I'm ready to run away

+ Chaos ja Jupiter~ :--) +

Hiljainen tuhina kaikui veltosta kehosta melkein tyhjän ruokalan pyöreän pöydän ääressä, kun mustaan supermies huppariin, löysähköihin farkkuihin ja vaaleanruskeisiin DC-kenkiin pukeutunut Aidan veteli rauhallisena sikeitä kädet siististi läksykirjojen päällä ja pää matikanvihkon päällä. Poikaa ei näyttänyt haittaavan tunneilla ruokalassa nukkuminen tai se, että hän oli saanut hypäreillä loistavan tilaisuuden opiskella seuraavan päivän kokeeseen. Koe ei alitajunnassakaan hirvittänyt ja hankalan tehtävän kohdalla oli vain luovutettu ja hetkeksi ummistettu silmiään. Kellon paksu viisari lähenteli uhkaavasti kolmea ja lopulta tämänkin, jäänsinisilmäisen ja yönmustahiuksinen nuorukainen viitsi mumisten nostaa päänsä kirjoista.
”Kuka ampui nukkumatin?” Aidan jupisi ja räpsytti unisena silmiään, venyttäen käsiään kattoa kohti. Raukea haukotus päästettiin huulien lomasta ja katse iskettiin mustahiuksiseen, valkosiipiseen poikaan, joka tylsistynyt ilme kasvoillaan istui intiaaniasennossa pöydän päällä.
”Hei, taisit nukahtaa aika pitkäksi aikaa?” valkosiipinen kysyi ja Aidan vain kohautti laiskasti olkapäitään. Aidania ei jaksanut kiinnostaa puhua harhakuvansa kanssa ja vaikkei ruokalassa muita ollut, oli noloa puhua itsekseen. Ace naurahti, koska hän jos kuka tiesi mitä Aidan ajatteli ja tunsi.
”Ai miksei kukaan tästä ohi kävellyt herättänyt? No koska olit niin söde ku tuhisit siinä”, Ace kehräsi ja Aidan pyöräytti silmiään.

Ace ei todellakaan voinut olla olento, joka olisi kuin Aidan itse, jos uskaltaisi. Hän ei todellakaan ollut tuollainen narsistisen omainen pelle. Siniset silmät käännettiin kirjaan ja punaista kynää pyöriteltiin käsissä, kun rivejä kirjasta tatuoitiin silmien väliin. Ace kiikkui eteen- ja taaksepäin itsekseen mumisten. Sivua käännettiin kirjassa ja Ace oli jo ehtinyt älämölisemään vatsalleen pöydän päälle.
”Aidaaaaan~ Tää on ihan perseestä”, Ace valitti ja veti kasvoilleen murjottavan ilmeen, Aidanin keskittyessä olemaan huomioimatta ajatusharhaansa. ”Hei mä keksin! Mennää kattelee jos tuol olis joku hyvän näkönen jätkä!” Ace keksi ja nauroi tyytyväisenä. Aidan katkaisi puisen kynän sormissaan ja hetken tuijotti neutraalina kirjaa. Murhaava katse nostettiin siipiveikkoon joka hihitti kuin mikäkin ihastunut teinityttö ja jos Aidan olisi pystynyt, olisi hän käynyt toisen kimppuun.
”Vittu sä oot kans yks pelle”, Aidan ärisi ja haroi ärtyneenä hiuksiaan.

Pienikokoinen poika oli tunkenut kätensä housujensa, niiden päällimmäisten, taskuihin ja käveli keinahtelevin askelin katse katossa. Poika vihelteli kappaletta, jota tuon nappikuulokkeet korvissa soittivat. Scatman Johnia, ei sen fiksumpaa sentään.
Pojalla oli jaloissaan limenvihreät pillit, joiden päällä täysin riekaleiset ja täyteen piirrellyt kivipestyt farkut. Muutama ketju roikkui ja oikeastaan piti housut yllä kahden vyön kera. Paita oli kirkkaanpunainen mustalla printillä, huppari valkoinen, sitä taas kuvioi muutama vaaleanpunainen elefantti.
Nalle Puh laukku roikkui olalla ja mustat silkkiset ja pitkät hiukset roikkuivat vapaina. Puhtaan vihreät silmät korostettiin paksulla mustalla rajauksella. Meikkivoide oli peittävinään tuoreen mustelman pojan kropassa. Niitä oli useampikin, joskin vaatteiden peittämänä. Jupiter kun osasi ärsyttää vääriä tyyppejä, useimmiten tahattomastikin.

Toisessa kainalossaan pienellä taiteilijalla oli A3 kokoinen piirustuslehtiö. Jupiter oli päättänyt, että tarvitsi tilaa. Hän kun ajatteli teipata neljä paperia yhteen ja piirtää oikein hienon teoksen. Idea oli pyörinyt päässä jo jonkin aikaa, mutta aikaiseksi ei oltu saatu sitten mitään. Kuinka tyypillistä.
Ruokala oli hyvä paikka. Sitäpaitsi tyhjäkin nyt... Ai että Ter osasikin olla nero...
Poika livahti sisään ja hiljeni. Ei vain siksi, että biisi loppui, vaan koska ruokala ei ollut tyhjä. No, eihän sekään vielä mitään... Tuo poika vain miellytti silmää... Ja taas se alkoi, Ter oli huono pitämään näppinsä erossa ja suunsa kiinni.
Mustatukka näytti puhuvan itsekseen. Ärisi jotain pelleistä. Jupiter naksautti kieltään ja nojautui toisen jalkansa varaan.

"Voi kiitos, mä olen tainnut kuulla tuon ennekin", poika naurahti ja sumeilematta antoi keinuvan käyntinsä kuljettaa itsensä viereiselle pöydälle tuon toisen valtaamasta. Laukku tiputettiin lattialle ja lehtiö pöydälle. Jupiter avasi sen ja repi muutaman sivun irti. Itse asiassa kuusi, alkuperäisestä neljän ideasta huolimatta. Sitten friikkipoika kyykistyi lattialle metsästämään maalarinteippiä Nalle Puh laukustaan. Ei tuon tarvinnut kuin kaataa koko sisältö malttamattomuuttaan lattialle ja noukkia teippirulla kasan päältä. Muutenhan se olisi ollut alimmaisena.
"Sä puhut itseksesi, oletko huomannut?", Jupiter virnisti katsahtaen suloisen virneen kera toista kääntyen sitten taas tekemisiensä puoleen.
Poika kiipesi polvilleen pöydälle asettelemaan papereitaan, joita sitten teippasi yhteen kontillaan. Yhä selin toiseen... Eikä edes tahattomasti.

Valkeasiipinen harhakuva mutristi huuliaan ja siipiään heilauttaen lehahti ilmaan ja laskeutui pian takaisin intiaaniasentoon melkein Aidanin kirjojen päälle. Aidan sulki silmänsä, ettei olisi alkanut väittelemään Acen kanssa. Se olisi nolon näköistä ja kuuloista sivulliselle. Ace piti yllä yksinäistä tuijotuskilpailuaan Aidaniin ja Aidan yritti keskittyä mihin tahansa muuhun kuin mielentuotteeseensa. Muuta ajateltavaa tuli onneksi pian ja kun jäänsiniset silmät kääntyivät naurahtavaan poikaan ruokalan suulla, ei Aidan enää tiennyt oliko hän niin onnekas. Sisälle astunut poika oli nimittäin hyvän näköinen, siis voisi olla jonkun tytön mielestä. Hänhän ei heterona osannut sanoa. Mutta kokemuksesta Aidan tiesi kuka osasi. Jäänsiniset silmät kääntyivät nopeasti kohtaan, missä siipiveikko oli hetki sitten istunut.
”Voi vitsi mikä namu!~” Aidanin katse tuntui hyppelevän paikasta toiseen ja nyt se kääntyi järkyttyneenä takaisin limenvihreisiin pilleihin pukeutuneeseen poikaan, jota Ace seurasi hurmaantuneena naureskellen. Koska Aidan tiesi, miten idiootilta näytti tuijottaessaan ihmisten ohitse, joten nopeasti katse siirrettiin Acesta tähän toiseen poikaan.
”En mä sulle puhunu. Tää matikka vaan vähä kiristää hermoja”, Aidan naurahti ja kulma kohollaan seurasi katseellaan poikaa, joka kaatoi laukustaan tavaransa lattialle. No kai tuokin oli tapa etsiä haluamaansa.. Paperiakin tuolla oli, osasikohan hän piirtää? Aidanista ei ollut kuin ihmisten ja eläinten piirtämiseen taidepuolella. Elleivät ihmiset nyt sattuisin laskisi parkouria taiteeksi. Toinen huomautti Aidanin puhuvan itsekseen ja poika yskäisi. Mustahiuksinen oli aloittamassa pientä protestointiaan, kun Ace jo ehti sotkemaan suunnitelmat.
”Uaaawh! Näiksä ton virneen! Ihan helvetin sulonen!” Ace virnuili istuen vihreähousuisen vieressä pöydällä. Aidan sulki silmänsä, mutta avasi ne pian uudestaan. Ei, hän ei todelakaan ajatellut noin. Saattoi ajatella jostain tytöstä, muttei hän koskaan sanoisi kenenkään pojan hymyä söpöksi. Se oli naurettavaa ja järjettömän noloa.
”Öh… siis kunhan kirjaa manasin ja silleen…”, Aidan mumisi ja Ace lehahti ilmaa, väistääkseen pöydän päälle kiipeävää poikaa. Kauas siipiveikko ei kuitenkaan viitsinyt, vaan se jäi tyytyväisenä seisomaan pöydän vierelle.
”Mitä sä muuten teet?” Aidan vaihtoi puheenaihetta ja haroi hymisten hiuksiaan.

älkäämme välittäkö Acesta, se nyt sekoilee aina D:<

Jupiter ei edes toisen katseen sekoilua huomannut, kun keskittyi papereiden yhteen teippaamiseen. Tästä tulisi jotain niin legendaarista... Ja sitten kun jäisi, nimenomaan kun eikä jos, niin muutama mukava mustelma, ehkä arpi tai aivotärähdyskin. No, Ter piti kaikkea sen arvoisena. Hänellä oli hyvin jännä ja värikäs suku, josta voisi mainita kaikista suurimmille urheilijoille, jotka eivät Jupiterin taidetta arvostaneet. Poika kun ei osannut pysyä hyvän maun ja rajojen sisällä. Jupiter oli rajaton, sitäpaitsi hän oli oppinut olemaan se kuka oli ja vähän välittämättä siitä mitä muut häneltä tahtoivat. Hänen lastenhoitajansa oli kertonut sen Terille, eikä poika sitä ollut unohtanut. Ja sen kyllä näki ja kaukaa, sateenkaaripoika oli aina sateenkaaripoika. Huonoina päivinäänkin.
"Se maikka koituu kaikille vielä kuolemaksi. Tai sen asenne sille", Jupiter ilmaisi mielipiteensä. Ja oliko Jupiterilla varaa valittaa muiden asenteen itsetuhoisuudesta? eipä todellakaan, pojan itsensä olemassa olo kun ärsytti niin monia...

Pian poika kyllästyi napeissaan soivaan musiikkiin ja keräsi kuulokkeet taskuunsa soittimen sammuttaen. Tuo nousi taas polvilleen ja aukoi hupparinsa vetoketjun tiputtaen valkoisen vetoketjuhupparin vaaleanpunaisine norsuineen lattialle. Punainen paita oli hieman lyhyen mallinen ja jätti aina kaistaleen valkeaa ihoa näkyville liikkuessa. Käsivarsistakin erottui muutama mustelma vaaleaa ihoa vasten. eivät ne pientä masokistia Jupiterin sisällä haitanneet. Väkivalta tilanteista hän ei pitänyt, mutta jäljet olivat se ja sama.
"Okei", poika hymähti toisen kertoessa mananneensa vain kirjaansa. Katse ei kääntynyt tekemisistä mihinkään. Huomio saatiin osaksi vasta kun toinen kysyi mitä Jupiter aikoi tehdä. Silloin puhtaan vihreät silmät käännettiin toiseen ja poika hymyili pienesti.
"Kerjään verta nenästäni", poika ilmoitti ja sipaisi hiuksia kasvoiltaan. Hetken aikaa poika niitä suki taiteilijan sormillaan, joiden kynnet olivat punaisiksi maalatut, ennen kuin kietaisi ne rennosti niskaan sykerölle. "Mut se nyt on ihan normaalia", tuo jatkoi kääntyneenä jo taikaisin paperin pariin kurottautuen kääntämään sen ympäri. Poika oli jo unohtanut, kuinka tahallaan härnäsi toista kehonsa 'huomaamattomalla' flirtillä, jonka kykeni lukemaan myös tahattomaksi. Sitä se ei aina ollut, se tuli luonnostaan miespuolisten läsnäollessa.
Hetken suurta paperiaan katseellaan mittailtuaan poika kääntyi, tiputtautui lattialle ja kyykistyi noukkimaan sopivat kovaa kynää lattialle kaatamiensa tavaroiden joukosta. Penaali oli jossain päin kasaa, mutta nysä löytyi noin muutenkin. Taiteilijasielu ei jaksanut pitää tavaroitaan järjestyksessä.

"Mä piirrän lohikäärmeen ja pari gorillaa", Jupiter ilmoitti virnistäen toiselle silmää iskien ja kapusi takaisin valloittamalleen pöydälle.

Kysyvänä toisen pojan papereiden teippausta tapitettiin ja hetkeksi myös Ace oli hiljentynyt tuijottamaan. Mitähän toinen aikoi piirtää? Jotain isoa, koska paperistakin tuli ihan kiitettävän kokoinen. Yömustia hiuksia harottiin ja Ace vilkaisi Aidanin puoleen hölmösti olkapäitään kohauttaen. Molemmat pojat olivat silminnähden uteliaita, mutta puhekyvykäs ei kehdannut sanoa sanaakaan. Jäänsinisilmäisen otsa rypyttyi äkäiseen sävyyn ja katse käännettiin muualle, Acen vislatessa tyytyväisenä silmäillessä toisen pojan lyhyenpuoleista paitaa. Se mitä Aidan ei nähnyt, ei nähnyt Acekaan. Murtolukutehtäviä tuijotettiin jäänsiniset silmät vailla mielenkiinnon ripaustakaan. Matikka ei ollut Aidanilta koskaan luonnistunut ja siihen oli vielä hankalampaa keskittyä, kun mieli heitteli jatkuvasti ehdotuksia siitä mitä toinen poika papereilleen teki. Katse käännettiin vastahakoiseen tapaan pöydällä istujaan ja kylmät väreet juoksivat Aidanin selkäpiitä pitkin. Ace istuskeli onnellisen näköisenä limenvihreähousuisen vieressä ja tuijotti lumoutuneena paperiinsa keskittyneen pojan silmiin. Aidanin silmäkulma nyki pienen hetken. Voi, hän niin raivoaisi Acelle kotiinsa päästyään. Eli toisin sanoen hän raivoaisi itselleen. Hän raivoaisi harhakuvalleen, eikä se kuulostanut pahalta, koska myös Ace osasi ihme ja kumma loukkaantua ja kadota. Johtui varmaan Aidanin omasta mielestä ja jokin tietty tunne sai myös Acen masentuneeksi.

Aidan räpsytti hämmentyneenä silmiään ja oli hetkeksi unohtanut Acen. Kerjäsi verta nenästään?
”No en kyllä”, jäänsinisilmäinen murahti, koska ei tapansa mukaa osannut pitää suutaan kiinni tulisen ja itsepäisen luoteensa vuoksi. Hän kyllä sanoi asiat suoraan ja jos hän jotain osasi niin väittää vastaan ja olla helvetin ärsyttävää seuraa. Aidan yritti näyttää välinpitämättömältä mutta toisen pojan kehoa hurmioituneena tuijottava Ace söi tunnelmaa kuin termiitti puuta. Onneksi poika ei pysynyt vaiti vaan jatkoi jutusteluaan ja Aidan sai lopulta tietää mitä toinen paperilleen suunnitteli.
”No se kuulostaa persoogyäääää”, Aidanin toteamuksen loppupuoli kärsi toisen pojan suorittamasta silmäniskusta. ”Siis persoonalliselta”, korjattiin mahdollisimman nopeasti ja Ace hykerteli katsoen tällä kertaa Aidaniin niin pirullisena, että Aidanin teki mieli heittää katkennut kynänsä harhakuvaa päin. Se ei ollut suotavaa, koska silloin hän osuisi toiseen poikaan.

Jupiterin käsi alkoi luonnostella suuria kaaria paperille. Helpoin tapa olisi tietenkin ollut tehdä työ pienempään kokoon, skannata ja tulostaa sitten isompaan. Ter vain ei pitänyt siitä, kuinka suurentaminen raiskasi laadun. Friikkipojan täytyi ottaa hieman tukevampi haara-asento, jotta kykeni kumartumaan ja liikkumaan kuten tarvis. Työ todellakin oli järkyttävän kokoinen ja Ter itse niin kovin pieni sen rinnalla. Toinen totesi idean persoonalliseksi. Tai siis ensin epäonnistui sanomisissaan, Jupiter oli iskenyt silmää ja se oli pistänyt tuon kauniinpojan pasmat sekaisin? Kuulosti ihan kivalta, mustatukka olisi mielellään harrastanut samaa lajia hieman enemmänkin... Ja sen yli. Niin, Jupiter nyt oli mitä oli. Antoi jokatoisen miespuolisen henkilön kajota kroppaansa ja himosi useinpia muitakin.
"Ei se niin kovin persoonallista ole", poika naurahti kohauttaen olkiaan. Pojan vasen käsi oikoi housuja limenvihreiden päällä. Riekaleiset kun tuntuivat sotekeutuvan ikävästi. "Mut ei liioin normaaliakaan", tuo jatkoi ja virnuili itsekseen.

Hetken mielijohteesta kynännysä laskettiin pöydälle ja Jupiter itse hyppäsi alas ja nojautui pöydänreunaa vasten. Päätä kallistettiin hieman, hymy ei kadonnut kasvoilta mihinkään.
"Mikä sun nimi on?", Jupiter kysäisi suloisen virneensä saattelemana. Ihan kuin se olisi ollut suurikin asia, mutta Teriä kiinnosti. Ja hän ei tahtonut yrittää piirtää sitä lohikäärmettä. Vaikka hän oli vain hetki aiemmin niin luullut. "Ja ei sun tarvi mun takia olla noin hermostunu", nättipoika virnisti pirullisesti. Ei se kovin reilua ollut, mutta toisen selvä hermostuneisuus häiritsi Jupiterin keskittymistä. Huonoa karmaa, voisi sanoa, mutta eipä Ter mihinkään sellaiseen uskonut...

Matikan kirja suljettiin ja toisen pojan luonnostelua katseltiin, kun parempaa silmänruokaa ei löytynyt. Ace oli löytänyt itselleen ”parempaa” silmänruokaa ja herkeämättä tyytyväisyydestä hykerrellen tuijotti toista poikaa kun muuta maailmaa ei olisi ollut olemassa. Että Aidan vihasi mielenvikaista harhaansa. Oli Ace periaatteessa ihan mukavaa seuraa, silloin kun 10 metrin säteellä ei ollut yhtään miespuolen edustajaa. Aidan vilkaisi olkansa yli seinällä tikittävää kelloa. Toinen totesi, ettei tekemisensä ollut kovin persoonallista, muttei normaaliakaan. Tämän Aidan allekirjoitti mielessään, tuo lyhyempi poika oli muuten melkoinen väripilkku.
”On se söpö”, Ace huomautti ja vaikka Aidan oli ulospäin neutraali, raivosi hän päänsä sisällä niin itselleen kuin harhakuvalle. Hän ei todellakaan ajatellut niin, se olisi naurettavaa. Pienesti hän pudisteli päätään, koska ei uskonut toisen pojan leimaavan pientä pään liikettä oudoksi. ”Et vaan myönnä”, Ace jatkoi suunsa soittoa kaikkitietävänä ja nyökytti päätään, asettuessa tasan samaan asentoon kuin lyhyempi poika, joka nojautui seisomaan pöydänreunaa vasten. Valkeasiipinen veti kätensä puuskaan ja kuin rohkaistakseen jääsilmäistä, se nyökytteli päätään.

Aidan tuijotti kahta pöytään nojaavaa, toinen hymyili ja toinen nyökytteli ja toisi huulillaan jotain ’anna palaa’-tapaista. Yönmustahiuksinen kirosi mielessään sitä, ettei Ace ollut kiinteää ainetta. Acea ei voinut kuristaa ja lyödä, se oli perseestä. Limenvihreähousuinen esittäytyi Jupiteriksi ja kysyi suloisesti hymyillen Aidanin nimeä.
”Niin, mikä sun nimi on pelle?” Ace kysyi haastavasti päätään kallistaen.
”Öägh… Aidan”, Aidan esittäytyi ja Ace taputti käsiään yhteen. Että Aidan halusi tappaa valkosiipisen, joka oli onneksi sijoittunut niin, että Jupiteria katsomalla Aidan näki myös Acen, eikä näyttänyt siltä että Aidan katselisi tyhjyyteen. Kulmia kohotettiin ja Aidan pudisti epämääräisesti päätään.
”En mä oo hermostunut…”, Aidan sanoi ja yritti hymyillä, ilman että…. ”Noinko paljon sä pidät tän silmistä, onko vaikeaa saada katse muualle?” Ace kiusasi ja Aidan kokosi kaiken kärsivällisyytensä pysyäkseen neutraalina. Siis ilman että jäänsiniset silmät jäivät kiinni Jupiterin silmiin.
”Tai…on mul vähän koepaineita”, Aidan valehteli ja kuulosti jo omissa korvissaan niin läpinäkyvältä, että hänen teki mieli iskeä kasvonsa pöytään.

- Sori, se on pohjimmiltaan aika riiviö~ -

Toinen kertoi nimekseen Aidan mille Jupiter virnisti kallistaen päätään. aidan oli selkeästi hermostunut, mutta Jupiterpa piti siitä. Hänestä oli hauskaa kiusata poikia ja saada ne epävarmoiksi itsestään. Toisinaan taas oli hauskaa saada niiden itsetunto todella korkealle antamalla ymmärtää ja sitten ilmoittamalla, että sori, ei sittenkään. Harvoin niin vain tapahtui, vaikka aluksi olisikin ollut tarkoitus. Pienikokoinen mustatukka pitkine hiuksineen ja puhtaan vihreine silmineen tiesi mitä oikeista naruista vetäminen tarkoitti. Sitäpaitsi Jupiter oli taiteilijasielu monessakin mielessä. Ter oli taitava myös näyttelemään.
Aidan väitti, ettei suinkaan ollut hermostunut, mille Jupiter naurahti jättämättä ainoastaan arvailujen varaan mitä ajatteli toisen sanojen todenmukaisuudesta. Poika parka... Ei luulisi tuon näköisellä olevan ongelmia itsetuntonsa kanssa, normaalitapauksessahan ihminen, joka näytti tuolta piti itseään vastustamattomana ja flirttasi suoraan takaisin. Aidan toisaalta katseli suoraan silmiin, mikä oli ihan jees. Toisen jäänsiniset silmät nimittäin olivat hyvinkin katsottavan näköiset.

Toinen väitti koepaineita syyksi hermoiluunsa ja epäuskoisen hymyn kera Ter nyökytteli päätään. "Okei", tuo hymähti ja sipaisi korvansa taa hiustukon, joka oli ponnarilta karannut.
Mustatukkaisen teki mieli ilmoittaa ääneen, että oli ihan käytettävissä, ihan jokaisessa mielessä vain nähdäkseen miten toinen siihen reagoisi. Aidan vaikutti hieman reppanalta, eikä Ter koskaan ollut itseään suoranaisen pelottavana pitänyt. Kokeillakseen poika nuolaisi huuliaan katse tiiviisti toisen silmissä ja hyppäsi sitten kepeästi istumaan pöydälle katsettaan toisesta irrottamatta. Käsillään taiteilija nojasi hieman taakse ja nappasi sitten ponnarin pois antaen mustien laineiden valahtaa oman mielensä mukaan.
"Ei sun tarvi stressata. Ota ihan rennosti, mä voin vaikka hieroa sun hartoita tai jotain", Jupiter totesi viattomalla äänensävyllä ja samantyylisellä hymyllä. Sisäisesti poika räkätti omintakeista nauruaan, mutta pokka piti. Että hän osasikaan olla ilkeällä tuulella tänään...

+ Ei mitään, hauska vain. :---) +

Yönmustahiuksinen tunsi olonsa äkkiä epämukavaksi ja se johtui – kuten aina – Acesta ja tällä kertaa myös tuosta toisesta pojasta. Aidanista alkoi pikkuhiljaa tuntua, ettei hänellä ollut syytä istua ruokalassa pölpättämässä ja keräämässä itselleen raivomittariin asteita seuratessa Acen peliä. Toisaalta tuolista nouseminen oli osoittautunut hankalaksi ja koe olisi heti seuraavana päivänä. Ace vilkuili vuoroin Jupiteria ja Aidania, hieman hermostuneelta siipiveikko näytti, koska se Aidanin mielentuotteena tiesi aina mitä mustatukka ajatteli.
”Ehei Aidan, ehehehehehehehei EI! Et varmasti karkaa paikalta juntti!” Ace äksyili ja ihan vittuillakseen Aidanin teki mieli peruuttaa moonwalkilla pois ruokalasta jotain randon laulua laulaen. Jupiter oli naurahtanut Aidanin sanoille, eikä yönmustahiuksiselle ollut jäänyt ollenkaan epäselväksi, ettei toinen uskonut hänen sanojaan. Hän sitten inhosi ihmisiä jotka näkivät suoraan hänen sanojensa läpi. ”Korjaan muru! Sä pelkäät niitä”, Ace nyökytteli päätään ja Aidan pyöräytti silmiään nojaten selkänsä tuolinnojaa vasten. Harhakuva ja aitopoika tuijottivat, miten väripoika avasi hiuksensa. Jotka muuten olivat kauniit. Aidan sulki silmänsä vetääkseen syvään henkeä. Siis saattaisivat jonkun tytön mielestä olla.

Aidan huokaisi ja pakkasi kirjansa mustavalkoraidalliseen olkalaukkuun. Ace puri vihaisen näköisenä alahuultaan ja kääntyi toivonpilke kasvoillaan Jupiteria kohti, kun lyhin heistä avasi suunsa. Aidanin korvissa särähti ja hetken tuo näytti jopa pelästyneeltä. Hierontaa---jätkältä? Se on yhtä kuin: ei ikinä. Aidan lujitti katseensa ja pakottautui naurahtamaan sarkastisesti.
”Ekaks, en mä stressaa”, Aidan aloitti ja Ace tuijotti Jupiteria hievahtamatta.
”Toiseks, mä en oo poikiin päin”, ilmoitettiin ja Aidanin silmissä Ace purskahti hervottomaan nauruun ja kyyneleet silmissä hakkasi nyrkillään pöytää. Voi kunpa harhakuvaa voisi kuristaa.
Ace hakkasi naurunpuuskassa nyrkkiään pöydän pintaa vasten, eikä saanut mitään järkevää sanotuksi. Siipiveikko näytti siltä, kuin olisi kuullut parhaimman vitsin koskaan ja jos se olisi ollut elävä olento, olisi se nyt ymmärtänyt mitä ihmiset tarkoittivat ’kuolla nauruun’-sanonnalla.

Toinen ilmoitti ettei stressannut ja ettei ollut poikiin päin. Hetken puhtaanvihreät silmät katsoivat toista kulmien kohotessa huomattavasti. Sitten Jupiter repesi nauruun ja pyyhkäisi kevyesti silmiinsä kohonneita naurunkyyneleitä. Kajalin leviäminen sotkuisessa meikissä ei haitannut sitten lainkaan.
"Anteeks, mä luulin...", tuo aloitti yhä virnuillen selvästi huvittuneena, mutta laskien katseensa lattiaan nostaen sen sieltä muka häpeillen ja pettyneenä. "Ja tuo ei tullut kovin uskottavasti", Ter huomautti ja palautti ilmeensä ainoastaan huvittuneeksi. Muutama keinahteleva askel lähemmäs ja poika jäi katselemaan Aidenia.
"Hieman harmillista, ettet sä tahdokkaan leikkiä mun kanssa", Jupiter huokaisi ja pyöräytti hiuksiaan sormissaan. "Ahdistavaa... Mullakin on joskus sellasia juttuja, kun tekis mieli kahta ihan päinvastaista joista vain toisen voi saada", Jupiter virnisti. Nyt meni jo liiankin ilkeäksi.

Jupiter kiepautti itsensä yllättäen istumaan hajareisin Aidanin syliin ja kosketti pitkillä ja hoikilla sormillaan toisen poskea purren kevyesti alahuultaan tummien ripsien verhotessa huulille suunnattua katsettaan. Jupiter oli geisha, hän tiesi mikä näytti sievältä ja viattoman houkuttelevalta. Toisaalta, pojan tekemiset eivät viattomuutta olleet nähneetkään. Jupiter vain oli.. omituinen ja tykkäsi kiusata.
"Oletko sä ihan varma?", poika kysäisi käheällä, matalalla äänellä katsahtaen vihreillä silmillään toisen jäänsinisiin. Ja vaikkei se päällepäin näkynytkään, Ter oli kokoajan varautunut lentävänsä pian lattialle. Ei se auttanut ahdistella, jos toinen ei tahtonut myöntää mitään.

Harhakuva nauroi edelleen taukoamatta ja Aidan laski katseensa valkoiseen pöytään, ettei olisi ärissyt ja mulkoillut mielentuotettaan. Katse kuitenkin kohotettiin viimeistään silloin, kun Jupiter purskahti nauruun. Lyhyempää poikaa tuijotettiin selitystä vaatien ja pakkohan Aidanin oli myöntää, että kun hänen edessään kaksi olentoa nauroivat – todennäköisesti molemmat hänelle, olo muuttui vaivaantuneemmaksi ja ärtyneeksi yhtä aikaa. Aidan nyökähti toisen kertoessa luulleensa Aidanin olevan… no miehiin päin. Hyvä että häntä joskus uskottiin, Ace ei tosin näyttänyt olevan Jupiterin sanoista moksiskaan. Mustatukka hymähti ja hymyili pienesti, hetken oikeasti uskoen sanojensa menneen läpi.
”Joo ei mit-”, poika aloitti, mutta Jupiter ehti jo edelle huomauttamaan Aidanin sanojen epäuskottavuudesta. Ace naurahti pirullisesti, kuin se olisi jo arvannut väripojan sanat. Ei hän niin epäuskottavalta voinut kuulostaa? Siis eihän hän valehdellut tai mitään sellaista, joten miksi hän sitten aina kuulosti niin epäuskottavalta sekä muiden korvissa, että omissaan? Sitä ei kehdattu tai edes haluttu pohtia. Leikkimisestä puhuttiin ja ajattelematta yönmustahiuksinen nielaisi tyhjää ilmaa. Kulmia kurtistettiin, toisen kiusaaminen huomattiin ja Aidan epäili vakaasti, että se haluttiin tahallaan tuoda huomattavaksi. Lähtöä harkittiin jo vakavasti. Murjottavaan tapaan katse vietiin kiiltelevään pöydänpintaan.
”Älä puhu soopaa”, Aidan murahti ja irvisti itsekseen. Hän oli tulisielu, joten hänen oli helppo tuoda julki hänen ajatuksensa ja mielipiteensä asioista. Siitä huolimatta hän yritti pitää itsensä koossa ja pysyä tyynenä loppuun asti. Räyhäämiselle ei ollut vielä aihetta. Jäänsiniset silmät kääntyivät suuntaan, jossa toinen poika oli hetki sitten seissyt.

Yllättynyt älähdys päästettiin huulien lomasta vahingossa, pienemmän pojan kiepautettua itsensä Aidanin syliin.
”Aaaaw!” Ace hihkaisi tyttömäisesti ja Aidan tuijotti toisen pojan vihreisiin silmiin sydän hakaten. No kenenpä sydän ei jyskyttäisi kauhusta korvissa?
”Fyaaagh!” Aidan lähes kiljaisi ja tuuppasi toisen mitään pohtimatta sylistään. Tuoli ei pitänyt äkkinäisestä liikkeestä, vaan lensi Aidan mukanaan selälleen. Sinisilmäinen ärisi hetken hammastaan purren maan tasalla, kunnes työnsi tuolin sivuun ja jäi itse istumaan lattialle.
”Mitä helvettiä sä luulet tekeväs? Mähän tein jo selväks ettenn oo hintti!” muristiin murhaavasti, vaikka silmistä löytyi selvää hämmentyneisyyttä. Viha ja yllättyneisyys kuitenkin olivat päällimmäiset tunteet. ”Kuka hitto sä luulet olevas?” jatkettiin ja Ace seurasi kohtausta pöydän luolta. Siipiveikko tuijotti molempia poikia ja odotti selvästi seuraavaa liikettä.
”Ha. Tää on parempi kuin kauniit ja rohkeet”, Ace ilmoitti, mutta Aidanilta sanat menivät täysin kuuroille korville sinisten silmien tuijottaessa selitystä vaatien vihreisiin.

Aidan ei todellakaan tainnut pitää siitä, ettei Jupiter välittänyt paskaakaan tuon valheellisista väitteistä. Hänelle oli turha väittää, ettei friikkipojalla muka ollut vaikutusta toiseen. Kyllä hän oli sen tottunut näkemään... Hän oli harrastanut tätä jo niiin kauan, ettei hän enää voinut edes erehtyä. Ja silti hän ei ollut päässyt mihinkään siitä ominaisuudestaan, joka masokistisesti kerjäsi turpaan ja sitten vielä aneli lisää. Ei tietenkään suoranaisesti vaan kiusaamalla ja ärsyttämällä.
Jupiter ei kuuelmma saanut puhua soopaa. No, eipä hän puhunutkaan, joten nekin sanat kyettiin kepeästi jättämään huomiotta. Aidan parka, Jupiter saattaisi vielä villiintyäkin... Ja sen sai uskoa ihan huvikseen, että vielä hän ei ollut edes päässyt alkuun.

Toinen älähti tajutessaan pienemmän pojan sylissään, Jupiter painoi sormensa kevyesti toisen huulille ja pudisti hieman päätään antaen hiustensa heilahtaa hieman. Ja pian Jupiter saikin huomata itsensä tuupatuksi kipeästi lattialle. No, sitä oli aavisteltukin. Se ei silti estänyt Teriä inahtamasta säälittävästi kivusta. Hetkellistä se oli, joten se siitä sitten.
Aidan kaatui tuolin mukana lattialle ja friikkipoika hyppäsi jaloilleen.
"Helvetti, oletsä ok?", poika kysyi ottaen muutaman keinuvan askeleen lähemmäs aito säikähdys puhtaan vihreissä silmissään. Toinen töni tuolin kuitenkin sivuun ja näytti siltä, että se olisi mielellään teurastanut lyhyemmän. Jupiterin oli pakko purra huultaan, ettei olisi nauranut. Hän ei osannut ottaa toista tosissaan, mikä yleensä olikin hänen suurin ongelmansa ja syy, jonka varjolla oli hyvä lyödä säälimättä.
"Ei se mua ole ennenkään estänyt", Ter huokaisi pyöritellen mustia hiuksia sormissaan. Toinen käsi kiskoi pienesti noussutta paidanhelmaa alemmas. "Sulla vaan on vaikea luonne. Ja silti käsittämättömän ennalta arvattava... Nouse ylös", Jupiter tuhahti ottaen vielä muutaman askelen ojentaen kättään. Ja ihan kuin hänestä olisi mitään apua ylös nousemiseen. Hän oli olematon ruipelo, josta ei voimaa löytynyt nimeksikään.
"Ja en mä luule olevani kukaan, mä olen Jupiter, kuten jo sanottu. Ja.. No, varmaan tajusit jo, että mulla on vahva vietti metsästää", poika virnisti suloiseen tyyliinsä. "Mä haluan löytää jonkun, joka osaa kesyttää mut. Eikä löydy vaikka kuinka etsii", poika huokaisi. Ja miksi hän kertoi sen toiselle? Tiedä nyt sitä.

"Minkä takia sä et myönnä, että pojat kiinnostaa?", Jupiter kysyi, kun nyt kuitenkin oli hänen vuoronsa esittää kysymys.

Murhaavasti Aidan tuijotti lyhyempää poikaa, jota Ace tuijotti kysyvästi, kuin jotain tietoa metsästäen. ”Vitut oon ookoo”, poika ärähti ja laski katseensa hetkesi kirkkaanvihreistä silmistä, etsien jotain millä mahdollisesti teurastaa toisen. Toinen kehotti Aidania nousemaan ylös ja kaiken kusipäisyyden ja vittuilun nimissä Aidan jäi happamana istumaan lattialle ja jätti toisen tarjoaman käden täysin huomioimatta.
”Aidaaaaaaaaaaan”, Ace huokaisi raskaasti ja haroi ohuita hiuksiaan. Aidan puri alahuultaan ja jätti harhansa huomiotta, keskittyen tuijottamaan väripoikaa edelleen happamana. Siis kuka juntti istuu tuntemattoman syliin ihan noin vain? He olivat molemmat poikia! Se oli hemmetin noloa. Miten helvetissä tuollainen arvaamaton ja ärsyttävä kirppu selvisi hengissä astonin laisessa koulussa? Toinen ilmoitti virnistäen omistavansa jonkinlaisen metsästysvietin ja ärähtäen Aidan lopulta nousi omin voimin seisomaan. Häntähän ei riistaksi laskettu. ”Mee sit metsästää jotakuta muuta, jos ihmisiä on pakko ahdistella”, Aidan kehotti ja Ace huokaisi pettyneenä. ”Eikä mua kiinnosta helvettiäkään haluutko itelles pedonkesyttäjän tai jotain”, hän jatkoi huomautuksen kera ja lähti ohittamaan väripoikaa, päästäkseen pöytänsä luokse keräämään tavaransa. Menisi sirkukseen tai hankkisi itselleen koirankouluttajan jos kesytetyksi tahtoi.
”Et nyt karkaa pelle!” Ace kivahti ja hypähti seisomaan, jääden tuijottamaan Aidania vihaisesti. Siipipoika ei vaikuttanut lainkaan tyytyväiseltä siihen, että heti mielenkiintoiseen ihmiseen törmättyä Aidan oli jo juoksemassa karkuun.

Ohitus jäi puolitiehen ja hermostunut inahdus karkasi Aidanin suunnalta vahingossa. Mitä Jupiter oli juuri kysynyt? – kysymyksen, joka sai Aidanin aina puollustuskannalle ja silminnähden hermostuneeksi. Sen hän yritti peitellä ja nielaisi kankeasti, pakottaen itsensä nnaruamaan vihaisesti. ”E-ei kiinnosta”, Aidan huokaisi ja jatkoi matkaansa pöytää kohti. ”Joten anna olla, sä et hyödy tästä tilanteesta mitenkään. Mä häivyn”, Aidan ilmoitti tympeästi.