How to save a life

Kuukausi.
Siitä oli kulunut jo kokonainen kuukausi, kun tämä brunette oli viimeksi jutellut hänen kanssaan. Kuukausi, se tuntui ikuisuudelta, kun sitä alkoi tarkemmin miettiä. 30 päivää, 720 tuntia. Ja se kuukausi tuntui muuttaneen kaiken takaisin entiselleen. Kuin mitään ei olisi tapahtunut kuukausi sitten, kuin he kaksi olisivat jälleen täysin tuntemattomia toisilleen.
Sydäntä kirpaisi ikävästi, kun asiaaa alkoi ajatella noin. Tuntemattomia toisilleen. Niinkö tämä sitten meni? Jos totta puhutaan, niin ei tyttö koskaan uskonutkaan, että hänellä olisi nuorukaiseen pienintäkään mahdollisuutta... Olihan tyttö vain yksi nörtti muiden seassa, joka ei erottonut massasta sitten millään.
Näkyvä ja näkymätön. Ei toimi.

Trinity Hudson käveli ulos koulun ovista ja piteli laukkuaan tiukasti sylissään. Muut tönivät häntä kuin viimeistä päivää, eikä kukaan kääntynyt pyytämään anteeksi. Rin oli jo tottunut moiseen kohteluun, joten hän ei jaksanut kiinnittää jatkuvaan tönisimeen minkäänlaista huomiota. Hän käveli vain zombina bussipysäkkiä kohti, eikä katsetta oikeastaan koskaan kohdistettu kunnolla eteenpäin. Kaikki ympärillä oleva tuntui olevan jotenkin sumeaa ja.. Epätodellista.

Rin ei ollut jutellut Josh Fanellin kanssa kokonaiseen kuukauteen. Eikä Josh edes ollut yrittänytkään päästä juttelemaan hänen kanssaan. Tuntui kuin heidän kuukausi sitten tapahtunut yhteinen pakoreissu olisi ollut pelkkää kuvitelmaa. Välillä, kun Rin katseli Joshia kauempaa ja hänen ja Joshin katseet sattuivat kohtaamaan, mitään ei tapahtunut. Josh tai Rin käänsi aina katseensa toisistaan pois ja jatkoivat elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Se sattui hieman, tuntui tekevän sydämeen reiän. Ehkä mitään ei oikeasti ollut tapahtunut, ehkä Rin oli oikeasti vain kuvitellut kaiken. Se saattoi hyvinkin olla mahdollista.
Paitsi, ettei se ollut kuvitelmaa.

Nörtin vanhemmat olivat pitäneet tyttärelleen kunnon saarnan tämän karkausreissusta ja antaneet tyttärelleen paljon erilaisia rangaistuksia. Rin oli joutunut ahertamaan joka päivä monia tunteja erilaisten kotitöiden kanssa ja rangaistus kuulemma jatkuisi vielä seuraavankin kuukauden. Aina iltaisin Rin vain kaatui sänkyyn ja nukahti sen sileän tien. Hän joutui heräämään aamuisin jo kuudelta, jotta hän ehti tekemään läksyt. Niin, ei Rin jaksanut tehdä läksyjä enää iltaisin, kun hänestä oli imetty kaikki energia. Mutta Rin oli päättänyt kärsiä tämän rangaistuksen kunnialla. Olihan hän kuitenkin saanut viettää elämänsä parhaimman viikonlopun yhdessä Josh Fanellin kanssa.

Rin suri edelleen edesmennyttä siskoaan. Julialle oli pystynyt puhua kaikesta turhastakin, mutta nyt Rinillä ei ollut ketään, kenelle hän voisi puhua. Hänen ainoa tukipilarinsa oli kaatunut ja se oli romahduttanut myös pikkuneitiä. Kun Rin ei pystynyt kenellekään avautumaan, hän pieneen mieleensä oli alkanut kasaantua kaikenlaisia ajatuksia, jotka tuntuivat kuormittavan nörttiä. Rinistä oli tullut hajamielinen ja sählä. Mikään ei tuntunut enää oikein onnistuvan, vaikka Rin kuinka yritti. Hän onnistui aina uppoutumaan ajatuksiinsa ja silloin kaikki yleensä menikin pilalle.
Elämä tuntui vaikealta ja ylitsepääsemättömältä näinä hetkinä.

Tyttö oli kävellyt hitaasti eteenpäin, eikä hän siis ollut tajunnut ympärillä tapahtuvia asioita juuri mitenkään. Linja-auto oli tullut pysäkille ja oppilaat alkoivat astua sen kyytiin. Rin onnistui havahtumaan hereille vasta, kun linja-auto oli lähtenyt liikkelle. Pikkuneidin sydän hyppäsi rintaan ja tyttö alkoi juosta. Hän oli ollut vain viiden metrin päässä pysäkiltä ja onnistunut missaamaan linja-auton. Ei ollut totta!
Rin juoksi hetken aikaa liikkuvan linja-auton perässä, kunnes tyttö tajusi sen olevan turhaa. Silloin hän tosin onnistui kompastumaan, jolloin hänen laukkunsa lennähti hänen sylistään. Onneksi Rin onnistui pysymään pystyssä. Laukun sisältö levisi jalkakäytävälle ja tyttö huokaisi raskaasti. Tämä ei voinut olla totta..
Pikkuneiti kyykistyi keräämään tavaroitaan takaisin laukkuunsa. Seuraava bussi tulisi puolen tunnin kuluttua ja siihen aikoihin äiti olisi ehtinyt jo kotiin. Ja äiti alkaisi huutaa Rinille siitä, että tyttö oli vain halunnut jättää kotitöitä tekemättä.

Life sucks. Siltä tämä nyt tuntui.

Hieman yli kuukausi oli kulunut siitä, kun Josh oli lähtenyt hetken mielijohteen johdattelemana Rinin perään ja näin päätynyt tämän kanssa Meksikoon viikonlopuksi.
Oliko siitä tosiaankin jo niin kauan? Aivan, kuin se olisi tapahtunut vasta muutama päivä sitten, niin tuoreelta muistolta se tuntui. Normaalisti kaikki viikonkin vanhat jutut tuntuivat jo olevan viime talven lumia, mutta tämä teki poikkeuksen. Se taisi olla sellainen niin sanotusti ikimuistoinen käännekohta hänen elämässään. Ainakin näin oli hänen äitinsä oli sanonut pari päivää sitten, kun oli huomannut poikansa elelevän aivan väärässä päivässä ja päivämääräkin oli ollut aivan muuta kuin mitä olisi pitänyt olla.
Mutta se oli ollut mukava reissu, joten mikseipä sitä saisi muistella hyvällä?

Kotiin päästyään hänen elämänsä oli jatkunut sellaisena kuin se oli aina ollut; isän kanssa vaihtaessa kuulumisia urheilun parissa, veljen kanssa treenatessa, kavereiden kanssa hengaillessa jne. Kukaan ei ollut vaivautunut torumaan häntä äkkilähdöstä Meksikoon, sillä kaikki olivat olleet yhtä mieltä siitä, että hän oli tehnyt oikein lähtiessään tytön mukaan. Kukapa tietäisi, minne toinen olisi sen reissun aikana joutunut, jos hän ei olisi ollut mukana. Varmaankin jalkavaimoksi valtameren toiselle puolelle. Tytön vanhemmat vain eivät osanneet olla kiitollisia, mutta eipä se hänen maailmaansa kaatanut. Mitä nyt hän oli Rinin äidistä kuullut, niin hullu nainen, jolta hän ei kaipaisi minkäänlaista kunnioitusta.

Kouluun palattuaan urheilija oli huomannut sen suuren kuilun, joka oli tekemällä tehty kerman ja luusereiden välille, mikä enemmän kuin esti häntä menemästä puhumaan keijukaistytölle. Joka puolella oli tarkkailevia silmäpareja ja kaveritkin tuntuivat pörräävän ympärillä tavallistakin enemmän (tai sitten hän vain oli liian tottunut olemaan omissa oloissaan), joka sai pyyhittyä koko tytön hänen mielestään. Ainakin joksikin aikaa.
Cheerleaderit olivat tuntuneet vain enemmän väärältä seuralta, oikeastaan kukaan kerman tytöistä ei tehnyt poikkeusta, jotka olivat lyöttäytyneet hänen ja ystäviensä seuraan. Nämä vain olivat hänelle "väärää" seuraa. Mutta mikä seura sitten oli hänelle sitä "oikeaa"? Ei ainakaan naiset, se oli varma se.

Nyt, tällä hetkellä, Josh istui autossaan ajaessaan pois koulun lähiympäristöstä. Tosin hän ei kauas ehtinyt karata, kun hän huomasi tutun neidon kyykkivän jalkakäytävällä keräten tavaroitaan. Hän voisi tarjota toiselle vaikka kyydin kotiin? Pääsihän autolla paljon nopeammin perille kuin bussilla, joka pysähteli melkein jokaisella pysäkillä, johon kului aina niin tuhottomasti aikaa.
Sen kummempia miettimättä herra ajoi tytön viereen, kurottautui avaamaan pelkääjän paikan oven ja huikkasi: "Hei, kelpaisko kyyti?"

Rinin kasvoille oli ilmestynyt epätoivoinen ilme. Voi, miksi hänen olikaan pitänyt olla syventyneenä typeriin ajatuksiinsa? Juuri niiden ajatuksien takia hän olikin myöhästynyt bussista. Rin ei tahtonut lisää kotitöitä, ei enää, koska niitä oli jo muutenkin tullut aivan liikaa. Jos hän saisi enää yhdenkin puolen tunnin lisää kotitöitä, Rin varmaan saisi jonkin ihme stressikohtauksen ja kuolisi. Niin Rin ainakin kuvitteli.
Ehkä äiti olisi tänään suopeammalla tuulella? Sitä sopikin toivoa juu... Milloin viimeksi äiti oli ollut hyvällä tuulella, mietitääs. Ehkä pari vuotta sitten, kun hän voitti kirkon hyväntekeväisyysarvonnassa jonkin arvokkaan muistoesineen?

Jalkakäytävällä oli yhä Rinin kirjoja ja monisteita, kun hän kuuli auton ajavan vierelleen. Rin ei kuitenkaan ensiksi siirtänyt katsettaan auton suuntaan, koska se oli varmasti täynnä vain niiä itseää täynnä olevia urheilijoita, jotka olivat ajaneet nörtin vierelle vain nauraakseen tämän huonolle onnelle.
"Hei, kelpaisko kyyti?"
Rin pudotti silloin juuri poimimansa kirjansa käsistään ja suklaasilmät siirrettiin valonnopeudella vieressä olevaan autoon. Olihan tämä totta, eikä unta?
"Josh", pikkuneiti totesi häkeltyneenä ja tuijotti urheilijaa autossa vielä jonkin aikaa, kunnes hänen poskensa lehahtivat punaisiksi. Rin keräsi nopeasti tavaransa maasta ja suoristautui seisomaan. Hänen sydämensä hyppi villitsi rinnassa ja huokaili välillä rakastuneesti.

Sitten Rin vain toimi hetken mielijohteen mukaan ja astui sisälle Joshin autoon. Brunette oli edelleen hyvin hämmentynyt koko tilanteesta, sillä vastahan hän oli surkutellut sitä, ettei hän saisi enää ikinä olla Josh Fanellin kanssa kahden. Mutta siinähän Rin nyt istui, Joshin autossa. Kahdestaan Joshin kanssa.
Oliko Rinin rukouksiin sittenkin vastattu?
Mitä Rin voisi Joshin kanssa jutella? Olivathan he viimeksi nähneet kuukausi sitten. Kuin he olisivat aloittaneet puhtaalta pöydältä, siltä se ainakin pikkuneidistä sillä hetkellä tuntui.

"M-m-myöhästyin linja-autosta.." Rin lipsautti sitten ja punastui entisestään. No, parempi aloitushan tuokin oli kuin ei mitään, eikö niin? Seuraavaksi Rin sopersi hermostuneena kotiosoitteensa, jotta Josh tietäisi minne ajaisi.

Herra odotteli maltillisesti, että tyttö joko ottaisi tai jättäisi tarjouksen ja napitti tätä takaisin silmiin ruskeilla silmillään. Hän katsoi huvittuneena Rinin reaktiota ja osaisikin jo aavistella, että kyllä se punastuminen sieltä kohta pukkaisi esiin. Tavallaan se oli hauskaa nähdä tämän kasvot punaisina, mutta taas toisaalta ehkä hieman masentavaa.
Heistä oli tainnut tulla taas yhtä etäisiä kuin ennen Meksikon matkaa, joka oli lähentänyt heitä sen verran, että hän oli jopa uskaltanut kuvitella Rinin änkytyksen pysyvän poissa. Mutta siinä asiassa hän oli ollut väärässä.
Kaikesta huolimatta Josh oli kuitenkin melko varma, että Rin kuitenkin ottaisi hänen tarjouksensa vastaan ja niinhän tämä myös tekikin. Mutta se, miksi hän niin aavisteli, oli täysi mysteeri. Hänellä vain oli sellainen tunne.

Rin kertoi, että oli myöhästynyt linja-autosta, jonka jälkeen kertoi osoitteensa, jolloin Josh lähti ajamaan kohti tämän kotia.
"Saitko millaisen rangaistuksen siitä matkasta? Äitis kun ei näyttänyt siltä, että sai huudettua huutonsa siellä juna-asemalla", kysyi hän sitten keijukaistytöltä ja loi nopean vilkaisun tähän.
Niinpä niin. Hän puolestaan oli päässyt koko jutusta kuin koira veräjästä, vaikka olisi mielellään myös ottanut jonkinlaista rangaistusta niskoilleen, jottei Rinin tarvitsisi kärsiä aivan yksikseen. Mutta niin kuin sanottu, hän ei ollut syyllinen koko matkaan, vaikka tällä hetkellä hänestä tuntui, että osasyyllisenä oleminen olisi ollut parempaa kuin viattomana osapuolena.

Josh yritti puhua mahdollisimman rennosti ja sillä meiningillä, kuin he juttelisivat joka päivä. Mitä turhia alkaa "korjaamaan" heidän välistä kuilua, joka oli jo kerran saatu katoamaan. Ja paras tapa sen osoittamiseen oli, että hän olisi kuin tätä päivää edeltävää kuukautta ei olisi ollutkaan.

Josh lähti ajamaan kohti Rinin kotia, kun tyttö oli kertonut tälle osoitteensa. Kun urheilija uudemman kerran avasi suunsa kysyen tytön saamasta rangaistuksesta, valahti Rinin olemus huomattavasti huononpaan suuntaan. Hänen katseensa oli laskeutunut syliinsä ja tyttö näpräsi sormillaan paitansa helmaa. Hän mielellään jättäisi tämän puheenaiheen välistä, mutta... Mutta ei Rin tahtonut vähentää näitä heidän kahden välisiä puheenaiheita entisestään. Ehkä pikkuneiti voisi hieman kaunistella saamiaan rangaistuksia pakoreissunsa takia.
"N-no.. Nyt joudun tekemään äidin ja isänkin kotityöt.." Rin vastasi ensimmäiseksi ja mietti, mitä voisi seuraavaksi sanoa. "Puoli viidestä ilta yhdeksään asti. Niin kauan joudun päivittäin tekemään kotitöitä.." Ehkä tuota ei olisi kannattanut paljastaa, sillä nythän Joshille selviäisi se, ettei Rin saanut tavata ketään tuttujaan. Eikä hänelle riittänyt edes aikaa omiin askareisiin. Sinne Rinin sanomiset olivat kuitenkin menneet ja nyt tytön ryhti huononi.
Kunpa Rinillä olisi hieman helpommat vanhemmat, niin tyttökin osaisi ehkä jopa nauttia elämästään ulkopuolisena.

Urheilija puhui tytölle kuin he olisivat nähneet viimeksi eilen. Se äänensävy oli saanut pikkuneidin hieman häkeltymään. Eivätkö he siis.. Olleetkaan tuntemattomia toisilleen? Vaikka koulussa he eivät toisiaan edes tervehtineet? Josh oli varmaan sitten tiukasi kiinni omassa klikissään, missä nörtille puhumista muusta kuin koulutehtävistä katsottiin halventavasti.
"Mitä sinulle kuuluu?" sai Rin sitten kysyttyä ja siirrettyä ujon katseensa Joshiin päin. Pikkuneiti halusi oikeasti kuulla, miten Joshilla oli mennyt ja... Ja että oliko toinen ajatellut yhtään heidän mennyttä Meksikon reissua. Tosin ei Josh siitä varmaankaan puhuisi, mutta aihan sitä sai toivoa.

He alkoivat jo hiljalleen lähestyä asuinaluetta, jossa Rinin koti sijaitsi.

Oli niin lähellä, ettei herran herkkä kaasujalka pistänyt ranttaliksi ja nostanut nopeutta reilusti yli sallitun rajan, kun hän kuuli, että tyttö oli joutunut rangaistukseksi tekemään myös vanhempiensa kotityöt. Eikä asiaa yhtään auttanut tietää se, että tämä joutui käyttää koko vapaa-aikansa siivoamiseen. Onneksi hän tyytyi puremaan hammastaan leukalihasten pingottuessa ja siirtyi ajattelemaan, mitä kotona häntä odottaakaan.
Älytöntä. Rin oli saanut sekopäisen isän. Ja vielä sekopäisemmän äidin.
"Ei mitään ihmeellistä", vastasi Josh tytön esittämään kysymykseen ja piti pienen tauon, sillä mietti tarkoin, miten asian saisi ilmaistua, "Céline kuuli pienestä reissustamme ja veti hirveät hepulit. Sain tyylikkään mustelman käsivarteen siitä hyvästä. Mutta ei se kerro asiaa eteenpäin, kiitos Moniquen, joten siitä ei pitäis tulla ongelmia."
Jep, ainakaan PITÄISI tulla. Niin Josh, kuin Moniquekin tiesivät, että Céline oli yksi suurimmista juoruilijoista ja vielä yhden suurimman koulun juoruilijan ystävä, joten tämän suun pitäminen kiinni kyseisestä asiasta oli vaakalaudalla. Serkkutyttö oli kyllä luvannut olla levittelemättä sitä, jota hän ei kuitenkaan ollut Monan kanssa uskonut, joten he näkivät parhaaksi vaihtoehdoksi pistää Moniquen seuraamaan Célinen liikkeitä joksikin aikaa.

Huojentavaa oli kuitenkin se, että Céline oli pitänyt sanansa. Kukaan koulusta ei tiennyt asiasta mitään, sillä jos tietäisi, se olisi jo tullut ilmi. Ensimmäistä kertaa aikoihin Josh jopa pystyi ajattelemaan Célineä mukavana serkkuna.

... Voi ei.
Joshin sanojen mukaan Céline oli saanut kuulla tästä Joshin ja Rinin pienestä reissusta. Se sama Céline, joka oli silloin heti alkanut uhkailla ensimmäisenä päivänä, kun Rin ja Josh olivat sattuneet alkaa jutella toistensa kanssa ensimmäistä kertaa?
"Joten jos astut kymmentä metriä lähemmäs Joshia, niin silloin saat ongelmia ja usko pois, ne ei tuu olemaan kivoja. Ei tosiaankaan. Mä aloitan juorujen levittämisen ympäri koulua ja teen sun elämästäs yhtä helvettiä! Vainoon sua niin koulussa ku vapaa-ajallakin, enkä koskaan lopeta! Palkkaan salamurhaajia sun perääs ja lavastan sut murhanneen vanhempas, jolloin sut etsintäkuulutetaan ja joudut vankilaan, etkä saa köyhänä ees pätevää asianajajaa puolelles! Mä pidän jopa huolen siitä, että joudut Helvettiin!"
Voi, kyllä Rin muisti Célinen sanat liiankin hyvin. Lisäksi cheerleader oli sanonut tästä 'suhteesta' koituvan ongelmia myös Joshille. Sitä Rin ei halunnut, hän ei halunnut vaarantaa Joshin mainetta mitenkään! Tästä tulisi suuri katastrofi, jos koko koulu saisi kuulla nörtin ja urheilijan yhteisestä matkasta.
Rin lyyhistyi penkille hitusen ja näytti tuskastuneelta. Hänhän oli luvannut pysyä kaukana Joshista. Mutta tässä sitä oltiin, istuttiin Joshin autossa pelkääjänpaikalla kohti Rinin kotia. Olikohan Rin nyt pilannut kaiken? Olisiko hän pilannut Joshin maineen ja oman näkymättömyytensä koulussa? Aikoisiko Céline oikeasti käydä nörttitytön kimppuun tämän tempauksen takia?
"... Anteeksi..." Rin kuiskasi melkein äänettömästi ja katse oli tiukasti naulittu syliin. Hänen ei ollut tarkoitus pilata Joshin elämää, mutta olikin tehnyt sen aivan vahingossa.

Ja juuri sillä samalla hetkellä Rinin koti näkyi parin talon päässä.

Asian kuultuaan Rin näytti menevän jotenkin vaikeamman oloiseksi, joka tarttui myös häneen. Ties millainen show siitäkin olisi alkanut, kun kaikki olisivat kuulleet heidän reissustaan. Ei se ehkä niinkään olisi häntä vahingoittanut, mutta Rin se tässä oli tulilinjalla. Kukapa nyt kerman tytöistä uskaltaisi alkaa hänelle ryppyilemään, kun vastassa oli vähän enemmän kuin pelkkää luuta ja nahkaa. Mutta Rin puolestaan oli helppo saalis näille. Mokomat haaskalinnut.
Urhelija kurtisti kulmiaan kun keijukaistyttö pyysi anteeksi. Anteeksi mistä?
"Mistä sä nyt pyytelet anteeksi?" hän kysyi viimein ja katseli samalla taloja, kunnes pysäytti autonsa yhden eteen ja käänsi katseensa vieressä istuvaan tyttöön.
Tähänkö se sitten jäisi? Rin menisi kotiin ja hän omaansa, ja seuraavana päivänä oltiin taas kuin he eivät tuntisikaan. Tuskimpa hän poikkeaisi puhumaan toiselle kesken välitunnin tai jotain muuta vastaavaa. Eivätkä he edes voisi törmätä toisiinsa vapaa-ajallaan, sillä hän asui aivan toisella puolella San Diegoa tästä.

"Toivottavasti sun vanhemmat myöntyy antamaan sulle jossain vaiheessa armoa", Josh sanoi ja valmistautui jo henkisesti lähtemään kohti kotia.

Rin näpräsi edelleen hermostuneena paitansa helmaa, kun Josh kysyi, miksi tyttö oli pyytänyt anteeksi. Hetken aikaa pikkuneiti punnitsi sanojaan mielessään, muttei voinut pitää niitä enää sisällään. Joshilla oli oikeus tietää, miltä nörtistä tuntui.
".. Anteeksi siitä, kun pilaan elämäsi.." tyttö henkäisi sitten murheissaan ja tunsi ruskeiden silmiensä kostuvan. Silloin Josh kuitenkin pysäytti auton ja Rin päätti käyttää tilanteen hyödykseen. "Kiitos kyydistä.." Hän ei jäänyt kuuntelemaan, mitä Joshilla olisi sanottavana, vaan avasi pelkääjänpuoleisen oven ja hyppäsi ulos autosta.
Vanhemmatko antaisivat tyttärelleen armoa? Ei, se ei tulisi ikinä onnistumaan, jos puhuttiin Rinin äidistä. Rin pääsisi vanhempiensa otteesta vasta sitten, kun pääsisi muuttamaan pois kotoaan. Mikä ei tulisi tapahtumaan vielä pariin pitkään vuoteen.

Nörtti oli jo ottanut askeleita kotinsa suuntaan ja tunsi sydämensä huutavan. Tämä oli väärin, niin se sanoi. Rin ei ollut toiminut oikein. Jos Rin kävelisi vielä askeleenkin verran kotiaan päin, hänen ja Joshin 'yhteinen tulevaisuus' ei koskaan onnistuisi. Rin ei enää saisi mahdollisuutta puhua Joshin kanssa, jos hän päästäisi urheilijan menemään. Niin Rinistä nyt tuntui.
Ja se sai nörttitytön pysähtymään. Rin kääntyi sitten Joshin autoa päin ja otti pari askelta autoa kohti.
"J-Josh?" pikkuneiti aloitti ja nielaisi. Hänen kätensä, jotka puristivat laukkua sylissään, tärisivät hienoisesti. "Haluaisitko... Jotain juotavaa?"

Suklaasilmäinen tyttö oli kerännyt kaiken rohkeutensa, jotta oli uskaltanut kysyä tuon kysymyksen. Rin puristi laukkuaan sylissään ja katsoi Joshia suklasilmillään suurien pullonpohjasilmälasien takaa.

".. Anteeksi siitä, kun pilaan elämäsi.." lause sai Joshin hyvin hiljaiseksi. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, että mistä toinen oli saanut moisen ajatuksen päähänsä, mutta tyttö nousikin jo kyydistä ja lähti kotitaloaan kohti.
Ei Rin ollut missään vaiheessa pilaamassa hänen elämäänsä, ei lainkaan, pikemminkin värittämässä sitä sateenkaaren värisillä värikynillä. Joten mistä ihmeestä toinen oli saanut sellaisen käsityksen? Ei kai hän ollut antanut sellaista mielikuvaa?
Ei, ei hän ollut, kyllä hän muistaisi sen. Tytön sanat kuulostivat jotenkin hyvin tutilta ja Josh mietti hetken aikaa, kenen suusta oli kuullut nuo aikaisemmin. Aivot yhdistelivät pienen pieniä muistoja yhteen ja pian niistä ilmestyi hyvin tuttu naisenalku, joka oli jo kerran aikaisemmin pitänyt hänelle saarnan siitä, että jos hän vielä olisi Rinin kanssa, pilaisi se hänen maineensa ja saman tien koko elämän.
Céline... Oliko Céline istuttanut nuo sanat nörttitytön mieleen?

Juuri, kun herra oli lähdössä paikalta, kääntyikin Rin vielä auton puoleen ja kysyi arasti, haluaisiko hän juotavaa.
"Kai mä voisin jotain ottaa", Josh totesi ja sammutti autonsa moottorin nousten pois kyydistä. Hän lukitsi autonovet, tiputti autonavaimet taskuunsa ja oli jo parilla harppauksella päässyt keijukaistytön viereen.

Rin oli ollut jo aivan varma, että Josh kieltäytyisi tytön juomatarjouksesta. Hän oli jo valmiiksi ottanut kasvoilleen murheellisen ilmeen, kun hän sitten kuulikin Joshin myöntävän vastauksen. Nörtin silmiin syttyi ilahtunut tuike ja huulillekin yritti väkisin kipuilla pieni hymy. Pikkuneiti odotti, että Josh pääsisi tulemaan hänen luokseen, jonka jälkeen Rin sitten johdatti heitä etuoven suuntaan.

Nörtti avasi etuoven ja jätti sen auki, kun astui itse sisälle. Hän riisui kenkänsä eteisen maton päällä, ettei vain toisi likaa lattialle. Niin, Rininhän pitäisi eteinen sitten siivota, jos se likaantuisi.
Rin kääntyi Joshiin päin ja katseli hetken aikaa ihastuneena tätä. Josh Fanelli hänen kodissaan, vau. Ihmeiden aika ei tainnutkaan olla ohi.
"M-mitä haluiaisit? Vettä, mehua?" tyttö kysyi, kun lähti sitten epävarmasti kävelemään keittiöön päin. Mitä ihmettä pikkuneiti pystyisi Joshille tarjoamaan?

Hudsonien koti suorastaan loisti siisteyttä. Kaikki pinnat kiilsivät ja niistä pystyisi jopa näkemään oman peilikuvansa. Ja kaikki tuo oli tämän pikkukokoisen nörtin aikaansaamaa. Heidän kotinsa perusväri oli tummanruskea ja jotta huoneet eivät olisi liian tummat, katoissa roikkui suuria kattolamppuja, jotka onnistuivat valaisemaan huoneet täydellisesti. Kaikenlaisia koriste-esineitä näki hyllyjen päällä ja olohuoneessa oli suuri kirjakokoelma. Talo ei näyttänyt kuitenkaan mitenkään rikkaalta tai loistokkaalta, mutta se kuitenkin oli koti eräille ihmisille.

Josh käveli tytön vierellä tämän kotiovelle ja astui sisään eteiseen tämän perässä. Näkymä oli kyllä erilainen kuin heidän kotonaan; talo oli pienempi, ei niin rikkaan näköinen. Mutta silti siellä oli sama tunnelma kuin hänenkin kotonaan. Hän voisi kuvitella asuvansa tällaisessa talossa. Talossa, joka ei huokunut rikkautta vaan tavallisuutta, mikä ei ollut lainkaan huono asia.
Herra sulki sitten oven perässään ja jäi seisomaan eteiseen, sillä ei raaskinut astua yhtään pidemmälle taloon. Olihan hän niin sanotusti epätoivottu vieras, ainakin talon emännälle, joka ei onneksi ollut kotona. Ja lattia näytti suorastaan hehkuvan puhtautta, jota hän ei olisi halunnut pilata, joten eteisessä odottelu oli hyvä vaihtoehto.
"Vettä, kiitos", miehenalku vastasi tytön kysymykseen ja katsoi tämän loittonevaa selkää, kunnes käänsi katseensa tarkastelemaan taloa uudemman kerran.

Ei hänellä kyllä ollut edes jano, mutta mieluustihan hän otti tarjouksen vastaan, jos sai vähänkin enemmän aikaa viettää Rinin kanssa. Hän piti tytöstä, joten mielellään urheilija oli tämän seurassa.
Urheilija vilkaisi nopeasti kännykkänsä kelloa, joka oli vielä sen verran vähän, ettei hänellä olisi kiirettä yhtään minnekään. Isoveli kun oli kotona odottelemassa häntä, sillä he olivat lupautuneet mennä auttamaan Célinen ja Moniquen isää remontissa.

Rin otti lasin hyllystä, jossa lasit olivat tarkassa järjestyksessä. Hän meni jääkaapille ja otti sieltä kannun, joka oli täynnä kylmää vettä. Pikkuneiti kaatoi lasiin vettä ja loiskautti sitä vahingossa yli. Hänen kätensä tärisivät edelleen. No, olihan Josh seisomassa hänen eteisessään, niin kyllä se oikeasti vähän hermostutti. Varsinkin, kun kyseessä oli pitkäaikainen ihastus. Ja... No, ehkä kyse ei enää ollut pelkästä ihastuksesta...

Nörtti käveli vesilasin kanssa Joshin luokse ja varoi läikyttämästä vettä.
"Tässä", Rin sanoi ja ojensi vesilasin Joshille. Pikkuneiti katseli edessä olevaa urheilijaa hetken aikaa tietämättömänä siitä, mistä hänen pitäisi nyt puhua, kunnes sitten eräs asia palautui hänen mieleensä. Nörtti perääntyi pari askelta.
"Tulen pian takaisin", tyttö henkäisi ja pinkaisi yläkertaan omaan huoneeseensa.

Eikä kestänyt kuin pari hassua sekuntia, kun Rin jo palasi takaisin alakertaan. Hän piti käsissään pientä pussukkaa, jonka sisältöä hän katseli tutkivasti. "Mmm.." Rin hymisi, kun oli saapunut takaisin Joshin eteen. Pian hän piti käsissään setelinippua ja kolikoita. "Tässä on rahat siitä junalipusta ja... Tässä on rahat siitä mekosta. Ja tässä on sitten ruokarahaa..." nörtti laskeskeli ja ojensi käsissä olevia rahojaan Joshille nostaen sitten katseensa niistä urheilijaan.
"Sanoinhan maksavani takaisin."

Niin, Rin ei tahtonut olla velkaa Joshille. Hän oli aikonut maksaa velkansa urheilijalle ja nyt siihen oli tarjoutunut oiva tilaisuus.

Pian Rin tulikin vesilasin kanssa eteiseen ja ojensi sen urheilijalle, joka kiitti ja otti heti pienen kulauksen kurkkua viilentävää vettä. Ja jälleen kerran heidän välillään oli se pieni hiljaisuudenvaippa, joka ei enää onnistunut olemaan ahdistava. Josh mietti kuumeisesti, mitä voisi sanoa toiselle. Pitäisikö hänen kehaista sisustusta?
Ei, hän ei oikein ymmärtänyt naisten muodin päälle ja vielä vähemmän sisustuksen, joten kannattaisi keksiä jokin toinen puheenaihe. Mutta sitten Rin katosikin jonnekin ja tuli melko nopeasti takaisin pieni rahakukkaro käsissään, jonka sisältöä kahmaisi käsiinsä.

Tyttö ojensi Joshille rahojaan, mutta urheilija ei tehnyt elettäkään ottaakseen niitä vastaan.
"Ei sun tartte maksaa", hän sanoi keijukaistytölle ja otti jälleen kulauksen vesilasista.
Hän oli jo alusta alkaen päättänyt, ettei ottaisi toisen rahoja vastaan. Rin niitä enemmän tarvitsisi kuin hän, joten asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Tyttö saisi pitää rahansa.

"Oon varma, että sä tarvitset niitä enemmän kuin minä." oli Joshin perustelu sille, miksei suostunut ottamaan rahoja vastaan. Ja Rinin olisi aivan turha yrittää tyrkyttää niitä hänelle, sillä hänhän ei niitä ottaisi.

Josh kieltäytyi ottamasta Rinin rahoja vastaan ja sanoi perusteluksi, että tyttö tarvitsi niitä muka enemmän kuin miehenalku. Pikkuneiti kurtisti hitusen kulmiaan ja työnsi rahojaan Joshille. Joka ei kuitenkaan tehnyt elettäkään ottaakseen niitä vastaan. Rin oli vaivalla säästänyt rahojaan tätä hetkeä varten ja nyt Josh ei muka suostunut ottamaan rahoja vastaan. Kyllä se vähän loukkasi, jos totta puhuttiin.
Rin työnsi jälleen rahojaan Joshille, mutta tämä ei edelleenkään ottanut niitä vastaan. Nyt pikkuneiti alkoi hieman ärtyä tästä tilanteesta. Vaikka Joshilla olisi rahaa vaikka muille jakaa, täytyisi toisen ottaa Rinin rahat vastaan!

"Sinun täytyy ottaa nämä. Emmehän me ole edes pari, niin et voi turvautua siihen 'poikaystävä maksaa'- ratkaisuun", Rin nurisi ajattelemattomasti, eikä aluksi tajunnut sanomisiaan. Pian hänen suunsa kuitenkin loksahti auki, kun hän tajusi, mitä oli mennyt juuri Joshille sanomaan. Voi ei, nyt Josh piti Riniä varmasti vain typeränä ihastuneena tyttönä, joka yritti vihjailla tällä tavoin ihastumisestaan Joshille. Ei, ei ei ei! Miten pikkuneiti voisi korjailla sanojaan? Hän ei tahtonut vihjailla mitään, se ei ollut edes hänen tarkoituksensa! Ne sanat olivat vain tulleet hänen suustaan, sillä pikkuneiti ei tahtonut Joshin kieltäytyvän ottamasta tytön rahoja vastaan.

"O-ota nämä nyt, ole kiltti.." Rin kuiskasi, työnsi rahoja jälleen Joshia päin. Hän sattui vilkaisemaan Joshia arasti, mutta sitten hänen päässään tuntui napsahtavan jotain. Hän ei tiennyt, mikä häneen meni, mutta nyt pikkuneiti seisoi varpaillaan ja painoi huulensa noin vain Joshin huulille.
Nopeasti Rin kuitenkin havahtui jälleen tekemisistään ja hänen sydämensä hypähti kurkkuun. Pikkuneiti irrotti huulensa nopeasti Joshin huulilta ja valahti kauttaaltaan punaiseksi. M-m-mitä hän olikaan mennyt juuri tekemään? Apua, APUA! Nyt Rinin ei auttanut muuta kuin toivoa, että tämä oli vain unta. Siis... Eihän Rin nyt tuolla tavalla toisia suukottanut! Ei, ei edes silloin, kun edessä seisoi iki-ihana Josh Fanelli... Ei, tämä ei ollut ollut Rinin tapaista!
Suklaasilmäinen ei uskaltanut enää edes vilkaista Joshia, sillä oli mennyt täysin lukkoon omien tekemistensa takia. Oliko hän oikeasti... Oikeasti suudellut Josh Fanellia? Trinity Hudson, joka pelkäsi liian läheisiä tilanteita? Tämä ei voinut olla totta...

"A-a-a-a-anteeksi, e-e-en tiedä mikä m-m-minuun meni.." kuului hyvin epäselvä soperrus Rinin huulien välistä ja hän perääntyi askeleen verran urheilijasta, jota ei uskaltanut enää edes katsoa. Ties mitä hän seuraavaksi tekisi, jos sattuisi vahingossa katsomaan Joshin ihania kasvoja... "O-o-o-olen niin p-p-pahoillani.."
Rinin vartalo värisi kauttaaltaan. Hän yritti jotenkin pysyä järjissään, mutta sillä hetkellä se tuntui melko vaikealta. Olihan hän juuri suudellut Josh Fanellia. Toisen huulet, ne... Ne olivat vain olleet niin kutsuvat, eikä Rin ollut voinut vastustella kiusausta koskettaa niitä. Mutta miksi hänen oli täytynyt koskettaa niitä omilla huulillaan? Äääää, tämä tuli varmasti sotkemaan kaiken heidän välillään..

Kaikesta huolimatta Rin yritti tyrkyttää Joshille rahojaan, mutta herra pysyi kannassaan eikä ottanut niitä. Se tuntui jopa väärältä, jos hän hyväksyisi ne, joten hänen päätöksensä sai vain lisää kannatusta puolelleen.
"Sen kun yrität, mähän en taivu." oli tällä hetkellä se ainut lause ja asia, jota herra ajatteli.
Keijukaistytön kasvot näyttivät ärsyyntyneiltä ja pian tämä möläytti mitä eriskummallisimman lauseen tähän tilanteeseen. Neito näytti melkein heti kuitenkin tajuavan sen ja tämän suu loksahtikin auki, jolle Josh vain hymyili lämpimästi.
He eivät seurustelleet. Se näytti mitä ilmeisimmin olevan Rinin tämän hetken ykköstoive, jonka tyttö oli vahingossa mennyt paljastamaan. Urheilija tiesi, että tämä oli ihastunut häneen, mutta ei voinut itse vastata tämän tunteisiin, koska ei edelleenkään ollut täysin varma omistaan.
Tai sitten oli, muttei tiedostanut sitä.

"En", jämäkkä vastaus Rinin anomukseen. Luovuta jo, Rin, tuo on aivan turh-...
Urheilijan ajatukset katkesivat kesken kaiken, aivan yllättäen, ja heti sen jälkeen hän tiedosti keijukaistytön suudelleen häntä. Josh katsoi häkeltyneenä edessä seisovaa tyttöä, joka oli mennyt aivan sekaisin teostaan ja näytti nolostuneelta. Hän ei tuntunut tiedostavan koko tilannetta, aivan kuin se olisi ollut vain unta ja nyt hän vasta oli herännyt siitä. Hetkinen. Hänen täytyi kerätä sekaisin menneet pasmansa takaisin järjestykseen. Elikäs...
Mitä äsken olikaan päässyt tapahtumaan? Josh, sinähän olet nyrkkeilijä ja sen vuoksi sinulla pitäisi olla hyvät refleksit, joten olisit voinut tehdä jotain sillä välin kun Rin oli päässyt suutelemaan sinua sen sijaan, että seisoit vain paikoillasi.

Josh seisoi hetken hiljaa ja katsoi vain anteeksi pyytelevää nörttityttöä, kunnes nosti kättään, jonka laittoi toisen poskelle ja kumartui suutelemaan tätä. Hän ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt, kuin palaset olisivat loksahtaneet oikeille paikoilleen.
Tytön huulet olivat niin pehmeät ja houkuttelevat, että hän olisi varmasti ties kuinka kauan jaksanut helliä niitä omillaan. Ne jopa maistuivat hyvältä. Miehenalku kuitenkin jauhoi mielessään, että jos Rin torjuisi hänet, antaisi hän tämän olla, sillä pakottaminen ei ollut sitä mieleistä puuhaa.
Mutta torjumista hän ei toivonut.

Rin oli edelleen aivan hermorauniona Joshille antamasta suukostaan ja pelkäsi oikeasti menettävänsä urheilijan tytön päähänpiston takia. Miksi Rin, oi miksi? Miksi sinä noin vain menit suutelemaan poikaa, jota et voisi koskaan saada? Trinity oli varma, ettei hän tulisi toipumaan tästä vielä pitkiin aikoihin.
Pitäisiköhän tytön yrittää vielä pyydellä anteeksi ja... Ja sanoa, että hän oli tänään ollut niin sekaisin, ettei enää tiennyt mistään mitään? Menisiköhän se selitys läpi? Olisiko pikkuneidillä vielä mahdollisuus paikata ne samat välit Joshiin kuin hänellä oli ollut ennen sitä ajattelematonta suu-
Tyttö tunsi suuren ja lämpimän käden asettuvan poskelleen. Rinin ajatukset katosivat tuhkatuuleen ja hänen vatsassa muljahti jännittyneesti. Suklaasilmät nostettiin juuri silloin lattialta Joshiin, kun Rin tunsi ne samat huulet omillaan, joita oli hetki sitten suudellut.

... Josh Fanelli suuteli Trinity Hudsonia. Urheilija suuteli nörttiä. Näkyvä suuteli näkymätöntä. Josh suuteli Riniä, eikä ollut aikeissa lopettaa suudelmaa. Eikä Rin ollut suudelmaa keskeyttämässä.
Pikkuneidin vartalo värisi ja sydän läähätti ihastuneena rinnassa. Tuntui kuin sydän turpoisi järjettömästi ja ettei se kohta mahtuisi hänen rintaansa. Kuin sydän ei enää kuulunut hänelle, vaan Joshille. Sitä tunnetta oli mahdotonta selittää ulkopuoliselle, se tunne täytyisi itse kokea.

Rin seisoi hetken aikaa kohmettuneena aloillaan, kunnes hänen vartalonsa päätti tehdä jotain. Tytön kädet nousivat ja ne kietoutuivat urheilijan niskan taakse. Rinin huulet vastasivat viimein Joshin suudelmaan ja tyttö tuli lähemmäs poikaa. Hän tunsi Joshin lämmön, sen suunnattoman lämmön, joka alkoi lämmittää myös nörttityttöä. Ajatella, että tämä oli Rinin ensisuudelma. Ajatella, että hän sai oikeasti suudella Josh Fanellia oman kotinsa eteisessä.
Tämän oli pakko olla unta. Toivottavasti tämä uni ei päättyisi koskaan. Oikeasti? Pitikö Josh hänestä oikeasti... Tällä tavalla? Että pystyi suutelemaan Riniä? Tämä tuntui niin oudolta, niin.. Niin uskomattomalta. Rin tunsi olevansa maailman onnellisin tyttö, kun sai jakaa tämän hetken yhdessä Joshin kanssa.

Rinin suutelemisesta huomasi, että tyttö ei ollut kokenut tällisiä asioita. Ei hän ollutkaan, mutta tyttö oli kuitenkin ylittänyt jo itsensä. Hän osasi suudella, vaikkei ollut ennen suudellutkaan ketään. Hän varoi osumasta hampaillaan Joshin hampaisiin ja varoi, etteivät heidän nenänsä murtaneet toisiaan. Rin yritti olla hellä ja varovainen, mutta hänen suudelmansa alkoi koko ajan muuttua vain kiihkeämmäksi ja kiihkeämmäksi. Hän ei tahtonut enää koskaan päästää Joshia irti itsestään, ei ikinä. Josh saisi olla Rinin kanssa lähekkäin aina näin. Saiko niin toivoa vai oliko se sopimatonta?
Nyt Rinin jalat olivat pettää ja Josh varmaan huomasi sen, kun tytön ote tiukentui toisen niskassa.

Josh oli jo aikeissa perääntyä ja jättää Rinin huulet omaan rauhaansa, mutta sitten tyttö kietaisikin kätensä hänen niskansa taa ja tuli lähemmäs vastaten samalla suudelmaan, jonka hän oli juuri toisen huulille painanut. Urheilija siirsi kätensä neidon poskelta hyväilemään tämän tummia hiuksia, jotka tuntuivat niin silkkisiltä, että hän varmasti erehtyisi toisenlaisessa tilanteessa luulemaan niitä silkiksi ellei tietäisi, että ne tosiaankin olivat tämän hiukset.
Urheilija ja nörtti. Auts. Tästä ei varmasti kukaan koulukavereista pitäisi, ei edes Rinin vanhemmat, jotka olivat täysin tietämättömiä siitä, mitä heidän kodissaan paraikaa tapahtuikaan. Mutta tämä jäisi vain heidän väliseksi asiaksi, josta kukaan ei saisi tietää.

Miehenalku oli juuri siirtämäisillään toisen kätensä Rinin lanteille, mutta muisti sitten siinä olevan lasin, jolle alkoi etsiä paikkaa. Pienen etsinnän jälkeen hän kuitenkin löysi laatikoston, jonka päälle voisi laittaa sen, mutta se oli ikävä kyllä hieman kauempana heistä. Hän luetteli itselleen kaksi vaihtoehtoa; joko hän keskeyttäisi suutelemisen tai sitten pakottaisi tytön perääntymään, jotta pääsisi tarpeeksi lähelle laatikostoa. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui epämiellyttävältä, joten sen enempää ajattelematta hän valitsi toisen vaihtoehdon; Josh pakotti Rinin perääntymään lähemmäs laatikostoa suudelmien lomassa, mutta ei ollutkaan huomioinut seinää, joka tuli pian vastaan ja Rin joutui painautumaan sitä vasten. Onneksi hänen pieni operaationsa oli kuitenkin onnistunut sen verran, että hän yletti laittamaan lasin laatikoston päälle ja siirsi sen sitten niin hentoiselta tuntuvan tytön lanteille.

Niin viattoman tuntuinen Rin ei kuitenkaan tuntunut enää niin viattomalta, kun tämän suudelmat muuttuivat yhä kiihkeämmiksi ja kiihkeämmiksi, johon Joshin olisi tehnyt mieli naurahtaa, mutta hän oli aivan liian huumaantunut toisen huuliin joita alkoi itsekin suudella vaativammin.
Mutta sitten ilmeisesti neidon jalat alkoivat pettää, kun toisen ote tiukkeni entisestään ja painoa siirtyi enemmän hänen puoleensa. Ja sitähän Josh ei halunnut, ehei, hän ei halunnut toisen lyhistyvän kesken kaiken lattialle, joten nosti liiankin helposti höyhenenkevyen Rinin käsivarsiensa varaan ja käveli olohuoneeseen, jonka sohvalle laski tämän selälteen makaamaan siirtyen itse nelinkontin tämän ylle.

Okei, tämä alkoi jo vaikuttaa aivan järjettömältä. Minne se viaton ja kaikkea pelkäävä nörttityttö oli kadonnut? Mikä tämä uusi Rin oli, joka suorastaan vaati läheisyyttä ja lisää Joshin kosketusta? Tyttöhän oli aikaisemmin suorastaan pyörtynyt, jos Josh vain hipaisikin häntä, niin nyt hän jo tahtoi tuntea toisen lähellään ja tuntea miehenalun vahvat kädet ympärillään.
Ehkä tämä oli taas yksi niistä irstaista unista, joita pikkuneiti oli joskus nähnyt. Niin, se selittäisi kyllä kaiken. Muttei kuitenkaan, koska tämä tuntui niin todelta.

Yhtäkkiä Rin tunsi jotain selässään ja tunnisti sen seinäksi. Nyt Josh oli vain entistä lähempänä häntä ja pikkuneiti pystyi tuntemaan Joshin lihakset omalla vartalollaan. Voi, miten hänen vartalonsa alkoi väristä ja tuntua kuumalta. Rin ei koskaan ollut tuntenut mitään vastaavaa lyhyen elämänsä aikana. Se tunne, se... Se oli huumaavaa, se oli ihana se... Se oli niin täydellinen! Mikään ei voisi pilata tätä heidän hetkeään nyt, vaan he saisivat olla kahdestaan.
Rin tunsi silmälasiensa olevan tiellä, joten hän riisui ne päästään ja asetti ne sille samaiselle laatikoston päälle, jonne Josh oli vesilasinsakin pistänyt. Samalla pöydälle päätyi nyt käsissä olleet rahat, joita Rin oli yrittänyt Joshille tyrkyttää.
Nyt tuntui paremmalta, kun heidän välissään ei ollut mitään esteitä, eikä Rinin kädet olleet täynnä rahaa. Ennen Rin oli tuntenut olonsa turvattomaksi ilman suuria lasejaan, mutta nyt hän oli vain helpottunut päästessään niistä eroon.
Lähemmäs, lähemmäs... Sitä Rin vain kiihkeästi toivoi, kun Joshin käsi oli asettunut hänen lantiolleen. Miten Rin pääsisi lähemmäs Joshia? Oliko enää mahdollista päästä enää lähemmäs? Rin tahtoi vain tuntea toisen vartalon lämmön enemmän omaa vartaloaan vasten.

Josh nosti hänet naurettavan helposti ylös, kun tytön jalat olivat pettämässä. Rin ei malttanut sitten ollenkaan päästää irti Joshin huulista, hän oli päättänyt jatkaa miehenalun suutelemistä ikuisuuksiin asti.
Seuraavaksi tyttö tunsi kovan sijasta pehmeän alapuolellaan. Rin oli laskettu heidän olohuoneen sohvalle. Josh asettui hänen päälleen, eikä Rin edelleenkään päästänyt urheilijaa otteestaan. Kun välillä oli pakko vetää happea, karkasi tytön huulien välistä raskaita ja kiihkeitä henkäyksiä. Oliko soveliasta tuntea sellaista.. Intohimoa jotakuta kohtaan? Oliko soveliasta tuntea olo niin kiihkeäksi ja.. Halukkaaksi? Saiko sellaisia tunteita tuntea, oliko ne tunteet sallittu Rinille?
Aivan sama, niin tyttö ajatteli. Hän halusi Joshin kokonaan itsellen. Mikään muu ei tuntunut sillä hetkellä tärkeämmältä.
Rinin sirot sormet eksyivät Joshin niskalta tunnustelemaan miehenalun vatsalihaksia. Ne tuntuivat niin kovilta ja erilaisilta. Joshin vatsa oli niin erilainen kuin Rinin vatsa, joka oli pehmeä ja sileä.

Rin oli oikeasti jossain ihmeellisessa transsissa. Hän oli täysin suurien tunteidensa vallassa, ettei tuntunut kiinnittävän huomiotaan mihinkään muuhun kuin Joshiin. Onneksi kuitenkin Rinin korvat olivat harjaantuneet kuulemaan sen, milloin äidin auto saapui pihaa.
Ja pian pikkuneidin korviin kantautuikin se tuttu moottori ja ne jarrutusäänet. Rin lopetti Joshin suutelemisen välittömästi ja hänen silmänsä revähtivät auki. Tyttö työnsi Joshin pään kauemmaksi ja keskittyi kuuntelemaan ulkoa tulevia ääniä. Hän kuuli autotallin avautuvan.
"V-voi ei.." Rin sopersi hädissään, kun hän yritti avuttomasti keksiä toimintasuunnitelmaa. Suklaasilmät hakeutuivat sitten takaisin Joshin ruskeisiin silmiin, eikä tyttö voinut vastustaa itseään. Hän painoi vielä tiiviin suudelman Joshin huulille, ennen kuin pakotti Joshin nousemaan ylös.
"Äiti tulee, sinun.. Sinun on mentävä..!" nörtti parkaisi hiljaa ja työnsi Joshia kohti takaovea.

Rinin henkäykset olivat suorastaan musiikkia miehenalun korville, joka innostui vain enemmän leikittelemään tämän huulien kanssa. Milloin viimeksi hän oli tuntenut näin voimakkaasti jonkun kanssa? Se taisi olla ensimmäisen seurustelusuhteen aikana, kun hän oli silloin vielä varsin kokematon, tyttöystävä mukaanlukien. Silloin hän oli antanut luvan itselleen antaa vain mennä, kun taas muiden suhteiden kanssa hän oli joutunut olemaan se jarruttava osapuoli. Ja nyt.. Noh, hehän eivät seurustele, mutta ei sen väliä.
Sitten Josh tunsikin allaan olevan tytön sirojen sormien siirtyneen hivelemään hänen treenattuja vatsalihaksiaan, jotka olivat varmasti aivan erilaisen tuntuiset kuin neidon oma vatsa, joka näytti näin paidan läpi katsottuna litteältä ja oli varmasti myös pehmeä. Mutta kaikki tämä johtui vain treenauksesta, jota hän oli jo harrastanut vuosia ja säännöllisin väliajoin.

Urheilijan korvat olivat täysin kuuroja ympäristön äänille, sillä oli niin keskittynyt lähellään olevaan tyttöön, että havahtui vasta sitten, kun Rin työnsi häntä kauemmas. Hän meinasi aluksi kysyä, missä vika, mutta sitten kuuli myös autotallin oven avautuvan ja tiesi, että he olisivat pulassa, jos jäisivät rysän päällä kiinni.
Josh nousi pois neidon yltä ja istahti tämän viereen kuuntelemaan toisen pientä panikointia, vaikka tiesi ettei se ollut järin järkevää toimintaa. Sillä hetkellä hänestä vain tuntui, että aivan sama jos he jäisivät kiinni, mutta Rin painoi suudelman hänen huulilleen ja pakotti nousemaan ylös sohvalta. Sitten häntä jo työnnettiinkin kohti takaovea, josta hänen oli määrä pujahtaa ulos.
Vielä, ennen kuin hän lähti, hän painoi suukon keijukaistytön otsaan ja lähti.

Hän tunsi olonsa kauheaksi hiippariksi, kun pujahti takapihan poikki autolleen ja lähti ihan muina miehinä ajelemaan pois. Tästä tulikin vähän mieleen se... se... Edward Cullen- voi elämä mikä nimi! - joka aina pujahti öisin stalkkaamaan rakastamansa tytön yöunia ja pitämään seuraa tälle tämän isän tietämättä. Tai jotenkin noin, eihän hän ollut muuta kuin vain kuullut asiasta, kiitos Célinen.
Naurettava mies...

Rin sulki takaoven heti, kun Josh oli siitä poistunut. Tyttö tunsi kuuman kosketuksen otsassaan, juuri siinä kohtaa, mihin Josh oli häntä suukottanut.
Nyt Rin oli antanut itselleen oikeuden käyttää voimasanaa. Anteeksi, mutta mitä helvettiä oli juuri tapahtunut? Voisiko joku ystävällisesti kertoa pikkuneidille, mitä äsken oli tapahtunut? Sillä Rin ei uskonut kokemaansa.
Hän ja Josh... Hahah, joku varmasti pelleili hänen kanssaan. Aivan varmasti. No hei miettikää nyt! Nörtti ja urheilija? Mitäänsanomattoman näköinen tyttö ja ylikomea urheilijapoika. Näkymätön ja näkyvä.
Vou, aikalisä.

Jokin sai tytön palaamaan takaisin maanpinnalle ja hän huomasi lattialla olevan hiekkaa. Joshillahan oli ollut kengät jalassa. Apua, hiekat pitäisi nopeasti siivota!
Rin pinkaisi tuhatta ja sataa siivouskomerolle ja otti sieltä harjan. Hän lakaisi hiekat nopeasti takkaan, kun ei ollut muutakaan keksinyt. Hän ehti juuri palauttaa harjan takaisin kaappiin, kun etuovi aukesi. Silloin tyttö jähmettyi paikoilleen keittiöön.
Äiti ei sanonut mitään astuessaan kotiinsa. Hän riisui kenkänsä eteiseen ja pisti ne oikealla paikalleen. Nainen otti kaulalta huivinsa pois ja asetti sen naulakkoon. Sen jälkeen hänen vakavamieliset silmänsä osuivat tyttäreensä. Rin nielaisi hiljaa kohdatessaan äitinsä katseen. Kuin äiti lukisi hänet pelkällä katseella.
"Oletko kunnossa? Kasvosi ovat aivan punaiset", Marie avasi sitten suunsa ja tuli lähemmäs tytärtään. Rinin silmät muuttuivat pingispallon kokoisiksi ja hän nosti kätensä poskelleen. Hänen pohkensa tuntui tulikuumalta. Voi ei, äiti varmasti tajuaisi, miksi Rin oli näin punainen! Apua, apua! Äiti ei antaisi tätä koskaan anteeksi!
"Onko sinulla kuumetta?", äiti totesi asettaessaan kätensä sitten tyttärensä otsalle. Rin oli edelleen aivan jähmettynyt, eikä uskaltanut edes liikkua. "Otsasi on aivan tulikuuma!" äiti parkaisi ihmeissään ja veti kätensä takaisin itselleen.
"Mene lepäämään, ettet sairastu enempää", Marie käski. Niin, jos heidän tyttärensä sairastuisi, kuka sitten hoitaisi kotityöt?

Rin teki työtä käskettyä ja liikkui kohmeisesti kohti yläkertaa.
"Miksi lasisi ovat eteisen pöydällä? Entä mitä vesilasi tekee siinä? Mitä nuo rahat ovat?"
Nörtti pysähtyi kuin seinään ja hänen katseensa siirtyi eteiseen. Tosiaan, Joshin vesilasi oli jäänyt siihen! Niin kuin myös pikkuneidin lasit.
"Ööö... Äää... M-minä... Minä unohdin ne siihen. Rahat ovat... Ööö... Lahjoitusta varten?", pikkuneiti takelteli ja pinkaisi hakemaan vesilasin, rahansa ja silmälasinsa käsiinsä. Tyttö pakeni ne sitten mukanaan yläkertaan kohti omaa huonettaan.

Huoneeseensa päästyään nörtti oli lyyhistyä maahan. Hänen mieleensä oli palautunut se pari minuuttia sitten tapahtunut asia. Oliko se oikeasti ollut totta? Ettei tyttö vain ollut kuvitellut kaikkea? Mitä jos Rin olikin nukahtanut olohuoneen sohvalle ja nähnyt vain unta?
Rin pudisti kuitenkin päätään. Ei, se oli ollut totta. Joshin huulet, Joshin vartalo, Joshin kädet... Ne kaikki olivat olleet täyttä totta. Ja he olivat oikeasti suudelleet.
Tyttö laski vesilasin ja silmälasinsa yöpöydälleen ja pudotti rahansa erääseen lippaaseen, jonka jälkeen hän kaatui mahalleen sängylleen. Oliko Rin koskaan ollut näin... Näin onnellinen? Kuin sydän pakahtuisi rinnassa. Kuin hän leijuisi jossain pilvissä.
Trinity Hudson ja Josh Fanelli... Oikeasti?

Rin sitten tosiaan oli kuumeessa, joka piti häntä vankinaan omassa sängyssään. Se pieni onnellinen hymy ei kuitenkaan niinä kahtena päivänä lähtenyt pois hänen huuliltaan.

//The end : ))