo, vanhempien luona mä vielä asun," Jazzie sanoi, sitten poika taas jatkoi puhettaan, sanoi häntä sitten Jazzyksi. Ja kuuliko hän nyt edes oikein? Oliko Mici pyytänyt häntä kahvilaan?
Jazzietä alkoi ujostuttaa. Uskaltaisiko hän muka mennä kahvilaan jonkun pojan kanssa tuosta noin vain? Se ei olisi ihan hänen tapaistaan. Mutta ei ollut hänen tapaistaan joutua tekemisiin mukavien ja komeiden miesten kanssa.

"Ehkä mä voisin lähteä," Jazzie sanoi, vieläkin hiukan epäröiden. Eihän hän voinut tietää, vaikka poika veisikin hänet johonkin muualle. Mutta se nyt oli ihan kaukaa haettua. Puistossahan oli väkeä, nämä kyllä kuulisivat ja tajuaisivat, jos hän alkaisi rimpuilla ja huutaa apua. "Mullakin on kyllä jo jano," Jazzie sanoi, vakuuttaakseen itsensä siitä että halusi lähteä. Paitsi olihan se nyt selvää että hän halusi mennä Micin kanssa kahville, häntä vain ujostutti, eikä hän halunnut näyttää sitä toiselle.

//Täs tulee nyt ihan minivähän hiittausta, sano jos häiritsee.. (laitan siihen kohtaa tähden*)//

"Jotenkin mä arvasin et sä asut viel kotona. Siis ei pahal, totean vaan", Mici virnistää iloisesti. POika kyllä huomaa toisen epäröinnin, muttei ole huomaavinaan, ja kun tyttö suostuu, blondi kutsuu koiransa vierelle, ottaa kanin hihnan ja katsoo odottavasti Jazzieta. Likkaa ujostuttaa, sen paljastaa pieni puna tuon poskilla*.
"Meijän pitää sit mennä terassin aidanvieruspöytään ku elukat ei saa tulla ees terassille..", Mic toteaa nyrpistäen kahvilalle nenäänsä kuin pikkukakara.
Jazzy - joksi poika toistaiseksi tyttöä kutsuu - on varsin suloinen lapsenomaisine kasvoineen. Ja ehkä - siis ehkä Mici voisi mahdollisesti olla ihan vähän mieltynyt tyttöön.. Let see..

//Eipä tuo haittaa, kun oli noin pikkuinen hitti.//

Jazzie ei sanonut mitään. Hän tiesi kyllä, ettei toinen ollut pahalla sanonut mitään vanhempien luona asumisesta. Ja ei tyttöä haitannut, vaikka hänestä näkikin, että hän asui yhä saman katon alla äitinsä ja isänsä kanssa. Ei hän hävennyt vanhempiaan, eikä sitä ettei halunnut maksaa asumisestaan. Kotona sai kaiken ilmaiseksi. Tai no pitihän hänen nyt auttaa kotitöissä ja käydä kaupassa. Tehdä kaikkea pientä vanhempien avuksi.

"Ai jaa," Jazzie tokaisi, kun poika kertoi, että heidän täytyi mennä istumaan ihan terassin aidan viereen. Jos joku hänen kavereistaan sattuisikin kulkemaan ohi. Tai joku perhetuttu. Äiti saisi heti tietää asiasta, varsinkin jos eräs hänen tädeistään näkisi hänet. Mutta mitäpä tämä edes tekisi puistossa tähän aikaan päivästä?
Jazzie komensi koiransa vierelleen. Nyt ne tottelivat heti, ottivat varmaan mallia pojan lemmikeistä.
"No, eiköhän sitten mennä," tyttö sanoi ja tunsi pienten perhosten lepattavan vatsassaan.

Mici kääntyy ja odottaa että Jazzie ehtii hänen vierelleen ennen kuin jatkaa kävelyä. "Ihan hyvinhän noi sun koirat tottelee!", poika kehuu ja katselee cairneja mietteissään.
Mic valitsee terassilta nurkkapöydän ja sitoo kanin kaiteeseen ja komentaa koiran makaamaan ulkopuolelle. "Mitä sä haluut? Mä voisin ottaa ihan perus limua tai jotain.. Ja sit elukoille vettä. Noi sunki koirat varmaan tarvis, vai..?". Poika ojentaa repusta kanillensa porkkanaa, jota tuo alkaa innoissaan jäystää.

Autuaasti venytellen blondi nojautuu koko painollaan tuolin selkänojaan ja katselee hetken taivasta mietiskellen omiaan, sulkeepa jopa silmänsä hetkeksi: Jätkän vahvuus onkin, etä tämä osaa ottaa rennosti lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
Lopulta Mici nostaa päänsä ja avaa silmänsä, killittäen Jazzya koiranpentumaisesti; "niin mitä sä aattelitkaan ottaa?".

"Joo, mut ei ne aina oo näin kilttejä ja tottelevaisia," Jazzie sanoi ja naurahti kävellessään pojan vierellä. Tämä oli outoa. Hän, Yasmin Davis kulki puistossa jonkun pojan kanssa, johon oli vasta tutustunut. Oliko tämä unta? No, jos oli, niin tyttö ei ainakaan halunnut herätä vielä pitkään aikaan. Ei ennen kuin oli päässyt siihen vaiheeseen, että olisi mentävä kotiin.
Kahvilalle päästyään Jazzie vain seurasi Miciä pöytään jonka tämä oli valinnut heille.
"Limsaa mäkin aattelin. Ja kyllä niillä varmaan on jo jano. Tai ainakin sitten on kun ne näkee nuo toiset juomassa," tyttö naurahti. Hän kiinnitti terrierinsä pojan lemmikkien seuraan ja kohdisti sitten katseensa Miciin, joka oli keskittynyt katsomaan taivasta.

Tyttö antoi pojan tuijotella korkeuksiin kaikessa rauhassa ja katseli sitten itse koiria ja kania. Ne osasivat onneksi käyttäytyä, eivätkä räksyttäneet jokaiselle vastaantulijalle. Ja kanihan nyt ei muutenkaan voinut kai räksyttää, eihän se ollut mikään koiraeläin.
"Mäkin taidan ottaa limsaa," Jazzie sanoi uudelleen. Poika oli ilmeisesti jotenkin omissa ajatuksissaan, sillä olihan tämä jo kysynyt mitä hän halusi. "No, mennäänkö sitten ostamaan?"

Mici nyökkää Jazzien kehotukselle ja kävelee tiskille esittämään tilauksensa. Onneksi jonoa ei ole yhtään, joten asia on nopeasti hoidettu. Poika ojentaa jo nyt rahat, ottaa limut ja vedet tarjottimelle ja palaa takaisin pöytään, jossa ojentaa heti kolme vedellä täytettyä, syvää lautasta eläimille; yksi kanille ja kaksi koirille. Furi säntää heti juomaan, Pontus pomppii rauhassa ensin jonkinlaisen silmukan ja kumartuu vasta sitten vesiastialle. Micikin imee tyytyväisenä pillillä limsaa mukistaan.
Pahimman janon taltutettuaan poika katsoo tyttöä arvioiden. "Sä oot aika söpö. Mä tykkään pehmeistä ja lapsenomasista kasvonpiirteistä", blondi myöntää virnistäen pienesti.

Sitten katse siirtyy Furiin, joka on noussut istumaan ja seuraa kiinteästi ohimenevää petit basset griffon vendeeniä muristen hiljaa. "Ssht! Lepo", Mic komentaa koiraansa joka hiljenee ja käy takaisin maate.

Jazzie lähti pojan perässä hakemaan limsaansa, hän uskoi että koirat ja kani käyttäytyisivät kyllä kunnolla heidän ollessaan poissa vain hetken. Jazzien oli pakko mennä mukaan, hän ei aikonut suostua siihen, että poika ostaisi hänenkin limsansa. Sitten se olisikin ehkä eri asia, jos he olisivat pari, mutta eiväthän he olleet. Vastahan he olivat tutustuneet toisiinsa.
Hetken kuluttua Jazzie ja Mici olivat molemmat jo ulkona. Tyttö tuijotti koiriaan, jotka lipittivät vettä lautasilta. Kahvilanpitäjä tuskin piti siitä, että astioita käytettiin koirien kuppina, mutta eihän tämä ollut kieltänytkään. Ja ei missään kielletty niin tekemästä.

Jazzie joi limsaansa ja käänsi sitten katseensa poikaan, joka nyt puhui. Tytön poskille kohosi puna jo toisen kerran sen päivän aikana. Mici oli juuri sanonut häntä söpöksi! Nyt Jazzie oli varma, että tämä oli unta.
"Ööö... Kiitos," tyttö sai mumistua ja uskaltautui vilkaisemaan poikaa tarkemmin.
"Säkin olet." Sanat tulivat tytön suusta ennen kuin hän edes tajusi. Miten hän oli uskaltanut sanoa mitään tuollaista. Outoa...

Mici katsoo tyttöä hymyillen hieman huvittuneesti. "Kiitti!". Poika ei kuitenkaan usko Jazzyn tarkoittavan sitä, vaan sanoo kohteliaisuudesta kuten usein on tapana, mutta Mic kiittää silti.
Mietteissään Mic katselee eläimiä ja keskittyy sitten eritoten Pontukseen. Uskomatonta, että noinkin vallanhimoinen pupujussi on ollut joskus pahoinpidelty..
"Käsittämätöntä et tostaki on tullu noin arvonsatunteva vaik sitä on hakattu ja sullottu pieneen pahvilaatikkoon..", blondi sanoo enemmän itsekseen kuin toiselle.

Sitten pää kääntyy takaisin tyttöön. "Sun äiti on varmaan ylpee susta..". Samassa Pontus potkaisee Fruia kylkeen kun tämä on kanin tiellä. Mici naurahtaa kevyesti.

Jazzien silmät levisivät järkytyksestä, kun toinen kertoi mitä kanille oli tehty.
"Onko joku oikeasti hakannut tuota?" Jazzien äänestä kuului inho, jota hän tunsi sellaista tekoa kohtaan. Hän ei voinut suvaita sitä, että eläimiä kohdeltiin huonosti. Hän kun kuului luonnonsuojeluliittoonkin, niin ei hän mitenkään voinut suvaita mitään eläimiin kohdistuvia julmuuksia.
Nyt Mici alkoi vaikuttaa Jazzien silmissä yhä mukavammalta ja fiksummalta. Jos toinen kerran oli pelastanut kanin julmalta kohtalolta, niin mitä muutakin hyvää tämä saattoi tehdä eläimille? Tai luonnolle ja ihmisillekin?

"Ai miten niin?" Jazzie kysyi yllättyneenä ja katsoi toista kysyvästi suoraan silmiin. Miksi hänen äitinsä nyt olisi hänestä ylpeä. Tai no, olihan hän hyvä koulussa ja auttoi kotona, mutta ei kai poika nyt hänestä sitä voinut tietää. Paitsi että tiesihän tämä sen, että hän auttoi vanhempiaan, kun oli sen mennyt jo kertomaan.

"Joo.. Sillon ku se tuli mulle ni se tärisi vaan häkkisä nurkassa ja puolustautu kaikin keinoin mua vastaan. Ja kuvittele; se kaninrääkkääjä kasvatti kaneja!!". Mici ei edes yritä estää kyyneltä, joka karkaa pojan silmäkulmasta. "Furia ei sillon viel ollu.. Ja on Furikin tavallaan löytökoira, sitä ei oo rääkätty tai mitään, mut siitä jouduttiin luopumaan. Muuten mul oiskin nyt belgianpaimenkoira malinois.." - virnistys - "Mut tostaki pitkäkorvasta on ihan kunnon pupu tullu, kuten varmaan huomaat", blondi naurahtaa vinkaten kanin suuntaan.

Sitten pää kääntyy tyttöön. "Joo no, emmä nyt silleen tiiä.. Sä vaan vaikutat aika fiksulta. Mut just silleen sopivan fiksulta, eikä sellaselta, joka alkaa itkee heti kun saa ysipuolen kokeesta", Mic selittään ja hymyilee veitikkamaisesti olkiaan kohauttaen.

Poika huokaa syvään ja nojautuu taas tuolin selkämykseen, pitäen katseensa Jazzyssa. "Ja oothan sä kauniskin, että siinä ne voi olla ylpeitä itestäänkin".