Long road without problems

// Tämän pelin 'jatkoa', vapaa peli, kunhan joku tulee pelastamaan tyttösen :-)

Mackenzie oli edelleen raivoissaan, vaikka oli mennyt jo vartti siitä kun hän oli lähtenyt kotoa. Ajatukset mylvivät hänen mielessään kovaan ääneen. Mitä hänen olisikaan vielä tehnyt mieli sanoa sille! Mutta toisaalta Kenzie ei halunnut nähdä koko miestä enää ikinä. Viha valtasi tilaa surulta hetki hetkeltä enemmän. Tyttö puristi kahdella kädellä auton rattia niin kovaa, että rystyset loistivat valkoisuutta. Hengitys oli kiihkeää, ihan kuin tuo olisi tehnyt rankkaa ruumiillista suoritusta ja silmät tuijottivat kovina tietä. Hän ei tiennyt minne oli menossa, mutta tuntui vapauttavalta olla menossa edes jonnekkin. Mennä pois.

Tyttö tajusi ajavansa hiljaisuudessa, ja räpläsi nopeasti radion auki. Hiljaisuutta alkoi täyttämään One Republicin Stop & Stare. Ei ollut tällä hetkellä tytön lempikappale. Hän ei pysähtyisi tai jäisi tuijottelemaan ympärilleen, hän ei pystynyt. Kotona oli vain mies, jota Macillä oli valitettava oikeus kutsua isäkseen, joka käyttäytyi tekopyhästi eikä välittänyt mistään. Ajatus sai cheerleaderin jalan herkäksi ja tämä painoi kovempaa kaasua.

Oli ajettu puolituntia tietä, joka johti San Fransiscoon. Mieliala ei ollut vieläkään tasoittunut entisestä. Tyttö oli vaihtamassa radiokanavaa uutisten takia, kunnes kuuli kovan pamauksen ja sitä seuraavan oudon äänen joka kuului selvästi autosta. Mackenzie katsoi parhaaksi ajaa tien sivuun ja katsoa mikä oli vialla. Ilta oli mennyt hieman kylmemmäksi ja nahkatakkia laitettiin tiukemmin päälle, hänellä kun oli päällään vain mekko. Tyttö asteli auton viertä pitkin auton taakse. Hän kumartui takarenkaan kohdalle ja huomasi sen puhjenneen. Nyt kiiteltiin hyvää onnea, eihän hänellä ollut vararengasta koko autossa!

Mackenzie mietti mitä hän oikein tekisi. Puhelinta hänellä ei ollut mukana, tuskin hinausauto vahingossa kulkisi ohi ja lähimmän huoltoaseman sijaintia hän ei tiennyt. Hetken jaloiteltuaan, tyttö laittoi lukkoon auton ovet ja käveli vähän matkaa pois autolta. Sitten hän kääntyi ympäri katselemaan ohi ajavia autoja. Katse luotiin hetkeksi maahan, jalalla piirrettiin jälkeä asfalttiin. Mitään jälkeä siihen ei kuitenkaan tullut. Pienen huokauksen jälkeen Mac nosti kätensä sivulle ja peukalonsa ylös. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli liftata.

//Nonni, vähän kesti mutta täältä tullaan!//


Sam oli pakannut tavaransa, skeitti- ja surffilaudan harmaanhopeiseen lava-autoon. Se oli käytettynä ostettu, sillä tyttö ei ollut halunnut uutta autoa vanhempien luvattua tytölle auton nyt kun hänellä oli korttikin. Tämä oli ihan hyvässä kunnossa vaikkei sellainen kiiltävä urheiluauto ollutkaan, millaisia koulun parkkipaikalla näki monia. Surffilauta mahtui lavalle ja paikkoja autossa oli vain kaksi, tarpeen tullen kuitenkin kaverit mahtuivat lavalle kunhan pysyivät matalana poliisin varalta. Sam kääntyi San Franciscoon vievälle tielle, hän oli menossa viettämään viikonloppua entiseen kotikaupunkiinsa muutaman hyvän kaverin luo. Tyttö oli heittänyt täyden laukkunsa pelkääjän paikalle ja painnut radion auki, sielä tuli rockmusiikkia. Sam valikoi kanavat yleensä sen perusteella, ettei jaksanut kuunnella samoja kappaleita moneen kertaan. Siispä hän päätyi aina kiertämään NRJ:n ja muut hittejä hittien jälkeen soittavat kanavat.

Tyttö oli ajanut jo aika pitkälti kun hän huomasi edessä jonkun liftarin. Tyylikästä, hän mietti kunnes tajusi että kyseinen liftari omasi auton eikä ollutkaan vain reppumatkailija. Tuo oli varmaan hajoittanut autonsa, mutta liftari mikä liftari. Tytöllähän saattaisi olla vaikka mikä juttu siitä että bensa oli loppunut ja tuo oli matkalla Alaskaan. Lähemmäksi ajettuaan Sam tunnisti tytön yhdeksi koulun cheerleadereista ja peruutti kyytiinottosuunnitelmansa. Sen sijaan, että Sam saisi kuunnella jotakin mielenkiintoista Alaskaan reissaamistarinaa hän saisi kuunnella kynsien katkeamista tai sitä kuinka dorka oli syönyt kokonaisen perunan ja oli ihan selvästi lihonut ainakin puolikiloa. Liftari ei kyllä ollut hullumman näköinen, se Samin täytyi myöntää, jos hän ei väärin muistanut niin tyttö oli nimeltään Eddings, etunimi oli joku.. Sam ei muistanut, sillä hän pyrki kohtelemaan suosittuja samoin kuin kaikkia muitakin ja yritti olla tartuttamatta suosittujen nimiä mieleensä sen paremmin kuin muidenkaan. Pakko tytön kyllä oli myöntää, että koulun kerman nimet - vähintään sukunimet - olivat tulleet hänelle aika tutuiksi. Olisi kyllä vähän ilkeää jättää cheerleader kadunlaitaan. Vaikka tuolla mekolla varmaan joku mies ottaisi sen heti kyytiin. Ja sitten kun Sam kuulisi jonkun cheerleaderin mystisesti kadonneen ja löytyneen kuolleena jonkun hämäräheikin kotoa niin se olisi sitten tuo tyttö. Mutta ei niin koskaan oikeasti käynyt, ne olivat vain liftaustaruja. Sam mietti mielessään omia sekä tytön mahdollisuuksia auton lähestyessä liftaria. Jos sillä olikin vain bensa lopussa ja pitäisi heittää se lähimmälle huoltsikalle. Lopulta tyttö päätti päänsisäisen kamppailunsa ja painoi jarrupoljinta.

Auto pysähtyi tienreunaan jokusen metrin päähän Eddingsistä ja tämän autosta. Kuskin paikan ovi aukesi ja ruskeatukkainen tyttö nousi lahkeesta rispaantuneissa ja yhdestä polvesta rikkonaisissa housuissaan, valkeassa topissa ja mustissa tennareissa. Hiukset tämä oli laittanut sekaiselle löysälle nutturalle. Ilma oli viileä, joten Sam veti autosta mnukaansa mustan hupparin ja lähti se kädessään kävelemään lähemmäs liftaria.
"Minne sä oot matkalla?", Sam kysyi ja katsahti Eddingsin autoa pää hieman kallellaan, olikohan se vähän vinossa? Sam ei kyllä tiennyt autoista juuri mitään, mutta viimekesänä rikotun autonrenkaan perusteella hän arveli, että cheerleaderin auton rengas oli tyhjä.

Mackenzie oli saanut tuijotuksia osakseen tai juuri hänen kohdalla pois käännettyjä katseita viestittämään etten näe tuota tyttöä. Eli kylmä näyte siitä, että ihmiset eivät halunneet enää auttaa pulassa olevia. Tuskin kukaan oli niin tyhmä että luuli hänen tekevän sen muuten vain, ajan kuluksi. Eräs tietty sormi halusi peukalon sijasta nousta, mutta sitä, kuten myös vihaista tuijotusta yritettiin olla toteuttamatta, tai häntä ei ikinä onnistaisi. Hän oli ollut jo valmiiksi pahalla tuulella, ja tämä vain pahensi tilannetta entisestään. Naama pysyi peruslukemilla hammasta purren. Aikaa tuntui kuluvan mahdottamasti. Ajateltiin, että kohta mentäisiin takaisin autoon, sillä ilta oli kylmä, eikä pienessä mekossa ollut lainkaan mukavaa, vaikka takki oli hieman suojana. Tyttö oli jo päättynyt hypätä ensimmäisenä pysähtyvän kyytiin. Oli tämä sitten kuinka epäilyttävä tahansa, hän ei välittänyt mistään muusta, kuin siitä että pääsisi pois.

Harmaata autoa seurattiin tarkasti, se näytti hidastuvan ja pysäyttikin! Tyttö katseli huojentuneena autoa ja siirtyi sitten kuskiin, joka oli nopeasti tullut jo ulos. Mac oli työntänyt palevat kätensä takin taskuun ja asteli muutaman lähemmäs. Alku vaikutti lupaavalta, koska ulos oli tullut tyttö suunnilleen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan. Suunnitelmia tämä tummahiuksinen kysyi oitis. "Mä en tiiä, mutta mulle kelpaa oikeastaan mikä paikka tahansa" Kenzie vastasi todenmukaisesti. Muut asiat olivat pyörineet vaaleahiuksisella mielessä enemmän kuin idea määränpäästä. Hänen mahdollisuutensa pärjätä jossain muualla oli todella heikot, sillä mukana ei ollut edes rahaa. Kotiin palaaminen olisi ollut paras ja järkevin vaihtoehto, mutta ei edes harkittavissa. Tai jonkun ystävän luo meneminen, mutta hän tahtoi olla enemmänkin yksin.

Hän huomasi toisen katselevan autoaan. "Siitä puhkes rengas eikä mulla oo vararengasta mukana", kerrottiin. "Eikä mulla oo edes puhelinta että oisin voinut soittaa kärräämään ton pois." Cheerleaderin jalat tärisivät, olihan hän joutunut olemaan ulkona melko kauan. Samin kasvoihin kiinnitettiin enemmän huomiota, mutta tuntemattomina ne pysyivät. "Mut ei tolla autolla ole niin väliä, kunhan mä pääsen täältä tien vierestä pois." Kalliista autosta ei välitetty juuri nyt pätkääkään. "Mihin sä oot menossa?" tyttö puolestaan kysyi pelastajaltaan.

Sam oli jotenkin kuvitellut, että totta kai tyttö tiesi minne oli menossa, kotiinsa tai kaverin luo tai ehkä huoltsikalle. Liftaus minne tahansa kuulosti mukavan päättömältä jutulta skeittarin korviin, hän piti sellaisista. Sam katsoi vaaleatukkaista tyttöä miettien minne tuo olisi järkevää viedä. Hän kaivoi vetoketjullisen hupparin taskusta tupakka-askin – hän voisi lopettaa polttamisen ensiviikon alusta. Hän ei voinut auttaa ajatusta, että tytöllä oli todella kauniit kasvonpiirteet ja se näyttikin söpöltä värjötellessään kylmässä. Hän voisi toki ottaa tytön mukaan San Franciscoon ja tulla takaisin huomenillalla tai ylihuomenna, mutta hän ei ollut aivan vakuuttunut siitä halusiko viettää aikaa liftarin kanssa niin kauaa vaikka tuo söpö olikin.
”No kyllä sä mun kyydissä jonnekin pääset”, skeittari sanoi nostaen tupoakan huulilleen. Sitten hän tarjosi askia Kenzielle, vaikka epäilikin ettei cheerleader polttaisi. ”Palaako?”

Viileä tuuli puhalsi Samin takaa niin että hänen selkäänsä pitkin kulki kylmiä väreitä. Tummatukkainen sai tupakan sytytettyä kuunnellessaan Kenzien selitystä autonsa kohtalosta. Cheerleader oli varmaan ottanut aika äkkilähdön, kun sillä ei ollut edes kännykkää mukana. Jos vaaleatukkainen oli valmis jättämään autonsa tien varteen noin vain, niin ehkä tuo oli valmis ostamaan uuden kännykänkin, mistä sitä tiesi tuollaisista tytöistä.
”San Franciscoon, mä voin heittää sut sinne”, skeittari vastasi, karisti tupakkaa ja otti paremman otteen kädessä roikkuvasta hupparistaan.
”Ota tää ettet jäädy”, Sam sanoi ojentaen mustan hupparin tärisevälle liftarille, sillä Sam arveli tuon tarvitsevan sitä enemmän. Hän hymyili hetken ja laittoi vapaan käden farkkujen taskuun, jotta sormet eivät kohmettuisi. ”Ton auton suhteen mä en kyl osaa auttaa, mut mulla on kännykkä autos jos tahot soittaa jonnekin.”

Tummatukkainen puhalsi tupakansavua suustaan ja lähti sen enempää selittelemättä autolleen vinkaten toisen tulemaan perässä. Tyttö otti viimeiset henkoset röökistä ja talloi sen sammuksiin ennen kuin avasi kuskin puoleisen oven.
”Eddingskö sun nimi oli?”, Sam varmisti katsahtaen toiseen.

"Kuulostaa hyvätä!" Tyttö ottaisi hänet kyytiin ja hän pääsisi... jonnekin. Parasta mitä oltiin kuultu koko illan aikana. "Ei kiitos", askille puisteltiin päätä. San Francisco, johon toinen oli matkalla, ja jota oli ehdotettu myös hänen matkakohteeksi, sijaitsi melko kaukana, mutta kuulosti hyvältä. Kaupungissa suurimmista olisi varmasti vaikka kuinka paljon tekemistä eli juuri sitä mitä kaivattiin. Vai kaivattiinko? Peitto jonka alle piiloutua ja tyyny johon painaa päänsä olisi omalla tavallaan myös kelvannut. Mac ei osannut sanoa mitä hän kaipasi. Asiat olivat melko odotetusti imeneet tytön voimat samalla tavalla kuin Sam menetteli tupakan kanssa. Vaaleahiuksisesta siis tuntui, että hän oli haihtumassa savuna ilmaan ilman että sitä pystyisi estämään. "Ehkä sinne vois mennä, katotaan nyt", oli vastaus, josta saattoi päätellä että tytön suunnitelmat olivat vielä auki. Suunniteltua ei ollut kaupungista poisajaminen ollut, joten samanlaisena matka sai edelleen pysyäkin. Eikä se yhtään häirinnyt. Huppari otettiin vastaan kiittäen, kylmyyttä poteva ei voinut sanoa ettei olisi tarvinnut sitä. Taas tummahiuksista ei näyttänyt ihme kyllä palelevan yhtään. "Mä oon taitanu jo jäätyä", todettiin ja alettiin riisua takkia. Päälle puettiin juuri saatu huppari jonka päälle takki uudestaan laitettiin. Monimutkaista, mutta muuten ei olisi mahtunut. Mackenzie risti kätensä tiukasti rinnalle ja nyökkäsi liikennettä sivusilmällä tutkaillen. Kuten oli sanonut, ei autolla ollut tällä hetkellä suurempaa väliä. Mutta puhelinta hän voisi käyttää, kunhan keksi mihin soittaisi.

Huppari ei ollut auttanut niin paljon kuin oli toivottu, joten tyttö halusi heidän lähtevän nopeasti. Vihdoinkin toinen näytti polttaneen ja Mackenzie seurasi helpottuneena perässä avo-lavaksi osoittautuneelle autolle. Sisälle kiivettiin ja siirrettiin penkillä olevaa laukkua hieman sivumpaan. Kerta brunette oli tiennyt hänen nimensä, oli tuon kai oltava samassa koulussa. Sillä ei hänestä pitänyt pidästyskuvaakaan kaupungilla pyöriä. "Taitaa se olla, mutta mistä sen tiedät?" Mac vastasi vihdoin ja hapuili turvavyötä, miettien edelleen oliko tyttö koulusta tuttu. "Ja puhuttele mieluummin etunimellä." Jos toinen siis tietäisi sen. Hiukset asetettiin paremmin, kuten myös helma, jonka jälkeen jalat ristittiin jälkiväristysten saattelemana. "Ja sä taidat olla?" ruskeat silmät silmäilivät auton sisäpuolta. Taakse, jossa lava oli kurkattiin myös. "Kiva auto muuten." Se oli yksinkertainen, ja vaikka se ei nähtävästi ollut monien tonnien arvoinen, myönsi Mac pitävänsä siitä. Omastaan tietenkin pidettiin enemmän, mikä jäisi hylättäny tien varteen. Mitäs oli rengas puhjennut.

Pään nyökkäys ja aski katosi farkkujen taskuun. Kuulosti siis hyvältä. Sam ei pitänyt tuulesta, mutta ei se vielä hirveästi häirinnytkään. Tyttö poltteli tupakkaansa ja kipristeli niitä viittä sormea, jotka farkkujen taskuissa olivat kylmää paossa. Sam tulkitsi liftarin vastauksen niin, että tuo ei tiennyt lainkaan minne oli suuntaamassa. Tummatukkaisen mielestä idea oli loistava, mutta silti hänestä alkoi tuntua suurenevissa määrin siltä, että tyttö oli hivenen hukassa ja tarvitsi jonkun joka veisi tämän takaisin turvaan omaan sänkyynsä peiton alle. Sam pudisti päätään ajatuksilleen.

”Selvä, sano sit jos tulee ikävä takaisin tienvarteen”, hän sanoi siihen mitä liftarin matkasuunnitelmiin tuli. Toinen vastaanotti hupparin kiittäen. Sam naurahti tuon todetessa jäätyneensä jo.
”Siltä sä vähän näytätkin”, tyttö myönsi ja katsoi kun hänen hupparinsa katosi tytön takin alle. No, liftari tosiaan tarvitsisi sitä enemmän kuin hän, sillä ajatuksella Sam päätti sietää illan koleuden. Sam poltteli tupakkaa ja ymmärsi tytön kuulleen kännykänlainauksen, mutta cheerleader ei ilmeisesti aikonut hyödyntää sitä tietoa. Ilmeisesti sillä autolla ei tosiaan ollut kovin paljoa väliä.

Sam tajusi laukun vievän tilaa ja veti sitä avuliaasti vielä vähän keskemmälle, niin että pystyisi kuitenkin vaihtamaan vaihteita. Hän ei ollut varautunut liftareihin, eikä aikoisi heivata laukkuaan lavalle edes tuonnäköisen ilmestyksen tähden. Tuskin laukku sieltä pääsisi putoamaan, muttei hän tahtonut ottaa riskiä. Eddingsin sanoista päätellen, tyttö ei tunnistanut Samia edes hiuskarvan vertaa. Asia ei yllättänyt, skeittarista se oli vain tyypillistä käytöstä kermaan kuuluvalta. Sam istui kusin paikalle ennen kuin vastasi, siihen väliin Eddings ehti jo vaatia etunimen käyttöä. Tyttö katsoi cheerleaderia hymähtäen huvittuneena, katse laskeutui tuosta alemmas ja päätä pudisteltiin huvittuneena kunnes tyttö sai itsensä kuriin. Vaikka cheerleader vaikuttikin mukavalta, oli tuo juuri todistanut Samille olevansa muita parempi - olipa tyttö tarkoittanut sitä tai ei.
”Sinulla ei ole hajuakaan siitä kuka mä olen ja silti kuvittelet että olen opetellut sun nimes ulkoa?”, Sam kysyi pudistaen päätän ja käynnisti auton hymyillen toisen ajatuksen juoksulle. Niin tyypillistä, tyttö totesi mielessään. Sitten kuitenkin vastasin kysymykseen tavallisen ystävälliseen sävyyn. ”Me ollaan samassa koulussa, skeittaan. Sam Bird. Ja ei – en tiedä etunimeäsi, mutta kerro toki.”

Tyttö ilmoitti auton olevan kiva ja Sam oli samaa mieltä. Loistoauto.
”Kiitti”, tyttö sanoi vilkaisten toista hymyillen. Hän vilkaisi sivupeiliin, käänsi radion vähän hiljemmalle alle ja lähti sitten ajamaan kohti San Franciscoa.
"Joten, miten päädyit liftaamaan ei-minnekään? Hyvä idea tosin", Sam uteli hetken kuluttua, sillä hän oli miettinyt asiaa hetken verran.

Mackenzie oli aikaisemmin huutamisen makuun päässyt, olisi hän hyvinkin voinut räjähtää uudestaan. Onneksi ne järkevät aivosolut viestittivät, ettei olisi hyvä räyhätä kuskille, joka saattaisi heittää ulos hyvinkin nopeasti ja helposti. Tyttö ei tiennyt oliko toinen sellaista tyyppiä, mutta sen hän tiesi ettei halunnut enää kokeilemaan onneaan peukalo pystyssä. Tummahiuksinen oli tietenkin käsittänyt väärin, tyttö oli vain testannut tiedettiinkö etunimeä. "Mua ei haittaisi yhtään, vaikka et tietäisi mun nimeä ollenkaan", vastattiin kysymykseen. Siihen, joka oli ollut aivan väärin muotoiltu. Hän asetteli uudestaan hiuksiaan. "Niin mä vähän mietinkin, Sam", Mac ilmoitti, kouluhan heitä yhdististi. Tässä tapauksessa erotti, koska Kenzie ei ollut tutustunut skeittariporukkaan millään muotoa. Porukat kun olivat mahdollisimman kaukana toisistaan, syystä tai syytä. "No, jos jaksat opetella niin se on Mackenzie" todettiin, kuin nimi haluttiin vihdoinkin tietää.

Auton kehumisesta tuli kiitokset hymynkera, vaaleahiuksinen ajatteltiin että omassa autossaan oltaisiin oltu mieluummin. Mac hieman ihmetteli tytön pitävän hänen matkastaan. Hiljaisena katseltiin maisemaa, mieleen tuli uudestaan aikaisemmin tapahtunut. "Vahingossa", vastaus oli selkeä ja lyhyt. "Lähtee vain ajamaan ei-minnekään ja posauttaa auton renkaan rikki" väläytettiin ja kiinnitettiin huomio vastaantulevaan vihreään autoon, joka pian hävisi näköpiiristä. Tyttö toivoi ettei seuraava kysymys koskisi sitä miksi oli lähdetty ajamaan ilman määränpäätä. Totuuden oli parempi pysytellä poissa äänihuulilta, sillä ei asioita riepoteltu vieraille. "No, mikä sut sitten San Franciscoon vetää? Niin ja oisko siellä jotain mihin mäkin voisin aikani tuhlata?" Kenzie kysyi, sillä hän ei tuntenut maanjäristysten kaupunkia niin hyvin.

Hetkeksi laskeutui hiljaisuus, kun Mackenzie keskittyi katselemaan ikkunasta ohitse vilisevää näkymää. Tyttö ei pitänyt hiljaisuudesta juuri nyt. Hän ei aikonut itkeä, mutta se ei ollut kaukana. Vuoristoradan tyyppisestä mielialasta ei oltu päästy vielä eroon. Siispä oli parasta vain puhua. "Sä varmaan otat useinkin tyyppejä kyytiis, et kai muuten olisi mua ottanu kyytiin", arvailtiin. Pää painettiin tiukasti niskatukeen, vilkuillen ajavaa tyttöä.

Sam vilkaisi pelkääjän paikalla istuvaa tuon antaessa ymmärtää, ettei cheerleaderin nimen tietämisellä ollut mitään väliä. Tummatukkainen käänsi katseensa tiehen, sillä edessä oli mateleva kuski. Tyttö ei ollut aivan varma, tarkoittiko Eddings todella sanojaan. Toisaalta tämä uusi tuttavuus oli antanut itsestään muuten kaikin puolin mukavan kuvan tähän mennessä. Samia hieman nolotti oma käytös, vaikkei siihen ollut mitään erityistä syytä. Ehkä se johtui vain siitä, että hänellä oli pienen pieni ohimenevä cheerleaderihastus. Hänellä ei koskaan ollut ollut cheerleaderihastusta. Ikinä, miksi sen piti sitten iskeä keskellä maantietä, pirullista. Hänellä oli ollut gootti-ihastus, nörttityttöihastus, oli hän kerran ihastunut teknoa kuuntelevaan poikaankin vaikkei voinut sietää sitä musiikkia. Mutta että cheerleaderihastus.. Asiaa pohtiessaan häneltä meni puolet selostuksesta ohi, niin että vasta nimen kertominen sai Samin taas ajan tasalle ja eroon mietteistään. Mackenzie, nimi painettiin muistiin.
”Jaksan mä”, hän vastasi heti siihen mitä nimen opettelemiseen tuli.

Mackenzie kertoi lyhyesti kuinka oli päätynyt Samin auton kyytiin. Tyttö katsoi vaaleahiuksista ja nyökkäsi pienesti, sitten katse siirtyi taas tiehen ja edessä ajavaan autoon.
”Pitää kokeilla tuota joskus”, Sam totesi viitsimättä kysellä sen enempää. Hän ei ollut ihan varma, oliko toinen oikeasti lähtenyt ei-minnekään. Hän ei vielä ollut saanut selville mielessään, minkälainen tyttö Mackenzie oikein oli, ehkä tuo todella tapasi tehdä asioita ihan vain päähän piston tähden.

Vastaantulevien kaista näytti olevan pitkään tyhjänä, joten Sam ohitti edessä hidastelevan auton. Ratissa oli joku nainen – Sam aina tarkisti koska yleensä väitettiin, että kaikki huonot kuskit olivat naisia. Olivat ne joskus miehiäkin. Seuraava kysymys yllätti Samin. Ei niinkään se, mitä hän oli San Franciscoon menossa, vaan se, voisiko cheerleader tehdä siellä jotakin. Tyttö katsoi hieman tavallista pidemmän aikaa Kenzietä kulmat kurtussa ja tajusi sitten hidastaa vauhtia, joka ohituksen jäljiltä oli turhankin reippaasti yli nopeusrajoituksen. Tuskin kaupungissa festareita tai mitään yleistä paraatia tai muutakaan erikoista tekemistä oli.
”Mä asuin siellä ennen. Käyn surffaamassa parin kaverin kans huomenna”, hän vastasi. ”Mm.. Se vähän riippuu, osaat sä surffata?”
Hän oli juuri melkeinpä kutsunut liftarin viettämään aikaa kanssaan. Tytöltä se oli oikeastaan melko normaalia käytöstä, sillä hän teki asiat spontaanin kaavan mukaan, keksi mennessään. Häntä vaivasi vain se, ettei hän ollut ihan varma oliko vaaleatukkainen tahtonut viettää aikaa hänen kanssaan – Sam ei koskaan tiennyt vihjailivatko tytöt otakin vai eivät, tytöillä ei ollut tapana puhua suoraan. Tai ehkä ongelma oli enemmän skeittari, joka kuvitteli että ehkä mahdollisesti tuo halusi viettää aikaa hänen kanssaan, kuvitelmaan lievä ihastuminen ei tietenkään vaikuttanut.

Kaukana edessä näkyi muutaman auton jono, he luultavasti saavuttaisivat sen jossain vaiheessa. Hän vilkaisi välistä liftariin, mutta lähinnä piti katseensa liikenteessä. Radiosta kuului mainoksia. Hiljaisuutta kesti tovin, sitten Kenzie puhui. Sam hymähti hymyillen kysymykselle.
”Usko tai älä mutta tää on eka kerta. Mutta toisaalta ei mulla korttiakaan hirveän kauan ole ollut, eikä teitä liftareitakaan ihan joka päivä näe”, Sam vastasi bussin hurahtaessa ohi.

Sam suostui opettelemaan nimen jolla häntä kutsuttiin. Kilttiä ja kohteliasta, vaikka ei sillä tulisi ehkä olemaan mitään väliä. Ainakin jos tuttavuus olisi lyhytikäinen. Ja miksikä muuksi Mackenzie olisi sitä voinut ajatella. "Kokeile ihmeessä. Voin kertoa, ettei ihmiset kovin mielellään ota kyytiin, tyytyy vain mulkoilemaan", Mac kertoi, tuntien katkeruutta kaikista niistä välinpitämättömistä autoilijoista jotka mieluummin menivät ohi! Hänen ei oikeastaan tarvinnut enää ajatella heitä, sillä kyyti oli saatu. Sam oli suuri pelastus, joka esti sen ettei tytön tarvinnut manata jokaista ihmistä jokaista solua myöten pahaksi. Tummahiuksinen erosi täysin niistä muista ja Kenzie voisi vain kiittää tuota. "En tiiä johtuuko se että jokaisen luullaan olevan jotain sarjamurhaajia. Jopa mun, viattoman cheerleaderin", selitettiin ja jaksettiin naurahtaa lopuksi. Lisäkysymyksiä oli osattu odottaa, mutta niitä ei tullutkaan ja parempi niin.

Cheerleader ei voinut kuin seurata vierestä tytön alkaessa ohittaa edessä olevaan autoa. Häntä itseään hirvitti ohittaa auto kuin auto, vaikkei pitänytkään jarruttelijoista edessään. Yleensä soitettiin torvea laittamaan edessäolijat ruotuun. Ohitus onnistui eivätkä he törmänneet yhtään mihinkään. Sam vaikutti hyvältä kuskilta, turvalliselta ja osaavalta. Saattoi jopa olla paljon parempi kuin hän itse, mutta sen tietäisi vain kauemmin seuraamalla. Mackenzie kuuli tytön selittävän että oli ennen asunut San Franciscossa ja että menisi sinne surffaamaan. No, mitä Macin tuli surffaamisen, tyttö pyöritti päätänsä jo ennen vastausta. "En oikeastaan." Näyttihän se ihan hauskalta, mutta mikään ei ollut saanut vaaleahiuksista lajista innostumaan suuremmin. "Onkohan siellä jotain muuta, jotain ilmaista tekemistä, rahatkin kun jäi..." tyttö kokeili vielä takkinsa taskuja, vaikkei yleensä niihin edes kolikoita piilottanut. Kenzie huokaisi. Pieni seikkailu San Diegon ulkopuolelle alkoi menettää makuaan. Ideana ei edes ollut lähteä San Franciscoon tai minnekään muualle, sellaiseksi se oli itsekseen muodostunut. Miten ihmeessä hän voisi selvityä missään ilman rahaa? "Ihanaa", mutistiin käsien takaa jotka oli hetkeksi viety kasvoille. Naama paljastettiin taas kun kädet putosivat nopeasti takaisin syliin. "Mä en tiiä yhtään mitä mä teen. Sitä paitsi mulla on niin järkyttävä nälkä että mä varmasti kohta oksennan" tyttö valitti ääneen katsellen seuraavaa edessä olevaa ajoneuvoa.

"Ai", todettiin, kun saatiin selville että hän oli ensimmäinen liftari jonka Sam poimi matkaltaan. Tyttö taisi olla avarakatseinen mitä tuli tuntemattomiin. "Mullekin tää on ensimmäinen kerta, liftata siis." Liian nopeasti menneestä kilometrikyltistä ei saatu kaipaamia tietoja ja tyttö jäi odottamaan jo seuraavaa. Ehkä skeittarilta pitäisi kysyä missä he olivat, sillä Mac ei tiennyt.

Mackenzie sai osakseen uuden katseen ehdottaessaan Samille liftauksen kokeilua. Jos tuon näköinen tyttö ei saanut helpolla kyytiä, miten kauan Samilla kestäisi päästä auton kyytiin? Tyttö hymyili kuvitellessaan itsensä tien laitaan parhaan kaverinsa Declanin kanssa, kyltti kädessä, tupakat huulessa ja letkeän meiningin kera. Äh, he varmaan saisivat odotella koko päivän jos cheerleadereitakaan ei nykyään otettu kyytiin. Skeittarityttö vielä menetteli, mutta he kahdestaan olivat ehkä vähän liian epäilyttävä kaksikko kenenkään kyytiin otettaviksi. Tumatukkainen hymyili uuden liftarikaverin kuvatessa itseään viattomaksi, sillä hän osasi vetää kuvauksesta ties millaisia johtopäätelmiä.
”No sä kyllä näytätkin vähän sarjamurhaajalta”, tyttö vitsaili.
Skeittari siirsi sekaiselta nutturalta karanneen hiushaituvan kasviltaan ja katsahti auton sivupeiliin – hidas auto jäi koko ajan kauemmas. Vilkaisu nopeusmittariin, vain pikkuisen ylinopeutta. Sitähän harrastivat kaikki, ei se ollut niin vakavaa.

Vastaus oli negatiivinen ja Sam palasi takaisin maanpinnalle leijuttuaan liiankin kauan kuvitelmissaan. Mackenzien reaktiosta päätellen, tuo ei pitänyt surffaamisesta ollenkaan tai omasi hyvin huonoja kokemuksia. Kuski ei jäänyt miettimään asiaa pitkäksi aikaa, sillä seuraava kommentti kiinnitti hänen huomionsa. Liftaamassa ilman vaatteita tai rahaa, ja varsinkin, ilman kännykkää. Sam ei halunnut olla tunkeileva, mutta hän alkoi tosissaan olla sitä mieltä, että tämä tyttö ei ollut lähtenyt huvikseen liftaamaan. Tuo näytti tehneen äkkilähdön jostain, joko kotoaan tai sitten loukkaantunut kavereitten tähden tai jotain. Jotain kummaa ja epämieluisaa tässä jutussa oli, Sam totesi mielessään toisen varmistaessa, ettei rahaa todellakaan ollut. Sam puri huultaan miettiväisesti ja vilkaisi taas peilistä takana tulijoita. Hän katsoi hetken vaaleatukkaista kun tämä ilmoitti olevansa täysin hakoteillä ja nälkäinen. Cheerleader näytti surkealta kuin uitettu puudeli. Samin mieleen palasi ajatusta, että tyttö pitäisi saada turvaan oman peiton alle piiloon maailmalta. Skeittari katsahti tietä, se oli niin tuttu reitti että hän saattoi nopeasti paikantaa heidän olinpaikkansa – ja lähimmän huoltsikan. Hän ei ollut turhan utelias
”Hei Kenzie”, tyttö aloitti kutsuen tuota lempinimellä – se vain sopi paremmin skeittari suuhun.
”Sä kuulostat pieneltä uitetulta koiralta. Älä ota negatiivisesti. Tehdään näin; mä ostan sulle jotain syötävää seuraavalta huoltsikalta, jos sä kerrot mikä tässä nyt mättää. Kukaan ei lähe matkalle niin yhtäkkiä ettei ottais ees rahaa mukaan”, Sam sanoi vakavanlaiseen sävyyn, joka palasi takaisin tavallisen rentoon: ”Mua vielä syytetään jostai huostaanjätöstä ihan sama mihin sut pudotan.”

Tyttö käänsi katseensa liftarista takaisin tiehen. Hän olisi ohittanut edessä olevan auton, mutta sen edessä oli toinen auto. Oikeastaan useampikin, ihmiset olivat lähteneet tänään myöhään ajamaan. Samille ei ollut mikään yllätys kuulla, ettei toinen ollut liftannut aiemmin. Hänhän ei uskonut enää, että Mackenzie oli aikonutkaan liftata. Sam nyökkäsi vastaukseksi ja ajoi sen verran lähelle edessä olevaa autoa, että saattoi nähdä tuon rekkarin. Se oli liian lähellä, tyttö tiesi sen ja luettuaan kilven kirjaimet ja numerot, tämä otti vähän etäisyyttä. Joskus edessä oleva auto ajoi parkkiin tien viereen, jos sen perässä kärvisteli tarpeeksi kauan. Puolituntematon tyttö kyydissä, Sam kuitenkin päätti ajaa häiriköimättä muita kuskeja. Ainakaan paljoa.

Mackenzien vilkaistessa kuskiaan, huomattiin tämän hymyilevän. Ei tiennyt oliko asia huvittanut toista jostain syystä. Syystä jota hän ei voitu tajuta, sillä hänen tuntemukset taisivat olla vastapäisiä. "Älä viitsi", tyttö puhisi, Samin sanoessa varmasti tahallaan ja leikkimielessä häntä sarjamurhaajan näköiseksi. "Sä näytät sitä paitsi enemmän murhaajalta kuin mä." Reikäiset housut ja hieman huolimaton look muutenkin eivät voineet mistään muusta kieliä paremmin... Vaaleahiuksisen kannitti olla tarkkana ettei löytäisi veistä kaulaltaan. Ei kakkosluokkalainen mitään niin pahaa toisesta sentään ajatellut.

"No anteeksi jos häiritsee että kuulostan joltain märältä, likaiselta rakilta ja otan negatiivisesti", Mac sanoi luotuaan Samiin mulkaisun. Sanoja ei otettu mitenkään hyvin, eikä hän ollut edes samaa mieltä. Hänellä oli oikeus valittaa, eikä se edes ollut mitään suurta valitusta. Verrattuna siihen mihin oltiin joskus pystytty. Jos skeittari ei halunnut kuunnella sitä, ehkä Mackenzien olisi syytä lähteä samantien! Vilkaisu ulos tuntemattomaan esti kuitenkin tekemästä liikettäkään lähtemisestä. Se ärsytti suunnattomasti, mutta cheerleader halusi elää seuraavaan päivään. Järkevää ei ollut lähteä enää mihin tahansa ojaan notkumaan. Mikään seikkailuja janoava solu ei halunnut ryhtyä siihen. "Sä et ymmärrä, joten ole kiitos hiljaa", todettiin käskevästi edelleen katse sivuikkunassa.

"Ei tässä mikään mättää", väitettiin vastaan, "kokoajanhan ihmiset unohtaa rahansa, tai sitten ei vain ole rahaa olenkaa." Jälkimmäinen ei kuulostanut tässä tapauksessa kovin uskottavalta, koska tyttö ei ollut tunnettu köyhyydestään. Kenzie nimenomaan ei halunnut kuulla kysymyksiä eikä esittää vastauksia, joten oli vain paras kieltää kaikki ja yrittää tukahduttaa mielenkiinto. Tarvittiin ihme että alettaisiin avautua jollekin tuntemattomalle ihmiselle asiasta joka oli henkilökohtainen. Mitään hyötyä siitä ei tulisi olemaan, haittaa vain. "Joten jos mulla ei ole mitään kerrottavaa... taidan jäädä ilman ruokaa vai?" pää käännettiin tyttöön, joka oli esittänyt suunnitelman, mutta jota Mac ei halunnut toteuttaa. Tai halusi tehdä sen eri tavalla. Ainoa hyväksyttävä asia oli se, että Birdie voisi tarjota jotain syötävää. Mikä tahansa ruoka miltä tahansa huolto-asemalta kuulosti ensin melko etovalta, mutta silti houkuttavalta, koska edellistä ateriaa oli liiemmin vain tökitty. "No ei sun tarvitsisi kertoa että oot edes nähnyt mua, miten kukaan kukaan sua osais syyttää", todettiin vaihtoehtona, kun mainittiin heitteillejätöstä, "eikä sun pitäis edes välittää, eihän me tunneta niin hyvin."

Sam ei pelännyt käyttää esimerkiksi paitaa johon oli tullut pieni reikä jonnekin, saati sitten farkkuja jotka olivat polvista rikki. Rikkinäiset farkut olivat melkeinpä ehjiä parempi vaihtoehto, mutta vielä tähän mennessä kukaan ei ollut vihjannut tytön näyttävän murhaajalta. Sam ei osannut ottaa juttua tosissaan, mutta mieluummin hän näytti vaikka sitten sarjamurhaajalta kuin kansikuvatytöltä.
”Jep, voi olla”, hän vastasi olkiaan kohauttaen.

Oh. Sam ei omistanut koiraa, mutta hän tiesi sen verran, ettei ollut tarkoittanut Mackenzien olevan joku lemuava kulkukoira. Tietysti tyttö oli vääntänyt hänen sanansa ihan väärään suuntaan. Sam pyöräytti silmiään ja tytön klikki palasi hänen mieleensä, cheerleader.
”Saat anteeks”, skeittari vastasi kohteliaasti, vaikka arvelikin toisen kaipaavan jotain pahoittelevaa saisinko-nuolla-edes-kengänpohjasi-anelua. Se ei ollut Samin juttu. Vaaleatukkaisen käskiessä olemaan hiljaa, Sam hymähti. Hän puhuisi omassa autossaan jos tahtoisi. Tosin, jos Kenzie ei olisi jatkanut puhumista, skeittari olisi saattanutkin pysyä hiljaa ihan mielellään ja laskeskella maileja San Fransicoon.

Kenzie ei ilmeisesti pitänyt käskevästä äänensävystä tai liftaustarinansa kertomisesta. Ensimmäinen vilkaisu tyttöön oli viestittänyt Samille, että cheerleaderilla oli rahaa, vaikkei lompakko mukana ollutkaan. Sen näki vaatteista. Samin mielestä vaaleatukkainen ei vain tahtonut kertoa, ehkä asia oli henkilökohtainen, ehkä Sam oli vain liian alaluokkainen kuuntelija. Mistä sitä tiesi. Skeittari mutisi jotakin siihen suuntaan kuin ”jep” saaden sen kuulostamaan täysin päinvastaiselta, ja vilkaisi peiliin.
Tyttö käänsi siniset silmänsä cheerleaderiin, kun tämä tiedusteli jätettäisiinkö hänet ilman ruokaa vai ei. Hmm. Siitäkin huolimatta, että liftari oli puhunut kuin paraskin käskyttävä itserakas tyhjäpäinen cheerleader (no hyvä on, tyttö ei ollut täyttänyt aivan kaikkia skeittarin päässä olevia stereotypioita), Samista oli jollain tapaa ihan mukava kuskata tuota. Hyvinkin mukava, Kenzie oli salaperäinen tapaus. Ihastuttava.. Olivatko vaihtoehdot sitten joko ostaa tuolle ruokaa tai kipata tien varteen? Totta, tuskin kukaan tietäisi Kenzien edes olleen kyydissä. Mutta.. skeittari ei ollut tosissaan tekemässä kuten neiti salaperäinen valittaja ehdotti.
”Ehkä mä olen salaisesti rakastunut suhun?”, tyttö ehdotti kohauttaen kulmakarvojaan vastaten siihen, miksi hän muka välittäisi vaikka toinen kuolisikin kadun varteen, ”Tai sitten mä menettäisin sun mukanas mun hupparin, päätä ite. Mut sun onnekses mä ajattelin käydä huoltsikalla muutenki. Joten etköhän sä jotain syötävää saa.”

Huoltsikka tuli näkyviin ehkä kuuden minuutin päästä. Sam parkkeerasi rakennuksen seinustalla oleville parkkipaikoille ja sammutti moottorin. Tyttö nousi autosta ottaen tupakka-askista yhden, se olikin viimeinen. Skeittari vilkaisi ympärilleen ja tähtäsi sitten roskikseen muutaman metrin päähän, mutta aski kolahti reunaan ja putosi maahan. Paska mäihä. Tyttö sai röökinsä sytytettyä ja ensimmäisten henkosten jälkeen tämä lähti kävelemään.
”Tuut sä?”, Sam kysyi suunnaten sisälle.
Vessan kyltit olivat aina hyvin näkyvillä, Sam mietti. Hän katsahti muka-asiallisiin sanomalehtiin erään hyllyn päässä ja rummutti vasemman käden sormiaan reittä vasten, paitsi peukaloa joka oli farkkujen taskussa. Tupakka kävi huulilla ja Sam kiinnitti kassan takana olevan naismyyjän huomion. Ei saanut polttaa sisällä, no kiitos tiedosta. Skeittari hymyili, otti vielä yhdet henkoset ja antoi röökin pudota sormin välistä lattialle, johon se sammutettiin myyjän mulkoillessa.
”Joko sä tiedät mitä syöt?”, hän kysyi Kenzieltä.

Mackenzie rypisti mekon helmaa nyrkkiinsä, mutta irrotti otteensa. Kuskiin oli pakko luoda oudoksunut katse kysymyksen johdosta. "Äsken sä et vielä tuntenu mua, ja nyt muka rakastunu muhun? Tuoko pitäisi uskoa", tyttö sanoi hymähtäen, eikä siis uskonut tippaakaan. Joko oltiin liian sekaisin, nälissään tai väsynyt, mutta asian täydellistä kieltämistä ei kuitenkaan kuultu. Niinkuin yleensä, kun se tavallinen kermaneidin puoli oli esillä. Mac ajatteli, että hänen kustannuksellaan oli vain hauska pilalla, eikä mitään muuta. Helma sai näpräystä taas osakseen. Jotain tuollaista heittoa toiselta pystyikin odottamaan, eikä sitä saanut ottaa tosissaan. No, seuraava vaihtoehto ei ollut yhtään sen parempi, sillä olisi hän voinut hupparin pienellä pyynnöllä ehkä riisua, jos se niin arvokas olisi. Ja mieluustihan se olisi tehty, hänen omistuksessaan se joutaisi suoraan roskakoriin. Joten eipä toisenkaan syyt vakuuttaneet, kuten eivät hänen hetkeä aikaisemmin, jotka olivat koskeneet matkalle lähtemistä taskut tyhjänä. Enempää ei asiasta alettu kiistellä, hänelle oli luvattu ruokaa.

Kun pihaan oltiin päästy ja auto oli turvallisesti parkkiruudussa, ei cheerleader heti kivunnut ulos. Ensin käännettiin esille aurinkosuoja, jossa oli kuten yleensä, pieni peili. Siitä ei voinut tarkistaa kuin hiukset ja naaman, mutta onneksi edes ne, sillä olivathan he menossa julkiselle paikalle. Hän paukautti oven kiinni perässään. Hetken aikaa Mac oli ehtinyt ympärilleen katsella ja luokitella paikan laaduttomaksi, hoputti Sam jo tulemaan. Tullaan, tullaan, puhistiin pienesti tummahiuksista seuraten. Panikoiminen ulkonäöstä edes asun suhteen ei tainnut olla tarpeen, sillä paikka oli tähän aikaan melko autiona.

Vasta kun häneltä kysyttiin suuhunpantavasta, lähestyi Kenzie vitriiniä jossa oli kaikenlaista pientä purtavaa. Taustalla soi jokin radio-kanava, tuskin kuitenkaan se joka oli ollut päällä autossa. Vitriinistä otettiin ihan hyvännäköinen kasvispatonki. "Onko sulla varaa tähän?" käännähdettiin kysyen. "Ja sit kaakao jos me siis syödään täällä?" Mackenzie otti mukin ja pyöritteli sitä kädessään. Hän tarkisti oliko siinä minkäänlaisia tahroja. Muki laitettiin kaakaoautomaatin alle ja painettiin nappulaa niin, että pian muki oli täynnä ja pinnalla jäi vaahto. "Meen jo istumaan." Vaaleahiuksinen otti vielä lusikan ja lähti kädet täynnä kohti pöytien ja tuolien aluetta. Paikaksi valittiin ikkunapöytä ja istuessaan tyttö vilkaisi seuraavan pöydän tanakkaan mieheen, joka näytti tuuheineen viiksineen, joissa näytti olevan jotain moskaa, rekkamieheltä. Mieheltä tulleeseen hymyyn ei vastattu, ei annettu mitään mahdollisuuksia lähestymiseen. Mac laski katseensa kaakaoon jonka ympärille kädet oli viety. Se lämmitti, mutta muualle kehoon tuli sen sijaan kylmiäväreitä. Mackenzie vilkaisi ulos, jääden tuijottamaan ikkunalasista heijastuvaa omaa, epätarkkaa kuvajaista.

Sam oli vitsaillut, mutta sai silti osakseen oudoksuvan katseen. Tyttö ei ollut olettanut toisen tarttuvan lausahdukseen, Samista loogisempi vaihtoehto (siis cheerleaderin kannalta ajatellen) oli huppari, ei rakastuminen. Skeittari tiesi mielensä perukoilla, että Mackenzien käytöstä siedettiin muunkin kuin hupparin tähden – vaikka se olikin yksi hänen lempivaatteistaan. Ihastuessa kun kävi aina niin, että katsottiin enemmän hyviä puolia ja helposti sivuutettiin ne huonot. Tummatukkainen katsahti matkaseuraansa ja pudisti sitten päätään.
”Usko mitä haluat”, Sam vastasi.

Sam huomasi sivusilmällä Mackenzien tulevan sisälle huoltsikan ovista. Tupakkaa tallatessa tyttö vilkaisi vaaleaverikköön, joka suuntasi etsimään syötävää. Sam itse käveli Mackenzien perässä ottamaan kahvikupin. Hän laittoi sen paikoilleen koneeseen, painoi nappia ja kuppi alkoi täyttyä kahvilla. Kysymyksen myötä Sam käänsi katseensa cheerleaderiin.
”Jep, on”, hän vastasi yksinkertaisesti ja otti mukinsa automaatista, kahvi tuoksui hyvältä.
Kyllä hänellä oli varaa maksaa kahden hengen huoltsikkaruokailu, varsinkin jos se sisälsi näin vähän ostettavaa. Vaikka skeittari ei näyttänytkään omaavan setelitukkuja, hän oli varakkaasta perheestä. Tällaisina hetkinä siitä oli oikeasti jotain hyötyä, muuten Sam ei juuri välittänyt rahan päälle. Varsinkaan merkkivaatteiden päälle hän ei ymmärtänyt, samaa ja yleensä parempaa sai halvallakin. Tyttö otti vielä munkin vitriinistä kahvin seuraksi, tupakka-aski napin painalluksella, ja maksoi kaiken kassalle.

Sam laski kahvikupin pöydälle ja istui vastapäätä Mackenzietä. Hän istui selin rekkakuskiin, mutta hiukset sekaisin ja ei-naisellisen-hehkeisiin vaatteisiin sonnustautuneena rekkakuski tuskin vilautti hänen suuntaansa hymyä. Hän ei näyttänyt lainkaan niiltä tytöiltä, jotka olisivat olleet tarpeeksi typeriä tai huomionhaluisia flirttailemaan 35-vuotiaan viiksivallun kanssa. Skeittarin mielestä rekkamies yritti kyllä liikoja, jos kuvitteli olemansa samassa liigassa Mackenzien kanssa. Sam nosti mukin huulilleen katsoen tyttöä sen takaa. Minne se menisi San Franciscossa, jatkaisi vain liftausta ja nukkuisi autossa? Mackenzie oli aika mysteerinen omien asioidensa suhteen. Sam katsoi pöytäseurakuntia, ihmisiä oli aika vähän tähän aikaan, yhdessä pöydässä näytti istuman pari paikallista juoppoa.
”Täällähän on hehkeää porukkaa”, Sam totesi käytyään katseellaan läpi huoltsikan pöydissä istuvat asiakkaat.

Peilailu päätyi kun Sam oli saapunut pöytään omine ostoksineen ja kommentoi juuri asiakkaita. Mackenzie ei olisi jaksanutkaan katsella enää kamalaa riutuvaa olemusta, jonka ikkunalasi oli paljastanut, mutta jota ikkuna väistämättä vääristi. "Niin ja mä en ainakaan tee poikkeusta", tyttö tuumasi, katsahti nopeasti ympärilleen. Hän kuului varmasti tuohon porukkaan, juuri yhtä hehkeältä tytöstä tuntui. Hän tarttui muovissa olevaan leipäänsä, aukaistaakseen sen. Muovi ei revennyt tytön repiessä sitä jo jonkin aikaa kokeillen eri kulmista. Kuinka mitättömältä tuntuikaan kun ei saanut jotain näinkin helppoa edes auki. Hänellä ei ollut edes tekokynsiä joita olisi voinut syyttä. Ylös vastapäiseen tummaverikköön ei vilkaistukaan, naamalla olisi kuitenkin vain näkynyt virne. Tai ehkäpä jopa sääli, jota oli saatu tarpeeksi lähiaikoina. Kenzie tarttui uudestaan pakettiin ja sai rivakalla riuhtaisulla reunan auki. Leivän sisältö tarkastettiin ja välistä otettiin pois juusto, mutta muut jätettiin ennalleen. Ensimmäinen haukkaisu näytti siltä, että koko leipä haluttiin tunkea ensimmäisellä sisään. Mutta melko pieni puraisu oli kuitenkin otettu. "Mä en ois voinu kuvitella että mä oisin täällä", cheerleader sanoi saatuaan suunsa tyhjäksi ja nauroi. Suu oli auki ja päätä puisteltiin yhtäkkisen innostuksen vallassa, jonka ravinto oli tainnut aiheuttaa. Paikka näytti edelleen hämärältä ja sellaiselta ettei cheerleaderiä siellä olisi voinut tavata. Ajatus siitä, että hän vielä kertoisi ystävilleen tästä kaikesta, tuntui etäiseltä. Olihan hänen pakko saada nähdä ne ilmeet. Erään ilmettä ei tahdottu nähdä nyt, nimittäin sen brutaalin rekkakuskin, mutta onneksi Sam esti suoran näköyhteyden heidän välillään. Sen silmäparin tutkimista ei olisi kestetty enempää.

Tähän väliin hieman kovaa evästä yritettiin ajaa alas kaakaonvoimalla. "Kuinka pitkä matka tästä on vielä San Franciscoon? Tai siis kuinka kauan pitäisi vielä ajaa?" Mac kysyi eikä ollut selvillä tilanteesta. Kaakaosta saatava lämmin olo tuntui takin ja paksun hupparin takia ahdistavalta. Vaaleahiuksinen alkoi riisua, otti takin pois ja laittoi sen viereiselle tyhjälle penkille. Hupparille tehtiin sama. Alla ollut musta mekko oli hihaton, joten se paljasti cheerleaderin vaaleat käsivarret sekä vaalea hiuksisen dekolteen. Aikaisempi huvittunut asenne jatkui kun palattiin puhumaan itsestä. "Mulla ei oo rahaa ja vaan mulla on sut. Sano suoraan oonko mä vitun typerä vai vitun typerä?" tyttö kehotti ja otti uuden kulauksen. Kermalainen antoi toiselle tilaisuuden haukkua itseään, vastoin tavallisia menettelyjään. Toisen kustantamaa ateriaa pideltiin kaksinkäsin poissa pöydän pinnasta, jolta oli jo havaittu ainakin yksi kahvi- tai jokin muu tahra.

Hymähdys seurasi Mackenzien toteamusta omasta ulkomuodostaan. Oli totta että vaaleaverikkö ei näyttänyt niin laittautuneelta kuin olisi voinut näyttää – asiaan toki vaikutti tuon pukeutuminen, Samin huppari ei ollut ihan cheerleaderin tyylinen – mutta huoltsikalla oli huomattavasti surkeampaakin väkeä. Tyttö otti tupakka-askin tarjottimen reunalta ja alkoi tunkea sen taskuunsa, mutta tajusi sitten että ei sitä farkkujen taskuun kannattanut laittaa, liian ahdasta. Hupparin taskuun olisi sopinut hyvinkin. Aski palasi tarjottimelle ja tummatukkainen tarttui munkkiin katsellessaan Mackenzien ja muovitetun leivän taistelua. Hän päätti antaa tytön joko pärjätä itse tai pyytää apua, Sam oli saanut sen vaikutelman, että hänen tarjoamaansa apua ei otettaisi vastaan varsinkaan nyt kun cheerleader näytti jokseenkin ärtyneeltä. Siitä huolimatta tyttö syömisen ja juomisen välillä Mackenzien suuntaan.
Skeittari kohotti katseensa toisen nauraessa, tytöllä oli kivan heleä nauru. Hän vilkaisi sivusilmällä oikealle ja vasemmalle miettien, kuinka usein Mackenzie matkusteli. Öinen, hiljaiseloon uppoutunut huoltoasema puleineen ei ollut varmaankaan, mitä tyttö oli ajatellut liftausreissultaan. Hotelli oli Samin kuvitelmissa enemmän tuon tyylinen. Katse palasi matkaseuraan, skeittari päästi hymähdyksen ja naurahduksen sekaisen äänen.
”Se on välistä hyvä juttu, tehä asioita niin kuin ei oleteta”, Sam vastasi laittaen munkin lautaselle.

”Mm.. me ollaan about puolimatkassa, tunti, vähän päälle”, skeittari arvioi matkan pituudeksi. Tyttö ei tiennyt, halusiko hän viedä liftaria San Franciscoon, vai olisiko kuitenkin parempi heittää se takaisin kotikaupunkiin. Siinä tapauksessa Sam kyllä jatkaisi matkaa vasta huomenna, lintsaisi yhden koulupäivän vaikka jos San Franciscossa olisi hyvät aallot. Tummatukkainen katsahti huppariaan, joka laitettiin tuolille. Hän mietti hetken, saisiko hän hupparin takaisin kun lähdettäisiin, vai pitäisikö aski tunkea jonnekin muualle. Heti ei viitsinyt uutta askia housujen taskuun rytätä.
Puraisu munkista ja huulien nuolaisu, huulille jääneet sokerimurut katosivat. Sam ei ikinä ollut hyvä siinä pelissä, jossa piti syödä munkki nuolaisematta huulia, sitä paitsi se näytti typerältä. Skeittari totesi toisen puhuessa, että Kenzien äänensävy oli muuttunut pysähdyksen myötä valittavasta positiiviseen suuntaan. Hymynkaarre käväisi huulille vaaleahiuksisen kertoessa omaavan vain Samin ja siinä se – tyttö löysi sanoista viittauksia jotka hän tiesi vääristävänsä mielensä mukaan. Hän teki sitä toisinaan, vaikka todelliset vihjailut skeittarilta usein jäivätkin huomaamatta. Sam nauroi toisen päättäessä kysymyksensä.
”Se ensimmäinen? Toisaalta, mä olen tainnut tähän astikin ihan hyvin toimia rahana ja autona”, tyttö virnisti katsellen cheerleaderin pää vasemmalle kallellaan.

Huoltsikalla oli suhteellisen lämmintä, mutta autossa oli ollut lämpimämpi. Sam joi mukistaan, ja näpläsi toisella kädellä nutturaansa avaten sen, pitkät ja varsinkin latvoista kihartuneet hiukset valahtivat alas. Ei se kyllä juuri auttanut viileyteen, mutta apu olikin enemmän henkinen. Tyttö heilautti päätään, jotta hiukset eivät ainakaan ihan lytyssä olleet nutturan jäljiltä. Hän katsoi Kenzietä hetken miettiväisenä, koska ei oikein osannut ennustaa tuon mielialoja tai suhtautumista asioihin.
”Lupaatko tehdä mulle yhen palveluksen?”, skeittari kysyi

"No, mä en oo tottunut siihen", Mackenzie sanoi rehellisesti. Birdien suusta kuultuna asia tuntui simppeliltä ja helpolta, sellaiselta jota tuo vastapäätä istuva piti itsestäänselvänä. Mac teki asioita odotusten mukaan, ehkä liikaakin. Ympäristön vaikutusta kun ei voinut estää. Siinä ei nähty mitään pahaa, vaikka välillä syttyi halu tehdä ja olla piittaamatta oletuksista. Ja nyt hän oli ajautunut tilanteeseen, joka alkoi valottua positiivisilta puolilta enemmän. Noin tunti, toinen oli ilmoittanut. Hän olisi veikannut ehkä enemmänkin. Viisarit tuskin olivat liikahtaneet seuraavan päivän puolelle, pähkäiltiin, mikä vahvistui seinällä olevaa ajannäyttäjää katsomalla. Jos siihen vain luotti.

Vaaleahiuksinen oli saanut vahvistuksen siitä, että oli typerä. Hän ei olisi sitä halunnut vahvistettavan, mikä oli tietysti hieman hankala ymmärtää kun oltiin tuollaista kuitenkin kysytty. Samalla sisään astui uusia asiakkaita, Kenzien niistä enempää kiinnostumatta, räpläten pöydällä olevaa muovia, joka leivästä oli jäänyt samalla kuin puhui. "Aivan ja sä olet nauttinut siitä varmasti", hymyiltiin, kun toinen tuntui kehuvan itseään kun Macin puolelta oli tullut vähättelyä. Ihan oikeassa oltiin, kyllä Samin auto ja rahapussin sisältö oli kelvannut. Mutta tyttö ei voinut sanoa siitä nauttivansa, ainakaan paljoa. Cheerleader ei ajatellut itseään kuitenkaan rasitteeksi, muttei tykännyt olla jonkun armoilla täydellisesti. Ja nyt oltiin riippuvaisia randomista tytöstä. Surffaria ei pidetty huonona seurana. Nyt kun toisen seuraan oli jotenkin tottunut, tuntui ihan hyvältä, että mukana oli joku. Yhdessä tuntui paremmalta kuin yksin. "Kiinnostaisko työ vakituisena autonkuljettajana, jos saan joskus mun autoni sieltä ojasta?" Se oli vitsi, jolle naurahdettiin. Odottaen vastausta, leipä nostetiin kaksin käsin tarkoituksena saada vatsa täyteen ja pitää suunpielet vielä pitkään ylöspäin.

Sisään oli astunut uusia asiakkaita, Kenzien niistä enempää kiinnostumatta sillä hän räpläsi pöydällä olevaa muovia, joka leivästä oli jäänyt. Vilkaisulla poispäin tästä mielenkiitoisesta hommasta huomattiin toisen avanneen hiuksensa, sotkuisena ne olivat nyt olkapäillä. Tummahiuksinen ei näyttänyt onneksi viimeisen päälle laitetulta, mikä helpotti tytön omia paineita ulkonäöstään. Tytölle oli tullut tunne, ettei Sam ollut kuten hän ulkoisissa asioissa. Tai tarkka niistä. Ei ehkä tärkeä huomio, mutta huomio kumminkin. Lusikka piti ääntä osuessaan mukiin reunoihin juomaa sekoittaessaan, se oli tuntunut jo hieman jäähtyneen edellisellä kulauksella. Poikatyttö kysyi jotain mikä sai Mackenzien ymmälleen. "Voisin kuulla ensin mitä asia koskee." Minkäänlaista ideaa ei ollut mitä pyydettäisiin ehkä tekemään. Hän ei lupaisi mikään ennen kuulemistaan, muttei ehkä sen jälkeenkään. Kiinnostuneena odotettiin mitä se saattaisi olla kuppia kohottaessa.