Sit with a pretty girl for an hour and it seems like a minute

Isis-Ebony Whitfield käveli nurmikon poikki kohti paikkaa, jossa lojui laukkuja, juomapulloja ja muita tavaroita. Hän ei kuulunut siihen porukkaan, jolta meni koko maailma sekaisin, jos laukku lojui maassa, eikä pöydällä tai penkillä. Osa Astonin cheerleadereista oli sellaisia, mikä oli oikeastaan aika naurettavaa. Hyvähän se tietenkin oli, että tahtoi pitää kalliista laukusta huolta, mutta ihan kuin niiden laukkujen omistajilla ei olisi ollut rahaa hankkia toista samanlaista tilalle. Isis ei ollut omista tavaroistaan niin tarkka, vaikka olisi ehkä kannattanut. Hänellä ei ainakaan ollut rahaa tuhlattavaksi uusiin laukkuihin, olivat ne sitten merkkitavaraa tai eivät.
Cheerleadereiden harjoitukset olivat juuri päättyneet. Ne olivat olleet koulun jälkeen, mutta kuten arvata saattaa, paikalle oli jäänyt oppilaita jotka mielellään katselivat heidän touhujaan. Tai no, ehkä olisi pitänyt sanoa että he katsoivat mielellään heitä. Isis ei uskonut, että kukaan oli ollut paikalla häntä katselemassa, mutta eipä sillä mitään väliä oikeastaan edes ollut. Olihan huomatuksi tulemisessa tietenkin puolensa, mutta hänestä oli typerää tulla huomatuksi vain siksi että sattui olemaan cheerleader. Univormun alle kätkeytyi jotain ihan muuta kuin mitä kaikki lähes automaattisesti olettivat. Ei hän ollut sellainen pinnallinen juorukello, vaikka usein sellaisten seurassa liikkuikin. Ei hän myöskään ollut sellainen tyttö, joka rakasti puhua miehistä ja tiirailla näitä aina sopivan tilaisuuden tullen, vaikka kyllä hän sitäkin teki lähes päivittäin.

Nyt Isis ei suonut ajatustakaan niille urheilijoille, joiden luo osa hänen joukkuetovereistaan kipitti heti keikistelemään ja kikattelemaan typerästi. Häntä ei jaksanut nyt kiinnostaa. Oli parempi vain käydä suihkussa ja lähteä kotiin. Hänellä tosin ei ollut mikään kiire, sillä äiti oli luvannut poimia hänet kyytiin töistä tullessaan. Siihen oli vielä reilusti aikaa, bussilla olisi päässyt nopeammin. Nyt bussirahat kuitenkin säästyisivät seuraavaan kertaan, mikä oli tottakai hyvä juttu.
Tumma tyttö kumartui nostamaan laukkunsa ja juomapullonsa, josta hörppäsi heti vettä. Se oli ehtinyt valitettavasti lämmetä treenien aikana, mutta virkisti se silti ihan riittävästi. Isis vilkaisi muita cheerleadereita. Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire poistua urheilijoiden seurasta. Olisi ehkä typerää, jos hän lähtisi yksin pois, kun kaikki muut vielä jäisivät ulos aurinkoon. Kai hänenkin sitten kannattaisi jäädä ihan vain näön vuoksi. Mutta ei häntä huvittanut ollenkaan mennä kuuntelemaan kuinka tytöt kehuivat kilpaa urheilijoitten lihaksia. No, ulos hän kuitenkin päätti jäädä ja hetken mielijohteesta asettui nurmikolle venyttelemään jalkojensa lihaksia. Sitä jotkut muutkin näyttivät tekevän, joten hän ei ainakaan vetäisi kaikkien huomiota puoleensa.

Jälleen kerran olivat cheerleadereiden harjoitukset päättyneet. Ja niin kuin olettaa saattaa, nuo eivät osanneet huomioida nestetasapainoaan, vaan sen sijaan kipittivät keikistelemään komeiden urheilijoiden eteen siinä toivossa, että saisivat näiltä tavallista enemmän huomiota.
Tsh…
Ann Loreley Delacruz katseli paria cheerleaderia, jotka kilpailivat kovaan tahtiin saman komistuksen huomiosta. Niin no, komistuksen ja komistuksen. Jos rehellisiä oltiin, niin hän ei ollut kiinnostunut kenestäkään koulunsa urheilijasta, saati rikkaasta pennusta. Monet olivat valitettavasti itseään täynnä olevia, vanhempiensa rahoissa kieriviä lellipentuja, ainakin hänen kokemuksensa mukaan, eivätkä näin ollen tutustumisenarvoisia ihmisiä. Nyt, kun sitä oltiin oltu parisen vuotta cheerleaderina, oli eräs kysymys noussut hänen mieleensä useampaankin otteeseen: Miksi hän halusi päästä näiden piireihin? Joskus silloin hänellä oli omasta mielestään pätevä syy, muttei enää. Tosin se olisi hienoa muistaa.
Brunette otti kulauksen vesipullostaan. Okei, häntä vitutti yksi jos toinenkin asia. Suurin vitutuksen aihe oli se, että cheerleadereiden harjoitusten piti olla juuri tänään koulun jälkeen. Ja sattumoisin hänellä olisi vielä pari tuntia myöhemmin jalkapallotreenit. Joten tänään olivat kulkeneet mukana myös jalkapallokamat painavassa treenikassissa, koska kot- … Denniksen luota hän ei millään olisi ehtinyt noutaa niitä. Vielä olisi totuttelemista siihen, ettei tällä hetkellä asuttu omassa kodissa, vaan lapsuudenystävän luona. Tietenkin väliaikaisesti. Pieni haittapuoli siinä kuitenkin oli se, että Connoria ja Trevoria tuli nähtyä huomattavasti vähemmän, kuin yleensä. Saisi se remontti valmistua pian!

Kesken mietteiden mantelisilmät havaitsivat tutun tumman tytön; Isiksen. Hän ei ollutkaan vielä päässyt vaihtamaan kuulumisia tämän kanssa. Ja niinpä Loreley käveli toisen vierelle nurmelle aloittaen pitkien kinttujensa venyttelyn.
”Moi, en huomannutkaan sua. Onko musta tullut sokea tai jotain, kun en enää edes tuttuja erota pakanoiden joukosta?” kysäistiin vitsikkäästi ja kumarruttiin koskettamaan kämmenillä lämmintä ruohikkoa. Katse käväisi taas kikattelevissa cheerleadereissa. ”Noilla ei selvästikään ole elämää.”

Isis jatkoi muiden tarkkailua venyttelynsä lomassa. Hetken aikaa hän seurasi mielenkiintoista näkyä: pari ykkösluokkalaista cheerleaderia näyttivät siltä kuin olisivat saattaneet ryhtyä tappelemaan minä hetkenä hyvänsä. Ei ollut vaikea arvata, mikä oli neitosten riidanpoikasen syynä. Se seisoi näiden edessä ja flirttaili hölmön näköisenä kummallekin. Ilmeisesti tuo oli sitä kaikkein aivottominta porukkaa joiden seuraa kannatti vältellä parhaansa mukaan. Onneksi kaikki cheerleaderit eivät kuitenkaan olleet mitään aivottomia kanoja. Kanoja kuitenkin, mutta osa oli yllättävän fiksua porukkaa, eivätkä juosseet jatkuvasti komeiden miesten ja upeiden vaatteiden perässä. Osalla oli sen verran älyä, että tajusivat keskittyä opiskeluun. Nekin, jotka osasivat juonitella ja kieroilla, olivat oikeastaan fiksuja. Vaikka moni piti urheilijoita fiksuina ja komeina, niin Isis tiesi, ettei asia ollut kaikkien kohdalla niin. Siihen porukkaan mahtui myös yllättävän monta aivotonta yksilöä, jotka eivät tajunneet mitään mistään muusta kuin isoista lihaksista ja tyttöjen tuijottelusta. Urheilijoiden joukossa oli myös niitä, joita ei oltu siunattu komeudella ja oli melko kummallista, että juuri he olivat Isiksen mielestä kaikkein fiksuinta seuraa.

Tappelua ei näyttänyt sittenkään syntyvän. Nyt tyttöjen luokse oli ilmestynyt lisää poikia, arvatenkin kissatappelun toivossa. Isis ei jaksanut tuijotella samaa seuruetta pidempään, joten hän päätti keskittyä venyttelyyn. Asento vaihtui ja nyt olivat vuorossa takareidet. Isis oli aina nauttinut juuri siitä venytyksestä. Se tuntui aina, vaikka hän olikin notkea. Hän sai helposti päänsä koskettamaan polvea silloin, kun jalka oli täysin suorassa.
Isis ei kuitenkaan laskenut nyt päätään niin alas, etteikö olisi pystynyt seuraamaan mitä ympärillä tapahtui. Niinpä hän huomasi hyvissä ajoin lähestyvän tytön, Loreleyn. Loreley kuului Isiksen käsityksen mukaan siihen fiksumpaan porukkaan, joka ei jatkuvasti juossut miesten perässä, eikä tirskunut näiden typerimmillekin jutuille niin kuin eräät toiset tekivät.
"No moikka," Isis tervehti iloisesti tyttöä, joka päätti liittyä hänen seuraansa nurmikolle. "Täällä on aika helppo olla huomaamattomissa, kun jotkut tekee itsestään vähän turhankin suuren numeron ja vetää kaikkien katseet itseensä."
Isis laski nyt hetkeksi päätään alemmas ja yritti venyttää entistä pidemmälle. "Älä nyt hei, toihan on noitten käsitys elämästä," Isis naurahti. "Eihän noiden maailmaan mahdu muuta kuin miehet ja uudet kengät, joten tää on varmasti niiden päivän kohokohta."

”Totta”, totesi Loreley ja suoristi ryhtinsä, aloittaen sitten käsiensä venyttelyn. Katse kuitenkin oli jumittunut katsomaan cheerleadereiden aivotonta toimintaa.
Hän ei vain voinut ymmärtää, miksi lihaskimput olivat niin kutkuttavaa seuraa. Varsinkin ne, jotka eivät tuntuneet osaavan ajatella aivoillaan. Mihin nuo sitten niitä oikein käyttivät? Strategisen flirttailun laatimiseen?
”Joskus mietin, miksi helvetissä halusin cheerleaderiksi”, tokaistiin kulmien kohotessa samalla, kun suu vetäytyi suoraksi viivaksi, ”Kai luulin, että se olis jotenkin hienoa kuulua näihin aivottomiin porvareihin.” Vähintäänkin porvareihin. Nämähän käyttäytyivät kuin mitkäkin maailman omistajat ja kehuskelivat vanhempiensa rahoilla. Tosin aivan kuin se olisi tehnyt hänestä yhtään sen parempaa ihmistä. Hänkin kehuskeli tarpeen (ja pakon) tullen isovanhempiensa – joita ei ollut edes koskaan tavannut, rahoilla, joita väitti kahden elämänsä miehen omaisuudeksi. Joten hän ei tainnut olla oikea ihminen saarnaamaan ainakaan tästä asiasta.
Ja kukaan koulutoveri ei koskaan saisi myöskään tietää sitä, kuinka tiukkaa heillä koko ajan oli. Eikä asiaa varmasti yhtään helpottaisi myöskään se, että hän asui tällä hetkellä väliaikaisesti parin kuukauden ajan Denniksen luona.
Huokaus karkasi väkisinkin poikatytön huulten välistä.

Ann ojensi kätensä ylös ja teki kärrynpyörän, jonka toisti vielä palaamalla takaisin paikalleen. Sen jälkeen hän siirtyi kunnolla venyttelemään jalkojaan.
”Kerrohan mulle tyhmälle, mikä noissa urheilijoissa viehättää?” nappisilmät käännettiin Isiksen puoleen. Tämä varmasti osaisi valaista asiaa myös hänellekin. ”Kyllä mä sen verran ymmärrän, että ulkonäkö vaikuttaa, jonkin verran.”
Tai sitten ulkonäkö on kaiken a ja o. Tiedä nyt sitten…

"Sama täällä," Isis-Ebony totesi ja nyökytti päätään. Cheerleaderina olemisessa oli huonot puolensa ja yksi niistä oli typeräksi kana-aivoksi leimautuminen ja aitojen sellaisten seura, jota ei valitettavasti päässyt pakoon. Joskus hänestä oli ihan kivaa olla muiden cheerleadereiden seurassa, mutta useimmiten ei. Siitä huolimatta hän vietti suurimman osan ajastaan näiden kanssa, ihan vain sen takia, että silloin oli helpointa päätyä juuri noiden lihaskimppujen seuraan. Ja miksi hän sitten halusi näiden seuraan? Siksi tietenkin, että he olivat tarpeeksi aivottomia, etteivät tajunneet, ettei häntä oikeasti kiinnostanut. Jotain iloa siis oli muista joukkueen tytöistä, niin rasittavia kuin näiden jutut olivatkin.
"Mutta tää on niin kiva laji, että sen vuoksi kyllä kestää yhtä jos toistakin," Isis kertoi. Hän tosiaan rakasti harrastustaan. Se oli hänellä verissä ja hän oli siinä hyvä. Ehkä, jos onni olisi myötä, hän saisi harrastaa sitä myös lukion jälkeen. "Mutta onhan se sinänsä ihan kiva kuulua tähän porukkaan. Ainakin saa tehdä sitä mitä haluaa ja voi salaa naureskella noiden hölmöilyille."
Isis virnisti ja vaihtoi asentoa. Hän seurasi Loreleyn esimerkkiä ja ryhtyi venyttelemään käsien lihaksia. Jotenkin ne jäivät hänen venyttelytuokioissaan vähemmälle huomiolle.

Loreleyn kärrynpyörien jälkeen juttelu jatkui. Urheilijat olivat juuri sellainen aihe, josta hän ei aidosti ollut kiinnostunut, mutta kuitenkin puhui monta kertaa päivässä ja jopa tunnissa muiden cheerleadereiden kanssa. Häntä kyseiset miehet eivät erityisemmin viehättäneet, mutta muiden juttujen perusteella hän kyllä tiesi, mikä noissa lihaskimpuissa sai tyttöjen päät pyörälle.
"Se on se ulkonäkö pääasiassa," Isis kertoi ja vilkaisi erästä urheilijaa, joka kyllä oli äärettömän komea, mutta siinä kaikki. Käytös oli lapsellista ja typerää, jutut olivat turhan vihjailevia. Kaikesta päätellen kyseinen nuori mies oli erittäin tietoinen omasta varallisuudestaan ja siitä, miten sitä saattoi hyödyntää tyttöjen hurmaamisessa.
"Mutta ei siinä tietenkään kaikki," hän sanoi ja virnisti iloisesti. "Niillä on suurimmalla osalla paljon rahaa ja ne myös osaa sitä käyttää. Ja koska ne on suosittuja ja ne pärjää pelikentällä, niin tottakai niitä ihaillaan. Jos vaikka vertaa johonkin tavikseen, niin ei ne herätä samalla tavalla huomiota. Eikä kukaan tietenkään halua vaikuttaa luuserilta ja ihailla jotain nörttejä, vaikka pakko myöntää, että kyllä nekin osaa olla komeita. Jotkut siis."

Isis käänsi katseensa Loreleyn puoleen. Varmasti tyttö olisi saanut kenet tahansa urheilijoista ihastumaan itseensä, jos olisi halunnut. Mutta miksei toinen sitten halunnut? Melkein kaikki hänen tuntemansa tytöt tunsivat edes jonkunlaista vetoa lihaksikkaita ja rikkaita miehiä kohtaan. Miksei sama sääntö sitten pätenyt Loreleyhyn? Vai oliko toisella kenties niin erilainen miesmaku kuin suurimmalla osalla heidän koulunsa tytöistä?
Sitten eräs ajatus iskeytyi hänen mieleensä. Entä jos Loreley ei ollut ollenkaan kiinnostunut miehistä, eikä siksi tajunnut mikä urheilijoissa oli niin kiehtovaa? Se sai Isiksen siirtämään katseensa hetkeksi johonkin ihan muualle, sillä hän oli mennyt niin hämilleen. Jos toinen pitäisikin enemmän naisista? Sehän olisi vain huippua. Loreley oli kaunis ilmestys ja mukava ja he tulivat hyvin juttuun keskenään. Ehkäpä Loreley ajattelisi hänestä samoin? Mutta entä jos hän tekikin liian hätäisiä johtopäätöksiä ja Loreleyllä oli joku poikaystävä, jossain piilossa. Joku, josta kukaan koulussa ei tiennyt yhtään mitään.
"Jos ei nuo urheilijat viehätä, niin millaiset miehet sitten?" hän kysyi, toivoen saavansa vastauksen, joka auttaisi saamaan ajatukset takaisin oikeille urille.

Brunette nyökkäili hyväksyvästi ja kuunteli tarkkaavaisena toisen puhetta sekä tarkkaili samalla tämän kasvoja. Kun Isiksen katse käväisi jossain, antoi Loreley automaattisesti omankin katseensa eksyä sinne, minne tämänkin. Ja hieman etäämmällä seisoi vankkarakenteinen miehenalku, joka tunnistettiin hyvin nopeasti urheilijaksi. Silmää miellyttävä, kyllä, mutta heräsikö hänen kiinnostuksensa? Ei. Jätkä oli liian hyvän näköinen ollakseen vähänkään järkevää juttuseuraa hänen kaltaiselleen poikatytölle, joka oli saanut näpeilleen niin monta kertaa, ettei enää edes uskaltanut kiinnostua kenestäkään.
Toiselle cheerleaderille hymistiin ja alettiin suorittaa pienimuotoisia joogaliikkeitä. Hän oli sen verran päässyt joogaa seuraamaan, että oli saanut painettua mieleensä joitain liikkeitä, jotka varsinkin hänellä itsellään tuntuivat hyvältä.
"Mä en vaan ymmärrä tota logiikkaa... Urheilijat ei olis mitään ilman vanhempiensa rahoja ja komeaa ulkomuotoaan." todettiin katseen siirtyessä jälleen herraan, jonka huomiosta jaksoivat edelleen ne kaksi cheerleaderia kilpailla. Väkisinkin vinosilmä mutristi suutaan ja nyrpisti nenäänsä. Hän ei jostain syystä vain osannut nähdä samaa, kuin muut cheerut; täydellistä miestä, jonka hän halusi saada omakseen keinolla millä hyvänsä. Hän näki vain miehenalun, joka piti itseään kuumana tavarana ja haluaisi kellistää molemmat ympärillään pyörivät cheerleaderit sänkyynsä. Egokin oli aivan omaa luokkaansa.
"Tässä maailmassa raha on se kaikkein tärkein. Ainakin osan mielestä", tyttö sanoi ja pudisteli sitten pienesti päätään.
Voi voi... Kyllähän sitä rahaa olisi kiva omistaa, muttei se kuitenkaan tehnyt ketään onnelliseksi.

Naurahdus pääsi ilmoille Isiksen esittäessä kysymyksensä. Tyttö loihti hymyn huulilleen.
"Jaa-a. Mulla taitaa olla niin erilaiset mielenkiinnon kohteet, että harva jätkä sen takia edes uskaltaa lähestyä. Sen lisäksi oon ollu pienestä pitäen oikea poikatyttö, antanut turpiin kavereiden kiusaajille ja sitä rataa. Ei varmaan siis hämmästytä, että mulla on paljon miespuolisia ystäviä, jotka pitää mua enemmän jätkänä kuin naisena", Loreley sulki silmänsä ja veti syvään henkeään. Sen jälkeen päästi ilmat ulos keuhkoistaan ja toisti pariin otteeseen syvään hengittämisen, ennen kuin avasi silmänsä. "Voit vaikka mennä kysymään Dennis Lynn -nimiseltä urheilijalta."
Jep, Dennis todistaisi hänen puheensa todeksi.
"Mä uskon kuitenkin, että onnistut löytämään jonkun kivan sydänkäpysen itelles. Sulla on ulkonäköä ja ennen kaikkea aivot." Ann taputti cheerleaderia jalkaan rohkaisevasti. Sitten vilkaistiin koulun kelloa, joka oli onneksi vielä sen verran vähän, ettei hänen tarvinnut lähteä raahaamaan jalkapallovarusteitaan treenikenttää kohden. Tosin jossain vaiheessa siihen kuitenkin jouduttaisiin ryhtymään, ei kuitenkaan vielä.

Loreley oli harvinaisen oikeassa. Vanhempien rikkaudet vaikuttivat paljon urheilijoiden suosioon. Asia oli kuitenkin ihan samalla tavalla monen cheerleaderin kohdalla, rikkaista pennuista puhumattakaan. Isis kuului siihen joukkoon, joka sai kiittää suosiostaan omia taitojaan. Hänen vanhemmillaan ei ollut rahaa tuhlattavaksi, mistä hän oli oikeastaan vain kiitollinen. Hän ei edes halunnut olla pinnallinen ja pilalle hemmoteltu. Oli paljon hauskempaa tehdä työtä saavuttaakseen jotakin. Sellainen kasvatti vahvaksi ja siitä sai hyvää elämänkokemusta. Sitäpaitsi, laiskottelu oli väärin. Isiksen mieleen oli aina iskostettu sitä, että laiskuus ja tuhlailu olivat pahasta ja niin hän edelleen uskoi.
"Niinpä," Isis totesi. "Mutta eipä ne kaikki rikkaat ole sen onnellisempia kuin köyhät. Oon huomannut että se voi olla ihan päinvastoin."
Hän itse kyllä toivoi, että rahaa olisi ollut enemmän. Silloin hän olisi voinut hankkia vaikkapa auton, edes jonkun halvan kotteron. Hän olisi tarvinnut rahaa paljon kouluja varten, joita aikoi vielä lukion jälkeen käydä. Se ei tosiaan olisi mikään halpa juttu, jos hän tosiaan päättäisi toteuttaa haaveensa ja valmistua unelma-ammattiinsa. No, nyt sitä ei kuitenkaan kannattanut murehtia. Rahaa kyllä tulisi jostain jos oli tarkoitettu niin.

Isiksen ajatukset villiintyivät entisestään, kun Loreley ei mitenkään suorasti sanonut, että pitäisi pojista. Mutta ei tuo valitettavasti sitä kyllä kieltänyt. Olisi kai ollut outoa, jos joku cheerleader olisi kieltänyt ääneen olevansa sata prosenttisesti hetero.
Kuulosti erittäin lupaavalta, että Loreley kehui hänen ulkonäköään. Sehän tarkoitti ainakin sitten sitä, ettei hän ollut toisen mielestä ruma. Eli ehkäpä tyttö voisi jopa pitää hänestä, jos pitäisi tytöistä. Mutta pitikö tuo vai ei? Jotenkin siitä pitäisi ottaa selvää, mutta miten? Ei hän tosiaankaan kyselisi sitä nyt, ettei vain säikäyttäisi toista tiehensä. Ja sitäpaitsi, jos Loreley olikin hetero ja hän menisi sanoillaan paljastamaan ettei itse ollut sellainen, niin eikö siitä seuraisi ties mitä kamaluuksia? Loreley möläyttäisi asian ehkä koko koululle tai ainakin varoittaisi muita cheerleadereita hänen mieltymyksistään. Ajatukset oli jälleen koottava edes jokseenkin järkeviksi, vaikka vaikeaa se totta vieköön oli.
"Mä en kyllä tajua miten kukaan voi pitää sua jätkänä. Sähän näytät just sopivan naiselliselta."
Olikohan se kuulostanut ehkä jotenkin oudolta? Sanoa nyt toista sopivan naiselliseksi... Kas kun ei mennyt vielä mennyt sanomaan tuota äärimmäisen kauniiksi. Se olisi varmasti saanut Loreleyn tajuamaan ihan liikaa.
"Etkö sä sitten haaveile omasta miehestä? Varmasti löytäisit ihan helposti jonkun." Isis kysyi saadakseen lisää varmuutta mieltään askarruttavaan pulmaan. Jos toinen vastaisi kieltävästi, tai jotenkin epämääräisesti, niin hän alkaisi olla varma siitä, että oli löytänyt cheerleadereiden joukosta jonkun muunkin, joka esitti jotain muuta kuin mitä oli. Paitsi ettei hän muistanut Loreleyn teheen elettäkään juostakseen urheilijoiden perässä, kuten hän itse oli tehnyt turhankin ahkerasti.