She never wanna be home, always ready to go

- - - joku vaan aubreyn seuraksi !<: otsikko ei nyt liity tähän mitenkään, sattu vaan caselyn biisi soimaan ja siitä nappasin

Ilmeisesti sinä päivänä oli joku muukin halunnut lähteä shoppailemaan, ostoskeskuksessa vilisi toinen toistaan erikoisempia ja tavallisempia ihmisiä. Aubrey oli pukeutunut rennosti, hiukset oli jätetty auki ja ylle vedetty harmaa vartalonmyötäinen paita sekä vyötärölle ylettyvä sinisävyinen kellohame.
Musta kiiltävästä keinonahasta valmistettu laukku lepäsi olalla ja toisessä kädessä tytöllä oli muutama ostoskassi, muutaman vaatekaupan alennusmyynneistä oli kerrankin oikesti löytynyt jotain. Ihmismäärä oli erikoisen suuri, ehkä asiaan vaikuttivat kiihtyvät ja keskenään kilpailevien liikkeiden alennusmyynnit, joihin kaikilla tuntui olevan kiire.
Jokaisen kasvoilla tuntui olevan ärsyyntynyt ilme, ihmiset tönivät toisiaan ohittaessaan muita edetessään kukin omiin suuntiinsa. Aubrey oli ehtinyt kyllästymään ihmisten kiireeseen ja häslinkiin, shoppailuinto oli laantunut nopeasti ja ihmisten sekaan seilaaminen tuntui huonolta vaihtoehdolta. Ehkä hän istuisi hetken aikaa jossain mahdollisemman hiljaisessa ja viihtyisässä kahvilassa ennen kuin lähtisi takaisin kotiin, hänen pitäisi tehdä muutama koulujuttu ja tavata vielä Ivanka illemmalla, niin he olivat sopineet.
Ylimmissä kerroksissa ei ollut yhtäkään kahvilaa jossa olisi ollut tilaa saatika rauhallinen ilmapiiri, alemmissa kerroksissa asia saattaisi olla toisin.
Ehkä tämäkin päivä olisi ollut huomattavasti mukavampi, jos Aubrey olisi pyytänyt jotain kaveria mukaansa, tai vaikka äitipuoltaan. Mutta aamulla oli edelleen ollut sellainen olo, että hän halusi välttämättä mennä yksin ja viettää hetken ihan kokonaan omassa rauhassa.

Päivän mittaan - tai niiden parin tunnin sisällä jotka Aubrey oli ostarilla viettänyt - hän oli ehtinyt nähdä muutaman koulunsa oppilaan, mutta ei ollut jäänyt juttelemaan näiden kanssa pidemmäksi aikaa.
Jokaisella oli omat menonsa, niinkuin hänellä itselläänkin. Tai no, ei brunetella mitään erityistä ollut.
Hisseille, jotka kuljettivat innoikkaita ja vähemmän innokkaita shoppailijoita kerroksesta toiseen, oli mukava jono. Aubrey ei kuitenkaan jaksanut kävellä enään toiselle puolelle toiseksi ylintä kerrosta, vaan tyytyi osaansa ja siirtyi jonon perälle odottamaan vuoroaan. Tässä vierähtäisi kyllä muutama minuutti, ellei toinenkin.
Muutama hissijonot ohittavat ihmiset tönivät jonin hännille kerääntyneitä ihmisiä, ja pariin otteeseen tönäisyn osumasta joidenkin ote ostoskasseista lipesi ja ihmiset levittelivät ostoksiaan pitkin lattiaa.
Aubrey koitti väistellä ohi kulkevia ihmisiä niin hyvin kun osasi, mutta muutaman tönäisyn kohteeksi joutumista hän ei kyennyt estämään millään.

"Ihmiset voisivat katsella eteensä ja lopettaa tuollaisen eläimellisen käytöksen!", eräs vanhempi naishenkilö huusi hänet ohittaneen nuorisoporukan perään aiheuttaen nuorisossa huvittuneiden ja ylimielisten naurahdusten remakan.
Aubrey pudisteli päätään ja huokaisi syvään, jono tuntui liikkuvan aivan liian hitaasti.

Cale ei edes ymmärtänyt miksi oli suostunut lähtemään Claran ja Brittanyn mukaan kaupungille. Tai no oikeastaan hänet oli raahattu mukaan, kieltävää vastausta ei oltu otettu kuuleviin korviin. Ei siitä syystä, että nuorukainen tarvitsisi uusia vaatteita, koska niitä hänellä oli edelleen puolitoista vaatekaapillista, vaan koska hän oli ainoa perheessä joka sanoi suoraan mielipiteensä. Harold ja Seamus sanoisivat vaatekappaleen näyttävän hyvältä, vaikka se olisi rumin rätti minkä he olisivat elämänsä aikana nähneet. Perheen naisten mielestä keesipäisellä oli myös tyylitietoutta, mikä sai ko. ihmisen lähinnä irvistämään. Hän ei uskonut omistavansa minkään sortin tyylitajua, mutta toisaalta eivät Clara ja Brittanykaan. Ainakaan mikäli kyseessä olivat nykyajan trendit. Clara oli jämähtänyt väljiin kirjaviin hippivaatteisiin ja Brittany laittoi päälleen vähän mitä sattui talon sisältä löytämään. cale löysi usein siskonsa päältä etsimänsä lempifarkut tai sen kivan paidan minkä meinasi laittaa illalla päälle muttei sitten voinutkaan.

Kuitenkin, nyt keesipäinen jökötti jossain päin ostaria, ei hän edes ollut varma missä. Brittany oli ehtinyt kadota jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, ja Clara oli kadonnut näkyvistä vartti sitten kun hetkeksi oli jäänyt tutkimaan henkarilla roikkunutta hupparia jossa oli kiva kuviointi. Nuorukainen ei enää ollut varma, voisiko hän vain livetä paikalta ja jättää naiset omien onniensa nojaan vai pitäisikö hänen jäädä etsimään heitä.
Cale päätti ottaa hetken mietinnän jälkeen ilon irti siitä, että oli kerrankin vaivautunut ostarille asti ja lähti kiertelemään ympäriinsä, ostaen kuitenkin ensin katsomansa hupparin. Ei sitä kannattanut olla ostamatta, kun oli puoleen hintaan.

Parikymmentä minuuttia hissijonossa ja nuorukainen alkoi olla mittansa äärirajoilla. Ihmiset ohittelivat minkä kerkesivät, mutta onneksi suurimman osan sai perääntymään takaisin mulkaisulla, joitakin piti nykäistä kauluksesta, että ymmärsivät. Ulkonäöllä oli aina silloin tällöin hyötyä, yleensä kun sai n. 180-senttiseltä keesipäiseltä nuorelta, joka näytti olevan valmiina raahaamaan nurkan taakse, mulkaisun, niin yleensä ymmärsi olla ärsyttämättä.
Pian nuorisoporukka yritti ohittaa aika joukon ihmisiä, saaden jopa naisihmisen huutamaan. Ajankuluksi Cale nykäisi itseään lähinnä olevaa, päätä lyhyempää poikaa kauluksesta ja otti kasvoilleen ilkeimmät ilmeensä.
"Eikö sana kuulu, vai pitääkö opettaa tavoille?" hän kysyi, ja virnisti sisäisesti kun pojan naama venähti. Hän mulkaisi vihaisesti muitakin, ja huomasi pelon käyvän jokaisen kasvoilla. Nahkatakki sai nuorukaisen näyttämään entistä lihaksikkaamalta, ja kaikki nuorisojoukon pojat näyttivät olevan heikkoja. Varmaan siitä syystä he luikkivat vähemmän kiltisti naisihmisen taakse, katsoen keesipäistä vihaisesti.

//ehkä ooc, varmast paskanjauhantaa, mut ei se mtn. :DD ainakaa jos sua ei haittaa. aika önkstönks myös.//

- - - mä nyt oletan et toi sun herras on ollu Aubreyn takana tai jotain ? Mä en nyt tiiä et miten nää sais yksiin tähä peliin mut jätän sen pähkäilyn sulle :'''D

Yhtäkkiä joku muukin tuntui puuttuneen ihmisten huonoon käytökseen.
Aubrey käännähti äänen suuntaan ja katseli välikohtausta muutaman ihmisen tavoin, onneksi joku sentään uskalsi tai edes viitsi puuttua tuollaiseen. Etuilijat eivät olleet sen parempia kuin muutkaan jonossa vuoroaan odottavat ihmiset, silti jotkut älykääpiöt yrittivät edelleen livahtaa jonon etupäähän muka huomaamattomasti. Ihmekkös kun jono ei tuntunut liikkuvan ollenkaan.
Brunette tajusi jääneensä seisoskelemaan paikoilleen, vaikka jono oli liikkunut muutaman askeleen verran eteenpäin. Tilanteesta nolostuneena tyttö loikki edessä seisoskelevan naisen taakse ja katseli edelleen ympärilleen, nuorisoporukkaa kurmuuttanut irokeesipäinen nuorimies oli varastanut hänen huomionsa lähes tyystin.

Hissin ovet aukesivat, ihmisiä meni sisälle ja vuorostaan tuli ulos. Aubrey eteni jonon mukana ja varoi joutumasta hissistä tulijoiden tielle, ihmisillä ei tänään ollut tapana väistellä eteen sattuneita lajikumppaneitaan.
Vaikka kuulosti varmasti helpolta pysytellä pois muiden tieltä, ei se toteutuksen aikaan enään niin helppoa ollutkaan. Jonossa seisovien takaa kun ei pahemmin nähnyt, oliko edestäpäin tulossa ihmisiä päiten. Jälleen omiin ajatuksiinsa uppoutunut brunette palasi viimeistään siinä vaiheessa maan pinnalle, kun eräs erittäin kiireisen näköinen mies tupsahti kirjaimellisesti hänen syliinsä. Aubrey onnistui jotenkin pudottamaan ostoskassinsa lattialle, eikä mies näkenyt tarpeelliseksi jäädä sen enempää pahoittelemaan vahinkoa.
Olkiaan kohauttaen ja närkästyneenä tuhahtaen hän kumartui nappaamaan omaisuutensa lattialta.
"Idiootti", tyttö puhahti ärsyyntyneesti ja vilkuili olkansa yli ihmisjoukkoa kohti talsivaa miestä.

//sovitaa vaik nii. en itte tajunnu miettii asiaa. :DD//

Cale vilkaisi nuorisojoukolle valittanutta naisihmistä, ja sai tuolta hyväksyvän nyökkäyksen. Jos keesipäinen olisi saanut valita hän olisi ottanut eräänlaisesta urotyöstä palkakseen hymyn ja kiitoksen, mutta kai tuo kelpasi paremman puutteessa. Nykyään tuntui olevan vaikeaa saada edes pientä hymyä vastineeksi auttamisesta, kaikki olivat todella epäluuloisia kaikkia kohtaan. Kun meinaa auttaa mummon tien yli niin saa kassista päähänsä ennenkuin edes ehtii kysyä saako auttaa kun heti ollaan luulemassa, että kassi lähtee matkaan ja mummo on kaatuneena tien vieressä. Ihan hyvää nuorukainen tarkoitti aina yrittäessään auttaa, vaikka ulkonäkö muuhun viittaisikin. Hän ei ollut varma saisiko muunlaista kohtelua jos hän näyttäisi sarjakuvien kiltiltä nättipojalta joka sulattaa kaikkien sydämet pelkällä vilkaisulla. Keesipäinen ei tosin aikonut ottaa asiasta selvää, parempihan se oli saada edes jotkut ihmiset ymmärtämään, ettei ulkonäkö kertonut kaikkea. Omasta mielestään Cale oli ainakin tarpeeksi hyväkäytöksinen, ei hänellä ollut tarvetta käyttäytyä kuin kultaisen käytöstapakirjan ruumiillistuma. Helpommin sillä tavalla saisi turpiinsa kuin nykyisellä käyttäytymistyylillä.

Keesipäinen huomasi edessään olevan tytön ostoksien tippuvan alas ropisemalla. Hän tuhahti huomaamattomasti miehelle, joka oli vain lähtenyt menemään eikä ollut edes huikannut pahoitteluja. Sitä vielä valitettiin, ettei nykynuorisolla ole tapoja...
"Niitä on maailma pullollaan", nuorukainen totesi virnistäen, ja kumartui auttamaan edessään olevaa tyttöä keräilemään tavaroitaan. Pitihän sitä olla hameväelle ystävällinen.

Aubrey kuuli vierestään puhetta ja kääntyi äänen suuntaan, suupieleen kohosi vino hymy.
"Niin se taitaa olla", hän mumisi kerätessään ostoksiaan lattialta. Brunette suoristautui seisomaan ja onnistui jotenkin kummasti kolauttamaan ohimonsa muutamaa senttimetriä pidemmän pojan olkapäähän, tuskastunut naurahdus kimposi vadelmanpunaisten huulien välistä.
"Anteeks, mä taidan olla tänään vähän kömpelö", Aubrey pahoitteli ja kosketti sormenpäillään osuman saanutta kohtaa päässään. Hetken aikaa nuorenmiehen olemusta tarkkailtuaan hän oli aivan varma siitä, että hän oli nähnyt toisen koulussa. Tai jossain muualla, mutta koulu tuntui todennäköisimmältä vaihtoehdolta.
"Mä olen Aubrey, ihan vaan kiinnostavana sivuinformaationa", brunette esittäytyi ja korjasi olallaan roikkuvan laukkunsa asentoa. Toisella oli varsin huomiota herättävä kampaus, ei kuitenkaan huonolla tavalla, vaikka sinivihreät silmät eksyivät kerta toisensa jälkeen tutkailemaan sitä.

Jono liikkui sentti sentiltä eteenpäin, Aubrey seurasi mukana. Perään oli kerääntynyt uusi ihmisjoukko odottamaan pääsyään alimpiin kerroksiin, toiset lähtivät rappusia kohti jonot nähtyään.

"Sitä sattuu", nuorukainen totesi lyhyesti pienen, kiusoittelevan hymyn leikitellessä huulilla. Hän itse ainakin sähläsi vähintään kerran viikossa, yleensä melkein joka päivä, joskus jopa useamman kerran päivässä, riippuen veren promillemääristä tai nautituista aineista. Selvinpäin ja hyvä yöunet takana harvemmin oli kömpelönä, kaikki sujui kuin rasvattu ja aivan loistavasti. Ainakin melkein.
"Hauska tutustua. Voit kutsua Caleksi", keesipäinen esittäytyi ja hymyili nätisti. Cale ei välillä ymmärtänyt, miksi hänen piti hymyillä aina ja paljon, että suupieliin alkoi koskemaan ja muut luulivat, että hän oli aineissa. Tuntui vain jotenkin väärältä olla ilmeetön tai vihainen kun pystyi hymyilemään ja olemaan iloinen. Ehkä se oli tarttunut Claralta, joka oli aina hyväntuulinen ja halusi levittää iloa ja rakkautta ympärilleen. Se oli ihan piristävää välillä, varsinkin kun törmäsi välillä kavereiden vanhempiin, jotka olivat stressaantuneita ja hymyilivät harvoin. Eivät tosin kaikki, mutta suurin osa.

Ajankuluksi keesipäinen jämähti tutkailemaan Aubreyn kasvoja ja miettimään, olisiko sattunut näkemään tuon jossain. Ainakaan siltä seisomalta hän ei osannut sanoa oliko nähnyt tytön jossain aiemmin, mutta kasvomuisti ei ollut nuorella mikään mainion, se toimi tai ei toiminut. Ehkä hän oli nähnyt toisen joskus koulussa, mutta toisessa ei ollut mitään erityistä, mikä olisi kiinnittänyt pojan huomion, joten hän ei ollut ollenkaan varma.

"Okei, Cale", Aubrey toisti toisen nimen sen muistamisen helpottamiseksi ja nyökkäsi ilman sen kummempaa syytä.
Hänellä puolestaan petti nimimuisti usein, tai ei pettänyt mutta joskus kävi niin että tyttö sekoitti ihmisten nimet keskenään ja saattoi kutsua jotakin aivan väärällä nimellä.
"Ellen mä ihan väärässä oo, sä taidat käydä Astonia?", brunette kysyi ja otti lyhyen katsekontaktin keesipäiseen. Varsin rajusta ulkomuodosta huolimatta Cale vaikutti näin ensimmäisen parin minuutin perusteella ihan tavalliselta ja mukavalta tapaukselta. Ainakin Aubreyn mielestä.
"Ainakin mä olen nähnyt sut jossain", hän jatkoi kevyesti naurahtaen. Pari askelta otettiin jälleen eteenpäin, taas hieman lähempänä hissejä. Sinivihreät silmät tutkailivat harhaillen muita jonottajia, stressaantuneita ja ärsyyntyneitä kasvoja, pari naureskelevaa nuorta ja paheksuvia kukkahattutätejä.

"Hajois nyt hissi vielä", Aubrey murahti suupielestään ja vilkaisi kännykkänsä kelloa, puoli neljä. Kohta töistä päässeet ihmiset ryntäisivät alemarkkinoille, tyttö halusi ehtiä kahville ennen pahinta ruuhkaa.

"Joo, käyn", nuorukainen vastasi. Se oli ihan okei koulu, ei kamala, muttei mikään paraskaan. Rehtori ja vararehtori pitivät hänestä erittäin paljon, monet oppilaat vielä vähemmän ja hänet ainakin huomattiin. Pääbarbiet pysyivät Calesta pojan omaksi onneksi kaukana, tuskin edes tiesivät tuon olemassaolosta elleivät sitten juoruilleet hänen tempauksistaan.
"Käytkö sinäkin siellä koulua?" keesipäinen varmisti, ettei olettaisi mielessään mitään väärin.
"Sitten ainakin voin uskoa, että olet nähnyt minut. Tämän kanssa harvemmin jää huomaamatta", nuorukainen lisäsi ja osoitti toisella kädellä pystyssä olevaa keesiä. Yleensä häntä tuijotettiin pitkät tovit, jotkut suoraan häpeilemättä, jotkut hiukan silmäkulmastaan. Jotkut jopa eivät huomioineet Calen ulkomuotoa, mutta ehkä he olivat tottuneet astetta erikoisempaan tyyliin jotain muuta kautta.

"Se tästä vielä puuttuisi. Puoli tuntia odotusta ja pam, hissi ei toimikaan. Enemmän se varmaan vittaisi niitä, jotka olisivat juuri pääsemässä hissiin tai odottaneet kauemmin. Vähän samanlainen fiilis kuin olisi juuri saamassa tikkarin kun sitä on heiluteltu päivä naaman edessä, mutta viime hetkillä se nykäistäänkin pois", keesipäinen vastasi. Häntä ainakin alkaisi vituttamaan sellainen ihan kiitettävästi. Aski tupakkaa ei enää saattaisi riittää siinä vaiheessa.

Aubrey siis arveli ihan oikein, Cale oli Astonin oppilaita.
"Astonin oppilaita minäkin", hän vastasi ja naurahti paria sekuntia myöhemmin, "Pakko myöntää että sulla on kyllä huomiota herättävät hiukset, eikö ikinä kärähdä hermot jos ne ei joku aamu suostukkaan asettumaan tuolla tavalla?"
Nuorenmiehen täytyi panostaa hiuksiinsa aivan tajuttomasti, ne näyttivät juuri värjätyiltä, tai ainakin väri oli kirkas. Ja jokaiselle hiukselle tuntui löytyvän oma paikkansa, ainakin näin Aubrey asian ajatteli hetken toisen hiuksia tutkailtuaan.
Olikohan sellainen tuijottelu epäkohteliasta? Eihän hän pahalla kyyläillyt, päin vastoin. Kuinkakohan paljon erilaisia lakkoja ja hiusvahoja tarvittiin, että Cale sai hiuksensa tuolla tavalla pystyyn, ja vielä pysymään pystyssä? Sitä tyttö ei kehdannut kysyä, vaan käänsi katseensa kohteliaasti pois tuon hiuksista.

"Totta, no kyllä sitä rupeisi varmaan itse kutakin ottamaan kaaliin, oli jonottanut puoli tuntia tai puoli minuuttia... Se ärsyyntymisen määrä vain vaihtelisi", Aubrey selosti huvittuneena, pelkkä ajatus sai naurahtamaan. Sääliksi kävisi niitä ihmisiä, jotka jäisivät hissiin jumiin.
"Milläs asioilla sä olet tänne eksynyt?", brunette kysyi pitääkseen jonkinlaista keskustelua yllä, samassa tilanteessahan sitä oltiin kumminkin. Odottamassa hissiä kuin nälkäiset apinat ruokaa.

"Löytyy sentään jotain yhteistä", Cale totesi puolittain virnistäen. Aubreyn ulkonäön perusteella heillä ei tulisi olemaan paljoa yhteistä, mutta toinen saattoi yllättää positiivisesti.
"Jos ne eivät suostu pysymään pystyssä, niin sitten jätän ne roikkumaan miten sattuu", nuorukainen vastasi naurahtaen. "Tosin ei sitä tapahdu enää oikeastaan ikinä, kun on oppinut tekniikat ja tavat", hän vielä lisäsi.
Punkhenkisen tyylin hyvä puoli oli se, että kaiken ei tarvinnut olla tip top ja viimeisen päälle, ei sitä pahemmin kukaan huomioinut oliko vaikka niitit takissa lätkäisty siihen summamutikassa vai tarkalleen aseteltu. Hiuksissakin päti sama asia, vähän sinne tänne tai viimeisen päälle, ei siihen oikein kukaan kiinnittänyt huomiota, tai sitten luultiin että se kuului asuun.

"Clara ja Britt raahasivat mukaansa makutuomariksi, mutta kummatkin katosivat omille teilleen kun hetkeksi käänsin selkäni..." keesipäinen vastasi kevyesti irvistäen. "Nyt sitten pääasiassa yritän paikantaa josko he vielä olisivat täällä jossain ja ostelen uusia tavaroita", hän jatkoi ja nosti todisteeksi toista kättään, jonka päässä roikkui muutama kassi.
"Oletko sinäkin shoppailemassa, vai tekemässä jotain muuta?" nuorukainen kysyi kohteliaasti. Aika kului paljon paremmin jutustellessa.

Aubrey hymähti vaisusti Calen sanoille ja kallisti päätään,
toinen ei ihan näyttänyt ihmiseltä joka haluaisi roikkua iltapäivän kahden naispuolisen henkilön makutuomarina. Saattoihan asia olla toisin, mutta se olisi ainakin bruneten mielestä hyvin epätodennäköistä.
"Ai mä vai? No ryntäsin alennusmyynneille kuten kaikki muutkin ihmiset", suupieli kohosi vinoon hymyyn hetkeksi ja katse kohdistui keesipäiseen muutaman sekunnin ajaksi.
"Haluisitko sä liittyä seuraan jonnekkin kahvilan puolelle?", Aubrey kysyi ja käänsi katseensa hissin oville, joista ihmiset änkesivät ulos ja odottamiseen kyllästyneet sisään.

Toivottavasti Cale ei nyt ymmärtäisi aivan väärin, tytöstä olisi vain mukavaa saada seuraa hetkeksi ja toinen vaikutti ihan siedettävältä ihmiseltä, joten tuskin siitä haittaakaan olisi.

Cale huomasi jonkinasteisen epäuskon Aubreyn kasvoilta joka sai hänet virnistämään.
"He suorastaan raahasivat minut mukaan koska olen ainoa joka suostuu sanomaan suoraan näyttääkö joku vaate kamalalta", hän selitti tarkemmin. Nuorukainen ei tosin ymmärtänyt mikseivät kumpikaan Clara tai Brittany ottanut jotain kaveriaan mukaansa makutuomariksi, mutta ehkä he kaikki olivat niitä jotka vaikka vain silkasta kohteliaisuudesta jättivät sanomatta, että paidan kuviointi sai oksentamaan.
"Niin kuin varmaan kaikki naisihmiset täällä", keesipäinen totesi ilkikurisesti virnistäen. Ei hän kommentillaan tahtonut toista loukata, mutta hänestä ainakin kylmä totuus oli, että sana "ale" sai vähintään puolet hameväestä sekaisin ja ryntäämään kauppuakeskuksiin ostamaan melkein mitä vain kunhan siinä oli hinta-alennus. Tai sitten se päti vain Claraan ja Brittanyyn. Monesti huomasi alennusmyynnin jälkeen talosta löytyvän mitä kummallisinta tavaraa.
"Miksipä ei", keesipäinen vastasi hymyillen kohteliaasti. Voisihan se olla ihan hauskaakin, ainakin parempi idea kuin juosta ympäri ostoskeskusta kahden naisen perässä.

"Julmaa", Aubrey kommentoi naurahtaen ja kohensi jälleen olalla roikkuvan laukkunsa asentoa.
Jos omasi yhtään päättelykykyä, niin ilmiselvästi Cale oli siis suorasanainen, ainakin näin hän asian tulkitsi. Tosin sellainen piirre oli ihailtava, se saattoi välillä olla negatiivinenkin, jos suorasanaisuuden uhrina oli helposti itseensä ottava henkilö.
"Kaikki ryntäsivät samana päivänä penkomaan parhaat palat itselleen, se taitaa olla alennusmyyntien kirjoittamaton laki... Nopeat syövät hitaat?", Aubrey totesi huvittuneena ja pudisteli jälleen päätään. Ei se silti antanut ihmisille oikeuksia käyttäytyä kuin ruuasta tappelevat eläimet, sitäkin oli ehtinyt tänäpäivänä tapahtua.

"Mukavaa, alemmissa kerroksissa pitäs olla muutama rauhallinen paikka, mua alkaa ärsyttämään tälläinen väenpaljous", tytölle kelpasi sillä hetkellä mikä tahansa hiljainen kuppila, mistä sai kahvia. Sillä hetkellä hän kaipasi vain vähän hengähdystaukoa ruuhkasta, ja tottakai kahvia.
Viimein jono oli edennyt sen verran, että heidän edessään oli enään muutama ihminen. Helpotuksen aalto kuvainnollisesti lävisti Aubreyn kropan, ja tuo huokaisi suorastaan helpottuneena siitä tiedosta, että kohta olisi heidän vuoronsa.

-- vetäydyn pelistä, kaksi viikkoa kulunut :---)