Till We Meet Again

Toinen päivä uudessa koulussa, eikä huonomuistisella brunetella ollut vieläkään mitään käsitystä koulun luokkatilojen sijainneista. Mustaan batman-huppariin ja vaaleisiin pillifarkkuihin pukeutunut Vincent vilkuili eriparisilmillään seinille tummien aurinkolasiensa takaa. Edellispäivänä hän oli tutustunut uusiin luokkalaisiinsa ja oli tullut oppitovereidensa kanssa hyvin toimeen, vaikka joku ylempiluokkalainen oli häntä hieman ahdistellutkin. Omituinen koulu täynnä erikoisia ihmisiä. Ei Vin ollut edes osannut ottaa hänelle flirttaillutta kolmasluokkalaista tosissaan, vaikka toinen olikin ollut melko mielenkiintoinen persoona. Ystävämielessä Vin saattaisi jopa pitää toisesta. Mielessään Vince yritti muistella miehen nimeä. Joku italialainen se oli ja ystävällinenkin. Hänkin, kuten kaikki muutkin, oli ihmetellyt sitä että Vincentin nokalla kiikkui tauotta tummat aurinkolasit. Vince oli ollut heti ensimmäisestä päivästään asti hieman hämmentynyt, koska vaikka hän oli kuinka käytävillä seilannut, ei hän ollut törmännyt Remukseen, eikä sen paremmin Mattiinkaan. Kun hän oli heidän peräänsä kysellyt, olivat kaikki ainakin tunteneet heidät. Melko tunnettuja molemmat kaiketi, mistähän sekin johtui.

Vihellellen Vincent rullaili laudallaan käytävillä ja metsästi katseellaan jotain kiinnostavaa päivää piristämään. Kunnioitettavasti ihmiset väistelivät häntä, vaikka joutui hän aina välillä loikkaamaan laudaltaan ja kantamaan sitä sylissään opettajan mulkoillessa jäätävästi.

Matt tönäisi äkäisenä luokan oven auki ja kova kolahdus siitä kuuluikin kun se seinään pasahti.
"Matthew Mirisch!!! Heti takaisin luokkaan!!!" Opettajatar luokassa kiljui ja parikymmentä silmäparia katsoi pulpeteistaan häntä ihmeissään. Punkkari pysähtyi ja kääntyi vihaisena ympäri.
"Kuule lehmä! Se nimi on Matt! Ei mikään saatanan Matthew! Onko se niin perkeleen vaikea teidän ikäloppujen horojen ymmärtää!?!" Miehen alku huusi ja pamautti oven kiinni miltei päin järkyttynyttä naisopettajaa. Vihaisin askelin punkkari asteli käytävää pitkin. Kaikki olivat kyllä kuulleet hänen huudon ja kaikki miltei hyppivät pois hänen edeltään. No, kaikki olivat tottuneet häneen ja oppineet varomaan.

"Heei!! Mattie? Mikäs sul on? Kuulin ku huu-" Paikalle eksynyt Jamie aloitti iloisen keskustel tapansa ja pahemmin ajattelematta pahis nappasi toista rinnuksista ja pamautti vähemmän hellästi seinää vasten.
"JA sinä et kutsu minua Mattieksi!!! Niin ei ole kuin yksi ihminen saanut tehdä ja sinä et todellakaan ole se, saatanan britti..." Matt huusi ja Jamie nyökkäili säikähtäneenä. Punkkari päästi irti tönäisten skeittarin jatkamaan matkaansa. Brunette kaatui maahan, mutta lähti lipettiin nopeaa vauhtia ja tismalleen toiseen suuntaan mitä Matt.

//Hihihi, se on äkänen xDD//

Eriparisilmät kiiluivat lasien takana ja Vince hypähti laudallaan, yrittäen painaa luokkia mieleensä. Hän ei halunnut enää eksyä ja saada raivokohtausta, kun sokkeloisista käytävistä ei löytynyt sitä tiettyä luokkaa, jota hän oli tuolloin vaikka kuinka etsinyt. Oppilaat alkoivat kaikota käytäviltä ja se merkitsi joillekin ruokailua ja joillekin tuntien alkua. Joillakin tunnit taas olivat kesken ja siksi käytävävahdit ärisivätkin puliseville opiskelijoille siitä miten he häiritsivät tunteja. Poika rullaili erään luokan ohitse, joka vain sekunti myöhemmin aukesi ja ovi oli lähellä työtäistä aurinkolasipäisen kumoon. Joku kovaääninen henkilö, ilmeisesti nainen, kiljui jotain, mitä kuuntelemaan Vince ei jaksanut tuhlata aivosolujaan. Lauta kaapattiin kainaloon ja neutraali ilme kasvoillaan hän lähti jatkamaan matkaansa. Ilmaan kajahti äänensävy, joka sai samassa Vincen patsastumaan, silmät rävähtivät pyöreiksi lasien takana ja salamassa brunette oli kääntynyt ympäri. Ihmiset katselivat jonkun perään ja silmiään räpsyttäen Vincent lähti ohittelemaan ihmisiä toistellen ”anteeksi”-sanaa. Pian ihmisjoukko oli selän takana ja jokin rinnassa jyskyttäen brunette tuijotti mustahiuksista, jota hän ei kyennyt unohtamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Se oli outoa…

Joku puhutteli punkkarille ja aurinkoinen hymy kasvoillaan Vince otti askeleen toista kohti, mutta pysähtyi. Lyhyempi poika paiskattiin seinää vasten ja kysyvä katse silmissään skeittari tuijotti kohtausta. Matt vaikutti todellakin pahantuuliselta ja silti Vin ehti ihmetellä vain sitä, mitä toinen oli sanonut. Nyt hän todellakin empi kutsua toista Matt-nimellä.
”Hei meil alkaa tunti”, Vincentin hiukset nousivat kylmistä väreistä pystyyn ja poika vilkaisi takanaan seisovaa blondia poikaa, jonka hän muisti luokaltaan. Blondi viittoi Vinceä seuraamaan ja pohtivan näköisenä Vince vilkuili blondia ja Mattia. ”Mä skippaan”, poika lopulta ilmoitti ja kipitti sitten hiljaisuudessa punkkarin perässä. Mikä ihmeen stalkkeri hän luuli olevansa? Kiltisti hän kuitenkin asteli perässä ja etsi sopivaa koloa ilmoittaa olemassaolostaan.

<33kurrrrrr, ihana Matt. Eikä tartte valttis tota Vincee vielä huomata(siis josset haluu), kyl se tost rohkastuu tulee moikkaa

Matt jatkoi matkaansa vihaisena eteenpäin kaivaen tupakoita taskustaan. Hän ei edes muistanut milloin oli viimeksi ollut näin vihainen. Eipä se tosin ollut ihme että äskeinen tunti oli saanut hänen verensä kiehumaan...
"Mikä vittu sinua Matt vaivaa!!"Kuului tytön ääni perästä ja poika tunsi sen Maryaksi. Tuo oli maailman ainoita ja harvoja ihmisiä, ketkä uskalsivat uhmata hänen vihaansa. Punkkari ei kuitenkaan pysähtynyt. Hän kuuli kyllä että tyttö juoksi hänet kiinni.
"Sä oot ihan sekasin! Hirveen shown vedät siitä että puhuttiin adoptiosta. Vittu sun pitäs mennä tutkituttamaan toi pääs." Tyttö raivosi, mutta Matt ei vieläkään reagoinut toisen puheeseen. Hän ei tahtonut räyhätä enempää.
"Kerro nyt mikä sulla on!!" Marya huusi ja punkkari pysähtyi ja samoin teki pieni tyttö.

"Minä en pidä adoptiosta." Poika ilmoitti sitten hiljaa kiepaten tupakkaansa. Marya kohotti kulmaansa.
"Ai sekö muka sai sut noin suuttumaan. Älä kuule kehtaa."
"Minä en pidä adoptiosta. Se siitä." Poika ilmoitti neutraalina ja jatkoi sitten matkaansa eteenpäin ja tyttö jäi seisomaan hieman hölmönä paikoilleen.
"Ja minua sanotaan sekopääksi..." Tuo tuhahti hiljaa ja lähti painelemaan takaisin päin, tökäten samalla poikaa aurinkolasit päässä.

Punkkari pörrötti hieman hiuksiaan ja vihasi omia ajatuksiaan. Olisi pakko saada alkoholia. Jonkun oli pakko turruttaa pää. Ei tästä touhusta tulisi nyt yhtään mitään. Reppu selästä nostettiin osittain pois ja sitä kaiveltiin. Mattille ei ollut enää mitään väliä pysyikö hän koulussa vai ei. Niinpä hän kaivoi tylysti taskumattinsa esiin.

//TsingTsing <33//

Kulmat koollaan Vincent seurasi punkkaria, eikä kehdannut sanoa mitään. Ei hän turpaansa pelännyt saavansa. Pelkurina hän helposti säikkyi Mattin kaltaisia ihmisiä, mutta se toinen puoli jonka hän oli toisesta nähnyt, suojeli Vincen ajatuksia ja maailmaa, eikä hän uskonut saavansa turpiinsa. Eräänlainen odotus ja jännittyneisyys saivat pojan hetkeksi pysähtymään. Hän yritti rauhoittaa itsensä, jottei olisi tunnekuohun vuoksi lysähtänyt lattialle. Se vasta olisikin noloa. Eriparisilmät tuijottivat selkää ja hetkeksi poika vain jähmettyi paikoilleen idiootin näköisenä. Mikä hemmetti häntä oikein vaivasi? Pelkuripoika vavahti, kun ärisevä tyttö marssi hänen ohitseen ja ryhtyi saarnaamaan punkkarille. Kulmat koholla Vince tuijotti kaksikon keskustelua ja alkoi pikkuhiljaa epäillä, että kuuli enemmän kuin olisi saanut kuulla. Ehkei ollut hyvä hetki jutella toisen kanssa. Tyttö lähti äkäisen oloisena ja matkallaan ehti tuppaista aurinkolasipäistä.
Vincent ei sanonut mitään, vaan lajitteli hetken huonoksi ja kääntyi kannoilleen.

”Vincent!”

Brunette jähmettyi ja vilkaisi lähes kauhistunut ilme kasvoillaan olkapäänsä ylitse suuntaan, jossa Mattkin oli. Se sama mies, pitkä ja italialaisen näköinen poika asteli tyytyväisenä hymyillen häntä kohti. Melkeinpä refleksistä Vincent loikkasi toiselle käytävälle johtavan kulman taakse piiloon, jottei Matt olisi häntä huomannut. Hetken Rico näytti kummeksuvalta, kunnes pääsi kulmalle ja tuijotti seinää vasten nojaavaa Vinceä kummissaan.
”En mä sua syö?” italialaispoika kysyi huvittuneena ja Vincent sähähti jotain heilutellen käsiään, yrittäen näin saada toisen kaikkoamaan. Ihmeissään italialainen vilkaisi punkkaria ja sitten piilossa kykkivää aurinkolasipäistä. ”Okei………… no älä lintsaa tunneilta kovin usein, tääl osaa olla aika kusipäisii maikkoja”, Federico hymähti ja lähti jatkamaan matkaansa. Vince huokaisi syvään ja toivoi päässeensä pinteestä.
”Äläkä ninjaile käytävil ja vakoile ihmisii, ettei mun tartte pidättää sua~”, italialainen vielä huikkasi ja tyytyväisenä myhäillen lähti. Vince kirosi epäonneaan ja veti nopeasti suuren hupparinsa päälleen, vetäen hupun päähänsä. Ei Matt häntä tunnistaisi, eihän toinen edes tiennyt Vincen käyvän astonia. Koomisesti hiipien Vincent lähti kulkemaan käytävää pitkin ja leikki ettei ollut olemassa.

Stalkkeri. <3 Nyt se ei kehtaa enää tulla ku Matt sais tietää et se stalkkas

Matt mulkaisi poikaa, joka kulki hänen ohitseen, mutta kun tuo mainitsi tutunoloisen pojan nimen, hieman epäuskoisena punkkari käännähti ympäri. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Italiashyypiö oli kuitenkin mennyt juttelemaan jollekulle joa oleili nurkan takana.
"Vittu miten pimee päivä..." Poika mutisi ja joi taskumatistaan. Hänen mielenkiintonsa oli kyllä ikävä kyllä herännyt, ja siitähän ei hyvää seuraisi. Ei niin koskaan. Poika pyyhkäisi hieman suunpieltään ja katsoi miten italialainen lähti. Hetken Matt oli paikoillaan, kunnes asteli samaiseen suuntaan ja oli törmätä huppupäiseen poikaan.
"Voisit vittu ete- vin?" Hän keskeytti äkäisesti alkaneen lauseensa kuin seinään.

Huppu napattiin toisen pojan päästä ja Matt sai todeta, että kyseessä oli todellakin muutaman päivän takainen tuttavuus.
"Mit..Mitä? Mitä sä täällä teet?" Hän kyseli hieman hämillään ja yllättyneenä. Äskeinen suuri vihanpurkaus oli kadonnut kuin tuhkatuuleen. Hetkinen... Jos se heebo oli huutanut Vincenttiä, niin tuon oli pitänyt äsken olla samalla käytävällä. Miksi ihmeessä tuo ei ollut tullut moikkaamaan. Matt kohotti kysyvänä toista kulmaansa.

Hiipien Vincent lähti matkaamaan käytävää pitkin ja jokainen askel tuntui pieneltä voitolta. Tämän päivän hän mokasi, mutta seuraavana päivänä hän voisi yrittää uudestaan ja Mattkin oli toivottavasti silloin paremmalla tuulella. Takaa kuuluvat askeleet kuitenkin saivat pojan niskakarvat pystyyn ja aurinkolasit kääntyivät pidempää punkkaria kohden. Silmät tuijottivat pyöreinä mustahiuksista poikaa aurinkolasisen takaa. Ei, ei hän tunnistaisi, ei varmasti tunnistaisi Vincentiä. Pieni helpotus soi Vincen sisällä, kun Matt aloitti lauseensa ärtyneesti, eli hän ei tunnistanut häntä. Hämillään ja silmiään räpyttäen brunette tuijotti toista, kunnes kuuli itselleen annetun lempinimen käyvän ilmassa. Voi veeeittu.
”Eh”, poika inahti ja sulki silmänsä, hupun kadottua päältään. Silmät avattiin ja hämillään lyhyempi tuijotti punkkaria, yrittäen keksi itselleen jonkinlaisen peitetarinan siitä miten oli ilmestynyt paikalle. ”En oo Vin ku oon, siis oon mut en oo silleen ku ei…..ku siis”, Vincent sopersi lasiensa takaa ja näytti vähintään yhtä hämmentyneeltä kuin Mattkin.
”No siis, huomenta… päivää ja mä tota… vaihdoin astoniin ja silleen……..”, Vincent jupisi hiuksiaan haroen ja nauroi nolona. Hemmetti, hän olisi tahtonut moikata punkkaria aurinkoisesti hymyillen eikä hävetä sitä että oli stalkannut toista kuin mikäkin pelle.

Mattin ilme muuttui vielä kysyvämmäksi, kun toinen sopersi selitellä jotain.
"Tohon ois tiiäkkö voinu vastata yhelläkin lauseella." Poika huomautti hieman sarkastisesti, mutta hiljeni, kun sai Vinistä sen irti, että toinen oli tässä koulussa.
"Täh? Mistä lähtien?" Punkkari kysyi ihmeissään ja tapitti vain katsoa toisen aurinkolaseja, koska silmiä ei näkynyt. Poika yskäisi sitten hieman. Olipas hän hyvän kuvan itsestään antanut, jod Vincent oli pidempäänki hänen perässään hiippaillut. No, sellainen hän oli ja siihen pitäisi tottua.

Hetken punkkari edelleen vain tuijotti skeittaria, kunnes pyöritti hieman huvittuneena päätään.
"Tule. Lähetään tupakalle tästä." Hän ilmoitti ja lähti talsimaan käytävää pitkin eteenpäin. He saisivat kyllä varmasti tuijotusta osaksi. Harvemmin Matt skeittareiden kanssa hengasi. Toisin sanoen... ei juuri koskaan. Toisen näkeminen oli lämmittänyt sydäntä, jos niin pystyi sanomaan. Tuntui kuin hän olisi ikävöinyt Viniä tahtomattaan.

Hiljaa Vincent naurahti Mattin sarkasmille ja pörrötti suklaanruskeita hiuksiaan. No kaipa toisella oli aihetta hieman irvailla, olihan lyhyempi osapuoli nolannut itsensä ihan kiitettävästi. Aurinkolasit olivat mukavat muutenkin kuin piilottaessaan silmät, niiden ansiosta Vincen silmänliikkeitä ei nähnyt ja se oli monen mielestä todella ärsyttävää. Eriparisilmät tuijottivat kuin oman tahtonsa omistavina Mattin huulia, kunnes poika havahtui toisen kysymykseen ja kohautti olkapäitään laiskasti.
”Eilen alotin. Jos sä reagoit noin niin en varmaa haluu ees tietää miten Reme reagoi”, Vincent nauroi aurinkoisesti ja oli jo unohtanut vaivaantuneisuutensa. Mattkaan ei vaikuttanut enää ollenkaan vittuuntuneelta ja se oli osittain hieman hassuakin. Enemmän Vinc kuitenkin ihmetteli sitä, että hänen oli helppo olla niin luonnollisesti ja rennosti juuri punkkarin seurassa. Opettajat saisivat hänestä varmaan aika paskan kuvan, kun hän lintsaili ensimmäisinä päivinä ja liikuskeli Mattin seurassa. Vincent oli saanut ihmisten puheista sellaisen kuvan, ettei Matt ollut opettajien suosiossa. Mitäs Vince siitä välitti? Hyvä jos välittäisi siitäkään jos saisi meteoriitista päähänsä. Hän varmaan nukahtaisi ennen sen osumista tai jotain.

Mattin tupakalle lähtö-ilmoitus nosti suupieliä lähes laittomasti ylöspäin.
”Joo~”, poika nauroi iloisesti ja hiihti pidemmän pojan perässä tyytyväisenä hymyillen. ”Mun piti yllättää sut tai pelästyttää ja silleen, mut ei oikee toiminu”, Vince kertoi ja silmäili käytäviä, jotka olivat hilalleen tyhjentyneet melkeinpä kokonaan.

Matt naurahti pienesti.
"Mä vaan yllätyin." Hän huomautti, kun vin vihjaisi hänen reaktiostaan. Pahis ei todellakaan ollut osannut odottaa, että poika pasahtaisi koulussa vastaan! Hän oli automaattisesti olettanut, että tuo kävi jotain toista koulua. Tietenkinhän sitä olisi voinut kysyä, mutta no... Aamu oli ollut millainen oli ollut. Tosin, oli ollut aika söpöä, miten skiettari oli huutanut hänen äidilleen. Mattin jalka oli edelleen arka lasinsiruista. Kyllä niitä varmasti edelleen siellä oli, mutta eivätpä olleet vielä tulehtuneet.

"Tarviitko tupakan?" Punkkari kysyi sitten ja vilkaisi ohi mennen Vincenttiin käytävällä. Ulko ovi työnnettin pian auki ja mukavaks yllätykseksi he saivat huomata, että vettä satoi kaatamalla.
"Vittu miten positiivinen päivä..." Matt mutisi itsekseen ja kaivoi jälleen tupakkatamineensa esille. Hän kieppaisi sen tässä oven suussa tieden tukkona. Muut saisivat käyttää toisia ovia.
"Meinaaks tehä tänään jotain erityistä?" Poika kysyi sitten, suunnaten kysymyksen skeittarille.

Pidemmän pojan sanoille hymähdettiin ja virnistettiin samanaikaisesti. Ei sentään ollut kauhistunut tai saanut sydäriä. Yllättyneisyys oli vain positiivista kaikkeen sellaiseen verrattuna.
”No hyvä et herätin ees jonkinlaisen reaktion ja tupakkaa kiitos”, lasipäinen ilmoitti ja kipitti punkkarin perässä kuin ankanpoika ikään. Ei hyvää päivää, mikä ihme häntä vaivasi. Oli itse asiassa hauska ajatella, että Matt olisi rauhoittunut hänet nähdessään. Tuskinpa se niin oli, se ei johtunut hänestä, vaan siitä, että toinen oli kerta kaikkiaan vain yllättynyt niin, että viha oli ehtinyt haihtua. Ajattelipa Matt mitä tahtoi, Vincentistä oli mukavaa että he törmäsivät toisiinsa. Päivä oli kirkastunut selvästi, vaikka…….ulkona satoikin kaatamalla.

Kulmiaan lasien takana kohauttaen poika tuijotti sateeseen ja kipitti ovien luokse.
Vincent piti sateesta, siis silloin kun siihen ei tarvinnut mennä. Ilma oli puhtaampaa ja hengittäminen mukavampaa. Eriparisilmät katsoivat Mattia sivuprofiilista, vaikka muu keho oli ovia kohti. Skeittari kohotti kulmiaan ja haroi hiuksiaan mietteliäänä, pidemmän esitettyä peliin uuden kysymyksen.
”En…. tietääkseni”, poika mutisi

"Hienoa." Matt totesi ja tökkäsi valmiiksi kiepatun tupakan Vincentin huulten väliin ja alkoi valmistamaan itselleen käärylettä.
"Sinä voit sitten pyöriä kanssani tänään." Hän ilmoitti omalla tyylillään. Ehkä hieman määräilevästi, mutta ei poika tahtonut, että skeittari sanoisi ei! Sitä paitsi...No, hän piti toisesta...Ehkä...Jotenkin...Jännästi. Ja jos Matt tahtoi hengata toisen kanssa, niin silloin hän myös hengaisi.

Oma tupakka asetettiin huulille ja sytytettiin. Mustan nahkatakin alla oli musta huppari ja sen huppu nostettiin päähän. Sateeseen astuttiin ja poika talsi kohti tupakkapaikkaa. sade kasteli kyllä samantien kaiken, mutta eipä se painanut. Hänhän ei tunnille enää menisi. Ei tänään. Jos se opettajia painoi, niin sehän oli niiden ongelma. Tänään Matt oli sen päättänyt. Jos hän ei omalla tyylillään pääsisi koulua läpi, niin sitten ei ollenkaan. Ei hän rupeaisi ketään mielistelemään ja nuolemaan perseitä.
"Mikä päivä tänään edes on? Joko on perjantai?" Hän kysyi sitten, koska oletti Vinin seuranneen häntä.

Tyytyväisenä Vincent sipaisi aurinkolasiensa linssejä ja piteli tupakkaa huultensa välissä itsekseen hymisten. Vince oli polttanut pari päivää vain normaalia kaupasta ostettua tupakkaa ja vasta silloin hän oli oivaltanut, miten hyvältä juuri Mattin itse kieppaamat olivat. Niitä oli tosiaan ikävä ja toivottavasti hän saisi vastaisuudessakin punkkarilta tupakkaa. Matt olisi oiva diilari, kyllä Vin tämän tupakoista maksaisi. ”Hyvää………….”, poika huokaisi nautinnollisesti ja tyytyväisyyden sävy silmissä ja huulilla vain syveni, Mattin ilmoittaessa heidän pyörivän yhdessä.

”Yes sir”, Vincent naurahti ja vei hetkeksi kätensä sivuttain otsalleen kuin armeijassa ikään. Päivä ei ollutkaan niin perseestä kuin hän luuli, se sai koko ajan lisää väriä. Toisinkuin Matt, Vincent ei suojannut mitään muuta, kuin käsillään tupakkansa ja asteli toisen perässä kohti tupakkapaikkaa hiusten kääntyessä pisaroiden painosta maata kohti. Hiukset liimautuivat ärsyttävästi vasten lasien pintaa ja pitkästä aikaa pojan teki mieli riisua lasinsa. Niin ei kuitenkaan tehty tottumuksen vuoksi. Hän piti aina aurinkolasejaan, eikä nähnyt syytä riisua niitä tälläkään kertaa. Skeittilauta laskettiin maahan ja skeittari istahti sille, kohottaen katseensa pidempään.
”Taitaa olla joo”, poika mumisi ja pörrötti hiuksiaan. ”Tota..”, hetken poika epäröi. ”Onks sun jalka kunnos?” hän jatkoi varovaiseen sävyyn, vaikkei uskonut Mattin olevan niitä herkkiä ihmisiä jotka pelästyisivät kysymyksestä tai muuttuisivat synkiksi.

Matt katsoi hetken kysyvänä Vincentti, kun tuo alkoi sanomaan jotain. Perusaloituksella, "tota." Punkkari naurahti sitten pienesti, kun kysymys saatiin päivän valoon.
"Minä en ole kovinkaan valittavaa sorttia. Se oli pientä siihen mitä yleensä sattuu jos sattuu." Hän huomautti ja virnisti hieman itsekseen. Matt sai usein turpaansa koulun ulkopuolella. Koulussa hän oli se joka oli vahvoilla, mutta kaduilla liikkui hieman isompia kavereita... Jotka todellakin osasivat lyödä.
"Aika kipee se kuitenkin on. En saanu kaikkii lasinsirui pois." Hän myönsi kuitenkin ja hymyili hyvin epäMattmäisen lempeästi Vinille. Ilme koottiinkin nopeasti ja paria toista tupakalla olijaa katsottiin.

Punkkarista tuntui jotenkin omituiselta toisen lähellä. Hän tunsi kyllä tunteen, mutta ei voinut uskoa sitä todeksi. Kirottu Jaycee... Tuo oli vienyt häneltä uskon tällaiseen touhuun.
"Voidaan lähtee nyt jonnekin? Vai meinaatko käydä tunneilla?" Matt kysyi sitten, koska ei tahtonut antaa ajatustensa päätyä exäänsä. Siitä ei syntyisi muuta kuin... No, pahamieli.
"Ja ota noi lasis pois. Näytät paljon paremmalta ilman niitä."

Jalka ei varmaan ollut niin paha, koska Matt pystyi rauhassa kävelemään, eikä nilkuttanut tai valittanut. Vincent sitten vihasi vikisijöitä, Matt ei ollut sellainen ja se oli no…..miellyttävää. Varmasti toista sattui jonkun verran, jos lasia kerta oli vielä jaloissa. Kyllähän ne ajan kuluessa lähtivät itsessään pois, mutta olisi varmasti mukavampaa saada ne heti pois. Vähensi tulehtumisriskiä, punkkari saisi vielä kävelykepit jalkansa vuoksi. Suupielet nykivät pienesti ylöspäin, okei…… Mattille kävelysauvat eivät välttämättä sopisi tai olisi lähelläkään pojan tyyliä. Katse jäi hetkeksi jumittamaan pidemmässä, joka oli hetken hymyillyt hymyä, joka lyhyemmän pojan silmissä oli todella herttainen. Sana Matt ja herttainen eivät kyllä oikein sopineet yksiin mutta… olihan se kiva että punkkari hymyili hänelle sillä tavoin.
”Juu mennään vaan”, Vincent huokaisi ja veti itsensä seisomaan, napaten laudan syliinsä.

Katse kääntyi kummissaan Mattia kohti ja laseja tökättiin. Pirullinen hymy nousi huulille toisen pyydettyä lasien poistoa ja ilkikurisesti narkoleptikko irvisti.
”Enpä taida totella, ihan sun kiusaks pidän nää päässä. Et voi pakottaa ottaa pois”, hän sanoi lähinnä vitsillä ja asteli sateeseen olettaen heidän lähtevän johonkin. Hän osasi olla silloin tällöin itsepäinen ja periksi antamaton, vaikka silloinkin se oli lähinnä sarkasmia ja läpän heittoa.

Matt naurahti kevyesti, kun toinen ei suostunut ottamaan lasejaan pois.
"No, minä keräilen hyvän kokoelman sitten sinun aurinkolasejasi hyllyyni. Minähän saan ne vielä pois sinulta. Samoin kuin edellisetkin." Poika huomautti. Hän oli käväissyt eilen hakemassa puistoon unohtamansa cd:t ja bongannut Vincentin aurinkolasit maasta. Sinnehän hän oli ne illalla heittänyt, jotta skeittari ei niitä olisi saanut. Nyt ne olivat somasti hyllyssä...käsiaseen vierellä.

Poika lähti astelemaan pihan poikki tupakkaansa polttaen. Se oli siinä ja siinä, ettei se sammunut. Ehkä olisi kannattanut polttaa sisätiloissa.
"Mutsi on taas vähä aikaa poissa, nii voidaan periaatteessa mennä meille. Tosin, en oo autol liikenteessä, kun joku oli pölliny renkaat." Hän selitti ja heitti sitten poltetun tupakan maahan. Se sammui samantien. Matt vilkaisi hieman Vincenttiä.
"Mä en taho olla sateessa ja tuskinpa voit kotiisi mennä, kun pieni lintsaa koulusta."

Vincent naurahti huvittuneena, melkoisen kokoelman Matt saisikin aikaan jos pääsisi käsiksi Vincentin aurinkolasitelineeseen. Muovisessa, noin puolimetrisessä telineessä kun roikkui ainakin 23:t tummat lasit, jotka nekin olivat vasta hätävaraa. Sängyn alta ruskeasta pahviboksista löytyi lisää, ainakin 15 vanhemmat lasit. Eriparisilmä kohautti olkapäitään. Niitä oli vain ehtinyt ajan kuluessa kertyä. Tupakka viskottiin jonnekin ja brunette lähti kipittämään punkkarin perään. Lauta pitäisi kuivata ja pari ruuvia vaihtaa.
Matt ehdotti heille menemistä ja Vin kohautti olkapäitään.

”Tai sit voidaan mennä meille, mun vanhemmat ei oo himas…. tyyliin koskaan”, Vin virnisti ja haroi sitten hymisten hiuksiaan. ”Ja siis tota… ku mun lääkkeet on siellä et jouduttais kuitenki menee meijä kautta”, poika mumisi ja kulmat värähtivät, Mattin kutsuessa häntä.. no pieneksi.
”Ite oot pieni, en oo pieni, oon vaa vähä lyhyt, mut pidempi ku useet ja mä en oikee välitä maidost, juusto menee”, Vincent huomasi sepittävänsä ja asteli Mattin rinnalle. Oli poljän näköistä kävellä jäljessä tai edellä.

Matt naurahti hieman ajatukselle, että he menisivät toisen luo.
"Mua ei oo kukaan koskaan kutsunut kotiinsa. Paitsi humalassa bileiden jälkeen." Punkkari hymähti ja nyökkäsi sitten, kun toinen mumisi lääkkeistäkin.
"Voidaan mennä teille. Siel on ehkä viihtysämpääki." Hän lisäsi lopulta. Ehkä se olisi todellakin parempi niin. Matt ei ollut jaksanut siivota olohuonetta äidin ja hänen riidan jäljiltä ja se... No, näytti kamalalta.

Hetken punkkari sai olla hiljaa, kunnes purskahti hieman nauruun. Vincentin märkiä hiuksia pörrötettiin.
"En mä kyllä ihan kirjaimellisesti tarkottanut että olet pieni. Minusta sinä vain... No, olet tuollainen pieni." Hän virnisteli ja hymyili pojalle. Tuntui omituiselta, että hän viihtyi SKEITTARIN seurassa. Hän saisi varmasti vielä kuulla tästä, jos joku heidät näkisi.
"Asuks sä kaukana?"

Skeittari virnisti kuullessaan, ettei kukaan ollut koskaan ennen selvin päin kutsunut Mattia kotiinsa. No, uusia kokemuksia punkkarille ja enemmän kokattavaa Vincelle. Hän ei tosin ollut mikään loistokokki, osasi hän kaikkea paistaa ja keittää. Kyllä hän pastankin saisi aikaan. Ja olihan heillä mikroruokaakin, joten valinnan varaa olisi. Pieni helpotuksen tunne lämmitti poikaa ja hän hymyili levollisesti. Punkkari oli juuri suostunut tulemaan mukaan.
”Mun täytyy kaiketi piilottaa kaikki mun aurinkolasit…”, poika mumisi itsekseen ja heilautti yllättyneenä käsiään, kun Matt pörrötti hänen hiuksiaan. Ja nauroi; nimenomaan hänelle.

Siis ei kirjaimellisesti, mutta silti. ”Oonko mä niin avuton tai jotain?” Vincent nauroi hyväntuulisesti. Narkolepsia tosiaan vaikutti hänen imagoonsa muiden silmissä, ei hän kyllä ollut varma, oliko tällä kertaa kyse siitä. Ei sillä loppujen lopuksi ollut väliä. Ja jos hän kaatuisi, olisihan hänellä prinsessana prinssi pelastamassa. Brunette virnisti itsekseen, kaikkea sitä oli kolme päivää sitten keksitty.
”En mä kovin kaukana asu, laahustetaan vaan tällee sateessa viistoista minsaa nii ollaan peril”

Matt virnisti hieman Vincentille.
"Et sä avuton ole. sä vaan...En mä osaa selittää. Mä oon iso ja sä pieni." Hän selitti ja kohotti kulmaansa, kun toinen ilmoitti piilottavansa aurinkolasinsa.
"Onks sulla sitten niitä paljonkin?" Pahis uteli ja pyyhkäisi hieman kasvojaan. Ne olivat märät. No, onneksi hän ei ollut niitä persoonia, kenelle kajalin siisteys oli tärkeä asia. ainahan hänellä oli mustana silmät, kun meikit levisivät.

Heidän pitäisi siis kävellä vielä 15, minuuttia.
"Mä oon siis teille päästessä litimärkä." Matt ilmoitti hieman nyrpeänä. Hän ei pitänyt kastumisesta. Huppari puski jo nyt kosteutta inhottavasti t-paitaan ja pian sekin liimaantuisi rintakehää vasten. Se se vasta metkaa olisikin. Minkäköhänlainen talo toisella oli? Tai siis tuon perheellä. Jos joku oli varmaa, niin ainakin se, että erilainen se olisi hänen kotiinsa verrattuna. Sen näki Vincentistä.

”Pahis ja hyvis, punahilkka ja isopahasusi?” Vincent nauroi ja haroi hiuksiaan. Katse viivähti taivaalla, joka omassa harmaantummassa värissään ei antanut merkkiäkään sateen lakkaamisesta. He kastuisivat pahoin, elleivät hyppäisi bussiin. Bussi ajoikin mukavasti suoraan talon eteen, joten se oli sään vuoksi paras vaihtoehto. Lisäksi brunetella oli matkakortissaan tarpeeksi rahaa maksaa heidät molemmat. Puhe kääntyi takaisin aurinkolaseihin ja Vince hymyili viattomasti.

”Ei….siis silleen ei kovin montaa”, hän ilmoitti empien. Ei se määrä hänelle ollut niin suuri, varmaan, ei hän oikein tiennyt itsekään. Koulun alue jäi taakse ja vaaleat sormet osoittivat bussipysäkkiä.
”Mennään bussil, mul on kortis rahaa, ei kastuta”, poika ilmoitti lähinnä käskevästi, vaikka tiesi että lopullinen päätösvalta oli Mattilla. No tuskinpa toinen sitä hirveästi vastusteli.

"Joo, sulle sopiskin hyvin punanen mekko." Matt nauroi ja nyökkäili sitten bussi ajatukselle. Sellaisillakaan hän ei pahemmin koskaan ollut matkustellut. Niihin kun oli vaikea päästä pummilla, toisin kuin metroihin. Niissäkin harvoin tultiin tarkistamaan lippuja.
"Ollaanhan me kastuttu tosin jo." Punkkari huomautti virnistäen, mutta vilkuili sitten ympärilleen ja bongasi bussipysäkin.
"Lähteeks se tosta?" Hän kysyi ja käänsi sitten päätään.
"Ja onks se toi bussi joka tuolt tulee?" Punkkari kysyi perään toisen kysymyksen, kun näki bussin kaartavan nurkan takaa. No, jos se sattuisikin olemaan tuo, niin eipä hänen tarvitsisi juosta pysäkille. Eivät he niin kaukana olleet.

Toinen oli onneksi maininnut, etteivät vanhemmat olisi kotona. Siitä vasta olisi jupakka syntynyt, jos Vin olisi noiden eteen hänet vienyt. Sellaisesta ei koskaan seurannut hyvää. Matt + normaali perhe oli yhtäkuin... No, ei mitään hyvää.

Vincent ei edes kehdannut kuvitella päälleen mekkoa. Kaikkea oli tultu päässä kokeilemaan ja voi kyllä, Vin oli viinapäissään repinyt päälleen naistenvaatteita ja siitä ei sen enempää puhuta. Ei hän edes kehdannut muistella. Mutta heitä tosiaan pystyi hyvin vertaamaan pahikseen ja hyvikseen.
”Hitto, prinsessa Ruusunen punasessa mekossa”, poika mumisi. Disney-prinsessoista hän oli kyllä ehdoton Ruusunen, hänhän nukkui paljon. Ei kyllä sataa vuotta, se olisikin näky. He tosiaan olivat jo ehtineet kastua, mutta Vince ei jaksanut valittaa. Hän voisi isänsä kaapista lainata vaatteita Mattille. Isä ei huomaisi mitään, ei varmaan huomaisi vaikka TV katoaisi. Ostaisi vain uuden ja katsoisi sitten sitä mitään ihmettelemättä. Ei ollut epäilystäkään keneltä Vincent oli huonomuistisuutensa ja hitaan ajatuksenjuoksunsa perinyt.

”Jep, meijä bussi”, poika ilmoitti ja asteli pysäkille, nostaen kätensä pystyyn. Keltainen bussi ajoi pysäkille ja ovet aukesivat. Vincent astui sisälle, olettaen Mattin seuraavan. Lipunlukulaitteelle näytettiin korttia ja poika asteli peremmälle. Hiuksia pörrötettiin ja viileät vesipisarat lentelivät sinne tänne. Narkoleptikko istui aivan taakse ja haukotteli, viitoten punkkaria seuraansa.

Punkkari nousi Vinin perässä bussiin ja mulkaisi vain hieman kuskia. Hänellä oli vain huonoja kokemuksia noista, joten yhdellekään kuskille ei tarvitsisi olla mukava. Poika asteli skeittarin perässä bussin perälle. Hyvä. Etupenkkiin ei koskaan kannattanut jäädä. Se sääntö päti jokapaikassa. Elokuvissa et nähnyt mitään ilman niskojen taittoa, koulussa olit varma silmätikku jos istuit edessä ja bussissa... No, oli vain parempi istua takana.
"Toivottavasti sun porukkas ei tosissaan ole kotona. En ole niitä tyyppejä ketä vanhemmat tahtovat lastensa seurassa näkevän." Matt huomautti sitten naurahtaen hieman ja katsoen toista silmiin. (Tai siis aurinkolaseihin.)

Mitäköhän Vincent ajatteli hänestä? Tai mitä Matt itse ajatteli toisesta? Ehkä siitä pitäisi keskustella vielä selvinpäinkin... Jossain vaiheessa. Pahis tajusi jääneen tuijottamaan toista poikaa ja käänsi sitten hieman nolona katseensa toiseen suuntaan.
"Sori." Hän vain mumisi ja yskäisi pienesti. Ikkunasta katseltiin ulos. Mitäköhän tästä illasta tulisi? Varmasti jotain mielenkiintoista, se olisi varmaa. Ei ainakaan perusnormi tylsä dokauspäivä.
"Kai teil on jotain safkaa kotona?" Punkkari kysyi sitten ja vilkaisi taas skeittariin. Aika suora kysymys, mutta Mattillä oli nälkä ja kun oli nälkä, silloin piti syödä. Vaikka sitten toisten jääkaapit tyhjäksi.

”Ei ne oo kotona, mutsi on jonkun perheen kaa thaimaassa sen työn takia ja isä on vuosittaisessa psykologi-tapaamisessa ja tulee varmaan ylihuomenna himaan ”, Vincent pohti hiuksiaan haroen, bussi lähti kiskaisten liikkeelle ja brunette käänsi katseensa ikkunasta ulos. Sää oli tosiaan kamala, häntä ei todellakaan huvittanut astua ulos, ellei pääsisi parissa minuutissa sisälle. Aurinkolasien takana eriparisilmät kohosivat hieman ja tuijottivat lasin kautta punkkaria, joka tuijotti narkoleptikkoa pohtivan oloisena. Vincent käänsi päänsä ja kysyvänä päätään hölmösti kallistaen tuijotti punkkaria, joka ehtikin jo pahoitella. Mitähän toinen oli miettinyt? Pieni uteliaisuus syttyi pojan silmiin, mutta ei hän sentään niin pöljä ollut, että ryhtyisi utelemaan mitä toinen parisekuntia sitten ajatustensa uumenissa pohti. Suupielet kohosivat asteen ja vaaleat sormenpäät hipaisivat tummien lasien pintaa. Toinen oli kysynyt suoran, mutta omalta osaltaan aika huvittavan kysymyksen.
”On toki, kaikkea keittoruoista mikroruokaan ja niin edespäin”, Vince kertoi ja nojautui huokaisten vasten penkin pehmeää kangasta.

Vastaa vielä kerran ja sitten teen uuden töpön Vinin kämpille?<3