He's not quite as charming as he may seem (K18)

Suudelma ei haitannut Miguelia, sillä tuo ei työntänyt pienempää irti itsestään tai yhtään kauemmaksi, antoi olla ja vielä perään sanoin kertoi, ettei lainkaan pistäisi pahakseen. Sen jälkeenkös jo Mic suuteli Andrewia uudestaan, hymysuin taas annettiin huulten painautua yhteen. Suudelma oli entisiä vahvempi, jopa ahnas. Tummatukka vastasi siihen, vei kasvojaan lähemmäksi toisen omia ja antoi ikävien ajatuksien kadota. Andrew varmaan olisi aina onnellinen jos olisi Miguelin kanssa, sellainen vaikutus vanhemmalla pojalla oli häneen. Ja kaikki tiesivät mitä se tarkoitti, ja jos ei niin eipä ollut vaikea arvata. Perhoset olivat täyttäneet aikoja sitten kropan, mutta niitä tuli koko ajan vain lisää ja lisää, se tuntui uskomattoman hyvältä ja Andrew suorastaan tunsi kuinka vain kiintyi ja kiintyi enemmän toiseen. Taatusti hän ei ikinä keksisi pahaa sanaa Miguelista, tuo oli aivan liian täydellinen. Toisaalta hieman ahdistavaa, ansaitsiko Andrew muka jonkun noin ihanan ihmisen? ja yllätyskin tämä oli, että nimenomaan ruipelo sai viettää aikansa pojan polvilla.

Suudelma loppui, katseet kohtasivat. Miguel joi juomaansa, joten ruipelokin ajatteli käyttää ajan hyväksi, kierritti oman pullonsa auki ja otti uudempaa huikkaa. Ei pitäisi kyllä hirveän useain ottaa näin peräkkäin juotavaa, muuten pienikokoisena poikana saattaisi lähteä taju alta yksikön.
Pullo laskettiin käsistä nojatuolin viereiselle pienelle pöydälle, jolloin Miguelin huulet tunnettiin kaulalla. Olihan se vähän noloa kun paikalla oli muitakin, mutta Andrewin oli pakko sulkea silmänsä mielihyvän vuoksi. Kielen kärki kävi iholla, suudelmia paineltiin taas hellästi sinne tänne. Toisen lämmin hengitys tuntui mukavalta ihoa vasten, Andrew hymisi lähes äänettömästi jälleen tyytyväisenä. Kun korvanlehteä näykkäistiin, tummatukka aukaisi silmänsä ja pian saikin toisen huulet takaisin omiensa luokse. Vastaten suudelmaan, kieli pyrki etsimään Miguelin kielen kun tämä oli päässyt huulien välistä livahtamaan pienemmän luokse, Andrew kallisti pienesti päätään ja vei kätensä seuralaisensa hartioille.
Huoneeseen saapui porukkaa lisää, sen kyllä huomasi katsomattakin. Ympärillä oli aika kovaäänistä, useimmat olivat jo niin humaltuneita etteivät osanneet hallita äänenkovuuttaan. Ei sillä niin väliä ollut, mutta Andrewilla oli tällä hetkellä juuri sellainen olo, että tahtoi kadota jonnekin rauhalliseen paikkaan Miguelin kanssa, makoilla sylikkäin jossain pimeässä ja söpöillä tuon kanssa monia tunteja.
Nuorempi irrottautui suudelmasta, katsoi tätä silmät loistaen. Kehräävänä Andrew hipoi huulillaan toisen poskea, jonka jälkeen antoi kielen kärjen karata piirtelemään alla olevan pojan alahuulen rajoja.
Humala alkoi nousta, sen huomasi kun näkökyky heikkeni, ei toki paljoa, mutta hämärtyi kuitenkin. Pahemmissakin voisi olla, mutta sen aika ei ollut vielä. Viinassa oli vain se huono puoli, että ei koskaan tiennyt milloin sen vaikutus todella iski. Se humallutti hyvin, mutta iskeytyi täysin yhtäkkiä aina jossakin välissä. Ainakin useimmiten näin kävi Andrewille, joten tuo osasi varautua siihen. Niimpä hän pitäisi pienen tauon, äskenhän sitä kuitenkin tuli litkittyä aika monta hörppyä.

Pieni suukko painettiin huulien vasemmalle puolelle. Vain hetkeksi katse päästettiin pois Miguelista ja heti huomattiin, että Romeo oli ilmestynyt sohvalle. Jaa, missä vaihteessa? tuo tosiaan vei tytön kanssa pikapanon uudelle tasolle. Andrew kurtisti hieman kulmiaan, laski katseensa pois toisesta ja painoi otsansa Miguelin olalle.
"Onko Romeon pakko olla kaikkialla?", kysyttiin hiljaa ja sitäkin hiljempaa huokaistiin. Andrew todella yritti olla välittämättä, mutta miten hän muka siinä tulisi onnistumaan?

Miguel tunsi olonsa hyväksi tässä. Nousevasta humalatilastaan huolimatta hän tiesi tasan tarkkaan tahtovansa olla tässä. Hän tiesi, ettei pistäisi pahakseen olla tässä selvinpäinkin. Kielten annettiin kietoutua yhteen, pienemmän käsittämättömän hoikkaa vartaloa vedettiin hivenen paremmin itseä vasten, sormet tuon selän päällä piirtelivät kuvioita hupparinkankaaseen.
Irrottauduttaessakin suudelmasta tuntui hyvälle ja edellinen huulten kohtaaminen poltteli iholla yhä. Toisen huulet löysivät tiensä Micin poskelle, Andrew kehräsi. Miguel olisi tahtonut toisen vieläkin lähemmäs, hän olisi mielellään vähemtänyt vaatteitakin, ainakin sen hupparin verran.
Toisin kuin Romeo, Miguel ei ollut Andrewin kanssa saadakseen seksiä. Hän tahtoi läheisyyttä tuolta pojalta, joka oli onnistunut saamaan hänet ihastumaan itseensä.
Andrew suukotti kevyesti suupieltä, Miguel hymyili tyytyväisenä. Toinen painoi hetkeä myöhemmin päänsä latinon olalle huokaisten jotain Romeon läsnäolosta. Miguelin molemmat kädet kietoutuivat sylissä istuvan pojan hentoisen varren ympärille, tummanruskeiden silmien löytäessä katseensa kohteeksi rastatukkaisen hurmurin. Miguelin katse olo jäätä, eikä Romeonkaan sen liehtyneempi. Erona pojilla toki oli se, että rastatukka hymyili kovinkin leveästi Miguelin taas näyttäessä puhtaasti tympääntyneeltä. Romeon hymy kertoi, ettei kaikki menisi tänään niin hyvin kuin toivottavissa oli.

“Nähtävästi”, Miguel huokaisi turhautuneena. Toinen tuntui todellakin hoitaneen sen muikin ennätysajassa. Michän ei tiennyt mitään siitä, että rastapää oli jättänyt neidon oman onnensa nojaan käyttämättömänä.
Miguel olisi tahtonut kuljettaa sylissään istuvan pojan takaisin ylös, mutta uskalsi epäilä Romeon olevan aivan tarpeeksi lapsellinen toistaakseen edellisen. Rastapäälle ei vain riittänyt mikään, tuo vaati elämältä aivan liikoja.
Meksikolaispoika vei kasvonsa vasten toisen kaulaa keskittyen tasaamaan hengitystään ärtymykseltään. Huulet painautuivat kevyesti vasten nahkaa ja Miguel huokaisi.

Mikään ei ollut parempaa kuin tulla vedetyksi lähemmäs Miguelin lämpöisää vartaloa vasten. Se että tuo aikoi lähemmäksi ja hipelöi tummatukan selkää, ne eivät haitanneet yhtään. Se oli ainoastaan mukavaa ja Andrew sai tuhannetta kertaa kiittää onneaan. Ties minkä vuoksi hän oli tämän ansainnut, mutta ainakin tyytyväisiä oltiin. Ruipelon mieltä kuitenkin painoi se normaali asia, että miten olisi vaikka huomenna asiat. Yleensä harvan onnen menetti nopeasti. Ennakkoluuloinen Andrew ei tahtonut olla, mutta useimmiten jätkät paljastivat todellisen luonteesta vasta kun oli saanut haluamansa, mutta Miguelista oli kait turha pelätä sellaista? ainakin tuo suorastaan huohkui aitoutta, ei syytä epäillä etteikö poika toimisi täysin omana itsenään.

Edelleenkään Andrewia ei työnnetty pois sylistä, vaikka Romeo olikin paikalle pamahtanut. Silloin oikeastaan kädet tunnettiin kietoutuvan tummatukan ympärille, eikä pienempi voinut siitä pahastua. Milloinkohan viimeksi hän oli tuntenut olonsa näin hyväksi? niin, jos jätti huomioimatta rastapään, joka tuntui piinaavan joka kulmalla.
Andrew ei irrottanut otsaansa Miguelin olalta ennen kuin tämän huulet koskettivat jälleen tummatukan kaulan ihoa. Katse yritettiin saada kohtaamaan Miguelin silmät, pienempi katsoi hurmaantuneena asettaen kämmenensä toisen poskelle. Sormen päät koskettelivat hellästi pojan posken pintaa, Andrew hymyili ja painoi pienen suudelman toisen huulille. Ei Romeo Andrewin iltaa pilaisi, pakkohan tässä oli jo osata alkaa käyttäytyä normaalisti. Ei hän voisi kaikessa aina vain rastapäätä ajatella tai antaa tuon sekoitella ajatuksia, muutenhan kohta koko elämä menisi hukkaan. Siihen pieni ei suostuisi.

"Ei anneta sen häiritä", hymyiltiin toiselle ja tartuttiin pullosta kiinni, otettiin muutama varsin tujuvaa hörppyä. Viina ei ehkä ollut tarpeen, vastahan oltiin todettu että olisi hyvä tauon paikka. Silmissäkin alkoi huone vähitellen heilumaan omia menojaan, mutta se nyt vähiten huomiota kiinnitti.
Andrew painautui toisen vartaloa vasten, nosti myöskin jalkansa nojatuolille ja asetti päänsä Miguelin olalle. Voisihan sitä jonkin laiseksi änkeytymiseksi tai tunkeutumiseksi, mutta tässä oli vain niin hyvä.
"Onko sun veljes ihan kunnossa?", tummatukka kysyi löytäessä katseestaan Miguelin veljen huoneen toisesta päästä. Poika nortoili oven luona, oti seinästä tukea ja näytti aika sekavalta. Ehkä vain sammumassa tai jotain..?

Andrewin sanat hyväilivät korvia, ei todellakaan annettaisi Romeon häiritä. Tämä oli heidän hetkensä, eikä tässä kaivattu yhtäkään idioottia, joka ei osannut ajatella kuin itseään. Andrew joi jälleen pullostaan, Miguelin tiedostuksessa käväisi huoli siitä, mitä noin suuri määrä tekisi noinkin pienelle ihmiselle. Se meni kuitenkin oman keskittymiskyvyn heikkouden tähden nopeasti ohi, tummatukka oli maininnut jotain Ionesta ja Mic kykeni tiedostamaan tässä tilassa vain asian kerrallaan. Tummanruskeiden silmien katse harhaili huonolta näyttävään veljeen, Ione näytti olevan kovinkin heikossa tilassa. Miguel huokaisi turhautuneena.
“Mun pitänee käyttää sitä ulkona selvittämässä päätään… Ja kaiketi siinä saattaa saada omaakin päätä selviämään”, Mic hymähti suukottaen toisen suupieltä ja nousten jälleen jaloilleen Andrew sylissää, hivenen horjuvin jaloin. Latino naurahti ja laski toisen turvallisesti istumaan siihen, missä itse oli hetkeä aiemmin istunut. Kädet painettiin molemmin puolin tummaa ja pienempää poikaa käsinojille, oikea polvi otti tukea nojatuolista, kun Miguel kumartui suukottamaan toisen huulia vielä hellästi.
“Mä luotan, että sä pärjäät hetken ilman mua, Andrew”, meksikolaispoika lausui tummalla ja tyynellä äänellä, josta huokasi välitys sanoilla osoitettua poikaa kohtaan.
Saatuaan itsensä eroon Andrewista, vaikkakin vaivoin, poika suunnisti veljensä luo ja nappasi tuota rinnuksista ja vastaväitteille tyystin kuurona raahasi riiviöveljensä ovesta pihalle.

Ja tokihan Romeo oli tilannetta seuraillut sivusilmällä. Hän ei voinut pidätellä omahyväistä hymyä, kun Mic jätti tummatukkaisen kauniinpojan ilman vartiota. Hänen tilaisuutensa? No toki oli. Poika kumosi vielä hieman punaviiniä kurkustaan jättäen pullon puolihuolimattomasti jonkun tuntemattoman, tai ehkä tutun, neidin syliin, joka ei kuntonsa puolesta olisi kaivannut enää yhtään lisää alkoholia vereensä. Jos tuota olisi pistänyt hyttynen, niin se raukka oletettavasti olisi kuollut alkoholimyrkytykseen.
Rastapää tiedosti, ettei suorahyökkäys täällä käynyt päinsä. Eiköhän Miguel ollut tehnyt selväksi kaikille silminnäkijöille kenen omaisuudesta oli kyse. Tai eipä latino varmastikaan asiaa niin ilmaisisi, mutta siitä Romeolle oli kyse. Riistasta.

Kun esille oltiin otettu Miguelin pikkuveli siirtyi huomio kokonaan tuohon. Tokihan sen ymmärsi, veljenä Miguel oli taatusti huolissaan, vaikka huokailikin kyllästyneenä. Kyllä se kuitenkin hieman harmitti, että toinen sitten ilmoitti lähtevänsä käyttämään sisarustaan ulkona, jotta saisi Ionen ja mahdollisesti omankin pään vähän selvemmäksi. Niin itsekäs Andrew ei kuitenkaan olisi, että rupeaisi anoamaan Miguelia jäämään luokseen, olisihan se ikävää jos toisen broidi löytyisi huomenna hakattuna tai vaikkapa kuolleena. Turvallisinta olisi siis saada tuo parempaan kuntoon, että vältyttäisiin miltään vakavalta. Vaikka tässä ei nyt luultavasti ollut muuta huolenaihetta kuin että Ione joko oksentaisi tai sammuisi, ehkä molemmat. Tuo ei vaikuttanut siltä, että jaksaisi alkaa aukomaan päätään kenellekään isokokoisemmalle, ei ainakaan nyt.
Andrew nousi Miguelin mukana, mutta vain hetkeä myöhemmin hän jo istui sohvalla. Katse ylhäälle tähdättyny toisen kasvoille pienempi hymyili hennosti. Nyt jo tuntui kamalaa kaipuun tunnetta, Andrew ei olisi tahtonut toisesta eroon hetkeksikään. Parasta kuitenkin kannatti odottaa, eikö? ja Miguel oli parastakin parempaa, joka oli saanut ruipelon ihastumaan itseensä pahemman kerran.
Tummatukka sai vielä suukkoja ja sanoja, ennen kuin toinen teki paremmin lähtöä. "Kyllä mä pärjään", sanottiin totuudenmukaisesti, mutta oltaisiin haluttu lisätä vielä, että nyt jo ikävöitiin toista. Se olisi ehkä saattanut käydä liian hempeilylössötykseksi Miguelille.

Andrew seurasi paikoillaan kun Miguel katosi näkökentältä, ovi kävi ja Andrew huokaisi äänettömästi. Hän katsoi ympärilleen nopeasti, nyt hän vasta jälleen ymmärsi kuinka paljon huoneessa edelleen loppujen lopuksi oli ihmisiä. Kaikki muut olivat jääneet ihan huomioimatta, ei Andrew ollut tajunnut mitään. Hän oli uponnut ainoastaan Miguelin seuraan ja keskittyminen oli kohdistunut vain tähän.
Jestas, myös alkoholin määrän saattoi nyt vasta ymmärtää, tasapainon hallitseminen kävi vaikeaksi. Siitä huolimatta pieni lähti hoipertelemaan kuitenkin melko suorana kohti kylpyhuonetta, jota saikin hetken aikaa etsiskellä.
Mitä muutakaan hän oli menossa tekemään kuin tarkastamaan ulkonäköään? Andrew asteli automaattisesti peilin eteen, antoi käsiensä nousta hiuksiensa seuraksi ja asetteli näitä paremmin. Itse sai olla vain tyytyväinen siihen, että miten hyvältä hänen ihonsa saattoi näyttää. Siitä Andrew osasi olla ylpeä, se oli puhdas ja kieltämättä aika kaunis, omalla tavallaan. Ja siitä huolimatta syömisterapeutit valittivat siitä, että kuinka huonoon kuntoon saattoi iho mennä kun ei saanut tarpeeksi ravintoa. Ei sillä etteikö ruipelo muka mitään söisi..

Silmät suljettiin ja Andrew hieroi hieman silmiään. Alkoholin huonopuoli oli se, että se herätti pientä väsymystä. Ei tummatukka nukkumaan ollut menossa, mutta Miguel saisi luvan tulla nopeasti, että väsymys katoaisi. Silloin olisi taas jotain mihin keskittyä ja minkä takia pysyä hereillä.

Romeo rekisteröi, kuinka Andrew nousi. Tuo suuntasi kylppäriin ja rastatukka otti tilaisuudesta hyödyn irti ja meni perään. Toinen ei ollut lukinnut ovea, joten siitä ei takkutukalle kehkeytynyt ongelmaa. Romeo kuitenkaan ei toistanut pienen ja soman tummatukan virhettä, vaan lukitsi oven suljettuaan sen perässään.
“Andrew”, Romeo lausui. Hymy kiiri huulille, astuttiin askel lähemmäs. Ei, toinenkin. >Andrewin hentoinen keho painettiin oman kehon ja seinän väliin. Takkutukka naurahti. “Mun olikin jo ikävä sua”, poika naurahti. Sanoille tavoiteltiin hivenen pirullista ja leikittelevää sävyä, vaikka poika tiesikin lausuvansa sanat tosissaan.

Käsi sipaisi toisen poskea, tummat silmät katselivat toisia. Romeo virnisti. Hän ei edes epäillyt, etteikö Andrew antaisi hänen koskea itseensä. Rastatukka todellakin oli aivan liian itsevarma ja luotti karismansa pettämättömyyteen vankasti.
Eihän Andrew voisi häneltä mitään kieltää, eiköhän se ollut jo nähty.

- lyhyt~ joku taas keskittyi n_____n -

Ovi kävi uudemman kerran, eikä Andrew voinut olla kuulematta myöskään kuinka se lukittiin heti perässä. Käsien annettiin laskeutua pois silmien päältä, hieman pelästyneenäkin tummatukka katsoi peilin kautta taakseen. Silloinkos jo Romeo aukaisi suunsa ja lausui pienemmän nimen. Järkyttyneenä Andrew ihmetteli minkä takia rastapää oli tuohon ilmestynyt. Samalla käännyttiin tulijaa kohti, joka jo parhaillaan asteli lähemmäksi. Pakokauhun alaisena tummatukka mietti kuumeisesti, että lähtisikö äkkiä karkuun ennen kuin tapahtuisi mitään ikävää. Romeon paikalle pamahtamiseen oli vain kaksi syytä; joko tuo tahtoi pieksiä pienemmän hengiltä, mitä Andrew uskalsi epäillä. Ei toinen näyttänyt viettelevän virneensä kera mitenkään pahantuuliselta. Joten jäi vaihtoehdoksi vain se viettely. Taas toinen aikoi vetäistä jalat tummatukan alta, eikä se kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Mutta alkoholia oli kertynyt kuitenkin sen verran tuon hontelon kropan sisälle, ettei tässä ollut mitään mahdollisuutta karkuun juosta. Tuskin siinä pysyttäisiin edes pystyssä, saatika sitten päästä ollenkaan takaisin Miguelin luokse.

Andrew henkäisi lähes äänettömästi kun hänet oltiin painettu seinän ja rastapään välille. Upea hymy Romeon kasvoilla sai sydämen tasan pysähtymään hetkeksi ja Andrew tahtoi ikävissään halata toista ainakin ikuisuuden ajan. Mutta se ei kävisi päinsä, mikään lelu pienempi ei tahtonut enää olla. Kovin tässä oltiin yritetty unohtaa tuo täydellisyys, vältelläkin. Se ei saisi olla tehtyä turhaa työtä. Sitä paitsi Miguel varmaan oli palannut jo ulkoa ja odotteli..
"Romeo, mitäsä..?", Andrew kysyi ahdistuneena, erehtyen tämän jälkeen nostamaan katseen toisen silmille. Eikä.. ujosti käännettiin katse muualle. No johan nyt, rastapää oli turhankin menevää tyyppiä, eikö kaksi edellistä uhria jo riittänyt? "Mun pitää varmaa mennä takasin..", sanottiin hiljaisella äänellä, mutta elettäkään ei tehtyä liikkuakseen muualle.
"Eikö sullaki oo muuta tekemistä sen sijaa että tuut.. siihen nii.. kiusaamaa mua.."

Romeo nauroi, sävy oli humalainen ja rento, kosketus harvinaisen hellä pojan sipaistessa toisen poskea. Andrew vaikutti ahdistuneelta, säikähtäneeltä, mutta katsoi silti suoraan Romeon suklaisiin silmiin. Poika hymyili yhtälailla silmillään kuin huulillaan, joskin eri sävyillä. Siinä missä huulten hymy oli rento ja viettelevä, kertoivat silmät sanoman: Catch ya.
“Ei sun minnekään tarvitse mennä”, Romeo kertoi varmalla äänellä hymyään huuliltaan laskematta. Niin, Romeohan se oli, joka päätti mitä Andrewin tuli tehdä ja mitä ei. Toki, jos kysyttäisiin tuolta takkutukkaiselta pojalta.
“Ehkä mä en halua tehdä mitään muuta, kun… kiusata sua”, Romeo hymähti, ruskettunut käsi karkasi hentorakenteisen suloisuuden paidan alle. Hymy huulilla vain leveni, Romeo tiesi olevansa tilanteen herra ja Andrew tulisi olemaan leikissä mukana. Rastatukka tahtoi kitkeä joka ikisen ajatuksen siitä typerästä ja niin täydellisestä latinosta Andrewin mielestä. Romeoko muka mustasukkainen? Totta helvetissä oli, mutta ei hän sitä ääneen sanoisi, jos tarvetta ei tullut.

Romeo painoi toista tiiviimmin vasten seinää omalla vartalollaan, huulet etsiytyivät toisen kaulalle, jota Romeo suuteli. Hän ei hillinnyt itseään, kiusallaankaan. Hampaita käytettiin, jotta vierailusta varmasti jäisi merkki toisen vaaleaan ihoon. Rastapää teki itsetyytyväisenä sen, mitä teki. Hän härnäsi, hän tahtoi merkitä ja naida. Hän tahtoi ryöstää joka ikisen euforiaa tuntevan solun tummatukasta reagoimaan itseensä, hän tahtoi kitkeä Mickyn kokonaan toisen mielestä. hän tahtoi saada Andrewin ajatukset, niistä joka ikisen, käsittelemään vain Romeota ja tilannetta. Hän tahtoi tehdä tuosta pojasta omansa, vaikka hän ei sitonutkaan itseään velvolliseksi millään tavalla mihinkään.

Se oli oikeastaan hieman ärsyttävää kuinka Romeo naureskeli siinä leveän hymynsä kanssa ja taas niin kovin itsevarman näköisenä. Andrewia todella ahdisti, hän ei tahtonut olla toisen leluna, hän ei tahtonut että Romeo sai pilailla pienemmän tunteilla. Se ei ollut ystävällistä, ei varsinkaan kun rastapää varsin hyvin tiesi miten paljon tummatukka tuosta välitti. Inhottavinta oli se, että Andrew tiesi lankeavansa ja antautuvan täysin toisen armoille jos tähän pidemmäksi aikaa jäisi. Valitettavaa oli vain se, ettei pakotietä näkynyt missään. Ja halutessaan Romeo saisi Andrewin pysymään paikoillaan ihan yhtä samoin kuin tiilitalo, jonka alle pienempi olisi joutunut. Näillä voimilla oli turha yrittää pistää vastaan, vaikka tuskinpa rastapää väkisin tai muutenkaan mitään pahaa Andrewille tekisi. Vai tekisikö? ihan kuin sellaista tilannetta edes tulisi eteen, ennen sitä ruipelo olisi jo alasti vapaatahtoisesti perse pystyssä.
Romeo sanoi vastaan, väitti ettei pienemmän minnekään tarvitsisi mennä. Andrew olisi tahtonut myös pistää vastaan ja todeta samalla, että tiesi itse paremmin tarvitsisiko vai ei, mutta mitä hänen sanansa muka merkitsivät. Romeo tuskin edes kuulisi vastaväitteitä. Joten ruipelo tyytyi näyttämään vain nyrpeää naamaa, vaikka suloisuus teki siitäkin vain kauniin ja suloisen.
"Saisit kyllä vaihteeks kiusata jotain muuta", mutistiin puna poskille kertyneenä, kiitos Romeon sanojen ja katse laskettiin tuon rintakehälle.

Sittenkös jo rastapään käsi löysi paikkansa ruipelon paidan alta, Andrew ei voinut olla värähtämättä siitä mielihyvästä mitä pelkkä Romeon kosketus sai hänessä aikaan. Julmaa sekoitella pienen päätä sillä lailla, jos tuo olisi yhtään vahvempi, olisi Romeo jo kuullut kunniansa ja Andrew pitäisi päänsä kylmänä ja osaisi pysytellä kaukana tuosta tyypistä. Vaikka hän tiesi millainen Romeo oli, siitä huolimatta tätä ikävöitiin niin jumalattoman paljon.
"Romeo, hei.. kyl mun pitää mennä", tummatukka tokaisi heti kun oli herännyt Romeon kosketuksen lumouksesta.

Mutta minnekäs Andrew muka pääsisi lähtemään, Romeo ei nimittäin missään nimessä helpolla luovuttaisi. Tuolla kun näytti olevan joku pakkomielle satuttaa pienempää, kai sitten sai jotain mielihyvää siitä.
Oikein arvattu, ennen kuin tummatukka edes kerkesi liikkua lähteäkseen, painoi Romeo toista seinää vasten vahvemmin. "Romeo, ihan oikeesti.."
Sanat unohtuivat sillä samalla sekunnilla kun Romeon täydelliset huulet tunnettiin kaulan luona. Eipä pienempi sattunut muistamaan enää mitään muutakaan. Kuului vain pienimuotoinen henkäisy ja ruipelo tunsi kuinka toinen sai suudelmallaan sykkeen nousemaan ja heti olo oli hengästynyt. Päätä taivutettiin taakse päin sen verran mitä siinä seinää vasten naulittuna pystyi, jotta toinen pääsisi suutelemaan hänen kaulansa herkkää ihoa paremmin. Jos Romeo ei olisi pitänyt hänestä kiinni, tasapaino taatusti pettäisi. Eikä pelkästään alkoholin takia. Hitto että Andrew vihasi Romeota!

Andrew mutisi epäselvästi jotain, johon rastatukkainen hurmuri ei jaksanut keskittyä. Hänellä nyt tosiaan oli jotain aivan muuta mielessään. Tummatukkainen ja siroluinen poika väitti vastaan, sanoi että tuon piti mennä.
“Ei sun tarvitse”, Romeo virnisti pervosti nuolaisten kevyesti Andrewin kaulanahkaa. Tuon ynähdys oli rastatukalle merkki vastarinnan loppumisesta. Toinen antoi Romeolle lisää tilaa viemällä päätään taaemmas. Tyytyväinen hymy käväisi kaulaa vasten painetuilla huulilla. Hän oli tilanteen herra ja hän oli tiennyt sen jo ennen kuin Andrew antoi sen julki. Ja tummatukkakin oli tiennyt sen. Miguelkin saisi vielä tajuta, että Andrew oli Romeon omaisuutta. Sanoi takkutukka ääneen mitä sanoi, silti hän välitti aivan liikaa tuosta hontelosta ja laittoman suloisesta pojasta, joka ei osannut kieltää.
Toisinaan tuo koiramaisuus raivostutti Romeota, toisinaan hän taas piti siitä. Kaiketi se nyt oli jo tullut selväksi, että Romeo vaihtoi mielipidettään hetkessä. Toisinaan jopa täysin syyttä, tai ainakin melkein.

Romeon huulet ja hampaat loivat vapaamuotoisena taiteena tummuvia merkkejä Andrewin kalpeaan nahkaan. Kieli piirteli kuvioita, merkkejä löytyi jo useita kunnes Romeo viimein irtautui.
Romeo raotti huuliaan sanoakseen jotain, mutta sulki suunsa ennen kuin sanakaan pääsi karkaamaan. Ehkä niin oli parempi.
Huulet painettiin vasten Andrewin huulia, Romeo suuteli omistavasti, eikä antanut pientäkään mahdollisuutta vastustelulle. Käsi toisen alaselällä veti toisen hentoista kroppaa vielä entistäkin lähemmäs. Huulet irtosivat huulilta ja ne kuljetettiin korvan juureen.
“Sä haluat tätä”, Romeo kertoi käheästi. “Et sä halua yksiksesi istumaan tuonne ihmisten keskelle tiedostamaan, ettei niistä kuitenkaan kukaan sulle seuraa pidä. Sä haluat mut sun sisään ja sä haluat huomiota”, Romeo lateli varmana, yhä sillä samalla käheydellä. Hän tiesi olevansa oikeassa, hän oli hyvinkin varma siitä. “Pyydä”, poika kehotti näykäten toisen korvanlehteä. “Pyydä niin mä nain sua kunnolla, prinsessa.”
Että hän rakastikin tätä…

Siihen Andrew ei enää sanonut mitään kun Romeo jälleen päätti ilmoittaa mielipiteensä, eli toisin sanoen kertoi käskynsä. Turhaan tässä vastaan sanottaisiin, kyllä ruipelokin sen jo tiesi ettei sanat kuitenkaan pitäisi paikkaansa, joten niillä ei ollut merkitystä sitten yhtään.
Pienempi kirosi mielessään, häntä suorastaan suututti se miten helposti Romeo sai hänet tottelemaan itseään. Ei ihminen kerta kaikkiaan voinut olla niin heikko, että toinen tulee ja vähän hipaisee sormen päällä niin heti on jalat alla ja ollaan niin ja niin valmiita tekemään vaikka mitä. Se oli naurettavaakin, eikä Andrew tahtonut olla niin heikko. Toisaalta tämä hetki oli myös hyvin yllättävää, sillä tummatukka oli tosissaan luullut, että rastapää tätä nykyään vihasi häntä. Parempi tämä jos vihasta puhuttiin, mutta ei tämäkään kivaa enää ollut. Tai oli ja ei, se oli niin saakelin sekavaa.

Huulet jatkoivat houtujaan kaulan luona, Andrew kehräsi luomet kiinni painautuneena. Hampaat toivat vain lisänautintoa, eikä pienempi edes tainnut tajuta niiden käyttöä. Pää löi tyhjää, tummatukka ei edes muistanut omaa nimeään. Tunne oli uskomaton, eikä Andrew tahtonutkaan edes muistaa mitää. Hän oli juuri siellä missä halusikin, Romeo soi parhaillaan ikävää pois, vaikka samaten myös koko ajan sitä lisäten. Niin kummalliselta kuin se saattoikaan kuulostaa, ei Andrew edes itse ymmärtänyt itseään.
Hetkeksi Romeon katse kohdattiin, jonka jälkeen ruipelo tunsi toisen huulet omillaan. Se nyt vähintään sai vintin pimeäksi. Andrewia koko ajan työnnettiin ja kiskottiin kuin pientä renttua, jälleen rastapää veti tätä itseään lähemmäksi ja eihän hontelompi pistänyt vastaan. Toinen kuiskutteli sanoja korvan juurella, eikä tummatukka ollut taatusti koskaan punastunut sillä lailla. Romeo oli typerä ja ilkeä ja.. kohtuuton. Edelleen hengästyneenä Andrew henkäisi pienesti kun hampaat näykkäsivät korvasta, alahuulta purtiin hermostuneena.
"En varmaa pyydä..", Andrew mutisi epätoivoisena. Tuokaan ei ollut sitten yhtään reilua. Eiköhän Romeo tiennyt tasan tarkkaan sen ilmen pyytämistäkin! Törkeä perverssi! "Romeo kiltti, älä kiusaa mua..", pienempi anoi yhtä epätoivoisena kuin äskenkin. Sen voisi laskea pyynnöksi, mutta helvetti vie, enempää Andrew ei suostunut joustamaan. Hänhän kuulostaisi yhtä sairaalta kuin Romeo jos alkaisi anomaan toista ottamaan hänet.

Kuumotus tuntui pitkin kroppaa, Andrew tunsi sydämen sykkeen langanlaihan kroppansa alta, eikä voinut olla yhtään onnellisempi kun seisoi siinä taas Romeon vankina. Hitto kun piti olla niin helposti sytytettävissä.

Romeo oli niin tyytyväinen tilanteeseen, hän hallitsi sitä ja teki Andrewista sulaa vahaa kosketuksensa alla. Toinen kieltäytyi pyytämästä, kielsi kiusaamasta. Andrewin ääni suorastaan kerjäsi Romeota pienemmän sisään. Sitä sai mitä tahtoi, ainakin kun kyse oli Romeosta ja seksistä samassa lauseessa. “Pyydätpäs, tuhma poika”, Romeon seksikkään käheä ääni kehräsi toisen korvaan, käsi eksyi puristamaan Andrewia haaroista. Hän oli oikein hyvällä tuulella juuri nyt. Kiitos sen, että oli hienoisessa humalassa ja juuri syrjäyttänyt Miguelin täydellisesti. Että hän tunsikin itsensä niin kuolemattomaksi juuri nyt. Hän tiesi itsensä vastustamattomaksi, ego kasvoi entisestään silmissä, ja eihän se alkujaankaan pieni ollut.
Samalla tavoin kävivät ahtaaksi alushousut, housuissa itsessään olisi ollut tilaa jopa Andrewille, eikä olisi tullut edes ahdasta. Joskin siihen ei tuon langanlaihan pojan kanssa paljoa kyllä vaadittu.

Olihan se toki selvää, että rastatukka ottaisi toisen, yhtäkaikki, pyysi tai ei. Silti hän tykkäsi kiusata toista, kiusata ja naida. Ja juuri tällä hetkellä hän ei edes tajunnut, kuinka loi ympärilleen verkkoa, kuin hämähäkki joka sulkee itsensä omaan seittiinsä.
Romeo van hankaloitti omaa tilannettaan siinä missä Andrewinkin. Hän oli jo nyt liiaksi toiseen kiintynyt ja pahaa vauhtia kiintymässä entisestään.
Toissijainen tieto takkutukan humalaiselle mielelle, juuri nyt hän oli kiinnostanut ainoastaan seksuaalisesta tyydytyksestään.

“Ei se niin vaikeaa ole, kaunispoika. Kaksi sanaa, ei kukaan muu kuule, että sä olet tuhma”, rastatukka yllytti tyypillinen hymy huulilleen vinosti kaartuneena. Hän niin nautti tästä tilanteesta… Ja vielä enemmän tulisi nauttimaan silloin, kun vaatteet olisi taiteellisesti levitelty pitkin vessan lattiaa ja Andrew hänen allaan.

Alkoholi oli tehnyt hyvin tehtävänsä, mutta ei tässä kait pitäisi mitään riemuta. Pää löi edelleen tyhjää, eikä Andrew edes yrittänyt ymmärtää mitä teki tässä ja minkä taki taas Romeon kanssa. Joku päivä tummatukka vielä joutuisi jonnekin hulluun mielisairaalaan tuon upen rastapään takia, joka sekoitti pienemmän täysin.
Täydellinen ääni kuiski taas korvan luona, Andrew voihkaisi hiljaisesti itse täydellisyyden kosketuksesta haarojen luona, eikä voinut myöskään olla liikahtamatta toisen ja seinän välissä. Alahuulta purtiin nyt kovemmin, silmät suljettiin. "En taatusti.. sä oot ihan.. sairas perverssi", Andrew moitti hiljaa mutisten, edelleen niin kovin epätoivoisena. Mahtaisiko Romeo suostua luovuttamaan? no ei taatusti, jos tuo jotain tahtoi niin niin myös piti tapahtua. Andrewilla ei varmaan ollut mitään mahdollisuutta. Toisaalta, jos ruipelo pitäisi suunsa kiinni eikä suostuisi toisen pelleilyyn, Romeo kiusaisi yhtä lailla itseään kuin Andrewia jos lähtisikin pois. Jos ei lähtisi, kiusaaminen ainakin pitkittyisi. Ja kieltämättä tummatukkaa kuumotti jo aika lailla. Hitto vie.

Andrew tuhahti kärsimättömänä. "En mä ole.. tuhma", väitettiin vastaan toisen omien sanojen päälle. Vai oliko pienempi sittenkin tuhma? ei hän tahtonut olla. Eikä ollut. Hän oli vain Andrew, mielestään hyvinkin kiltti. Ja alkoholi todellakin loi päähän typeriä mietteitä, ruipelo varmaan itsekin kuolisi nauruun jos selvänä ajatuksiaan kuulisi.
Jälleen liikahdettiin hieman, pienempi kävi enempi kärsimättömäksi ja epätoivoiseksi. Jestas miten paljon ruipelo kaipasi rastapään huulia, kosketusta.. läheisyyttä. Hampaat eivät jättäneet alahuulta rauhaan, Andrew kuunteli omaa normaalia tiheämpää hengitystään ja sitten Romeon.

"Romeo, kiltti...", aloitettiin uudelleen anominen, mutta Andrew totesikin kesken lauseen, ettei siinä ollut järkeä. Ihan kuin se menisi läpi tai kelpaisi toiselle. ".. ota mut", vaihettiin lauseen loppu, joka kuiskattiin hiljaisesti ja jälleen nolostuneena. Romeohan teki pienemmästä ihan pellen, joka ei taas ollut millään lailla mukavaa.

Toinen kieltäytyi pyytämästä, kutsui Romeota sairaaksi perverssiksi saaden rastatukan sanoillaan vain naureskelemaan. Kiusaa ei todellakaan aiottu lopettaa, ennen kuin tahto olisi saatu läpi. Niin perus Romeota… Ja tokihan Andrewin olisi kuulunut se tietää. Ja tiedostaa myös se, että rastatukka oli heistä se vahvatahtoisempi.
Andrew väitti, ettei ollut tuhma, Romeo nauroi taas. Vai ei ollut? Eiköhän rastatukka jo tiennyt, olihan hänelle annettu jo jonkin verran todistusaineistoa Andrewin sanoja vastaan aiemmilla kerroilla… Joskin myönnettävää oli, että jollain tasolla tummatukka vaikutti kovinkin viattomalle. Tuhma tuo silti oli, eivät kiltit pojat jakaneet persettä noin vain. Ja Romeolla tosiaan oli ollut valta saada Andrew tekemään niin ensimmäisellä tapaamisella.

Toinen kutsui jälleen Romeota nimeltä, aneli.. Taisi tosiaan pitää siitä nimestä, kun lausui sitä kokoajan. Jatko, jonka kaksi sanaa saivat, oli se mitä rastatukka oli jo hetken lypsänyt. Enää paljoakaan tyytyväisemmältä takkutukka ei olisi voinut näyttää. Naurahtaen poika tarttui toisen paitaan ja veti sen pois tuon päältä pudotettuaan ensin oman ja sitten toisen hupparin lattialle.
“Hyvä poika, Andrew”, rastatukka naureskeli.
Takkutukan kädet riistivät hentoiselta pojalta tuon vaatteet yksi kerrallaan. Sopivissa välein poika vapautti myös itseään, siihen asti, kun jokainen vaatekappale alushousuja lukuun ottamatta koristi vessan lattiaa.

Romeo painoi jälleen toisen tiiviisti vasten seinää ja kosketti kevyesti pojan huulia. Hän tosiaan oli ikävöinyt tuota pientä ja varsin sievää poikaa kosketukseensa. Ja kovemman ikävästä oli tehnyt se, että Miguel oli nuollut poikaa aiemmin illalla. Kenelläkään ei ollut lupaa kajota siihen, minkä Romeo tahtoi omistaa. Ja sen poika kyllä näyttäisi Miguelille. Andrewin kaula oli jo lahjakkaasti merkattu ja mielellään rastatukka tekisi fritsuja vielä muutaman lisää eripuolille pojan sorjaa kehoa.
Sormet ujutettiin toisen boksereiden sisään ja rastatukka virnisti tyytyväisesti.
Hetken mielijohteesta toisen huulille laskettiin suukko, Romeon huulet etsiytyivät alemmas toisen kroppaa, kunnes rastatukka oli polvillaan toisen edessä ja suukotti tuon pyhintä boksereiden kankaan läpi. Tiedä sitten miksi Romeo oli ottanut tämän asetelman, vaikka hänelle jo kertaalleen oli annettu lupa alistaa Andrewia mielensä mukaan. Tuo raukka oli joskus jopa sanonut, ettei kaivannut itselleen tyydytystä lainkaan, vaan toisen tyydytys riitti… No, Romeo ei ehkä koskaan muutenkaan kykenisi ymmärtämään tummatukkaista poikaa.

Andrew jätti huomioimatta naurut jotka hänen sanoilleen osoitettiin. Ensin sairaalle perverssille ja sitten vielä kun pienempi yritti kertoa, ettei ollut mikään tuhma. Jestas, tummatukka voisi oikein helposti kuvitella Romeon jossain pornoleffassa tai muussa sen vastaavassa, mutta siltikin hän omisti niin kamalan vahvoja tunteita tuota kohtaan. Laittoman vahvoja. Hän ei saanut tuntea mitään toista kohtaan, niin no ehkä vain himoa tai sellaista, muttei mitään muuta. Hän oli ylittänyt sen rajan, mitä Romeo tahtoi. Sen takia olikin omituista, että rastapää ylipäätä tahtoi tässä näin olla Andrewin kanssa, tahtoi kiusata tuota honteloa pikkuruista poikaa. Eikä missään nimessä riittänyt tajua sille, että eikö ne äskeiset neitokaiset jo olleet yhdeksi illaksi Romeolle riittänyt. Vaikka eihän näitä nyt ihan tällä sekunnilla saanut tungettua siihen tyhjään pääkoppaan, alkoholi suostui tiedostamaan ainoastaan ne tunteet, joita toinen sillä hetkellä sai aikaan pienemmässä.

Paidasta tartuttiin kiinni, toinen alkoi riisumaan paitoja heidän päältään. Jälleen Romeo naureskeli, kehui ruipeloa hyväksi pojaksi. Andrew ei voinut olla mutristamatta suutaan, kyllä se otti päähän miten helposti hän lähti toisen narujen päähän vedeltäväksi. Omalla vuorollaan jokainen vaate lähti päältä, Andrew vain seisoskeli paikoillaan ja antoi Romeon riisua heitä oman tahtinsa mukaisesti. Itse pienempi luultavasti menettäisi tasapainonsa, jos alkaisi vaatteitaan omin voimin kiskomaan pois.

Nopeasti toinen oli jälleen painamassa Andrewia tiiviimmin itsensä ja seinän väliin. Samoilla sekunneilla pääsi pieni henkäisy pienemmän huulilta, se oli lähes äänetön, mutta ihan hyvin huomattava. Miten hyvältä toisen paljas iho tuntuikaan omaa kroppaa vasten, miten taivaallista olikaan katsoa Romeota jälleen niin läheltä ja olla kosketuksissa tuon kanssa.
Taas alahuuli joutui hampaiden uhriksi kun rastapää tunki sormiaan boksereiden alle. Se oli hieman häiritsevää, yleensä kun tämä meni niin että heti kun vaatteita oltiin vähennetty Andrew käännettiin jo perse toiseen päin. Tummatukka ei kerennyt edes vastaamaan toisen pieneen suukkoon, kun tuo jo valui alas päin ja olikin jo pian suukottelemassa pienemmän boksereita. Julmaa, toinenhan jatkoi tahalleen edelleen kiusaamista! juurihan Andrew oli tehnyt mitä toinen oli käskenyt, eikö se jo riittänyt? ja mistä johtui tämä jumalaton kärsimättömyys?
Andrew laskeutui itsekin alemmas, suorastaan hyökkäsi seuralaisensa huulten kimppuun, samalla painaen tämän rintakehää kämmenillään, jolloin tuo joutui maata vasten. Romeo olisi voinut halutessaan pistää vastaan, mutta pienempi toimi niin nopein liikkein, ettei sitä saattanut heti älytä mitä tapahtui. Ei ruipelo jaksanut kauaa odottaa, hiiskatti, eihän Romeo ollut suudellut häntä edes kunnolla vielä. Andrew oli luikerrellut toisen päälle ja nyt vaativana painoi kroppaansa toisen omaa vasten. He olivat ihan väärin päin, eikä ruipelo millään olisi jaksanut odottaa sitä mukavaa tunnetta, jonka Romeon paino oman kropan päällä antoi. Ja nyt ne kiusaamiset pois, Andrew menettäisi vielä järkensä.
Alkoholi ei todellakaan sopinut tuolle pienelle otukselle..

Andrew taisi todellakin kyllästyä kiusaan hyökätessään salamana Romeon kimppuun kumoten tuon siinä samalla lattialle. Tummatukka taisi todellakin olla kiimainen, eikä takkutukka vastustellut. Sopi täydellisesti hänelle.
Toisen kiihkeisiin huuliin vastattiin tyydyttämättömällä halulla ja kiihkolla. Se oli lupailua tulevasta.
Rastatukalta ei kestänyt kauaa kyllästyä asetelmaan, joten se käännettiin ympäri ja pian Romeo istuikin hajareisin nuoremman lanteilla suudellen kiihkeästi tuon huulia. Andrewiakin kiskottiin istuvampaan asentoon ja toinen Romeon käsivarsista kietoutui toisen selälle tukemaan asentoa.

Kieltä tarjottiin toisen suuhun. Takkutukka ei enää suuremmin mitään ajatellut, vaan toimi luontaisen vaiston varassa. Poika irrottautui huulista ja samalla myös Andrewista vapauttaakseen itsensä boksereistaan. Huomattavasti turhan kankaan lattialle heittäminen saikin olon vapautuneemmaksi. Villin hymyn saattelemana myös nuorempi vapautettiin vaatteiden vankeudesta kokonaan.
Huulet etsiytyivät takaisin toisille ja kroppa vedettiin takaisin lähemmäs omaa. Se aiempi tyttö ei ollut mitään verrattaessa Andrewiin. Se oli hoideltu rutiininomaisesti vain, koska sattui tuntumaan siltä ja stondasi.
Tummatukkaista poikaa Romeon vartalo ja mieli halusi tuona itsenään. Ja siksi, että Miguelkin olisi tahtonut olla tässä Romeon tilalla. Hah, rastatukka oli niin vahingoniloinen.

Kumpikaan ei pistänyt vastaan yllätyshyökkäystä, jonka Andrew hetki sitten oli satunnaisena päähän pistona toteuttanut. Romeo vastasi ihan yhtä kiihkeänä suudelmaan, pienempi oli taivaassa. Vihdoinkin hän sai taas Romeon huulet omia vasten, maistaa toisen täydellisen maun ja tuntea toisen täydellisen kropan lähellään.
Seuraavaksi se olikin Andrew joka jäi alle, mutta siitä oltiin vain mielissään. Näin se oli ennenkin mennyt ja näin se oli parempi. Toisaalta joku pehmeämpi paikka olisi ollut mukavempi, mutta tällä hetkellä ei jaksettu välittää mistään mitään. Pari mustelmaa sielä täällä. Paitsi että tätä menoa Andrewin koko selkä olisi mustelmilla, tuo kun sai muutenkin niin helposti itsensä tohjoksi. Aivan sama, sillä ei ollut merkitystä ollenkaan. Mutta parempi se olisi ollut jos Romeo olisi mielummin tullut ahdistelemaan makuuhuoneessa tai edes keittiössä. Pöydälläkin olisi parempi. Luultavasti.
Tummatukka nousi Romeon ohjailulla enempi istumaan, antoi toisen liikuttaa itseään ihan niin kuin parhaaksi näki.

Vain hetken pienempi sai leikitellä toisen kielen kanssa, kunnes suudelma jo loppuikin. Romeo kiskoi vuorostaan boksereita pois heidän jalastaan ja Andrew vain toivoi, että he olisivat voineet edes sammuttaa valot. Eihän sellaista keretty edes ehdottaa kun rastapää oli palannut suutelemaan pienempää. Hyvä vain, tänään Andrew ei ollut odottelevaisella tuulella. Tai siis ei ainakaan tällä hetkellä. Aikaisemmin hän oli osannut käyttäytyä ihan hyvin, ihan niin kuin normaali ihminen.
Andrew tarrautui toisesta kuin himokas koala ja söi toisen huulia taukoamatta. Käsi karkasi rastapään haaroihin, lupia kyselemättä tarttui kiinni toisen erektiosta. Pienempi kehräsi tyytyväisenä ja antoi kätensä leikitella toisen pyhyydellä.

Loppujen lopuksi kuitenkin piti yrittää ajatella järkevästi, olipa kuinka humaltuneena tahansa. Andrew lopetti kaiken liikkeensä ja häkeltyneenä joutui aukaisemaan silmänsä. "Onko sulla..? tiedäthän.. kumia?", Andrew kysyi yhtäkkiä. Se ehkä saattaisi tulla yllättäen rastapäälle, olihan tuo ennenkin pannut ruipeloa paljaalla. "Ei sillä että mä luulisin sun olevan.. jotenki.. tautinen, tai jotain.. mut sullaku on tota menoa ollu jo tänääki pelkästää niin paljon.. nii..", pienempi takerteli, yrittäen löytää niitä oikeita sanoja. Tästä Andrew ei oikeasti lähtisi luistamaan. Jos Romeolla ei ollut yhtään mukana, tai enää jäljellä, jättäisi nuorempi tämän tähän. Vaikka mahdollisesti joutuisikin sen jälkeen kidutuksen takia hyppäämään alas kalliolta.

Andrew suuteli voimakkaasti ja täydellä himolla, Romeon vastatessa huuliin pää täynnä tyytyväisyyttä ja samalla mitalla. Haaroihin eksynyt käsi sai rastatukkaisen murahtamaan tyytyväisenä. Olo oli laittoman hyvä, siihen asti kuin toinen lopetti, johon protestoitiin kaikkea muuta kuin tyytyväisellä ärähdyksellä. Romeo oli jo miltei pyytää ääneen toista jatkamaan, huolimatta tuon häkeltyneisyydestä, mutta ei ehtinyt. ilme Romeo onneksi selitettiin sillä, että toinen oli huolissaan suojauksesta. Rastatukka oli jo kerennyt uskomaan ,että toista olisi ruvennut kaduttamaan.
“Shh. Rauhotu nyt, pieni. Löytyy”, poika hymähti ja kumartui noukkimaan housunsa vähän matkan päästä lattailta kaivaen taskusta kumin. Liukastetta ei ikävä kyllä löytynyt.
“Voit ihan itse pukea sen, että voit varmistua siitä, että varmasti löytyy. Niin, ja ei saa käyttää käsiä”, Romeo virnisti kiusaavasti ja tiputti kondomin toisen syliin peruuttaen itse hieman kauemmas Andrewista.

Hän oli tänään hyvin paha poika, mutta hyvin kännissähän Romeo olikin. Ja tuskin Andrew valittaisi, ainakaan takkutukka ei jaksanut uskoa sellaiseen.
Poika nojautui taaksepäin tukien itseään vahvoihin käsivarsiinsa ja virnuili leikittelevästi, selkeällä dominoivalla säikeellä. Tämän jälkeen Andrew tulisi näyttämään niin naidulta, ettei Miguelille voisi jäädä epäselväksi kuka oli ollut asialla.

Eikä Romeolla käynyt mielessäkään, että latino saattaisi todellakin kimpaantua ja käydä käsiksi Romeoon. Ja eipä se takkutukkaa olisi haitannut, mikä muka haittaisi niin välinpitämätöntä ja rentoa Romeota? Niinpä niin, tuskin sitten yhtään mikään.
Tai tokihan siihenkin temppuja löytyi, mutta… Niin. Olisi tavattoman hankala keikauttaa Romeon elämä raiteiltaan, kun niitä raiteita tuntui olevan joka puolella ja juniakin useampi kymmen.

Selvästikään Romeo ei ollut kovin mielissään kun pienempi oli jo vain hetken päästä antanut toisen pyhyyden olla rauhassa. Mutta Andrew kun sattui nähtävästi humalassakin aina vahingossa ajattelemaan kaikkea, eikä näemmä koskaan osannut täysin tyhjentää mieltään. Aina sinne pieneen kalloon joku ajatus tupsahti, eikä Andrew silloin osannut pitää suutaansa kiinni. Ei hän tahtoisi jatkaa tästä eteenpäin, jos rastapäällä ei olisi ehkäisyä mukana. Juttu päättyisi kuitenkin siihen, että tummatukka tahtoisi toisen naivan häntä, sillä siihen se lähes aina meni. Ja tuo oli nyt jo siinä vaihteessa, ettei jaksaisi kauaa odotella. Häiritsevää miten ailahtelevasti Romeo sai Andrewin käyttäytymään, suorastaan naurettavaa.
Onneksi Romeo kuitenkin kertoi, että häneltä löytyi tarvitsema ja jopa sanoillaan yritti rauhoitella häkeltyvää ilmetta pois pienemmän kasvoilta. Andrew rentoutui samalla hetkellä ja oli valmis palaamaan toisen kimppuun, mutta kumi heitettiin ruipelon syliin ja rastapää itse siirtyi kauemmaksi. Katse kohotettiin kumista Romeoon. "Älä uneksi, turha luulo", Andrew kapinoi vastaan heti kun käsien käyttö kiellettiin. Romeo oli julma, ei tummatukka kärsivällisyys sellaisiin nyt riittänyt. Andrew palasi halusta vain saada toisen päälleen ja tämän mitä nopeimmin sisälleen. Ties kuinka monta päivää hän oli odottanut ja kaipaillut Romeon perään, tässä vaihteessa oli ihan älytöntä härnätä ja pistää odottelemaan. Muutenhan Andrew teki aina mitä toinen tahtoi, harvemmin pistä vastaan yhtään mihinkään. Nyt alkoholi soi pienen varmemman otteen itsestä ja omista mielipiteistä. Voi pienempi varmaan tekisi taas hetken kuluttua kaikkea mitä Romeo tahtoi, heti kun hän saisi himonsa edes hieman laantumaan.

Ei Andrew antanut kauaa toisen rauhassa nojailla taaksepäin käsiinsä, vaan repi kumin käsiinsä ja kömpi parissa sekunnissa rastapään luokse. Kumi aseteltiin paikoilleen, Andrew mateli jälleen puoliksi toisen päälle, jotta ylettyi suutelemaan tätä. Pienempi söi niitä kuin parasta herkkua maan päällä, lähes imi toisen kieltä. "Kiltti, nyt et härnää mua. Ota mut jo", henkäistiin kesken ahnaan suudelman toisen huulia vasten. Ilman liukastetta Andrew saisi vielä kärsiä huomenna, Romeon pyhyydellä sen tekeminen ei olisi hirveän vaikeaa. Huomenna Andrew saisi niin katua ja hävetä silmät päästään, mutta se ei ollut ajankohtaista vielä, joten sellaisia ei edes mietitty.
Käsi kietoutui uudemman kerran rastapään erektiolle, Andrew vähät välitti kumista, puristi hellästi toisen varresta ja tunki kieltään Romeon suuhun.

Hyvin meni, ruipelo ei edes enää tiennyt missä oli tai mitä oli hetki sitten tehnyt. Hän ei tajunnut tai tahtonut edes tietää mitään, nyt vain Romeo täytti jokaisen ajatuksen, eikä Andrew ikinä ollut tuntenut oloaan näin kärsimättömäksi. Yleensä sellainen luonteenpiirre ei kuulunut hänelle ollenkaan, päinvastoin. Mutta tässä taas oltiin ja rastapää sekoitti jälleen sivut täysin sekaisin. Turhaan pienempi oli edes yrittänyt aikaisemmin saada toisen pois mielestään ja vältellä tätä, ihan kuin tämä ei olisi ollut tiedossa valmiiksi että näin tulisi tapahtumaan. Romeohan pystyi pompottelemaan tummatukkaa oman tahtonsa mukaisesti ihan juuri niin kuin halusi.

/eimikäänparasmahdollinenvastaus..

Toinen oli heti sitä vastaan, että rullaisi kortsun suullaan Romeon päälle. Poika nauroi toiselle ja nuolaisi huoliaan. “Uneksinpas”, poika virnisti toiselle vinkaten vielä härösti silmääkin. “Anna mennä nyt vaan, Prinsessa. Kun ei ole liukastetta, niin on ainakin sylkeä.”
Andrew asetti kumin Romeon erektiolle ja tuli sitten suukottamaan huulia. Pieni, hölmö hellyydenkipeä poika. Ja Romeo vieläpä tiesi tuon tunteista itseään kohtaan, mutta leikki silti. Hän oli niin julma… Tosin, eihän hän leikkinyt. Hän tahtoi pitää toisen lähellään, Andrew vain oli… No, ei mitään hajua, mutta se oli omituinen mielihalu. Eikä Romeolla ollut kauheasti halua vastustaa itseään ja omituisia mielihalujaan.
Toinen keskeytti kiihkeän suutelun siihen, että sai suustaan pyynnön, jota ei tarvitsisi toista kertaa sanoa ennen toteutusta. Andrew tuntui kuitenkin kiirehtivän niin kovasti, että rastatukkaisen skeittaripojan oli vielä ihan pakko härnätä pientä tummatukkaa.
“Mitä? En kuullut, voitko toistaa”, poika lausui sanansa niin, ettei toinen voinut luulla hänen olevan tosissaan. Okei, Andrew tosiaan osasi suositella, käsi erektiolla oli todellakin miltei pakottava. Poika murahti ja kumosi toisen säälimättä selälleen lattialle.

“Mitenkäs päin sut sitten pitäisi ottaa, prinsessa?”, rastapään oli vielä pakko viivytellä. Sitä voitiin jo kutsua itsetuhoiseksi mentaalisadismiksi. Oli niin kiva härnätä Andrewia, vaikka hän itse janosi tuon ottamista yhtä paljon kuin toinenkin.
Helvetti, ei hän pystynyt… Toisen jalkoja miltei revittiin levälleen, poika asettui kontilleen tuon jalkojen väliin. Huulille oli kiirinyt huvittunut hymy. Tosiaan, olipa ollut vaihteeksi turha kysymys, kun vastausta ei maltettu edes odottaa.

Romeo hymähti ja päätti olla sen verran ilkeä, että kun ei kerta maltettu odotella, niin kai sitä sitten sopi tulla sisään ihan valmistelematta. Poika asetteli itsensä toisen aukolle ja työntyi hiljalleen sisään kumartuen näykkimään toisen kaulaa.

Uudelleen Romeo yritti saada pienempää innostumaan ideastaan tai ainakin tottelemaan, mutta Andrew piti jääräpäisesti varmaan ensimmäistä kertaan kiinni omasta tahdostaan. Nähtävästi himo antoi jotain lisä vahvuutta, joka kuulosti sinänsä aika naurettavalta. Mutta enemmänkin tummatukka oli huolissaan siitä, ettei Romeo pitänyt tästä Andrewista joka nyt ei millään jaksanut härnätä tai olla härnättävänä, eikä missään nimessä tahtonut loukatakkaan toista. Mutta eipä rastapää ainakaan päällepäin näyttänyt suuttumusta tai vastaavaa, ei työntänyt pienempää poiskaan suudelmista.
Kysymykseen sen sijaan Romeon oli totta kai päästävä pistämään jotain epäselvää vastausta, tummatukka vain mutristi hetkellisesti suutaan, hiivatin julmuri. Onneksi kuitenkin käsi teki tehtävänsä, sillä enää ei tainnut olla Andrew ainoa, joka ei jaksanut odotella. Pienempi selätettiin lattiaa vasten, epämukavuudesta huolimatta alle jäänyt ruipelo vain hymisi tyytyväisenä.

Andrewille oli se ja sama miten päin toinen hänet ottaisi, kunhan vain ottaisi ja nopeasti. Vastausta ei jälleen keretty edes miettiä kun toinen oli jo kiskonut jalat levälleen ja asettanut itsensä mukavasti päälle. Enempää siinä ei ehtinytkään valmistautua kun Romeo jo työntyi sisään lähes koko pituudeltaan, ja se kieltämättä sattui ihan niin kuin aina, mutta tällä kertaa myös koko kroppa joutui ilkeään jännitykseen ja hengitys salpautui hetkellisesti. Se kesti onneksi vain pienen hetken, lähes olemattoman ajan, parhaansa mukaan toinen alla rentoutui ja onnistuikin siinä hyvin.
Toisen suun koskettaessa kaulan pintaa, Andrew levitti entisestään jalkojaan, jotta toinen pääsisi vieläkin lähemmäksi. Päätä kallistettiin taas taakse päin niin rastapää sai puuhastella kaulan luona omiaan. Nautinto vihlaisi niin lujaa, että silmissä sumeni. Pakottava kihelmöinti vaan kasvoi ja kasvoi niin, että tummatukka oli tulla hulluksi, ja samaan aikaan nautinnon vihlaisut saivat tuon epäilemään että kuka oikein tuo ruipelo oli.

Kaikki tämä teki suurta vaikeutta pitää suu supussa, ei Andrew tahtonut kaikille vessan ulkopuolisille julistaa että häntä parhaillaan naitiin, joten pakottautui pitämään voihkinnan kurkussaan. Tietty niitä pieniä äänähdyksiä kuului myös huulien ulkopuolelle, mutta paremmin pienempi nyt itseään hallitsi kuin koskaan ennen Romeon seurassa. Joka oli sinänsä ihme, sillä joka kerta tuon rastapään seurassa tuntui aina vain paremmalta ja paremmalta, vaikkei koskaan voinutkaan uskoa, että joku pystyisi olemaan niin täydellinen. Alahuulta purtiin ja luisevat kädet ottivat vahvaa otetta Romeon yläkropan ympäriltä.

Toinen tuntui helvetin tiukalta, mikä kieltämättä kiihotti aivan saatanasti, vaikka tiesihän Romeo sen sattuvan Andrewiin. Eikä hän ollut mikään sadistinen peto, pojan toinen käsi siveli nuoremman kylkiä ja huulet ksokettivat kevyesti toisen kaulaa. Rastapää ei jatkanut liikkumista, ennen kuin sai toisen rennoksi. Tai oikeastaan, eiköhän tummatukka rentoutunut ihan itsekseen.
Andrew levitti jalkojaan entisestään, Romeo otti sen lupana jatkaa, minkä kyllä myös sitten tekikin.
Samanaikaisesti, kun huulet ja hampaat loivat taiteellisesti lyhyessäkin ajassa tummuvia merkkejä nuoremman vaalealle kaulalle, liikkui pojan lantio työstäen Andrewin anaalia.
Toinen oli yllättävän hiljainen, mikä kaiketi oli toisaalta hyvä, mutta Romeota ei olisi lainkaan haitannut, vaikka toinen olisikin tehnyt tilanteen ulkopuolisille selvemmäksi. Eivätköhän nuo tajuaisi kuitenkin, ettei Romeo ollut saattanut pitää näppejään erossa pojasta, johon Miguel oli selkeästi silmänsä iskenyt. Tiesihän Romeo repivänsä juuri muiden hermoja ja aiheuttavansa paheksuntaa noiden mielissä, mutta hän myös tiesi, että jos ihmisten olisi pakko valita puoli, jäisi suurin osa niistä itsekkäistä paskiaisista mieluummin Romeon kuin Mickyn seuraan.

Toinen oli todella hiljainen, mutta yhtä kiihkeä, jollei jopa kiihkeämpi, kuin aina ennenkin. Tuon kädet kietoutuivat Romeon ylävartalon ympärille ja vanhempi poika murahteli tyytyväisyyttään. Hän niin nautti tästä, kaikilla mahdollisilla tavoin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin, eikä henkinen nautinto ainoastaan siitä johtunut, että hän tiesi aiheuttavansa lisää hallaa itsensä ja Miguelin välille. Hän taisi olla pahaa vauhtia todellakin kiintymässä Andrewiin. Tai kaiketi jo kiintynyt, mutta ehkä.. rakastumassa. Jostakin käsittämättömästä syystä…
Olihan se selvää, ettei Andrew ollut kauneinta maan päällä, saati sitten rohkeinta tai viisaintakaan. Tuossa oli silti jotain niin helvetin vetoavaa, että se herätti Romeossa tunteita joita poika ei ollut uskonut omaavansa, tai joihin tuo ei oikeastaan ollut uskonut lainkaan.

Huulet etsiytyivät toisen huulille, ne eivät enää olleet niin kiihkeät ja rajut. Humalatila ja sekavamieli, tilanne ja Romeon mieluisin elin Andrewissa yhtäaikaisesti aiheuttivat oudon reaktion. Romeon oli niin pirun hyvä olla, ettei hän mahtanut mitään sille, että pelottavaa tahtia oli muuttumassa jopa helläksi.
Tahti ei silti siihen suuremmin reagoinut, vaikka yllättävän tasaista olikin. Jopa niin tasaista, että rastapään oli välttämätön pakko vetää itsensä kokonaan toisen sisältä ja puskea voimalla takaisin. Antaa sitten muutama miltei olematon työntö ja hidastaa kiusaavasti. Ja sitten taas nopeuttaa kiusaten lisää.
Huulille oli kaartunut tuttu leikittelevä ja itsetyytyväinen hymy, suklaasilmänsä pojan oli pakko sulkea, sillä hän tiesi niiden peilaavan sitä, mitä hän ei tahtonut tummatukalle näyttää. Hän ei tahtonut näyttää tunteita, jotka itsekin, yhä vaikka ne olivatkin selviä, kyseenalaisti.

Hento käsien kosketus kyljillä ja hellä huulten kosketus kaulan iholla tuntui omituiselta, yleensä kun Romeo oli niin raju luonteeltaan, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota kuin omaan tilaansa. Eihän tuo koskaan ollut pienemmälle pahaa tehnyt tai satuttanut, mutta tämä tuntui jotenkin erilaiselta. Eipä kaksikko usein hempeillyt keskenään, vaikka sellaista Andrew ottaisi mielellään toiselta vastaan. Ainoa kerta minkä tummatukka saattoi muistaa oli hänen luonaan samana iltana kun Danny oli käynyt uhittelemassa Romeota ja käskenyt tätä jättämään anorektisen ja heikon veljensä rauhaan. Silloin Andrew oli saanut istuskella toisen syleilyssä ilman ajatustakaan vaatteiden repimisestä, rastapää oli puhunut yllättävän paljon ja vielä oudompien sanojen kera. Sillä aikaa ruipelo oli onneissaan suukotellut toista joka puolelle komeita kasvoja ja nauttinut seuralaisensa rauhallisesta äänensävystä.
Ja tavallaan Andrew oli jotenkin otettu siitä, että Romeo odotti hetken ennen kuin jatkoi liikkeitään, vasta jatkoi kun pienempi alla oli asetellut jalkojaan enempi levälleen. Humalassa tai selvinpäin, Andrew ei meinannut koskaan ymmärtää sitä järjettömän hyvää fiilistä, mitä Romeon huulet kaulan luona sai aikaan. Pienempi puri alahuultaan ja nautti jokaisesta työnnöstä, nyt kun kankeista ja satuttavista alkutyönnöistä oltiin päästy eroon. Onneksi toisen kosketus piti mielen tyhjänä, muuten hirvittävät mielikuvat huomisesta nousisivat pintaan. Eikä Andrew tahtonut selvetä, hän ei tahtonut enää koskaa ajatella mitään, hän tahtoi vain olla Romeon seurassa ennen kuin tuo taas pakenisi pienemmän tunteita.

Ehkä Andrew oli vain yksinkertaisesti sekaisin, mutta hänestä heidän välillään tapahtui jotain uutta. Romeo käyttäyti jotenkin pienissä osissa erilailla kuin ennen, tuo suuteli yllättävän hellästi, joka ehkä sai pienemmän järjettömän himon tasaantumaan järjelliseksi, mutta jottei tummatukka taas heittäytyisi tunteidensa valtaan, hän piti itsensä kurissa. Niin koukussa Romeoon hän oli ja kuinka helposti pomputeltavissa, ei tuo kuitenkaan tahtonut jatkuvasti ja joka ikinen kerta herätellä turhia toiveita itsessään. Naurettavaa miten se oli edes mahdollista kun joka kerta sai pettyä ja itkeä saman tyypin takia. Miten turhauttavaa ja julmaa, maailma oli kylmä paikka, ei ollut reilua pistää ihmistä tuntemaan jotakin jotain ihmistä kohtaan, joka ei taas antanut mitään takaisin, joka ei välittänyt yhtään. Toisaalta, olikos se mukamas ihme. Andrew ei selvästikään ollut mitään taivaan luoma lahja, hän oli langanlaiha mitättömyys, lähes näkymätön. Se onneksi suojasi hyvin ja olihan pienempi ihan onnellinen. Tälläiset töppäykset kuitenkin onnistuivat usein aiheuttamaa pelkkää paskaa. Se pitäisi kuitenkin kestää kun ei kerta osannut käyttäytyä kuin normaali ihminen.

Romeo vetäytyi ulos, työntyi samantien takaisin. Andrew ei osannut siinä vaihteessa hillitä itseään, vain antoi vahingossa äänen karkautua huulten välistä pari astetta kovempana. Onneksi se liike jäi vain siihen yhteen kertaan, muuten ruipelo saisi hävetä silmät päästään. Ei varmaan olisi ihme jos porukka olisi keräytynyt oven taakse kuuntelemaan, ties mitä perverssejä täältäkin löytyi. Nyt Romeon liikkeet kävivät turhan hitaiksi, Andrew kiehnäsi kärsimättömänä itseään heti toista vasten, yritti tyrkyttää alakroppaansa väkisin toista vasten.
Huono puoli tilanteessa oli se, että lattia tosissaan alkoi tuntua vähitellen koko ajan inhottavemmalta. Ei pienempi siihen keskittynyt, mutta väkisinkin kylmän ja kovan lattian tunsi, eikä Andrew yhtään ihmettelisi vaikka selkä olisikin huomenna mustelmilla.
Tahti onneksi nopeutui jälleen, mutta siitä nyt helposti huomasi Romeon kiusoittelevan tyylin. Silmät avattiin ja tavoitettiin rastapään kasvot, nuo upeat täydelliset kasvot. Hetken Andrew ihaili niitä, hymisten edelleen järjen tyytyväisenä. Eikä hän tietenkään voinut olla haaveilematta, että joku kerta hän vielä ehkä saisi mahdollisuuden näyttää Romeolle, ettei hänen kanssaan olisi niin kamalaa. Hetken haaveilua, huomenna vasta olisi aika herätä todellisuuteen ja kärsiä omista haavemaailmoista.

/sori tää oli aika onneton .__.

Romeo oli kovin tyytyväinen siihen, että sai nuoremmasta ulos ääniä. Hän oli helvetin tyytyväinen ajatukseen, että toinen huutaisi niin lujaa, ettei kenellekään jäisi mitään epäselvyyttä mistään. Ei sen kuitenkaan mitään merkittävää väliä ollut, kun hetkessä eli. Juuri nyt väliä oli vain sillä, että Andrew oli hänen allaan ja hän toisen sisällä ja sen pituinen se.
Rastatukka hymähti itsekseen ja avasi silmänsä jättäen rysänpäältä kiinni kasvojaan tutkivat Andrewin. Toinen oli niin kovin suloinen, Romeo täytti omituinen halu vain vetää toinen syliin ja pitää siinä. Ei hän halunnut koskaan mitään sellaista… Paitsi joskus, mutta erittäin harvoin. Toisinaan oli kuitenkin kiva nojata vasten Joelin rintaa ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta että moista kenenkään muun kanssa? Uutta. Ja silti, jos se joku muu olisi ollut joku, niin nimenomaan Andrew. Tuosta oli pahaa vauhtia kehittynyt rastatukkaiselle hurmuripojalle pakkomielle. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, niin… Se oli kovin suhteellista.

“Sä olet nätti”, Romeo hymähti raskaasti ja hiljaa katsellen toista silmiin ja hymyillen tavalla, joka oli jostain aivan muualta kuin tästä maailmasta. Kaiketi maailmankaikkeudesta, jonka sijainti oli jossain syvällä Romeon pään sisällä rastojen alla piilossa.
Jostain systä Romeo ei tahtonut pitkittää tai mitään, oikeastaan jokin sai pojan kohottautumaan hieman ja pitämään itseään vain toisen kätensä ja jalkojensa varassa, toisen käden vaeltaessa Andrewin pyhimmälle.
Romeo soi pikaisen, vahingoniloisen ajatuksen Miguelille, mutta kadotti moisen latinon nopeasti mielestään. Hän ei halunnut todellakaan ajatella poikaa nyt, eikä sitä, että saisi vielä maksaa tästäkin tempusta kalliisti. Moinen ei Romeon mieltä painanut, tehty mikä tehty ja hän kyllä kestäisi Mickyn raivon. Sitä paitsi sehän vihasi häntä jo entuudestaankin.

Enää kauaa Romeolla ei kestäisi tulla, mikä sinänsä oli surullinen ajatus. Olisi kuitenkin sopivaa jättää toinen omiin oloihinsa, kun tuota oli naitu. Jokin sai pojan kuitenkin ajattelemaan toisin. Ajattelemaan, että pojalla oli tunteita häntä kohtaan ja ajattelemaan, että hän särkisin tuon vielä. Eikä Romeo tahtonut Andrewia särkeä. Eikä hän todellakaan tahtonut, että sitä tekisi yhtään kukaan muukaan.
Hänen ajatuksensa olivat niin kovin ristiriitaisia. Toisaalta kuitenkin oli olemassa Romeon vakaa sitoutumiskammo. Mutta eihän hän nyt sitoutumassa ollut! Andrew tuotti hänelle ongelmia, mutta rastatukka ei osannut olla siitä pahoillaan. Ristiriitaiset tunteet… No, Romeon päätä ei ollut kovinkaan hankala saada sekaisin. Ja kun se meni sekaisin, niin luvassa oli torjuvaa käytöstä ja pakenemisreaktio. Ja sitäkään poika ei tahtonut.

Rastatukka huokaisi raskaasti, jätti toisen kalun rauhaan ja vetäytyi tuon sisästä istumaan seinään nojaten ja tuijottamaan kattoon. Hän ei ollut vielä edes lauennut, mutta alkoholi ja vilkkaat ajatukset saivat hänet toimimaan kummasti. Ja nyt tuntui siltä, että oli pakko ajatella. Lempielin kuitenkin teki siitäkin niin kovin hankalaa.
Poika murahti ja päätti sitten, että tästä selvittäisiin oman käden kautta.
“Andrew”, Romeo lausui. “Miksi sä saat mun pään näin pyörälle?”, poika kysyi. Hän ei edes tajunnut kysyneensä moista. Hän ei tiennyt tunteiden päälle oikeastaan yhtään mitään ja vain Joelilla oli oikeus tuottaa hänelle hämmentynyt ja outo olo. Ei kenelläkään muulla. Ja miksi Andrew sitten teki hänelle niin? Romeo ei todellakaan tajunnut juuri nyt yhtään mistään mitään, kuten jo sanottu.

Aluksi Andrew ei edes tajunnut, ettei ollut enää ainoa jonka silmät olivat avautuneet. Romeo katsoi häntä ihan yhtä lailla takaisin ja nyt vasta pienempikin alla sen ymmärsi. Katse porattiin samaten rastapään täydellisiin silmiin, Andrew hymyili ujosti, nauttien koko ajan toisen läheisyydestä ja normaalia hennommista työnnöistä. Miten typerä olo olikaan, tummatukka tiesi kuinka turhaa oli antaa hymyn kaartua huulille. Pian se kuitenkin katoaisi, samalla kun Romeokin. Andrew tiesi jo etukäteen, ettei kohta ikinä tahtoisi koskea alkoholiin. Hän ei muutenkaan osannut sanoa ei, mutta tämä nyt alkoi käydä jo ihan naurettavaksi. Aina sama juttu, aina samat paskat jälkifiilikset. Aina samat epätoivoiset toiveet, tahto sulkeutua Romeon suojaan ja vain olla, kosketella toisen täydellisiä piirteitä.

Nopeasti Andrew käänsi katseensa pois toisen silmistä, tämän takia Romeon kasvoihin katsominen oli kiellettyä. Romeo puhui kolmen sanan verran, epäröiden vielä uskallettiin vilkaista toista, mutta se myös jäi vain lyhyeen. Katse kääntyi seinään, antaen hiuksien valahtaa puoliksi kasvojen eteen, silmät suljettiin.
Vain sekunnin murto-osan jälkeen Romeon ruumiinpaino katosi pienemmän yltä, toinen ei ollut enää niin lähellä. Andrewista tuntui heti kylmemmältä, jo nyt tuskantunne rastapään menetyksestä. Toinen oli jo askeleen kauempana, pian kokonaan.
Ylös ei Romeo kuitenkaan itseään hankkinut, vaan kuljetti kätensä tummatukan pyhyydelle. Andrew puri alahuultaan, kiehnäsi toisen alla kuin viimeistä päivää. Ikävä oli rypinyt rinnassa vaikka kuinka monta päivää ja nyt kun rastapään seuraan oltiin taas päästy, käyttäytyi tuo jotenkin niin omituisesti. Nytkin Romeo vaikutti hirveen poissaolevalta ja se häiritsi kieltämättä paljon, mutta siihen oli vaikea keskittyä kun nyt Andrew tahtoi vain toisen naivan häntä kunnolla. Ehkä sen jälkeen hänkin saisi jotain toiselta, pari halaustakin riittäisi. Kaikkein pelottavinta oli miettiä sitä, että miten tämä hetki loppuisi. Toivottavasti ei itkuun, toivottavasti ei siihen, että Romeo kiskoisi sanaakaan sanomatta vaatteet ylleen ja katoaisi.

Täysin häkeltyneenä silmät taas avattiin, Romeo oli äkkiä irrottanut otteensa ja vetäytynyt ulos, kadonnut päältä nyt kokonaan. Pää seurasi rastapään siirtymistä seinää vasten, pienempi jäi paikoilleen makaamaan humaltuneena, tuntien olonsa täysin turhaksi ja typeräksi.
Suu kävi, laiskasti Andrew otti sanat vastaan tajuntaansa ja vähitellen nousi istumaan, polvet vedettiin koukkuun ja kädet kiedottiin peittävästi jalkojen ympäriltä. Poika istui pienessä mytyssä, painoi rintakehänsä kiinni reisiinsä ja laski leukansa polvelle. Katse tarkkaili Romeota, joka tähyili kattoa. Nyt vasta Andrew olikin eksyksissä, hän ei tiennyt mistään mitään. Tämähän oli pahempaa mitä koskaan oli tapahtunut heidän välillään. Näemmä tummatukka ei kelvannut edes satunnaiseksi panoksi Romeolle, joka tietenkin suretti.
Andrew ei ollut edes vastannut toisen sanoihin mitään, ties oliko se edes kysymykseksi tarkoitettu vai ei. Ei pienempi tiennyt mitä sanoa, hän ei ymmärtänyt mitä äsken oli tapahtunut, mitä oli mahdollisesti tehnyt väärin. Toinen käsi haperteli lattialla lojuvaa paitaa, joka oleskeli aivan varpaiden vierellä. Se vedettiin polvien päälle ja palattiin äskeiseen asentoon saman tien. Miten alastomaksi itsensä saattoikaan tuntea. Eikä se meinannut vaan vaatteettomuutta.
No ainakin se epänormaali kiihko oli saatu pois, Andrewilla ei ollut enää yhtään sellainen oli kuin äsken. Inhottavaa, hän kun oli toivonut säästävänsä nämä tuntemukset edes vähän myöhemmälle. Nyt he eivät edes kerenneet mennä loppuun. Jopa nämä heidän yhteiset hetket joka kerta tuntui vain lyhyemmältä ja lyhyemmältä.

Andrew raotti suutaan, oli pyytämässä anteeksi, mutta keskeyttikin aikeensa. Romeo oli niin monesti kieltänyt sanomasta niin. Ei Andrew tahalleen toisen päätä pistänyt pyörälle. Jos se edes oli, mistä sitä tiesi jos Romeota olikin vain alkanut kaduttamaan äskeinen ja pisti tuon tekosyyksi jotta pystyi keskeyttämään hetken. Miten ruipelo muka toisen päätä pystyisi sekoittamaan? voi kuinka paljon pienempi tahtoi nyt vain vajota maan alle tai edes muuttui näkymättömäksi.
”Haluatko sä että mä lähden?”, kysyttiin normaalia hieman hiljaisemmin, katse harhaillen jossain olemattomassa ja käsiä puristettiin tiukemmin hennon, langanlaihan kropan ympärille.