Hulluuteen tällaiseen kerta kerran jälkeen mukaan meen (k-18)

Niin mikä voittajafiilis? Ei oikeastaan mikään, mutta hän saattoi väittää ääneen ihan mitä vain ja Johnny nielisi sen. Tummatukka piti Felicjania täydellisenä hulluna. Tai hulluna, ihan helvetin hulluna. Ilman sitä täydellistä. Kuka häntä nyt ei sekopäänä olisi pitänyt? Hän itse, varmaan ainoana ihmisenä koko maailmassa. Ja hänkin toisinaan epäili mielenterveyttään. Osasi hän olla mukavakin ja niin päin pois, mutta hän peitti posittiviset puolensa tehokkaasti. Piilotti ne, suojasi ne. Kun kukaan ei tajunnut, että hänelläkin oli tunteet, ei kukaan onnistunut satuttamaan niitä. Se oli aika toimiva taktiikka. Kuka tahansa voisi tarkoittaa ja sanoa mitä vain, se ei silti osunut, sillä kukaan ei oikeasti edes tuntenut häntä.
Johnnyn ilme oli näkemisenarvoinen Felicjanin ilmaistessa tilanteen kiihottavan häntä. Ja hän ei edes ollut valehdellut. Suuttunut ja räjähdysaltis Johnny oli kaunis ja vaarallinen. Vaikka oikeasti toisesta tuskin vaaraa olisi. Felicjan vaan piti mielenkiintoisista ihmisistä, jollain tasolla. Moni saattaisi epäillä sitäkin, sillä albiino ei tasan tuntunut välittävän kestään itsensä lisäksi. Kaikki oli helppo pitää sisällään, mitään ei ollut helppo näyttää. Se oli varmaan hänen ongelmansa. Sitä paitsi Felicjan vihasi tehdä mitään kuten oli helpointa. Joissakin asioissa vain oli pakko.

“Joo niinpä”, albiino huokaisi tultuaan tönäissyksi asvalttiin. Häntäluuhun sattui, mutta sen ei annettu haitata. Poika kiipi itsensä jälleen istumaan kiviportaille ja nojailemaan polviinsa. Johnny sääti jotakin, löysi sätkän ja pisti sen palamaan. Harmaasilmäinen vilkuili toista varkain. Hän vihaisi itseään huomenna, kun oli tänään ollut aivan outo. Yleensä hän tiesi mitä sanoa tai tehdä, mutta ei nyt. Johnny oli ihminen, jota hänen kaltaisensa ei voinut noin vain lähestyä. Varsinkin, kun oli sattunut olemaan toiselle vittumaistakin vittumaisempaa väkipakkoseuraa.
Felicjan jäi vain istumaan ja oli epätavallisen hiljaa. Tuijotteli asvalttia ja välin taivasta. Ei sanonut kerta kaikkiaan mitään, mutta ei tehnyt mitään lähteekseenkään.

Johnnysta kyllä huomasi varsin selvästi milloin hän oli vittuuntunut, vaikka ei ääneen mitään sanoisikaan. Toki nyt siihen kuului niitä räjähdyksiä, jolloin sanottiin ihan mitä vain sylki suuhun toi ja äänen voluumi oli melko räjähtävää luokkaa sekin. Mutta sen jälkeen jäätin istumaan vittuuntuneena ja poskilihakset kireinä paikalleen, ja vedettiin vaikkapa tupakkia. No, nyt se tupakka oli vaihtunut kaljaan ja sätkään, joka oli ihan kiva.

Sitten molemmat istuivat hiljaa. Olikohan heidän kahden välillä ollut ikinä näin hiljaista hetkeä? Ei ainakaan tänään, sillä olivathan molemmat piikitelleet toinen toistaan sen minkä ehti. Lausuivat ihan mitä tahansa typerää, joka vain tuli mieleen ja oli riittävän julmaa. Sanallisessa puolessa Johnny ei kyllä jäänyt kauhean kauaksi toisesta, sillä ei hän toki mikään avuton tällaisissa sanasodissa, koska hän tuppasi olemaan melko terävä kielensä kanssa itsekin. Mutta silti tämä oli Johnnylle helvetin vaikeaa ja piinallista. Jotenkin nuo teot yhdistettynä sanoihin sekä toisen kummalliseen persoonaan sai Johnnyn menettämään melkein järkensä. Siis ei voinut olla totta.

Johnny vilkuili toista parikin kertaa muutaman minuutin aikana, mutta keskittyi sitten polttelemaan sätkäänsä sekä juomaan oluttaan. Häntä kyllä kieltämättä alkoi häiritä pahemman kerran tämä Felicjanin yllättävä hiljaisuus, sillä joskus tuntui tuolla olevan vastaus ja mielipide ihan kaikkeen. Se piirre oli vittumainen ja häiritsevä, mutta oliko tämäkään nyt kivaa? Eihän se hiljaisuus mikään paha juttu itsessään ollut, mutta Felicjan oli outo kun tuo oli hiljaa. Johnny käänsi katseensa tuohon ja nosti kysyvästi kulmaansa.
"Mikäs nyt on? Sanoinko mä kerrankin jotain sellaista, joka sai sut pitämään turpasi kiinni vai veikö kissa kielen ihan muuten vaan?" Johnny aloitti ja hänen äänestä kyllä huomasi, että poika oli poltellut tänään. Ja kaiketi se näkyi hänen silmistäänkin, jos tarkkaan katsoi. Ne harittivat aavistuksen ja pupillit olivat laajentuneet aavistuksen. Se tässä oli ollut tarkoituksenakin, joten Johnny oli iloinen. Vitutus alkoi hiljalleen häipyä hänen kasvoiltaan, kun poskilihaket rentoutuivat ja suupielille puski väkisinkin pienehkö hymy. Tästä syystä ihmiset ehkä jopa jaksoivat katsella paljon pidempään Johnnya kun tämä oli polttanut jointin tai kaksi. Muuttuihan jätkä paljon miellyttävämmäksi, sillä hänen suupielillään kaareili hymy. Sai nyt tosin nähdä, että mitä tapahtuisi tässä seurassa, mikäli Felicjan keksisi jälleen avata suunsa.

Hiljaisuus oli piinaavaa, mutta sitä ei silti välttämättä tahdottu rikkoa. Mitä hän nyt sitten sanoisi? Jotain täysin typerää ja merkityksetöntä, loukkaisi toista tahallaan tai tahattomasti ja saisi kuunnella huutoa. Ei jaksanut. Hän oli ihan hukassa, ei tiennyt mistään mitään ja hän vihasi sitä. Ja sitten Johnny avasi suunsa, virnuili ja kysyi oliko tuo sanonut jotakin, mikä sai jopa Felicjanin hiljaiseksi. Vai kissako sen kielen sittenkin oli vienyt. Felicjan katseli nyreänä toisen virnuilua ja hymyili sitten itsekin pienesti, ilman mitään sarkastista karetta tai mitään. Näytti siltä, mitä olisi voinut olla jollakin muulla luonteella. Rokkaripojalta, joka oli suloinen ja aistikas. Puolia, joita hänestä ei näkynyt juuri ikinä koskaan yhtään kenellekään.
“Mitä mokkelaa sä sitten sanoit, jos siitä pitäisi hiljentyä… Taisi mennä kokonaan ohi”, poika kopautti takaisin, mutta ei jaksanut muuttaa tasaista ja neutraalia äänensävyä pistäväksi ja vittumaiseksi. Mitä väliä… Hän halusi kaljaa, eikä sitä ollut. Pilveä kyllä olisi vielä, mutta tuntui ettei enää palaisi. Liiallinen pajauttelu langetti kooman päälle ja se ei juuri jaksanut innostaa muutenkin latistunutta persoonaa. Felicjan suoristi jalkansa ja jatkoi taivaanrannan tuijottelua.

Johnny saisi nyt pitää häntä aivan niin lopullisesti seonneena kuin tahtoi. Tai jos tuo edes pystyi siihen. Nyt se jo naureskeli ja jopa hymyili. Johnny ei tasan koskaan hymyillyt Felicjanille. Mutta toinen olikin pilvessä.
Huokaisten Felicjan nousi muutaman rappusen ylemmäs ja istui toisen viereen nyysien jointin sormiinsa ja vetäen muutaman savut välistä asettaen sätkän jälleen toisen huulille. Pää painui jälleen polvia vasten ja poika vain tuijotteli tietämättä itsekään minne.
Oli kerta kaikkiaan ihan saatanan typerä olo. Kuka söi Felicjanin ja langetti koomapotilaan hänen ruumiiseensa? Miksi ihmeessä krapula-Felicjan oli täällä, kun krapulaa ei edes ollut. Paitsi ehkä henkistä jo nyt.

Johnny katseli toista hetken, vei jointin takaisin huulilleen ja näki hymyn. Ja se hymy oli sijainnut tuon albiinon huulilla eikä se sitä paitsi ollut mikään sarkastinen tai tippaakaan ilkeä hymy. Sellainen normaali. Sellainen suloinen, joka voisi antaa muille ihmisille täysin erilaisen kuvan Felicjanista, jos tuo hymyilisi tuolla tavalla vähän useammin. Tai, hetkinen... Olikohan Johnny ihan oikeasti nähnyt sellaisen hymyn tuon kasvoilla vai oliko hän kuvitellut kaiken? Ruskeatukkainen katsoi toista uudestaan ja nyt tuon ilme oli neutraali. Olikohan Johnny sittenkin vain kuvitellut kaiken näissä pienissä pajareissa...

"No en mä itekkään tiiä mitä mä oon sanonu. Oot vaan niin hiljanen, että se on melkein pelottavaa", Johnny vastasi pienoisella viiveellä ja kurtisti aavistuksen kulmiaan. Ja nytkö hän sitten yllytti toista puhumaan, vaikka hetki sitten oli käskenyt pitämään päänsä kiinni? Poikaa oikeastaan hämmästytti nämä mielenvaihtelunsa, joka oikeastaan saattoi johtua tästä polttelustakin. Ei nyt sillä, etteikö Johnny ihan selvänäkin vaihtaisi mieltään melko tiheään, mutta kuitenkin. Olipa kummallinen olo. Tuntui jotenkin kummallisen energiseltä ja iloiselta. Todella ristiriitaista, sillä hetki sitten Johnny oli ollut vittuuntunut ihan tosissaan. Mutta ei ilmeisesti enää. Oli se pilvi sitten kummallinen juttu.

Johnny tajusi varsin pian, että Felicjan siirtyi ylemmäs rappusilla ja otti jointin muutamiksi sekunneiksi itselleen, kunnes palautti sen takaisin pojan huulten väliin. Eipä onneksi ryöstänyt sitä samalla tavalla kuin poika itse oli tehnyt. Siitäkös rokkari olisi metelin nostanut, vaikka hän olikin polttanut tänä iltana ihan riittävästi.
Pojan olisi tehnyt mieli puhua. Kertoa toiselle jotain erittäin filosofista ja maailmaa mullistavaa, mutta jotenkin ei saanut sanaakaan sanotuksi. Heidän välillään oli edelleen jokin muuri, vaikka Johnnyn kiukku olikin laantunut hivenen ja pojalla oli oikeastaan ihan hyvä olo.

Johnny oli jopa avaamassa suutaan, mutta ihan yhtäkkiä ovesta singahti ulos kaksi poikaa, jotka kumpikin vaikuttivat olevan melkoisessa humalassa. Ruskeatukkainen vilkaisi niitä nopeasti kun kaksikko ohitti heidät ja lähtivät kävelemään kadulle erittäin lähekkäin. Ties minne panemaan. Johnny katsoi varsin pitkään sitä lyhyempää, tummatukkaista ääliötä, jonka hän tunnisti hetken siinä mietittyään siksi ensimmäiseksi emopojaksi, jonka kanssa hän oli oleskellut. Sitten Felicjan oli tullut ja pilanut senkin ilon. Tai no... Ilon ja ilon. Enää Johnnya ei sytyttäisi katsella moista angstilasta silmissään, joten ihan hyvä vain, että oli mennyt. Huomaamattaan Johnny oli alkanut nauraa, vaikka syy sille oli joku ihan tuntematon.
"Felicjan perkele. Taisit säästää mut ton emon laskuhumalan vuodatuksilta tai jotain. Tosin, mähän jäin ilman panoa, joka kyllä pistää vituttaa.", Johnny totesi lähinnä itsekseen ja nauroi. Mikäs nyt oli niin hauskaa? Ei sitten kerrassaan mikään, mutta silti hän jaksoi nauraa.

Hän oli kuulemma liian hiljaa. Pelottava ollessaan hiljaa. Felicjan naurahti, se oli pieni sävytön naurahdus, jollaisia ihmiset keskustelujen väliin tapasivat laukoa, kun eivät oikeasti edes kuunnelleet. Nyt se ei ihan sellainen ollut, mutta Felicjanilla ei ollut mitään vastattavaa… Vaikka olisi luullut toisin. Hän ei kai vain jostain syystä halunnut ärsyttää enää. Eipä hän halunnut olla kivakaan tai jutella mukavia. Hän ei helvetti vie osannut jutella mukavia. Ei sitten yhtään.
“Itse olet pelottava, kun oot koko illan hokenu, että turpa kiinni ja sitten kun sitä on hiljaa niin ei tyydytä sekään.” Okei, sekään ei ollut ilkeä, ihan vähän ärtynyt vain. Sellainen sähähdys, ihan kuin hän ei olisi tahtonut toisen häiritsevän taivaanrannan tuijotustaan.
Polttelu ei oikeastaan ollut hyvä idea, pisti vain koomattamaan hieman lisää. Pian Felicjan olikin kääntynyt istumaan portaiden myötäisesti ja nojaili Johnnyn olkaan. Hän näytti siltä, että voisi nukahtaa minä hetkenä hyvänsä. Ja hän ei tiennyt sitäkään, miksi ihmeessä oikeastaan nojaili toiseen.

Johnny nauroi, mutta Felicjan ei voinut katsoa toista kasvoihin. Tuo kuitenkin ilmoitti ääneen, että perkeleen Felicjan oli tainnut pelastaa hänet emon laskuhumala-avautumiselta. Felicjanin toinen kulma kohosi. Johnny muisti kuitenkin valittaa sitä, että oli jäänyt ilman panoa. Tyypillistä…
“Samassa jamassa molemmat, eikä mua nyt kyllä edes huvita lähteä hakemaan sisältä ketään. Kaikki on niin vitun päissään, ettei eteensä näe ja roikkuu jo jonkun kaulassa”, Felicjan mutisi. Hän ei jaksaisi käydä repimässä yhtäkään muijaa joltain jätkältä irti juuri nyt, vaikka vähän selvemmässä mielentilassa olisi saattanut tehdä senkin.
“Että vittu tässä on sitten mun sänky vapaana, jos kiinnostaa.” H’n ei edes harkinnut sitä, heitti kuten kenelle tahansa muullekin. Lukuun ottamatta sitä, että Johnny oli nimenomaan Johnny eikä muuksi muuttunut vaikka kieroon katsoisi.

Johnny kohautti olkiaan ja hymyili.
"Niin mä kai oon. Mutta pajareissa se mieli muuttuu. Eiköhän sunki pitäisi se tietää", Johnny tokaisi hymähtäen ja joi viimein sen olutpullonsa tyhjäksi, asettaen sen viereensä. No nyt alkoi olla jo hyvä olo, sillä jointtikin alkoi vedellä viimeisiään. Nyt kun hilpeä fiilis oli hommattu, niin enää puuttuisi se majapaikka. Kotiin poika ei halunnut mennä, vaikka eihän se oikeastaan edes kaukana tästä ollut. Ei vain oikein innostanut saada talon naisia hyökkäämään kimppuun heti kun astui ovesta sisään. Ei se muuttanut tilannetta lainkaan, vaikka nuo olisivat nukkumassa, sillä Johnny ei tunnetusti osannut humalassa kävellä hiljaa aulan poikki, kavuta portaita ylös ja mennä omaan huoneeseensa. Sitä oli monta kertaa yritetty, mutta aina poika oli onnistunut joko rikkomaan jotain tai telomaan itsensä. Viimeksi hän oli luultavasti kaatunut yrittäessään nousta portaita ja oli ollut tipalla, ettei kallo ollut murtunut siinä rytäkässä. Lievä aivotärähdyshän siitä oli tullut, mutta mitään Johnny ei ollut oppinut. Tänään hän ei tosin aikonut tehdä sitä virhettä, että menisi kotiinsa. Tai jos hän sinne joutuisi, niin yrittäisi olla ylivarovainen askeltensa kanssa.
Johnny katsahti Felicjania kun tämä vääntäytyi istumaan portaiden myötäisesti ja nojasi selällään hänen olkaansa. Normaalisti moinen olisi haitannut, mutta nyt poika ei sanonut yhtään mitään. Antoipa siinä nojata, jos tykkäsi.

Ruskeatukkainen vei viimeisen kerran jointin huulilleen ja tumppasi sen portaisiin, nakaten sen sitten nurmikolle. Felicjan totesi heidän olevan samassa tilanteessa. Pienen ja hitaan aivotyöskentelyn jälkeen Johnny keksi mitä tuo oikein meinasi. Niinpä niin. Johnny oli jäänyt ilman panoa sen takia, että Felicjan oli tullut häiritsemään ja Felicjan taas oli jäänyt ilman sen takia, että oli keskittynyt Johnnyn kiusaamiseen paljon enemmän kuin sen seuralaisen etsimiseen. Eli vituiksi oli mennyt kummallakin ja sitä oli enää turha itkeä.
"No sepä on kiva kuulla, etten mä ole yksin", Johnny sanoi kolkosti, mutta hymy kiiri uudestaan hänen suupielille.
Sitten. Jälleen täysin yllätyksenä Felicjan avasi suunsa ja puhui taas jotain niin kummallisia asioita, että Johnnyn piti aluksi vain tuijottaa tuon shokkivärein sotkettua vaaleaa hiuspehkoa. Kuin yrittäen jälleen saada aivojaan käsittelemään tuon lauseen ja tulkitsemaan sen. Kun se homma oli hoidettu, rokkari nauroi jälleen pitkään ja hartaasti.
"Ootko sä muka tosissas?" Johnny kysyi naurahtaen, kun oli viimein saanut itsensä koottua. Olikohan tuo edes tosissaan tuon heittonsa kanssa vai oliko se vain ollut jokin... Niin. Miksi Felicjan edes vain heittäisi tuollaista? Johnnyn nauru loppui kuin seinään ja hän liikahti nopeasti niin, että Felicjani menetti tukensa ja näin kellahti kokonaan makaamaan portaille, pää Johnnyn reidellä. Ruskeatukkainen katsoi tuota hämillään, pienen epäuskoisen hymynpoikasen puskien suupielille.
"Sä oot tosissas?" Johnny enemmänkin totesi kuin kysyi ja kurtisti kulmiaan. Mitähän helvettiä... Sekoilikohan Felicjan ihan kunnolla vai oliko tuo vain menettänyt järkensä, että muka haluaisi pujahtaa jälleen kerran Johnnyn kanssa lakanoiden väliin?

Tottahan se oli, että pilvi vaikutti mielialaan ja mielentilaan. Näemmä sitten mielipiteisiin kanssa. Felicjanin toiseen nojailukaan ei ainakaan näennäisesti tummaverikköä haitannut. Tuo ei tönäissyt häntä pois ja pakottanut päätä kolisemaan kiveä vasten. Siitä ei olisi tullut muuta kuin rumaa jälkeä muutoinkin. Toinen lakkasi tasaisen polttelun, mikä kieli pajan loppumisesta.
Felicjan lausui sanansa ja hetken kuluttua Johnny nauroi nauramistaan. Vaalean rokkarin olisi tehnyt mieli irvistellä itsekseen, mutta hän ei tehnyt yhtään mitään. Vain nojaili. Häntä ei naurattanut, ilme oli pääsääntöisesti vain viileä. Toinen uteli oliko Felicjan tosissaan. Tai ei edes udellut, nauroi kuin kyseessä olisi ollut maailman paras vitsi. Ja pian olkapää, johon nojailla katosi Felicjanin alta ja tuo humpsahti ´pää suoraan Johnnyn syliin. Tuntui typerälle katsella toista tästä perspektiivistä. Nyt se oli enemmän kuin toteamus, että hän oli tosissaan. Felicjan irvisti toiselle vähemmän sievästi. Toisaalta, ilmeilystään ja naurustaan huolimatta Johnny näytti hymyilevän. Felicjan vain oli tarpeeksi pessimisti pistääkseen sen ainoastaan pajan piikkiin.
“No voi vittu, mitä väliä sillä teoriassa on, naidaanko me keskenämme vai joidenkin muiden kanssa. Tässä nyt kuitenkaan ole mistään monimutkaisemmasta asiasta kysymys kuin seksistä. Se on vaan pelkkää seksiä, jolla ei ole mitään vitun väliä”, Felicjan murisi toiselle nousematta tuon sylistä. Hänelle sillä oli väliä, ja toinen ei tasan hänen silmiensä valvovan katseen alla hakisi ketään muuta seuraa. Hän halusi toisen itselleen, omaan sänkyynsä, yksityiskäyttöön.

“Sitä paitsi kännin piikkiin se menee kuitenkin, etkä sä mitään huomenna muista”, Felicjan ilmoitti. Tiedä vaikka muistaisikin. Ei toinen sentään paljoa juonut ollut…
“Ja se on sun vika ettei mulla ole ketään, koska on mun vika ettei sulla ole ketään. Mä en nyt näe tässä mitään ongelmaa tai vitsiä, eikä mua naurata. Vitut mä paljoa muista, mutta et sä vissiin ihan paska pano ole. Enkä mä asu kaukana.”

Johnny nauroi, vaikka ei tiennyt olisiko pitänyt. Sinällään Felicjanin epäsuora ehdotus panemisesta kuulosti isolta vitsiltä, sillä siitä viime kertaisestakin oli seurannut vaikka ja mitä hienoa. Joka oli sitten päättynyt siihen, että toinen oli vittuuntunut häneen lopullisesti ja paiskannut ojaan. Eikä Johnnylla kyllä ollut ollut sitä vastaan yhtään mitään, mutta nyt alkoi näyttää siltä, että kaksikko naisi uudestaan. Tai näyttäisiköhän edes? Eihän tummatukka ollut edes antanut minkäänlaista vastausta tähän, kysellyt vain itse lisää. Tai sitä, että oliko toinen tosissaan. Ja nyt alkoi näyttää siltä, että tuo oli, sillä Felicjan perusteli kaiken aika perusteellisesti. Ja Johnny vain nauroi, joka johtui osittain ehdotuksen kummallisuudesta, että myös toisen antamista perusteluista.

"No joo joo. Älä kiihdy siinä", Johnny sanoi hymyillen ja alkoi nojata toiseen käteen sillä tavalla, että saattoi katsoa Felicjanin kasvoja ilman päänsä laskemista. No, eihän tuo kiihtynyt edes - kunhan vain vähän murisi -, joka oikeastaan huvitti Johnnya entistä enemmän. Helvetti, hänen olisi parasta skarpata, että ei menettäisi otettaan itseensä. Pilvi kyllä teki siitä vähän mahdotonta, sillä vaikka kuinka poika yritti olla neutraali, niin aina se pieni hymy puski jostain syystä suupielille. Se saattoi tulla ihan minkä tahansa sanan tai eleen takia, joka oli hänelle normaalisti melko harvinaista. Johnnyhan ei hymyillyt näin leveästi koskaan, sillä hänen elämänasenteensakin oli vähän negatiivinen.

"Mutta mä en kuule sanonu tohon juuta enkä jaata, kun sä jo aloit perustella, että se olisi vaan seksiä enkä mä siitä muistaisi mitään huomenna", Johnny huomautti pirteästi ja kallisti päätään. Oli kummallista, että Felicjan perusteli kaiken noin tarkkaan. Kuin Johnnylla ei olisi enää mahdollisuutta sanoa mitään vastaan tai oikeastaan mitään syytä kieltäytyä. Toinen yritti puhua häntä ympäri panemaan, joka oli aika... No, ehkä Johnny vain toteaisi olevan jokseenkin imarreltu tästä, vaikka ei tiennyt pitäisikö edes.
"Mä voisin vetää tosta sellaisen johtopäätöksen, että sä haluat mua paljon enemmän kuin annat ymmärtää. Tai, että sun olisi pakko päästä sänkyyn just mun kanssa", ruskeatukkainen hymähti ja haroi aavistuksen kuontaloaan. No, olihan se hyvä päätelmä, että kun he kummatkin olivat jääneet ilman seuralaista ja panetti, niin eivätkös he voineet panna toistensa kanssa. Fiksu poika tämä Felicjan.

Miten Johnny oli osannut jopa odottaa, että tuo alkaisi syyttelemään häntä tästä kaikesta. Että se oli hänen vikansa, ettei Felicjan ollut saanut ketään, mutta toisaalta sitten oli Felicjanin vika, ettei Johnny ollut saanut ketään. Niin se kai meni sitten.
"No mä en tietääkseni sua estänyt lähtemässä ettimään jotain säätöä jostain. En mä sun hihassa nimittäin roikkunu ja pakottanut jäämään. Siinä taisi vissiin jopa käydä ihan toisin päin", Johnny tokaisi sitten ja mutristi aavistuksen loukkaantuneena huuliaan, vaikka sen syrjäytti jälleen pieni hymy.
"Miksi sä ees roikuit mussa kiinni koko illan, vaikka toi ilman seuralaista jääminen selvästi vituttaa? Mä haluan tietää, nii voidaan sitten kattoo, jos lähdettäis sinne sun kämpilles tai jotain", Johnny kysyi ja katsoi vaaleatukkaista vaativasti. Nyt hän oli tehnyt tarjouksen, josta molemmat tulisivat hyötymään: Johnny saisi viimein tietää mikä helvetti oli Felicjanin ongelma hänen kanssaan ja vastaisesti tuo saisi hänestä sen panon. Kätevää.

Johnny kielsi hymyillen Felicjania kiihtymättä ja toisen sylissä makaava poika pyöräytti silmiään ja näytti jo hivenen loukatultakin. Siipeensä saaneelta. HÄN EI VARMASTI OLLUT YHTÄÄN KIIHTYNYT, SAATANA!! Vai oliko? Tasan oli, vaikka kovin peittikin sitä. Kai se sitten vain vuosi läpi, mikä sinällään tuskin oli ihme. Kaikki ilmeet pyrittiin pitämään kasvoilta poissa. Toinen katseli nyt Felicjannin kasvoja, vaaleampi tuijotti takaisin, ilmeettömänä. Vaikka toinen alituinen hymyily saikin hänet henkisesti paremmalle mielelle.
Toinen kertoi, ettei ollut edes vielä todennut ehdotukseen mitään vastausta ja albiino oli jo listannut kasapäin perusteluja, jotka saivat tilanteen näyttämään siltä, että hän nimenomaan tahtoi juuri Johnnyn. Voi vittu. Entä sitten? Niin tahtoikin. Mutta ei sen sitä silti olisi tarvinnut itse keksiä.. Voi.. tursas. No, olihan se Felicjanin tapaista tehdä tosiasioistakin julmaa pilaa. Felicjan taiteili huumilleen koppavan ja tylyn hymyn ja katseli toista silmät viileinä.
“Oi toki, juuri niin. Mä sanoin jo ainakin kaksi kertaa, että sä olet mun satukirjan prinssi. Ja jokainen prinsessa tarvitsee nimenomaan vain sen yhden prinssin ja blahblahblah”, Felicjan vastasi. Hän ei voinut tarkoittaa sitä tosissaan, kun elämä ei hänen mielestään ollut millään tavoin satua, eikä tosielämässä ollut täyudellisiä prinssejä saati prinsessoja. Eikä Felicjan ainakaan tosissaan voinut kutsua itseään prinsessaksi.
Ja minkä helvetin takia sen kylmän ja sarkastisen äänensävyn takana kaikki sitten tuntui olevan tasan, kuten sanottukin?

“Estitpäs, kun mua vitutti se saatanan… hattarapää ja sitten mä menin pois ja sitten mua vitutti vielä vähän enemmän lisää kun mä näin sut ja sitten mä rupesin purkaas vitutusta suhun ja sitten kulu paljon aikaa ja sitten päädyttiin tähän näin”, Felicjan selosti hyvin nopealla tahdilla. Ja koska hän puhui nopeaa englantia humalassa, konsonanteista tuli kovempia. Hän oli tottunut puhumaan nopeasti vain saksaksi ja se kuului. “Että on joo sun vika. Miks mä muuten oon sun sylissä?” Niin, hän rupesi kai jo hahmottamaan tätäkin tilannetta. hän tajusi kunnolla vasta nyt olevansa tosiaan toisen sylissä. Tai hänen päänsä oli. Ja hän ei vieläkään tehnyt asialle mitään.
Johnnyn katse oli vaativa, sanat vaativat ja Felicjania miltei jopa kuumotti. Vaikka häntä ei tasan koskaan kuumottanut. Hän ei osannut nolostua. Ja aina hän voisi valehdella toiselle… Tai miksi hänen edes täytyisi vastata tuohon?
“Ai nyt sä yrität puristaa musta jotain ulos kiristämällä seksillä? Voi huhhuh, Johnny-poju”, Felicjan huokaisi. “En mä tiedä. Koska sä vitutit mua. Tai koska mulla oli tylsää ja sitten mua vitutti. Tai koska mä olen yleisesti ottaen sekaisin. Ihan sama, ihan miten sä haluat sen ymmärtää. Ei sillä ole mitään väliä kuitenkaan.”

Ei, ei ollut väliä. Tusin toiselle ainakaan, vaikka hänelle olikin. Salaisuuksia, jotka saivat salaisina pysyäkin. Ferlicjan ei tasan ollut ihastunut jätkään, joka piti itseään maailman napana. Ei varmasti ollut, vaikka ihan tasan oli.

Johnny ei oikein tykännyt näistä Felicjanin antamista vastauksista, joista ei todellakaan ottanut minkäänlaista selkoa. Tämä toisen 'prinsessa tarvitsee unelmien prinssinsä' -juttu alkoi ottaa jo hivenen päähän, sillä tuo oli jo toinen kerta kun Felicjan sanoi sen syyksi. Siis Johnnya vitutti, että tuo heitti ihan kaikesta kaikkea typerää sarkastista läppää. Vaikka Johnny olisi halunnut niitä ihan rehellisiä vastauksia, mutta ei sitten. Ei tämä tosin saanut pojan mielialaa latistettua, vaikka hetken aikaa hymy olikin kadonnut pojan huulilta.
Johnny ei ymmärtänyt tuota sitten alkuunkaan, mutta eipä pojasta ollut poislähtijäksikään. Niin, miksi sitten ei? Eiköhän poika nyt tuolta sisältä löytäisi aivan varmasti jotain muuta seuraa, jos vain olisi sillä tuulella. Siinä tosin olisi taas se, että Felicjan seuraisi häntä ja paskoisi ihan kaiken. Todella kumma jätkä. Ihan kuin Johnny ei saisi tehdä minkäänlaista lähempää tuttavuutta kenenkään muun kanssa. Jos poika olisi ollut nyt selvänä ja jaksaisi ajatella yhtään tarkemmin tätä tilannetta, niin kyllä se vähän haiskahtaisi. Nimittäin ei Johnnykaan mikään turha jätkä ollut ja kyllä hän osasi käyttää päätään tarvittaessa. Ja niin hän tekikin, vaikka ei omia päätelmiään ääneen aina sanonutkaan.

"No säpä olet reilulla päällä. Vittuako sun tarvitsee tulla mulle itkemään, jos vituttaa. Muakin alkoi siinä samalla vituttaa kun sä pöllähdit sieltä jostain nurkan takaa ja aloin tietenkin vittuilla takasin. Ja se koko juttu huipentui siihen, että sä häädit kaksi mun panoa tiehensä enkä mä nyt saa oikeen päähäni, että miksi vitussa sä niin teit", Johnny sanoi ja ääni ihan pakostikin kuulosti jokseenkin kiihtyneeltä, vaikka kasvot olivatkin melko rauhalliset ihan vain niiden sätkien ja oluen ansiosta. Ja niiden ansiosta hän ei myöskään havainnut sitä, että toinen puhui jännällä korostuksella. Tai ehkä poika huomasi, mutta ei saanut aikaiseksi.
"Mistä minä tiedän. Halusin vaan katsoa sua silmiin kun puhun sulle. Siirrä pois, jos häiritsee", Johnny tuhahti takaisin ja puri huultaan. No niin. Taas tämä juttu meni tähän, että kummatkin nälvivät toisiaan minkä ehtivät ja virtaa riitti.

"Enkä mä sua kiristä. Kunhan kyselen ja mietin, että ehkä vastapalvelus saisi sut avaamaan suusi ja kertomaan mikä vittu sun ongelmas oikein on", Johnny sanoi takaisin ja kallisti päätään. Ei toiminut tuo hänen lausuma niin sanottu "vaihtokauppa", sillä Felicjan pysyi hiljaa. Vaikeni kuin joku helvetin muuli. Pahinta tässä oli vielä se, että Johnnya panetti ja toinen oli saanut hänen kiinnostuksensa heräämään tuolla ehdotuksellaan. Nimittäin olihan toinen ulkonäkönsä puolesta melko vetoava tyyppi - tai enemmän kuin melko - ja täytti ainakin ulkonäkönsä puolesta kaikki Johnnyn asettamat kriteerit. Ja ehkä vähän jotain yli. Luonteesta ei todellakaan puhuttu, mutta eipä pantaessa Johnnyn tarvinnut tuon inisevää ääntä kuunnella. Helvetin helvetti. Johnnya alkoi jo turhauttaa tämä juttu...
"Okei sitten. Mä luovutan. Mennään panemaan. Mennään tekee ihan mitä vaan sä haluat ja mihin kaikkeen vaan sä haluat mua käyttää. Ihan sama. En jaksa enää." Johnny sanoi sitten huokaisten raskaasti. Olipa ollut todella helppo voitto Felicjanille...

Varmasti hänen pärstänsä oli toista vituttanutkin, kyllä se oli jo nähty. Mutta ei hän nyt ihan niin mukava ollut, että se häntä olisi haitannut.
“Joo, niin pääs käymään ja mä oon ihan tarpeeksi vittumainen ollakseni vaan tyytyväinen. Usko huvikses”, toisen tilitykseen vastattiin. Äänensävy oli taas outo ja poika toisen sylissä vaan virnuili itsekseen. Tai itsekseen ja itsekseen, kun kerta tuijotti suoraan toisen silmiin.
“Ja ei set sen kummemmin mua häiritse tai haittaa, liikkumisesta on liikaa vaivaa, että taidan jäädä tähän.” Niin, miksi sitä siirtymään poiskaan, kun oli kiva makoilla pää Johnnyn reidellä? Toinen näytti taas siltä, että ärsytti. Felicjania ei kiinnostanut ärsyttää enää, siinähän menisi kaikki mahdollisuudet ihan penkin alle ja toinen karkaisi uudelleen. Ja sitten hänen päänsä kolahtaisikin kiveen ja siinä ei olisi ollut enää mitään tehtävissä. Aivovaurio, vähintään. Ja mitä Felicjan olisi ollut, mikäli hänen mielensä ei olisi toiminut? Hän oli loistava oppilas, jolle tulisi satamaan stipendejä ties mistä. Hän osasi käyttää päätään niin hyvin, että jos luonteeltaan olisi ollut vähemmän muusikko tai hiljainen, niin hän olisi tasan nörtti.

Ei kuulemma kiristämistä, vaan vastapalvelus. Felicjan vain virnuili. Hän olisi voinut sanoa siihen ‘sä’ ja toinen olisi raivostunut ja hakannut hänen päätään tahallaan siihen kiveen. Ymmärtäisi toinen mitä hän tarkoitti tai sitten väärin.
Sitten toinen… luovutti. Mennään panemaan, mennään tekemään ihan mitä Felicjan tahtoi, ihan sama. Tyytyväinen virnistys kohosi lävistetyille huulille ja poika kohottautui toisen sylistä, matkallaan ylös suikkasi suukon tuon huulille ja virnistellen nousi ihan seisomaan asti.
“No jee kivaa”, hän nauroi ja tunki kätensä taskuihinsa. Häntä panetti, mutta se ei ollut niin suuri tunne kuin tyytyväisyys tai himo nimenomaan tätä jätkää kohtaan. Hän halusi Johnnyn ja näillä näkymin saisikin. Yön ajaksi, mutta siitä voisikin sitten hakata päätään seinään huomenna.

“Ihan mitä mä haluan on aika paha, mutta sä voit sit kyllä rajottaa, ihan sama”, poika ilmoitti ja viittasi toista seuraamaan itseään. Tästä oli pätkänmatkaa heille. Kortteli, tai pari. Ei sitä kauaa kävelisi. Olettaen että toinen seuraisi lähti Felicjan jo kävelemään.
Vanhemmat tulisivat kotiin vasta sunnuntaina, halusivat viettää laatuaikaa keskenään ja Felicjan ei enää edes muistanut missä ne olivat. Ihan sama, tiesi vapaata viikonloppua hänelle. Fabianilla taas ei ollut mitään väliä, tuo tiesi, että sen osa oli kuitenkin siivota pikkuveljen jäljet ja edes yrittää hyväksyä tämä elämäntyyli. Yritykseksi tosin taisi jäädäkin.

Matka taittui ja erään omakotitalon pihaan käännyttäessä he tosiaan olivat jo perillä. Felicjan syötti avaimen lukkoon, joka naksahti auki. Portaat yläkertaan ja yhden oven takana olisi hänen luukkunsa, joka oli jopa suhteellisen siistissä kunnossa.

- hittasin~ -

(( Ei haittaa! :> ))

Johnny ei edes ymmärtänyt itse, että miksi oli luovuttanut näin äkkiä. Tai no, äkkiä ja äkkiä, sillä olihan poika sietänyt toisen temppuilua jo vaikka kuinka kauan. Se oli oikeastaan jo melkoinen saavutus, mutta silti tämä äkillinen luovuttaminen oli tullut pojalle yllätyksenä. Ne sanat olivat vain tulleet pojan suusta ulos ennen kuin hän huomasi sanoneensa antavan toisen käyttää häntä ihan mihin tykkäsi. Oliko ollut fiksua sanoa ihan noin? Nimittäin mistäpä Johnny tiesi, että mitä kaikkea sairasta Felicjan oli kaavaillut hänen suhteensa. Ties tuo vaikka tykkäisi kunnon sitomisleikeistä sekä ruoskinnasta... Nahkapiiskasta tulleet sivallukset eivät olleet kauhean kivoja jälkiä selässä tai perseessä. Mutta minkäs nyt teet kun olet jo luvannut.

Johnny ei kiroamiseltaan edes havainnut aluksi sitä, että toinen nosti päänsä pois hänen reideltä ja suikkasi nopean suudelman hänen huulilleen, ennen kuin nousi seisomaan. Poika hymähti kun Felicjan kertoi Johnnyn voivan vielä rajoittaa, sillä 'ihan mitä sä haluat' oli kuulemma tuolle melko laaja käsite.
"No luvattu mikä luvattu. En mä pelkää yhtään, että sä suunnittelisit mun pään menoksi mitään härskiä", Johnny totesi viileästi ja nousi hänkin seisomaan. Tuo äskeinen lause kyllä oli ollut valetta, sillä juuri niitä kaiken maailman lääkärileikkejä hän ei tahtonut.

Felicjan lähti kävelemään ja Johnny lähti sitten kiltisti perään. Hänellä ei todellakaan ollut hajuakaan siitä, että minne päin San Diegoa tässä oltiin menossa, mutta ainakin toinen oli väittänyt asuvansa ihan tässä lähellä. Kunhan vain ei liian lähellä, sillä Johnny itse asui muutama kortteli toiseen suuntaan ja poika ei kauhean mielellään törmäisi toiseen enää uudestaan. Oli aika jännää muuten, ettei kaksikko ollut törmännyt edes koulussa. No, olihan Aston iso ja niin, mutta eroi tuo albiino silti joten kuten massasta. Ihan vaikka vain epätavallisen vaalean ihon johdosta, sillä toki koulun käytävillä vipelsi muutamiakin riemunkirjavan keesin omaavia henkilöitä. Ihan kivoja väriplänttejä harmaassa massassa.

Matka jonnekin päin kaupunkia taittui hiljaisuudessa. Johnny käveli jonkun matkaa Felicjanin takana ja antoi katseensa harhailla kenkiensä sekä toisen selän välillä. Pojan askelista huomasi kyllä, että jotain oli tänä iltana otettu, sillä ne eivät kävelleet enää kauhean suoraan. Ei ehkä niin hatarasti kuin ihan suuressakin humalassa, mutta kuitenkin.
Pian he saapuivat ilmeisesti Felicjanin talon pihaan, jota Johnny ei pimeän vuoksi pystynyt juurikaan tarkastelemaan - eikä häntä voinut edes vähempää kiinnostaa. Ulko-ovi avattiin melko sukkelasti ja kaksikko käveli sisään. Täälläkään hän ei jaksanut alkaa katsella ympärilleen sen kummemmin, sillä nyt häntä lähinnä kiinnosti tuon Felicjanin huone - erityisesti se sänky. Portaat noustiin yläkertaan ja nyt Johnny jopa oli osannut kävellä ne ihan kunnolla ylös, eikä ollut kaatunut tai mitään. Ei sitä päätä sentään niin pahasti oltu sekoitettu.
Ilmeisesti he saapuivat toisen huoneen ovelle, sillä Felicjan avasi sen ja Johnny astui tuon perässä sinne sisälle. Melko hämärää sielläkin oli, joka sai Johnnyn hapuilemaan valokatkaisijaa jostain. Se löytyi ja poika pääsi katselemaan toisen huonetta kokonaisuudessaan. Suupielillä oli ihan jokseenkin vino hymy kun ruskeatukkainen katseli ympärilleen. Huone oli kyllä melko siisti, joka oikeastaan yllätti Johnnyn. Hän oli olettanut toisen olevan rutkasti epäsiistimpi ihminen - siis jotain hänen tasoistaan tyyppiä -, mutta ei sitten. Nopeasti ruskeatukkainen kuitenkin havaitsi suurehkon terraarion, jossa ilmeisesti majaili jokin eläin. Uteliaisuus voitti ja poika käveli tutkimaan sitä lähemmin, vaikka ei hän lemmikeistä juuri välittänytkään.
"Mikä elukka tää on?" Johnny kysyi ihan ääneen, sillä hän ei erottanut yhtään mitään sen kaiken vihreyden seasta. Nopeasti poika kuitenkin tajusi katsovansa jotain jumalattoman isoa käärmettä silmiin, joka sai hänet kohottamaan yllättyneenä kulmiaan. Käärme oli oikeasti iso, vaikka se olikin piilossa tuolla muutamien lehtien takana.
"Ihan kiva. Aluksi mä olin odottanu näkeväni joitain vitun karvasia hämähäkkejä, mutta käärme on ihan jees", Johnny virnisti ja katsahti nopeasti Felicjania, kunnes käänsi katseensa takaisin käärmeeseen. Hienojahan nuo käärmeet olivat, mutta tässä tapauksessa poika oli mielissään tuon yksilön olevan lasin takana vankina.

He eivät koko matkan aikana puhuneet mitään, mikä ei ollut haitallista. Pikemminkin vain suotavaa, muutoinhan he olisivat vain ärsyttäneet toisiaan. Ja nyt Johnny ei olemassaolostaan huolimatta ärsyttänyt Felicjania lainkaan.
He päätyivät Felicjanin huoneeseen asti ja Johnny bongasi saman tien Morphieuksen terraarion. Olihan huoneessa sen lisäksi muutakin, vaikka terraario veikin tilasta suuren osan. Oli parisänky, tietokonepöytä kaikkine kivoine juttuineen, sellokotelo, basso ja vahvistin, kirjahylly ja jääkaappi, matto lattialla ja silleen. Felicjan ei juuri syttyneistä valoista piitannut, mutta sama se. Huoneen ovi vedettiin kiinni. Huoneilma oli lämmin, mutta sen täytyi olla. Käärme on vaihtolämpöinen.
“Kuningas boa”, Felicjan vastasi toisen esittämään kysymykseen, mutta näemmä tuo oli bongannut Morfin ihan itsekin. Ihan kiva kuulemma. Toinen oli pelännyt hämähäkkejä.
“Mä rakastan sitä ja mä tapan sut, jos sä edes kuvittelet koputtavasi siihen lasiin”, Fel ilmoitti. Hänen oli ehkä vaikea kuvitella sanovan rakastavansa mitään, mutta tosiaan niitäkin epäkohtiä löytyi. Jyrsijöitä hän taas vihasi yli kaiken. Vaikka sadistina eläviä rottia oli kiva syöttää lähimmäs kolmimetriselle kuristajakäärmeelle.

Felicjan kulki toisen taakse ja kiersi kätensä toisen lantion ympärille ja suukotti tuon kaulaa. Hän ei ollut tuonut toista tänne käärmettä tuijottamaan, vaan naimaan. Ja siitä olisi ihan hyvä Johnnya myös muistuttaa. Hampaat nakersivat toisen nahkaa, vaikka suurin osa työstä kävikin huulilla. Kohta vaihtui ja koko fritsu aloitettuun nyt piirtämällä kielellä ympyrä. Tätä vauhtia näitä mustelmia kertyisi toisen kaulalle kymmeniä.
Felin kädet valuivat toisen ympäriltä erilleen ja alemmas. Toinen jäi paidan helmalle ja toinen hipaisi Johnnyn etumusta siirtyen sitten paidan alle, jota toisella kädellä nostettiin ylemmäs.
“Mä jaksa kattella, kun sä kattelet Morfia, että jos keskittyisit johonkin ihan muuhun ny…”

Käärme oli kuulemma kuningasboa, vaikka ei se Johnnylle paljon mitään sanonutkaan. Helvetin iso käärme, joka varmasti pystyisi kuristamaan ihmisenkin hengiltä, jos olisi päässyt kiertymään kaulan ympärille. Ei ollut lainkaan yllättävää, että juuri Felicjanilla oli tuollainen liero omassa huoneessaan - olihan toinen sellainen melkeen itsekin. Vesiselvänä Johnnya tuskin olisi kiinnostanut yksi käärme tippaakaan, mutta näin pilvessä ollessa tilanne oli toinen. Nimittäin Johnnyn ruskeat silmät olivat suorastaan liimautuneet tuohon hervottoman kokoiseen vaihtolämpöiseen ja jotenkin hänestä alkoi tuntua, että käärme katsoi vittuuntuneena takaisin. No ehkä vähemmästäkin kun poika näin taukoamatta tuijotti. Tajusivatkohan käärmeet tuollaiset asiat? Hei, hetkinen... Ihan kuin tuo käärme olisi vinkannut hänelle silmää! Johnny kurtisti kulmiaan aavistuksen ja katsoi sitä tarkemmin. Siinä se vain möllötti kuten aiemminkin. Jumalauta, Johnny mahtoi olla todella pilvessä, että näki käärmeenkin vinkkailevan hänelle silmää.

Felicjan uhkaili, että jos hän koputtaisi terraarion lasia, tuo tappaisi hänet. Ja ihan vain piruillakseen ja itsesuojeluvaiston puutteessa Johnnyn olisi tehnyt mieli tehdä juuri niin. Poika kuitenkin tyytyi vain hymähtämään, sillä oli hassua kuulla Felicjanin sanovan rakastavansa jotain. Tuo kun vaikutti juuri sellaiselta persoonalta, joka ei tykännyt mistään tai kenestäkään, paitsi tietenkin itsestään. Sellainen kuin Johnny, joka oli hassua. Ehkä se sitten johtui juuri siitä, etteivät he tulleet toimeen keskenään, koska olivat loppujen lopuksi melko samanlaisia. Ja Johnny ei sietänyt ketään, joka oli itserakas paska ja väänti vastaan ihan kaikessa.

Johnnyn käärmeen tuijottelu kuitenkin keskeytyi äkkiä kun Felicjan liukui hänen taakseen ja suuteli kaulaa. Suusta purkautui matala huokaisu ja päätä taivutettiin nautinnollisesti taaksepäin. Eikä aikaakaan kun kaulan ihoa alkoivat raastaa tuon albiinon hampaat, jota vastaan pojalla ollut yhtään mitään. Felicjan puri - sen poika tiesi -, joten kaula luultavasti tämän jälkeen näyttäisi melko syödyltä. Toisen kädet kuitenki alkoivat liukua alemmas ja Johnnyn ääntelyt alkoivat käydä vain kuuluvimmiksi, vaikka ne matalia olivatkin. Felicjan käski tai pyysi Johnnya keskittymään johonkin muuhun kuin käärmeensä katseluun. Tummatukkainen naurahti ja puraisi alahuultaan. Toisen kosketukset tuntuivat aivan tajuttoman hyviltä ja nyt Johnny vasta tajusi kuinka palavasti hän oli halunnut toista ihmistä lähelleen tällä tavalla. Tuntui kivalta olla haluttu ja Felicjan oli kyllä osoittanut sen tänä iltana varsin selvästi, jos sitä tarkkaan ajatteli. Vaikka tuo ei ollut sanonutkaan sitä ääneen, niin kyllä Johnny tiesi sen.

"Niinkö meinasit? Ehkä sun pitää sitten tehdä jotain kiinnostavaa, että mun huomio kiinnittyy sun käärmeen sijasta suhun, hm?" Johnny hymähti lähes kuiskaten ja pyörähti ympäri, jotta saattoi katsella toisen kasvoja. Ja enempiä siinä katselematta, poika veti ensin oman mustan hihattoman t-paitansa pois yltään ja teki samoin myös toisen paidalle. Siitä sitten näppärät kitaristin sormet liukuivat paljasta kroppaa myöten tuon farkkujen kaulukselle, avaten ensin vyön ja vasta sitten sen jälkeen housujen sepaluksen. Koko tämän ajan huulilla majaili pienehkö virne ja poika työnsi kätensä tuon farkkujen sisäpuolelle, tunnustellen niiden sisäpuolella olevaa miehuutta. Huulet kulkeutuivat kaulalle ja näykkäsivät sitä hellästi, kunnes ne sitten löysivät tiensä tuon vaaleaverikön huulille.

Oli ehkä Johnnyn onni, ettei toinen mennyt hallusinoimaan ääneen, koska jopa humalassa ja pilveä nauttineena Felicjan osasi olla joissakin asioissa ärsyttävän tosissaan. Käärme ei yksinkertaisesti kykenisi vinkkaamaan silmää, kun sillä ei ollut edes silmäluomia. Johnny olisi voinut nauraa Felicjanin lyttyyn, jos tuo olisi joutunut ärisemään toiselle niin.
Ja ei poika lasiinkaan koputellut, virnuili vain. Perkeleen limanuljaska… Ja Felicjanin teki helvetin kovaa mieli toista.
Johnny huokaisi ja taivutti kaulaansa taaemmas antaen albiinolle tilaa ihollaan. Toinen ei vastustellut hampaitakaan, vaan päinvastoin. Toinen alkoi pitää ääntä, joka aiheutti nytkähdyksen Felicjanin alushousujen sisällä.
Toinen kuiskaili sanoja, joihin Felicjan vastasi vain kiimaisella ynähdyksellä, joka oli kaiketi jotain myöntävää. Johnny kääntyi ympäri ja viskasi paitansa pois, samoin kävi Felicjanin paidalle. Toisen järisyttävän ihanat sormet liukuivat Felin rintakehällä, vatkaslla ja viimein pysähtyivät sepalukselle. Harmaasilmäinen tuijotti toista tuon ruskeisiin silmiin. Ja sitten käsi oli basistin housuissa, Felicjan piti matalaa tyytyväistä murinaa, joka oli nyt vasta pelkkää murahtelua. Johnny näykkäsi kaulaa ja sitten suuteli huulia. Felicjan oli samantien mukana siinä suudelmassa ja hamusi toisen huulia niin omillaan kuin hieman hampaillaankin. Kieltä tarjottiin toisen suuhun tuon huulten välistä.

Felicjanin kädet pysäköivät itsensä Johnnyn housujen lantiovyölle ja hieman sen allekin. Vaaleaverikkö peruutti sängylleen ja veti Johnnyn syliinsä vieläkään toisen huulista luopumatta. Sormet selvittivät auki toisenkin vyön ja sepaluksen ja Fel kiskoi housuja alemmas. Eroon niistä ei tässä asennossa päästy. Ei vielä. Kädet siirtyivät toisen perseen päälle, housujen ja alushousujen alle. Felicjanin kieli leikitteli toisen suussa, kunnes vetäytyi takaisin pojan omaan ja huulet erkanivat toisistaan. Sänkyyn siirtyminen jo nyt saattoi olla huono idea, kun housut alkoivat ahdistaa… No, pian ne jotenkin päältä pääsisivät…
Felicjan puski lantiotaan toista vasten ja nojautui tuon korvanjuureen. Hengitys oli tihennyt jo kiitettävästi.
“Haluutsä naida mua?”, Fel kuiski Johnnyn korvaan tummalla ja käheällä äänellä. Hän ei juuri harrastanut alistumista, mutta toisinaan se tuntui jopa helvetin loistavalle idealle.

(( Hihi. Ja taas jätkät meni panemaan... Mut merkkaan ehkäpä tuon ikärajan otsikkoon! ;> ))

Vasta tässä vaiheessa Johnny mietti, että hän olisi voinut ihan hyvin esittää vielä vähän enemmän vaikeasti tavoiteltavaa. Ihan vain katsoakseen, että kuinka pitkälle tuon kärsivällisyys hänen suhteensa oikein riitti. Se oli sellainen kiva pikku leikki, jota poika harrasti pienissä pajareissa ja yleensä se jopa toimi. Sai näet sen toisen osapuolen yrittämään enemmän sekä maanittelemaan, joka Johnnysta taas oli kivaa kuunneltavaa. Eikä kukaan voinut moisen takia haukkua häntä kusipääksi, vaikka se julmalta tuntui. Sitä paitsi, olihan Felicjankin leikkinyt eräänlaista leikkiään ja yrittänyt saada häntä ärsyyntymään ihan kunnolla. Oli melkein onnistunut, mutta myös epäonnistunut sen suhteen, ettei Johnnyn ollun lyönyt tuota. Ja siitä poika oli tajuttoman iloinen, että oli kestänyt ja näin pilannut tuon leikin. Toisaalta... Felicjan oli puhunut hänet jollain kummallisella tavalla ympäri naimaan kanssaan - tai ei tuon edes tarvinnut puhua kauheasti ympäri. Johnny oli luovuttanut ja lähtenyt mukaan, sillä kyllä hänelle aina pano kelpasi. Vaikka sen panon luonne sattuisikin olemaan huonoimmasta päästä.

Johnny huokaisi erittäin tyytyväisenä kun Felicjan vastasi hänen suudelmaan ja työnsi kieltään pojan suuhun. Ilomielin tummempi huuliaan raotti ja hetken havaitsi lähtevänsä kulkemaan vaaleamman pojan mukana kohti tuon sänkyä, jonka jälkeen hän päätyi istumaan hajareisin tuon syliin. Huulet olivat edelleen toisissaan kiinni ja Felicjanin kieli seikkaili Johnnyn suun puolella. Toinen sai avattua hänenkin housunsa ja niitä kiskottiin alemmas, vaikka housuja ei tässä asennossa saatu kokonaan pois. Kyllä Johnny siitä vielä tulisi huolehtimaan.
Ruskeatukkainen nykäisi lannettaan siten, että etumukset hieraisivat toisiaan ja huulet näykkäsivät pienesti vaaleaverikön korvaa. Felicjanin seuraavat sanat saivat Johnnyn kiihottumaan jopa niin paljon, ettei hän aluksi edes tajunnut vastata tuohon kysymykseen. Poika vain antoi sormiensa vaellella päämäärättömäksi toisen vaalealla selällä, kunnes ne pysähtyivät alaselälle ja kynnet painautuivat hellästi kiinni ihoon. Katsekontakti kuitenkin haettiin toiseen ja huulilla oli pieni hymy.
"No ei mulla kai tässä sitten muita vaihtoehtojakaan ole", hän sanoi ja suuteli toista uudestaan. Oli jännää, että toinen halusi alistua. Vaikka ei poika siitä viime kerrasta muistanutkaan paljoa mitään, mutta aamulla oli ollut perse kipeä, joten toinen oli alistanut Johnnyn sinä iltana. Ja nyt se oli ilmeisesti menossa ihan toisin päin, joten Johnny ei valittanut.

Ruskeatukkainen painoi äkkiä Felicjanin sängylle pitkäkseen, painoi ahnaan suudelman tuon huulille ja nousi itse sen verran, että sai kiskottua kummatkin housunsa nilkkoihin sekä potkaistua ne jonnekin sängyn alle. Se tuntui varsin vapauttavalle, sillä pojan housut olivat ehtineet muuttua varsin ahtaiksi vain pienen hetken aikana. Ei olisi illan alussa tullut mieleenkään, että hän päätyisi taas panemaan Felicjanin kanssa, mutta olkoot.
Kun housuista oli päästy, Johnny poisti myös Felicjanin omat ja saattoi sen jälkeen kroppansa liukua rauhallisesti tuon päälle. Tuon alahuulta näykättiin pienesti, lantiota liikautettiin jälleen, jotta miehuudet hieraisivat toisiaan ja Johnny ei voinut olla henkäisemättä tyytyväisenä.

- jeeps (8 -

Kieli pääsi toisen huulten välistä pujahtamaan tummaverikön suuhun, eikä tuo purrut sitä poikki. Tässä oltiin jo voiton puolella… Joskin kyse oli vain naimisesta. Ja kun Felicjan halusi jotain, hän tahtoi tasan koko potin, eikä mitään jämäpaloja. Se oli joko kaikki tai ei mitään. Ja hän halusi Johnnyn ja kaikkensa mukaan myös yrittäisi toisen saada. Niin säälittävälle kuin moinen saattoikaan kuulostaa.
Poikien etumukset hankasivat toisiaan vasten, kova kovaa vasten ja ihanpa vielä kirjaimellisesti. Johnny näykkäsi Felicjanin korvaa ja Fel ynähti tyytyväisenä. Tästä hän piti… Ei liian raakaa, jollain tavalla intiimimpää kuin pelkkää seksiä… Leikkimistä…
Tummaverikön kynnet painautuivat vaaleanahkaisen alaselkään ja Felicjanin kiihkosta tummunut katse keskitty toisen kasvoihin.
Ei muita vaihtoehtoja… Väärävastaus. Olihan niitä paljonkin, mutta ihan sama. Toinen katsoi sentään häntä silmiin ja näytti äärimmäisen… No, mitä väliä sillä oli, toinen suuteli häntä jälleen. Ja tietenkin vaaleapoika siihen vastasi.

Pian basisti oli selällään sängyllä ja hänen huuliaan syötiin. Johnny erkaantui housuistaan , auttoi Felicjaninkin omistaan ja puski lanteitaan alempaan poikaan liu’uttuaan tämän päälle. Felicjan tuki itseään toisen kyynerpäänsä varaan ja antoi kätensä liikkua tarttumaan kiinni molemmista kyrvistä. Huulet vastasivat näykkiviin ja kiusaaviin suudelmiin, kun sormet liikkuivat hitaasti, mutta voimakkain vedoin alakerrassa.
Felicjanin huulilta karkasi tukahdutettua hyvästä olosta kielivää ääntelyä, tuon taivuttaessa kaulaansa taemmas jatkaen kätensä liikettä. Hän sai purra huultaan, mutta se nyt ei haitannut.
Asento kohotettiin takaisin istuvaksi, koska poika ei tahtonut vain makailla täysin käytettävänä. Käsi jatkoi liikettään, kun huulet hakeutuivat syömään jo alkuun järsittyä kaulaa. Ties miten musta se tulisi aamuun mennessä olemaan…

Johnny äänteli nyt oikeastaan tavallista enemmän kuin yleensä. Eikä häntä oikeastaan edes kiinnostanut seurata tai peitellä omia ääniään, sillä mitäpä sillä oli oikeastaan väliä. Tuskin kumpikaan tästä illasta enää muistaisi aamulla mitään... Tai ehkäpä muistaisikin, sillä Johnny nyt ainakaan ei ollut saanut itseään niin huonoon kuntoon, että se veisi muistin. Kuten ilmeisesti oli silloin viime kerralla tapahtunut, sillä edelleenkään Johnny ei muistanut kaikkea. Joitain satunnaisia välähdyksiä oli sen tapahtuman jälkeen tapahtunut, mutta sitten asia oli unohdettu ihan kokonaan. Kuitenkin Felicjanin ilmestyessä uudestaan kuvioihin, sai tämä Johnnyn ajattelemaan uudelleen sitä vähän aikaa sitten käytyä tapaamista toisen kanssa. Sepä olikin sitten todella kiva, että Felicjan tuli muistuttamaan Johnnya, että miksi ylipäätään tuota vihasi niin paljon...

Ehkäpä tämä vaaleaverikkö ei soveltunut juttukaveriksi tai miksikään muuksikaan, jossa pitäisi keskustella jotain. Mutta panoseuraksi tuo kelpasti paremmin kuin hyvin. Tuo nimittäin käytti suhteellisen varmoja otteita ja vaikutti osaavansa asian hyvin, joten Johnny sai siltäkin osalta suurta tyydytystä. Oli nimittäin erittäin hankala hommailla niiden ihmisten kanssa, jotka vain makasivat paikoillaan eivätkä itse tehneet mitään. Toisinaan se kyllä oli ihan hyvä juttu, jos vain halusi hommassa nopeasti eteenpäin tai toinen osapuoli oli ensikertalainen - joihin Johnny harvemmin sekaantui.

Suusta purkautui pienehkö ähkäisy kun Felicjan kohottautui toisen kyynerpäänsä varaan ja kiersi kätensä molempien miehuuksien ympärille. Poika ei melkeinpä pystynyt pysymään aloillaan, sillä niin hyvältä se tuntui ja kun Felicjan kohottautui jälleen istuma-asentoon, hän antoi kätensä liukua tuon niskan taakse. Huulet tekivät omaa tutkimusmatkaansa ruskeatukkaisen kaulalla ja näykkivät sitä siihen malliin, että se tulisi huomenna olemaan täynnä mustelima ja olemaan jokseenkin arka. Pieni murhe, sillä se ei Johnnya haitannut ollenkaan. Mikäli sitten jäljet olivat sellaisia ihan pieniä. Johnny kuitenkin tarjosi kaulaansa paremmin toisen armoille taivuttamalla sitä nautinnollisesti ja antoi raskaiden huokausten purkautua huultensa välistä.

"L-lopeta. Mä en halua tulla vielä..." Johnny sitten hetken päästä henkäisi ja lopetti omalla kädellään toisen käden liikkeen varrellaan. Oli ihan totta, että tätä menoa ruskeatukkainen laukeaisi ennen aikojaan ja leikki olisi nopeasti ohitse, jota he eivät halunneet. Johnny etsi huulensa toisen omiin ja kuljetti käsiään hetken aikaa tuon paljaalla yläkropalla. Sitten poika virnisti ovelasti, hyppäsi alas sängyltä, etsien omat farkkunsa. Mihinkään tämän illan tapaisiin bileisiin hän ei lähtenyt ilman minkäänlaista suojausta seksuaalisissa yhdynnöissä, joten olipa Johnnylla nytkin pieni muovinen paketti mukanaan. Se oli kätevästi piilotettu farkkujen takataskuun ja poika saattoi palata takaisin sängylle, tuijottaen toista ahnaasti silmiin. Felicjan tönäistiin kevyellä liikkeellä takaisin makuuasentoon ja hetken aikaa Johnny mietti mitä mahtaisi tehdä seuraavaksi.
"Haluatko sä katsoa kun mä nain sulta aivoja pellolle vai meetkö sä perinteisesti kontillesi?" Johnny kysyi sitten, sillä ehkäpä Felicjan halusi päättää. Tietenkin, se konttausasento olisi ollut jotenkin alistuneempi ja siitäpä Johnny tykkäisi erittäin paljon, mutta ehkä hän ei ollut niin ilkeä... Paskat. Hänhän voisi ihan hyvin tehdä juuri päin vastoin kuten toinen olisi toivonut.

Kaula oli näköjään ihan vapaata riistaa albiinopojalle, ainakaan toinen ei mennyt karkuun. Käteen vetämisen Johnny kuitenkin pyysi lopettamaan, kun ei halunnut tulla vielä. Felicjankaan ei halunnut tuon vielä tulevan, joten liike loppui kuin seinään. Tietenkin loppui, kun Johnny oli napannut vielä hetki takaperin liikkuvasta kädestä kiinni. Kauaa vaaleapoika ei kerennyt tuijottelemaan, kun häntä taas suudeltiin ja kädet vaelsivat tatuoidulla rinnalla. Felicjan olisi voinut ripustautua toiseen ja syödä tuota vielä lisää, mutta Johnny hyppäsi lattialle ja hetken katseellaan seurailtuaan Fel tajusi tuon metsästävän kortsua. Ja löytävänkin.
Johnny palasi ja tyrkkäsi Felicjanin selälleen sängylle. Elukka, tuijotteli kiimaisena silmiinkin. Felicjan nauroi ääneen. Helvetti, hän halusi vähän kaikenlaista ja enemmänkin…
“Ihan vitun sama”, Felicjan vastasi. “Noin muuten, paitsi että doggie ei ole mun juttu.”
Siinä asennossa oli mahdotonta purra tai muutenkaan kosketella toista osapuolta. “Siinä pöytälaatikossa on muuten liukuvoidetta.” Se oli ilmoitusluontoinen asia, mutta sen poika jätti sanomatta, että sieltä laatikosta löytyi vähän kaikenlaista muutakin pientä kivaa käsiraudoista ja remmeistä kortsuihin ja liukuvoiteeseen ja ihan kaikenlaista muuta lelua. Felicjanin seksielämä oli monipuolista laidasta laitaan…

Felicjan kyllästyi makaamaan selällään mitään tekemättä ja päätti olla omatoiminen nuori. Poika nousi polvilleen ja nappasi kortsun toisen sormista ja avasi paketin. Nyt oli albiinon vuoro tyrkätä toinen selälleen. Felicjan voisi vain yrittää luottaa siihen, ettei toinen muistaisi huomenna yhtään mitään. Basisti avitti käsillään kortsun alkuun ja sitten puki sen Johnnylle suullaan, joskin leikki kielellään ihan tahallisesti vähän liikaa tuon varrella.
“Mutta jos sä oikeasti tahdot, että mä päätän miten tässä ny ollaan, niin sä makaat siinä”, Felicjan ilmoitti ja könysi itsensä vuorostaan kahareisin toisen päälle. Paskat katsekontaktista, kunhan hänellä olisi mahdollisuus saada nahkaa hampaisiinsa. Ja silti hän piti katsekontaktin toiseen, kuin leikittelevä urosleijona heikkoon seepraan, jonka tiesi saaneensa kiinni.
Felicjan kumartui ja painoi kevyen suukon toisen leukaan kuljettaen itsensä tuon korvanlehdelle, jota näykkäsi. Nenä kosketti Johnnyn leukaperää.
“Sä voit ottaa mut ihan miten sä haluat ja niin monesti kun jaksat”, Fel kuiski käheällä äänellä toisen korvaan huulillaan tuhmanpojanhymy.

Johnny oli aivan tajuttoman kiihottunut juuri nyt ja hän olisi enemmän kuin mielellään alistanut toisen nopeasti, jonka jälkeen olisi nainut tuon aivot pellolle. Hän vain ei ehtinyt tekemään sitä, sillä Felicjan tokaisi ettei doggie ollut oikein tuon juttu. Ruskeatukkainen kallisti aavistuksen päätään ja virnisti. Pojan olisi tehnyt mieli tehdä juuri päin vastoin ja pakottaa toinen kontilleen hänen eteensä. Johnny myönsi, että se asento oli hänestäkin alentava, sillä siinä ei pystynyt tekemään oikein mitään muuta kuin vain olemaan. Ei nähnyt sen päällä olevan kasvoja, pystynyt syömään kaulaa...

Pöytälaatikossa olisi kuulemma liukuvoidetta, mutta Johnny ei ehtinyt sinne laatikolle asti kun Felicjan painoi tällä kertaa hänet makaamaan sängylle sekä alkoi puuhastella kumin kanssa. Laittamisen tuo aloitti kädellään, mutta viimeistelyn tuo hoiti suullaan, joka aiheutti Johnnyn kropassa tavattoman mukavia reaktioita. Hän värähti voimakkaasti, alaselkä taipui kaarelle ja suusta purkautui erittäin raskas huokaisu. Felicjan vaikutti leikkivän ihan tahallaan hänen varrellaan, joka sai Johnnyn melkeinpä kiemurtelemaan kiihkosta. Kumi kuitenkin saatiin paikoilleen ja Johnny henkäisi.
"Taitavaa", hän hymähti ja kohotti aavistuksen kulmiaan sille, että Felicjanin mielipiteen mukaan, Johnny makaisi tuon alla. Nuorukainen huokaisi hivenen ja puri huultaan. Asennossa ei ollut mikään vikaa - lähes päinvastoin. Ja ehkäpä se olisikin mieluisin vaihtoehto molempien kannalta, sillä Felicjan mitä luultavimmin haluaisi pahoinpidellä Johnnyn kaulaa vielä vähän enemmän, ja Johnny taas... No. Oikeastaan mikä tahansa asento kävisi hänelle. Kunhan vain poika saisi tyydyttää tarpeensa ja molemmat olivat tyytyväisiä. Niinhän se meni jokaisen panon kanssa.

Johnny tuntui kiihottuvan entisestään kun Felicjan antoi hänelle luvan ottaa tuon piten tykkäsi ja miten useasti tykkäsi.
"No niin. Sehän on hyvä tietää", poika kuiskasi, kohottautui istumaan pitäen Felicjania tiukasti sylissään ja kurottautui sen pöytälaatikon luokse, jossa sitä liukuvoidetta toisen sanoman mukaan pitäisi olla. Ja siellähän sitä oli, mutta Johnnyn suupielille kohosi ilkikurinen virnistys hänen huomatessaan mitä kaikkia muita instrumentteja siellä oli. Suusta purkautui naurahdus ja hän katsahti vaaleaverikköä virnistellen. Liukuvoide heitettiin sängylle, mutta poika jäi vielä tutkailemaan laatikon sisältöä.
"Vai on meidän herra Täydellisyydellä melko värikäs seksielämä?" ruskeatukkainen hymähti, vilkaisi toista ja nosti hetkeksi yhden mustan remmin sieltä esiin, mutta laski takaisin. Tulisikohan tästä kaikesta mielenkiintoisempaa, jos Johnny käyttäisi jotain apuvälineitä? Ruskeatukkainen katsahti vaaleampaa poikaa nopeasti, mutta sulki laatikon. Ehkä sitten joku toinen kerta. Mikäli sellaista edes tulisi koskaan.

Lävistetyillä huulilla majaili hetken aikaa kiusaava virne Johnnyn todetessa toiminnan taitavaksi. Joopa, hän oli vain typerä paskapää, eikä edes tajunnut varoa sitä, että toinen voisi laueta ennen aikojaan. Niin ei molempien onneksi päässyt sentään käymään. Toinen järsi huultaan Felicjanin ilmoittaessa mielipiteensä panoasennosta. Ei parennut pureskella, kun kerta oli antanut blondille luvan päättää. Perkele.
Toinen kuiski, että Felicjan oli kertonut ihan käytännöllistä tietoa. Albiino naureskeli ja vinkkasi toiselle silmää. Kyllä hän toiselle antaisi toipumisaikaakin, sillä keskivertomies ei kyennyt useaan erään saman tien. Ja häntä ei tasan väsyttänyt yhtään.

Toinen nousi istuma-asentoon päästämättä basistia silti sylistään, mikä kävi hyvin ellei paremminkin Felicjanille. Tuo kurotteli pöytälaatikolle ja riuhtaisi sen auki. Toisen ilme oli ihan pirun hyvä, Felicjan ei voinut estää virnuilua ja pientä räkäistä naurua. Toinen virnuili ja naureskeli hänellekin. Olikohan sillä sitten ideoja käyttää kaikenlaista? Fel ei tokikaan pahakseen moista laittaisi. Herra Täydellisen seksielämän värikkyydestä esitetty kysymys kuitenkin irrotti irvistyksen.
“Varmasti kymmenen kertaa värikkäämpi kuin sun, Johnny-poju”, Felicjan ilmoitti. “Mutta sä voit toki laajentaa koko sateenkaareen ja murtoihinkin, en mä estele sua.” Kädessä pidetty bondage-remmi kuitenkin päätyi takaisin laatikkoon, joka tyrkättiin kiinni.
“Okei, eli ei. No, mä ja mun lelut ollaan ihan vapaassa käytössä jatkossakin, jos mä pumppaan pääni tarpeeksi täyteen”, Felicjan ilmoitti. Hän ei itsekään tiennyt oliko hänen tarkoitus sanoa moista ääneen vai ei, mutta ei sen vissiin niin väliksikään ollut.

Liukkariputilo noukittiin sängyltä käteen ja tiputettiin kaksikon syliin samalla, kun Felicjan suuteli toista kiusaavan kevyesti ja nopeasti, vetäytyi kauemmas ja sitten suutelikin uudestaan, vain vähän voimakkaammin.
“Anna mennä jo”, Fel tuhahti ja siirtyi nyt jälleen kerran toisen kaulalle.

Johnnylla ei ehkä ollut tapanaan käyttää mitään ihmeellisempiä instrumentteja harrastaessaan seksiä - ihan vain värittääkseen sitä jotenkin. Kyllä hän toisinaan käytti, mutta ei todellakaan joka kerta. Ei hän kaivannut sellaisia, sillä hänelle yleensä kelpasi se nopea pano jossain. Oli hän kyllä kerran mennyt iskemään sellaisen tyypin, joka taisi harrastaa niitä leikkikaluja vähän enemmänkin, mutta ei siitä sen enempää. Sen kerran poika halusi unohtaa mahdollisimman nopeasti, vaikka ei silloin mitään kauheaa tapahtunutkaan. Tai no... Niin. Vähän riippui, mitkä asiat luokitteli kauheiksi.

"Voi kuule. Sulla ei ole hajuakaan millaista mun seksielämä on, kultapieni", Johnny virnisti ja taputti toista poskelle. Hän ei edes halunnut tietää mitä kaikkea Felicjan harrasteli ihmisten kanssa kun sille päälle sattui. Nimittäin oli tuon laatikonkin sisältö ollut... No, melko värikästä. Olihan se tietenkin aivan sama, että mitä tuo muiden kanssa harrasteli, sillä ei se kuulunut Johnnylle. Paljon vähemmän se liikutti, sillä poika jaksoi itselleenkin vakuuttaa, että tämäkin juttu jäisi vain tähän yhteen iltaan. Olihan tämä jo toinen kerta kun hän päätyi naimaan Felicjanin kanssa, joka kyllä saisi riittää. Rokkarilla ei ollut nimittäin ikinä tapana pitää joitain vakituisia seksikumppaneja, sillä hän kaipasi pidemmän päälle vaihtelua.

Ja nyt Felicjan ilmoitti, että tuo ja tuon lelut olisivat ihan vapaassa käytössä jatkossakin, jos tämä vain pumppaisi päänsä tarpeeksi täyteen. Mikäli he olisivat olleet vähän eri tilanteessa ja Johnny olisi ollut enemmän selvinpäin, niin poika olisi aivan varmasti alkanut tivata selitystä. Tai edes kysynyt, että mitä vittua. Ilmeisesti Felicjan sitten kaavaili jotain siihen suuntaan, että he tulsivat näkemään näissä merkeissä muulloinkin. Mikä helvetti tuota oikein vaivasi? Koko iltanakin tuo oli ollut ihan kummallinen ja nyt tuo oli tokaissut jotain siihen suuntaan, että halusi panna Johnnyn kanssa uudestaan. No, ehkäpä poika laittaisi sen vain humalan ja muuten vain sekavan tilan piikkiin.
"No toivossa on hyvä elää", Johnny kuiskaisi vasten tuon huulia, eikä edes itse tajunnut miten tuon lausahduksen oli tarkoittanut. Ihan sama se kaiketi oli.

Liukuvoide tipahti heidän syliinsä ja Felicjan hoputti Johnnya jo panemaan. Sitäkään vastaan pojalla ei ollut mitään, joten hän avasi ihan rauhallisesti putkilon, kostutti kolme keskimmäistä sormeaan viileähköön voiteeseen ja virnistellen vei kätensä Felicjanin perseen luokse, työntäen kaksi ensimmäistä sormea tuon sisään. Ne tutut huulet olivat tässä vaiheessa löytäneet tiensä jälleen Johnnyn kaulalle ja poika työnsi toisen sisään kolmannenkin sormen, jotta olisi pienen venyttämisen lisäksi myös voidellut tuota sisältä päin. Niin sitten koko homma tuntuisi paljon paremmalle. Sormilla ei kuitenkaan jaksettu leikkiä kauaa ja Johnny päätti sivellä voidetta oman elimensäkin päälle, jotta se sattuisi sitten vielä vähemmän. Katsekontakti haettiin ja Johnny auttoi kädellään itsensä toisen aukolle, puskien itsensä voimakkaasti toisen sisään.

Joo, eihän tällä kultapienellä tosiaan ollut mitään hajua. Ei ollut tietoa kyseisestä asiasta sen enempää kuin mitä hän oli jonkun Johnnyn kultapieni. Eli paskan vertaa. Se poskelle taputtelu oli jo pikkuhiljaa hieman liikaa, mutta minkään sortin hermoraivaria poika ei silti saanut.
Toinen ei tarttunut, kaiketi onneksi, mitenkään Felicjanin osittaiseen lipsautukseen. Noloahan se olisi helvetti vie ollut… Ei hän ollut harkinnut mitä suustaan päästi. Ei niin yhtään.
Että ihan toivossa oli hyvä elää? Huhhuh, nyt oli kaverilla kyllä ihan saatanan kovat luulot itsestään! Ja Felicjania se suututti siksi, koska se osui. Ehkä hän toivoikin niin, mutta ihan eriasia myöntäisikö hän sitä toiselle. Ei tasan myöntäisi. Ei niin millään.

Toisen liukuvoiteen avaaminen oli liian maltillista, sormien rasvaus liian maltillista… Miten helvetissä se oli noin kärsivällinen, kun Felicjanilla oli kokoajan palaa kiinni? Ei vittu!! Sitten tummatukka virnuili ja vei sormensa vaalean pojan aukolle. Fel inahti kahdesta ensimmäisestä sormesta. Koska hän oli edes viimeksi tehnyt tämän näin päin? Ihan hiton kauan aikaa sitten. Toinen sai tuntea kipua siitä, että Felicjankin tunsi. Poika puri. Hän tottuisi tähän kyllä, vaikka se hetken aikaa veisikin. Kauaa se ei vienyt, toinen sai häneen kyllä tilaa itselleen.
Ja pian Johnny olikin asettanut itsensä aukolle ja työntyi sisään pitäen kiinni Felicjanin lanteilta. Poika laski itseään sitä mukaa kuin sopivalle tuntui, vaikka toinen vaatikin häneltä enemmän painamalla lanteilta. Toinen oli hyvin nopeasti sisällä, albiino kyllä tunsi kivun ja toinen oli saanut kuulla sen tukahdutettuna rääkäisynä, joka silti pääsi osin ulos huulilta. Vittu kun pitikin olla typerä ja valita tämä asento… Katsekontakti oli jotenkin nolo… Tai, no jaa, ihan vitun sama.
Felicjan tasasi hengitystään ja rentoutti kehoaan, kunnes koki olevansa valmis nostamaan lantiotaan toisesta. Kivun annettiin vain olla ja tuntua, se väistyikin kivunsekaisen nautinnon tieltä hyvin nopeaa. Felicjanin vartalo alkoi liikkua hänen oman mielensä mukaan ja ylimääräinen liha hänen sisällään tuntui hyvälle.

Vaaleaverikkö painoi itsensä toisen huulille ja söi nälkäänsä pois, jatkaen yhä liikettä häiriintymättä siitä, että teki kahta asiaa yhtäaikaisesti.

Johnny seurasi tarkkaavaisesti Felicjanin muuttuvia kasvonilmeitä, kun hän työnsi itsensä tuon sisään. Totta helvetissä se sattui, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Se sattuisi aina vähän, vaikka olisi ihan jokainen kerta sen alistetun osapuolen roolissa. Tai... Mistäpä Johnny edes tiesi, jos siihen vaikka tottuisi ajanmyötä, mutta kuitenkin. Felicjan ei tosin vaikuttanut sellaiselta, joka olisi alistettu ihan joka kerta - kuten ei Johnnykaan -, joten kai se sitten sattui. Eipä se kipu perseessä ollut Johnnyn ongelma, sillä hän olisi jo saanut tyydytyksensä.

Ruskeatukkainen siirsi kätensä vaaleamman lanteille ja veti itsekin terävästi henkeä. Tuskin tuo itse edes tiesi miten hyvältä tämä tuntui Johnnyn ympärillä ja sai pojan janoamaan lisää entistä pahemmin. Ei poika edes voinut kuvitella kohdatessaan Felicjanin, että tuntisi tuota kohtaan sellaista himoa, joka sai järjen melkein sumenemaan. Silmämunat melkein pyörähtivät ympäri kuopissaan ja jostain päin kroppaa lähetettiin signaaleja aivoihin, että nyt pitäisi lopettaa ajatteleminen ja antaa vain vaistojen viedä itseään.

Felicjan liikutti lanteitaan ja Johnny huokaisi jälleen. Oma lanne alkoi liikkua hiljalleen samaan tahtiin ja huulta purtiin sen verran, ettei hän mitään yltiömäisiä huokauksia päästellyt. Ei poika edes tiennyt miksi hän edes rajoitti omia ääntelyjään, mutta se nyt oli vain sellainen... Tapa, josta oli vaikea päästä eroon. Ei Johnny kylläkään pitänyt sitä kauhean mieltä hivelevänä ajatuksena, että hän antaisi itsehillintänsä pettää ja antaisi toisen kuulla ihan kaiken.
Felicjanin huulet etsiytyivät hänen omilleen, johon Johnny vastasi epäröimättä ja liu'utti toisen kätensä albiinon niskan taakse, mutta toinen jäi lepäämään tuon alaselälle. Lantio nyki sen mukaan, mitä toinen liikkui ja Johnny sulki puoliksi silmänsä. Veri tuntui pakkautuvan yhä pahemmin alapäähän ja sen takia silmissäkin alkoi sumentua ihan mukavasti.

Pieneksi hetkeksi Johnnyn huulet löysivät tiensä Felicjanin kaulalle, jolle painettiin muutama suudelma, kunnes hän vei ne näykkäisemään tuon korvaa. Kädet vetivät toista entistä lähemmäs itseään ja Johnnyn kroppa tahtoi jotain enemmän - paljon enemmän. Toinen käsi jäi sinne alaselän taakse, kun taas toinen liukui vaaleamman pojan yläkroppaa pitkin tämän jalkojen väliin ja hän kiersi sormensa tämän miehuuden ympärille, aloittaen kiusaavat vedot. Johnny todellakin halusi, että Felicjan saavuttaisi huippunsa niin kovaa, että suorastaan huutaisi hänen nimeään.

Hengittäminen oli vaikeaa, ainakin jos sen yritti tehdä tasaisesti, joten se ilma mitä Felicjan sisäänsä saapui oli terävin henkäyksin. Pinnallista ja tiheää, vaikka kuinka yritti rauhoittaa itseään.
Tämä ei oikeasti ollut yhtään paha näin päin… Kaikesta osasi nauttia, jos sitä ei ihan joka kerta harrastanut. Sitä paitsi hän oli ihan liian kiinnostunut juuri tästä pojasta, joka oli hänen allaan. Hänen sisällään… Ja tätä poikaa mielikin oli täynnä, vaikka ammottikin tyhjyyttään. Silmät saattoivat pahimpien kipupiikkien aikana puristua kiinni, mutta pääasiassa albiino piti ne auki, katse toisen silmissä.
Se, että Felicjan nautti jostakin, se että hän piti jotakin riittävänä oli pyhä ihme. Vaikkakin humalatilassa ja muidenkin aineiden alaisena se oli selväpäisyyteen verraten yleisempää.

Johnny vastasi suudelmaan saman tien, toi kätensä vaaleanpojan niskaan ja antoi tämän syödä huuliaan antaen samalla mitalla takaisin. Toinen siirtyi alemmas, Felicjanin kaulalle ja albiino taivutti kaulaansa taemmas antaen toiselle tilaa. Jokin pieni ääni päässä ärisi siitä, että hän ei halunnut vaalealle nahalleen yhtäkään mustelmaa, hänellä kun ne näkyivät niin saatanan pitkään, mutta… Oliko varaa sanoa, kun Johnnyn kaula ei miltään muulta näyttänytkään kuin syödylle? Asian annettiin olla ja mennä painollaan, olihan tässä nyt muutakin ajateltavaa, vittu vie.
Merkkejä Johnny ei kuitenkaan tehnyt, suukotteli vain, ja näykkäsi korvaa. Felicjanin huulilta karkasi pieni matala valitus. Hänen estonsa olivat jo kadonneet johonkin, jokainen pienikin hyvästä olosta kielivä ääni pääsi raotettujen huulten lomasta ulos.

Käsi etsiytyi Felicjanin pyhimmälle ja tämä ynähti. Asento muuttui, Felicjan vetäytyi kauemmas toisen kehosta, enemmän pystyyn ja antoi toiselle tilan vetää häneltä käteen ihan kunnolla. Lantion liikettä nopeutettiin huomattavasti ja Felicjan miltei kiljahti, kun kulma oli kohdallaan. Tässä kulmassa hän jatkaisi, sillä nyt tuntui ihan sairaan hyvälle. Nopea liikehdintä tiheytyi entisestään. Felicjan piti huolen, että jokainen työntö osui hänen herkimpään kohtaansa.

Huultenvälistä tuli ilmoille epäselkeää vaikerrusta.