Save me from this Hell

Vihertävänsiniset silmät katsoivat ulos auton ikkunasta auton ajaessa kohti Belmont Parkia. Oikeasti silmät eivät juuri katsoneet mitään, ne katsoivat tyhjyyteen, sillä Pepe oli mietteissään ja puristi kännykkää kädessään. Hän oli juuri hetki sitten lähettänyt hätäviestin eräälle henkilölle.
” Ole kiltti ja tule Belmont Parkiin klo 12 aikoihin. Ole kuin et tietäisi olostani siellä. Rukoilen sinua!”
Yhtäkkiä käsi ilmestyi kiinni hänen jalalleen ja kouraisi tytön reittä. Pepe hätkähti ja siirsi säikähtäneen katseensa nopeasti etupenkillä istuvaan mieheen, joka ajoi autoa.
”Oho, se ei ollutkaan siinä!” mies hörähti etupenkillä ja Michelle nauroi toisella etupenkillä, laskien oman kätensä miehen reidelle. Mies veti kätensä pois Pepen reideltä ja tyttö vetäytyi aivan kiinni auton oveen. Pepe nielaisi ja hänen katseensa harhaili ympäri autoa. Mitä mies olikaan etsinyt, toinen oli varmasti löytänyt sen…

Niin, Pepen perhe plus Paul olivat ajamassa kohti huvipuistoa. Pepe oli halunnut kieltäytyä, mutta hänen äitinsä pakotti. Syyksi hän sanoi sen, että tämä on jo toinen askel, että tyttö saisi äidin luottamuksen takaisin. Kyllä tyttö muuten olisi lähtenyt huvipuistoon, mutta ilman Paulia! Jos mies keksi ahdistella häntä jo menomatkalla, mitä kävisikään huvipuistossa…
Sen takia Pepe olikin lähettänyt hätäviestin Chadille. Vaikka Pepen äiti olikin sanonut tytölle, että tyttö ei saisi pyytää ystäviään mukaan, mutta eihän sille voinut mitään, jos tuttu olisikin jo valmiina huvipuistossa tai tulee sinne hieman myöhemmin…? Sen suunnitelman luulisi toimivan ja Pepe toivoi koko sydämestään suunnitelmansa toimivan.
Kunpa Chad tulisi…

Auto pysäköitiin parkkiin ja Pepe astui viimeisenä pois autosta. Hänen katseensa kiersi huvipuiston näkyvän osan ja laskeutui seuraavaksi tutkimaan parkkipaikkaa ja sisäänpääsyaluetta. Chadia ei ainakaan vielä näkynyt…
”Pepe, mennään jo!”, Peterin innostunut ääni kuului läheltä ja tyttö kääntyi veljensä puoleen. Hän otti kiinni pyörätuolin ohjaksista ja lähti työntämään veljeään äitinsä ja Paulin perässä kohti sisäänpääsyaluetta. Pepe tarkkaili uteliaana ympärilleen, mutta katse etsi vain yhtä nuorukaista ihmisten joukosta. Chad oli sillä hetkellä ainoa toivo, joka voisi pelastaa Pepen tältä helvetiltä.
”Noniin, minnes menemme ensimmäiseksi?” Paul kysyi ja loi iloisen katseen Peteriin ja Pepeen. Pepe pysyi vaiti ja näpräsi avonaisia hiuksiaan. Tytöllä oli päällä keltainen tunika, jossa oli vyötäröllä musta vyö. Jalassa hänellä oli oranssit legginssit ja parin sentin mustat avokkaat.
”Oih, mennään yhdessä ensiksi johonkin vuoristorataan! Sellaiseen, mikä ei ole hirvittävän hurja”, Michelle totesi ja Paul näytti myöntyvän. Pepe henkäisi ja lähti työntämään Peteriä Paulin ja äitinsä perässä.

//No, ei mikään kovin laadukas aloitus, kun katson Skinsiä tässä samalla XD Ehkä tää kuitenki jotenki kelpaa... aimee Chadin kanssa tänne (:

// ihan tarpeeksi hyvä :--)

Hunajanvaalea hiuspehko erottui bussista sen omistajan rummuttaessa hermostuneesti edessä olevaa kaidetta, hampaiden purressa kipeästi huulta. Suklaanruskeat silmät tuijottivat eteen hieman hätääntyneen näköisinä, vaikka poika yrittikin pitää ilmeensä tyynenä. Yläkroppaa peitti Dolce & Gabbanan t-paita, jalassa oli tummat farkut ja valkeat niken kengät. Penelopen viesti oli pelästyttänyt hänet pahanpäiväisesti, tyttö tuntui olevan enemmän kuin hädissään.

Käsi kaivoi haparoiden kännykän housujen taskusta, tuijottaen kelloa mykkänä. Viittä vaille kaksitoista. Tämä julmetun bussi oli täynnä, kuuma ja ahdistava,ihmiset tunkeilivat ympärillä ja rääkyivät täyttä kurkkua ja kaiken lisäksi vielä jumittunut keskipäivän ruuhkaan! Loistavaa. Chad pudisteli päätään, katseen pysyessä tiiviisti tiessä ja edellä menevissä autoissa, kuin yrittäen siirtää ne ajatuksen voimalla pois edestä. Viimein valot vaihtuivat ja osa autoista kääntyi toisille teille (luojalle kiitos) ja bussi pääsi hetken ajelemaan hieman nopeampaa, ennen kuin edessä töpeksi jälleen joku amatöörikuski.

Musta ukkospilvi tuntui muuttuvan entistäkin tummemmaksi nuorukaisen pään päällä – tuon teki mieli vain karjua kaikille, että pitäisivät turpansa kiinni, käskeä bussikuskia painamaan kaasu pohjaan ja ajamaan noiden idioottien yli. Miksei hän ollut tankannut porscheaan, hän olisi jo nyt Belmont parkissa… Michael ei ollut vielä täysin antanut anteeksi sitä moottoripyörä-episodia, vaikkei hondalle ollut kuinkaan käynytkään, joten hän ei voinut sitäkään lainata. Turhautuneena Chad haroi hiuksiaan, toisen käden rummuttaessa edelleen kiihtyvällä tahdilla kaidetta.

// en tiiä myydäänkö nikejä ulkomailla, mutta ihan sama.

//Eiköhän nikejä myydä XD

Pepe auttoi veljensä takaisin pyörätuoliin, kun he olivat päässee pois vuoristoradan vaunusta. Pepeä ärsytti äitinsä käytös, varmasti äiti olisi halunnut lähteä huvipuistoon pelkästään Paulin kanssa. Mutta Paul oli vaatinut yhteistä aikaa koko Michellen perheen kanssa. Ja tuotakin pitäisi sitten uskoa.
Pepen silmät eksyivät hetkeksi aikaa tuijottamaan Paulin takaraivoa, kun tyttö työnsi veljeään heidän perässä. Hän saattoi sillä hetkellä tuntea miehen käden reidellään ja se sai suuren inhon tunteen kohoavan kehoon. Hänen vartalonsa värisi kauttaaltaan ja silmissä alkoi kiilua pelonsiemen.
"-pe? Pepee?" Pepe havahtui hereille ajatuksistaan kuullessaan veljensä huhuilevan hänelle. Tyttö siirsi katseensa poikaan.
"Haluan mennä kummitusjunaan", Peter sanoi ja virnisti. Pepe naurahti hieman ja pudisteli päätään.
"En tiedä uskallanko", tyttö vastasi huvittuneena ja sekoitti veljensä hiuspehkoa.
"Jos Peter haluaa mennä kummitusjunaan, niin mennään koko porukalla!" Paul puuttui mukaan ja levitti kätensä innoissaan sivuilleen. Pepe mulkoili miestä hetken aikaa kulmiensa alta, kunnes laski katseensa kokonaan maahan.

Matka jatkui kohti kummitusjunaa. Pepe kieltätyi menemästä sinne, koska hän ei juuri koskaan ollut kovin kiintynyt kummitusjuttuihin. Tyttö jäi nojaamaan erään aitauksen vierelle ja odottamaan muita. Hän ei aavistanutkaan, että taakse oli ilmestynyt hahmo, joka haisteli tytön hiuksia.
"Mmm.. Mansikantuoksuinen tänään..." kuului matala kuiskaus tytön korvaan, jolloin Pepe otti välittömästi pari askelta kauemmas. Paul seisoi vähän matkan päässä ja hymyili ystävällisesti.
"Äitisi ja veljesi menivät kahdestaan. Joten meillä on nyt hetken aikaa olla kahdestaan", Paul totesi, iloissaan. Pepe katsahti ympärillä oleviin ihmisiin hätääntyneenä. Juuri kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan heihin. Hitto, missä Chad on?!
Mutta ei Paul voisi kosketella häntä nyt. Ei, kun kaikki näkisivät. Kaiken pitäisi nyt olla ihan turvallista...
"Hei, älä ole noin kaukana! Tule lähemmäs", Paul kehoitti ja viittoi kädellään tyttöä lähemmäs itseään. Pepe pudisteli päätään vakavana ja pysyi hyvän matkan päässä toisesta. Tyttö ei voinut puhua, kun oli aivan kauhuissaan. Hänen sydämensä jyskytti kuuluvasti rinnassa ja kurkussa tuntui olevan jokin pala tukkimassa nielemistä.

Chad rummutti entistä kovemmin sormiaan bussin kaidetta vasten, vaikka hän alkoi muistuttaa jo hyvää vauhtia räjähtämispisteessä olevaa tulivuorta. Vieressä rääkyvä kakara sai hänen hermonsa niin kireälle, että hän oli ärähtänyt lapselle ja mulkaissut toista niin murhaavasti, että tuo oli ruennut itkemään. Eihän Chad suinkaan normaalisti ollut niin päälle käyvä, mutta nyt… Niin, hänen olisi tehnyt mieli kuristaa vähintään joka toiselta vastaantulijalta pää irti.

Viimein bussin tahmaisen ikkunan läpi näkyi suuri kyltti "Belmont park". Nuorukainen kiilasi kaikkien muiden eteen, loikaten yhdellä hypyllä bussin portaat alas, kävellen puoli juoksua kyltin alta itse huvipuistoon, saaden osakseen enemmän kuin muutaman närkästyneen katseen niin mummoilta kuin lapsiperheiden äideiltä ja isiltäkin.

Poika hidasti vauhtinsa pingottuneeksi kävelyksi, sillä viestissähän oli lukenut jotakin siihen suuntaan, että hänen pitäisi olla niin kuin ei tietäisikään Penelopen läsnäolosta jossakin täällä helvetin suuressa huvipuistossa, johon tuntui tänään olevan pakkautuneen koko kulma kunnan ihmiset. Urheilijapoika ei voinut kuitenkaan estää itseään vilkuilemasta ympärilleen koko ajan, hakien väkijoukosta tuttuja, punertavanruskeita hiuksia – tuloksetta.

Käsi haroi niskaa, toisen puristuessa tiukasti nyrkkiin kylkeä vasten. Minkä takia naiset aina olivat niin epämääräisiä.. Kyse saattoi olla jostakin ihan mitättömästä asiasta ja Chad pingotti turhaan. Hän ei kyllä ollut koskaan tuntenut itseään yhtä... ahdistuneeksi. Tai siltä se ainakin tuntui, vähän kuin olisi tungettu johonkin pieneen mustaan komeroon, jossa olisi happea vaikka kahdeksikymmeneksi minuutiksi.

Pepe katsoi Paulia koko ajan, sillä tyttö pelkäsi, että jos yhdenkin kerran katsoisi muualle, mies tulisi lähemmäs. Tyttö kaivoi taskustaan kännykkänsä ja yritti kirjoittaa siihen viestiä samalla, kun katsoi Paulia.
"Kenelles sinä tekstailet?" Paul kysyi, muka kiinnostuneena. Nyt tyttö mulkaisi toista vielä pahemmin kuin äsken.
"Jos olet täällä, olen kummitusjunan edessä"
Pepe lähetti hyvin tönkön viestin Chadille ja asetti kännykkänsä takaisin laukkuunsa, jonka olkaa ryhtyi puristamaan.
"Miksi sinä et puhu? Pidän äänestäsi", mies sanoi ja hymyili. Pepe halusi niin laskea katseensa pois miehen vihreistä silmistä, mutta ei voinut. Mies sai tytön voimaan pahoin ja tuntemaan olonsa suojattomaksi ja juuri noiden asioiden takia Pepe oli tulla hulluksi!

RÄKS

Pepe säikähti kamalasti, huulilta karkasi jopa pieni äänähdys, kun tyttö oli kuullut kovan äänen. Katse etsi heti äänen aiheuttajan. Yhdestä kojusta, josta pystyi voittamaan jotain lasiesineitä, oli näköjään yksi pudonnut asfaltille.
Liian myöhään Pepe tajusi tehneensä virheen kääntyessään katsomaan tuota kojua.
Käsi tarttui hänen ranteensa ympärille ja kiskoi Pepe eteenpäin. Pepe yritti vetää kättään irti miehen vahvasta otteesta, mutta mies vain hymyili hänelle ystävälliseen sävyyn. Tyttö ajatteli, että hän voisi alkaa kiljua. Se herättäisi ihmiset katsomaan heitä, jolloin mies päästäisi irti ja Pepe pääsisi irti...
"Pysytään lähekkäin, jotta emme eksy. Äitisi ja veljesi tulevat varmasti kohta", Paul kuiskasi ja Pepen kasvot vääntyivät tuskaisiksi, kun mies puristi tytön kättä niin kovasti.
"... Päästä irti..!" kuului pieni hätääntynyt parkaisu tytön huulilta, joka ei valitettavasti kantautunut juuri minnekään. Tyttö yritti yhä riuhtoa itseään irti miehen otteesta. Hän ei halunnut antaa tuon miehen koskea itseensä enää! Mies ei saanut koskea häneen!
"Hys hys.." mies kuiskaili ja nosti toisen kätensä sivelemään Pepen kasvoja. Pepe yritti vetää kasvojaan taaemmas, mutta se ei onnistunut tytön haluamalla tavalla.
Häntä inhotti. Häntä pelotti.

Nuorukaisen käsi livahti salamana taskuun, kun kännykkä päästi piippauksen viestin merkiksi. Ruskeat silmät lukivat viestin nopeasti, ja ennen kuin hän edes varsinaisesti tajusi viestin sisältöä, hän huomasi suuntaavaansa vellovan ihmisjoukon läpi kohti kummitusjunaa. Ihmiset tuntuivat tekevän tilaa, sillä hän varmaan näytti ukkospilveltä, joka mulkoili murhaavasti jokaista vastaantulijaa, ei edes enää joka toista. Tajusivatpahan ainakin väistää.

Pian Chad bongasikin tutun värisen hiuspehkon ja keltaisen vaatteen ihmisjoukon keskeltä, mutta kun hän pääsi lähemmäs, poika ei kyennyt kuin jähmettymään paikalleen. Varmaan keski-ikäinen tai siitä vanhempikin mies näytti kiskovan Penelopea jonnekin. Pojan lasittunut katse seurasi hetken tuota, ennen kuin vanhempi mies kumartui sivelemään tytön kasvoja. Chadin oli pakko vetää henkeä ja puristaa kätensä nyrkkiin, ennen kuin hän avasi ne. Jos ne olisivat nyrkissä, ja kaikki oli sitä, miltä nyt ainakin hänen näkökulmastaan näytti, hän saattaisi ikään kuin... vahingossa menettää malttinsa ja poksauttaa tuota likaista ukkoa turpaan. Mutta ehkei pitäisi hätiköidä, tuohan saattaisi vaikka olla vain isä, setä, ukki tai joku vastaava. Tosin Pepen kauhistunut ilme kieli jostakin aivan muusta.

Hän pujotteli ihmisten läpi, viilentäen ensin hieman tunteitaan, ennen kuin heilautti kättään, uudemmankin kerran. "Penelope!" Chad huikkasi, yrittäen kiinnittää tytön että tuon ukon huomion itseensä. Uusi käden heilautus, samalla kun tuo pujotteli ihmisten välissä, päästen lopulta hieman vapaammalle paikalle, josta toivon mukaan tyttö näkisi hänet.

Se oli kuin oikeasti enkelin ääni tytön korville.
Pepen katse kääntyi nopeasti siihen suuntaan, josta hän oli kuullut nimensä huudettavan. Tytön silmiin syttyi huojentunut katse, kun Pepe näki Chadin tulevan lähemmäs.
"Chad!" Pepe hihkaisi, iloisena ja todella huojentuneena katsoessaan Chadin tuloa lähemmäs. Silloin Pepe unohti Paulin ahdistelut välittömästi.
"Pepe, Paul!" huudettiin toiselta puolelta ja tytön katse kääntyi Paulin kanssa katsomaan, kun Michelle työnsi Peteriä heitä kohti. Silloin vasta miehen sormet irottautuivat Pepen käsivarresta ja tyttö vetäytyi nopeasti kauemmas Paulista, lähemmäs Chadia. Kun hänen äitinsä keskittyi hyväilemään Paulia, Pepe asteli nopein askelin Chadin luo ja avasi käsiään.
Hän tarvitsisi nyt tiukan halauksen, jotta kestäisi jotenkin loppupäivän.
Pelastaja oli saapunut. Chad ansaitsisi pelastusmitalin tästä hyvästä.

Chad huokaisi huojentuneena ukon päästäessä tytöstä irti. Tuon äiti ja ilmeisesi velikin näyttivät tulevan jo paikalle. Poika otti muutaman harppauksen lähemmäs Pepeä, kietoen sitten käsivartensa huolehtivasti tuon ympärille, napaten tytön tiukkaan halaukseen.

Hetken päästä kuitenkin poika laski tytön kauemmas itsestään, jotenkin tuntui Penelopen perheen katsellessa hieman vaivaannuttavalta... Niin. Chad katsoi tyttöä tiiviisti, antaen käsiensä hitaasti valua kylkiensä viereen. "Oliko se sitä, miltä se näytti....?" kuiskaus oli hiljainen, joten tuskin punaruskeahiuksinen tyttö sitä kuuli huvipuiston metelin yli, mutta hän voisi jo hiljaisesta äänensävystä ja synkästä ilmeestä arvata. Toivottavasti arvaisin.

Nuorukainen vilkaisi sivusilmällä hieman syrjemmällä olevaa miestä, naista ja poikaa, joka istui pyörätuolissa. Hän ei tiennyt, että tytöllä oli veli?, joka on pyörätuolissa...

// sori, ei kyennyt...

// Ei hätää<3 : )

Pepen puristi silmänsä tiukasti yhteen, kun Chad halasi häntä, tiukasti niin kuin tyttö halusikin. Tyttö hengitti hetken aikaa raskaasti ja yritti hiljalleen kasata itseään kuntoon. Niin, vain Chad sai koskea häneen...
"... Kiitos kun tulit.." Pepe kuiskasi Chadin korvaan, juuri ennen kuin he vetäytyivät kauemmas toisistaan ja Pepe yritti tavoittaa Chadin silmiin. Jotenkin... Katsoessaan Chadia silmiin, Pepe tunsi olonsa kummallikseksi. Hän ei voinut kauaa katsoa poikaa silmiin, vaan antoi katseensa lasketua maahan. Tytön kädet kietoutuivat eteen ristiin ja kämmenet hankasivat nyt käsivarsia vasten. Olo tuntui yhä hieman suojattomalta ja haavoittuneelta.
Chad kysyi jotain hyvin hiljaisella äänellä ja Pepe kohotti nopeasti katseensa toisen suklaanruskeisiin silmiin. Vaikka kysymys ei kunnolla kantautunutkaan tytön korviin, tiesi neiti ihan hyvin, mitä toinen kysyi...
"... Minä-"
"Pepe!" huudettiin juuri, kun Pepe oli alkamassa selittää. Tyttö käänsi päätään äitinsä suuntaan, joka viittoi tyttö tulemaan luokseen. Äidin ilme oli hieman... Hmm... Utelias ja vihainen? Niinpä tietenkin..
"Esittelen sinut perheelleni.." Pepe mumisi ja tarttui Chadia varovaisesti kädestä, lähtien viemään poikaa mukanaan perheensä luo.

"Äiti", Pepe aloitti, varoten sanojaan.
"Tässä on Chad. Chad tässä on äitini Michelle, veljeni Peter ja... Äitini miesystävä, Paul", tyttö esitteli, Paulin kohdalla tyttö puristi hieman enemmän Chadin kättä, joka oli jäänyt yhä hänen käteensä. Pepen huomatessa, miten äidin katse tarkkaili poikaa päästä alaspäin, Pepe irrotti nopeasti otteensa Chadin kädestä ja yritti hymyillä äidilleen hieman.
"Törmäsimme äsken täällä", Pepe sanoi ja yritti näyttää siltä, että se oli totta. Äiti nosti katseensa Chadin jaloista taas Chadin kasvoille ja soi toiselle pienen, hieman ylvään hymyn.
"Hei Chad", Michelle tervehti ja ojensi kättään tervehtiääkseen toista.
"Pepellä on poikaystävä!" Peter nauroi ja Pepe sähähti veljelleen hieman. Tytön silmät eksyivät nopeasti katsomaan Paulia, joka katsoi Chadia hymyillen, mutta silmissä miehellä kiehui viha. Miehen katse kohtasi sitten Pepen katseen, jolloin tyttö laski nopeasti katseensa maahan.

//Ja jos tuo hittaus ei käy, niin muokkaan (:

Nuorukainen tyytyi nyökkäämään tytön sanoille, totta kai hän oli tullut! Penelope oli jo vastaamassa, ilmeisesti toinen oli ymmärtänyt mitä hän kysyi, mutta kauempana seisseen naisen huuto keskeytti tuon. Chad puristi napakasti tytön kättä, kävellen neitokaisen vierellä tuon perheen luo. Poika vei kätensä haromaan hiuksiaan ohikiitäväksi hetkeksi, ennen kuin antoi sen jäädä lepäämään kyljen viereen. Hän tunsi perheen enemmän tai vähemmän arvostelevat katseet itsessään. Kun Michelle katsoi häntä silmiin ja hymyili, Chad vastasi pienellä hymyllä, tarttuen naisen käteen. Puristus oli lyhyt, mutta napakka. "Hauska tutustua", sanoo pienen nyökkäyksen kera.

Pyörätuolissa istuvan pojan, Peterin siis, joka oli kuin olikin tytön veli, nauraessa, Chad kääntyi katsomaan tuota, virnistäen tuolle vinosti. Hitaasti suklaanruskeat silmät kääntyivät katsomaan miestä, keski-iän ylittänyt, näytti hieman vanhemmalta, mitä hän oli kauempaa katsonut. Huulilla kyllä oli hymy, mutta selvästikin tekaistu, koska silmät näyttivät... liekehtivän raivosta? Nuorukainen otti kasvoilleen viileän, mahdollisimman tasapainoisen ilmeen, yrittäen estää itseään laukomasta mitään hävyttömyyksiä ja epämääräisiä syytöksiä, koska eihän hän loppujen lopuksi tiennyt, mitä oikeasti oli tapahtunut...

// ei haittaa kyllä.

//Hienoa hienoa (:

"Hmm... Kuin myös.." Pepen äiti vastasi mumisten, kun Chad oli puhunut ja Pepeä alkoi hävettää äitinsä käytös. Äiti näytti ja kuulosti siltä kuin olisi muka ollut jokin kuningatar ja, että hänellä oli valta kaikessa, myös Pepeen.

Sitten tuli hyvin pitkän tuntuinen ja kiduttavan oloinen hetki, kun kukaan ei puhunut mitään. Peter vain pyöri pyörätuolinsa kanssa ja poika oli selvästi hyvin levoton.
"Haluan mennä toiseen vuoristorataan!" Peter aneli ja sai hävitettyä ahdistavan tunnetilan porukan päältä. Michelle hymähti ja hymyili, jo paljon aidommin kuin äsken.
"Mennäänkö?" Michelle kysyi Paulilta ja myös osittain Pepeltä, mutta Pepe oli kuin ei olisi huomannutkaan äitinsä katsetta itsessään. Paul nyökkäsi, katsoi vielä mulkoillen nuoria, ennen kuin tarttui kiinni Michellen kädestä.
"Minä jään Chadin seuraan", Pepe sanoi sitten, saaden äitinsä haukkomaan henkeä. Tyttö hymyili jo paljon iloisemmin ensimmäisen kerran sinä päivänä ja katsoi äitiään haastavasti silmiin. Äiti tuhahti hieman ja pudisteli päätään, luovuttaneena.
"Minkäs sille sitten voi, kun kerta poikaystävä kiinnostaa enemmän kuin oman äidin seura", Michelle sanoi muka surkeasti, yrittäen näin saada Pepeä syyllistettyä. Se ei onnistunut ja Pepe tarttui Chadin kädestä kiinni, vetäen poikaa mukaansa pois perheensä luota. Missä tahansa oli parempi olla kuin Paulin lähellä. Eikä oikeastaan äidinkään seura enää houkutellut tyttöä jäämään. Chad ei ansaitsisi moista käytöstä äidiltään.
"Soitellaan!" Pepe huikkasi vielä, virnisti hieman ilkeästi äidilleen ja nuoret katosivat ihmismassaan.

Pepe käveli vaitonaisena Chadin vierellä pitkin huvipuiston tietä. Heidän kätensä olivat erkaantuneet toisistaan melkein heti, kun oltiin päästy pois Pepen äidin näköpiiristä. Tytön katse näytti murheiselta ja Pepe oli muutenkin hieman vaipunut mietteisiinsä. Hän mietti, mitä voisi Chadille kertoa. Uskaltaisiko hän kertoa kaiken, esimerkiksi senkin, että mies oli jo kosketellut tyttöä...?
Ensiksi Pepe kuitenkin päätti yrittää keskustella muista asioista.
"En ollut tainnutkaan kertoa, että veljeni on pyörätuolissa..?" Pepe kysyi varovaisesti, nostaen katseensa Chadin silmiin. Tyttö hymyili hieman, hymystä paistoi kuitenkin murheellisuus.
"Hän on ollut pyörätuolissa jo kaksi vuotta. Auto ajoi hänen päälleen..." tyttö kertoi lisää ja henkäisi hieman. Se onnettomuus oli ollut hänen syytään, tytön olisi pitänyt vahtia veljeään paljon tarkemmin.
"Mutta hän osaa olla yhä positiivinen ja iloinen. Hän sanoi kerran, että pyörätuoli on ihan okei", Pepe sanoi vielä nopeasti ja hymähti. Pyörätuoli tulisi estämään Peteriä vielä monissa asioissa elämässä.
"Muuten, älä välitä äidistäni. Hän on aina ollut... No, tuollainen arvosteleva persoona", tyttö mainitsi vielä ja nosti katseensa Chadiin.

Chad antoi katseensa liidellä huvipuiston laitteissa, tytön äidin käytös ja jatkuva poikaystäväksi kutsuminen sai hänet tuntemaan olonsa vähintäänkin vaivaantuneesti. Ei häntä ollut luotu tällaiseen... Nuorukainen kiskaistiin todellisuuteen vasta, kun Penelope lähti vetämään häntä perässään ihmismassan halki.

Kun tytön perhe oli kadonnut näköpiiristä, päästi toinen kätensä irti. Chadin kädet valahtivat vasten kylkiä. Poika vilkaisi Pepeen, laittaen tuon alakuloisen ilmeen merkille. Ruskeat silmät kääntyivät eteenpäin tytön alkaessa puhua. "Et kertonut", kuittaa tytön niin sanotun kysymyksen yksinkertaisella vastauksella. Chad tunki kätensä farkkujen taskuun, potkiskellen huvipuiston alueen maassa olevia erinäisiä roskia ja sen sellaista.

Nuorukainen vilkaisi nopeasti tyttöä, palauttaen sitten katseensa takaisin eteenpäin. "Eipä tuo haittaa", toteaa pienen olankohautuksen kera. Se oli totta, olihan hän tottunut arvosteluun. Gabrielle raahasi hänet ja Michaelit aika ajoin jos jonkin näköisiin tapahtumiin, jolloin hänen piti pynttäytyä pukuun ja seisoa tuntikausia samanlainen teennäinen hymy huulillaan ihmisten arvostelevien katseiden alla, esittäen jokaiselle vastaantulijalle ystävällistä. Kuolettavan tylsää ja erittäin ärsyttävää.

"Ah... Hyvä..." Pepe mutisi, kun Chad oli sanonut, että äidin arvosteleminen ei haitannut. Mutta sitten tyttö alkoi tuntea suurta vääryyttä asiaa kohtaan ja ymmärtämätön ilme kohosi hänen kasvoilleen.
"Kyllä se haittaa", tyttö sanoi ja kääntyi nyt kokonaan Chadiin päin, pysähtyen aloilleen. Hän katsoi Chadia kulmat hieman kurtussa.
"Et sinä ansaitse sellaista kohtelua. Miksi ansaitsisit? Äiti on pettynyt minuun, mutta hän purkaa pettymystäänsä minulle läheisiin ihmisiin arvostelemalla heitä ja katsomalla heitä nenä nyrpeänä. Se ei ole reilua", Pepe puhui ja hänen kasvoilleen nousi hieman tuskastunut ilme. Katse pidettiin yhä Chadin kasvoilla, kun tyttö sipaisi pojan käsivartta omalla kädellään.
"Olet hyvä ihminen, Chad ja ansaitset hyvää kohtelua", tyttö lisäsi hieman hiljaisemmalla äänellä ja uskaltautui hymyilemään lempeästi.

Pepe lähti taas jatkamaan matkaa, mutta tällä kertaa askeleet muuttuivat hitaimmaksi kuin äsken. Tytön olo oli parantunut huomattavasti, kun oli päässyt pois Paulin läheltä ja näköpiiristä (plus Chad oli hänen seuranaan). Nyt tytön teki tosiaan mieli pitää hauskaa ja unohtaa omat murheensa. Hän kertoisi Chadille vielä tämän päivän aikana Paulista, sen hän lupasi itselleen. Ja Chadin pitäisi tietää...
"Hei, mitä jos irrotellaan tänään hieman? Haluaisin kokeilla yhtä uutta laitetta", Pepe sanoi, siirsi katseensa tiestä Chadin silmiin ja hymyili niin vilpittömästi ja suloisesti kuin kykeni. Hän halusi nähdä Chadin hymyilevän.

Nuorukainen hieraisi niskaansa tytön myöntyessä, mutta alkaessa sitten inttää vastaan. "Ei sen ole väliä", toteaa uudemman kerran, siirtäen hieman siristyneet silmänsä Penelopeen. "Olen tottunut siihen." Chad hätkähti toisen sanoja hänen hyvyydestään ja käänsi katseensa pikaisesti muualle. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän mutristi hieman huuliaan, ennen kuin avasi suunsa. "...Niin sinäkin." Hiljaa lausutut sanat katosivat ihmismassan hälyyn, Chadin astellessa kiireettömästi Penelopen vierellä. Hiljalleen hänen ahdistuneisuutensa katosi, kun hän oli saanut tietää, että tytöllä loppujen lopuksi oli asiat ihan hyvin.

Poika käänsi hitaasti katseensa Pepeen, vetäen kasvoilleen enemmän tai vähemmän aidon hymyn. ".... Kunhan ei mennä sellaisiin, joissa menee pää alaspäin. Minä oksennan", toteaa naurahduksen kera, hieman väkinäisen, mutta sitä tuskin huomaisi taustalta. Tuo haroi hiuksiaan, yrittäen karkottaa synkät ajatukset taka-alalle ja ajatella positiivisesti – tai ainakin olla positiivinen.

Pepe alkoi miettiä, miksi Chad ei halunnut sitä, että poikaa kohdeltaisiin hyvin. Chad näytti vain myöntyvän kohtaloonsa, mutta Pepe ei ollut todellakaan myöntymässä siihen ajatukseen, että ihmiset pompottelisivat poikaa miten haluaisivat.
Pepen kuullessa hiljaiset sanat taka-alaltaan 'niin sinäkin', tyttö ajatteli, että oli kuullut harhoja. Chad tuli hänen vierelleen ja Pepe nosti katseensa pojan kasvoille. Chad oli varmasti sanonut ne, luulten, että ne katoaisivat ihmisjoukon sekaan. Tyttö hymyili hieman, mutta oli hieman huolissaan pojasta. Toinen vaikutti jotenkin murheelliselta. Pepe halusi kysyä, oliko Chadilla kaikki hyvin, mutta sitä kysymystä oli vaikea sanoa ääneen.

Tyttö naurahti kevyesti, kun poika sanoi oksentavansa sellaisissa laitteissa, jotka menevät pää alaspäin. Pepe tarrautui hennosti kiinni Chadin paidasta ja vilautti hymyillessään valkeat hampaansa.
"En minäkään välitä sellaisista, jotka vain pyörivät ympyrää. Kuten ne karusellit leikkipuistoissa", Pepe muistutti ja hymyili huvittuneena.
"Tämä laite pysyy luultavasti koko ajan tukevalla alustalla", tyttö lupaili ja lähti johdattamaan heitä kohti sitä laitetta.

"Chad..." Pepe mutisi toisen nimen kävellessään eteenpäin. Katse oli kiinnittynyt tiehen, mutta nostettiin varovaisesti pojan kasvoille.
"Painaako jokin mieltäsi..?" tyttö kysyi arasti ja tarkkaili toisen kasvoja hieman huolissaan. Pepen kasvot olivat ilmeettömät, mutta silmistä paistoi suunnaton huoli.
"O-olet vähän sen oloinen, niin ajattelin... Niin ajattelin vain kysyä, että... Niin.." Pepe sopersi hiljaa ja laski katseensa alas. Hänen huulenpielensä vääntyivät hieman alaspäin.
"Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa.." tyttö vielä mutisi ja puri huultaan.

Nuorukainen katsahti Penelopeen, joka tällä kertaa vaihteen vuoksi kiskoi häntä paidasta perässään, lupaillen, ettei laite menisi niin, että hän roikkuisi pää alaspäin. Vähemmästäkin tuli huono olo. Michael oli aina pilkannut häntä siitä, että hän järjestään laattasi joka ikinen kerta, kun häntä roikotettiin pää alaspäin, vaikkei hänellä muuten kovin heikko vatsa ollutkaan. Tylsää, laitteet, joissa pää meni alaspäin, olivat yleensä juuri parhaita… Tai ainakin niin Micke väitti, uskoi sitten ken halusi.

Hän naurahti jo hieman keveämmin tytön kommentille karusellista. Muisto sai pienen, huomaamattoman hymyn kapuamaan hetkeksi tuon huulille, ennen kuin kasvoille palasi jähmeä ilme. Jostakin syystä, vaikka aurinko oli tullutkin hänen luokseen, tai hän oli mennyt auringon luo, kuinka vain, myrskypilvi ei suostunut täydellisesti siirtymään hänen päänsä päältä.

Tytön hiljaa lausutut sanat kiinnittivät hänen huomionsa, suklaanruskeiden silmien kääntyessä hiljalleen Penelopeen. Tuo näytti hieman aralta, ehkä jopa huolestuneelta? Chad kohotti kulmaansa pikaisesti, pudistellen sitten päätään sanomatta sanaakaan, antaen katseensa lipua samalla tiehen. Gabrielle oli lähtenyt, ties kuinka pitkäksi aikaa, työmatkalle, ja jättänyt tietenkin jonkun verran rahaa Mickelle ja hänelle. Mutta silti, joka kerta, kun... äiti oli poissa, siis oikeasti poissa, muualla kuin San Diegossa, Chad tunsi olonsa rauhattomaksi. Tunnetusti hänen isänsä oli ottanut paljon velkaa huumepiireissään, joten ei koskaan tiennyt, jos joku pimeä mafiapomo kävisi Gabriellen kimppuun penäten tuota maksamaan ex-aviomiehensä velat.

Pepe iloitsi mielessään sitä, että Chad oli hieman hymyillyt, kun tyttö oli maininnut karusellit. Mutta kuitenkin, Chad ei vastannut Pepen kysymykseen, oliko Chad kunnossa. Nuorukainen oli vain pudistellut päätään ja näyttänyt poissaolevalta. Ehkä hieman rauhattomalta, kun Pepe tarkkaili Chadin kasvoja oikein kunnolla.
"Haluaisitko... Haluaisitko puhua siitä..?" Pepe kysyi hiljaa, mutta aavisteli, että toinen ei varmaan haluaisi puhua hänelle vielä niin henkilokohtaisista asioista, mistä tyttö oletti toisen poissaolevaisuuden johtuvan.

He olivat saapuneet vuoristoradan luokse ja nuoret pysähtyivät jonon perälle. Pepe vilkuili aina vähän väliä Chadiin päin, sillä tyttöä vaivasi sen, kun poika näytti niin rauhattomalta. Aina, kun joku hänen läheisensä oli murheellinen tai muuten huonolla päällä, Pepe unohti omat murheensa ja yritti piristää toisia. Nytkin hän koki suurta tarvetta saada Chad nauramaan tai edes hymyilemään aidosti!
"Seuraavaksi mennään heppakaruselliin, eikö niin?" Pepe kysyi viattomasti ja naurahti leikkisästi.
"Eikun... Se on karuselli... En voikaan mennä siihen. Tai, ehkä se ei pyöri niin kovaa, kuin sinä pyöritit sitä karuselliä silloin", Pepe totesi itsekseen, mutta oli kyllä tarkoittanut lauseensa Chadinkin korville.
"Ainakin mennään maailmanpyörään!" tyttö hihkaisi ja hymyili iloisesti katsoessaan Chadia.
"Toivottavasti sinulla ei ole korkeanpaikankammo", Pepe toivoi ja hymyili yhä.

Poika kääntyi katsomaan Penelopea, tulkitsematon ilme kasvoillaan. Ehkä hivenen huolta, ärtymystä, ja jotakin muuta…? Chad avasi jo suutaan puhuakseen, mutta huulet painuivat hitaasti takaisin kiinni, nuorukaisen vain tyytyessä pudistelemaan päätään hienoisesti uudemman kerran. Vaikka hän piti tytöstä ja luotti tuohon, hän ei ollut puhua siitä. Ei Penelopelle… ei kenellekään. Toisinaan he kyllä juttelivat asiasta Michaelin kanssa, mutta yleensä pitäytyivät hieman arkisemmissa asioissa – äidistä ja varsinkin isästä puhuminen oli molemmille vähän turhan hankalaa ja vaivaannuttavaa.

Chad vilkaisi punaruskeahiuksista tyttö vieressään pikaisesti, virnistäen sitten pienesti. "Ehkä jätetään kuitenkin väliin" kuului toteamus tuon huulilta, pojan viitatessa karuselliin. Poika työnsi kätensä uudemman kerran farkkujen taskuihin, heilutellen hunajanvaaleita hiuksiaan silmiensä edessä. Hän ei kerta kaikkiaan päässyt täydellisesti eroon ikävästä tuntemuksestaan, mutta Penelopen tähden pitäisi edes yrittää olla positiivinen, jollain tapaa ainakin.

Hajamielinen, huomaamaton nyökkäys vastaukseksi tytön kysymykseen maailmanpyörästä, mutta samassa nuorukainen ravistelikin päätään. Ei hän voinut vain nyökäytellä tytön jutuille ja seisoa tuppisuuna, ajatusten liidellessä jossakin aivan muualla. "Joo, mennään vaan. Ei ole korkean paikan kammoa", vastaa sitten naurahtaen leikkisästi perään. Ei hän ollut ainakaan koskaan ennen oksentanut maailmanpyörässä...

Tyttö nauroi heleällä äänellä, kun Chad sanoi ei karusellille.
"En siis pääse ratsastamaan hepalla. Nyyh", Pepe voivotteli surkean kuuloisena, mutta virnisti sanojensa jälkeen suuresti.
"Okei, ei karuselliin", tyttö myöntyi ja hymyili tavanomaisella pirteällä hymyllään. Pepe oli huomannut Chadin jo jonkin verran muuttavan käytöstään ja se sai tytön mielen entistä paremmaksi.
"Jee, maailmanpyörään!" tyttö hihkui ilosta ja taputti käsiään pari kertaa yhteen.
"Entä onko sinulla jotain toivomuksia, mitä laitetta haluaisit kokeilla?" Pepe kysyi viattomasti ja astui lähemmäs Chadia, kun pari ihmistä lähti jonosta pois, hieman tönien jonottavia ihmisiä.
"Hmph, eikä noilla ollut mitään käytöstapoja", tyttö torui ja nosti katseensa Chadiin, joka oli nyt parin sentin päässä hänestä. Seuraavaksi tyttö taas virnisti ja siirsi nuorukaisen hunajanvaaleita hiuksia pois toisen silmien edestä.
"Etkö sinä käytä mitään lakkaa hiuksiisi?" Pepe kysyi hiljaisen naurunsa seasta.

//Ja Pepe innostui puhumaan, jee XD

Penelope näytti jo pirteämmältä – paljon pirteämmältä. Neitokaisen kasvoilla loisti pirteä hymy ja tuon koko olemus oli reippaampi ja innostuneempi, niinpä Chadkin yritti parhaansa mukaan olla innoissaan. Vaikka tavallaanhan hän olikin, hän viihtyi Penelopen seurassa ja niin edes päin, mutta... No, erinäisistä syistä täysi tilanteesta nauttiminen ei oikein onnistunut.

Chad hymyili hienoisesti, pudistaen sitten päätään. "Sinä menet edeltä, minä tulen perästä", kuului yksinkertainen toteamus hänen suustaan, leikkisän naurahduksen kera. Tytön siirrellessä hänen kurittomia hiuksiaan, pojan kasvot muuttuivat hivenen vakavammiksi, tuon luodessa nopean vilkaisun ylöspäin. "En. Eivät ne pysy mitenkään päin, vaikka niihin iskisi kaksi kiloa geeliä ja kolme kertaa niin paljon lakkaa. Niillä on oma tahto", toteaa virnistyksen kera. Hänen hunajanvaaleat hiuksensa kyllä olivat kurittomuuden huippu, eivät asettuneet mitenkään päin. Tosin, ne yleensä sojottivat ihan hyvännäköisesti johonkin suuntaan, joten eivätpä ne paljoa laittamista kaivanneetkaan.

Pepe tirskahti kuullessaan Chadin sanovan, että pojan hiuksilla oli oma tahto.
"Vai niin, vai niin... Että ihan oma tahto. Oletkos ajatellut nips naps?" tyttö kysyi ja teki sormillaan saksi-liikkeen. Mutta tyttö kuitenkin pudisti nopeasti päätään.
"Et tietenkään ole ajatellut, koska nyt sinun hiuksesi ovat täydelliset", Pepe totesi lämpimästi ja hymyili valloittavasti.
"Harmi vain, että ne välillä peittävät sinun suloiset suklaasilmäsi.." tyttö harmitteli ja tunsi kuumoitusta poskissaan. Selvä, se oli merkki, että nyt oli rajoitettava sitä, mitä sanoi.
"Menkää eteenpäin!" huudettiin jostain ja Pepe havahtui, kääntyen Chadista poispäin.
"Hups", tyttö lausui, kun huomasi pitkän välin heidän edessään. Hän virnisti Chadille 'oho, kuinkas noin kävi' -ilmeellä ja lähti saavuttamaan jonon päätä.

He pääsivät viimein pitkän jonotuksen jälkeen yhteen vaunuun. Pepe asetti jalkansa sen sisälle ja odotti, että poikakin asettuisi aloilleen. Tyttö katsahti vuoristorataa ja hymisi jotain itsekseen.
"Aika paljon ylä- ja alamäkiä... En tykkää jyrkistä alamäistä.." Pepe mutisi, hivenen kauhuissaan.
"Miksi minä tulinkaan tähän?" hän kysyi Chadilta, jotta poika voisi muistuttaa häntä.

Nuorukainen esitti teatraalisesti järkyttynyttä ja katsoi Penelopea suurin silmin. "Ettäkö minä leikkaisin rakkaan hiuskuontaloni? Turha luulo!" sanottiin torjuvan käden heilautuksen kera. Totta puhuen tyttö siinä mielessä oikeassa, että hän piti hiuksistaan tällaisina niin kuin ne olivat. Mutta eivät ne kyllä todellakaan olleet lähelläkään täydellistä, ei ei. Mutta tarpeeksi hyvät hänen makuunsa. Neitokaisen lausuma kohteliaisuus hänen silmistään sai pojan kallistamaan päätään ja virnistämään vinosti. "... Olet suloinen kun punastut", sanottiin virneen kera, sen alkaessa sitten hiljalleen haihtua pojan kasvoilta.

Penelope otti jonon loppupään kiinni, Chadin seuratessa perässä parilla harppauksella. Kun oli pitkä, ei tarvinnut ottaa niin montaa askelta. Tosin pitkä jalat olivat välillä vähän kömpelöt... Ohops, ajatukset eksyivät vähän sivuraiteille, miettii itsekseen hieman huvittuneena. Nyt hän jo mietti pituutensa hyviä ja huonoja puolia.... Ei kovin hyvä merkki. Ajatukset seilasivat täysin omilla teillään, eivätkä ollenkaan siellä, missä niiden pitäisi seilata. Palataanpas oikeille vesille, todettiin pojan pääkopan sisällä.

Tytön mutina sai Chadin kääntämään silmänsä tuon puoleen, pojan oikaistessa t-paitaansa. "No mutta, alamäethän ovat koko vuoristoradan sielu", naurahtaa asettuessaan neitokaisen viereen istumaan. "Et sinä lennä kyydistä... " jatkaa vielä, vilkaisten sivusilmällä Pepeä, ennen kuin kiinni huomionsa kiemurtelevaan rataan. "... Ja jos lennät, minä otan kiinni."

Pepe oli purskahtanut nauramaan, kun poika oli esittänyt niin järkyttynyttä tytön näyttäessä saksi-liikkeen. Pojan seuraavat sanat saivat tytön yhä enemmän hämmentymään ja hän piilottikin kasvonsa käsiin.
"Hyshys", tyttö hyssytti, kun kasvoja kuumotti jo niin paljon, että Pepe ei enää kestänyt yhtään kommenttia itsestään.

Pepe katsahti Chadiin surkeana (tietenkin näytellysti), kun Chad puhui jotain vuoristoradan sieluista.
"Niin, mutta kun vatsa alkaa muljahdella", tyttö supisi samalla ja katsoi pojan istuutumista hänen viereensä. Kaide laskeutui heidän jalkojensa päälle ja tyttö puristi sitä käsissään.
"Ai, en tiennytkään, että osaat lentää", Pepe tokaisi ja käänsi kasvonsa Chadiin päin, tirskahtaen hieman huvittuneena.

Sitten laite alkoi liikkua hiljaa ja Pepen kasvoille vääntyi kauhistunut ilme, kun vuoristorata lähti ensiksi kulkemaan jyrkkää ylämäkeä ylös. Ylämäen jälkeen näkyi jyrkkä alamäki.
"... Minä kuolen, minä kuolen, minä kuolen..." tyttö mutisi kauhuissaan ja sulki silmänsä. Hän saattoi jo muistaa viime kesästä ne vatsan muljahdukset ja kylmät väreet nousivat pitkin selkää.
"Sano, kun olen kuollut", Pepe puhui jo hyvin korkealla äänellä, joka kertoi tytön tosiaan olevan kauhuissaan. Tyttö puristi edessä olevaa kaidetti yhä vain tiukemmin.

Chad tyytyi kohottamaan kulmaansa tytön hyssyttelylle. Turvakaiteen laskeutuessa Penelope näytti yhä aina vain kauhistuneemmalta, ja poika alkoi jo harkita vakavasti, pitäisikö sittenkin vain huikata, että päästäisi heidät kyydistä pois, sillä hänen seuralaisensa ei näyttänyt kovinkaan... terveeltä, jos näin voi sanoa. "Etkö? Minussa on piileviä supervoimia", naurahtaa yrittäen hieman keventää tunnelmaa, sillä punaruskeahiuksinen puristi kaidetta niin kovasti, että Chadia alkoi jo pelottaa itse kaiteen puolesta.

Aina vain kauhistuneemman näköiseksi, jos se enää oli mahdollista, muuttuva Pepe sai Chadin kohottamaan kulmiaan, pojan sitten laskiessa kätensä tytön käden päälle. Kumartuu hieman lähemmäs tyttöä, niin, että tuon huulet melkein hipaisivat neitokaisen korvaa, kuiskaten sitten: "Minähän lupasin pitää kiinni." Poika siirtyi hieman kauemmas, todeten sitten kuuluvammalla äänellä ihmisten kiljumisen yli: "Ja sitä paitsi, et sinä kuole hölmö."

Ihmisten kiljuminen oli särkeä pojan korvat, ja tuon teki mieli karjua, etteivätkö nuo osaisi turpaansa kiinni pitää. Vaikka kiljuminen varmaan kuuluikin melko olennaisena osana vuoristorataan, kai, ei hän silti sitä ymmärtänyt. Poika kun ei koskaan itse ollut harrastanut moista, yleisesti ottaen istunut vain tyynesti kierroksen loppuun saakka. Ehkä hän oli tylsä tai jotain, mutta hän mieluummin nautti laitteesta eikä vain kiljunut kuin päätön kana. Vaikka niin, kukin tehköön tavallaan. Chad oli ollut tänään tavallista aggressiivisempi, pelottavaa. Tai halunnut tehdä erinäisiä ei-niin-kivoja asioita muille ihmisille. Erittäin pelottavaa.

"... Sinä ja sinun piilevät supervoimasi... Eikös sinun pitänyt olla James Bond eikä mikään Teräsmies.." tyttö mutisi edelleen kauhuissaan, mutta hänen äänestään kuului kyllä pieni huvittuneisuus. Hän muisti niin hyvin heidän keskustelujaan, varsinkin sen, kun tyttö oli kysynyt toiselta, ketä poika oli pienenä leikkinyt. Pepe oli Wonder Womania ja Chad James Bondia. Harmi, tässä tilanteessa James Bonditkaan eivät naurattaneet niin, että tyttö olisi voinut avata silmänsä.

Chadin käsi laskeutui Pepen käden päälle ja korvaan kuiskattiin jotain. Pepe kurtisti hieman kulmiaan.
"No pidäkin sitten!" tyttö huudahti hieman surkeana ja tuli niin kiinni Chadiin kuin mahdollista.
"Voi kyllä, minä kuolen. Minä kuolen ja sinä et voi sille mitään", Pepe supisi vastaan ja sitten vaunu meni hetken aikaa tasaista menoa, kunnes tuli se jyrkkä alamäki. Pepe päästeli outoja, hieman koomisen kuuloisia inahduksia jokaisen alamäen kohdalla, sillä aina hänen vatsassaan muljahti. Hän ei myöskään yleensä kiljunut laitteissa, päästeli vain outoja ääniä.

Kun laite liikkui tasaista vauhtia loppuaan, Pepe raotti hieman silmiään pöllämystyneen näköisenä.
"... Olenko minä kuollut.." tyttö mutisi hiljaa ja hänen hiuksensa olivat menneet hurjassa vauhdissa aivan sekaisin. Yksi hiustuppo sörrötti hyvin edustavasti ja Pepen kasvot olivat valahtaneet hieman kalpeiksi. Tytöllä ei ollut huono olo, luojan kiitos. Oksentaminen tästä olikin puuttunut.