It is hot as hell tonight K18

Miestä vahvempaa kaatanut Vivian River kantoi tänään kasvoillaan vinoa hymyä ja tummaa rajausta silmissään. Pitkät, tummanruskeat hiukset oli sidottu kepeästi puolestavälistä niskaan. Yllään pojalla oli mustat bondagehousut ja riekaleiksi silvottu ja uudelleen koottu, niin harsimalla kuin hakaneuloin, neonvihreä tanktop. Kynsikkäät olivat mustat ja ulottuivat pojan kyynärpäihin. Maihareissa oli normaalia hivenen paksumpi pohja, sekä ne olivat 45 reikäiset. Unohtamatta tokikaan teräskärkiä.
Pullo todellakin oli viihtynyt tänään pojan huulilla, ja mitäkö siitä seurasi? Vivian ei seonnut, hänestä tuli seksiaddikti. Ei kertaakaan kännissä ilman pillua tai persettä, harvoissa pohjatapauksissa Vivian oli tullut jopa naiduksi, mutta siihen tarvittiin jo huomattava määrä alkoholipitoista nestettä.

Taskusta poika kaivoi tupakat heittäen yhden huultensa väliin ja sytyttäen sen. Poika jäi nojaamaan läheiseen seinään selaten hivenen seisovalla katseellaan hitaasti ohikulkijoita.

Täysin tapojensa vastaisesti Judah oli jotenkin eksynyt kaljalle tänään, pitkän taistelun jälkeen omatunto antoi periksi sosiaalisten paineiden alla ja saman luokka-asteen pojat olivat jotenkin onnistuneet juottamaan poikaparan selvään hiprakkaan.
Olihan Judah aiemminkin kokeillut alkoholia, mutta vielä kertaakaan hän ei ollut ollut niin humalassa kuin nyt. Musta t-paita haiskahti pahasti aiemmin syliin kaadetulta vahvalta alkoholilta, katse oli harhaileva ja ilmeetön. Katu tuntui mutkittelevan, vaikka muistikuvien perusteella se oli aiemmin päivällä ollut ihan suora.

Olo ei ollut erityisen kehuttava, vaikka mieliala oli mainittavan korkealla. Naurunpärskähdykset kimpoilivat mustahiuksisen pojan suusta ja ihmiset katsoivat ihmetellen ja kummaksuen itsekseen naureskelevaa poikaa.

Vivianin ruskeat nappisilmät osuivat mustatukkaiseen poikaan, joka oli selvästi humalassa. Helppo, tai ainakin niin Viv uskalsi pojan tulkita. Tummaverinen pitkätukka irrottautui seinästä ja tupakkaansa imien lähti kulkemaan kohti poikaa, joka hänen huomionsa oli saanut.
“Moi”, pojan tumma ja luonnostaan käheä, ehkä jopa hivenen whiskyn polttama, ääni tervehti. Erotettavissa lievää sammallusta. “Sä olet tainnut juoda”, poika naurahti suustaan hyvinkin hohdokkaan lauseen, jossa ässä suhahti humaisesti.

“Kelpaako seura?”, poika jatkoi nuolaisten nälkäisenä huuliaan. Että hän osasi olla säälimätön ja kiimainen, eläimellinen hän aina oli vähänkin jotain juotuaan.

Judah hätkähti kuullessaan ventovieraan äänen lähettyviltään, poika käännähti horjahtaen ympäri ja katsoi äänen päästänyttä ihmistä kulmiaan kohottaen. "Moi", hän vastasi vähintään yhtä sekavasti mongertaen ja kohautti harteitaan, "Muutaman", lyhyiden vastausten sarja jatkui.
Selvinpäin ollessaan juutalaispoika olisi juossut vähintään itku kurkussa kotiin, mutta nyt tuntemattoman ihmisen seura tuntui vain vetävän puoleensa. "Ehkä kelpaa", Judah vastasi päättömästi ja jatkoi kävelemistään olettaen, että salamyhkäinen tuttavuus joko seuraisi perässä tai tulkitsisi vastauksen kieltävästi. "Kuka sä edes olet?", mustahiuksinen kysyi kovaäänisesti jos toinen olikin jäänyt seisoskelemaan paikoilleen.

Askeleet olivat huteria ja etenemistahti hidas, matelevan hidas. Edelleen pirteät ja sekavat naurunpärskähdykset karkailivat suupielestä, sormet upposivat hiusten sekaan ja pörröttivät niitä.

Poika vastasi tervehdykseen ja totesikin nauttineensa ‘muutaman.’ Vivian naurahti, seuraankin kuulemma sopi liittyä, joten mikäpä siinä ollessa. Oikeastaan aika hassua, että noinkin siveellisen oloinen poika tarttui Vivianin kysymyksiin ja vielä antoi luvan pitäytyä lähettyvillä. Kuka tahansa vähänkin selväpäisempi olisi tajunnut, mihin tuo pitkähiuksinen goottipunkkari tähtäsi. No, ei valittamista, eikä turhia ajatuksia.
Mustahiuksinen poika kyseli kuka Vivian oli, poika naurahti. Hän olisi voinut vastata ties mitä typerää mieleensä juolahtanutta, mutta hänen humalainen mielentilansa vaikeutti valehtelua, joten totuus tuli pahemmin ajattelematta huulilta.
“Vivian”, poika sanoi käheällä äänellään. “Entä sinä”, esitettiin vastakysymys, varmasti turha mainita pojan puheesta ja sen selvyydestä mitään.

Pitkätukka oli seurannut toista, joten äänen kova voluumi toki reagoitiin, mutta se unohtui miltei samantien.
“Minne me ollan menossa?”, poika kysyi nauraen.

Vai että Vivian, Judah ei ainakan muistanut kuulleensa moista nimeä aiemmin.
Tai no, hän harvemmin lyöttäytyi niin pelottavan näköisten ihmisten seuraan... Paitsi tietenkin nytten. Ei pojan puhtoisessa mielessä käynyt kertaakaan, että toisella ei välttämättä olisi puhtaita jauhoja pussissaan. "Mä olen Judah", mustahiuksinen vastasi teatraalisen kohteliaasti ja jatkoi katkonaisten ja hatarien askeleiden ottamista silmissä mutkittelevaa katua pitkin.
"Mä en tiedä...", Judah vastasi mongertaen Vivianin esittämään kysymykseen matkan määränpäästä, eikö toinen halunnut harhailla pitkin San Diegoa keskellä yötä umpihumalassa?

Judah käänsi katseensa vierellä kävelevään poikaan, toinen oli häntä huomattavasti... kookkaampi? Tai siis, ainakin toisella oli lihasmassaa enemmän kuin riisikeppiä muistuttavalla Judahilla. Tuolle hän ei uskaltaisi alkaa urputtamaan, mutta kenelle hän olisi ylipäätään uskaltanut?
Puolentoista promillen paremmalla puolella Judah tunsi itsensä uskaliaammaksi, eikä sillä hetkellä vastustanut Vivianin seuraa ollenkaan.

- oho, hieman lagasin x__x -

Toinen kertoi nimekseen Judah, Vivian nyökkäsi, vaikka eihän toinen sitä välttämättä edes nähnyt.Eikä toinen kuulemma osannut esitettyyn kysymykseen määränpäästäkään vastata. No, tuskin sillä niinkään väliä minkään suhteen oli. Poika naurahti tummalla sävyllä ja pysäytti toisen askelet napaten tuota paidasta ja kiepauttaen itsensä tuon eteen. Matkaa ei tästä helpolla jatkettaisi. Hyvää vauhtia itsekseen palanut rööki pitkätukan huulilta tippui asvalttiin, poika painoi toisen vasten läheisen rakennuksen seinää.
“Siinä tapauksessahan meidän ei ole mikään välttämättömyys mennä minnekään”, poika puheli käheästi, jokseenkin epäselvällä äänellä. Käsi löysäsi otetta toisen paidalla valuen tottuneesti alemmas ja ujuttautuen lopulta paidan alle.

“Vai oletko sä erimieltä?”, poika virnisti paljastaen viilatut pedonhampaansa. Hän niin mielellään upottaisi ne tuohon vaaleaan ihoon ja saisi Judahista irti ääntä.

Säikähtänyt älähdys karkasi Judahin huulien välistä toisen, huomattavasti vahvemman, pojan tarttuessa hänen paitaansa.
Hetken aikaa Judah pelkäsi saavansa turpaansa, ja kunnolla, ehkä hän oli sanonut tai tehnyt jotain väärin?
Kiivaaseen tahtiin hengittävä poika nyökkäili pelonsekavissa tunnelmissa Vivianin sanoille, "E-Ei... Ole", hän änkytti ja vältteli katsekontaktia kuin ruttoa.
Toisen käden vaeltaessa mustahiuksisen paidan alle tämä veti vatsaansa sisään kuin vältellen pelottavaksi muuttuneen pojan kosketusta. Vaikka Judah käyttäytyi kuin pelokas ja loukutettu eläin, toinen puoli hänestä jollain sairaalla ja hämmentävällä tavalla piti Vivianin käytöksestä.

Pelkkä pitkähiuksisen pojan virnistys sai kylmät väreet kulkemaan hontelon Judahin kropan läpi, hetken aikaa hän aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla yrittäen saada edes muutaman selkeän ja ymmärrettävän sanan itsestään ulos.
"E-En ole... Eri mieltä", hän vastasi toiselle arkaillen ja edelleen tilanteesta yllättyneenä.

- ei tuu ny mitään ku jumitan ihan kokoajan x___x Taidan mennä nukkuu ja skipata huomisenkin koulupäivän x________x -

Vivian ei osannut reagoida toisen säikähdykseen tai arkuuteen mitenkään. Hän tuskin edes huomasi sitä. Hän oli jo osin tulevissa tapahtumissa. Säälittä käsi liukui tunnistellen toinen olematonta vatsaa, virne vain leveni. Toisen änkytykset olivat niin huvittavia, ettei naurahdusta voitu välttää. Ei ollut erimieltä, joten oli lupa jatkaa. Ja Viv jatkoi. Poika painoi toista vartalollaan vasten seinää virnuili, painoi huulensa toisen kaulalle ja suukotti hellästi. Tokihan se hellyys li kovinkin hetkellistä, pian piikkihampaat olikin upotettu kaulanahkaan. Suhteellisen pian nekin jo irrotettiin Judahista ja poika jälleen silmäili tuota kiusoittelevasti.

Lantio puskettiin kevyesti vasten toista, susipoikaa huvitti koko tilanne. Housuissa roikkuvista bondageremmeistä toinen irrotettiin D-lenkistä ja poika napsautti remmiin tottuneesti lenkin, jonka ujutti vaivihkaisesti toisen pojan vasemman ranteen ympärille ja kiskaisi naurahtaen kireäksi sitoen täten toisen vasemman käden haltuunsa pitäen kiinni remmistä, jonka toinen pää oli yhä kiinni Vivianin omissa housuissa.

Tilanne alkoi muuttua Judahin mielestä epäilyttäväksi viimeistään siinä vaiheessa kun hän tunsi toisen vartalon aivan omaansa vasten, ilmeisesti sääli ei kuulunut Vivianin tunnevalikoimaan joten edes pelokkaalla olemuksellaan Judah ei onnistunut saamaan toista perääntymään.
Loppujen lopuksi hän ei kyllä edes tiennyt, halusiko edes saada poikaa lähtemään paikalta, mutta ei hän kyllä tätäkään ollut odottanut. Ihmettelevä, säikähtynyt ja ennenkaikkea pelokas katse kohdistettiin pitkähiuksisen pojan kasvoihin, joita Judah tutkaili aikansa peläten sitä että ehkä toinen saattaisi jopa... Murhata hänet? "Mä e-", mustahiuksinen aloitti perääntyvästi sanojen vaihtuessa äkillisen kivun aiheuttamaan kiljahdukseen. Miten ihminen kykeni satuttamaan pelkällä kaulan puraisulla? Kiljaisu ei ollut äänekäs, tuskin kukaan kauempana ollut ihminen edes kuuli sitä.
"Mi-Mitä sä teet?", Judah älähti säikähtäneenä hetkeä myöhemmin ja koitti säälittävästi räpiköidä kauemas Vivianista.
Ilmeisesti tämän suunitelmat eivät kuitenkaan täsmänneet juutalaispojan omiin, eihän hän olisi edes päässyt karkuun. Sillä hetkellä jopa humalainen mieli tajusi, että hän todellakin sattui olemaan sidottuna vieraaseen ihmiseen. Vivan kuitenkin käyttäytyi tottuneesti, jollain tapaa se sai varovaisen ja epävarman Judahin rauhoittumaan.

"Mitä s-sä haluat?", poika jatkoi änkytyksen ja mongerruksen koristamaa puhettaan ja katseli vuoroin sidottua kättään, sitten jälleen Vivianin kasvoja.

--- mäkin taidan kyllä kadota:---D

Humalatila pisti poikki liikenteen, joka normaalitilanteessa, eli selvin päin, kulki tekojen ja järjen välillä. Kroppa teki mikä tuntui hyvälle, järki oli kaikin puolin vain hiljaa. Toinen soperteli, kiljahti hampaita kaulallaan. Vivianin sisältä kumpusi ontto nauru, häntä tilanne vain huvitti.
“Mitä sä kuvittelet mun tekevän?”, poika kysyi tummalla äänellä leikkiä suinkaan keskeyttämättä. Toinen rimpuili, susipoika lukitsi toista vain tiukemmin seinän ja itsensä väliin, bondageremmi apunaan.

Ja mitäkö pitkähiuksinen goottipunkkari toisesta tahtoi, mitäkö hän tahtoi noin yleisesti? “Juuri nyt… sua”, Viv vastasi käheästi Nimeomaan, mutta olisiko se sitten niin järkevää tässä? Laitonta, vitut siitä, mutta olihan siinä muitakin muttia. Toinen käsi nykäisi Judahin paitaa, toinen veti remmiin köytettyä kättä sivulle.

Jollain tajuntansa tasolla Judah viihtyi tilanteessa, toinen tajunnan taso taas kielsi kaiken positiivisen.
Eihän tälläisessä mitään hyvää voinut olla? Niin kiltti ja viaton poika täysin tuntemattoman hallinnassa, tuntemattoman, jonka mielessä ei tainut olla vain parin kaljan ottaminen ja humalasta nauttiminen.
Toisen vastaus tuli täysin yllätyksenä, mutta Judah ei antanut olemuksensa reagoida siihen mitenkään. Nyt hän tiesi varmasti, mitä Vivian tarkoitti ja mitä tämä tahtoi hänestä.
"Mua... Siis sä oot kyllä ihan varmasti erehtynyt henkilöstä", tummakutrinen poika vastasi vaivaantuneesti ja naurahti hermostuneisuuttaan.

Toisen kiskaistessa remmiä se poltti ihoa ikävästi ja sai Judahin irvistämään, jotenkin hän yritti kääntyä sivuttain paidan noustessa jälleen askelta ylemmäs. Olisiko hän loppujen lopuksi täysin ilkosillaan, siinä kadulla ihmisten, Vivianin, katsottavana?

Vivianin sisältä kumpuava nauru syveni, muuttui yhä tummemmaksi ja pahaenteisemmäksi. Vai että ihän erehtynyt henkilöstä? judah oli niin hukassa, että Vivian ei voinut muuta kuin haluta tuota onnetonta poikaa entistäkin kiivaammin. Kovaa, säälittä ja väkivaltaisesti. Niin, Vivian oli petoeläin, saalistaja, heti kumottuaan muutamankin oluen puhumattakaan nyt siitä, että useimmiten Vivian kuitenkin veti whiskyä ja vodkaa, eikä suinkaan olutta.
Toinen käyttäytyi kuin haavoitettu eläin, niinhän tuo susipojan silmissä olikin, viaton kauris, johon peto janosi upottaa terävät raateluhampaansa. Viatonta lihaa, kuinka onni olikaan sattunut tänään pitkähiuksisen goottipunkkarin kohdalle. Niin nautinnollista…

Huulet kulkeutuivat takaisin tummakutrisen pojan kaulalle, kaksihaarainen, kahteen kertaan lävistetty, kieli lipaisi vaaleaa nahkaa. Vivian naurahti, hampaat järsivät huolestuttavankin hienovaraisesti toisen ihoa. Vivian vei päätään kauemmas katsoakseen toista kasvoihin. Käsi paidan alla vetäytyi pois, otse siirtyi jopa väkivaltaisesti kääntämään toisen pään ja samalla katseen hänen itsensä suuntaan. Poika virnuili pedonhymyään ennen kuin laski huulensa toisen omilla upottaen tuon raakaa voimaa ja väkivaltaa säästelemättä rajuun suudelmaan.

Jos Judah olisi ollut selvinpäin, hän olisi takuuvarmasti laskenut alleen.
Nyt Vivianin salamyhkäinen ja vaarallinen olemus sai hänet vain kiinnostumaan tuosta. Kaikki sellainen jonka Judah käsitti pelottavaksi ja oudoksi, oli kuin kasattu Vivianiin. Ja toinen onnistui jollain tasolla vetämään viatonta juutalaispoikaa puoleensa kuin magneetti, vaikka hän koitti pyristellä vastaan.
Uusi kivusta syntynyt kiljahdus karkasi Judahin suupielestä, tuo puristi silmänsä tiukasti yhteen ja koitti ajaa kiusaavan ajatuksen kivusta pois mielestään. Hän tyytyi hengittämään kiivaasti, melkein hätääntyneesti. Silti poika ei tehnyt elettäkään päästäkseen pois toisen hampaista. Kirjaimellisesti hampaista.

Hetken aikaa Judah erehtyi luulemaan, että Vivian toteaisi hänet kelvottomaksi, säikyksi paskahousuksi jonka sietäisi juosta äitinsä helmoihin itkemään. Ei hän toivonut sitä, tai jollain tavalla toivoi mutta silti toisen viehätysvoima vei tietyllä tavalla voiton.
Väkivaltaa Vivian ei vaikuttanut säästelevän, ja sellainen alistava kohtelu oli mustahiuksiselle aivan uutta, hämmentävää... Ja se sai valmiiksi alhaisen itsetuntonsa kanssa kamppailevan pojan tuntemaan olonsa likaiseksi, hyödyttömäksi eläimeksi.
Suudelmassa ei ollut häivähdystäkään tavanomaisuudesta, hellyydestä, saatika halusta antaa toiselle mielihyvää. Silti Judah vastasi siihen, vaisusti ja arkailevasti.

Poika äänteli kuin tyttö konsanaan, mutta sekös tilannetta vain maustoi. Jos toinen olisi ollut tyttö, äänet eivät olisi kiinnostaneet Viviania lainkaan, mutta toinenpa ei ollut. Viv ei nähnyt tuota edes tyttömäisenä poikana, tuo vain oli poika. Ja aika mitäänsanomattomannäköinen sellainen.
Viimeistään nyt voitiin puhua niskanpäällä olemisesta. Toinen alistui kohtaloonsa, mikä huvittu susipoikaa. Ei sitä pahaksi tokikaan pistetty, sopi hyvin, vaikkei pyristeleviä saaliita vastaan mitään ollutkaan. Vivian suuteli toisen huulia repien, väkivaltaisella voimalla ja halulla. Hän hallitsi ja toinen ei voinut kuin alistua paikkaansa tässä asetelmassa.

Suunnattomia mielihyvä väreitä aiheutti arka vastaus rajunluokan suudelmaan, se nostatti syvältä pojan sisältä kumpuavan naurun pintaan, päästi ulos raotetuista, pysäytetyistä huulista toisen omien lomassa, miltei kiinni.
Kysymättä poika tarrasi tiukasti toisen paidasta ja retuutti läheisen kujan varjoihin, pois uteliaiden ohikulkijoiden katseilta, jos sellaisia jossain sattui olemaan.
Judah painettiin tiiviimmin vasten seinää, joskin tällä kertaa eri seinää. Paitaa riuhdottiin pois tuon päältä. Lopulta poika päätti, että tuo saisi suorittaa sen itse.
“Riisu”, käski varma ja dominoiva, tumma ja seksikkään käheä ääni. Sanat päätettiin pedonhymyyn. “Kaikki pois ja vasten seinää selkä tännepäin”, Vivian jakoi käskyjä kyseenalaistamattomalla sävyllä.

Judah oli edelleen hämmentynyt,
Vivianin suudelmiin vastattiin epäröivästi ja olemattomasti. Hän piti katseensa maassa, kuin häveten itseään ja kaduten tekojaan. Kyllä häntä kadutti, hän tiesi tekevänsä väärin. Vaikka alkoholi oli sumentanut osan järjenjuoksusta, Judah tiesi että hänen uskontonsa puolesta tämä oli hyvin, hyvin väärin. Judah ei paennut paikalta, ei, vaikka siihen mahdollisuus olikin. Hän ei paennut, vaikka hän parhaillaan rikkoi omaa uskontoaan. Eikä hän paennut itsensä takia, vaikka pelko sai veren kohisemaan korvissa asti ja vartalon tärisemään.
Viv sai helposti hontelon pojan retuuteltua pimeän kujan syövereihin, tässä vaiheessa Judah hengitti kiivaasti ja pelokkaasti. Katse kiersi ympäristöä tutkien, rintakehän kohoillessa tiuhaan tahtiin.

Toisen pyyntö tuli suoranaisena järkytyksenä, silmät lähestulkoon rävähtivät auki ja huulet raottuivat valmiina lausumaan sanoja, joita ei kuitenkaan tullut ulos. Judah ei ollut valmistautunut mihinkään tälläiseen, hän ei tahtonut sitä.
"Mi-Mitä? En... En, mä en halua", hän lausui ja koitti kuulostaa rohkealta. "Ei!", Judah huudahti ja liikahti lähemmäs seinää, tuntien sen karhean pinnan paidan läpi selkäänsä vasten.

Toista pelotti, ja se pelko ruokki Vivianin nälkää saaden sen janoamaan lisää. Hampaiden käyttöä ei varottu sitten yhtään, poika oli humalatilansa ansioista valmis vaikka järsimään toisen kuulaan nahan vieri viereen merkkejä käynnistään, jos se saisi toisen kerjäämään armoa. Ja se armohan ilmenisi tosiaan vasta sitten, kun ahdistavasta tunteesta housuissa olisi päästy eroon.
Vivian ei säälinyt, oli kyseessä sitten neitsytperse tai ei. Oletettavasti kyllä, mutta olipa noita kokeneemmankin oloisia poikia korkattu hänen lävistetyllä kalullaan. Petopoika itse saattoi vain arvailla, miten se sattui.
Onni se kaiketi toisille oli, että liukastetta tavattiin käyttää, vaikka kumi olikin sitten asia erikseen. Ne oli aivan liian hankala pukea ehjinä, sitä paitsi sellainen touhu tarvitsi kärsivällisyyttä, jota hyvin harvoin humalaiselta friikiltä liikeni.

Toinen väitti vastaan, ei tahtonut, kielsi kiellon perään. Ja mitä teki Vivian? Antoi pelottavan naurunsa kummuta tummana ja käheänä rinnastaan ja lopulta kaartua vinoksi, alistavaksi hymyksi huulille.
“Niinkö tosiaan luulet?”, pojan käheä ääni kysyi pilkallisuutta täynnä. Vivianin käsi etsiytyi toisen housuista sisään, tarttui varoittamatta ja ehkä jopa säälimättömän kovasti kiinni toisen varteen. muutama edestakainen veto, eikä hymy mihinkään huulilta karannut. “Me molemmat tiedetään ihan hyvin, että tää johtaa ennen pitkää siihen.”

//jumittaa, joten keskeytän.