He gonna kick your ass

Matt sylkäisi vittuuntuneena liikuntasalin lattialle. Tämä oli kyllä paskin rangaistus ikinä! Rehtori oli passittanut hänet siivoamaan liikuntasalin lattian. Jaa miksikö? Siksi että hän oli vaihteeksi kiivastunut ja huoritellut erästä opettajaa. Kuulemma vanhempia piti kunnioittaa ja Mattin kohdalla oli jo todettu, ettei suulliset varoitukset auttaneet. Poika viskasi vihaisena harjan lattialle. Kolina kuului ja usean metrin se lensikin. sali vaan oli niin saatanan iso, että se sai lentomatkankin näyttämään olemattomalta. Matt oli ollut ennestäänkin pahalla tuulella ja nyt tämä. Mitä helvettiä hän joutuisi vielä tänään kestämään?

Sehän oli jo selvää, ettei punkkari puunaisi lattioita. Hän oli sen rehtorillekin ilmoittanut samantien , kun käsky oli käynyt, mutta eipä tuo ollut kuunnellut. Matt joutui nyt sitten hengailemaan viileässä liikuntasalissa pari tuntia. Kai hän pystyisi edes lavastamaan siivouksensa. Ei hän nyt ihan paska valehtelemaan ollut. Ehkä jotkut harrasteryhmät vuokrasivat salia iltaisin ja Matt voisi väittää heidän lianneen salin uudestaan. Tosin, pojan teki vähän turhankin paljon mieli vain laittaa paikat paskaksi mielenosoitukseksi. Vähän sotkea spraymaalilla ja piestä tavaroita hajalle. Mutta siitä tietenkin tulisi vain lisää sakkoja. Kyllä kaikki tietäisivät hänen olleen asialla.

Seinällä olevaa kelloa vilkaistiin. Se näytti puoli neljää. Hienoa. Ihmiset pääsisivät nyt koulusta ja hän jäisi tänne. Voi helvetin helvetti.

- asd, tunti alkaa kolmen minuutin päästä XD -

Tänään ei tosiaan ollut mikään paras päivä, Beaun ei ollut todellakaan tehnyt mieli lähteä kouluun. Eipä hän tosin olisi tahtonut jäädä asunnolleenkaan, siellä oli aina niin ahdistava ilma. Se johtui siitä, että eli vuokraisännän ja emännän silmätikkuna haukkana vahtivan katseen alla.
Lopulta poika oli itsensä siis kouluun saanut, joskin hivenen myöhässä. Onni sinänsä, että äidinkielen opettaja piti häntä jotenkin vajaana. Se tosissaan luuli, että Beaulla olisi ollut vaikeuksia englannin kanssa. Naurettava ämmä, hänhän oli puhunut englantia koko ikänsä. Mitä nyt vasta äskettäin muuttanut takaisin Amerikkaan Hollannista.

Poika käveli suorassa, itseriittoisena isenään, tympeä ilmeettömyys kasvoillaan. Hän oli pahimman luokan diivaluonne, vaikka taviksiin kuuluikin.
Pojalla oli yllään ihoa myötäilevä maastonharmahtavanvihreä T-paita, jonka päällä musta, siisti farkkupaita pystykauluksilla. Jalkoja verhosivat tummat kulutuspessyt farkut, joita oli ratkottu siististi reisien päältä ja syrjiltä ja niiden lahkeet katosivat siististi tyylikkäiden, ja maksamattomien, nahkasaappaiden sisään.
Koululaukku roikkui rennosti pojan olalla, hän oli vasta päässyt viimeiseltä tunniltaan ja nyt hänellä oli ongelma siitä, mihin seuraavaksi menisi. Asunnolleen ei ainakaan, sen hän tiesi. Jos yhtä alhaisella vuokralla saisi mitään vähänkin hänelle sopivampaa asuntoa mistään, niin ruskeaverikkö vaihtaisi siihen hetkeäkään epäröimättä.
Hetken mielijohteesta poika työsi salin oven auki, hän voisi tehdä läksyt heti ja koulussa. Kukaan tuskin kysyisi häneltä, miksi hän täällä oli, Hän tosiaan olisi voinut mennä tekemään ne pihallekin, mutta ei vain sattunut huvittamaan joten se siitä sitten.

Kevyt, halveksiva naurahdus karkasi huulilta, jotka kaartuivat halventavaan hymyyn. Joku Beaulle tuntematon poika näytti vittuuntuneelta, eikä siinä toki kaikki vaan tuolla oli harja kädessä. Tai ei kauaa ollut, kun tuo heitti sen pois. Ruskeaverikkö tulkitsi pojan saman tien idiootiksi, jolle ei tasan tulisi sanomaan mitään.
Tuon mustatukkaisen punkkaripojan läsnäolosta ei ollut tarpeeksi syytä kääntämään Beauta päätöksessään, joten poika istui seinään nojautuen ja jalkansa ristien lattialle ja kaivoi historian kirjan käteensä ruveten selaamaan siroilla sormillaan sivuja.

Matt käännähti ympäri, sillä tajusi hieman jälkijunassa oven käyneen. Saliin oli astellut poika. Etäisesti tuo näytti tutulta, eli ei tuo ihan randomi vierailija voinut olla. Kävi tätä koulua siis. Tuo naurahti, eikä mitenkään kohteliaana. Punkkari kurtisti kulmiaan. Tätä hän nyt kaipasikin. Ivallista pentua.
"Vittuako hirnut siellä. Eikö sunlaisella äpärällä ole edes muuta paikkaa hengata ku tyhjä liikuntasali?!" Matt huusi sitten toiselle ja äänestä kyllä erotti vittuuntuneisuuden. Ei Matt nähnyt tehtäväkseen mielialaansa peitellä. Jos toinen oli viisas, tuo perääntyisi.

Toinen poika näyttikin Mattin mielestä omituiselle. Ei hän oikeastaan tiennyt miksi, mutta tuo ei vain miellyttänyt silmää. Pikainen arvio kertoi myös sen, että toisesta tuskin olisi vastusta tappelussa. Pari askelta astuttiin lähemmäs ja Matt tunsi miten omituinen humalainen muisto vilahti hänen päänsä sisällä. Hän oli nähnyt toisen muuallakin kuin koulussa. Aivan varmasti, mutta sen verran humalassa, että muiston kaivelemiseen menisi aikaa. Tosin, saattoihan kaikki olla vain unta, joka oli tuntunut todelta.

Mustatukka korotti ääntään. No, se jos mikä sai Beaun muuttamaan mielensä; kylläpä hyvinkin tulisi puhumaan tuon kanssa. Tai kovin hehkeäksi keskustelua harvoin kykeni sanomaan, jos toisena osapuolena sattui olemaan juuri tuo prinsessanluonteinen tummatukkainen kusipää.
”Vittuakos itse mulle kiljut, paskiainen! Ja ottaen huomioon sen seikan, etten mä todellakaan ole tilivelvollinen sulle, ei mulla ole mitään halua vastata typeriin kysymyksiin”, Beau ilmoitti hyvinkin ylimieliseen sävyyn kohottaen uhmakkaasti leukaansa hieman tummien silmien viileä ja itseriittoinen katse lähemmäs astuneessa pojassa. Itsesuojeluvaisto, se vähäinen minkä poika omasi, kertoi ettei Beau tahtonut istua, jos tuo piikkitukkainen poika tulisi enää askeleenkin lähemmäs häntä. Beaun täytti halu heittää toista poikaa kovakantisella historiankirjalla. Hän kuitenkin ihme kyllä hillitsi itsensä ja jätti moisen typeryyden tekemättä.

Toinen katsoi häntä kuin olisi miettinyt jotain, jotain mistä brunette ei lainkaan pitänyt. Beau kurtisti hieman kulmiaan tiputtaen kirjan teatraalisesti lattialle ja nousten pystyyn. Oli oikeastaan huvittavaa kuinka samoissa mitoissa toinen hänen kanssaan oli. Beau ei osannut sanoa kumpi tässä oli pidempi, mutta sivuseikkahan se oli.

"Et sä velvollinen oo, mutta pärstäs vituttaa minua." Matt huomautti äkäisenä. ja asteli lähemmäs poikaa. Toinen oli tiputtanut kirjansa maahan ja noussut itsekin. Punkkarin huulille nousi virne. Meinasiko toinen todella alkaa tappelemaan? Tai edes haastamaan riitaa. Matt ei ollut pitkään aikaan saanut tapella ja miltei kaipasi jo sitä. Toinen tosin ei näytänyt yhtään hänen normaalilta tappeluseuraltaan. Toinen oli niin...
"Mistä vitusta minä sinut tunnen..." Pahis mumisikin sitten itsekseen käärien mustan hupparinsa hihoja ylöspäin. Hän ei tiennyt olisiko toisella hyvinkin aktiivinen veren kierto. Jos hän vetäisi toista turpaan ja nenä alkaisi vuotamaan verta ja sotkisi hänen vaatteensa...

Matt kallisti hieman päätään. Ei hän tuonlaisen tyypin kanssa ollut ainakaan hengannut. Ellei sitten helvetinmoisessa humalassa. Silloinkaan tuskin lämpimässä mielessä. Jos hän nyt vain muistaisi...Pitäisiköhän juomista vähentää? Hiuksia pöyhittiin hieman. Kyllä tämä tilanne siivoamisen voitti.

Beaun silmät kapenivat viiruiksi, jo pelkästään siitä kun hän tuijotti toista. Tuon virnekin oli niin… vittumainen. Toisen itsekseen mumistut sanat saivat ruskeaverikön toisen kulman kohoamaan hiukan. Jaa tunsiko toinen hänet? Tuo pärstä ei kyllä ainakaan sanonut hänelle mitään. Tosin harvoimpa Beau tuon näköisiin tyyppeihin huomiota kiinnittikään. Poikkeus oli, jos punkkari olisi ollut ainakin kaksi päätä pidempi ja huomattavasti treenatumpi. Sitten Beauta olisi viety, ei kelvannut kieltää joskaan ei myöntääkään.
Toinen kääri hihojaan, Beau mulkoili tuota entistäkin kiukkuisemmin, huulet puristuivat viivaksi, joskaan uhmakkuudesta ei päästy. Se aikoi lyödä häntä? Olipa uutta ja mielikuvituksellista. Brutaalia, mutta niin helvetin tuttua.
No, kipukynnystä kyllä löytyisi, eikä itkemään ruvettaisi. Vankila kasvatti ja se oli luonut Beaulle hyvinkin kivisen kuoren ihan kauniin pinnan alle, se pinta ja kuori peittivät sisimmän, jonne kenelläkään ei ollut yhtään mitään asiaa.

Kädet ristittiin rinnalle, tummat silmät eivät irronneet toisesta. “Mä en tunne sua, joten sillä ei ole mitään väliä”, poika ilmoitti ylimieliseen sävyyn heittäen päätään hieman taaemmas saadakseen pörröiset hiukset asettumaan sopivan sekaisesti ja silti muualle kuin peittämään näkökenttää.

Matt naurahti toiselle. Vai ettei toinen tuntenut häntä. Lähemmäs toista astuttiin.
"Etköhän sä opi mut tuntemaan." Hän totesi ja pahemmin odottelematta nappasi toista rinnuksista ja pamautti lujaa seinään. Matt oli niin tottunut tappelemaan ja häviäminenkään ei ollut hänelle mikään ongelma. Tietyski ongelmia toi mukanaan aina sairalaaan joutuminen. Vakuutusta kun ei ollut ja terveydenhuolto kun oli tunnetusti perseestä. Kallista huvia. Mattin silmissä vilisi nyt kuvia ja juuri kun hän oli lyömässä toista kasvoihin liike pysähtyi ja hän otti askeleen taaksepäin.
"Sä oot se huora!" Hän hihkaisi tyytyväisenä. Nyt pahis oli sen muistanut.

"Typerä jätkä..." Matt mutisi perään. Tuntui typerältä hymyillä tällaisessa tilanteessa, mutta minkäs sille mahtoi. Poika oli oikeasti tyytyväinen, että muisti mistä toisen oli tuntenut. Kadulta tietenkin. Tosin, oli ihme että muistikuva oli tullut eteen. Olihan Matt ollut silloin aika hyvissä tuuteissa.

Toinen tunki lähemmäs, ilmoitti että Beau oppisi tuntemaan. Pojan huulten raosta karkasi halveksiva naurahdus. Vai että näin tuon mustatukan mielestä oli? Ehkä, mutta itseään pelkäämään tuo ei Beauta saisi. Tummatukkainen kaunotar saattoi väittää suorilta käsin, ettei tuosta pikkupaskiaisesta olisi häntä tappamaan. Korkeintaan hakkaisi vailla sääliä. Niin, mikä ihmeen itsesuojeluvaisto?
Poika kohotti nyrkkinsä lyödäkseen kasvoihin. Beau odotti lyöntiä, joka ei koskaan tullut perille. Tummat silmät jäivät tuijottamaan, kulmat kohosivat yllätyksestä hallitusti. Beau raotti huulensa kysyäkseen, eikö toisessa ollutkaan miestä lyömään, kun tuo tiputti ilmaan leijumaan lauseen, joka sai prinsessan suunniltaan.
“JA MÄHÄN EN OLE MIKÄÄN HUORA!”, Beau huusi raivo tummissa silmissään palaen. Jos katse olisi kyennyt tapaamaan, olisi toisesta tuskin enää mitään jäljellä.

Tumman, heiveröisen pojan kädet olivat nyrkkiin puristetut, hammasta purtiin ja koko olemus noin muutenkin oli kovin hyökkäävä. Tai kaiketi pikemminkin hyökkäävästi puolustautuva. Beau olisi lyönyt, jollei olisi tiennyt sitä turhaksi. Miten hänen olemattomilla lihaksillaan ja laittoman laihalla kropallaan muka ketään piestäisiin?
Kieroutunut mieli selasi, mistä toinen oli saanut syyn moiseen julkeaan väitteeseen. Tiedostus iski tajuntaan kovaa ja säälittä. Tosiseikka, jota ei koskaan kuultaisi ääneen lausuttuna Beaun omilta huulilta. Ainakaan Beaun omilta, ja jos pojasta itsestään kiinni oli niin ei kenenkään muunkaan.
Hän oli ollut hyvin pahassa rahapulassa joku aika sitten. Ja vuokra oli ollut myöhässä. Epätoivoisesti oli isketty mies, joka maksoi hänelle seksistä. Ja Beau ei ollut voinut sanoa ei, sillä sen kerran jälkeen hän oli oman mittapuunsa mukaan suunnilleen kylpenyt rahassa.

Rintakehä kohoili kiivaasta hengityksestä, Beau oli kovin aggressiivinen ja räjähdysaltis. Ei tarvittu kuin muutama sana tai ele ja hän roihuaisi kiukusta palavana soihtuna.
“Enkä mä sen enemmän ole typeräkään”, Beau lausui vaihteeksi jäätävästi. Mulkoilua ei sekunniksikaan lopetettu.