Let's get crazy tonight

//Kuka tahansa tervetullut Nalan seuraksi//

Nailah Winston asteli korot kopisten pitkin kaupungin katua. Hän oli erittäin tyytyväinen, olihan hän juuri ollut äidin kauneushoitolassa manikyyrissä. Hän oli saanut taas uusia kynsilakkoja ja meikkejä ilmaiseksi. Eikä siinä tosiaankaan vielä kaikki! Nala oli saanut komean Lorenzon tekemään itselleen täydellisen meikin ja kampauksen. Renzo oli niin mahtava ja taitava, että Nala olisi milloin vain tehnyt tämän kanssa lähempääkin tuttavuutta. Miehessä vain oli yksi este tälle, tuo oli umpihomo. Se oli todella suuri menetys Nalan mielestä. Oli suorastaan katastrofaalista, että niin hyvän näköinen mies ei voinut olla kiinnostunut hänestä. Se oli väärin. Renzo oli kuitenkin paras, huolimatta homoudestaan. Nala tiesi näyttävänsä säteilevältä ja upealta. Ei siis ollut mitään syytä olla alakuloinen tai ärsyyntynyt.

Kun jalassa oli uudet Jimmy Choon korkkarit ja tytöllä oli yllään ihana (ainakin hänen omasta mielestään) pinkki mekko, kaikki oli täydellistä. Puuttui vain komea mies viereltä, mutta sitä tyttö nyt ei edes osannut kaivata.
Nala jatkoi kävelemistään täysin tyytyväisenä, luoden välillä pitkiä silmäyksiä vastaantuleviin nuoriin ja vähän vanhempiinkin miehiin. Se oli hauskaa ja suorastaan viihdyttävää.
Nailahin teki mieli hypellä ilosta, mutta se olisi näyttänyt erittäin typerältä, eikä hän halunnut missään nimessä näyttää typerältä. Hän halusi näyttää upealta, mitä hän kieltämättä omasta mielestään olikin.
Ja mitä Nala oikein teki kaupungilla? No shoppaili tietenkin, mitäpä muutakaan hän siellä olisi voinut tehdä? Vielä tyttö ei ollut ehtinyt ostaa mitään muuta kuin kengät, jotka oltiin heti laitettu jalkaan. Vielä oli koko ilta aikaa kierrellä kaupoilla. Ehkä tyttö lähtisi jopa ostarille pyörimään, kunhan saisi ensin katseltua kaikkein parhaimmat putiikit.

Haparoiva askel mustalla, rikkinäisellä tennarilla.
Toinen samanmoinen heti perään, tennari luistaa katukivetyksellä ja polvi notkahtaa, toinen jalka pelastaa tilanteen juuri ajoissa, sytkäri putoaa maahan.
Dyke tuijottaa sitä lasittunein silmin, nojaten käsillään polviinsa. Jos hän olisi tästä astettakaan rennompana, valahtaisi suusta varmaan rään ja kuolan sekainen vana kohti asfalttia. Sen sijaan jotakin muuta valahtaa kohti maassa makaavaa sytkäriä, nimittäin nappikuuloke tytön oikeasta korvasta. Mp-soittimesta ilmoille pöllyää aggressiivinen garagepunk.
"Voinytvittu......" Dyke sopertaa kuin refleksinä, käsi tutisee kohti myrkynvihreää sytkäriä. Osuu harhaan, yrittää uudestaan, vieläkään osumatta.
Dyke potkaisee stenkun puolen metrin päähän pikaisella jalanliikkeellä, joutuen samalla horjahtamaan vasemmalle, ottamaan tukea lyhtypylväästä ja saamaan osakseen kukkahattutädin pahansuovan katseen. Ehkä kannattaisi liueta paikalta.. mutta kun se sytkäri on vieläkin maassa!
Kuuloke poukkoilee edestakaisin tytön horjahdellessa katukivetyksen rajalla.

Vasemman käden kyynärtaivetta koristaa violetinsinertävä mustelma, eikä se todellakaan tullut sikainfluenssarokotteesta tai verikokeesta.
Tytön silmien alusia värittää sama sävy, putkeen valvotut yöt ja vuorokaudet sekoittuvat jo pikkuhiljaa toisiinsa. Milloinhan sitä on viimeksi syöty, milloin käyty koulussa, koska puhuttu jollekin joka sanoi muutakin kuin "kyl tää on ihan turvallinen, mä oon käyttänyt tätä neulaa vain kerran"?

Dyken lasittuneet silmät eivät huomaa tällä hetkellä muuta, kuin tuon loistavanvihreän, katukivetyksellä orpona makaavan sytkärin. Koko maailma pyörii sen ympärillä. Kadulla kävelee ihmisiä, mutta eivätkö he ymmärrä, että tämä sytkäri on yksin, kukaan ei kiinnitä huomiota, hyvä kun ei päälle astu.
Dyke nojaa vasemmalla kyljellään lyhtypylvääseen, polvet tutisevat heikkoina ja niissä on mustelmia ja verinaarmuja ja likaa. Vaalea t-paita on rei'illä ja likainen, farkkusortsien lahkeet on kääritty eripituisiksi.

Ihmiset sujahtelevat ohi, välittämättä.
Tietäisivätpä, että juuri tuosta kulman takaa saa maailman parhaat sekafiksit!

Nala jatkoi kävelyään. Hän todellakin osasi kävellä kauniisti, ainakin monen miespuolisen mielestä. Hän nautti suunnattomasti saamastaan huomiosta, mutta olihan hän sen toki ulkonäöllään ansainnut. Nailah piti itseään täydellisen upeana, suorastaan kadehdittavana.
Siitä neidillä ei ollut mitään käsitystä, että häntä saatettiin pitää mitä typerimpänä ja pinnallisimpana olentona, jota maa päällään kantoi. Jos Nailah olisikin tiennyt, hän ei olisi siitä välittänyt tuon taivaallista. Hän rakasti elämäänsä sellaisena kuin se oli. Hän sai aina kaiken mitä halusi, ainakin melkein. Viime päivinä hän tosin oli saanut taas huomata, kuinka ne jotkut suosituimmat cheerleaderit onnistuivat viemään parhaimman näköiset urheilijat, vaikka Nalakin näitä yritti parhaansa mukaan saada omakseen. Ehkä hän vain oli liian upea näille? Niin hän itselleen uskotteli ja uskoikin.

Nailah hätkähti. Edessä oli niin kurjan näköinen ihminen, että teki mieli kiertää tämä kaukaa. Aivan selvästi tyttö oli jossain aineissa ja aivan säädyttömän näköinen. Nailah ei olisi ikimaailmassa käyttänyt rikkinäistä ja likaista paitaa. Eikä hän olisi ikimaailmassa värjännyt hiuksiaan niin värikkäästi, eikä hän olisi koskaan hankkinut kasvoihinsa ainuttakaan lävistystä. Napakoru ja yhdet reiät korvissa olivat riittävästi ja oikeastaan juuri täydellinen määrä. Sen enempää Nala ei ollut ikinä halunnut itseensä reikiä.
Nala tuijotti tyttöä ehkä liian pitkään, liian inhoten ja liian itseensä tyytyväinen hymy kasvfoillaan. Siitä hän ei jaksanut välittää. Hän oli ehdottomasti niin paljon kauniimpi ja siedettävämpi kuin tuo nuori nainen, joka ei näyttänyt tajuavan muodista yhtään mitään. Eikä omasta terveydestäänkään ja se jos mikä oli suorastaan pöyristyttävää.

Sydän takoo rintalastaa, silmät tuijottavat eteen.
Suu on sekä lihasten rentoudesta johtuen, että hämmästyksestä, hieman avoinna, kuin pienellä kalalla. Kultakalalla, sellaisella mahdollisimman tyhmällä.
Dyke sulki suunsa.
Hyi, viimeinen miksi hän tahtoi itsensä nyt kuvitella, oli kultakala. Tästä ei tule huonoa trippiä, tästä ei tule paskaa trippiä, tästä ei tule sekavaa trippiä, tämä on kivaa, tämä on mahtavaa, tämä ei ole sekavaa, tämä on kivaa, ajatukset kiersivät kehää nuoren naisen päässä. Oikea käsi kohosi ohimolle, pari nopeaa iskua toiselle puolelle päätä, käsi alas.

Nopea vilkaisu, eihän kukaan nähnyt.

Dyke tunsi jonkun katseen itsessään.
Ja se katse ei tuntunut rennolta. Hädissään neidon silmät alkoivat haravoida ympäristöä, pienet pupillit ruskeissa, lasittuneissa silmissä. Silmät osuivat tuohon kadulla kävelevään naiseen. Niin kovin hemaisevan näköiseen, ainakin Dyken silmissä: tällä hetkellä tuon ohikulkijan tumma iho loisti ties mitä värisävyjä, tuon kroppa näytti niin jumalaiselta, kaikki niin viimeisen päälle huolitellulta ja siistiltä. Mutta tuo ei vaikuttanut rennolta, lähinnä kireältä. Mutta tuo hymy, tuo hymy, se oli ihan selkeästi luotu Dykelle.

Tämä epäröi hetken, ryhdisti sitten itsensä ja hymyili tuolle mitä kauniimmalle olennolle parhaan kykynsä mukaan, heilauttaen samalla kättään.
Miksi ohikulkija hänelle moisesti hymyili, sitä hän ei tiennyt, mutta yhdestä hän oli varma: jokin tilanne tästä kehittyisi.
"heeeei!" Dyke päätti vielä lisätä, joskin liian hiljaa ja hitaasti, mutta kuitenkin. Tunsikohan hän tuon hymyilevän vastaantulijan, siitä hän ei tällä nimenomaisella hetkellä ollut lainkaan varma, mutta olihan se aina mahdollista, ja ainahan pystyisi yrittää käyttäytyä mahdollisimman korrektisti.

Nailah oli juuri lopettamaisillaan omituisen tytön tuijottelun, kun tämä yllättäen tuntui tajuavan hänen katseensa. No, Nala ei moisesta välittänyt, mutta hätkähti nyt pahemman kerran jotain muuta. Miksi ihmeessä moinen sekopää alkoi hymyillä hänelle tuolla tavalla? Olihan hän tietenkin upea ja varmasti kaikkien hymyjen arvoinen, mutta tyttö vielä heilutti kättään hänelle? Se oli jo aivan liikaa. Mitä tuo outo hyypiö oikein kuvitteli? Ehkä kerjäisi rahaa saadakseen jostain lisää myrkkyjä suoniinsa? Nala ei ollut ihan niin typerä, etteikö olisi tajunnut toisen ottaneen jotain. Oikeastaan Nala ajatteli kaikista hyvin oudolta vaikuttavista ihmisistä, että nämä olivat vetäneet jotakin mitä ei olisi pitänyt. Eihän kukaan nyt oikeasti voinut olla aivan sekopää.
Nailah olisi jatkanut ihan mielellään matkaansa, mutta tien tukkeeksi oli ilmestynyt kaksi vanhaa naista, jotka eivät välittäneet lainkaan siitä, että valtasivat puolet koko kävelytiestä. Toisen puolen oli vallannut vastaantuleva joukko, johon kuului valitettavasti vain yksi komea mies, jolle Nailah tapansa mukaan soi flirttailevan hymyn.

Tyttö hätkähti uudemman kerran kuullessaan jonkun sanovan hei. Hän tietenkin oletti heti, että joku sanoi sen hänelle, olihan hän nyt kuitenkin Nailah Winston. Tyttö taikoi kasvoilleen hymyn ja kääntyi äänen suuntaan. Hymy kuitenkin katosi saman tien, kun tyttö tajusi kuka hänelle oli puhunut. Sama omituinen hyypiö, jota hän oli erehtynyt tuijottamaan.
"Mitä sä haluat?" Nailah töksäytti vähemmän ystävällisellä äänellä. Hän ei aikonut heittäytyä turhan herttaiseksi moiselle tyypille, joka varmasti oli joku hullu sekopää. Olisi ehkä vain pitänyt jatkaa matkaa heti, sysätä mummelit kumoon ja rientää ostamaan kaikkea ihanaa. Nyt niin ei voinut kuitenkaan enää tehdä ilman että olisi vaikuttanut täysin ääliömäiseltä ja sellainenhan Nala ei missään nimessä ollut.