My head is giving me life

// "Vain luusereille!" :---D Siis Rige/Rin c o m e h e r e !

Demelzan päivä oli pulkassa. Melko rankan koulupäivän viimeisetkin tunnit olivat loppuneet, ja neiti käveli rauhallisesti kohti kaappiaan. Samalla tytön päässä lentelivät edellisen tunnin asiat, matematiikan kaavat. Häneltä oli jäänyt tehtävä kesken, mutta ei ollut saanut sitä loppuun, kun opettaja oli hätistänyt oppilaat pihalle. "Menkää nyt nauttimaan siitä viikonlopustanne!" tuo oli sanonut.
Demelza mietti miten hänen viikonlopputouhut erosivat muiden touhuista. Ei juhlia joihin olisi kutsuttu eikä muutakaan. Todennäköisesti Demelza menisi taas tutkimaan ullakkoa, jota oli muutaman päivän ajan jo tutkinut. Sieltä oli löytynyt monia mielenkiintoisia juttuja, kuten valokuvia ja kirjeitä. Siellä hän oli viihtynyt.

Ruskeahiuksinen tyttö saapui oikealle käytävälle, missä hänen kaappinsa sijaitsi. Yrittäen parhaansa mukaan väistellä täyteen ahdatun käytävän väkeä, Dem tuli omalle kaapillen ja alkoi avaamaan sitä. Hän ottaisi kaikki kirjansa kaapista kotiin niin saisi opiskella.

//Tittiritiii, minä tuleeeeeen~

Onneksi päivä oli siinä.
Trinity Hudson käveli voimattomasti suuren laukkunsa kanssa koulun käytävillä pitkin. Hän varoi törmäämästä vastaantuleviin ja yritti väistellä parhaansa mukaan jopa takaaltakin tulevia kiilareita. Rin ei tahtonut törmätä keneenkään, ei enää. Törmäämisistä tuntui kehkeytyvän aina jotain ikävää, ainakin tälle pikkuneidille, joka oli niin helposti kaadettavissa.

Viikonloppu. Miten sitä vietettäisiin, sitä ei tarvinnut edes miettiä. Rin joutuisi joko siivoilemaan kotiaan tai valvomaan kylään tulleiden sisarusten lapsia. Hän teki mielellään jälkimmäistä, mutta lastenvahtiminen oli rankkaa puuhaa.
Mutta Rin halusi kokea jotain uutta, sellaista, mitä tavallisesti nuoret tekisivät. Mitä nuoret tavallisesti tekisivät viikonloppuna? Ryyppäisivät? Ei, se ei ollut tämän nörttitytön juttu. Tanssisivat yökerhoissa? Ei, sekään ei kuulostanut kovin hehkeältä idealta tämän bruneten korviin. Opiskelisivat? Niin, Rin, sinä teet sitä silloin, kun sinulla ei ole muutakaan tekemistä!

Pieni huokaus karkasi tytön suusta. Hän halusi kerrankin viettää päivän, edes yhden päivän jonkun muun kuin perheensä kanssa. Oliko se liikaa vaadittu?
Rinin nostaessa suklaasilmänsä ylemmäs hänen katseensa kohtasivat tutun ruskeahiuksisen tytön. Nörtin huulille kipusi arka hymy, kun hän käveli lähemmäs Demelzaa. Uskaltaisikohan Rin sanoa toiselle mitään, se nähtäisiin aivan pian.
Pikkuneiti pysähtyi Demelzan vierelle ja keräsi rohkeutta puhumiseen. Aluksi tuntui, että puhumisesta ei tulisi mitään, mutta sitten huulien välistä alkoi karata ääntä.
"Hei", Trinity tervehti vaisusti ja odotti hitusen hermostuneena Demelzan reaktiota. Halusikohan toinen edes jutella hänen kanssaan?

Demelza avasi kaappinsa ja alkoi lappaamaan avonaiseen laukkuun kirjoja, fysiikkaa, äidinkieltä jne.
Samalla tyttönen mietti, mitä tehtäviä mistäkin oli ja oliko hän muistanut merkitä vihkoonsa mahdolliset ylimääräiset tehtävät. Muutama vapaa hiussuortuva tippui korvan takaa, jotka tuo ohuilla sormillaan siirsi takaisin paikoilleen. Aluksi tyttö ei huomioinut vierelle pysähtynyttä, ennenkuin kuuli juuri ja juuri hiljaisen tervehdyksen. Dem käänsi päätänsä ja alkoi hymyillä näkemälleen. Trinity seisoi hänen vieressään, edelleen niin pienenä olemuksena kuin hän muisti.

"Moi, mitä sulle kuuluu?" Dem aloitti innokkaasti tavalliseen tapaansa. Samalla brunette laittoi nopeasti vielä yhden kirjan täpötäyteen laukkuunsa, kunnes alkoi räpeltää kaappia jo kiinni. Kaapin oven kolahtaessa kiinni, Demelza kääntyi paremmin tyttöön päin. Dem veti ruskeaa u-muotoisen kaula-aukon paitaa alemmas puuvillahousujen päälle, jotka olivat väriltään vaalean beiget. Kaulassa roikkui muutama pitkä muovisista pikkukivistä muodostettu helminauha. Demelza katsoi Riniin iloisesti hymyillen.

Rin häkeltyi kuullessaan Demelzan innokkaan tervehdyksen ja nähdessään toisen hymyn. Oliko toinen oikeasti noin iloinen pikku Rinin näkemisestä?
"K-kiitos hyvää. Ihanaa, että v-viikonloppu alkaa", brunette takelteli enää vain pienesti sanoissaan, mutta Demelzan seura oli onneksi tullut tutuksi, niin Rinin puhe oli jo paljon selkeämpää kuin heidän ensimmäisellä tapaamiskerralla.
"Entä sinulle?" nörttityttö esitti kysymyksen takaisin toiselle ja yritti itsekin taikoa huulilleen edes pientä hymyä. Mutta neitiä jännitti aika paljon, joten hymystä tuli vain 'jotenkin hymyn tapainen' -hymy.

Demelza kuului Rinin harvoihin tuttuihin koulussa. Olihan se harmillista, että nörtillä oli vain pari tuttua koulussa, joille hän saattoi joskus pari sanaa sanoa. Hän halusi enemmän ystäviä, mutta se vaatisi sitä, että hänen pitäisi viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa. Miten se muka onnistuisi, kun Rinin vanhemmat eivät päästäneet tytärtään viettämään aikaa kavereiden kanssa. Ai niin, ei niitä kavereita tainnut edes paljoa ollakaan...

"Niimpä", tyttö vahvisti Rinin sanat viikonlopusta ja sen ihanuudesta, vaikka pitään spesiaalia ei ollut luvassa. Vaikka pikkujutuista nautiminen oli myös omanlainen ilonhetki.
"Hyvää, enimmäkseen koulua ja kirjoja", Dem vastasi nostaen laukkuaan merkiksi ja asettaen sen olkapäälleen.
"Niin ja ullakon tonkimista!" hän lisäsi hymyillen pienesti. Ah, että hän piti uudesta ajanviettotavasta.

"Kävelläänkö samalla tuonne, vai olitko minne menossa?" tyttö vilkaisi osoittaen pääoven suuntaan käytävällä, joka oli tyhjentynyt muutamissa sekunteissa. Viikonloppuun kadonneet.
"Mitä sä muuten ajattelit viikonloppuna tehdä?" Dem kysyi, jatkaen viikonloppu-aiheesta. Hän mielellään kuuli, jos Rin oli tekemässä jotain hauskaa kun oli iloinnut sen alkamisesta. Tai saattoihan olla, että brunette nauttisi myös pikkujutuista.

Rin hymyili vaisusti Demelzalle, kun toinen mainitsi koulun ja kirjat. Ne vallitsivat samalla tapaa myös tämän nörttitytön elämää, joskin myös viikonloppuisin. Jos tytöllä ei ollut muuta tekemistä siivoamisen ohella, hän opiskeli. Ei ollut juuri muutakaan tekemistä, heidän perheessä ei ollut tietokonetta ja televisiosta sai katsoa ainoastaan uutiset.
"Ullakon tonkimista?" nörtti kysyi uteliaasti ja nosti pullonpohjasilmälasejaan ylemmäs.

Brunette nyökkäsi nopeasti, kun toinen ehdotti kävelemistä. Rin lähti kävelemään Demelzan rinnalla ja yritti keskittyä sekä kävelemiseen ja keskustelemaan toisen kanssa.
"Ei minulla taida olla mitään.. Ihmeellisempää", pikkuneiti vastasi toisen viikonloppukysymykseen ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Hänen viikonloppunsa olivat aina samanlaisia, tylsiä ja ikävystyttäviä.
"Siivoan ja... Luen", brunette päätyi kuitenkin kertomaan hieman tarkemmin viikonlopustaan, mutta nyt kun hän oli sanonut ne ääneen, hän olisi ihan hyvin voinut jättää ne mainitsematta. Tylsää, tylsää, tylsää ja tylsää. Rin niin toivoisi jotain muutakin elämäänsä kuin vain siivoilemista, lasten vahtimista tai opiskelua.

"Meillä on siis ullakko, eikä kukaan oo käyny siellä moneen vuoteen, joten sieltä löytyy todellisia aarteita. Esimerkiks vanhoja lehtiä" Demelza selitti samalla käsien pienesti liikkuen puheen tahdissa.
"Tavallaan mä siivoan sitä, mutta en voi olla aukasematta jokaista vastaantulevaa pahvilaatikkoa",
tyttö sanoi hymyillen. Mutta jos isä olisi kieltänyt avaamasta joitakin laatikoita, hän olisi totellut. Mutta näin vapaat kädet saatuaan, mikään ei voinut estää pikkuruista tonkimista.

Dem nosti laukun olkainta paremmin olalleen, pitäen samalla katseensa Rinissä sekä kävellen eteenpäin käytävällä. Toisen kertoessa suunnitelmistaan, hän nyökkäsi muutaman kerran. Demelza muisti mitä toinen oli kertonutkaan vanhemmistaan ja kurista mitä kotona pidettiin, ei varmaankaan jäänyt paljon vaihtoehtoja puuhille.
"Luetko sä jotain muuta kun koulukirjoja?" hän jatkoi, ja mietti milloin itse oli käynyt edes kirjastossa. Seuraavalla kerralla mukaan lähtisi oiva pino romanttistalöpinää ja cd-levyjä.

Rinin huulilta pääsi sanaton 'wau'. Ullakko, missä ei oltu käyty moneen vuoteen. Se kuulosti yhtäaikaa jännittävältä, tylsältä sekä kiinnostavalta. Rin ei ainakaan ollut tietoinen siitä, että heillä olisi ullakko. Kellari heillä kyllä oli, mutta siellä säilytettiin vain kaikkea ylimääräistä, jotka eivät taloon mahtuneet. Kunpa heillä olisi salaperäinen ullakko, josta voisi löytyä vaikka mitä aarteita!
"Kuulostaa todella kivalta", pikkuneiti päätyi toteamaan ihastuksissaan.

Nörtti joutui hetken aikaa miettiään, mitä kirjoja hänen huoneestaan sillä hetkellä löytyi. Kyllä, sieltä löytyi kyllä muutakin kirjallisuutta kuin koulukirjat, mutta vain sellaisia kirjoja, jotka sitten olivat jotenkin osa yleissivistystä. Ei Rinin vanhemmat antaneet hänen lukea mitään fantasiaa, se oli kuulemma pakanallista ja kiellettyä kirjallisuutta. Sen takia Rin lukikin kirjoja koulun kirjastossa. Näin ainakaan hänen vanhempansa eivät voineet kieltää häntä lukemasta kirjoja.
"L-lukisin, jos saisin.." vastattiin aluksi hiljaa ja häpeillen.
"Tykkään Jane Austenin tuotannosta", tyttö kertoi sitten, vaikka se ei ollutkaan vastaus Demelzan kysymykseen.

Tyttö nyökkäili kun Rin kertoi hänelle pitävänsä Austenin kirjoista, hän piti myös. Demelzan tarkkaileva katse lipui käytävän jatkuvien kaappirivistöjen ohi. Tämä oli todellista high schoolia eikä missään määrin Austenin kirjojen maailmaa. Sellaiseksi ei tämä voinut muuttuakkaan.
"Pitäisitköhän kirjoista joita löysin ullakolta, jotain kertomakirjallisuutta. En kyllä muista nimiä", Dem jatkoi puhumista ja vilkaisi puhekaveriinsa.

"Niin, kun ajattelin myös pitää tavaroista pihakirppiksen. Voisit tulla katsomaan, jos sieltä löytyisi sulle jotain muutakin?" ääni oli kirkas ja ystävällinen, pienelle nörtti-tytölle suunnattu. Toinen vaihtoehto oli lahjoittaa kunnolliset tavarat hyväntekeväisyyteen ja tärkeimmät tavarat säilyttää itse. Päällimmäisenä ajatuksena oli, ilahduttaa Trinityä antamalla tälle jotain.

Rin kiinnostui välittömästi toisen mainitessa kirjoista, jotka Demelza kertoi löytäneensä ullakolta. Pikkuneiti rakasti vanhaa kirjallisuutta ylikaiken ja varsinkin kertomakirjallisuutta. Voi, miten hänen tekikään mieli tutkia toisen lyötämiä kirjoja!
"Varmasti pitäisin", Trinity sanoi varmalla äänellä ja katsoi toista innosta kiiluvin silmin. Kunpa Demelza voisi lainata hänelle löytämiään kirjojaan, ne olisi luultavasti nopeasti luettu, mutta ainakin ajanpuutetta ei pitäisi olla.

Pihakirppis! Sellaisista löytyi aina kaiken näköistä tavaraa. Rin harrasti pihakirppiksellä kiertelyä joskus äitinsä kanssa, sillä äiti ei pitänyt kuljeskelusta keskustassa, vaan suosi enemmän paikkoja, joissa olisi vähän ihmisiä.
"Voisinko minä... O-oikeasti tulla?" pikkuneiti kysyi varmistaen ja katsoi Demelzaa suurin silmin. Häntä oli harvoin pyydetty edes vierailemaan missään ja tämä Demelzan ehdotus kuulosti aivan epätodennäköiseltä. Oikeasti Rin halusi mennä käymään Demelzan luona, hän halusi itsekin nähdä, mitä toinen oli ullakolta oikein löytynyt.

Demelza hymyili Rinin vastaukselle, tyttö siis saattaisi pitää ullakon nurkista löydetyistä kirjoista.
"Mun puolesta sä voit tulla, eikä isällekään ole varmaan väliä kenelle tavara menee", Dem kertoi, kun toinen katsoi häntä melkeimpä haltioituneena. Ihankuin Dem olisi ehdottanut suurtakin asiaa, eikä vain vierailua toisen ullakolle.
"Jos löydät jotain kiinnostavaa, saat ne sitten ilmaiseksi", tyttö jatkoi. Toisen ei tarvitsisi maksaa mitään, koska raha ei edelleenkään ollut se tärkein asia. Tosin Ridget asuivat melko kädestä suuhun, mutta tyttö ei olisi halunnut vaihtaa elämässään kuitenkaan mitään.

"Voisit tulla jo heti huomenna meille katselemaan, jos käy?" Dem kysyi etsien samalla laukkunsa sivutaskusta huulirasvan ja sipaisten sitä huuliinsa ohuen kerroksen. Olisi mukavaa, jos Trinity pääsisi heille jo huomenna. Yksin ei ollut niin mukava katsella tavaroita kuin jonkun toisen kanssa. Tai ainakin näin Dem oletti, eihän hänellä ollut siitä juurikaan tietoa. Tyttö oli miettinyt joskus mistä kaikesta oli jäänytkään paitsi, kun hänellä ei ole ollut parasta ystävää. Ihmistä, jonka kanssa jakaa kaikki ilot ja surut. Ihmistä johon voi koko sydämestään luottaa ja jolle toivoo pelkkää hyvää. Ihminen, johon on kasvanut tiukasti yhteen.

Miten pikkuneidin ilme kirkastuikaan entistä enemmän, kun Demelza tosiaan oli kutsunut hänet kotiinsa. Ja sanonut, että jos Rin löytäisi jotain mielenkiintoista, hän saisi pitää sen. Olo tuntui kuin pikkulapselta, joka oli juuri saanut tikkarin tuntemattomalta naisihmiseltä, silti Rinistä aivan oikeasti tuntui!
"Aivan mieletöntä!" nörtti hihkaisi onnessaan, miten häntä olikaan onnistanut, kun oli törmännyt Demelzan kaltaiseen tyttöön. Rin toivoi mielessään, että he voisivat tutustua yhä enemmän, sillä hän tosiaan piti Demelzan tavasta keskustella ja toisen hymystä.

Hetkeksi Rin häkeltyi, kun toinen kysyi, josko Rin voisi tulla heille jo heti huomenna. Jotenkin se vain sai pikkuneidin entistä enemmän sekaisin, Demelza tosiaan ihan oikeasti halusi Rinin kyläänsä!
Tähän tosin tuli sitten se iso mutta. Rinin vanhemmat. Mitähän he ajattelisivat tästä? Siis tästä, että Rin menisi koulukaverinsa luokse? Ehkä he olisivat reiluja tällä kertaa, olihan Demelza kuitenkin tyttö ja.. Niin, ei Rin nyt sentään pojan luokse ollut menossa. Silloinpahan vanhemmilla olisi ollutkin sanottavaa.
"K-kysyn vanhemmiltani... Mutta uskoisin, että p-pääsen", Rin vastasi sitten. Hänellä oli edelleen vaikeuksia puhua vanhemmistaan ilman epäröintiä.
"T-tuota... S-saisinko numerosi? Että voin ilmoittaa s-sinulle, p-pääsenkö tulemaan", Rin kysyi sitten ujosti ja laski katseensa maahan. Hän edelleen ujosteli kysyä ihmisiltä jotain.

Rin toivoi tosissaan, että hänen vanhempansa päästäisivät hänet Demelzan luokse kylään. Se olisi varmaan koko viikonlopun kohokohta, ja se oli todellakin kohokohta sen takia, koska Rin harvoin vieraili kenenkään luona. Häntä ei oltu kutsuttu tai hänen vanhempansa eivät päästäneet.

Rin kaivoi laukustaan pienen vihkon ja kynän, jonka jälkeen hän kirjoitti vihkoonsa ylös Demelzan numeron. Nörtillä oli kännykkä, mutta se oli kotona, eikä hän saanut ottaa sitä kouluun tai muutenkaan käyttää ylimääräisesti. Eli hän ei saisi tekstailla tai soitella noin vain tutuilleen, se vaatisi vanhempien myöntymisen.
Seuraavaksi Rin oli aivan varma, että hän oli kuvitellut koko tilanteen. Suklaasilmät nostettiin vaalealta vihkon sivulta suurina Demelzaan ja tyttö räpsytteli ihmeissään silmiään nostaessaan pullonpohjalasejaan ylemmäs nenällään.
"M-mitä?" pikkuneiti kysyi hölmistyneenä ja yritti muistella, mitä toinen olikaan hetki sitten sanonut. Yökyläily?
"Yökyläily?" brunette kysyi varmistaen ja hänen kulmansa menivät hieman kurttuun. Milloin Trinity olikaan viimeksi yökyläillyt?
Hän ei edes muistanut.

Oliko Demelza nyt kysymässä tätä pikkuneitiä luokseen yöksi? Wau, tämä oli tosiaankin jotain aivan uutta Rinille, jolla ei ollut juurikaan ystäviä koulussa.

Demelza varmisti, että toinen oli saanut numeron ja laittoi sen takaisin laukkunsa. Dem jäi vielä paikoillensa seisomaan, kohta he olivat selviytyneet jo melkein pääovelle asti, eikä hetkeen ollut näkynyt muita.
"Niin, yökyläily. Ollaan yötä toisella ja syödään kaikkea hyvää ja tehdään kaikkea mukavaa, tiedäthän", Dem selitti, jos toinen ei tiennytkään käsitettä. Se olisi kyllä ollut hieman outoa. Hän ei pitänyt Trinityä muuten ollenkaan outona, ei puheensa, vaatetuksensa tai puhumisensa takia. Toinen näytti taas niin ihmettyneeltä, että Demelzan oli pakko naurahtaa. Iloisesti, eikä pilkkaavasti.

"Ajattelin, että kun tulisit lauantaina käymään, niin voisit ihan hyvin jäädä yöksi", tyttö sanoi ja hymyili pienesti, jatkaen vielä
"Siis jos vain haluat tai jos vanhemmillesi ei käy niin pelkkä vierailukin käy."

"Kyllä minä tiedän", Rin selvensi Demelzalle, joka oli varmistanut, että tiesikö Rin, mitä yökyläily tarkoitti.
"Minä en vain ole... K-koskaan ollut kenenkään k-kaverin luona yötä.." pikkuneiti selitti ja punastui pienestä noloudesta. Kuulostihan se ehkä hieman oudolta, kun nörttityttö ei ollut kertaakaan ollut toisen tytön luona yötä, mutta ihan järkeenkäyvältä, kun hänellä ei juuri ollut sellaisia tuttuja, jotka olisivat kutsuneet häntä yökylään. Ainoastaan hänen sisaruksensa tekivät niin.

Brunettekin pysähtyi toisen vierelle ja katsoi tätä suurin suklaasilmin. Demelza tuntui oikeasti todella mukavalta ja lempeältä ihmiseltä, ja Rin alkoi olla vahvasti sitä mieltä, että halusi tutustua toiseen paremmin. Jos uskaltaisi.
"Yökylä kuulostaa... K-kivalta", nörttityttö sai sanottua ja hymyili ujosti.
"Haluan minä tulla", Rin lisäsi sitten ja hymyili nyt entistä suuremmin. Hän aikoi todellakin puhua vanhempansa ympäri tässä asiassa, hän halusi mennä Demelzan luokse yöksi.

"Voi, mutta siinä tapauksessa olet enemmän kuin tervetullut meille!" Demelza sanoi ja laski hetkeksi kätensä Rinin hennolle olkapäälle. Demistä Rinissä oli jotakin todella suloista, ihme ettei tuota ollut kutsuttu mihinkään yöksi. Tai ehkä olikin, mutta vanhemmat saattoivat olla ongelmana tai jokin muu. Hän ei kuitenkaan halunnut tunkeilla kyselemällä miksei ollut yökyläillyt. Tuo kertoi jos tahtoi, omasta halustaan kertoa, ei Demin halusta tietää.
"Hienoa. Meillä tulee tulee olemaan varmasti hauskaa ullakolla ja muutenkin" tyttönen jatkoi matkaansa käytällä, hymyillen ja nykien laukkunsa hihnaa ylemmäs. He varmasti lähentyisivät, mitä Demelza toivoi kovin. Hän piti Trinitystä, vaikka eiväthän he olleet kauaa tunteneet, mutta heti oli ollut jonkinlainen yhteys.

"Voisin jo nyt kysyä, että oletko millekkään allerginen? Tai mistä ruuasta pidät?" Dem innostui kyselemään. Hänen pitäisi laatia lista herkuista, mitä he saattaisivat haluta syödä ja käydä kaupassa.

Rin hätkähti huomattavasti tuntiessaan Demelzan käden asettuvan olkapäälleen. Suklaasilmät siirtyivät kauhistuinena katsomaan kättä olkapäällään, mutta melko nopeasti katse muuttui rauhoittuneemmaksi, helpottuneemmaksi. Toisen kosketus ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paha kuin tyttö oli kuvitellut. Se vain lisäsi pikkuneidin varmuutta siinä suhteessa, että Demelza oikeasti halusi hänet luokseen kylään.
"Okei", Rin totesi onnessaan, kun toinen vakuutteli, että heillä tulisi olemaan hauskaa. Hauskaa, milloin viimeksi nörtillä olikaan ollut hauskaa? Kun sitä hetkeä ei aivan heti tullut mieleen, päätteli Rin siitä, että hän ei ollut pitänyt hauskaa pitkiin aikoihin.

Rin oli lähtenyt kulkemaan toisen rinnalla jälleen ja toisen kysyttyä, oliko Rin jollekin allerginen, nyökkäsi tämä tyttö vaisusti.
"Olen allerginen tomaatille", pikkuneiti vastasi ja alkoi nyt pohtia ruokaa, josta hän piti.
"Minä... Minä syön kaikkea", brunette vastasi toiseen kysymykseen ja hymyili hienoisesti poskien punoittaessa. Hän tosiaan söi kaikkea, paitsi tietenkin tomaattia. Hän ei nirsoillut ruuan suhteen.
"Täytyykö minun ottaa m-mukaan omat lakanat ja tyyny?" nörttityttö esitti arasti kysymyksensä ja nosti katseensa katsomaan Demelzaa. Hän ei tosiaankaan tiennyt, miten yökyläilyyn tulisi varautua.

"Eli ei siis tomaattia", Dem sanoi painaakseen sen mieleensä. Kyllä hän muistaisi, hän oli varma siitä.
"Hyvä, meillä saat sitten valita haluatko syödä minun kasvisruokaani vai isän liharuokaa", hän jatkoi. Tyttö oli patistanut isäänsä alkamaan myös kasvispitoiselle ruualle, ja onnistunutkin siinä ehkä viikon. Demelzan isä oli hulluna grillaamiseen ja piti etenkin pihveistä. Vanha koira muka ei opi uusia temppuja, oli tytön isä väittänyt, eikä Dem jaksanut enää tuota patistaa.

Demelza haukotteli ja laittoi äkkiä kätensä suun eteen.
"Anteeksi", hän sanoi haukoteltuaan ja pyyhki hieman silmistä tulevaa vettä.
"Omat lakanat juu, mutta tyynyn ja peiton saat kyllä meiltä", tyttö sanoi naurahtaen. Hän ei jotenkin uskonut Trinityn olevan kovinkaan nirso, joten heidän tyynynsä ja peittonsa kelpasivat.
Laukku tuntui painavan kokoajan vain hieman enemmän, mikä sai Demin kävelemään lysymmässä ja lysymmässä, pienentäen tämän pituutta. Tänään onneksi tytöllä oli mukanaan pyörä ja siinä mummomainen kori edessä, johon painavan laukun pystyi upottamaan.
"Muista asioista voimme varmaankin soitella tänään myöhemmin tai huomenna", Dem sanoi leikitellen pienesti hiuksillaan.

Rin tuntui häkeltyvän entistä enemmän, kun Demelza puhui ruuasta ja siitä, miten nörtti saisi itse valita, mitä söisi. Pikkuneiti näytti alkavan pohtia tuota ruoka-asiaa hyvinkin vakavasti, sillä hänen kulmansa olivat menneet hieman kurttuun hänen miettiessä, söisikö hän mielummin kasvisruokaa vai liharuokaa. Rinillä ei ollut mitään kumpaakaan vastaan, mutta hän taisi kallistua kuitenkin enemmän kasvisruuan puolelle. Tosin sitä ei kai nyt tarvinnut kertoa, mutta hyvä se oli jo valmiiksi miettiä.

Rin naurahti ensimmäisen kerran rentoutuneesti, kun Demelza haukotteli. Pikkuneiti ei tiennyt, miksi oli noin reagoinut toisen haukottelemiseen.
"Sinun pitäisi ottaa päiväunet, kun pääset kotiin", nörtti ehdotti harvinaisen kevyeen sävyyn. Taas pikkuneiti oli asteittain tottumassa Demelzan seuraan ja toisen kanssa vaikutti olevan helppo jutella sekä tulla toimeen.
"Omat lakanat..." tyttö mumisi hiljaa itsekseen. Hän muisti asioita paremmin, kun hän lausui ne ääneen. Se saattoi olla jonkun mielestä outo tapa, mutta Rin oli tottunut jo siihen, ettei itse edes huomannut ehkä sanomisiaan.

Demelzan puhuessa, että he voisivat sopia muista asioista tänään myöhemmin tai huomenissa sai Rinin hätkähtämään hereille. Nörttityttö katsahti nopeasti kelloon koulun seinällä, jolloin Rinin ilme muuttui säikähtäneeksi.
"M-minun täytyy nyt rientää, myöhästyn muuten linja-autosta", Rin takelteli hitusen sanoissaan kääntäessään katseensa takaisin toiseen brunetteen. Jos hän myöhästyisi linja-autosta, hän joutuisi odottamaan toista, mutta se olisi jo liian myöhäistä - Rinin vanhemmat olivat hyvin tarkkoja kotiintuloajoista.
"S-soitan sinulle illemmalla?" Rin varmisti epävarmasti, hymyili arasti Demelzalle ja alkoi ottaa nopeampia askelia poispäin toisesta.
"Nähdään!" pikkuneiti sai kerättyä voimaa puheeseensa ja sai toivotettua hyvästit tavallisella äänellä. Tyttö kohotti siroa kättään hyvästiksi ja pian tämä olikin jo kadonnut ulko-ovista ulos juoksien kohti linja-autopysäkkiä.

//Kiitos tästä pelistä! Ja sinä aloitteletko uuden kotiin?