Chaos
Hahmohyväksyjä
Viestien lukumäärä : 7478
Join date : 14.05.2009
 |  Aihe: Better luck next time, prince charming  27/4/2010, 12:33 | |
| Koska on olemassa vittupäitä ja sitten on kans niitä hyväuskoisia, jotka ei tajua sitä, että niiden hetket menee nopeasti ohi.
Tapahtuu, koska pelattiin tämä peli.
Otsikko samasta biisistä kuin edellisenkin.
Otin muotoiluvapaudet, koska tuntui siltä.
Better luck next time, prince charming
Perjantai oli kalvanut Miguelin mieltä, koko sen jälkeinen viikonloppu oli kulunut kuin transsissa. Poika oli tuskin saanut edes ajatuksiinsa mitään järkevää. Hän vain ajatteli sitä, kuinka oli vihainen. Ja vihainen hän todellakin oli, jopa raivoissaan. Ja täysin syystä, moni muukin olisi voinut olla. Perjantain jälkeen hän oli vain tiuskinut, jos oli pitänyt puhua jonkun kanssa. Hän ei ollut vastannut yhteenkään puheluun, kotona hänet oli onneksi tajuttu jättää vaille suurempaa huomiota, omaan arvoonsa. Miguel jopa uskalsi otaksua pikkuveljensä vihjaisseen jotain heidän vanhemmilleen, sillä normaalisti äiti olisi ollut työntämässä nenäänsä keskimmäisen poikansa huoneeseen. Jopa Dante oli antanut hänelle ylhäisen yksinäisyytensä, mikä oli puhdas ihme.
Ja mikäkö oli syy pojan puhtaaseen, hillitsemättömään raivoon? Mikä oli huono sanavalinta, sillä kyse oli henkilöstä. Henkilöstä, joka oli jo kertaalleen aikaisemmin saanut Miguelin tällaisen raivon partaalle. Kyseessä ei todellakaan voinut olla kukaan muu kuin Romeo Ewans. Poika, joka niitti huomiota ja erilaisia mielipiteitä. Poika, joka oli langettanut päälleen aina positiivisen ja mukavan Miguelin järjettömän vihan. Ja se oli jo kovin lahjakasta.
Mustaan T-paitaan ja kuluneisiin farkkuihin itsensä verhonnut Miguel Chalet laahusti pitkin käytävää torjuva ilme meksikolaispiirteisillä kasvoillaan ja kädet rinnalleen ristineenä. Hän sai jo olemuksellaan useimmat väistymään tieltään.
Tänään hän oli havahtunut herätyskellon rasittavaan vinkunaan tiedostaen, että oli maanantai. Hän ei yleensäkään pitänyt maanantaipäivistä, eikä liioin tänäänkään. Voimaa sängystä nousemiseen hän oli saanut vain siitä, että tänään tosiaan oli maanantai. Päivä, jolloin koulussa oli ihmisiä. Ja erityisesti ihminen, jota kohtaan hänellä oli selvittämättömiä kaunoja. Ainakin mahdollisuus Romeon paikalla oloon, joten miksei hän sitten raahaisi itseään koululle asti. Muutamat ensimmäiset tunnit olivat kuluneet tavattoman hitaasti kemiassa, jossa Romeo valitettavasti ei ollut samalla kurssilla hänen kanssaan. Toivo asetettiin ruokailuun, joka oli alkanut muutama viisiminuuttinen sitten.
Miguelin ei tarvinnut kuin astella ovelle, kohdistaa pöytään, jossa heidän skeittariporukkansa tapasi istua, ja sitten hieman tarkentaa noihin vallattomiin rastoihin ja nauraviin kasvoihin. Murhanhimo lisääntyi juuri sadalla kilolla.
Latino ei todellakaan piitannut paikalla olevista ihmisistä, hän näki tummanruskeissa silmissään vain yhden ainoan. Hän ei välittänyt huudahduksista ja kirouksista, joita hänen peräänsä huudettiin pojan selviessä säälittä tietään kohti tuota pöytää. Hän ei välittänyt kauhun huudoista, eikä hurrauksista, kun hänen nyrkkinsä osui tarkasti kohteen leukaan. Hän välitti vain siitä, kun kuulu rusahduksen kera huudahduksella. Vain siitä, kuinka tuo kusipää horjahti. Miguel saattoi vain kirota tanssia liiaksi harrastavan pojan hyvää tasapainoa.
“Koska sä rupeat ajattelemaan”, sylki tuo pojista tummempi suustaan teräksisellä äänellä.
Suklaa silmät loivat häneen yllättyneen katseen rastapään koettaessa leukaansa. Katse vaihtui huvitukseen, huulet muotoilivat suloisesti vittumaisen hymyn. Miguel tarrasi vasemmalla kädellään Romeon paitaan ja iski oikean kätensä nyrkissä rastatukan poskeen.
“Ei sullekaan turhaan aivoja ole annettu. Ne ei kulu käytössä”, Miguel sihisi julmasti, saamatta Romeosta irti kauhistuneisuutta, saatikka minkään sortin pelkoa.
Vastoin kaikkea järjellisyyttä, Romeo ei pistänyt vastaan, vaikka ainakin puoli koulua oli näkemässä. Pojan huulilta karkasi vain sarkastista naurua. Miguel löi jälleen. Hän murjoi toisen komeita kasvoja mahdollisimman huonoon kuntoon, purkaen vitutustaan siten.
Kukaan ei tullut väliin, porukka tiesi Miguelin käytökseen syyn. Osa saattoi jopa myöntää Miguelin teon hyväksyttäväksi. Heistä kukaan ei halunnut valita puolta, sillä kaksikon molemmat osapuolet olivat heille samanarvoisia. Tai toki Romeo merkitsi enemmän, mutta kenelläkään ei ollut halua pahoittaa Miguelin mieltä. Hänen sydämensä oli saanut jo tarpeeksi vahinkoa rastatukan ajattelemattomuuden tähden.
Mutta sitäkö Romeo olisi käsittänyt? Kaiketi kyllä, mutta milloinkas tuo olisi osoittanut tunteita omaavansa? Rastatukalla ei vain ollut tapana välittää, eikä hän mitään katunut. Jos Miguel ei osannut pitää kiinni siitä minkä tahtoi, niin se oli voi voi. Ja tulipa taas vaihteeksi todistetuksi sekin, että hurmurin karisma oli taatusti pettämätöntä settiä. Saipa siitäkin tosin hintansa maksaa, turha väittää vastaan.
“POJAT!! MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU!? CHAVEZ, SAMANTIEN IRTI EWANSIN PAIDASTA JA LASKE SE NYRKKI ALAS!! ALAPA LAPUUTTAA REHTORINKANSLIAAN JA SALAMANA! EWANS, KUN NOIN NAURATTAA NIIN KYKENET SIIVOAMAAN TÄMÄN SOTKUN SAMANTIEN! JA SITTEN SEURAAT CHAVEZIN PERÄSSÄ REHTORIN PUHEILLE!!”, kuului selvästi tuohtuneen rouva Hamshiren kantava ja ohittamaton ääni. Vararehtori piti asemastaan selvästi ja jos tuosta naisesta olisi kiinni, niin tästä seuraisi sekä Romeolle että Miguelille sievoisesti istumista. Oletettavasti myös vakavampia toimenpiteitä…
Uhmallaan Miguel nappasi käteensä muutaman rastan ja iski nyrkin kertaalleen suoraan nenään. Hän kääntyi ja keneenkään katsomatta marssi suoraan ovista ulos.
Poika olisi oikein mielellään lähtenyt vain litomaan, mutta toisin kuin eräät, hän kantoi tunnollisesti vastuun teoistaan. Ja juuri se luonteenpiirre sai hänet menemään käskyn mukaan rehtorinkansliaan.
Ja entäkö Romeo sitten? Hän nauroi yhä, eikä pahemmin kipuun reagoinutkaan. Naurua vain yllytettiin lehtorin sanoilla ja käskyillä. Ettäkö hän siivoaisi? Sen kun näkisinkin.
Maahan kaatuneen pojan ylös pääseminen oli nauramiselta hankalaa, sillä myös pelkkä nauraminen teki kipeää. Poika jäi räkättämään pöytään nojaten, vaikka tunsikin Haahkan terävän tuijotuksen nahassaan. Häntä ei dominoitu, se oli nähty jo useita kertoja. Kun hän päätti jotain se piti ja se siitä. Ja nyt hurmuri oli sitä mieltä, ettei siivonnut. Kakara ehkä, mutta periaatteista pidettiin kiinni.
“Hyvää päivänjatkoa”, poika toivotti virnuillen ja lähti laahustamaan omille teilleen. Rouva Hamshire saisi huutaa kurkkuns akäheäksi hänen peräänsä, jos niin mielisi. Ei Romeo mitään muutenkaan kuullut, jos ei tahtonut kuulla. | |
|
Pääsivu