This hour is too long!

//Tänne voi sitten hipsiä kuka tahansa, älkää välittäkö otsikosta...//

Oli iltapäivä. Kello oli yksi, mutta Jewel Hartleyllä oli enää vain tunti koulua. Hän inhosi juuri tätä päivää viikossa eniten, sillä koulu loppui kuitenkin vasta kolmelta. Kenen idiootin idea oikein oli laittaa vapaatunti keskelle päivää? Olisi ollut edes aamulla, niin olisi voinut nukkua pidempään!
Mutta vapaatunti oli nyt, viimeinen tunti taas oli historiaa, eikä Jewel jättäisi sitä väliin mistään hinnasta. Jos olisi ollut mitä tahansa muuta ainetta, hän olisi todennäköisesti häipynyt. Tai sitten ei, se kun ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Mutta miksi ihmeessa vapaatunnin piti olla ennen historian tuntia? Ei vapaasta voinut nauttia lainkaan, jos teki jo mieli mennä tunnille.

Jewel huokaisi ja käänsi sivua lehdestä jota selasi. Hän istui kirjastossa, mitä muutakaan hän olisi ehtinyt tunnin aikana tehdä? Läksyt ehkä, mutta matematiikka ja kemia eivät oikein innostaneet. Illalla olisi hyvin aikaa, hänellä kun ei ollut kiire mihinkään. Lehden selaaminen alkoi kyllästyttää tyttöä, joten hän sulki sen ja heitti pöydälle, josta oli sen ottanutkin. Tyttö huokaisi ja kaivoi kännykkänsä taskustaan, laittaen sen kuitenkin saman tien takaisin. Sen jälkeen Jewel nousi ylös tuolilta ja marssi kirjahyllyille. Hän voisi lukea jotain oikeasti kiinnostavaa, nyt kun kerran oli kirjastossa.

// minä tulen kera applen, pois saa häätää jos ei kelepaa :-----D

Platinablondi käveli tavalliseen tapaansa käytävällä, suomeksi sanottuna siis tanssi tietään eteenpäin ja hyppelehti lähestulkoon kirjaimellisesti seinille – tai ainakin niitä reunustaville penkeille. Päähän oli aamulla istutettu vihreät piilolinssit ja silmät kääntyivät vilkaisemaan olan yli – ei näkynyt ketään, onneksi. Hyväntuulisesti hyräillen tyttö liikkui eteenpäin, jääden välillä hetkeksi esittelemään tanssiliikkeittään näkymättömälle yleisölle.
Päältä löytyi mustat, hieman lököttävät college-housut, joiden lahkeet oli kääritty polvien alle, pinkki toppi ja sen päälle vetäisty valkea, lyhyt huppari ja jalassa topin kanssa samaa sävyä olevat pinkit converset. Hiukset olivat tänään ainoastaan suorat, tosin niistä näki vain latvat, sillä hupparin huppu peitti loppua päätä.

Tyttö vilkaisi vielä kerran olkansa yli, ennen kuin livahti kirjastoon. Hän kurotti kaulaansa ja kurkki hyllyjen välistä ja päältä ja mistä nyt vain ikinä sattui näkemään mitään. Eipä näkynyt sitä idioottia täälläkään.
Joku täysin tuntematon tyyppi oli äsken kiehahtanut hänelle, vaikkei hän edes ollut tehnyt mitään. No okei, vähän piikitellyt, mutta silti, ei sen noin äkäiseksi olisi tarvinnut heittäytyä. Nyt tuo kyseinen hemmo tuntui vaanivan joka nurkan takana ja olevan valmis kuristamaan hänet hetkenä minä hyvänsä.

Kirjasto oli jotakuinkin tyhjän oloinen, mitä nyt kakkuloidensa takaa murhaavasti tuijotteleva kirjastotäti istui tiskinsä takana. Apple virnuili hetken paikallaan tuolle rouvashenkilölle, ennen kuin heilautti kättään ja katosi kirjahyllyn taakse ja oli aivan tipalla, ettei hän törmännyt mustahiuksiseen tyttöön.
"Sori!" platinablondi pyyteli pahoittelevaan sävyyn, virnistäen kuitenkin tavalliseen hyväntuuliseen tapaansa.
"Mä en nähny, että sä olit siinä. Tai siis mä tulin tosta nurkan takaa ja sitten sä vaat olitkin siinä."

Jewel huokaisi. Kirjasto oli täynnä toinen toistaan tylsempiä kirjoja. Tietokirjoja tuntui pursuavan joka paikasta, eikä mitään kunnon luettavaa näkynyt lähimaillakaan, tai ainakaan Jewelin silmiin ei osunut yhtäkään kirjaa, jota olisi viitsinyt lukea tunnin aikana. Kotona hänellä olisi ollut mahtava kirja, mutta se lojui nyt hänen sängyllään, vaaleansinisen päiväpeiton päällä. Jewel ei voinut mitään sille, että luki jälleen keraan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Se vain sattui olemaan hänen kestosuosikkinsa, oli ollut jo monen vuoden ajan, aina siitä asti, kun hän oli sen ensimmäistä kertaa lukenut. Täällä tuskin olisi sitä, tai mistä sitä tiesi? Ei Jewel ollut tutkinut kirjastoa läpikotaisin. Hän vain tiesi missä olivat historian tietokirjat. Nyt hän ei halunnut lukea niitä, ettei vain jumittuisi kirjastoon ja myöhästyisi tunnilta. Se olisi noloa! Myöhästyä historian tunnilta siksi, että luki niin innoissaan historiaa.

Jewel siirtyi seuraavalle hyllyrivistölle. Nyt näytti jo paremmalta. Kirjat eivät enää olleet mitään paksuja eläinkirjoja, näyttivät itse asiassa olevan aivan tavallisia romaaneja. Tytön toiveikkuus nousi rutkasti, nyt hän ehkä löytäisi jotain lukemisen arvoista. Jewel alkoi selailla kirjoja järjestyksessä ja joutui pian pettymään. Hänen suosikkiaan ei ollut hyllyssä, ainakaan sillä kohdalla missä olisi pitänyt. Tyttö huokaisi jälleen.
Samalla Jewel tajusi, kuinka joku yhtäkkiä käännähti hyllyjen väliin, melkein törmäten häneen. Tyttö käännähti heti katsomaan kuka lähes teilasi hänet kumoon.
"Äh, ei se mitään." Jewel vastasi, vaikka häntä hieman ärsyttikin. "Nää hyllyjen välit on vähän liian ahtaat. Aina saa varoa ettei törmää muihin."

Apple siirteli jalkojaan levottomasti edes takaisin joutuessaan seisomaan paikallaan, kuten tavallista, hänen oli vaikea olla liikkumatta. Tai hänen teki vain mieli tanssia
Tyttö silmäili edessään seisovaa toista hameväen edustajaa päästä varpaisiin ja takaisin. Toinen oli hurjan nätti! Hänkin haluaisi mustat hiukset, vaikka hän aika ajoin pitikin platinanvaaleista kutreistaan, hän olisi mieluusti toisinaan vaihtanut hiusväriä. Mutta hän inhosi juurikasvua, ja sitä tulisi väistämättä kun omisti tämän väriset hiukset kuin ne nyt sattuivat olemaan.

Hymy kasvoilla levisi hetkellisesti kieroon virnistykseen, sen palautuessa kuitenkin normaaliksi hymyksi.
"Joo, nää on kyllä aika ahtaat", vastattiin Applen luodessa silmäyksen kirjahyllyyn ja siinä oleviin kirjoihin.
"Et sattuis tietämään missä on Romeo ja Julia?" aloitettiin Applen katsoessa toiseen kysyvästi.
"Mun pitäis lukea se jotain äikän juttua varten tai jotain..." Viimeiset sanat mutistiin melko epäselvästi sillä huomio oli kiinnittynyt takaisin kirjahyllyyn ja silmät haeskelivat nimenomaista kirjaa.

Jewel tutki katseellaan paikalle törmännyttä tyttöä. Tämä vaikutti olevan mukavan rento, ei mikään turhan tarkka snobi. Sellaisiahan Astonissa oli, eikä Jeweliä kiinnostanut tippaakaan näiden seura. Hän ei olisi halunnut olla suosituin. Silloin hän joutuisi pahimpien juorujen kohteeksi, tai sitten hän saattaisi itse juoruilla ja menettäisi kaikki rakkaat ystävänsä. Toisaalta oli kurjaa olla niin tavallinen, mutta siinäkin oli puolensa. Ainakin sai olla omissa oloissaan, eikä tarvinnut niin välittää siitä mitä milloinkin teki koulussa.

"Romeo ja Julia?" Jewel lausahti kysyvällä äänellä, vaikka olikin kuullut erinomaisesti toisen sanat. "Se on varmaan jossain tässä. Ainakin musta tuntuu että taisin nähä sen. Mut saatoin katsoa väärin." Jewel sanoi ja naurahti pehmeästi. "Mun on pakko kertoo, että se on ihana tarina. Paitsi loppu on kamala." Jewel ei voinut olla lisäämättä. Hän oli lukenut näytelmän itsekin ja oli rakastunut siihen. Ainoa asia, joka häntä siinä ärsytti, oli se että rakastavaisten kohtalo oli kuolla, eikä elää onnellisena vanhoihin päiviin saakka.

// heitin nyt jotain, ei tietoakaan miten pitkä jewel on, ei lukenut esittelyssä. :---D

Apple naurahti heleästi kääntyen silmäilemään hyllyä tarkemmin.
"Mä en oo lukenu sitä ikinä", todettiin sitten hetken hiljaisuuden kuluttua platinablondin kuljettaessa sormeaan pitkin kirjoja, joiden yhdenkään selkämyksessä ei voinut lukea Romeo ja Julia. Kuinka hankalaa yhden typerän kirjan etsiminen pystyi olemaan? Mikseivät nämä kirjat voineet olla aakkosjärjestyksessä?
"Kiva jos se on kiva, mä en tykkää lukea tylsiä kirjoja", jatkettiin vielä Applen selaillessa ylimpien hyllyjen kirjoja silmillään, kun ei läheskään yltänyt sinne saakka.

Ja siellähän se oli, ylimmällä hyllyllä. Romeo ja Julia. Apple kurtisti kulmiaan, tyypillistä hänen tuuriaan. Kun hän oli näin onnettoman lyhyt kuin oli, hän ei todellakaan yltänyt tuonne. Pikainen vilkaisu ympärille kertoi, ettei penkkejäkään näkynyt.
"Kuule, yllätkö sä tonne?" kysyttiin sitten Applen kääntäessä rintamasuuntaansa tuntematonta tyttöä kohti, käden viittoillessa ylähyllyllä nököttävään romaaniin.

Jewel ei yllättynyt lainkaan, kun blondi tyttö kertoi, ettei ollut ikinä lukenut Romeota ja Juliaa. Tuskin kovin moni edes oli, sehän oli vain näytelmä ja monen mielestä varmasti typerä. Mutta vaikka kirjoitustyyli olikin ollut mitä oli, Jewel oli pitänyt teoksesta. Mutta hänhän nyt piti kaikesta romanttisesta.
"Niin, tylsät kirjat on kauheita." Jewel tokaisi. Se oli täysin totta. Ei hänkään pystynyt lukemaan kirjaa, jos siinä ei tapahtunut mitään. Täytyihän kirjassa olla tarinaa, ei pelkkiä lauseita.

Jewel tutki alimpia hyllyjä, mutta siellä ei ollut toisen etsimää kirjaa. Eikä siellä kyllä ollut mitään sen näköistä, mitä hän olisi voinut lueskella aikansa kuluksi. Tyttö nousi seisomaan toisen kysyessä ylttyikö hän ottamaan kirjan ylimmältä hyllyltä.
"Enköhän mä ylty." Jewel sanoi ja kurottui ottamaan kirjan. Hänkin joutui nousemaan varpailleen, ei hänkään kovin pitkä tyttö ollut. Saatuaan kirjan, Jewel ojensi sen heti toiselle tytölle ja hymyili samalla.
"Tuossa, ole hyvä. Nyt pitäis löytää itselle jotain luettavaa. Täällä on ihan liikaa kirjoja!" Jewel tokaisi ja silmäili hyllyjä epätoivoisena. Hän ei tiennyt ollenkaan, mitä edes halusi lukea nyt.

"Niin, tylsät kirjat on.... tylsiä. Ei niitä jaksa lukea, jos jo kahdesta lauseesta meinaa nukahtaa!"
Apple selitti yksikseen tavalliseen tapaansa ajattelematta edes sen kummemmin kuunteliko tyttö jolle hän puhui ollenkaan. Se oli itse asiassa melko tavallista: tyttöparka kun ei edes huomannut, ettei häntä kuunneltu, mikäli osasi nyökytellä ja myötäillä sopivissa kohdissa...

Silmät kirkastuivat Applen virnistäessä leveästi valkeiden hampaiden välähtäessä huulien välistä.
"Kiitti!" tokaistiin tytön sivellessä kirjan kantta. Hän todella toivoi, että toinen olisi oikeassa, ja ettei tämä olisi tylsä. Se olisi tylsää, eikä hän pitänyt mistään tylsästä.
"Täällä on liikaa turhia kirjoja", Apple heitti sitten väliin hymähtäen.
"Täällä on kyllä kaikkee paskaa muttei mitään lukemisen arvosta. Etitkö sä jotain tiettyä? Mä voisin auttaa", platinablondi pajatti yhteen putkeen silmien haravoidessa kirjahyllyä. Kyllä hän nyt apu pitäisi jotenkin korvata, vaikka se nyt sitten olisi ollut vain yhden kirjan ongita hyllystä.

"No eipä täällä oikein näytä luettavaa olevan." Jewel sanoi ja huokaisi. Hänestä alkoi jo tuntua siltä, että koko hyppytunti kuluisi jo yhden kirjan etsimiseen. Tätä menoa hän tuskin ehtisi lukea lainkaan.
"Tänne pitäis hankkia vähän lisää muutakin kun vaan tietokirjoja. Niitä ainakin on ihan liikaa." Jewel tokaisi ja tutki samalla toisiksi ylintä hyllyä, toivoen, että tapahtuisi ihme ja joku romanttinen kirja putkahtaisi esiin.
"Ja en eti mitään erityistä, jotain kiinnostavaa vaan." Jewel vastasi. Hän melkein unohti vastata, miettiessään vastausta. "Jotain romanttista mä haluaisin lukea, mutta ei täällä taida olla."

Jewel näki yhden kirjan, jonka nimi vaikutti kiinnostavalta, mutta kun hän otti kirjan ja luki sen takakannen, hän laittoikin sen kiireesti takaisin. Se olikin joku dekkari, eikä hän niistä pitänyt.
"Jos näät Jane Austenia, niin kerro." Jewel sanoi hetken kuluttua. "Sitä mä ainakin jaksan lukea."

// sori kun on vähän kestänyt...

Apple pyöritteli vaaleita hiussuortuvia sormensa ympärillä ja silmäili kirjahyllyjä hajamielisesti.
"Jep, tieto- ja sanakirjoja joka lähtöön, romaaneja tai jotain muita kivoja kirjoja ei nimeksikään", mutistiin sitten happamasti, mutta varsin voimakkaalla äänensävyllä, ja toivottiin, että myös se sitruunan aamupalaksi nauttinut kirjastonhoitaja kuulisi. Sen vikahan se oli, että koko kirjasto oli täynnä jotakin ikivanhoja pölyttyneitä opuksia, joista kukaan ei oikeasti ollut kiinnostunut. Tai ainakaan hän ei ollut.

Romanttista? Jane Austenia?
"Ai niin kun vaikka Ylpeys ja ennakkoluulo?" sanottiin sitten kysyvään sävyyn, mutta se oli lähinnä toteamus.
"Eikö se... öö... mikähän se oli..." Viimeiset sanat mutistiin hieman epäselvästi Applen keskittyessä miettimään kirjan nimeä, jonka oli etsinyt yhdelle kaverilleen. Äikän esseetä varten sekin, mikä ei liennyt mikään yllätys. Nelly olisi tuskin muuten olisi vapaaehtoisesti Jane Austenia lukenut.
"Järki ja tunteet? Oliko se se?" kysyttiin sitten tytön kääntyessä toisen puoleen. Kyllä hän tiesi missä tuo kirja oli, kun oli yhden kappaleen piilottanut ihan vain sitä varten, että jos hänenkin olisi pitänyt tehdä samaisesta kirjasta essee tai aine tai joku vastaava.

Jewel jatkoi turhautuneena kirja hyllyjen tuijottelua. Sopivaa luettavaa ei näkynyt ja tytöstä alkoi yhä enemmän tuntua siltä, että hyppytunti kuluisi turhanpäiväiseen etsimiseen. Ihan sama vaikka hän lopettaisi etsimisen samantien, tuskin kirjastossa mitään edes oli. Tai sitten oli, mutta hän etsi väärästä paikasta. Oli typerää, että kirjastonhoitajakin istui vain paikallaan ja odotti että hän menisi kysymään tältä neuvoa.

"Joo, vaikka se." Jewel sanoi, kun blondi mainitsi hänen lempikirjansa. Ylpeys ja ennakkoluulo oli mahtava ja hän jaksoi lukea sitä aina vain uudestaan ja uudestaan.
Hetken kuluttua, kun tyttö mainitsi toisen Austenin kirjan, Jewel käännähti katsomaan toista innostuneena.
"Se olis kyllä vielä parempi." Jewel sanoi. "Siitä onkin jo vähän aikaa kun mä viimeks sen luin. Vois olla mukavaa lukee taas vaihteeks. Missähän se mahtaa olla? Jos nyt täällä edes on sitä.

//Tuli vähän lyhyt...//

Apple hymyili – tai ehkä virnistely oli likempänä oikeaa sanaa – toiselle. Hän oli muistanut oikein ja kerrankin siitä kirjanretaleesta ja piilosta oli ollut jotain hyötyä. Sama oli antaa se tuolle tummalle tytölle, kun hän ei nähtävästi sitä itse tarvinnutkaan, kun oli saanut luettavakseen Romeon ja Julian...
Ruskeat silmät loivat vilkaisun kädessä olevan kirjankanteen, sen olisi parasta olla hyvä tai hän tekisi siitä nuotion ja paistaisi vaahtokarkkeja.

"Joo kyllä täällä on", huikattiin pirteästi olan yli kun tyttö oli jo viilettänyt hyllyjen välistä toiselle puolelle ja loikki kirjaston toiseen päähän. Mielessä laskettiin hyllyjä, ensimmäinen, toinen, kolmas, toinen rivi, oikeassa laidassa, toisen kirjan takana…
Ja siellähän se oli, Jane Austenin Järki ja tunteet. Olipa piilokin helposti löytynyt… Jännä juttu, että joku hikari ei ollut jo etsinyt kirjaa käsiinsä ja kääntänyt koko kirjastoa ympäri. Tosin taisi siitä olla pari muutakin painosta täällä, mutta useimmiten ne varmasti olivat jollakin epätoivoisella romantikolla lainassa. Olikohan tämä tuntematon tyttö semmoinen? Hetkeksi Freja rypisti kulmiaan, ennen kuin kohautti itsekseen olkiaan ja palasi takaisin toisen luo.

"Tässä on", virnistettiin ja ojennettiin kirjaa toiselle.

Iloinen hymy kohosi Jewelin kasvoille, kun hän sai kuulla, että Järki ja tunteet oli oikeasti kirjastossa. Hän halusi saada sen käsiinsä ja lukea Edwardin ja Elinorin tarinan. Ja kirjassa oli Willoughby, hänen ehdoton suosikkinsa, vaikka tämä osoittautuikin kurjaksi mieheksi. Mutta Jewelin kiinnostus tuota miestä kohtaan johtui paljonkin elokuvasta. Siinä mies oli niin komea, että tyttö ei muuta koko elokuvassa rakastanut läheskään niin paljon.
Jewel lähti kiiruhtamaan tytön perään, joka näytti tietävän tarkalleen, missä kirja oli. Ehkä tämäkin oli lukenut sen joskus? Tyttö ei ollut kuitenkaan kerennyt kovin pitkälle, kun tyttö jo palasi takaisin kirja kädessään.

"Kiitos." Jewel sanoi. "Ootko lukenut tätä itse?"
Jewel katsoi toista kysyvästi. Toinen ei kyllä näyttänyt siltä, että viettäisi aikaansa kirjoja lueskellen. Jewel taas luki ehkä liikaakin, ainakin rakkausromaaneja. Hänen oma rakkaustarinansa odotti yhä alkuaan, vaikka hän halusikin jonkun rinnalleen. Jewel ehkä oli kirjojen takia muuttunut yliromanttiseksi ja sen varmaan näki jo kaukaa. Ja siksi ehkä kukaan miespuolinen ei uskaltanut häntä lähestyä. Tai jos uskalsi, niin Jewel ei tajunnut sitä.

Apple virnisti toiselle ja virne vain leveni toisen kysyessä, oliko hän lukenut kyseisen kirjan.
"No en todellakaan", vastattiin kiertelemättä platinablondin helähtäessä nauramaan hetkeksi. Kengän kärjillä naputettiin pari kertaa lattiaa mielessä pyörivän biisin tahdissa, Applen kiskoessa alati alaspäin valuvia housujaan ylemmäs.
"Mä en lue kovin paljoo", aloitettiin ruskeiden silmien kohotessa tuijottamaan toista, "mä katon enemmän elokuvia. Ja hengailen pihalla ja sen sellasta", jatkettiin vielä tytön havahtuessa avautuvan oven ääneen. Eih, joko se hyyppä ehti tänne?

Tyttö kääntyi ympäri ja kurkkasi hyllyn takaa ovelle huokaisten hetken kuluttua helpotuksesta. Ovesta sisään livahti pienikokoinen hiireltä näyttävä tyttö, joka näytti olevan vähän enemmän kuin vähän hukassa.
"Mikä sun nimi muuten on?" kysyttiin sitten huomion kiinnittyessä takaisin lähempänä olevaan brunetteen. Nimi olisi aina kiva tietää ja Apple oli luontaisesti muutenkin hyvin utelias tapaus.

Jewel ei sanonut mitään, kun toinen tyttö kielsi niin jyrkästi lukeneensa kirjan, jota hän niin rakasti. Ilmeisesti blondia ei kiinnostanut romantiikka, ei ainakaan samanlainen romantiikka kuin Jeweliä, joka oli hullaantunut kaikkiin vanhoihin rakkaustarinoihin. Niin, Jewel taisi lukea ja haaveilla sellaisista vähän turhankin paljon.
"Joo no mä luen ihan liikaa." Jewel sanoi, kun toinen tyttö kertoi, ettei lukenut paljon. "Ja melkein aina mä luen just jotain tällasia kirjoja."

"Mä olen Jewel." Brunette esitteli itsensä, kun nimeä kysyttiin. "Entä mikä sun nimi on?" Jewel kysyi, vaikka uskoikin, että tyttö olisi kertonut nimensä muutenkin. Niin hän ainakin itse olisi tehnyt.
Jewel oli jo valmis lähtemään kirjastotädin luo lainaamaan kirjaa. Hän kuitenkin mietti, keksisikö vielä jotain juteltavaa tytön kanssa. Hän kuitenkin epäili sitä, sillä he olivat niin erilaisia keskenään.

// jotain randomia, oli pakko päästä kiusaamaan applea :----D

Apple kallisteli päätään katsoen toista arvioivaan sävyyn. Jep, näytti vähän siltä, että toinen oli niitä epätoivoisia romantikkoja, jotka odottivat komean ja varakkaan prinssin saapuvan noutamaan tuon linnaansa valkealla ratsulla. Mutta sitä ei ääneen mainittu, virnisteltiin vain itsekseen.
Toinen esitteli itsensä Jeweliksi, Apple tuijotti toista mykistyneenä ennen kuin hymyili.
"Sulla on tosi nätti nimi", sanottiin tytön pyöritellessä vaaleita hiuksiaan sormensa ympärillä.
"Apple. Tai Freja. Kummin haluut kutsua", sanottiin virnistyksen kera, ennen kuin vilkaisi kelloa ja loksautti suunsa auki.

"Hups, pitää kitää, oon myöhässä", sanottiin sitten kun tyttö heilautti kättään ja ehti ottaa kaksi askelta, ennen kuin eteen ilmestyi lyhyemmän puoleinen, mutta kuitenkin Applea pidempi ja jäntevä poika.
"Eh... Heippa", Apple sanoi hymyillen varovaisesti samalla kun mietti, miten tämä olikaan tyypillistä hänen tuuriaan, että tyyppi päätti juuri silloin ilmestyä kirjastoon.
"Tuota... Mä tästä lähdenkin", sanottiin sitten nopeasti kun tyttö pyörähti ympäri ja lähti kipittämään karkuun. Hänen epäonnensa, että poika sattui olemaan pikajuoksija, eikä kestänyt kauaakaan kun hänet oli jo taklattu kirjaston lattialle.
"Hups, mites tässä nyt näin kävi?" kysyi tämä tummahiuksinen jätkä mulkoillen Applea vihaisesti.
"Liukastuit banaaninkuoreen ja teilasit samalla mut nurin?" kuului vastaus blondin suusta tytön tuon virnuillessa. Ei tuo jätkä mitään uskaltaisi kuitenkaan tehdä.

Ja loppujen lopuksi Apple huomasi hetken kuluttua roikkuvansa hupparinsa hupusta kirjastohyllyn kulmasta jätkän virnuiltua hetken, ennen kuin tuo oli jo kadonnut pois rikospaikalta.

"Okei." Jewel sanoi, kun blondi ilmoitti olevansa myöhässä. "Kiitti vielä kerran."
Jewel jäi haltioissaan tuijottelemaan kirjaa hetkeksi, hipsi sitten kirjastotädin luokse ja lainasi sen. Matkallaan hän oli kuulevinaan epämääräisen tömähdyksen jostain päin kirjastoa. Tytön uteliaisuus heräsi ja kirjan lainattuaan hän asteli katsomaan, oliko siellä tapahtunut jotain, joku onnettomuus vaikka.

Jewel oli ehtinyt jo äänen suuntaan ja sitten hänen leukansa melkein loksahti auki. Itsensä Appleksi esitellyt tyttö roikkui kirjahyllyn kulmassa. Näky oli hassu, mutta Jewel hillitsi itsensä eikä nauranut. Hän asteli toisen luo ja aikoi auttaa tämän alas korkeuksista, tuskin tämä itsekään pääsisi.
"Miten ihmeessä sä sinne jouduit?" Jewelin oli pakko kysyä. Hän ei ollut huomannut koko kirjastossa ollutta poikaa, niin keskittyneesti hän oli ihaillut kirjaa, joka kuului hänen suosikkeihinsa.

"Mut mä autan sut nyt sieltä alas, jos et itse pääse." Jewel sanoi. "Tai en oo kyllä ihan varma saanko mä sua sieltä alas, ehkä pitäis hakee joku vahvempi kaveri apuun."

// sori kun on vähän kestänyt. :p

Apple pyöritteli silmiään, miten tässä nyt taas oli näin käynyt? Hän ei koskaan tehnyt mitään ja silti tuollaiset järkäleet nostelivat häntä hyllyn kulmiin. Paitsi että nyt syy oli ollut se, että toinen oli ollut nopea. Hän ei ollut ehtinyt tehdä mitään. Ja jos olisi ehtinyt, se olisi ollut se ihme hemmo, joka olisi ollut kentässä, eikä hän. Mutta koska toinen oli ollut nopea, siis todella nopea, se oli nyt sitten Apple joka killui kirjaston hyllyn kulmassa ja mietti, miten sieltä pääsisi alas. Paidan kaulus kuristi epämukavasti eikä asento muutenkaan ollut järin miellyttävä...

"Täh?" vastattiin varsin vähäjärkisesti kysymykseen, joka kuului jostakin alapuolelta.
"Ai sinä! Hei auta mut alas", pihistiin katseen suuntautuessa alempana seisoskelevaan Jeweliin.
"No katos tota, yks semmonen kävelevä järkäle kävi tossa ja nosti mut tänne", selitettiin nopeasti, puheesta saattoi saada selvää, jos kuunteli, mutta jos keskittyminen oli vähänkin jossain muualla, sanat muuttuivat todennäköisesti vain epämääräiseksi, nopeaksi pihinäksi. Henki kun ei oikein mainiosti kiertänyt, kun hupparin kaula-aukko kuristi.

"Tää on aika koomista", Apple tokaisi sätkien hetken jaloillaan, yrittäen saada jostakin tukea, mutta ne saamarin kirjat oli tungettu liian tiivisti eikä niitä saanut potkittua tieltä pois, että olisi saanut jalan sijan hyllyltä ja sitten olisi voinut vaikka hypätä alas.
"Tota... No, joku jakkara... Tai joo, tikapuut vois olla ihan kova sana", sanottiin Applen katsoessa hetken kattoa, silmien kääntyessä sitten takaisin Jewelin puoleen.
"Ihan sama, kunhan mä vaan pääsen pois täältä."

"Okei," Jewel sanoi. "Mä käyn äkkiä hakemassa jonkun tuolin jostain. Ei mee kauan."
Sanojensa jälkeen Jewel jätti blondin yksinään hyllynkulmaan ja lähti kohti lehtienlukupaikkaa, josta varmasti saisi napattua jonkun tuolin mukaansa. Kirjastonhoitaja tuijotti tiskinsä takaa hänen touhujaan, mutta ihme kyllä ei sanonut mitään. Ehkä rouva luuli että Jewel aikoi kavuta hakemaan jotain kirjaa jostakin?

Tuolia kantaen Jewel asteli reippaasti takaisin Applen luokse.
"Tässä nyt sitten olisi tuoli." Jewel sanoi ja asetti tuolin tytön alapuolelle. "Etköhän sä nyt jo pääse sieltä alas."
Jewel vilkaisi kirjastonhoitajan suuntaan, mutta tämä ei nähnyt sinne missä he olivat. Eli mummelilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä kirjastossa tapahtui. Kirjastonhoitaja kyllä näytti muutenkin vähän siltä, ettei tiennyt mitä kaikkea kirjastossa tehtiin, vaikka vahtasikin pöytänsä takana kuin haukka.

"Miksi ihmeessä se tyyppi sut sinne nosti?" Jewel hämmästeli sitten ääneen. "Ei kyllä taida olla mikään fiksu kaveri."

"No hei pidä pliis kiirettä!" huudahdettiin vielä toisen perään Applen jäädessä sitten killumaan yksinään kirjaston hyllyn kulmaan. Olipa siinäkin, tämä kyllä vielä kostettaisiin… Platinablondi jäi itsekseen hautomaan kostoa, tämä olisi sotaa! Haha, odotahan vain järkäle, kohta se saisi kokea elämänsä yllätyksen…
.... Kunhan Jewel nyt vain ensin tekisi comebackin ja hän pääsisi alas täältä katon rajasta.

Lopulta brunette ilmestyikin hyllyjen välistä penkki mukanaan.
Toisen laitettu penkin hänen alapuolelleen neitokainen heilautti itsensä alas hyllystä kovaäänisen rasahduksen kera. Hyvästit sille hupparille…
Päästyään turvallisesti seisomaan penkille Apple otti hupparin päältään ja tutkaili sattunutta vahinkoa. Jep, huppu oli revennyt… Ehkä hän saisi sen vielä kuntoon, jos vähän paikkaisi. Perhana sentään, yksi hänen lempihuppareitaan! Tämän se jätkä saisi kyllä tuntea nahoissaan.
Hetken Apple kihisi kiukusta itsekseen, ennen kuin kääntyi Jeweliin päin ja virnisti tälle.

"Kiitti", tokaistiin Applelle tyypilliseen pirteään sävyyn neitokaisen hypähtäessä penkiltä alas, kun tuo samalla nakkasi hupparin takaisin ylleen.
"Nii, ihan seko tyyppi! Vissiin vähän vajaa päästään tai jotain", selitettiin kiihkeästi Applen pyöritellessä päätään.
"Mihin se maailma on menossa kun pahoinpidellään viattomia ihmisiä."

Jewel irvisti, kun kuuli kauhean repeytymisäänen tytön taiteillessa itsensä alas hyllynkulmasta. Tältä oli siis mennyt jokin rikki. Huppu näköjään. Toista varmasti harmitti. Paita oli kivan näköinen, varmasti myös Applen mielestä.
"No niimpä." Jewel sanoi. Hänellä oli kuitenkin sellainen tunne, että Apple oli itsekin tehnyt tai sanonut jotain, mikä oli saanut jonkun körilään nostamaan tämän korkeuksiin. Paitsi jos tyyppi oli ihan friikki ja kontrolloimaton hullu, joka teki ilman syytä ties mitä. Tai jos tuo oli ollut joku huumehörhö eikä edes tajunnut mitä teki.

"No, ehkä se tyyppi nyt jättää sut rauhaan kun se sai sut jo tonne. Tuskin se nyt muuta tekee," Jewel arveli. "Tai no ei se varmaan ainakaan tule kattomaan vieläkö sä killut tuolla. Mut voihan se tietty tuolla käytävällä olla kyttäämässä jos se nyt on joku ihan aivoton."

//Plööh, en keksiny mitää//

// sry kun on kestänyt ):

Päätä kallisteltiin puolelta toiselle, platinanvaaleat, nyt ilman hupun peittoa heilahtelivat puolelta toiselle. Vihreät silmät katsoa napittivat Jeweliä arvioivasti, miksi tytöstä tuntui, että tämä toinen ei ollut ihan samaa mieltä hänen kanssaan? Ainakin useimmat ajattelivat, että kaikki oli vain Applen syytä. Eikä ollut, minkä hän sille voi jos ihmiset kiukustuivat niin herkästi, että nakkelivat viattomia ihmisiä kirjahyllyjen kulmiin riippumaan!

Tyttö oli tunkenut sirot kätensä housujen taskuihin ja keikkui nyt conversien kannoilla. Huulille kipusi ilkeäksi luokiteltava virnistys, kun Jewel totesi, ettei se varmaan enää mitään tekisi, nyt kun oli jo ripustanut hänet seinälle. Apple saattoi hyvin myöntää, että hän kostaisi: takuuvarmasti kostaisi, kunhan keksisi jotakin tarpeeksi ilkeää.
"Joo niin se varmaan jättää", myötäiltiin kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen tytön hymyillessä hieman yli-iloisesti. Lauseeseen voisi toki lisätä lopun "mutta minä en", mutta Apple katsoi parhaaksi pitää sen omana tietonaan.

"Hei kiitti", tokaistiin sitten Applen viitatessa nopealla liikkeellä kirjahyllyn suuntaan, jonka kulmassa oli hetki sitten vielä kiikkunut, "avusta", lopetettiin neitokaisen hymyillessä tuttuun tapaansa, nyt tosin sitä niin sanottua normaalia hymyään.
"Törmäillään!" huikattiin Applen jo kääntyessä lähteäkseen, mutta samoin tein tuo pyörähti ympäri ja kurtisti kulmiaan.
"Tai ehkä mieluummin vaan nähdään", korjattiin sitten nopean virnistyksen kera, platinablondin pyrähtäessä nurkan taakse. Kirjastonovi kävi ja Apple oli jo kadonnut Astonin käytäville, hautomaan sotasuunnitelmiaan.

// apple poistuu, kiitti pelistä ! :--)

"No ei tuosta nyt mitään vaivaa ollu," Jewel sanoi, kun toinen kiitti häntä avusta. Olihan toinen antanut hänelle kirjankin, joka nyt tuli lainattua. Ja kokonaan hän sen aikoi lukea, kun ei kuitenkaan voinut keskenkään lopettaa.
"Joo, nähdään." Jewel sitten sanoi ja katseli ehkä hiukan huvittuneena, kun toinen häipyi näkyvistä.
Nyt Jewel asteli sitten taas yhden mukavalta vaikuttavan tuolin luo, istuutui siihen ja alkoi lukea. Vielä olikin ihan mukavasti aikaa, joten hänhän ehtisi ties kuinka pitkälle tuossa ajassa.

Hän niin rakasti tuota kirjaa. Oli niin mukavaa lukea Dashwoodin neideistä ja kuvitella itsensä näiden saappaisiin. Varsinkin Marianne kiehtoi Jeweliä suuresti. Tyttö kun sai osakseen komean Willoughbyn tunteet...
Jewel oli hetkessä täysin uppoutunut kirjaan. Se kuului hänen suosikkeihinsa, eikä sitä voinut kieltää kukaan.

//Kiitoksia vaan itsellesi:)//