Are you my date tonight?

//Marien sokkotreffiseuraksi tulkoot hän jonka arvontakone määrää xD//

Oli ilta. Kello oli viisi minuuttia vaille kuusi. Marie Bennett astui sisään pitserian ovesta. Hän kävi siellä aina silloin tällöin, mutta yleensä hän tyytyi syömään äidin tekemää ruokaa. Nyt kuitenkin oli toisin.
Scenetyttö ei oikein tiennyt, kuinka oli suostunut parhaan ystävänsä Emilyn ehdotukseen, mutta siellä hän nyt oli, sokkotreffeillä. Hän ei ollut koskaan, ei edes unissaan ollut sokkotreffeillä kenenkään kanssa. Hän oli kyllä leikitellyt ajatuksella ja puhunut siitä Emilyllekin, ihan vain vitsinä. Mutta sitten toinen oli mennyt järjestämään hänelle ihan oikeat treffit, eikä Mariella tietenkään ollut mitään käsitystä kuka hänen seuralaisekseen oli houkuteltu.
Marie saattoi vain toivoa, ettei Emily ollut tehnyt ilkeästi ja päättänyt kiusallaan järjestää treffejä jonkun oman luokkalaisen kanssa, saati jonkun heidän yhteisen kaverinsa. Se olisi turhauttavaa, mutta toisaalta ainakin olisi joku tuttu jonka kanssa osaisi jutella.

Marien vatsanpohjassa lepatteli perhosia, kun hän istuutui pöytään joka oli vapaana. Hän ei tiennyt ollenkaan oliko hänen seuralaisensa paikalla vai ei, sillä Emily ei ollut suostunut kertomaan. Ystävä oli kyllä sanonut antaneensa Marien kuvan, jotta toinen tunnistaisi sitten hänet. Kuvan perusteella poika ei ainakaan ollut sanonut ei, joten Marie oli melko varma, ettei ollut turhaan laittautunut niin nätiksi ja söpöksi kuin osasi. Hänellä oli yllään turkoosi toppi, valkoinen huppari ja mustat minishortsit. Hiukset olivat yhtä värikkäät ja pörröiset kuin aina. Meikkiä oli sopivasti, koruja muutama ja jaloissa pinkit tennarit. Hän ei ollut viitsinyt pukeutua liian räikeästi, ihan vain siltä varalta, ettei karkottaisi toista pois heti kun tämä vain hänet näkisi.

Miles joutui nyt miettimään oman järkensä liikkeitä aivan toden teolla. Miksi tähän oli pitänyt ryhtyä? Vähän oli yllytetty ja nähtävästi se oli sitten riittänyt. Onni vain se, että myös siskot ja Victor olivat mukana tässä leikissä. Eipä se tosin paljoa punapään mieltä lämmittänyt, häntä jännitti aivan sairaasti. Mitä jos hän joutuisi treffaamaan jonkun totaalisen oudon tytön ja tuntemaan itsensä typeräksi? Mitä jos hän sähläisi taas aivan kunnolla? Jännitti kovasti. Pääasiassa se, että hän joutuisi olemaan kaksin tytön kanssa. Se saisi kielen solmuun, ei sitä tarvinnut edes arvailla. Varmasti niin kävisi, kävi aina.
Punapää tosin ei tahtonut häpeäpaaluun, siis nimeään Wall of Shamelle. Se oli pelottavaa, olla yleisen pilkan kohde ja tulla mollatuksi luuserina ja pelkurina. Kananpoikana. Ja sellainenhan Miles Morgan ei todellakaan ollut! Hän oli rohkea soturi!! Tai ainakin hänen virtuaaliminänsä oli, mutta eiköhän se riittäisi.. Hän pitäisi itsensä nyt kasassa ja olisi rohkeaa poikaa, menisi sisään Ree´siin, vaikka pakottamalla itsensä siihen. Tässä oli lähistöllä jo hetki palloiltu ja taisteltu pelkuruutta vastaan. Polteltu siskon askista pöllittyjä tupakkeja ja jännitetty oikein kunnolla.

Poika oli pukenut itsensä melkei parhaimpiinsa. Suht siistit farkut ja hieman liian kookas punamusta flanellipaita. Aurinkolasit ja kalttuneet tennarit. Hieman yliampuvaa, mutta sitäkös tuo surkea nörtti olisi tajunnut. Hän ei osannut ajatella selkeästi, jalat olivat pettää alta, kun hän viimein oli ovella ja sai sen auki. Voi helvetti, ei ikinä enää mukaan mihinkään tällaiseen.. Todellakaan! Ikinä!
Arkana katse selasi väkeä lasien takaa. Voi apua! Mistä hänen nyt pitikään seuralaisensa tunnistaa? Voi helvetti.. .Nyt ei sopisi kompuroida jalkoihinsa…
Silmiin osui tyttö, joka istui yksikseen. Milesin oli pakko nielaista, vaikka se hieman kankealta tuntuikin. Tuoko? Kelpuuttaisiko se muka Milesin istumaan samaan pöytään kanssaan? Näytti… olevan aivan erimaailmasta hänen kanssaan.. Kai sitä pitäisi kaikesta huolimatta uskaltautua.
Askelet veivät, Miles yritti pitää ne rentoina. muutama askel vielä, aika mateli. Poika nielaisi taas.
“T -tota moi, etkai sä sattuisi olemaan mun seurani?”
Ei näin! Tulipä tönkösti, ehkä hieman töykeästikin…

//Hups. Mun piti muokata tota ekaa viestiä oikeammanlaiseks, mut se vaan jäi. Mut emmeköhän selviä!//

Marie naputteli vaaleanpunaisiksi lakatuilla kynsillään pöytää, jonka ääressä istui edelleen yksin. Treffiseuralaista ei vielä näkynyt ja se hermostutti. Toisaalta tuntuisi pahalta, jos seuralainen ei saapuisikaan, mutta toisaalta, se saattaisi olla ihan hyväkin juttu, kun paikalle saattaisi ilmestyä kuka tahansa. Vaikka joku pelottava friikki, jonka luota tahtoisi vain mahdollisimman nopeasti pois.
Scenetyttö lopetti naputtelun, kun naapuripöydän kolmekymppinen nainen mulkaisi häntä kiukkuisesti. Marie yritti keksiä jotain muuta näperreltävää, mutta ei onnistunut. Nyt hän vain tuijotti ovelle, odotti ja samalla pelkäsi seuransa saapuvan paikalle.
Ovesta kulki kyllä porukkaa ja viimein sisään astui myös ilmeisesti Marien seuralainen. Ainakin punahiuksinen poika asteli hänen pöytäänsä kohti ja tämän kysymys varmisti asian.

"Ömm, tota... Kyllä kai," Marie sai sanottua. "Jos sä nyt satuit tulemaan sokkotreffeille kuten mä."
Tyttö tuijotti poikaa uteliaana. Tämä oli suloinen, sitä ei voinut kieltää, mutta ehkä jotenkin liian lapsen oloinen. Ulkonäkö tosin saattoi pettää ja poika olisi ehkä joku täysi kusipää tai todellinen hurmuri. Nyt poika kuitenkin vaikutti Marien silmissä tavalliselta ja melko mitäänsanomattomalta.
Mariella ei kuitenkaan ollut minkäänlaista aikomusta häipyä paikalta ennen kuin olisi tutustunut poikaan, paitsi tietenkin jos toinen olisi törppö ja häipyisi itse ensin.
"Mä olen Marie," tyttö esitteli itsensä ja hymyili suloista hymyään.