Armoa et saa anelematta

Joskus erittäin myöhään aamupäivällä...

Johnny ei ollut todellakaan nukkunut edellisenä yönä hyvin. Hän oli saanut unta vasta muutaman tunnin jälkeen ja senkin jälkeen vaipunut hyvin levottomaan uneen. Välillä säpsähdellyt hereille, katsellut ympärilleen, kuunnellut Felicjanin hengitystä ja yrittänyt sitten vaipua takaisin uneen. Onnistuen siihen pariksi tunniksi, mutta sitten säpsähti hereille uudestaan. Ties mistä sekin sitten johtui. Kaiketi Johnny ei ollut vain tottunut nukkumaan jonkun vieressä - tai no oli kyllä, mutta ei ehkä näin lähellä. Harvemmin hän niiden yhden illan panojenkaan nukkui sylikkäin, joten ei ollut ihme, jos poika vierasti tätä hommaa. Ja kaiketi hänen mielessään oli vain pyörineet ne edellisen illan jutut, josta hän oli Felicjanin kanssa jutellut. Tuolloin olo oli ollut erittäin epävarma, mutta entäs nyt sitten? Johnny huokaisi aavistuksen, liikautti hivenen toista kättään, joka oli vaaleamman selän takana. No ei ollutkaan ihme, jos oli ollut kummallista nukkua. Johnnyhan oli ripustautunut toiseen kuin joku helvetin apinanpoikanen emoonsa. Ei ehkä kuitenkaan niin tiukasti, mutta jotenkin sillä tavalla kuitenkin.

Ruskeatukkainen katseli hetken aikaa nukkuvaa Felicjania, kunnes hivuttautui varovasti pois tuon läheltä ja jäi istumaan hetkeksi aikaa sängynlaidalle. Ikkunan kaihtimien välistä tulvi hivenen auringonvaloa, joka kieli ulkona olevan jälleen aika helvetin hieno päivä. Johnnya se ei kuitenkaan jaksanut kauheasti kiinnostaa, vaikka hän ikkunan meni avaamaankin. Olisi pakko saada tupakkaa, sillä se ennen nukkumaanmenoa tavallisesti poltettava rööki oli jäänyt väliin, joten nikotiinintarve oli valtava. Johnny käveli erään hyllyn luokse, nappasi sieltä sijaitsevasta askista tupakan, otti sytkärin ja lähti istumaan työdöydälleen ihan ikkunan viereen. Oli täysin normaalia, että Johnny poltti sisällä ja huoneessakin haisi tupakka, mutta eipä hän ainakaan ollut valituksia kuullut keneltäkään. Paitsi ehkä Sharonilta, mutta niille puheille poika tyytyi vain hymähtämään.

Siniset, jokseenkin uniset silmät tarkastelivat hetken aikaa katua, mutta kääntyivät katsahtamaan pikaisesti vielä nukkuvaa Felicjania. Äkkiä huoneen ovelta kuului kuitenkin koputus, joka sai Johnnyt säpsähtämään. Mitä helvettiä?
"Johnny. Oletko sä siellä?" Ääni oli pojan nykyisen äidin, joka sai hänet pyöräyttämään silmiään. Eikai siinä auttanut muu kuin tumpata tupakka ennen aikojaan, kävellä ovelle ja raottaa sitä hivenen.
"No mitä?" Johnny kysyi ja tuon naisen katseesta huomasi selvästi, että tuo oli varsin huojentunut.
"Minä jo luulin, että sulle on sattunut jotain vakavaa. Onko sulle? Kun löysin kasan verisiä vaatteita pesuhuoneesta ja--"
"Aijaa, no kiitos. Heihei."
"Mutta Johnn--"
Vaatteet napattiin pois tuon kädestä ja kadottiin takaisin oven taakse, laittaen oven lukkoon. Helvetin helvetti kun Johnny oli tyystin unohtanut ne vaatteet. Aivan varmasti alakerrassa saisi kestää taas kysymystentulvan, jolta pitäisi vain yrittää välttyä jotenkin...

Levoton se yö oli ollut, muttei aivan niin levoton kuin mitä arvailla olisi voinut. Vain muutaman kerran hän oli herännyt siihen, että häneen sattui, mutta uni oli tullut yllättävänkin nopeaa uudelleen. Kai se oli kehon puolustusmekanismi, joka lamaannutti hänet, ettei kipua tarvinnut tiedostaa niin hyvin. Lähekkäin he olivat Johnnyn kanssa nukkuneet, sylikkäin toisiinsa kietoutuneina, mikä oli perin outoa. Ja silti, ei niin mitään valittamista, Felicjanille tämä kävi oikein hyvin.
Siinä vaiheessa, kun Johnny heräsi ja nousi ylös, oli Felicjanin uni vielä sikeimmillään, eikä tuo muuta kuin muuttanut asentoaan ja tarrannut kiinni tyynyyn. Ja kaiken tuon täydessä unessa. Hän ei ollut tietoinen siitä, mitä toinen teki.
Hän heräsikin vasta oveen koputettaessa, joskin silloinkin hänen unensa vain häiriintyi ja silmät liikkuivat suljettujen luomien alla. Silloin kehon kivut tiedostettiin jälleen aivoissa ja poika ähkäisi kääntyen vatsaltaan kyljelleen. Silmät avautuivat muutaman räpyttelykerran jälkeen ja kohdistuivat pienen hetken kuluessa huoneen ovella kärkkäästi puhuvaan Johnnyyn. Oven takana oli siis joku nainen, mutta tummatukkainen näytti sulkevan tuon sinne sisään päästämättä. Ja hyvä niin. Lädessään pojalla oli mytty likaisia ja verisiä vaatteita, jotka Felicjan tunnisti omikseen.

“Saanko mä särkylääkettä?”, hän pyysi vaivoin aamukäheällä ja karhealla äänellä. Olo oli… outo. Hän muisti kyllä kaiken tapahtuneen ja se oli.. No, se ei ollut paha, mutta mitä toinen siitä ajatteli nyt. Epävarmuus iski hyvin nopeasti takaisin. Kadonnutkin se oli vain unen tieltä pois, joten ihmehän comeback ei ollut.

Johnny kirosi tyhmyyttään kun ei ollut tajunnut hävittää niitä todisteita siitä viime yöstä - tai oikeastaan vain hakea ne pesuhuoneesta pois. Mutta eipä hän ollut tajunnut sitä kun oli vain jäänyt siihen Felicjanin viereen nukkumaan ja vahtinut tuon unta jonkin aikaa, kunnes itsekin oli nukahtanut levottomaan uneen. Ja nyt pojan äiti oli keksinyt ne vaatteet sieltä ja tullut tietenkin Johnnylta kyselemään, sillä tuskinpa Dannykaan sentapaisia vaatteita pitikään. Liian isojakin ne olivat sille ruipelolle.
Felicjan oli kuitenkin tuntunut heräävän ja tuo pyysi kipulääkkeitä, joka sai Johnnyn kääntymään tuota kohden. Huulilla käväisi pieni hymy kun poika kävi heittämässä vaatteet tuolille, ojensi kipulääkepaketin vaaleaverikölle ja lähti hakemaan lasiin vettä pillerin kyytipojaksi. Yläkerran aulassa Johnny vielä katsahti ympärilleen, ettei lähistöllä ollut ketään ei-toivottua tyyppiä ja livahti pesuhuoneeseen. Siellä hän laski lasin täyteen jääkylmää vettä ja luikahti jälleen yhtä vikkelästi takaisin huoneeseen, laittaessa oven lukkoon. Johnny käveli Felicjanin luokse ja ojensi tuolle mukin.

"Nukuitko hyvin?" poika sitten kysyi ja asteli takaisin tuolin luokse, jonne hän oli ne vaatteet nakannut. Pojan omat vaatteet eivät veressä juurikaan olleet (ehkä takki hivenen, mutta sen varmaan saisi helposti pestyä), mutta Felicjanin housut olivat veressä ja mutaiset sekä paita oli suoraan sanottuna käyttökelvoton. Voisi mennä suoraan roskiin, jos Johnnylta kysyttäisiin.
"Kivassa kunnossa nää sun vaattees..." ruskeatukkainen totesi ääneen ja vilkaisi vaaleaverikköä. "Ainaki tää paita. Tuskin ees pystyy käyttää enää. Saat multa kyl vaatteita lainaan, jos haluut." Ja miksi Johnny oli niin luvannut? No, eilenkin hän oli ollut outo, joten miksei tänäänkin. Kyllä hän muisti varsin hyvin ihan kaiken sen mitä hän oli Felicjanin kanssa jutellut ja mihin tulokseen he olivat tulleet. Tai no... Eipä Johnny tosin edelleenkään tiennyt mitä kaikkea tästä seuraisi. Oliko se sitten suhdetta, vain jotain pientä sääntöä vai ei mitään. Poika huokaisi, laski vaatteet tuolille ja kävi noutamassa itselleen uuden tupakan. Sitten siitä käveltiin takaisin ikkunan luokse istumaan ja rööki sytytettiin. Hetken aikaa hän vain katseli ulos, mutta siirsi siniset silmänsä sängyllä olevaan Felicjaniin.
"Olipa kummalline yö. Mä ite en nukkunu juuri ollenkaa."

Johnny hymyili hänen pyytäessään lääkettä, mutta siitä ei enää osattu hämääntyä. Hän hymyili nimittäin itsekin. Toinen asetti hänen vaatteensa mytyssä tuolilleen ja ojensi lääkkeet Felicjanille, joka mursi paketista jälleen kaksi. Suositeltuahan olisi ollut ottaa vain yksi, mutta… Lääkkeiden väärinkäyttäjä oli aina lääkkeiden väärinkäyttöjä. Saisipahan kunnon tokkuran edes hetkeksi. Johnny katosi ovesta ulos ja palasi jonkin ajan kuluttua vesilasin kanssa. Sillä aikaa albiino oli jo vaivoin saanut itsensä istumaan. Hän sai lasin käteensä, nakkasi pillerit kurkkuun ja kumosi vedet päälle. Pitäisi vaikuttaa jossain vaiheessa, toivon mukaan.
Tummakutrinen uteli kuinka Felicjan oli unensa nukkunut. Murjottu vaaleaverikkö kohautti olkiaan ja pudisti hiukan päätään.
“Parempiakin öitä on ollu”, hän vastasi. Kurkku ei ollut enää vesilasillisen jälkeen niin kuiva, mutta eipä ääni silti mitään sulolivertelyä ollut. Vähän kähisi yhä. Felicjanin harmaat silmät seurasivat katseellaan kuinka toinen katseli vaatteita. Oma paita sai hänetkin irvistämään toisen todetessa hänen vaatteidensa olevan mukavassa kunnossa, varsinkin paidan. Tuo lupautui lainaamaan hänelle joitakin vaatteitaan, mihin Felicjan naurahti. Hänen huulillaan majaili kuitenkin hymyntapainen. Tuskin toisen vaatteet edes mahtuivat hänelle… Tai no joo, ehkä. Eivät mitkään Johnnylle tiukahkot ainakaan, mutta… Ehkä jotakin löytyisi. Oli se aika kumma kuulla mitään tuollaista toisen suusta, sillä hän itse tuskin olisi tarjoutunut vaatteita lainaamaan. “Kiitos”, poika mumisi. Hän oli viimeisen vuorokauden aikana käyttänyt sitä sanaa harvinaisen usein. Mutta olettaen ihan syystäkin.

Vaaleaverikkö siirtyi sängynlaidalle ja tipautti jalkansa lattiaan. Hän halusi kokeilla miten luonnistui omilla jaloillaan seisominen tänään. Keho oli ainakin levännyt, joten voimat eivät aivan loppu olleet. Toisin kuin eilisiltana.
Tummatukka katsoi häneen ja totesi yön olleen kumma, eikä tuo ollut juuri ollenkaan nukkunut… Voi toista. Ja hän ihan oikeasti ajatteli näin?! Kyllä, tosissaan. Maailma oli varmasti päälaellaan nyt.
“Kyllä sä sillon ainakin nukuit, kun mä heräilin. En mä tosin ihan kovin montaa kertaa herännyt. Ehkä kolme”, poika tokaisi. Normaalisti hän nukkui niin sikeästi, ettei varmaan herännyt kertaakaan. Nyt tässä olikin monia muuttujia.

Alaston poika nousi kivusta irvistellen jaloilleen, jopa pysyi niillä. Hyvä niin. Kipu oli kyljessä ja haava näytti tihkuvan jonkin verran nesteitä. No, ainakin se saattaisi parantua joskus. Kävelykin luonnistui ja välittämättä siitä, ettei kehoa verhonnut mikään poika käveli nappaamaan tupakin toisen askista. Sytytintä ei hänellä ollut, joten haparoivat askeleet veivät hänet Johnnyn luo ja lupaa kysymättä tai mitään ilmoittamatta hän nussi savukkeeseen liekin Johnnyn tupakasta. Nautinnolliset ensimmäiset savut eivät menneet keuhkoihin asti. Tottumuskysymys, vaikka ei se olisi haitannut. Tässä tapauksessa kun ei ollut mitään sytkän kaasuja, joiden takia tapa normaalisti oli.
Poika jäi nojailemaan toisen pöytään katsellen Johnnya tupakkiaan poltellen. Oli hiljaista, vaikka olisihan tässä voinut vissiin puhuakin.
Nyt tuntui siltä, että he voisivat antaa kaiken mennä vain painollaan. Sopimatta mitään kahleita toisilleen, sillä… No, parisuhteet olivat iso ja pelottava asia. Ja moiset ajatukset eivät silti vaikuttaneet siihen, että hän oli mustasukkainen, eikä tasan sietäisi nähdä Johnnya kenenkään muun kanssa.

Kyllä ne huonot yöunet tuntuivat aavistuksen päässä jonkinmoisena väsymyksenä, mutta ei Johnnysta kuitenkaan ollut alkaa nukkua uudestaan. Tuskin hän edes unta saisi ainakaan kauaksi aikaa, sillä mieleen oli palautunut jälleen ne viimeöiset jutut. Kaikki ne mitä hän oli jutellut Felicjanin kanssa ja... No, Johnnyn omat tuntemuksen. Oliko sellaisia edes? Pystyisikö Johnny edes myöntää itselleen, että hänellä oli alkanut heräillä edes jonkinmoisia tunteita Felicjania kohtaan? Mutta hitostako hän tiesi oliko sellaisia edes olemassa. Vihaa ei nyt ainakaan enää, sillä eilenhän Felicjan oli ollut jopa siedettävä. Tai ei ehkä enää jopa... Oli oikeasti pelottavaa, ettei hän enää inhonnut tuota sydämensä pohjasta! Tunsi tuota kohtaan jotain mukavaa ja inhimillistä, vaikka se viha ihan normaalia olikin. Mutta ei se ollut mukavaa.

Felicjan totesi, että tuollakin oli ollut parempiakin öitä, joka sai Johnnyn nyökkäämään.
"Niin. Yleensä mä nukun kuin tukki..." poika hymähti ja vei tupakan huulilleen, puhaltaen savuja ulos ikkunasta. Poika ihan oikeasti saattoi nukkua lähes missä vain, jos väsytti tarpeeksi. Vaikkapa sitten autossa, jossa pauhaa stereot täysillä - ei se Johnnya häiritse yhtään. Nyt kuitenkin ajatukset olivat syöneet ruskeatukkaisen unta, mutta eiköhän hän saisi nukuttua vielä ihan tarpeeksi. Nyt ehkä olisi fiksuinta kiinnittää huomionsa tähän vaaleaverikköön. Niin, miten tästä sitten jatkettaisiin?
Felicjan kiitti kun Johnny lupasi lainata tuolle vaatteitaan, joka ei oikeastaan ollut johnnymaista sitten lainkaan. Olisi saanut hänen puolestaan kulkea noissa rytkyissä ihan kotiinsa asti, jos tilanne olisi ollut normaali. Mutta ei. Johnny halusi lainata tuolle vaatteitaan ja Felicjan oli kiitollinen siitä. Eivät he tietenkään samoissa mitoissa olleet, sillä kaiketi vaaleaverikkö oli hivenen... Noh, rotevampi. Tuolla varmaan oli enemmän lihaksia kuin Johnnylla, sillä hänellä oli vain ne pakolliset... Onneksi siellä laatikon perällä oli joitain erittäin löysiä paitoja, huppareita ja miksei farkkujakin.

Felicjan ilmoitti, että Johnny oli kuulemma nukkunut silloin kun tuo oli heräillyt. Jota oli oikeastaan tapahtunut vain jotain kolme kertaa. Siihen ruskeatukkainen ei kuitenkaan jaksanut kommentoida yhtään mitään, joten hän tyytyi vain tuijottelemaan ikkunasta ulos. Felicjan oli kuitenkin saanut itsensä kammettua ylös, käveli Johnnyn tupakka-askille, otti tupakan ja käveli hänen luokseen. Liekki nyysittiin nopeasti Johnnyn tupakasta ja sitten tuokin jäi vain polttelemaan tupakkaansa. Johnny tunsi vaaleamman katseen itsessään ja käänsi katseensa tuohon. Oli hämmentävää kun toinen sillä tavalla tuijotti. Ilman mitää negatiivista vivahdettakaan - ja Johnny katsoi samalla tavalla takaisin. Tupakka kuitenkin tumpattiin nopeasti ikkunalautaan ja hivenen epäröiden, Johnny siirtyi pöydän reunalle istumaan, ihan Felicjanin viereen. Katse tutkaili hetken aikaa tuon kasvonpiirteitä, kunnes siirsi katseensa lattiaan.
"On kyl vähän joo sellane teinityttömäinen fiilis", poika totesi pienesti naurahtaen. Kyllä oli kieltämättä jännä fiilis...

Toinen myötäili tokaisua paremmista öistä, nukkui kuulemma kuin tukki. Sittenhän heitä oli kaksi, mikä sai pienen virnistyksen käymään huulilla pikaista vauhtia. Oli äärimmäisen toivottavaa, että ainakin jonkinmoinen paita saataisiin mahtumaan hänen päälleen. Ilman kulkeminen saattoi saada aikaan enemmän nyreää huomiota kuin poika todellakaan kaipaisi. Sitä paitsi ehkä hän hieman liioitteli. Varmasti jokainen Johnnyn paita mahtuisi hänen päälleen. Eriasia sitten se, miten typerältä se päällä näytti.
Tupakka vietiin huulille. Savu kulki keuhkoihin ja ulos, katse kohtasi toisen katseen. Hymy oli hallitsematon, mutta yhä vain välähdys ja kotiutumaton. Toinen tumppasi tupakkinsa ja siirtyi hänen vierelleen, enää Felicjan ei voinut tuijotella niin tiiviisti koska toinen oli liian lähellä. Tai olisi kai voinut, mutta tuskin panikoimatta.
Johnny virkkoi olon olevan kuin teinitytöllä, mihin Felicjan hymähti kääntäen katseensa muutamaksi sekunniksi ulos ikkunasta. Tupakkaa karistettiin välittämättä toisen lattialle.
“Älä mitä”, hymähdettiin. Nopealla kumartumisella huulet vietiin toisen huulille, joille painettiin kevyt suukko. Katse viivähti toisen huulilla hänen siirtyessään kauemmas ja hipaistessa Johnnyn toista poskea. Felicjan vei tupakin huulilleen hymyillen.

“Ehkä tässä alkaa pikkuhiljaa olla järjiltään yksi jos toinenkin taho…” Pihalla kuin lumiukko ja tasan järjiltään. Miksi hän oli vielä tässä, vaikka olisi varmaan pitänyt juosta hyvin kauas Johnnysta? Toisaalta hän halusi kaiken. Hän ei katselisi varmasti mitenkään Johnnya toisen kimpussa, eikä siinä tilanteessa ollut siitäkään toivoa, että albiino vain lähtisi paikalta. Hän puolusti kyllä itselleen merkittyä reviiriä visusti, vaikka sitten ilman asianomaisen itsensä lupaa. Felicjan kyllä purisi, huutaisi ja hakkaisi. Eikä koskaan luovuttanut.
“Tosiasiat on nyt se, että mä haluan sut ja mä olen mustasukkainen”, poika tokaisi nakaten natsan ikkunasta terävällä luunapilla. “Mutta mä pelkään. Ja sä pelkäät.” Tosiasioita, itsestäänselvyyksiä, jonka oman pään selkeyttämisen kannalta ainakin oli lueteltava.
Tyhmäksi sitä tosiaan sai välillä itsensä tuntea, vaikkei sellaista juuri edes sietänyt. Felicjan nojaili pöytään ja katseli taas Johnnya vaivihkaa, vaikkakin hieman liian pitkin silmäyksin sen olevan salaista.

Mikäli Johnny olisi ollut vähänkin ujompi ihminen tai osaisi punastella, niin nyt olisi hänellä melkoisen tukalat oltavat. Mutta kun Johnny oli tällainen ihme kylmähermoinen hiippari, niin nyt koko homma vain hämmensi. Ja vähän tietenkin jännitti. Onneksi ei tarvinnut näiden tunteiden kanssa olla yksin, joten ehkä se toi jonkinmoista helpotusta tähän hommaan. Tai sitten se yksinkertaisesti menisi siihen, että he kummatkin olivat niin arkoja tämän uuden asian suhteen, ettei tästä hommasta tulisi yhtään mitään. Pitäisi siis vain pitää pää kylmänä ja antaa asioiden hoitua omalla painollaan, sillä niinhän ne aina meni. Ainakin yleensä, vaikka eihän Johnny mikään tajuton optimisti ollutkaan ja ajatellut kaiken järkestyvän ennemmin tai myöhemmin. Tässä tapauksessa kuitenkin olisi vain parempi ajatella - tai ainakin yrittää - myönteisesti.

Felicjan karisti tupakastaan puruja lattialle, mutta Johnny ei huomauttanut siitä mitään. Olihan tämä huone läävä muutenkin ja lattialla vaikka mitä, joten eipä ne yhdet purut haitanneet. Paitsi sitten kun Johnny päättäisi tarttua harjanvarteen ja vaikkapa siivoisi koko huoneen jotenkuten. Sitten ne ylimääräiset purut haittaisivat, mutta nyt Johnny kuitenkin päätti olla hiljaa. Eipä hän luonteeltaan muutenkaan mikään nipottaja ollut ja suhtautui näihin asioihin suhteellisen rennosti.
Siniset silmät katsoivat vielä hetken aikaa paljaita jalkoja, kunnes hän kohotti katseensa Felicjanin harmaisiin. Eikä aikaakaan kun vaaleampi poika painoi huulensa vasten Johnnyn omia. Se oli erittäin pieni pusu, johon vastattiin todella nopeasti, kunnes Felicjan siirtyi kauemmas. Rokkari joutui puremaan huultaan, jotta ei olisi antanut pettymyksen kohota kasvoilleen. Jaa, mistä helvetistä sekin oli sitten tullut? Kaiketi hän vain sitten olisi tahtonut suudelman kestävän vähän pidempään, mutta ei sitten. Mikäs häntä sitten esti jatkamasta sitä itse? No tämä tajuttoman paha epävarmuus tietenkin, joten parempi vain alkaa olla. Ehkäpä ajanmyötä hänkin rohkastuisi ja uskaltaisi ottaa Felicjaniin jonkinmoista lähempää kontaktia. Ainakin toivottavasti...

Vaaleaverikkö totesi kaksi tosiasiaa, että tuo halusi Johnnyn ja tuo olisi mustasukkainen. Se oli myös totta, että Johnny pelkäsi ja Felicjan pelkäsi... Ruskeatukkainen huokaisi ja haroi hivenen hermostuneena tukkaansa. Ja juuri tuota hän tässä pelkäsikin. Tai ei ehkä pelännyt vaan osasi odottaa, että Felicjan halusi hänet ja olisi mustasukkainen. Ei se ensimmäinen ahdistanut niin paljoa kuin tuo jälkimmäinen.
"Niinpä tietysti..." Johnny sanoi hiljaa ja laski katseensa jälleen jalkoihinsa. "Miten mun pitäis siihen sitte suhtautua. Kun..." poika jatkoi huokaisten ja kierrätti katsettaan ympäri huonetta.
"En mä ole tottunut kuulemaan mitään tuollaista. Tai en mä ylipäätään ole ihminen, jonka joku väistämättä haluaa. Tai on sitten mustasukkainen", Johnny sanoi ja nielaisi. "No okei. Sanotaan vaikka sitten ihan suoraan, että mä ahdistun, jos mut yritetään kahlia. Tai jos mustasukkailaan liikaa." Eikä Johnnylla todellakaan ollut tarkoituksena sanoa toiselle epäsuorasti, että ei tästä hommasta tulisi yhtään mitään.
"Mä en nimittäin halua aloittaa yhtään mitään, joka ei loppujen lopuksi toimisi. Se olisi turhauttavaa. En haluu antaa sulle itestäni eka jotain ja vähän enemmänki, jonka jälkeen sitte kyllästyt ja lähet pois." Niin. Johnny kertoi varmaan samoja asioita kuten yölläkin, mutta nämä olivat vain kerrottu hivenen eri sanoilla.

Tilanne olisi voinut ahdistaa enemmänkin, mutta ei se silti ollut mitenkään selitettävissä, ettei Felicjania oikeastaan ahdistanut. Hän halusi voittaa, hän halusi Johnnyn ja silti hän otti tämän tilanteen ainakin vielä melko kevyesti. Uskoi, että ehkä tämä tästä. Tosissaan uskoi, niin epäluonnollista kuin se hänelle tosiaan olikin.
Johnny taas ei oli paljon vaikeampi, puhui hiljaa ja häneen katsomatta. Kertoi mustasukkaisuuden olevan tuolle vaikeasti käsiteltävä aihe. Kertoi, ettei ollut tottunut olemaan haluttu. Tuo ei halunnut ahdistua tunteeseen, että tuota kahlittiin liikaa. Kaikki kuulosti eittämättä sille, että tästä olisi tuskin mitään tulossa. Albiino ei voinut kuin huokaista syvään. Toinen tuntui teilaavan koko jutun sanoillaan, vaikka Felicjan kyllä tiesi kaiken olevan niin totta. Toimisiko tämä ikinä? Ei, ei välttämättä. Se ei silti siirtänyt syrjään sitä, että tämän haluttiin toimivan.
Basistipoika ei ollut tottunut siihen, että hänet suoraan sanoen torjuttiin. Yleensä kaikki lähti menemään omalla painollaan siitä, että hän halusi. Johnny taas harasi täysillä vastaan ja ei ollut lainkaan mahdotonta, että pidemmän päälle se alkaisi tosissaan ärsyttää vaaleaverikköä.

Felicjan kääntyi hieman sivuttain Johnnyn puoleen ja kosketti tuon kasvoja, kohotti tuota leuasta katsomaan itseään ja… Hänen ilmettään oli hankala kuvailla, se oli yllyttävä, mutta silti neutraalin viileä. Ilme, joka hänen kasvoillaan oli, kun hän halusi jotakin, jonka tähden oli valmis menemään vaikka kallion läpi paljain käsin.
“Mutta sä haluat yrittää, eikö niin?”, hän kysyi nuolaisten huuliaan, joilla kävi pieni hymyntapainen. Hän tahtoi yrittää, vaikka sen takia pitäisi edetä hiljaa ja varoa jokaista tekoaan ja sanaansa. “Jos aloitetaan siitä, että mä yritän olla hyvin vähän mustasukkainen”, poika lupaili, vaikka tiesi sen olevan todella hankalaa itselleen. Se voisi kuitenkin toimia, jos hän ei miettisi liikaa missä Johnny meni. Se voisi toimia, ellei Johnny antaisi hänelle syytä olla toisesta mustasukkainen. “En mä silti lupaa olla tekemättä mitään, jos joku yrittää sua mun silmien edessä. En mä ole tekemättä mitään, vaikka sä torjuisit mut. Mä en silti halua katsoa, että joku muu saa koskea suhun, jos mä en saa…” Tosiasioita, vaikka ne voisivatkin lieventää edellisten sanojen arvoa. Ne olivat silti totta ja miksi ne pitäisi jättää sanomatta, jos ne kuitenkin tulisivat ilmi joskus?
“Mä en vaan käsitä sitä, miten mä voin olla riittämätön. Mä olen sulle ihan mielelläni millaista seksiä sä ikinä vain haluat. Ilman rajoituksia…”

Ahdistus alkoi jo hiljalleen kuohua yli ja kun Johnnylla kuohui yli, hän yleensä lähti pois paikalta. Mutta minnes menet nyt kun olet omassa kodissasi? Vessaan piiloon kuten viisivuotiaat tekevän, jos eivät saaneet tahtoaan läpi tai tilanne kävi liian monimutkaiseksi? Se olisi kuulostanut varsin hyvältä vaihtoehdolta, mutta se menisi kyllä melko naurettavaksi. Eikä Johnny halunnut olla naurettava Felicjanin silmien edessä, koska... Niin. Ei vain halunnut.
Suusta purkautui huokaisu ja poika tuijotteli edelleen ilmassa roikkuvia jalkojaan, naputtaen hennosti kynsillään työpöytänsä puista pintaa. Hän tiesi itsekin, että kaikki se hänen äsken sanomansa kuulosti kieltämättä siltä, että tämä kaikki olisi täysin turhaa. Ei kannattaisi enää yrittää, sillä pelkkää kuraa siitäkin tulisi. Näin Johnny ehkä jopa osaksi ajattelikin, mutta miksipä ei olisi ajatellut? Oli kamalan riskialtista laittaa kaksi tämänluonteista ihmistä yhteen, sillä vaarana oli se, että jompaakumpaa sattuisi ihan kunnolla. Siis ainakin sillä henkisellä tasolla. Felicjan ei voinut estää itseään satuttamasta Johnnya, Johnny ei voinut estää itseään satuttamasta Felicjania.

Vaaleaverikkö kosketti äkkiä hänen kasvojaan, kohotti pojan leukaa siten, että saattoi nähdä tuon silmät ja kysyi kysymyksen. Tuon kasvoilla olevasta ilmeestä ei oikeastaan voinut ottaa minkäänlaista selkoa, joka ärsytti. Siinä oli sitä normaalia felicjanmaista viileyttä, mutta samalla siinä oli myös jotai yllyttävääkin ja itsepäisyyttä. Johnny katsoi takaisin katseella, josta erotti varsin selvästi hänen olevan hukassa koko asian kanssa. Eikä sitä enää yritetty peitellä, sillä poika ei yksinkertaisesti osannut. Felicjan sanoi, että tuo voisi yrittää olla aluksi vähemmän mustasukkainen, mutta ei taas takaisi pystyvänsä olemaan tekemättä mitään, jos joku yrittäisi häntä tuon silmien edessä. Niin. Melko realististahan tuo oli, jos oli kyseessä erittäin mustasukkainen ihminen.
"Mä en tiiä mitä mä haluan", Johnny sanoi hiljaa, lähes heiveröisellä äänellä ja yritti parhaansa mukaan koota ajatuksiaan. Liian säälittäväksi ei nyt kuitenkaan saanut mennä, sillä asia pitäisi saada edes jonkinmoiseen siedettävään päätökseen. Rokkari ei tiennyt yhtään mitä hänen pitäisi tehdä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän oli todella epävarma eikä tiennyt mitä tekisi seuraavaksi. Aivan liian outoa.
Felicjan ei kuulemma voinut ymmärtää miten tuo voi olla Johnnylle riittämätön ja he voisivat harrastaa ihan minkälaista seksiä vain Johnny halusi. Ilman minkäänlaisia rajoituksia. Ruskeatukkainen huokaisi ja pudisti päätään.
"Felicjan... Ei se siitä seksistä oo kiinni, ei todellakaan. Eikä siitäkään, että sä et rittäisi mulle..." Johnny sai viimein sanotuksi ja nielaisi. "Mä vaan.... Mä vaan oon niin vitun sekaisin." poika huokaisi raskaasti, hyppäsi alas pöydältä ja käveli istumaan sänkynsä reunalle. Kyynerpäillä nojailtiin polviin ja käsillä peitettiin hetkeksi aikaa kasvot. Sitten Johnny kuitenkin vilkaisi nopeasti Felicjania, kunnes jäi tuijottelemaan vastapäiseen seinään.
"Sä et voi uskoakaan, miten paljon mun tunteet sua kohtaan muuttui tossa yöllä ja... Kuinka sä jotenki tosi kummallisesti sait mut haluamaan sua", Johnny totesi sellaisella äänensävyllä kuin yleensä puhuttiin säästä. Oli tosi kummallista, että vain pienen hetken aikana Felicjan onnistui saamaan Johnnyn haluamaan itseään paljon muutenkin kuin petikumppanina.

Ei siihen vaadittu paljoa, että saatiin Felicjan turhautumaan. Ei olisi mikään ihme, jos hän turhautuisi tässä tilanteessa ja lähtisi ovet paukkuen pois paikalta. Johnny rupesi hankalaksi, vaikka ihan ymmärrettäväähän se oli. Ja silti se ärsytti. Hän oli hukassa tässä tilanteessa, kuten oli toinenkin osapuoli. Mitä tästä muka voisi tulla? Mitään hyvää? Ehkä, ehkä ei. Hankalaahan kaikki tulisi todellakin olemaan. Kuinka kauan Felicjan jaksaisi parisuhdetta? Mahdoton arvioida, ehkä vain päiviä, viikkoja tai kuukausia. Ehkä vuosia. Saattoiko sitä koskaan ennalta muka mennä mitään sanomaankaan.
Toisen kasvot olivat pelottavalla ilmeellä varustetut. Ihan helvetin hukassahan toinen oli, näemmä. Felicjan olisi voinut uskoa toisen edes yrittävän peittää moista tunnetta, mutta tuo ei tehnyt niin. Ollenkaan… Suojauksia oli taas näemmä laskettu ja paljon, mikä ei voinut olla nostattamatta pientä hymyä huulille. Johnny oli… kun hän olisi edes tiennyt mitä tuo oli, mutta hän piti siitä. Toinen aiheutti kutkuttavan tunteen hänen sisällään, vaikka kaikki palaset hänessä olivatkin irti. Tilanne oli aivan järjetön, eikä silti edes juuri näillä sekunneilla sapettanut. Mielialanvaihtelu oli silti tasan normaalia.

Toinen ei tiennyt mitä tahtoi, kuulosti niin pieneltä ja särkyvältä, ettei mitään rajaa. Käsi toisen leualta vaipui pois ja epävarmuus nostatti uutta tupakintarvetta esiin, mutta toista ei poltettu. Ei hän nyt aivan kokoajan Johnnyn askilla voisi käydä, vaikka melkoisen välinpitämätön persoona muista olikin.
Seksistä tämä ei ollut kiinni, eikä hänen riittämättömyydestään. Felicjanin olo oli typerä. Mitä hän taas oli vetänyt sen seksin tähän… Tässä oli kyse paljon muustakin. Ja eihän toinen ollut koskaan valittanut… No, hän oli todella seksuaalinen olento, sille ei voinut mitään.
Toinen huokaisi olevansa sekaisin, ääni oli outo ja Johnny katosi hänen kosketusetäisyydeltään. Siirtyi istumaan sängynlaidalle, Felicjan käntyi katsomaan siihen suuntaan. Tuo kertoi kaiken muuttuneen yhden yön aikana siihen, että tuo halusi häntä. Felicjan puri huultaan ja käänsi katseensa pois. Niin, tietenkin toinen tarvitsi aikaa päänsä selvittelyyn… Että hän osasikin olla tyhmä. Mutta jaksaisiko hän elää itse tietämättömyydessä lainkaan? Niin, se ainakin tulisi olemaan erittäin haastavaa…
Poika huokaisi ja irrottautui pöydästä, katse selasi sen pintaa hetken, hän nappasi kynän ja jonkun paperilapun katsomatta lainkaan mikä se oli. Nopeasti siihen sutaistiin yllättävänkin siistillä käsialalla putkiaivoisemman sukupuolenedustajaksi oma etunimi ja puhelinnumero. Poika siirtyi pöydästä kauemmaksi ja noukki bokserinsa vaatekasasta vetäen ne päälleen.

“Ei meillä ole mitään kiirettä mihinkään”, poika huokaisi katsoen toiseen. “Sä saat niin paljon aikaa, kun sä tarvitset.”

Ei Johnnyn ollut tarkoitus kuulostaa niin heiveröiseltä, mutta ei kuitenkaan ollut osannut muuttaa äänensävyään mihinkään muuhun sävyyn. Yleensä poika oli hyvä peittämään tunteitaan sillä, että alkoi puhua neutraalilla äänensävyllä, mutta nyt hän ei kyennyt siihen. Kaikki kuohui vain yksinkertaisesti yli ja oli hankalaa keskittyä moneen asiaan kerralla. Johnnylta se yleensä onnistui, mutta ei todellakaan nyt. Hänellä oli kyllä kieltämättä myös melko turhautunut fiilis, eikä poika tiennyt miten päin tässä olisi edes pitänyt olla. Suojuksia oli ihan oikeasti laskettu suhteellisen paljon ja Johnnyn olisi tehnyt mieli nostaa ne pystyyn uudestaan. Ikään kuin edes jonkinmoiseksi muuriksi heidän kahden välille, mutta ei kuitenkaan ollut varma halusiko. Rokkari nimittäin toisaalta halusi näyttää Felicjanille miltä hänestä tuntui, mutta toisaalta ei taas ollenkaan. Vaikeaa vaikeaa vaikeaa... Silmät kuitenkin siirtyivät Felicjaniin kun tuo vaikutti kaivaneen Johnnyn sekaiselta pöydältä jotain. Kynän ja paperia. Eikä tarvinnut olla järin fiksu, että olisi tajunnut toisen kirjoittaneen siihen puhelinnumeronsa. Tuskin Felicjan Johnnylle minkälaisia salaisia viestejä alkaisi kirjoittaa, kerran hän istui tässä. Äh, mitä poika taas ajatteli.

Vaaleaverikön mukaan heillä ei ollut kiire mihinkään ja Johnny saisi niin paljon aikaa kuin tarvitsi. Suupielillä käväisi pienehkö, jokseenkin helpottunut hymy, mutta se kuitenkin hävisi nopeasti. Olikohan se sittenkään niin hyvä idea, että he antaisivat asian hoitua omalla painollaan. Johnny ei nimittäin tiennyt, että tulisiko siitä sitten mitään, jos vain annettaisiin hoitua omalla painollaan. Rokkari selvästi tarvitsisi potkun perseelleen, jotta uskaltaisi tehdä tämän homman eteen jotain. Aivan kuin Johnnysta löytyisi sen verran munaa, että hän vain uskaltaisi ottaa ja soittaa Felicjanille. Vaikka hänellä oli munaa tehdä ihan mitä vain, mutta tuo homma tuntui lähes mahdottomalta.
"Kai se on parempi tai jotain..." Johnny sanoi hetken asiaa pohdittuaan ja katsoi vaaleaverikköä. Tuntui typerältä kun ei keksinyt oikein mitään sanottavaa tähän asiaan. Mitäpä edes olisi pitänyt sanoa? Tuntui vain tyhmältä puhua vain siitä johtuen, ettei sietänyt hiljaisuutta.
"Mutta en mä nyt sanois sitäkään, että tää juttu ois tuomittu epäonnistumaan iha heti", Johnny sanoi hiljaa, vaikka ei tiennyt edes itse mitä tästä tilanteesta ajatteli. Oliko koko homma täysin turhaa ja olisi turhaa edes yrittää. Vai voisiko tällä ehkä olla jonkinmoinen tulevaisuus.

"Sä vissiin haluut sen paidan?" Johnny kysyi sitten, nousi sängyltä, käveli Felicjanin ohi vaatekaapilleen ja avasi sen oven tarkastellen sisältöä arvioivasti. Rokkarilla oli kyllä suhteellisen paljon vaatteita - ottaen huomioon, että lattiallakin niitä lainehti. Joten eiköhän hän Felicjanille löytäisi jotain... Ehkäpä. Saattoipa heidän yläkropat olla hivenen eri mitoissa, joten tuskin mitään kauhean kireää paitaa kuitenkaan. Olkiaan kohauttaen Johnny kaivoi kaapin perältä sellaisen normaalin tummanharmaan t-paidan, joka viskattiin Felicjanille.
"Tarviitko sä mitää farkkui? Vai kuljetko noissa paskasis?"

Hiljaisuus oli hetken aikaa painostava, mutta toinen särki sen tokaisemalla, että kaiketi oli parempi näin tai jotain. Viitaten vissiin siihen ajan antamiseen… no, toivottavasti tosiaan olisi parempi, sillä Felicjanilta tämä oli aika paljon vaadittua. Hän vihasi odottamista, mutta vielä enemmän hän vihasi omaa kärsimättömyyttään. Joten kyllä hän yrittäisi pysyä kasassa ja pystyä antamaan sen verran aikaa kuin oli tarvis.
Toinen ei kuulemma väittänyt, etteikö tämä olisi tuomittua heti alkuunsa. Felicjan ei voinut mitään sille, että hän nauroi niin, että kylkeen koski. Nauroi iloista ja aitoa naurua ottaen tukea pöydästä.
“Älä nyt rupea herättelemään mitään toivoa vaan säälistä, vaan mietit ihan rauhassa”, saatiin naurun loputtua todetuksi. Hän kestäisi kyllä, ehkä, mikäli toinen ei rupeaisi puhumaan tuollaisia. Vaikka… Toivottavasti tämä tosiaan ei ollut alkuunsa tuhoon tuomittu yritelmä.

Johnny vaihtoi aihetta nätisti Felicjanin vaatettamiseen, joka oli varmaan ihan jees. Aiheen vaihto siis… Ei se alastomuus albiinoa juurikaan haitannut, muttei tämännäköisenä silti pihalle mentäisi riekkumaan. Tai miksei, jos annettaisiin vereen hieman lisäpotkua.
Vastausta odottamatta toinen käveli vaatekaapilleen ja etsi sitä paitaa. Vastausta tuskin edes tarvittiin, kun Felicjanin oma paita oli siinä kunnossa kuin oli ja… no niin. Johnny löysi paidan, jonka luovutti hänelle ja saipa pörröpää ihan kopinkin. Nopeasti paita kiskaistiin päälle, kepeästi se meni, vaikka muuta olikin epäilty. Se tuoksui Johnnylle ihan haistelemattakin, mikä oli salaa oikein kivaa. Katsoa saisi luovuttaisiko hän paitaa takaisin… No jaa, ehkä, ehkä ei.
“Ehkä mä pärjään noillakin, enhän mä tästä kävele kun kotiin”, hän vastasi housukysymykseen. Vakuudeksi housut noukittiin lattialta ja niitä ruvettiin kiskomaan päälle. Sen onnistuttua kokonaisuus oli aika karu. Ruohotahroja, mutatahroja, verta ja reikiä, jotka antoivat ikkunan ruhjeisiin jalkoihin… No, ei mikään maailmanloppu. Katse kohosi Johnnyyn.

“Mun olis varmaan hyvä tästä lähteä”, hän totesi nojaillen jälleen siihen pöydänreunaan. “Joten tota… Kiipeenkö mä ikkunasta ja ninjailen vai kävelen etuovesta ja tervehdin iloisesti matkalla sun porukoita?”, hän esitti asiansa hieman huumorilla maustettuna. Vaikka molemmat olivat tosissaan mahdollisia ja tummatukka tuskin kuitenkaan tahtoi Felicjania kenellekään selitellä. ja silti tässä kunnossa se ninjailu oli puhdas mahdottomuus. Ihan terveenä ehkä, mutta… No joo.

Oliko sitten ollut typerää ilmoittaa ihan ääneen, että tuskinpa tästä jutusta mitään fiaskoa tulisi? Nimittäin eihän poika itsekään tiennyt mitä kaikkea tästä voisi syntyä. Jotain säätöä, ihan suhdetta vai pelkästään jotai todella räjähdysaltista. Felicjanin kanssa mikä tahansa voisi olla mahdollista eikä juttu tarvinnut kuin ihan pienen laukaisevan tekijän ja se hajoaisi käsiin. Ehkä oli sitten typerää alkaa edes yrittää rakentaa tällaisesta räjähdysalttiista jotain, mutta ehkä pitäisi vain olla rohkea.
Äkkiä Felicjan kuitenkin repesi nauramaan, joka sai Johnnyt kääntämään vaaleansiniset silmänsä hämmentyneenä tuohon. Ja mitähän vittua? Ja ihan väkisin myös Johnnyn suupielille alkoi puskea jonkinmoinen hymynpoikanen. Oli hassua kuunnella, että Felicjan nauroi jotenkin äärimmäisen iloisesti, vaikka Johnny oli uskonut tuon osaavan nauraa pelkästään ivallisesti. Ehkäpä albiino oli sittenkin inhimillinen olento, mutta sen löytämiseksi tarvittiin vain vähän enemmän vaivannäköä. Pian toinen kuitenkin tokaisi, että Johnny ei saisi alkaa herätellä mitään toivoa säälistä, vaan miettiä ihan rauhassa. Ruskeatukkaisen huulten välistä karkasi pienehkö hymähdys.

"Ei mun tarvii sanoo ikinä mitään pelkästä säälistä. Enkä kyllä haluaisikaan sanoa. Täysin typerää sanoa ihan äkkiseltään jotain sellaista, jota ei kumminkaan voi pitää", Johnny tokaisi olkiaan kohauttaen ja katseli sitten hetken aikaa kun Felicjan veti Johnnyn paidan yllensä, kunnes havahtui itsekin etsimään vaatteita ylleen. Kaappia kaivettiin vähän lisää ja sieltä hän kaivoi mustan miesten topin, sekä nappasi lattialta jalkoihinsa harmaat colleget. Mustat sukat myös löysivät peittämään paljaita varpaita ja Johnny kohotti katseensa uudestaan Felicjaniin. Tuo kysyi vitsaillen, että ninjailisiko ikkunasta ulos vai menisikö iloisesti Johnnyn porukoita tervehtien ulko-oven kautta. Johnny virnisti ja raapi hivenen ruskeaa kuontaloaan.
"Sanoisin muuten, että ikkunasta, koska mä en jaksa jäädä selittelemään noille mitään. Mutta kun Jack päätti ystävällisesti poistattaa palotikkaat mun huoneen alapuolelta tossa pari vuotta sitten ja sä tuskin haluat heittäytyä keskelle ruusupuskaa, joten..." Johnny selitti kohauttaen olkiaan. "Eli joudut menemään tuolta ulko-ovesta. Älä huoli: en mä sua aio yksinään susille heittää", poika jatkoi iskien silmäänsä ja kun Felicjan oli saanut housutkin kiskottua jalkaansa, poika viittosi tuota seuraamaan ja käveli avaamaan ovensa. Lukko avautui naksahtaen, sen jälkeen ovi eikä edes jaksanut tarkistaa oliko ulkopuolella ketään - mitä sillä edes olisi väliä? Ovi jätettiin auki Felicjania varten ja Johnny käveli rennosti alas portaat. Metelistä päätellen ihmiset olivat olohuoneessa juomassa kahvia sekä jauhamassa paskaa, mutta eipä kiinnostanut. Kyllähän Sindy siihen pamahti vaaleanvihreä mekko päällä ja hiukset nutturalla niskassa, ja tuo selvästi aikoi kutsua Johnnya nimeltä, mutta Felicjanin huomattuaan nainen vaikeni. Parempi niin. Onneksi tuo oli vissiin tottunut siihen, että johonkin tähän aikaan Johnnyn huoneesta poistui miesvieraita tai jotain.

Ruskeatukkainen jäi odottamaan tummanruskean ulko-oven luokse ja katseli Felicjania. Nopeasti hän kuitenkin astui muutaman askeleen lähemmäs vaaleaverikköä, vei huulensa kiinni tuon korvalehteen ja henkäisi aavistuksen.
"Mä vaikka... Soittelen sulle", Johnny lupasi kuiskaten, painoi pienen suudelman tuon poskelle ja vetäytyi kauemmas. Soittaisiko Johnny, siitä hän ei ollut varma. Varmaan hän soittaisi, sillä... Kaiketi Johnny halusi nähdä Felicjania uudemman kerran. Ja kerta nyt tuli luvattua, niin kaiketi se sitten piti tehdä.

Tummakutrinen poika lupaili olla sanomatta mitään vain säälistä, sillä tuo kuulemma ei tehnyt niin koskaan. Eihän kenenkään tosiaan mitään säälistä tarvinnut tehdä ja ei Johnny ihan sellaiselta ihmiseltä vaikuttanut, joka teki. Felicjan hymyili. Kyllä tämä tilanne oli oikeasti aivan helvetin sekavan puoleinen.
Ruskeatukkainen vastasi kysymykseen, että ikkuna olisi loistava ratkaisu, mutta juuri nyt tyystin mahdoton vaihtoehto. Tuo ei jaksaisi selitellä kenellekään mitään, minkä Felicjan ymmärsi täysin. Se oli harvinaisen ärsyttävää joo, jos oli sattunut tuomaan jonkun vahingossa kotiinsa, vaikka vanhemmatkaan eivät olleet mihinkään lähteneet. No, Fel vain hyvin harvoin vaivautui vastaamaan mitään edes kysyttäessä. Yksin hän ei kuulemma joutuisi susille, vaikka olikin velvoitettu käyttämään etuovea. Virnistys tuntui jumittuneen pojan huulille.
Albiino seurasi toista viitottaessa ulos huoneesta, alas portaita ja niin päin pois. Ovi suljettiin perässä a poika kovasti yritti pysyä Johnny mukana, onnistuikin. Kävely ei ollut enää hirvittävän hankalaa, mutta kroppaa kolotti kyllä vähän joka puolelta.
Matkanvarrelle sattui nainen, ehkä Johnnyn äiti, joka näytti menneen hieman tolaltaan nähtyään hänet. Ja Felicjan ei vain voinut olla hymyilemättä tuolle hymyä, joka oli enemmänkin hieman ilkeähkö virne. Ei hän nyt niin pahalle voinut näyttää? No, kyllä saattoi, tuskin kasvot ruhjeitta olivat selvinneet eilisestä.

He pääsivät ovelle, eikä Johnny karannut saman tien takaisin ylös. Ei, edes Felicjan ei riuhtonut ovea heti auki ja lähtenyt. Hän jäi norkoilemaan sen työ ja hymyillen otti vastaan Johnnyn, joka tuli lähemmäs ja kuiskutti hänen korvaansa soittavansa. Tuo suukotti poskea, eikä vaaleaverikkö voinut olla naurahtamatta pienesti. Hän kumartui lähemmäs ja painoi huulensa toisen huulille. Hän ei lähtenyt ilman, että sai sen viimeisenkin kunnon pusun, vaikka ei se järin pitkään kestänytkään.
“Tee se”, hän kehotti ja sipaisi toisen hiuksia hymähtäen, kääntyen kannoillaan ja kadoten ovesta ulos. Sitten tästä pitäisi alkaa päätellä mihin suuntaan hänen tulisi mennä, jotta päätyisi kotiin…

Johnny ei edes halunnut ajatella mitä kaikkea Sindyn päässä liikkui juuri nyt. Tai mitä tuo ajatteli kun Johnny käveli alakertaan melko ruhjotun näköisen nuorukaisen kanssa. Tuo nyt muutenkin jaksoi tunkea nokkansa ihan niihinkin asioihin, joihin ei todellakaan kannattaisi. Kuten esimerkiksi tähän juttuun, vaikka Johnny varsin hyvin tiesi, että saisi kuulla kysymyksiä sen jälkeen kun Felicjan olisi painellut tuosta ovesta ulos. Onneksi sitä saattoi ihan hyvin painella omaan huoneeseensa lukkojen taakse vaikkapa tupakalle tai jatkamaan unia tai tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Rokkari kieltämättä säpsähti aavistuksen kun Felicjan ilmeisesti päätti, ettei se pusu poskelle tasan riittänyt. Nimittäin tuo painoi huulensa hänen huuliaan vasten, joka sai sitten Johnnyn vetämään terävästi henkeä, mutta kyllä poika suudelmaan silti vastasi. Ei se tosin kauaa kestänyt ja pian Johnny saattoi katsoa Felicjania jälleen silmiin, kuulla tuon kehoituksen ja sipaisun hiuksissaan. Ruskeatukkainen hymyili uutta pientä, mutta jokseenkin arkaa hymyään ja siniset silmät jäivät vielä hetkeksi aikaa tuijottamaan vaaleaverikön jäljestä sulkeutunutta ovea, kunnes sitten havahtui. Niin tosiaan. Täällähän oli muitakin.

Katse ponnahti olohuonetta kohti, jossa muutama utelias silmäpari katsoi häntä ja niin teki myös tuo vaaleahiuksinen nainenkin tässä aulassa.
"Tuletko ottamaan kahvia?" tuo kysyi hivenen hämmentyneenä ja kyllä poika vaistosi, että tuon kielenpäällä poltteli vaikka minkälaisia kysymyksiä. Ruskeatukkainen kuitenkin kohautti olkiaan, käveli tyynesti keittiöön, otti valkoisen mukin kaapista ja kaatoi siihen pannusta lämmintä kahvia. Eikä hän todellakaan jäänyt alakertaan pitämään kenellekään seuraa, vaan harppoi portaat nopeasti ylös ja sulkeutui huoneeseensa lukkojen taakse. Ikkuna oli jäänyt auki ja sen Johnny kävi laittamassa kiinni, kun istahti sänkynsä laidalle. Kahvikuppi löysi tiensä huulille ja poika nappasi käteensä paperin, missä luki Felicjanin nimi sekä puhelinnumero. Yllättävän siistillä käsialalla kirjoitettu, joka sai Johnnyt hymähtämään. Kahvikuppi laitettiin pöydälle ja poika heittäytyi selälleen sängylle, nuuhkaisten kuitenkin ensin tyynyään. Se tuoksui Felicjanille, eikä se tuntunut kauhean vastenmieliseltä. Johnnyn suupielillä kaareili typerä hymy, jonka tajuttuaan hän irvisti. Hänhän alkaisi tätä menoa pehmetä päästään ja muuttua sellaiseksi ihme... Ihastuneeksi hurmuriksi. Vai olikohan hän sitä jo? Siis ainakin tuota ensimmäiseksi mainittua? Eli siis Johnnysta oli kuoriutunut ihan uusia puolia, kiva kiva. Perkeleen Felicjan...

(( Loppus :> ))