Take a minute cause I'd like to spend some time with you

// Eli Kaisu Didinsä kanssa tänne, siksi täällä, että aluksi ollaan Andreaksen kotona ja sitten siirrytään muualle, niin ei tartte montaa topikkia tuhlata. Haha. Juu ja otsikko on Ola Svenssonin biisistä Good enough

Andreaksen koti

Andreas oli saapunut kotiinsa koiriensa kanssa ja alkanut heti ahertaa illan piknikkiä varten. Nuorukainen oli pyytänyt kiltisti äitiään Kajsaa tekemään tuon bravuureita täytettyjä patonkeja. Kajsa oli ihmetellyt tuota pyyntöä, mutta Andreas oli todennut vain menevänsä piknikille uuden tuttavuuden kanssa. Tottakai äidin vaistot kertoivat heti kyseessä olevan joku tyttö, mutta äiti päätti olla kyselemättä pojan koltiaiselta sen enempää. Samalla kun äiti valmisti patonkeja oli Andreas kiirehtinyt huoneeseensa miettimään, mitä pistäisi päällensä. Ainakaan näissä lenkkivaatteissa hän ei enää näyttäytyisi Didille.

Aluksi päälle löytyi tavallinen kireähkö valkoinen t-paita, josta olisi hyvä aloittaa. Seuraavaksi kaapista osui käsiin suhteellisen siistinnäköinen kauluspaita. Paita oli harmaa ja siinä oli viininpunaisella tehty isoja ruutuja. Paita laitettiin päälle, mutta sitä napitettiin vain vähän alhaalta kiinni, jotta valkoinen paita näkyi vielä alta. Alaosaksi Andreas päätti laittaa tummat farkut, joissa olisi mukava istua piknikillä. Niiden kanssa ei tulisi kylmä, kun ilta viilenisi. Vielä puhtaat sukat jalkaan ja vaatetus olisi valmis. Eihän siinä ollut kulunut kuin vajaa 20 min. Aikaa Didin tuloon olisi vielä reilu puolitoista tuntia, joten ehtisi laittaa hiukset kuntoon ja eväät koriin. Nuorukainen käveli kylpyhuoneeseen pikkusiskojen kysymysten saattelemana: "Miks sä sähläät noin päättömänä?" "Miks oot noin siistinä nyt?" "Miks äiti tekee sulle patonkeja, muttei meille?" "Saadaanko me syödä noita mansikoita?" Ja parhaansa mukaan Andreas vastaili matkalla kylpyhuoneeseen kysymyksiin, kuitenkin sulkien tytöt oven ulkopuolelle. Hiuksiin laitettiin hieman geeliä , jotta etuhiukset saatiin sivuun ja muutenkin blondeja hiuksia pörrömpään. Noin nyt ulkonäkö oli valmis. Hieman tuoksua vielä kaulalle ja valmis puhdas ja kertakaikkisen komea miehenalku katseli nyt peilistä vastaan. kuva

Seuraavaksi suunta kävi kiireästi keittiöön, jossa Kajsa oli jo saanut patongit valmiiksi. Tarjolla oli erilaisia vaihtoehtoja, sillä eihän Andreas tiennyt mistä Didi tykkäisi! Oli kylmäsavulohi täytteellä, pelkillä kasviksilla ja kanalla täytettyjä sopivankokoisia paloja.
"Andreas, eikö sun pitäis hakea se tyttö, eikä päinvastoin?", pääsi utelias kysymys ruotsiksi äidin suusta.
"Joo pitäis, mutta se tyttö halus välttämättä nyt tehdä näin, eikä se mua haittaa", Andreas vastasi sujuvalla ruotsilla takaisin ja rupesi asettelemaan eväitä koriin. Korissa oli valmiina lautaset, lasit ja haarukat. Koriin laitettiin patongit, viinipullo, kivennäisvesipullo ja päälle mansikkarasia. Koriin eksyi myös äidin paistamia suklaakeksejä ja tietenkin.. kermavaahtoa. Eihän mansikat maistuisi miltään ilman sitä! Vaikka se kuinka kliseeltä kuullostikin.
"Ai että kunnon romanttinen piknik? Taidat olla tosissasi tuon tytön kanssa?", Kajsa päätyi vielä virnuilemaan ja tämä kysymys sai pojalle palan kurkkuun. Eikai tämä ollut liian romanttinen? Tai siis Didihän oli vain ystävä, vai mitä? No kokeillaan.
"Me ollaan ihan vaan kavereita, tavattiin tänään, tai siis onhan se koulusta, muttei me paljon olla siellä juteltu..", Andreas vastasi hieman kiusaantuneena äitinsä kyselyihin. Onneksi pikkusiskot eivät nyt olleet enää kyselemässä, olivat menneet takapihalle koirien kanssa peuhaamaan. Isä sen sijaan ei ollut kiinnostunut poikansa tällaisistä menoista, vaan luki lehtiään yläkerrassa.

// tittiririi, täältä me tullaan :)) //

Palattuaan Balboa Parkista juoksulenkkinsä päätteeksi, jonka tyttö oli lopettanut erottuaan Adreaksesta, oli loppunut hyvissä ajaoin ennen kuutta, jotta tytölle jäisi aikaa valmistautua iltaan. Hilpeästi hymyillen Didi juoksi kotipilvenpiirtäjänsä aulaan, tervehti iloisesti ja lähti hissillä ylimpään kerrokseen. Matkalla tyttö otti iPhonensa taskustaan ja lisäsi sitten Andreaksen numeron, jonka toinen oli kirjoittanut jonkun kuitin takapuolelle. Hymyillen Didi astui ulos hissistä ja omaan kerrokseensa, joka oli kokonaan Didi Chapplen valtakuntaa, onneksi.

Didi suunnisti suoraan kylpyhuoneeseen, kengät jalassa, ja peseytyi hiuksia myöten, hieman märkänä niitä saisi muotoiltua paremmin. Hikiset lenkkivaatteet jätettiin pyykkikoriin, ja iPhone pöydälle, jonka jälkeen mars suihkuun. Didi peseytyi uudella, ruusuveteen tehdyllä shampoolla ja siihen kuuluvilla tuotteilla, joten suihkusta tultuaan tyttö tuoksui vienosti ruusuille. Pyyhe ympärillä ja hiuksia kuivaamassa, tyttö nappasi puhelimensa ja suunnisti hieman vettävaluvana huoneeseensa. Verhot kiinni ja puhelin pöydälle, sitten Didi suunnisti vaatehuoneeseensa. Eihän hän toki vielä pukisi vaatteita, koska nehän vettyisivät! Ei, neiti vain suunnittelisi asukokonaisuuden. Ensin päätettiin kengät, joiksi valikoituivat punaiset, melko matalakorkoiset Minna Parikat, jotka Marie oli löytänyt vieraillessaan Euroopassa. Sitten mekko, koska kengät olivat punaiset, mekon tulisi sopia siihen, ja olla mieluiten yksivärinen, jos punaisesta tulisi tehosteväri. Hekten mietittyään tyttö valitsi valkoisen mekon, vaikka tiesi toki värin olevan arka, mutta tuo mekko oli jo vanha, eikä kovin arvokaskaan, mutta tyttö piti siitä, joten se napattiin toiseen käteen, kun kengät olivat toisessa. Koska hiukset olivat kuivuneet melko hyvin, eikä aikaa oikein parannut hukata, Didi kiikutti vaatteensa huoneeseensa ja vaihtoi päällensä mekon ja kengät jalkaan. Sitten oli hiuksien ja meikkien vuoro, joskin tyttö tyytyi ehostamaan itseään aika vähän: huulet maalattiin melko saman punaisiksi kuin kengät, ja ripsiväriä tietysti ja puuteria, mutta ei juurikaan muuta. Hiuksien laineita korostettiin ja niitä kuivattiin, vähän lakkaa ja valmista tuli! Tyttö nosti hiuksiaan hieman ylös punaisella ponnarilla, mutta ei tosiaan muuten laittanut niitä. Vielä punaiset nahkahanskat ja käsilaukku, johon tyttö sulloi kaiken tarvittavan, eli kännykän, lompakon, avaimet ja huulipunan, sekä hiusharjan. Ja ettei tyttö vain unohtaisi, muutama pisara Chanel nro 5 pirskautettiin kaulalle.

Koska aikaa oli vielä, no ei paljoa, mutta vähän ja tyttö oli jo valmis, hän päätti lähteä käymään alhaalla isovanhempiensa luona. "Marie, James!" tyttö huikkasi ovelta astuessaan sisään avaimillaan. Marie tuli vastaan esiliina päällään ja hymyili. "Minnekäs sitä nyt ollaan lähdössä?" mummi uteli. Sievästi hymyillen Didi vastasi lähtevänsä piknikille, ja samassa ukki kurkisti vaimonsa olan yli. "Jaa jaa, sitä mennään ulos poikien kanssa, minnekäs olette menossa?" James kysäisi virnistäen. "Mä olen päättänyt paikan, ja itse asiassa mun pitääkin pian lähteä, mutta oli vaan tarkoitus tulla moikkaamana ja ilmoittamaan, ettei mun perääni kannata paljon huudella", Didi vastasi kepeästi hymyillen. "No pidä hauskaa, ja kaikki tarvittava on sitten varmasti mukana?" Marie varmisti. Didi nyökkäsi, hymyili ja katosi ovesta ulos.

Didi oli ottanut Andreaksen osoitteen ylös, sillä hänellä itselläänkin oli se, kiitos Marien. Ja nyt Didi syötti tiedot avo-Mustanginsa navigaattoriin. Tyttö peruutti pois autohallista ja alkoi sitten noudattamaan navigaattorin ohjeita, päästäkseen perille. Ja koska kello lähestyi uhkaavasti kuutta, Didi painoi kaasua, ja toivoi, etteivät poliisit pysäyttäisi häntä. Ja että valot olisivat suotuisat. Mutta ihme ja kumma, tyttö pääsi autoineen Andreaksen kotitielle hyvinkin nopeasti ja aivan aikataulussa. Didi sulki navigaattorin ja alkoi sitten tarkkailemaan talojen numeroita, jotta kääntyisi sitten oikeaan pihaan. Oikea numero sitten löydettiin ja tyttö käänsi autonsa kohti Andreaksen kotipihaa, jonka päässä nökötti komea talo. Didi pysäytti autonsa oven eteen ja astui ulos.

Hengittäen rauhallisesti tyttö käveli Rhimesien ovelle korot kopisten. Summeria painettiin ja Didi astui hieman taaksepäin odottaen oven avaamista. Hän oli hieman etuajassa, mutta toivottavasti Andreas olisi valmiina. Kasvoille taiottiin sievä hymy, ja sitten vain odotettiin.

Juuri kun Andreas oli lähtenyt keittiöstä kauemmaksi kodinhoitohuoneeseen oli ovikello ehtinyt soida. Hienoa, nyt äiti menisi avaamaan oven ja näkisi heti, että kuka se seuralainen olisi. No tuskinpa siitä olisi haittaakaan, Andreashan oli toitottanut, että tämä tyttö olisi vain ystävä. Äiti hihkaisi pojalleen ruotsiksi, että menisi avaamaan oven ja Andre tyytyi vain mumisemaan jotain. Onneksi Kajsalla ei ollut tapana nolata nuorukaista heti esittelemällä lapsuuskuvia tai vastaavia. Kajsa oli mennyt avaamaan oven, Andreaksen etsiessä sopivaa vilttiä

"Ai.. Hei Didi, tule peremmälle, Andreas meni etsimään vielä jotain vilttiä", Kajsa totesi hyvällä englannilla, tosin hieman sisimmässään hämmästellen Didiä. Miten sattuikin, että Andreaksen seuralainen oli Didi, jonka piti tulla isovanhempiensa kanssa vierailulle seuraavalla viikolla. Kajsa hymyili kohteliaasti ja piti ovea auki, kunnes Didi oli sisällä.
"Andreas, seuralaisesi tuli, pidäppäs kiirettä!", Kajsa huusi sitten ystävällisesti pojalleen ruotsiksi ja käänsi katseensa takaisin Didiin.
"Juu juu, tulossa ollaan!", Andrea huusi takaisin ja kipittikin jo harppovin askelein takaisin keittiöön valkoinen viltti sylissään.

"Mitäs Marielle kuuluu? Olettehan te vielä tulossa ensi viikolla kylään?", Kajsa kysyi sitten hymyillen Didiltä ja katseli toista päästä varpaisiin. Tyttöhän oli varsin laittautunut, tosin Didi varmasti olisi aina yhtä sievä. Samalla kun Kajsa oli esittänyt kysymyksen saapui Andreas piknikkorin kanssa ulko-ovelle.
"Joo, te varmaan tunnettekin toisenne esittelemättä, mutta äiti tässä on Didi ja Didi tässä on äitini Kajsa", Andreas sanoi sitten kohteliaasti ja hymyili naisille edessään. Ovisummerin kuullessa tytötkin olivat sännänneet sisään katsomaan kuka oli tullut.
"Knuuut, onko toi se tyttö, jota varten sä säästit ne kaikki herkut ja olit niin päätönkana?", Lisa ja Linnea kysyivät sitten yhteenääneen ja Andreas katsoi tyttöjä vilkaisten. Hienoa, sekä hellittelynimi että kaikki muukin sählääminen tuli nyt esille. Tämä oli ainoa huono puoli pienemmissä sisaruksissa.
"Joo on, ja tytöt tässä on Didi ja Didi tässä on paljon puhutut siskoni Lisa ja Linnea", nuorukainen naurahti sitten ja avasi varovaisesti oven jo, että pari pääsisi karkuun ihanilta perheenjäseniltä.

"Tytöt, te tuutte tutustumaan Didiin sitten niillä ens viikon kutsuilla, joten me tästä lähdetään. Tää on tällänen ilta, mihin pikkutytöt ei pääse mukaan", miehenalku sanoi sitten siskoilleen ystävällisesti ja pörrötti tyttöjen hiuksia, jolloin pienet neidit kiljaisivat ja juoksivat karkuun.
"Noniin, lähetäänkö?", Andreas katsoi sitten hymyillen Didiin ja naurahti perään. Mikä alku illalle.

Muutama parhonen vastanpohjassa Didi odotti Rhimesien oven avautumista. Hetken odottelun jälkeen ovi avattiin ja tyttö hymyili säteilevästi Andreaksen Kajsa-äidille. "Hei", tyttö vastasi naiselle aurinkoisesti ja astui sisään Rhimeseiden kotiin, joka vaikutti kyllä hyvinkin suurelta. Okei, olihan se suuri verrattuna esimerkiksi Didin omaan asuntoon, mutta se nyt oli ehkä vähän eri asia, kun hän noin periaatteessa asui yksin siinä huoneistossaan, eikä siksi tarvinnut isoa taloa. Sitten Kajsa huusi jotain Andreakselle ruotsiksi, eikä tyttö voinut väittää ymmärtävänsä sitä lainkaan. Ainut, mitä hän ymmärsi, oli "Andreas", mutta muu oli hepreaa, eikä ranskan tai italian osaamisesta siinä tilanteessa ollut kovinkaan tarpeellinen taito. Kun jätkän äiti kääntyi Didin puoleen, tyttö hymyili tälle iloisesti. Sitten tyttö kuuli Andreaksen vastaavan, ruotsiksi, mutta jos hän jotain pystyi päättelemään oli se, että jätkä olisi tulossa pian, ja sieltähän Andreas jo tulikin, lähes juosten.

"Juu, mummille kuuluu hyvää, jonkin uuden malliston kanssa se pähkäilee", Didi sanoi sitten kääntyen Kajsan puoleen. "Ja kyllä, ollaan tulossa, tosin ukista en ole varma, kun jotain firman juttuja se oli lähdössä hoitamaan, mutta yrittää tietysti päästä tänne meidän kanssamme", tyttö selvensi sitten hieman tilannetta. Niin, Jamesille oli tullut yllättävä meno, kun eräässä hänen kasinollaan oli sattunut jotain, ja hänen piti omistajana mennä paikalle "tarkastamaan" vahingot. Sitten huomio keskitettiin taas Andreakseen, joka sitten esitteli Didin äidilleen ja toisin päin, tyttö tyytyi vain kohteliaasti hymyilemään, sillä tokihan hän tiesi Kajsan esittelyittäkin.
Sitten paikalle rynnistivätkin jo Andreaksen pikkusiskot, jotka todellakin olivat PIKKUsiskoja. Niin, tyttö ei tosiaankaan ollut kuvitellut heitä aivan noin nuoriksi, mutta ehkä tytön olisi pitänyt pienistä vihjeistä ymmärtää, etteivät pojan siskot nyt niin vanhoja olleet. Kun siskot kutsuivat poikaa Knuutiksi, Didin toinen kulmakarva nousi kysyvästi. Siis, mikä tuo Knuut-nimi nyt oikein oli? No, hän kysyisi asiaa kun he olisivat kahden. Tyttö ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä, toisen siskot olivat kyllä aika suloisia tapauksia. "Hei Lisa, hei Linnea", Didi sanoi sitten iloisesti hymyillen. Tyttö huomasi Andreaksen avaavan jo oven, joten tyttö lähti itsekin hivuttautumaan kohti ovea, seisten kuitenkin selin oveen.

Suloinen, mutta hieman asiaa pahoitteleva katse kohdistettiin tyttöihin, mutta katse muuttui iloiseksi, kun tytöt lähtivät kiljuen veljeään "pakoon". Hymy huulillaan tyttö sitten kääntyi Andreaksen puoleen. "Sopii mulle", Didi sanoi sitten ja astui ulos. Hän kuitenkin vilkutti vielä Kajsalle. "Me tullaan sitten vähän suuremmalla porukalla ensi viikolla", tyttö lupasi ennen kuin katosi Andreas perässään autolleen.
"No niin, ollaanko me sitten valmiina piknikille?" neiti kysyi sitten Andreakselta ja kiersi kuljettajan puolelle. Auton ovet eivät olleet lukossa, joten tyttö istuutui autoon, ja heitti käsilaukkunsa takapenkeille. "Sä voit laittaa eväskorin ja viltin tuonne mun laukkuni viereen", Didi sanoi sitten hymyillen ja alkoi käynnistelemään autoaan. Sillä koska auto oli jo melko iäkäs, sen piti käydä aina hetki ennen lähtöä. Ei se kovin egologista ollut, mutta onneksi auto ei ollut mikään bensasyöppö.

Kajsa oli myötäillyt ja harmitellut, jos James ei pääsisi vierailulle, mutta itsekin yrittäjänä ja etenkin kun mies oli isomman alan yrittäjä ymmärsi nainen kyllä yskän. Tottakai pitäisi firman asiat hoitaa hyvin, sillä muutenhan ei kohta olisi firmaan. Äiti oli myös myhäillyt pikkutytöille, jotka olivat saaneet Andreaksen hieman kiusaantuneeksi. Äidinvaistot olivat heti kertoneet Kajsalle, että Andreas oli jollakin tasolla kiinnostunut Didistä.

Andreas sulki kotioven perässään ja huusi heipat perheelleen kadoten sitten Didin autolle. Nuorukainen ei voinut kuin henkäistä, sillä auto oli aika hieno. Tai siis todella upea. Hetken ihailtuaan autoa Andreas kuitenkin käveli pelkääjän paikalle laskien korin ja viltin Didin laukun viereen taakse.
"Mun puolesta me ollaan", Andreas vastasi hymyillen ja istahti penkille laittaen oven kiinni. Nuorukaisen katse kääntyi nyt tutkimaan tarkemmin Didiä, sillä kotona oli ollut sen verran häslinkiä, ettei kunnolla ehtinyt edes ihailemaan. Ja sitähän poika teki, Didi oli hämmästyttävän kauniina nyt, ainakin kun oli aiemmin päivällä nähnyt toisen lenkkivarusteissa. Andreaksen ulkonäössä tuskin oli suurempaa hämmästelemistä, sillä nuorukainen oli ollut suhteellisen siisti jo päivällä. Nuorukainen oli ehtinyt kotoa lähtiessä nappaamaan naulakosta tekonahkaisen takin, jos illemmasta tulisi kylmä. Kengiksi oli päätyneet jalkaan mustat myöskin tekonahasta tehdyt kengät.

"Mihinhän sä nyt meidät ajat, mulla ei oo vieläkään mitään hajua", Andreas totesi sitten naurahtaen ja otti nahkatakkinsa taskusta pilottiaurinkolasit ja asetti ne silmilleen. Aurinko häikäisi vielä jonkin verran kuitenkin, kun se ei ollut ehtinyt kokonaan laskeutumaan, vaan paistoi matalalta ja lämmitti vielä ilmaa.
"Sori toi sählinki sisällä, äiti selkeästi halus vaan nähdä kenen kanssa mä meen ulos.. ja pikkutytöt nyt on aina tollasia", miehenalku sanoi sitten virnistäen ja käänsi katseensa hetkeksi eteenpäin.
"Puhuit muuten totta, oot aika häikäsevä näky tällähetkellä", Andre sanoi sitten hymyillen ja katsoi hetken aikaa toista kasvoihin. Nuorukainen ei voinut edes kuvitella miltä tyttö tulisi näyttämään sitten kyläilyreissulla, sillä jos tuon mummi aikoisi laittaa neitokaista vieläkin enemmän.

Didi huomasi Andreaksen ihailun hänen autoaan kohtaan. Olihan tytön autoa ihailtu useasti, mutta niin useasti oli myös ihmetelty sitä, miksi hän ajeli noinkin "vanhalla" autolla, vaikka Didi omisti myös kaksi urheiluautoa, ja vieläpä tuliteriä. Mutta tyttö piti autostaan, sillä hän oli saanut sen tädiltään, joka taas oli saanut sen eräältä moottoripyöräporukkaansa kuuluvalta mieheltä, ja tyttö piti autoaan suuressa arvossa, ja jos siitä tulisi joskus museokamaa, Didi ei ikipäivänä luopuisi siitä. Tytön katse kääntyi Andreakseen, joka lopulta pääsi autoonkin asti. "Hyvä", tyttö sanoi iloisesti ja kaasutti rauhalliseen tahtiin pois Rhimesien pihasta. Didi ei halunnut antaa itsestään sitä kuvaa, että kaahasi autollaan ja leveili rahoillaan.

Risteys pihasta tielle, oli aika vilkas, joten tyttö pysäytti siihen hetkeksi. "Se on yllätys, jonka voin paljastaa vähän lähempänä kuin nyt", Didi sanoi sitten viekkaasti, katsoi oikealle ja vasemmalle, ja kääntyi sitten päinvastaiseen suuntaan, kuin mistä oli lähtenyt. Mutta valitettavasti myös aurinko paistoi sieltä suunnasta, eikä tytöllä ollut aurinkolaseja. Kieli keskellä suuta, Didi kurottautui Andreaksen puoelle, avasi hansikaslokeron ja nappasi aurinkolasinsa sieltä. Temppu vaikutti tyhmältä, mutta, sanotaan vaikka näin, että tyttö oli sitä harjoitellut, eikä auto edes heittelehtinyt, saati hidastanut. Didi laittoi punaiset lasit kasvoilleen ja keskittyi sitten täysillä auton hallitsemiseen. Kuitenkaan se ei täysin onnistunut, vaan tyttö kääntyi hymyilemään Andreakselle, joka kyllä oli varmasti pitänyt tytön tempausta tyhmänä, mutta mitä sitten? Autossa istui yksi pelle tuon jätkänkin lisäksi. "Ei se mitään, sanotaan näin, ettei toi sählinki ollut mitään verrattuna meidän sählinkiin", tyttö sanoi, mutta vilkaisi vain nopeasti poikaa, sillä sillä hetkellä Didi keskittyi mieluummin tiehen kuin Andreakseen.
Hymynkare nousi tytön huulille, ja sen huomasi selkeästi jopa sivulta katsottuna. "Kiitti", Didi vastasi hymyillen. Toinen käsi vetäistiin hiuksien läpi, mutta laskettiin sitten takaisin rattiin. Nopealla vilkaisulla Didi tarkisti oikean suunnan ohi menneestä kyltistä, ja jos toinen osasi yhtään ilmansuuntia, hän ymmärtäisi, että he olisivat menossa San Diegon pohjoispuolelle, La Colla Joven lähelle, jossa oli aivan ihana kallio, juuri sopiva piknikille. Didi painoi kaasua, ja auto alkoi kiihdyttämään tasaisemmin sallittuun nopeuteen, jonka ansiosta he olisivat melko pian perillä.

//Hittaan nyt sitten nää perille 8D

Andreas katsoi hieman kummastellen toisen kurottelua, mutta päätti antaa toisen itse ottaa mitä etsikään hansikaslokerosta. Olisihan Didi varmasti pyytänyt, jos olisi apua tarvinnut vai mitä? Nuorukainen päätyi kuitenkin myhäilemään itsekseen, eipä tainnut Didikään aina täydellistä järjenkäyttöä omistaa, tosin se ei haitannut blondia.
"Olisit pyytänyt, niin olisin antanut sulle noi lasit", Andrea totesi vielä naurahtaen ja katseli ohi kiitäviä maisemia. Nyt hänelle alkoi pikkuhiljaa selvitä minne he olivat menossa. Tosin paikka vielä olisi epävarma, mutta ainakin jonnekkin pohjoispuolen kallioille. Kauaa ei enää kulunutkaan, kunnes Didi pysähtyi ja koko paikka selvisi nyt Andreakselle. Olihan hän tästä paikasta kuullut, mutta oli pakko myöntää ettei ollut ennen käynyt. Muutenkin pohjoispuoli San Diegosta oli hieman hämärämpää aluetta nuorukaiselle, enemmän tuli oltua aivan päinvastaisessa suunnassa.

"Ilmeisesti ollaan nyt perillä?", Andreas varmisti vielä kysymällä, mutta nousi kuitenkin jo autosta hiljakseen. Nuorukainen otti piknikkorin varovasti pois autosta ja asetti viltin korin päälle lepäämään. Nahkatakki heitettiin olan yli ja sitä roikotettiin siinä. Katse siirtyi seuraavaksi Didiin ja hymy kohosi taas väistämättä huulille.
"Toivottavasti mun eväät kelpaa, melkein kaiken hommasin ite.. siis melkein", Andreas naurahti sitten. Tosiasiassa nuorukainen oli vain ostanut tarvikkeet. Viinikin oli hommattu kauppiaan avustuksella, sillä eihän nuori herra niin paljon viineistä tietänyt, että olisi osannut valita sopivan viinin mukaan. Nyt mukaan oli kuitenkin päätynyt makeahko punaviini, kuulema sopi hyvin nuorukaisen kuvailevien eväiden kanssa.
"En ookkaan ennen täällä käynyt..", Andre pohti vielä itsekseen ääneen ja katseli hetken aikaa ympäristöä. Tosin lopuksi katse siirtyi vielä ihailemaan toisen autoa ja tutkimaan sitä hieman tarkemmin. Andreas käveli sitten Didin puolelle autoa ja nojasi autoon odottaen, että toinenkin olisi valmis siirtymään oikealle piknikpaikalle. Se tuskin tässä auton vierellä olisi.

// juu, ei tartte koko automatkaa pelata xDD //

Didi nauroi iloisesti, nuo lasit päässään, jotka Andreas tosiaankin olisi voinut tytölle antaa. "No, et ainakaan oo ainut pelle tässä seurassa", Didi sanoi sitten ja näytti toiselle kieltä, mutta käänsi sitten katseensa tiehen. Kylteissä olevat numerot, siis tien vieressä, pienenivät sitä mukaa, kun he lähestyivät salaista piknikpaikkaa, joskin Didi oli aika varma, että poika tämän paikan tietäisi. Vilkku päälle, ja auto käännettiin rannan parkkipaikalle. Didi ajoi auton melko kauan siitä risteyksestä, josta he olivat tulleet, sillä ensinnäkin paikka oli lähempänä sieltä kävellessä ja auton eteen jäi myös pusikkoa, jolloin kukaan ei keksisi varastaa sitä tai muuta. "Joo, perillä ollaan", tyttö myönsi sitten ja hymyili toiselle.

Tyttö avasi ovensa ja otti sitten korkokenkänsä pois jalasta. Hänellä ei ollut sukkia jaloissa, ja hiekalla oli muutenkin mukava kävellä. Saatuaan korkokengät pois jaloistaan, Didi nousi ja sulki ovensa, kurottaen sitten nappaamaan laukkunsa takapenkiltä. "Varmasti kelpaa, kunhan sulla ei oo mitään, mikä sisältäis granaattiomenaa, koska oon allerginen niille", tyttö tunnusti, ja toivoi sydämensä pohjasta, ettei jätkä ollut varannut mukaan granaattiomenaruokia. Koska Andreas oli ottanut viltin ja eväskorin takapenkiltä, Didi painoi autonsa avaimia, ja kuomu nousi ylös, kuten myös avoinna olleet ikkunat. Hankalampi varastaa eikö totta? Iloisesti hymyillen tyttö kiinnitti sitten huomionsa Andreakseen. "No kerta se on ensimmäinenkin, mutta mun mielestäni ainakin tää on todella kaunis paikka, ja hiljainen", Didi sanoi sitten toiselle. Niin, hän oli iloinen, etät oli saanut valita piknikpaikan, sillä harva oikeasti edes tiesi tämän rannan hienouksista! "No mennäänkö sitten?" tyttö kysyi ja lähti kävelemään korkokengät toisessa ja käsilaukku toisessa kädessä kohti rantaa, josta pääsi ikään kuin oikaisten eräälle kalliolle, joka oli tarpeeksi korkealla, mutta silti tarpeeksi lähellä, meren pintaa.

Andreas pudisteli päätään pienesti, kun toinen totesi granaattiomenista. Olihan poikakin melkein kaikille hedelmille allerginen, joten nyt ei ollut hedelmiä matkassa. Monet kyllä ihmettelivät aina, miten Andreas saattoi olla allerginen niin monelle hedelmälle ja että kuinka nuorukainen pystyi elämään ilman hedelmiä. Helposti, eihän hän ollut kuin ihan pienenä maistanut niitä eikä edes muistanut eri hedelmien makuja. Tavallista omenaakin poika pystyi syömään vain pieniä määriä kerrallaan, esimerkiksi salaatin joukossa.
"Ei oo granaattiomenia nyt mukana, ku en itsekään niitä voi syödä. Kuten en muitakaan hedelmiä, paitsi ihan tavallista omenaa vähän", nuorukainen vielä selvensi ja naurahti sitten. Ainakin jotain yhteistä oli: kumpikaan ei voinut syödä granaattiomenia.

Andreas nyökkäsi toisen kysymykselle ja otti muutamalla isolla askeleella toisen kiinni. Miehenalku seurasi tyttöä rannalle. Ehkä hieman huono kenkävalinta, sillä ne täyttyivät jo heti hiekasta.
"Ootas hetki, matkin sua", Andreas sanoi sitten ja laski korin ja takkinsa sen päälle maahan. Nuorukainen tasapainoili yhdellä jalalla ensin ottaen toisen kengän jalastaan ja samalla sukan, jonka hän tunki kenkänsä sisään. Samoiten tehtiin toiselle jalalle ja nyt olisi parempi kävellä tässä hiekalla. Rantahiekka itseasiassa tuntui ihanalta jalkoja vasten, vielä hieman lämpöistä, muttei niin polttavaa kuin keskipäivällä.
"Noni, nyt on parempi", Andrea sanoi virnistäen ja nappasi korin, jonka päällä nahkatakki nyt oli käteensä ja kengät toiseen käteensä.
"Käytkö sä täällä usein piknikillä?", nuorukainen päätyi sitten kysymään ja käänsi katseensa edestään nyt Didiin. Aurinkolasit nostettiin pään päälle ja siniset silmät välkkyivät ilta-auringon paisteessa, kun poika katseli toista.

"Voij..", tyttö totesi sitten harmissaan. Siis sille, että toinen oli allerginen, ei missään nimessä sille, että jätkällä oli granaattiomenoita mukana! "Mut jos sä et voi syödä mitään hedelmiä ni mitä sä sitten syöt niiden korvikkeena?" Didi ksyi sitten hämmästyneenä luoden kasvot Andreakseen päin. Niin, hän ei tosiaan kadehtinut Andreasta, sillä tyttö itse tuskin selviytyisi, jos joutuisi luopumaan hedelmistä! Didi kun söi hedelmiä aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi, tai ainakin lisukkeena, ja kesällä koko päivä saattoi mennä viinirypäleitä, appelsiineja, omenoita ja kiivejä syödessä, ja ajatus niiden luopumisesta sai tytön värisemään. Sitten tyttö pysähtyi, kun Andreas pyysi odottamaan. Didi nauroi kun ymmärsi syyn. "Täällä on kyl kaikkein paras kulkea avojaloin", tyttö totesi sitten, vaikka toteamus sinänsä oli aivan turha, kun Andreas oli joutunut sen ikään kuin kantapään kautta toteamaan. Hymyillen Didi kääntyi sitten ja lähti kulkemaan kepein askelin kohti valitsemaansa paikkaa.


Hiekka oli tosiaankin ihanan lämmintä vielä, ja se tuntui jalkapohjissa kutittavana. Tyttö ei onnekseen kutianut herkästi, mutta tietysti jos joku kutitti aivan kunnolla, niin tietysti hän kutisi! Didi hidasteli hieman, jotta Andreas sai hänet kiinni. Aurinkolasit pidettiin yhä kasvoilla, sillä aurinko sekä häikäisi että lämmitti vielä kauan. Toisen seuraava kysymys oli kyllä aika hassu. Tyttö käänsi päänsä jätkän puoleen ja kohtasi toisen siniset silmät. "En mä nyt tänne jokaista tapaamaani jätkää tuo, mutta kyllä, piknikillä ollaan käyty serkkujen ja kavereiden kanssa, ja tietty uimassa, mut yhtään poikaa en oo tuonu tänne, ennen sua", Didi sanoi sitten hymyillen. Vesiraja ei ollut kaukana, mutta tyttö ei viitsinyt mennä kävelemään siinä, koska viltti likaantuisi ja kastuisi. Tyttö varjosti toisella kädellä silmiään, kun aurinko taittui pahemmin ja osoitti paikkaa, jonne he olivat kävelemässä. "Tuolla on meidän piknikpaikkamme", Didi sanoi sitten, ja osoitti kallioiden välissä olevaa yllättävän tasaista lohkaretta, josta ylettyi veteen, mutta jonne vesi ei ylettynyt. Ja se oli myös suojassa tuulelta, mutta jonne aurinko paistoi. Siis täydellinen paikka!

Andreas ei voinut kuin hymähtää huvittuneesti toisen voivottelulle, aika monen reaktio oli ensimmäisenä se, eikä nuorukainen ymmärtänyt. Tai siis mitä se vastapuolta haittaisi, jos poika ei voisi syödä hedelmiä? Eihän se heihin vaikuttaisi, etenkin kun poika ei saanut niitä syödä. Joten vaikka toinen söisi pojan edessä banaania, ei se Andreasta voinut vähempää kiinnostaa, hänhän olisi pahimmassa tapauksessa joutunut sairaalaan syödessään banaania.
"No tietenkin kaikkee mässyy... ei vaan, ei mulla oo oikeastaan mitään korviketta. Marjat nyt tietenkin menee hyvin jossain juhlissa vaikka hedelmäsalaatin korvikkeena ja kaikki kakut yms. on tehty aina mulle vaan marjatäytteillä", Andreas vastasi hymyillen toisen kysymykseen. Ei hän ajatellut koskaan, että hedelmät pitäisi korvata jollain. Hän söi mitä söi ajattelematta sen enempää. Hedelmät eivät vain kuuluneet ruokavalioon, vitamiinit ja muut saatiin kasviksista ja purkeista.
"Onneks en tiedä miltä hedelmät ees maistuu, ku oon niin pienenä viimeks syönyt, etten muista. Muuten vois harmittaa enemmän, ku tietäis mitä menettää..", Andre jatkoi sitten vielä ja katseli hetken merta, jonka aurinko valaisi vielä hienosti.

"Vou, oon aika imarreltu nyt. Pääsen sun salaiseen piknikpaikkaan, pitääks mun nyt näyttää joskus sulle mun salaiset paikat?", Andreas naurahti pienesti ja laski aurinkolasit takaisin silmilleen. Yksi syy oli auringon paiste, mutta toinen syy oli se, että silmistä olisi saattanut paistaa läpi se pieni ihastus, jota nuorukainen tällähetkellä tunsi. Ehkä se vielä oli enemmän ulkoista ihastumista, vaikka olihan poika tutustunut jo jonkin verran tytön luonteeseenkin. Miten se meni, ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään rakastutaan? Tai jotain sellasta. Ainakin Andreakselle se päti paremmin kuin hyvin. Nähdessään edesään piknikpaikan nousi taas hymy korviin. Sehän oli upea! Ehkä hienoin piknikpaikka, missä nuorukainen oli koskaan käynyt. Andreas käveli Didin perässä kalliolle ja päästessään sinne, levitti sitten viltin ensin maahan.

Nahkatakki heitettiin viltin viereen ja sitten poika istuutui alas. Paljaille jaloille kallio tuntui ihanan viileälta, sillä kallio ei kovasti lämpöä johtanut. Hymy korvissaan Andreas katsoi sitten taas Didiin.
"Eiköhän aleta mässäilee, että saadaan sitten huomenna lenkkeillä taas", Andreas naurahti hieman kettuillen, mutta ei liikaa. Toivottavasti Didi ymmärtäisi, että miehenalku vain vitsaili. Samalla Andre avasi korin ja kaivoi sieltä esiin eväät ja asetteli niitä viltin päälle.
"Hitto kun ei tullut mitään pyyhettä mukaan, tästähän pääsis vaikka uimaan ilta-aurinkoon..", Andreas sanoi sitten pienesti harmitellen.

Okei, toinen ei siis kaivannut mitään korvikkeita. Kun joillain, jotka eivät hedelmiä voineet syödä, korvasivat kaiken karkeilla ja muilla herkuilla, mikä oli kyllä aika tyhmää, mutta täysin oma valinta. "Okei, mä taas oon kyllä aikalailla hedelmäihmisiä, et mä voisin syödä hedelmiä kilo kaupalla", tyttö totesi sitten hymyillen. "Mutta voin kyl myöntää, et marjoistakin pidän, kun sä ne kerran mainitsit", Didi jatkoi sitten iloisesti. Ei hän muita marjoja kyllä syönyt kuin mansikoita ja karhunvatukoita, mutta joskus Euroopassa sai maistella mustikoita ja viinimarjoja, jotka olivat kyllä aikalailla hyviä, mutta koska niitä ei pahemmin San Diegosta saanut, ei tyttö niitä siksi oikein edes syönyt. "No sitten se on varmaan helppoa, tai siis sulla on vähän sama juttu kuin vauvasta asti sokeilla lapsilla, et ne ei tiedä kuinka nähdä, mut karmeeta tulla allergisiksi hedelmille nyt tai yhtä lailla sokeaksi", Didi sanoi sitten. Niin, hän itsekin oli ollut allerginen granaattiomenoille koko pienen ikänsä, mutta tytön onneksi hän ei ollut edes pitänyt siitä.

"No ei sun tartte, ellet välttämättä halua, eikä tää mitenkään salainen oo, muut jätkät vaan eivät oo innostuneet piknikistä jossain meren rannalla", Didi sanoi ja äänestä huokui pienoinen pettymys, sillä sitä piirrettä tytö pojissa inhosi, että he eivät uskaltaneet kokeilla mitään uutta! Mikä siinä oli oikeasti niin kamalaa viettää ilta piknikin merkeissä, rannalla? Tai riippuliitää? Tai harrastaa syvänmeren sukellusta? Äh, sillä hetkellä Didi oli vittuuntunut kaikkiin niihin aikaisempiin jätkiin, joiden kanssa oli ollut jotenkin lähemmässä kontaktsissa, ja samalla sitä, ettei ollut tutustunut Andreakseen aikaisemmin.

Tyttö istahti viltille niin hyvin kuin taisi, ja laski kenkänsä viltin ulkopuolelle, ja laukun siihen päälle. Aurinkolasit tyttö otti sitten samalla pois, ja laittoi ne käsilaukkuun, jotteivät ne menisi rikki. Sitten huomio kiinnittyi taas poikaan, joka selvästi oli nähnyt vaivaa tämän piknikin eteen. Hymyillen Didi katsahti taas poikaan ja sitten eväisiin, joita Andreas latoi ulos korista. "Mässäily käy, ja lenkkeily kanssa", Didi vastasi toisen kettuiluun ja katseli sitten tarkemmin, mitä jätkä oikeastaan otti ulos pohjattomalta vaikuttavasta korista. Ainakin punaviiniä ja patonkeja, ja muita herkkuja. "Uiminen kuulostaa aika hyvältä, eikä me mitään pyyhkeitä tarvita, jos käydään tässä kohta, kun aurinko vielä lämmittäisi", tyttö sanoi sitten ja katsoi Andreaksen kasvoihin, jotka ikäänkuin valaistuivat auringon säteiden takia. Hymyillen tyttö katsahti sitten merelle päin, ja jäi odottamaan toisen reaktioa.

Andreas nyökkäsi toisen sanoille, itseasiassa poika olikin ajatellut mielessään, että Didi varmasti oli hedelmäihmisiä. Eikö kaikki kerman tytöt melkein itseasiassa ollut? Tai siis hedelmäthän olivat makeita kuin karkit, mutteivät niin lihottavia. Ja hedelmät olivat terveellisiäkin kaikenlisäksi, joten mikäpä niitä oli mutustaessa.
"Marjat on ihania, etenkin kun Ruotsissa saa kesällä aina syödä suoraan metsistä mustikoita ja puolukoita. Tosin puolukat on aika happamia ja ne on lähinnä hyviä vaan mummon tekemässä piirakassa. Sit meillä on mummolan pihassa karviaspensas ja viinimarjapensaita ja vadelmiakin löytyy. Hittolainen, nyt rupes tekeemään mieli mummon puolukkapiirakkaa..", Andreas selitti innoissaan ja ajautui hetkeksi muistoihin mummolan kesistä, onneksi nuorukainen lähes joka kesäloma pääsi Ruotsiin isovanhempiaan tervehtimään, talvilomillakin tuli käytyä silloin tällöin Ruotsissa. Niin ja pohjoismainen talvi oli mitä täydellisin, Didi varmasti pitäisi siitäkin. - Hetkinen, miksi Andreas mietti, pitäiskö Didi Ruotsista?

"Ootpa tavannut tylsiä jätkiä, mä ainakin tykkään viettää aikaa piknikeillä ja muutenkin tehdä kaikkea kivaa. Semmonen tavallinen ja tylsä on niin ankeeta, etten tajuu siinä mielessä täkäläisiä jätkiä", Andreas tuhahti sitten ensiksi, "mut ehkä mä voin sulle joskus näyttää mun salaisen piilopaikkani, missä pienenä aina luin sarjakuvia ja leikin salapoliisia", nuorukainen jatkoi sitten naurahtaen ja otti samalla aurinkolasit pois, pistäen ne nyt piknikkoriin joka oli vastikään tyhjennetty.

Andreas näytti hetken miettivältä, mutta rupesi sitten mitään sanomatta jo riisumaan pois kauluspaitaansa, paljastaen valkoisen t-paidan sen alla.
"No mennään sit, jos uskallat tulla", Andreas naurahti leikkisästi ja riisui sitten t-paidankin pois päältään. Viltin viereen laskettiin hieman viikattuina nyt paidat ja nuorukainen nousi seisomaan, jotta saisi myös farkut pois päältä. Bokserit nyt kuivuisivat nopeasti viltin päällä istuessa. Uimisen jälkeen voisi antautua sitten herkuttelulle ja illanistumiselle hyvässä seurassa. Katse siirtyi hetkeksi Didiin ja pieni virne heitettiin ilmoille.
"Mä oon kyllä eka vedessä!", nuorukainen naurahti sitten vielä ja alkoi riisumaan pois farkkujaan päältään.

Didi katseli iloisesti toisen selostusta Ruotsista, ja kaikista niistä marjoista, jotka varmasti olivat sikäläisiä herkkuja, mutta joihin tyttö itse ei osannut yhdistää mitään makua. Kuten joku puolukka, mikä helkkari se nyt oli? Tai karviainen? Tyttö nauroi kun pojan rupesi tekemään mieli mummonsa tekemää puolukkapiirakkaa, vaikka eihän Didi tiennyt mitän koko piirakasta tai näin, mutta tilanne itsessään oli aika huvittava. "Pitäiskö mun sitten alkaa leipomaan sulle puolukkapiirakkaa, niin et sais sitä ainoastaan mummos luona Ruotsissa?" Didi sanoi sitten velmuillen. No, voisihan hän ainakin opetella piirakan teon, tai siis kyllä hän piirakan teki vaikka silmät ummessa, vaikkei sitä uskoisi, mutta tietty, jos jätkä halusi siitä jonkin mummonsa spesiaalin, niin sitä pitäisi harjoitella.

Tyttö kikatti sitten hieman, kun toinen sanoi voivansa näyttää hänelle oman salapaikkansa. "No herra salapoliisi, pitäiskö mun tuoda mukanani sitten sarjakuvia vai pukeutua salapoliisiksi, jotta me voitais ratkoo mysteereitä yhdessä" Didi kysyi sitten toiselta vakavissaan, mutta hymy tytön huulilla paljasti sen pieneksi pilaksi. "Mutta jos sä haluat näyttää sun salapaikkasi, niin oisin kyl aika otettu", neitokainen lisäsi vielä hymyillen toiselle. Ja kyllä hän taroitti sitä, sillä harvoin kukaan suostui näyttämään omia salapaikkojaan, varsinkin toisen sukupuolen edustajalle! Siitä pitäisi kyllä olla aika otettu, jos Andreas hänelle paikan näyttäisi.

"Ja miks en uskaltais?" tyttö huudahti ja alkoi availemaan niitä muutamaa kaula-aukon peittäviä nappeja, sekä kankaisen vyön, joka muodosti tytölle suuremman tiimalasivartalon. Jätkä nousi sitten ylös, ottaakseen farkut pois jalastaan, ja kun tuo sanoi olevansa eka vedessä Didi nauroi. "Et muuten oo, koska mä oon jo valmis!" tämä huudahti ja nappasi mekkonsa yläpuolelta kiinni ja nosti sen ylös. Hän viikkaili sen edes jotenkin siihen viltille, mutta nousi sitten ja hymyili ilkikurisesti. Siinä alusvaatteisillaan tyttö lähti sitten lähes juoksemaan kohti vesirajaa, kuitenkin ennen vettä tyttö kääntyi ja tiiraili poikaa, joka toivottavasti saisi ne farkut pois jalastaan. Oikeasti, rannalle ei koskaan kannattanut laittaa kireitä housuja, koska niistä oli kamalan hankala päästä eroon.

Andreaksen ilme kirkastui hetkesi huvittuneesti, kun tyttö kysyi leipomisesta. Tuskinpa toinen osaisi niin hyvää tehdä kuin mummo, mutta ainahan sopi yrittää. Paitsi saiko San Diegosta edes puolukoita? No ehkä niitä jostain saisi, jos ei muualta niin perheen pakastimesta. Rhimesithän saivat aina Ruotsista marjoja pakkasen täyteen, joko käydessään tai sitten mummon lähettämänä. Kyllä marjoja pystyi lähettämään lentoteitse!
"Ei pitäis, mutta kyllä mulle aina hyvä puolukkapiirakka kelpaa. Varsinkin vaniljakastikkeen kanssa", nuorukainen naurahti sitten toisen sanoille ja hymyili aurinkoista hymyään hampaat hohtaen valkoisina. Olisi kyllä varmasti näky Didi leipomassa piirakkaa marjoista, joita tuskin oli koskaan edes maistanut. Ylipäätänsä tuon tytön ilme maistaessaan happamia puolukoita, joista monet pohjoismaalaisetkaan eivät pitäneet kovasti.

"Sulla tuskin on niin hyviä ja jänniä sarjiksia kuin mulla, joten ehkä voisit pukeutua mun salapoliisin vaimoksi, ja sit me voitais ratkoa kaikki jännät rikokset, mitä metikössä voi tapahtua", Andreas naurahti matalasti ja nosti toista kulmaansa näyttäen miettivältä. Leukaa hierottiin peukalolla ja etusormella samalla.
"Siellä ei oo sitten tyttöjä käynyt, olisit ensimmäinen tyttö joka sinne pääsee.. se on aika iso saavutus", Andrea vastasi hymyillen. Ehkä hän sen Didille näyttäisi, sillä Didi oli niin mukava, että toisen seurassa aika vain kului siivillä. Ei ollut mitään kiusallisia tilanteita tai muutenkaan hiljaisia hetkiä. Toisen kanssa oli yllättävän rentoa olla.

Andreas tosiaan oli hieman hitaampi riisumaan farkkunsa jalasta, mutta lopulta ne tipahtivat viltille ja poika vain hyppäsi pois lahkeista. Nuorukainen juoksi toisen perään ja saadessaan Didin kiinni, tarttui hellästi toisen lantiolta. Nuorukainen oli toki huomioinut jo heti tytön täydellisen kropan, joka oli paljastunut mekon alta. Kukapa nuorukainen ei tuollaista olisi ihaillut. Samassa Andreas vain naurahti ja päästi irti toisen iholta, juosten veteen roiskutellen sitä.
"Uimaan vaan sit", Andre totesi naurunsa seasta ja juoksi hieman syvemmälle ja heittäytyi sitten veteen niin, että vettä roiskui ympäriinsä.
"Ihanan viileetä, tuu tänne asti", nuorukainen huudahti sitten Didille hymyillen ja roiski vähän vettä käsillään. Aurinko paistoi vielä mukavasti veden pintaan saaden pojan siristelemään hieman silmiään, jotta näkisi paremmin seuransa. Andreas ei voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka auringonsäteet saivat tytön hiukset kiiltelemään ja näyttämään vieläkin hehkuvammalta.

"Pitäis vaan saada puolukoita, ja kunnon ohje, niin voisin kyl leipookin sulle sen piirakan", tyttö sanoi sitten mietteissään. Niin, hän voisi aivan hyvin taas leipoa pitkästä aikaa, kun ei taas vähään aikaan ollut leiponut. Mutta toisaalta tuollaisen puolukkapiirakan teko epäilytti, kun Didi ei ollut ikinä kyseistä marjaa edes maistanut! Mitäköhän siitäkin tulisi? No piiras nyt ainakin, mutta ei ehkä sellainen, joka sopisi jenkin suuhun, sillä jos tyttö olisi puolukan tiennyt, hän olisi myös tiennyt sen olevan aika hapan ja "muikea", eli kirpeähkö, eikä tosiaankaan jokaisen jenkkitytön ruokalistalla. Paitsi mistä sitä tiesi, oliko tyttö puolukkaa maistanut, sillä viimeksi ollesaan Euroopassa, hän söi joitain marjoja, mutta ei kyllä osaisi sanoa mitä nekin oikein olivat.

Tyttö hymyili. "No, mä voin sitten ryhtyä salapoliisin vaimoksi, kun en kerran voi tuoda mun epäjännittäviä sarjiksiani", Didi sanoi sitten. Didin hymy leveni entisestään, kun toinen sanoi, ettei paikassa ollut käynyt kukaan tyttö aikaisemmin, tosin ehkä jätkän äiti oli kuitenkin joutunut hakemaan poikansa sieltä yäksi kotiin, mutta mistä sitä oikeasti tiesi, jos hän todella olisi ensimmäinen tyttö toisen salaisessa paikassa. "Mun täytyy sitten ottaa kutsu kohteliaisuutena, ja tulla tutustumaan sun salaiseen paikkaasi", tyttö sanoi sitten ja hymyili yhä. Didi siristeli hieman silmiään ja katseli sitten Andreasta. Miten joku oikeasti osasikaan olla niin hyvää seuraa, kuin tuo toinen? Ei tytöllä ennen näin hyvää tuuria ollut käynyt, sillä yleensä ne jätkät olivat olleet hyvän panon perässä, ja jos olivat viihtyneet kuvioissa "liian pitkään", niin joku kaunis päivä ilmoittivat, ettei enää tavata, tai jotain vastaavaa. Ironista, että hän tapasi Andreaksen nyt, kun molemmilla oli varmasti jatko-opiskelusuunnitelmia ja kaikkea.

"Hei huijausta!" Didi kikatti sitten, kun jätkä oli tarttunut tätä lantiolta. Kuitenkin heti pojan irroitettua otteensa, tyttö syöksyi veteen, huomaamatta sen edes olevan hieman viileää. Tyttö roiski vettä toisen päälle kahlaten samalla syvemmälle. Kuitenkin Didi totesi, että uimalla pääsi nopeammin, joten neiti sukelsi hetken matkaa, saaden itsensä kokonaan "uitettua" ja lähti sitten uimaan selkein ja pitkin vedon Andreaksen luo. Niin, olihan tyttö uimari, joten nopeasti sitä oltiin toisen vierellä. "Miks muuten sun siskos kutsuivat sua Knuutiksi?" Didi kysyi sitten katsoen toisen silmiin hymyillen. Samalla tyttö potki vettä jaloillaan, jotta pysyi pinnalla, eikä lähtisi uppoamaan.

"Voin pyytää mummolta oikean puolukkapiirakanohjeen, netistä ei varmaan ees niin kunnollisia löydy!", Andreas naurahti toisen sanoille. Näinköhän Didi oikeasti joskus vielä leipoisi ja paistelisi puolukkapiirakkaa. Olisihan se ainakin Andreaksen mieleinen teko ja osottaisi jotakin ehkä suurempaa, mutta tiedä sitten. Saattoihan tyttö vain puhella asiasta ja vitsailla, nyt nimittäin nuorukainen ei osannut ottaa selvää asiasta. Andreas mietti, että soittaisiko huomenna jo isoäidilleen Ruotsiin. Voisiko toinen lähettää ohjeen vaikka sähköpostitse, sitä paitsi olikin jo aika kun viimeksi oli puhunut puhelimessa mummon kanssa. Nyt olisi ainakin hyvä syy.

"Oonkin aina halunnu mun leikkeihin tyttöä, et se vois leikkiä mun vaimoa. Ei vaan pienenä saanut, niin parempi myöhään kun ei milloinkaan", miehen alku naurahti sitten vielä toisen sanoille ja hymyili kun toinen puhui kohteliaisuudesta. Olihan se todella, mutta Andreas koki, että Didin pitäisi nähdä tuo piilopaikka. Didi vaikutti juuri nyt siltä ensimmäiseltä tytöltä, joka sen saisi nähdä. Edes edellisiä tyttöystäviä ei ole viety sinne, sillä no.. ne suhteet on ollut aika pintaliitoisia loppupeleissä.

Andreas nautti toisen kikattelusta, sellainen mukavan tyttömäinen piirre. Pojathan eivät koskaan kikattaneet, vai mitä? Andreas näytti vain kieltä toiselle ja juoksi karkuun. Didin roiskimisia koitettiin väistellä, mutta silti vettä roiskuin pojan päälle. Nuorukainenkin sukelsi, jotta hiuksetkin kastuivat kokonaan. Kohta Didi olikin Andren vierellä, ilmeisesti toinen oli hyvä uimari, niikuin Andreaskin oli, vaikkei uimista harrastanut erikseen.
"Koska mun toinen nimi on Knut ja no.. se on sellainen hellittelynimi, jota ainakin pikkutytöt käyttää usein", Andreas vastasi toisen kysymykseen pienen valkoisen hymynsä kera ja polki vettä myöskin allaan. Sitten Andreas roiskaisi vähän vettä DIdin päälle ja lähti uimaan matalemmalle karkuun.
"Ota kiinni jos saat", poika huikkasi sitten nauraen ja ui ripein vedoin kauemmaksi.

"Niin, aito ja alkuperäinen on kyl ehdottomasti paras", Didi totesi sitten itsekin. "Mutta jos sä hommaisit mulle puolukoita ja hyvän reseptin, niin voisin kyllä leipoakin sulle sen piirakan", tyttö jatkoi sitten vielä ja hymyili. Kovin moni ei kyllä tiennyt, että tyttö ylipäätään osasi leipoa, tai tiesi edes millaisia astioita siihen tarvittiin! Mutta se oli oikeasti harhaluulo, sillä tyttö oli vapaaehtoisesti hankkinut itselleen hygieniapassin, ja pyytänyt Tallulahia, Marien ja Jamesin taloudenhoitajaa, opettamaan hänet leipomaan. Ja muutaman keittokirjallisen jälkeen Didi pystyi kehuskelematta sanomaan, osaavansa leipoa vaikka mitä! Mutta jostain syystä monikaan ei asiaa oikeasti uskonut, vaan luuli Didin huijaavan, mutta mikäs siinä, jos ihmiset olivat niin tyhmiä, etteivät uskoneet kun heille totuus kerrottiin.

Didin kauniille kasvoille levisi hymy, kun Andreas puhui ja nauroi sitten sanojensa perään. "No, ei mullakaan leikeissäni ollut miestä, joten mäkin saan sitten "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" periaatteella miehen nyt", Didi sanoi ja nauroi sitten itsekin. Niin, hän oli hyvin harvoin saanut lapsena seuraa pojista, sillä lähipiireihin kuului lähinnä tyttölapsia, tai jos heillä olikin veljiä, nämä olivat joko vanhempia tai tuorempia, tai sitten he vain eivät halunneet viettää aikaa tyttöjen kanssa leikkien, vaikka ainakin isovanhempien puheiden mukaan Didi leikki pienenä mielellään myös ns. poikien leikkejä. "Mutta millaisia mysteerejä mä salapoliisin vaimona pääsisin sitten ratkomaan?" tyttö pohti ääneen ja hymyili Andreakselle. Niin, tokihan hänen täytyisi tietää miten pukeutua, salapoliisin vaimo, kun ei kovin huomiotaherättävä varmasti saanut olla, ja käytännöllisyys....

"Selvä", Didi sanoi. "Saako muuten kukaan muu kustua sua Knuutiksi, kuin Lisa ja Linnea?" tyttö tiedusteli sitten iloisesti. Mutta hetkeken kuluttua Didi sai päällensä kunnon vesiroiskaisun, kun Andreas roiski tytön päälle vettä. Hmm, mitäkähän meikit kasvoilla pitäisivät tästä? No, onneksi tytöllä olisi muutama puhdistusliina mukana, ja huulipuna. "Tota sun ei olis pitänyt tehdä!" Didi huusi sitten toiselle ja lähti nopein vedoin uimaan kohti Andreasta, ja matalikkoa. Hullua vauhtia kroolaten, ilman laseja, mikä oli saavutus tältä tytöltä ja varsinkin merivedessä. Didi saavutti Andreaksen ennen matalaa kohtaa ja ui toisen eteen pysäyttäen tämän matkan. Tyttö nosti sitten kätensä toisen rintakehälle ja hymyili. "Älä koskaan enää haasta kilpauimaria tollaseen", Didi sanoi sitten ja väläytti hymyn. Kuitenkin tyttö tunsi huulipunansa valuvan, ja kielellä lipaistiin huulia, kyllä vain puna oli lähtenyt hieman valumaan, vaikka sen piti olla sekä veden että suutelun kestävää. Katse pidettiin kuitenkin intensiivisesti Andreaksen kasvoissa.

Andreas naurahti toisen kysymykselle. Jaa, että millaisia mysteerejä, sehän riippuisi aivan päivästä. Ja mitä Didi haluaisi ratkoa. Andreakselle kävisi mikä vain, tietenkin. Nuorukainen näytti hetken miettiväiseltä ja samalla siveli leukaansa etusormella ja peukalollaan.
"Ehkä sä saisit ratkoa mun kanssa mitä vaan isoja rikoksia, riippuu tuleeko mun hienoon salapoliisiyritykseen mitään mysteerin selvitys pyyntöjä", nuorukainen sanoi sitten hetken mietittyään ja hymyili tytölle pienesti. Milloinkohan sekin päivä koittaisi, että Didi tulisi sinne pieneen ja ahtaaseen majaan käymään. No ehkä se selviäisi, kenties vaikka ensi viikon vierailulla.

"... on mun entiset tyttöystävät sitä nimeä käyttänyt, koska harvemmin kellekkään randomille kerron toista nimeäni. Sä nyt satuit kuulemaan tosin rääpäleiltä", Andre vastasi toisen kysymykseen nopeasti ennen kuin lähti pakoon. Nuorukainen naurahti toisen sanoille sitten, mutta huomasi äkkiä Didin jo edessään pysäyttäen matkan. Andreas virnisti ilkikurisesti toiselle ja nauroi. Miehenalkun ilkikurinen virnistys muuttui kuitenkin äkkiä ystävälliseksi, kun toisen kädet painautuivat rintakehälle. Mitenhän tähän nyt pitäisi reakoida? Andreas nosti kulmiaan hieman ja hymyili yhä.
"Ei näköjään pidä haastaa kilpauimaria, tosin ei mua tällänen kohtelu hävitessä haittaa", poika sanoi huvittuneesti ja katseli toisen hieman valuvaa huulipunaa ja huulien lipaisua.

Hetken intensiivisesti takasin katseltuaan, nuorukainen kumartui hieman ja painoi pikaisesti huulensa toisen huulia vasten.
"Sun huulipuna valu..", Andreas sanoi sitten pikasuukon jälkeen ja hymyili toiselle yhä katsellen toisen silmiin. Tiedä sitten oliko teko oikea, mutta sillä hetkellä se oli tuntunut oikealta. Kädet kiertyivät kuitenkin nyt toisen selän taakse.
"Pitäisköhän mennä syömään ja kuivattelemaan?", hiljainen kysymys karkasi sitten nuorukaisen huulilta.

Didi taputti käsiään innostuneesti. ”Kuinka useesti sulle tulee ratkottavaks tollasia isoja juttuja?” tyttö kysyi sitten virnuillen. ”Koska isot jutut on huomattavasti mielenkiintoisempia kuin sellaiset helposti ratkeavat pikkujutut”, Didi höpötti sitten. Hän tosiaan oli kahlannut läpi ukkinsa dekkarit aikapäiviä sitten, ja hankkinut itselleenkin muutaman klassikkoteoksen mm. Agatha Christieltä. Myös uutta dekkarituotantoa tytön hyllyssä oli, mutta klassikot olivat parhaita. ”Entä pitäiskö mun varustautua suurennuslasein ja jauhepulverein saadakseni sormenjälkiä rikospaikalta?” tyttö kysäisi sitten vielä kauniisti hymyillen. Okei, ei hän kyllä oikeasti olisi tuollaiseen mennyt mukaan, mutta jokin Andreaksessa oli sellaista, johon tyttö ikään kuin uskalsi luottaa, eikä tuntenut oloaan mitenkään idiootiksi. Koska sitäkin sattui, kun poika todettiin törpöksi, mutta Didin onneksi Andreas ei ollut minkään sortin idiootti, pellemäisyyttä lukuun ottamatta.

”Ai olenko mä joku randomtyyppi?” tyttö kysyi sitten muka-loukkaantuneella äänensävyllä. ”Sä siis kutsut siskojas rääpäleiks? Et siis ookaan mitenkään ihana isoveikka”, Didi totesi sitten ja näytti pojalle iloisesti kieltä. Mutta koska tyttö lähti toisen perään, lausekin ikään kuin loppui siihen, mutta mitä väliä sillä sen kummemmin oli? Toinen oli varmasti asian ymmärtänyt. Andreas, jonka Didi oli pysäyttänyt, virnuili ja nauroi iloisesti, ja lopulta nauru tarttui myös Didiin, joka päästi itsekin ilmoille naurun, tosin heleämmän ja kirkkaamman kuin Andreaksen vastaava. ”Hah!” Didi tuhahti sitten. ”Ole iloinen, ettei sulle käynyt pahemmin”, tämä jatkoi ja virnisti näyttäen kieltään toiselle. Mutta virnistys vaihdettiin kuitenkin hyvin kestohymyn tapaiseksi ilmeeksi huulilla, joita Didi tosiaan lipaisi kiitos valuvan huulipunan.

Tyttö huomasi toisen intensiivisen katselun, mutta ei todellakaan odottanut sitä, mitä seuraavaksi sattui tapahtumaan! Didi ei oikein osannut reagoida mitenkään toisen suukkoon, vastasi vain sen hetken, kun tunsi pojan huulet omillaan. ”Kiitti”, tyttö sanoi sitten hieman hämillään, mutta hymyili silti. Sitten tuo naisenalku tunsi Andreaksen kädet selässään, ja tyttö värähti hieman. Ei sillä, etteikö tilanne olisi ollut epämieluisa tai muuta, mutta kun toisen märät kädet tuntuivat tytön, myöskin märällä, selällä kylmiltä. Kuitenkin Didi teki itse lähes yhtä odottamattoman liikkeen ja siirsi omat kätensä toisen rintakehältä niskan taakse sekä hiuksiin. ”Käy mulle, mutta saisinko mä äskeisen suukon uusintana?” tyttö kysyi sitten ja nosti katseensa Andreaksen silmiin. Kuitenkaan vastausta odottamatta Didi nojasi itseään vielä enemmän pojan täydelliseen kroppaan, ja painoi huulipunaa valuvat huulensa uudestaan jätkän huulille. Didi antautui suudelmaan täysin, eikä tosiaankaan jättänyt sitä sellaiseksi pikasuukoksi, kuten Andreas. Kieltä ei kuitenkaan laitettu vielä peliin, antoi nyt Andreaksen ensin toipua tästä suudelmasta, ja jos poika haluaisi lisää, niin silloin voitaisiin ajatella kielen mukaan päästämistä.

Irrottauduttuaan suudelmasta tyttö hymyili kauniisti. ”Mut mites se syöminen?” Didi kysyi sitten ja hymyili yhä pojalle.

Andreas naureskeli iloisesti toisen innostumiselle, Didi oli näköjään yhtä hassu kuin Andreas. Ainakin siitä päätellen, että toinen oli lähtenyt tälläiseen juttuun mukaan. Kovin monella ei riittänyt pokka loppupeleissä 'paljastaa' tällaisia tempauksia.
"En oo aikoihin ollut ratkomassa mitään, et ehkä niitä tulee sitten nyt oikein roppakaupalla", nuorukainen naurahti kerran toiselle ja jätti hymyn huulilleen.
"Joo, ehkä sun kannattaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset tarvikkeet, mitä rikosten ratkaisuun tarvitaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee löytymään ja mitä tarvitaan", poika vastasi toisen kysymykseen ja virnisti. Nuorukainen hymyili vieläkin huvittuneena ja onnellisena, olipa tästä päivästä tullut erikoisen hyvä ja miellyttävä. Didin tapaaminen kunnolla kuului itseasiassa varmaan koko kuukauden parhaisiin tapahtumiin, kerrankin sai oikeasti olla oma itsensä. Vaikka olihan poika melkein aina sellainen kun oli, joskus vain joutui hillitsemään vähän itseään.

Poika ei vielä ollut ehtinyt vastata toisen kysymyksiin, mutta kun Didi oli tullut lähelle ja suukon jälkeen jopa asettanut kätensä nuorukaisen niskaan ja hiuksiin, ehti Andreas miettiä vastausta kysymykseen.
"Äskeiseen.. et sä oo mikään randomtyyppi, päin vastoin", Andrea vastasi sitten hiljempaa kuiskaten ja hymyili ehkä hieman ihastuneestikin. Toisaalta sitä tuskin erottaisi tavallisesta hymystä, mutta pojan sisällä pörräsi muutama perhonen. Pitkästä aikaa. "... ehkä sä saat", Andreas ehti vielä vastata ennen kuin tunsi taas toisen kehon omaansa vasten ja huulet toisiaan vasten. Poika vastasi suudelmaan nyt varmemmin ja tunteikkaammin, kuin äsköiseen suukkoon. Olihan tämän suudelman aloite nyt Didissä, joten tunteet varmasti olivat ainakin osittain samoja.

Irrottauduttua suudelmasta Andreaksen kasvoilla oli iloinen hymy, kädet pidettiin yhä toisen selällä ja nuorukainen katseli hieman alaspäin suoraan toisen silmiin. Miten sitä oltiin nyt tähän ajauduttu? No eipä se ainakaan tätä mienehalkua haitannut.
"Mm.. mennään vaan", Andrea vastasi sitten ja irrotti toisen kätensä tytön selältä, pitäen kuitenkin toisella kiinni ja kävellen Didin vierelle. Poika lähti johdattamaan paria kohti piknikpaikkaa. Nuorukainen katseli sitten hymyillen toisen kasvoja ja naurahti pienesti itsekseen. Olipas Andreaksella käynyt kyllä tuuri, hänellähän oli koulun suosittu tyttö kainalossaan. Sen hän oli ehtinyt jo hetkeksi unohtaa, sillä ei asemalla ollut nuorukaiselle väliä. Mutta olihan se tietenkin plussaa.
"Tästähän on muodostunut jo erittäin mukava ilta..", Andreas totesi sitten virnistäen toiselle.

"Toivotaan ainakin, ja joo, mä otan mahdollisimman hyvät välineet rikosten ratkomisiin", tyttö höpötti sitten suloisesti ja hymyili. Toisen virnistys oli jotenkin hassu, mutta mitäpä siitä tyttö ajatteli. Ei kummempia, mutta jotenkin Didi alkoi pohtimaan pitikö Andreas häntä oikeasti terveenä, kun hän noin vain oli lähdössä mukaan ratkomaan "rikoksia" ja leikkimään? Ja mitä jätkä ajattelisi sitten koulussa, kun täällä hän oli oma itsensä ja koulussa se sama bitch, se jota kaikki kunnioittivat, ja joka ei välittänyt kenestäkään? Tytön suusta pääsi vaimea huokaus, ja tyttö toivoi, ettei Andreas kuullut sitä, mutta hymy pidettiin yhä kauniilla kasvoilla. Mutta oikeasti, mitä tyttö siitä lopulta välittäisi, sillä hän oli vain iloinen, että sai olla oma itsensä, eikä tarvinnut esittää, kuten joidenkin jätkien kanssa, jotka halusivat vain hyvän panon, sekä "hyvän nimen" listoilleen. Monet jätkät kun tuntuivat pitävän listaa niistä tytöistä, joiden kanssa olivat maanneet. Ja Didistä se ei ollut mitenkään mukavaa, sama jos hän alkaisi pitämään kirjaa jätkien seksitaidoista....

Didi hymyili suloisesti toiselle, kun tämä sanoi, ettei Didi missään tapauksessa ollut mikään randomtyyppi. Tyttö painautui vielä hitusen lähemmäs toista, ennen kuin vastasi. "Hyvä etten oo mikään randomtyttö", tämä sanoi sitten ja hymy leveni sitten hieman. Hah! Toinen ei ollut ehtinyt vastaamaan tytön kysymykseen, mutta onneksi Didi tunsi toisen vastauksen suudelmaan, ja se tosiaan oli edellistä parempi ja tunteikkaampi. Tai siis sellainen, jossa oli tunteita mukana, eikä mikään pikasuukko, kuten se edellinen. Didi hymyili hieman toisen huulia vasten. Toinen oli hyvä suutelija, se tytön täytyi kyllä myöntää.

Tyttö tapitti silmillään Andreaksen omiin, ja hymyili sitten itsekin. Kiva, jos toinen oli pitänyt suudelmasta. Tai ainakin niin tyttö päätteli, kun jätkä oli suudelmaan vastannut ja nyt hymyili. Toisen sanoille hymyiltiin kauniisti. Ei tytön tarvinnut puhua, kun eleet kertoivat yhtä paljon. Didi tunsi kun poika irroitti toisen kätensä tämän selästä, ja samalla tyttökin joutui irroittamaan kätensä toisen niskasta, mutta laski sitten toisen kätensä pojan lantion tienoolle, ja nojasi hieman Andreakseen, joka oli lähtenyt kuljettamaan tyttöä takaisin piknikpaikalle. "Niin, mutta onneks se voi vain parantua tästä", tyttö sanoi sitten hymyillen ja katsoi harmaansinisillä silmillään toista.

Piknikpaikka oli säilynyt hyvänä, eikä tuuli ollut riepotellut tavaroita sinne tänne. Didi irroittautui toisen otteesta ja istuutui viltille. Hienoinen tuulenvire kävi, ja sai tytön värähtelemään, mutta onneksi ilta-aurinko paistoi vielä ja kuivaisi varmasti vaatteita. Tyttö hymyili Andreakselle, ennen kuin sulki sitten hetkeksi silmänsä ja venytteli nautinnollisesti, nauttien vielä auringon suomasta lämmöstä. Mutta sitten silmät avattiin ja katsottiin hymyillen poikaan, joka näytti todella komealta siinä auringon valossa. Siis etteikö Andreas olisi komea muutenkin, mutta jotenkin valo sai tuon toisen näyttämään entistäkin komeammalta.

Andreas istuutui itsekin viltille Didin vierelle. Nuorukainen siristeli hieman silmiään auringon häikäistessä, mutta lopulta siihenkin tottui. Andreas katseli hetken itsekseen hymyillen taivaanrantaa ja huomasi sitten toisen värähdyksen. Poika hymähti iloisesti ja otti viereltään kauluspaitansa.
"Laita tää päälles niin et ihan kylmety, mulla on vielä toi t-paita sitten jos itse meinaan jäätyä", Andreas sanoi hymyillen ja laittoi paidan parin väliin Didin vierelle. Sitten kun toinen venytteli jäin Andreas hymyillen katsomaan. Toisessa oli sellaisia kissamaisia piirteitä, ainakin nyt sen näytti siltä. Poika nojautui kyynerpäittensä varaan ja käänsi päätään sivulle vähän, että näki Didin kasvot.
"Joo, et todellakaan oo mikään randomtyttö, kuulut enemmänki niihin specialtyttöihin", Andre vielä naurahti äskeisille jutuille ja käänsi sitten hetkeksi katseensa mereen ja sen aaltoiluun.

Sitten miehenalku nousi kunnolla istumaan ja nappasi pari mansikkaa eväistä. Mansikat napattua käteensä hän kellahti selälleen viltin päälle. Auringon säteet lämmittivät mukavasti, vieressä oli mielettömän kaunis ja mukava tyttö ja lisäksi oli vielä hyvää syötävää. Voisiko ilta olla yhtään paremmin? Ei varmasti. Andreas laittoi sitten silmät kiinni ja söi toisen mansikan nautiskellen.
"Pakko kyllä sanoa, että oot ihanin tyttö kenet oon tavannu pitkään aikaan", nuorukainen totesi sitten ääneen ja avasi silmänsä kohdistaen katseensa Didiin hymyillen. Nuorukainen makoili siinä nyt selällään katsellen jo hieman punertunutta taivasta. Hento, mutta lämmin tuuli kuitenkin pyöräytti nuorukaisen hiuksia tämän kasvoille, jolloin käsi siirtyi hipaisemaan ne pois silmiltä.
"Ootsä miettiny muuten, et mitä teet kun koulu loppuu? Tai minne päin oot lähdössä?", Andreas kysyi sitten mietiskellen ja nousi kyynerpäittensä varaan taas istumaan, jotta näkisi ja kuulisi toisen paremmin. Oli haikeaa ajatella tuollaista, sillä vastahan nämä olivat tavannut ja Andreas ei todellakaan olisi halunnut erota heti tästä ihanasta tytöstä. Onneksi kuitenkin oli vielä aikaa koulun päättymiseen. Pieni hymy heitettiin sitten sanojen ja ajattelun jälkeen vielä ilmoille.

Kun tuulenvire oli käynyt ja saanut tytön ruumiin värisemään hieman, ei Didi kyllä ollut ajatellut, että Andreas olisi sen huomannut. Hyvä kun tyttö oli itsekin edes tuntenut sen! Mutta näemmä tuossa jätkässä oli hyvinkin paljon ”herrasmiesgeenejä”, ja siitä Didi oli kyllä iloinen. ”Kiitti”, tyttö sanoi sitten ja hymyili. Tämä nappasi toisen kauluspaidan ja puki sen päällensä. Paita oli hieman iso, ja tyttö joutui käärimään hieman hihoja, jotta saisi käytettyä vapaasti käsiään. Muutama nappikin laitettiin kiinni ikään kuin pitämään tuo hieman iso paita tytön päällä. ”Mutta luuleks sä, et mä antaisin sun noin vain jäätyä?” Didi kysyi sitten ja virnisti toiselle huvittuneesti saatuaan paidan kunnolla päälle.
Tyttö käännähti sitten kyljelleen nojaten hieman toisen kätensä varaan. ”Mmm, ai ihan specialtapaus vai?” neiti kysyi sitten äänessään hieman seksikkyyttä. ”mut älä huoli, säkin oot kyllä aika ihana tapaus”, tyttö sanoi ja lipaisi sitten hieman huuliaan. Mukana pientä flirttiä? Ehdottomasti, tuollaisia namupaloja kun osui kohdalle aivan liian harvoin.

Käsi alkoi puutumaan ja Didin oli pakko heittäytyä selälleen. Aurinko kuitenkin häikäisi ja tyttö kellahti sitten mahalleen rintojen hieman painautuessa kallioon, ei mitenkään epämukava asento, mutta ei hän siinä tuntitolkulla makoilisi. Didi nosti säärensä ylös ja heilutteli niitä ilmassa, kun Andreas nappasi muutaman mansikan. Mutta toisen sanat saivat jalkojen liikkeen hetkeksi loppumaan ja jalkojen jäämään ilmaan. Katse käännettiin Andreakseen ja tytön kasvoille kohosi hyvin kaunis hymy. ”Kiitti, ja mun on kyllä todettava sama susta, koska sä oot kyl oikeasti ihanin jätkä jonka mä oon tavannut”, tyttö sanoi ja todella tarkoitti sitä. Andreas kun oli jotenkin erilainen, mukava ja huomaavainen, mutta silti niin pirun seksikäs. Hetken päästä tyttö nappasi sitten käteensä patongin palan ja maistoi sitä. Aivan taivaallista! Ja vaikuttikin hyvin tuoreelta ja kaikin puolin itse tehdyltä. Tosin Andreas sitä tuskin oli tehnyt.

”Koulun loputtua mä suuntaan varmaan itärannikolle, Yaleen tai Harvardiin, lukemaan lakia ja yhteiskuntatieteitä”, Didi sanoi sitten. Oli kyllä hyvin murheellista, että he olivat Andreaksen kanssa tutustuneet VASTA tänään, ja aivan liian pian he joutuisivat opiskelemaan eri yliopistoihin. Mikä vääryys! Mutta tästä päivästä pitäisi ottaa kaikki ilo irti. ”Mutta entäs sä? Mitä sun tulevaisuudensuunnitelmiisi kuuluu?” tyttö kysyi sitte ja kohdisti silmänsä Andreakseen.
Rintoja alkoi painamaan epämukavasti, joten tyttö nosti itsensä istumaan. Silmät osuivat viinipulloon ja laseihin, ja hymy nousi tytön huulille, uudestaan. Tämä kohottautui viinipulloa ja laseja kohti, ja nappasi pullon käteensä. ”Otatko säkin, vai joudunko mä nauttimaan tästä itsekseni?” tyttö kysyi sitten viattomasti ja avasi pullon jollain ihme avaajalla, joka tytön käteen oli myös sattunut.

Andreas ei voinut olla vastaamatta toisen hymyyn omallaan, vaikka kasvoilla oli melkein kokoajan perushymy. Olihan Didi varsinainen pakkaus, jolle vain hymyili. Huomenna varmasti olisi poskilihakset kipeinä, mutta se olisi vasta huomisen asia. Nyt elettiin hetkessä, ei tulevaisuudessa tai menneisyydessä.
"Eihän sitä ikinä tiedä, mut voisin arvata, ettet antais", Andre naurahti pienesti toiselle vastaukseksi ja katseli toisen paidan päälle laittamis episodia. Miten naiset näyttivätkään miesten vaatteissa niin seksikkäiltä, aivan kuten Didi nytkin. Tyttö ei tehnyt poikkeusta tähän sääntöön. Sen sijaan miehet näyttivät naisten vaatteissa älyttömiltä, julmaa tämä maailma. Sitten Didin äänestä paistoi läpi pieni flirttailu, mikä sai Andreaksen nostamaan kulmiaan hieman flirttaillen takaisin.
"No ton mä tiesinkin jo, ainahan mä oon ihana", Andreas virnisti flirttaillen ja huomasi toisen huulien lipaisun, kuitenkaan nyt Andreas ei vielä aikonut maistaa noita huulia. Ehkä myöhemmin, nyt nuorukainen antoi toisen hieman odotella.

Nuorukainen katseli toisen vaihtelevaa asennon muuttumista ja naurahti pienesti. Itse hän vielä makoili selällään ja katseli siis hieman ylöspäin kun toinen oli mahallaan. Tyttö näytti niin huumaavan kauniilta tässä auringon laskun säteissä. Mikä onnen poika Andreas olikaan, edelleen.
"Kiitos takaisin, en kyllä usko, että kaikkein ihanin jätkä tällä maapallolla oon, ehkä lähelle sitä.. no ei vaan", Andrea vastasi toiselle hymyillen ja aluksi vitsaillen, mutta vakavoituen hieman. Olihan poika mukava, muttei hän itse uskonut, että oikeasti olisi se kaikkien tyttöjen unelma. Eivätkö tytöt pitäneet kuitenkin enemmän sellaisista koviksista? Ei tällaisistä kuin Andreas, joka itki katsoessaan romanttisia elokuvia. Didi ei kyllä ollut onneksi vielä sitä puolta pojasta nähnyt. Mansikat syötyään nuorukainen nousi ja nappasi itsekin patongin itselleen.

Miehen alku nousikin sitten samalla istumaan kunnolla ja peruutti hieman, jotta näki paremmin Didin. Andreas kuunteli nyökäten toisen jatko-opintosuunnitelmia. Ei kyllä tarkemmin ajatellen ollut suuri yllätys, arvostettuja kouluja ja melko yleisiä vaihtoehtoja. Toisen vasta kysymys sain Andreaksen hieman miettimään hetkeksi. Mitä Andreas oikeasti tahtoi? Ei hän vielä tietänyt.
"En oikeen tiedä.. periaatteessa voisin jatkaa koripallolinjaa, mutta en sit osaa sanoa kiinnostaako se mua oikeasti niin paljon.. ja toisaalta mua kiinnostaa terveysala. Ehkä lääkäri tai sairaanhoitaja? Joku farmaseutti? En tiedä yhtään, valitettaa kuin se onkin..", nuorukainen päätyi sanomaan mietiskellen, mutta heittäen sitten hymyn toiselle.
"Otan mä, mutta en paljoa, pitäähän toisen meistä ajaa takaisin vai mitä?", Andreas sanoi naurahtaen ja katseli nyt viinipulloa ja sitä kun Didi sen avasi. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta viinipullon avaamisessa, niin sutjakasti se kävi.
"Voin varmaan päätellä aiemmista sanoista, ettet taida tällä hetkellä seurustella?", Andreas kysyi sitten vielä varmistaen, sillä ei halunnut peräänsä Didin vihaista poikaystävää. Varmistaen myös sen, ettei menisi pidemmälle ennen kuin tietäisi. Se suudelmakin oli ollut hetken mielijohde, mutta sellaisen vielä voisi unohtaa jos tyttö seurustelisi.
"Etten saa jotain vihaista poikaystävää perääni koulussa", Andreas naurahti rennosti vielä ja söi hieman patonkia, jonka oli ottanut aiemmin.