You fool, I'm standing right here!

/ chaos & felicjan /

Fabian työnsi puuoven auki runnottuaan hetken avainta jäätyneeseen lukkoon, laski tavaransa eteisen lattialle ja katseli ympärilleen. Tämän oli pakko olla huono läppä.
Mökki oli pieni, varmasti alle puolet siitä, mihin heidän olisi pitänyt alunperin majoittua. Se olisi ollut sopivan kokoinen jollekkin yksinäiselle erakolle, ei kahdelle teinipojalle. Mökissä oli periaatteessa vain kaksi huonetta; yhdistetty makuuhuone, olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone, jonka suihku näytti siltä, ettei olisi koskaan nähnytkään lämmintä vettä. Ei laisinkaan omaa tilaa; jos kyllästyisi toisen naamaan, pitäisi joko lukittautua kylmään suihkuun tai pihalle. Yksi sänky, yksi pieni sohva ja televisio, aataminaikaiset keittiökalusteet ja pakkaslukemia lähentelevä huoneilma eivät jättäneet kyseenalaiseksi, miksi juuri tämä mökki oli ollut vapaana. Paikka oli kaukana ihanteellisesta loma-asumuksesta, vaikka kuinka olikin lähellä rinteitä. Veljesten kohdalla kyse oli onneksi vain yhdestä yöstä. Lomakylä oli sotkenut buukkaukset ja alunperin heille varattu mökki, jossa oli enemmän huoneita ja toivottavasti parempi kalusto, vapautuisi vasta huomenna. Kello oli saapumishetkellä jo yli yhdeksän, minkä takia virkailija oli vain antanut heille sattumanvaraisesti jonkun vapaan mökin avaimet ja luvannut selvittää tilanteen heti aamulla. Kai sillä oli ollut vain kiire kotiin.

Urheilijanalku ei ollut varsinaisesti odottanut mitään rauhallista laiskottelulomaa, olihan hän kuitenkin matkassa pikkuveljensä kanssa, muttei toisaalta myöskään ollut varautunut siihen, että joutuisi yöpymään jossain rakennelmassa, joka muistutti enemmän pihavarastoa kun lomamökkiä. Poika ei muutenkaan ollut matkasta kovin innoissaan, ilman Felicjanin painostusta hän ei olisi lähtenyt mihinkään. Aluksi tarkoitus oli ollut lähteä matkalle vain pitkäksi viikonlopuksi, Fabian oli kuitenkin päättänyt, että jos hän skippaisi treenit, hän voisi yhtä hyvin skipata mahdollisimman monta koulupäivääkin ja muuttanut ajankohdan niin, että he olivat periaatteessa poissa koko arkiviikon. Mitään koulukirjoja ei luonnollisesti ollut mukana opettajien valituksista huolimatta, blondi koki olevansa jo valmiiksi niin jäljessä, ettei sillä ollut enää mitään väliä mitä hän tekisi tai ei tekisi. Sitä paitsi he olivat lomalla, juhlisivat ja laskettelisivat - eivät opiskelisi. Eivät tosiaankaan.
Poika laittoi valot päälle ja joutui toteamaan, ettei paikka näyttänyt täydessä valossa yhtään sen paremmalta. Seinällä oleva lämmönsäädin sentään vilkutti vihreää valoa kun sen painoi päälle ja sääti lämpimämmälle, hyvällä tuurilla kämppä olisi aamuun mennessä lämmennyt siedettäväksi.

Fabianilla oli jo valmiiksi kylmä, vaikka he eivät olleet olleet pihalla kun muutaman minuutin ajan kävellessään respalta kämpälle. Ulos lähteminen ei houkuttanut yhtään sen enempää kun sisälle jääminenkään, toisaalta jossain baarissa, kahvilassa tai missä tahansa muualla olisi ainakin ollut lämmintä ja jotain muuta seuraa kun Felicjan.
Urheilijanalku ei ollut pukeutunut pakkasten vaatimalla tavalla, koska San Diegossa oli ollut kuuma ja lentokoneessakin turhan lämmintä. Hän ei ollut edes muistanut, kuinka kylmä oikeasti saattoikaan olla, vaikkei pakkasta ollut kun muutama aste. Fabian paleli yleensä San Diegonkin keleillä, kun lähestyttiin nollaa, hän oli jäätymiskuoleman partaalla. Päällä oli vain roikkuvat, tummaharmaat farkut, musta beater ja sen päälle vedetty valkoinen packersien huppari. Jalassa oli reebokin mustakultaiset, nahkaiset ja korkeavartiset tennarit, joita selvästi ei oltu tarkoitettu talvikäyttöön ja jotka eivät pitäneet laisinkaan vettä. Kassista kaivettiin nopeasti esille kunnon takki. Jos poika olisi näyttäytnyt tälläisissä vaatteissa koulussa, hänet oltaisiin varmaan luokiteltu kahta kertaa miettimättä räppäreiden joukkoon. Blondi joutui normaalisti aina stressaamaan sitä miltä näytti, ja inhosi sitä. Lomalla hän saattoi ainakin käyttää ihan mitä vaatteita tahansa ilman, että kukaan välitti.

"Lähetäänkö saman tien?", blondi kysyi ja vilkaisi nuorempaansa nopeasti. Tuskin Felicjankaan oli kiinnostunut istumaan loppuiltaa tuijottamassa televisiota tässä pienessä rotankolossa.
Urheilijanalku ei osannut päättää, mitä kieltä puhua. Kaksikielisyyden kiroja. Yleensä jako meni karkeasti niin, että hän puhui pikkuveljelle ja vanhemmille saksaa, kun ei halunnut muiden ymmärtävän, kirosi tai oli liian väsynyt miettimään, ja ystäville ja tutuille luonnollisesti englantia. Toisinaan poika sekoitti molempia surutta yhteen, kuten nytkin. Urheilijanalku oli jostain syystä omaksunut saksan paremmin kun englannin. Kyllä hän puhui lähes moitteettomasti molempia, mutta saksa tuli luonnostaan, tunteet oli vaikeampi pukea englanniksi.

Sveitsiin pääseminen oli kieltämättä ollut aika odotettu juttu nuoremmalle Chaletin veljekselle. Ja hän ei ollut edes osannut kuvitella tekevänsä matkaa kenenkään muun kuin Fabianin kanssa. Ja veli olikin salakavalasti pakotettu mukaan. tai vähemmän salaisesti, mutta kavalasti yhtäkaikki.
Mökki oli kuitenkin fiasko. Paremminhan nuorempi oli osannut pukeutua kuin veljensä. hän oli muutama vuosi takaperin sentään miltei asunut näissä rinteissä lautoineen. Kaikki oli muutenkin Felicjanin kannalta reilassa, mutta se saatanan paska mökki onnistui latistamaan fiilikset kokonaan. Hymyileväinenhän nuorempi Chalet ei ollut ollutkaan, nyt vielä vähemmän. Aivan kuin pajamajassa asuisi… Voi vittu.
Isoveli uteli lähtisivätkö he samantien. Harmaasilmäinen loi pistävän katseen tuohon nakellen laukkunsa kuitenkin lattialle.
“Jaa mihin? Rinteet pistetään pian kiinni ja jos et sattunut muistamaan, niin mä olen alaikäinen”, Felicjan marisi. Hän oli kuitenkin jo kovaa kääntymässä kannoillaan ja menossa ulkoilmaan, joka tuskin mökissä vallitsevasta lämpötilasta edes erosi.

Fel oli kiskonut päälleen maastokuvioiset lasketteluhousut, pitkähihaiset tummanvihreänpaidan, siihen päälle apocalypticanpaidan ja mustan hupparin. Kokonaisuuden päällä oli vielä musta takkihuppari, jonka karvavuori oli tummanvihreä. Viimeksi mainittu oli auki. Päässä oli musta ‘kortsupipo’, jonka alta pilkotti monivärinen, tällähetkellä tummapohjainen hiuspehko.
Heillä oli käyttörahaa onneksi mukavasti, mutta Felicjan uskalsi arvailla sen loppuvan ainakin hänellä kesken. Eikö kaikella kuitenkin ollut loppujenlopuksi taipumusta mennä vituilleen? Aikanakin hän uskoi niin. Ja eihän pessimistillä ollut vaaraa joutua pettymään.

Felicjanilla oli kieltämättä hyvä pointti. Mihin he muka menisivät? Kumpaakaan tuskin kiinnosti istua kahvilassa eikä Felicjania varmasti päästettäisi sisään baariin ilman papereita, rinteet olivat menossa kiinni eikä nuorempaa varmaan edes kannattaisi koittaa suostutella mukaan salille. Mitään muuta urheilijanalku ei sitten keksinytkään, hänellä ei koskaan ollut ollut kovin hyvää mielikuvitusta. Minkä hän sille mahtoi, että vapaa-aika kului yleensä juhlimisen ja treenaamisen parissa. Millekkään muulle ei oikeastaan olisi edes jäänyt aikaa vaikka kiinnostusta olisi ollutkin.
Toisaalta sveitsissä ainakin olutta sai ostaa jo kuusitoistavuotiaana, joten kuka ties vaikka Felicjankin pääsisi johonkin sisään. Eikö briteissäkin ollut jotain kuusitoistavuotiaille avoimia kaljapaikkoja? Varmasti sveitsissäkin olisi. Etenkin kun toisella oli täysi-ikäinen ihminenkin mukana vahtimassa, kai senkin piti jotain merkitä. Tosiasiassa Fabianilla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten alkoholipoliitiikka maassa toimi. Jos mitään muuta ei keksittäisi, he voisivat kuitenkin mennä johonkin ravintolaan jossa oli anniskeluoikeudet tai etsiä paikallisia nuoria ja lyöttäytyä niiden seuraan. Kyllä hätä keinot keksisi, etenkin, kun mikä tahansa vaihtoehto oli parempi kun istua tässä kämpässä jäätymässä ja tuijottamassa seiniä tai televisiota. Oikeastaan television katsominen ei tuntunut kovin huonolta vaihtoehdolta, blondi olisi enemmän kun mielellään katsonut playoffeja, joita varmasti näytettäisiin sveitsiläisenkin television kaapelikanavilla, ja kaapelikanavia oli ainakin väittämän mukaan jokaisen mökin televisiossa.

"Jos me viedään sut lastentarhaan ja mä meen baariin", Fabian ehdotti melko ärtyneeseen sävyyn. Mieliala ei ollut kovinkaan korkealla ja laski vain kohinalla. Se ei ollut reilua, että kun poika oli kerrankin tarpeeksi vanha saadakseen laillisesti juoda, hän ei voinut tehdä sitä, koska pikkuveli sattui olemaan muutaman kuukauden liian nuori. Ikärajat olivat muutenkin epäreiluja, koska veljestenkin kohdalla nuorempi oli epäilemättä se, jolla oli parempi viinapää ja enemmän kokemusta. Turvallisempaa se olisi yhteiskunnan kannalta ollut päästää Felicjan vetämään perskännit kun Fabian, ne olisivat netonneet enemmän rahaakin siinä samalla.
"Kyllä me jotain löydetään", blondi lupasi, veti takin päälle ja suuntasi edeltä pihalle.

Nuoremman mielessä kävivät vanhat kaverit, siltä ajalta kun hän vielä halusikin olla snoukkauksen kärkinimiä. Sitä paitsi Sveitsissä piti pitää mielessä se, että hänet saatettaisiin jopa tunnistaa. Ja se ei kiinnostanut kyllä vittujakaan. Sitä paitsi, eihän hän edes ollut mikään ihmeen julkkis.
“Tai mä lukitsen sut kaappiin ja meen sun papereillas baariin”, Fel jupisi toisen ehdottaessa tylyyn sävyyn nuoremman lastentarhaan viemistä. Eihän keesipää edes menisi veljestään, eivät he niin paljoa saman näköisiä olleet. Hänen olisi ehdottomasti pitänyt jo ajat sitten hommata itselleen väärennetyt henkilöllisyyspaperit. Ei olisi tarvinnut huolehtia maailman typerimmistä ongelmista.
He lähtivät tarpomaan jonnekin Fabianin lupaillessa, että jotakin löytyisi kyllä. Felicjan ei ihme kyllä kyseenalaistanut. Sen puolesta hän kyseenalaisti sen, mitä se jokin olisi. Tuskin mitään löytämisen arvoista sentään.
Felicjan ei muistanutkaan, miten räjähdyttävän ärsyttävää sankka lumi saattoikaan olla. Ja periaatteessa hän rakasti lunta… No, sekin oli viharakkaussuhde, kuten kaikki Felicjanin kohdalla. Tai ei nyt sentään kaikki mutta… no, moni juttu.
Hänellä oli hinku rinteeseen, sitä paitsi yölaskettelu olisi ollut ihan helvetin fiiniä, mutta ei kun ei. Missään tuskin pääsi rinteeseen…

“No vittu, ei yrittänyttä laiteta”, Felicjan ilmoitti saadessaan katsekontaktin erääseen kutsuvannäköiseen klubiin. Olihan se nyt aika saatanan selvää, ettei hän kuitenkaan pääsisi sisälle, mutta.. No, vaikka hän oli täysi pessimisti, hän oli silti jonkinasteinen yllytyshullu. Varsinkin, jos sai itse sen typerän idean, joka oli jo syntyessään täysin hengetön. Ja pieni ääni päässä jaksoi muistuttaa optimismista ja onnistumisen mahdollisuudesta, mutta se tosiaan oli lähes olematon ääni. Felicjan oli yhä mieltä, että idea oli jo kuollut, kunnes bongasi sisään jonottavista tyypeistä tutut kasvot, joiden nimi oli kyllä hukassa.
“Mennään tonne”, voitonriemuinen Felicjan ilmoitti puhuen täydellistä saksaansa. Tuon tyypin kanssa hän oli kaveeraannut joskus, mutta siitä oli vitusti aikaa. Silti ei voinut sanoa, että liikaa. Odottamatta Fabiania poika pisti jo jalkaa toisen eteen ja tavoitti nuoret jätkät, joiden joukossa taisi olla muutama muijakin.
“Terve”, Felicjan moikkasi hymyilemättä. Häntä tuijotettiin kyllä hetki, mutta jätkän ilme kertoi tuon lopulta tunnistavan, kuka oudon näköinen tervehtijä oli.

- blaah mikä vuoro. päätä ite tunteeko Fabiankin jotain noita rndom tyyppelöitä~ -

Fabian oli melkein yllättynyt, kun Felicjan ei kaivanutkaan tavaroidensa joukosta esille väärennettyjä papereita. Hän olisi voinut melkein vannoa, että nuoremmalla olisi ollut, huolimatta siitä, ettei niille yleensä ollut käyttöä. Hyvä sellaiset oli aina varmuuden vuoksi olla olemassa, eikö? Kuten juuri tälläisiä tilanteita varten. San Diegossa ylitsepääsemätöntä tarvetta ei oikeastaan koskaan ollut, toisin kun lähes vieraassa ympäristössä. Tai vieraassa ja vieraassa, tuskin paikka oli oikeasti vieras kummallekaan, vaikka he eivät siellä toviin olleet käyneetkään. Blondi ainakin olisi edelleen osannut suunnistaa heidän vanhalle talolleen, koululleen ja keskustaan ilman mitään ongelmia, kuten myös moniin "kohtaamispaikkoihin", tupakkakulmauksiin ja niihin pikkukioskeihin, joista alaikäinenkin oli ennen saanut ostaa juotavaa.
Fabian ainakin tunsi kotikulmilta tarpeeksi vanhempia ihmisiä, jotta löytäisi hakijan ja jonkun edes etäisesti kotibileitä muistuttavan baarin korvikkeen milloin vain mieli tekisi. Ei hän ollut kokeilun jälkeen tuntenut tarvetta edes käydä baarissa, mielummin kiersi tutuilla kulmilla muiden joukkuelaisten kanssa. Poika saattoi vain kuvitella, kuinka vaikeaa jollain taviksella tai nörtillä olisi, kun ne eivät tienneet mistä saisivat mitään, eivätkä koskaan saaneet kutsua yhtään mihinkään. Niiden täytyi olla kuolemassa tylsyyteen.

Urheilijanalku ei ollut koskaan syttynyt lumilautailusta samalla tavalla kun nuorempi. Kyllä hän oli aina viihtynyt rinteessä, hyvinkin, käynyt hetken ajan aktiivisesti kisoissakin, mutta se siitä. Kiinnostus oli säilynyt suureksi osin vain ystävien vuoksi, lautailun ohella kun oli tutustunut ihmisiin, joiden kanssa ei mitään muuta yhteistä ollutkaan. Kehenkään Fabian ei kuitenkaan ollut kokenut tarvetta pitää yhteyttä muuton jälkeen, vaikka oli muutaman kanssa ollut hyviäkin ystäviä jopa useita vuosia. Kai ne olivat vähän ihmetelleet kun hän oli vain varoittamatta kadonnut. Välillä blondi oikeasti katui sitä, että oli niin huolettomasti vaihtanut laskettelun jenkkifutikseen ja laittanut koko ystäväpiirinkin samalla uusiksi.
Fabian seurasi toisen perässä, kun tuo päättäväisesti suunnisti hetken lumessa tarpomisen jälkeen jonkun yökerhon jonoon. Portsari näytti nopeasti katsottuna tarkistavan ovella vanhempienkin papereita, mutta kyllä se silti olisi yrittämisen arvoista. Selvästi Felicjan oli myös löytänyt jonosta tuttuja. Poika ei muistanut kovin hyvin niitä, joiden seuraan he lyöttäytyivät. Kasvot olivat selvästi tutut, nimiä ei kuitenkaan muistunut mieleen. Kukaan ei kuitenkaan viitsinyt esittäytyä, kuulumiset vain vaihdettiin pikakelauksella. Ne perus "mitä te täällä" ja yleinen kälätys omasta elämästä käytiin nopeasti läpi, kaikki tyylikkäästi yhteen ääneen. Selvästi muut muistivat heidät ainakin etäisesti yhtä lailla.

Felicjanin tosiaan olisi jo aikaa sitten varmasti pitänyt hommata paperit, väärät tietenkin. Se nyt oli vain venynyt ja venynyt ja lopulta jäänyt. Mutta koska tämän pojan elämässä mikään olisikaan onnistunut? Tai olihan hän hyvä, toisinaan keskivertoa parempikin useissa jutuissa, mutta eihän se keesipäälle piisannut. Hän vaati itseltään aina liikaa, eikä koskaan tyytynyt mihinkään.
Porukassa oli vanhoja snoukkausajan tuttuja ja muita tyyppejä. Tokikin Felicjania vanhempia, sillä hän ei oikein koskaan ollut tykännyt liikkua itsensä ikäisten kanssa. Ja se yleensä tiesi sitä, että myös Felicjania luultiin vanhemmaksi kuin hän oli. Voisihan hän yrittää tässä porukassa sisään? Mennä vaan mukana, ei kai portsari ihan kaikkien papereita jaksaisi katsoa? Tai toki se katsoisi, koska kaikki meni aina vituiksi.
Kaiken sen peruspaskan, joka meni tyyliin ‘vittu Felicjan, mitä kuuluu?’ ja niin edespäin, päättivät tyypit ruveta kyselemään snoukkauksesta ja ties mistä muusta paskasta. Mistä ne olisivatkaan voineet tietää, kuinka poika oli muuttunut niin paljon kuin oli.
Juttu kuitenkin luisti suhteellisen hyvin.
“Pääseekö tonne miten hyvin sisään alaikäisenä? Onko yrittämisen arvoista?”, Felicjan kysyi katsoen itseään lähinnä olevaa poikaa, vaikka suuntasikin kysymyksen koko porukalle. Tyypit kohauttelivat olkiaan ja kertoivat sen olevan usein kiinni siitä, millä päällä poke oli. Heillä ei ollut kenelläkään tarvetta edes tietää, koska jokaiselta löytyi lompakostaan aidot paperit. Yhdellä Freddiellä oli kuitenkin kirjoittaa Felicjanille ylös tyypin nimi, joka tekisi suht halvalla aidonveroisia väärennöksiä.

No, hän kaiketi lomanaikana sellaiset hakisi, mutta hän voisi silti yrittää nyt sisään. Ja kai he jotakin keksisivät, ellei Felicjan pääsisi. Ja nuorempi Chalet oli jo päättänyt, että jos hän ei pääsisi niin Fabian ei saatana vie jättäisi häntä tänne yksin. Se tietäisi koko loppulomaksi pelkkää helvettiä isoveljelle… Felicjan ei todellakaan ollut toiselle se helpoin veli, mutta ainut kuitenkin.

Tälläisinä hetkinä Fabian ei voinut olla miettimättä, kuinka paljon helpompaa elämä voisi olla ilman pikkuveljeä. Hän olisi voinut maata nyt jossain aurinkorannalla juomassa täysi-ikäisten kaveriensa kanssa sen sijaan, että jäätyisi sellaisen baarin jonossa, johon nuorempi ei välttämättä edes pääsisi sisälle. Urheilijanalku tiesi paremmin kun hyvin, että jos hän jättäisi Felicjanin yksin pihalle, loppuloma olisi enemmän tai vähemmän helvettiä. Asiaa tuskin painettaisiin villaisella, halusi poika sitten juhlimaan kuinka paljon tahansa. Felicjanille olisi todennäköisesti turha esittää hyläämisen tekosyyksi, että Fabianillakin oli joskus oikeus pitää hauskaa ja irrotella. Eikä juominen ehkä kuitenkaan houkuttanut niin paljon, että sen vuoksi olisi valmis kestämään toisen kettuilua koko loppuviikon. Lämmin suihku sen sijaan houkutteli ja blondi päätti mielessään etsivänsä itselleen jonkun kivannäköisen turistin, jonka hotellihuoneessa tai lomamökissä olisi iso sänky, loistava suihku, lämmitys ja kaikki muutenkin paremmin. Nukkumisseurakin olisi parempaa, vaikka nainen ei mikään maailman kaunein olisikaan. Joku keski-ikäinen, ryppyinen kotirouvakin olisi ollut parempaa seuraa kun Felicjan, jos tuo oli vittumaisella tuulella.

Urheilijanalku ei oikeastaan uskonut, että kukaan niistä, joiden kanssa he nyt jonottivat olisi valmis jäämään pitämään seuraa pikkuveljelle. Ne olivat varautuneet bileiltaan, eivätkä antaisi jonkun vanhan tutun estää sitä. Harmi Fabianille, ettei hän ollut ihan yhtä hyvässä tilanteessa.
Blondi otti Felicjaniin tarkoituksella vähän etäisyyttä jonon liikkuessa eteenpäin, koska silloin hän ei joutuisi kuuntelemaan valitusta ainakaan heti ovella jos tuo ei pääsisikään sisälle. Fabian saattaisi vaan pujahtaa sisälle ja myöhemmin puolustautua sanomalla, ettei edes huomannut Felicjanin jääneen jälkeen. Eivät he yleensäkään juhlineet yhdessä, joten ei poika ollut olettanut tuon roikkuvan niskassa nytkään. Hyvällä omallatunnolla Fabian näytti paperit ja katosi sisälle taakse katsomatta. Hän oli hitto vie ansainnut hetken aikaa itselleen, koska oli huolehtinut nuoremmasta ihan kun jostain kuusivuotiaasta kännireissun jälkeen sen verran monta kertaa.