Save me

// Unsku tänne kiituuss //

Nick katseli kenkiään. Nauhat oli sidottu löysästi, hyvä että kengät jalassa pysyivät. Suoralippainen lippalakki, se onnea tuova mustakultainen, oli tungettu päähän. Lippa oli tietenkin vinossa, kasvot häpeillen lattiassa, edes silmät eivät näkyneet. Ruskeat silmät tuijottivat vain kyseistä lattiaa, erottipa Nick siitä pölyä ja hiekkaakin.

”Katso tänne kun sinua puhutellaan!” Joku huudahti vihaisena.
Häpeissään, hitaasti, nosti Nick katseensa. Kasvot olivat täynnä vihaa, herra puri alahuultaan. Tämä olisi niin kovin halunnut lyödä jokaista näistä urheilijoista, mutta se olisikin ollut varsinainen itsemurha, sen tiesi Nick itsekin. Urheilijat olisivat hakanneet pojan varmaan sairaalakuntoon, eikä moinen tappelu mitään olisi edes auttanut. Niinpä tämä tyytyi vain tuijottamaan itsekkään näköistä jätkää, silmät vihaa leiskuen.

”Haha. Taitaa pientä lökäpöksyä vähän pelottaa.” eräs tummatukkainen huusi taaempaa ja astui askeleen eteenpäin. Tummatukkaisella oli itsekäs virne kasvoillaan, hän selvästi nautti heikomman alistamisesta. Muut nauroivat mukana, tuijottivat Nick raukkaa halveksuen. Nick kuitenkin pysyi edelleen vaiti, se olisi parempi ratkaisu tässä tilanteessa.

”Mitäs sanoisitte, jos opetettaisiin jätkälle vähän tapoja?” ensin esiin astunut blondi naureskeli ja astui aivan Nickin eteen. Poika otti Nickin harmaan t-paidan kauluksesta kiinni, ja työnsi tämän seinää vasten. Nick älähti hiljaa, häntä pelotti oikeasti.
”Kundihan kusee kohta housuunsa!” kuului etäinen huuto taaempaa. Jälleen kaikki nauroivat, pilkkasivat tahallaan. Nick olisi tässä tilanteessa tehnyt mitä vain, ihan mitä vain, päästäkseen pois, karkuun tätä nöyryytystä mikä olisi vielä luvassa. Mutta mihinkään tämä ei pääsisi. Katse kyllä etsi epätoivoisesti pakoreittiä, mutta rotevan urheilijan käsi piti tiukasti Nickiä puserosta paikoillaan. Pakeneminen oli mahdotonta.

Ruskeat nappisilmät seurasivat huomaamattomasti, kuten niiden omistajakin oli, urheilijajoukon hävytöntä käytöstä. Voi miten paljon nuo itsestään liikaa luulevat olivatkaa olevinaan niin kovia kun olivat ilman syytä jotakuta alkaneet kiusaamaan. Katse ei irronnut joukosta edes sekunniksi ja jos se samainen katse olisi voinut tappaa niin ketään ei olisi enää jaloillaan. Nappisilmä saisi aivan kohta tarpeekseen tuollaisesta röyhkeydestä, itsevarmuus oikein löyhkäsi noista pennuista.
Andre tuuppasi itsensä irti seinästä ja askelsi tasaisesti kohti joukkoa. Urheilijat eivät tainneet edes yltää 18 vuoden ikään, ja 190cm pitkä poika oli itseasiassa kaikkia pidempi. Miehenalku pysähtyi aivan urheilijoiden ja pelokkaalta näyttävän uhrin viereen ja katseli seinää vasten painetun kasvoja, jatkoi siitä urheilija kättä pitkin ja tuon kasvoihin.
" Minä pitäisin tuota varsin alentavana teidän kohdaltanne. " Kuuluvasti Andre sanoi, jotta koko joukko nuoria uhrielijoita käänsi päänsä häntä kohti.
" No mitä hittoa sä siinä tuut pätee? Haluutko säki turpaas? " Vastaus sähähdettiin hyvin nopeasti takaisin ja yksi kääntyi kokonaan häntä päin, toinen teki saman perässä.
" En pidä äänensävystäsi, enkä sinusta itsessäsi. " Andre sanoi ilme värähtämättä päin urheilijan naamaa ja jatkoi: " Enkä usko että tuo poika, jota tällä hetkellä ahdistelette on tehnyt mitään. " Nappisilmät olivat löytäneet sopivan uhrin, josta poraisivat jäätävästi katseen läpi, ja se samainen poika piti lippispäistä seinää vasten.
" Ja sinuna päästäisin irti, sillä väkivalta ei ole vaihtoehto mihinkään. " Andre sanoi.

" Mistä hitosta sä tiedät mitä tää jätkä on tehny meille? Tää ei kuulu sulle millään tavalla. " Blondi urheilija sanoi, mutta tuon ote hellitti huomattavasti pojasta.
" En tiedäkkään, se oli vain arvaus. " Viekas hymy vilahti pojan kasvoilla, mutta blondi vilkaisi kavereitaan, yksi peruutti poispäin Andren edestä, mutta toinen jäi vielä tuijottamaan tuota. Andre seisoi hievahtamatta tuijottaen blondia, joka jäi ystäviensä kanssa seisomaan tolpilleen.

// kyl tää kohta alkaa sujuu.. vaikka vielä takkuilee kun miettii mitä andre seuraavaksi tekee

Nickin hengitys kiihtyi entisestään. Silmät hakivat edelleen pakoreittiä, vaikka ruumis olikin kauhusta kankea. Nick ei edes muistanut olevansa näitä kaikkia urheilijoita vanhempi, kundithan näyttivät alle kahdeksantoistavuotiailta ja Nick oli, hieman ylikin jo. Pelko oli lamaannuttanut pojan ruumiin, vaikka viha paloikin tämän silmissä. Pelko oli ottanut yliotteen, vihanmäärä ei ollut tarpeeksi suuri, jotta tämä poika olisi voinut pistää takaisin. Nick vain tuijotti, sanomatta sanaakaan.

Äärettömän nopeasti ruskeat silmät hakeutuivat toiselle puolelle aulaa. Hahmo lähestyi hitaasti ja itsevarmasti joukkoa. Nick ei edes tiennyt kumman puolella kyseinen henkilö oli, se sai pojan entistä pelokkaammaksi. Huultaan purren tämä tuijotti ruskeilla silmillään lippalakki vinossa, tulijan suuntaan. Poika oli pitkä, näyttikin vanhemmalta kuin urheilijat. Tosin, se ei paljon Nick- raukan oloa helpottanut. Tämä ei tosiaankaan tiennyt oliko herra tullut urheilijoiden avuksi. Itsevarmuus paistoi tulijan kasvoista, tämä näytti hyvinkin varmalta siitä mitä oli tekemässä.

Nickin kasvot katselivat hämmentyneenä ympärilleen, kuullessaan tulijan sanat. Oliko tämä mies todellakin tullut vain puolustamaan Nickiä, heikkoa, ujoa skeittaria? Jaloahan se oli, mutta eihän tulija edes tiennyt oliko Nick tehnyt jotain. Ei, ei Nick ollut tehnyt, sen tiesi poika itsekin, mutta kukaan ulkopuolinenhan sitä ei voinut tietää. Urheilijat olivat vain valinneet Nickin uhrikseen, ruvenneet vain kiusaamaan huomatessaan pojan henkisen heikkouden ja itseluottamuksen puutteen.

Nick nielaisi kuuluvasti, vetäisi syvään henkeä. Tiesikö tuo äsken paikalle saapunut herra yhtään mitä oli tekemässä? Urheilijathan voisivat suuttua ja hakata koko kundin ihan tohjoksi, vain siksi että tämä oli mennyt puolustamaan onnetonta uhria.
Kaikesta huolimatta poika tunsi jonkinlaista kunnioitusta tulijaa kohtaan. Nickin korvat kuuntelivat tarkasti tämän jokaiset sanat. Pojan olisi tehnyt mieli hymyillä, kuullessaan ettei tulokas uskonut Nickin tehneet yhtään mitään.
”En minä mitään teille tehnyt.” mutisi Nick itsekseen. Urheilijan hellittäessä otetta pojan paidasta, tämä riuhtaisi itsensä irti.
”Mitä hittoa sä luulet tekeväs?!” otteessaan Nickiä pitänyt poika murahti ja tuijotti tätä vihaisesti.
”Ensinnäkään, sulta ei kysytty. Toiseksi, sulle ei annettu lupaa poistua.” urheilija murahteli hampaidensa välistä, vihaisena, hyvin mahtailevasti.
Blondi käänsi kasvonsa kuitenkin nopeasti Andreen, ennen kuin Nick ehti edes vastata. Poika tosin ei ollut varma olisiko edes uskaltanut.

// haha, hyvähän tuo oli. Mun tästä tuli pikkasen tönkkö. //

Andre katseli nuorempaa, halveksunta paistoi kirkkaasti läpi viileän katseen.
" Voit lähteä nyt menemään, eikä kukaan muu saa tietää tästä välikohtauksesta, tai tehdä pahan virheen ja käydä kimppuuni joukon voimalla, silloin kaikki tietävät kuinka alentavasti te kaikki toimitte. " Andre sanoi varmana jokaisesta sanastaan ja melkein silmäänsä räpäyttämättä miehenalku tuijotti blondia, ja tuo tuijotti takaisin. Muu joukko kävi hiukan hermoilevaksi ja katsoi välillä blondia, ja sitten Andrea.

" Alkakaa laputtaa siitä. " Andre sähähti ja blondi otti järjen käteen, vaikka Andre tiesi, ettei tuo urheilijapoju siihen lopettaisi. Kaikki tiesivät mitä tapahtui kun urheilija 'kunniaa loukattiin'. Andre ei välittänyt, huonokäytöksisiä, lellittyjä lapsia vielä kaikki, joskus oli pakko oppia alentumaan muille. Andren halveksuva katse seurasi joukkoa, joka käveli hyvin epäröiden ja taakseen vilkuillen, kunnes nuo pamauttivat aulan ovet kiinni perässään, terve menoa vaan. Andre vei katseensa lippispäiseen. Nappisilmä ja katselemaan toista kysyvästi, tietysti hän kysyisi toiselta oliko tuo kunnossa, jos hän löytäisi oikeat sanat. Andre liikahti paikoiltaan ja siirsi katseensa muualle, nyt hän voisi palata taas omille teilleen, oman mielikuvituksensa seuraan. Kerran Andre vielä katsahti toiseen, yhtä ilmeettömästi kuin urheilijoihinkin, mutta eihän tämän herran ilme koskaan muuttunutkaan, aina sama ilme, jos sitä ilmeeksi voi sanoa, naaman peruslukemat.
Andre nykäisi trenssitakkiaan paremmin päälleen ja kääntyi selkä päin toista ja lähti yhtä äänettömästi ja huomaamattomasti kävelemään poispäin kuin olisi tullutkin tähän suuntaan. Toinen joko jäisi miettimään että mitäs hittoa, tai sitten juoksisi perään ja koettaisi takellella kiitoksen, tämä ei kuitenkaan kiinnostanut Andrea ja poika alkoi harppoa eteenpäin.

// se on sitte tollanen että ei pukahakkaan oikeen mitään :-D senkus juoksee tai huutaa perään kiitokset ja jotain muuta soperrella.

Nick hiippaili hitaasti ja varovasti, pois urheilijajoukon luota. Blondi, ilmeisesti pomo, oli liian keskittynyt vieraaseen tulijaan, huomatakseen Nickin poistumista takavasemmalle. Ei, ei Nick nyt kokonaan pois ajatellut häippästä, kunhan vain pois tulilinjalta, lähelle pelastajaansa, seinään kiinni. Muutama blondin takana seisovista urheilijoista kyllä mulkoili Nickiä hyvinkin vihaisen näköisenä, mutteivät sanoneet sanaakaan. Mitä luultavimmin nämä eivät olleet pitäneet siitä että Nick tapansa mukaan luikki pois paikalta, häntä koipien välissä. Raukkamaista, mutta niin Nickiä itseään.

Nick katseli lippansa alta vuoroin tulijaa, vuoroin blondia urheilijaa. Tilanne näytti siltä että voisi johtaa johonkin vakavampaankin. Joukko rotevia urheilijoita kahden hennon pojan kimpussa, he kaksi jäisivät heti alakynteen. Nickiä oikeastaan karmi tilanne yhä enemmän. Poika ei olisi ikimaailmassa uskaltanut tehdä samoin kuin tuo tulija, hän olisi vain kävellyt ohitse, jättänyt uhrin urheilijoiden rökitettäväksi. Niin raukka tämä nykyään oli. Skeittaamisessa kyllä Nick pärjäsi, mutta hän oli hyvinkin pieni ja ujo näihin itsestään liikoja luuleviin urheilijoihin verrattuna. Valitettava tosiasia.

Henkeään pidätellen Nick tuijotteli urheilijoita kuullessaan salaperäisen tulijan sanat. Vou, herra leikki tulella. Ilmiselvästi. Urheilijoita ei saa loukata, se on sääntö joka jokaisen koululaisen tulee tietää. Muuten saattaa saada kuonoonsa kovastikin. Mutta niin tämä tulija oli juuri tehnyt. Herra oli täysin tyynesti käskenyt isoa laumaa poistumaan.
Kuinka ollakaan, Nickin suureksi yllätykseksi, urheilijaporukka perääntyi kuin perääntyikin hitaasti, hampaitaan purren. Poika tiesi, ettei johtaja jättäisi asiaa tähän, mutta sitä ei Nick jaksanut miettiä. Tämä oli pelastunut, kiitos tuon tuntemattoman. Nöyryytys oli siirtynyt eteenpäin, nyt hän oli turvassa.

Nick ajatteli kääntää katseensa tulijaan, tuohon rohkeaan puolustajaan, kiittääkseen tätä pelastamisestaan. Pieni hymy, oikeastaan tyytyväinen virne kasvoillaan Nick työnsi itseään irti seinästä ja kääntyi herraa päin. Mutta päästessään viimeinkin kokonaan tulijaan päin, käveli tämä jo kaukana, poispäin, yhtä nopeasti ja hiljaisesti kuin oli tullutkin. Ikään kuin tämän tehtävä olisi ollut vain pelastaa Nick- raukka urheilijoiden kynsistä ja sitten lähteä.

Hetkenaikaa poika vain tuijotti hyvin hämmentyneenä tuon herran perään, keräten sitten rohkeutensa. Nick harppoi nopealla juoksulla pelastajansa kiinni.
”Hei!” lippispäinen poika huudahti takaa, toivoen että herra pysähtyisi. Enempää odottamatta, Nick käveli reippaasti pelastajansa eteen ja korjasi lippistään paremmin päähänsä.
”Kiitos…” Nick mutisi vain nopeasti ja katsahti kenkiään. Poika oli vain niin toivoton tapaus. Ei uskaltanut edes kiittää, ei tiennyt mitä sanoa, vaikka tuolla toisella oli ollut paljon vaativampi tehtävä. Olihan tämä pelastanut Nickin urheilijoiden kynsistä. Enempää sanottavaa Nick ei kuitenkaan keksinyt, joten tämä tyytyi ruskeilla silmillään tuijottelemaan herraa ja odottamaan tämän vastausta.


// hahah, kyl se tästä. :-----D //