You look great!

Välitunti. Eräs pahistyttö suuntasi suoraan tunnilta tyttöjen vessaan. Hän tuli hieman suurimman ruuhkan jäljessä, sillä osalla oppilailla on huomattavasti tapana kaikota mahdollisimman äkkiä tunnilta. Ainakin historian, joka oli varmastikkin maailman tylsin aine ikinä!
Miki Kawai huokaisi hiljaa ja suuntasi peilin eteen. Häntä ei vain vituttanut historia tunnit. Vaan koko koulun käynti. Toivonaan hänestä tuntui, että hän voisi tehdä mitä vaan, jotta pääsisi pois sellaisesta paikasta kuin koulu lopullisesti. Ja varma saattoi olla, että hän ei ollut ainoa, joka ajatteli näin.
Miki laski laukkunsa tasolle, lavuaarien väliin. Hieman hajamielisesti hän siisti tällä hetkellä vaaleita hiuksiaan.
Eipähän peilin heijastaman japanilaispiirteisen tytön hiuksissa tai muutenkaan ulkonäössä ollut mitään korjattavaa Mikin itsensäkkään mielestä, kunhan sai jotain tekemistä. Vielä muutama tunti ja tie kävi hänen Aston martinillaan kohti kotia!
Neitokainen otti laukustaa meikkipussinsa ja sieltä huulikiillon. Nopeasti hän sipaisi kiiltoa huulilleen ja lopputulos oli täydellinen.
Samassa jokin värisi hänen laukussaan. Miki laittoi meikkipussin takaisin laukkuun ja onki sieltä esiin puhelimensa. Kyllä vain, viestiä tuli joltain ja nopeasti näpytellen Miki alkoi siihen vastata.

//Ja kuka vain mukaan! ^^ ..eipä kyllä hääppöinen teksti tullut..//

Natalie riuhtaisi tyttöjen vessan oven auki. Hänellä oli kova kiire pois pahan maailman näköpiiristä. Hän halusi vain haihtua ilmaan ja palata ajassa taaksepäin, oikeaan kouluun, johon hän kuuluisi. Viikon tyttö oli ehtinyt pysyä henkisesti kasassa toisenlaisten, vaikutusvaltaisten, pilkallissävyisten kommenttien alla, mutta ei enää. Hermot eivät enää kestäneet ja oli tytön oli pakko löytää rauhoittumispaikka, jossa voisi rauhassa koota itsensä taas nättiin kokonaisuuteen tai ainakin hymy huulille.

Tyttö ei huomioinut toisia tyyppejä, jotka olivat myös samaisessa tilassa, vaan pamautti perässään oven, joka lukkiutui hänen takanaan, pois toisten kummastuneiden katseiden alta. Vessakoppi, mikä kliseisin piilopaikka, mutta ei hän keksinyt tällä hetkellä muutakaan. Kyyneleet alkoivat valua poskia pitkin alas ja surullisia niiskauksia. Kerran sanoi pari huonosti valittua sanaa cheerleaderporukalle ja se oli menoa. Ei onneksi sentään maineen, koska tällä tytöllä sitä ei vielä ollutkaan tässä koulussa. Silti se satutti, kun vihjailtiin asioista, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Ja tämä perkuleen muutto, muu stressi, turvallisuuden ja rakkauden menetys... Kaikki tuntui kaatuvan hänen harteilleen yhdellä kertaa ja sellaista painetta Natin kaltainen heiveröinen tyttönen ei kestäisi. Hän oli tunteellinen ihminen ja kadehti tällä hetkellä suuresti niitä, jotka osasivat pitää naamansa peruslukemilla, oli mielessä mitä tahansa huolia ja murheita.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Natalie ei voinut enää mitään itselleen. Hän suoraan sanoen vollotti epätoivoisena lukitussa piilopaikassaan. Erittän nolo ja epämukava tilanne, jota olisi pitänyt välttää missä tahansa olosuhteissa. Hän ei tällä kertaa voinut tunteilleen mitään. Tuntui kuin olisi tarkkaillut omia puuhiaan vain sivusta... katsonut tuota säälittävää tyttöä, joka kohta tarvitsisi enemmän kuin vain yhden nenäliinan. Onneksi oli vessapaperi keksitty.

Joku syöksyi suurella kiirellään vessaan, mutta pahistyttö Miki Kawai ei ollut huomaavinaankaan. Hän näpytteli rauhassa viimeisetkin kirjaimet ja lähetti viestin takaisin pikkusiskolle, joka oli häntä yllättäen kaivannut.
Miki napsautti puhelimen uudestaan kiinni ja sujautti sen laukkuun. Kiireinen tulija oli huomattavasti sulkeutunut vessakoppiin, Miki päätteli huomatessaan peilin kautta oven menevän kiinni ja kuulihan hän pamauksenkin takaansa.
Olikohan toisella kiireellinen hätä? Vai oliko hän vain saanut köniinsä joltakulta? Miki veikkasi jälkimmäistä, kun surullinen niiskutus kantautui lukitusta kopista.
Miki huokaisi ja pyöräytti silmiään. Ei ollut totta! Oliko noiden aina pakko vollottaa, kun kynsi katkeaa tai pari cheerleaderia sanoo muutaman valitun sanan? Ei sillä, ei Mikikään onnellinen ollut, kun kynsi katkesi, mutta ei hän aikaansa itkemiseen tuhlannut. Pikemminkin manailuun ja olemaan entistäkin ilkeämpi.
Muutama muu häipyi vessasta, kun itku alkoi kuulua kovempaa. Ei kovempaa, vaan kovaa! Tuo tyttö oli varmaankin saanut kunnon tällin, kun alkoi noin kovaäänisesti vuodattamaan kyyneleitään. Tästähän Miki vasta ärsyyntyi.
"Vähän hiljempaa siellä!" Hän ärähti kovaan ääneen kääntymättä. Hän katsoi peilin kautta kopin ovelle, josta itku kuului.
Muutama muu vessassa olija mumisi jotain ja vilkaisi Mikiin, eivätkä he sitten siellä enää kauaa viipyneetkään. Kyllästyivätköhän itkuun?

Tyttö havahtui horroksestaan, kun kuuli jonkun huutavan jotain vähemmän mukavalla äänensävyllä. Sanat olivat selvästikin tarkoitettu hänelle, Nat tiesi sen. Vollotuksen volyymi hiljeni aste asteelta pienemmäksi. Mitä hittoa hänen pitäisi tehdä tai sanoa? Hän oli selvästikin nolannut itsensä pahemman kerran, monien ihmisten ympäröimänä. Voisko tämä päivä mennä yhtään surkeammin? Natalen teki mieli niin kovasti vain äksyillä puhujalle, että pitäisi turpansa kiinni ja keskittyisi vain omiin napaansa. Natalie tunsi olevansa kuitenkin niin voimaton, ettei saisi itseään niin vihamieliseen tilaan.

"Anteeksi," hento ääni kuului vessassa olevasta kopista. Hän ei ollut varma olisi pyytänyt kyseistä asiaa omasta olemassa olosta, mukavan rauhallisuuden rikkomisesta vai siitä, että vahingossa voisi saada toistenkin ihmisten mielen matalaksi. Edellisessä koulussaan hän oli sellainen persoona, joka tunsi pientä mielipahaa, kun näki jollain olevan asiat huonosti ja parhaalla mahdollisella tavalla auttoi hädässä olevaa. Natalie ei voinut tietää tai edes uskaltanut ajatella kuinka paljon sydänmettömiä pissipäistä tässä koulussa olikaan. Hän ei halunnut sääliä, mutta edes vähän myötätuntoa. Tytöstä tuntui kuitenkin siltä, että sitä hän saisi vasta kotona.

Natalie yritti saada itsensä rauhoittumaan. 'Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos. Ei mitään hätää, kaikki on hyvin...' Täysi rauhoittuminen tuntui kuitenkin täydellisen mahdottomalta ajatukselta ja aleni taas pillittämään sydänmensä kyllyydestä. Tällä kertaa yrittäen edes vähän rauhoittaa volyymin käyttöä, edes toisten mieliksi, vaikka se tuntuikin erittäin vaikealta tehtävältä tässä mielentilassa.

//Anteeksianteeksianteeksianteeksi niiiiin kesto..
Ja sie et varmaankaan pahastu jos tuon tuon mun uutukaisenikin tänne? : )//

Miki pyöritteli silmiään. Hemmetin itkupillit. Voisivat itkeä jossain muualla kuin vessassa! Menkööt vaikka.. vaikka.. siivouskomeroon?
Pahis kurtisti kulmiaan. Siivouskomeroon? Kuka ihme menisi siivouskomeroon itsekseen oleskelemaan? Hän huokaisi ja pyöräytti silmiään. Anna mun kaikki kestää, hän tuumaili hiljaa mielessään.
Pieni ja hento ääni vastasi hänen tylyyn letkautukseensa hetken päästä.
"Et saa", Miki jupisi. Hemmetin lissuilijat!

Samassa vessan ovi aukeni ja sisään pelmahti ruskeahiuksinen nuori neitokainen. Tyttö oli ensimmäisiä päiviään koulussa ja siksi hyvin innoissaan. Hänen kasvoillaan paistoi aurinkoinen hymy ja silmätkin ihan säihkyivät.
"Miki!" Nana Kawai hihkaisi isosiskonsa nähdessään. Peilin edessä sisko seisoi tietenkin. Mikille, kuten monelle muullekkin nuorelle naiselle peilistä takaisin katsova kuvajainen oli kuin olikin niin tärkeä osa elämää ja sen joka hetkinen kunnostaminen ja kaunistaminen kuului useimmiten tuollaisten neitojen tapoihin. Itse Nana ei aivan täysin ymmärtänyt sitä. Kyllähän hän katsoi aamuisin peilistä miltä näytti, mutta tuo jatkuva oman ulkonäkönsä tuijottaminen ei oikein kiinnostanut häntä.

Miki yllättyi pirteän ja hieman liiankin tutun äänen kuullessaan. Hän vilkaisi Nanaan ja pyöräytti silmiään. Pikkusisko oli auttanut häntä monessa asiassa, mutta samaan kouluun tunkeminen alkoi olla jo hieman liikaa.
"Hei, tiedätkö missä maantiedon luokka on? Mä en pysy ihan kartalla vielä tästä paikasta", pikkusisko kysyi vanhemmalta siskoltaan samalla astellen tuon viereen.
Miki tutkaili yhä kuvajaistaan peilissä ja kääntyi sitten katsomaan Nanaa. Hän hymyili oikein nätisti.
"Jospa hankkisit kartan", hän töksäytti. Nana vain kohautti olkiaan.
"Niitä ei myyty karkkikojussa", hän totesi.

Kun hetken hiljaisuus vallitsi vessassa, alkoi taas kuulua se jonkun aiheuttama ääni, jota Miki oli kironnut aikaisemmin. Tytön itkua eräästä kopista.
Nana käänsi katseensa koppeja kohti. Aurinkoinen hymy, joka oli hänellä aikaisemmin ollut, oli hävinnyt. Oliko joku loukkaantunut? Oliko hänelle sattunut pahastikkin?
"Kuka tuolla itkee?" hän mumisi. Mikiltä oli turha odotella vastausta, sillä pahiksen ilmeestäkin jo näki, että häntä ei säälittänyt asia. Vaan ärsytti suuresti.
Nana jätti Mikin kuvajaisensa eteen ja meni koppien luo. Hän kuunteli hiljaa mistä kopista itku kuului. Vasemmalta. Hän liikkui vasemmalle. Ei tämä.. Eikä tämä.. Tämä se on!

Nana oli varma, että seisoi juuri sen oven takana, jossa joku jatkoi surkeaa vollotustaan. Tyttö kuunteli hetken ja nosti kätensä koputtaakseen. Mutta sitten hän jäi miettimään. Mitä jos toinen ei haluaisi häntä häirittävän? Olisiko parempi vain jättää hänet rauhaan?
Sitten Nana koputti. Kolmesti oveen.
"Hei, oletko kunnossa?" Hän kysyi. Ääni oli ystävällinen ja niin oli itse kysyjäkin. Hän todella halusi auttaa, oli kysymyksessä kuka tahansa. Ehkä se oli se suurin luonteenpiirre, joka erotti siskokset toisistaan.
"Mitä hittoo sä oikeen teet?" Miki kysyi kuuluvalla äänellä. Hän oli kääntänyt selkänsä peilille ja tuijotti Nanaa ivallisesti. Hän ei voinut uskoa, että pikkusisko oikeasti yritti auttaa tuota ärsyttävää pillittäjää.
Nana huitaisi kädellään Mikiä kohti.
"Hiljaa, Miki", hän sanoi ja kuunteli taas hiljaa.
Hän koputti uudestaan. Nyt hiljempaa ja tällä kertaa hän ei myöskään kysynyt mitään. Toivottavasti tyttö, joka kopissa oli, ei olisi niin säikky, että säikähti Mikin puheita.

// Ei haittaa... ^^' //

Lisää puheensorinaa kuului taustalta, mutta Natalie ei reagoinnut niihin, koska hän ei edes kuunnellut. Itsesääliin vajoamisessa tarvittiin yllättävän paljon mielellistä keskittymistä. Ajatukset syyttelivät, kuinka mitättömän tarpeeton olento hän olikaan ja että hänellä ei olisi oikeasti mitään paikkaa elämässä, ainakaan enää. Kaikki olisi hyvin, jos olisi niin kuin ennen. Tuttu ympäristö, tukeva ystäväpiiri, rakkaus, läheisyyden tunne, allas- ja työöjen pyjamabileet, jne. Rakkautta hänellä oli kuitenkin eniten ikävä, tietenkin.

Oveen koputettiin kolmesti. Tyttö säpsähti kunnolla, säikähtäen, nykyiseen hetkeen. Miksi oveen koputettiin? Kuinka kauan hän oli ollut edes täällä? Natin suhteellisuuden taju oli selvästikin alentunut normaalista tilasta. Selvä hiljaisuus oli laskeutunut vessaan, kuin kaikki odottaisivat, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Tilanne tuntui niin epätodelliselta, että Natalien piti oikeastaan miettiä, miksi hän oli edes päätynyt juuri tänne. Syyn tiesi, mutta ei seurausta.

"Hmm... Sori, en häiritse enää kauaa," epämääräinen, mutta hento ääni kuului vessan oven lävitse kuuntelijoiden korville. Piti oikeasti ottaa niskastaan kiinni ja ryhdistäytyä parhaansa mukaan. Koulua oli vielä jäljellä ja poissaolot vain antaisivat lisäaihetta epämääräisille juoruille. Ei sitäkään voisi tietää, mitä tapahtuisi, jos hän ei suostuisi tulemaan pois vessasta. Tulisiko talonmies ja murtaisi vessan oven auki? Toivottavasti ei, se vasta olisi noloa.

Hetkeen ei vastausta kuulunut. Nana odotti hiljaa vessan ovella. Ehkäpä vessassa kyyhöttävä tyttö oli niin arka, ettei uskaltanut vastata? Tai sitten vain niin itsepäinen, ettei suostunut?
Nana mietiskeli asiaa, kunnes kuuli pienen, hennon äänen vastauksen. Nana kääntyi Mikin puoleen ja katsoi siskoa syytävästi.
"Jotkut ihmiset säikähtää, kun niille on ilkee", hän totesi. Miki näytti vähät välittävän.
"Oon huomannut. Maailma on julma", isosisko totesi ja kääntyi takaisin peiliin päin korjailemaan ulkonäköään.
Nana huokaisi kyllästyneenä ja puhui vessassa itkevälle tytölle.
"Et sä häiritse. Mä vaan halusin kysyy, voinko mä auttaa jotenkin", Nana selitti oven läpi ja lisäsi pian; "ja sori tungettelu!"
Hän jäi jännittämään mitä toinen vastaisi. Jospa hän vain käskisi häipyä kuuseen ja olisi yhtä ilkeä kuin miltä monet oppilaat koulussa tuntuivat olevan? Miki oli keskittynyt naamansa laittoon, joka oli jo ennestäänkin moitteetin. Siltikin hän huomasi huikata:
"Jättäisit sen vaan rauhaan. Jotkut ei haluu, että sä tunget nokkansa niiden asioihin."
Nana ei vastannut. Hänellä oli todella tapana tunkea nenäänsä muiden asioihin, vaikka se ei välttämättä suotavaa olisikaan. Ja siitä on kenties kiitettävän tytön luontaista uteliaisuutta? Siinäkin yksi piirre, joka erotti siskokset toisistaan. Miki saattoi vähät välittää muiden asioista.

// Ajatukset eivät toimi, murr... //

Natalie huokaisi syvään ja pyyhki käsillään kyyneleitä pois poskiltaan. Piti ajatella positiivisia ajatuksia, mutta jotain muuta, joka olisi yhteydessä menneeseen. Katse kiinnittyi vessakopin seinään, johon jotkut tytöt olivat kirjoittaneet jotain turhuuksia. Siellä huoriteltiin joitakin henkilöitä, joita hän ei nimeltä vielä tuntenut ja ikuistettiin rakkautta joihenkin random henkilöiden kesken oikein piirretyn sydämen kera. Suloista. Siinä oli ainakin asioita, jotka saivat pidettyä tytön ajatukset tässä maailmassa. Natalie alkoi kuulostella tarkemmin ympäristöään. Joku vatvoi selvästikin vielä hänen koppinsa luona ja puhui jollekin, kenties tutulleen. Hän ei pääsisi ulos ilman, että tyrkkäisi toista ovella. Mutkikasta. Ja kaiken lisäksi, hän ei pelästynyt ilkeitä sanoja, vaan teot olivat aivan eri asia. Sitä hän ei kuitenkaan alkanut oikaisemaan tai puuttumaan toisten väittelyyn vähemmän ihanasta maailmasta.

"Vessapaperia olisi ihan mukava saada lisää, se on aika lopussa." hän sai sanottua ääneen. Tyttö ei odottanut, että saisi mitään palvelua tässä koulussa, mutta oli kertonut silti, luultavasti tyhjille korville, mitä olisi vailla. Ihmeellisen paljon hän oli saanut sitä haaskattuakin, vaikka ei ollut paikalla kuin hetken. Mitäs toinen oli kysynyt, että voisiko mitenkään auttaa. Tuskin toinen tyttö voisi vierittää aikaa taaksepäin tai saada taikasauvalla tämä koulu täyteen ihania ihmisiä täyteen, jossa kaikilla olisi kiva olla... Hyvä ilmapiiri, jossa ei tarvinnut pelätä, että saisi vesipullosta kasvoille tai muuta vähemmän mukavaa. Kaikkea sitä sai haaveilla, niin täydellistä se ei ollut edes edellisessä koulussakaan, paitsi ehkä juuri hänellä itsellään, koska oli kuulunut suosittuihin. Ajat ja klikit kuitenkin muuttuvat.

//Ei mullakaan oo toiminu semmoseen kuukauteen.. O_O ...eikä meinaa toimii viäkään...//

Vanhempi sisaruksista alkoi itsekseen hiljaa hyräillä tarkastellessaan kasvojaan peilin pinnasta. Muutama kermalainen katsahti Mikiin ja tirskahti. Miki mulkaisi tyttöjä pelottavasti ja jätti nuo sitten omaan arvoonsa.
"Ei se naama siitä parane, vaikka kuinka sitä laitat", toinen kermalaisista sanoi ohi mennessään.
Miki naurahti.
"Hyvä sun on sanoa läskiperse. Sulle vähän lisää meikkiä ja kävisit sirkukseen", hän hymähti kermalaiseen vilkaisematta. Kermalais-tyttö tuhahti ja poistui vessasta.

Nana katsahti tapahtumaa välittämättä siitä juurikaan. Miki osasi pitää puolensa. Paljonkin paremmin kuin Nana, joten miksi hän sekaantuisi asiaan? Tuskin oli Mikille ihan uutta, että joku halusi hieman vittuilla hänelle. Vittuilihan isosisko itsekkin kaikille.
Tyttö oli jo kerinnyt vaipua ajatuksiinsa, kun vessasta kuului ääni. Vessapaperia? Olihan se ymmärrettävää, että sitä kului, kun itkettiin.
Nana vilkaisi ympärilleen vessassa. Hyvän tahtoisena hän halusi auttaa, joten hän marssi Mikin ivallisesta katseesta huolimatta nappaamaan paperia käsienpesualtaan vierestä.
Nana palasi takaisin kopille ja harkitsi hetken. Hän ei millään ylettyisi yläkautta antamaan papereita ja tyttö tuskin avaisi ovea, vaikka Nana pyytäisikin. Eihän hän turhaan sinne ollut sulkeutunut.
Niimpä siis Nanan käsi huoliteltuine kynsineen ojensi paperinipun vessankopin seinän alakautta.
"Mmh.. Ole hyvä", hän sanoi hieman hiljempaa.

Tyttö hämmästyi, kun huomasi paperin liukuvan kopin alakautta. Hän ei todellakaan ollut odottanut saavansa minkäänlaista paapomista tämän päivän aikana, varsinkaan tyttöjen vessassa. Nat kyykistyi ja otti vastaan lahjuksen jo hiukan vakaammalla mielentilalla. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan rauhallisin elein ja rauhoitteli mieltään parhaansa mukaan. Hän ei voinut koko päivää lymyillä täällä ja varmaan kohta taas alkaisi uusi tuntikin. Oli siis ryhdistäydyttävä. Oli pakko.

Vähän ajan päästä syvä huokaus pääsi Natalien suusta. Henkisesti hän olisi taas suhteellisen valmis tapaamaan nykymaailman opiskelijan silmin. Hän pyyhki vielä viimeisen kerran poskensa paperiliinaan, siisti vessan lattian turhista paperitolloista ja laittoi vielä oman olemuksensa hiukan paremmaksi, siistien paitaansa. Hitaasti hän liu'utti koppinsa lukon auki.

//juu, pyhimmät anteeksipyyntöni..//

Nana suoristautui paperit annettuaan. Jospa tytön olo vihdoin helpottuisi ja hän tulisi kopista ulos? Miki ei tosin saisi pilata kaikkea..
Nuorempi siskoksista vilkaisi taakseen vanhempaan, joka oli yhä keskittynyt vain omaan peilikuvaansa. Nana pudisteli pienesti itsekseen päätään ja astui pari askelta kopilta taaksepäin. Hän odotti hiljaa uskaltamatta sanoa sanaakaan.

Huokaus. Vessasta.
Nana katseli yhä vessan ovea miettien avautuisiko se pian. Lukko naksahti. Tällä kertaa Mikikin vilkaisi ovea ja Nanaa peilistä.
"Millainenhan variksenpelätin sieltä ilmestyy?" Miki mumisi.
Nana katsahti häneen mutristaen suutaan. "Ja sinä ihmettelet miksi sinulla ei ole ystäviä!" Nana hymähti.
Miki katsoi häneen peilin kautta ja kurtisti kulmiaan. "En ihmettele?"
Nana meni hiljaiseksi. Totta, ei sisko ihmetellytkään. ..onnistui vain aina voittamaan sanailun..
Isosisko virnisti omahyväisesti. "Jatka sinä vain hyväntekeväisyysprojektiasi."
Nana mulkaisi siskoaan kohti. Ei hän mitään hyväntekeväisyyttä koittanut ystävällisyydellään saavuttaa. Hänestä vain oli mukavaa olla kiva ihmisille. Toisin kuin isosiskon..

Ovi liikkui hitaasti auki, kuin joissain epämääräisissä kauhuelokuvissa. Sitä ei voinut tietää, minkälainen sieluton hirvitys sieltä kopista raahautuisi ulos ja tapattaisi kaikki. No, Natalie tiesi, että oli laittanut vedenkestävää ripsiväriä aamulla, joten kaamea meikkihirviö ei varmaankaan olisi ilmaantunut vessakoppiin, vaikka paljon oli tullutkin itkettyä.

Tyttö hivuttautui lavuaarin eteen. Sivusilmällä hän katsahti vessassa olevia henkilöitä, jotka mulkoilivat hölmistyneinä takaisin. Hiljaisuus. Natalien posket alkoivat punertaa, häpeän tunnetta. Tämä oli niin nolo tilanne. Miksi kaikkien piti tuijottaa? "En tarvitse mitään hyväntekeväisyyttä," hän sai sanottua hiukan uskottavammalla äänensävyllä. Tyttö pysähtyi ulkomaalaispiirteisen tytön vierelle, katsahti peilikuvaan ja avasi vesihanan. Vaikka hän olikin omissa maailmoissaan ollut, niin kyllä hän oli kuullut vessassa puhujien lauseista sanan sieltä ja täältä.

Kasvot huuhtoituivat vedellä, kun Natalie oli kumartunut vesialtaan läheisyyteen. Oli pakko huuhtoa pois surun merkit ja ehkä sillä rutiinilla hän yritti saada myös itse surullisen olon viemäröityä pois mielestään. Hän kyllä jaksaisi tämän koulupäivän loppuun, jos mitään sen hirveämpää ei tulisi enää vastaan. Oli jaksettava, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Ovi aukeni. Molemmat siskokset käänsivät samassa katseensa vessankoppiin. Esiin astui sievän näköinen tyttö, jonka Nana tunnisti samalla luokka-asteella olevaksi. Miki taas puolestaan ei ollut koskaan nähnytkään tuota surkean näköistä olentoa. Tai sitten oli nähnyt, muttei ollut pahemmin kiinnittänyt huomiota. Kuten tavallista. Kumpikaan ei liikahtanut, kun tuo tyttö liikkui lavuaarin luo. Miki ei tehnyt elettäkään antaakseen tuolle tilaa päästä vesialtaan luokse. Nana huomasi pian tuijottavansa ja käänsi katseensa pois. Olihan epäkohteliasta tuijottaa muita. Vanhempi sisaruksista taas katsoi avoimesti nenänvarttansa pitkin ja suoristautui sitten.

Sitten kuuluivat sanat. Nana tyrmistyi pienesti kuullessaan. Hemmetin Miki! Miksi hänen piti aina möläytellä tuollaisia asioita, kun Nana ei edes mihinkään hyväntekeväisyyteen pyri! Miki taas virnisti riemukkaasti ja asteli nuoremman siskonsa ohi.
"Siinäs kuulit. Pysy erossa", hän virnuili ja käveli suoraan ulos vessasta väistämättä ketään ja tuli siinä sivussa tönineeksi muutamaa tyttöä, jotka alkoivat aukoa päätään pahistytölle, joka tuskin huomasikaan.

Mikin mentyä Nana siirsi taas katseensa lavuaarilla kasvojaan huuhtovaan tyttöön. Uskaltaisikohan hän sanoa tytölle jotain? Nana astahti varovasti tyttöä kohti.
"Et sä oo mikään hyväntekeväisyyskohde", hän sanoi varovasti. Hetken tauon jälkeen hän vielä kysyi varmuuden vuoksi: "Oletko kunnossa?" Kysymys oli tavanomainen ja kuulosti tyhmältä, mutta Nana ei muutakaan keksinyt.

Natalie mulkaisi postuvan tyttön perään, mutta jatkoi sitten kasvojensa koskuttamista. Hänestä tuntui siltä, että tyttö oli töykeähkö toista tyttöä kohtaan, mutta ehkäpä se oli vain hänen imagonsa tässä koulussa... niin kuin monien muidenkin. Eipä ollut hänen asiansa. Kun Nat sai tarpeeksi huiluteltua kasvojaan vedessä, hän käänsi veden pois päältä. Kasvot piirtyivät vessan peilistä ja silmät katsoivat takaisin.

Hän vasta tajusi, että joku tarkkaili häntä vieläkin, kun kuuli sanat takanaan. Katse siirtyi omasta pelikuvasta puhuvaan tyttöön. Hän näytti enemmänkin hämmästyneeltä kuin närkästyneeltä toisen uteliaisuudesta. Tuo taisi olla se vessapaperisankari. Vaikka hänen ongelmansa ei kuulunut sivullisille, mitä hän teki tai jätti tekemättä, niin silti ilkeilylle ei ollut tilaa. Nat ei kuulunut niihin persooniin, jotka osaisivat sanoa loukkaavia sanoja ihan niin helposti, varsinkaan ihmisille, jotka eivät sitä edes ansainneet. Miten sitten jo lähtenyt tyttö oli pystynyt tekemään niin tuolle herttaisen oloiselle olennolle, joka kyseli nyt hänen vointiaan? Toiset eivät vain välitä toisten henkilöiden tunteista. Sen takia hänkin oli täällä vessassa piileskelemässä oma häpeäänsä.

Pieni nyökkäys kävi tytön piirteillä. "Ei tässä mitään. Piti vain... hiukan... päästää stessiä ulos." hän sanoi suhteellisen vakaalla äänellä. Sivusilmällä tyttö huomasi, että lisää porukkaa lähti vessasta. Hyvä vain. Vähemmän uteliaita korvia ja silmiä, niin sen parempi. "Jotkut ihmiset osaavat vain olla niin ilkeitä toisilleen ja se suretti minua." Natalie tunnusti ääneen. Hän katsahti peilin kautta taas toista ja samalla otti käteensä paperipyyhkeitä, joilla pyyhki vesipisarat pois ohimoltaan.

Toinen tyttö sanoi olevansa kunnossa. Nana hymyili pienesti. Ehkäpä tuolle tytölle saattoi nyt kunnolla puhuakkin, kun Miki ei ollut koko ajan häiritsemässä. Nana nyökkäsi pieni ymmärtäväinen hymy huulillaan.
"Jotkut ihmiset osaavat vain olla niin ilkeitä toisilleen ja se suretti minua." Niin tyttö sanoi. Nana käänsi katseensa hetkeksi lattiaan. Hän tajusi, että tuolla tyttö saattoi tarkoittaa myös osaksi Mikiä. Eikä kyllä ihmekkään. Miki oli ilkeä. Kaikille. Nanallekkin, vaikka Nana yritti auttaa siskoaan parhaansa mukaan. Mutta onneksi Nana tiesi, että Miki on sisäisesti hyvä! Hän ei vain halua/uskalla näyttää sitä, vaan vetäytyy kuoreensa! Tai niin Nana ainakin halusi uskoa. Eihän kukaan voinut olla läpeensä paha.. Eihän?
"Niin.. Älä muuten välitä Mikistä. Se on aina tollanen..mikä se nyt oli", Nana loi kasvoilleen rohkaisevan hymyn. Miki joutuu vielä jonain päivänä tosissaan vaikeuksiin noilla puheillaan. Ja siitäpäs ei sitten hyvää seuraisi.
"Olen muuten Nana", pienikokoinen tyttö esittäytyi. "Se aikaisempi...ilkeämpi..tyttö on Miki." Varmuuden vuoksi Nana vielä selvitti, että toinen tyttö varmasti ymmärsi ketä hän tarkoitti.

//Lyhyttä tulee.. Ja laatu on 10+ ;OO
..repesin tuolle 'vessapaperisankarille' ;D//

// Vihdoinkin on netti käytössä. Anteeksi vastauksen viivästymiselle. //

Nat näytti hiukan hämmästyneeltä, kun toinen alkoi puhumaan jostain Mikistä. Kuka hän oli? Aatteelliset pyörät raksuttivat hänen aivoissaan, kunnes hän taisi vihdoinkin tajuta, että toinen vertasi sanoillaan tyttöön, joka lähti vessasta pois vähän aikaa sitten. Ehkä, niin hän ainakin uskoi. Ja pian tyttö saikin tietoonsa, että hänen aavistuksensa osuivat oikeaan.
Hellästi taputellen käsipaperilla ihoaan, hän sai myös tietää auttajansa nimen. Eikö toista tosiaan haitannut klikkien eroavaisuudet? Hän ei toki voinut tietää mihin toinen kuului, mutta Nat oli saanut sellaisen mielikuvan, että sillä oli jonkinlainen merkitys tässä koulussa, suuri sellainen. Joten... Miksi toinen oli niin avulias häntä kohtaan? Halusiko toinen vastalahjaksi jotain vai oliko hän sittenkin törmännyt hyvään persoonaan?

"Olen Natalie." hän sanoi Nanalle ja hymyili pienesti. Tyttö katsahti peilikuvaansa ison seinäpeilin kautta. Sisäinen huokaus. Ei hän toivoton kasvonpiirteiltään ollut, mutta... kuinka paljon hän ehtisi laittamaan meikkiä takaisin kasvoihinsa, ennen kuin seuraava tunti alkaisi? Tyttö alkoi kaivamaan laukkuaan ja huomasi sen olevan tuloksetonta. 'Oi ei...' Nat parahti mielessään. Nyt hänen olisi pitänyt aloittaa rutiininomainen puunaaminen, mutta hän oli ilmeisesti jättänyt tärkeimmät elementit epähuomiossa pois olkalaukustaan. Sitä se teetti, kun omisti liian monta laukkua ja piti sitten ottaa mukaan se vääränlainen kokonaisuus. Epätoivo hiipi tytön kasvonpiirteille. Maskara oli ollut onneksi vedenkestävää, mutta muuta hänellä ei ollutkaan mukana, paitsi pakollinen huulirasva. Hän oli selvästikin neitokainen pulassa.

Nana tarkkaili toisen ilmeitä. Hän oli itsekkin huomannut miten sekavasti hän oli asian ilmaissut. Toinen tyttö näytti kuitenkin saavan tolkkua ketä hän tarkoitti, kun hän selitti että juuri se äskön lähtenyt tyttö oli Miki. Hän ei viitsinyt mainita, että Miki sattui olemaan hänen isosiskonsa, sillä siitä varmasti tulisi jotain ennakkoluuloja, vaikka hän oli tänään toiminutkin vesspaperisankarin osassa.
Natalie. Siksi tyttö esittäytyi. Nana laittoi heti merkille heidän nimiensä samanlaisuudet. Molemmat alkoivat tavulla 'Na'. Tosin Natalien nimi oli paljon pidempi kuin hänen nimensä. Alku oli melkein sama, mutta Nataliessa oli kirjain T. Nanalie kyllä kuulostaisikan todella hupsulta. Natalie oli kyllä kovin kiva nimi. Niinkuin melkein kaikki nimet Nanan mielestä. Tosin hän oli saanut huomata, että hänen oma nimensä Nana oli ainakin joissain amerikkalaisissa ja englantilaisissa elokuvissa koirien nimenä. Ja sitä kautta se välillä yhdistettiinkin koiraan. Miksiköhän?
Natalie näytti kääntyvän katsomaan itseään peilistä. Nana tarkkaili peilin kautta tyttöä. Toinen alkoi selvästi etsimään jotain laukustaan. Hetken aikaa tilannetta seurattuaan, Nana tajusi mikä oli hukassa. Olihan hänkin sentään tyttö ja meikkasi. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Nana hymyili hieman itsekseen ja avasi oman laukkunsa. Meikkipussi oli melkein kaiken päällimmäisenä. Hän otti sen käteensä ja asteli lavuaarin luo, Natalien viereen. Hän laski meikkipussinsa lavuaarin viereen tasolle.
"Siellä tuskin on kaikkea, mitä normaalisti käytät, mutta toivottavasti siitä olisi edes jotain hyötyä", Nana totesi. Kyllä vain niitä oikeasti hyviä persoonia oli olemassa.

//Anteeksi kesto..//

Todella helpottunut huokaus pääsi tytöltä ja lämmin hymy levisi huulille. "Oi, kiitoksia paljon. Taidat olla todellakin päiväni pelastaja." hän sanoi toiselle. Hänen olisi tehnyt mieli halata toista tyttöä, mutta ei tehnyt elettä tekeäkseen mitään sellaista. Olisi se ollut aika tunkeilevaa. Antaisi myös vielä epämääräisemmän kuvan itsestään, mitä oli jo tehnyt.

Tyttö kurkotti toisen meikkipussille ja avasi vetoketjun. Toisella oli kaikenlaista hyödyllistä pussissaan, joka varmasti auttaisi hänet tästä isosta tyttömäisestä pulasta. Värimaailma oli onneksi sellainen, joka sopisi myös hänen kasvonpiirteisiinsä ja tyyliin. Nat aloitti silmämeikistä.

Hänellä ei ollut aikaa siistiytyä kovinkaan pitkään, joten mahdollisimman vähäisellä meikkikerroksella oli tällä kertaa selviydyttävä. Onneksi ei ollut kuin muutama tunti enää jäljellä. "Toi pussi on todella söpö. Mistä hankit sen?" Natalie kysyi tuttavallisesti. Oli pakko pitää jonkinlaista jutustelua toisen kanssa, koska muuten Nanalle tulisi varmaan hyväksikäytetty olo kaikesta avunannostaan. 'Mikäköhän on tuon oikea nimi?' hän mietti ajatuksissaan, koska Nana tuntui enemmän lempinimeltä kuin oikealta nimitykseltä.

// Anteeksi kesto, syytän koulua. //

Kuten toinen sanoikin, ehkäpä Nana tosiaan oli pelastanut Natalien päivän. Se sai hänet vielä entistä paremmalle tuulelle, jos se oli edes mahdollista.
"Kaikki tarvitsevat joskus pelastajaa", Nana totesi. Ja tottahan se olikin. Onneksi maailmassa riitti niiden ilkeilijöiden lisäksi vielä hyväntekijöitäkin.

Samalla, kun Natalie aloitti meikkaamisen, katsahti Nana ympärilleen. Vessassa ei ollut enää juuri ketään. Muutama muu, joita Nana ei ulkonäön perusteella osannut yhdistää klikkiin, oli vielä kikattelemassa ja hekin itseään laittamassa peilin edessä kauempana. Kaikki olivat varmaan jo siirtyneet seuraavien luokkiensa luokse. Välituntia ei tainnut olla enää kovin paljoa jäljellä.

Nana katsoi kännykästään kelloa ja sai todeta olleensa oikeassa. Kellot soisivat noin viiden minuutin päästä. Aika kului nopeasti, kun paljon tapahtui. Nana laittoi puhelimensa laukkuun ja nosti katseensa peilin kautta meikkaavaan tyttöön, joka juuri parahiksi esittikin kysymyksen.
"Sain lahjaksi tädiltäni", Nana kertoi, "se tuo aina hirveästi kaikenlaisia tuliaisia, kun tulee käymään." Täti kävi heillä vain muutaman kerran vuodessa, sillä lensihän tuo lentokoneella Japanista asti.
"hmm.. Mitä sulla on seuraavaksi?" Nana kysyi sitten. Jospa heidän luokkansa vaikka olisivat lähekkäin, niin he voisivat mennä samaa matkaa. Nana muisteli mielessään, että hänellä taisi olla seuraavaksi historiaa.

// Syytän sitä samaa myöskin. //

Kun Nat sai pikaisen meikkausoperaation valmiiksi, hän asetti takaisin lainaamansa tuotteet toisen suloiseen meikkipussiin. Kaikista eniten hän piti kulmakynästä ja päätti, että ostaisi tulevaisuudessa samaa merkki. Se tuntui vain parempilaatuiselta, mitä itse käytti. "Olisipa minullakin täti, joka lahjoisi minua." Natalie sanoi haaveilemaisella äänensävyllä. Kaikkea tässä elämässä ei kuitenkaan voinut saada.

Sivusilmällä tyttö huomasi toisen katsovan kännykkäänsä. Olisi jo ehkä aika lähteä pois vessasta ja mennä tulevalle tunnille. "Draamaa," hän vastasi Nanalle. Ei hän olisi sellaiseen mennyt omasta tahdostaan, mutta hänen veljensä oli pakottanut ottamaan ainakin yhden yhteisen valinnaisen, jotta hän ei olisi niin yksinäinen koulussa. Ehkä niiden tuntien avulla hän itsekin oppisi jotain esimerkiksi ilmaisemaan itseään itsevarmemmin ja toiset, pahanilmanlinnut, eivät enää uskaltaisi ryppyillä hänelle.
"Sinulla?" hän kysyi vastakysymyksen, kun palasi takaisin mietteistä todellisuuteen. Kun toinen oli kertonut sanottavansa, Natalie laittoi meikkipussin vetoketjun kiinni ja ojensi sen takaisin oikealla omistajalleen. "Kiitos." Sanojensa pohjaksi hän hymyili toiselle kiitollisena.

Natalie kertoi, että hänellä olisi seuraavaksi draamaa. Nana kurtisti kulmiaan pohtien missä draaman luokka oli. Vai pidettäisiinkö sitä jossain liikuntasalissa? Hän ei ollut oikein asiasta varma, joten hän ei osannut millään sanoa olisiko historian luokka lähellä draaman opetuksen tilaa vai ei.

Toisen kysyessä häneltä vastakysymyksen, Nana kaivoi laukkuaan. Hän löysi lukujärjestyksen sivutaskusta ja tarkisti oliko hänellä tosiaan historiaa vai ei. Hetken aikaa lukujärjestystä tutkailtuaan, tyttö totesi, että kyllä hänellä oli! (Lukujärjestykset voivat olla yllättävän monimutkaisia..) Nana nosti katseensa toiseen ja vastasi:
"Historiaa." Nana laittoi lukujärjestyksen takaisin laukkunsa sivutaskuun, kun hän taas nosti katseensa toiseen, sai hän yllätyksekseen huomata Natalien olevan valmis!

Nana astahti askeleen edemmäs ja otti meikkipussin vastaan Natalielta.
"Ole hyvä", hän hymyili takaisin ja laittoi cupcake-meikkipussin laukkuunsa. Sitten Nana nosti vielä katseensa toiseen tyttöön (jonka sai todeta olevan itseään jopa parikymmentä cm pidempi).
"Tuota.. hmm.. Käveltäisiinkö vaikka yhdessä luokkiin?" hän ehdotti hymy yhä kasvoillaan.

//ja yhä syytän sitä...//

"Joo, voidaan mennäkin." Nat sanoi hymyilevästi ja oli astumassa pois vessatilan tietämistä. Hän ei voinut sanoa ääneen, mitä mieltä itse oli historiallisista aatteista, koska voisi vahingossa loukata Nanan aatteita. Hän itse vihasi yli kaiken historiaa. Se mikä oli ollutta, niin se myös mennyttä. Nykyisyyteen piti keskittyä, ehkä myös tulevaisuuteenkin, mutta historiaan... turhaa ajanhukkaa. Mitä väliä oli sillä, mitä joku turha tyyppi teki joskus hamaisessa menneisyydessä, koska sillä ei ole enää mitään merkitystä nykyisyydessä, ainakaan Natalien mielestä. Mutta jos toinen tyttö olisikin kiinnostunut kyseisestä aiheesta, niin ehkä siksi oli parasta pitää oma suu supussa.

Askeleet postuivat vessan ovelta ja lähenivät omia luokkiaan. Natalie jutteli hiukan arasti niitä näitä toiselle, parhaansa mukaan. Oli vain niin vaikeaa saada mitään syvällistä kontaktia toiseen varsinkaan, kun ei tiedä toisesta oikeastaan mitään. Käytävä jakautui kahteen suuntaan ja tyttö tiesi historianluokan olevan toisessa suunnassa kuin hänen omansa. "Ömm, joo, tuota... Mulla olisi tuolla." Natalie hiukan änkytti toiselle ja kädellään huitaisi käytävän toista suuntaa.

Pienen hetken jälkeen, tytön katse irrottautui lattiasta ja kiinnittyi toisen tytön silmiin. "Kiitos vielä kerran avusta." Lyhyiden hyvästien loputtua tyttö käveli luokkaansa, ajatellen mielessään päivän tapahtumia. Ehkä hän voisi moikata Nanalle käytävillä, jos toinen siihen suostuisi, ehkä puhuisikin. Toinen tuntui mukavalta persoonalta, mutta monesti julkikuva muuttui yksityisten tilanteiden ja julkisten katseiden edessä, niin kuin hänellä.

// Kiitos pelistä. ^^ //

He poistuivat pian vessasta ja lähtivät kävelemään kohti luokkiaan. Keskustelu oli hieman jäykkää ja kiusallista, mutta Nana yritti parhaansa mukaan pitää sitä yllä ja vastata kaikkeen mitä toinen sanoi vähintään kahdella sanalla. Onneksi Natalie vaikutti yrittävän samaa, sillä keskutelu sujuikin yllättävän sujuvasti niistä näistä puhuttaessa.
Nopeasti, aivan liian nopeasti, he tulivat siihen käytävien haarautumaan, jossa heidän tiensä eroaisivat.
"Nähdään taas", Nana hymyili vielä toiselle ja käänsi selkänsä. Hän asteli käytävää pitkin kohti historian luokkaansa kohti pohtien tapaisivatko he vielä.

//kiitos.//