He's not quite as charming as he may seem (K18)

- heitin ikärajotukset suorilta käsin otsikkoon ni ei tarvi sit säätää XD Andry&Jill~ -

Meno oli huomattavasti kesympää kuin bileissä, mutta villimpää kuin kaveriporukan kesken normaalisti pidetyissä illanistujaisissa. Porukka lappasi olutta, siideriä, lonkeroa ja ties mitä kitaansa. Jotkut pelasivat tanssimatolla, taustalla soi suhteellisen hiljaisella hip hoppia, RnBtä sekä rappia.
Alice väitteli Jolien kanssa isoon ääneen jostain skandaalista. Tommy selitti tohkeissaan Ionelle kuinka oli onnistunut pistämään dekkinsä päreiksi. Mickyn sivusilmä kaitsi pikkuveljeä varkain, olutta kaadettiin kurkusta alas, joskaan ei ryyppäysmielessä. Kuka tahansa olisi kutsunut latinon juomista tissutteluksi. Ja sitähän se nimenomaan olikin. Romeolla meni huomattavasti lujempaa. Poika oli selvästi maistissa, vaikka kello oli hädintuskin seitsemän illalla. Olihan pojalla tosin porkkanapäinen, huomattavan muodokas kaunotar kainalossaan, toisessa vähemmän kaunis, mutta sitäkin paremmilla rynnäkköjoukoilla varustettu bimbon oloinen hupakko. Rastatukkaa ei todellakaan kiinnostanut, mitä neitien korvienvälistä mahtoi löytyä, tuo osoitti kiinnostusta vain sille, mitä löytyi ihoa verhoavan kankaan alta. Mic pyöräytti silmiään ja hymyili viereensä rysähtäneelle illan isännälle. Ise oli pitänyt hyvin kiinni viinalakostaan, vaikka kukaan ei siihen vielä viikkoa takaperin ollut tosissaan uskonut. Mic ei silti voinut olla tarjoamatta pulloaan ystäväänsä kohti. ise ärähti ja pörrötti Mickyn hiuksia.
“En koske”, poika ilmoitti vielä ääneenkin.
“Estoy muy contento”, Mic lausui hymyillen saaden Isenkin virnistämään.
“En mä katkasuunkaan tahdo, joten mä suorin itse itseni kuiville”, poika tarkensi. Miguel vastasi ystävällisellä hymyllä.
“Respeto tu decisión”, poika jatkoi täydellisellä espanjallaan.
“Vaihda kieli jo, menee ymmärrys”, tummahiuksinen poika nauroi.
“Sí”, Micky kiusasi yhä hymyn vain leventyessä.

Ovikellon sointi hädintuskin kuului, mutta se sai silti Isen jättämään Miguelim ylhäiseen yksinäisyyteensä. Meteli oli taitava, ottaen huomioon, että paikalla oli vain hieman reilut parikymmentä ihmistä.

"Eikö ne ois jo ihan suorat?", kysyi kyllästynyt ääni raskaan huokaisun kera. Alec loikoili vuoteella, kattoa katsellen ja vähän väliä tuhahdellen kyllästyneenä. Eihän Andrew tosissaan toista tahtonut pistää odottamaan, mutta itse tuo oli halunnut tulla hakemaan ruipeloa ja lähteä tämän kanssa yhdessä Isen illanistujaisiin. Okei, no oikeastaan Alec oli tullut sen takia, että näki tämän parempana vaihtoehtona kuin sen, että Andrew yksinään yrittäisi hortoilla pitkin katuja paikalle. Ei Andrew osannut suunnistaa, pelkkä katuosoite oli sama tieto hänelle kuin tyhjä, eikä kuljettajan kyydillä kehdattaisi paikalle mennä. Turpaan siinä saisi kun menisi paikalle limusiinin kyydissä. Olihan heillä muitakin autoja, mutta niitä sai harvemmin käyttää ja Dannyn auto oli korjattavana, eikä tuo senkään jälkeen sitä hetkeen takaisin saisi.
"Ei mulla mee kauaa", Andrew vastasi hetkeä myöhemmin, vetäen suoristusraudallaan vielä muutaman hiustupsun. Alec ei vastannut mitään, huokaisi vain jälleen raskaasti. "Anteeks", pienempi pahoitteli vaivaantuneena. Mutta kun hän tahtoi näyttää jotenkin siedettävältä, ties ketä kaikkia oli paikalla. Ja sitä paitsi Miguel olisi siellä. Ja Romeo, mutta sillä nyt ei ollut väliä.
Andrew pöyhi hieman hiuksiaan, vilkaisi itseään peilistä ja nappasi lautansa. "Valmis", Andrew sanoi pirteästi, yrittäen sillä muokata myös Alecin mielen taas vähän valoisammaksi. Mustapäinen poika nousi ruipelon parisängystä, nappasi hupparinsa ja oman lautansa. Andrew ei ymmärtänyt sitä miksi heillä oli niin kiire, eihän kello ollut vielä edes paljoa. Okei, Andrew janosi jo nähdä Miguelin, mutta pelkän Romeon läsnäolon ajattelu sai aatteen jäädä kotiin. Joko ilta olisi onnistunut ja mukava, tai sitten se tulisi olemaan täysi katastrofi.

Lautojen kanssa paikalle pääsi yllättävän nopeasti, vaikka paikka olikin ihan eri alueella kuin missä Andrew asui. "Tossa on toi", Alec sanoi ojentaen laukun Andrewille. Alec oli ystävällisesti tarjoutunut kantamaan pienemmän laukun, koska oli tunkenut sinne omia juomiaankin ja näki sen epäreiluna pistää Andrewin kantamaan omia juomiaan. Tai sitten toinen vain mietti, ettei tummatukassa olisi tarpeeksi voimaa kantaa heidän molempien juomia, reilua.
Alec soitti ovikelloa, pian ovi jo aukesi. Andrew katsoi hieman kauhistuneena jätkää, joka ilmestyi oven takaalta. Minne hän oikein oli tullut? tyyppi näytti pelottavalta, mutta Alec kuitenkin tervehti tätä oikein tyytyväisenä. He siis tunsivat ennestään. Puheista päätellen tämä oli Ise, talon omistaja. Andrew tervehti pienesti, pujahtaen sitten Alecin kanssa sisälle. Laukku ja laudat heitettiin eteiseen, Alec ottaen laukusta mukaansa yhden bissen.
He kulkivat sisälle, Andrew tunsi olonsa eksyneeksi heti. Hän ei tuntenut porukasta paljoa ketään, oikeastaan hyvä jos yhtiäkään tuttuja kasvoja näkyi. Näytti varmaan naurettavalta ujona kulkea Alecin selän takana, mutta kyllä Andrewinkin ilme kirkastui kun hän näki Miguelin. Muuta hän ei sitten enää huomannutkaan.
"Moi, sä ootki jo täällä", Andrew sanoi hymysuin heti käveltyään Miguelin luokse.

Miguel havahtui tuttuun ääneen, joka sulatti kasvot hymyyn. “Hola, liity toki seuraan”, Mic kehotti hymyillen taputtaen sohvaa kepeästi vierellään. Hetken Isekin oli palata takaisin yhden harvoista järkevistä, eli Miguelin, seuraan, mutta päättikin sitten mennä viihdyttämään tyttöjä, kun Andrew oli päätynyt latinon seuraan. Joliella oli heti mielipide Isen välikommenttiin, mutta se keskustelu ei enää edes ylettynyt Miguelille asti, meksikolainen kun oli keskittänyt katseensa ja mielensä tuohon suloisuuteen seurassaan.
“Mä olen pahoillani viimekerrasta”, poika hymähti. “Miten sulla on mennyt?”
Poika kumosi lyhyen siivun oluestaan kitaansa, katseli jälleen Andrewia, hetken tuon olan yli, kuinka rastatukkainen hurmuri painoi jo vaativasti porkkanatukkaista tyttöä vasten seinää. Mic niin toivoi, ettei Sandy näkisi millaiseen käsittelyyn ex-tyttöystävä oli päätynyt. Halveksivat tuhahdus ja mielenkiinnon palauttaminen yksin Andrewiin.

“Ja kuten mä mä sanoin viimeksi, mä pyrin pitämään susta huolen”, Mic julisti antaen hymynsä vain levetä. Hän ei kutsunut sanojaan lupaukseksi, koska ei luvannut mitään. Tai ainakin ani harvoin.
“Mutta tokihan mä voin joskus sulle kokata, kun viimeksi meni vähän ohi”, Miguel nauroi. Sharon oli toipunut täydellisesti itsemurhayrityksestään, terapian avulla tuo oli jo paranemaan päin. Tyttö oli tuntenut syyllisyyttä teostaan, kun kaverit olivat ymmärtämisen lisäksi olleet jopa hivenen loukkaantuneita.

Luojan kiitos Miguel antoi lämpimän vastaanoton, kadotti samantien hymyllään sen eksyneen olon Andrewista ja lämmitti heti olon paremmaksi. Tummatukka hymyili toiselle, siirtyen istumaan Miguelin vierelle, tämän kehottaessa Andrewia tekemään näin. Nyt kun tässä istui, tuntui ihan naurettavalta että ruipelo oli edes mitään hermoillut. Pitäisi vain pitää katse koko illan ajan Miguelin hymyssä niin mikään ei menisi pilalle.
"Ei mitää hätää, kaikki on ihan ok", Andrew hymähti ja veti polvensakin sohvalle, koukistaen ne rintakehäänsä vasten. Hän oli niin hontelo ja pieni, ettei se vienyt tilaa yhtään sen enempää kuin äskenkään. Katse lähti kiertämään ympäri huonetta, nyt voisi vähän jopa tiirailla muuallekin. Ihmisiä näkyi joka puolella, ei ollut liian rajua menoa vaan sellainen sopiva hyvä ja rento meininki. No joillakin tuntui menevän vähän sitä lujempaa, mutta kai se kuului asiaan. Katse jämähti hetkeksi rastapäiseen jätkään, joka parhaillaan vietti turhankin intiimiä hetkeä jonkun hempulan kanssa. Se oli kuin kylmäävä isku koko kroppaan, jonka pystyi karkottamaan vain se tutuksi tullut lämpimä katse, tummatukka siis siirsi katseensa Migueliin ja hymyili jälleen tälle leveästi. "Mulla on mennyt ihan.. normisti, ihan jees. Entä sinä?", kysyttiin mielenkiinnolla, eikä Andrew edes muistanut enää koko Romeota.

"Sitä mä vähän toivoinki", myönnettiin, antaen katseen upota toisen täydellisiin silmiin. "Eli mä saan turvautua suhun jos alan jostain jänistelee?", Andrew varmisti vielä, eikä jaksanut ajatella sitä että muutkin tässä saattoi vieressä kuulla. Siinä oli selvä kutsunhuuto niille turhapäisille raivohulluille, jotka tahtoivat helpon hakattavan.
"No mun pitää tulla teille joskus toiste nii kokataa yhdessä?", ruipelo ehdotti, muutaman kerran alahuultaan purasten ujona.

"Joten.. mitä viimeks tapahtu? tai siis apua, ei sun tarvii kertoo, kunhan utelen, mut.. nii. Sulle vaa tuli niin kamalan kiire, että.. ajattelin vaa kysyä et onks kaikki ihan ok?".

Miguel todellakin rakasti Andrewin täydellistä ja suloista hymyä. Se teki somasta pojasta entistäkin viehättävämmän. Toinen kertoi kaiken olevan kunnossa rauhoittaen täten pojan tyystin. Olisi kai tuo ollut Miguelia kohtaan viileämpi, jos olisi jostain loukkaantunut. Tosin, eipä Mic osannut sanoa, osasiko joku, kuten Andrew edes olla viileä saati kylmä? Jostain syystä ajatus tuntui etäiseltä, Miguel ei ehkä edes tahtoisi nähdä toista viileänä.
Andrew kertoi, että hänellä meni normaalisti, Miguel hymyili. Niin, tosiaan, voisi sitä vastakysymykseenkin vastata. “Mulla menee ihan hyvin myös, kiitos”, poika vastasi tyhjentäen tämän pullon loppuun laskien tyhjän lattialle.
Toinen sanoi toivoneensakin huolenpitoa, Mic naurahti. Hän pitäisi ihan niin huolta, kun Andrew vain kaipaisi. Alkoholi alkoi jo vaikuttaa, vapauttaen hyvää oloa ja vapautuneisuutta. Ajatukset eivät tuntuneet enää lainkaan niin säädyttömiltä kuin viime tapaamisella. “Toki saat, mä pidän kyllä lähellä, jos se sun oloasi helpottaa”, Miguel hymyili. Tai vaikka sylissä, jos niin tahdot, lisättiin pään sisällä.

“Joo”, Miguel vahvisti, pieni nauru karkasi huulilta toisen purressa omaa alahuultaan. Se nauru ei suinkaan ollut pahantahtoinen, päinvastoin. Toinen utelikin sitten, mitä viimeksi oli tapahtunut. Miguel pudisti hivenen päätään.
“Kaveri oli vetänyt jotain ja yrittänyt itsemurhaa. Epätoivoinen yritys onneksi ja siitä selvittiin säikähdyksellä, Sharon oli sairaalassakin vain seuraavaan päivään. Nyt se on jo kunnossa ja voi hyvin, eikä kuuemma edes harkitse uusintayritystä”, Miguel kertoi. “Haluatko sä oluen?”, poika kysyi hymy huulillaan otettuaan itselleen yhden lattiatasolta ojentaen toista Andrewille. “Näitä riittää. Ise itse pitää nollalinjaa. Ja mä kun olin varannut sillekin asti”, Mic naurahti.

Hyvin meni myös Miguelilla, mitä siihen muuta kuin hymyilemään. Se tuntui olevan ainoa asia mitä tuon pojan seurassa Andrew osasi tehdä. Oli harvinaisen outoa miten helposti kaikki stressi ja turhat ajatukset ajautuivat hukkaan Miguelin seurassa, eikä tummatukka huomannut heidän ympärillään ketään muuta, ellei paremmin alkanut kiinnittämään huomiota.
Miguel myös ikään kuin lupaatui pitämään Andrewia lähellään, jos tarve vaatisi. Miksi ne varmasti viettomasti tarkoitetut sanat saivat sykkeen nousemaan? "Mä pistän muistiin, katokin että pidät sanasi", Andrew sanoi kiusoittelevalla äänellä ja tökkäsi leikkimielisesti Miguelia rintakehään sormellaan.

Ehdotus joskus kokkaamisesta yhdestä näytti kuulostavan myös Miguelista ihan hyvältä, ainakin tuo vaikutti hyväksyvän asian. Vastaus tuli lyhyesti, joten eiköhän se ollu sillä selvä. Sen jälkeen siirryttiinkin hieman surkeampiin asioihin. Andrew kuunteli huolestuneen ilmeen kera Miguelin kertomaa ystävästään ja tämän sekoilusta.
"No hyvä että se on kunnossa", Andrew sanoi vakavoituna, jonka jälkeen Miguel tarjosi olutta pienemmälle. "Ei kiitos, en mä juo olutta", vastattiin rehellisesti pienen suloisen nyrpistyksen kanssa. "Enkä hyväksyis sitä että tupakkien ja karkkien lisäks sä tarjoisit mulle vielä juomatki", lisättiin naurahtaen, viitaten edelliseen näkemiseen.
Katse etsi nyt Alecia, joka ei onneksi ollut kaukana. Andrew viittosi toisen luokseen ja pyysi ystävällisesti toista tuomaan laukun hänelle. Ei tässä muuten muita passitettaisi, mutta Alec oli sopivasti ollut lähettyvillä ja jaloillaan, joten se nyt kävi näin helpointen.
"Kiitti", Andrew sanoi vielä ja alkoi kaivelemaan laukkuaan. "Mulla on täällä jotain omaa mukana", tummatukka kertoi vieressä istuvalle ihanalle tuttavuudelleen. "Siiderii ja sit vähän vahvempaa". Siideri otettiin käteen, jättäen muut lojumaan laukun pohjalle. Bisseäkin löytyi, mutta ne olivat kaikki Alecin.

"Mulla oli ikävä sun hymyä", Andrew antoi sanojen karata suustaan, kääntyi häpeissään katsomaan Miguelin kasvojen sijasta siideriään ja aukaisi sen. "Kauan sä oot ollu jo täällä?", joo no sepäs olikin hyvä korjaus.

Andrew kommentoi Sharonin voinnin olevan hyvä juttu, Mic nyökkäsi. Olihan se, bileetkin luultavasti olisi peruttu, jos tytölle olisi käynyt huonommin. Tosin, siinä tapauksessa bileet eivät olisi ketään harmittaneet.
Oluesta tummatukka kieltäytyi, Miguel miltei kerkisi kohottaa kulmaansa kysyvästi, mutta toinen ilmoitti ettei olut maistunut. Ja ettei tuo voinut ottaa enää tupakkien ja karkkien lisäksi juomiakin.
“Voitpas”, Miguel nauroi. “Ja paljon muuta”, poika virnisti. Taas vihjailua? Vähän vain…
Andrew pyysi Alecia hakemaan laukkunsa ja poika totteli. Pian Miguel saikin katseellaan seurailla toisen laukun kaivamista aidon kiinnostuneena. Toisella oli kuulemma jotain mukanaan, siideriä ja vahvempaa.
“Olishan mun nyt pitänyt arvata, että sä juot siideriä”, poika nauroi. “Siis ei tietenkään sillä, että siinä olis mitään vikaa…”
Itse Mic ei siideriä pystyisi juomaan, mutta suudeltaessa se maistui ihan hyvälle pienenä sivumakuna huulilla. Ja mitähän sitä tässä taas ajateltiin?

Toinen kertoi ikävöineensä hymyä, Miguel nauroi ilahtuneena. Jälkeen lausutuille sanoille kohautettiin olkia. “Hetken”, poika vastasi. Ja eihän aiemmin lausuttua voitu huomiotta jättää. “Ja mulla sua, sekä hymyä myös”, poika virnuillen. Hymy vaihtui kuitenkin hämmentyneeksi älähdykseksi, kun ytäkkiä kaikki pimeni. Musiikki lakkasi ja ympäriltä rupesi kuulumaan kovaäänistä kiroilua.

“Ilouutinen! Ei muuten ole varasulakkeita”, Ise ilmoitti isoon ääneen. Poikaa ei tuntunut sävystä päätellen lainkaan huvittavan. “Tsk, ihan sama. Ei me tarvita elektroniikka, että on kivaa”, Alice maanitteli. Joku, luultavasti Edd, huusi että kivaan tarvittiin vaan viinaa ja reikää. Laadukas juttu, taas vaihteeksi.
“Pelataan jotain, pullonpyöritystä vaikka?”, Jolie ehdotti. “Tai seven minute in heavenia.” Ehdotukset saivat jonkin sortin mutinaa, mikä tulkittiin myötäväksi.
Keittiöön, ruokakomero on jees. ette sitten pistä taloa palamaan. Mä käyn pyytämässä sulaketta naapurista lainaan”, Ise ilmoitti. “Jolie on vastuussa”, poika ilmoitti saaden afroamerikkalaisen muijan murahtamaan.

Keittiöön sytytettiin muutama kynttilä, Mic veti Andrewin perässään viereiseen huoneeseen. “Kaikki tietää säännöt?”, muija kysyi ja varmuuden vuoksi vielä pikaselosti ne. “Eli pullo pyörimään, kaksi valitaan ja ne menee seitsemäksi minuutiksi ruokakomeroon ja tekee mitä lystää. Vaan mielikuvitus rajana. Ok, yritettän mahtua.”
Pöytää ja penmkkejä siirrettiin tieltä ja kynttilöiden valossa porukka asettui rinkiin. Jol pisti tyhjennetyn viinipullon pyörimään.

Vain hieman yllättyneenä Andrew katseli Miguelia, joka oli selvästi vihjannut jotakin hänelle äsken. Ja se ei taatusti ollut ainoa kerta, ihan kuin hetki sitten tuo olisi tehnyt sen aiemminkin. Ei siinä mitään pahaa ollut, ei todellakaan, päinvastoin. Se oli silti jotenkin outoa, hämmentävää. Miguel oli viimeksi jo antanut kuvan itsestään sellaisena henkilönä, joka sanoo asiansa suoraan, mutta tämä jotenkin tuli kuitenkin ihan puun takaa. Se oli loistava juttu, mutta yllättävä. Miguel oli kuitenkin selvästi jo nauttinut alkoholia jonkin verran, Andrew vasta kittasi ensimmäistä.
"Niin olis, totta kai sun olis pitäny arvata. Eikö sen nää päällepäin jo etten mä juo olutta?", Andrew naurahti taas vähän leikkisällä mielellä. Ei mutta oikeasti sen kyllä muiden mielestä ainakin huomasi, ettei tuo tummatukka olueeseen koskenut. Liian neitimäinen juomaan sellaisia miesten juomia, muiden sanojen mukaan.

Andrew tunsi perhosten kertyvän jälleen vatsan pohjalle kun Miguel kertoi myös ikävöineen Andrewia ja tämän hymyä. Ilme kirkastui nolostuneesta iloiseksi, mutta eipä se kestänyt kauaa kun yhtäkkiä valot sammuivat. Ruipelo katsoi ympärilleen. Ilmeisesti sulake oli mennyt, ainakin jonkun ääni huusi ettei niitä ollut lisää. Eipä moni vaikuttanut olevan moksiskaan asiasta, vaan rupesivat ehdottelemaan erilaisia niin sanottuja leikkejä. Itse Andrew ei ruvennut ehdottelemaan mitään, kuunteli muiden ideoita ja tarkkaili hämärässä Miguelia ja piti vain huolen, ettei toinen kadonnut viereltään.

Kaikki alkoivat siirtyä keittiön puolelle, ihan niin kuin ruipelokin Miguelin johdatuksesta. Joku tyttö selosti sääntöjä, mutta niitä ei vaivauduttu kuuntelemaan, kyllä tummatukka tämän leikin tiesi. Aika usein tälläisiä pidettiin juhlissa, mutta harvemmin Andrew oli kuitenkaan osallistunut.
Keittiössä oli melko ahdasta ja porukalla oli vaikeuksia sulautua hyvään rinkiin siinä tilassa. Tilavaahan siellä oli, mutta ihmisiä oli sen verran, että vaikeaksi kävi.
Andrew tarttui Miguelia ranteesta, ihan vain sen vuoksi ettei joutuisi erkaantumaan tästä. "Istutaanko tähän?", Andrew ehdotti ja laskeutui lattialle muiden ihmisten sekaan. Hänen vieressään oli ihan hyvin tilaa vielä Miguelillekin.
"Hei Andrew, se on sulle", Alec kähähti ringin toiselta puolelta, Andrew kohotti katseensa tuohon.
"Ai mikä?"
"Osuu suhun", sanottiin. "Pullo". Katse vajosi pulloon. Apua, ei Andrew tahtoisi mennä tästä minnekään. Ei ainakaan ensimmäisenä. Ei ehkä ollenkaan. Hän tahtoi olla Miguelin seurassa. Andrew katsoi vieressä olevaansa, tuon upeita kasvoja, nyt olisi kiva saada pelastus? voisikohan Miguel napata ruipelon nyt turvaansa? Katse pysyi siinä, mutta katsomattakin Andrew huomasi miten pullo pistettiin pyörimään taas. Eikä, tämä oli niin epäreilua.

Miguel istui ringissä Andrewin viereen, vaikka paikkavalinta olikin aika varma siinä suhteessa, ettei pullo kovinkaan helposti osuisi sekä Migueliin ja Andrewiin. Harmi sinänsä. Ajatus kerettiin miltei loppuun, kun pullo jo osoittikin säikähtäneen näköiseen tummaverikköön. Miguelin teki niin mieli vetää tuo poika syliinsä ja kiertää kädet tiiviisti tuon hennon varren ympärille. Toisen kasvot anelivat pelastusta, ellei Mic aivan kuvitellut. Mielelläänhän poika toisen olisi pelastanutkin, mutta pullo pyöri taas. Tummat silmät katselivat sen hidastuvaa liikettä jopa jännittyneinä. Kenen hellään huomaan hän joutuisi toisen luovuttamaan. Liike hidastui hidastumistaan. Hidastui niin, että kaarem mahdollisella puolella oli enää vain Evan, Alec, Alice, Tommy, joku blondi tyttö, Romeo, Ione, Andy ja Sandy. Miguelin onni, ettei pullo osoittanut rastatukkaista poikaa. Mutta onni.. No, hyvinkin suhteellista, pullo oli päättänyt sitten osoittaa pikkuveljeen. Ione kohautti rennosti olkiaan, nousi jaloilleen, joskin hieman horjuen. Alkoholia veressä, eikä niin vähääkään. Ja ikää neljätoista vitun vuotta.

Ionen silmät osuivat Andrewiin, joskin hieman harittaen. Poika suuntasi komeron ovelle. Odottavia katseita tuijotti Andrewiin, Jolie sääti jo ajastinta kännykkäänsä.
Vanhemman meksikolaispojan katse oli tiiviisti hetken Andrewissa kunnes tuo tuuppasi toista rohkaisevasti liikkeelle.

Ei siinä kauaa mennyt kun ovi kävi, eteisessä säädettiin jotain ja valot olivat taas päällä. Ise sammutteli matkallaan kaiken elektroniikan, joskin sääti hieman lisää volumea stereoihin.
“Ketä siä on ja mihin saa istua?”, Ise kysyi puhallellen matkallaan kynttilät sammuksiin ja istuen siihen, mihin keesipäiselle miehenalulle vain tilaa tehtiin. Eli muutaman neidin väliin, toinen niistä oli punapäinen Romeon hoiti, Sandyn ex, ja toinen Alice.
Ise sai vastaukseksi, että komeroon oli sulkeutunut Ise ja joku tuntematon, jonka nimeä vastannut ei muistanut. Romeo lausui Andrewin nimeltä saaden Miguelin toisen kulman hivenen koholle. Harvemmin takkutukka nimiä oikein muisti.

Missään nimessä Andrew ei tahtonut seurata pullon liikettä, hän oli tähdännyt katseensa Migueliin ja tahtoi pitää sen siinä. Jos tummatukka olisi saanut päättää, pullo pysähtyisi Migueliin tai sitten ei kenenkään. Mutta kuka nyt muka hänelle niinkin suuren toiveen suostuisi toteuttamaan? pullo nimittäin pysähtyi, mutta ei todellakaan Miguelin kohdalla vaan tämän pikkuveljen. Ellei Andrew ollut mennyt näissä ihmisissä jo sekaisin.
Andrew kääntyi katsomaan nyt pullon pysähdyttyä kunnolla toiseen. Pojan pelkistä silmistä näki, että toinen oli ainakin humalassa. Eikä, tämä oli niin väärin. Tummatukka tosissaan olisi varmaan jäänyt vain kökkimään siihen paikoilleen, ellei Miguel olisi tuuppinut häntä liikkeelle. Useammat silmäparit seurasivat kuinka ruipelo luikki muiden välistä Ionen perään.

Ovi suljettiin perässä, Andrew yritti tehdä sen mahdollisimman hitaasti, että aikaa kuluisi siinä enempi. Hitto tämä oli kiusallista, ahdistavaa ja kaikkea epämiellyttävää. Ei missään nimessä kivaa, Andrew ei edes tuntenut tyyppiä. Saattaisi olla jopa rennompaa jos olisi kännis kerennyt eka saada, mutta tummatukka ei ollut juonut edes vielä kokonaista siideriä.
"Noniin..", Andrew sanoi hermostuneena ja katsoi vahvasti alkoholilta tuoksuvaa itseään nuorempaa poikaa. Andrew vilkuili ympärilleen, nyt hän vasta eksyksissä olikin. Hän ei toiseen koskisi, eikö poika ollutkin jotain 12 tai 13? vai mitäköhän muut olivat silloin viimeksi puistossa puhuneet. "Minkä ikänen sä oot?", Andrew kysyi kuulostaen mahdollisimman kohteliaalta, eihän sitä pahalla tarkoittanut.

Toivottavasti toinen ymmärsi, ettei tässä tulisi tapahtumaan mitään. Ei Andrew karkuun kehtaisi juosta, eikä ollut kovin hyvä toisia pitämään irti itsestään, joten piti vain toivoa parasta. Poikahan voisi vetää pienet torkut seitsemän minuutin ajan, ehkä saisi humalaansa laskettua tai jotain.

Miguel katseli suljettua ovea hetken, ennen kuin jäi k´muiden tavoin kuuntelemaan mielenkiinnolla, josko jotain kuuluisi uloskin. Seitsemän minuuttia oli pitkä aika vain odottaa.

Ione katsoi maailmaan väreilevänä ja utuisena, typerä hymy oleili nuoren pojan huulilla. Poika, jonka nimeä nuorempi latino ei muistanut kysyi ikää. Ione tuijotti toista vain tyhmänä. Kunka vanha hän oli? Täyttäisi vuoden lopusta viisitoista. Hassua, hän olikin yksi porukan nuorimpia ja mukana, koska oli Mickyn veli. “Neljätoista”, poika vastasi vahvasti sammaltaen. Tummat silmät, kuin kopiot veljen silmistä, katselivat Andrewiin oikeastaan harittaen hivenen sivuun tuosta, osin jopa läpi. Poika naurahti, toinen kahdentui silmissä, joskin näytti kahdelta siamilaiselta kaksoselta. Hassua. Ione horjahti kikatellen jääden nojaamaan seinään. Silmäluomet räpsyivät. Seitsemän minuuttia. Tuntui etäiseltä ajatukselta, poika sulki silmänsä hetkeksi avaten ne hetken kuluttua uudelleen. “Mä olen hieman pihalla”, poika sammalsi, siitä sai hädintuskin selvää.

Ajastin pirahti soimaan ja ulkopuolelta huudettiin aikaa, Ione sai itsensä jotenkuten ulos asti ja hymyili yhä vain typerästi lysähtäen istumaan sinne, mistä tilaa löysi. Porukka tuntui pettyneeltä, kun mitään skandaalinomaista ei tuntunut tapahtuneen. Miguel oli asiasta ihan hyvillään. Niin humalaisen veljensä kuin Andrewinkin puolesta.
Pullo pistettiin jälleen pyörimään, se osoitti Evania ja uudelleen pyöräytettäessä tähtäimeen lankesi joku juopunut pimu, jota Mic ei juuri nyt muistanut nimeltä. Evan paineli tyytyväisesti hymyillen komeroon tytön perässä. Miguel huokaisi syvään, tarvitsiko edes arvata mitä tästäkin seuraisi. No, arvailujen varaan ei jötetty, kun äänet puhuivat puolestaan. Voi jumalauta, Evan oli vieläpä miltei selvänä. Romeota tilanne kuitenkin tuntui huvittavan suuresti.

“Voi elämä”, Miguel huokaisi silmiään pyöräyttäen ja kumosi kaljaa kurkustaan alas.

Neljätoista, Andrew oli neljäntoista vuoden ikäisen pojan kanssa komerossa. Ajatus tuntui pelottavalta, vaikka eihän heidän ikäeronsa mitenkään kovin suuri ollut. Mutta kun poika oli vielä aika humalaisenkin tuntuinen, että ei tämä nyt mitenkään kovin viehättävää ollut. Paikoillaan tumput suorana tummatukka seisoi ja katsoi kuinka jätkä alkoi sitten yksistään naureskelemaan. Se vaikutti aika mielipuoliselta, Andrew vain tuijotti lievästi järkyttyneenä ja mietti pitäisikö hänen seistä tässä seitsemän minuuttia katselemassa tuota poikaa naureskelemassa kun tämän sijaan voisi istua Miguelin vieressä suojassa?

No voi kyllähän se koko seitsemän minuuttia meni juuri siihen naureskeluun. Toisaalta ihan hyvä, ainakaan ei tarvinnut joutua käpälöitäväksi tai mitään vastaavaa. Andrew oli vain helpottunut kun oven toiselta puolelta huudettiin ajan loppuneen. Andrew marssi saman tien pois komerosta ja etsi Miguelin, jonka vierelle palasi istumaan.
"Sun veljes on aika mielenkiintoinen tapaus", Andrew sanoi hämmästyneenä, mutta naurahti kuitenkin ja kaiveli huoneeseen mukaan ottaneen laukkunsa sisältä uutta juomaa, koska edellinen siideri oli huomaamatta jäänyt jonnekin. Hassua, ruipelo ei edes muistanut että olisi sen käsistään jossain vaihteessa pois laskenut.
Siiderin sijasta tummatukka kaivoi pienen hopeisen pullon, jossa oli jotain Dannyn viinasekoituksia. Andrew otti pullosta hörpyn, toisenkin ja kolmannen. Vau, se tuntui aika inhottavalta, mutta ehkä se saisi tuon pienen pojan innostumaan illasta muutenkin kuin vain Miguelin kannalta.
"Haluatko sä?", Andrew kysyi Miguelilta, joka parhaillaan vieressä huokaisi jotain ja kittasi omaa kaljaansa suustaan.

Pari, jotka olivat joutuneet Andrewin ja Ionen jälkeen komeroon, tulivat hetken päästä sieltä jo pois kun heidänkin aikansa oli kulunut loppuun. Andrew ei ollut yhtään keskittynyt seuraamaan tilannetta, mutta nyt katse kiersi ympärillä olevissa ihmisissä. Tahtoamattakin taas hetkeksi katse jumittui Romeoon. Tuolla näytti olevan hauskaa. Miksi se tuntui niin ilkeältä kun ajatteli sitä, ettei Romeo ollut varmaan edes huomannut ruipelon läsnäoloa?
Mitä hittoa, ihan kuin sillä olisi väliä. Ei Andrew tahtonut, eikä saanut ajatella Romeota. Siitä ei ollut muuta kuin harmia.

Juuri kun Andrew sai palautettua huomionsa ihanaan Migueliin, kuului jotain aivan järkyttävää, mistä Andrew ei pitänyt ollenkaan. Joku tytöistä tirskahti jotakin sellaista, että nyt oli Romeon ja Miguelin vuoro siirtyä oven taakse ja perään mainittiin, ettei siitä seuraisi hyvää. Sitä tummatukkakin epäili. Kuka täällä oikein sitä pulloa pyöritti? kaikki meni ihan väärin!
"Sun piti suojella mua", Andrew muistutti leikkisästi, mutta kuitenkin painottaen sanojensa taakse jotakin merkillistä. Hän ei tahtonut Miguelin menevän Romeon kanssa samaan komeroon, ei ainakaan kahdestaan. Siitä seuraisi joko riita tai vielä pahempaa, he voisivat tehdä yhdessä jotakin ja sitähän ruipelo ei tahtoisi nähdä.

Andrew sanoi Ionea mielenkiintoiseksi, Mic nauroi. “Se on pentu ja kännissä”, poika hymähti. “Sille pitää antaa anteeksi, että se on yksinkertaisesti idiootti.”
Toinen tarjosi latinolle jotain ttaskumatista, Miguel katsoi hetken pulloa. “Mitä se on?”, poika kysyi, vaikka olikin jo tarttunut ojennettuun pulloon naukaten siitä kevyen siivun. Tujua, nousi aika kivasti päähän noin pohjien jälkeen. Toinen kippaus ja Andrew sai omansa takaisin. Miguelilla heitti jo varsin mukavasti päässä.
Ajatuksiinsa vajonneelta Miguelilta meni paljon ohi, mutta oman nimen kuuleminen havahdutti latinon unelmistaan. Joku ilmoitti, että Micin pitäisi mennä komeroon Romeon seurana. Voi jumalauta oli taas huvit. Romeo katsoi suklaasilmillään tiiviisti latinoa, katse yllytti. Miguel ei ollut tyyppiä, joka sytti Romeon kaltaisille idiooteille. Ja rastapään olisi pitänyt tietää se. Ja hyvinhän Romeo sen tiesikin, vittumaisuudesta vaan ei päästy mihinkään.
“Tse tse, Micky”, Romeo nauroi vinkaten silmää noustessaan ylös. Helvetin känninen vittupää.

Andrew mainitsi, että Miguelin piti suojella toista. Ja niin tuo aikoi myös tehdä. “Älä huoli”, poika naurahti koskettaen kevyesti toisen poskea ja nousten ylös. Hän ei aikonut jänistää, vaan meni komeroon Romeon perässä jättäen jälkeensä hiljaisuuden. Ise tuijotti komeron ovea kalman kalpeana. “Tästä ei jumalauta seuraa mitään hyvää”, keesipää sanoi.

Miguel nojautui seinään ristien kädet rinnalleen ja mulkoillen rastatukkaa. Romeo hymyili leveästi.
“Sä sitten iskit Andrewin. Voi pikku Mickyä”, Romeo naurahti vittumainen ilme kasvoillaan. Miguel ei udellut tarkennusta, vaikkei ymmärtänytkään mikä siinä muka niin kamalaa oli.
“Vittuako sulle mikään kuuluu”, poika lausui kylmästi takaisin. Romeo nauroi ivaavalla sävyllä, joka olisi latistanut itsetunnon kuin itsetunnon. Mickyyn se tuskin edes osui.
“Koiraihminen mikä koiraihminen”, rastapää vinoili nojautuen itse vastakkaiseen seinään kätensä rinnalleen ristien. Erisävyiset ruskeat silmät mittelivät katseellaan, ilmassa oli voimakas staattinen lataus.
“Ja mitähän vittua sä mahdat tarkoittaa?”, Micky sähisi. Häntä vitutti koko jätkä ja humalatila vaan kymmenkertaisti tuntemuksen.
“Selvinnee”, takkutukka hymähti kallistaen päätään. Koira ei purrut kättä, joka sitä ruokki ja seurasi kiltisti isäntäänsä. Andrew ei kohdellut huonosti sitä, joka poikaa nai, eikä kieltänyt mitään. Olihan Romeo sen saanut huomata.

“Sä olet yksi vittupää, ja mun pitäisi sietää sua seitsemän minuuttia? Ei kuulosta mieluisalta.”
“Ainahan sä voit luovuttaa ja poistua.”
“Vedä käteen, Romeo.”
“Jos on pakko.”
“Älä edes harkitse, äläkä leiki mun kanssani.”
“Sä olet tylsä.”
“Sä et ota mitään tosissasi.”
“Tylsyys pitäisi lukea kuolemansynteihin.”
“Himo, mässäily, ylpeys, ahneus. Ne on kuolemansyntejä.”
“Vinoiletko sä mulle? Raukka, ei osu, menee monta metriä ohi.”
“Turpa kiinni.”
“Säälittävää, Micky.”
“Älä. Leiki. Mun. Kanssa.”
“Lyötkö sä?”
“Ei ole kaukana.”
“Hah.”
“…”

Se oli saatanan pitkä seitsemän minuuttinen, mutta kaikkien ihmetykseksi siitä selvittiin kuin selvittiinkin kunnialla. Pojan poistuivat komerosta kuin eivät olisi toisiaan huomanneetkaan.
Romeo löysi paikkansa sen muijan rinnalta, jota veti itseensä ja jonka korvaan kuiski jotain, mikä sai tytön nousemaan ja lähtemään Romeo perässä jonnekin. Oletettavasti lähimpään sänkyyn.
Miguel palasi Andrewin viereen ja huokaisi syvään. Isen katse oli täynnä huolta, kun Mic sen kohtasi. Päätä pudistettiin hieman ja siihen keesipää sai tyytyä.
“Mennäänkö jonnekin?”, Miguel kysyi Andrewilta.

Miguel otti vastaan tarjotun pullon, kyseli mitä siinä oli, ottaen hörppyä ennen kuin tummatukka kerkesi edes vastata. "Jotai mun broidin tekemiä viinasekotuksia", Andrew vastasi rehellisesti, virnisti pienesti ja pullon takaisin saatua otti siitä vielä muutaman huikan. Sen jälkeen pullo työnnettiinkin laukun pohjalle ja sen tilalle napattiin siideri, joka avattiin samalla kerralla. Siideri maistui niin paljon paremmalta, varsinkin nyt kun oli ottanut vähän vahvempaa ekana.

Kauhusta kankeana Andrew istui paikoillaan, tuijotti komeron ovea kuin mitäkin painajaista. Miguel ja Romeo olivat olleet sielä vasta alle minuutin ja ruipelosta tuntui, että hän tukehtuisi kohta tähän ilkeään tunteeseen, joka valui hänen ylleen. Siideristä hörpittii vähän väliä, muiden puheet ärsyttivät pienemmän keskittymistä. Hän olisi tahtonut tietää mitä oven takana tapahtui, mutta eihän sen eteen seisomista voitu edes harkita. Miksi juuri Miguel ja Romeo olivat joutuneet samaan aikaan? ja mitä ideaa näillä heidän frendeillään oli päästää heitä lähtemään kaksin suljetun oven taakse?
Inhottavinta oli se, ettei Andrew tiennyt pelkäsikö enemmän sitä, että kaksikko kävisi toisiin käsiksi väkivaltaisesti vaiko sittenkin seksuaalisessa mielessä. Ei sitä ikinä voinut tietää mitä kävisi kun porukka oli humalassa. Suoraan sanottuna tämä ahdisti Andrewia enemmän kuin se, että oli itse joutunut oven taakse Micin pikkuveljen kanssa.

Vihdoin ja viimein ovi avautui, kaksikko marssi toisiaan katsomatta sieltä pois. Andrew antoi kroppansa rentoutua, jostain kumman syystä hän onnistunut jäykistämään vartalonsa patsaan kovaksi. Romeo meni supattelemaan jotakin jonkun muijan korvaan, jonka jälkeen pari lähti omille teilleen. Sekös sitten mukavalta tuntui. Rastapää oli myös niin ystävällisesti tullut tervehtimään Andrewia, että siitä pitäisi ihan kirjoittaa hyvä muisto johonkin kirjaan. Mitä tummatukka oikein ajatteli? viimeksihän Romeo jo ilmaisi mielipiteensä Andrewia kohtaan, turha tässä mitään ystävällisyyksiä oli odotella. Ei sillä että ruipelo missään tekemisessä kyseisen henkilön kanssa tahtoi olla..
Miguel saapui Andrewin luokse, katse suorastaan porautui tuohon huolestuneena. Ja mikä se järjetön huolestuneisuus Miguelia kohtaan oli? tai se pakkomielle heilua koko ajan tuon perässä? sekin vielä, Miguelista oli selvästi tulossa uusi Romeo Andrewille..
"Joo, toki, mennää vaa", Andrew vastasi nousten ylös ja samalla napaten laukkunsa. "Mennääkö vaikka ihan ylös?", hän ehdotti ja lähti kulkemaan jo huoneesta pois.
"Mitä tuol tapahtu? onks kaikki ihan okei?", pienempi rupesi heti kyselemään, eikä voinut enää olla pitelemättä kiinni toisesta, joten tarttui tätä hennosti käsivarren yläosasta, upottaen katseensa taas Miguelin kauniisiin silmiin.

Andrew vaikutti varautuneelta, joka toisaalta lämmitti, mutta toisaalta tuntui pahalta. Toinen myöntyi mukaan ja ehdotti ylösmenoa, joka sopi Miguelille todella hyvin. päätä nyökäytettiin hieman. Peli jatkui heidän poistuttuaan kuten heidän mukana ollessaankin. Miguel poimi mukaansa muutaman oluen ja vilkaisi Andrewia, joka uteli komerossa tapahtuneesta. “Mitä sä luulet, että voi tapahtua kun mut ja Romeo suljetaan samaan tilaan?”, Mic naurahti kuivasti. “Jos mä olisin joutunut kuuntelemaan sitä minuutinkin pidempään, olisin kuristanut sen.”
Miguel hymyili Andrewin huolelle ja siveli tuon poskea kevyellä kosketuksella. “Ja mä olen ihan ok”, poika lausui kumartuen hieman alemmas antaen huultensa koskettaa lähes olemattomasti toisen otsaa.
“Mennään ylös ja valloitetaan joku huono omalle rauhalle”, Miguel julisi ja tönäisi toista kevyesti saadakseen liikettä aikaan. Mic nousi kuitenkin tottuneesti ja määrätietoisesti portaita ja suunnisti vierashuoneeseen, jossa oli kapea sänky, kirjahylly, tuoli ja matto. Askeettinen, mutta Miguel viihtyi. Puu loi jollain tapaa tunnelmaa siinä misää hämärä huone. Poika istui sängynlaidalle ja jäi tuijottelemaan Andrewia.

“Tää on jotenkin vaan mun lempihuone Isen asunnossa”, Mic naurahti. “Tavallaan kotoisa. Ei tyhjä, muttei ollenkaan liian täynnä roinaa. Silleen… kiva”, poika kertoi. “Tule syliin”, Miguel lausui hiljempaa, käheällä äänellä kehottaen varovasti, mutta silti ihan kuin se olisi ollut luonnollinen tapa jatkaa siitä kuinka oli kertonut huoneesta aiemmin. No, tyylihän sekin oli. Suuria ponnistuksia kehotukseen ei tarvittu, vain hieman alkoholia veressä.

Ei tainnut olla mikään paras mahdollinen kokemus Miguelille olla komerossa Romeon kanssa, kun kerta kuristamaan olisi halunnut käydä. Andrew ei suosinut väkivaltaa, mutta ei voinut toista siitä tuomitakaan. Olihan se kai ymmärrettävää, rastapää kuitenkin käyttäytyi useimmiten kuulemma hyvinkin vittumaisesti. Siitä Andrew ei tiennyt niin hyvin, hän oli kokenut vain lirkuttelua, sanoja ja tyhjiä toiveita siltä jätkältä, eikä enempää kaivattu. Jotkut kun osasivat käyttäytyä juuri niin miten parhaaksi toiseen sattui.
"Mä vaa mietin ku.. ei sitä koskaa voi tietää.. jos oisitte käyny käsiks toisiinne tai.. jotain..", Andrew änkytti. Loppuja ei sanottu, sitä Miguel ei tahtoisi kuulla. Luultavasti loukkaantuisi tai pahoittaisi muuten mielensä. Olihan se varmaa aika sairasta edes kuvitella että kaksikko olisi tehnyt kaapissa mitään, olipahan kuinka humalassa sitten tahansa.
Katse tarrautui toisen tummiin silmiin, Mic katseineen pyyhki taas kaiken pois. Kosketus poskella sai perhoset villiintymään ja lämmön lämpenemään entisestään. Kun Miguel kertoi olevansa ihan okei, tummatukka veti kerran syvään henkeä sulkien silmänsä ja nauttien hellästä huulien kosketuksesta otsallaan. Oikeastaan huulet eivät tainneet edes koskettaa ihoa, ehkä pienempi vain kuvitteli sen. Kuvitelmaa tai ei, se tuntui mukavalta.
"Mennään, mennään", Andrew hymyili lutuisella katseellaan ja lähti kävelemään rappusia ylös seuralaisensa kanssa.

Miguel kuljetti molemmat erääseen huoneeseen ja istuutui vuoteelle, kertoen samalla omaa näkemystään huoneesta. Hetken päästä pienempää jo pyydettiin istumaan syliin. Hetken koiranpennun tavoin ruipelo vain seiskoskeli ujona paikoillaan, mutta otti sitten pieniä askelia toista kohta ja istuutui Miguelin polville sivuttain, asettaen toisen kätensä pojan niskan taakse, ettei tullut sellaista valuvaa tunnetta.
"Sano jos jalat puutuu", tummatukka virnisti.
Katse vietiin toisen silmille, Andrew antoi suunpielien nousta hennosti ylöspäin.

Andrew soperteli jotain, jolle Mic vain hymähti. Olisi ollut hyvinkin mahdollista, että he olisivat käyneet kiinni toisiinsa, mutta se tai jotain kuulosti mahdottomalta. Asiaa ei kuitenkaan sen pitempään puitu. Vaan matka jatkui yläkertaan, vuoteelle ja Andrew päätyi kuin päätyikin Miguelin syliin. Latinoa nauratti toisen kehotus kertoa, jos jalat puutuisivat.
“Älä viitsi, kun et painakaan mitään”, poika hymähti. Toinen katsoi silmiin, hymyili. Miguel katsoi takaisin ja hymyili tuokin. Hitaasti huulet vietiin toisille ja silmäluomet painuivat umpeen. Miguel haparoi kokeilevaa suudelmaa, sillä eihän hän tiennyt miten Andrew siihen reagoisi. Syliin tuo oli tullut, eikä vastustanut pieniä, vihjaavia eleitä, joita Mic oli tarkoituksella ja tahtomattaankin viljellyt. Toinen käsi etsiytyi hentoisen pojan niskaan. Huulet irtautuivat toisista, silmät avautuivat ja latino odotteli jonkinlaista reaktiota. Hän olisi kovin mielellään tahtonut antamansa suudelman pian takaisin, jotta voisi antaa sen uudelleen Andrewille.

Miguel hymähti ja kosketteli kevyesti toisen kasvoja piirrellen niiden muotoa iholle. Kaaria. Poika naurahti. Jos he Romeon kanssa olivatkin molemmat vahvan temperamentin omaavia, olivat he silti kovin erilaisia. Miguel oli sitoutuva ja Romeo kaikkea muuta. Heillä oli hyvin erilaiset arvomaailmat, vaikakkin samainen kaveriporukka. Vaikka heillä oli monia samoja piirteitä, heissä oli huomattavan isoja eroja. Ja niitä oli paljon.

Toisen niskassa käväissyt käsi valui alemmas toisen selkää kietoutuen pojan ympärille. Miguel vain katseli tummin silmin toista mitään sanomatta.

Sanoja Andrew ei kuullut enää ollenkaan, hän vain tuijotti toisen silmiin. Jos hän muka aikaisemmin oli ollut niin keskittynyt Migueliin, ettei havainnut muuta ympärillä, niin nytten hän oli sitten todella sokaistunut kaikelle muulle. Andrew havaitsi Miguelin pään liikkeen kohti häntä, osasi varautua jo toivomaansa, muttei uskaltanut sulkea silmiään siitä huolimatta. Pienempi ei ollut aivan varma näkikö harhoja tai kuvitteliko omia, alkoholistakin saattoi johtua vaikkei sitä paljon oltu nautittu. Vasta kun Miguelin huulet tunnettiin omilla uskallettiin sulkea silmät, eihän se enää voinut mitään omia kuvitelmia silloin olla.
Andrew vastasi suudelmaan, samalla kun käsi aseteltiin hänen niskalle. Vain hetken se kesti ennen kuin Miguel oli suudelman jo lopettanut. Voi hitsi, tummatukka tosissaan istui tässä Micin sylissä ja sai ihastella pojan komeutta ja lämpöä. Toinen kosketteli pienemmän kasvoja, Andrew tahtoi vain änkeytyä kunnolla toisen syliin.

Kun käsi kietoutui ruipelon ympärille, painoi Andrew kämmenensä Miguelin rintakehälle ja laittoi heidät takaisin yhteiseen suudelmaan, huulet koskettelivat aluksi arkoina, sitten pian jo rohkeammin ja hieman vahvemmin. Toinen käsi liukui rintakehältä olkapäälle, pienempi vei kroppaansa lähemmäksi toisen omaa. Piti vain toivoa, ettei hän käynyt Miguelin mielestä liian päällekäyväksi, mutta minkäs sille mahtoi.

Andrew ei tiennyt mitä alhaalla tapahtui, häntä ei kiinnostanut mitä Romeo teki sen toisen tyypin kanssa tai pelasivatko muut enää. Tummatukka mielellään jäisi tähän vaikka koko loppu illanistujaisten ajaksi, tännehän sitä oikeastaan oltiin tultu vain Miguelin takia. Andrew tunsi olonsa todella onnekkaaksi, eikä voinut olla yhtään tyytyväisempi.
Andrew irrottautui toisen huulista, pysyi silti ihan toisen kasvojen luona ja piti otteensa. "Musta tuntuu että...", pienempi aloitti takerrellen, muttei tosissaan osannut lopettaa lausettaan oikeilla sanoilla. Hän ei edes tiennyt mitä oli aikeissa sanoa. Joten kun mitään ei saatu aikaiseksi, Andrew painoikin huulensa takaisin Miguelin omia vasten.

/pistän tekstin laadun sen piikkii etten oo nukkunu koko yönä yöhää ja nyt kyl tutimaa X D

Andrew ei vastustellut, humalatila aiheutti latinolle hieman liian myöhään ymmärryksen siitä, että toinen oli vastannutkin katkaistuun suudelmaan. Meksikolaispoika hymyili, siveli toisen kasvoja hellästi ja Andrewin kädet löysivät paikkansa Miguelin rintakehälle. Tummatukkainen, nuorempi ja pienempi poika eksytti itsensä takaisin Micin huulille saaden pojan huokaisemaan tyytyväisyyttään ja hamuamaan toista huulillaan. Toinen tuntui alkuun aralta, mutta tuntui löytävän rohkeutensa, mistä Miguel oli kovinkin mielissään. Toinen tuntui olevan lähempänä, meksikolainen veti tuon kokonaan kiinni omaan kroppaansa.

Tuntui hyvältä kun Andrew oli viimein siinä. Tätä Miguel tajusi kaivanneensakin, tuota hentovartista suloisuutta syliinsä. Lähelleen, kiinni itseensä ja huuliinsa. helvetti, tämä tosiaan oli kruunaus tälle illalle. Tosiaan, mistäpä Miguel olisi osannut edes arvata mitä ilta tullessaan toi.

Andrew irrottautui suudelmasta, takelteli sanoja, joita Mic ei sisäistänyt puhumattakaan ymmärtämisestä. “Tuntuu mitä?”, Mic kehotti toista jatkamaan rauhallisella äänellä, antaen samanaikaisesti sormiensa sivellä toisen selkää hellästi. Andrew ei kuitenkaan jatkanut aiheesta, joka ei haitannut, sillä sanat korvattiin uudella suudelmalla. Vaikka Mic ei toista yrittänytkään syödä, vaan hänen huulensa olivat huomaavaiset ja hellät vasten toisen omia, kuvastamassa pikemmin välittämistä kuin himoa, uskaltautui poika syventämään suudelmaa ja tarjoamaan kieltään toisen suuhun.

Tummatukka vedettiin kokonaan kiinni toiseen, hymysuin toista suudellen hymistiin hiljaa tyytyväisenä. Miguel oli uskomaton ja Andrew oli kerta kaikkiaan taivaissa kun sai paikkansa toisen sylistä. Jospa he pysyisivät tässä koko illan, eipä tarvitsisi katsoa ainakaan Romeota ja tämän vittumaista, mutta niin ihanan komeaa ja upeaa virnettä.

Nyt tosissaan sai toivoa, ettei tämä ollut pelkän alkoholin ansiota. Miguel oli kuitenkin juonut Andrewia paljon enempi, joten voisi olla ihan mahdollista, ettei tässä ilman alkoholia istuttaisi. Tummatukka oli aikaisemmin ollut melko varma, että Mic olisi ollut hetero, mutta nyt tuossa toisen sylissä oleiltiin ja tunnusteltiin täydellisiä huulia omilla. Olihan Miguel aikaisemmin tänään jo tuntunut vihjaavan pienemmälle, mutta aina kannatti varautua pahimpaan. Yllättävän lempeältä ja herttaiselta Miguel vaikutti, ei ollut heti repimässä vaatteita tai työntelemässä käsiään intiimeille alueille, joka oli vain sydäntä lämmittävää. Harvoin kuitenkaan tälläisiin poikiin törmäsi. Ei Andrew vieläkän pahakseen ottaisi jos enemmänkin tulisi tapahtumaan, mutta oli tämä kuitenkin positiivinen yllätys. Miguelin kannalta ehkä huonompi homma, tunnetustihan ruipelo ei koskaan osannut olla ihastumatta. Ja vielä kun pelkän hurmaavan olemuksen lisäksi osasi käyttäytyä noin upeasti ja sai tuntemaan pienemmän olon turvalliseksi, voi että, Andrewhan tulisi kiintymään tätä menoa Migueliin järjettömästi. Ihmisissä oli huonoja puolia, mutta Miguelista tummatukka ei ollut löytänyt yhtäkään. Ja vaikka yrittäisikin etsiä, ei taatusti koskaan mitään tulisi löytämään. Toinen viehätti häntä kaikin tavoin, joka oli oikeastaan pelottavaa.

Vaikka Miguel oli yrittänyt saada pienempää sanomaan lauseensa loppuun, Andrew jätti sen siihen. Olihan heillä kuitenkin parempaa tekemistä, eikä tummatukka mielellään toisen huulista eroon tahtonut. Jostain syystä Andrewista tuntui että olisi tuntenut toisen ikuisuuden, mutta silti janosi tietää tuosta enemmän. Hän tahtoi tietää kaiken ja tutustua kunnolla, mutta ennen kaikkea olla kahden ja mielellään lähellä.
Kieleä tarjottiin mukaan, Andrew otti sen hyvin mielin vastaan, antaen oman kielen liittyä mukaan. Hellästi, mutta utelevana kieli lähti tunnustelemaan toisen omaa ja ruipelo uskaltautui laittamaan vielä hieman vahvempaa otetta Miguelin huuliin. Sydän loi muutaman lyönnin nopeampaa kuin normaalisti, mutta se ei johtunut himosta tai mistään vastaavasta. Andrew olisi voinut menettää järkensä vain Miguelin katseesta, hän oli jo joutunut lumouksen alle. Tämä oli vain erilaista kuin yleensä, sitä oli vaikea selittää.
"Ethän sä oo pahasti kännissä?", kysyttiin perään virnistäen, heti kun suudelma oli saatu päätökseensä.

Andrew ei jatkanut lausettaan, Mic ei tajunnut siitä edes harmistua. Toisen huulilla oli kuitenkin muutakin tekemistä kuin sanojen lausuminen. Kielten annettiin leikitellä keskenään, latino oli hetkessä kiinni ja nautti koko sydämestään toisesta ja tuon läheisyydestä.
Aikanaan sekin suudelma, valitettavasti, sai loppunsa. Tummanruskeat silmät katselivat rauhallisina ja tyytyväisinä syliin istutettua poikaa. Olihan toinen toki kovin luiseva ja pieni, mutta se herätti vain vahvempaa tahtoa suojella ja pitää huolta. Siihen Miguelilla oli harmillisenkin kova vietti, ainakin jos kysyttäisiin neljä vuotta nuoremmalta pikkuveljeltä. Andrew nyt kuitenkin oli hieman eri asia kuin Ione.

Tummatukkainen poika ei antanut Micin vajota ajatuksiinsa vaan kysyi heti kuinka pahasti latino oli kännissä. Sanomattakin selvää, että poika varmasti maistui tupakalle ja oluelle, mutta eihän hän kovin pahasti humaltunut ollut. Tai ainakaan omasta mielestään.
“Mähän on melkein selvä”, poika naurahti painaen vielä kevyen suukon toisen suupieleen. Huonohan meksikolainen oli aina ollut valehtelemaan ja näkihän tuosta nytkin etteivät sanat paikkaansa pitäneet.
Selvin päin poika luultavasti ei olisi tehnyt tätäkään siirtoa näin nopeasti. Eipä hän tosin humalassakaan ollut ajatellut Andrewia, tai yleisesti ketään, hyväksikäyttää. Miguel oli liian kiltti mihinkään sellaiseen.

“Mutta kyllä mä tajuan mitä teen, älä huoli”, poika lausui käheästi toisen poskea kevyesti koskettaen. Ja tietenkin herkän hetken rikkoi oven avautuminen vailla koputusta.
Miguel ei edes jaksanut yllättyä siitä, että oven avannut poika oli kukapa muukaan kuin itse suuri hurmurimme Romeo. Eikä nainen tuon pojan kainalossa ollut enää edes sama, jonka kanssa tuo oli hetki takaperin kadonnut.
Rastatukka naurahti hetken sylikkäin istuvaa kaksikkoa katsottuaan. miguel tuijotti ovensuussa norkoavaa poikaa kylmästi.

“Mennään jonnekin muualle, Romeo”, tyttö sanoi tavoitellen säälittävästi epäonnistuen seksikästä äänensävyä. Perussarjan pissaliisa, siis.
“Eikä mennä”, vastasi takkutukka miltei saaden sanoillaan Miguelin raivostumaan.

Niin hämmästyttävää kuin se olikaan, Andrew ei ujoudestaan huolimatta tuntenut kiusallisuutta katsoessaan seuralaistaan silmiin. Nopeasti he olivat tähän päässeet, vaikkeivat olleetkaan nähneet kuin nyt vasta toista kertaa. Kai sitten Miguelikin oli mahdollisesti aikaisemmin katsellut Andrewia, ainakin näin ruipelo toivoi, ja nyt he molemmat olivat vain päättäneet lopettaa pelkän tuijottelun ja alkaa toimia. Oikeastaan Miguelhan se oli ollut joka oli saanut tämän aikaiseksi, eihän tummatukka muuta uskaltanut aikaisemmin tehdä kuin katsella ja ihailla.
Tässä sitä kuitenkin oltiin, Andrew ei antanut herttaisen hymynsä laskea, eikä missään nimessä suostunut luopumaan katsettaan Miguelin lämmön tunteen tuottavista silmistä. Taatusti hän jaksaisi olla ikuisuuden siinä paikoillaan, jos Mic vain sen sallisi.

Naurahtaen toinen vastasi kysymykseen, painoi huulensa pienemmän suunpielle. Ääni ja tapa vastauksessa kertoi, ettei toinen ihan tosissaan voinut olla, mutta eipä kuitenkaan missään kaatokänneissä ollut. Jotkut saattoivat menettää muistinsa yllättävän helposti, joten Andrew vain tahtoi tiedustella, että toimisiko väärin istuessaan toisen sylissä. Voisi olla ikävä yllätys aamulla Miguelille, jos tuo toimikin vain alkoholin tähden.
Miguel kuitenkin selvensi, että tajusi kaiken mitä teki, se vei lopunkin huolen ja syyllisyyden pois. Mitäs sitten murehtimaan, he molemmat olivat tässä omasta tahdostaan. Mitähän hyvää Andrew oli tehnyt kun oli vihdoinkin löytänyt jonkun näin herttaisen ihmisen?

Vain hetken Andrew kerkesi näyttämään levempää hymyä, katse täynnä kiitollisuutta ja onnea, kunnes joku muukin päätti käyttää huonetta ja tunkeutui paikalle. Katse kääntyi automaattisesti ovelle päin ja totta kai paikalle piti nimenomaan Romeon tupsahtaa. Niin ja tietenkin seuralainen mukana. Kuinkakohan montaa rastapää oli kerennyt tänään jo hoitelemaan? eikös tuolla ollut vasta hetki sitten joku toinen tyyppi kainalossaan..
Kieltämättä se näky tuntui ikävältä silmissä, melkein yhtä pahalta kuin Romeon yllättäminen koulun vessassa Jupiterin kimpussa, mutta onneksi Miguelin seura rauhoitti sitä tunnetta. Naurahdus sai ilkeän ahdistuksen ylle, eikä se tuntunut mukavalta. Jos vain Andrew tietäisi minkä takia Romeo käyttäytyi noin, hän ehkä saattaisi ymmärtää sitä vihaa jota aisti rastapään käyttäytymisessä.
Tyttö ehdotti muualle siirtymistä, mutta Romeo kieltäytyi lähtemästä. Minkä takia? ihan kuin Andrew tai Miguel tahtoisi nähdä toista itse toimessa, tai ylipäätä muutenkaan. Romeon näkeminen vain satutti ja Miguelia selvästi vitutti.
"Ehkä meidän on sitten parempi vapaaehtoisesti luopua huoneesta ja siirtyä muualle?", Andrew ehdotti, kääntyen taas katselemaan omaa seuralaistaan. Kädet laskeutuivat rintakehältä omaan syliin, muttei kuitenkaan suostunut vielä siirtymään kauemmas pojasta. Jos hän irrottautuisi nyt toisesta, taatusti ruipelo murtuisi tai jotain muuta yhtä kamalaa.
Selvästi Romeo tahtoi vain taistella huoneesta, ihan vain varmaan omaksi huvikseen. Sellaisesta Andrew ei jaksaisi kinastella, ottakoot paikan naisensa kanssa, tummatukka vähät välitti. Tai yritti olla välittämättä. Aivan sama, kaikki oli aivan sama, kunhan nyt vain pääsisi pois, Romeon katseleminen ei kovinkaan nyt innostanut. Oli väärin tulla tänne, olisi vain pitänyt pysytellä eri porukassa Romeon kanssa.

Mielellään Andrew ei ketään alkanut vertaamaan toiseen, se oli törkeää ja sivistymätöntä käyttäytymistä, mutta jos vertasi Miguelia Romeoon.. noh, Miguel oli täydellinen ja kaikkea mitä tahtoa saattaa, Romeo taas tunnetasolla kylmä ja välinpitämätön, joka ei tuntuisi ollenkaan mukavalta. Romeo osasi olla lämpimä ja sai jopa välillä olon kotoisaksi, muttei samoin tavoin tai yhtä suurin määrin kuin Miguel. Mutta minkä ihmeen takia sitten Romeo osasi pitää paikkansa niin vahvasti tummatukan mielessä?

Toisen hymy oli jotain niin ihanaa, ties kuinka monetta kertaa Miguel senkin tosiseikan sisäisti. Hän vain rakasti sitä lämpöä, jonka toisen vastustamattoman ihana hymy aiheutti hänessä. Miten paljon Miguel sillä hetkellä Romeota vihasikaan, kun tuo kehtasi noin vain riistää tuon täydellisen hymyn latinon katseltavista.
Huomion rastatukka oli tavanomaisella tavallaan riistänyt tyystin itseensä, jokaiselta huoneessa olevalta ihmiseltä. Ja sekin Miguelia ärsytti juuri nyt. Katse tummanruskeissa silmissä viileni aste asteelta. Mic olisi kannattanut muikin ehdotusta muualle siirtymisestä, mutta eihän rastapää toki voinut sellaiseen suostua. Kun tuo oli jotain päättänyt aikoi tuo myös sen päätöksen pitää. Miguelia ei huvittanut ruveta tappelemaan lapsellisen kusipään kanssa juuri nyt. Hän tarvitsisi ainakin vielä yhden oluen rentouttaakseen mielentilansa uudelleen ja keskittyäkseen sitten uudelleen tummatukkaisen seuralaisensa siiderin makuisiin huuliin.

Miguel myöntyi oikein mielellään Andrewin ääneen lausumaan ehdotukseen. Mic nousi ylös laskien vasta sitten Andrewin omien jalkojensa varaan. Aiemmin lattialle lasketut pari kaljaa napattiin mukaan ennen kuin meksikolainen ohitti rastapään viileästi tuolle enää katseen puolikastakaan suomatta. Koko jätkä otti juuri nyt ihan helvetisti päähän.
Romeota vaan huvitti Micin käytös, mutta silti oli ärsyttävää kuinka helposti toinen oli antanut periksi. Ja tietenkin Andrew kipittäisi kiltisti Miguelin perässä. Kuinkas muutenkaan, koira kuin koira. Romeo huokaisi ärtyneenä ja tönäisi kauemmas tytön, joka kahden muun poistuttua oli heti kiinni iholla. Romeon ajatukset olivat nyt aivan muualla, kun tuon neidin liian lyhyen hameen alla. Ja kun ei inspannut niin ei inspannut ja se siitä sitten.

Varmistettuaan, että Andrew seurasi poika hyppi portaikon alas ja valtasi olohuoneesta nojatuolin heille. Sohva kun oli vallattu, porukka ei enää pelannut, vaan oli palannut juomisen, musiikin ja juttelun maailmaan, lukuun ottamatta Iseä, joka nyt näytti tanssimatolla pelikaverilleen kuinka biisi meni. Osasihan tuo, sitä ei tarvinnut edes epäillä.
“Tule syliin”, Miguel pyysi Andrewilta jo toisen kerran pienen ajan sisään.

Ei siinä kauaa kulunut, kun Romeokin oli jo tullut portaat alas jätettyään pissiksen ylös. Rastatukka suunnisti keittiöön etsimään itselleen lisää juotavaa ja mielellään toki uutta seuraakin. Jotain, josta oikeasti sai jotain verbaalisestikin irti, huolimatta humalatilasta. Silloin toki kelpasi huonommatkin keskustelun aiheet. Poika löysi Alicen ja ilmoitti tummalle tytöle, että tuo sai nyt viihdyttää takkutukkaa ja mikäs keesipäinen tyttö oli kuninkaan käskyä uhmaamaan.

Viileys joka parhaillaan tuhri lempeän katseen Miguelin kasvoilta ei tuntunut kovin kotoisalta. Ja mikäkös ihme se nyt muka oli, taas tälläinen ahdistava tilanne, jonka tähden Andrew olisi mielellään voinut tirauttaa pienet itkut. Ei nyt mielellään, mutta siltä vähän tuntui. Ei voinut olla niin kamalan vaikeaa välttää Romeon seuraa, mutta itsepä tummatukka oli omat soppansa keittänyt. Ikinä ei olisi pitänyt kajota henkilöön, joka piti ihmisiä vain leikkikaluinaan. Se oli tiedossa alusta asti, mutta sitä Andrew ei ollut osannut odottaa, että Romeo tahtoisi ärsyttämällä ärsyttää ja satuttamalla satuttaa. Olihan Andrew tehnyt paljon kaikkea väärää, mutta ansaitsiko hän muka rastapään vihan? ei omasta mielestä ainakaan, mutta tiedon mukaisesi Romeo teki niin kuin parhaaksi itselleen näki.

Miguel ei pistänyt vastaan ruipelon ehdotusta, nousi vain ylös laskien sitten pienemmän omille jaloilleen. Andrew puri alahuultaan hermostuneena, vilkaisi Romeota ja nappasi sitten laukkunsa. Ehkä hänenkin olisi parempi vain juoda niitä juomia, jotta saisi oman olonsa rentoutuneeksi. Toki siihen ei olisi tarvetta, ellei koko ajan Romeo tulisi jostain vastaan. Muutenhan Miguelin seura tepsi täydellisesti, silloin ei ollutkaan muuta kuin hyvä olo ja kaikkea positiivistä.
Tuntui inhottavalta mennä ovesta ulos kun Romeo seisoi vain kosketuksen päässä, mutta Andrew yritti olla huomioimatta sitä keskittymällä vain siihen, ettei missään nimessä vahingossakaan edes hipaisi toiseen. Ruipelon ajatukset olivat sekaisimmin kuin pitkiin aikoihin, eikä taatusti rastapään kosketus sitä helpottaisi. Se varmasti nostattaisi ikävän ylös, ihan kuin tässä ei muuten jo tunnettu sellaisia tunteita tarpeeksi.
Porukka oli aikalailla vallannut sohvan ja hyppinyt muutenkin kyseisen huoneen tiloihin, mutta muuten ihmiset olivat jakautuneet vähän kaikkialle. Andrew tutkiskeli ympärilleen samalla kun seurasi Miguelia, joka otti nojatuolin heidän valtaansa. Pienempi sai taas kutsun syliin, hymy nostettiin takaisin suunpielille ja poika istuutui toisen lämpöön ja turvaan.
Andrew tunsi olonsa mahtavaksi ja imarrelluksi kun sai mennä syleilyyn, vaikka huoneessa olikin muita. Yleensähän sillä nyt ei muille ollut väliä jos muut näkivät tälläisissä tapahtumissa, mutta kyseessä olikin useimmiten henkilö joka vain lääppi ja kähmi oikein kunnolla. Sitä nyt kaikki tuntuivat harrastavan, joten se oli ihan ok. Mutta Miguel ei ollut sellainen ja silti häpeilemättä pyyti pienemmän istumaan syliinsä, vaikka muitakin oli selvästi paikalla.

Tahtomattakin Romeo alkoi taas kummittelemaan mielessä. Ei ollut vaikea arvata mitä tuo parhaillaan puuhasteli neitonsa kanssa. Se sai turhautuneen olon, olikohan järkeä viimeksi antaa rastapään ottaa Andrewin paljaalla? kumi oli jäänyt muutaman kerran pois käytöstä, joka kuulosti tällä hetkellä aika karmivalta. Ei sillä että ruipelo piti äskeistä tai sitä edellistä tyttöä jotenkin tautisena, mutta nyt tässä vasta vähitellen alkoi ymmärtämään kuinka monen kanssa jätkä sattui puuhastelemaan leikkejään. Jestas, useampi yhden illan aikana? eikö se mennyt jo liiaksi.
Andrew kurkottautui toisen sylissä kaivelemaan nojatuolin viereen jätettyä laukkua, kaivoi sieltä pullon. Parasta vain nauttia tätä vahvempaa, se nousisi nopeammin päähän. Itse asiassa vähitellen Andrew alkoikin tuntemaan keittiössä otetun määrän nousun, kyllä tämä tästä. Nestettä juotiin muutamia hörppyjä, irvistettiin pienesti juoman poltteen vuoksi.
Tummatukka piti pullon kädessään, mutta katsoi jälleen palvovana Miguelia. Hänen teki niiiiiiin mieli suudella toista. "Häiritseekö sua jos muut näkee, jos teen näin - ?", kysyttiin painaen pieni suukko toisen suunpielen lähettyville.

Andrew tuli kiltisti syliin ja Mic sai kietoa toisen kätensä tuon selän taa korkattuaan itselleen oluen. Toisen huomattavan kevyt paino sylissä tuntui jo varsin kotoisalta ja sitäkin mukavammalta. Tummatukka kaivoi laukustaan itselleen sen pullos, jonka oli aiemmin kertonut sisältävän veljensä sekoituksia. Andrew siis harrastaisi humalahakuista juomista, mikä ei sinänsä Miguelia juuri haitannut.
Latino kulautti itsekin suullisen ohrapirtelöä kurkustaan ja hymähti toisen irvistykselle. Andrewin katse hakeutui Migueliin ja poltteli miellyttävästi. Poika ikävöi jo kovasti nuorempansa huulia, hän tahtoi suukotella tuon kaulaa ja vain pitää sylissä. Hän vain arvosti läheisyyttä ja pieniä välittämisen eleitä.
Andrew kysyi häiritsikö Miguelia, kun tuo painoi huulensa hänen omilleen. Tummanruskeat silmät katselivat toista, hyylet hymyilivät pientä, onnellista hymyä. “Ei mua häiritse, vaikka sä tekisit näinkin”, poika kähähti ja painoi huulensa kunnolla toisen omille hamuten niitä. Juuri tällä hetkellä hän ei halunnut mitään niin kovasti, kuin tietää että saisi tehdä näin jatkossakin. Juuri nyt Miguel ei vittujakaan jaksanut välittää, jos joku katsoi. Ei häntä kiinnostanut, vaikka jotakin olisi haitannut se, kuinka Andrew istui Miguelin sylissä huulet vasten toisia.

Poika irrottautui alkaneesta suudelmasta avatakseen silmänsä ja katsellakseen toisen sieviä kasvoja. Pullo vietiin huulille ja se kumottiin puolittain tyhjilleen. Veressä kiersi jo kiitettävä määrä alkoholia, joka sumensi harkintakykyä ja tilanteentajua. Miguel ei pitkälti tiennyt juuri nyt mistään muusta kuin siitä, että toinen hänen sylissään oli niin julmetun kaunis, vaikka poika olikin.
Huulet vietiin toisen ohuelle kaulalle ja kieli lipaisi nahkaa kevyesti huulten painuessa miltei olemattomasti vastin lämmintä ihoa, suuta kuljetettiin alemmas, vietiin ylemmäs, suudelmia ripoteltiin sinne tänne. Poika näykkäsi toisen korvan lehteä vieden kasvojaan kauemmas koskettaen nenällään huolimattomuuttaan toisen leukaa eksyessään takaisin huulten pariin. Siiderin maku oli vaihtunut vahvempien viinojen terävään katkuun, joka sekoittui olueen Miguelin ujuttaessa kieltään Andrewin huulten välistä tuon suuhun.

Sillä aikaa Romeo oli jo selitellyt itsesääliään pitkät pätkät avoimesti viinipullo seuranaan. Sienen omaisesti rastatukka oli viiniä litkinytkin, oltiin jo puolenvälin paremmalla puolella. Alice kuunteli, vaikka ei tuokaan juomiseltaan kaikkea sisäistänyt. Romeokin oli tajunnut sen seikan ja täten tuominnut neidin itselleen hyödyttömäksi.
Sitä paitsi Romeota häiritsi, että Miguel saattoi juuri nytkin olla Andrewin kimpussa. ja sehän ei sopinut laatuun lainkaan, humalapäissään rastapää myönsi itselleen mustasukkaisuutensa. Hänen mielestään hänellä oli yksinoikeus pitää pieni ja vuotta nuorempi tummatukkainen anorektikko itsellään. Vaikkei hänellä ollutkaan tuolle muuta antaa kuin kyrpää.
Eriasia sitten, kuinka kovin tummatukka oli jo täydelliseen poikaan mieltynyt. Miguelissahan ei ollut niin mitään vikaa, tuo oli kaikkea sitä mitä Romeo ei ja sekin sai aikaan jonkinlaista kateutta, jota ei koskaan kehdattaisi kenellekään näyttää. Romeolla ei ollut itsehillintää nimeksikään, hän ei pakottamallakaan osannut sitoutua, Miguel taas tahtoi vakaan suhteen. Ja Romeohan ei missään nimessä voisi antaa kaverinsa sitoa sitä vitun vakaata suhdettaan juuri Andrewin kanssa. Ei missään nimessä.

Takkutukka siirtyi tuokin olohuoneen puolelle, suunnisti sohvalle ja istui muitta mutkitta sohvalla jo aiemmin istuneen Sandyn päälle. Suklaasilmät rekisteröivät toisiaan nuolevan parin nojatuolissa. Tai vitut se mikään pari oli, jos Romeolla asiaan sanavaltaa olisi. Ja rastatukkaisellahan oli sanavaltaa ja paljon. Se ei tasan olisi Micky, joka veisi Andrewin tänä yönä sänkyyn. Ei tasan olisi.