Ungodly hour

Perjantai-ilta.
Ryypätään, ryypätään!
Mitä muutakaan nuoret voisivat perjantai-iltana tehdä?

"I'm just a Holy fool, oh baby he's so cruel. But I'm still in love with Judas, baby. I'm just a Holy fool, oh baby he's so cruel. But I'm still in love with Judas, baby!" kuului selvästi humaltuneen tytön ääni korkean kallion kielekkeeltä. Heti, kun Lady GaGan uusin kappale, Judas, julkaistiin, oli tämä aasialaistyttö varmaankin ensimmäisten joukossa, jotka harjoittelivat laulamaan biisin ulkoa vaikka takaperin. Laulaminen onnistui jopa juopuneena.
Akemi Rayworth liikutteli taidokaasti lanteitaan ja piteli siideritölkkiä korkealla ilmassaan tanssiessaan lempiartistinsa kappaleen tahtiin. Hänellä oli jaloissaan jälleen uskomattoman korkeat korot, joilla hän kuitenkinkin pysyi vaivattomasti pystyssä, jopa laudankin päällä. Taitolaji, sitä korkokengillä skeittaaminen tosiaankin oli.
Kallion kielekkeellä Akemin lisäksi olivat hänen kolme veljeään, Akio, Arata ja Asao sekä kuusi muuta, jotka kuuluivat Rayworthien porukkaan. Heidän lisäksi paikalla oli myös Lucas, jonka Akemi oli raahannut mukaan. Akemin veljet olivat alkaneet ihmetellä sitä, miksi heidän siskonsa raahasi tuota Romeron poikaa mukaan kaikkialle. Eikö se muka riittänyt, että kerran tai pari viikossa Akemi pyytäisi Lucasta mukaansa, mutta ei. Akemi oli melkeinpä raahannut Lucasta mukaan joka päivä heidän mukaansa. Ei sillä, että Lucaksen seura haittaisi, mutta olihan se epäilyttävää nähdä, miten hyvin sisko tuli juttuun Lucaksen kanssa.

Akio oli tosiaan päässyt pois hoidosta (pois hullujenhuoneelta) ja oli saanut luvan asua jälleen omassa asunnossaan tietynlaisen valvonnan alla. Valvontaan kuului, että eräs hoitaja tulisi ensimmäisen kuukauden aikana vierailemaan pari kertaa viikossa Akion luona, jonka jälkeen käynnit harventuisisivat ja loppuisivat kokonaan, kun joskus hoitaja sitten toteaisi Akion olemaan tarpeeksi vahva ja itsenäinen jatkamaan omaa elämäänsä ilman valvontaa.
Akio oli heti tullut vierailemaan perheensä luona, kun siihen oli tullut mahdollisuus. Ja tietenkin hän lähti sisarustensa kanssa juhlimaan vapauttaan! Hän ei ollut enää katkera Akemille, jonka sanat silloin eräänä aamuna olivat osuneet häneen kuin tikarit. Oikeastaan hän oli kiitollinen siskolleen, sillä tämä oli herättänyt hänet siitä ihmeellisestä koomasta ja Akio oli alkanut ajatella elämäänsä. Tosin silloin se elämän ajatteleminen oli kaikkea muuta kuin hienoa ja se lääkepurkki siinä keittiön pöydällä oli ollut enemmän kuin houkutteleva. Se oli ollut virhe, Akio myönsi sen. Mutta samalla se oli ollut avunhuuto.

Nyt kaikki oli jälleen Rayworthien perheessä hyvin, ja Akemi oli onnellinen. Hänen ei tarvinnut murehtia mistään, koska niitä murheenaiheita ei ollut enää yhtäkään. Kyllä, hän oli juonut ehkä liiankin monta liian lyhyessä ajassa, mutta mitäs sitten. Pääasia oli, että oli hauskaa.
Kielekkeelle oli sytytetty nuotio ja suurin osa porukasta oli sen ympärillä grillaamassa. Akemi vain tanssi kielekkeen reunan luona ja antoi viileän meri-ilman viilentää itseään.

//... Sain kuin sainkin jotain puristettua : DDD aimee ja lucassss~

// siinä lookki.

Perjantai-ilta oli pitkällä. Akemin laulu raikui, nuotion ympärillä istuva porukka alkoi olla hiprakassa – tai no, toiset olivat hiprakassa, toiset hieman tuhdimmassa humalassa.
Akio oli päässyt pois hoidosta ja se oli nostattanut Akemin mielialaa, ja siinä samalla myös Lucaksen. Tuntui, että kaikki surkea oli lopultakin pyyhitty pois heidän elämästään, edes hetkeksi. Viime ajat olivat olleet enemmän kuin mukavia, Lucas oli viettänyt lähes kaiken aikansa Akemin kanssa. Tyttö oli lähes kirjaimellisesti raahannut skeittarin mukaansa sinne, minne ikinä oli mennytkin, ja Lucas oli seurannut vastustelematta kiltisti perässä. Miksi hän olisi vastustellut, kun ei ollut edes mitään vastusteltavaa?

Lucas kohotti katseensa kielekkeelle sytytetyn nuotion punaisista liekeistä, ruskeat silmät hakeutuivat tanssivaan ja laulavaan Akemiin kiinteinä. Niissä välähti jotain tunnistamatonta, pojan piti pudottaa silmänsä takaisin liekkeihin, ettei hän olisi samoin tein juossut aasialaistytön luo ja kaatanut tuota alleen. Hän tiesi olevansa varsin naurettava tämän kaiken kanssa, mutta minkä hän sille teki, että Akemi oli hänelle kuin sammumaton jano, niin kliseiseltä kuin se kuulostikin. Lucas ei koskaan saanut tarpeekseen tytön seurasta (okei, tuo oli valhe, hän sai siitä toisinaan tarpeekseen. Silloin, kun tyttö esitteli sitä jukuripäistä aasi-puoltaan, joka sai itsepäisyyden heräämään Lucaksessakin).
Sen sijaan sen nuorukainen oli tiedostanut, että Akemin veljet ihmettelivät hänen jatkuvaa läsnäoloaan. He eivät edes tainneet tietää, että hän seurusteli noiden siskon kanssa... Lucas ja Akemi eivät liiemmin kiehnänneet toisissaan julkisilla paikoilla, eikä skeittari jaksanut uskoa, että Akemi olisi kertonut selvin sanoin sen veljelleen, joten tilanne oli siltä osin hämärän peitossa Akemin veljille. Lucas oli siitä osillaan kiitollinenkin, hän olisi varmaan joutunut kolmannen asteen ristikuulusteluun, jos Akio, Arata ja Asao osasivat olla hyvin suojelevia siskoaan kohtaan.

Puoliksi tyhjennetty kaljatölkki kohotettiin huulille, ympärille oli ehtinyt kasaantua jo useampia tyhjennettyjä juomatölkkejä kuin ties mitä makkarapapereitakin, ja Lucas tunsi olevansa jo hienoisessa humalassa. Tai ehkei aivan humalassa, mutta hyvässä hiprakassa ainakin, ja vastahan tämä oli nousujohteista. Ilta oli sinällään vielä niin nuori, että tässä ehtisi vielä kasata vaikka minkälaisen humalan päälle.

"Aksu hei!" Arata huuteli nuotiolta ja sai kun saikin kiinnitettyä siskonsa huomion. Akemi pysähtyi kuin seinään ja oli menettää tasapainonsa, mutta onnistui kuin onnistuikin pitämään itsensä pystyssä. "Tuus ottaa vaahtokarkkeja, jotka Akio varmasti polttaa", Arata naureskeli ja sai tuuppauksen kylkeen Akiolta, joka ei voinut kuitenkaan olla virnuilematta.
"En mä näitä polta, mä oon mestari täs hommassa", Akio tuhisi ja keskittyi pitämään kepin päässä olevaa vaahtokarkkia sopivan välimatkan päästä tulesta. Osa porukasta ratkesi humalaiseen nauruun ja pian Akemikin oli jo sännännyt nuotion äärelle. Yrittäessään istuutua varovaisesti Lucaksen vierelle, tytön kengän korko jäi johonkin kivenrakoon ja Akemi rysähti Lucaksen selkään. No, mikäs tässä ollessa. Lucas oli lämmin ja ihana halittava, joten tyttö kietoi sen enempiä miettimättä kätensä Lucaksen ympärille ja painoi siron vartalonsa Lucaksen selkää vasten.
Akemin veljet kiinnittivät samoihin aikoihin huomionsa vaivihkaan Akemiin ja Lucakseen, eivätkä he voineet välttyä siltä samalta kysymykseltä, joka pomppasi heidän mieleensä hetimmiten - oliko heidän siskonsa ja Lucaksen välillä jotain? Ja jos oli, niin miksei Akemi ollut kertonut siitä mitään heille?
... Vastaus jälkimmäiseen oli kyllä turhankin selvä. Eihän heidän siskonsa kehtaisi myöntää, jos hänellä oli jotain sutinaa jonkun kanssa. Se vain ei ollut Akemin tyyliä, vaikka tytön veljet toivoivatkin Akemin paljastavan jotain olevan meneillään Lucas Romeron kanssa. Lucaskin loi heidän siskoonsa sellaisia katseita, joita ei voinut olla huomaamatta.

Joku kuitenkin ehti olla Akemin veljiä nopeampi.
"Ihan ku te oisitte pari", kuului Matthewn ääni nuotion toiselta puolelta ja Akemin lisäksi hänen veljensä kääntyivät katsomaan suunsa avannutta ystäväänsä. Akemin silmissä välähti silloin tuli, mutta hän ei liikahtanutkaan aloiltaan. Akemin veljet siirsivät katseensa seuraavaksi siskoonsa ja sitten nuotioon. Heidän karvansa olivat nousseet pystyyn. Eikö Matthewlle ollut muka tullut selväksi se, ettei Akemin 'yksityisasioita' saanut udella ääneen? Veljille se oli tullut nimittäin hyvinkin selväksi vuosien kuluessa.
"Jos sä oletat tollasta, niin ootteks sä ja Zack sitten pari? Tehän hengaatte tyylii aina kahestaa pelaamassa jotain pleikkaa", Akemi tokaisi kärkkäästi takaisin ja antoi ilmeensä näyttää siltä, että tästä asiasta ei enää puhuttaisi. Matthew valahti kalpeaksi ja keskittyi tökkimään löytämällään kepillään kalliota. Kun Akemi huomasi muiden katseiden olevan poissa heistä kahdesta, tyttö liu'utti toista kättäänsä Lucaksen alaselälle ja sujautti lämpöiset sormensa pojan paidan alle sivelemään Lucaksen selkää.
Akemi inhosi sitä, kun häneltä udeltiin tuollaisia asioita. Hän ei halunnut kertoa yksityisasioitaan oikeastaan kenellekään, sillä hänen asiansa eivät kuuluneet kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Ja okei, myönnetään, että Akemia hävettäisi kertoa seurustelevansa Lucaksen kanssa. Siis ei Lucaksen kanssa seurustelussa ollut mitään hävettävää vaan siinä, että Akemi oikeasti seurusteli. Hyrr. Kaamea sana.

Äää. Akemi olisi halunnut vetää Lucaksen mukanansa varjoihin ja tyydyttää sisällä kasvaneen läheisyyden suudelmin ja hyväilyin, mutta lähde tästä nyt sitten minnekään Lucaksen kanssa kahdestaan ilman, että muut alkaisivat epäillä jotain! Tämä oli niin Akemin tuuria...
"Antakaa mulle jo sitä vaahtokarkkia", tyttö totesi hivenen närkästyneenä ja kurottautui Lucaksen yltä nappaamaan vaahtokarkin Akion pitämän kepin päästä. "Au au au", Akemi ulisi, sillä vaahtokarkki poltti hänen sormissaan. Tummatukka puhalteli sormissa olevaa vaahtokarkkia ja työnsi sen sitten kokonaan suuhunsa. Mmm, mikä makunautinto. Nielaistuaan karkin tyttö haki käsiinsä siideritölkkiä ja avasi sen janoisena. Akemi hörppäsi sievoisen määrän siideriä kurkustaan alas ja fiilis sen kuin parantui.

Akemin horjahtelu sai Lucaksen hymähtämään huvittuneena – oikeastaan tytön suoritusta pitäisi pitää kunnioitettavana, kun ei tuo mitenkään selvin päin enää ollut, ja silti pysyi noissa jumalattomissa koroissa vallan hyvin pystyssä (sitä pienoista horjumista lukuun ottamatta). Lucaksella itsellään oli hankaluuksia jo tasapohjaisilla skeittikengillä...
Nuorukainen oli unohtunut ryystämään tölkkinsä pohjalla olevaa juomaa siinä määrin, että seuraavan kerran, kun hän palautti itsensä jotakuinkin tähän maailmaan, hän tajusi, että joku törmäsi hänen selkäänsä saaden espanjalaispojan niskat nytkähtämään eteenpäin. Poika kurtisti kulmiaan, mutta hetki myöhemmin hänen ei enää tarvinnut kääntyä katsoakseen, kuka häneen oli törmännyt. Akemin vartalon painautuessa selkää vasten Lucas ei voinut enää erehtyä.
"Pysytkö sä enää pystyssä", Lucas naljaili kääntäen päätään sen verran, että pystyi katsomaan Akemiin, "heittäisit nyt jo noi metritolpat jonnekin."

Matthewn kysymys sai Lucaksen katseen kääntymään Akemista poikaan itseensä – ilmeisesti tuo ei ollut oppinut, ettei Akemilta kysytty tuollaista. Se oli aivan sama, oliko vastaus myönteinen vai kielteinen, Akemi ei sanoisi sitä kuitenkaan, vetäisi vain kuonoon tai ainakin vetäisisi omaan kuonoonsa jotakin palkokasveja. Ei sillä, että Lucaskaan olisi sen suuremmin nauttinut kyselyistä, sehän ei kuulunut kenellekään muulle kuin hänelle ja Akemille, olivatko he yhdessä vai eivät: toisaalta, Lucas olisi mieluusti voinut kertoa sen koko maailmalle, ja siinä olisi päästy siitäkin kyselytulvasta. Ehkei niinkään ääneen lausuttuja kysymyksiä, mutta niitä sanattomia kyllä sitten senkin edestä. Kyllä Lucas, hiprakastaan huolimatta, oli huomannut, miten Akemin veljet olivat äsken häntä katsoneet, eikä hänelle ainakaan jäänyt epäselväksi, mitä veljet sillä hetkellä mitä todennäköisimmin kuumeisesti miettivät. Matthew oli vain ilmaissut kaikkien aatteet ääneen.

Poika värähti, kun tunsi viileät sormet selällään. Katse käväisi nuotion ympärillä olevassa porukassa, mutta kaikki tuijottivat visusti nuotiota tai jotain muuta, mutta eivät ainakaan heitä. Akemin kärkkäät vastaukset saivat kaikki sulkemaan suunsa, mutta ajatuksia se ei estänyt lentämästä. Toisinaan Lucas mietti, hävettikö Akemia kertoa, että tuo seurusteli hänen kanssaan? Oliko siinä syy, miksi tätä ikään kuin... piiloteltiin? Tai no, ei varsinaisesti piiloteltu - jos jätkät olisivat kääntäneet päänsä ja katsoneet hieman tarkemmin, olisivat he huomanneet, että Akemin kädet olivat ujuttautuneet Lucaksen paidan alle, ja sellaista Matthew ja Zack eivät tehneet, vaikka pleikkaria toistensa kanssa pelasivatkin – mutta ei kyllä kerrottu ääneenkään.

Lucas erotti närkästyksen Akemin äänestä tuon vaatiessa itselleen vaahtokarkkeja, ja tiesi, että tyttöä joko kismitti Matthewn kyseleminen, tai sitten joku muukin asia vielä sen lisäksi. Poika pudisteli itsekseen päätään tyhjentäen kädessään olleen kaljatölkin kurkkuunsa, tiputtaen sen nuotion vieressä olevaan roskakasaan.
"Heittäkää joku se makkarapaketti tänne", skeittari huikkasi nuotion toisella puolella istuville jätkille, ja samoin tein saikin paketin – se kolahti varsin epämiellyttävästi hänen otsaansa. Alkoholin turruttamat refleksit olivat onnettomat, eivätkä Lucaksen kädet olleet ehtineet kohota kuin puoliväliin ottamaan koppia, kun makkarat olivat osuneet jo pojan päähän.
Tapaus kirvoitti humalaista naurua nuotion ympäriltä, Lucaksen luodessa leikillisen murhaavan katseen heittäjään, ennen kuin nappasi itselleen tikun ja tökkäsi makkaran sen päähän. Tämä oli jo varmaan viides makkara tälle illalla, mutta kasvava lapsihan tarvitsi energiaa, ja sitä paitsi, humalassa Lucas tunsi olonsa jotenkin tavallista nälkäisemmäksi. Tai sitten hänen vain teki mieli syödä, kuten nyt.
"Otatko sä?"
Makkaraa koskeva kysymys suunnattiin selän takana olevalle Akemille.
Sillä välin, kun makkara kärysi nuotion liekeissä, Lucas kaivoi ruudullisen takkinsa taskusta tupakka-askin ja sytytti yhden savukkeen huuliensa väliin. Kyllä, hän oli lopettanut, mutta sitten ratkennut näihin uudestaan... Sentään poika poltti vain satunnaisesti, yleensä silloin, kun oli humalassa – kuten nyt.

Akemi purskahti hillittömään nauruun, kun Lucas sai makkarapaketin naamaansa. Moni muukin, joka kyseisen tapahtuman oli nähnyt, repesi matalaan nauruun. Keijukaistytön, joka oli jo hyvässä nousussa, ote herpaantui hieman Lucaksen ympäriltä ja pian Akemin takapuoli tavoitti kallion kovan pinnan. Tyttö ei kuitenkaan lopettanut nauramista, eikä hän välittänyt siitä pienestä vihlaisusta takapuolessaan, vaan kipusi takaisin Lucaksen selkään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olipa se humala kiva juttu.
"Jos sä teet mulle", japanilaistyttö vastasi, kun Lucas kysyi häneltä, ottaisiko Akemi makkaraa. Tummatukan sormet lähtivät jälleen liikkeelle ja sivelivät jokseekin kutsuvasti Lucaksen selkää paidan läpi.
Mikähän se oli, kun juovuspäissään ollessaan Akemin teki koko ajan mieli olla Lucaksen lähellä, kosketella toista ja tuntea toisen lämpö. Kuin Lucaksessa olisi jokin magneetti, mikä veti tyttöä puoleensa. Hänen tekisi mieli vetää Lucas jonnekin varjoihin mukaansa ja -
WOU. Ei mitään rivoa. Hyi hyi, pois se Akemista. Mutta miksi tyttö sitten tunsi olonsa oudon... Halukkaaksi? Eihän hän edes tiennyt, mitä sana 'halukas' tarkoitti.

Tyttö pudisteli päätäänsä omille ajatuksilleen ja tunsi tarvitsevansa tilaa. Joten hän erkani vastentahtoisesti Lucaksen lämpöisestä selästä ja kohosi huterasti pystyyn. Akemi suuntasi kohti kallion reunaa ja antoi vartalonsa liikkua musiikin rytmin tahtiin. Hän tunsi vartalonsa olevan tulessa, eikä viileä iltatuulikaan tuntunut asiaa mitenkään helpottavan.
Miten Akemi saisi tämän kuumotuksen lähtemään!

Vastaus oli aivan tytön silmien edessä, ja vasta nyt hänelle välähti oikea kuningas idea.

"Hei", Akemi kiinnitti muiden huomioon ja kääntyi katsomaan näitä silmät tuikkien innostuksesta ja adrenaliinista. "Kuka eka alhaalla..." tyttö aloitti salaperäisesti, eivätkä muut tajunneet tytön tarkoitusperää aivan heti. Kunnes Akio älähti kieltävästi ja alkoi pudistella päätään.
"Et vittu varmana-" hän lopetti sanansa kuin seinään ja katseli pikkusiskoaan terävästi. Akemi sen sijaan vain virnuili leveästi ja astui askeleen lähemmäs reunaa. Hänen sydämensä hyppi kiivaasti rinnassa ja Akemi nautti tästä tunteesta erittäin paljon. Adrenaliini, miten kiva kaveri se olikaan.
"Ei kai se.." Arata mutisi hölmistyneenä, koska ei vain voinut uskoa, että hänen siskonsa pystyisi tekemään jotain niinkin typerää kuin hypätä alas monta metriä korkealta kielekkeeltä. Tosin kun hän alkoi miettiä asiaan tarkemmin, hänen siskonsa pystyisi hyvinkin tekemään jotain niinkin typerää. "Akemi, älä nyt helvetissä!" Aratakin ehti huudahtaa, ja tästä huudahduksesta muutkin tajusivat Akemin aikeet.
Akemi aikoisi hypätä alas kielekkeeltä.
"Hei camoon, ei tosta kuole", Akemi houkutteli muita mukaansa ja heilautti kättään kielekkeen suuntaan. "Se ois vaa siistii. Hei Matt, kuvaa tää!" tyttö jatkoi houkuttelua. Matthew alkoikin kaivaa taskustaan kameraansa, mutta saadessaan sen esille hän jähmettyi, sillä Akio katsoi Matthewta erittäin tuimasta.
"No ei se oo ennenkään kuollut", Matthew totesi ja nousi ylös kamera kädessään. Hän käveli lähemmäs Akemia, joka virnuili jo siihen hulluun tapaansa, että kohta tapahtuisi jotain todella siistiä.

Rööki kärysi huulten välissä, kun Lucas tökkäsi kaksi makkaraa tikun päähän ja tökkäsi ne nuotioon, työntäen ne ensin kokonaan liekkeihin ja seuraavaksi melkein tiputti ne tuhkan sekaan. Skeittari kohotti kulmaansa huojuvalle tikulle ja vilkaisi kättään, joka tärisi epäilyttävän paljon. Nuorukainen kohautti olkapäitään ja laittoi sen humalan piikkiin, imaisten vain uudet savut tupakastaan juuri samalla hetkellä, kun kylmät väreet juoksivat Lucaksen selkärangalla Akemin sirojen sormien sivellessä selän paljasta ihoa. Veressä kiertävä alkoholi tuntui kasvattavan tuntemuksen aivan uusiin mittakaavoihin, sillä viimeistään tässä vaiheessa jätkän olisi tehnyt mieli kiskoa Akemi jonnekin aivan muualle tästä nuotiolta, ja unohtaa kokonaan ne makkarat ja keskittyä johonkin täysin muuhun.

Ajatusleikki katkesi samalla, kun väreet loppuivat Akemin lämmön kadotessa selältä, tytön vetäytyessä kauemmas syystä tai toisesta. Lucaksen kasvoilla käväisi hienoinen pettymys, ennen kuin se peitettiin tupakan savun taakse, ruskeiden silmien kuitenkin seuratessa tiiviisti Akemia, joka kohosi hieman huojuen pystyyn. Nuotion ääreen istumaan jäävä Lucas kuljetti katsettaan peittelemättömästi tytön säärissä, kasvoissa ja uudestaan säärissä, ja vasta, kun joku napsautti sormiaan nuorukaisen kasvojen edessä, tuo heräsi takaisin tähän maailmaan.
"Jätkä hei, sun makkarat on ihan liekeissä", Zackin ääni kantautui jostain kaukaa Lucaksen korviin, kun skeittari tipahti todellisuuteen hieman viiveellä.
"Ootko sä jossain koomassa vai mitä vittua?" Zack jatkoi ärsyttävää kälätystään ja sai Lucaksen vain heilauttamaan kättään torjuvasti ja virnistämään vinosti.
"Ei tässä mitää, ei tässä mitää", Lucas totesi ja nykäisi sitten toden totta mustiksi muuttuneet makkarat pois nuotiosta. Tummatukka analysoi makkaroidensa syömäkelpoisuutta, ennen kuin totesi, että kyllä ne alas menisivät, kun vain käyttäisi tarpeeksi paljon ketsuppia.

Makkarat ja ketsupit unohtuivat, kun Akemi kiinnitti kaikkien huomion itseensä toikkaroidessaan kallion kielekkeellä ehdotellen hulluja. Lucaksen ruskeat silmät kiiluivat nuotion liekkien takia epäuskoisina, ei kai Akemi voinut olla tosissaan? Kyllähän Lucas tiesi, että tuo aasialaistyttö oli täysin kajahtanut tapaus, mutta että sen lisäksi vielä itsetuhoinen... Ja Lucas kun oli luullut, että Akio oli Raywortheista se itsemurhatyyppiä. Näköjään pikkusisko seurasi veljensä jalan jäljissä.

"Akemi älä helvetti oikeesti", Lucas yhtyi Akion ja Aratan kieltävään kuoroon. Skeittarin olisi tehnyt mieli lyödä Matthewia pullolla päähän, miksi jätkä näytti myöntyvää merkkiä Akemille? Tyttö oli humalassa, jos ei täysin humalassa, niin hiprakassa, oli pimeää ja kieleke ei ollut järin matala. Alhaalla saattoi olla kiviä ja ties mitä muuta paskaa, ja Akemi heittäisi henkensä, eikä ketään enää naurattaisi.
Lucas oli kammennut itsensä pystyyn nuotiolta suunnaten terävän katseen virnuilevaan Akemiin.

"Älä oo typerä."
Sanat olivat yhtä aikaa sekä pyyntö että käsky.

Akemi nyrpisteli naamaansa loukkaantuneena, kun kukaan muu paitsi Matthew ei pitänyt hänen ehdotuksestaan hypätä alas kalliolta.
"Ei siihen kuole", tummatukka sanoi vakuuttavasti ja asteli aivan kallion reunalle silmäilläkseen pudotuksen korkeutta. "Ollaa me aikasemminki hypitty korkeelta alas, miks tää muka ois jotenki eri juttu?"
Akin sanat pitivät jossain määrin paikkansa - hänen porukkansa oli aiemminkin hyppinyt korkealta alas, mutta ei sentään näin korkealta kuin nyt. Akemi ei pystynyt humalaltaan erottamaan enää korkeuksia ja oletti, että pudotusta olisi jotain kymmenen metriä, vaikka tosiasiassa pudotusta oli ainakin 40 metriä plus kova aallokko alhaalla odottamassa. Vaarana hyppäämisessä olisi se, että veteen laskeutuessa aallot vetäisivät mukaansa ja paiskoisivat vasten kalliota. Siinä voisi olla hengenlähtö kyseessä, ainakin pahimmassa tapauksessa.

Aasialaistyttö ei kumminkaan ajatellut hyppäämisen vaaroja lainkaan, sillä jännityksen tuoma adrenaliini oli vallannut hänen pienen kehonsa ja kehotti tyttöä hyppäämään alas. Hän alkoikin riisua korkokenkiään jalastaan ja välillä näytti siltä, kuin tyttö voisi vahingossa horjahtaa alas kalliolta. Silloin Akemin isoveljet alkoivat haukkoa henkeään ja pomppasivat samaan aikaan ylös aloiltaan.
"Mä juoksen jo alas", Arata kuiskasi Akiolle, joka nyökkäsi hyväksyvästi, sillä he molemmat epäilivät sanallisia lahjojaan saadakseen Akemin pään kääntymään. Arata lähti jo pinkomaan suuntaan, josta toivoi pääsevänsä mahdollisimman nopeasti rannikolle.
"Akemi, tuu takas tänne tai-"
"Älä uhkaile mua!" Aki vain älähti vastaan ja onnistui riisumaan toisenkin kenkänsä pois jalastaan. "Mä pystyn tähän, toisin kuin te vitun arkajalat, joista ei vittu oo mihinkään jännittävään."
Matthew laittoi kameransa jo nauhoittamaan ja asteli lähemmäs Akemia muiden kieltävistä älähdyksistä välittämättä. Nuorukaisen teko rohkaisi Akemia toteuttamaan aikomuksensa ja hän asteli uhmakkaasti aivan kallion reunalle niin, että hänen varpaansa olivat reunan yli. Tyttö käänsi päätään ja tavoitti Lucaksen kasvot. Aki vinkkasi nuorelle miehelle leikkisästi silmää.
“Catch me if you can”, keijukaistyttö lauloi heleällä äänellä ja hyppäsi sen enempää miettimättä kalliolta.

"Akemi, älä ole typerä", Lucas toisti painottaen jokaista sanaa. Eikö tyttö todella tajunnut tilanteen vaarallisuutta?
"Etkö sä nää että se on aika saatanan paljon korkeempi kuin mikään kallio, mistä me ollaan hypätty."
Olivathan he ennenkin tehneet kaikenlaista typerää, mutta tämä alkoi olla kaiken huippuja. Alkoholi ilmeisesti sumentanut Akemin aivot varsin hyvään kuntoon, ainakin siinä määrin, ettei tytöllä ollut arvostelukykyä jäljellä enää ollenkaan. Jopa Lucas, joka ei itsekään mitenkään selvä ollut, ymmärsi, ettei olisi kovin fiksu veto hypätä pimeältä kielekkeeltä täysin tuntemattomaan veteen. Eivät he olleet ennen täältä hyppineet. Paikka oli vieras, alla saattaisi olla mitä tahansa terävistä kivistä ties mihin. Aallokostakaan ei ollut mitään tietoa – tuulta kuitenkin oli sen verran, että saattoi hyvin olettaa, ettei aallokko mikään aivan pieni ollut.

Puoliksi poltettu tupakka lensi nuotioon, kun Lucas ponnahti pystyyn aasialaistytön jo riisuessa korkokenkiään. Horjuva Akemi näytti tipahtavan millä hetkellä hyvänsä, ja skeittari tuijotti järkyttyneenä tummatukkaa, joka selvästi aikoi toteuttaa päättömän ideansa.

Arata lähti pinkomaan alas, oletettavasti ottamaan koppia, kun tyttö hyppäisi tai jotain, mutta Lucas ei voinut olla äimistymättä siitä, että veljet ylipäätään antoivat siskonsa tehdä jotakin noin idioottimaista. Eivätkö ne vain olisi voineet vaikka taklata Akemia takaisin turvallisesti kauemmas kallion reunalta ja sitten pitää vaikka sidonta otteessa siihen saakka, kunnes olisi varmaa, ettei tuo halunnut hankkia itseään sairaalakuntoon.

"Akemi, lopeta. Nyt heti. Idiota niña", Lucas sätti tyttöä yrittäen lähteä eteenpäin, horjahtaen vain ja melkein kaatui itse nuotioon. Sehän tästä nyt olisi vielä puuttunutkin.
"Matt, pistä se kamera helvettiin. Akemi ei oo hyppäämässä", Lucas kielsi ja lähti nyt askeltamaan kohti kallion kielekettä aikeinaan estää tyttöystävänsä typerät itsemurhayritykset kokonaan. Ja sen jälkeen hän hakkaisi Matthewin, jonka kuvaus vain yllytti selkeästi pienikokoista keijukaistyttöä hyppäämään.

Lucas ehti ottaa pari askelta, ennen kuin Akemin katse tavoitti hänet. Tyttö lauloi ja samoin tein tuon siro vartalo taipui hyppyyn ja katosi sekunnissa reunan taakse.
Nuorukainen älähti kieltävästi, ojensi kättään kuin saadakseen sillä kiskottua Akemin takaisin kalliolle. Sydän jyskytti kurkussa ja alkoholi aivoissa, eikä Lucas ymmärtänyt itsekään omaa tekoaan, ennen kuin tunsi kallion lujan pohjan katoavan kenkiensä alta ja tuulen alkaessa suhista korvissa.
Vapaapudotus alkoi ja alla tummina vasten kallioita iskevät aallot näyttivät Lucaksen pienentyneessä aivotoiminnassa yllättävänkin pehmeältä alastulolta. Ehkä hän vain tosiaan oli ollut nössö.

Ei tähän kuolisi.

// idiota niña = idiootti/typerä tyttö.

Muiden sanat olivat menneet kuuroille korville, eikä edes Lucas onnistunut ylipuhumaan Akemia luopumaan tyhmästä- siis erittäin tyhmästä ideastaan. Putoamisen tunne tuntui mielettömän hyvältä että pahalta, ja adrenaliini puski suonissa voimakkaasti. Aika oli hidastunut (tosin tämä johtui vain siitä alkoholin määrästä, jota tyttö oli illan mittaan nauttinut.) ja tummatukka nautti voimakkaasti kasvoihin puskevasta tuulesta. Tyttö oli levittänyt kätensä suoriksi sivuille ja kuvitteli lentävänsä. Akemin yksi salaisista unelmista (ei se nyt niin salianen ollut..) oli osata lentää. Hän näki usein unia lentämisestä ja oli aivan sataprosenttisen varma, että hän oli ollut edellisessä elämässä lintu. Lintu, lentävä lintu. Aivan varmasti hän oli ollut lintu. Ehkä hän nytkin oli lintu, sillä hän lensi.
Tai lentämiseltähän se ainakin tuntui, hetken aikaa.

Se tuli aivan yllättäen, eikä tyttö osannut varautua siihen mitenkään. Yhtäkkiä hän ei enää lentänytkään, vaan jokin paine murkasi hänen pientä vartaloaan kasaan. Kipu tuntui voimmakkaasti reisissä ja vatsassa, eikä hän enää saanut henkeä.
Hän oli vajonnut veteen voimakkaiden aaltojen joukkoon.
Kaikkialla oli aivan pimeää, eikä Akemi nähnyt mitään. Pakokauhu alkoi vallata tytön mieltä ja silmät yrittivät vimmatusti etsiä pakoreittiä. Päässä humisi ja surisi, eikä ajatukset kulkeneet lainkaan humalaisen aasialaistytön päässä. Hänen kätensä huitoivat paksulta tuntuvan veden alla ympäriinsä ja jalkoihinkin alkoi hiljalleen tulla eloa. Vaikka Akemi heittelehtikin aaltojen takia päättömästi veden alla, hän onnistui suuntaamaan pintaa kohti. Tummatukasta tuntui, ettei hän ollut ikuisuuksiin saanut happea, sillä tällä hetkellä keuhkot suorastaan huusivat happea. Aki sulki silmänsä tiukasti kiinni ja toivoi pääsevänsä pian pinnalle haukkaamaan ilmaa.

Akemi haukkoi äänekkäästi henkeä, kun hän viimein onnistui pääsemään pinnalle. Mutta hengittäessään ilmaa keskittyneesti, iso aalto iski päin näköä ja nappasi tytön mukaansa veden alle. Akista tuntui, että hän pyöri veden alla ainakin kymmeniä kertoja, eikä hän enää osannut sanoa, missä suunnassa oli pinta. Hän vain räpiköi hätääntyneesti ja yritti pysyä tolkuissaan pienen happimääränsä avulla.
Sitten hän tunsi jonkun jo kiskovan häntä mukanaan jonnekin suuntaan. Eikä aikaakaan, kun hän sai jälleen vetää henkeä vedenpinnan yläpuolella. Tällä kertaa hän myös yski vettä sisuksistaan.
"Vitun idiootti", kuului tuttu ääni skeittaritytön korviin, mutta olipa jännä efekti, kun se tuttu ääni sillä tavalla kaikui tytön korvissa. "Oisit voinnu kuolla."
"Mut enpä -köhköhköh- kuollut", Aki vastasi heikolla ja hiljaisella äänellä, sillä hän ei vain yksinkertaisesti saanut aikaiseksi sen kovempaa ääntä.

Arata oli ollut vielä kapuamassa kalliolta alas, kun hän oli nähnyt Akemin hyppäävän alas. Se oli saanut Aratan vain lisäämään vauhtiaan ja lopulta hän itse oli hypännyt jostain puolesta välistä alas, koska muuten hän ei ehkä olisi löytänyt siskoaan enää veden alta. Oli siinäkin ollut kyllä oma hommansa, mutta onneksi hän oli havainnut siskonsa silloin, kun tämä oli ensimmäisen kerran tullut ylös veden alta.
Nyt parikymppinen miehenalku kiskoi pikkusiskoaan mukanaan rannikolle, eikä hän ollut tietoinenkaan siitä, että myös Lucas oli hypännyt alas hänen siskonsa perään.

Pojat eivät ehtineet sanoa sanaakaan, kun Lucas katosi pian Akemin jälkeen kielekkeen yli. Porukka nousi nuotiolta ylös ja kukin tahoiltaan meni kielekkeen reunalle tähyilemään alas hypänneitä uskalikkoja (tai typeryksiä).

"Ihan vitun siistiä!"
Matthewin huuto kaikui kallioissa ja jätkä virnuili leveästi tiiraillessaan alas, kameran edelleen käydessä. Akion otsa sen sijaan oli painunut huolesta rypylle. Kun nuorukaisen silmät lopulta tavoittivat Aratan ja tuon vieressä olevan Akemin rannikolta, Akio huokaisi syvään ja pyyhkäisi otsaansa. Sisko oli tehnyt ennenkin kaikkea typerää, mutta tämä oli oikeasti jo hengenvaarallista.
"Näättekö te Romeroo?" Akion rinnalle ilmestynyt Zack kysäisi tähyillessään alas tummaan aallokkoon. Akion otsa rypistyi uudemman kerran katseen haroessa rantaa ja sen jälkeen aaltoja ja taas rantaa. Siellä Arata ja Akemi seisoivat jo, turvassa rannassa, mutta Lucasta ei näkynyt missään.
"Arata! Akemi! Missä Lucas on?"

Ilmavirta kävi kovana, kohina tuntui korvissa ja kaikkialla muuallakin. Lucaksesta tuntui siitäkin huolimatta enemmän siltä, kuin hän olisi leijunut. Pudotus tuntui kestävän ikuisuuden ja espanjalaispoika ehti mielestään katsella maisemiakin odotellessaan, että lopulta laskeutuisi pehmeästi veteen ja voisi uida takaisin rantaan. Äskeiset ajatukset tämän hypyn typeryydestä olivat jo unohtuneet tai ainakin karanneet toistaiseksi, sillä hetkellä tämä tuntui jo melko hyvältä idealta - vaikka päällimmäinen ajatus edelleen oli vain pelastaa Akemi. Minkäs Romero luonteellen mahtoi.

Pudotus ei käynyt kuitenkaan yhtä pehmeästi, mitä se Lucaksen kuvitelmissa oli muutamaa sekuntia aiemmin ollut – vesi iskeytyi voimalla skeittarin vartaloon ja pakotti hapen ulos keuhkoista. Aallot työnsivät skeittaria alemmas kohti pohjaa. Paniikki täytti nopeasti aivot ja vaistomaisesti Lucas potkaisi jaloillaan vauhtia, yrittäen päästä jonnekin, missä saisi taas happea. Pää kävi hetken pinnalla ja nuorukainen ehti vetäistä ilmaa keuhkoihinsa, ennen kuin voimakas aalto tempaisi tuon vartalon mukaansa ja iski päin kallion seinämän viereistä kivikkoa.

Kylkeen säteili välittömästi kipu, joka sai pojan haukkomaan henkeään ja sen seurauksena kiskomaan muutaman hörpyn suolaista merivettä keuhkoihinsa. Kerran Lucas yritti potkaista jaloillaan ja kauhoa tietään takaisin pintaan, mutta kyljessä pistävä kipu yhdessä hapen puutteen kanssa saivat maailman tummenemaan ympärillä ja kun aallot iskivät nuorukaisen toisen kerran vasten kivikkoa, kaikki muuttui mustaksi.

Akemi köhi yhä vettä, mutta pian hän alkoi jo hekottaa matalasti. Hänen päähänpistonsa hypätä alas kalliolta oli ollut kertakaikkiaan järjetön ja vaarallinen (jep, nyt tyttökin sen myönsi), mutta se oli antanut Akemille aivan mielettömät vibat. Skeittari ei ollut koskaan tuntenut mitään näin adrenaliinipitoista kuin äsken! Tietenkin alkoholinvaikutus vain suurensi tätä tunnetilaa, mutta sehän oli vain hyvä asia.
Arata päästi irti siskostaan, kun oli saanut kiskottua tämän turvallisesti rannalle. Miehenalku hengitti raskaasti ja lyyhistyi hietikolle vatsalleen makaamaan. Aallokossa oli ollut erittäin vaikea uida ja vaikka Akemi olikin kevyt, oli tämän kiskominen ottanut voimille. Akemikin kaatui selälleen edelleen hekottaen ja muisteli äskeistä kokemusta jo uudesta sellaisesta haaveillen.

"... Arata! Akemi! Missä Lucas on?"
Huuto kaikui sekä Aratan että Akemin korviin, mutta aluksi Akemi ei edes tajunnut, mistä oli kyse. Kun Arata ponkaisi pystyyn ja juoksi suinpäin takaisin veteen, vetäisi tyttö äänekkäästi henkeä ja nousi niin nopeasti kuin mahdollista seisomaan.
Lucas oli tullut perässä! Nyt tyttö sen vasta tajusi. Mu-mutta missä Lucas oli? Eikös toinen tullut aivan perässä veteen?
Akemi kietoi kätensä tajuamattaan ympärilleen ja alkoi hapuilla säikkyä veteen. Hän päästi pari tukahtunutta kirosanaa, sillä alkoholi sumensi hänen kaikkia aistejaan nyt aivan liikaa ja tyttö tunsi itsensä hyödyttömäksi. Hän kuuli epämääräisiä huutoja läheltään, eikä mennyt aikaakaan, kun hänen tuttu kaveriporukkansa saapui Akion kanssa rannikolle Akemin luokse. Tosin Akio ja Zack pinkaisivat Akemin ohi oitis veteen.
Lucasta etsimään.

"Ei vittu.." Matthew mumisi ääni väristen ja tyttö huomasi pojan yhä kuvaavan. Akemi nappasi ajattelemattomasti toisen kameran ja heitti sen veteen. Matthew ynähti vastaan, mutta Akemin järkyttynyt katse sai jätkän pysymään hiljaa.
"SOITA VITTU JONNEKIN!" Aki parkaisi hätääntyneenä ja Matthew hätkähtäen alkoi kaivaa taskustaan kännykkäänsä. Akemin katse siirtyi taas hapuilemaan Lucasta, mutta hän näki vain veljensä ja Zackin, jotka vuoronperään sukeltelivat tummaan veteen. Matthew soitti hätäkeskukseen ja skeittarityttö kuuli toisen puheen hyvin hiljaisena, vaikka jätkä seisoi aivan hänen vieressään. Juuri, kun tyttö oli jo itsekin juoksemassa takaisin veteen, hän kuuli seuraavan huudon kaikuna.
"Mä löysin sen!"
Akemi pysähtyi täristen paikoilleen ja hänen silmänsä olivat muuttuneet suuriksi. Silmät hapuilivat äänen suuntaan ja tyttö näki nyt neljän henkilön päiden tulevan takaisin päin rantaan.

Akio ja Zack raahasivat Lucaksen hervotonta ruumista rantaan Aratan tullessa perässä. Pojat laskivat pojan rannalle ja lysähtivät itsekin istumaan – aallokossa sukeltaminen ja sen jälkeen Lucaksen raahaaminen rasitti fyysisesti.
"Soittakaa ambulanssi", Arata kähisi sylkiessään vettä keuhkoistaan.
"Mä soitin jo..." Matthew mutisi hiljaa tunkiessaan juuri puhelintaan taskuun. "Ne sano, et ne tulee niin nopeesti kun pystyy."
"Hengittääkö se etes?" Matthew kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen tuijottaessaan Lucasta, joka kuin vastaten Matthewn kysymykseen yskähti pari kertaa ja yökkäili sen jälkeen, meri vettä oli mennyt niin keuhkoihin kuin mahaankin.
"Akemi..."
Heikko ääni oli kaukana tavanomaisesta Lucaksesta. Muuta ääntä ei enää kuulunutkaan, kun kyljissä pistelevä kipu pakotti nuorukaisen takaisin tiedottomuuteen.

Ambulanssin ääni kuului jostakin kaukaa. Poikaporukasta yksi kävi hakemassa ambulanssilla tulleet sairaanhoitajat paikalle ja pian he olivatkin nostamassa Lucasta valkeilla paareilla ambulanssiin. Muutama porukasta hyppäsi mukaan, mutta kaikki eivät mahtuneet - osa jäi katsomaan, kuinka auton valot lopulta hävisivät pimeään.

"Miten helvetissä näin kävi?" joku kysyi, mutta kukaan ei osannut vastata.


Seuraava päivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, mutta kaveriporukan mieli oli musta.

Lucas makasi teho-osastolla lääkäreiden valvoman silmän alla. Poika ei ollut silmiään raottanut sitten eilisen, mikä asiantuntijoiden mukaan johtui sekä lisäksi, että keho yritti suojella omistajaansa, siitä, että poika oli pumpattu kohtuullisen täyteen morfiinia kipujen helpottamiseksi. Useat murtuneet kylkiluut tekivät hengittämisestä vaikeaa. Maha oli saatu huuhdeltua merivedestä ja keuhkotkin olivat jotakuinkin tyhjentyneet, ja nyt oikeastaan vain odoteltiin, että poika heräisi.

Akemi juoksi veteen vastaan, kun hänen veljensä ja Zack olivat melkein rannassa tajuttoman Lucaksen kanssa. Humaltuneen skeittaritytön silmissä Lucas näytti kalpealta ja elottomalta, ja tyttö ehtikin jo pelätä pahinta. Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset kyyneleet vierivät estoitta poskille. Akemi pyyhkäisi kyyneleet hätäisesti käteensä toivoen, ettei kukaan ollut niitä nähnyt. Mutta hänen onnekseen kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.
Kaikkien huomio oli Lucaksessa, jonka pojat laskivat hietikolle.
Tyttö kyykistyi (tai siis lyyhistyi) Lucaksen vierelle silloin, kun Matthew esitti kysymyksen Lucaksen hengityksestä. Juuri silloin Lucas alkoi yskiä vettä suustaan. Akemi parahti huojentuneena ja hapuili nuorukaisen kasvoja käsillään. Lucaksen lausuessa Akemin nimen tyttö puhkesi uuteen kyynelryöppyyn ja toi kasvojaan lähemmäs Lucaksen kasvoja. Aasialaistytön tummat ja märät hiukset liimautuivat kiinni Lucaksen poskea vasten, kun Akemi vei huuliaan Lucaksen korvan vierelle.
"... Oo kiltti äläkä kuole... Sä et vittu kuole.." tyttö kuiskasi miltein äänettömästi jo takaisin tiedottomuuteen vajonneelle Lucakselle.
Arata, Akio, Zack ja Matthew katsoivat Lucasta ja Akemia hiljaisina. Muut eivät oikein osanneet tehdä muuta kuin vain odottaa ambulanssi tuloa. Akion katsoessa siskoaan ja Lucasta jätkä tiesi, että noiden kahden välillä on jotain meneillään, vaikka Akemi ei ollut mitään myöntänyt. Jo silloin, kun Akio löysi siskonsa Lucaksen kanssa samasta sängystä bileiden jälkeisenä aamuna hän oli tiennyt, että jotain oli meneillään. Hänen siskonsa ei esimerkiksi ikinä itkenyt kenenkään edessä, ei edes humaltuneena. Nyt hänen pikkusiskonsa oli Lucaksen vierellä ja itki. Itki kuin viimeistä päivää.

---

Akemi istui erittäin surkean näköisenä yhdellä sairaalan käytävällä olevalla parisohvalla. Hän ei ollut saanut nukutuksi lainkaan edellisenä iltana, ja sen lisäksi krapula painoi vahvasti päälle (Hän oli käynyt jo pari kertaa oksentamassa sairaalan vessassa). Päätä särki ja vatsa muljahteli jatkuvasti. Nenääkin täytyi jatkuvasti niistää, sillä se meni tukkoon aina, kun tyttö vähänkin herkistyi.
Kyllä, tyttö itki aivan vähän väliä, kun vain edes ajatteli Lucaksen tämän hetkistä tilaa. Mutta ei siinä vielä kaikki - hän oli myös pahoittanut mielensä siitä, kun hänen vanhempansa sekä Lucaksen perhe oli haukkunut tytön pystyyn (oikeastaan he olivat toruneet koko heidän porukkaansa, mutta tyttö oli ottanut sen henkilökohtaisesti, sillä olihan hän syypää siihen, että Lucas oli nyt siinä kunnossa kun oli).

Käytävän toisella puolella sohvalla nukkuivat Akio ja Zack. Arata ja Matthew olivat lähteneet jo yöllä kotiin. Akio oli halunnut jäädä vahtimaan pikkusiskoaan ja Zack oli sen verran huolehtivaista sorttia, että hän halusi jäädä paikalle kaikkien tähden. Lucaksen äiti oli jäänyt sairaalaan, mutta muu perhe oli poistunut.
Eikä tyttö ollut päässyt kertaakaan katsomaan Lucasta sen ambulanssireissun jälkeen. Lucaksen sisko inhosi Akemia, eikä halunnut tätä veljensä lähelle silloin, kun tyttö itse oli paikalla. Eikä Akemi edes kehdannut mennä nyt huoneeseen, kun Lucaksen äiti oli siellä. Hän saisi varmasti vain kylmän katseen, mitä tyttö ei halunnut.
Aivan kuin Akemilla ei muuten olisi todella paska fiilis...

Tyttö oli sulkenut silmänsä siinä toivossa, että hän saisi nukutuksi. Uni tuntui kuitenkin olevan erittäin kaukana, joten tyttö keskittyi vain sitten ympärillä kuuluviin ääniin. Hän toivoi ajan menevän nopeasti ja Lucaksen jo heräävän. Hän tahtoi kuulla itse jätkältä, että tämä oli kunnossa. Ennen sitä tyttö ei lähtisi sairaalasta. Ja hänen täytyisi pyytää anteeksi. Pyytää anteeksi tekoaan ja sitä, mitä siitä oli aiheutunut.
Sen hän olisi Lucakselle velkaa.
Akemi kuuli oven avautuvan ja raotti silmiään, mutta sulki ne nopeasti, kun huomasi Lucaksen äidin tulleen ulos huoneesta. Tämä käveli käytävää pitkin jonnekin, ja kun Lucaksen äiti oli poissa näköpiiristä, ponnahti tyttö seisomaan. Hän suuntasi ajattelemattomasti Lucaksen huoneen ovelle ja meni sisään.

Akemin suu vääntyi mutrulle ja kulmat kurtistuivat, kun hän näki Lucaksen makaavan sairaalanpedillä siinä kunnossa. Tyttö jäi seisomaan hyvän matkan päähän sängystä, eikä hän osannut oikein muuta tehdä kuin tuijottaa Lucasta vesittynein silmin. Akemista tuntui niin pahalta, hänestä tuntui kuin jokin söisi sillä hetkellä hänen sisuksiaan.
"... Sun ei kuuluis olla siinä... Vaan mun.." Aki henkäisi ääni väristen ja pari kyyneltä vierähti alas hänen poskeltaan. Tyttö niiskautti ja pyyhkäisi kyyneleet jälleen poskiltaan. Juuri, kun hän oli astunut Lucaksen vuoteen vierelle ja oli koskettamassa poikaa poskelle, hän kuuli oven avautuvan ja säikähtäneen henkäyksen korviinsa. Akemi kääntyi katsomaan huoneeseen tullutta tyttöä, jonka Akemi tunnisti erääksi Aston Highn opiskelijaksi, joka vietti paljon aikaansa ostoskeskuksella. Aki oli joskus nähnyt tytön ja Lucaksen vaihtavan kuulumisia keskenään. Tyttö ei harrastanut skeittaamista (ainakaan Akemi ei ollut nähnyt tytön skeittaavan).
"Oh.." vaaleahiuksinen tyttö henkäisi, kun kohtasi ällistyneen Akemin katseen. Akemi miltein hypähti taaemmas Lucaksen sängyn viereltä ja katseli vaaleaverikköä kuin vastausta vaatien. Vaaleaverikkö punastui ja alkoi näpräillä hermostuneen oloisena hiuksiaan. Pian hän kuitenkin näytti unohtaneen Akemin, kun hän huomasi Lucaksen makaavan sängyllä. Tytön kasvot vääntyivät itkuisiksi ja pian tämä jo pyyhki kostuneita poskiaan paitansa hihaan.
"Mä oon aina tykännyt Lucaksesta..." tyttö paljasti aivan yhtäkkiä ja käveli Lucaksen sängyn vierelle. Akemi katsoi tyttöä aivan ihmeissään, eikä ollut todellakaan odottanut tytöltä tuollaista paljastusta tällaisessa tilanteessa. "Se on aina ollut niin mukava mulle, vaikka muut oiskin mua nössöksi haukkunu..."

Sitten tytön ilme muuttui jokseekin kummastuneeksi ja hän siirsi katseensa nolona Akemiin, joka ei edelleenkään pysynyt tilanteen tasalla.
"Me ei taidetakaan tuntea... Mä oon Sarah, Lucaksen luokkakaveri.." Sarah niminen tyttö esittäytyi vaisusti ja katseli odottavasti Akemia. Akemi ei saanut sanaakaan suustaan, vaan tuijotti äimän käkenä tyttöä. Joka oli juuri äsken paljastanut pitävänsä Lucaksesta. Akemin poikaystävästä.

Eilisen hässäkän jälkeen sairaalasta oltiin soitettu Romeroille kotiin ja heti kun tieto oli tullut, oli perhe myös suunnannut kulkunsa sairaalaan. He olivat olleet illan siellä, mutta ennen yötä kaikki muut paitsi Celia olivat lähteneet kotiin nukkumaan. Benjáminin oli pitänyt lähteä töihin, samoin Tomaksen ja Emilion, ja Gilda oli lähtenyt kouluun. Celia kuitenkin pysyi sairaalassa, sillä nainen oli vannonut itsekseen, ettei lähtisi, ennen kuin hänen poikansa olisi silmänsä avannut ja hän omin silmin näkisi, että Lucas oli kunnossa.

Ilta oli ollut monessa mielessäkin myrskyinen – Celia tietysti tiesi Akemin, ja kyllä Benjáminkin tiesi nuorimman poikansa seurustelevan, mutta ei ollut tyttöä koskaan tavannut henkilökohtaisesti, eikä ollut toistaiseksi vieläkään, kiitos Gildan. Lucaksen pikkusiskon inho Akemia kohtaan oli vain kasvanut sen myötä, kun Lucas oli päätynyt sairaalaan. Celia oli yrittänyt toppuutella tytärtään, mutta Gilda tarvitsi jonkun, jota syytellä, ja Akemi nyt vain sattui sopimaan siihen tehtävään paremmin kuin hyvin, ja sen takia tyttö olikin kohdistanut kaiken vihaksi naamioimansa surun Akemiin, eikä ollut suostunut edes olemaan tuon kanssa samassa tilassa. Vanhemmat olivat yhdessä herra ja rouva Rayworthin kanssa nuhdelleet porukkaa, mutta Romeroiden ajatukset olivat keskittyneet lähinnä Lucaksen hyvinvointiin, eikä kukaan jaksanut syytellä Gildaa lukuun ottamatta ketään. He kaikki vain halusivat, että Lucas heräisi hyvissä voimissa.

Nyt Celia lähti hakemaan kahvia – tummat silmänaluset kertoivat nukkumattomasta yöstä, samoin heikot askeleet ja värittömiksi valahtaneet kasvot. Laahustavat askeleet kuljettivat tuon kohti kahviautomaattia, hän todella tarvitsi jotain, millä pysyisi hereillä.

Samaan aikaan, kun äiti oli lähtenyt pois ja Akemi oli astunut sisään, Lucas alkoi tehdä paluuta tähän maailmaan. Ovi kävi vielä kolmannenkin kerran, mutta se meni skeittarilta hieman ohi – silmät aukenivat hitaasti ja painuivat heti kiinni, kun kirkkaat valot sokaisivat silmät. Missä hitossa hän oikein oli? Etäisesti Lucas kuuli kaksi ääntä, jotka hetken mietinnän jälkeen hän tunnisti Akemiksi... ja Sarahiksi. Valot olivat liian kirkkaat ollakseen kemian luokasta, mutta miksi hän kuuli labraparinsa, Sarahin äänen? Mitä hittoa Akemi teki heidän kemian tunnillaan?

Hitaasti heräiltyään Lucas aukaisi silmänsä kohtaamaan uudemman kerran loisteputkilampuista loimottavan valon. Nuorukainen siristeli silmiään ja tunsi olonsa kumman turtuneeksi. Desinfiointiaineen lemu täytti nenän, ja yhdessä rysähdyksessä kaikki tuli takaisin päälle. Hän oli hypännyt kalliolta. Lopusta Lucas muisti vain lyhyitä välähdyksiä – keuhkoja puristava hapen puute, tummaa vettä, julma aallokko, tuskastuttava kipu kyljessä...
"Voiko joku sammuttaa valot..." jätkä kähisi espanjaksi tuskin kuuluvalla äänellä. Päässä leijuva utuinen tunne ei halunnut kadota, vaikka Lucas yritti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja saada ajatuksensa selkeämmiksi. Hän yritti liikahtaa, mutta kun välitön kipu iski utuisen tunteen läpikin kylkeen, Lucas vain ynähti kivusta ja makasi aloillaan silmät kiinni.

Akemi ei ollut vieläkään saanut sanotuksi mitään Sarahille, joka katsoi Akemia yhä odottavasti. Skeittarityttö oli saanut suunsa auki, mutta sieltä ei vain tullut ulos mitään. Miksei hän saanut sanaakaan suustaan? Miksei hän vain voinut esittäytyä kunnolla, kuten yleensä?
"Voiko joku sammuttaa valot..."
Joku oli juuri pelastanut tilanteen. Eikä se ollut ihan kuka tahansa, vaan Lucas.

"Oih, Lucas!" Sarah henkäisi haltioissaan ja tarttui Lucasta kädestä kiinni. Akemin niskassa kulkivat kylmät väreet, kun hän näki, miten vaaleaverikkö siveli hänen Lucaksen kättä. Akemin huulenpielet nykivät alaspäin vaistomaisesti ja hän katsoi Sarahia murhanhimoisena, vaikka ei juurikaan kukaan tiennyt Akemin ja Lucaksen seurustelevan. "Ihanaa, että oot kunnossa. Mä tulin heti, kun kuulin sun joutuneen sairaalaan... Miks sä menit hyppää alas niin korkeelta? Onks susta tullut ihan hullu?"
Akemi nieleskeli ja laski katseensa alas. Jos kerran Sarah oli kuullut tästä, niin varmasti moni muukin oli kuullut tästä. Mutta Sarah ei näköjään ollut kuullut siitä, mikä oli saanut Lucaksen hyppäämään alas kalliolta...

Skeittarityttö katsoi Lucasta ja Sarahia nyt vuorotellen. Hän tunsi jonkin vihlaisevan sisuksiaan ja yhtäkkiä tytöstä alkoi tuntua erittäin pahalta (eikä se johtunut pelkästä krapulasta). Akemi ei ollut ikinä nähnyt Sarahin tekevän mitään 'vaarallista'. Tyttö oli ns. naapurintyttö -tyyppiä, joka osasi arvioida, mitkä tilanteet olivat vaarallisia ja mitkä ei. Sanotaanko vain suoraan, että Sarah oli täysin Akemin vastakohta. Tyttö, joka tykkäsi siitä, kun jo kehui ja huomio, joka huolehti muiden hyvinvoinnista ja oli hyvä koulussa. Eikä Sarah edes ollut pahannäköinenkään... Akemista Sarah oli liiankin tavallinen, mutta... Siinähän se juju olikin. Jotkut tykkäisivät tällaisista tytöistä, ja eikös tällaisistä tytöistä tullutkin täydellisiä kotiäitejä?
...
Ajatus siitä, että Lucaksen olisi parempi olla Sarahin kanssa, suorastaan viilsi haavaa Akemin sydämeen. Sydämeen, joka oli yleensä todella vahva.

Lucas tunsi, kuinka joku tarttui häntä kädestä kiinni, mutta silmäluomien läpi paistavalle valolle kukaan ei tehnyt mitään. Ja kun Lucas tajusi, että hänelle puhuttiin englantia, hän myös tajusi, että oli edellisen pyyntönsä esittänyt espanjaksi. Se oli ollut automaattinen reaktio, ei hän ollut edes tajunnut puhuneensa niin.

Vaivalloisesti poika raotti silmiään ja kohtasi ensimmäisenä vaalean hiuspehkon kehystämät, aavistuksen punaiset kasvot. Kesti hetki, ennen kuin äsken tunnistettu ääni osattiin yhdistää kasvoihin.
"... Sarah... Mitä sä täällä oikein teet?" poika kysyi vaihdettuaan kieleen, jota muutkin kanssaeläjät ymmärsivät paremmin.
Sarahin esittämät kysymykset saivat ajatukset surisemaan nuorukaisen päässä: mitä hän edes oli tehnyt? Hypännyt, mutta miksi? Mitä kovemmin Lucas yritti miettiä, sitä enemmän hänen päätään alkoi särkeä, mutta ajatukset alkoivat päänsärystä huolimatta hieman selkeytyä.
Lucas aukaisi silmänsä hitaasti, mutta varmasti. Edelleen aavistuksen siristellen poika kierrätti katsettaan Sarahissa ja sen jälkeen sivummalla seisovassa Akemissa.

Miksi Sarah piti häntä kädestä kiinni? Miksi se ei ollut Akemi? Sarahin läsnäolo sai Lucaksen tuntemaan olonsa hämmentyneeksi, mutta mikä oli vielä hämmentävämpää, oli Akemin ilme. Sen tulkinta tuotti pientä vaikeutta Lucakselle, mutta siinä oli tulkittavassa jotain vihaista, ehkä suruakin. Akemin silmät näyttivät punoittavilta, tummat hiukset saivat ihon näyttämään kalpealta, eikä tyttö näyttänyt voivan millään saralla hyvin. Huoli läikähti Lucaksen rinnassa, kai toinen oli kunnossa?

"Joku käski mun ottaa kiinni..." poika mutisi hiljaa sängyn pohjalta suunnaten ruskeat silmänsä kysymyksen esittäneen Sarahin sijaan Akemiin, "... mä yritin. Taisin vähän epäonnistua."
Heikko virnistys kävi nuorukaisen kasvoilla, kun tuo hivutti varovasti kätensä pois Sarahin kädestä, aikoen nostaa sen haromaan hiuksiaan, mutta liike pysähtyi puolimatkassa, kun kipu pakotti Romeron laskemaan kätensä takaisin peiton päälle. Lyhyt, kivusta kertova älähdys karkasi pojan huulilta, ennen kuin tuo ehti sitä estää.

"Akemi... Ootko sä... Oothan sä kunnossa?" Lucas kysyi hiljaa, ääni aavistuksen värähtäen. Ruskeat, edelleen utuiset silmät eivät siirtyneet hetkeksikään tytöstä pois.

"Mä olin huolissani susta.." Sarah vastasi Lucaksen kysymykseen ja hymyili vaisusti. Hänen poskensa alkoivat lehottaa hennosta punasta. Akemi tutkaili yhä tarkasti tilannetta taustalla ja huomasi vaaleaverikön punastuvan. Punastuvan. Sarah taisi aivan oikeasti olla ihastunut Lucakseen, sillä punastuminen oli sen merkki - jopa Akemikin tiesi sen.
Miksei Akemi saanut vieläkään sanottua mitään? Hän olisi normaalisti jo toivottanut Sarahin helvettiin, kun toinen kehtasi lääppiä Akemin poikaystävää tuolla tavoin. Mutta ei, Akemi seisoi yhä liikkumattomana paikoillaan kuin odottaen tuomiotaan, jonka Lucas vain voisi antaa.

Kun Akemin ja Lucaksen katseet kohtasivat, tyttö joutui ottamaan tukea viereistä tuolista, sillä muuten hän olisi lyyhistynyt maahan pettävien polviensa takia. Ja ne sanat, jotka Lucas lausui... Ne... Ne saivat tytön irvistämään tuskaisesti ja parkaisemaan hiljaa. Nyt oli Sarahin vuoro katsoa tilannetta taka-alalta, koska hän ei vieläkään tiennyt, kuka tuo huoneessa oleva toinen tyttö oli.
"M-mä.." skeittarityttö sai henkäistyä väristen ja yritti nielaista, vaikka kurkussa tuntui olevan jotain tukkeena. "Mä oon niin pah-"
Enempää ei Akemi ehtinyt sanoa, kun huoneen ovi aukesi ja sisään astui Lucaksen äiti.

Akemi aukoi suutaan mitään sanomatta, sillä hän oli mennyt täysin paniikkiin. Lucaksen äiti ja Sarah olivat huomattavasti häirinneet tytön keskittymistä, kun Akemi olisi vain tahtonut pahoitella. Hän olisi halunnut kertoa Lucakselle, miten paha olo tytöllä nyt oli ja että hän ei enää ikinä tekisi mitään niin typerää.
... Jälkimmäinen tosin taisi olla vain puhetta, mutta olisi sekin jo ehkä jotenkin asiaa helpottanut.
"Mä oon tosi pahoillani", tummatukka sai sitten ähkäistyä vaivalloisesti ja oli juuri säntäämässä ulos huoneesta, mutta sekin epäonnistui - Akio ja Zack olivat nähtävästi heränneet päiväuniltaan ja olivat tulleet huoneen ovelle katsomaan, mitä huoneessa tapahtui.
"Lucas", Akio huokaisi helpottuneena, kun näki pojan olevan hereillä. "Tosi hienoo, et oot kunnossa."
"Joo, me jo vähän säikähettiin.." Zack mumisi hiljaa ja he astuivat kunnolla sisään huoneeseen pakottaen Akemin perääntymään.
"Ooks sä Aki kunnossa? Näytät vähän kalpeelta", Akio totesi huolestuneena.
"Johan sulla on tummat silmänaluset... Eks sä oo nukkunut yhtään?" Zack jatkoi ja Akemi alkoi vain hengitellä raskaammin.
"Sun pitäis hei mennä nukkuu."
"Sä näytät muutenkin aika riutuneelta.."
"Hei, ootko sä kunnossa?" kuului sitten Sarahin ääni Akemin korviin ja se jos mikä oli vikatikki. Akemi päästi tukahtuneen, lyhyen kiljahduksen ja säntäsi ensimmäisen oven luo - joka ei johtanutkaan ulos, vaan vessaan. Tyttö lukitsi oven perässään, eikä aikonut tulla sieltä ulos.
Ainakaan hetkeen.
Akemi kietoi kätensä ympärilleen istuutuessaan vessanpöntön kannelle ja keskittyi hengittelemään rauhallisesti. Häntä oli alkanut ahdistaa kaikkien läsnäolo ja ne jatkuvat kysymykset. Aki olisi vain halunnut pahoitella! Pyytää Lucakselta anteeksi! Kaikki muut olivat sen menneet pilaamaan läsnäolollaan...

"Ai... Öh... Joo, mä oon ihan kunnossa... kai..." Lucas mutisi vastaukseksi Sarahin sanoihin. Lucas ei tajunnut Sarahin punastelua, hän ei ymmärtänyt, mitä Sarah edes teki täällä. Kyllä he olivat kavereita, mutta täällähän olisi pitänyt ennemminkin olla perhe... ja Akemi.
Lucaksen silmät katselivat sängyn pohjalta väsyneinä Akemia, joka ei näyttänyt sen pirteämmältä kuin Romero itsekään. Odotus pilkahti ruskeissa silmissä, kun poika odotti tummatukkaisen kakaisevan ulos sen, mitä tuo oikein oli sanomassa.

Loppuun asti Akemi ei koskaan päässyt, kun Celia astui huoneen ovesta sisään.
"Alejandro!" Celia henkäisi ja kyseli pitkän litanian kysymyksiä espanjaksi. Lucas viittasi äitinsä sanoille kintaalla ja odotti edelleen Akemin kesken jäänyttä puhetta. Kun tyttö lopulta sai sanottua olevansa pahoillaan, poika yritti estää Akemia sanomasta niin. Ei se ollut tytön vika!
"Ei sulla -"
Sen pidemmälle Lucas ei koskaan ehtinyt, kun Akemi säntäsi ovelle ja muttei päässytkään ulos, kun Zack ja Akio astuivat sisään.

"Joo, mä oon ihan okei", Lucas sanoi ja virnisti väsyneesti kavereilleen. Virnistyksestä huolimatta silmissä häilyi kummeksunta ja pieni huoli, kun tolaltaan poissaoleva Akemi säntäsi ensimmäisestä ovesta sisään epämääräisen kiljahduksen säestämänä. Ovi päästi naksahduksen mennessään lukkoon ja Lucas jäi tuijottamaan ovea tietämättä, mitä hittoa hänen pitäisi ajatella. Minne Akemi oikein oli mennyt? Vessako tuo oli? Mitä hittoa tässä oli juuri tapahtumassa?

Celia oli ehtinyt siinä välissä kutsua jo lääkärin paikalle, joka saapui huoneeseen ja tarkasti monitorista Lucaksen sykkeen ja ties mitä muuta, nuorukainen itse ei ymmärtänyt taulussa pyörivistä numeroista mitään. Häneltä kysyttiin noin miljoona kysymystä, kaikki halusivat tietää miten hän voi, sattuiko mihinkään, halusiko hän lääkkeitä, milloin hän pääsisi pois...
Lucaksen pää tuntui räjähtävän kaikesta hälinästä ympärillä, siitä, että joka suunnalta satoi kysymyksiä, joihin hän ei osannut vastata, tai kysymyksiä, joihin hän ei halunnut vastata, ja Akemikin oli kadonnut tuosta noin vaan. Lucas tunsi olevansa jonkin sortin häkkieläin, jota tuhannet turistit olivat tulleet pällistelemään.

"Voitteko te kaikki mennä nyt vähäksi aikaa vaan... pois..." Lucas mutisi voipuneesti valuen hieman istuvammasta asennostaan sängyn pohjalle, painaen silmänsä kiinni.
"Tosi kiva, että te näytätte että välitätte musta ja näin.... mut... mua väsyttää ihan hirveesti", espanjalaispoika mutisi tekosyyksi ja sai kuin saikin miespuolisen, reilun kolmikymppisen tohtorin häätämään joka ikisen huoneessa olijan pois. Akio ja Zack heilauttivat kättään Lucakselle ja lupasivat tulla käymään kohta, mamá pälätti pitkät pätkät espanjaksi ja kertoi, että isä, veljet ja Gilda tulisivat illemmalla käymään. Viimeisenä ennen lääkäriä huoneesta poistui Sarah, joka hymyili hieman vaivaantuneesti ja toivotti pikaista paranemista, ilmoittaen tulevansa käymään joku toinen päivä. Lucas vastasi vaisusti, mutta kiitollisena hymyyn. Olihan se omalla tavallaan kivaa, että ihmiset välittivät, mutta nyt hän ei tarvinnut tällaista hälinää ympärilleen, joka aiheutti migreenin kaltaista päänsärkyä. Hän halusi puhua Akemille, hän halusi sanoa, ettei tuon pitänyt olla pahoillaan, että se ei ollut Akemin vika.

Lopulta ovi painui kiinni ja äänien sorina jäi oven toiselle puolelle. Lucas sulki hitaasti silmänsä ja kuunteli hetken hiljaisuutta tyytyväisenä. Vain jonkun monitorin hiljainen piippaus tasaisin väliajoin oli kuuluvissa. Joku oli ulos mennessään sammuttanut huoneesta valot, ja nyt vain muutamat hassut auringonsäteet läpäisivät tiensä sälekaihtimien läpi huoneeseen, muuten oli hämärää. Ruskeat silmät avautuivat ja tuijottivat aikansa kattoon, ennen kuin poika vetäisi pinnallisesti henkeä (syvään hengittäminen tuntui ikävältä, sen Lucas oli jo ehtinyt huomata).
"Akemi?" Lucas kysyi kuiskaten, pidätti henkeään hetken ja esitti kysymyksen uudestaan.
"Mimi? Tuu pois sieltä..."

Akio ja Zack ihmettelivät, miksi Akemi oli tuollaisen kohtauksen saanut ja mennyt sitten piiloutumaan huoneen vessaan. No okei, Akio tiesi, että hänen siskollaan oli tapana piiloutua, kun asiat kävivät liian painostaviksi ja ahdistaviksi. Miehenalku kyllä ymmärsi, miksi Akemista tuntui pahalta. Toinen varmasti syytti itseään tapahtuneesta ja täytyi kyllä valitettavasti myöntää, että Akio oli itsekin mennyt Akemia tästä välikohtauksesta syyttämään. Akio halusi perua puheensa, mutta ehkä juuri nyt ei ollut oikea aika siihen. Olihan Akemi juuri mennyt lukitsemaan itsensä huoneen vessaan.
Vessassa Akemi yritti vain unohtaa toisessa huoneessa olijat ja toivoi, että muutkin unohtaisivat hänen läsnäolonsa. Ihan kuin hänellä ei muutenkaan olisi paska fiilis tästä kaikesta! Oksetti ja itketti... Oksentamisesta puheenollen tyttö yökkäsi, eikä siinä oikeastaan ollut muuta kuin onni mukana, että vessa oli lähellä.

Kun Akemi oli saanut oksennettua kaiken pahan olon poisa (voi, kunpa kaikki paha olo olisikin tullut kerralla ulos..), istuutui tyttö vessan lattialle ja painoi päätään koukkussa oleviin polviin. Hänellä oli mielessään niin monta käsittelemätöntä asiaa, ja kyllä, ne asiat pitäisi käsitellä yksi kerrallaan. Yleensä Akemi teki kaikkensa välttääkseen tällaista, mutta nyt hän ei voinut mitään itselleen.
Hän oli oikeasti huono tyttöystävä. Hyvä tyttöystävä ei olisi houkutellut poikaystäväänsä hyppäämään mukanaan kalliolta - oikeastaan hyvä tyttöystävä ei olisi koskaan edes hypännyt kalliolta. Hyvä tyttöystävä ei koskaan tekisi mitään sellaista, mistä poikaystävän pitäisi huolehtia (esim. Akemilla oli vaaralliset harrastukset..). Hyvä tyttöystävä olisi jo paljastanut kaikille seurustelevansa, eikä jättänyt asiaa noin vain pimentoon. Eikä olisi vain pitänyt suutaan kiinni, kun joku toinen paljastaisi pitävänsä jo varatusta pojasta.

Akemi nosti päätään polvista ja antoi päänsä nojata takana olevaan seinään. Hän kuuli jonkun uuden ihmisen äänen huoneesta ja päätteli sen olevan lääkäri, joka on tullut tarkastamaan Lucaksen voinnin.
Jos Akemi jo nyt ajatteli, että Sarah sopisi Lucakselle paljon paremmin, miten paljon hän oikeasti Lucaksesta sitten edes välitti? Eikö hän aikoisi lainkaan taistella Lucaksesta? Ei, Akemi ei aikoisi taistella, vaan hän luovuttaisi Lucaksen mielellään Sarahille. Ainakin Sarahin seurassa Lucakselle ei koskaan tulisi tapahtumaan mitään tällaista...
Akin kasvot vääntyivät taas itkuiseen irveeseen, mutta hän teki kaikkensa, ettei alkanut itkeä. Tuntui tyhmältä vain itkeä ja itkeä. Mutta tyttö ei mahtanut itselleen ja kyyneleilleen mitään, ne vain tulivat! Hänellä oli paska fiilis, eikä tyttö pystynyt sitä lainkaan helpottamaan.
LUCAS OLISI VOINUT KUOLLA! Lucas olisi voinut oikeasti kuolla viime yönä, eikä tyttö olisi enää koskaan voinut puhua tälle ja kuunnella toisen jäkätystä jonkin asian vaarallisuudesta.
Jo sen tiedostaminen, että Lucas olisi voinut kuolla, sai tytön tuntemaan olonsa erittäin, erittäin pahaksi. Hän ei ikinä haluaisi, että Lucakselle kävisi huonosti tytön päähänpiston takia. Jos Lucakselle olisi käynyt vielä pahemmin, ei tyttö ehkä pystyisi ikinä antamaan itselleen anteeksi... Tosin olihan Lucakselta nytkin murtunut pari kylkiluuta, että...
Akemi ei ollut kiinnittänyt huomiota kadonneisiin ääniin. Kun hän yhtäkkiä kuuli sitten jonkun kutsuvan häntä nimellä, tyttö havahtui sekavista ajatuksistaan. Se oli ollut Lucaksen ääni.
Tummatukka haroi hiuksiaan ahdistuneena ja mietti, mitä tekisi. Vessassa ei valitettavasti ollut ikkunaa, josta tyttö olisi voinut paeta. Hänen olisi pakko käyttää ovea, joka johtaisi suoraan Lucaksen luo. Loukkaantuneen Lucaksen luo.
Mitä Akemi oikein tekisi? No, ei hänellä juurikaan ollut vaihtoehtoa... Tyhmä kysymys.

Aasialaistyttö raotti hitusen vessanovea ja vilkaisi nopeasti huoneeseen, joka olikin yllättävän hämärä. Ketään ylimääräistä ei sillä hetkellä enää huoneessa näkynyt ja se helpotti jotenki Akemin oloa. Tosin heti, kun hän tajusi joutuvansa kahdestaan Lucaksen kanssa, vatsassa muljahti hyvin epämukavasti. Tytön teki mieli vetäytyä takaisin vessan suojiin, mutta ei hän siellä voisi enää pidempään piilotella. Parempi olisi, jos hän vain kohtaisi Lucaksen nyt, eikä myöhemmin.
Mutta kun tyttö ei halunnut kohdata Lucasta... Ei nyt, eikä myöhemmin. Hän ei halunnut nähdä Lucasta, koska tämä oli loukkaantunut Akemin takia.

Parin minuutin pohdintojen jälkeen Akemi astui ulos vessasta ja oli jotenkin valmiina kohtaamaan tuomionsa.

Lucas esitti pyyntönsä vielä kolmannenkin kerran, mutta hiljaisuus huoneessa oli ja pysyi. Se oli vielä äsken tuntunut helpottavalta, jotenkin rauhalliselta ja turvalliselta, mutta nyt, kun se vain jatkui jatkumistaan, se alkoi tuntua turvallisen sijaan painostavalta ja ahdistavalta ja Lucaksen teki mieli painaa nappia, jonka lääkäri hänelle oli näyttänyt. Sitä piti painaa, aina kun alkoi sattua johonkin tai oli jotain, mitä hän tarvitsisi, tai ihan mitä tahansa, missä sairaalan henkilökunta ylipäätään pystyi auttamaan. Nyt koko keho tuntui vain turtuneelta, lääkäri oli lisännyt hetkeksi lääkeannosta ja jokainen ruumiinosa tuntui puutuneen tunnottomaan tilaan. Poikaan ei enää sattunut, ei ainakaan fyysisesti.

Kun ovi lopulta aukeni hitaasti, Lucas huokaisi helpotuksesta. Morfiininkin läpi kipu kävi läsnä lyhyenä välähdyksenä, mutta nyt nuorukainen oli keskittynyt Akemin pienen näköiseen hahmoon, joka astui lopultakin vessasta ulos – sen takia, ettei enää jaksanut pienen oloisessa kopissa olla, vai sen takia, että Lucas oli niin maanitellut, sitä poika ei tiennyt.
Ruskeat silmät eivät huoneen hämärässä erottaneet kovin hyvin toisen kasvoja, mutta jotenkin koko olemus sai Lucaksen tuntemaan jotain suruksi tulkittavaa – Akemi ei vaikuttanut alkuunkaan itseltään. Liian vaisulta ja hiljaiselta ollakseen se pirteä ja äänekäs Akemi, johon Lucas oli tutustunut ja tottunut. Vaikka hän olikin saanut muutamien viikkojen aikana maistiaisia myös Akemin tästä puolesta, hän ei ollut vieläkään tottunut tällaiseen, se oli vieläkin yllättävää ja hämmentävää eikä Lucas tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä.

"Mimi, tuu tänne", Lucas pyysi melkein anelevalla äänellä, tajuamatta itsekään käyttävänsä typerää lempinimeä, jonka oli juuri kehittänyt morfiinihuuruissa tyttöystävälleen.
"Tiedäthän sä, että se ei ollu sun vika?" Lucas kähisi hiljaa nostaen vaivalloisesti kättään, kohottaen sen kutsuvasti Akemin suuntaan.
"Tiedäthän sä, että sulla ei oo mitään anteeksipyydettävää?" Ruskeat silmät olivat nauliutuneet Akemin hahmoon, hän halusi, ettei tyttö pyytelisi anteeksi, niin kuin oli jo aiemmin tehnyt. Se ei ollut Akemin vika, ei tyttö häntä ollut siihen pakottanut, mitä Lucas itse oli ollut niin typerä, että oli mennyt perässä. Nyt nuorukainen ymmärsi, miten Akemi oli saattanut hänen sanansa kiinni ottamisesta tulkita, vaikka ne olivat osittain vain vitsailua. Olihan hän periaatteessa hypännyt vain Akemin takia, ei hän muuten sitä olisi tehnyt, mutta hän ei halunnut, että keijukaistyttö syyttäisi tästä itseään. Aivan kuin siinä ei olisi ollut jo tarpeeksi, että jokin aika sitten Akio yritti tehdä itsemurhan ja tyttö rankaisi siitä itseään. Toisen ei tarvinnut ruoskia tämänkin tapauksen takia itseään ja kantaa kaikkea sitä syyllisyyttä yksin, täysin aiheetta.

"Sun ei pidä olla pahoillas. Sun pitäis nukkua ja syödä ja hymyillä ja tulla tänne ja olla onnellinen", poika luetteli ja sai väännettyä kasvoilleen pienen hymyn siitäkin huolimatta, että suupielet tuntuivat turtuneen ja olo oli kuin auton alle jääneellä – turtunut, tunnoton, väsynyt.

Ei Akemikaan tajunnut sitä Lucaksen antamaa lempinimeä tytölle, mutta se ei kuitenkaan vaivannut niin paljon verrattuna Lucaksen anelevaan ääneen. Tähänkö se oli sitten mennyt, siihen, ettän Lucas joutui oikein anelemaan tyttöä tulemaan luokseen. Akemin mustanruskeat silmät tapittivat haikeina Lucaksen kättä, jota miehenalku oli mennyt kohottamaan.
Ai ei ollut tytöllä mitään anteeksipyydettävää? Lucaksen pitäisi kelata aikaa aina siihen asti, kun tyttö lauloi Lucasta ottamaan tytön kiinni. Sitten Lucas ehkä muuttaisi viimeinkin mieltäänsä ja alkaisi haukkua Akemia.
Koska Akemi ansaitsi haukut. Hän ansaitsi haukut juuri Lucakselta, koska tyttö oli saanut toisen tähän kuntoon.

"Sä oot niin vitun..." viimeisin sana tuskin kuului ja Akemin kasvot vääntyivät ties kuinka monetta kertaa itkuisiksi. Hän siirsi katseensa Lucaksesta yläviistoon ja puri huultansa kuin hallitakseen tunteitaan. Ei se kuitenkaan tuntunut toimivan. Eikö Akemi pystynyt olemaan oma, kiroileva itsensä?
Ei pystynyt, sillä Akemin yksi syvimmistä peloista oli kuolema. Lucas olisi voinut kuolla. Kuolla! Miksi Lucas ei tajunnut tilanteen vakavuutta? Kuolema ei ollut leikin asia! Mitä jos Lucas olisikin kuollut? ... Sen jälkeen Akemi ei olisi voinut katsoa itseään enää ikinä peilistä. Lucaksen kuolema olisi ollut hänen syytänsä ja se olisi vainonnut häntä tytön elämän loppuun asti.
"Sä olisit voinut kuolla.." Aki sai sitten henkäistyä väristen ja haukkoi äänekkäästi henkeään. "Miten sä kuvittelisit mun voineen elää sen asian kanssa, että mä olisin ollut syypää sun kuolemaan!" tyttö oli saanut puristettua sanansa niin lujaa ulos itsestään kuin oli sillä hetkellä mahdollista, mutta ei hänen äänensä siltikään ollut ollut kovin luja.

Akemi rutisti silmänsä tiukasti yhteen, samoin myös kädet puristettiin nyrkkiin.
"Mä en pysty tähän", tummatukka sitten totesi yllättävän tasaisella äänellä. "Mä en halua, että sä loukkaannut mun tempauksien takia.."
Eli tiivistettynä - Akemi ei halunnut enää olla Lucaksen kanssa, koska tyttö saisi jatkuvasti pelätä toisen loukkaantuvan hänen takiaan. Hän oli tullut 'järkiinsä' tajutessaan, ettei yksinkertaisesti halunnut olla syypää mihinkään tällaiseen.
"Se Sarah... Voisit oikeesti harkita sen kaltaista seuraavaks tyttöystäväkseks.."

Ilman mitään katsetta tai kosketusta tyttö käänsi selkänsä Lucakselle ja katosi pian huoneesta.

//TANTANTAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Lucas ei voinut estää säikähtänyttä ilmettä pomppaamatta kasvoille, kun Akemin sirot kasvot vääntyivät itkuiseen ilmeeseen. Hän ei ollut tottunut näkemään nauravaista tyttöystäväänsä itku kurkussa, silmät kyynelissä ja punoittavina – eikä hän oikeastaan halunnutkaan nähdä. Poika vain toivoi, ettei toinen syyttäisi itseään, vaan olisi oikeasti iloinen ja unohtaisi koko jutun, tulisi lopultakin sieltä perkeleen ovelta pois hänen viereensä. Sängyn pohjalla makaava nuorukainen tunsi itsensä tässä tilanteessa ahdistuneeksi ja avuttomaksi, hän joutui makaamaan aloillaan sängyssä ja hyvä, kun pystyi kättään kohottamaan, kun Lucas olisi halunnut nousta ylös, ottaa Akemin halaukseen ja pakottaa toisen päästämään irti typeristä kuvitelmistaan siitä, että tämä, että hän nyt sattui makaamaan tässä, oli Akemin vikaa. Ei se ollut.

"Sinä olet niin vitun jääräpäinen. Usko, että se ei ollut sun vika", Lucas murahti vastaukseksi toisen sättimiseen. Lucaksen ruskeissa silmissä välähti epätoivoa, kun Akemi aloitti siitä, miten tämä oli hänen vikaansa, miten skeittari olisi voinut kuolla, miten Akemi olisi joutunut kantamaan siitä syyllisyyttä...
"Oo hiljaa!" Lucas ärähti päästäen lauseen jatkoksi tukahtuneen älähdyksen, kun liiallinen hengenvetäminen iski kylkeen miljoonia tikareita.
"Mä en kuollut, mä en kuole, mä olen erittäin hengissä ja se ei ollut sun vika", Lucas toisti jo omasta mielestään miljoonatta kertaa, mutta aasialaispiirteinen neitokainen ei selvästikään halunnut ottaa asiaa kuuleviin korviinsa, ei halunnut uskoa ja halusi vain tarkoituksella kaataa syyllisyyden niskaansa.

Hetken hiljaisuus valtasi huoneen, mutta sitten Akemi sanoi jotain niin odottamatonta, että Lucas ei saanut sanaakaan suustaan. Huulet raottuivat hämmennyksestä, silmät tuijottivat epäuskoisina toisella puolella huonetta seisovaa Akemia, eikä Lucas voinut uskoa kuulemaansa. Akemi jätti hänet, koska hän itse oli mennyt hyppäämään joltakin kalliolta humalassa, eikä ollut enää omin avuin päässyt pinnalle? Lucas halusi läimäistä itseään, miksi hän edes oli mennyt tekemään niin. Jos tämä kaikki kaatuisi siihen yhteen alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyyn hataraan päätökseen, siihen, että ne helvetin aallot olivat olleet voimakkaammat kuin Lucas oli villeimmissä unissaankaan voinut kuvitella, Lucas ei tiennyt, mitä hän tekisi.
Kun Akemi lopetti puheenvuoronsa siihen, että Sarah olisi sopivampi tyttöystävä hänelle, Lucas ei ollut vieläkään saanut sanaakaan suustaan. Hän oli niin hämmentynyt, ettei ymmärtänyt sanoa mitään, ennen kuin vasta tajusi tummatukkaisen tytön kääntäneen selkänsä hänelle, suunnaten ovelle päin.
"Jätitkö sä just mut?" Lucas kysyi hiljaista epäuskoa äänessään, tuijottaen Akemin selkää tietämättä, mitä hänen pitäisi ajatella tai – vielä vähemmän – sanoa.
"Tässäkö tämä nyt oli?"

Lucas lausui sanat tyhjälle huoneelle ja valkeille seinille, sillä ovi oli painunut Akemin jäljessä jo muutamaa hetkeä aiemmin kiinni.

// thö loppu.