Cigarettes and none pretty maidens

-- lilco & Candice mukaan. Otsikko on aika ihana ja varmasti kieliopillisesti oikein. :--)

Brandon Moore ei ollut mikään tavaton näky koulun pihalla, ei tunneilla, eikä välitunneilla. Nyt tosin oli hyppytunnin aika, eikä nuorukainen ollut millään jaksanut kotiinsa raahautua, vaikka koulun parkkipaikalla olisikin odottanut musta volvo – mutta kyllähän se tunti koulullakin meni.

Ilma ei ollut järin lämmin, aurinko oli ja pysyi pilvien takana, eikä suostunut näyttäytymään. Brandonille se sopi, hän olikin kaivannut tupakankatkuista ja lievästi bensalta lemahtavaa mustaa nahkatakkiaan, jonka poika oli päälleen vetänyt aamulla. Jalassa oli vaaleat, hieman enemmän kuluneet farkut, kengät vanhat valkeat adidakset. Nahkatakin alta pilkistä sininen t-paita, jonka rintaan oli sotkettu epämääräisiä kuvioita. Jaloissa, enemmän tai vähemmän penkin alla, makasi musta reppu.

Jätkä istahti eräälle pihan penkeistä, nojaillen rennosti penkin selkänojaan, tuijotellen koulupihan vilskettä – parilla muullakin näytti olevan joko väli- tai hyppytunti, tosin suurin osa kaarsi pihasta autoillaan kadoten näkyvistä, tiedä sitten minne: oletettavasti joko kotiinsa, kaupunkiin tai jonnekin muualle. Vaan eipä se liiemmin nuorukaista kiinnostanut. Penkit oli lähestulkoon valloitettu, lähinnä kikattelevien cheerleadereiden tai läksyjään kiivaaseen tahtiin raapustelevien nörttien toimesta.

Brandon kaivoi takkinsa taskusta tupakkavehkeensä, käärien itselleen sätkän. Tuntui olevan ikuisuus siitä, kun hän viimeksi oli polttanut, joten ehkä nyt oli korkea aika. Housun taskusta löytyi sytkäri, napsautus ja sätkä paloi, pojan vetäessä savut henkeensä. Katselee tylsistyneenä sätkäänsä - tästä tulisi pitkä tunti, ilman mitään toimintaa. Siniharmaat silmät kääntyivät tutkailemaan ohitse kulkevia naisihmisiä, analysoiden nämä päästä varpaisiin - mutta näkökentässä oli vain muovisia cheerleadereita, jokainen täysin toistensa kopioita.

Oli nuorineiti Candice Fisherin toinen koulupäivä, eikä se vaikuttanut näin alustavasti sen paremmalta kuin edellinen. Candicelle alkoi pikkuhiljaa valjeta miten tarkasti tämän koulun oppilaat oli omiin porukoihinsa laitettu ja miten tarkasti kaikki vartioivat niiden omien porukoidensa tekemisiä. Aston High School vaikutti vaaralliselta haialtaalta, vanha Lontoon koulu taas elottomalta sadevesilammikolta. Tosin ei tämä päivä niin surkea ollut kuin ensimmäinen, ei, Candice ei nimittäin ollut eksynyt. Vielä. Tosin eksyminen näytti mahdolliselta. Likka ei nimittäin millään jaksanut löytää kemian kakkosluokkaa vaikka oli jo joka paikasta etsinyt, joten... Candice päätti lähteä ulos. Ehkä pois koulualueelta kokonaan; lähellähän oli ollut se joku kahvila... tai sitten vain koulun pihalle istumaan, miettimään pitäisikö vihata vai vain inhota tätä paikkaa. No, miten vain, elimistö kiljui kuitenkin nikotiinia.

Rikkinäisiin siniharmaisiin farkkuihin ja valkoiseen painijaselkäiseen toppiin sonnustautunut tyttö sattui olemaan aulassa, joten hänen tarvitsi vain ottaa pari askelta ulos päästäkseen. Candicen onneksi aurinko ei porottanut kuten sillä yleensä San Diegossa tuntui olevan tapana, joten topin päällä oleva nahkarotsi ei tuntunut liian kuumalta. Tyttö pudisteli itsekseen päätään tutkaillen koulun pihan menoa - tai "menoa". Taisi Aston kuitenkin olla sellainen mesta jota kannattaisi vihata. Huokaisten itsekseen Candice asteli portaat alas, kaivoi farkkujensa taskusta tupakan ja sytkärin, ja pisti palamaan. Olo tuntui hetkessä hiukan rennommalta.

Laiskasti Candice astahti pari askelta eteen päin, etsien katseellaan jotain mihin voisi takapuolensa laskea. Cheerleaderit vilkaisivat tytön suuntaan ja jatkoivat kahta kauheammin juoruiluaan. Nörtit katsahtivat nopeasti, mutta käänsivät katseensa pikaisesti kuitenkin pois. Ne ilmeisesti haistoivat, että tätä tyttöä ei kannattaisi ärsyttää. Candice oli omalla tavallaan iloinen siitä, että hänen vaikutuksensa muihin oli aika samanlainen täällä, Amerikassa, kuin mitä se oli kotona Lontoossa ollut. Oikeastaan tämä.. klikittäytyminen oli suhteellisen samanlaista kuin mitä Lontoossa. Rikkaat, rikkaita vihaavat, rikkaita ihailevat, toisin sanoen ääliöt, paras porukka, rasittavimmat tyypit. Tuo yksi jätkäkin tuolla, joka poltti sätkäänsä nahkatakissa, oli varmaan ihan ok tyyppi. Ehkä..

//vein tosi paljon eteen päin.. no, sen siitä saa kun pelaa epäsosiaalisella hahmolla.//

Brandon poltteli sätkäänsä, haroen lyhyiksi kynittyjä ruskeita hiuksiaan paremmin ojennukseen – tai ojennukseen ja ojennukseen, eiväthän ne koskaan olleet ojennuksessa, pikemminkin hallitsemattomassa sekasotkussa, jota ei kesytetä edes kahden kilon geelipurkilla ja muilla tököteillä. Astetta viileämpi tuulenvire pyyhälsi pihan poikki, hytisyttäen cheerleaderien univormuihin sonnustautuneita klooneja, Brandonin virnistellessä hieman vahingoniloisesti. Sen siitä sai, kun keikkui San Diegon viileimpinä päivinä tuollaisissa vaatteissa.

Pihaa tutkailtuaan hetken Brandonin silmät paikansivat jotakin paljon mielenkiintoisempaa, kuin pari muovista nukkea: koulun ovella näytti seisovan neitokainen, joka erottui joukosta räväkän ulkomuotonsa vuoksi – ja Brandonin silmiin ainoastaan positiivisella tavalla. Tyttö ei näyttänyt tutulta, kenties uusi? Jätkä tumppasi sätkänsä maahan, nousten penkiltä ylös. Musta reppu heilahti selkään, nuorukaisen astellessa kohti koulurakennusta. Uusiin tuttavuuksiin tutustuminen oli aina mukavaa, varsinkin kun vastapuoli näytti näinkin mielenkiintoiselta.

Brandon asteli suoraa päätä tuntemattoman tytön luo portaiden alapäähän. "Moro", tervehtii vähintäänkin tuttavallisesti. "Uusiko?" kysyy ennen kuin vastapuoli ehtii edes vastata tervehdykseen – mikäli tuo edes aikoi. Ilme kieli tylsistyneisyydestä ja jostakin muusta, inhoa, vihaa tai jotakin vastaavaa kenties?

Ja sitten se tyyppi päätti pompata pystyyn, ja mitäs ihmettä, se lähti tulemaan kohti. Candice seurasi jätkän matkaa toinen kulma koholla, olihan tämä nyt sentään jotain. Tähän mennessä ihmiset olivat vain vilkaisseet kiinnostuneena ja kääntäneet katseensa pikaisesti pois - luultavasti Candicen luotaantyöntävän ilmeen ansiosta. Eipä sillä että tyttö olisi juttuseuraa kaivannut, ei hän oikeastaan halunnutkaan tutustua keneenkään. Mutta sitten tuo jätkä oli yhtäkkiä perillä, tervehti (tervehdykseen Candice vastasi lyhyellä nyökkäyksellä) ja töksäytti kysymyksen.

"Uusi", Candice totesi lyhyesti, osoittamatta erityistä kiinnostusta keskustelua tai keskustelukumppaniaan kohtaan. Silmäili tyttö nopeasti toisen kun vielä lähempää näki, ja okei, näyttihän se ihan hyvältä. Enempiä ajatuksia hän ei tuolle suonut, antoi vain katseen kiertää pihan ympäri. Pari uskaliasta silmäparia oli kääntynyt tuijottamaan, yrittäen ilmeisesti kuulla keskustelun. Jos tässä nyt mitään keskustelua tulisi. Hieman vastahakoisesti Candice siirsi katseensa taas siihen jätkään, toinen kulma kohoten taas kysyvästi.

Brandon tutkiskeli tyttöä lähietäisyydeltä nopeasti – hyvältä näytti, kuten kauempaakin katsottuna, tosin innokkaasti tuo ei nuorukaisen seuraan näyttänyt suhtautuvan, mutta Brandon ei antanut asian häiritä. Nyökkää tytön vastaukselle, työntäen kätensä takkinsa taskuihin, silmäillen tyttöä avoimesti tämän katsellessa muualle. Siniharmaat silmät paikansivat tytön ruskeat, Brandonin virnistäessä väkisinkin neitokaisen vastahakoiselle ja hivenen kyllästyneelle ilmeelle.

Ensivaikutelma: epäsosiaalinen, epäluuloinen, hiljainen, syrjäänvetäytyvä. Itsenäinen kyllä, ei ilmeisesti kaivannut muiden seuraan. Vaikka vastapuoli ei vaikuttanutkaan kiinnostuneelta, Brandon oli, eikä hänellä ollut aikomustakaan lähteä vielä mihinkään. "Mistäs päin olet muuttanut?" kysyy virneen kadotessa lopulta tuon naamalta. Ehkä olisi parasta olla virnuilematta, muija näytti siltä, että sehän saattaisi vaikka turpaankin vetäistä: ei mitään bitch-läpsäisyjä, vaan ihan kunnolla napsauttaa päin näköä. Tyttöhän oli melkein Brandonin mittainen, sentin tai kaksi lyhyempi, ja ainakin voisi päätellä, ettei lihaksistokaan mitään ihan heikkoa tekoa ollut, eikä tiedä mitä hemmetin itsepuolustuslajeja lie harjoittanut.

Candicen tupakkaa pitelevä käsi siirtyi tyynesti ensin huulille ja sieltä takaisin sivulle, savut hän puhalsi vanhasta tottumuksesta kohteliaasti siitä jätkästä pois päin. Toisen esittäessä kysymyksensä tyttö tumppasi syöpäkääryleensä, mutta pisti uuden palamaan melkein heti perään. Hän ei oikeastaan ollut ketjupolttaja, mutta ehkä tämä nyt kieli jostakin - hermostuksesta, ärtyisyydestä. Oikeastaan Candice tunsi olonsa melko huvittuneeksi. Hän oli tottunut itseään sellaiset 10-20 senttiä pidempiin jätkiin, joiden rinnalla tuo tyyppi vaikutti aivan totaaliselta tapilta. Tai ehkä Candice itse oli vain pitkä? Mitä nyt oli tullut hiukan ruokajonossa katsottua, niin porukka Astonissa vaikutti aivan uskomattoman lyhyeltä.

"Englannista, Lontoosta", tyttö vastasi sitten hieman viivyteltyään. Tyttö kallisti päätään ja salli itsensä tutkailla tuota tappia vielä kerran, ennen kuin avasi suunsa uudestaan.
"Miksi kysyt?" Candice kysäisi välinpitämättömästi ja asetti kokeilevasti kätensä vyötärölleen, toisen käden edelleen jatkaessa sitä samaa vanhaa "tupakointiliikettä" (vai miksi sitä nyt kutsua pitäisi).

Brandon katsahti kulmat koholla tyttöön, antaen hiljaisuuden jatkua siihen saakka kunnes tyttö vastasi. Englannista, Lontoosta. Jätkä olikin huomannut hieman erilaisen kuuloisen korostuksen neidon puheesta – totta puhuen, ääni kuulosti täysin eriltä mitä Brandon yleensä oli Astonissa tottunut kuulemaan: kimeää, naisellista, piipittävää. Tämän ääni oli ehkä jotenkin syvempi, ei-niin-kimeä ja jollain tapaa karskimman oloinen – tai sitten ulkonäkö muutti pojan korvaa jossain määrin.
Tytön sytyttäessä tupakan, Brandonilla alkoi jostakin syystä itsekin tehdä mieli, ja hetkessä hän oli kääräissyt itselleen sätkän, joka löysi tiensä pojan suuhun. Hetken poika piti hiljaa savuavaa pahaa tapaansa suussa, tunkien muut vehkeet taskuihin, napaten sätkän käteensä ja puhaltaen savut ulos, tuulen viedessä ne jonnekin nuorukaisen taakse.

Vie hieman harhailleen katseensa takaisin tyttöön, silmäillen tätä nopeasti, ennen kuin kohotti katseensa tuon silmiin, vetäen välissä henkoset sätkästään. Puhaltaa savut kaikessa rauhassa ulos, pienen virneen käydessä tuon huulilla. "Sanotaanko nyt vaikka näin, että erotut eduksesi noista muovinukeista", toteaa nyökäyttäen päätään pienellä liikkeellä kohti kauemmaksi kerääntynyttä huutosakkilaislaumaa.

Muovinukeista. Candicen kasvoilla käväisi nopeasti jonkinlainen hymyntapainen jätkän käyttäessä tuota ilmausta. Ensimmäinen arvio oli varmaankin osunut oikeaan, tämä tyyppi ei kuulunut noihin rikkaisiin, kuuluisiin ja pinnallisiin, mikä oli hyvä. Candice tunsi rentoutuvansa hieman. Ehkä yksi tuttava ei ollut niin paha, pitäisihän täällä kuitenkin selvitä sellaiset.. kaksi vuotta. Ja yksin nyhjätessä varmaan tulisi tylsää. Ehkä tähän voisi tutustua vähän paremminkin, jätkä kun näytti ihan mukiinmenevältä.

"Ai että edukseni", Candice sanoi vilkaisten niitä muovinukkeja, joiden jokaisen katseet olivat kiinnittyneet tiiviisti kaksikkoon. Voi kuinka söpöä. Nehän olivat yhtä uteliaita kuin kotipuolessa! Erotuksena vain se että täällä lähes kaikki olivat valkaistuja blondeja, Lontoossa oli mukana myös tummempia.

//anteeks kun vastailen näin hitaasti ! :DD//

Tytön ilme muuttui Brandonin sanojen myötä pienesti, ja tuon pingottunut asento rentoutui hieman, juuri sen verran, että jätkä ehti havaita sen. Tupakkakäsi vei sätkän suuhun, vapaan käden haroessa hajamielisesti tuon hiuksia. Pikainen vilkaisu taivaalle kertoi, että tänään saattaisi sataa, pilvet kerääntyivät siihen malliin taivaankannelle. Sade tekisi hyvää pitkästä aikaa, mutta Brandonin tuurilla pilvet hajoaisivat kuin taikaiskusta puolen päivän tienoilla. Poika itse asiassa kaipasi toisinaan sadetta, San Diegossa satoi aivan liian vähän ja paistoi aurinko aivan liian usein.

Nyökäyttää pienesti päätään, kääntäen katseensa tuntemattomasta tytöstä pikaisesti cheerleadereihin, jotka seisoivat yhtenä ryhmänä tuijotellen kaksikkoa. Joukko samanlaisia blondeja, samanlaisiin asuihin sonnustautuneita, samanlaisia luonteeltaan. Brandon ei voinut toisinaan käsittää, miten ne olivat kuin yhdestä muotista valettuja, hyvä etteivät ajatelleet jo aivan samalla tavalla – eikö niillä ollut omaa tahtoa lainkaan? "Kyllä vain", toteaa vielä nyökkäyksensä vahvistukseksi, pienellä viiveellä tosin, mutta tuskinpa tuon seuralainen siitä pahastuisi – tyttö kun itsekään ei ollut mikään puheliaisuuden perikuva.

"Ai niin, varmaan on kohteliasta esittäytyä. Brandon", toteaa lopulta tajuttuaan, ettei hän tiennyt tytön nimeä eikä tyttökään todennäköisesti hänen – saattoivathan jotkut juorut hänestä olleet kantautuneet tuon korviin, mutta tuskinpa vain, kun hän kerta uusi oli.

/ ei mitään kiirettä :--)

Candice pöyhi pikaisesti hiuksiaan (tosin ei se hiusten kuntoon mitenkään vaikuttanut) kääntäen katseensa takaisin siihen jätkään. Tyttö nyökkäsi kevyesti toisen - Brandonin - esiteltyä itsensä, ja eihän hän tietenkään ollut kuullut mitään, joskin tyttö muisteli nähneensä jätkän ainakin joskus jollain käytävällä - mutta eipä hän ollut aivan varma.

"Candice", tyttö ilmoitti, tumpaten taas tupakkansa. Uutta hän ei kuitenkaan nyt sytyttänyt, vaikka jätkän sätkä nenää kutittelikin houkuttelevasti. "Candy, Cands, Candie, mikä vaan kuulostaa luontevalta", likka lisäsi kuivasti miettien lempinimiään, joita oli kertynyt varmaan miljoonittain. Osa niistä oli hiukan vähemmän kunnioittavia kuin toiset. Astonissa joku rikkaampi oli kutsunut tähän mennessä friikiksi kun Candice ei suostunut nousemaan eräältä aulan nojatuoleista.

Nyökkää lyhyesti tytön esiteltyä itsensä. Candice, nätti nimi. Ja siitä toden totta pystyi keksimään sata ja kaksi lempinimeä. Candie, miksi Brandon tunsi ensimmäiseksi luontevalta kutsua tyttöä, tuntui ainakin jollain tapaa heränneen hieman eloon, ainakin tuo oli antanut lempinimiäänkin, joilla kutsua toista. Tiputtelee sätkän päästä puruja maahan, vetäen vielä muutamat savut sisäänsä, ennen kuin tumppaa sätkänsä maahan, kopistellen käsiään pikaisesti risaisiin farkkuihin. Pian tuon jälkeen toinen käsistä sujahti housujen taskuun, mistä löytyi puhelin. Pikainen vilkaisu näyttöön kertoi, että aikaa oli vielä ties kuinka paljon. Brandonilta teki julmetusti mieli kahvia.

Kännykkä putosi takaisin taskuun, käsien hakeutuessa mustan nahkatakin taskuihin. "Onko sulla hyppytunti? Lähe kahville", ensimmäinen oli kysymys, toinen oli... ehdotus? Tai huoleton heitto, tai jotakin sen suuntaista. Siniharmaiden silmien katse pyyhkäisi pihan yli, paikantaen ärsyttävästi tuijottelevan huutosakkilauman, jota Brandon mulkaisi kylmästi, kääntäen huomionsa takaisin Candiceen.

//voi ei, muistin että candice on kolmannella kun sille luokalle sen aluksi meinasin laittaa T____T pakko fiksata edellinen viesti... hyi kun tunnen hahmoni huonosti... //

Candice jäi tuijottamaan Brandonia epäuskoisesti tuon ehdottaessa kahville menoa. Joku olisi kutsunut sitä jumittamiseksi, toinen olisi sanonut jäätämiseksi. Ajatukset tyyliin "ei se ole tosissaan, kunhan pelleilee" ja "no eihän siinä mitään menetä vaikka suostuisikin" pyörivät tytön päässä ja cheerleaderit nojautuivat yhtenä rintamana eteen päin kuin kuullakseen vielä paremmin. Tuon jätkän katse ei ollut vaikuttanut keneenkään niistä erityisen hillitsevästi. Jos vain mahdollista, ne vaikuttivat nyt vielä tarkkaavaisemmilta kuin äsken!

"Oletko tosissasi?" tyttö puuskahti epäluuloisesti, ja mulkaisi cheerleaderrintamaa mahdollisimman murhaavasti, mutta sai aikaan vain pienen, närkästyneen kohahduksen. Candice alkoi pikkuhiljaa ärsyyntyä noihin blondeihin, mutta valitettavasti niitä oli aika paljon. Ja muutenkaan ei olisi varmaan mukava joutua jälki-istuntoon ensimmäisellä viikolla jonkun silmän mustaksi pamauttamisesta. Tai nenän murtamisesta.

Brandon hieraisi niskaansa pikaisesti odotellessaan tytön vastausta, työntäen kätensä kuitenkin nopeasti takaisin nahkatakin taskuihin. Candicen vastauksen kuullessaan pyöräyttää silmiään näyttävästi, kiinnittäen katseensa takaisin tyttöön, unohtaen koko huutosakkilauman olemassaolon. "No ei kun kuule huvikseni tässä kahvipyyntöjä heittelen", tuhahtaa katsoen tyttöä kulmat koholla. Oliko se tosissaan kysynyt sitä, oliko hän tosissaan?

"Näytänkö minä siltä, että heittelisin vitsejä päivätyökseni?" Nuorukainen tykkäsi suurimmaksi osaksi vitsailla, mutta hänestä oli äärimmäisen huvittavaa, ehkä hieman loukkaavaakin, että neitokainen oli tosiaan kysynyt, oliko hän tosissaan.

"Vähän hei armoa... luuletko oikeasti että uskon juuri tapaamani tyypin olevan tosissaan kahvikutsunsa kanssa kun mukavimmat täällä lausutut sanat on olleet jotain tyyliin 'väistäisitkö'?" Candice tuhahti ristien kätensä haastavasti puuskaan. Tuo puheenvuoro tuntui jotenkin vieraalta ja pitkältä tytön suussa, mutta eipä hän keksinyt lyhyempää tapaa sanoa asiaansa. Cheerleaderit tuntuivat nyt hiukan vähemmän ärsyttäviltä tuon Brandon-tyypin rinnalla, mutta ehkä... ehkä tästä voisi tulla mielenkiintoista. Ehkä.

"Ja joo", tyttö jatkoi nojautuen Brandonia kohti ilmeen ja äänensävyn muuttuessa pari astetta pehmeämmäksi, "juuri sellaiselta vitsiniekalta näytät."

Silmät hieman sirrillään katsoo haastavasti takaisin, ainakin parhaansa mukaan, vaikka todellisuudessa jätkän teki mieli nauraa niin, että koko piha raikui. "Okei okei", sanoo kohottaen käsiään torjuvaan eleeseen. "Ehkä Astonissa ei aina olla tosissaan ja mukavia, mutta kyllä mä silti tosissani olin."

Kohauttaa olkapäitään, pienen virneen kivutessa pojan huulille. "Miten vaan, minä voin olla pelle ja vitsiniekka, mutta on silti epäkohteliasta olla vastaamatta toisen kahvikutsuun. Ei se 'kyllä' nyt voi olla niin vaikea sanoa", sanoo vain kolmasosan tosissaan sanotuista sanoista erottuva vihjaileva sävy äänessään, virnistäen kepeästi. Oli turhauttavaa, kun tuo neiti-Candice ei osannut vasta kysymykseen, yksinkertainen "kyllä" riitti. "Eikin" oli tietysti mahdollinen, mutta vähemmän kiinnostava vaihtoehto, joten Brandon jätti sen jonnekin aivojensa takaosaan.

"Okei", Candice vastasi toisen kohteliaisuussaarnaan lyhyesti. Nyt hän oikeasti vasta mietti että lähtisikö tuon kanssa kahville vai ei, kun oli saanut selville että toinen oli tosissaan, yllättävää kyllä. Brittinä Cands tykkäsi kyllä enemmän teestä, mutta eiköhän täältä jenkeistä sitäkin saanut, vaikka oli kuullut sen olevan vähän erilaista kuin kotona Englannissa. Kupillinen höyryävää earl greyta piristäisi varmaan yhtä hyvin kuin tuollainen ihana syöpäkääryle. Jos siis täällä sellainen ihanuus tunnettiin kuin earl grey.

"Lähden", tyttö sanoi nyökäten hitaasti. "Ei tässä muutakaan ole kun en kemianluokkaa löytänyt."

//miten musta tuntuu et mun kaikki hahmoni päätyy kahville.//

// haha, no, Candice voi litkitä sitä earl greytä :---D

Brandon naurahtaa kepeästi tytön yksinkertaiselle okeille. Olivatko britit kaikki näin epäluuloisia ja haluttomia joka asiaan, vai olivatko nuo vain Candien ominaisia luonteenpiirteitä, ken sen sitten loppujen lopuksi tiesi... Brandon kohta, ainakin toivottavasti.
Vaikkei Candice lähtisikään, olisi jätkän joka tapauksessa pakko poiketa jonnekin, vaikka Dusty'siin. Brandon joi tavakseen kahvia, kofeiini-annos oli pakko saada, ja tällä hetkellä hän todella tarvitsi sitä.

Aiempia leveämpi virne käväisi pojan huulilla, kun tyttö loppujen lopuksi myöntyi pyyntöön. "Noniin, asiameininkiä", vastaa nyökäyttäen päätään nopeasti. "Dusty'siin vai kaupunkiin?"

Candice kohautti olkiaan toisen kysyessä kahvituspaikasta. Mistäpä hän tietäisi mistä mitäkin sai ja mikä oli paras kahvituspaikka, kun oli muutama päivä sitten kaupunkiin saapunut? Cands yskäisi, lievä tupakkayskä tytöllä kun oli, ja sanoi sitten ajatuksensa ääneen:
"Mihin haluat, tunnustan etten oikein oo kahviloihin tutustunut näiden ensimmäisten päivien aikana."

Sanojensa päätteeksi, kuin välinpitämättömyyttään vielä korostamaan, likka vilkaisi pikaisesti taivaalle. Synkäksi ja pilviseksi tosiaan veti. Cheerleaderitkin tuntuivat päättelevän näin, sillä nuo lähtivät kuin yhteiset aivot omaavana eliönä samanaikaisesti kipittämään koulun ovia kohden. Muutkin pihalla norkoilleet tyypit alkoivat siirtyä enemmän tai vähemmän innokkaasti sisätiloihin. Suurin osa oli nimittäin t-paidoissa tai lyhyissä housuissa - vaikutti siltä että Candice ja Brandon olivat ainoat säänmukaisesti pukeutuneet.

Kunhan nyt ei vain alkaisi satamaan...

Hieraisee niskaansa pikaisesti, ennen kuin palauttaa kätensä takaisin turvallisesti taskuun. "Ah tosiaan, pääsi unohtumaan", toteaa naurahtaen pienesti, itseironisen sävyn hohkaessa vaimeasti taustalta. Miettii hetken ja kohauttaa olkiaan, katseen harhaillessa hetken jossakin maan ja tytön jalkojen välillä, ennen kuin kohottaa siniharmaat silmänsä takaisin Candicen omiin. "Dusty's on lähempänä, sinne vaikka?" toteaa epäsuorankysymyksen kera.

Candicen vilkaisu taivaalle sai Brandoninkin silmäilemään nopeasti tummenevaa taivaankantta – tälle päivälle ei kyllä sadetta ollut luvattu, mutta tällä hetkellä ei hyvältä näyttänyt. Porukat alkoivat kaikkoontua kylmää lähentelevän tuulen puhaltaessa pihan poikki.

"Sinne sitten", Candice nyökkäsi kääntäessään katseensa samalla takaisin Brandoniin. "Jos vaikka näytät tietä tai jotain, en osaa suunnistaa täällä vielä niin hyvin."
Tytön toinen kulma kohosi vähäeleisesti, mutta kysyvästi. Tässä pitäisi tosiaan nyt pistää vähän töpinäksi ettei tosiaankaan alkaisi sataa. Tosin brittinä Cands oli suhteellisen tottunut sateeseen, kastumiseen, kosteuteen ja harmaaseen säähän. Hänellä ei kyllä sattunut olemaan sateenvarjoa mukana, mikä teki uhkaavasta sateesta hiukan vähemmän houkuttelevan..

"Sataako täällä San Diegossa usein?" Candice kysyi yhtäkkiä hetken mielijohteesta.

Kääntää rintamasuuntansa kohti Dusty'sia, nyökäytten päätään, lähtien kävelemään eteenpäin, olettaen tytön seuraavan perässä. Kengät potkivat ohimennen pihalla lepääviä kiviä, katseen kääntyessä Candiceen tämän kysymyksen johdosta. "Ei todellakaan sada, harvinaista herkkua siis", toteaa naurahtaen. Oikeastaan Brandon ei kaivannut sadetta, vaan viileämpää ilmaa välillä. Kastuminen ei oikein houkuttanut, kun näin tarkemmin rupesi ajattelemaan, vaikka hyvää vaihtelua se toikin iänikuiseen helteeseen ja auringon paahteeseen.

"Englannissa taitaa sataa usein?" varmistaa enemmänkin kuin kysyy. Jotenkin hänellä oli sellainen mielikuva, että parin vuoden takaisella Lontoon matkalla oli satanut, ja paljon. Pojan sanojen päätteeksi ensimmäiset vesipisarat alkoivat hiljalleen ropsahdella maahan.

// tämänkin voisi varmaan kohta tuonne Dusty'sin puolelle siirtää, jos postaat vielä yhen tai jotain. (:

//sie teet topicin!//

Candice tosiaankin lähti Brandonia seuraamaan (vaikka ei pitänytkään muiden ihmisten seurailusta, tuli mekaaninen olo) ja pääsi parilla askeleella jätkän rinnalle, kädet housujen taskuihin työnnettynä.
"Kaipa siellä sataa", Candice nyökkäsi ja sai omien sanojensa päätteeksi vesipisaran olkapäälleen. Tyttö otti kätensä taskustaan ja pyyhkäisi tuon hajoneen pisaran olkapäältään, vaikka eipä se mitään auttanut... kohta siihen nimittäin lämähti uusi sadepisara. Pian tyttö tunsi, että hänen päähänsäkin alkoi niitä laskeutua aika tiuhaan tahtiin. Candice arveli heidän näyttävän aivan uitetuilta koirilta, jos he ikinä pääsisivät sen kahvilan luo...