Wouldn't Change A Thing

"Jos sä jatkat tota ton nörtin kanssa, niin toivottavasti oot varautunut tulevaan. Teidän kahden tulevaisuus ei nimittäin näytä kovin valoiselta."
"Eli en hyväksy tätä",
"Mä veikkaan, että viikon päästä te kaksi ette oo enää yhdessä."

"Ehkä meidän tosiaankin kannattais lopettaa tämä hölmöily"

Trinity Hudson käveli ahdistunein askelin eteenpäin ylelliseltä näyttävää katua pitkin. Hänen päänsä oli painunut alas ja ruskeat hiukset, joita hän piti tapansa mukaan auki, olivat valahtaneen kasvojen eteen kuin tummaksi verhoksi. Parempi näin, sillä nyt kukaan sivullinen ei pystyisi näkemään hänen musertunutta ilmettään.
Siitä oli ehtinyt kulua jo viikko, kun he olivat joutuneet itse Mary-Ann McAllisterin, Astonin koulun suurisuisen ja omahyväisimmän cheerleaderin puhutteluun. Se keskustelu ei ollut lähtenyt Rinin mielestä vieläkään pois, vaan se pikemminkin pyöri hänen mielessään uudestaan ja uudestaan kuin vain haluten kääntää veistä Rinin sydämessä. Mutta entäpä ne Joshin sanat, joita Josh tosin väitti vain vitsiksi? ‘Ehkä meidän tosiaankin kannattais lopettaa tämä hölmöily’? Joshilla ei varmaankaan ollut hajuakaan siitä, kuinka paljon hän oli onnistunut sanoillaan satuttaa Riniä.

Olisiko heidän oikeasti parempi vain erota? He molemmat pystyisivät taas jatkamaan elämäänsä ilman ylimääräistä painostusta tai kiusaamista. Niin, kulunut viikko oli ollut Rinille hyvin haastava, sillä hän oli suorastaan ollut cheerleadereiden ynnä muiden kermalaisten silmätikkuna. Hänen peräänsä oli huudettu rumuuksia, häntä heiteltiin paperipalloilla, hänestä liikkui ilkeitä juoruja ympäri koulua… Eikä niille tulisi loppua, ellei Rinin ja Joshin suhde katkeaisi.

Rin oli matkalla kohti Joshin kotia, jonne ei olisi enää matkaa kuin parin sadan metrin verran. Oli Rin käynyt siellä pari kertaa ennenkin, mutta joka kerta hänen vatsansa veti kuperkeikkaa ja Rinin teki mieli kääntyä takaisin. Brunette joutui nyt tekemään kaikkensa, ettei hän kääntyisi ympäri, sillä hänen olisi puhuttava Joshin kanssa hyvin vakavista asioista. Rin ei pitänyt vakavista asioista puhumisesta lainkaan, sillä yleensä hän purskahti hillittömään itkuun, eikä siitä puhumisesta silloin tullut yhtikäs mitään.
Joku ehkä arvaa, mistä Rin haluaisi puhua Joshin kanssa. Aivan. Heidän olisi puhuttava siitä, oliko heidän yhdessäolo järkevää, kun kaikki tuntuvat vain olevan sitä vastaan, eikä nuoripari saisi olla juurikaan omissa oloissaan. Rin oli jopa ajatellut lopettavansa heidän suhteen, sillä ei halunnut Joshin kärsivän hänen takiaan, mutta suhteen lopettamista vain ajattelessaan Rinin silmät kostuivat kyynelistä. No, olivathan he jo saaneet olla yhdessä tämänkin aikaa. Rinin pitäisi vain olla onnellinen, kun oli ylipäätään onnistunut saamaan Joshin kaltaisen ihmisen huomion. Ei häntä ja Joshia ollut luotu yhteen, sitä mieltä Rin asiasta oli, vaikka joka ilta sängyssä hän kuvitteli hänen ja Joshin yhteistä tulevaisuutta. Ne olivat vain rakastuneen tytön kuvitelmia, toteutumattomia haaveita.

Nörtti, joka oli pukenut tänään ylleen tummat leveälahkeiset farkut ja punaisen t-paidan, seisoi nyt Fanellien oven edessä ja pimpotti ovikelloa hermostuksissaan. Tänään oli lauantai ja Rinin vanhemmat olivat lähteneet viettämään päivää joidenkin tuttujensa luokse. Rin oli tekeytynyt kipeäksi, jotta hänen ei tarvitsisi lähteä mukaan. Rin kuitenkin livahti heti vanhempien lähdettyä ulos, sillä he olivat Joshin kanssa sopineet näkevänsä toisensa. Tässä Rin sitten seisoi ja odotti, että hänelle avattaisiin ovi ja että hän pääsisi keskustelemaa Joshin kanssa vakavasti...
Rin rakasti Joshia. Tämä ei enää ollut pelkkää ihastumista, vaan ihan oikeaa rakkautta. Rinin sydän oli kokonaan Joshin ja nyt Rin tahtoi vain ajatella Joshin parasta.

Lauantaiaamu oli alkanut melko vauhdikkaasti Joshilla, joka oli herännyt tavallista aikaisemmin eli noin kello 10.00 ottaen huomioon sen, että hänellä oli tapana nukkua lauantaina puoleen päivään saakka. Hän olisi kyllä muuten nukkunut pidempään niin kuin yleensä, mutta rakas isoveli oli päättänyt pitää ylimääräiset treenit heti aamusta, joten hänen oli vain kiltisti toteltava tätä ja noustava silloin kun tämä sanoi, koska hän ei niinkään välittänyt ottaa yhteen tämän kanssa.
Treenit olivat sitten sujuneet tavalliseen tapaansa, tosin ne taisivat olla pari astetta rennommat kuin yleensä tai sitten hän vain oli ollut niin unessa, ettei ollut oikein pysynyt mukana kaikessa hälinässä jota ympärillä tapahtui. Varmaankin niin. Hän kun ei ollut mikään aamuihminen ja jo arkipäivinä herääminen oli niin äärettömän vaikeaa.

Nyt herra istui olohuoneen sohvalla levitettyään koulukirjat sohvapöydälle, joita silmäili innottomasti ja vilkaisi seinäkelloa. Hänellä olisi vielä aikaa tehdä loppuun keskeneräiset kotitehtävät, sillä Rin ei ole vielä tulossa vähään aikaan. Mutta se olikin sitten aivan toinen juttu, kiinnostaisiko häntä viimeistellä ne.
Ei. Ei sitten yhtään kiinnostanut. Mutta pakko kai se oli. Eipähän tarvitsisi huomenna märehtiä sitä, kuinka tehtäviä oli vielä tehtävänä ennen kuin pääsisi nukkumaan.
Niinpä urheilija laittoi mukavuuden vuoksi taulutelevision päälle ja siirsi huomionsa matematiikan tehtäviin. Hänestä oli nimittäin epämukavaa tehdä koulujuttuja täyden hiljaisuuden vallitessa. Lieneekö syynä sitten se, että hän oli vain tottunut siihen, ettei kotona melkein koskaan ollut näin hiljaista kuin nyt oli. Äiti oli mennyt ystävättärensä kanssa shoppailemaan, isä oli ulkomailla hoitamassa töitään ja Davis viettämässä aikaansa naisystävänsä kanssa.
Hetken Josh kyllä jaksoi keskittyä tehtäviinsä, kunnes vahingossa ajautui katsomaan televisiosta tulevaa ohjelmaa suu auki. Ai miten niin aivot olivat jäässä? Kuka normaali nyt katsoi jotain kokkiohjelmaa suu auki?
Urheilija tajusi sitten siirtää katseensa keskeneräisiin kotitehtäviinsä ja kirosi hiljaa mielessään. Tästä ei kyllä tullut taas yhtään mitään.

Onneksi hän ei ehtinyt kauaa sättiä itseään kun kuuli ovikellon soivan, jolla oli ihmeellinen vaikutus häneen; Josh nousi nopeasti ylös, laittoi television kiinni ja harppoi eteiseen. Mutta hän tiesi, kuka sen takana oli, joten ei siis ihme, miksi hän oli yhtäkkiä niin innoissaan avaamassa ovea.
Herra avasi oven ja sen takana seisoi, kukas muukaan kuin Rin.
"Hei", Josh tervehti tyttöystäväänsä ja päästi tämän tulemaan eteiseen sulkien oven tämän perässä. Hän ei edes päästänyt Riniä riisumaan kenkiään jalasta kun jo kaappasi tämän syleilyynsä ja suukotti tätä otsaan.
Vasta nyt hän kuitenkin vaistosi, ettei kaikki ollut kohdillaan. Kenties sen kertoi ilmapiiri, jonka Rin toi mukanaan taloon astuttuaan sisään. Urheilija päästi irti keijukaistytöstä ja katsoi tätä odottavasti niin sen saralla että tämä riisuisi kengät pois kuin myös sen että neito voisi kertoa, mistä oikein kiikasti.

Miten Rin voisi ottaa asian puheeksi? Ei ainakaan heti ovella... Mutta milloin olisi hyvä aika kertoa Joshille omista epäilyksistä ja siitä, että heidän juttunsa saattoi olla mahdoton tulevaisuutta ajatellen? Tuollaiselle ei kai olisi olemassa oikeaa hetkeä, se olisi vain pakko möläyttää jossain vaiheessa ulos.
Voih, kunpa Rin jänistäisi, eikä hän uskaltaisi ottaa puheeksi epäilyjään. Voisipa Rin vain ajatella, että kaikki oli hyvin ja tulisi olemaan hyvin. Harmi vain, ettei tunteiden ja ajatuksien kanssa leikkiminen ollut aivan niin yksinkertaista.

Ovi aukesi liian nopeasti ja Josh ilmestyi aivan liian nopeasti pikkuneidin silmiin. Rin uppoutui Joshin kauniisiin silmiin ja tuijotti tätä jonkin aikaa, kunnes tajusi astua sisälle eteiseen. Tyttö oli juuri kyykistymässä riisumaan kenkiään, mutta isot ja vahvat käsivarret kietoutuivatkin hänen ympärilleen ja huulet tunnettiin otsalla. Rinin sydän sykki onnesta ja se huokaili rakastuneesti rinnassa. Tytön katse tosin kertoi kaikesta muusta kuin onnesta sillä hetkellä. Joutuisiko hän oikeasti luopumaan tästä, Joshin läheisyydestä? Pystyisikö Rin oikeasti lähtemään Joshin luota niin, ettei hänen sydämensä jäisi kaipaamaan toista?
Vastaus tuli heti mieleen; ei. Rin ei selviäisi tästä surutta. Hän tulisi haavoittumaan ja särkymään, jos hänen täytyisi luopua Joshista.

"Hei", nörttityttö sai viimein tervehdittyä halauksesta irrottauduttuaan ja naurahti hiljaa. Tosin naurahdus ei kuulostanut lainkaan aidolta, vaan pikemminkin surumieliseltä. Rin riisui kenkänsä ja asetti ne siististi sivuun. Hän suoristautui ja vilkaisi Joshin kasvoja arasti. Miksei maailma voisi olla reilu ja antaa heidän kahden olla kaikessa rauhassa ilman muiden mielipiteitä ja käskyjä?
Rin työnsi kätensä farkkujensa taskuun, mutta sitä ennen hän sipaisi hiuksiaansa korviensa taakse. Hänen koko olemus kieli ahdistuneisuudesta ja hermostuneisuudesta.
"Miten.. Koulutehtävät sujuvat?" Rin sai sitten lopulta kysyttyä ja nosti katseensa Joshiin. Hän muisti Joshin puhuneen jotain kotitehtävistä, joten eikö se ollut ihan turvallinen puheenaihe aloittaa keskustelu heidän välillään?

Kun Rin kysyi, kuinka kotitehtävien teko sujui, hyytyi aivan pakostakin Joshin iloinen ilme, sillä herralle palasi takaisin mieleen se, ettei ollut saanut melkein mitään aikaiseksi. Eikä hänellä enää ollut aikaa tehdä niitä, joten ikävä kyllä niiden teko jäisi huomiseen. Ellei Rin sitten lähtisi melkein heti kotiin, mutta sitä hän ei halunnut. Kyllä tyttöystävä meni aivan kevyesti läksyjen edelle.
"Huonosti", hän lopulta vastasi keijukaistytölle ja hieraisi niskaansa katsoen vaivaantuneena kattoa, "Päädyn aina kattomaan suu auki televisiota ja se tehtävien teko vaan jotenkin jää.."
Hän oli aivan toivoton tapaus tänään. Toivottavasti huomenna tehtävien tekeminen onnistuisi hieman paremmin ja jos ei, olisi hänen teipattava päänsä ympärille vaahtomuovia samalla tavalla kuin Frendeissä Joey teki. Mahtaisi olla hyvä suoja päälle nyrkkeilyssä. Mutta ei hän muistaakseen nyt niin paljon iskuja ollut saanut päähänsä, että olisi syytä huoleen.

.... Niin, MUISTAAKSEEN..
"Haluatko sä jotain?" oli seuraava lause, jonka urheilija päästi karkaamaan huuliltaan ja suuntasi jo keittiöön huikaten keijukaistyttöä tulemaan perässään, sillä jos Rin ei halunnut mitään niin hän kyllä halusi. Jotain pientä syötävää oli saatava suuhun, kiitos sen kokkausohjelman jota hän oli katsonut. Sitä katsoessa oli tullut kamala nälkä, mutta hän oli luvannut odottaa äitiään saapuvaksi, sillä tämä kuulemma oli suunnitellut valmistavansa maailman parhaan aterian. Kuka tietää, mikä se sitten onkaan.
Keittiötasolta urheilija nappasi leipäpussista pari leipää ja metsästi jääkaapista juustoa, jota laittoi leipien päälle, sekä otti appelsiinimehutölkin, josta kaatoi mehua lasiin. Siinä oli hänen pieni välipalansa. Parempi sekin kuin ei mitään. Mehutölkki laitettiin takaisin jääkaappiin ja lasi laitetiin keittiönpöydälle leipien kanssa.
"Onks jotain tapahtunut kun oot noin alakuloinen?" kysyi Josh brunetelta tytöltä napittaen tätä suoraan silmiin.

Ei ollut kovinkaan Rinin tapaista olla masentuneen näköinen. Senhän huomasi jo tämän kävelytyylistä ja varsinkin innottomaksi muuttuneista kasvoista. Mutta mikä ihme sai tämän mielialan niin mustaksi? Sen hän kyllä haluaisi tietää ennen kuin aloittaisi syömisensä.

Jos Rinin mieltä ei olisi painanut mikään, hän olisi hymyillyt Joshille suloisesti, kun tämä kertoi kotitehtävien teon sujuneen huonosti. Hän olisi sanonut huoletta sen, että he voisivat katsoa yhdessä Joshin tehtäviä. Mutta nyt tilanne oli toisin. Rinin mieltä painoi eräs asia, eikä hän sen takia voinut edes näytellä iloista, vaikka hän kuinka yritti. Kunpa Rin olisi ottanut draamatunteja itselleen, niin hän ehkä olisi selvinnyt tästäkin tilanteesta paremmin.
"Sinun täytyy vain... Yrittää keskittyä", Rin sai lopulta ähkäistyä, eikä hänen ollut tarkoitus ollut kuulostaa noin epäkannustavalta kuin hän oli juuri kuulostanut. Voi ei, Rin ei kykenisi pitämään omia murheitaan sisällään enää kauaa. Ne tulisivat aivan varmasti pian ulos suusta, Rinin tahtomatta.

Rin pudisti päätään, kun Josh esitti hänelle kysymyksen. Ei, ei Rinin tehnyt mieli juoda tai syödä yhtään mitään. Hänestä tuntui, että ne vain tulisivat ylös vatsasta, nimittäin sen verran hänen vatsassaan nyt kiersi. Hän sipsutti arasti Joshin perässä keittiöön ja jäi seisomaan keittiön suuaukolle. Rinin huulet väpättivät ja ne halusivat paljastaa Joshille totuuden alakuloisuuteen, mutta mitään hän ei siltikään saanut ulos suustaan. Ainakaan vielä.
Kun Josh sitten kysyi Rinin alakuloisuudesta, näki tyttö vain pelkkää kirkasta valoa silmissään ja hän tunsi menettäneen itsehillintänsä rippeetkin.
"E-en voi olla ajattelematta sitä, mitä Mary-Ann sanoi meille silloin eräs päivä. Hän puhuu totta; kukaan ei jätä meitä rauhaan, ennen kuin me eroamme. Sinun ystäväsi ovat kääntyneet sinua vastaan ja minua tönitään ja haukutaan käytävillä. Kaikki on karannut käsistä, en-enkä minä tiedä, pysynkö enää järjissäni. Haluan olla kanssasi, m-mutta ympäristön paineet ovat liian suuret ja minusta tuntuu, että sekoan kohta, ellei asialle tapahdu mitään. Minua pelottaa, mitä ne keksivät seuraavaksi pääni menoksi. Kohta en uskalla mennä enää kouluun, kun pelkään heitä aivan liikaa. En halua, että sinuakin aletaan syrjiä samalla lailla kuin minua, joten... Joten minusta meidän ehkä... Kannattaisi..." Rin oli sanonut tuon kaiken yhteen pötköön ja se todellakin siltä kuulosti. Hän oli sanonut kaiken, mikä hänen mieltänsä painoi siinä muodossa, jolla tapaa hän ajattei kaiken päänsä sisällä. Rin näytti nyt siltä kuin hän voisi purskahtaa minä hetkenä hyvänsä hillittömään itkuun, mutta tyttö onnistui pidättelemään tunteitaan puramalla huultansa vimmatusti.

"... Haluan sinun parastasi ja minusta meidän olisi j-järkevintä e-e-erota.."

Kauaa ei Josh saanut odotella Rinin vastausta, kun tämä jo avasi sievän suunsa ja pamautti sellaisen sanatulvan, että urheilijalta meni puolet tämän puheesta aivan ohi korvien.
Koko keijukaistytön puheen ajan hän oli nimittäin joutunut keskittymään tämän puheeseen ja kun oli vähänkin jumittunut miettimään, oliko tämän lausuma sana tuo vai tämä, olikin häneltä jo ehtinyt mennä pari lausetta ohitse. Ja keskittyminen loppupuoleen alkoi olla melko hataraa kun hän ei enää meinannut ymmärtää, mikä liittyi mihinkin ja HITTO!
Josh siristi silmiään yhdistellessään tyttöystävänsä sanomisia ja pian saikin niistä jonkinlaisen, järkevän kokonaisuuden ja ymmärsi, mistä tämän puheessa oli ollut kyse. Mary-Annesta ja tämän uhkailuista, jotain hänen ystäviensä kääntymisestä häntä vastaan ja siitä kuinka Riniä tönittiin käytävillä. Ja... ympäristön paineista?
.... Anteeksi mitä?

Rinin viimeisin lause sai miehenalun nostamaan hivenen kulmiaan ja puhaltamaan pakonomaisesti ilmat ulos keuhkoistaan, aivan kuin joku olisi juuri lyönyt häntä vatsaan ja vielä täräyttänyt kasvoihin kaapateen itselleen erävoiton, siltä se tuntui.
"Romper?" herra kysyi hiljaa portugaliksi suupielten vääntyessä alaviistoon ja leukien kiristyessä, "Siis... erota?" hän lopulta tajusi ähkäistä kysymyksensä englanniksi, koska oli muistanut, ettei hän tällä hetkellä puhunut kenenkään portugalia osaavan kanssa vaan Rinin kanssa.
"... Jos se on sinusta paras vaihtoehto", urheilija lopulta sanoi rykäistyään ensin pienesti.
Hän ei itse olisi halunnut erota, mutta tässä ei nyt ollutkaan hänestä kyse vaan Rinistä. Tytöllä näytti olevan olleen vaikeaa koulussa, kun tämä jo eroa ehdotti. Hän ei voisi kuvitella, millaista toisella oikein olikaan. Hän ei aluksi välittänyt ystäviensä huonoista käännytysyrityksistä ja pian nämä tajusivatkin lopettaa sen, ja nyt he olivatkin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä nämä olivat tajunneet, etteivät hänen valintansa kuuluneet näille.
Mutta jos ero helpottaisi Rinin oloa, olisi hän valmis siihen.

Ei Rin tietekään tiennyt, mitä 'romper' -sana tarkoitti, mutta sitten kun Josh ystävällisesti sen käänsi, tunsi pikkuneiti sydämensä putoavan. Joshin suusta 'ero' ei kuulostanut todellakaan hyvältä ja nyt brunette alkoi katua sanojaan. Voi, hän todellakin katui sanojaan.
Eikä ero tosiaankaan olisi paras vaihtoehto, vaikka muita vaihtoehtoja Rin ei sillä hetkellä nähnytkään.
"Ei se ole paras vaihtoehto..." pikkuneiti sopersi kyyneleet silmissä, eikä hän kyennyt katsomaan Joshia silmiin. Hän tuijotti vain miehenalun rintakehää ja yritti pysyä tajuissaan. "Ei se voi olla paras vaihtoehto..." hän jatkoi itkuisesti ja puri huultansa vimmatusti tukahduttaakseen pinnalle tunkeutuvat tunteensa.

Pian nörtti jo pyyhki kyyneleitään paitansa hihaan ja hänen alahuulensa värisi. Miksi Josh ei ollut sanonut lainkaan omaa mielipidettään asiasta? Oliko se niin, että Joshille olisi yksi ja sama, mitä heille tapahtuisi? Oliko tässä tosiaan käynyt niin kuin Rin oli pelännyt, eli oliko tämä heidän välinen 'suhteensa' Joshille vain... Vain mitään sanomaton?
"Sinä.. Sinulle... Sinulle tämä on i-ihan... H-h-hyvä p-päätös?" Rin sai sitten vaivoin ähkäistyä ja yritti selvittää kurkkuaan nielaisemalla. Tosin nielaiseminen sai Rinin tuntemaan, että jokin iso peitti hänen kurkkuaan sillä hetkellä. Hän tunsi keuhkojensa painautuvan kasaan ja musertavan tunteen vievän häntä mukanaan.

Mitäkö Rin sitten olisi halunnut Joshilta kuulla? Mitä Rin oli oikein odottanut kuulevansa tuolta komealta nuorelta mieheltä, jota ei selvästikään ollut tytölle tarkoitettu? Nörtti olisi vain tahtonut kuulla, että... Että...
Rin ei pystynyt enää edes sitä ajattelemaan, kun hän jo tunsi kyyneleidensä kastelevan poskiaan. Pikkuneidin kasvoille syntyi itkuinen ilme ja hän kääntyi hivenen poispäin Joshista. Mitä Rin oli odottanut, hän oli kyllä tiennyt tämän vielä päättyvän näin ennen pitkään. Hän ei vain ollut varautunut siihen, että se hetki olisi koittanut nyt. Mutta... Olisiko hän sitten koskaan ollut valmis kohtaamaan tämän hetken?
Ei, ei tietenkään olisi ollut. Koska Rin oli oikeasti rakastunut Joshiin niin paljon, että sydämeenkin sattui.
"S-saisinko vettä...?" oli seuraavat sanat, jotka Rin sai sitten kakistettua ulos. Hänen kurkkuaan kuivasi niin paljon, että Rin pelkäsi pian kuolevansa nestehukkaan.

Urheilijan huulilta karkasi tukahtunut henkäisy, kun hän huomasi Rinin poskille vierineet kyyneleet, joita tämä pyyhki paitansa hihaan. Toinen näytti samaan aikaan niin hauraalta, murtuneelta, että Joshin olisi tehnyt mieli ottaa ja kaapata neito lohduttavaan syleilyynsä, mutta hän ei vain saanut liikutettua itseään niiltä sijoilta yhtään minnekään.
Häntä ahdisti ja sydän tuntui olevan aivan pakahtumaisillaan, hänen mielessään ehti jo käydä, että se pysähtyisi, mutta jos se niin aikoisi tehdä, olisi se jo tapahtunut. Tällainen tunne ei ollut aivan arkipäiväinen, eikä hän oikeastaan koskaan ollut kokenut vastaavaa. Mitään näin sydäntä särkevää näkyä.
Sympatiapuuskan päästessä huippuunsa, olisi myös miehenalun tehnyt mieli alkaa itkeä, mutta koska hän on mies niin..... niin. Miehet eivät itke.

"Sinä.. Sinulle... Sinulle tämä on i-ihan... H-h-hyvä p-päätös?" sai Joshin suorastaan huudahtamaan kieltävän sanan, joka oli tällä hetkellä naurettavan helppo sanoa. Hän laski sitten hieman äänenvoimakkuuttaan kurtistaen kulmiaan. "Ei tietenkään ole." Muuta hän ei saanutkaan suustaan ulos, sillä jokainen mieleen juolahtanut sana, jonka hän aikoi sanoa, tukahtui hänen kurkkuunsa.
Kun keijukaistyttö pyysi sitten vettä, käännähti Josh aloillaan ja nappasi yhdestä kaapista lasin, johon laski kylmää vettä hanasta.
"Toimikaa nyt!" mumisi herra äänettömästi jaloilleen ja sai käveltyä Rinin luokse, jonka lanteelle laittoi kätensä johdattaen tämän istumaan olohuoneen sohvalle. Hän istahti rakastamansa tytön viereen ja ojensi tälle tämän pyytämän vesilasin.

Hetken hiljaisuuden ja miettimisen jälkeen neito kahmaistiin kainaloon ja kädellä siveltiin tämän tummia hiuksia.
"En todellakaan halua erota", Josh aloitti puhumisen lempeällä äänellään, "Musta se ei ole hyvä idea, mutta jos se yhtään auttaa sun elämää niin mielelläni teen tän 'pienen' uhrauksen."
Huulet painettiin hellästi Rinin päälaelle silmien sulkeutuessa samalla, kun hän nuuhkaisi toisen ihanaa tuoksua sisäänsä. Toinenkin käsi päätti tulla avuksi ja niinpä urheilija kietoikin sen myös neidon ympärille painaen tämän lähemmäs itseään.
Toivottavasti Rin ei enää itkisi. Hän ei yksinkertaisesti kestäisi sitä.

Rinin alahuuli se jatkoi väpättämistään, kun tyttö yritti pidätellä suuremman itkukohtauksen tuloa. Hän vain pelkäsi niin käsittämättömän paljon sitä, että hän menettäisi Joshin näinä parin minuutin aikana. Hän ei enää ikinä saisi viettää Joshin kanssa aikaa, ei enää koskaan tuntea toisen läheisyyttä saatika tuijottaa toisen mahdottoman kauniita silmiä parin sentin päästä. Nuo kaikki olisivat mennyttä, jos he nyt eroaisivat sen takia, että se oli muka muiden mielestä oikein ja helpottaisi Rinin oloa.
Mutta pikkuneiti oli koko ajan tiennyt, ettei hänen olonsa tulisi helpottamaan heidän eronsa jälkeen. Se vain pahentaisi hänen oloaan ja paha olo tulisi jatkumaan niin pitkään, kun hän vain tietäisi Joshin olevan samassa koululaitoksessa. Rin rakasti Joshia, eikä se rakkaus tulisi katoamaan mihinkään, vaikka he 'joutuisivatkin' eroamaan.

Joshin älähdys sai Rinin hätkähtämään ja hänen sydämensä hypähti kurkkuun. Ruskeat silmät etsivät Joshin silmät ja tyttö tuijotti niitä toiveissaan. Josh selvensi sitten ajatuksiaan ja kertoi, ettei eroaminen olisi hyvä ajatus. Se paino, joka oli Riniä jo hetken aikaa vaivannut, hävisi heti ja pikkuneiti tunsi olonsa paljon kevyemmäksi. Nyt brunette ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä, miksi hänen oli edes ollut pakko mainita jotain eroamisesta. Ei hän kuitenkaan kykenisi moiseen, vaikka muut kuinka pakottaisivat.
Urheilija johdatti nörtin sitten istumaan sohvalle ja Rin hörppäsi heti vesilasistaan saadessaan sen käsiinsä. Hän toivoi kurkkunsa selkiytyvän, jotta puhuaminen olisi mahdollista. Silti kurkussa tuntui yhä palanen, vaikka neito olikin vettä nielaissut alas kurkustaan.

Ja sitten pikkuneiti olikin jo rakastamansa ihmisen kainalossa. Kyyneleet kiihosivat jälleen silmiin ja Rin kietoi kätensä tiukasti Joshin ympärille varoen läikyttämästä vesilasiaan pitkin sohvaa. Hän ei halunnut luopua tästä, hän ei halunnut luopua tästä läheisyydestä ja välittämisen tunteesta.
"... A-a-anteeksi..." Rin sopersi sitten itkuisena ja hänen äänestään kuulsi selvän häpeän. "E-en minä halua erota, en edes tiedä, m-miksi edes mainitsin sen..." pikkuneiti nieleskeli vimmatusti saadakseen kurkkunsa auki.
"Haluan olla kanssasi, tapahtuipa mitä tahansa.."
Se oli totta. Rin halusi olla Joshin kanssa seurauksista huolimatta. Vaikka ympäristön paine oli jo nyt huipussaan, Joshin takia hän olisi valmis kestämään paineen vaikka tuplaten pahempana. Vain Joshilla oli merkitystä, sillä Joshia hän rakasti. Ja eikös rakkauden eteen tulisi aina tehtävä kaikkensa?

Josh kuunteli vaiti toisen itkuista, sopertavaa ääntä, joka pyysi anteeksi sitä, että oli maininnut eroamisen, vaikka tämä ei itse edes ollut halunnut sitä. Kyllähän se hiukan herraa kummastutti, kun asia oli tullut esille ilman, että Rin oli edes oikeasti halunnut sitä. Olikohan tämä luullut, että hän haluaisi erota?
Ei kai?
Pienen pieni hymy pääsi väkisinkin pukkaamaan miehenalun huulille, kun hänen korviinsa kantautui keijukaistytön viimeisin lause, johon hän luonnollisestikin vastasi ääneen haluavansa myös olla tämän kanssa. Ja se oli totta. Ei hän voisi kuvitellakaan seurustelevansa tällä hetkellä kenenkään muun kuin Rinin kanssa. Kaikki muut tuntuivat jostain syystä niin... vääriltä. Kukaan ei sopisi hänelle yhtä hyvin kuin pieni nörttityttö, joka oli hitaasti mutta varmasti onnistunut valloittamaan hänen sydämensä perinpohjin.

Pienen, mukavan hiljaisuuden pääsi pilaamaan hyvin tuttu ääni, joka sai urheilijan automaattisesti rykäisemään hivenen nolona ja irrottautumaan Rinistä. Hänen vatsansa oli kovan sanansa sanonut ja suorastaan kiljui saada jotain sisälleen.
"Nyt mun on kyllä pakko syödä noi leivät tai kuolen nälkään", miehenalku kertoi irrottaen tyttöystävänsä itsestään. Ennen kuin hän nousi ja katosi keittiöön, muiskautti hän vielä suukon tytön otsaan kuin lupaukseksi siitä, ettei viipyisi minuuttia kauempaa.
Leivät eivät onneksi olleet karanneet yhtään minnekään ja toisesta hän ahmaisikin heti puolet yhdellä puraisulla, jonka jälkeen söi sen toisenkin puoliskon. Juotavaa hän tarvitsisi myös, joten vielä jäljellä oleva leipä laitettiin suuhun ja jääkaapin ovi avattiin, josta kaapattiin maitotölkki mukaan. Siitä kaadettiin maitoa kaapista otettuun lasiin, jonka jälkeen se olikin tehtävänsä täyttänyt ja pääsi takaisin viileään kaappiin.

"Oliko sulla muuten jotain muutakin asiaa?" herra kysyi istahdettuaan takaisin keijukaistytön viereen sohvalle. Maitolasi laskettiin sohvapöydälle, sillä ei hän siitä vielä mitään joisi, vasta hieman myöhemmin. Nyt hän keskittyisi syömään toisen leivän, joka katosikin ennätysajassa hänen kurkustaan alas.
Hän vilkaisi vielä pöydällä olevia tehtäviään, muttei kokenut mitään intoa päästä niiden kimppuun. Vaikka Rinin kanssa oli mukava tehdä niitä, niin tänään hän ei sitä haluaisi. Tänään he tekisivät jotain muuta, oli se sitten puhumista tai muuta vastaavaa.

Se hiljaisuus, joka heidän välilleen laskeutui, oli kaikkea muuta kuin ahdistava ja epämukava. Se oli oikeasti mukava ja rauhoittava, mikä sopi nyt parhaiten tälle keijukaistytölle, jonka päässä oli hetki sitten vilissyt vaikka minkälaisia ajatuksia. Onneksi ajatukset olivat lakanneet ravaamasta ympäriinsä ja lopulta ne pysähtyivät. Viimeinkin hiljaista nörttitytön päässä, kuinka huojentavaa!
Kunnes Joshin maha nyt sen hiljaisuuden pilasikin. Ei se oikeastaan sitä pilannut, palautti ainakin Rinin takaisin todellisuuteen. Rin pyyhkäisi viimeisetkin kyyneleensä käsiinsä ja nyökkäsi Joshille hyväksyvästi. Olihan Rin pilannut Joshin välipalahetken typerällä päähänpistollaan, ja nyt Rin olisi halunnut kelata aikaa taaksepäin ja tehdä asiat toisin. Mutta sanottu mikä sanottu, ja Rin ja Josh olivat vielä yhdessä kaikesta huolimatta.

Miksi hän oli mennyt möläyttämään suustaan jotain sellaista, mitä hän ei itse halunnut? Niin, hän oli kyllä ajatellut Joshin parasta ja kai siksi se kaikki oli vain tullut yhtenä puheenvuorona suusta. Hän ei halunnut Joshille aiheutuvan tästä mitään pahaa, mutta... Eihän Josh kuitenkaan näyttänyt kärsivän tästä samalla lailla kuin Rin? Joten kaikki taisi olla hyvin heidän välillään. Rin olisi valmis kestämään vaikka mitä koitoksia, kunhan Josh jätettäisiin rauhaan.

Sen enempää pikkuneiti ei ehtinyt ajatella, kun hänen ihana ja täydellinen poikaystävänsä jo palasikin tytön luokse. Rin malttoi odottaa sen verran, että Josh ehti saada leipänsä syötyä. Sitten Rin painautui tiiviisti Joshia vasten ja rutisti tätä kuin viimeistä kertaa. Hänestä tuntui yhä niin kovin pahalta äskeinen typerä keskustelu, joka oli ollut niin turhanpäiväinen..
"Ei kai..." Rin sopersi hiljaa Joshille vastaukseksi ja nuuhki vaivihkaan Joshin tuoksua. Josh tuntui niin lämpöiseltä ja turvalliselta, eikä Rin tahtonut lähteä tästä turvapaikastaan koskaan. "Kiitos, kun olet.. Kun olet yhä pysynyt kanssani..."
Rinin oli ollut vain pakko sanoa se, päästää totuus ulos suustaan. Oli yhä niin, että Rin piti tätä jotenkin yhä epätodellisena, siis heidän seurusteluaan, mutta se oli vain jotenkin opittava sulattamaan. Kyllä Rin sen oppisi sulattamaan, ajan kanssa. Varmasti. Aivan varmasti...

Brunette kohottautui sen verran, että pystyi katsomaan Joshia suoraan silmiin. Pian hänen huulensa jo hakeutuivat hitaasti ja arkaillen Joshin huulille, joita tyttö huumaantuneena suuteli.

Juuri, kun miehenalku oli kurottautumaisillaan ottamaan kulauksen maitolasistaan, jota hänen kurkkunsa tällä hetkellä tarvitsi, joutuikin hän tyttöystävänsä halinalleksi. Vaikka eihän siinä mitään valittamisen aihetta ollutkaan. Hänestä oli aina mukavaa, kun joku (erityisesti Rin) jaksoi hukuttaa hänet kaikenlaisiin hellyydenosoituksiin, tosin kohtuuden rajoissa.
Josh kietoi toisen kätensä siron neidon ympärille ja yllättyi pienesti, kun toinen kiitti, siis tosiaankin kiitti häntä. Ja vielä hänelle itselleen itsestään selvästä asiasta. Mutta vastasiko hän sitten tytölle, olikin aivan toinen juttu.
Herra ei nimittäin vastannut mitään. Mitä hän muka olisi voinut vastata siihen? Tämänhetkisen aivojen hidastelun takia sanavarasto ei ollut kovinkaan laaja, joten mitään vähänkään järkevää hän ei tuntunut saavan muodostettua päänsä sisällä.
Niinpä bruneten käsivartta tyydyttiin hieraisemaan pariin otteeseen merkiksi, että hän oli kuunnellut tätä ja hymykin käväisi nuorukaisen huulilla.

Rin kuitenkin päätti kohentaa asentoaan, joka sai automaattisesti ruskeat silmät kääntymään tämän omiin ja sen enempää ajattelematta urheilija saikin arastelevan suudelman puoleensa. Pienen pieni virne kohosi hetkeksi hänen huulilleen, ennen kuin hän vastasi suudelmaan. No niin, nyt päästiin asiaan. Tällainen läheisyys oli kyllä kaikkein mukavinta... Ja tuo kuulosti aivan jonkin pedofiilin repliikiltä.
Kirkas naisääni kajauttikin sitten oikein iloisen tervehdyksen oven käydessä, mikä sai Joshin lopettamaan suudelman ja kääntävän katseensa eteiseen, jossa tummahiuksinen nainen riisui paraikaa kenkiä pois jalastaan. "Josh, você poderia me ajudar um pouco?" tämä kysyi portugaliksi ja huomasi vasta nyt siirtää katseensa olohuoneeseen, jossa hänen poikansa lisäksi istuikin hyvin tutun näköinen tyttö. Sillä hetkellä Emma ei vain pystynyt muistamaan, missä oli mahdollisesti nähnyt tämän ennenkin.
"Käyn autttamassa äitiä ostosten kanssa", miehenalku kuiskaisi keijukaistytön korvaan ennen kuin nousi ylös sohvalta ja meni noukkimaan pari ostoskassillista kouriinsa, saaden äidiltään oikein leveän, ehkä jopa kiusoittelevan hymyn puoleensa.
"Ai ai, miksen minä tiennyt, että seurustelet?" Emma möläytti heti ja tökki hellästi kyynärpäällään lellikkinsä kylkeä, joka puolestaan pyöräytti kyllästyneenä silmiään kadoten keittiöön kantamusten kanssa.

Tyttö oli sievä, oikein sievä. Ja elekielestä huomasi, että tämä oli vaatimaton. Hyvä, oikein hyvä. Poika ei ollut siis tällä kertaa saanut pauloihinsa ketään pinnallista, rahalta tuoksuvaa kana-aivoa. Tämähän oli edistystä!
"Hei, olen Emma, Joshin äiti", tajuttiin vasta hetken päästä mennä ja esittäytyä suloiselle neidolle.

Joshin vastatessa suudelmaan Rinin jäykkä ja epävarma olemus haihtui teille tietämättömille. Nörtti tunsi elävänsä - tai niin hänen sydämensä ainakin, sillä se lepatti rinnassa rakastuneena. Kuin sydän olisi saanut siivet ja se olisi tahtonut muuttaa Joshin rintaan, toisen sydämen viereen.
Pikkuneidin pienet kätöset olivat juuri hakeutumassa Joshin rintakehältä toisen niskalle, kun tuntematon ja ylimääräinen naisääni kantautui kirkkaana Rinin korviin. Rin ja Josh erkanivat toisistaan välittömästi ja nörtin säikätänyt katse siirtyi eteisen puolelle, jossa Joshin äiti seisoi.

...

Äskeiset kolme pistettä kuvaavat varsin hyvin bruneten sen hetkistä mielialaa.

... !!!

Kolme pistettä ja kolme huutomerkkiä kuvasivat nyt täydellisti Rinin muuttunutta mielialaa.

!!!

Tätä oli kai turha enää selittää.

Rin oli nähnyt Joshin äidin viimeksi silloin, kun hän ja Josh olivat palanneet 'Meksikon' reissultaan takaisin San Diegon rautatieasemalle, jossa heitä oli silloin odottanut poliisipartio. Sekä Rinin vihaiset vanhemmat. Rinin äiti oli menettänyt totaalisesti hermonsa ja alkanut huutaa Rinille ja Joshille kaikenmaailman syytöksia. Joshin äiti oli tupsahtanut tällöin paikalle.
Voi ei... Joshin äiti varmasti muisti koko tapahtuman ja pitäisi Riniä huonona tyttöystäväehdokkaana pojalleen. Rin oli niin nolona ja häpeissään, eikä hän olisi halunnut jäädä yksin sohvalle, mutta Josh teki niin kuin kunnon poika teki - auttoi kantamaan ruokakassit keittiöön. Ja jätti Rinin yksin sohvalle. Maalitauluksi. Turvattomaksi.

Joshin äiti tuli lähemmäs ja esittäytyi Emmaksi. Rin nousi hädissään ylös sohvalta tajutessaan, että olisi epäkohteliasta istua, kun esittäydyttiin toisille. Pikkuneiti ojensi kätensä ehkä turhan nopeasti Emmaa kohti, kun oli aikeissa kätellä tätä. Näinhän sitä kunnolla esittäydyttiin?
"T-T-Trinity Hudson, rouva Fanelli... J-ja minä olen niin hirmu p-pahoillani äitini käytöksestä silloin r-r-rautatieasemalla... Ä-äitini ei oikein hallitse temperamenttiaan.." Rin sopersi ahdistuneena ja toivoi saavansa syntinsä anteeksi Joshin äidiltä. Kaikista vähiten hän toivoi saavansa mustan leiman Joshin äidiltä, joka näytti ja vaikutti niin mukavalta.

Emma tirskahti huvittuneena tytön niin virallisen kuuloiselle esittäytymiselle. Ei sillä, että se olisi häntä haitannut, vaan pikemminkin se oli ehkä pienesti yllättänyt hänet. Harva tuon ikäinen tyttö esittäytyisi niin virallisesti ja rouva sai hänet tuntemaan ehkä turhankin vanhaksi.
"Ihan Emma riittää", nainen vastasi hymyssä suin Rinille ja kätteli kohteliaasti tätä. Hymy kuitenkin hyytyi pienesti, kun hän tajusi pian, että Rin oli sen hullun naisen tytär, joka oli kaatanut koko Meksikon matkajupakan Joshin syyksi. Ja kenelläpä olisi jäänyt hyvä maku sellaisesta naisesta? Ei kenelläkään.
"Aaaai sinä olet sen hullun naisen tytär." hän sanoi oivallusta kuulostavalla äänellään, johon sai vastaukseksi pienen ärähdyksen keittiön puolella olevalta Joshilta, mutta hän ei siitä välittänyt. "Ei se mitään, sinä et vaikuta samanlaiselta." Ja tottahan se oli. Trinity vaikutti aivan erilaiselta kuin äitinsä. Ujommalta, ystävällisemmältä ja vaatimattomammalta... Mistä ihmeestä Josh oli tuollaisen kiltin tytön kaapannut mukaansa? Oli pieni yllätys, että perheen nuorimmainen oli kerrankin tehnyt poikkeuksen kaavassaan, eikä ollut langennut niihin samanlaisiin bimboihin.

"Äiti, sitä ruokaa..." tuli Josh keittiöstä laitettuaan kaikki ostokset oikeille paikoilleen, "Vai alanko minä sitä tekemään?"
"Ei, kyllä minä teen sen hieman nopeammin kuin sinä. Ikävä kyllä joudut odottamaan hetken", Emma sanoi pahoittelevasti pojalleen ja siirsi sitten katseensa takaisin Trinityyn. "Jäisitkö syömään luoksemme? Olisi mukavaa tutustua sinuun hieman paremmin."
Todellakin. Emma halusi kuollakseen tutustua poikansa uuteen tyttöystävään, varsinkin kun ei ollut saanut tietää koko seurustelusta kuin vasta äskettäin.
Äitinsä tavoin urheilija käänsi myös odottavan katseensa Riniin ja asetti toisen kätensä tämän vyötärölle vetäsen samalla tätä hieman lähemmäs itseään.
Hänestä olisi mukavaa, jos Rin jäisi, mutta ongelmana voisivat olla tämän vanhemmat. Nämä kun eivät päästäneet kovinkaan mielellään tytärtään yhtään minnekään ja mistä sitä tietää, vaikka nämä olisivatkin saapumassa kotiin niin sopivasti, että Rinin olisi pian lähdettävä..

Rinin olemus haihtui selvästi, kun Emmaksi esittäytynyt nainen muisti sen välikohtauksen juna-asemalla. Hullu nainen, Rinin äiti oli sellainen epäilemättä. Juuri kun pikkuneiti oli ehtinyt uskoa, että Emma ei pitäisi hänestä yhtään tytön äidin takia, ilmoitti Emma Rinin olevan erilaisempi kuin äitinsä. Ruskeat silmät nousivat uteliaasti katsomaan vanhemman naisihmisen kasvoja, jonka kasvoilta ei näkynyt teennäistä ilmettä. Oliko Emma tosiaan tarkoittanut sanojaan?
"K-kiitos.." brunette sopersi otettuna ja punastui poskistaan. Pieni hymyntapainenkin yritti hänen huulilleen ilmestyä. Ehkä tilanne ollutkaan niin paha kuin Rin oli ehtinyt ajatella.

Joshin ääni oli kuin herätyskello ja Rin katsahti keittiön suulle ilmestynyttä miehenalkua. Silloin oli mahdotonta pitää hymy poissa huulilta. Joshin ja tämän äidin välinen suhde oli huomattavasti todella läheinen, eikä Rin voinut olla tuntematta kateellisuutta. Miksei hänen ja hänen äitinsä välit olleet tuollaiset?
Seuraavat sanat yllättivät pikkuneidin täysin - häntä pyydettiin jäämään syömään. Trinityn suu loksahti auki ja hän tuijotti häkeltyneenä Emmaa. Kun Joshin käsi tunnettiin vyötäröllä, havahtui nörtti ajatuksistaan ja tajusi sulkea auenneen suunsa.
"S-se olisi hienoa. Tai siis, jos siitä ei ole mitään vaivaa", brunette sai viimein ähkäistyä ja onnistui jopa hymyilemään Emmalle. Rin vilkaisi nopeasti Joshia ja hymy leveni entisestään.

Nörtin vanhemmat olivat lähteneet tunti sitten tapaamaan jotain perhetuttuaan, joten he olisivat loppupäivän poissa. Rinin ei siis tarvinnut vanhemmistaan huolehtia, onneksi. Tosin.. Ehkä eräs asia pitäisi tehdä selväksi Emmalle, jottei mitään väärinkäsityksiä syntyisi.
"A-arvostaisin sitä, jos... Jos ette... Tai siis... Y-yritän selittää, että vanhempani eivät t-tiedä sitä, että.." Rin soperteli epämääräisesti ja viittoi käsillään itseään ja Joshia jälkimmäisen lauseensa aikana. "He eivät tiedä, että me vietämme.. Aikaa... yhdessä..."
Olipa noloa...

"Ei siitä vaivaa olisi, päinvastoin!" hihkaisi Emma heti vastaukseksi Rinille ja tämän kasvoilla käväisi pieni virne, jonka ikävä kyllä vain Josh osasi tulkita. Ja edes pienen pieni virne hänen äitinsä kasvoilla ei tiennyt ikinä mitään hyvää ja tuskinpa hän erehtyisi siitä tälläkään kertaa. Oikeastaan hän oli jo osannut odottaa tätä, muttei vain ollut halunnut myöntää sitä itselleen siinä toivossa, jos äiti vaikka haluaisi olla tällä kertaa armollinen.
Ei tietenkään... Kyselytunti oli tulossa, josta urheilija ei selviäisi hengissä. Oikeastaan hän ei ollut ikinä selvinnyt niistä hengissä.
Josh kyllä huomasi Rinin vilkaisevan häntä, mutta ei voinut loihtia kasvoilleen muuta kuin hyvin happaman ilmeen.

Emma myhäili tyytyväisenä saadessaan naisseuraa miesvaltaiseen perheeseensä, vaikka kyseessä olikin vain syömistuokio. Kyllä se nyt vähän onnistui aina silloin tällöin ottamaan päähän, kun jokaisella miehellä oli perheessä niin jyrkät mielipiteet, eikä mistään muusta osattu puhua kuin urheilusta, urheilusta ja urheilusta. Hän kaipasi aivan toisenlaista keskustelua.
Vanhemman naisen kulmat kohosivat hitusen, kun hän tajusi, mitä Rin ajoi takaa.
"Minulla ei ole tapana levitellä poikieni asioita muille ihmisille, joten ei tarvitse huolehtia siitä asiasta. Huuleni ovat sinetöidyt", ja hän veti kuvitteellisen vetoketjun suunsa edessä kiinni.
Sitten nainen alkoikin lipua keittiötä kohti, mutta kääntyi vielä poikansa puoleen ja sanoi: "Älä nyt näytä tuolta. En minä nyt NOIN paha voi olla."
"Kyllä sinä voit..." Josh vastasi takaisin hapan ilme kasvoillaan, jolle äiti vain tyytyi naurahtamaan ja katosi keittiön uumeniin.

Miehenalkua huolestutti, millaisia kysymyksiä hänen äitinsä keksisikään. No, ainakaan ne eivät olisi sellaisia "mikä on lempivärisi?" tai "missä asut?". Ehei, ne olivat aivan liian kesyjä kysymyksiä äidin suuhun. Toivottavasti tämä nyt vain osaisi edes hieman hillitä itseään, ettei säikäyttäisi hänen tyttöystäväänsä kuoliaaksi (ja häntä siinä samalla) täysin odottamattomilla, liian henkilökohtaisilla kysymyksillään.
"Kannattaa varautua kyselytuntiin", Josh kuiskaisi Rinille ja istutti tämän takaisin sohvalle, "Äläkä ihmettele, jos kysymykset on... Amm... Todella henkilökohtaisia.."
Täytyihän hänen varoittaa keijukaistyttöä tulevasta, ettei se tulisi aivan puun takaa.

Rin hieman häkeltyi, kun Josh mainitsi äitinsä voivan olla paha. Paha, missä asiassa Joshin äiti voisi olla paha? Tämä oli niitä sellaisia keskusteluja, joita ulkopuolinen ei pystynyt ymmärtämään.
Nörttityttö oli kuitenkin iloinen, että Joshin äiti vaikutti ottaneen hänet avoimin mielin vastaan. Mitä muuta hän olisi voinut toivoa kuin Joshin äidin hyväksyntää. Neiti tunsi itsensä huojentuneeksi, sillä Joshin äiti vaikutti kerrassaan mukavalta. Toisin kuin Rinin äiti, joka ei taatusti katsoisi Joshia sillä lailla kuin Joshin äiti katsoi Riniä.

Josh istutti Rinin takaisin sohvalle ja kuiskasi tälle jotain hälyyttävää. Miehenalku oli maininnut sanan 'kyselytunti'. Se sana jäi kaikumaan pikkuneidin mielessä, kun Josh vain jatkoi hiljaista supatusta. Kysymykset olisivat henkilökohtaisia. Todella henkilökohtaisia, kuten Josh oli sanonut. Apua, mitä tässä muka voisi tehdä! Ei brunette ollut todellakaan varautunut minkäänlaisiin kysymyksiin, jotka esittäisi vieläpä Joshin äiti! Mitä jos Rin vastaisi johonkin väärin, mitä jos Emma alkaisi pitää tyttöä sopimattomana pojalleen? Kauhukuvat tulvahtivat joukolla pikkuneidin mieleen ja tytön olemus tuntui häviävän hiljalleen.
Häntä ei ollut luotu vastaamaan kysymyksiin, varsinkaan henkilökohtaisiin sellaisiin.

"... Älä vain missään nimessä jätä minua pulaan.." tyttö kuiskasi anoen Joshille ja katsoi tätä niin säälittävästi kuin osasi. Hänen pieni kätensä hakeutui Joshin suureen ja lämpöiseen käteen kuin turvaa hakien.

//Lopetteles peli vaikka parilla lauseella, niin päästään alottaa uutta <3

Josh tiesi, että kertoessaan Rinille äitinsä paheesta, hän oli ottanut sen riskin, että toinen saattaisi pikkuhiljaa alkaa 'kadota', joten ei ollut mikään yllätys sinänsä, että niin näytti käyvän. Mutta parempihan se oli varoittaa etukäteen, kuin että koko asia olisi tullut täytenä yllätyksenä toiselle ja siinä vasta paska tilanne olisikin ollut. Ja totta kai hän olisi tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei ollut viitsinyt varoittaa tätä.
Näkyvä ja näkymätön, niin kuin kerran oli jouduttu toteamaan. Tässä tilanteessa se taas tuntui huomaavan liiankin selvästi, kumpi todellisuudessa oli se näkyvä ja kumpi ei. Ikävä kyllä hän oli se näkyvä, täysin haluamattaan. Näkymättömänä olo voisi olla mukavaa, vain jos sitä pystyisi hallitsemaan.

Hymy hiipi urheilijan kasvoille, kun keijukaistyttö oli suorastaan anonut häntä olemaan jättämättä tätä pulaan. Tytön käsi hakeutui hänen omaan kämmeneensä, jonka herra sulkikin merkiksi siitä, ettei aio jättää tätä hetkeksikään pulaan, saati sitten yksin.
"En jätä. Nousen vaikka sitten kuolleista, kun äiti on saanut tapatettua mut kysymyksillään", hän vitsaili pienesti ja antoi pienen suukon Rinin otsalle.
Ei hän Riniä jättäisi ja siitä tämä voisi olla varma.

//The End ♥