Great ideas comes from great coffee

//Mel & Ami//

Oli välitunti. Koska se oli vasta alkanut pari sekuntia sitten, käytävillä parveili oppilaita menossa kuka mihinkin suuntaan. Myös eräs koulun rikkaimpiin kuuluva tyttö asteli sillä hetkellä pitkin käytävää. Hänen päämääränsä oli täysin selvä. Hän halusi päästä hakemaan iltapäiväkahvinsa aulassa sijaitsevasta automaatista. Laukku olallaan tyttö käveli ensin kaapilleen, jonka numerolukon avattuaan laittoi edellisen tunnin kirjat sisään ja jatkoi sitten matkaa. Koska ei ollut tullut läksyä, hän ei nähnyt mitään syytä raahata matematiikan kirjaa kotiin. Läksyjä oli muutenkin jo ihan tarpeeksi tiedossa sille illalle. Ehkäpä hän olisi ahkera ja tekisi kaikki läksyt heti koulun jälkeen. Sitten hän voisi hyvällä omallatunnolla katsoa veljensä kanssa televisiosta jääkiekkoa. Jotain urheilua sieltä aina tuli viikonloppuisin, joten kyllä kai olisi varaa valita mielenkiintoisin laji ja tuijottaa sitten sitä. Ehkä hän voisi myös piipahtaa sijaisperheensä luona, jos vain näille sopi.

Näitä asioita pohtiessaan Veronica Parker saapui viimein aulaan. Kuten normaalisti välitunnilla, porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi. Ainakaan ei tarvinnut tuntea oloaan yksinäiseksi, kun ympärillä oli niin paljon ihmisiä. Brunette ei kyllä jaksanut kiinnostua kenenkään näkemänsä henkilön seurasta sen vertaa, että olisi vaivautunut juttelemaan. Hän vain moikkasi tuttujaan, astellen sitten kahviautomaatin luokse. Tapansa mukaan hän otti kahvinsa mustana. Niin se oli parasta, maistui oikealle kahville, eikä millekään maitolitkulle tai suklaalle. Ei maidossa ja suklaassa mitään vikaa ollut, mutta eivät ne kahviin kuuluneet. Suklaata piti syödä kahvin kanssa, ei sen seassa ja maitoa puolestaan juotiin ruokapöydässä jos sattui tekemään mieli.

Saatuaan kahvimukin käteensä, Vera alkoi silmäillä, oliko aulassa vapaata istumapaikkaa. Nyt ei todellakaan ollut onni matkassa, sillä sohvat oli jo vallattu. Kermaan istuskelijat eivät kyllä kuuluneet ja oli suorastaan ihme, ettei näitä vielä oltu ajettu tiehensä parempien tieltä. Vera ei aikonut olla se, joka passittaisi toiset matkoihinsa. Hänen puolestaan penkeillä sai istua ihan kuka tahansa, vaikka mieluiten tietysti hän olisi suonut kyseisen kunnian itselleen.Vera tyytyi sitten seisomaan kahviautomaatin lähistöllä seinään nojaten. Laukkunsa hän piti visusti olallaan, jokuhan olisi muuten voinut viedä sen mennessään. Pahimmassa tapauksessa hän olisi vain kompastunut siihen vahingossa ja kaatanut mukinsa sisällön pitkin lattiaa. Onneksi mitään noloa ei tapahtunut hänelle kovin usein, se kun olisi ollut äärimmäisen kamalaa.

Siinä kahviaan hörppiessä Veronica ehti hyvin katsella muiden oppilaiden touhuja. Suurin osa nuorisosta vain jutteli niitä näitä. Toiset näpyttelivät puhelimiaan, jotkut tekivät kiltisti läksyjään. Näiden lisäksi oli vielä niitä, jotka vain tuijottelivat ärtyisänä muiden hauskanpitoa, tirskuivat tai olivat tekemättä mitään sen kummempaa. Nähdessään erään vaaleatukkaisen tytön keimailemassa parille urheilijalle erittäin avoimesti, Vera ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään, niin epätoivoiselta tyttö vaikutti. Kovin kauaa hän ei kuitenkaan jaksanut toisen tuhoon tuomittua yritystä katsella, vaan keskittyi sen sijaan omaan kahviinsa ja sen tuomaan makuelämykseen. Ei koulun kahvi mitään maailman parhainta ollut, mutta kyllä se hyvää oli. Se oli kuitenkin kahvia.

[Ami]

Se päivä oli sujunut mallikkaasti, kerrankin. Biologian koe oli palautunut takaisin numerolla 8+. Ilmeisesti opettaja oli seonnut pistelaskussa, tai sitten Ami oli kerrankin jaksanut vaivautua lukemaan kokeeseen. Tällä kertaa kyseessä oli jälkimmäinen asia ja tottakai tyttö oli hyvin ylpeä itsestään ja käveli nyt hymy suunnilleen korvissa pitkin käytäviä. Muutama ekaluokkalainen tuijotti häntä avoimen hämmentyneinä. Ilmeisesti Amin hymy oli harvinaisempi juttu, joten sitä sopi töllistellä oikein olan takaa. No, eipä brunette jaksanut siitä sen suuremmin välittää, joten tuo marssi vain tyytyväisenä eteenpäin. Nyt olisi nimittäin ihan selkeästi kahvin paikka.

Päästessään aulaan neitokainen havaitsi muidenkin ryhmittäytyneen aulaan rupattelemaan ja ryystämään kahvia. No, hetken aikaa nuo saisivat nauttia elämästään sohvalla, tosin vain hetken. Hänhän halusi istua, mutta ensin haettaisiin kahvia koneesta. Tummat silmät kuitenkin olivat jähmettyneet tyttöön, joka sattui seisoskelemaan automaatin vieressä. Sattuipa varsin sopivasti. Ohittaessaan erään vaaleahiuksisen, joka keimaili parille urheilijakundille oksettavan surkeasti..... Ami mulkaisi tyttöä ja iski ilkeyttään silmää noille kahdelle kaksilahkeiselle.

"Hellooouu Vera. " Tyttö lausahti iloisesti saavuttessaan viimein tuttunsa ja hypähti eteenpäin, joka oli varsinainen suoritus, sillä jalassa oli jälleen kerran ihan mukavan korkuiset kengät. No, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja Amihan oli totutettu korkoihin noin viiden vanhasta... Ainakin. Äidillä sattui olemaan pakkomielle korkeisiin, kalliisiin kenkiin, joten tottakai ainoa lapsi sai hyötyä äidin addiktiosta.
"Mitäs neiti?" Lausahdettiin ja samalla ruvettiin pohtimaan mitähän sitä joisikaan. Vera nyt joi kahviaan mustana, Ami ei siihen sortuisi. Musta kahvi sopi ainoastaan krapula-aamuihin. Ei muuten. Viimein valkattiin ihan perinteinen maitokahvi, se sopisi tähän nimenomaiseen hetkeen oikein mainiosti.

Viimein saatiin kippo käteen ja vinkattiin Veralle, että tuo lähtisi perässä. Sitten vilkaistiin muutamaa sohvaa, joista yhdellä sattui istumaan kaksi nörttiä. Sattuivat nyt istumaan väärällä sohvalla väärään aikaan. Nörttejä mulkaistiin sen verran pahasti,että nuo älysivät nostaa perseensä sohvalta ja kipittää karkuun.
"Noniiin. Mihis me jäätiinkään. " Ami sanoi rauhallisesti ja istahti sohvalle. Eikä tuntenut edes huonoa omaatuntoa äskeisestä. Tuohan oli vain ajanut alempiarvoiset nynneröihmiset takaisin piileksimään koloihin.

Vera hörppi kahviaan varsin rauhallista tahtia. Ei hänellä ollut mihinkään kiire, joten ei tarvinnut silloin kahviakaan vauhdilla vetäistä kurkusta alas. No, jos hänellä olisi ollut kiire, hän ei varmaan olisi sallinut kahvitaukoa itselleen, vaikka se todellakin teki tehtävänsä ja piristi. Seuraavilla tunneilla pirteyttä tosiaan tarvittiin. Tiedossa oli äidinkieltä ja varmasti tehtävät olisivat sellaisia, että niissä tarvitsi ainakin hiukan miettiä mitä vastaisi. Jos tiedossa olisi ollut kemiaa, mitään piristäviä aineita ei olisi tarvittu. Niillä tunneilla hän jaksoi aina olla parhaimmillaan, pakkohan hänen sitä paitsi oli, jos aikoi kyseiselle alalle suunnata. Ja hän todellakin aikoi.

Veronican oma rauha sai pian päättyä, kun paikalle ilmaantui muuan tyttö, joka tervehti häntä iloisen kuuloisesti. Rikas pentu väläytti toiselle pienen hymyn ja malttoi pitää kahvikupin poissa huuliltaan sen aikaa, että ehti tervehtiä toista.
"Moikka Ami," hän sanoi ja soi vielä pikaisen vilkaisun keimailevaan blondiin. Säälittävää ja ehkä juuri siksi omalla tavallaan hauskaa, jos jaksoi sellaisista asioista edes välittää. Hän ei oikein jaksanut, piti sitä vain typeränä ajanhukkana. Olihan elämässä nyt tärkeämpiäkin asioita kuin miesten edessä keikistely. Niin kuin vaikkapa koulu...
"Mitäs tässä," hän aloitti ja vaihtoi kahvimukin toiseen käteen. "Ei mulle mitään erikoisempaa kuulu. Mitäs sinä?"

Kun Ami viittoili häntä seuraamaan perässään, Vera totteli. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että sai seuraa. Mieluummin hän sitä paitsi lähti Amin matkaan, kun jäi seinän vierustalle katselemaan näkymää, jota oli jo mielestään ehtinyt katsoa ihan tarpeeksi kauan. Ei oppilaissa nyt ollut niin ihmeellistä katsottavaa. Joka päivä samat ihmiset siellä käytävillä kuitenkin liikkuivat. Joskus ehkä saattoi tapahtua jotain tavallista jännittävämpää, mutta no, jos ei itse ollut näkemässä, niin aina siitä jotakin kautta kuitenkin kuuli. Ilmeisesti Ami kuitenkin päätti jäädä aulaan, vieläpä valtasi sohvan, mitä hän itse ei ollut viitsinyt tehdä. Sama se hänelle kuitenkin oli, vaikka toiset siitä joutuivatkin lähtemään. Oli ihan reilua päästää toisetkin joskus istumaan.
"Kuulumisiin?" Vera muistutti. "Mitä muuten aiot tehdä viikonloppuna?"
Ami oli yksi niistä harvoista Astonin oppilaista, joiden kanssa Vera jutteli ihan mielellään niitä näitä. Siitä kai johtui sekin, että häntä kiinnosti tietää, mitä toinen aikoi puuhastella.