I'll never be the same. If we ever meet again.

Chaosta ja Romeota odotellaan ^^

Aliravittu poika räpelsi pitkiä hiuksiaan samalla kun selaili erilaisten jauhojen nimiä. Hän oli yksin kotona viikonlopun ajan ja päättänyt leipoa kakun toisten paluun kunniaksi. No, nyt oli tosin perjantai ja toiset tulisivat vasta sunnuntaina, mutta eipä Codyllä ollut muutakaan tekemistä kuin käydä kaupassa etsiskelemässä ruokatarvikkeitä. Ongelmana vain oli ettei hän ikinä ollut leiponut kakkua. Oli hän tulostanut ohjeet ja tehnyt sen pohjalta kauppalistankin, mutta jokaikinen lappu oli edelleen tietokonepöydän ääressä kotona. Niistä ei siis ollut hyötyä. Oli Cody muistanut ulkoa kaiken tarvittavan kuitenkin ananaskakkuun, mutta mikä jauho oli oikeaa?

Poika nosti hieman yli-isoja farkkujaan. Eivät ne hiphop malliset olleet. Tavalliset 34 koon farkut, mutta ikävästi ne roikkuivat ja meinasivat pudota jalasta. Vyö kun oli unohtunut kotiin myös. Kaikki oli sinä päivänä pitänyt jäädä. Pipon asentoa paranneltiin sitten vuorostaan ja yksi jauhopusseista otettin kahden hoikan käden varaan. Takatekstejä luettiin mietteliäänä. Soveltuu pullataikinaan? Pystyikö sellaista käyttämään sitten kakkutaikinaan? Eikös niiden koostumus ollut ihan erilainen?

Laudan sijaan tuota rastatukkaista skeittaripoikaa kuljettivat tänään jalat. Ja sekin vain siksi, että hän oli kotoa kauppaan saanut istua autossa. Ja vain siksi, että isä oli tahtonut viettää aikaa poikansa kanssa. Ja mikäs sitten sen parempi kuin yhteinen retki ruokakauppaan? Todellinen syy tosiaan oli se, ettei jääkaapissa ollut muuta kuin valo ja Marshall ei jaksanut käydä kaupassa. Nytkin se oli sanonut käyvänsä tupakalla ja tulevansa perässä. Kyllä Romeo isänsä tunsi, tiesi tasan tarkkaan minkä pubin tietystä pöydästä ja mistä seurasta saisi isänsä hakea ostoksista suoriuduttuaan.
Eipä sillä, että haittaisi. Tähän oli totuttu, välillä tuntui kuin poika olisi ollut isänsä huoltaja. Ja eipä isukki ilman kotihengetärtään pärjäisikään.

Ostoslistaa Ewanseilla ei liioin käytetty, Romeo tiesi mitä meni ja haki sitä. Makkaraa, maitoa, tuoremehua, jauhelihaa, nuudeleita. Nyt myös kuiva-aineita, sokeri kun oli jostainsyystä tyystin finito. Myös mysli oli tuhottu, lähinnä koska Romeo oli viimeaikoina murojen sijasta ruvennut vetämään mysliä jugurtin kanssa. Tiedä miksi.

Poika liukui ostoskärryjen kanssa suhteellisen holtittomasti hyllyjenvälissä. Korvilla oli suurehkot luurit, joista kuului eräs tietty underground DJ. tai eipä tuo, vaan tuon biisit. Kiitos Isen siitäkin tartunnasta.
Romeon kauniisti ruskettunutta kroppaa verhosivat Valkea, suuri paita, johon oli painettu kuvia vanhalla C-kasetilla. Värejä oli käytetty useita. Housut olivat harmaat kollarit, kenkinä toimivat rispaantuneet, ikivanhat skedet. Kotilook, mutta syötävältä tuo hurmuri siinäkin näytti. Rastat kepeästi niskaan sitaistuna ja päässä satunnaisesti hyllyltä repäisty cappi taiteellisesti vinossa.

Poika rullaili kärryillä kuin laudalla noukkien mukaansa hyllyistä sitä, mikä näytti jännältä. Isukin tililtä kaikki kuitenkin maksettaisiin, vaikkei rahaa kamalasti ylimääräistä ollutkaan. Marshallin ryyppäämisestä se kuitenkin pois oli.
Rullailu pysäytettiin, edessä oli este. Vaikka tuo olemattoman kokoinen olikin, ei sitä noin vain ylitetty.
“yo, nätti, viitsisitkö millään ojentaa mulle siitä vaikka sitä tummaa palasokeria”, Romeo kehotti hymyillen leveästi. Ok, hän kiusasi. Pojan hän nimittäin, ihme kyllä, oli tunnistanut. Sattui olemaan samassa koulussa, kutsuttiin mukavilla lempinimillä ja niin päin pois. Paremmin ei tunnettu, satunnaisesti vain tiedettiin. Ja reaktioita oli kiva katsoa.

- venähti >D -

Joku tuli pyytämään joltakin nätiltä apua palasokerin ojennukseen, mutta Cody ei siihen reagoinut. Eihän hänelle nyt puhuttaisi. Kuka hänelle puhuisi ruokakaupassa, kun ei kukaan sitä harrastanut koulussakaan? Hiuksia sipaistiin hieman korvan taa ja jauhopakettia käänneltiin käsissä. Ei pussi varmasti ollut oikea. Kakustahan tulisi ihan pullamössöä. Mutta mitä ihmeen jauhoja sitten siihen tarvittiin? Nörttipojan suunnitelmissa kun ei ollut tehdä valmistaikinaa suoraan pussista. Tosin, siihen hän todennäköisesti lopulta sortuisi. Olematonta painoa vaihdettiin jalalta toiselle ja hyllyä katsottiin ylöspäin. Hitaasti syvät hymykuopat kohosivat pojan kasvoille. Siellä se oli! Pieni pussi, jossa luki heti edessä kakkujauho. Oli Amerikka hieno maa. Suurin osa kansasta oli niin tyhmiä, että kaikki piti tehdä niin helpoksi.

Varovasti Cody nousi varpaileen ja kurotti ottamaan jauhoja ylhäältä. Sormenpäät ylettyivät juuri ja juuri koskemaan pussia ja hitaasti sitä hivutettiin lähemmäs reunaa, josta se voitaisiin tiputtaa käsiin. T-paita ja huppari tosin nousivat käsiä venytellessä ikävästi ja paljastivat kuopalla olevan vatsan. Ei hän pahasti syömishäiriöiseltä näyttänyt normaalisti seistessaan suorana, mutta jos vähääkään käsiä, selkää tai jalkoja venytteli...Se kammotti jopa Codyn omaa silmää, mutta silti se pikkuinen piru naputti päänupissa ja haukkui läskiksi.

Ei tuo pikkuruinen poika mitään huomannut, vaikka Romeo selkeästi tuolle puhui. Ja minkä pirun takia hän ei juuri nyt saanut päähänsä tuon androgyynin olennon nimeä? Vain niitä, miltä tuo näyttikin.
Romeon suklaasilmät tutkailivat toisen hymyä, tekemisiä ja kurottamista. Mitään herrasmiesmäisiä tapojahan nuoriherra Ewans ei omannut, joten mielessä ei edes käynyt auttaminen. Hän vain seuraili sivusta virnuillen.
Toisen vaatteet paljastivat kaistaleittain paljasta ihoa. Jestas tuo todellakin oli pieni. Hauras, menisi rikki liian rajusta kosketuksesta. Tai ainakin sen oli näköinen.

Romeo jäi vain tuijottamaan, eikä toistanut pyyntöään. Sievä poika, eipä sitä kamalasti tarvinnut arvailla mitä seksiaddiktin mieli toisesta jo kovaa vauhtia loi. Kuvat olivat oikeastaan aika herkullinen idea… Tiedä sitten, jaksaisiko mitään toteuttaa.
“Saatko sä sen jauhopussin sieltä, hobitti, vai tarviiko sua jeesata?”, Romeo uteli virnuille, nyt jo ääntään korottaen.

Pieni tökkäsy vielä, niin jauhopussi tulisi alas. Codyn harmiksi kuitenkin äskeinen sokerinpyytäjä puhuikin uudelleen ja nyt selvästi hänelle. Poika hätkähti rajusti ja käännähti ympäri. jauhopussi tosin putosi samalla alas, osuen osittain seuraavaan hyllyyn, joka ilmeisesti repäisi paperiin aukon. Osa jauhoista sitten kippaantui pipopojan päälle ennen kuin pussi pamahti maahan. Poika katsoi suurilla silmillään yllättyneenä ja hieman järkyttyneenä jauhopussia maassa. Mitä ihmettä nyt oli tapahtunut? Varovasti katse nostettiin aiempaan puhujaan. Kyseessä oli Romeo. Skeittari, jonka varmasti enemmän tai vähemmän kaikki tunsivat heidän koulussa. Miksi tuo oli pysähtynyt hänelle naljailemaan? Ei tuo ennen ollut häntä kiusannut? Katse laskettiin sitten nolonstuneena alas ja suuri pipo otettiin päästä. Ei hän koskaan näyttäytynyt ilman sitä, mutta jauhot olisi pakko karistella nyt pois.

Hoikat sormet pyyhkivät valkoista jauhoa mustan pipon päältä tuloksetta. Hyvinkös se oli villaan uponnut ja pysyikin siinä. Hiuksia saatiin taas sipaista hieman korvan taa. Hetken poika puhdisteli pipoaan, kunnes asetti sen takaisin päähänsä. Lattialle katsottiin. Aikamoisen sotkun yksi jauhopussi saikin aikaan. Pitäisi lähteä pyytämään rikkakihveli kassalta. Eihän tätä voinut tähänkään jättää. Varsinkaan kun cody oli itse sen sotkenut.

Olisihan se pitänyt arvata, toinen säikähti ja pian jauhoja jo satoikin tuon päälle, kunnes ne viimein levisivät lattiaan. Hienoa. Ei Romeo silti voinut olla virnuilematta.
“Voi vittu, sori”, poika nauroi. “Mä vaan yritin saada sut antamaan mulle ne palasokerit siitä vierestä.” Toiselle suotiin hymy, jonka ansiosta kukaan ei voinut rastapäiselle vihoitella. Ah, että oli mukava olla karismaattinen ja vaikutusvaltainen kusipää.
Suklaasilmillä katsottiin toista, poika pudisti hiukan päätään. Avuttoman oloinen pikkukaveri, tuon onni että Romeolla oli luppoaikaa.

“Ilmotat vaan jollekin, et tollanen on levinnyt tohon, nappaat sen jauhos ja pingot kassalle. Tai sitten jätät ilmottamatta ja menet kassalle. Niin ku kuka tahansa amerikkalainen tekis”, Romeo virnisti. Oikeastaan tarkemmin katsottuna toinen ei ollut edes lyhyt, mutta tuon pienikokisuus teki tuosta huomattavasti lyhyemmän oloisen. Romeo sai kuitenkin keploteltua toisen pussin samaisia jauhoja alas.
“Älä tiputa tota”, hän sanoi virnistäen ja samalla nappasi itselleen paketillisen tummia palasokereja.

Cody mutisi hieman hiljaa sanomatta oikeastaan edes mitään. Hän ei tiennyt vittuiliko Romeo hänelle koko ajan vai puhuiko tuo vain leikkisästi huumorilla.
"Kyllä minä sen itse siivoan,kun sen tiputinkin." Nörttipoika totesi sitte viivellä, kun rastapää oli ottanut palasokerinsa hyllystä ja ojentanut hänelle uuden jauhopussin. Oliko toinen siis aiemmin jo puhunut hänelle? puna kohosi pipopään kasvoille. Sanonut nätiksi?!? Pienesti toinen nappisilmä vilkaisi toista ja kyykistyi maahan. Varovasti hän alkoi siirrellä jauhoja kasaan käsillään. Voisihan niitä ensin vähän kasailla ennen kuin hakisi siivousvälineet. Onneksi vieressä olevaan ostoskoriin ei ollut mennyt jauhoja. Olisi ollut inhottava kuoria ananasta kakkuun, jos kuori olisi ollut ihan jauhoinen.

Katse siirtyi sitten äkisti omaan ostoskoriin. Ostoksia oli kertynyt jo ihan mukavasti.Vähän turhankin paljon. Hitaasti poika nousi ylös ja kaivoi kännykän taskustaan nostaen hieman housujaan jälleen ylöspäin, kun puolet kalsareista oli ollut jo näkyvillä. Pari painallusta ja kännykkä korvalle. Ei se kerennyt kuin pari kertaa tuutata kun vastaaja meni jo päälle.
"cody tässä. Minä vaan sitä kun olen kaupassa... Niin jos sinulla ei sitten ole kiirettä, niin jos tahtoisit tulla auttamaan ostosten kantamisessa kotiin. Kun tajusin etten jaksa kantaa niitä itse...Ai?...Okei...Kauanko?...Okei... No minä odottelen." Poika puheli hiljaisella äänellä kännykkään räpeltäen hieman hiuksiaan samalla. Hienoa. Isoveli ei kerkeisi tulla auttamaan. Oli tyttöystävänsä luona. Miten ihmeessä hän nyt saisi ostoksensa kotiin? Pieni huokaus ja kännykkä tungettiin takaisin taskuun.

Toinen sanoi siivoavansa, Romeo hymähti olkiaan kohauttaen ja laski sokerit ostoskärryihin. Tehköön miten lystäsi, eihän se hänelle oikeastaan kuulunutkaan. Oli vika hänessä tai ei, mitään Romeo ei tuntenut, johon syyllisyys liittyi.
Toinen soitti puhelun, johon rastatukkainen ei alkuun kiinnittänyt lainkaan huomiota. Mutta toisen ilmeet ja tuskaisuus saivat tuon kuitenkin kiinnittämään huomionsa. Typerä kyylä, mutta ei siitä hänelle haittaakaan ollut. Toinen huokaili ja hurmuri tekisi itsestään ritarin. Hienoa, ja minkäköhän takia? No, huvikseen kaiketi.
“Mä voin kyllä auttaa, kun ei mulla mitään tärkeää ole”, Romeo lupautui hymyillen. Saisi isäkin istua baarissaan kauemmin, autonavaimet kun olivat pojalla. Kävelkööt sitten kotiin aikanaan, eipä rastatukkainen ollut mitenkään isästään vastuussa.

“Mullon auto käytössä, saattaa hieman helpottaa”, Romeo virnuili siirrellen kärryjään vain huvikseen ees taas.

Pojan suu aukeni yllätyksestä hieman, kun; A: Romeo oli edelleen lähettyvillä ja B: tuo tarjosi apua. Cody nousi hämillään takaisin seisomaan ja tapitti katsoa toista edelleen kevyen punaisilla poskillaan.
"Kun..." Hän aloitti ja laski katseensa maahan. Hän ei vieläkään tiennyt vittuiliko Romeo. Mitä tuo tekisi, jos hän nousisi tuon autoon? Ajaisi huitsin kuuseen ja piekisi hengiltä? Edellisen vessa tuokion jäljet kyllä näkyivät edelleen anorektikon keholla...
"Kun vieraiden kyytiin ei oikeastaan saisi tulla vaikka kuinka hy-." Cody sai sitten sanottua ja häpesi sitä samantien.Ensinnäkin Hän käyttäyty kuin lapsi ja lisäksi hän oli jo meinannut puhua ohi suunsa. Näin sitä annettin isommille valttikortteja käytettäviksi. Nyt Romeokin tietäisi mistä naruista vedellä.

Cody laski ostoskoriinsa Romeon aiemmin antamat jauhot ja nosti kahdella kädellä korin maasta. Kyllä kai normaalikokoiset pojat olisivat jaksaneet kantaa tällaisen korin yhdellä kädellä, mutta pipopäällä ei juuri voimaa lihaksissaan ollut.

Toinen oli hyvinkin outo. Tuo sai potkia pitkään sanoja ulos itsestään ja tovi vierähti Romeon yrittäessä sanottua käsittää. Mistään vaikeaselkoisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Toinen vain puhui kuin pikkupoika.
“Ei sun mua tarvi pelätä”, Romeo nauroi. “En mä pure, korkeintaan maistan.” Niinpä varmaan joo. Oikeastaan tuon pikkupoikamaisen rimpulan olemus nauratti rastatukkaista, vaikkei tuo sitä suoraan näyttänytkään.

“Ja jos ihan suosiolla lasket sen korin mun kärryihin. Tosta ei tule yhtään mitään”, hurmuri ilmoitti ottaen muutamia askelia toista lähemmäs ja kiusallaankin tarttui koriin toisen seläntakaa, niin että tuo väkisinkin jäi Romeon käsien väliin. Kaiketi hän oli hieman julma…
Oikeastaan Romeo ei kysynyt lupaa napatessaan koria ja ujuttaessa sitä koreille tarkoitettuun tilaan kärryjen alaosassa.

Cody oli kommentoimassa Romeon puheisiin, mutta saikin vuorostaan katsoa toista ihmeissään suurilla silmillään, kun hoppari sanoi ettei purisi, mutta vain maistaisi. Pipopää nielaisi ääneti. Ajatus Romeosta maistamassa...Poika ravisti pienesti päätään. Mitä ihmettä hän oikein ajatteli?! Seuraavana toinen oli tarjonnut jo kantoapua.
"Ei kun kyllä minä saan sen it-" Cody aloitti, mutta hiljeni kuin seinään, kun Romeo asteli hänen taakseen nostamaan kärryn. Samantien poika oli suojeluvaistosta käännähtänyt ympäri. Nyt hän sai tosin vain huomata olevansa tukalan lähellä playerimaineessa olevaa poikaa, joka oli nostanut hänen korinsa omaan kärryynsä.
"Kiitos. Vaikka kyllä minä sen olisin saanut itsekin kannettua." Poika vakuutteli hiljaa ja nielaisi uudestaan. Hän tapitti katsoa Romeon silmiä, vaikka nojasikin varovaisesti taaksepäin.

Tilanne kutkutti Codyn vatsanpohjaa. Hän tiesi sen jännitykseksi. Sitähän se tunne oli. Vähän samanlainen kuin ennen koetta, mihin ei ihan täysillä oltu keretty lukea. Tosin nyt pelkästään Romeon silmiin katsominen sai sen aikaan. Hän ei ollut koskaan saanut katsoa toisen pojan silmiä näin läheltä. Muuta kuin kiusaus tilanteessa. Silloin tosin ei tahdottu edes katsoa toista osapuolta silmiin.

Saattoi ihminen sitten näyttää viattomalta. Ja Romeon olisi kaiketi kuulunut tuntea itsensä likaiseksi… Sellaisesta nyt ei ollut toivoakaan.
Toinen esitti korinkantamisesta vastaväitteitä, joita takkutukka ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Suklaasilmin vain katsottiin toiseen ja virnistettiin ilkikurisesti. Viimein hän oli saanut toiset tummat nappisilmät katsomaan itseensä. Ja kauniit silmät ne olivatkin. Kiimasilmät. Sellaiset, joihin tuli väistämätön tarve saada pitää katsekontaktia…
“Tarvitsetko sä vielä noitten jauhojen lisäksi muuta vai oliko ne viimeinen?”, rastatukkainen uteli, joskin vain jotain sanoakseen. Ihan kuin se oikeasti häntä muka kiinnostaisi. Korkeintaan se, miten nopeasti tummasilmäinen rimpula oli lähdössä.

Romeo voisi ottaa vielä kassojen läheltä matkaansa muutamaan pullon coka-colaa tai jotain muuta…

Cody nielaisi uudelleen. Hän ei saanut käännettyä katsettaan pois edessä olevan pojan silmistä. Tuo kysyi kysymyksen, mutta pariin sekunttiin pipopää ei tajunnut edes vastata mitään.
"Joo... Tai siis en. En siis tarvitse enää mitään. Nuo oli viimeiset." Poika sopersi ja rikkoi väkisin silmien välisen transsin. Hieman vaivaantuneen oloisena hän kääntyi ympäri ja katsoi koria, joka oli nyt toisen kärryissä. Kyllä siellä kaikki vaikutti olevan.
"Minä tuota voisin...Tästä...Mennä...tuohon." Cody soperteli hieman lisää ja luikahti Romeon käden alta parin metrin päähän tuosta. Miten ihmeessä hän oli nyt tällaiseen tilanteeseen joutunut? Antaisiko hän todella hopparin viedä itsensä autollaan kotiinsa?

Nörttipoika lipaisi hieman huulikoruaan ja vilkaisi hieman Romeoon, lähtiessään kävelemään käytävää eteenpäin, kohti kassoja.
"Onko sinulla jotain ostettavaa vielä?"

Romeon rastapehkon alla risteili useita, mitä kieroimpia ajatuksia. Oli mukava hämmentää ihmisiä. Ja Romeo oli moninpuolin hyvin omituinen ihminen, joskin hänen ajatusmaailmansa oli suhteellisen yksinkertainen. Vaikkeikaan niin yksinkertainen kuin joku saattaisi kuvitella sen olevan.
Toinen soperteli, rastapää virnuili. Soperruksesta sai sen verran selväksi, että ostokset olisivat rimpulan osalta siinä.
Pikkuinen karkasi Romeon käden alta kauemmas, mikä sai vanhemman vain jatkamaan virnuiluaan. Romeo piti tätä pelinä, hän piti oikeastaan jokaista ihmistä nappulana pelissään. Se oli hänen pelinsä, joten hän oli automaattisesti aina voittaja.

“Ei erikoisemmin, voidaan tiätsä mennä kassalle ja mä nappaan siinä sitten mukaan jotain limsaa”, Romeo selitteli ja lähti sitten suuntaamaan kohti kassoja. Jonoa ei oikeastaan ollut kummemmin, mikä meinasi sitä, että nappisilmä pääsisi samantien kassalle.
Toisen kori laskettiin kasaan ostoksineen ja Romeo loi toiselle leveän hymyn. Niin, sen perinteisen.
“Selviätkö sä niiden kanssa?”, rastatukkainen hurmuri uteli. “Mä käyn hakemassa nopeesti ne limsat”, hän ilmoitti ja toimi sanomansa mukaan jättäen kärryt nappisilmät huomaan. Ei pojalla mennyt kuin hetki, kun hän jo palasi takaisin kassoille.

Varovasti Cody hymyili hieman toiselle ja alkoi nostella ostoksiaan hihnalle.
"En minä ole ihan avuton..." Hän huomautti ja käytännössä tuijotti tuon perään, kun Romeo lähti hakemaan vielä limpparia.
"Anteeksi neiti? Tuletteko maksamaan?" Kassavirkailijanainen huomautti sitten kuuluvaan ääneen ja nolona poika asteli tuon luo ja kaiveli lompakkoaan. Hän tunsi tiskintakana olevan naisen ahnaan tuijotuksen. Tuo arvioi uudestaan oliko kyseessä neiti.
"Anteeksi. Taisin olla väärässä siitä neidistä..." Toinen mutisikin hetken päästä ja Cody nyökkäsi pienesti. Kaksi ostoskassia lisättiin vielä ostoksiin ja pankkikorttiojennettiin eteenpäin.

Cody näpytteli tunnusluvun ja kiittäen hiljaa otti kortin takaisin itselleen. Hitaasti korttiaan takaisin lompakkoon tunkien tuo talsi ostostensa puoleen ja alkoi tarkasti asetella niitä pusseihin. Eihän ostoksia nyt saanut miten tahansa pussiin tunkea!Hiuksia sipaistiin vaihteeksi hieman korvan taa.

Toinen väitti ettei ollut aivan avuton, mihin rastatukka vastasi tietäväisellä virneellä ennen limsanhakureissulleen karkaamista.
Hyvin toinen näytti ostoksistaan selvinneen ja Romeokin sai latoa tavaraa liukuhihnalle. Maksu suoritettiin nopeasti ja toisin kuin nappisilmäinen, Romeo lastasi tavarat pussiin aivan miten sattui. Ei se niin tarkkaa ollut, ehjinä ne selviäisivät kotiin, kun mitään helposti rikkoutuvaa ei mukana ollutkaan.
Pakattu ostoskassi napattiin kepeän huolettomasti mukaan ja kun toinen omiensa pakkaamisesta selviytyi, nappasi Romeo toisen tuonkin pusseista.

“Saatko sä sen raahatuksi itseksesi, ei siihen autolle pitkä matka ole”, rastatukkainen uteli kasvoillaan tavanomainen virneensä.

- tööökkkkkiiiiiii koooooma -

Cody oli jälleen sanomassa toiselle vastaan, kun Romeo nappasi hänen toisen ruokakassinsa. Hetken hän tosin oli kerennyt jo kuvitella, että tuo ryöstäisi sen.
"Kyllä mä tän saan kannettua." Toiselle mutistiin ja kassamyyjälle nyökättiin heipoiksi ja ulos kaupasta asteltiin. Ulkona oli näemmä alkanut satamaan. Oli sekin lohdullista, että välillä niin aurinkoisessa paikassakin kuin San Diego satoi tähän aikaan vuodesta. Tosin, vettä tuli kaatamalla. Cody jäi seisomaan kaupan katokseen olettaen Romeon johdattavan hänet autolleen.

Nousisiko hän nyt todella vieraan pojan kyytiin? Se ei todellakaan ollut turvallista. Mutta kyyti kyllä houkutteli...Kotiin oli ärsyttävän pitkä matka kävellä ostoskassien kanssa ja isoveljellä menisi vielä ikuisuus.

//Noo, mitäpä pienestä^^ //

Toinen oli vakaasti sitä mieltä, että selviäisi. Kaiketi sitten selviäisikin, kun niin varmana noin sanoi. Romeo nyökkäsi ja lähti kohti uloskäyntiä, jonka ylipäästyään sai todeta vettä satavan kaataen. Mukavaa, mutta eipä tuo mitään. Onneksi välillä näinkin.
Poika vinkkasi toista seuraamaan ja lähti sen suurempia välittämättä kävelemään autolle. Vesi ryöppysi raskaina pisaroina päälle, liimaten pian läpimärän padan kiinni pojan rintakehään. Valkoinen kangas kuulsi läpi, mutta sen ei annettu lainkaan haitata. Onneksi isä ei ollut parkkeerannut kauas sisäänkäynniltä. Ovet avattiin napista ja tavarat viskattiin pikaisesti peräluukkuun. Romeo otti toisenkin kassin virnuillen ja asetti sen muiden viereen. Luukku kiinni ja istumaan sisälle.

Poika oli kastunut kauttaaltaan, vaikkei kauaa sateessa ollutkaan ollut. Toivottvasti ei kuitenkaan flunssaa saisi… Rastatkin painoivat kosteina hivenen enemmän. Avain työnnettiin virtalukkoon ja moottori heräsi henkiin. Radio napsautettiin päälle ja automaattisesti voluumia painettiin huomattava määrä pienemmälle, jotta musiikki kuuluisi keskustelulle edullisesti, eikä liian suurella.
Märkä paita ei tuntunut kovinkaan mukavalle, joten se yksinkertaisesti kiskaistiin päältä pois ja viskattiin takapenkille.
“Kerrot vaan minne täytyy ajaa”, poika kehotti.

Cody asteli rivakoin askelin Romeon perässä tuon autolle. Pipo napattiin matkalla pois päästä. Mikään ei ollut niin inhottavaa kuin märkä pipo. Hieman hämillään ruokakassi annettiin Romeolle ja tuo laittoi sen takakonttiin. Pelkääjän paikalle noustiin istumaan ja kosteita hiuksia siirrettiin silmien edestä. Cody oli avaamassa suutaan, mutta hiljeni kun Romeo heitti paitansa pois. Hetken poika vain tuijotti toisen paljastunutta yläkehoa, kunnes tajusi toisen kehottaneen neuvomaan suuntaa.
"Ööö..." Poika totesi nolostuneena ja käänsi nopeasti katseensa omanpuoleiseen ikkunaan ja siitä ulos. Toisella oli aika kiva kroppa.
"Tosta kun käännyt tolle tielle ja sit kolmannest risteyksest vasemmalle. Sit ajetaan aika pitkään suoraan. Voin sit tarkemmin uudestaan neuvoo, kun ollaan seuraavan käännöksen kohdalla." Nörttipoika selitti nopeati ja piti nolostuneet kasvonsa visusti toisaalla Romeon suunnasta.

Oli omituista olla normaalisti jonkun omanikäisensä pojan kanssa. Yleensä kun kaikki kiusasivat häntä. Ei hän koskaan ollut saanut istua toisen suostumuksesta näin lähellä hyvännänköistä poikaa.Yleensä nuo vain naljailivat tai ignoorasivat hänet. Kaikki pitivät häntä automaattisesti homona, vaikka ei hän mitään sellaista ollut antanut ymmärtääkään koskaan. Ei hän tosin ollut koskaan edes ajatellut sellaista. Olivathan pojat söpöjä. Ehkä jopa söpömpiä kuin tytöt, mutta kuka nyt hänet haluaisi? Kerran hänellä oli ollut poikaystävä. Oikein söpö sellainen, mutta eivät he olleet kerenneet kuin kaksi viikkoa olla yhdessä kun tuo oli kai vain kyllästynyt Codyyn.

Romeo katsoi toista hetken suhteellisen vakavalla naamalla reveten jälleen virnuilemaan. Voi toista… Mitenkäs tässä sitten pidettiinkään oma suu kiinni, kun mieli teki sanoa yhtä sun toistakin.
“Joo ehkä ihan hyvä niin kun en kuitenkaan muista ulkoa”, rastatukka totesi kuunneltuaan toisen nopeat sanat. Katsekontaktia tuon kanssa ei saanut. Karkasi kauas, vaikka vieressä istuikin. Taisi olla ujo…
Romeo lähti ajamaan kuten neuvottu oli, poika vaihtoi radiolta CD:lle.

“Niin tosiaan, mä olen muuten Romeo”, poika esittäytyi tajuttuaan, ettei sitä ollut vielä tehnytkään. Kun toinen samassa koulussa oli, saattoi nappisilmä jo nimen tietääkin, mutta eipä se kai haitaksi ollut sitä itse kertoa.
“Säkin opiskelet Astonissa, eikös? Ykkösellä tai kakkosella”, rastapää kertoili. Saattoiko tuollaiseen suloiseen nyt olla huomiotaan kiinnittämättä? Joskin, huomioipa Romeo paljon muitakin hyvännäköisyyksiä ja ihan hyvin oli saattanut erehtyä henkilöstäkin.

Cody käänsi katseensa Romeoon, kun tuo esitteli itsensä ja kysyi kävikö hän Astonia. Kevyt hymy nousi nappisilmän huulille, vaikkakin edelleen tuosta aisti varovaisuuden.
"Minä olen Cody ja käyn toista luokaa." Poika vastasi ja sipaisi sitten hiuksia korvansa taa ja katsoi toisen sivuprofiilia edelleen, kunnes naurahti hiljaa ja kevyesti.
"Ja kyllä minä sinut tiedän ilman esittelyäkin." Cody huomautti ja otti paremman asennon penkissään ja katsoi nyt tuulilasin läpi eteensä ja tietä. Olikohan Romeo juuri sellainen tapaus mitä juorut kertoivat? Tuon ulkonäkö kyllä varmasti vetosi moniin ihmisiin. Ainakin se vetosi häneen.

"Käänny tästä." Poika totesi sitten, kun ensimmäinen käännöskohta oli edessä päin. Sade ei vaikuttanut hellittävän. Vaatteet olivat inhottavasti kyllä kastuneet ja huppari painoi päällä. Sitä ei vain kehdattu heittää pois. Hän vihasi viiltelyjälkiä käsissään. Ei hän nykyään enää sitä harrastanut, mutta yläasteella kaikki oli van tuntunut niin pahalta. Tosin, eipä hän muutenkaan mielellään näyttänyt kapeita käsivarsiaan kenellekään.
"Kiitos kun heität minut kotiin ja autoit kantamaan ostoksia. Se oli aika kilttiä." Cody totesi sitten ja katsoi pienesti hymyillen Romeoon.

Toinen katsoi häneen, se tuntui alastomalla iholla. Romeokin vilkaisi toiseen tajutakseen tuon hymyilevän, mikä sai rastatukkaisenkin kasvoille virneen. Cap heitettiin hetken mielijohteesta päästä takapenkille ja katse kääntyi takaisin tiehen.
Toinen kertoi nimekseen Cody, eikä nimi olettamuksista huolimatta kuulostanut tutulle. kai hän sitten oli kuullut toisesta puhuttavan vain haukkumanimillä… Sitä heidän koulussaan tehtiin paljonkin… Siis puhuttiin toisista, enemmän tuntemattomista, ihmisistä. Ja pääasiassa vain negatiiviseen sävyyn.
Toinen tkaisi tietävänsä Romeon nimen kertomattakin, mihin rastatukkainen nauroi.
“Arvasin”, poika tokaisi. “Yhtälailla mustakin paskaa liikkuu ku muista, mutta mitäpä turhista välittämään.”

Käskystä hurmuripoika kääntyi ensimmäisestä neuvotusta risteyksestä. Musiikki oli vanhempia hittibiisejä… isän levy, eli ei aivan Romeon tyylistä, vaikkei todellakaan vastaistakaan. Muutamia tuttuja ja mahtavia. Kuten nyt esimerkiksi iänikuinen Byz, joka alkoi juuri soimaan. Huulille kapusi hivenen kiero hymy.
Poika vilkaisi toista tuon ruvetessa kiittelemään, hymy vain syveni kertaalleen lävistetyillä huulilla.
“Äsh, ei mitään. Itse olet liian pieni ja sulonen, että sut olis voinu jättää kuseen noitten kassejes kanssa”, Romeo virnisti. Oli se vain mukava iskeä muita valehtelematta…

Cody naurahti hiljaa ja käänsi katseensa pois toisesta.
"Olen minä sinusta muutakin kuin paskaa kuullut." Toiselle huomautettiin, mutta mitään ei tarkennettu. Olihan hän kuullut miten jotkut olivat kehuneet Romeon ulkonäköä ja muuta. Mutta tietenkin paskanpuhujiakin riitti. Niin kuin kaikkia muitakin. Hetken poika katseli eteenpäin ja kehotti sitten toista kääntymään seuraavasta risteyksestä uudelleen. Cody käänsi katseensa uudelleen Romeoon. Toinen oli sanonut häntä pieneksi ja suloiseksi.
"Olen kyllä tavallaan pieni, mutta suloinen en niinkään." Nörtti huomautti naurahtaen hieman kuivasti. Nyt Romeo sanoi häntä söpösi ja aiemmin nätiksi. Todella hämmentävää.

"Toi iso kerrostalo tossa. Käännyt tohon vasempaan parkkipaikalle." Cody neuvoi sitten vetäen pipon takaisin päähänsä. Hän vihasi olla kotona yksin. Kaikkialla oli niin hiljaista. Yleensä pipopää piti televisiota 24/7 auki, mikäli joutui olemaan yksin kotona yön yli. Cody katsoi kotitaloaan ikkunasta. Kerroksia oli 12 ja tietenkin he asuivat ylimmässä. Rakennus oli rakennettu 2000-luvulla ja he itse olivat asuneet talossa vasta viidenvuoden ajan.
"Kiitos vielä kun heitit minut kotiin. Saan kyllä itse kannettua kassit kotiini."

//OHjailin vähän nyt ton auton liikkeitä, niin päästään nopeemmin hissiin =P//

Toinen naureskeli, sanoi kulleensa muutakin kuin vain paskaa. Romeon se sai virnuilemaan. No, suurin osa hänestä kertovista juoruista käsittelikin sitten sitä, kuka hänen kanssaan oli nainut. Varsinkin kermalaisen ja skeittarin ‘suhdeä sai monet puhumaan. Mistään suhteesta ei kuitenkaan Romeon kanssa koskaan ollut kyse, hän vain harrasti seksiä, ei edes seksisuhteita.
“Etpä joo, kiimasilmä”, rastapää naurahti toisen kuivaan sävyyn tehdylle ilmoitukselle. Toisen silmät olivat juuri sellaiset napit, joita ei voinut olla rakastamatta, jos niissä oli edes hivenen halua. Sitä paitsi, mitä tummemmat silmät, sitä helpompi niistä oli lukea mitä päässä pyöri.

Hurmuri totteli ajo-ohjeita ja pian he saapuivat kerrostalon pihaan, jonka Codyksy esittäytynyt nappisilmä tunnusti kodikseen. Nasta, huomattavasti paremmalla alueella kuin Ewansejen koti. Ja paremmassa kunnossakin. Ja niihin ei paljoa kyllä vaadittukaan.
“No problem… Ja kyllä mä voin auttaa ne sulle ihan ovelle asti, niin ei tarvi rehkiä liikaa”, rastatukka virnisti, nappasi avaimet virtalukosta auton sammutettuaan ja nousi kyydistä. Jalat veivät takaloosterille ja molemmat Codyn kassit napattiin Romeon kannettaviksi. Olipas hän nyt omituisen herrasmiesmäinen… Ja se meinasi aina taka-ajatuksia hänen tapauksessaan.

Kevyt puna kohosi nörttipojan poskille, kun toinen sanoi häntä kiimasilmäksi. Mite ihmettä se edes tarkoitti?! Kiima sana ainakin toi sellaisia mielikuvia päähän...Romeo ajoi tismalleen sinne minne hän oli kehottanutkin ja ilmoitti vielä kantavansa ostoskassit ovelle asti. Eipä Cody siihen kerjennyt pahemmin kommentoida, kun toinen jo nousi kyydistä. Ulkona satoi edelleen. Kaukaa kuului ukkosen ääniäkin. Poika nousi perässä ja asteli takakontin luo. Sade kasteli muutamassa sekunnissa jälleen täysin. Pisarat valuivat inhottavasti kasvoja pitkin. Tlanne olis ollut hankala, mikäli hän olisi käyttänyt meikkiä.
"Voisin minä itse kantaa toisen, Romeo?.. Tai sitten vaan juostaan sisälle." Cody ehdotti sateen huminan yli ja tapitti katsoa toista hetken, kunnes heilautti kädellään talon pääovien suutaan ja asteli itse rivakasti sinne jo edeltä.

Sade oli viileää. Nyt pitäisi päästä nopeasti vaihtamaan kuivat vaatteet ylle tai kylmyys iskisi. Poika naputteli numerot oven vieressä olevaan järjestelmään ja avasi surinan jälkeen oven. Hän pitelisi ovea auki Romeolle. Tuohan kantoi kuitenkin hänen ostoskassejaan.
"Mennään hissillä ylös. Se on ylin kerros nimittäin." Poika totesi sitten hymyillen pienesti. Oli hienoa, että tuollaisia kohteliaita ihmisiä vielä löytyi.